MIETINTÖ nuorisorikollisuudesta: naisen, perheen ja yhteiskunnan rooli
7.6.2007 - (2007/2011(INI))
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
Esittelijä: Katerina Batzeli
EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
nuorisorikollisuudesta: naisen, perheen ja yhteiskunnan rooli
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon 20. marraskuuta 1989 tehdyn lasten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen ja erityisesti sen 37 ja 40 artiklan,
– ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien vähimmäissäännökset nuoriso-oikeudesta eli Beijingin säännöt vuodelta 1985, jotka yleiskokous hyväksyi 29. marraskuuta 1985 antamassaan päätöslauselmassa 40/33,
– ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien vuonna 1990 antamat suuntaviivat nuorisorikollisuuden torjumiseksi eli "Riadin suuntaviivat", sellaisina kuin yleiskokous hyväksyi ne 14. joulukuuta 1990 antamassaan päätöslauselmassa 45/112,
– ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien vapautensa menettäneiden nuorten suojelusta antamat säännöt, jotka yleiskokous hyväksyi 14. joulukuuta 1990 annetussa päätöslauselmassa 45/113,
– ottaa huomioon lasten oikeuksien harjoittamista koskevan 25. tammikuuta 1996 tehdyn Euroopan neuvoston sopimuksen ja erityisesti sen 1 sekä 3–9 artiklan,
– ottaa huomioon Euroopan neuvoston ministerikomitean 24. syyskuuta 2003 antaman suosituksen Rec(2003)20 nuorisorikollisuuden uusista hoitokeinoista ja nuoriso-oikeuden asemasta,
– ottaa huomioon Euroopan neuvoston ministerikomitean 17. syyskuuta 1987 antaman suosituksen Rec(87)20 yhteiskunnan vastauksesta nuorisorikollisuuteen,
– ottaa huomioon Euroopan neuvoston ministerikomitean 18. huhtikuuta 1988 antaman suosituksen Rec(88)6 yhteiskunnan vastauksesta maahanmuuttajaperheitä koskevaan nuorisorikollisuuteen,
– ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 6 artiklan sekä VI osaston säännökset rikosasioissa tehtävästä poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä,
– ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen sosiaalipolitiikkaa, koulutusta, ammatillista koulutusta ja nuorisoa koskevan XI osaston ja erityisesti sen 137 artiklan,
– ottaa huomioon 31. joulukuuta 2006 päättyneen poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevan ohjelman (AGIS-puiteohjelma) ja 15. helmikuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 168/2007 Euroopan unionin perusoikeusviraston perustamisesta[1],
– ottaa huomioon 30. marraskuuta 2006 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan unionin perusoikeusviraston valtuuttamisesta harjoittamaan toimintaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastoon kuuluvilla aloilla[2],
– ottaa huomioon neuvoston 5. maaliskuuta 2007 vahvistaman yhteisen kannan, jolla puolletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen tekemistä lapsiin, nuoriin ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä ja torjuntaa sekä uhrien ja väkivallalle alttiiden henkilöiden suojelua koskevan erityisohjelman (Daphne III) perustamisesta vuosiksi 2007–2013 osana perusoikeuksien ja oikeusasioiden yleisohjelmaa,
– ottaa huomioon komission tiedonannon "Tavoitteena lasten oikeuksia koskeva EU:n strategia" (KOM(2006)0367),
– ottaa huomioon 8. heinäkuuta 1992 antamansa päätöslauselman[3] lasten oikeuksien eurooppalaisesta peruskirjasta ja erityisesti sen 8.22 ja 8.23 kohdat,
– ottaa huomioon 28. toukokuuta 2001 tehdyn neuvoston päätöksen[4] 2001/427/YOS eurooppalaisen rikoksentorjuntaverkoston perustamisesta,
– ottaa huomioon 15. maaliskuuta 2006 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[5] aiheesta "Nuorisorikollisuuden torjuminen, nuorten tekemien rikosten käsittely ja nuoriso-oikeusjärjestelmän rooli Euroopan unionissa",
– ottaa huomioon neuvoston puheenjohtajavaltion Yhdistyneen kuningaskunnan johdolla Glasgowssa 5.–7. syyskuuta 2005 järjestetyn konferenssin aiheesta "nuoret ja rikollisuus: eurooppalainen perspektiivi",
– ottaa huomioon Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen uusimmat vuosikertomukset,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,
– ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A6-0212/2007),
A. ottaa huomioon, että nuorisorikollisuus on luonteeltaan vaarallisempaa kuin aikuisten rikollisuus, sillä se koskee erityisen haavoittuvassa asemassa olevaa väestönosaa nuorten persoonallisuuden muodostusvaiheessa ja altistaa nuoret hyvin varhaisessa vaiheessa sosiaaliselle syrjäytymiselle ja leimautumiselle,
B. ottaa huomioon, että eurooppalaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan nuorisorikollisuus on lisääntynyt hälyttävästi kahden viimeisen vuosikymmenen aikana,
C. katsoo, että nuorisorikollisuus on huolestuttava ilmiö erityisesti yleisyytensä vuoksi, koska rikoksentekijät ovat yhä nuorempia ja koska alle 13-vuotiaiden lasten tekemät rikokset lisääntyvät ja koska nuorisorikollisuus on raaistunut,
D. katsoo, että tapa, jolla nuorisorikollisuutta koskevia tilastoja nykyisin kerätään ja esitetään, ei vastaa todellisia tarpeita eikä sovellu nykyoloihin, minkä vuoksi luotettavien kansallisten tilastojen saatavuus on entistä välttämättömämpää,
E. katsoo, että on vaikeaa tehdä tyhjentävää luokitusta nuoren rikolliseen käyttäytymiseen johtavista syistä, koska lopulta rikollisuuteen johtavan sosiaalisesti poikkeavan käytöksen omaksumisen syyt ovat yksilölliset ja tapauskohtaiset ja riippuvat lasten ja nuorten omakohtaisista kokemuksista ja kasvuympäristöstä, toisin sanoen perheestä, koulusta ja ystäväpiiristä sekä laajemmassa mielessä siitä sosioekonomisesta ympäristöstä, jossa nuori elää,
F. ottaa huomioon, että pääasialliset nuorisorikollisuuteen vaikuttavat syyt ovat järjestyksen, kommunikaation ja asianmukaisten perheen sisäisten mallien puuttuminen, mikä usein johtuu siitä, että vanhempia ei ole, perheympäristöön kuuluvien ihmisten harjoittamaan seksuaaliseen väärinkäyttöön liittyvistä psykopatologisista ongelmista, koulutusjärjestelmien epäonnistumisesta sosiaalisten mallien välittämisessä sekä köyhyydestä, työttömyydestä, sosiaalisesta syrjäytymisestä ja rasismista; ottaa huomioon, että muita merkittäviä tekijöitä ovat lisäksi nuorten persoonallisuutensa muokkaamiseksi omaksuma voimakas taipumus jäljittelyyn, alkoholin- ja huumeidenkäyttöön liittyvät persoonallisuushäiriöt ja joukkoviestimissä, Internetissä ja videopeleissä esitetyt mielettömän, liiallisen ja tarpeettoman väkivallan mallit,
G. katsoo, ettei nuorten poikkeava käyttäytyminen johdu automaattisesti perheoloista,
H. katsoo, että kannabiksen ja muiden huumeiden ja/tai alkoholin käytön lisääntymisellä nuorten keskuudessa on selvä yhteys nuorisorikollisuuden lisääntymiseen,
I. katsoo, että maahanmuuttajat ja erityisesti maahanmuuttajanuoret ovat muuta väestönosaa alttiimpia sosiaaliselle valvonnalle, mistä voi syntyä vaikutelma, että nuorisorikollisuuden ongelmat koskisivat ensisijaisesti maahanmuuttajayhteisöjä eivätkä niinkään yhteiskuntaa kokonaisuudessaan; katsoo lisäksi, että tällainen käsitys on paitsi virheellinen myös yhteiskunnallisesti vaarallinen,
J. katsoo, että nuorisojengien syntyminen ja kouluväkivallan paheneminen ovat nuorisorikollisuuden kaksi nykyistä muotoa, joita esiintyy paljon joissakin jäsenvaltioissa, ja niitä koskevat tutkimukset ja mahdolliset torjuntakeinot ovat monitahoisia,
K. katsoo, että esimerkiksi nuorisojengi-ilmiön laajuus on saanut eräät jäsenvaltiot kiristämään alaikäisiin sovellettavaa rikoslainsäädäntöä ja palaamaan perinteisiin rangaistuksiin, kuten alaikäisten vankeusrangaistuksiin,
L. katsoo, että eräissä jäsenvaltioissa koulujen ympäristöistä ja jopa koulujen pihoista on tullut turvattomia paikkoja myös hyväosaisten asuinalueilla (turvattomuutta lisää huumeiden tarjoaminen, väkivalta, jossa saatetaan käyttää teräaseita, kiristys eri muodoissaan sekä vaarallisten pelien leviäminen – tästä on esimerkkinä ns. "happy slapping" -ilmiö, jossa matkapuhelimella otettuja kuvia väkivallanteoista levitetään Internetiin),
M. ottaa huomioon, että viime vuosina nuoriin liittyviä rikoslakeja on asteittain tarkistettu ja että lakien uudistusprosessi olisi kohdistettava sekä vankeusrangaistuksiin (silloin kuin se katsotaan välttämättömäksi) että yhteiskuntaan sopeuttamiseen ja muihin kuntoutustoimiin; katsoo, että on kuitenkin syytä korostaa, että toimien täytäntöönpano estyy usein käytännössä, mikä johtuu asianmukaisten, nykyaikaisten tilojen ja koulutetun, erikoistuneen henkilökunnan puutteesta sekä rajallisesta sosiaalisesta osallistumisesta ja rahoituksesta,
N. katsoo, että kansallisilla laeilla pyritään rankaisemaan nuoria teoista ja asenteista, joita ei pidetä rikollisina silloin, kun niistä ovat vastuussa aikuiset; katsoo lisäksi, että tämä kiristää entisestään nuoriin kohdistuvaa rikosoikeudellista ja sosiaalista valvontaa ja johtaa siihen, että köyhyydestä, sosiaalisesta syrjäytymisestä ja nuorten tilapäisistä vaikeuksista sopeutua yhteiskuntaan rangaistaan kohtuuttomasti,
O. katsoo, että viestintävälineiden ja audiovisuaalisten välineiden, kuten pelien, television ja Internetin välityksellä, esitettävien julmaa väkivaltaa ja pornografista materiaalia sisältävien kohtausten valtava määrä sekä se, että tiedotusvälineet käyttävät hyväkseen mielikuvia nuorisorikollisista ja uhreista, lähentelevät usein lasten perusoikeuksien rikkomista ja ovat omiaan edistämään väkivallan arkipäiväistymistä,
P. ottaa huomioon, että vuonna 2001 perustetun eurooppalaisen rikoksentorjuntaverkoston puitteissa käynnistettiin nuorisorikollisuutta tarkasteleva työryhmä, joka on alkanut laatia alan tulevan EU-politiikan perustaksi yksityiskohtaista vertailevaa tutkimusta 27 jäsenvaltiossa,
1. korostaa, että nuorisorikollisuutta voidaan tehokkaasti torjua ainoastaan hyväksymällä integroitu kansallisen ja EU:n tason strategia, jossa yhdistyy kolme johtavaa periaatetta: ennaltaehkäiseminen, kaikkien nuorisoryhmien sopeuttaminen yhteiskuntaan ja lainsäädännölliset hallintatoimet;
Kansallisen tason politiikat
2. korostaa, että kaikkien yhteiskunnan sidosryhmien eli valtion keskushallintoelimenä, alue- ja paikallisviranomaisten, kouluviranomaisten, perheen, valtioista riippumattomien järjestöjen, kansalaisyhteiskunnan sekä kaikkien yksilöiden, on tärkeää olla suoraan mukana integroidun kansallisen strategian suunnittelussa ja täytäntöönpanossa; pitää lisäksi välttämättömänä, että saatavilla on asianmukaisia varoja tehokkaiden nuorisorikollisuuden vastaisten toimien täytäntöönpanemiseksi;
3. korostaa, että nuorisorikollisuuden torjumiseksi tehokkaasti edellytetään integroitua ja tehokasta koulu-, sosiaali-, perhe- ja koulutuspolitiikkaa, jolla voidaan edistää sosiaalisten ja kansalaisarvojen välittämistä ja nuorten varhaista sopeuttamista yhteiskuntaan; katsoo, että lisäksi on määritettävä politiikka, jolla pyritään parempaan taloudelliseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja sosiaalisen epätasa-arvon vähentämiseen samoin kuin torjumaan sosiaalista syrjäytymistä ja köyhyyttä kiinnittäen erityistä huomiota lasten köyhyyteen;
4. katsoo, että nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyyn on sisällytettävä kolme seuraavaa ennaltaehkäisyn tasoa: kaikkiin kansalaisiin kohdistettava ensiasteen ennaltaehkäisy, satunnaisiin tai potentiaalisiin nuorisorikollisiin kohdistettava toisen asteen ennaltaehkäisy sekä jatkuvaan rikolliseen käyttäytymiseen taipuvaisten nuorten rikollisen käyttäytymisen lopettamiseen tähtäävä kolmannen asteen ennaltaehkäisy;
5. katsoo, että on tarpeen asettaa rajoja ja laatia konkreettisia kiintopisteitä, jotka perheiden, kasvattajien ja yhteiskunnan on välitettävä nuorille jo pienestä pitäen;
6. katsoo, että nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisy edellyttää julkisen politiikan kehittämistä myös muilla aloilla, joita ovat esimerkiksi asunto- ja työllisyysasiat, nuorten ammatillinen koulutus, nuorten vapaa-aika ja yhteydenpito;
7. muistuttaa, että perheiden sekä koulujen ja koko yhteiskunnan on toimittava yhdessä lisääntyneen nuorisorikollisuuden torjumiseksi;
8. kiinnittää jäsenvaltioiden huomion perheen erityiseen rooliin nuorisorikollisuuden torjunnan kaikissa vaiheissa sekä kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan asianmukaisen tuen saamisen vanhemmille;
9. kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään kansallisiin politiikkoihin vuoden pituisen vanhempainloman, jotta vanhemmat voivat halutessaan panna etusijalle lastensa varhaiskasvatuksen, jolla on ratkaiseva merkitys lasten tunne-elämän kehitykselle;
10. kehottaa jäsenvaltioita tukemaan erityisesti taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa kamppailevia perheitä; korostaa, että toimenpiteillä, joilla pyritään tyydyttämään kaikkien perheenjäsenten ja erityisesti lasten asumiseen ja ravinnonsaantiin liittyvät perustarpeet ja takaamaan kaikille heille yhtäläiset peruskoulutuksen ja terveydenhuollon mahdollisuudet sekä yhtäläinen pääsy työmarkkinoille sekä yhteiskunnalliseen, taloudelliseen ja poliittiseen elämään, voidaan varmistaa, että lapset voivat kehittyä ja aloittaa yhteiskuntaan sopeutumisen terveessä ja turvallisessa perheympäristössä;
11. kehottaa jäsenvaltioita osoittamaan riittävät varat sellaisten tehokkaiden psykologisten ja sosiaalisten neuvontapalvelujen lisäämiseksi, joihin kuuluu myös kontaktipisteiden perustaminen nuorisorikollisuusongelmista kärsiville perheille;
12. painottaa koulun ja kouluyhteisön erityistä roolia lasten ja nuorten persoonallisuuden rakentumisessa; korostaa, että nykykoululle ominaiset kulttuurinen monimuotoisuus ja sosiaalisten luokkien erojen korostaminen ovat omiaan synnyttämään kouluväkivaltaa ja luomaan vihamielistä ilmapiiriä aggressiivisten kiusaajan roolin ottavien oppilaiden ja kiusattujen välillä silloin, kun opetusjärjestelmästä puuttuvat oppilaiden tukemiseksi ja kiusaamiseen puuttumiseksi tarvittavat rakenteet;
13. kehottaa tässä yhteydessä jäsenvaltioita laatimaan kouluviranomaisille suuntaviivat kouluissa esiintyvien konfliktitilanteiden ratkaisemiseen tarkoitetun, nykyaikaisen menettelyn luomiseksi sellaisten sovitteluelinten avulla, joihin otetaan mukaan sekä oppilaat, heidän vanhempansa, opettajat että paikalliset kouluviranomaisyksiköt;
14. katsoo, että opettajien asianmukaisen koulutuksen varmistaminen on välttämätön edellytys sille, että opettajat selviytyvät opetuksesta hyvin heterogeenisissä luokissa ja voivat työssään paitsi soveltaa pedagogiaa, joka ei perustu moralisointiin vaan ongelmien ennaltaehkäisyyn ja solidaarisuuteen, myös ehkäistä ennakolta nuorten rikoksentekijöiden ja uhreina olevien luokkatovereiden leimautumisen ja syrjäytymisen;
15. kehottaa lisäksi jäsenvaltioita sisällyttämään opetuspolitiikkaan seuraavat tavoitteet: myönnetään psykologista tukea ja neuvontaa erityisesti lapsille, joilla on ongelmia yhteiskuntaan sopeutumisessa, mahdollistetaan terveydenhuoltopalvelujen tarjoaminen kaikissa kouluissa, nimetään kouluihin tarve- ja tapauskohtaisesti sosiaalityöntekijä, sosiologi-kriminologi, lastenpsykiatri sekä lapsirikollisuuden asiantuntijoita, valvotaan tiukasti oppilaiden alkoholin ja päihteiden käyttöä, torjutaan kaikenmuotoista kouluyhteisön jäseniin kohdistuvaa syrjintää, nimetään sovittelija, joka toimii linkkinä koulun ja yhteiskunnan välillä, sekä varmistetaan eri kouluyhteisöjen välinen yhteistyö väkivallan torjuntaohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa;
16. kehottaa jäsenvaltioita sekä toimivaltaisia kansallisia ja alueellisia sääntelyviranomaisia valvomaan tiukasti, että tv-lähetysten ja muiden erityisen väkivaltaisten tai lapsilta kiellettyjen ohjelmien sisällön ilmoittamisesta säädettyjä yhteisön ja jäsenvaltioiden lakeja noudatetaan ehdottomasti; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita laatimaan yhdessä tiedotusvälineiden johdon kanssa ohjeistuksen, jonka avulla voidaan suojella lapsia ja erityisesti nuoria rikoksentekijöitä niin, että raakaa väkivaltaa sisältävien ohjelmien lähettäminen kielletään tiettyyn kellonaikaan tai että rikollisiin tekoihin syyllistyneiden nuorten henkilöllisyyden paljastaminen kielletään;
17. kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan nuorten kohtaamispaikkoina toimivien nuorisokeskusten asemaa ja parantamaan niiden laatua, sekä korostaa, että nuorisorikollisten ottamisella mukaan nuorisokeskusten toimintaan edistetään heidän sopeutumistaan yhteiskuntaan ja vahvistetaan heidän yhteisöllisyyden tunnettaan terveen yhteiskunnan jäseninä;
18. korostaa, että tiedotusvälineet voivat ehkäistä ennakolta merkittävästi nuorisorikollisuutta tekemällä kansalaisille suunnattuja tiedotukseen ja valistukseen tähtääviä aloitteita sekä levittämällä korkealaatuisia ohjelmia, joissa korostetaan nuorten myönteistä panosta yhteiskunnassa, samalla kun rajoitetaan väkivaltaa ja pornografiaa sisältäviä ja päihteiden käyttöä esittäviä ohjelmia; korostaa lisäksi, että tähän pyritään sopimuksin, jotka sisällytetään edellä mainittuun ohjeistukseen lasten oikeuksista;
19. kehottaa jäsenvaltioita nykyaikaistamaan nuorisorikollisuuden hoitoa koskevia oikeudellisia ja lainsäädännöllisiä toimenpiteitä muun muassa seuraavin uudistuksin: dekriminalisointi ja rangaistavuuden poistaminen, rikosten ratkaiseminen aiempaa vähemmän tuomioistuimissa tai nuorten määrääminen aiempaa vähemmän suorittamaan rangaistustaan laitoksessa; kehottaa tältä osin vähentämään mahdollisimman paljon vapausrangaistuksia, jotka nuori suorittaa täysin tai osittain vankilassa, ja korvaamaan ne vaihtoehtoisilla pedagogisilla toimenpiteillä, joihin jäsenvaltioiden tuomioistuimet voisivat laajalti turvautua: nuorille tarjotaan mahdollisuus yhdyskuntapalveluun, kuntoutukseen tai sovitteluun rikoksen uhrin kanssa, tai he saavat mahdollisuuden osallistua ammatilliseen koulutukseen, ohjaukseen tai kursseille, jotka on suunnattu erityisesti huumenuorille tai alkoholisoituneille nuorille;
20. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan seuraavia uusia innovatiivisia toimenpiteitä oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseksi: nuorten vanhemmat ja holhoojat voisivat osallistua suoraan rikosoikeudelliseen prosessiin oikeudenkäynnistä alkaen aina seuraamusten määräämiseen asti, nuorelle tarjotaan mahdollisuus yhteiskuntaan sopeuttamiseen ja intensiiviseen psykologiseen tukeen, sijaisperhe voi halutessaan vastata nuoren kasvatuksesta, vanhemmille, opettajille ja oppilaille tarjotaan neuvontaa ja tukea, jos nuori käyttäytyy väkivaltaisesti koulussa;
21. muistuttaa, että nuorten tekemiä rikoksia koskevan oikeudenkäynnin kulkua ja kestoa sekä toimenpiteiden valintaa ja niiden täytäntöönpanoa on ohjattava periaatteella, jonka mukaan lapsen etu on ensisijainen kaikkiin muihin etuihin nähden ja jossa korostuu prosessioikeuden noudattaminen; korostaa tässä suhteessa, että vankeusrangaistuksiin on turvauduttava vain viimeisenä keinona, jolloin ne on pantava täytäntöön nuorille rikoksentekijöille soveltuvissa laitoksissa;
22. kehottaa jäsenvaltioita osoittamaan nuorisorikollisuuden integroidun lähestymistavan yhteydessä erityiset ja irralliset budjettimäärärahat nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyyn, lisäämään nuorten yhteiskunnallista osallisuutta ja työelämään pääsyä käsitteleville ohjelmille suunnattavia määrärahoja sekä antamaan lisää resursseja nuorisorikollisten vastaanottojärjestelmien parantamiseen ja uudistamiseen keskus- ja alueellisella tasolla sekä kaikkien alan ammattilaisten ja vastuuhenkilöiden erityiskoulutukseen ja jatkokoulutukseen;
Kohti eurooppalaista strategiaa
23. kehottaa jäsenvaltioita yhteistyössä komission kanssa laatimaan ja hyväksymään välittömästi nuorisorikollisuutta koskevia kaikille jäsenvaltioille yhteisiä vähimmäisstandardeja ja suuntaviivoja, jotka keskittyvät kolmen peruspilarin ympärille eli ennaltaehkäisemiseen, kuntoutukseen sekä nuorisorikollisten sopeuttamiseen takaisin yhteiskuntaan sekä oikeudellisiin tai muihin toimiin kansainvälisesti tunnustettujen Beijingin sääntöjen ja Riadin suuntaviivojen, YK:n lastenoikeuksien yleissopimuksen sekä alan muiden kansainvälisten sopimusten perusteella;
24. korostaa, että yhteisen eurooppalaisen lähestymistavan tavoitteena pitäisi olla muiden kuin oikeudellisten mallien määrittäminen nuorisorikollisuuden käsittelemiseksi ja sen hallitsemiseksi, kun taas vankeus- ja muiden rangaistusten olisi oltava viimeinen keino ja niitä olisi sovellettava vain silloin, kun ne katsotaan aivan välttämättömiksi;
25. katsoo, että nuorten osallistuminen ja mukaan ottaminen kaikkiin heitä koskeviin asioihin ja päätöksiin on välttämätöntä onnistuneiden yhteisten ratkaisujen määrittelemiseksi; katsoo lisäksi, että tämän vuoksi on varmistettava, että alaikäisten tekemiä rikoksia käsittelevien tuomioistuinten maallikkojäsenten toimiessa heillä on paitsi kokemusta nuorten kasvatuksesta myös asianmukainen koulutus väkivaltaan ja nuoriin liittyvissä kysymyksissä;
26. kehottaa komissiota määrittämään kaikkia jäsenvaltioita koskevia erityisiä perusteita kansallisten tilastojen keräämiseksi sen varmistamiseksi, että tilastot ovat vertailukelpoisia ja näin ollen käyttökelpoisia EU:n tason toimien suunnittelussa; kehottaa jäsenvaltioita osallistumaan aktiivisesti komission työskentelyyn motivoimalla ja hankkimalla tietoa kaikilta toimivaltaisilta kansallisilta, alueellisilta ja paikallisilta viranomaisilta sekä yhdistyksiltä, valtioista riippumattomilta järjestöiltä ja muilta alalla toimivilta kansalaisyhteiskunnan järjestöiltä;
27. kehottaa komissiota sekä kansallisia ja paikallisia viranomaisia ottamaan mallia EU:n jäsenvaltioissa voimassa olevista parhaista käytänteistä, joilla aktivoidaan koko yhteiskunta ja joihin sisältyvät koulujen vanhempainyhdistysten, kansalaisjärjestöjen ja naapuruston asukkaiden positiivinen toiminta, sekä laatimaan yhteenvedon jäsenvaltioissa luottamuksellisesti suoritetuista yhteistyökokeiluista poliisiviranomaisten, oppilaitosten, paikallisviranomaisten ja paikallisten sosiaalihuoltoviranomaisten välillä, sekä nuorille suunnatuista kansallisista tukiohjelmista ja -strategioista; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita ottamaan mallia kyseisistä käytänteistä nuorten huolestuttavasti lisääntyvän päihteidenkäytön ja siihen liittyvän rikollisuuden torjunnassa sekä soveltamaan parhaita lääkintähoidollisia ratkaisuja alkoholin tai päihteiden ongelmakäyttöön tarttumiseksi;
28. panee tyytyväisenä merkille jäsenvaltioiden myönteisiä integrointitoimia käsittävät aloitteet, joista esimerkkinä mainittakoon Riojan alueella toimiva koulun ulkopuolinen ohjaaja;
29. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään EU:n nykyisiä välineitä ja ohjelmia ja liittämään niihin nuorisorikollisuuden torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn tähtääviä toimia; kehottaa lisäksi varmistamaan nuorisorikollisten ja rikoksen uhrien yhteiskuntaan sopeuttamisen; kehottaa tässä tarkoituksessa kiinnittämään huomiota seuraaviin ohjelmiin:
– rikollisuuden ennaltaehkäisyä ja torjuntaa koskeva erityisohjelma (vuosille 2007–2013), jossa pääpaino on rikollisuuden ennaltaehkäisyssä ja rikoksen uhrien suojelussa,
– rikosoikeutta koskeva erityisohjelma (ajanjaksoksi 2007–2013), jolla pyritään edistämään rikosoikeudellista yhteistyötä, joka perustuu jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisen vastavuoroisuuden ja keskinäisen luottamuksen periaatteeseen sekä yhteydenpidon ja tietojenvaihdon parantamiseen,
– lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan torjumista koskeva Daphne III -ohjelma,
– "Youth in action" -nuorisotoimintaohjelma (ajanjaksoksi 2007–2013), jossa pääpaino on vähäosaisten nuorten tukemisessa,
– Euroopan sosiaalirahaston ja Equal-ohjelman yhteydessä toteutettava toimet, joilla pyritään edistämään vähäosaisten integroitumista yhteiskuntaan, torjumaan heihin kohdistuvaa syrjintää sekä edistämään heidän työnsaantimahdollisuuksiaan,
– EU-rahoitteinen Urbact-aloite, jossa painotetaan parhaiden käytänteiden vaihtoa eurooppalaisten kaupunkien välillä kestävän kehityksen mukaisen kaupunkiympäristön luomiseksi asukkaille; aloite käsittää myös toimia, jotka tähtäävät entistä turvallisemman kaupunkiympäristön tarjoamiseen nuorille, sekä toimia, joilla edistetään kaikkein vähäosaisimpien nuorten integroitumista yhteiskuntaan ja lisätään heidän sosiaalista osallistumistaan,
– valtioiden väliset aloitteet, joihin kuuluu muun muassa ohjelma "Let bind safe net for children and youth at risk". Niissä keskitytään riskiryhmään kuuluvien tai sosiaalisesti syrjäytyneiden lasten ja nuorten tukemiseen, ja niihin toivotaan osallistuvan yhteistyökumppaneita mahdollisimman monesta jäsenvaltiosta,
– kadonneiden lasten hätälinja: tähän kuuluvat myös nuorisorikollisuuden uhreiksi joutuneet lapset;
30. korostaa, että nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan kuuluu myös sellaisen viestintäpolitiikan kehittäminen, jonka avulla kansalaisia voidaan valistaa näissä ongelmissa, väkivallan kitkeminen pois tiedotusvälineistä sekä sellaisten audiovisuaalisten välineiden tukeminen, joiden ohjelmistoon kuuluu myös muita kuin väkivaltaohjelmia; vaatii näin ollen vahvistamaan eurooppalaiset standardit, joilla pyritään vähentämään audiovisuaalisten välineiden ja lehdistön välittämää väkivaltaa;
31. korostaa, että "Televisio ilman rajoja" -direktiivissä[6] asetetaan konkreettiset rajat väkivaltaisten kohtausten esittämiselle ja yleisemmin sellaisen materiaalin esittämiselle, jota ei suositella lasten nähtäväksi heidän yhteiskuntaan sopeuttamisekseen; katsoo, että näin ehkäistään asianmukaisesti väkivaltaa, jossa nuoret ovat mukana joko tekijöinä tai uhreina; kehottaa komissiota ryhtymään edellä mainitun tavoitteen toteuttamisen vaatimiin lisätoimenpiteisiin sitouttamalla niihin myös matkapuhelinsektorin ja Internetin, sillä näiden toimien olisi oltava poliittisesti etusijalla yllä mainitussa lastenoikeuksia koskevassa komission tiedonannossa;
32. ilmaisee tyytyväisyytensä siihen, että on tullut voimaan eurooppalaisille yrityksille suunnattu itsesääntelykehys, jolla pyritään lisäämään matkapuhelimien käytön turvallisuutta nuorten ja lasten keskuudessa; korostaa, että komission on näin ollen tehtävä konkreettisia ja sitovia koko EU:ta koskevia ehdotuksia, jotka koskevat kansalaisten valistamista Internetin ja matkapuhelimien turvallisesta käytöstä;
33. kehottaa komissiota perustamaan välittömästi eurooppalaisen nuorisorikollisuuden seurantakeskuksen, jonka tavoitteena on kerätä tilastoja kaikista jäsenvaltioista ja tehdä niistä vertaileva arvio, jakaa kokemuksia ja oikeita käytäntöjä, suunnitella ja edistää innovatiivisia aloitteita ja ohjelmia kansainvälisellä, alueidenvälisellä ja yhteisön tasolla, tarjota neuvontatukea, järjestää seminaareja, joihin kansalliset viranomaiset osallistuvat, ja lopuksi järjestää teknistä ja tieteellistä yhteistyötä henkilöstön koulutukseen ja asiantuntijavaihtoon liittyvissä kysymyksissä; korostaa, että eurooppalaisen seurantakeskuksen tehokas toiminta riippuu vastaavia tehtäviä toteuttavien kansallisten seurantakeskusten aktivoinnista ja toiminnasta;
34. kehottaa komissiota vauhdittamaan ongelmalapsille ja -nuorille tarkoitetun EU:n ilmaispalvelunumeron käyttöönottoa, jolla voidaan merkittävästi ehkäistä nuorisorikollisuutta;
35. kehottaa komissiota – sen jälkeen, kun tarvittavat tutkimukset Euroopan unionin tasolla on toteutettu – ehdottamaan integroitua yhteisön puiteohjelmaa, johon sisältyy yhteisön ennaltaehkäiseviä toimia, tukea valtioista riippumattomien järjestöjen aloitteille ja kansainväliselle yhteistyölle ja joka perustuu parhaille kansallisille käytännöille, jossa pyritään levittämään kyseisiä käytäntöjä koko Eurooppaan ja joka kattaa myös sosiaaliset ja pedagogiset infrastruktuurivaatimukset;
36. korostaa, että on kaksi yhteisön perustoimintalinjaa, jotka olisi laadittava välittömästi:
– nykyisiin yhteisön ohjelmiin sisältyvien ennaltaehkäisevien toimien rahoittaminen ja uuden budjettikohdan perustaminen nuorisorikollisuuden vastaisille integroiduille toimille ja verkostoille,
– tutkimuksen ja sen jälkeen komission tiedonannon julkaiseminen ongelman laajuudesta Euroopassa ja asianmukaisten valmistelujen laatiminen siten, että kansallisten asiantuntijoiden verkko laatii integroidun puiteohjelman nuorisorikollisuuden torjumiseksi;
37. kehottaa komissiota tässä yhteydessä laatimaan yhteisrahoitetuista toimista koostuvan ohjelman, johon sisältyy
– pohdintaa parhaista ennaltaehkäisemiskäytännöistä erityisesti yksityisten ja julkisten elinten yhteistyön muodossa,
– nuorisorikollisten hoitoa koskevien hiljattain kehitettyjen menetelmien, kuten palauttamaan tähtäävän oikeuden, mahdollisten pitkän aikavälin vaikutusten mittaaminen ja analysointi,
– parhaiden käytäntöjen vaihtaminen kansainvälisellä, kansallisella ja paikallisella tasolla ottamalla huomioon väkivallan torjuntaan tähtäävästä Daphne-ohjelmasta saadut erittäin myönteiset kokemukset, sillä kyseinen ohjelma voisi toimia esimerkkinä parhaista käytänteistä, joita on sovellettu useissa tehokkaissa väkivallan vastaisissa hankkeissa,
– sen varmistaminen, että näissä palveluissa ja käytännöissä keskitytään lasten etusijalle asettamiseen sekä lasten ja nuorten oikeuksien suojeluun sekä asianmukaisen tuen tarjoamiseen vanhemmille,
– sellaisen nuorten suojeluun tähtäävän eurooppalaisen mallin kehittäminen, jossa pääpaino ei ole rankaisemisessa vaan toisten kunnioitukseen sekä ihmisten keskinäiseen tasavertaisuuteen perustuvien arvojen sekä kaikkia ihmisiä sitovien oikeuksien ja velvollisuuksien edistämisessä,
– nuorten koulutusta ja ammatillista koulutusta koskevien ohjelmien laatiminen heidän integraationsa helpottamiseksi, aitojen tasavertaisten mahdollisuuksien luominen kaikille avoimen elinikäisen oppimisen avulla, tehokas ammatillinen kaikille avoin ammatillinen koulutus sekä Barcelonan tavoitteiden toteuttaminen, sillä kaikki nämä tekijät ovat välttämättömiä väkivallan tehokkaan ennaltaehkäisyn mahdollistamiseksi,
– koordinoidun jatkokoulutusohjelman järjestäminen kansallisille asiamiehille, poliisivoimille ja toimivaltaisille kansallisille oikeuselimille ja valvontaviranomaisille,
alueellisten ja paikallisten viranomaisten vastuullisten yksiköiden, nuorisojärjestöjen ja koulutusyhteisön verkostoiminen;
38. kehottaa komissiota eurooppalaisen nuorisorikollisuutta tutkivan observatorion ja siihen liittyvän puiteohjelman valmistelussa ehdottamaan välittömästi kokemusten ja tietotaidon levittämiseksi seuraavia toimia:
– kansallisia politiikkoja koskeva yhteinen tutkimus ja niiden tulosten levittäminen,
– konferenssien ja foorumien, joihin osallistuu kansallisia asiantuntijoita, järjestäminen,
– Internetin kautta tapahtuvan toimivaltaisten viranomaisten ja yhteisön elinten välisen tiedonvälityksen edistäminen ja näihin asioihin erikoistuneen Internet-sivuston perustaminen,
– kansainvälisen osaamiskeskuksen perustaminen;
0
0 0
39. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle.
PERUSTELUT
Tällä hetkellä useimmissa eurooppalaisissa yhteiskunnissa on vallalla laajalle levinnyt käsitys siitä, että nuorisorikollisuus on asteittain lisääntynyt ja sen muodostama uhka on kasvanut. Kansalliset tilastot ja erinäiset kansainväliset tutkimukset vahvistavat tämän käsityksen.
Tämänhetkisen nuorisorikollisuuden syiden kartoittaminen
Nuorisorikollisuuden tarkkojen syiden määrittäminen on erittäin vaikeaa. Näin on siksi, että nuoren tekemä yksittäinen teko ilmenee monimutkaisen sosiaalistumisprosessin ja sosiaalisen hallinnan prosessin yhteydessä. On kuitenkin mahdollista esittää kaksi luotettavaa todeksi osoitettua havaintoa. Ensinnäkään nuorisorikollisuus ei ole "sosiaalinen sairaus", eikä nuorisorikollisten käytöstä voi selittää fyysisellä, älyllisellä tai henkisellä epänormaaliudella. Toisekseen nuorten käytöksen tarkasteleminen, olivat he sitten rikollisia tai eivät, edellyttää heidän kehitysympäristönsä eli perheen, koulun, ystävien ja sosiaalisen ympäristön tarkastelemista. Kaikki nuorisorikolliseen käyttäytymiseen liittyvät syyt ja tekijät voidaan jäljittää suhteessa näihin kiintopisteisiin. Tosiasiallisten syiden määrittämisessä on kuitenkin noudatettava varovaisuutta. Esimerkiksi vanhempien runsas poissaolo tai yksinhuoltajaperheessä kasvaminen eivät välttämättä aiheuta rikollisuutta siinä määrin kuin vanhempien perustavanlaatuinen kyvyttömyys vastata lasten huolehtimista koskevasta velvollisuuksistaan tai vanhempien ja lasten tai vanhempien keskinäisen terveen ja laadukkaan suhteen puuttuminen, joka selittyy taloudellisilla, sosiaalisilla ja/tai ihmistenvälisillä ongelmilla. Kun leimaamisesta ja syrjäytymisestä ei päästä eroon, kyse ei ole yksittäisten oppilaiden epäonnistumisesta vaan koulujärjestelmän kyvyttömyydestä ratkaista ongelma. Lopuksi on todettava, että maahanmuuttajan kohdalla nuorisorikollisuuden ilmeneminen ei johdu tämän identiteetistä vaan sosiaalisesta syrjäytymisestä. Tällä hetkellä ja nykyaikana kuitenkin nuoret, jotka huomaavat sellaisten ulkoisten tekijöiden kuin joukkoviestinten, teknologian ja erityisesti Internetin singonneen heidät aikuisten maailmaan, reagoivat usein aggressiivisesti siihen, että näillä välineillä tunkeudutaan heidän elämäänsä.
Nuorisorikollisuuden hallintamallit
Yleisesti ottaen nuorisorikollisuuden hallinta ja sosiaalinen valvonta ovat kehittyneet huomattavasti. Aluksi sovellettiin suojelumallia, jossa aikuiset määrittivät kussakin tapauksessa nuorisorikollisen oikeudet ja menetelmät hänen käytöksensä "parantamiseksi". Tämän jälkeen kehitettiin vastuumalli, jossa nuorella oli alusta alkaen erityisiä, tunnustettuja oikeuksia ja nuorisorikollisen käyttäytymisen torjumiseksi toteutettavien toimien tavoitteena oli "kouluttaminen vastuullistamalla". Nykyisessä lähestymistavassa palauttamiseen tähtäävä oikeus yhdistetään vastuumalliin. Myös uhrit otetaan prosessiin mukaan, ja tarkoituksena on osapuolten välisen sovinnon tekeminen korvaamalla vahingot. Nuorisorikollisuuden hallintaan ja sen nykyiseen malliin liittyy toinenkin olennainen näkökohta: yleisesti ottaen nuoret suhtautuvat erityisen vihamielisesti viralliseen sosiaalisen hallinnan järjestelmään, jolle he ovat myös alttiimpia ottaen huomioon heidän persoonansa kehittymättömyys, ikänsä ja rajallinen varallisuutensa.
Samanaikaisesti rangaistusjärjestelmä on erityisen ankara nuoria kohtaan. Järjestelmässä kaikkea köyhyyden ja syrjäytymisen aiheuttamaa nuorten kapinaa yhteiskuntaa vastaan kohdellaan rikollisuutena, myös tapauksissa, joissa se ei ole luonteeltaan rikollista. Aikuisiin tällaista lähestymistapaa ei sovelleta. Lisäksi rikollisuuden esiasteella olevat teot tai tilanteet, joihin kuuluu olennaisesti rikollisuuden riski (kuten kodin jättäminen ja itsenäisyyden etsiminen) yhdistetään epäoikeutetusti rikolliseen käyttäytymiseen.
Nuorten hallitsemista koskevan lainsäädännön ja sitä koskevien toimien pitäisi olla liberaaleja. Niissä olisi osoitettava suurinta mahdollista ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta nuoria sekä heidän ongelmiaan kohtaan luokittelematta nuoria sosiaalisesti poikkeaviksi tai luonnehtimatta erinäisiä itsemääräämispyrkimyksiä rikollisuudeksi.
Nykyaikaisessa sosiaalisen hallinnan lähestymistavassa olisi mentävä askel pidemmälle ja korvattava ensin vankeusrangaistukset asteittain muilla vaihtoehdoilla (olemalla soveltamatta laitos- ja oikeusjärjestelmää), minkä jälkeen nuorten teot olisi jätettävä määrittelemättä rikoksiksi ja jätettävä rankaisematta. Tämä tarkoittaa rangaistusten poistamista useimmissa tapauksissa ja samanaikaisesti sosiaalistamisesta vastaavien organisaatioiden vahvistamista ja todellisten ennaltaehkäisevine toimien toteuttamista.
Moraali- ja käyttäytymisstandardeja ei muuteta lailla ja rangaistuksilla vaan kouluttamalla nuoria "vapaudessa" ja mahdollisimman laajalla sosiaalisella osallistumisella, jolla tuetaan luottamusta sukupolvien, perheen, kouluyhteisön, valtion, naapuruston, ystävien ja koko yhteiskunnan välillä.
Kolme pilaria: ennaltaehkäiseminen, sosiaalinen integraatio ja hallintatoimet
A. Ennaltaehkäisevät mekanismit
Ennaltaehkäisemisen pitäisi olla nuorisorikollisuuden torjuntastrategian ensisijainen ja pääasiallinen osa. Historiallisesti katsottuna "tukahduttaminen" on ensisijainen ratkaisuvaihtoehto, ja nykyäänkin pääasiallinen painopiste on rankaisemisessa. Tämä johtuu siitä, että ennaltaehkäisevät politiikat vaikuttavat pitkällä aikavälillä (niiden tulokset eivät näy heti, mikä estää hallitusten ja poliitikkojen välittömän hyötymisen niistä) ja ne ovat erityisen kalliita. Ennen rikollisen käyttäytymisen ilmenemistä tapahtuva hyvinvointivaltion oikea-aikainen puuttuminen perheiden ja nuorten tilanteeseen on huomattavasti kalliimpaa kuin rikos- tai siviilioikeudellinen syytteeseen asettaminen. Näin on erityisesti silloin, kun ennaltaehkäisystrategiassa edellytetään toimien toteuttamista useilla eri aloilla ja mukana olevien organisaatioiden välistä yhteistä vastuunottoa ja sosiaalista osallistumista.
Nuorisoa (rikoksentekijöitä ja uhreja) koskevan sosiaaliseen ennaltaehkäisyyn ja solidaarisuuteen perustuvan, rikosoikeudellisista järjestelmistä riippumattoman säännöstön hyväksyminen olisi huomattava saavutus yhteiskunnalta ja valtiolta kansallisella sekä yhteisön tasolla.
B. Sosiaalisen integraation mekanismit
Huolimatta siitä, että painopiste on nykyisin nuorisorikollisuuden syissä ja tavoissa, joilla se saa alkunsa, on myös erittäin tärkeää tarjota mahdollisuus rikollisuuden lopettamiseen. Kuten jo todettiin, rikosoikeudellinen menettely (myös kasvattavassa muodossaan) on parhaimmillaankin epäasianmukainen ja pahimmillaan suorastaan sopimaton keino palauttaa ja sopeuttaa nuorisorikolliset sujuvasti perheen tai koulun muodostamaan sosiaaliseen ympäristöön tai siihen ympäristöön, jota he yrittävät vastustaa käytöksellään.
Tärkein tapa saada nuorisorikolliset pois rikoksen teiltä on palauttaa heidän luottamuksensa välittömään sekä laajempaan sosiaaliseen ympäristöönsä ja palauttaa heille tunne ympäristöönsä kuulumisesta. Tätä ei kuitenkaan saavuteta rangaistusten ja seuraamusten kautta vaan integroimalla kyseiset nuoret kaikkiin sosiaalisen ympäristönsä ulottuvuuksiin ja toimiin. On varmistettava heidän koulutuksensa ja joustava integroitumisensa työmarkkinoille, on suojeltava heidän oikeuksiaan itseilmaisuun ja osallistumistaan paikallisen ja kansallisen tason päätöksentekoon ja heille on tarjottava mahdollisuus luovaan vapaa-ajantoimintaan ja virkistäytymiseen.
C. Lainsäädännölliset hallintatoimet
Kuten edellä todettiin, neljä asianmukaisinta lainsäädännöllistä tointa liittyvät nykyisten käytäntöjen purkamiseen:
– dekriminalisointi: rikollisuuden esiasteella olevia tekoja ja pieniä rikkomuksia ei määriteltäisi rikoksiksi,
– rankaisematta jättäminen: rangaistukset poistettaisiin suurimmasta osasta rikoksia ja ne korvattaisiin koulutus- ja integraatiotoimilla,
– oikeusjärjestelmän ulkopuolinen konfliktinratkaisu: oikeudenkäyttö siirrettäisiin oikeussaleista sosiaalialan sovittelijoille, joita voivat olla rikollisen käyttäytymisen tavasta riippuen koulutoimikunnat (opettajat, oppilaat, vanhemmat), naapuruston ja paikallisen tason yhdistykset (sosiaaliasiamies), sosiaalityöntekijät jne.
– laitoksista pois siirtäminen: vältettäisiin vankeustuomioita kurinpito- ja rangaistuslaitoksissa.
Perheen rooli
– Perhe tekijänä ja syynä: ulkoisten (perheen rakenteeseen liittyvien) ja sisäisten (perheen toimintaan liittyvien) perheolojen vaikutus on ratkaisevan tärkeä. Erityisesti vanhempien ohjauksen ja valvonnan puute sekä vanhempien rikollinen käyttäytyminen ovat tilannetta pahentavia tekijöitä.
– Perhe ja ennaltaehkäisemispolitiikat: perhe sosiaalistavana instituutiona auttaa opettamaan lain noudattamista ja sen kunnioittamista.
– Perhe yhteiskuntaan uudelleen integroitumisen prosessissa: uudelleen integroitumisprosessin lähtökohtana on yhdistää nuori kokonaisvaltaisesti perheeseensä palauttamalla suhteet vanhempiin ja muihin perheenjäseniin. Tässä vaiheessa on myös ratkaisevan tärkeää tarjota nuorelle taloudellista, sosiaalista ja henkistä tukea onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi.
– Perhe rikosoikeudellisen menettelyn aikana: kun nuorelle määrätään laitoksessa suoritettava vankeusrangaistus, on erityisen tärkeää, että hän on edelleen yhteydessä perheenjäseniinsä, ja niin ikään vaihtoehtoisia toimia sovellettaessa nuoren vanhempien valvonta ja huolenpito on tärkeää. On myös tärkeää, että voidakseen tukea lastaan asianmukaisesti nuoren vanhemmat ovat aktiivisesti osallisina oikeudellisten menettelyiden aikana sekä silloin, kun nuori suorittaa tuomiotaan ja hänelle annetaan koulutusta ja tietoja.
Koulun rooli
– Koulu on paikka, jossa rikollista käyttäytymistä ilmenee: kouluväkivalta on nuorisorikollisuuden erityinen ilmenemismuoto, jota käytetään joko ilmaisemaan kouluympäristössä alkunsa saanutta vihamielisyyttä tai siirtämään kouluympäristöön perhe-elämään tai asuinympäristöön laajemmin liittyvät ongelmat.
– Koulu perussyynä: nykyisin koulu on erittäin luokkasidonnainen ja monikulttuurinen ympäristö.
– Kun opettajat ja vanhemmat eivät pysty selvittämään oppilaiden välisiä keskinäisiä eroja ja edistämään suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta toisia oppilaita sekä heidän erilaisuuttaan kohtaan, oppilaat, jotka eivät kykene omaksumaan tällaisia käsitteitä, reagoivat ja käyttäytyvät väkivaltaisesti sekä omaksuvat joko uhrin tai kiusaajan roolin.
– Koulu rikollisuudenvastaisena instituutiona: koulun ja opettajien olisi puututtava korjaavalla ja valtuuttavalla tavalla ja olla luokittelemalla yksittäisiä nuoria parantumattomiksi tapauksiksi, mikä syrjäyttää heidät. Opettajien olisi kanavoitava aggressiivinen käytös sosiaalisuudeksi korostamalla aggressiivisten oppilaiden hyviä puolia. Koulu on myös ensisijainen ympäristö nuorisorikollisuuden torjumista koskevien innovatiivisten hankkeiden kehittämiseen. Niitä ovat esimerkiksi koulun konfliktinratkaisujärjestelmä, jossa oppilaat itse toimivat välittäjinä, palauttamiseen tähtäävä oikeus, jonka puitteissa oppilas sitoutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon, ja koulujen välinen yhteistyö väkivallanvastaisten ohjelmien alalla.
– Koulu ennaltaehkäisevänä instituutiona: koulut perustavat tukitoimia, joilla vältetään leimaaminen ja oppilaat saadaan tuntemaan itsensä hyväksytyiksi. Koulut toimivat myös vuoropuhelualueena, joissa tarjotaan vastauksia selkeästi, helppotajuisesti ja vastavuoroisesti.
– Yhteiskunnan osallistuminen kouluväkivallan torjumiseen: toimet väkivallan torjumiseksi kouluissa ovat tyypillinen esimerkki laajasta sosiaalisesta osallistumisesta ja lukuisien sosiaalisten instituutioiden yhteistyöstä. Opettajat, psykologit, vanhempainyhdistykset, opettajainyhdistykset, yhteisön välittäjät ja paikallisviranomaiset, kaikki nämä toimijat jakavat vastuun ja työskentelevät yhdessä.
Eurooppalainen ulottuvuus
Yhteisten EU:n tason mallien perustamista nuorisorikollisuuden torjumiseksi vastustetaan pääasiassa siksi, että kyseinen hanke olisi vastoin erilaisia kansallisia rikoslakien säännöksiä erityisesti sen osalta, minkä ikäinen henkilö lasketaan "nuoreksi" ja millaisten tekojen katsotaan olevan rikollisia.
Toisaalta kansalliset tutkimukset nuorisorikollisuuden syistä, jotka osoittavat joidenkin muotojen lisääntyneen ja toisten vähentyneen, sekä rikosoikeudellista järjestelmää koskeva uusi lähestymistapa vaihtoehtojen etsimiseksi nuorten vankeusrangaistuksille, ovat kuitenkin joitakin hämmästyttävän yhdenmukaisia kohtia.
Yhdenmukaisuudet johtavat kahteen päätelmään. Ensinnäkin tavanomaiset ja perinteiset rikollisuudenhallinnan mallit ovat tulleet tiensä päähän, eikä niillä enää voida vastata nykyisiin haasteisiin useimmissa jäsenvaltioissa. Toisekseen nykyiset haasteet ja jäsenvaltioiden mallit näihin haasteisiin vastaamiseksi ovat hämmästyttävän samankaltaisia. Nimenomaan näiden samankaltaisuuksien ansiosta on mahdollista ja oikeutettua suunnitella ja toteuttaa EU:n tason toimia. Kun lisäksi otetaan huomioon nuorten ihmisten mahdollisuudet liikkua vapaasti EU:ssa, Internetin käytön lisääntyminen sekä uudet tieto- ja viestintäteknologian muodot, jotka huomattavasti laajentavat rikospaikan käsitettä, EU:n tason lähestymistapa on paitsi mahdollinen ja oikeutettu myös erittäin tärkeä.
Mitä tulee parhaisiin kansallisiin käytäntöihin, kansallisia perinteitä ja kokemuksia on jo huomattavasti. Niistä esimerkkeinä voi mainita
– Asturiasin ja Riojan maakunnat Espanjassa, erityisesti kouluyhteisölle suunniteltu "Mediador Escolar" -ohjelma, yhteisesti rahoitetut "Servizio de Atencion a la Famiglia (SAF)" ‑sosiaalipalveluohjelmat, joilla pyritään ammattimaisten asiantuntijoiden kouluttamiseen sekä "Sogradio Reformatory" -ohjelma neuvonnan, koulutuksen ja työllisyyden edistämiseksi.
– Baijerin alueella käytössä olevat suuria riskejä edustavien henkilöiden ja alueiden analysointimenetelmät (PROPER-lista), kuitenkin tietyin varauksin, jotka koskevat poliisin toimintaa ja mahdollista nuorten oikeuksien loukkaamista.
– Latviassa kouluissa järjestettävä "kouluturvallisuuspäivä", jolloin poliisi vierailee kouluissa ja oppilaille annetaan tietoa.
– Yhteisten retkien järjestäminen oppilaille ja nuorisorikollisille, jotta viimeksi mainitut saavat kontaktin ystävälliseen ja järjestäytyneeseen sosiaaliseen ympäristöön.
– Irlannin kuntien ja kaupunkien ohjelma, jossa erityiset komiteat kehittävät vapaa-ajan ohjelmaa pitääkseen nuoret poissa epäsosiaalisen ja rikollisen käytöksen parista ("Garda Youth Diversion Projects").
– Lapsiasiainesittelijän tehtävä ja nimellä "Acceptable Behaviour Contracts (ABCs)" tunnetut perheiden, nuorten ja paikallisviranomaisten vapaaehtoiset sopimukset Skotlannissa.
– Kreikan terveysministeriön ja valtioista riippumattomien järjestöjen yhteisymmärrysmuistio, joka koskee virallisten viranomaisten ja valtioista riippumattomien järjestöjen asemaa sekä vallan jakamista niiden välillä.
EU:n olisi koordinoitava ja edistettävä uudistuspolitiikkoja, jotka koskevat paitsi välittömiä toimia nuorisorikollisuuden torjumiseksi myös ennen kaikkea tasapainoisen perhepolitiikan saavuttamiseksi, sosiaalisten tavoitteiden sisällyttämiseksi koulutuspolitiikkaan, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen tehokkaaksi torjumiseksi, maahanmuuttajien joustavaksi ja täysimääräiseksi integroimiseksi ja yhteisten kulttuuristen periaatteiden laatimiseksi toteutettavia lisätoimia ja aloitteita.
"Pahat" lapset ovat tavallisesti myös ahdistuneita lapsia. Meidän olisi palautettava hymy heidän kasvoilleen.
ASIAN KÄSITTELY
|
Otsikko |
Nuorisorikollisuus: naisen, perheen ja yhteiskunnan rooli |
|||||||||||
|
Menettelynumero |
||||||||||||
|
Asiasta vastaava valiokunta |
FEMM |
|||||||||||
|
Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto |
|
|
|
|
|
|||||||
|
Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa |
|
|
|
|
|
|||||||
|
Tehostettu yhteistyö |
|
|
|
|
|
|||||||
|
Esittelijä(t) |
Katerina Batzeli |
|
||||||||||
|
Alkuperäinen esittelijä |
|
|
||||||||||
|
Valiokuntakäsittely |
2.5.2007 |
5.6.2007 |
|
|
|
|||||||
|
Hyväksytty (pvä) |
5.6.2007 |
|||||||||||
|
Lopullisen äänestyksen tulos |
+: –: 0: |
15 0 3 |
||||||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet |
Katerina Batzeli, Edite Estrela, Věra Flasarová, Lissy Gröner, Zita Gurmai, Esther Herranz García, Lívia Járóka, Astrid Lulling, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Christa Prets, Karin Resetarits, Teresa Riera Madurell, Eva-Britt Svensson, Anna Záborská |
|||||||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet |
Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Mary Honeyball, Maria Petre |
|||||||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta) |
Evangelia Tzampazi |
|||||||||||
|
Jätetty käsiteltäväksi (pvä) |
7.6.2007 |
|||||||||||
|
Huomautuksia (saatavilla vain yhdellä kielellä) |
... |
|||||||||||