MIETINTÖ ei-toivottujen sivusaaliiden vähentämistä ja poisheittämisen lopettamista Euroopan kalastuksessa koskevasta politiikasta

6.12.2007 - (2007/2112(INI))

Kalatalousvaliokunta
Esittelijä: Carl Schlyter

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

ei-toivottujen sivusaaliiden vähentämistä ja poisheittämisen lopettamista Euroopan kalastuksessa koskevasta politiikasta

(2007/2112(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille: "Ei-toivottujen sivusaaliiden vähentämistä ja poisheittämisen lopettamista Euroopan kalastuksessa koskeva politiikka" (KOM(2007)0136),

–   ottaa huomioon elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa 20 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2371/2002[1] ja erityisesti sen 2 artiklan,

–   ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille yhteisön toimintasuunnitelmasta poisheitettyjen kalojen vähentämiseksi (KOM(2002)0656) ja 19. kesäkuuta 2003 Euroopan parlamentin asiasta antaman päätöslauselman[2],

–   ottaa huomioon 15. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman ympäristöystävällisemmistä kalastusmenetelmistä[3],

–   ottaa huomioon vuonna 1995 tehdyn sopimuksen, joka koskee hajallaan olevista kalakannoista ja laajasti vaeltavista kalakannoista 10 päivänä joulukuuta 1982 annetun Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen määräysten täytäntöönpanoa[4],

–   ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi) (KOM(2005)0505) ja Euroopan parlamentin siitä 14. marraskuuta 2006 esittämän kannan[5],

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A6-0495/2007),

A.  ottaa huomioon, että poisheittäminen on yleismaailmallinen ongelma, jonka määrän arvioidaan olevan 7–27 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä vastaa neljännestä kaikista pyydetyistä kaloista ja sivusaaliista, ja että Euroopan unionin kokonaisosuudesta ei ole olemassa mitään arviota, vaikka FAO:n arvioiden mukaan Pohjanmerellä poisheitetyn sivusaaliin määrä on 500 000–880 000 tonnia,

B.   ottaa huomioon, että mainitun laajuinen poisheittäminen vahingoittaa ympäristöä, estää uhanalaisten kantojen elpymisen ja aiheuttaa kalastusalalle sekä ajanhukkaa että ylimääräisiä energiakustannuksia,

C.  ottaa huomioon, että komission jäsen Borg on todennut poisheitettyjen kalojen määrän olevan epäeettistä,

D.  katsoo, että kaikkien asianomaisten ja erityisesti kalastusalan osallistuminen kalastuspolitiikkaan on olennainen ehto sille, että määritellään toimenpiteet, joilla voidaan edistää meriluonnonvarojen kestävää hoitoa,

E.   ottaa huomioon, että poisheittäminen on ilmiö, joka ei liity vain tietyn pyydystyypin käyttöön, vaan johon vaikuttaa myös kyseessä olevan kalastuksen luonne kuten yhteisön tapauksessa, jossa lähes kaikki kalastus on luonteeltaan moniin lajeihin kohdistuvaa, missä poisheittämisen riski on muita suurempi; ottaa huomioon, että jossakin pienimuotoisessa kalastuksessa saattaa olla alhaisempi poisheittoriski, koska saatu kala käytetään siinä paremmin ja hyödynnetään kalastusaluetta koskevaa tietämystä hyödynnetään ei-toivotun saaliin välttämiseksi,

F.   ottaa huomioon, että kalastus, jossa poisheittämisen määrät ovat suuria, saattaa johtaa yleiseen huolestuneisuuteen kalastuksen ympäristövaikutuksista ja heikentää yleisön luottamusta markkinoilla myytäviin kaloihin ja viime kädessä vaikuttaa kalojen menekkiin,

G.  ottaa huomioon, että poisheittämistä aiheuttavat useat erilaiset tekijät, kuten esimerkiksi liikakalastus, käytäntönä oleva suhtautuminen suurimpiin sallittuihin saaliisiin (TAC) sekä kiintiöihin, jotka johtavat ilman kiintiötä olevan saaliin poisheittämiseen, monen kalastuksen muodon piirissä vallitseva pyyntivälinemäärittelyjen ja purettavien kalojen alimman mitan välinen ristiriita, kiintiön taloudellisen tuloksen keinotekoinen maksimointi ja muut kaupalliset menettelyt; katsoo, että useimpien uudistuksia tuovien kalastuslaitteiden ja menetelmien avulla on perinteisesti pyritty ennemminkin kasvattamaan kalastussaaliita kuin kalastamaan valikoidummin ja ympäristöä säästäen,

H.  ottaa huomioon, että niiden kansainvälisellä tasolla allekirjoittamien asiakirjojen ohella, joihin sisältyy erityisiä julkilausumia tarpeesta vähentää poisheittämistä ja sivusaaliita, Euroopan unioni on hyväksynyt FAO:n vastuullisen kalastuksen toimintasäännöt, haiden ja merilintujen säilyttämistä koskevat kansainväliset toimintasuunnitelmat, Yhdistyneiden kansakuntien 21-ohjelman 17 kappaleen, maailmanlaajuista kalastusta koskevan Rooman konsensuksen, Kioton julkilausuman kalastuksen vaikutuksesta elintarviketurvaan, New Yorkin sopimuksen Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen säännösten soveltamisesta sekä Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselmat 49/118 vuonna 1994 ja 50/25 vuonna 1995 sekä vuoden 1995 parlamenttienvälisen kokouksen päätöslauselman, uhanalaisten villieläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES) ja biodiversideettisopimuksen (CBD),

I.    ottaa huomioon eri sitoumukset, joita Euroopan unioni on tehnyt alueellisissa kalastusjärjestöissä ja lukuisissa kahden- ja monenvälisissä sopimuksissa, joiden sopimuspuoli se on,

1.   pitää myönteisenä komission uutta pyrkimystä lisätä keskustelua tästä tärkeästä aiheesta tarkoituksena siirtää yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) painopistettä lopultakin siten, että poisheittäminen lopetetaan lopulta kokonaan;

2.   pitää myönteisenä komission esitystä ensimmäisenä yrityksenä päästä sivusaalisongelman ytimeen, mutta korostaa sääntöjen kehittämisen kiireellisyyttä, jotta poistettaisiin tämä ympäristön kannalta ei-kestävä ja epämoraalinen käytäntö, joka äärimmäisissä tapauksissa voi koskea jopa 90:tä prosenttia kaikesta pyydetystä kalasta;

3.   pitää myönteisenä myös poisheitetyn saaliin uutta määrittelyä, joka sisältää myös muiden kuin kaupallisten ja muiden lajien poisheittämisen, minkä ansiosta myös viimeksi mainittujen poisheittämistä on vähennettävä;

4.   korostaa, että Euroopan unionin täytyisi selvittää tehokkaasti kaikki erityyppiset sivusaaliit (mukaan lukien, mutta ei ainoastaan selkärangattomat, korallit, merinisäkkäät, linnut ja merikilpikonnat) ja sen pitäisi edistää ympäristöystävällisiä pyyntimenetelmiä, jotka eivät tee myönnytyksiä merien biodiversiteetin suhteen eivätkä aiheuta tarpeetonta vahinkoa muille eläville eliöille;

5.   panee kuitenkin huolestuneena merkille, että haiden ja merilintujen säilyttämistä koskevien yhteisön toimintasuunnitelmien osalta on saavutettu vain vähäistä edistymistä huolimatta siitä, että komissio antoi niitä koskevan sitoumuksen jo vuonna 1999, ja kehottaa komissiota saattamaan kummatkin suunnitelmat valmiiksi mahdollisimman nopeasti;

6.   kehottaa komissiota ottamaan huomioon saatavana olevan tieteellisen lausunnon albatrosseista, joita kuolee nykyisen pitkäsiimakalastuksen yhteydessä tahtiin, joka uhkaa tuhota albatrossit sukupuuttoon;

7.   katsoo, että poisheittämisen vähentäminen yhdessä parannettujen valintatoimenpiteiden kanssa vähentää tehokkaasti myös kokonaispyyntiä; myöntää, että kalastuspaineen vähentämisessä olisi merkittävää etua kalastusalalle, koska se antaisi vähentyneille kannoille mahdollisuuden elpymiseen ja koska sen myötä kalastusala voisi parantaa tehokkuuttaan, säästää aikaa ja vähentää saaliin lajittelun työmäärää;

8.   katsoo, että sivusaaliit ja poisheittäminen muodostavat vakavan ekologisen ja taloudellisen ongelman, koska ne toisaalta ovat vastuussa joissakin ekosysteemeissä havaitusta epätasapainosta ja toisaalta niitä pidetään pääasiallisena syynä kalakantojen köyhtymiselle, ja jotkut näistä ovat kaupallisesti hyvin arvokkaita kuten turska;

9.   katsoo, että poisheittämisen vähentäminen parantaa mahdollisuuksia saavuttaa kalastusalan ympäristön hyvän tilan tavoite meristrategian puitedirektiivin vaatimusten mukaisesti;

10. katsoo, että ohjelmat, joilla vähennetään poisheittämistä, on täysimääräisesti integroitava kestävää kalastusta koskevaan yhteisön yleiseen politiikkaan;

11. ottaa huomioon, että poisheittämisen syyt riippuvat sekä kalastustekniikoista että kyseessä olevasta kalastustavasta ja että ne vaihtelevat kalastusaloittain, ja katsoo näin ollen, että myös ratkaisujen on oltava kalastusalakohtaisia kussakin tapauksessa;

12. myöntää, että vaikka sivusaalistus on yleisenä käytäntönä tuomittava, joillakin lajeilla tiedetään olevan korkea eloonjäämisaste, kun ne heitetään mereen, ja että poikkeukset kalastuskieltoon niiden suhteen samoin kuin uhanalaisten ja suojeltujen lajien suhteen pitäisi vahvistaa edellyttäen, että niiden eloonjäämismahdollisuuksista annetaan riittävä tieteellinen perustelu;

13. painottaa, että annettujen määräysten tehokkuuden varmistamiseksi Euroopan unionin kalastusalueilla on tehtävä asianmukaisia tieteellisiä tutkimuksia ja otettava huomioon yksittäisten kalastusalueiden erityispiirteet, jotka liittyvät sijaintiin, meriorganismien moninaisuuteen ja jo vuosia käytössä olleisiin kalastusmenetelmiin;

14. onnittelee niitä kalastusalan toimijoita, jotka ovat viime aikoina käynnistäneet entistä valikoivampien ja poisheittämistä vähentävien pyyntivälineiden ja pyyntikäytäntöjen kehittämisohjelmat, jotka kannustavat muita toimijoita osallistumaan mainittuun prosessiin käyttämällä hyväkseen ilmeistä asiantuntemustaan pyyntivälineiden kehittämisessä vieläkin innovatiivisempien tekniikoiden kehittämiseksi; pitää valitettavana joidenkin komissiolle esitettyjen kantojen asennetta, jonka mukaan poisheittämisen vähentäminen "on hankalaa";

15. suhtautuu myönteisesti siihen, että Skotlannin hallitus on yhteistyössä Skotlannin kalastusalan kanssa ottanut äskettäin käyttöön tosiaikaisen vapaaehtoisen alueiden sulkemista koskevan järjestelmän, jonka avulla kalastusalueet suljetaan kolmen viikon ajaksi siinä tapauksessa, että alusten päälliköt havaitsevat, että alamittaista turskaa on erittäin runsaasti; katsoo, että tämänkaltaisilla järjestelmillä, jotka ovat lajissaan ensimmäisiä Euroopassa, on mahdollisuus edistää poisheittämisen vähentämistä ja samalla tehdä täysimääräisesti yhteistyötä kalateollisuuden kanssa;

16. yhtyy komission kantaan, jonka mukaan poisheittämistä koskeva YKP:n perinteinen lähestymistapa, jonka mukaisesti neuvostossa sovitaan yhä yksityiskohtaisemmista teknisistä toimista nuorten kalojen poisheittämisen ehkäisemiksi ottamalla kalastajat vain rajoitetusti mukaan, on rajoittavaa ja muuttunut tehottomaksi, minkä vuoksi se on korvattava kalastajille suunnatuilla kannustimilla, joiden avulla poisheittämistä vähennetään ja otetaan samalla huomioon kunkin kalastusalan erityispiirteet, minkä avulla toimenpiteet hyväksyttäisiin entistä paremmin kalastajien keskuudessa; katsoo kuitenkin, että vain pyydyksiä ja käytäntöjä koskevilla teknisillä muutoksilla saadaan aikaan vähennyksiä poisheittämisessä;

17. panee merkille, että vaihtoehto, jota komissio pitää tehokkaimpana, on poisheittämisen kieltäminen, vaikka poisheittämiskielto voi aiheuttaa vaikeuksia täytäntöönpanossa ja saattaa vaatia taloudellisten, logististen ja henkilöstöresurssien lisäämistä;

18. katsoo, että saaliin kiintiön taloudellisen tuloksen keinotekoinen maksimointi, eli hyvien, laillisten kalojen poisheittäminen, jotta tilalle voitaisiin ottaa toisia kaloja, joilla voisi olla korkeampi hinta markkinoilla, olisi kiellettävä, vaikka tällaista olisi vaikea valvoa; katsoo, että videokameroiden asentamista joihinkin aluksiin olisi kokeiltava valvonnan helpottamiseksi;

19. huomauttaa, että jotta kalastajat ja muut sidosryhmät ottaisivat vastuuta ja katsoisivat omakseen kaikenlaisen poisheittämiseen liittyvän politiikan, heillä on oltava entistä merkittävämpi tarkastusta ja valvontaa koskeva rooli, koska heidän yhteistyönsä ja mukana olonsa on avaintekijä valvontatoimenpiteiden täytäntöönpanon menestyksen kannalta; huomauttaa, että esimerkkejä on olemassa muista lainkäyttöjärjestelmistä ja niitä olisi tutkittava – esimerkiksi Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa on kokeiltu kalastajien suostumuksella videokameroiden käyttöä kalastusaluksilla – ja kyseinen videovalvontajärjestelmä on todettu erittäin menestyksekkääksi vähennettäessä poisheittämistä;

20.  kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja muita toimijoita harkitsemaan sitä, että kalastusalalle annetaan kannustimia kalastuskäytäntöjen parantamiseen; katsoo, että käytettävissä on useita kannustimia, joilla sallitaan:

      ·    useampia päiviä merellä tai lisätään sallittua kalastusaikaa valikoivampia pyyntivälineitä käyttäville aluksille,

      ·    valikoivia pyydyksiä käyttäville aluksille etuuskohteluun oikeutettu pääsy alueille, jotka ovat suljettuja valikoivia pyyntivälineitä vailla oleville aluksille,

      ·    valikoivammilla pyyntivälineillä varustettujen alusten toiminnan salliminen aikoina, joina se on muilta kielletty;

21. toteaa, että yhteisön vesialueilla ja yhteisön aluksiin sellaisilla muilla vesialueilla, joilla sovelletaan saalisrajoituksia, sovellettavien eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien ja niihin liittyvien edellytysten vahvistamisesta vuodeksi 2007 21 päivänä joulukuuta 2006 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 41/2006 sisältää jo yhden esimerkin etuuskohteluun oikeutetun pyynnin suosimisesta siten, että lajitteluristikkoa käyttäville Norjan hummerin pyyntialuksille myönnetään ylimääräisiä kalastuspäiviä, ja on samaa mieltä siitä, että tällaisia lisäkannustimia olisi harkittava[6];

22. on vakuuttunut siitä, että kalastusala reagoisi myönteisemmin ja tehokkaammin myönteisten kannustimien ja seuraamusten yhdistelmään, jolle olisi annettava mahdollisuus tuottaa tuloksia; katsoo lisäksi, että poisheittämiskielto olisi määrättävä vasta muun tyyppisten seuraamusten kokeilemisen jälkeen, mukaan luettuina vaiheittain toteutettu silmäkoon suurentaminen, suljetut alueet ja muut toimet;

23. korostaa toimivan valvontajärjestelmän merkitystä poisheittoa koskevan kiellon käyttöönottamisen yhteydessä; katsoo, että tiedon puuttuminen poisheitetyn kalan määrästä heikentää arvioita kantojen koosta ja kalojen kuolleisuudesta sekä vaikeuttaa alamittaisten kalojen pyynnin estämiseksi toteutettavien toimenpiteiden arviointia; kehottaa komissiota jatkamaan uusien valvontatekniikoiden kehittämistä ja kiinnittää tässä yhteydessä huomiota elektronisten lokikirjojen tarjoamiin mahdollisuuksiin;

24. väittää, että yksi pääsyy kalojen poisheittämiseen on kiintiön taloudellisen tuloksen keinotekoinen maksimointi, joka pitäisi tehdä laittomaksi ja sen mahdollistavat laitteet, kuten kannella olevat lajittelulaitteet valtamerikalastuksessa, pitäisi kieltää;

25. myöntää, että järkevintä olisi valita useita koekalastuskohteita, jotka perustuisivat poisheitettyjen kalojen määrään tai asianomaisen lajin suojeluasemaan; korostaa, että on tärkeätä valita koehankkeet useilta yhteisön kalastusalaa edustavilta lukuisilta maantieteellisiltä alueilta; katsoo, että kuhunkin koehankkeeseen on otettava mukaan riittävä määrä kalastusaluksia, jotka kattavat moninaisen kalastusalan kokonaan, ja varmistettava asianmukainen tietojen vaihto muiden kanssa; ehdottaa, että kahdeksi mahdolliseksi koekalastuskohteeksi voitaisiin valita erityyppiset puomitroolauksen muodot ja turskan kalastuksen ja poisheittämisen muodot; suosittaa, että mainittujen hankkeiden toteuttamisen aikana voitaisiin arvioida muiden kalastusmuotojen poisheittämisen astetta;

26. vaatii, että etusijalla pitäisi olla pahimpien sääntöjen rikkojien eli eniten ja laajimmalla alueella kaloja pois heittävien kalastuksen harjoittajien, esimerkiksi leveiden troolareiden, Nephrops-pohjatroolausten ja siikatroolien käyttäjät, selvittäminen;

27. ehdottaa, että sellaiset kalojen poisheittämismenettelyt, jotka ovat seurausta aluksesta purettavien kalojen vähimmäiskokoa (MLS) ja verkon silmäkokoa koskevien teknisten sääntöjen ristiriitaisuudesta, otettaisiin ensin käsittelyyn, koska ne ovat suhteellisen helppoja korjata;

28. kehottaa komissiota ottamaan huomioon saatavana olevan tieteellisen lausunnon Itämeren turskakannasta, jonka osalta valtava osuus saaliista on rekisteröity sivusaaliiksi;

29. ehdottaa kunkin kalastuksen osalta seuraavaa toimenpidejärjestystä:

i)   on kehitettävä kunkin kalastusmuodon yhteydessä poisheitettyjen kalojen ja muiden lajien määrän ja lajikoostumuksen tarkka arviointimenettely; kalastajien, tutkijoiden ja muiden toimijoiden on hyväksyttävä mainittujen tietojen luotettavuus ja objektiivisuus;

ii)    on perustettava asianmukaiset puitteet, joiden avulla varmistetaan, että kaikkia osapuolia kuullaan, heidät otetaan mukaan toimintaan ja heidän kanssaan tehdään yhteistyötä, ennen kuin päätetään poisheitettyjen saaliiden vähentämisen määräaikaisista määrällisistä tavoitteista (esimerkiksi 50 prosentin vähennys kahden vuoden aikana); katsoo, että osallistujia olisivat muun muassa alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat, kalastajat, tutkijat, jäsenvaltioiden hallitukset, komissio ja ympäristöjärjestöt; katsoo, että näiden roolina olisi tutkia kaikkia poisheittämisen lopettamista koskevia aloitteita, kuten sivusaaliiden purkamisia, teknisiä toimia, väliaikaisia sulkemisia, suljettuja alueita ja muita alueita, sekä ehdottaa eri tekniikoita kokeileville kalastajille suunnattuja myönteisiä kannustimia;

iii)   jokaisen suunnitellun täytäntöönpanokauden jälkeen on arvioitava tuloksia ja sitä, onko tavoitteet saavutettu, minkä lisäksi toimivat menetelmät olisi sisällytettävä YKP:n säännöksiin; siinä tapauksessa, että sivusaaliiden vähentämistavoitteita ei saavuteta, sovelletaan asianmukaisia sanktioita muiden oikeasuhtaisten toimien ohella;

iv)   poisheitettyjen saaliiden määrällisiä tavoitteita on tarkistettava säännöllisesti, jotta poisheittäminen lopulta loppuisi kokonaan;

v)   ainoastaan tapauksissa, joissa mitkään edellä mainitut toimet eivät johda toivottuun tulokseen poisheittämisen vähentämisessä, poisheittäminen on kiellettävä viiden vuoden kuluessa kyseisten toimenpiteiden aloittamisesta;

30. vaatii komissiota kiinnittämään erityistä huomiota siihen, miten toimenpiteitä voidaan muuntaa soveltumaan Euroopan unionin laivastoihin, jotka kalastavat kolmansien maiden vesillä ja pyytää, että useimpien valikoivien kalastusvälineiden käytöstä tehdään kalastuskumppanuussopimuksien mukaisen kalastuksen ennakkoehto;

31. panee merkille monilajisen kalastuksen laajuuden ja merkityksen Euroopan unionissa ja toteaa, että poisheittämisen vähentämistavoitteiden on heijastettava tätä laajuutta siten, että kaikkia kalastusaloja ei vaadita saavuttamaan samoja poisheittämistä koskevia määrällisiä vähennyksiä samaan aikaan, koska niiden alkuperäiset poisheittämistä koskevat tasot voivat vaihdella;

32. korostaa, että tapauksissa, joissa poisheittäminen kielletään tietyssä kalastuksessa, pienten kalojen markkinoiden luomisen tai kiintiöttömien kalojen pyynnin kaltaisten väärien kannustimien välttämiseksi tällaisia kalasaaliita ei saa myydä missään olosuhteissa; katsoo, että kalastusaluksille voidaan korvata kulut, joita niille aiheutuu sellaisten saaliiden tuomisesta maihin, jotka ne muutoin olisivat heittäneet pois;

33. huomauttaa, että Euroopan kalatalousrahastolla (EKTR) on määrärahoja, joilla voidaan tukea valikoivampien pyyntivälineiden kehittämistä ja testaamista sekä korvata kaksi pyyntivälineiden vaihtamiskertaa ja kehottaa jäsenvaltioita käyttämään niitä; kehottaa hallinnoimaan EKTR:n rahojen käyttöä joustavasti, jotta lupaavat koehankkeet voidaan panna nopeasti täytäntöön;

34. korostaa, että suurimpien sallittujen saaliiden (TAC) sääntelyjärjestelmä on tärkeimpiä poisheittämisen aiheuttajia ja että on otettava käyttöön toimenpiteitä, joilla estetään pakollinen poisheittäminen, jos väistämättä saadaan saaliiksi laillisen kokoisia lajeja, joita varten ei ole kiintiöitä;

35. suosittelee, että sivusaaliskiintiöt lasketaan kuuluviksi koko sallitun saaliin määrään (TAC) ja että kaikki aluksesta puretut sivusaaliit lasketaan kiintiökohdennusten mukaan; katsoo, että jos kalastuksessa ylitetään sivusaaliskiintiö, se saatetaan kieltää ja samoin ehdotetaan, että liiallinen määrä nuoria kaloja johtaisi reaaliaikaiseen kieltämiseen; tätä kiintiötä pitäisi sitten asteittain vähentää, jotta saataisiin lisää kannustimia parantaa pyydysten valikoivuutta;

36. huomauttaa, että jäsenvaltioilla on nykyään oikeus kalavarojen säilyttämisestä nuorten meren eliöiden suojelemiseksi toteutettavien teknisten toimenpiteiden avulla 30 päivänä maaliskuuta 1998 annetun asetuksen (EY) 850/98[7] nojalla määrätä ankarampia teknisiä toimenpiteitä lippunsa alla purjehtiville aluksille, kun ne kalastavat Euroopan unionin vesialueilla; katsoo, että niiden pitäisi voida joustavasti kokeilla uusia ratkaisuja, joiden tehokkuutta komissio arvioisi, ja että niiden pitäisi tietyissä tapauksissa voida määrätä entistä valikoivampia teknisiä toimenpiteitä kaikille aluksille, jotka kalastavat niiden 12 meripeninkulman rannikkoalueella;

37. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioille, alueellisille neuvoa-antaville toimikunnille, kalatalous- ja vesiviljelykomitealle sekä alueellisille kalastuksenhoitojärjestöille, joiden jäsen Euroopan unioni on.

• [1]  EYVL L 358, 31.12.2002, s. 59.
• [2]  EUVL C 69E, 19.3.2004, s. 149.
• [3]  EUVL C 291 E, 30.11.2006, s. 319.
• [4]  Luettavissa osoitteessa: http://daccessdds.un.org/doc/UNDOC/GEN/N95/274/67/PDF/N9527467.pdf.
• [5]  EUVL C 314 E, 21.12.2006, s. 86.
• [6]  EUVL L 15, 20.1.2007, s. 1.
• [7]  EYVL L 125, 27.4.1998, s. 1.

PERUSTELUT

Sekä Euroopan että koko maailman kalastuksessa valtavat määrät kaloja heitetään pois vuodesta toiseen. FAO on esittänyt maailmanlaajuisesta poisheittämisestä kaksi arviota, joista toinen on 27 miljoonaa tonnia (1988–1990) ja myöhemmässä vaiheessa 7–8 miljoonaa tonnia (1992–2001)[1]. Ei siis ihme, että komission tiedonanto koskee tätä valtavaa haaskausta. Poisheittäminen vahingoittaa kalakantoja, hidastaa tai estää niiden elpymisen ja vie kalastajilta sekä aikaa että energiaa.

Vuonna 2003 neuvosto pyysi komissiota tutkimaan poisheittämisen vähentämisen keinoja aikaisemman alustuksen[2] pohjalta. Komission oman arvion mukaan vuoden 2003 jälkeen on saavutettu hyvin vähän edistystä. Näin ollen tätä uutta aloitetta on pidettävä myönteisenä, vaikka onkin syytä epäillä, voidaanko mitään muuta saada aikaan tälläkään kerralla.

Euroopan unioni on sitoutunut noudattamaan poisheittämisen minimointia koskevia FAO:n toimintasääntöjä (erityisesti niiden 8.5 kohtaa), ja sitoutunut panemaan täytäntöön FAO:n vuonna 1999 hyväksymät haiden ja merilintujen säilyttämistä koskevat kansainväliset toimintasuunnitelmat (missä on saavutettu hyvin vähän edistymistä tähän mennessä). Poisheittämiseen viitataan myös Euroopan unionin lainsäädännössä, kuten perusasetuksen[3] 2 artiklassa. Kuten komissio toteaa, toimimattomuutta poisheittämisen vähentämisessä ei voida hyväksyä.

YKP:n poisheittämisstrategia toimii itseään vastaan: toisaalta TAC-säännöt vaativat sitä, että suuret määrät kaupallisia kalalajeja – sekä nuoria että täysikasvuisia – heitetään pois. Toisaalta ainoat pyrkimykset vähentää tätä haaskausta perustuvat pyyntivälineiden ja kalastuskäytäntöjen mikrotason sääntelyyn, mikä melkoisella varmuudella ajaa kalastusalan kiertämään mainittuja sääntöjä. Nyt on uuden lähestymistavan aika, ja onneksi komission asiakirjassa on merkkejä sen ymmärtämisestä. Myönteistä muutosta edustaa poisheittämisen määritelmän ulottaminen koskemaan sekä kaupallisia että ei-kaupallisia poisheitettäviä lajeja.

Poisheittäminen johtuu monista tekijöistä, joista tärkeimpiä ovat:

–   kalastuspaine, joka monella kalastuksen alalla ylittää suuresti kestävyyden rajat;

–   pyyntivälinevaatimusten ja purettavien kalojen alimman mitan ristiriita;

–   TAC-järjestelmä, joka vaatii kalojen poisheittämistä, kun kiintiö on täynnä;

–   monen lajin samanaikainen pyynti siten, että pyydetään erikokoisia kaloja;

–   säilytystilan varaaminen arvokkaammille kaloille ja muiden poisheittäminen;

Myös suurin osa kalastusalasta on ollut vähemmän kiinnostunut keinoista, joilla alamittaisten ja ei-kaupallisten lajien pyyntiä voidaan välttää. Pyyntivälineiden perusteellinen muuttuminen viimeisten vuosikymmenten aikana on suurentanut pyyntivälineitä ja tehnyt ne entistä tehokkaimmiksi. Suhteellisen vähän on investoitu valikoivuuden parantamiseen, jotta kalastajat voisivat välttää sellaisten kalojen pyytämisen, jotka he tietävät heittävänsä pois kuolleina. Onneksi jotkut alan toimijat ovat nyttemmin tunnustaneet, että poisheittäminen on vakava ongelma, minkä alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat ovat osoittaneet kannanotoissaan. Jotkut toiset toimijat sen sijaan vastustavat asiaa, ja Europêche toteaa kylmän viileästi, että he eivät halua "nähdä sitä vaivaa", että pyrkisivät vähentämään poisheittämistä.

Tiedonantoon liitetyssä asiakirjassa[4] huomautetaan, että poisheittämisen tärkeimpänä syynä on se, että Euroopan unionissa yleinen kalastuspaine on liian suuri ja että se aiheuttaa kantojen vähentymisen sillä seurauksella, että suurin osa kannasta koostuu pienistä, keskenkasvuisista kaloista. Näin ollen tehokkain yksittäinen poisheittämisen vähentämiskeino on kalastuksen kokonaispaineen vähentäminen, mikä antaisi toipumisaikaa myös vähentyneille ja liikakalastetuille kannoille. Tämä näkökohta puuttuu komission tiedonannosta.

Komission asiakirjassa käsitellään kahta vaihtoehtoa. Ensimmäisen vaihtoehdon muodostavat tekniset ja muut sääntelytoimet, mukaan luettuina perinteiset toimet, kuten suljetut alueet ja pyyntivälineiden rajoitukset valikoivuuden parantamiseksi, joiden lisäksi esitellään väliaikaiset reaaliaikaiset sulkemiset ja velvollisuus siirtyä muille kalastusalueille, kun poisheittämisprosentti nousee liian suureksi. Toista vaihtoehtoa edustaa poisheittämisen kieltäminen, mikä vaatii kalastajia purkamaan koko saaliinsa. Komission asiakirjassa arvioidaan kahden mainitun lähestymistavan ennustettuja vaikutuksia.

Komissio katsoo, että tekniset toimet sisältävä perinteinen lähestymistapa on johtanut liian monimutkaisiin sääntöihin, jotka kalastusala pystyy helposti kiertämään, joten perinteisellä lähestymistavalla ei suuria saavuteta. Komissio pitääkin parempana poisheittämiskiellon ja tiettyjen sääntelytoimien yhdistelmää.

Koska kalastajat voivat vähentää poisheittämistä muuttamalla pyyntitapojaan, mikä tarkoittaa pyyntivälineisiin tehtäviä muutoksia (silmäkoko, pakoaukot, lajitteluristikot) ja innovatiivisia kalastuskäytäntöjä (alueiden väliaikainen sulkeminen, siirtyminen toiselle kalastusalueelle, kausittain suljetut alueet), ongelmana on kalastajien motivoiminen.

Komissio kannattaa kielteistä seuraamusta eli poisheittämisen kieltämistä olettaen, että koko saaliin purkaminen on niin vaivalloista, että kalastajat haluavat välttää sitä.

Poisheittämiskiellon tiukka valvonta aiheuttaisi kuitenkin vakavia ongelmia, joita komissio aliarvioi:

·  täytäntöönpanon valvonta vaatisi kalastusvalvonnan merkittävää tehostamista;

·  sekä komissiolta että jäsenvaltioilta vaadittaisiin henkilöstöresurssien ja muiden resurssien merkittävää lisäämistä yleisten määrärahaleikkausten aikakaudella;

·  kalastusaluksista purettaisiin valtava määrä kaloja/jätettä, jotka olisi hävitettävä;

·  kalastajille olisi maksettava riittävät korvaukset mainittujen kalojen purkamisesta, mutta samalla olisi vältettävä kalastajien rohkaisemista (luomalla esimerkiksi uusia markkinoita).

Merkittävän vähän on kiinnitetty huomiota myönteisiin kannustimiin, joilla "paremmin" kalastavia kalastajia palkitaan siitä, että he eivät pyydä ei-toivottua saalista, sen sijaan että heidät määrätään noudattamaan yksityiskohtaisia teknisiä pyyntivälineitä ja menettelyjä koskevia sääntöjä. Kalastajia, jotka käyttävät valikoivampia pyyntivälineitä tai käytäntöjä, voidaan suosia ja palkita monella tavalla samalla, kun he saavat itse päättää omista käytännöistään. Mahdollisuuksia ovat muun muassa:

·  sallitaan useampia päiviä merellä tai lisätään muulla tavoin sallittua kalastusaikaa valikoivampien pyyntivälineiden käyttämisen myötä,

·  etuuskohteluun oikeutettu pääsy alueille, jotka ovat suljettuja valikoivia pyyntivälineitä vailla oleville aluksille,

·  valikoivammilla pyyntivälineillä varustettujen alusten pyynnin salliminen aikoina, joina se on muilta kielletty;

Varhainen esimerkki myönteisten kannustinten käyttämisestä koskee tonnikalan kalastusta itäisellä Tyynellämerellä 1990-luvulla. Paine vähentää delfiinien pyyntiä pakotti nuottaa käyttävät kalastajat jättämään nuottansa kellumaan lähelle pintaa, mikä aiheutti monen muun lajin kuin delfiinien sivusaaliit. Kalastajat tajusivat, että delfiinien pyynnin rajoittaminen on heidän omien etujensa mukaista, minkä seurauksena otettiin käyttöön kalastusaluskohtainen delfiinikiintiö – kiintiön asettamisen jälkeen alukset eivät enää voineet laskea troolejaan delfiinien lähelle, ja heidän oli pakko siirtyä käyttämään muita menetelmiä. Tulos oli hämmästyttävä – kalastajat kehittivät omat keinonsa delfiinien surmaamisen välttämiseksi, minä ansiosta delfiinikuolleisuus laski kymmenistä tuhansista alle tuhanteen vuodessa.

Tätä periaatetta on jo sovellettu Euroopan unionin lainsäädännössä. Merirapujen pyynnissä lajitteluristikolla varustetuille troolareille myönnetään ylimääräisiä pyyntipäiviä sillä edellytyksellä, että ne täyttävät saaliin koostumusvaatimukset (vähintään 70 prosenttia merirapuja, alle 5 prosenttia turskaa). Mainittu etuuskohteluun oikeutetun aseman myöntäminen tietyt kriteerit täyttäville kalastajille voisi olla merirapupyynnin esimerkin mukaisesti Euroopan unionin laajuista, tai jäsenvaltio voisi olla vastuussa kiintiön jakamisesta. Kumpikaan mainituista vaatimuksista ei rikkoisi suhteellisen vakauden periaatetta.

Tämän lähestymistavan puitteissa käytetään täysimittaisesti hyväksi kalastusalan itsestään selvää asiantuntemusta pyrittäessä ratkaisemaan kalastusalan suurimpiin kuuluvaa omaa ongelmaa – merkittävien kalamäärien ja muiden lajien poisheittämistä ja haaskaamista. Valokuva[5] osoittaa, kuinka dramaattisesti sivusaalista voidaan vähentää valikoivan pyyntivälineen käytön avulla.

Jotkut kalastusalan toimijat ovat jo osoittaneet halunsa ja kykynsä kehittää innovatiivisia tekniikoita poisheittämisen välttämiseksi.

·  Biskajanlahdella ranskalaiset meriravun troolipyytäjät ovat vuodesta 2002 lähtien kokeilleet pyyntivälineiden muuttamista siten, että pienten merirapujen ja tiettyjen kalalajien – kuten pienen kummeliturskan – pyyntivälineisiin joutumista vähennetään. Neliösilmäinen valikointiristikko troolissa vähentää sivupyyntiä, mutta meriravun pyynnissä on vielä ongelmia, joita ollaan ratkaisemassa. Neliösilmäisten troolien käyttäminen määrättiin pakolliseksi ensin kalastusalan keskuudessa (2004) ja sen jälkeen Euroopan unionin lainsäädännöllä (2006).

·  Skotlannin kalastajat ottivat 1. syyskuuta 2007 käyttöön vapaaehtoisen ICES IV ja V ‑alueiden reaaliaikaisen sulkemisen yhteistyössä Skotlannin hallituksen kanssa. Jos aluksilla toimivat tarkastajat toteavat pienten turskien pyytämisen (kriteerinä 60 turskaa tunnin aikana), siinä tapauksessa otetaan tarkempia näytteitä, ja jos havainto vahvistetaan oikeaksi, 15 neliömailin suuruinen alue suljetaan kolmen viikon ajaksi. Muiden jäsenvaltioiden kalastusaluksia kehotetaan noudattamaan mainittua käytäntöä[6].

·  Ruotsin lainsäädäntö on 1. helmikuuta 2004 lähtien edellyttänyt lajitteluristikon käyttämistä meriraputrooleissa, mikä onkin vähentänyt tehokkaasti nuorten merirapujen ja kaupallisten kalalajien poisheittämistä. Mainitut säännöt koskevat vain ruotsalaisia kalastusaluksia, jotka toimivat 3 mailin rannikkovyöhykkeellä Kattegatissa ja 4 mailin rannikkovyöhykkeellä Skagerrakissa. Ne eivät siis koske norjalaisia eivätkä tanskalaisia kalastusaluksia, jotka hyötyvät kahdenvälisistä kalastussopimuksista Ruotsin rannikkovyöhykkeellä, koska YKP sallii hyvin vähän mahdollisuuksia innovatiivisiin kalakantojen suojelutoimiin Euroopan unionin kalastuspolitiikan "yksinomaisen toimivallan" vuoksi.

Riittävän kannustimen ansiosta kalastusala pystyy itse kehittämään poisheittämisen vähentämiskeinoja, mutta vain sillä edellytyksellä, että sitä ei säännellä mikrotason toimilla ja yksityiskohtaisilla teknisillä toimenpiteillä. Ranskalaiset meriravun pyytäjät esimerkiksi käynnistivät tutkimuksensa siitä syystä, että he olivat huolissaan 70 mm silmäkoon mahdollisesta muuttamisesta 100 mm silmäkooksi.

Koska sekä poisheittämisen syyt että sen vähentämisen vaatimat toimenpiteet ovat erilaisia kalastuksen eri aloilla, mikään yhdenmukaistettu ratkaisu ei ole toimiva koko yhteisön alueella. Paras ratkaisu on todennäköisesti seuraava yhdistelmä: myönteiset kannustimet, joilla kalastajia rohkaistaan kehittämään soveltuvia menettelyjä, ja toisaalta asteittain tiukentuvien seuraamusten mahdollisuus siinä tapauksessa, että riittäviä tuloksia ei saavuteta.

Voitaisiin esimerkiksi valita yksi tai useampi koekalastuskohde, missä yhteydessä etusija annettaisiin korkeimmalle poisheittämisasteelle tai erityisen uhanalaisille lajeille (hait, merilinnut jne.). Koekalastuskohteen alkuperäisen poisheittämisasteen olisi oltava hyvin todistettu ja määritetty – on ratkaisevan tärkeää, että kaikki asianomaiset toimijat, kalastusala mukaan luettuna, ovat määrittäneet poisheittämisen asteen. Selvennyksen vuoksi seuraava esimerkki: oletetaan, että yli puolet saaliista joutuu poisheitetyksi, koska 30 prosenttia on nuoria kaloja ja 25 prosenttia on sivulajeja. Kalastajille voitaisiin myöntää kahden vuoden koekausi, jonka aikana kalastajat voivat kokeilla poisheittämisen vähentämistoimia siten, että tavoitteena on kunkin tyypin (nuorten kalojen ja muiden lajien) poisheittämisen vähentäminen puoleen aikaisemmasta. Mainitun koekauden päätyttyä hyviksi havaitut toimet voitaisiin sisällyttää Euroopan unionin lainsäädäntöön Ranskan meriravunpyynnin esimerkin mukaisesti. Jos tulokset ovat riittämättömät, silmäkoko määrättäisiin huomattavasti suuremmaksi. Jos tilanne ei ole parantunut kahden vuoden jatkokauden aikana, mainitulle kalastukselle määrättäisiin poisheittämiskielto. Mainittujen koekausien aikana olisi arvioitava poisheittämisen laajuutta muissa kalastusmuodoissa.

Kaikkien asianomaisten toimijoiden välinen yhteistyö, keskustelufoorumi ja aloitteiden vaihto on välttämätöntä – ennen kaikkea kalastusalan kannalta, mutta myös kaikkien valtioita edustavien toimijoiden, markkinointiorganisaatioiden, kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden kannalta. Edellä mainittu voitaisiin käydä tuottajajärjestön, kansallisten kalastajien järjestöjen tai alueellisen neuvoa-antavan toimikunnan tasolla, tai jonkin tätä tarkoitusta varten perustetun organisaatiotason kanssa. Kalastusalan motivointi on ratkaisevan tärkeässä asemassa ensiksi myönteisten kannustimien muodossa, ja niiden toimimattomuuden tapauksessa jonkinlaisten seuraamusten muodossa; poisheittämisen vähentäminen on kalastusalan omien etujen mukaista – sekä sen oman julkisuuskuvan vuoksi että kalakantojen tilan parantamisen vuoksi.

Edellä on mainittu joitakin myönteisiä kannustimia, mutta muitakin on epäilemättä käytettävissä. Täydellinen poisheittämiskielto ei toisaalta ole ainoa seuraamus. Toinen mahdollisuus olisi TAC:n jakaminen tavoitekiintiöön ja sivusaaliskiintiöön. Kalastusalukset, joille kertyy sivusaalista, kalastaisivat sitä sivusaaliskiintiön täyttymiseen saakka, minkä jälkeen ne joutuisivat lopettamaan kalastuksen tai "hankkimaan" kiintiön joltain muulta kalastuksen alalta. Mainitun kaltainen järjestelmä on otettu käyttöön Islannissa ilmeisen hyvin tuloksin. Edellä mainittu voitaisiin toteuttaa joko Euroopan unionin TAC:n puitteissa koko yhteisössä, tai siten, että jäsenvaltio myöntää pääsyn kalastusaluksilleen. Koska nykyinen TAC-järjestelmä on toisaalta herkän poliittisen kompromissin tulos ja toisaalta poisheittämisen tärkeimpiä aiheuttajia, TAC-järjestelmän mahdollinen muuttaminen on valmisteltava huolellisesti, jotta poisheittämisongelmaa ei pahenneta entisestään.

Jotkut poisheittämiskieltoa koskevat ehdotukset vaikuttavat kalastusoikeusperustaista hallinnointia koskevaan keskusteluun, kiintiöiden siirtäminen mukaan luettuna.

Kaikki ehdotukset edellyttävät rahoitusta. Euroopan kalatalousrahastolla (EKTR) on määrärahoja, joilla voidaan tukea valikoivampien pyyntivälineiden kehittämistä ja testaamista (41 artikla) sekä korvata kaksi pyyntivälineiden vaihtamiskertaa (25 artikla). EKTR:n varojen osoittaminen mainittuun tarkoitukseen kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. EKTR:n sääntöjä voitaisiin muuttaa siten, että se sallisi rahaston varojen joustavamman käyttämisen erityisesti uuden tiedonvaihtotekniikan luomiseen reaaliaikaisen sulkemisen tai muiden aloitteiden mahdollistamiseksi. Olisi tutkittava myös kalastusalan omarahoitusta esimerkiksi saaliin kokoon perustuvan maksun avulla tai määräämällä, että pieni osa TAC:sta on käytettävä tutkimuksen ja valvontaohjelmien rahoittamiseen. Vaihtoehtoisesti poisheittämiskiellon asettamisen yhteydessä voitaisiin määrätä, että sivusaaliin myyntituloja on käytettävä edellä mainittuna rahoituslähteenä.

Jotkut mainituista ehdotuksista vaativat nykyistä enemmän eri toimijoiden välistä luottamusta ja yhteistyötä. Esimerkiksi reaaliaikaisten sulkualueiden järjestelmä edellyttäisi sellaisen kansainvälisen institutionaalisen kehyksen luomista, joka pystyisi tekemään päätöksiä erittäin nopeasti aikaisemmin sovittujen kriteerien mukaisesti, minkä lisäksi kaikkien osapuolten olisi noudatettava päätöksiä. Tällä hetkellä jäsenvaltioilla ei ole juridista oikeutta asettaa teknisiä vaatimuksia niiden rannikkovesillä kalastaville muiden jäsenvaltioiden kalastusaluksille. Ehkä mainittu juridinen oikeus pitäisi olla olemassa. Vaihtoehtona on mekanismi, jonka puitteissa jäsenvaltiot voivat toimia yhdessä YKP:n puitteissa siten, että ne voisivat päättää erityisestä teknisestä menettelystä ilman koko neuvoston päätöstä.

Euroopan unionin kalastusalukset toimivat kaikilla maailman valtamerillä, mukaan luettuina kalastusalueet, joilla poisheittämisaste tiedetään suureksi esimerkiksi katkarapujen ja tonnikalan pyynnissä trooleilla, jotka kelluvat pinnan lähellä. Toimia, joilla poisheittämistä vähennetään Euroopan unionin aluevesillä, olisi sovellettava unionin kalastusaluksilla kaikkialla maailman merillä.

Lopuksi esittelijä toteaa pitävänsä komission tiedonantoa todella tervetulleena, vaikka esittelijä tuomitseekin komission, jäsenvaltioiden ja kalastusalan lähes täydellisen toimimattomuuden siitä lähtien, kun komissio antoi edellisen tiedonantonsa viisi vuotta sitten. Komissio aikoo toimia nopeasti siten, että tietyt näkökohdat sisällytetään uuteen teknisiä toimenpiteitä koskevaan asetukseen vuonna 2008. On syytä toivoa, että poliittinen ilmapiiri jäsenvaltioissa on sellainen, että kalastusala reagoi myönteisesti, käyttää aloitekykyään ja sitoutuu vähentämään poisheittämistä. Poisheittämisen välttämätöntä vähentämistä on viivytetty liian kauan.

• [1]  Viimeksi mainitun tutkimuksen tekijöiden mukaan osa erosta voi johtua pyyntivälineiden valikoivuuden parantumisesta.
• [2]  KOM(2002)0656.
• [3]  Neuvoston asetus (EY) N:o 2371/2002, 20. joulukuuta 2002.
• [4]  SEC(2007)0380.
• [5]  Dr Andy Revill, CEFAS (Centre for Environment, Fisheries & Aquaculture Science), Lowestoft Laboratory, Parkfield Road, Lowestoft, Suffolk NR33 0HT UK.
• [6]  Järjestelmän yksityiskohdat tullaan julkaisemaan osoitteessa http://www.scotland.gov.uk/realtimeclosures.

ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunto (11.10.2007)

kalatalousvaliokunnalle

ei-toivottujen sivusaaliiden vähentämistä ja poisheittämisen lopettamista Euroopan kalastuksessa koskevasta politiikasta
(2007/2112(INI))

Valmistelija: Chris Davies

EHDOTUKSET

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa kalatalousvaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1.   pitää myönteisenä komission esitystä ensimmäisenä yrityksenä päästä sivusaalisongelman ytimeen, mutta korostaa sääntöjen kehittämisen kiireellisyyttä, jotta poistettaisiin tämä ympäristön kannalta ei-kestävä ja epämoraalinen käytäntö, joka äärimmäisissä tapauksissa voi koskea jopa 90:tä prosenttia kaikesta pyydetystä kalasta;

2.   korostaa, että EU:n täytyisi selvittää tehokkaasti kaikki erityyppiset sivusaaliit (mukaan lukien, mutta ei ainoastaan selkärangattomat, korallit, merinisäkkäät, linnut ja merikilpikonnat) ja sen pitäisi edistää ympäristöystävällisiä pyyntimenetelmiä, jotka eivät tee myönnytyksiä merien biodiversiteetin suhteen eivätkä aiheuta tarpeetonta vahinkoa muille eläville eliöille;

3.  katsoo, että kun otetaan huomioon kalalajien erilaiset ominaisuudet, on erittäin tärkeää, että kalastusmääräykset tehdään mittojen mukaan niin, että voidaan vähentää poisheitettävien kalojen määrää kunkin kalalajin osalta; katsoo kuitenkin, että sivusaaliiden osuus ei saa koskaan ylittää 25:tä prosenttia ja ehdottaa, että jos tämä osuus jonkin kalalajin osalta ylittyy, automaattisen kalastuskiellon on tultava voimaan;

4.   myöntää, että vaikka sivusaalistus on yleisenä käytäntönä tuomittava, joillakin lajeilla tiedetään olevan korkea eloonjäämisaste, kun ne heitetään mereen, ja että poikkeukset kalastuskieltoon niiden suhteen samoin kuin uhanalaisten ja suojeltujen lajien suhteen pitäisi vahvistaa edellyttäen, että niiden eloonjäämismahdollisuuksista annetaan riittävä tieteellinen perustelu;

5.  korostaa toimivan valvontajärjestelmän merkitystä poisheittoa koskevan kiellon käyttöönottamisen yhteydessä; katsoo, että tiedon puuttuminen poisheitetyn kalan määrästä heikentää arvioita kantojen koosta ja kalojen kuolleisuudesta sekä vaikeuttaa alamittaisten kalojen pyynnin estämiseksi toteutettavien toimenpiteiden arviointia; kehottaa komissiota jatkamaan uusien valvontatekniikoiden kehittämistä ja kiinnittää tässä yhteydessä huomiota elektronisten lokikirjojen tarjoamiin mahdollisuuksiin;

6.  kehotta komissiota ottamaan huomioon saatavana olevan tieteellisen lausunnon Itämeren turskakannasta, jonka osalta valtava osuus saaliista on rekisteröity sivusaaliiksi;

7.  kehottaa komissiota antamaan ehdotuksen haita koskevaksi strategiaksi, joka olisi pitänyt antaa jo kauan sitten;

8.  kehottaa komissiota ottamaan huomioon saatavana olevan tieteellisen lausunnon albatrosseista, joita kuolee nykyisen pitkäsiimakalastuksen yhteydessä tahtiin, joka uhkaa tuhota albatrossit sukupuuttoon;

9.   vaatii, että etusijalla pitäisi olla pahimpien sääntöjen rikkojien eli eniten ja laajimmalla alueella kaloja pois heittävien kalastuksen harjoittajien, esimerkiksi leveiden troolareiden, Nephrops-pohjatroolausten ja siikatroolien käyttäjät, selvittäminen;

10.  ehdottaa, että kalojen poisheittäminen, joka on seurausta aluksesta purettavien kalojen vähimmäiskokoa (MLS) ja verkon silmäkokoa koskevien teknisten sääntöjen ristiriitaisuudesta, otettaisiin ensin käsittelyyn, koska ne ovat suhteellisen helppoja korjata;

11.  suosittelee, että sivusaaliskiintiöt lasketaan kuuluviksi koko sallitun saaliin määrään (TAC) ja että kaikki aluksesta puretut sivusaaliit lasketaan kiintiökohdennusten mukaan; katsoo, että jos kalastuksessa ylitetään sivusaaliskiintiö, se saatetaan kieltää ja samoin ehdotetaan, että liiallinen määrä nuoria kaloja johtaisi reaaliaikaiseen kieltämiseen; katsoo, että tätä kiintiötä pitäisi sitten asteittain vähentää, jotta saataisiin lisää kannustimia parantaa pyydysten valikoivuutta;

12.  korostaa, että asteittaisen kiellon lisäksi pitää luoda myönteisiä kannustimia, joilla rohkaistaan kalastajia ottamaan käyttöön paras saatavilla oleva teknologia valikoivuuden, pyydysten vaihdon, (reaali)aikaisen kieltämisen ja kalastuspaikkojen vaihtamisen suhteen;

13. painottaa, että annettujen määräysten tehokkuuden varmistamiseksi Euroopan unionin kalastusalueilla on tehtävä asianmukaisia tieteellisiä tutkimuksia ja otettava huomioon yksittäisten kalastusalueiden erityispiirteet, jotka liittyvät sijaintiin, meriorganismien moninaisuuteen ja jo vuosia käytössä olleisiin kalastusmenetelmiin;

14.  neuvoo, että kalastajia pitäisi aktiivisesti yrittää saada luopumaan ei-valikoivien pyydysten käytöstä veroilla ja maksuilla, kun taas vahingolliset pyydykset, kuten joskus pohjatroolausta harjoittavassa kalastuksessa käytettävät pyydykset, pitäisi kieltää;

15. kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota kalastukseen niin sanotulla puomitroolilla, jonka osalta sivusaaliin osuus saattaa joissakin tapauksissa olla yli 60 prosenttia, ja vaatii siten kattavaa kieltoa puomitroolikalastukselle;

16.  väittää, että yksi pääsyy kalojen poisheittämiseen on kiintiön taloudellisen tuloksen keinotekoinen maksimointi, joka pitäisi tehdä laittomaksi, ja sen mahdollistavat laitteet, kuten aluksen kannella olevat lajittelulaitteet valtamerikalastuksessa, pitäisi kieltää;

17. vaatii komissiota kiinnittämään erityistä huomiota siihen, miten toimenpiteitä voidaan muuntaa soveltumaan Euroopan unionin laivastoihin, jotka kalastavat kolmansien maiden vesillä ja pyytää, että useimpien valikoivien kalastusvälineiden käytöstä tehdään kalastuskumppanuussopimuksien mukaisen kalastuksen ennakkoehto;

18. kehottaa komissiota, rehukalastuksesta ja kalajauhon ja ‑öljyn tuotannosta 10. heinäkuuta 2007 parlamentin antaman päätöslauselman (2004/2262(INI)[1] mukaisesti, tekemään tutkimuksia ja/tai toteuttamaan pilottihankkeita, joiden avulla voidaan määritellä rehukalastuksen mahdollisuudet käyttää poisheitettyjä kaloja niin, että tämä ei missään olosuhteissa voi johtaa resurssien liikakäyttöön.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	3.10.2007
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	36 0 1
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Adamos Adamou, Johannes Blokland, John Bowis, Frieda Brepoels, Hiltrud Breyer, Dorette Corbey, Chris Davies, Avril Doyle, Anne Ferreira, Matthias Groote, Satu Hassi, Jens Holm, Eija-Riitta Korhola, Urszula Krupa, Marios Matsakis, Linda McAvan, Roberto Musacchio, Riitta Myller, Péter Olajos, Miroslav Ouzký, Vladko Todorov Panayotov, Vittorio Prodi, Frédérique Ries, Guido Sacconi, Karin Scheele, Richard Seeber, Bogusław Sonik, María Sornosa Martínez, Antonios Trakatellis, Anja Weisgerber, Glenis Willmott
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Giovanni Berlinguer, Philip Bushill-Matthews, Bairbre de Brún, Duarte Freitas, Genowefa Grabowska, Karsten Friedrich Hoppenstedt
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

• [1]  Hyväksytyt tekstit, TA(2007)0327.

ASIAN KÄSITTELY

Hyväksytty (pvä)	22.11.2007
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	23 1 3
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Jim Allister, Stavros Arnaoutakis, Elspeth Attwooll, Iles Braghetto, Niels Busk, Paulo Casaca, Zdzisław Kazimierz Chmielewski, Avril Doyle, Carmen Fraga Estévez, Duarte Freitas, Ioannis Gklavakis, Alfred Gomolka, Pedro Guerreiro, Heinz Kindermann, Rosa Miguélez Ramos, Philippe Morillon, James Nicholson, Willi Piecyk, Struan Stevenson, Catherine Stihler, Margie Sudre, Daniel Varela Suanzes-Carpegna, Cornelis Visser
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Ole Christensen, Josu Ortuondo Larrea, Carl Schlyter
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)	Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf