vuonna 2002 pidetyn Monterreyn kehitysrahoituskokouksen seurannasta

(2008/2050(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–    ottaa huomioon Meksikon Monterreyssä 18.–22. maaliskuuta 2002 pidetyssä kansainvälisessä kehitysrahoituskokouksessa hyväksytyn Monterreyn konsensuksen,

–    ottaa huomioon Barcelonassa 14. maaliskuuta 2002 kokoontuneessa Eurooppa-neuvostossa tehdyt jäsenvaltioiden sitoumukset (Barcelonan sitoumukset),

–    ottaa huomioon kehitysavun rahoituksesta 25. huhtikuuta 2002 antamansa päätöslauselman⁽¹⁾,

–    ottaa huomioon kehitysavun rahoituksesta 7. helmikuuta 2002 antamansa päätöslauselman⁽²⁾,

–    ottaa huomioon 20. joulukuuta 2005 allekirjoitetun, neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, Euroopan parlamentin ja komission yhteisen julkilausuman Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikasta: "Eurooppalainen konsensus"⁽³⁾,

–   ottaa huomioon 9. huhtikuuta 2008 annetun komission tiedonannon: Nopeutetaan vuosituhannen kehitystavoitteiden toteutumista (KOM(2008)0177),

–   ottaa huomioon 4. huhtikuuta 2007 annetun komission tiedonannon: Kehitysyhteistyön rahoitusta koskevien lupausten pitäminen (KOM(2007)0164),

–    ottaa huomioon 2. maaliskuuta 2006 annetun komission tiedonannon: Kehitysyhteistyön rahoitus ja avun tuloksellisuus – EU:n avun lisäämisen haasteet 2006–2010 (KOM(2006)0085),

–    ottaa huomioon 12. huhtikuuta 2005 annetun komission tiedonannon: Kehityksen vauhdittaminen vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi – kehityksen rahoittaminen ja avun tuloksellisuus (KOM(2005)0133),

–    ottaa huomioon 5. maaliskuuta 2004 annetun komission tiedonannon: Monterreyn konsensuksen sovittaminen käytäntöön: Euroopan unionin antama kehitysapu (KOM(2004)0150),

–    ottaa huomioon neuvoston 14. maaliskuuta 2002 tekemät päätelmät Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Monterreyn kansainvälisestä kehitysrahoituskokouksesta,

–    ottaa huomioon New Yorkissa 6.–8. syyskuuta 2000 pidetyssä Yhdistyneiden Kansakuntien vuosituhannen huippukokouksessa hyväksytyt vuosituhannen kehitystavoitteet, jotka vahvistettiin myöhemmissä YK:n kokouksissa ja erityisesti Monterreyn kansainvälisessä kehitysrahoituskokouksessa,

–    ottaa huomioon jäsenvaltioiden Göteborgin Eurooppa-neuvostossa 15.–16. kesäkuuta 2001 tekemän sitoumuksen, jonka mukaan niiden on saavutettava julkista kehitysapua koskeva YK:n tavoite, joka on 0,7 prosenttia bruttokansantulosta (BKTL),

–    ottaa huomioon 2. maaliskuuta 2006 annetun komission tiedonannon: EU:n kehitysavun määrän lisääminen, laadun parantaminen ja täytäntöönpanon nopeuttaminen (KOM(2006)0087),

–    ottaa huomioon avun tuloksellisuutta koskevan vuoden 2005 Pariisin julistuksen seurannasta 22. toukokuuta 2008 antamansa päätöslauselman⁽⁴⁾,

–    ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–    ottaa huomioon kehitysyhteistyövaliokunnan mietinnön sekä budjettivaliokunnan lausunnon (A6-0310/2008),

A.  merkille, että YK järjestää kaikkien aikojen toisen kansainvälisen kehitysrahoituskokouksen, johon kokoontuvat valtioiden ja hallitusten päämiehet ja kehitysasioista vastaavien ministerien lisäksi myös valtiovarainministerit ja kansainvälisten rahoitusjärjestöjen, yksityisten pankkien ja yritysten sekä kansalaisyhteiskunnan edustajat tarkastelemaan Monterreyssä vuonna 2002 pidetyn ensimmäisen kansainvälisen kehitysrahoituskokouksen jälkeen tapahtunutta edistystä,

B.   katsoo, että vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttaminen edellyttää huomattavasti nykyistä suurempaa rahoitusta,

C.  katsoo, että kehitysrahoitus olisi määritettävä kustannustehokkaimmaksi tavaksi puuttua maailman kehitystarpeisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin,

D.  katsoo, että riittävän ennustettavissa olevan ja kestävän rahoituksen tarve on suurempi kuin koskaan, erityisesti ottaen huomioon ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten, kuten luonnonmullistusten, muodostaman haasteen sekä kehitysmaiden erityisen haavoittuvuuden,

E.   ottaa huomioon, että EU on maailman suurin avunantaja, merkittävä osakas kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja kehitysmaiden tärkein kauppakumppani,

F.   ottaa huomioon, että EU on sitoutunut selkeään ja pakottavaan aikatauluun 0,56 prosentin BKTL-tavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2010 mennessä ja 0,7 prosentin BKTL-tavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä,

G.  katsoo, että mikäli jäsenvaltioiden julkista kehitysapua koskevien tavoitteiden suuntaus jatkuu samana, jotkut jäsenvaltiot eivät saavuta asetettuja tavoitteita, jotka ovat 0,51 prosenttia EU 15:ssä (eli ennen vuoden 2004 laajentumista unioniin kuuluneissa jäsenvaltioissa) ja 0,17 prosenttia EU 12:ssa (eli unioniin 1. toukokuuta 2004 ja 1. tammikuuta 2007 liittyneissä jäsenvaltioissa) bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä,

H.  ottaa huomioon, että Afrikkaan ohjelmoitava apu kasvaa huolimatta julkisen kehitysavun yleisestä laskusta vuonna 2007,

I.    ottaa huomioon, että äskettäin on syntynyt merkittäviä uusia kehityshaasteita, joihin kuuluvat ilmastonmuutos, rakenteelliset muutokset perushyödykkeiden markkinoilla ja erityisesti elintarvike- ja öljymarkkinoilla, sekä tärkeät uudet suuntaukset etelä–etelä-yhteistyössä, muun muassa Kiinan tukemat infrastruktuurit Afrikassa ja Brasilian kehityspankki BNDES:n lainaustoiminta Latinalaisessa Amerikassa,

J.    ottaa huomioon, että rahoituspalvelut ovat useissa kehitysmaissa alikehittyneitä useiden eri tekijöiden takia, mukaan luettuna palvelujen tarjontaa koskevat rajoitukset sekä oikeusvarmuuden ja teollis- ja tekijänoikeuksien puute,

1.   vahvistaa sitoutumisensa köyhyyden poistamiseen, kestävään kehitykseen ja vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseen ainoana tapana luoda sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja parempaa elämänlaatua niille eri puolilla maapalloa asuville, arviolta miljardille ihmiselle, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä eli ansaitsevat vähemmän kuin yhden Yhdysvaltain dollarin päivässä;

2.   kehottaa jäsenvaltioita tekemään selkeän jaon kehitysapuun käytettävien varojen ja ulkopoliittisiin etuihin käytettävien varojen välillä, ja katsoo tässä yhteydessä, että julkista kehitysapua olisi annettava julkista kehitysapua koskevien taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön kehitysapukomitean (OECD/DAC) kriteerien ja julkisen kehitysavun sidonnaisuuksien purkamista koskevien OECD/DAC:n suositusten mukaisesti;

3.  korostaa absoluuttista tarvetta pyrkiä mahdollisimman tehokkaaseen koordinaatioon johdonmukaisuuden varmistamiseksi muiden yhteisön politiikkojen kanssa (ympäristö, maahanmuutto, ihmisoikeudet, maatalous jne.) ja päällekkäisen työn ja toimien epäjohdonmukaisuuden välttämiseksi;

4.  palauttaa mieliin, että EU:n toteuttamat välittömät toimet, jotka ovat tarpeen kehitysmaissa tapahtuneen elintarvikkeiden hintojen nousun merkittävien seurausten torjumiseksi, eivät ole osa eikä niitä pidä toteuttaa osana Monterreyn konsensuksen edellyttämiä rahoitustoimia; odottaa näin ollen komissiolta konkreettista hätärahastojen käyttöä koskevaa ehdotusta;

5.  korostaa, että joidenkin kumppanimaiden liiallinen ja kohtuuton hallinnollinen rasitus heikentää kehitysavun tehokkuutta; pelkää, että tämä saattaa vaarantaa vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen;

6.   toteaa, että EU:n on yhä löydettävä oikea tasapaino kehitysapua koskevan kahden vastakkaisen lähestymistavan välillä: toisaalta luotetaan siihen, että kumppanimaat kohdentavat varat asianmukaisesti ja autetaan niiden hallintoja kehittämään oikeita välineitä varojen täytäntöönpanoa varten; toisaalta eritellään rahoitusapu väärinkäytön tai avun tehottoman kohdentamisen estämiseksi;

Julkisen kehitysavun määrä

7.   korostaa, että EU on maailman johtava kehitysavun antaja, sillä sen osuus maailman julkisesta kehitysavusta on lähes 60 prosenttia, ja suhtautuu myönteisesti siihen, että EU:n osuus on kasvanut vuosien kuluessa; kehottaa tästä huolimatta komissiota antamaan selkeitä ja avoimia tietoja yhteisön talousarvion osuudesta EU:n kehitysavussa, jotta voidaan arvioida, miten kaikki eurooppalaiset avunantajat noudattavat Monterreyn konsensusta; pitää myös valitettavana, että EU:n kehitysmaille antamalta rahoitusosuudelta puuttuu avoimuus, ja kehottaa komissiota kehittämään asianmukaisia ja kohdennettuja viestintä- ja tiedotusvälineitä EU:n kehitysavun avoimuuden lisäämiseksi;

8.   suhtautuu myönteisesti siihen, että EU saavutti sitovan julkisen kehitysavun tavoitteensa, jonka mukaan yhteisön keskiarvon oli oltava 0,39 % bruttokansantulosta vuoteen 2006 mennessä, mutta panee merkille EU:n avun huolestuttavan laskun 47,7 miljardista eurosta vuonna 2006 (0,41 % koko EU:n BKTL:stä) 46,1 miljardiin euroon vuonna 2007 (0,38 % koko EU:n BKTL:stä) ja kehottaa jäsenvaltioita lisäämään julkista kehitysapuaan saavuttaakseen lupaamansa 0,56 prosentin osuuden bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä;

9.   vaatii, että jäsenvaltioiden ilmoitettua julkista kehitysapua ei saa enää vähentää; huomauttaa, että kaudella 2005–2010 EU myöntäisi 75 miljardia euroa lupaamaansa vähemmän apua, jos nykyinen suuntaus jatkuu;

10.  ilmaisee huolestuneisuutensa siitä, että suurin osa jäsenvaltioista (18 jäsenvaltiota 27:stä, erityisesti Latvia, Italia, Portugali, Kreikka ja Tšekin tasavalta) ei ole voinut lisätä julkisen kehitysavun määrää vuosien 2006 ja 2007 aikana ja että kehitysapua on jopa yllättäen vähennetty 10 prosenttia muutamissa valtioissa, kuten Belgiassa, Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa; kehottaa jäsenvaltioita täyttämään asianmukaisesti julkista kehitysapua koskevat sitoumuksensa; panee tyytyväisenä merkille, että eräät jäsenvaltiot (Tanska, Irlanti, Luxemburg, Espanja, Ruotsi ja Alankomaat) saavuttavat varmasti vuodelle 2010 asettamansa julkista kehitysapua koskevat tavoitteet, ja uskoo, että kyseiset jäsenvaltiot säilyttävät korkean julkisen kehitysavun tason;

11. pitää myönteisenä, että komissio pitää tiukasti kiinni siitä, että toimissa keskitytään jäsenvaltioilta tulevan kehitysavun määrään ja laatuun, ja tukee voimakkaasti komission antamaa varoitusta, jonka mukaan jäsenvaltioiden rahoitussitoumusten täyttämättä jättämisen seuraukset voivat olla erittäin vakavat; pyytää komissiota käyttämään asiantuntemustaan ja vaikutusvaltaansa vakuuttaakseen muut julkiset ja yksityiset avunantajat siitä, että ne täyttävät rahoituslupauksensa;

12. on erittäin huolestunut siitä, että jotkut jäsenvaltiot jaksottavat julkisen kehitysavun lisäämisen talousarviokauden loppupuolelle, mikä johtaa kehitysmaissa yli 17 miljardin euron nettotappioihin;

13. suhtautuu myönteisesti eräiden jäsenvaltioiden lähestymistapaan laatia julkisen kehitysavun lisäämiselle monivuotisia aikatauluja YK:n asettaman 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä; kehottaa niitä jäsenvaltioita, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet monivuotisia aikataulujaan, tekemään niin mahdollisimman pian; korostaa, että jäsenvaltioiden on hyväksyttävä aikataulut ennen tulevaa kansainvälistä kehitysrahoituskokousta ja täytettävä sitoumuksensa;

14. panee merkille, että avustusten ilmoitettu lasku vuonna 2007 johtui joissakin tapauksissa velkahelpotusten aiheuttamasta keinotekoisesta korottamisesta vuonna 2006; kehottaa jäsenvaltioita nostamaan kestävästi julkisen kehitysavun tasoa keskittymällä määriin, joista velkahelpotustekijä on poistettu;

15. katsoo, että suurempaa rahoitustukea koskevien toistuvien lupausten ja todellisuudessa maksettavien huomattavasti pienempien määrien välistä ristiriitaa on mahdoton hyväksyä, ja on huolissaan siitä, että joissakin jäsenvaltioissa into kehitysavun antamiseen on hiipumassa;

16. korostaa sitä, että kumppanihallitusten, kansallisten parlamenttien ja kansalaisjärjestöjen kuuleminen on ratkaisevan tärkeää julkisen kehitysavun määrää ja kohdetta koskevassa päätöstenteossa;

Rahoituksen nopeus, joustavuus, ennustettavuus ja kestävyys

17. korostaa, että apu on toimitettava ajoissa, ja ilmaisee tyytymättömyytensä siihen, että toimitusprosesseihin kohdistuu usein kohtuuttomia viiveitä;

18. korostaa tarvetta tasapainottaa yhteistyörahastojen toimituksen joustavuutta, jotta voitaisiin vastata muuttuviin olosuhteisiin, kuten ruoan hinnan nousuun ja välttämättömyyteen luoda ennustettavissa oleva rahoitus, jotta kumppanuusmaat voivat laatia kestävää kehitystä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen vaikutusten lieventämistä koskevia suunnitelmia;

19. kehottaa painokkaasti noudattamaan selvästi luotettavan lainanannon ja rahoituksen periaatteita, jotta lainananto- ja rahoitustoiminnasta tulisi kestävää talouden ja ympäristön kehityksen osalta päiväntasaajan periaatteiden (equator principles) mukaisesti; kehottaa komissiota osallistumaan sellaisten periaatteiden laatimiseen ja kansainvälisen tason painostukseen sitovien toimenpiteiden käyttöönottamiseksi, jotta periaatteiden soveltamisala voidaan ulottaa koskemaan uusia julkisen ja yksityisen sektorin kehitysyhteistyön toimijoita;

Velka ja pääomapako

20. tukee täysin kehitysmaiden ponnisteluja pitkäaikaisen velanhoitokyvyn säilyttämiseksi sekä voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita koskevan HIPC-aloitteen täytäntöönpanemiseksi, mikä on ensisijaisen tärkeää vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen kannalta; pahoittelee kuitenkin, että velkahelpotussuunnitelmia ei sovelleta suureen osaan valtioita, joissa velkaantuminen estää edelleen vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen; vaatii välitöntä kansainvälistä keskustelua kansainvälisten toimien vähentämisen ulottamiseksi koskemaan niitä useita velkaantuneita maita, jotka eivät tällä hetkellä kuulu HIPC-aloitteen piiriin;

21. kehottaa komissiota puuttumaan velkahelpotuksia koskevissa kahden- tai monenvälisissä neuvotteluissa epäoikeutettujen tai laittomien velkojen eli vastuuttoman, itsekkään, huolimattoman tai epäoikeudenmukaisen lainanoton aiheuttamien velkojen kysymykseen ja luotettavan rahoituksen periaatteisiin; suhtautuu myönteisesti komission kehotukseen ryhtyä toimiin kaupallisten lainanantajien ja ongelmaisten velkarahastojen oikeusriitoja vastaan;

22. kehottaa kaikkia jäsenvaltioita noudattamaan velanhoitokykyä koskevia puitteita ja edistämään niiden kehittämistä siten, että huomioon otetaan valtion sisäiset velka- ja rahoitusvaatimukset; kehottaa kaikkia jäsenvaltioita tunnustamaan, että luotonantajan vastuu ei tarkoita vain kestävyyttä koskevien puitteiden kunnioittamista vaan myös sitä, että

–    otetaan huomioon lainaa ottavien valtioiden alttius ulkoisille häiriöille niin, että tällaisten tapausten osalta säädetään mahdollisuudesta keskeyttää takaisinmaksu tai helpottaa sitä,

–    lainasopimuksiin sisällytetään avoimuutta koskevat vaatimukset molempien osapuolten osalta,

–    otetaan suurempi vastuu sen asianmukaisesta valvomisesta, että lainan myöntäminen ei edistä ihmisoikeuksien rikkomista tai lisää korruptiota;

23. kehottaa EU:ta edistämään kansainvälisiä ponnisteluja, joilla pyritään ottamaan käyttöön tietynlaisia kansainvälisiä maksukyvyttömyysmenettelyjä tai oikeudenmukaisia ja avoimia välitysmenettelyjä, jotta kaikkiin tuleviin luottokriiseihin voidaan puuttua tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti;

24. pahoittelee, että komissio ei korosta voimakkaammin sisäisten resurssien käyttöönottoa kehitysyhteistyön rahoittamiseksi, sillä ne antaisivat kehitysmaille suuremman riippumattomuuden; kannustaa jäsenvaltioita osallistumaan täysimääräisesti hankkeeseen kaivannaisteollisuuden avoimuuden lisäämiseksi ja pyytämään hankkeen vahvistamista; kehottaa komissiota pyytämään kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja antavaa elintä (IASB) sisällyttämään kyseisiin kansainvälisiin tilinpäätösstandardeihin vaatimuksen kansainvälisten yritysten toimia kaikilla aloilla koskevasta valtiokohtaisesta raportoinnista;

25. pitää valitettavana, että avun tuloksellisuutta koskevassa komission tiedonantopaketissa ei mainita pääomapakoa kehitysmaiden talouden riskitekijänä; huomauttaa, että pääomapako aiheuttaa kehitysmaiden kestävien talousjärjestelmien kehitykselle vakavaa vahinkoa, ja huomauttaa, että veronkierto aiheuttaa kehitysmaille vuosittain kustannukset, jotka ovat suuremmat kuin vastaanotetun julkisen kehitysavun määrä; pitää valitettavana, että avun tuloksellisuutta koskevassa komission tiedonantopaketissa⁽⁵⁾ ei mainita pääomapakoa kehitysmaiden talouden riskitekijänä; huomauttaa, että pääomapako aiheuttaa kehitysmaiden kestävien talousjärjestelmien kehitykselle vakavaa vahinkoa; kehottaa komissiota sisällyttämään politiikkoihinsa pääomapakoa ehkäiseviä toimenpiteitä Monterreyn konsensuksen edellytysten mukaisesti, jotta voitaisiin estää veroparatiisit, joista osa sijaitsee EU:n alueella tai toimii tiiviissä yhteydessä jäsenvaltioiden kanssa;

26. panee erityisesti merkille, että Maailmanpankin mukaan tämän pääomapaon laittoman osuuden arvo on 1 000–1 600 miljardia dollaria vuodessa ja että puolet näistä varoista saadaan kehitysmaista; tukee kansainvälisiä ponnisteluja varastetun omaisuuden jäädyttämiseksi ja perimiseksi ja kehottaa niitä jäsenvaltioita, jotka eivät ole vielä ratifioineet korruption vastaista Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimusta, tekemään niin; pahoittelee, että vastaavanlaisia ponnisteluja ei toteuteta veronkierron torjumiseksi, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään verotietojen automaattista vaihtamista koskevan periaatteen maailmanlaajuista soveltamista, pyytämään ECOSOCissa tällä hetkellä laadittavina olevien veronkiertoa koskevien menettelysääntöjen liittämistä Dohan julistukseen ja tukemaan verotusasioista vastaavan YK:n komitean kehittämistä aidoksi hallitustenväliseksi elimeksi, jolla on käytettävissään ylimääräisiä resursseja veronkierron kansainvälisen torjunnan toteuttamiseksi yhdessä OECD:n kanssa;

Innovatiiviset rahoitusmekanismit

27. suhtautuu myönteisesti jäsenvaltioiden tekemiin ehdotuksiin innovatiivisista rahoitusmekanismeista ja kehottaa komissiota tutkimaan niitä käytännön toteutuksen helpottamista, kestävyyttä, täydentävyyttä, siirtokustannuksia ja tuloksellisuutta koskevien perusteiden valossa; kehottaa perustamaan rahoitusmekanismeja ja -välineitä, jotka tarjoavat uutta rahoitusta eivätkä vaaranna tulevaa rahoitusta;

28. kehottaa luomaan rahoitusmekanismeja ja -välineitä, jotka sisältävät toimenpiteitä yksityisten investointien tehokkaaseen käyttöön, kuten Monterreyn konsensuksessa todettiin, sekä luottotakuiden hyödyntämiseen;

29. kehottaa komissiota lisäämään voimakkaasti rahoitusta ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista koskeville toimenpiteille kehitysmaissa ja erityisesti lisäämään rahoitusta maailmanlaajuiselle ilmastonmuutosliittoumalle; korostaa pakottavaa tarvetta myöntää rahoitusta nykyistä julkista kehitysapua enemmän; painottaa, että tätä tarkoitusta varten olisi kehitettävä pikaisesti innovatiivisia rahoitusmekanismeja, kuten lentoliikenteestä ja öljykaupasta perittäviä veroja, sekä varattava EU:n päästökauppatuloja;

30. on tyytyväinen komission ehdotukseen sellaisen maailmanlaajuisen ilmastonmuutosta koskevan rahoitusmekanismin perustamisesta, joka perustuu avun myöntämiseen etukäteen kehitysmaissa toteutettavien hillitsemis- ja sopeutumistoimenpiteiden rahoittamiseksi; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota tekemään huomattavia taloudellisia sitoumuksia, jotta ehdotus pantaisiin täytäntöön pikaisesti;

31. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita osoittamaan vähintään 25 prosenttia tulevista päästökauppajärjestelmän nojalla myytävistä päästöoikeuksista saatavista tuloista ilmastonmuutosta koskevien toimenpiteiden rahoittamiseen kehitysmaissa;

32. kehottaa komissiota kehittämään pienyrittäjille ja maanviljelijöille rahoitusmahdollisuuksia, jotta elintarvikkeiden tuotanto kasvaisi ja elintarvikekriisiin löydettäisiin kestävä ratkaisu;

33. kehottaa Euroopan investointipankkia tutkimaan takuurahaston välittömän perustamisen mahdollisuuksia sellaisten mikroluottojärjestelmien ja riskeiltä suojautumista koskevien järjestelmien tukemiseksi, joilla vastataan köyhien kehitysmaiden paikallisten elintarviketuottajien tarpeisiin;

34. suhtautuu myönteisesti YK:ssa esitettyyn ehdotukseen sellaisen sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävän monenvälisen rahaston perustamisesta, josta YK:n naisten kehitysrahasto UNIFEM olisi vastuussa ja jolla pyritään edistämään ja rahoittamaan sukupuolten tasa-arvoa edistäviä toimia kehitysmaissa; kehottaa neuvostoa ja komissiota tutkimaan ja tukemaan tätä kansainvälistä aloitetta;

35. kehottaa lisäämään ponnisteluja rahoituspalvelujen kehittämisen edistämiseksi ottaen huomioon, että paikallista rahoitusta voidaan pankkialalla valjastaa kehitystarkoituksiin ja että vakaa rahoituspalveluala on paras keino torjua pääomapakoa;

36. kehottaa sidosryhmiä kunnioittamaan täysimääräisesti luonnonvaroista saatavien tulojen valtavia mahdollisuuksia; pitää tässä yhteydessä välttämättömänä, että luonnonvaroihin perustuvat alat ovat avoimia; katsoo, että vaikka kaivosteollisuuden avoimuutta ajava hanke (Extractive Industries Transparency Initiative, EITI) ja Kimberleyn prosessi ovat edistyneet halutulla tavalla, on vielä toteutettava uusia toimia luonnonvaroihin perustuvien alojen ja niiden tulojen avoimen hallinnoinnin edistämiseksi;

Kansainvälisten järjestelmien uudistaminen

37. kehottaa neuvostoa ja komissiota sisällyttämään Euroopan kehitysrahaston EU:n talousarvioon vuosien 2008 ja 2009 väliarvioinnin yhteydessä, jotta EU:n kehityspolitiikan tärkeän osan ja sen talousarvion demokraattista legitiimiyttä voidaan parantaa;

38. panee merkille huhtikuussa 2008 toteutetut ensimmäiset toimet kehitysmaiden edustuksen parantamiseksi kansainvälisessä valuuttarahastossa; pahoittelee, että kansainvälisessä valuuttarahastossa äänioikeuksia jaetaan edelleen varallisuuden perusteella; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita osoittamaan kiinnostuksensa kaksoisenemmistöön perustuvaan päätöksentekoon (osakkaat/valtiot) kansainvälisen talouden vakaudesta vastaavassa elimessä eli kansainvälisessä valuuttarahastossa;

39. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään Dohassa 29. marraskuuta – 2. joulukuuta 2008 pidettävässä kansainvälisessä kehitysrahoituksen seurantakokouksessa tarjoutuva tilaisuus esittää kehitysyhteistyötä koskeva EU:n yhteinen kanta, jonka tarkoituksena on saavuttaa vuosituhannen kehitystavoitteet kestävällä lähestymistavalla;

40. kehottaa jäsenvaltioita uudistamaan Maailmanpankkia nopeasti ja kunnianhimoisesti, jotta ne tahot, joihin sen ohjelmat vaikuttavat suorimmin, ovat edustettuina paremmin;

41. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja YK:n pääsihteerille sekä Maailman kauppajärjestön, Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankkiryhmän ja YK:n talous- ja sosiaalineuvoston johtajille.

(1) EUVL C 131 E, 5.6.2003, s. 164. (2) EYVL C 284 E, 21.11.2002, s. 315. (3) EUVL C 46, 24.2.2006, s. 1. (4) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0237. (5) KOM(2008)0177 "EU kansainvälisenä kehitysyhteistyötoimijana. Nopeutetaan vuosituhannen kehitystavoitteiden toteutumista", 9.4.2008.

Kansainvälisen kehitysohjelman selvittämätön kysymys: kehitysrahoitus.

Kansainvälinen yhteisö hyväksyi Monterreyssä maaliskuussa 2002 pidetyssä kansainvälisessä kehitysrahoituskokouksessa Monterreyn konsensuksen, jossa keskitytään pääasiassa seuraaviin kysymyksiin:

·     kansallisen kehitysrahoituksen käyttöönotto,

·     kansainvälisen kehitysrahoituksen käyttöönotto (suorat ulkomaiset investoinnit ja muu yksityinen rahoitus),

·     kansainvälinen kauppa kehityksen moottorina,

·     kansainvälisen rahoituksellisen ja teknisen kehitysyhteistyön lisääminen,

·     ulkomaanvelka,

·     järjestelmiä koskevat kysymykset – kansainvälisten valuutta-, rahoitus- ja kauppajärjestelmien johdonmukaisuuden ja yhtenäisyyden edistäminen kehityksen tukemiseksi.

Kehitysrahoituksen ensimmäinen seurantakokous pidetään Qatarin Dohassa 29. marraskuuta – 2. joulukuuta 2008. Kokouksessa arvioidaan Monterreyn konsensuksen hyväksymisen jälkeen tapahtunutta edistystä.  

EU on edelleen johtoasemassa kansainvälisessä kehitysrahoituksessa. Se on suurin kansainvälinen avunantaja, sillä myöntää yli 50 prosenttia maailmanlaajuisesta julkisesta kehitysavusta.  

Komission kertomus EU:n edistymisestä Monterreyn konsensuksessa julkaistiin maaliskuussa 2008⁽¹⁾. Neuvoston päätelmät kehitysrahoituksesta julkaistiin 25. toukokuuta 2008.

Määräajalliset julkisen kehitysavun tavoitteet vuosiksi 2010 ja 2015

EU saavutti vuonna 2006 tavoitteensa, jonka mukaan se myönsi 0,39 prosenttia (EU 15) koko bruttokansantulostaan julkiseen kehitysapuun. Seuraava suuri julkista kehitysapua koskeva tavoite on päästä 0,56 prosenttiin koko EU:n bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä.⁽²⁾ Vakavan ongelman muodostaa kuitenkin se, että vuonna 2007 useiden jäsenvaltioiden julkisen kehitysavun määrä on romahtanut vallitsevan maailmanlaajuisen kehitysrahoitussuuntauksen mukaisesti. Näin kävi myös Japanissa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi eräät jäsenvaltiot ovat vähentäneet ponnistelujaan vuosien 2010 ja 2015 tavoitteiden saavuttamiseksi ja hidastaneet julkisen kehitysavun lisäämistä.

Julkisen kehitysavun yleinen lasku on toivottavasti ainutkertainen tapaus – jäsenvaltioiden on ehdottomasti varmistettava, että näin on. Kasvun hidastumisen vuoksi kehitysmaihin toimitettavan julkisen kehitysavun kokonaismäärä vähenee tulevina vuosina. Esimerkiksi Suomen ja Ranskan kansalliset politiikat ja sitoumukset olivat ennen huomattavasti EU:n tavoitteita kunnianhimoisempia, mutta vuonna 2007 maat laskivat tavoitteitaan sopeutuakseen EU:n aikatauluun. Tästä on väistämättä haittaa EU:n yhteiselle tavoitteelle. Arvioiden mukaan kaudella 2006–2010 menetetään yli 17 miljardia euroa julkista kehitysapua. EU:n yhteisiin tavoitteisiin päästään ainoastaan, jos jotkut suurista jäsenvaltioista ylittävät tavoitteen mukaisen julkisen kehitysavun tason. Sitoumusten täyttäminen näyttää viimeaikaisten tapahtumien vuoksi kuitenkin vaikealta.

Kurssia on muutettava merkittävästi ja perinpohjaisesti sen todistamiseksi, että kaikki jäsenvaltiot ovat sitoutuneet saavuttamaan asetetut julkisen kehitysavun tavoitteet ja näin parantamaan mahdollisuuksia saavuttaa vuosituhannen kehitystavoitteet. Rahoitustavoitteista on laadittava ennen Dohan kokousta aikataulut niissä jäsenvaltioissa, joissa niitä ei vielä ole.

Ulkomaanvelka ja pääomapako

Velkahelpotusten sisällyttäminen julkiseen kehitysapuun oli eräs suurimmista syistä EU:n julkisen kehitysavun tason laskemiseen vuonna 2007. Siksi jäsenvaltioiden on syytä keskittyä niihin julkisen kehitysavun määriin, joista velkahelpotukset on poistettu. Yhtä tärkeitä aiheita ovat kuitenkin myös pitkäaikainen velanhoitokyky ja luotettavat lainanantoperiaatteet.

Vastuuton lainananto ja rahoitus vaarantavat kehitysmaiden talouden vakauden ja ovat erittäin haitallisia pitkäaikaisen velanhoitokyvyn kannalta. Esimerkkejä tällaisista käytännöistä ovat kaupallisten lainanantajien ja ongelmaisten velkarahastojen oikeusriidat, jotka muodostavat taakan kehitysmaiden talousarvioille. Luotettava rahoitus ja lainananto saattavat olla tapa varmistaa velanhoitokyvyn säilyminen, ja niitä voidaan käyttää kestävän ja ympäristöystävällisen kehityksen ja ihmisarvoisen työn edistämiseen kehitysmaissa.

Pääomapako ja veroparatiisit ovat kehitysohjelman rahoituksen osalta myös merkittävä aihe, koska niillä on yleensä vakavia seurauksia ulkomaanvelalle. Pääomapakoa voidaan ehkäistä esimerkiksi ottamalla kehitysmaissa käyttöön entistä tehokkaampia valvontajärjestelmiä (erityisesti verotusjärjestelmiä), tiedottamalla kehitysmaiden varakkaalle väestölle sen velvollisuuksista sekä kannustamalla omistajuuteen ja pyrkimällä varmistamaan, että rahaa ei ohjata veroparatiiseihin (myöskään EU:n sisäisiin). Tehokkain keino ehkäistä pääomapakoa kehitysmaista on edistää vakaata, rauhallista ja demokraattista ympäristöä, jossa oikeusvaltion avulla varmistetaan kauppasopimusten, pankkitilien ja teollis- ja tekijänoikeuksien kunnioittaminen kaikille kansalaisille.

Uudet haasteet

Ilmastonmuutos on eräs kehitysavun viime aikoina kohtaamista haasteista. Kehityspolitiikan keskeisenä tavoitteena on köyhyyden poistaminen. Ilmastonmuutos on muiden maailmanlaajuisten kysymysten ohella ongelma, jolla on merkittävä vaikutus kehitysmaihin, jotka ovat erityisen alttiita ulkoisille uhille (esimerkiksi luonnonmullistuksille ja kulkutaudeille).⁽³⁾ Ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämisen rahoittamista pidetään oikeutetusti teollisuusmaiden tapana auttaa korjaamaan niiden itsensä kehitysmaissa aiheuttamat vauriot. Siksi kyseisiä varoja ei saa ottaa nykyisistä julkisen kehitysavun sitoumuksista, vaan ne on lisättävä sitoumuksiin. Näin ollen on syytä yhtyä kehitysyhteistyöstä vastaavan komission jäsenen Louis Michelin näkemykseen, jonka mukaan kehitysmaissa toteutettavia ilmastonmuutoksen vastaisia toimia ei saa rahoittaa nykyisistä kehitysrahastoista. EU ja Maailmanpankki käyvät keskusteluja mahdollisuudesta myöntää kehitysmaille suuri pitkäaikainen laina, jolla ne voivat rahoittaa ilmastonmuutoksen torjuntaan kipeästi tarvittavia toimenpiteitä.⁽⁴⁾ EU:n on johdettava tätä keskustelua.

Elintarvikehintojen räjähdysmäinen nousu kansainvälisillä markkinoilla muodostaa lisähaasteen, johon on tartuttava. Maaseudun kehittämisellä on erityisesti maatalouden kehittämisen osalta jo nyt yhä suurempi merkitys, joka väistämättä kasvaa edelleen tulevina vuosina kansainvälisessä kehitysohjelmassa. Kehitysmaissa olevat maatalouden kehittämisen esteet on poistettava. Erityisesti paikallista maataloutta on tuettava. Pienviljelijöille on tarjottava ripeästi mahdollisuus lainojen saamiseen, jotta he voivat parantaa yritystensä toimintaa ja lisätä tuotantoaan.

Toinen uusi haaste on uusien toimijoiden ilmaantuminen kansainvälisen kehitysrahoituksen alalle. Niihin kuuluvat Kiina, Brasilia ja Saudi-Arabia sekä eräitä yksityisiä avunantajia.⁽⁵⁾ Eräiden uusien avunantajien yhteistyönsä toteuttamiseen soveltamista politiikoista on ilmennyt huolestuneisuutta.

Yksityisen kehitysrahoituksen käyttöönotto

Kehitysmaihin virtaa yhä enemmän yksityistä pääomaa. Sen määrän arvioidaan olevan noin kuusi kertaa suurempi kuin ilmoitetun julkisen kehitysavun määrän (jopa ilman velkahelpotusten korjaamista), yhteensä arviolta 600 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Yksityinen rahoitus muodostaa noin 80 prosenttia Afrikkaan virtaavasta kokonaisrahoituksesta: vuonna 2007 suorat ulkomaiset investoinnit olivat lisääntyneet Afrikassa noin 200 prosenttia vuoteen 2004 verrattuna.

Olisi selkeästi eduksi valjastaa osa yksityisestä rahoituksesta kehitysyhteistyön tavoitteisiin. Tähän saatettaisiin päästä julkisen ja yksityisen sektorin välisten innovatiivisten kumppanuuksien kautta. EU:n on edistettävä aktiivisesti päiväntasaajan periaatteita, joiden avulla merkittävä osa pankeista eri puolilla maailmaa pyrkii noudattamaan investointipolitiikoissaan kestävyyden periaatteita.

Avun tuloksellisuus

Avun tuloksellisuuteen eniten vaikuttavia tekijöitä ovat edelleen avun sidonnaisuuksien purkaminen, siirtokustannusten alentaminen sekä byrokratian joustavuuden lisääminen ja nopeuttaminen. Tässä mietinnössä on kuitenkin pyritty välttämään kyseisten seikkojen mainitsemista, jotta siinä ei toistettaisi Johan Van Hecken laatiman, avun tuloksellisuutta koskevan mietinnön sisältöä.

Järjestelmiä koskevat kysymykset

Kehitysmaiden on saatava äänensä paremmin kuuluviin kansainvälisten rahoitus- ja talouslaitosten päätöksentekoprosesseissa.

Maailmanpankin pääjohtajan ja Kansainvälisen valuuttarahaston toimitusjohtajan toimet eivät ole vielä avoimia kaikille maille. Neljätoista EU:n jäsenvaltiota on ilmaissut tukensa uudistuksille, joiden jälkeen toimet olisivat avoimia kaikkien maiden kansalaisille.

Saharan eteläpuolisen Afrikan 46 valtiolla on Maailmanpankin johtokunnassa aivan liian vähän edustajia. Muilla, vähemmän maita käsittävillä alueilla on kullakin vähintään kolme edustajaa, mutta Saharan eteläpuolisen alueen kehitysmailla edustajia on ainoastaan kaksi. Tilanne on kestämätön ja siihen on löydettävä ratkaisu.

(1) Tiedonanto "EU kansainvälisenä kehitysyhteistyötoimijana. Nopeutetaan vuosituhannen kehitystavoitteiden toteutumista" (KOM (2008)0177/3) ja komission työasiakirja "The Monterrey process on Financing for Development - the European Union's contribution to Doha and beyond Annual progress report 2008" (SEC(2008) 432/2). (2) EU 15 -tavoite vuonna 2010: 0,51 % BKTL:stä julkiseen kehitysapuun (2015 0,7 %); EU 12 -tavoite vuonna 2010: 0,17 % BKTL:stä julkiseen kehitysapuun (2015 0,33 %). (3) Havaittavissa on suuntaus siirtyä yhteistyön määrittämisestä yhteisvastuun näkökulmasta kohti sen pitämistä edullisimpana tapana tarttua kulkutautien (kuten SARS), muuttoliikkeen ja turvallisuusongelmien kaltaisiin maailmanlaajuisiin haasteisiin. (4) Keskusteluissa on nostettu esiin ajatus siitä, että teollisuusmaat lainaisivat kansainvälisillä pääomamarkkinoilla rahaa ja antaisivat sen kehitysmaille, jotta nämä voisivat edistää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä maissaan ja suojella maitaan ympäristötuhoilta. (5) ”Kiinan tuki Afrikan infrastruktuureille on tällä hetkellä suurempaa kuin Maailmanpankin, Afrikan kehityspankin ja kaikkien länsimaiden kahdenvälisten tuenantajien tuki yhteensä”, ja ”Latinalaisessa Amerikassa Brasilian kehityspankin (BNDES) lainasitoumus on tällä hetkellä suurempi kuin Maailmanpankin ja Latinalaisen Amerikan kehityspankin sitoumukset yhteensä”. Kehitysyhteistyön pankkitoimintaa koskevan OECD:n pyöreän pöydän raportti, helmikuu 2008.

EHDOTUKSET

Budjettivaliokunta pyytää asiasta vastaavaa kehitysyhteistyövaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

Euroopan parlamentti, joka

-   ottaa huomioon kansainvälisessä kehitysrahoituskokouksessa maaliskuussa 2002 hyväksytyn Monterreyn konsensuksen,

-   ottaa huomioon neuvoston, neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden edustajien, Euroopan parlamentin ja komission joulukuussa 2005 hyväksymän eurooppalaisen konsensuksen,

-   ottaa huomioon 9. huhtikuuta 2008 annetun komission tiedonannon: Nopeutetaan vuosituhannen kehitystavoitteiden toteutumista (KOM(2008)0177),

1.  toteaa, että EU on maailman johtava kehitysavun antaja, sen osuus maailman julkisesta kehitysavusta on melkein 60 prosenttia, ja suhtautuu myönteisesti siihen, että EY:n osuus kasvaa vuosien kuluessa; pyytää tästä huolimatta komissiota antamaan selkeitä ja avoimia tietoja yhteisön talousarvion osuudesta EU:n kehitysavussa, jotta voidaan arvioida, miten eurooppalaiset avunantajat noudattavat Monterreyn konsensusta; pitää myös valitettavana, että EU:n kehitysmaille antamalta rahoitusosuudelta puuttuu avoimuus, ja kehottaa komissiota kehittämään asianmukaisia ja kohdennettuja viestintä- ja tiedotusvälineitä EU:n kehitysavun avoimuuden lisäämiseksi;

2.  on kuitenkin erittäin huolestunut ensimmäistä kertaa EU:n kehitysavussa tapahtuneesta negatiivisesta suuntauksesta sekä absoluuttisesti että osuutena bruttokansantulosta ilmaistuna (avun määrä laski 1 589 miljoonaa euroa eli 3,33 prosenttia, se laski 0,38 prosenttiin EU:n bruttokansantulosta vuonna 2007, kun se oli 0,41 prosenttia vuonna 2006); palauttaa mieliin, että kaikkien jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten vuonna 2005 hyväksymässä eurooppalaisessa konsensuksessa vahvistettiin EU:n kehitysavun tavoitteeksi 0,56 prosenttia bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä ja 0,70 prosenttia vuoteen 2015 mennessä;

3.  suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio pitää tiukasti kiinni siitä, että toimissa keskitytään jäsenvaltioilta tulevan kehitysavun määrään ja laatuun, ja tukee voimakkaasti komission antamaa varoitusta, jonka mukaan jäsenvaltioiden rahoitussitoumusten täyttämättä jättämisen seuraukset voivat olla erittäin vakavat; pyytää komissiota käyttämään asiantuntemustaan ja vaikutusvaltaansa vakuuttaakseen muut julkiset ja yksityiset avunantajat siitä, että ne täyttävät rahoituslupauksensa;

4.  korostaa absoluuttista tarvetta pyrkiä mahdollisimman tehokkaaseen koordinaatioon johdonmukaisuuden varmistamiseksi muiden yhteisön politiikkojen kanssa (ympäristö, maahanmuutto, ihmisoikeudet, maatalous jne.) ja päällekkäisen työn ja toimien epäjohdonmukaisuuden välttämiseksi;

5.  palauttaa mieliin, että EU:n toteuttamat välittömät toimet, jotka ovat tarpeen kehitysmaissa tapahtuneen elintarvikkeiden hintojen nousun merkittävien seurausten torjumiseksi, eivät ole osa eikä niitä pidä toteuttaa osana Monterreyn konsensuksen edellyttämiä rahoitustoimia; odottaa näin ollen komissiolta konkreettista hätärahastojen käyttöä koskevaa ehdotusta;

6.  korostaa, että joidenkin kumppanimaiden liiallinen ja kohtuuton hallinnollinen rasitus heikentää kehitysavun tehokkuutta; pelkää, että tämä saattaa vaarantaa vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen;

7.  toteaa, että Euroopan unionin on yhä löydettävä oikea tasapaino kehitysapua koskevan kahden vastakkaisen lähestymistavan välillä: toisaalta luotetaan siihen, että kumppanimaat kohdentavat varat asianmukaisesti ja autetaan niiden hallintoja kehittämään oikeita välineitä varojen täytäntöönpanoa varten; toisaalta eritellään rahoitusapu väärinkäytön tai avun tehottoman kohdentamisen estämiseksi.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS