MIETINTÖ EU:n lähestymistavasta rikosoikeuteen

24.4.2012 - (2010/2310(INI))

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
Esittelijä: Cornelis de Jong

Menettely : 2010/2310(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
A7-0144/2012
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
A7-0144/2012
Hyväksytyt tekstit :

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

EU:n lähestymistavasta rikosoikeuteen

(2010/2310(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) ja erityisesti sen kolmannen osan V osaston 4 luvun "Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla",

–   ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen oikeutta koskevan VI osaston,

–   ottaa huomioon komission 20. syyskuuta 2011 antaman tiedonannon "Kohti EU:n kriminaalipolitiikkaa: EU:n politiikkojen tehokkaan täytäntöönpanon varmistaminen rikosoikeuden keinoin" (COM(2011)0573),

–   ottaa huomioon mallisäännöksistä, jotka ohjaavat neuvoston rikoslainsäädännöstä käymiä keskusteluja, 30. marraskuuta 2009 annetut neuvoston päätelmät,

–   ottaa huomioon 25. lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman järjestäytyneestä rikollisuudesta Euroopan unionissa[1],

–   ottaa huomioon 7. toukokuuta 2009 neuvostolle antamansa suosituksen EU:n rikosoikeudellisen alueen kehittämisestä[2],

–   ottaa huomioon tutkimuksensa "Harmonization of criminal law in the EU" (Rikosoikeuden yhdenmukaistaminen Euroopassa)[3] ja "Development of an EU criminal justice area" (EU:n rikosoikeudellisen alueen kehittäminen)[4],

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A7-0144/2012),

A. katsoo, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 3 artiklan 2 kohdan mukaan unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus, toteuttaen samalla muun muassa rikollisuuden ehkäisyä ja torjuntaa koskevat aiheelliset toimenpiteet;

B.  katsoo, että Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat SEUT-sopimuksen 83 artiklan mukaisesti säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä;

C. katsoo, että SEUT-sopimuksen 83 artiklan 3 kohdassa otetaan kuitenkin käyttöön hätäjarrumenettely tapauksissa, joissa neuvoston jäsen katsoo, että ehdotettu lainsäädäntötoimenpide vaikuttaisi jäsenen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, ja näin tunnustetaan, että rikosoikeus ilmentää usein yhteiskunnan perusarvoja, tapoja ja valintoja noudattaen kuitenkin täysimääräisesti kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä;

D. katsoo, että SEU-sopimuksen 5 artiklassa mainitut toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate ovat näin ollen erityisen tärkeitä rikosoikeutta koskevissa säädösehdotuksissa;

E.  katsoo, että jäsenvaltioiden rikoslakia ja rikosoikeusprosessia koskevat järjestelmät ovat kehittyneet vuosisatojen aikana ja että kussakin valtiossa niillä on aivan omat ilmenemismuotonsa ja erikoispiirteensä, minkä seurauksena rikoslain ydinalueet on jätettävä jäsenvaltioiden hoidettavaksi;

F.  katsoo, että keskinäisen tunnustamisen periaate hyväksytään yhä useammalla politiikanalalla erityisesti suhteessa tuomioihin ja oikeuden päätöksiin, ja katsoo, että kyseinen periaate edellyttää keskinäistä luottamusta, minkä takia suojelua koskevat vähimmäisnormit on saatava aikaan mahdollisimman korkealla tasolla;

G. katsoo, että EU:ssa rikosoikeuden yhdenmukaistamisen olisi osaltaan edistettävä sellaisen EU:n yhteisen rikollisuutta torjuvan oikeuskulttuurin kehittämistä, joka täydentää mutta ei korvaa kansallisia oikeusperinteitä ja joka vaikuttaa myönteisesti keskinäiseen luottamukseen EU:n jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien välillä;

H. katsoo, että rikosoikeuden on muodostettava yhtenäinen lainsäädäntöjärjestelmä, jota säännellään perusperiaatteilla ja hyvän hallintotavan normeilla noudattaen täysimääräisesti EU:n perusoikeuskirjaa, Euroopan ihmisoikeussopimusta ja muita kansainvälisiä ihmisoikeusyleissopimuksia, jotka jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet;

I.   katsoo, että koska rikosoikeus voi itsessään rajoittaa epäiltyjen, syytettyjen tai tuomittujen henkilöiden tiettyjä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia sen lisäksi, että rikostutkinnalla saattaa olla leimaava vaikutus, ja ottaen huomioon, että rikosoikeuden liiallinen käyttö heikentää sen tehokkuutta, sitä on käytettävä viimeisenä keinona (ultimata ratio), jolla puututaan tarkasti määritettyyn ja rajattuun toimintaan, johon ei voida puuttua tehokkaasti lievemmillä keinoilla ja joka aiheuttaa huomattavaa vahinkoa yhteiskunnalle tai henkilöille;

J.   katsoo, että EU:n rikosoikeudessa pitäisi yleensä säätää seuraamukset vain teoille, jotka ovat tahallisia, tai poikkeustapauksissa teoille, joihin liittyy törkeää huolimattomuutta, ja että niiden on perustuttava yksilöllisen syyllisyyden periaatteelle (nulla poena sine culpa), vaikka eräissä tapauksissa saattaa olla perusteltua säätää yritysten vastuusta tietyn tyyppisissä rikkomuksissa;

K  katsoo, että täsmällisyyden (lex certa) vaatimuksen mukaisesti rikoksen tunnusmerkistön kuvauksen on oltava sanamuodoltaan tarkka, jotta varmistetaan sen ennustettavuus soveltamisen, soveltamisalan ja tarkoituksen osalta;

L.  katsoo, että direktiivien osalta jäsenvaltioille jää jonkin verran harkintavaltaa siihen, miten säännökset saatetaan osaksi niiden kansallista lainsäädäntöä, mikä tarkoittaa, että täsmällisyyden (lex certa) vaatimuksen täyttämiseksi sekä EU:n lainsäädännön että sen saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöä on edustettava korkeinta laatua;

M. katsoo, että EU:n rikosoikeudellisten säännösten käyttöönotto ei koske ainoastaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, vaan saattaa liittyä moniin eri politiikanaloihin;

N. katsoo, että tähän mennessä Euroopan unioni on usein laatinut rikosoikeudellisia säännöksiä tapauskohtaisesti ja luonut näin tarpeen suuremmalle yhtenäisyydelle;

O. katsoo, että Euroopan parlamentin on kehitettävä omat menettelynsä, jotta se voi varmistaa yhdessä toisen lainsäätäjän kanssa yhtenäisen ja laadukkaan rikosoikeusjärjestelmän;

P.  katsoo, että yhteistyön edistämiseksi rikosoikeuden alalla komission, neuvoston ja parlamentin välillä tarvitaan toimielinten välinen sopimus;

Q. ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 67 artiklan 1 kohdan mukaan unioni muodostaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia ja jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä;

1.  painottaa, että ehdotuksissa EU:n aineellisen rikosoikeuden säännöksiksi on noudatettava täysimääräisesti toissijaisuusperiaatetta ja suhteellisuusperiaatetta;

2.  muistuttaa, että rikoslainsäädännössä on kunnioitettava täysimääräisesti epäiltyjen, syytettyjen tai tuomittujen henkilöiden perusvapauksia;

3.  painottaa, että tässä yhteydessä ei riitä, että viitataan abstrakteihin käsitteisiin tai symbolisiin vaikutuksiin, vaan tarve aineellisen rikosoikeuden säännöksille on osoitettava tarvittavalla näytöllä, josta ilmenee, että:

–   rikosoikeuden säännöksissä keskitytään toimintaan, joka aiheuttaa huomattavaa taloudellista tai muuta kuin taloudellista vahinkoa yhteiskunnalle, henkilöille tai henkilöryhmille,

–   ei ole olemassa keinoja, joilla kyseiseen toimintaan puututaan lievemmin,

–   kyseinen rikos on luonteeltaan erityisen vakava ja sillä on rajatylittävä vaikutus, tai sillä on välitön kielteinen vaikutus unionin politiikan tehokkaaseen täytäntöönpanoon alalla, jolla on suoritettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä,

–   on olemassa tarve torjua kyseisiä rikoksia yhteiseltä pohjalta, eli EU:n yhteinen lähestymistapa tuo käytännön lisäarvoa, kun otetaan huomioon muun muassa se, kuinka laajalle levinnyt ja yleinen rikos on jäsenvaltioissa, ja

–   ehdotetut seuraamukset eivät ole suhteettomia rikoksen vakavuuteen nähden EU:n perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan mukaisesti;

4.  tunnustaa muiden rikosoikeutta koskevien yleisten periaatteiden tärkeyden, esimerkiksi seuraavien:

–   yksilöllisen syyllisyyden periaatteen (nulla poena sine culpa), jolloin seuraamukset säädetään vain tahallisille teoille tai poikkeustapauksissa teoille, joihin liittyy törkeää huolimattomuutta,

–   oikeusvarmuuden (lex certa) periaatteen: rikoksen tunnusmerkistön kuvauksen on oltava sanamuodoltaan tarkka, jotta henkilö voi ennakoida toiminnan, joka saattaa hänet rikosoikeudelliseen vastuuseen,

–   taannehtivuuden kiellon periaatteen ja lievemmän lainsäädännön soveltamista koskevan periaatteen (lex mitior): taannehtivuuden kiellon poikkeukset ovat sallittuja vain silloin, kun ne hyödyttävät rikoksentekijää,

–   kahden tuomion kieltämisen samasta asiasta (ne bis in idem), jolla estetään se, että henkilö, joka on jo lainvoimaisesti tuomittu tai vapautettu rikoksesta yhdessä jäsenvaltiossa, joutuu rikosoikeudenkäyntiin tai rangaistuksi toisessa jäsenvaltiossa,

–   syyttömyysolettaman, jonka mukaan jokainen, jota syytetään rikoksesta, on syytön siihen saakka, kunnes hänen syyllisyytensä on todistettu oikeudessa;

5.  suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio tunnusti hiljattain EU:n kriminaalipolitiikasta antamassaan tiedonannossa, että rikosoikeuden lainsäädännön ensimmäisenä vaiheena on aina oltava siitä päättäminen, ovatko aineelliset rikosoikeudelliset toimenpiteet todella tarpeen;

6.  kannustaa komissiota esittämään toimenpiteitä, joilla helpotetaan EU:n aineellisen rikosoikeuden nykyisten säännösten yhtenäisempää ja johdonmukaisempaa täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa rajoittamatta kuitenkaan tarpeellisuuden ja toissijaisuuden periaatteiden noudattamista;

7.  painottaa, että yhdenmukaistamistoimenpiteitä olisi esitettävä pääasiassa tukemaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen noudattamista käytännössä sen sijaan, että niillä pelkästään laajennettaisiin yhdenmukaistetun EU:n rikosoikeuden soveltamisalaa;

8.  kannustaa komissiota sisällyttämään jatkossakin vaikutusten arviointeihinsa tarpeellisuuden ja suhteellisuuden testin, hyödyntämään niiden jäsenvaltioiden parhaita käytäntöjä, joissa annetaan tiukat takeet prosessuaalisille oikeuksille, sisällyttämään perusoikeuksia koskevaan tarkastuslistaan perustuvan arvion sekä ottamaan käyttöön testin, jolla määritetään, miten sen ehdotukset vastaavat edellä mainittuja rikosoikeutta koskevia yleisiä periaatteita;

9.  painottaa, että keskinäisen luottamuksen vahvistamiseksi on luotava yhdenmukaiset suojelua koskevat vähimmäisnormit epäillyille ja syytetyille rikosoikeudenkäynnissä;

10. kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita myös harkitsemaan muita kuin lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla lujitetaan luottamusta jäsenvaltioiden eri oikeusjärjestelmien välillä, parannetaan yhdenmukaisuutta ja kannustetaan kehittämään EU:n yhteistä oikeuskulttuuria rikollisuuden torjumiseksi;

11. painottaa, että tarvitaan yhtenäisempää ja laadukkaampaa EU:n lähestymistapaa rikosoikeuteen ja pitää tähän saakka noudatettua hajanaista lähestymistapaa valitettavana;

12. suhtautuu myönteisesti komission rikosoikeutta koskevan yksiköiden välisen koordinointiryhmän olemassaoloon ja pyytää komissiota toimittamaan Euroopan parlamentille tarkemmat tiedot sen toimeksiannosta ja toiminnasta;

13. kehottaa nimeämään komissioon selkeän koordinaattorin kaikille rikosoikeudellisia säännöksiä sisältäville ehdotuksille, jotta varmistetaan yhtenäinen lähestymistapa;

14. suhtautuu myönteisesti neuvoston aineellisen rikosoikeuden työryhmän olemassaoloon ja pyytää neuvostoa toimittamaan Euroopan parlamentille tarkat tiedot sen suhteesta muihin neuvoston työryhmiin, jotka käsittelevät rikosoikeudellisia säännöksiä muilla politiikanaloilla kuin oikeus- ja sisäasioissa;

15. vaatii toimielinten välistä sopimusta periaatteista ja työskentelytavoista, jotka koskevat ehdotuksia tuleviksi EU:n aineellisen rikosoikeuden säännöksiksi, ja kehottaa komissiota ja neuvostoa perustamaan toimielinten välisen työryhmän, jossa nämä toimielimet ja parlamentti voivat laatia kyseisenlaisen sopimuksen ja keskustella yleisistä aiheista ja tarvittaessa kuulla riippumattomia asiantuntijoita, jotta voidaan varmistaa EU:n rikosoikeuden yhtenäisyys;

16. katsoo, että toimielinten välisen työryhmän olisi autettava määrittämään EU:n tasolla rikosoikeudellisille seuraamuksille asianmukainen soveltamisala ja täytäntöönpano sekä tutkimaan voimassa olevaa lainsäädäntöä nykyisen lähestymistavan hajanaisuuden ja toimivaltaristiriitojen vähentämiseksi;

17. aikoo tutkia, miten parlamentissa voidaan parhaiten varmistaa yhtenäinen lähestymistapa EU:n aineellista rikosoikeutta koskevaan lainsäädäntöön, ja huomauttaa tältä osin koordinointikomitean puuttumisesta ja oikeudellisen yksikkönsä mahdollisesta tärkeästä roolista;

18. painottaa sitä, että on perustettava parlamentin informaatioyksikkö, joka voi tukea yksittäisiä parlamentin jäseniä päivittäisessä työssä ja varmistaa siten lainsäätäjänä toimivan parlamentin työn laadun;

19. huomauttaa, että yhtenäinen lähestymistapa vaatii sen, että parlamentilla on ennen aineellista rikosoikeutta koskevan säädösehdotuksen hyväksymistä käytettävissään ehdotuksen oikeudellinen analyysi, josta ilmenee, onko kaikkia tässä päätöslauselmassa mainittuja vaatimuksia noudatettu täysimääräisesti, tai mitä parannuksia vielä tarvitaan;

20. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille ja Euroopan neuvostolle.

PERUSTELUT

Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä pilarirakenne hylättiin ja luotiin perusta rikosoikeuden kehittämiselle osana EU:n yhteisön oikeutta. Kun otetaan huomioon, että rikosoikeuden oli aiemmin katsottu pitkään kuuluvan jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, ja että vasta Maastrichtin sopimus vuonna 1992 avasi ensimmäiset mahdollisuudet EU:n rikosoikeuden kehittämiselle, tätä voidaan pitää tärkeänä päätöksenä.

Vaikka perussopimus sisältää nyt virallisesti perustan uusille EU:n rikosoikeudellisille säännöksille, tämä ei tarkoita, että rikosoikeudesta olisi tullut vähemmän arkaluontoinen aihe. Näin ollen perussopimuksessa säädetään hätäjarrumenettelystä, jos jäsenvaltio katsoo, että säädösehdotus vaikuttaisi sen kansallisen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin. Tämä on perussopimuksessa poikkeuksellinen menettely.

Sen lisäksi rikosoikeus poikkeaa muista lainaloista siinä, että sille on tunnusomaista rajoittaa syytetyn ja/tai tuomitun henkilön tiettyjä ihmisoikeuksia tai perusvapauksia. Liikkumisvapautta rajoitetaan monissa tapauksissa, ja vaikka rikoksesta rangaistaisiin vain sakoilla, vähintään omistusoikeutta rajoitetaan. Tällaiset rajoitukset ovat periaatteessa laillisia ja oikeutettuja, mutta nekin vaativat "tarpeellisuustestin". Vaikka henkilöä ei tuomittaisi, pelkkä rikostutkinta saattaa aiheuttaa leimautumista: muut saattavat olla taipuvaisia ajattelemaan, ettei ole savua ilman tulta.

Lisäksi on pidettävä mielessä myös käytännön näkökohdat. Suuri määrä uusia EU:n aloitteita aineellisen rikosoikeuden alalta saattaa helposti ylikuormittaa kansalliset hallinnot. Ehdotusten on oltava luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan panna täysimääräisesti täytäntöön ja niiden noudattamista voidaan valvoa. Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten resurssit ovat rajalliset erityisesti nykyisen talouskriisin aikana. On olemassa vaara, että uuden lainsäädännön hyväksyminen ei johda parempaan valvontaan, mikä heikentää sekä EU:n aineellisen rikosoikeuden uskottavuutta että sen tehokkuutta.

EU:n on kaikista näistä syistä valittava erittäin huolellinen lähestymistapa, kun se kehittää uusia rikosoikeudellisia säännöksiä tai tarkistaa olemassa olevia säännöksiä. Sen historia ei ole täydellinen, minkä on osuvasti osoittanut akateemisten asiantuntijoiden ryhmä, joka on käynnistänyt European Criminal Policy Initiative -aloitteen. Heidän mukaansa muun muassa monien ristiviittausten käyttäminen lakiteksteissä rikkoo oikeusvarmuuden (lex certa) periaatetta: lainsäädännön on oltava selkeää ja helposti ymmärrettävää, jotta on kaikkien ennakoitavissa, onko teko rikos vai ei. Tämä koskee direktiivejä sitäkin enemmän, koska ne on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja selkeyden puute saattaa johtaa eriäviin tulkintoihin, mikä voi lisätä sekaannuksia tilanteen selkiyttämisen sijaan.

EU ei kehittänyt erillistä aluetta rikosoikeudellisille säännöksille. Niitä on oikeus- ja sisäasioihin liittyvissä välineissä, ja niitä on myös monilla muilla unionin politiikanaloilla. Komissio mainitsi hiljattain EU:n kriminaalipolitiikasta antamassaan tiedonannossa muun muassa seuraavat: finanssialan (markkinoiden manipuloinnin tai sisäpiirikaupat), petokset, väärennökset, ammattimaisen kuljetustoiminnan alan vakavat EU:n sosiaalisten, teknisten, turvallisuus- ja markkinasääntöjen rikkomukset, tietosuojaa koskevien EU:n sääntöjen vakavat rikkomukset, tullausrikokset, ympäristörikokset, laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen sekä sisämarkkinapolitiikkojen näkökohdat.

Herää kysymys, miten voidaan varmistaa yhtenäisyys ja korkea laatu oikeudenalalla, joka näyttää kuuluvan niin moneen eri politiikanalaan. Kansallisella tasolla oikeusministeriön alainen yksikkö on usein vastuussa rikosoikeuden yleisestä koordinoinnista. Tämä tarkoittaa, että riippumatta siitä, mikä ministeriö käsittelee uudet säädösehdotukset, tämä keskusyksikkö suorittaa aina lopullisen tarkistuksen ennen kuin kansallinen hallitus hyväksyy säädösehdotuksen.

EU:n toimielimissä tilanne on toisenlainen. Komissio perusti rikosoikeutta koskevan yksiköiden välisen koordinointiryhmän, jonka sanotaan hoitavan samaa tehtävää kuin mitä edellä mainittu oikeusministeriön keskusyksikkö hoitaa kansallisella tasolla. Ei kuitenkaan ole vielä selvää, mikä ryhmän toimeksianto on ja mitä mahdollisten erimielisyyksien ilmetessä tapahtuu. Varmaa on se, että vastuu jakautuu komission eri jäsenten kesken, mutta koordinoivaa komission jäsentä ei ole.

Neuvostossa oikeus- ja sisäasioiden ministerit pyrkivät varmistamaan rikosoikeudellisia säännöksiä sisältävien säädösehdotusten koordinoinnin. He perustivat erityisen aineellista rikosoikeutta käsittelevän työryhmän, joka ei käsittele ainoastaan tyypillisiä oikeus- ja sisäasioihin liittyviä ehdotuksia, vaan vaatii käytännössä toimivaltuudet kaikkien rikosoikeudellisten säännösten kohdalla alasta riippumatta. Tämä rakenne ei kuitenkaan ole onnistunut poistamaan nykyistä hajanaisuutta eikä EU:n rikosoikeudellisten säännösten toisinaan heikkoa laatua.

Valitettavasti Euroopan parlamentilla itsellään näyttää olevan kaikkein kehittymättömin järjestelmä. Euroopan parlamentilla on kieltämättä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta, mutta se ei ole koordinointikomitea eikä sillä ole kaikkia rikosoikeudellisia säännöksiä sisältäviä säädösehdotuksia koskevaa toimivaltaa.

EU:n lähestymistapaa rikosoikeuteen käsitelleessä kuulemistilaisuudessa 8. joulukuuta 2011 Euroopan parlamentin oikeudellinen yksikkö totesi, että se voisi teoriassa tarjota Euroopan parlamentille oikeudellista neuvontaa rikosoikeuteen liittyvien säädösehdotusten laadusta ja yhtenäisyydestä. Tämä olisi kuitenkin uusi tehtävä, koska oikeudellinen yksikkö ei tällä hetkellä suorita kyseisenlaisia tehtäviä rakenteensa perusteella. Kyseisen tehtävän antaminen oikeudelliselle yksikölle luo näin ollen tarpeen lisäresursseille.

Jotta voidaan taata laadukas ja yhtenäinen EU:n lähestymistapa rikosoikeuteen, on sekä parannettava jokaisen mainitun EU:n toimielimen sisäistä rakennetta että päästävä toimielinten väliseen sopimukseen asianmukaisista periaatteista ja työskentelytavoista.

Neuvosto hyväksyi vuonna 2009 mallisäännökset, jotka ohjaavat neuvoston rikoslainsäädännöstä käymiä keskusteluja. Komissio esitti kantansa tiedonannossa vuonna 2011. Euroopan parlamentti selvittää tässä päätöslauselmassaan, mitkä periaatteet ovat tärkeitä sen käsittelyissä. Olemme nyt nopeasti pääsemässä tilanteeseen, jossa kaikki kolme toimielintä ovat esittäneet kantansa, mutta vain siltä osin kuin ne liittyvät niiden omiin sisäisiin lainsäädäntömenettelyihin.

Tulevan yhteistyön edistämisen kannalta vaikuttaa oleelliselta, että toimielimet sopivat jonkinlaisesta yhteisestä kehyksestä. Kehyksen olisi hyödyllistä sisältää periaatteet, jotka koskevat kaikkia rikosoikeudellisia säännöksiä. Lisäksi voitaisiin lisätä esimerkiksi neuvoston marraskuussa 2009 antamiin päätelmiin sisältyneiden kaltaiset mallisäännökset. Kehys voisi toimia perustana komission valmistelemille vaikutusten arvioinneille ja auttaa asianmukaisten oikeudellisten analyysien laatimisessa neuvostolle ja Euroopan parlamentille. Lisäksi kehys voisi sisältää täsmälliset suuntaviivat kunkin toimielimen sisäisille menettelyille yhtenäisen lähestymistavan takaamiseksi.

Erityisesti periaatteet voisi teoriassa kodifioida virallisemmalla lainsäädäntömenettelyllä, jossa komission tekemä ehdotus saa neuvoston ja Euroopan parlamentin virallisen hyväksynnän. Koska sopimukset sisäisistä työskentelytavoista eivät salli kyseisenlaisen virallisen välineen käyttöä, tämä saattaisi rikkoa kehyksen useisiin osiin. Pelkästään käytännön syistä toimielinten välinen kehys voitaisiin näin ollen toteuttaa parhaiten vähemmän viralliselta pohjalta toimielinten välisenä työryhmänä.

Esittelijän mielestä rikosoikeudellisia säännöksiä ehdotetaan aivan liian helposti niiden oletettujen symbolisten ja varoittavien vaikutusten perusteella: niiden tavoitteena on silloin vakuuttaa EU:n kansalaiset siitä, että EU suhtautuu vakavasti heidän turvallisuuteensa, ja tehdä selväksi mahdollisille rikollisille, että heitä rangaistaan ankarasti. Todellisuudessa pelkkä rikosoikeuden säännös ei itsessään vähennä rikoksia EU:ssa. Rikosten valvonta on aivan yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää: se, että EU on hyväksynyt uusia säädöksiä, ei vähennä rikosten määrää. Vain silloin, kun säännökset ovat yksiselitteisen selkeitä ja vastaavat kansallisia järjestelmiä, valvonnasta saadaan tehokasta. Rikoslain säännösten olemassaolon ja niiden noudattamisen valvonnan yhdistelmällä on yleensä vaikutus rikollisuuteen.

Ei voida painottaa liikaa sitä, miten tärkeää on noudattaa täysimääräisesti EU:n perusoikeuskirjaa ja muita kansainvälisiä ihmisoikeusvälineitä uusia rikosoikeudellisia säännöksiä laadittaessa. Ihmisoikeuksien tarkistaminen on aina tarpeen, koska kyseessä on yksi tungettelevimmista toimenpiteistä, joita hallitus voi kohdistaa kansalaisiinsa. Mietinnössä ei ole nimenomaisesti mainittu tarvetta kyseiselle tarkistukselle, mutta on pidetty itsestäänselvyytenä, että mainittujen periaatteiden yhteydessä tällainen tarkistus on suoritettava johdonmukaisesti.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

12.4.2012

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

49

4

0

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Jan Philipp Albrecht, Sonia Alfano, Mario Borghezio, Rita Borsellino, Simon Busuttil, Philip Claeys, Carlos Coelho, Rosario Crocetta, Agustín Díaz de Mera García Consuegra, Ioan Enciu, Frank Engel, Cornelia Ernst, Tanja Fajon, Monika Flašíková Beňová, Kinga Göncz, Nathalie Griesbeck, Sylvie Guillaume, Salvatore Iacolino, Sophia in ‘t Veld, Teresa Jiménez-Becerril Barrio, Juan Fernando López Aguilar, Monica Luisa Macovei, Svetoslav Hristov Malinov, Véronique Mathieu, Nuno Melo, Louis Michel, Claude Moraes, Jan Mulder, Georgios Papanikolaou, Carmen Romero López, Judith Sargentini, Birgit Sippel, Csaba Sógor, Renate Sommer, Axel Voss, Renate Weber, Josef Weidenholzer, Cecilia Wikström, Tatjana Ždanoka, Auke Zijlstra

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Alexander Alvaro, Vilija Blinkevičiūtė, Birgit Collin-Langen, Cornelis de Jong, Franziska Keller, Ádám Kósa, Antonio Masip Hidalgo, Hubert Pirker, Kārlis Šadurskis, Carl Schlyter, Bogusław Sonik

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)

Giles Chichester, Zita Gurmai