MIETINTÖ suosituksista komissiolle liikennevahinkojen vanhentumisajoista

1.6.2017 - (2015/2087(INL))

Oikeudellisten asioiden valiokunta
Esittelijä: Pavel Svoboda
(Aloite – työjärjestyksen 46 artikla)

Menettely : 2015/2087(INL)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
A8-0206/2017
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
A8-0206/2017
Keskustelut :
Hyväksytyt tekstit :

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

suosituksista komissiolle liikennevahinkojen vanhentumisajoista(2015/2087(INL))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 225 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 67 artiklan 4 kohdan ja 81 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan,

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan ja asiaa koskevan oikeuskäytännön,

–  ottaa huomioon kansallisen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteita koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön[1],

–  ottaa huomioon sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) 11. heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007[2] (Rooma II -asetus),

–  ottaa huomioon 4. toukokuuta 1971 tehdyn Haagin yleissopimuksen tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista,

–  ottaa huomioon moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16. syyskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY[3] (liikennevakuutusdirektiivi),

–  ottaa huomioon eurooppalaisen yleissopimuksen määräaikojen laskennasta[4],

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin valiokunta-aloitteisen lainsäädäntömietinnön liitteenä olevan, Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun alaisen Euroopan tason lisäarvoyksikön laatiman Euroopan tason lisäarvon arviointia koskevan tutkimuksen ”Limitation periods for road traffic accidents”[5],

–  ottaa huomioon sisäasioiden pääosaston tutkimuksen ”Cross-border traffic accidents in the EU-the potential impact of driverless cars”[6],

–  ottaa huomioon komission tutkimuksen ”Compensation of victims of cross-border road traffic accidents in the EU: Comparison of national practices, analysis of problems and evaluation of options for improving the position of cross-border victims”[7],

–  ottaa huomioon vuonna 2010 annetun komission tiedonannon toimintasuunnitelmasta Tukholman ohjelman toteuttamiseksi[8],

–  ottaa huomioon 1. helmikuuta 2007 antamansa päätöslauselman vanhentumisajoista henkilövahinkoihin ja kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin liittyvissä rajatylittävissä riita-asioissa sekä suosituksista komissiolle[9],

–  ottaa huomioon 22. lokakuuta 2003 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta[10],

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 46 ja 52 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0206/2017),

A.  ottaa huomioon, että korvausvaatimusten vanhentumisaikoja koskevissa säännöissä on suuria eroja jäsenvaltioiden välillä ja että näin ollen unionissa missään kahdessa jäsenvaltiossa ei sovelleta täsmälleen samoja vanhentumista koskevia perussääntöjä; toteaa myös, että vanhentumisaika määritetään useiden tekijöiden perusteella, kuten sen perusteella, liittyykö vahinkoon rikosoikeudellista menettelyä ja katsotaanko korvausvaatimus sopimukseen perustumattomaksi vai sopimusperusteiseksi;

B.  huomauttaa, että vanhentumista koskevat kansalliset järjestelmät ovat siten hyvin monimutkaisia ja usein saattaa olla vaikeaa tietää, mikä on sovellettava yleinen vanhentumisaika, milloin ja miten vanhentumisaika alkaa kulua ja miten vanhentumisaika keskeytetään tai sitä jatketaan;

C.  toteaa, että perehtymättömyys muiden maiden vanhentumissääntöihin saattaa johtaa siihen, että henkilö menettää oikeuden esittää muuten pätevä korvausvaatimus, tai aiheuttaa vahingon kärsineelle oikeussuojan saatavuuden esteitä lisäkustannusten ja viivästysten muodossa;

D.  ottaa huomioon, että tällä hetkellä on saatavilla vain vähän tilastoja siitä, miten monta rajatylittäviin liikennevahinkoihin liittyvää korvausvaatimusta on hylätty sillä perusteella, että vanhentumisaika on umpeutunut;

E.  toteaa, että rajatylittävissä liikennevahingoissa ainoasta unionin tasolla jo yhdenmukaistetusta korvausvaatimusta koskevasta perusteesta säädetään liikennevakuutusdirektiivin 18 artiklassa, jonka nojalla vahingon kärsineet voivat vaatia korvausta omassa asuinmaassaan esittämällä korvausvaatimuksen suoraan vakuutusyritykselle tai korvauselimelle, joka on myöntänyt moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuuvakuutuksen[11];

F.  huomauttaa, että vanhentumisajat ovat tärkeä ja olennainen osa jäsenvaltioiden siviilioikeudellista vastuuta koskevia järjestelmiä, jotka toimivat liikennevahinkotapauksissa siten, että lyhyt vanhentumisaika voi toimia vastapainona ankaraa vastuuta koskevalle säännölle tai runsaille vahingonkorvauksille;

G.  katsoo, että korvausvaatimuksiin sovellettavat vanhentumissäännöt ovat välttämättömiä, jotta voidaan taata oikeusvarmuus ja riitojen lopullinen ratkaiseminen; katsoo kuitenkin, että vahingon aiheuttajan oikeusvarmuutta ja riitojen lopullista ratkaisemista koskevat oikeudet olisi tasapainotettava vahingon kärsineen oikeussuojan saatavuutta ja mahdollisuutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon koskevien perusluonteisten oikeuksien kanssa ja että tarpeettoman lyhyet vanhentumisajat saattavat estää tehokkaan oikeussuojan saatavuuden koko unionin alueella;

H.  toteaa, että kun otetaan huomioon vanhentumissääntöihin liittyvät nykyiset erot sekä ongelmat, jotka liittyvät suoraan rajatylittäviin henkilö- ja omaisuusvahinkoihin sovellettaviin erilaisiin kansallisiin säännöksiin, tietynasteinen yhdenmukaistaminen on ainoa keino varmistaa riittävän tasoinen varmuus, ennustettavuus ja yksinkertaisuus sovellettaessa jäsenvaltioiden vanhentumissääntöjä rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa;

I.  katsoo, että tällaisessa lainsäädäntöaloitteessa olisi saatava aikaan kohtuullinen tasapaino osapuolten välille vanhentumissääntöjä koskevissa kysymyksissä ja samalla helpotettava vanhentumisajan laskentaa ja keskeyttämistä; toteaa, että sen vuoksi ehdotetaan kohdennettua lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon rajatylittävän liikenteen kasvava määrä unionissa muuttamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden koko oikeudellista kehystä;

* * *

1.  toteaa, että liikennevahingon tapauksessa vahingon kärsineiden tilanne on parantunut tuntuvasti viime vuosikymmenten aikana, myös kansainvälisen yksityisoikeuden alan oikeuskäytännön tasolla, ja että kyseisen oikeuskäytännön mukaan toisessa jäsenvaltiossa vahingon kärsinyt voi vaatia korvausta suoraan ajoneuvon vakuuttaneelta vakuutuksenantajalta tai korvauselimeltä siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen kotipaikkansa on;

2.  toteaa kuitenkin, että unionissa on edelleen kaksi rinnakkaista järjestelmää, jotka koskevat liikennevahingoissa sovellettavaa lakia, ja että sen mukaan, missä maassa korvausvaatimus esitetään, sovelletaan joko vuonna 1971 tehtyä Haagin yleissopimusta tai Rooma II -asetusta, ja huomauttaa, että tämä yhdistettynä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012[12] oikeuspaikan valintaa koskeviin mahdollisuuksiin aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta ja monimutkaisuutta ja saattaa tarjota tilaisuuden oikeuspaikkakeinotteluun;

3.  toteaa, että rajatylittävissä riita-asioissa tutkintaan ja neuvotteluihin kuluu usein paljon enemmän aikaa kuin kotimaisissa asioissa; korostaa tässä yhteydessä, että tilanne saattaa monimutkaistua entisestään, kun asiaan liittyy uusia teknologioita, kuten itseohjautuvien autojen tapauksessa;

4.  muistuttaa tässä yhteydessä, että vanhentumissääntöjen olisi katsottava olevan osa toimenpiteitä, joita voidaan hyväksyä yksityisoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön yhteydessä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 67 artiklan 4 kohdassa ja 81 artiklassa tarkoitetulla tavalla;

5.  huomauttaa, että vanhentumisaikoja rajatylittävissä riita-asioissa koskevat yhteiset vähimmäissäännöt ovat välttämättömiä, jotta varmistetaan, että rajatylittävissä liikennevahingoissa vahingon kärsineiden suojelemiseksi on saatavilla tehokkaita oikeuskeinoja, ja turvataan oikeusvarmuus;

6.  korostaa, että kansallisten oikeusjärjestelmien suhteettoman lyhyet vanhentumisajat ovat este oikeussuojan saatavuudelle jäsenvaltioissa ja voivat siten rikkoa EU:n perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistettua oikeutta puolueettomaan tuomioistuimeen;

7.  korostaa, että rajatylittävien liikennevahinkojen vanhentumisaikoja koskevien sääntöjen merkittävät erot jäsenvaltioiden välillä aiheuttavat ylimääräisiä esteitä vahingon kärsineille, kun he esittävät korvausvaatimuksia henkilö- ja omaisuusvahingoista, jotka ovat tapahtuneet jossakin muussa kuin heidän omassa jäsenvaltiossaan;

8.  kehottaa komissiota varmistamaan, että Euroopan oikeusportaaliin asetetaan saataville yleisiä tietoja rajatylittävistä liikennevahingoista aiheutuneisiin vahinkoihin liittyviä korvausvaatimuksia koskevista jäsenvaltioiden vanhentumissäännöistä ja tiedot pidetään jatkuvasti ajan tasalla;

9.  kehottaa komissiota myös toteuttamaan tutkimuksen alaikäisille ja vammaisille henkilöille jäsenvaltioissa vanhentumisajan kulumisen osalta tarjottavasta suojasta sekä tarpeesta vahvistaa unionin tasolla vähimmäissääntöjä sen varmistamiseksi, että kyseiset henkilöt eivät menetä oikeuttaan vaatia korvausta rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa ja että heille taataan oikeussuojan tehokas saatavuus unionissa;

10.  pyytää komissiota tekemään SEUT-sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan perusteella ehdotuksen säädökseksi henkilö- ja omaisuusvahinkoihin sovellettavista vanhentumisajoista rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa liitteenä olevien suositusten mukaisesti;

11.  katsoo, että pyydetyllä ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia;

12.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman sekä liitteenä olevat suositukset komissiolle ja neuvostolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEN LIITE:SUOSITUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN LAATIMISEKSI

RAJATYLITTÄVIEN LIIKENNEVAHINKOJEN YHTEISISTÄ VANHENTUMISAJOISTA

A.  PYYDETYN EHDOTUKSEN PERIAATTEET JA TAVOITTEET

1.  Euroopan unionissa lainvalvontaan tuomioistuimissa sovelletaan edelleen pääasiallisesti kansallisia menettelysääntöjä ja -käytäntöjä. Kansalliset tuomioistuimet ovat myös unionin tuomioistuimia. Tuomioistuinten menettelyillä on näin ollen varmistettava tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja tehokkuus sekä unionin oikeuden tehokas soveltaminen sen takaamiseksi, että unionin kansalaisten oikeuksia suojellaan koko unionissa.

2.  Unioni on asettanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta. Tampereella 15. ja 16. lokakuuta 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmien ja erityisesti niiden 38 kohdan mukaan olisi valmisteltava uutta prosessioikeudellista lainsäädäntöä rajatylittäviä tapauksia varten erityisesti asioista, jotka ovat välttämättömiä sujuvan oikeudellisen yhteistyön ja paremman oikeussuojan kannalta, esim. väliaikaiset toimenpiteet, todisteiden vastaanottaminen, maksusuoritusmääräykset ja määräajat.

3.  Vanhentumisaikoja koskevat yhteiset vähimmäissäännöt, joita sovelletaan liikennevahingosta aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja koskeviin rajatylittäviin riita-asioihin, katsotaan tarpeellisiksi, jotta voidaan vähentää vahingon kärsineiden esteitä heidän käyttäessään oikeuksiaan muussa kuin omassa jäsenvaltiossaan.

4.  Vanhentumisaikoja koskevat yhteiset vähimmäissäännöt lisäisivät varmuutta ja ennustettavuutta sekä rajoittaisivat riskiä siitä, että vahingon kärsineet saavat liian pienen korvauksen rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa.

5.  Sen vuoksi ehdotetun direktiivin tarkoituksena on ottaa käyttöön rajatylittäviä tapauksia varten erityinen vanhentumisaikoja koskeva järjestelmä, jonka avulla turvattaisiin tehokas oikeussuojan saatavuus ja helpotettaisiin sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa poistamalla esteitä kansalaisten vapaalta liikkuvuudelta jäsenvaltioiden alueella.

6.  Ehdotetun direktiivin tarkoituksena ei ole korvata kansallisia siviilioikeudellista vastuuta koskevia järjestelmiä kokonaisuudessaan, vaan sen tarkoituksena on kansallisia erityispiirteitä kunnioittaen vahvistaa vanhentumisaikoja koskevia yhteisiä vähimmäissääntöjä moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta annetun direktiivin 2009/103/EY soveltamisalaan kuuluville korvausvaatimuksille, jotka ovat luonteeltaan rajatylittäviä.

7.  Nyt käsillä oleva ehdotus on toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukainen, sillä jäsenvaltiot eivät voi yksin laatia vanhentumisaikoja koskevia vähimmäissääntöjä eikä ehdotuksessa ylitetä sitä, mikä on tarpeen tehokkaan oikeussuojan saatavuuden ja oikeusvarmuuden varmistamiseksi unionissa.

B.  PYYDETYN EHDOTUKSEN TEKSTI

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rajatylittävien liikennevahinkojen yhteisistä vanhentumisajoista

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 67 artiklan 4 kohdan ja 81 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan parlamentin Euroopan komissiolle esittämän pyynnön,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)  Unioni on asettanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tällaisen alueen luomiseksi asteittain unionin on määrä hyväksyä oikeudellista yhteistyötä koskevia toimenpiteitä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä.

(2)  Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan mukaisesti näihin toimenpiteisiin on tarkoitus sisältyä toimenpiteitä, joilla pyritään muun muassa varmistamaan tehokas oikeussuojan saatavuus ja riita-asiain oikeudenkäyntien moitteetonta sujumista haittaavien esteiden poistaminen edistämällä tarvittaessa jäsenvaltioissa sovellettavien riita-asiain oikeudenkäyntiä koskevien sääntöjen yhteensopivuutta.

(3)  Kuten toimintasuunnitelmasta Tukholman ohjelman toteuttamiseksi vuonna 2010 annetussa komission tiedonannossa todettiin, kansalaisille, jotka epäonnekseen joutuvat liikenneonnettomuuteen toisessa jäsenvaltiossa, on taattava oikeusvarmuus vakuutuskorvausten vanhentumisaikojen osalta. Tätä varten tiedonannossa ilmoitettiin, että vuonna 2011 annettaisiin uusi asetus liikenneonnettomuuksiin liittyvistä vanhentumisajoista rajatylittävissä tilanteissa.[13]

(4)  Vanhentumissäännöillä on merkittäviä vaikutuksia paitsi vahingon kärsineiden oikeuteen saada oikeussuojaa myös heidän aineellisiin oikeuksiinsa, sillä oikeus ei voi olla tehokas ilman sen asianmukaista ja riittävää suojaa. Tällä direktiivillä pyritään edistämään rajatylittävien liikennevahinkojen yhteisten vanhentumisaikojen soveltamista tehokkaan oikeussuojan saatavuuden varmistamiseksi unionissa. Yleisesti tunnustettu oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan vahvistetaan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 47 artiklassa.

(5)  Oikeusvarmuuden vaatimus ja tarve oikeudenmukaisiin ratkaisuihin yksittäisissä tapauksissa ovat oikeusalueen olennaisia osia. Yhteiset vanhentumisajat, joilla lisätään oikeusvarmuutta, varmistetaan riitojen ratkaiseminen ja edistetään tehokasta täytäntöönpanojärjestelmää, ovat näin ollen välttämättömiä tämän periaatteen soveltamisen varmistamiseksi.

(6)  Tämän direktiivin säännöksiä olisi sovellettava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY[14] soveltamisalaan kuuluviin korvausvaatimuksiin, jotka ovat luonteeltaan rajatylittäviä.

(7)  Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa tämän direktiivin säännöksiä tarvittaessa myös puhtaasti sisäisen liikennevahingon tapauksessa.

(8)  Kaikki jäsenvaltiot ovat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 4 päivänä marraskuuta 1950 tehdyn yleissopimuksen, jäljempänä ’Euroopan ihmisoikeussopimus’, sopimuspuolia. Tässä direktiivissä tarkoitettujen asioiden käsittelyssä olisi noudatettava kyseistä yleissopimusta ja erityisesti oikeuksia oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tehokkaaseen oikeussuojakeinoon.

(9)  Periaate, jonka mukaan sovelletaan sen maan lakia, jossa välitön vahinko on aiheutunut (lex loci damni), on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 864/2007[15] vahvistettu yleissääntö henkilö- tai omaisuusvahingon tapauksessa sovellettavan lain osalta, jolloin sovellettava laki olisi määritettävä sen perusteella, missä vahinko aiheutuu, riippumatta siitä, missä maassa tai maissa välilliset seuraukset voivat ilmetä. Kyseisen asetuksen 15 artiklan h alakohdan mukaisesti sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen sovellettavan lain mukaisesti määräytyvät erityisesti se, miten velvoitteen voi saada lakkaamaan, sekä vanhentumista ja määräajan menettämistä koskevat säännöt, mukaan lukien vanhentumisajan tai määräajan alkaminen, katkaiseminen ja keskeyttäminen.

(10)  Liikennevahinkojen tapauksessa toisessa jäsenvaltiossa vahingon kärsineen voi olla erittäin vaikea saada perustietoa vahingosta vieraalta lainkäyttöalueelta suhteellisen lyhyessä ajassa, kuten tietoa vahingon aiheuttajan henkilöllisyydestä ja mahdollisesta vastuusta. Lisäksi voi kestää varsin kauan selvittää, minkä korvausedustajan tai vakuutuksenantajan olisi käsiteltävä asia, kerätä näyttöä vahingosta ja käännättää tarvittavat asiakirjat.

(11)  Rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa ei ole tavatonta, että vahingon kärsinyt joutuu odottamaan hyvin lähelle määräajan päättymistä, ennen kuin neuvottelut vahingon aiheuttajan kanssa voidaan aloittaa. Näin on erityisesti silloin, kun määräaika on ylipäätään erityisen lyhyt tai kun on epäselvyyttä siitä, miten vanhentumisaika voidaan keskeyttää. Tietojen kerääminen henkilölle vieraassa maassa sattuneesta vahingosta saattaa kestää varsin kauan. Sen vuoksi direktiivissä säädetyn yleisen määräajan kuluminen olisi keskeytettävä heti kun vakuutuksenantajalle tai korvauselimelle on esitetty korvausvaatimus, jotta vahingon kärsinyt saisi tilaisuuden neuvotella vahingon korvaamisesta.

(12)  Tässä direktiivissä olisi vahvistettava vähimmäissäännöt. Jäsenvaltiot voivat säätää paremmasta suojan tasosta. Parempi suojan taso ei saisi olla este tehokkaan oikeussuojan saatavuudelle, jota näiden vähimmäissääntöjen on tarkoitus helpottaa. Perusoikeuskirjassa määrättyä suojan tasoa, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, ja unionin oikeuden ensisijaisuutta, yhtenäisyyttä ja tehokkuutta ei näin ollen saisi vaarantaa.

(13)  Tällä direktiivillä ei ole vaikutusta asetukseen (EY) N:o 864/2007 eikä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1215/2012[16].

(14)  Tällä direktiivillä pyritään edistämään perusoikeuksia, ja siinä otetaan huomioon erityisesti perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet ja arvot. Sillä pyritään myös saavuttamaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen ylläpitämistä ja kehittämistä koskeva unionin tavoite.

(15)  Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli vahvistaa vanhentumisaikoja koskevia yhteisiä vähimmäisvaatimuksia rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa, vaan se voidaan toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(16)  Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti [nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen]/[nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista].

(17)  Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU:

KOHDE, SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Kohde

Tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat direktiivin 2009/103/EY soveltamisalaan kuuluvia henkilö- ja omaisuusvahinkoja koskevien korvausvaatimusten vanhentumisaikojen kokonaiskestoa, alkamista, keskeyttämistä ja laskentaa rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä direktiiviä sovelletaan vakuutetun ajoneuvon aiheuttamasta liikennevahingosta johtuvia vahinkoja tai vammoja koskeviin korvausvaatimuksiin, jotka esitetään

a.  direktiivin 2009/103/EY 18 artiklan mukaisesti vakuutusyritykselle, joka on myöntänyt vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen; tai

b.  direktiivin 2009/103/EY 24 ja 25 artiklassa tarkoitetulle korvauselimelle.

3 artikla

Rajatylittävä liikennevahinko

1.  Tässä direktiivissä rajatylittävällä liikennevahingolla tarkoitetaan sellaisen vakuutetun ajoneuvon, jolla on pysyvä kotipaikka jäsenvaltion alueella, käytöstä aiheutuvaa liikennevahinkoa, joka tapahtuu muussa kuin vahingon kärsineen asuinjäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, jonka direktiivin 2009/103/EY 6 artiklassa määritelty kansallinen vakuutuksenantajien toimisto on liittynyt vihreän kortin järjestelmään.

2.  Tässä direktiivissä ilmaisulla ’jäsenvaltio’ tarkoitetaan kaikkia jäsenvaltioita paitsi [Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja] Tanskaa.

II LUKU:

VANHENTUMISAIKOJA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

4 artikla

Vanhentumisaika

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 2 artiklan soveltamisalaan kuuluviin, rajatylittävästä liikennevahingosta aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja koskeviin korvausvaatimuksiin sovelletaan vähintään neljän vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumisaika alkaa kulua päivästä, jona vahingon kärsinyt on saanut tiedon tai hänen on perusteltua olettaa saaneen tiedon vahingon tai vamman laajuudesta, sen syystä ja vastuussa olevan henkilön henkilöllisyydestä sekä vakuutusyrityksestä, joka on myöntänyt vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen, taikka korvausedustajasta tai korvauselimestä, joka on vastuussa korvauksen suorittamisesta vahingon aiheuttajan aiheuttamasta vahingosta.

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos korvausvaatimukseen sovellettavassa laissa säädetään neljää vuotta pidemmästä vanhentumisajasta, kyseistä pidempää vanhentumisaikaa sovelletaan.

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ne antavat komissiolle ajantasaista tietoa liikennevahingosta aiheutuneiden korvausvaatimusten vanhentumista koskevista kansallisista säännöistä.

5 artikla

Määräaikojen keskeyttäminen

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin 4 artiklassa säädetty vanhentumisaika keskeytetään ajaksi, joka alkaa siitä, että vahingon kärsinyt esittää korvausvaatimuksensa

a)  direktiivin 2009/103/EY 21 ja 22 artiklassa tarkoitetulle vahingon aiheuttajan vakuutusyritykselle tai sen korvausedustajalle tai

b)  direktiivin 2009/103/EY 24 ja 25 artiklassa tarkoitetulle korvauselimelle,

ja päättyy siihen, että vahingon aiheuttaja hylkää korvausvaatimuksen.

2.  Jos vanhentumisaikaa on keskeyttämisajan päättyessä jäljellä vähemmän kuin kuusi kuukautta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että vahingon kärsineelle myönnetään vähintään kuuden kuukauden lisäaika tuomioistuinmenettelyn panemiseksi vireille.

6 artikla

Määräaikojen jatkaminen ilman eri toimenpiteitä

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos määräaika päättyy lauantaina, sunnuntaina tai jonakin niiden yleisistä vapaapäivistä, sitä jatketaan ensimmäisen seuraavan arkipäivän päättymiseen saakka.

7 artikla

Määräaikojen laskenta

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki tässä direktiivissä säädetyt määräajat lasketaan seuraavasti:

a) Määräaikojen laskenta aloitetaan tapahtumaa seuraavana päivänä.

b) Kun määräaika ilmaistaan yhtenä vuotena tai tiettynä määränä vuosia, se päättyy asiaankuuluvana myöhempänä vuotena samannimisessä kuukaudessa ja samannumeroisena päivänä kuin kyseisen tapahtuman kuukausi ja päivä. Jos asiaankuuluvassa myöhemmässä kuukaudessa ei ole samannumeroista päivää, määräaika päättyy kyseisen kuukauden viimeisenä päivänä.

c) Määräaikoja ei keskeytetä tuomioistuinten vapaapäivinä.

8 artikla

Vahinkojen korvaaminen

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun vahingon kärsineellä on mahdollisuus direktiivin 2009/103/EY 22 artiklassa tarkoitettuun menettelyyn vakuutetun ajoneuvon aiheuttamien liikennevahinkojen korvaamiseksi, tämä ei estä vahingon kärsinyttä panemasta vireille näihin korvausvaatimuksiin liittyvää oikeudenkäyntiä tai välimiesmenettelyä tämän direktiivin mukaisen vanhentumisajan päättymiseen mennessä vahingon korvausmenettelyn aikana.

III LUKU:

MUUT SÄÄNNÖKSET

9 artikla

Vanhentumissääntöjä koskevat yleiset tiedot

Komissio asettaa julkisesti ja helposti saataville asianmukaisilla tavoilla ja kaikilla unionin kielillä yleisiä tietoja jäsenvaltioiden tämän direktiivin 4 artiklan 3 kohdan nojalla toimittamista kansallisista säännöistä, jotka koskevat liikennevahingosta aiheutuneisiin vahinkoihin liittyvien korvausvaatimusten vanhentumista.

10 artikla

Suhde kansalliseen lainsäädäntöön

Tämä direktiivi ei estä jäsenvaltioita laajentamasta tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia paremman suojan tason tarjoamiseksi.

11 artikla

Suhde muihin unionin oikeuden säännöksiin

Tämä direktiivi ei vaikuta asetuksen (EY) N:o 864/2007 eikä asetuksen (EU) N:o 1215/2012 säännösten soveltamiseen.

IV LUKU:

LOPPUSÄÄNNÖKSET

12 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1.  Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [vuosi tämän direktiivin voimaantulopäivästä]. Niiden on viipymättä ilmoitettava tästä komissiolle.

2.  Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

3.  Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

13 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio toimittaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2025 ja sen jälkeen viiden vuoden välein Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta sekä laadullisten että määrällisten tietojen perusteella. Komissio arvioi tässä yhteydessä erityisesti sen vaikutusta oikeussuojan saatavuuteen, oikeusvarmuuteen ja henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen. Kertomukseen liitetään tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia tämän direktiivin mukauttamiseksi ja lujittamiseksi.

14 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

15 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu jäsenvaltioille perussopimusten mukaisesti.

Tehty Brysselissä ... päivänä ...kuuta ...

Euroopan parlamentin puolesta        Neuvoston puolesta

Puhemies              Puheenjohtaja

  • [1]  Ks. mm. tuomio 18.9.2003, Peter Pflücke v. Bundesanstalt für Arbeit, C-125/01, ECLI:EU:C:2003:477, tuomio 25.7.1991, Theresa Emmott v. Minister for Social Welfare ja Attorney General, C-208/90, ECLI:EU:C:1991:333 ja tuomio 13.7.2006, Vincenzo Manfredi ym. v. Lloyd Adriatico Assicurazioni SpA ym., yhdistetyt asiat C‑295/04–C-298/04, ECLI:EU:C:2006:461.
  • [2]  EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40.
  • [3]  EUVL L 263, 7.10.2009, s. 11.
  • [4]  ETS nro 76.
  • [5]  PE 581.386, heinäkuu 2016.
  • [6]  PE 571.362, kesäkuu 2016.
  • [7]  Saatavilla verkossa osoitteessa: http://ec.europa.eu/civiljustice/news/docs/study_compensation_road_victims_en.pdf (30.11.2008).
  • [8]  COM(2010)0171.
  • [9]  EUVL C 250 E, 25.10.2007, s. 99.
  • [10]  Hyväksytyt tekstit, P5_TA(2003)0446.
  • [11]  Ks. myös tuomio 13.12.2007, FBTO Schadeverzekeringen NV v. Jack Odenbreit, C-463/06, ECLI:EU:C:2007:792.
  • [12]  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012, annettu 12. joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1).
  • [13]  COM(2010)0171.
  • [14]  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/103/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta (EUVL L 263, 7.10.2009, s. 11).
  • [15]  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40).
  • [16]  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012, annettu 12 päivänä joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1).

PERUSTELUT

On kulunut lähes kymmenen vuotta siitä, kun parlamentti hyväksyi päätöslauselman vanhentumisajoista henkilövahinkoihin ja kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin liittyvissä rajatylittävissä riita-asioissa (2006/2014(INL)), eikä komissio asiaa koskevista julkisista kuulemisista ja tutkimuksista huolimatta ole vieläkään laatinut asiasta lainsäädäntöehdotusta.

Vanhentumissäännöillä määritetään aika, jonka kuluessa korvausvaatimus on esitettävä tuomioistuimessa tai muussa toimivaltaisessa elimessä. Jos näitä sääntöjä ei noudateta, korvausvaatimus voidaan hylätä jo ennen aineellisoikeudellisten kysymysten käsittelyä.

Sopimukseen perustumattomia vahingonkorvausvaatimuksia koskevat vanhentumissäännöt vaihtelevat laajasti eri jäsenvaltioissa. Kun manner-Euroopan oikeusjärjestelmissä ”vanhentumisella” viitataan määräaikaan, jonka päätyttyä korvausvaatimuksen katsotaan rauenneen, common law -maissa tunnetaan ainoastaan ”määräajan menettäminen”, jolloin puhutaan määräajasta, jonka päätyttyä oikeus korvausvaatimuksen esittämiseen lakkaa, vaikka itse korvausvaatimus ei raukeakaan. Vanhentumista koskevassa kansallisessa lainsäädännössä on eroja myös määräajan kulumisen alkamisessa sekä mahdollisuudessa pysäyttää tai keskeyttää määräajan kuluminen.

Korvausvaatimuksiin sovellettavat vanhentumissäännöt ovat välttämättömiä, jotta voidaan taata oikeusvarmuus ja riitojen lopullinen ratkaiseminen. Nämä edut olisi tasapainotettava mahdollisuutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon koskevan perusluonteisen oikeuden kanssa, sillä tarpeettoman lyhyet vanhentumisajat saattavat estää tehokkaan oikeussuojan saatavuuden koko EU:ssa. Unionin oikeudessa ei ole yhdenmukaistettu yleisiä vanhentumissääntöjä eikä liikennevahinkoja koskevia erityisiä vanhentumissääntöjä.

EU:ssa otettiin yli kymmenen vuotta sitten käyttöön vahingon kärsineen suoja liikennevahingoissa, jotka tapahtuvat muussa kuin vahingon kärsineen asuinjäsenvaltiossa. Liikennevakuutusdirektiivissä varmistetaan, että toisessa jäsenvaltiossa vahingon kärsinyt voi vaatia korvausta suoraan vakuutuksenantajalta tai korvauselimeltä asuinjäsenvaltionsa tuomioistuimessa. Liikennevakuutusdirektiivin tavoitteena on siten taata vahingon kärsineille yhtäläinen kohtelu riippumatta siitä, missä unionin alueella vahinko on tapahtunut, ja näin tukea henkilöiden ja ajoneuvojen vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoiden edistämiseksi.

Rajatylittävissä vahingoissa korvausvaatimuksen esittämiseen sovellettavat määräajat määritetään sen jäsenvaltion lain perusteella, jossa vahinko aiheutuu, Rooma II -asetuksen (4 artiklan 1 kohta ja 15 artiklan h alakohta) mukaisesti. Rooma II -asetuksen 28 artiklalla varmistetaan myös, että Haagin yleissopimusta tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista sovelletaan edelleen niihin jäsenvaltioihin, jotka ovat sen allekirjoittajia, jolloin suljetaan pois Rooma II -asetukseen sisältyvien, samaa asiaa koskevien toimenpiteiden soveltaminen. Rooma II -asetuksessa ja Haagin yleissopimuksessa suhtaudutaan eri tavoin sovellettavaa lakia koskeviin kysymyksiin.

Kansalliset vanhentumissäännöt voivat olla hyvin monimutkaisia, eivätkä vahingon kärsineet ja heidän oikeudelliset neuvonantajansa usein tunne sääntöjä jäsenvaltioissa, joissa he matkustavat. Lisäksi useimmat rajatylittävissä liikennevahingoissa vahingon kärsineet hyödyntävät mahdollisuutta vaatia korvausta kotonaan, jolloin asiaa käsittelevä tuomioistuin joutuu soveltamaan itselleen vierasta lainsäädäntöä. Tällöin myös vanhentumissäännöt ovat vieraita. Tämä yhdistettynä vanhentumisaikoja koskevan lainsäädännön eroihin saattaa johtaa vahingon kärsineiden kannalta ei-toivottuihin seurauksiin ja siten luoda tarpeettomia esteitä heidän oikeudelleen saada vahingonkorvausta ja saada menettely ajoissa päätökseen kohtuullisin kustannuksin.

Lisäksi unionin tuomioistuimen asiassa C-463/06, FBTO v. Odenbreit, ja asiassa C-133/11, Folien Fischer, antamien tuomioiden jälkeen sekä vahingon kärsineellä että vastuulliseksi väitetyllä ja tämän vakuutuksenantajalla on Bryssel I -järjestelmän perusteella valittavanaan useita vaihtoehtoja vastuuta tai vastuusta vapauttamista liikennevahingon aiheuttamasta vammasta koskevan menettelyn panemiseksi vireille. Tämä sekä Bryssel I -asetuksen vireilläoloa (lis pendens) koskevien sääntöjen preklusiivinen oikeusvaikutus luovat tilaisuuksia sovellettavaa lakia koskevaan keinotteluun, jossa oikeuteen ensin menevä osapuoli pystyy oikeuspaikan valinnallaan valitsemaan Rooma II -asetuksen ja tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista tehdyn Haagin yleissopimuksen välillä ja tapauksissa, joissa nämä kaksi järjestelmää viittaavat eri lakeihin, turvaamaan vanhentumista koskevissa kysymyksissä suotuisamman lopputuloksen.

Yleisesti ottaen korvausvaatimuksia on vaikeampi hoitaa ulkomailta käsin. Voi kestää kauan selvittää, mille korvausedustajalle tai vakuutuksenantajalle korvausvaatimus olisi esitettävä, kerätä näyttöä vahingosta ja käännättää tarvittavat asiakirjat. Perehtymättömyys siihen, miten vanhentumissääntöjä sovelletaan, saattaa sen vuoksi johtaa siihen, että vahingon kärsinyt menettää kokonaan oikeutensa vaatia korvausta. Näin on erityisesti silloin, kun määräaika on ylipäätään erityisen lyhyt tai kun on epäselvyyttä siitä, miten määräaika voidaan keskeyttää.

Useimmiten kuitenkin juuri ulkomaisten vanhentumissääntöjen soveltaminen estää vahingon kärsinyttä saamasta oikeussuojaa. Tilanne vaatii vanhentumiskysymystä käsittelevältä oikeudelliselta neuvonantajalta usein tuntien lisätyötä, jota hänen ei tarvitsisi tehdä puhtaasti kotimaisissa asioissa. Lisäkustannuksia saattaa aiheutua siitä, että asiantuntija maasta, jossa vahinko on tapahtunut, kutsutaan neuvomaan vanhentumiskysymyksessä.

Esittelijä on sen vuoksi vakuuttunut siitä, että tilanteen monimutkaisuuden ja vahingon kärsineillä olevien vaikeuksien vuoksi vanhentumissääntöjen yhdenmukaistaminen on perusteltua. Oikeussuojan saatavuuden turvaaminen ja siten henkilöiden vapaan liikkuvuuden tukeminen unionissa ovat riittävä syy yhdenmukaistaa rajatylittäviin liikennevahinkoihin liittyviä sääntöjä. Sen vuoksi olisi otettava käyttöön vanhentumislainsäädännön pääkohtia koskevat vähimmäisvaatimukset toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisesti.

Esittelijä katsookin, että vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat korvausvaatimuksen esittämisen määräaikaa, määräajan alkamista ja keskeyttämistä sekä tiedonantovelvoitteita, ratkaisisivat useimmat toisessa jäsenvaltiossa vahingon kärsineiden ongelmat ja voisivat johtaa säästöihin oikeudenkäyntikustannuksissa ja viivästyksissä mitattuna. Tällaisia yhdenmukaistettuja sääntöjä olisi sovellettava liikennevakuutusdirektiivin soveltamisalaan kuuluviin korvausvaatimuksiin eli vakuutuksenantajille ja korvauselimille esitettäviin korvausvaatimuksiin, siltä osin kuin ne ovat luonteeltaan rajatylittäviä. Tällaisen lainsäädäntötoimen asianmukaisena oikeusperustana voisi olla Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 81 artiklan 2 kohta.

Tämä mietintö sisältää ehdotuksen direktiiviksi, jota on pidettävä ensimmäisenä askeleena helpotettaessa jäsenvaltioiden sääntöjen entistä luonnollisempaa ja spontaanimpaa lähentämistä ajan mittaan osana jatkuvaa ja vähittäistä prosessia, samalla kun tuetaan unionin oikeudessa myönnettyjen oikeuksien tehokasta toteutumista erityisesti oikeussuojan saatavuuden osalta.

Lainsäädäntöehdotuksen yksityiskohtaiseen taustaan voi tutustua edellä olevan päätöslauselman liitteessä.

TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)

30.5.2017

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

18

0

4

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Max Andersson, Joëlle Bergeron, Marie-Christine Boutonnet, Jean-Marie Cavada, Kostas Chrysogonos, Mady Delvaux, Rosa Estaràs Ferragut, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Sylvia-Yvonne Kaufmann, Gilles Lebreton, António Marinho e Pinto, Pavel Svoboda, József Szájer, Axel Voss, Tadeusz Zwiefka

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Pascal Durand, Angel Dzhambazki, Evelyne Gebhardt, Virginie Rozière, Kosma Złotowski

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)

Jarosław Wałęsa, Josef Weidenholzer

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

18

+

EPP

S&D

ALDE

GUE/NGL

Verts/ALE

EFDD

Rosa Estaràs Ferragut, Pavel Svoboda, József Szájer, Axel Voss, Jarosław Wałęsa, Tadeusz Zwiefka

Mady Delvaux, Evelyne Gebhardt, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Sylvia-Yvonne Kaufmann, Virginie Rozière, Josef Weidenholzer

Jean-Marie Cavada, António Marinho e Pinto

Kostas Chrysogonos

Max Andersson, Pascal Durand

Joëlle Bergeron

0

-

 

 

4

0

ECR

ENF

Angel Dzhambazki, Kosma Złotowski

Marie-Christine Boutonnet, Gilles Lebreton

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää