Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 komission 23. vuosikertomuksesta yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta (2005) (2006/2271(INI))
– ottaa huomioon komission 23. vuosikertomuksen yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta (KOM(2006)0416),
– ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjat (SEC(2006)0999 ja SEC(2006)1005),
– ottaa huomioon komission tiedonannon "Tulosten Eurooppa – yhteisön lainsäädännön soveltaminen" (KOM(2007)0502),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan ja 112 artiklan 2 kohdan,
– ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön ja vetoomusvaliokunnan lausunnon (A6-0462/2007),
A. katsoo, että EU:n eri alojen politiikan tehokkuuteen vaikuttaa suuresti täytäntöönpanon laatu kansallisella, alueellisella ja paikallistasolla; toteaa, että on valvottava ja seurattava tarkkaan, miten jäsenvaltiot noudattava yhteisön oikeutta, jotta voidaan varmistua lainsäädännön myönteisistä vaikutuksista kansalaisten jokapäiväiseen elämään,
B. toteaa, että yhteisön oikeuden rikkomistapauksia koskevien kanteluiden määrä osoittaa unionin kansalaisten osallistuvan merkittävällä tavalla oikeuden soveltamiseen ja että EU:n toimielinten kyky vastata asianmukaisesti kansalaisten huoliin on tärkeää Euroopan unionin uskottavuuden kannalta;
C. huomauttaa, että komissiolla on mahdollisuus mukauttaa keinoja, joita se käyttää suorittaakseen tehtävänsä tehokkaasti, ja tehdä uudistuksia, joilla parannetaan yhteisön oikeuden soveltamista,
Vuosikertomus 2005 ja Euroopan parlamentin päätöslauselman seuranta
1. toteaa, että komission aloittamien rikkomismenettelyjen määrä on viime vuosina enimmäkseen lisääntynyt, ja vuonna 2003 (EU 15) rikkomistapauksia havaittiin 2 709; toteaa lisäksi, että havaittujen rikkomistapausten määrä laski rajusti vuonna 2004 (563 tapauksella) mutta kasvoi jälleen vuonna 2005 (EU 25) 2 653 tapaukseen yltämättä kuitenkaan vuoden 2003 tasolle;
2. panee merkille, että kymmenen uuden jäsenvaltion liittymisellä ei näytä siten olleen vaikutusta kirjattujen rikkomistapausten määrään, ja pyytää komissiolta selkeää selitystä sekä varmuutta siihen, ettei tämä johdu valitusten kirjaamatta jättämisestä tai rikkomistapausten käsittelyyn komission sisäisesti osoitettujen resurssien puutteesta tai poliittisesta päätöksestä suhtautua sallivammin kyseisiä jäsenvaltioita kohtaan;
3. on tyytyväinen useimpien asiasta vastaavien pääosastojen halukkuuteen antaa tietoja omalla alallaan rikkomistapausten käsittelyyn osoitetuista resursseista sekä rikkomismenettelyjen edistymisestä; panee merkille, että kullakin pääosastolla on oma tapansa käsitellä yhteisön oikeuden soveltamista ja jakaa resursseja eikä ole olemassa täsmällistä yleiskatsausta tai julkista yleisarviointia eri toimintatapojen toimivuudesta;
4. sitoutuu tukemaan komissiota osoittamalla lisää talousarviomäärärahoja resurssien lisäämistä varten, kuten useimmat asianomaisista pääosastoista ovat pyytäneet;
5. pitää hyvänä sitä, että jotkut pääosastot ovat kehittäneet erityisjärjestelyitä, joilla täydennetään rikkomismenettelyjä ja varmistetaan yhteisön oikeuden soveltamisen tehokas valvonta ja vakiinnuttaminen; panee merkille, että vuoden 2002 sähköistä viestintää koskevassa sääntelykehyksessä vahvistettiin kansallisten lainsäädäntötoimien luonnoksista ilmoitettaessa käytettävät menettelyt, jotka mahdollistavat jäsenvaltioiden kansallisten sääntelyviranomaisten ja komission yhteistoiminnan lyhyen ajan kuluessa; kehottaa komissiota harkitsemaan tämän ennaltaehkäisevän mekanismin järjestelmällistä soveltamista muilla aloilla;
6. katsoo, että hyvien käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden kesken, esimerkiksi komission yhteisön oikeuden soveltamisen helpottamiseksi järjestämien "pakettikokousten" ja lainsäädännön täytäntöönpanoseminaarien muodossa, olisi kannustettava; kehottaa komissiota pohtimaan, miten Euroopan parlamentti voisi osallistua näihin prosesseihin;
7. on tyytyväinen joidenkin komission pääosastojen – erityisesti ympäristöasioiden pääosaston – ponnisteluihin yhteisön oikeuden noudattamisen valvonnan parantamiseksi oman alansa direktiivien osalta, mutta on tyytymätön komission vastaukseen yhteisön oikeuden noudattamista koskevien tutkimusten luottamuksellisuudesta; kehottaa jälleen kerran komissiota julkaisemaan WWW-sivustollaan eri pääosastojen pyytämät tutkimukset, joissa arvioidaan, miten hyvin kansalliset täytäntöönpanotoimet vastaavat yhteisön lainsäädäntöä;
8. panee tyytyväisenä merkille, että vuosikertomuksessa ja sen liitteissä vetoomuksiin liittyviä rikkomisia on käsitelty ensi kertaa erikseen ja yksityiskohtaisesti;
9. rohkaisee käytäntöön, jossa eri jäsenvaltioihin lähetetään tiedonhankintavaltuuskuntia vetoomusten esittäjien esiin tuomien kysymysten tutkimiseksi; katsoo, että tämä on käytännönläheinen tapa ratkaista ongelmia suoraan jäsenvaltioiden kanssa kansalaisten eduksi; katsoo, että tällaiset tiedonhankintamatkat ovat erittäin tarpeellisia, kun otetaan huomioon komission puutteelliset "tarkastusvaltuudet" yhteisön oikeuden käytännön soveltamisen todentamiseksi, esimerkiksi ympäristöalalla;
10. panee tyytyväisenä merkille komission sitoumuksen sisällyttää tuleviin lainsäädäntöehdotuksiin myös kansalaisille tai kansoille osoitetut selittävät yhteenvedot, ja pyytää konkreettisia esimerkkejä tällaisista yhteenvedoista sekä selkeän vahvistuksen siitä, että ne muodostavat kiinteän osan kyseistä säädöstä, kuten Euroopan parlamentin 16. toukokuuta 2006 komission 21. ja 22. vuosikertomuksesta yhteisön oikeuden soveltamisen seurannasta (2003–2004) antaman päätöslauselman(1) 19 kohdassa ehdotetaan;
11. katsoo, että komission olisi toimittava ennakoivammin seuratessaan kansallisia tapahtumia, jotka voivat johtaa yhteisön oikeuden rikkomiseen; kehottaa näin ollen komissiota käyttämään paremmin hyväkseen edustustojaan rikkomisten estämisessä tai korjaamisessa;
12. kehottaa jäsenvaltioita tekemään yhteisön lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä enemmän kuin sen pelkän muodollisen voimaansaattamisen ja välttämään mahdollisimman paljon direktiivien hajanaista saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, jotta lainsäädännöstä tulisi yksinkertaisempaa ja avoimempaa;
13. on tyytyväinen siihen, että komissio tarttui edellä mainitussa tiedonannossaan "Tulosten Eurooppa – yhteisön lainsäädännön soveltaminen" muutamiin niistä pääasiallisista menettelytapakysymyksistä, jotka Euroopan parlamentti otti esiin 16. toukokuuta 2006 antamassaan edellä mainitussa päätöslauselmassa; panee kuitenkin merkille, että joitain tärkeitä kysymyksiä on vielä käsittelemättä eikä niihin saatu tyhjentävää vastausta: rikkomistapausten käsittelyyn osoitetut resurssit, rikkomismenettelyn pituus, EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan hyvin vähäinen käyttö ja ensisijaisuusperusteiden soveltamisen arviointi; pyytää komissiolta vastausta näihin tärkeisiin kysymyksiin toukokuuhun 2008 mennessä;
Komission tiedonanto "Tulosten Eurooppa – yhteisön lainsäädännön soveltaminen" (2007)
14. pitää myönteisenä, että komissio korostaa edellä mainitussa tiedonannossaan yhteisön oikeuden soveltamisen merkitystä ja ottaa sen asianmukaisesti huomioon;
15. toteaa, että vetoomusten käsittelyssä on ilmennyt rakenteellisia heikkouksia tavassa, jolla jäsenvaltiot panevat täytäntöön yhteisön oikeuden eri normeja; katsoo, että yhteisön oikeuden johdonmukaisuus ja yhdenmukaisuus edellyttävät, että yhteisön oikeuden rikkomiset on aina vietävä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen ainakin kansallisesti merkittävissä tapauksissa, jotka ovat ennakkotapauksia kansallisen oikeuskäytännön ja tulevien käytäntöjen kannalta; katsoo, että komission johdonmukainen toiminta tässä yhteydessä voisi vähentää huomattavasti kansalaisten tarvetta tehdä kanteluita komissiolle ja esittää vetoomuksia parlamentille samanlaisista kysymyksistä;
16. huomauttaa, että suurin este rikkomismenettelyn (EY:n perustamissopimuksen 226 ja 228 artikla) tehokkuudelle on yhä menettelyn pituus ja 228 artiklan vähäinen käyttö; painottaa, että komission ehdottamia aikarajoja tapauksissa, joissa on jätetty ilmoittamatta toimet direktiivien saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä (enintään 12 kuukautta virallisen ilmoituksen lähettämisestä asian ratkaisemiseen tai viemiseen yhteisöjen tuomioistuimeen), sekä menettelyissä tuomioistuimen aiemman tuomion noudattamisen varmistamiseksi (12–24 kuukautta) ei missään tapauksessa pidä ylittää, ja kehottaa siksi komissiota seuraamaan rikkomismenettelyjen etenemistä tämän määräajan puitteissa ja ilmoittamaan siitä niille kansalaisille, joita asia koskee;
18. pitää hyvänä komission aikeita muuttaa nykyisiä työmenetelmiä meneillään olevien menettelyiden käsittelyn ja hallinnoinnin priorisoimiseksi ja nopeuttamiseksi sekä saada jäsenvaltiot sitoutumaan ja osallistumaan niihin virallisesti; panee merkille, että ehdotetussa uudessa työmenetelmässä komission vastaanottamat tiedustelut ja valitukset toimitetaan asianomaiseen jäsenvaltioon "jos asia edellyttää jäsenvaltion selvitystä tosiasioista tai oikeudellisesta kannasta (...). (...) jäsenvaltiolle annettaisiin nopea määräaika tarvittavien selvitysten, tietojen ja ratkaisujen antamiseen suoraan kansalaiselle tai yritykselle, ja se ilmoittaisi näistä komissiolle"(2);
19. huomauttaa, että komissio on usein viime kädessä ainoa elin, jonka puoleen kansalaiset voivat kääntyä kannellakseen yhteisön oikeuden noudattamatta jättämisestä; on siksi huolissaan siitä, että jos asia palautetaan käsiteltäväksi asianomaiselle jäsenvaltiolle (joka alun perin on vastuussa yhteisön oikeuden virheellisestä soveltamisesta), uusi työmenetelmä saattaa johtaa siihen, että komissiolle EY:n perustamissopimuksen 211 artiklan nojalla perussopimusten valvojana kuuluva vastuu huolehtia yhteisön oikeuden noudattamisesta heikkenee;
20. panee merkille komission ilmoituksen, jonka mukaan uusi työmenetelmä ei korvaa rikkomismenettelyä ja että se sitoutuu soveltamaan sitä ainoastaan rikkomismenettelyä edeltävässä vaiheessa tarkan aikataulun ja tiukkojen määräaikojen mukaisesti;
21. pyytää komissiota varmistamaan, että uusi työmenetelmä ei heikennä kantelijalle nykyisin annettavia menettelyllisiä takeita, ja palauttaa komission mieleen, että Euroopan oikeusasiamiehen päätösten mukaan kantelun kirjaamatta jättämisessä on kyse hallinnollisesta epäkohdasta; huomauttaa, että kanteluna olisi siksi pidettävä mitä tahansa yhteydenottoa, jossa todennäköisesti tuodaan esiin yhteisön oikeuden rikkominen tai joka luokitellaan muuten kanteluksi;
22. korostaa, että on tärkeää, että komissio pitää kantelijan ajan tasalla kaiken jäsenvaltioiden kanssa kantelusta käydyn kirjeenvaihdon olennaisesta sisällöstä koko menettelyn ajan ja erityisesti rikkomismenettelyä edeltävässä vaiheessa, mikäli sovelletaan uutta työmenetelmää;
23. katsoo, että komission nykyisten menettelyjä koskevien sisäisten käsikirjojen eräiden osien soveltamisen keskeyttäminen on arveluttavaa, koska kaikki jäsenvaltiot ja kaikki alat eivät osallistu pilottihankkeeseen eikä uusi työmenetelmä ole vielä täysin käyttövalmis; katsoo tämän voivan aiheuttaa epäselvyyksiä sovellettavien menettelyiden suhteen sekä sisäisesti että kansalaisten osalta, etenkin kun on kyse samanlaisista eri jäsenvaltioissa tehdyistä rikkomisista; vaatii saada tutustua kyseisiin menettelyjä koskeviin sisäisiin käsikirjoihin;
24. yhtyy näkemykseen, jonka mukaan on tärkeää osoittaa voimavaroja vaatimustenmukaisuuden arviointeihin, mutta katsoo kuitenkin, että rikkomisten käsittelyyn on saatava lisää henkilöstövoimavaroja; on erityisen huolissaan siitä mahdollisuudesta, että rikkomisten väheneminen laajentumisen jälkeen saattoi todella johtua EU:n lainsäädännön täytäntöönpanon asianmukaiseen seurantaan tarvittavien varojen riittämättömyydestä; pyytää komissiota toimittamaan Euroopan parlamentille eritellyt tiedot niiden virkojen ja varojen määrästä, jotka osoitetaan vuoden 2008 talousarviossa nimenomaisesti rikkomisten käsittelyyn;
25. pitää tervetulleena komission ehdotusta, että vuonna 2008 järjestetään uuden työmenetelmän testaamiseksi pilottihanke; on kuitenkin huolissaan siitä mahdollisuudesta, että pilottihankkeeseen osallistuvien jäsenvaltioiden ja muiden jäsenvaltioiden välillä saattaa kehittyä epäjohdonmukaisuuksia ja epäselvyyksiä, koska uuden työmenetelmän käyttöönotosta johtuva sisäisen menettelyn soveltamisen keskeyttäminen koskee kaikkia tapauksia;
26. pyytää komissiota kohdistamaan pilottihankkeen jäsenvaltioihin, joissa yhteisön oikeuden soveltaminen on ongelmallista, koska kansalliset viranomaiset, erityisesti alue- ja paikallistasolla, ovat haluttomia yhteistyöhön; pyytää komissiota tarkastamaan pilottihankkeessa, tarvitsevatko komissio ja sen yksiköt uuden työmenetelmän käyttöönoton jälkeen lisää resursseja kanteluiden käsittelyä ja hallinnointia varten;
27. ottaen huomioon, että kansalaisten ja yritysten tekemien vetoomusten ja kanteluiden avulla voidaan helpommin havaita huomattavia määriä rikkomisia, ja useiden ongelmanratkaisuelinten puoleen kääntymisestä aiheutuvien sekaannuksien välttämiseksi kehottaa komissiota tutkimaan ohjeiden selkiyttämistä tai sähköisen yhden luukun järjestelmän luomista kansalaisten avustamiseksi;
28. pitää hyvänä komission päätöstä tehdä "menettelyn useimmissa vaiheissa päätöksiä useammin, jotta asia etenisi nopeasti"; panee merkille, että komissio pitää vuosittain neljä virallista kokousta, joissa tehdään rikkomismenettelyjä koskevia päätöksiä, ja pitää myönteisenä komission päätöstä ratkaista rikkomisasiat aikaisempaa tiheämmin väliajoin; pahoittelee, ettei tiedonannossa määritellä tiukempia poliittisia ja organisatorisia toimia uusien sitoumusten tueksi;
29. pahoittelee, että komissio ei ole täyttänyt vuoden 2002 tiedonannossaan yhteisön lainsäädännön soveltamisen tehokkaammasta valvonnasta antamaansa sitoumusta, jonka mukaan "Ensisijaisuusperusteiden soveltamista arvioidaan vuosittain samassa yhteydessä kun keskustellaan vuosikertomuksesta yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta"(3); on tyytyväinen uuteen sitoumukseen, jonka mukaan komissio "kuvaa ja selvittää näihin ensisijaisiin tavoitteisiin liittyvää toimintaansa vuodesta 2008 alkaen vuosikertomuksissaan"(4);
30. toteaa, että Euroopan parlamentille esitetään edelleen vetoomuksia, joissa väitetään jäsenvaltioiden rikkovan jatkuvasti vetoomuksen esittäjien ihmis- ja perusoikeuksia ja syvästi pahoittelee, että yhteisön aineellisessa oikeudessa vahvistettujen ihmisoikeuksien tai perusvapauksien loukkauksia ei ole otettu uuteen luetteloon ensisijaisuusperusteista; muistuttaa, että Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa parlamentille annetaan toimivalta käynnistää kyseisen sopimuksen 7 artiklan 1 kohdassa mainittu menettely;
31. kehottaa painokkaasti komissiota soveltamaan periaatetta, jonka mukaan kaikki yhteydenotot, joissa todennäköisesti tuodaan esiin todellinen yhteisön oikeuden rikkomus, olisi kirjattava kanteluksi, elleivät niitä koske tiedonannossa "Kantelijan asemasta yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa" olevan liitteen 3 kohdassa tarkoitetut poikkeusolosuhteet(5); panee merkille, että Euroopan oikeusasiamies totesi vastikään komission syyllistyneen hallinnolliseen epäkohtaan, kun se ei kirjannut kantelua kyseisen tiedonannon mukaisesti; kehottaa painokkaasti komissiota tiedottamaan Euroopan parlamentille ja kuulemaan sitä, jos perusteita, joiden mukaan kantelu jätetään poikkeuksellisesti kirjaamatta, muutetaan;
32. kehottaa kaikkia komission yksiköitä tiedottamaan kantelun tekijöille kattavasti heidän kantelunsa käsittelyn etenemisestä jokaisen ennalta määrätyn määräajan päättyessä (virallinen huomautus, perusteltu lausunto, tuomioistuimen käsittely), perustelemaan niistä tehdyt päätökset ja ilmoittamaan yksityiskohtaiset perustelut kantelun tekijälle komission vuonna 2002 antamassa tiedonannossa esitettyjen periaatteiden mukaisesti;
33. pitää myönteisenä komission aikomusta ryhtyä toimenpiteisiin vapaan pääsyn varmistamiseksi sen sähköiseen tietokantaan ja kannustaa komissiota panemaan tämän sitoumuksen täytäntöön mahdollisimman pian;
34. panee tyytyväisenä merkille komission sitoumuksen toimittaa yhteenvedot kaikista rikkomismenettelyjen etenemisvaiheista virallisen ilmoituksen lähettämisen jälkeen; katsoo, että avoimuuden lisäämiseksi ja yhteisön oikeuden soveltamiseksi tehokkaammin kansallisissa tuomioistuimissa komission olisi julkistettava sen ja jäsenvaltioiden välisten yhteydenottojen asiasisältö ja ajoitus sen jälkeen, kun kyseisten asioiden tutkinta on päättynyt;
35. panee tyytyväisenä merkille, että komissio aikoo julkaista selventävän asiakirjan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä tapauksissa, joissa yhteisön oikeuden perusteella vaaditaan korvauksia oikeuksien rikkomisesta; ehdottaa, että komission olisi tutkittava mahdollisuutta toimia kansallisen lainsäädännön mukaisesti tuomioistuimen ulkopuolisena neuvonantajana (amicus curiae) kansallisissa tuomioistuimissa käsiteltävissä vahingonkorvausoikeudenkäynneissä, kuten jo tapahtuu EY:n kilpailulainsäädäntöä koskevissa kansallisissa oikeudenkäynneissä(6);
Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien rooli EU:n oikeuden soveltamisessa
36. katsoo, että Euroopan parlamentin pysyvien valiokuntien olisi aktiivisemmin seurattava yhteisön oikeuden soveltamista omilla vastuualueillaan ja että niiden olisi tätä varten saatava tukea ja säännöllisiä tietoja komissiolta; ehdottaa, että aina kun mahdollista tietystä asiasta vastaavan parlamentin esittelijän tai hänen nimetyn seuraajansa olisi pääasiallisesti ja jatkuvasti valvottava sitä, miten jäsenvaltiot noudattavat yhteisön oikeutta; panee merkille, että ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan järjestämät säännölliset tilaisuudet yhteisön oikeuden soveltamisesta pitäisi ottaa tavaksi kaikissa parlamentin valiokunnissa ja komission pitäisi osallistua niihin järjestelmällisesti;
37. toteaa kuitenkin, että komission haluttomuus antaa tarkkoja tietoja asioista, joissa on aloitettu rikkomismenettely, vähentää huomattavasti yleisön kiinnostusta mainittuja tilaisuuksia kohtaan ja samalla myös niiden tehokkuutta; vetoaa parlamentin valiokuntiin, jotta ne tarvittaessa lisäisivät asianomaisten jäsenvaltioiden ja neuvoston edustajat luetteloon niihin kokouksiin kutsuttavista henkilöistä, joissa käsitellään yhteisön oikeuden soveltamista;
38. uskoo, että valiokunnille (myös vetoomusvaliokunnalle) olisi tarjottava riittävästi hallinnollista tukea, jotta ne voivat hoitaa tehtävänsä tehokkaasti; pyytää Euroopan parlamentin uudistamista käsittelevää työryhmää, budjettivaliokuntaa ja muita asiasta vastaavia parlamentin elimiä antamaan konkreettisia ehdotuksia muun muassa edellä mainitusta esittelijöiden roolista ja arvioimaan, voitaisiinko jokaisen valiokunnan sihteeristöön perustaa erityinen työryhmä, jotta voidaan varmistaa yhteisön oikeuden soveltamisen jatkuva ja tehokas valvonta;
39. pyytää lisäämään kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin sekä niiden jäsenten yhteistyötä EU-asioiden kansallisen tason valvonnan edistämiseksi ja lisäämiseksi; katsoo, että kansallisilla parlamenteilla on tärkeä tehtävä yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnassa ja että ne auttavat lujittamaan Euroopan unionin demokraattista legitiimiyttä sekä lähentämään sitä kansalaisiin;
40. muistuttaa neuvoston sitoumuksesta kannustaa jäsenvaltioita laatimaan ja julkaisemaan taulukoita siitä, miten direktiivit ja niiden saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä vastaavat toisiaan; katsoo, että kyseiset taulukot ovat välttämättömiä, jotta komissio voi valvoa perusteellisesti täytäntöönpanotoimia kaikissa jäsenvaltioissa; ehdottaa, toisena lainsäätäjänä, ryhtymistä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että kyseisiä taulukoita koskevia säännöksiä ei poisteta komission ehdotuksesta lainsäädäntömenettelyn aikana;
41. huomauttaa, että kansalliset tuomioistuimet ovat keskeisessä asemassa yhteisön oikeuden soveltamisessa, ja tukee täysin komission pyrkimyksiä määrittää alat, joilla lisäkoulutuksen järjestäminen jäsenvaltioiden tuomareille, oikeusalalla toimiville ja kansallisten viranomaisten toimihenkilöille voisi olla hyödyllistä;
42. kehottaa komissiota valvomaan paremmin sitä, miten jäsenvaltioiden oikeusviranomaiset noudattavat parlamentin päätöksiä parlamentaarisesta koskemattomuudesta, ja mikäli komissio toteaa näiden päätösten noudattamatta jättämisen, tiedottamaan parlamentille toimenpiteistä, joihin tämän perusteella on ryhdytty;
o o o
43. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, yhteisöjen tuomioistuimelle, Euroopan oikeusasiamiehelle ja jäsenvaltioiden parlamenteille.
Komission tiedonanto EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan soveltamiseen liittyvästä yhteistyöstä komission ja EU:n jäsenvaltioiden tuomioistuinten välillä (EUVL C 101, 27.4.2004, s. 54), 17–20 kohta.
Tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvä akkreditointi ja markkinavalvonta ***I
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 21. helmikuuta 2008 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista (KOM(2007)0037 – C6-0068/2007 – 2007/0029(COD))
– ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(2007)0037),
– ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan, 95 artiklan ja 133 artiklan joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C6-0068/2007),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,
– ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä kansainvälisen kaupan valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan ja teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan lausunnot (A6-0491/2007),
1. hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;
2. pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se aikoo tehdä tähän ehdotukseen huomattavia muutoksia tai korvata sen toisella ehdotuksella;
3. kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.
Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 21. helmikuuta 2008, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o .../2008 antamiseksi tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta
(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä vahvistama kanta vastaa lopullista säädöstä, asetusta (EY) N:o .../2008.)
Tuotteiden kaupan pitämistä koskevat yhteiset puitteet ***I
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 21. helmikuuta 2008 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista (KOM(2007)0053 – C6-0067/2007 – 2007/0030(COD))
– ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(2007)0053),
– ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan ja 95 artiklan, joiden mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C6-0067/2007),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,
– ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön ja kansainvälisen kaupan valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan sekä oikeudellisten asioiden valiokunnan lausunnot (A6-0490/2007),
1. hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;
2. pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;
3. kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.
Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 21. helmikuuta 2008, Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o .../2008/EY tekemiseksi tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista ja päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta
(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä vahvistama kanta vastaa lopullista säädöstä, päätöstä N:o .../2008/EY.)
Kansallisten teknisten määräysten soveltaminen toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin ***I
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 21. helmikuuta 2008 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen 3052/95/EY kumoamisesta (KOM(2007)0036 – C6-0065/2007 – 2007/0028(COD))
– ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(2007)0036),
– ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan sekä 37 ja 95 artiklan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C6-0065/2007),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,
– ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön ja teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan sekä oikeudellisten asioiden valiokunnan lausunnot (A6-0489/2007),
1. hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;
2. pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se aikoo tehdä tähän ehdotukseen huomattavia muutoksia tai korvata sen toisella ehdotuksella;
3. kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.
Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 21. helmikuuta 2008, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o .../2008 antamiseksi tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen N:o 3052/95/EY kumoamisesta
(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä vahvistama kanta vastaa lopullista säädöstä, asetusta (EY) N:o .../2008.)
Gazan tilanne
124k
49k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 Gazan alueen tilanteesta
– ottaa huomioon aiemmat Lähi-itää koskevat päätöslauselmansa, erityisesti 1. kesäkuuta 2006 annetun päätöslauselman palestiinalaisalueiden humanitaarisesta kriisistä ja EU:n asemasta(1), 16. marraskuuta 2006 annetun päätöslauselman Gazan tilanteesta(2), 21. kesäkuuta 2007 annetun päätöslauselman MEDA-ohjelmasta ja rahoitustuesta palestiinalaishallinnolle – arviointi, toteuttaminen ja valvonta(3), 12. heinäkuuta 2007 annetun päätöslauselman Lähi-idästä(4) ja 11. lokakuuta 2007 annetun päätöslauselman Gazan humanitaarisesta tilanteesta(5),
– ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston 22. marraskuuta 1967 antaman päätöslauselman 242 (S-RES/242) ja 22. lokakuuta 1973 antaman päätöslauselman 338 (S/RES/338),
– ottaa huomioon neljännen Geneven sopimuksen (1949),
– ottaa huomioon 27. marraskuuta 2007 annetun Annapolisin julkilausuman,
– ottaa huomioon yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston 28. tammikuuta 2008 esittämät päätelmät,
– ottaa huomioon Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen poliittisten asioiden, turvallisuusasioiden ja ihmisoikeuksien valiokunnan 28. tammikuuta 2008 Gazan alueen tilanteesta antaman julkilausuman,
– ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusneuvoston 24. tammikuuta 2008 antaman päätöslauselman ihmisoikeusloukkauksista Gazan alueella (A/HRC/S-6/L.1),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,
A. katsoo, että Gazan alueen tilanne on huonontunut entisestään, kun ihmisten ja tavaroiden liikkumista on rajoitettu, juomaveden, elintarvikkeiden ja sähkön saanti on osittain estetty ja tärkeimpiä tuotteita ja palveluita ei ole saatavilla,
B. ottaa huomioon, että Gazan alueelle ja Gazan alueelta johtavat rajanylityspaikat ovat olleet suljettuina jo kuukausia ja että ihmisten ja tavaroiden saarto on entisestään halvaannuttanut Gazan alueen taloutta,
C. ottaa huomioon, että julkisten palvelujen tärkeimmät alat, kuten terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmä, joutuvat selviämään vakavista puutteista, jotka johtuvat toiminnan edellyttämien perusmateriaalien puutteesta, ja että lääkkeiden ja Gazan alueen sairaaloiden generaattoreihin tarvittavan polttoaineen pula vaarantaa palestiinalaishenkiä,
D. ottaa huomioon, että äskettäin sadattuhannet palestiinalaiset ylittivät rajamuuriin aukon tehtyään Gazan alueen ja Egyptin välisen rajan hakeakseen tärkeimpiä tuotteita perustarpeidensa tyydyttämiseksi, ja ottaa huomioon, että Egyptin joukot saivat asteittain tilanteen hallintaansa ja sulkivat rajan uudelleen 3. helmikuuta 2008, mikä lopetti palestiinalaisten vapaan liikkumisen Israelin viranomaisten pyynnön mukaisesti,
E. toteaa, että rajamuurin- ja aidan osittainen tuhoaminen on välitöntä seurausta erittäin vakavasta humanitaarisesta kriisistä Gazan alueella, mikä on johtanut siihen, että palestiinalaisväestö pyrkii toteuttamaan elintärkeää vapaata liikkuvuutta koskevaa hanketta,
F. ottaa huomioon, että Dimonan itsemurhaisku, joka tehtiin pitkän iskuttoman jakson jälkeen, tappoi ja haavoitti israelilaisia siviilejä; ottaa huomioon, että palestiinalaiset ryhmittymät ovat jatkaneet rakettien ampumista Gazan alueelta Israelin alueelle; ottaa huomioon, että Israelin armeija on jatkanut Gazan alueella siviilejä tappavia ja vaarantavia sotilasoperaatioita ja tiettyihin henkilöihin kohdistuvia täsmäiskuja ilman oikeudenkäyntiä;
G. katsoo, että Gazan alueen tilanne ja sen viimeaikainen kehitys uhkaavat haitata israelilaisten ja palestiinalaisten käynnissä olevia neuvotteluja ja pyrkimyksiä päästä sopimukseen vuoden 2008 loppuun mennessä Annapolisissa 27. marraskuuta 2007 pidetyn kansainvälisen kokouksen osapuolten julkilausuman mukaisesti,
H. ottaa huomioon, että Euroopan unioni on antanut palestiinalaisille viime vuosien aikana huomattavasti taloudellista tukea; ottaa huomioon, että EU:n kansainvälinen erityismekanismi ja hankerahoitus ovat olleet merkittävässä asemassa pyrittäessä välttämään Gazan alueen ja Länsirannan humanitaarista katastrofia; ottaa huomioon, että komissio, YK:n kehitysohjelma, YK:n avustus- ja työelin ja Maailmanpankki ovat peruuttaneet useita infrastruktuurihankkeita, koska alueelle ei kyetä viemään välttämättömiä raaka-aineita; ottaa huomioon, että nämä humanitaariset virastot, järjestöt ja organisaatiot ovat jatkaneet toimintaansa rajoitetusti kaikista esteistä huolimatta; ottaa huomioon, että Euroopan unioni jatkaa humanitaarisen avun toimittamista Palestiinan kansalle ja suoran tuen antamista Gazan alueella toimiville palestiinalaishallinnon työntekijöille; toteaa, että Palestiinan ja EU:n sosiaalistaloudellisen avun hallintoa koskeva mekanismi (PEGASE) on EU:n ja muiden kansainvälisten tuenantajien rahoitusmekanismi palestiinalaisalueita varten,
I. toteaa, että Annapolisin kokouksessa kaikki osapuolet ilmaisivat olevansa halukkaita aloittamaan neuvottelut uudelleen suvereenin ja elinkelpoisen Palestiinan valtion perustamiseksi turvallisen Israelin valtion lisäksi,
J. ottaa huomioon, että Pariisissa joulukuussa 2007 pidetyssä Palestiinan valtion kansainvälisten tuenantajien konferenssissa sitouduttiin antamaan tukea kaikkiaan 7,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria kolmen seuraavan vuoden ajalle Palestiinan instituutioiden kehittämistä ja taloudellista elvyttämistä varten,
K. ottaa huomioon, että Lähi-idän kvartetin erityisedustaja on yksilöinyt neljä ensisijaista hanketta palestiinalaisalueiden instituutioiden kehittämistä ja taloudellista elvyttämistä varten ja että yksi hankkeista on Pohjois-Gazassa sijaitsevan Beit Lahian jätevedenpuhdistamon kunnostaminen,
1. toistaa olevansa syvästi huolissaan Gazan alueen humanitaarisesta ja poliittisesta kriisistä ja sen mahdollisista uusista vakavista seurauksista; pitää Rafahin äskettäisiä tapahtumia, joihin kuuluu sekä rauhanomaisia tapahtumia että väkivaltaisuuksia, tuloksena Gazan alueen kriisistä;
2. ilmaisee syvän myötätuntonsa siviiliväestölle, joka joutuu kärsimään väkivallasta Gazan alueella ja Etelä-Israelissa;
3. vaatii jälleen kaikkien väkivaltaisuuksien välitöntä lopettamista;
4. kehottaa Israelia lopettamaan siviilejä tappavat ja vaarantavat sotilasoperaatiot sekä tiettyihin henkilöihin kohdistetut täsmäiskut ilman oikeudenkäyntiä;
5. kehottaa Hamasia, joka on ottanut Gazan alueen laittomasti valtaansa, estämään palestiinalaisryhmittymiä ampumasta raketteja Gazan alueelta Israelin alueelle;
6. pitää Gazan alueen eristämispolitiikkaa epäonnistuneena sekä poliittisesti että humanitaarisesti; kehottaa jälleen kaikkia osapuolia noudattamaan kansainvälistä oikeutta ja erityisesti kansainvälistä humanitaarista oikeutta;
7. pitää myönteisenä Egyptin reagoimista Rafahin tapahtumiin, joka mahdollisti sen, että useat palestiinalaisperheet hankkivat tärkeimpiä tuotteita perustarpeidensa tyydyttämiseksi; kehottaa Egyptin hallitusta jatkamaan aktiivista rooliaan alueen rauhan ja vakauden säilyttämisessä;
8. toistaa vaativansa saarron lopettamista ja Gazan alueelle ja sieltä pois johtavien rajanylityspaikkojen uudelleen avaamista valvotusti; kehottaa Israelia varmistamaan ihmisten ja tavaroiden liikkumisen Rafahissa, Karnissa ja muilla rajanylityspaikoilla liikkumista ja alueelle pääsyä koskevan sopimuksen mukaisesti; vaatii EU:n rajavalvonnan avustusoperaation jatkamista Rafahissa; pitää myönteisenä, että EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja on todennut, että neuvoston olisi harkittava uusien valtuuksien myöntämistä avustusoperaatiota varten; vaatii tässä yhteydessä kansainvälisen läsnäolon vahvistamista;
9. pitää myönteisenä, että palestiinalaishallinto on ehdottanut alkavansa valvomaan rajanylityspaikkoja Egyptin, Israelin ja palestiinalaishallinnon tekemän sopimuksen mukaisesti, ja kannattaa Arabiliiton asiasta äskettäin antamaa päätöslauselmaa; pyytää kuitenkin palestiinalaishallintoa edistämään tarvittavien olosuhteiden luomista, jotta kaikki Gazan alueesta vastuuta tuntevat osapuolet voivat osallistua mainittuun prosessiin;
10. katsoo, että siviiliväestö on jätettävä kaiken sotilaallisen toiminnan ja kollektiivisten rangaistusten ulkopuolelle; kehottaa Israelia huolehtimaan sille miehitysvaltiona kuuluvista kansainvälisistä velvoitteista Gazan aluetta kohtaan; kehottaa Israelia takaamaan, että Gazan alueelle voidaan toimittaa jatkuvasti ja riittävästi humanitaarista apua ja tukea sekä tärkeimpiä tuotteita ja palveluja, kuten polttoainetta ja sähköä; on erittäin huolissaan Israelin ilmoituksesta, että Gazan alueen energiantoimituksista leikataan viikoittain progressiivisesti 5 prosenttia, jolloin toimitukset eivät riitä täyttämään humanitaarisia vähimmäistarpeita; pitää myönteisenä sitä, että 10 israelilaista ihmisoikeusjärjestöä on allekirjoittanut vetoomuksen, jolla vastustetaan Gazan alueen polttoaine- ja sähkötoimitusten rajoittamista;
11. katsoo, että keskeisiä palveluja tarjoavien julkisten instituutioiden toiminta ja kansainvälisten humanitaaristen virastojen, järjestöjen ja organisaatioiden operaatiot niiden yrittäessä kohentaa Gazan alueen palestiinalaisten elinoloja edellyttävät poliittisesta umpikujasta huolimatta palestiinalaishallinnon ja Hamasin keskinäistä vuoropuhelua;
12. korostaa Gazan alueen ja Länsirannan välisen pysyvän maayhteyden ja pysyvien kauppayhteyksien sekä Gazan alueen ja Länsirannan rauhanomaisen ja kestävän poliittisen uudelleenyhdistymisen tärkeää merkitystä, ja kehottaa Hamasia tarkistamaan kantansa Lähi-idän kvartetin periaatteiden ja aikaisemmin sovittujen kansainvälisten periaatteiden mukaiseksi, sekä tukemaan rauhanprosessia ja käynnissä olevia neuvotteluja;
13. vaatii uudelleen israelilaiskorpraali Gilad Shalitin vapauttamista, mitä voitaisiin pitää Hamasin hyvän tahdon eleenä, sekä kaikkien vangittujen palestiinalaishallinnon entisten ministerien, lainsäätäjien ja pormestareiden välitöntä vapauttamista; toteaa, että vangittuina olevien vapauttaminen olisi tärkeää nykyisissä rauhanneuvotteluissa tarvittavan luottamuksen rakentamiseksi;
14. muistuttaa, että osapuolet sitoutuivat Annapolisissa käymään neuvotteluja vilpittömässä mielessä, jotta vuoden 2008 loppuun mennessä saataisiin aikaan rauhansopimus, jossa ratkaistaan poikkeuksetta kaikki toistaiseksi avoinna olevat kysymykset ja etenkin merkittävimmät kysymykset, kuten aiemmissa sopimuksissa on eritelty; kehottaa kumpaakin osapuolta huolehtimaan rauhansuunnitelman mukaisista velvoitteistaan;
15. kehottaa neuvostoa ja komissiota takaamaan vastedeskin yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa välttämättömän humanitaarisen avun toimittamisen Gazan alueella oleville palestiinalaisille ottaen erityisesti huomioon erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tarpeet; korostaa uuden PEGASE-rahoitusmekanismin merkitystä; ilmaisee kuitenkin olevansa syvästi huolissaan Euroopan unionin myöntämän humanitaarisen avun tai hankeavun turvin luotujen rakenteiden tuhoamisesta, joka heikentää EU:n antaman tuen vaikuttavuutta ja koettelee EU:n jäsenvaltioiden kansalaisten solidaarisuutta;
16. pitää myönteisenä joulukuussa 2007 pidetyn Palestiinan valtion kansainvälisten tuenantajien konferenssin tulosta, eli yli 7,4 miljardin Yhdysvaltain dollarin lupaamista, ja kehottaa kaikkia tuenantajia lunastamaan avustuslupauksensa tulevan palestiinalaisvaltion rakentamisponnistusten tukemiseksi pääministeri Salam Fayyadin esittämän uudistus- ja kehittämissuunnitelman mukaisesti;
17. on syvästi huolissaan ekologisista ja ihmisten terveyteen vaikuttavista seurauksista, jotka johtuvat kyvyttömyydestä huolehtia jäteveden käsittelyjärjestelmistä, ja kehottaa erityisesti kaikkia osapuolia helpottamaan Lähi-idän kvartetin erityisedustajan yksilöimän Beit Lahian puhdistamon korjaamiseen ja jälleenrakentamiseen tarvittavien tuotteiden päästämistä alueelle;
18. kehottaa toteuttamaan Gazan aluetta varten kiireellisen ja esimerkillisen energiahankkeen mahdollisesti Rafahin alueella, jotta väestölle taattaisiin riippumaton ja omavarainen sähköntuotanto ja suolanpoisto;
19. kehottaa Lähi-itää käsittelevää työryhmää tarkastelemaan yhdessä komission ja asianosaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa seurauksia, joita Gazan alueen infrastruktuurin ja erityisesti Euroopan unionin myöntämän humanitaarisen avun tai hanketuen avulla rahoitettujen rakenteiden tuhoutumisesta aiheutuu;
20. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, YK:n pääsihteerille, Lähi-idän kvartetin erityisedustajalle, parlamentaarisen Euro-Välimeri-yleiskokouksen puheenjohtajalle, palestiinalaishallinnon presidentille, Palestiinan lakia säätävälle neuvostolle, Israelin hallitukselle ja knessetille sekä Egyptin hallitukselle ja parlamentille.
– ottaa huomioon aiemmat vuoden 1996 jälkeen antamansa päätöslauselmat Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeustoimikunnasta ja etenkin 7. kesäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusneuvoston (UNHRC) viidennestä istunnosta(1), 16. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman ihmisoikeusneuvostoa koskevien neuvottelujen tuloksista sekä YK:n ihmisoikeustoimikunnan 62. istunnosta(2), 29. tammikuuta 2004 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin ja Yhdistyneiden Kansakuntien suhteista(3), 9. kesäkuuta 2005 antamansa päätöslauselman Yhdistyneiden Kansakuntien uudistuksesta(4), 29. syyskuuta 2005 antamaansa päätöslauselman 14.–16. syyskuuta 2005 pidetyn Yhdistyneiden Kansakuntien huippukokouksen tuloksista(5) ja 26. huhtikuuta 2007 antamansa päätöslauselman vuosittaisesta ihmisoikeusraportista 2006 sekä Euroopan unionin ihmisoikeuspolitiikasta(6),
– ottaa huomioon kiireelliset päätöslauselmansa ihmisoikeuksista ja demokratiasta,
– ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen päätöslauselman A/RES/60/251 ihmisoikeusneuvoston perustamisesta,
– ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusneuvoston aikaisemmat säännölliset istunnot ja erityisistunnot sekä 23.–24. tammikuuta 2008 pidetyn kuudennen erityisistunnon Israelin Palestiinan miehitetylle alueelle, erityisesti Gazan kaistalle, tekemistä sotilaallisista iskuista ja hyökkäyksistä aiheutuvista ihmisoikeusrikkomuksista,
– ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusneuvoston maaliskuussa 2008 pidettävän seitsemännen istunnon,
– ottaa huomioon 7.–18. huhtikuuta 2008 ja 5.–16. toukokuuta 2008 pidettävän yleisen säännöllisen tarkastelumekanismin ensimmäisen ja toisen kierroksen,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,
A. ottaa huomioon, että ihmisoikeuksien yleismaailmallisuuden kunnioittaminen, edistäminen ja suojelu ovat osa Euroopan unionin eettistä ja oikeudellista säännöstöä ja yksi Euroopan yhtenäisyyden ja eheyden kulmakivistä,
B. toteaa, että YK:n ihmisoikeusneuvosto tarjoaa tehokkaan välineen ihmisoikeuksien suojelun ja edistämisen tehostamiseksi YK:n puitteissa,
C. ottaa huomioon, että YK:n ihmisoikeusneuvoston seitsemäs istunto on ratkaisevan tärkeä istunto, koska se on ensimmäinen, jossa käsitellään monia merkittäviä asioita uuden työskentelytavan mukaisesti, joka perustuu vuosina 2006 ja 2007 hyväksyttyyn instituutioiden rakentamista koskevaan uudistukseen, ja koska se hienosäätää yleistä säännöllistä tarkastelumekanismia,
D. toteaa, että YK:n ihmisoikeusneuvoston uskottavuus edellyttää näiden uudistusten ja mekanismien täytäntöönpanoa tavalla, joka vahvistaa sen kykyä käsitellä ihmisoikeusloukkauksia kaikkialla maailmassa,
E. toteaa, että YK:n ihmisoikeusneuvoston seitsemättä istuntoa varten perustetaan Euroopan parlamentin tilapäinen valtuuskunta, kuten kahtena edellisenä vuotena ja sitä ennen YK:n ihmisoikeusneuvoston edeltäjää YK:n ihmisoikeuskomissiota varten,
Ihmisoikeusneuvoston työskentely
1. korostaa ihmisoikeusneuvoston ratkaisevan tärkeää roolia YK:n kokonaisrakenteessa; toistaa kantansa, jonka mukaan sen tulisi keskittyä ensisijaisesti ihmisoikeusloukkausten käsittelyyn, koska yleinen poliittinen tilanne kuulu muiden YK:n elinten toimivaltaan; korostaa YK:n ihmisoikeusneuvoston erityispiirteitä eli eritysmenettelyjen, erityistuntojen, yleisen ja säännöllisen tarkastelumekanismin, vuorovaikutteisten vuoropuhelujen ja äkillisten kriisien käsittelykyvyn merkittävää roolia;
2. panee merkille YK:n ihmisoikeusneuvoston työn tulokset; pitää myönteisenä YK:n ihmisoikeusneuvoston itselleen määrittämän kunnianhimoisen ohjelman täytäntöönpanoa, joka käsittää sen menettelyjen ja työtapojen tarkastelun, ja erityisesti yleisen säännöllisen tarkastelun kehittämisen ja toimeenpanon sekä erityismenettelyjen tarkastelun;
3. osoittaa kunnioitusta YK:n ihmisoikeusneuvoston puheenjohtajiston myönteisille saavutuksille ja erityisesti sen hyvälle yhteistyölle ihmisoikeusvaltuutetun toimiston kanssa; kehottaa EU:ta kannattamaan 23. kesäkuuta 2008 toimitettavassa YK:n ihmisoikeusneuvoston puheenjohtajan vaalissa ensisijaisesti ehdokkaita, joiden riippumattomuus täyttää korkeat vaatimukset;
4. pitää myönteisenä erityisistuntojen järjestämistä, koska ne muodostavat tärkeän yhteyden vakavien ihmisoikeusloukkausten ja riippumattoman asiantuntemuksen välille; on kuitenkin huolissaan siitä, ettei YK:n ihmisoikeusneuvosto ole pystynyt ryhtymään toimiin monien maailman kiireellisimpien ihmisoikeuksien loukkaustapausten käsittelemiseksi;
5. toteaa, että erityisistuntojen tarkoituksena on käsitellä kiireellisiä kriisejä, kun taas pysyviä ihmisoikeusloukkauksia tulisi käsitellä tavallisissa istunnoissa, joiden avulla voidaan suorittaa syvempää analyysiä ja löytää pitkän aikavälin ratkaisuja;
6. korostaa, että erityisistunnot edellyttävät etukäteisvalmistelua ja jäsenneltyjä työtapoja myönteisten tulosten saavuttamiseksi; panee tässä yhteydessä merkille EU:n keskeisten aloitteiden menestyksen;
7. panee merkille suoran vaikutuksen, joka oli Genevessä lokakuussa 2007 järjestetyllä Burmaa käsitelleellä erityisistunnolla, jonka tuloksina oli hallituksen harjoittaman sorron tuomitseminen sekä erityisedustajan vierailu Burman ihmisoikeustilanteen tutkimiseksi; pahoittelee erityisedustajan suositusten seurannan ja tarkkailun puutetta Burman ihmisoikeustilanteen huonontuessa;
YK:n ihmisoikeusneuvoston uusien jäsenten valinta YK:n yleiskokouksessa
8. kehottaa järjestämään kilpailuun perustuvia vaaleja kaikilla alueilla toukokuussa 2008, jotta saataisiin todellista valinnanvaraa YK:n jäsenvaltioiden kesken; pahoittelee, että joitakin ihmisoikeuksien suhteen ongelmallisia maita jo on valittu, koska tämä merkitsee palaamista lähtötilanteeseen;
9. kehottaa neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita jatkamaan painostusta, joka koskee YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi valitsemisen edellytyksiä sekä erityismenettelyihin osallistumista koskevia pysyviä kutsuja samoin kuin YK:n jäsenvaltioiden valintasitoumusten käytännön toteutumisen seurantaa; kehottaa ennen tällaista uudistusta soveltamaan tätä sääntöä määritettäessä EU:n jäsenvaltioiden tukea ehdokasmaille YK:n ihmisoikeusneuvostossa;
Menettelyt ja mekanismit Yleinen säännöllinen tarkastelumekanismi
10. pitää yleistä säännöllistä tarkastelumekanismia keinona, jonka avulla voidaan mahdollisesti parantaa ihmisoikeuksiin liittyvien sitoumusten ja käytäntöjen seurannan yleismaailmallisuutta kaikkialla maailmassa soveltamalla YK:n kaikkiin jäsenvaltioihin samanlaista kohtelua ja seurantaa;
11. toteaa, että yleisellä säännöllisellä tarkastelumekanismilla pyritään tarkastelemaan maiden tilannetta objektiivisesti ihmisoikeusrikkomusten havaitsemiseksi sellaisilla alueilla, joilla tilannetta voitaisiin korjata hyvien käytäntöjen vaihtamisella ja tehostetulla yhteistyöllä suositusten ja johtopäätösten aikaansaamiseksi; kehottaa tässä suhteessa EU:n jäsenvaltioita ja komissiota ottamaan nämä suositukset ja päätelmät huomioon EU:n avustusohjelmien tavoitteiden ja painopisteiden määrittämisessä;
12. toivoo yleiseen säännölliseen tarkastelumekanismiin liittyvien menettelyjen, joiden ensimmäinen ja toinen kierros järjestetään 7.–18. huhtikuuta 2008 ja 5.–16. toukokuuta 2008, lunastavan tähän mennessä esitetyt odotukset; kehottaa EU:n jäsenvaltioita toteuttamaan yleisen säännöllisen tarkastelumekanismin avoimesti ja objektiivisesti edellä mainitun päätöslauselman 60/251 hengessä; kehottaa yleisen säännöllisen tarkastelumekanismin yhteydessä tarkasteltavia EU:n jäsenvaltioita itsekriittisyyteen ja kehottaa niitä olemaan rajaamatta esityksiään pelkästään omien myönteisten saavutustensa luettelemiseen;
13. panee merkille, että on vielä käsiteltävä useita kysymyksiä, kuten yleisen säännöllisen tarkastelumekanismin niin kutsuttujen troikkien valintaa, mikä helpottaa ihmisoikeustilanteen tarkastelua YK:n jäsenvaltioissa; kehottaa tässä suhteessa EU:n jäsenvaltioita olemaan hyväksymättä mahdollisuutta, että tarkastelun kohteina olevat maat torjuvat luottamuksellisesti niiden tarkastelusta vastaavien maiden valinnan;
14. kehottaa YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseniä nimittämään riippumattomia asiantuntijoita edustajikseen yleisen säännöllisen tarkastelumekanismin toteuttamisesta vastaavaan työryhmään; kehottaa EU:n jäsenvaltioita omaksumaan johtavan roolin tällaisen menettelytavan edistämisessä hyväksymällä yleisen säännöllisen tarkastelumekanismin toteuttamiseen liittyviä yhteisiä suuntaviivoja;
15. pitää tärkeänä kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien puolustajien osallistumista sekä erityismenettelyjä; toistaa näkemyksensä, jonka mukaan asiaa koskevien johtopäätösten ja suositusten tulisi olla riippumattoman ja uskottavan tarkastelun perusta;
Mandaattien tarkastelu ja erityismenettelyihin liittyvien mandaattien haltijoiden määrittäminen
16. korostaa, että erityismenettelyt ovat YK:n ihmisoikeusjärjestelmän ydintoimintoja ja että niillä on keskeinen merkitys erityisesti ihmisoikeusneuvostossa; toteaa jälleen, että YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenten on noudatettava velvoitettaan täyteen yhteistyöhön erityismenettelyjen yhteydessä;
17. korostaa, että YK:n ihmisoikeusneuvoston uskottavuus riippuu erityismenettelyihin liittyvien mandaattien haltijoiden uusista nimityksistä maaliskuussa 2008;
18. kehottaa antamaan mandaatteja henkilöille, joilla on tunnustettua asiantuntemusta ihmisoikeuksien alalla ja asiaan liittyvää kokemusta ja jotka ovat riippumattomia, puolueettomia, itsenäisiä ja objektiivisia ja joilla on myös huomattava erityismenettelyjärjestelmän tuntemus;
19. kehottaa hallituksia, kansalaisjärjestöjä ja asianomaisia ammattijärjestöjä lähettämään sopivien ehdokkaiden nimiä, jotta ne voitaisiin sisällyttää valintakelpoisten ehdokkaiden julkiseen luetteloon, jota ihmisoikeusvaltuutetun toimisto ylläpitää;
20. kehottaa neuvoa-antavaa ryhmää, joka vastaa erityismenettelyjen mandaattiehdokkaiden tarkastelusta ja antaa nimityssuosituksia neuvoston puheenjohtajalle, hoitamaan tehtäväänsä objektiivisesti ja avoimesti ja perustamaan valintansa ammattitaitoon ja henkilön riippumattomuuteen;
21. tuomitsee ihmisoikeusneuvoston päätöksen olla uusimatta Valko-Venäjää ja Kuubaa käsittelevien erityisedustajien mandaattia;
22. pitää myönteisenä uusia mandaatteja Sudania käsittelevälle erityisedustajalle sekä Liberiaa, Haitia ja Burundia käsitteleville riippumattomille asiantuntijoille;
23. pahoittelee EU:n tukea YK:n ihmisoikeusneuvoston päätökselle sen Darfuria käsittelevän asiantuntijaryhmän lakkauttamisesta; toteaa, että asiantuntijaryhmän työn seuranta on lisätty Sudania käsittelevän erityisedustajan mandaattiin; on siksi huolissaan siitä, että erityisedustajan mandaatti saattaa heikentyä hänen työmääränsä lisääntyessä;
24. kehottaa osoittamaan vastaisuudessa entistä suurempaa varovaisuutta asiantuntijaryhmien mandaattien lopettamisessa, koska ne tuovat tärkeää lisäarvoa;
25. pitää myönteisenä tähän mennessä tarkasteltujen teemakohtaisten mandaattien uusimista;
26. kehottaa EU:n jäsenvaltioita takaamaan, että Burmaa ja Korean demokraattista kansantasavaltaa käsittelevien erityisedustajien mandaatit uusitaan ja että Somaliaa ja Kongon demokraattista tasavaltaa käsittelevien riippumattomien asiantuntijoiden mandaatteja pidennetään;
27. pitää myönteisenä viisi riippumatonta jäsentä käsittävän asiantuntijamekanismin perustamista alkuperäiskansojen ihmisoikeuksien käsittelyä varten;
28. kehottaa järjestämään mahdollisimman pian ja joka tapauksessa vuoden 2008 aikana keskusteluja kaikenlaisesta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja kehottaa järjestämään mielenilmauksia ja määrittämään prioriteetteja tämän kysymyksen käsittelemiseksi YK:n ihmisoikeusneuvoston tulevissa toimissa ja työohjelmissa, kuten päätettiin 19. joulukuuta 2006 esitetyssä yleiskokouksen päätöslauselmassa A/RES/61/143 toimenpiteiden tehostamisesta kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi;
29. panee merkille, että 18. kesäkuuta 2007 hyväksyttiin erityismenettelyihin liittyviä mandaatteja koskevat käytännesäännöt; kehottaa YK:n ihmisoikeusneuvostoa panemaan nämä menettelysäännöt täytäntöön edellä mainitun päätöslauselman 60/251 hengessä ja kehottaa kunnioittamaan erityismenettelyjen riippumattomuutta;
30. tukee erityismenettelyjen koordinointikomitean pyrkimyksiä sen laatiessa ehdotusta asianmukaiseksi menettelyksi, jonka mukaisesti käytännesäännöt ja muut asianmukaiset asiakirjat, erityismenettelyjen käsikirja mukaan luettuna, voidaan panna täytäntöön tavalla, joka vahvistaa niiden kykyä suojella ja edistää ihmisoikeuksia; kehottaa erityismenettelyjen koordinointikomiteaa toimimaan tehokkaasti ja avoimesti, jotta voidaan välttää teknisluonteiset kiistelyt, jotka voivat viivyttää tärkeitä keskusteluja ja haitata erityismenettelyjen mandaatteja;
Valitusmenettely
31. toteaa, että YK:n ihmisoikeusneuvoston toimielinten uudistamisprosessissa laadittu valitusmenettely näyttää olevan hyvin samankaltainen kuin aikaisempi "menettely 1503"; vaatii uutta valitusmenettelyä, jolla pystytään tehokkaammin määrittämään vakavat ihmisoikeusloukkaukset, ehkäisemään niitä sekä puuttumaan niihin;
EU:n osallistuminen
32. tunnustaa EU:n ja sen jäsenvaltioiden aktiivisen osallistumisen YK:n ihmisoikeusneuvoston ensimmäisen työvuoden aikana;
33. pitää myönteisenä EU:n osallistumista kuudennen säännöllisen istunnon vaikeisiin neuvotteluihin, joissa pyrittiin erityisesti pääsemään myönteisiin tuloksiin erityismenettelyjen mandaattien uudistamista koskevassa kysymyksessä;
34. korostaa, että EU:n on ihmisoikeuskysymyksiä käsiteltäessä puhuttava yhdellä äänellä ja että samalla on tärkeää, että kukin EU:n jäsenvaltio ilmaisee EU:n kannan, jotta se saa enemmän painoarvoa;
35. kehottaa EU:ta ehdottamaan omaa päätöslauselmaa tarkoituksena saavuttaa yksimielisyys ihmisoikeuksien loukkauksista, jotka parhaillaan aiheutuvat Gazan saarrosta ja ohjushyökkäyksistä Israelia vastaan;
36. kehottaa tekemään tehostettua yhteistyötä ihmisoikeusvaltuutetun toimiston kanssa ja säilyttämään sen riippumattomuuden myöntämällä sille riittävästi rahoitusta;
37. kehottaa antamaan erityismenettelyille jatkuvaa tukea rahoituksen ja henkilöstön muodossa; ilmaisee tukensa eurooppalaiselle välineelle demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseksi(7), sillä se on tärkeä erityismenettelyjen rahoituslähde; pitää myönteisinä ihmisoikeustyöryhmän (COHOM) puheenjohtajan aloitteita sen erityisedustajien kanssa tekemän yhteistyön tehostamiseksi, kuten esimerkiksi pysyviä kutsuja tärkeimpiin kokouksiin;
38. kehottaa komissiota ja neuvostoa hyväksymään yhteisen kannan sen varmistamiseksi, että EU:n jäsenvaltiot automaattisesti allekirjoittavat ja ratifioivat kaikki kansainväliset ihmisoikeussopimukset;
39. panee merkille EU:n sen hyväksi tekemän työn, että päätöslauselmat hyväksyttäisiin konsensuksella; kehottaa EU:n jäsenvaltioita jatkamaan ponnistelujaan saadakseen muita alueellisia ryhmiä edustavia maita sitoutumaan laajan tuen varmistamiseen päätöslauselmille, joilla tehostetaan ihmisoikeuksien suojelua ja edistämistä; kehottaa EU:ta käyttämään entistä tehokkaammin avunantoaan ja poliittista tukeaan kolmansille maille niiden kannustamiseksi yhteistyöhön YK:n ihmisoikeusneuvoston kanssa;
40. kehottaa Euroopan parlamentin valtuuskuntaa YK:n ihmisoikeusneuvoston seitsemännessä istunnossa tuomaan esille tässä päätöslauselmassa ilmaistut huolenaiheet, kehottaa valtuuskuntaa antamaan vierailustaan kertomuksen ihmisoikeuksien alivaliokunnalle ja pitää asianmukaisena Euroopan parlamentin valtuuskunnan lähettämistä YK:n ihmisoikeusneuvoston asiaa koskeviin istuntoihin;
o o o
41. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, YK:n turvallisuusneuvostolle, YK:n pääsihteerille, YK:n 62. yleiskokouksen puheenjohtajalle, YK:n ihmisoikeusneuvoston puheenjohtajalle, YK:n ihmisoikeusvaltuutetulle sekä ulkoasiainvaliokunnan perustamalle EU:n ja YK:n väliselle työryhmälle.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1889/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006 , demokratian ja ihmisoikeuksien maailmanlaajuista edistämistä koskevasta rahoitusvälineestä (EUVL L 386, 29.12.2006, s. 1).
Euroopan väestönkehitys
179k
115k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 Euroopan väestönkehityksestä (2007/2156(INI))
– ottaa huomioon 14. maaliskuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan unionin väestötilanteesta (1995)(1),
– ottaa huomioon 12. maaliskuuta 1998 antamansa päätöslauselman asiakirjasta "Väestöraportti 1997"(2),
– ottaa huomioon 15. joulukuuta 2000 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta "Kaikenikäisten Eurooppaan – Hyvinvoinnin ja sukupolvien solidaarisuuden puolesta"(3),
– ottaa huomioon komission tiedonannon "Euroopan vastaus maailman väestön ikääntymiseen – Taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistäminen ikääntyvässä maailmassa – Euroopan komission panos ikääntymisen toiseen maailmankokoukseen" (KOM(2002)0143),
– ottaa huomioon Brysselissä 22. ja 23. maaliskuuta 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston hyväksymän eurooppalaisen nuorisosopimuksen,
– ottaa huomioon komission vihreän kirjan "Kohti väestörakenteen muutoksia: uusi solidaarisuus sukupolvien välillä" (KOM(2005)0094),
– ottaa huomioon 23. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman väestörakenteen muutokseen vastaamisesta ja sukupolvien välisestä solidaarisuudesta(4),
– ottaa huomioon 6. syyskuuta 2006 antamansa päätöslauselman Euroopan sosiaalimallista tulevaisuutta varten(5),
– ottaa huomioon komission tiedonannon "Euroopan väestökehitys – haasteista mahdollisuuksiin" (KOM(2006)0571),
– ottaa huomioon komission tiedonannon "Sukupolvien välisen solidaarisuuden edistäminen" (KOM(2007)0244),
– ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 14. maaliskuuta 2007 hyväksymän lausunnon(6) aiheesta "Perhe ja väestönkehitys" ja sen keskeisen ehdotuksen, että jäsenvaltiot allekirjoittaisivat eurooppalaisen perhesopimuksen,
– ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan "Euroopan väestönkehitys faktoina ja lukuina" (SEC(2007)0638),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,
– ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön sekä naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan, talous- ja raha-asioiden valiokunnan, aluekehitysvaliokunnan ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan lausunnot (A6-0024/2008),
A. ottaa huomioon, että väestönkehitys johtuu eri tekijöiden, kuten syntyvyyden, elinajanodotteen ja muuttovirran yhteisvaikutuksesta; ottaa huomioon nykyiset arviot jäsenvaltioiden väestörakenteen merkittävästä muuttumisesta vuoteen 2050 mennessä, mikä ilmenee ennen kaikkea Euroopan väestön ikääntymisenä, niin että väestön keski-ikä saattaa nousta 39 vuodesta vuonna 2004 49 vuoteen vuonna 2050,
B. ottaa huomioon, että väestönmuutos saattaa komission arvioiden mukaan mullistaa perinpohjaisesti väestörakennetta ja ikäpyramidia, sillä arvioiden mukaan 0–14-vuotiaiden lasten ja nuorten määrä vähenee sadasta miljoonasta (vuonna 1975) 66 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, työikäisen väestön määrä saavuttaa 331 miljoonan huipun vuoden 2010 paikkeilla ja kääntyy sen jälkeen tasaiseen laskuun (noin 268 miljoonaa vuonna 2050), kun taas ajanjaksolla 2004–2050 miesten elinajanodotteen arvellaan kasvavan kuudella ja naisten viidellä vuodella ja yli 80-vuotiaiden määrän arvellaan vuodesta 2005 vuoteen 2050 kasvavan 4,1 prosentista 11,4 prosenttiin,
C. ottaa huomioon, että vanhusten huoltosuhteen (yli 65-vuotiaiden määrä jaettuna 14–65-vuotiaiden määrällä) odotetaan kasvavan 25 prosentista 53 prosenttiin vuosien 2004 ja 2050 välillä,
D. katsoo kuitenkin, että taloudellinen huoltosuhde (työelämän ulkopuolella olevien, kuten eläkeläisten, lasten ja nuorten opiskelijoiden määrä jaettuna työssäkäyvien työikäisten määrällä) on tietona vanhusten huoltosuhdetta merkittävämpi, kun arvioidaan yhteiskunnalle työelämän ulkopuolella olevista aiheutuvia kuluja,
E. ottaa huomioon, että väestönmuutoksella on merkittävä vaikutus julkisiin menoihin, joiden odotetaan kasvavan 10 prosentilla vuodesta 2004 vuoteen 2050,
F. toteaa, että vaikka väestönmuutoksen ei uskota vaikuttavan Euroopan väestön kokonaismäärään vuoteen 2050 mennessä, sen arvellaan aiheuttavan merkittävää alueiden välistä epätasapainoa, koska eräillä unionin alueilla esiintyy voimakasta nuorten ja erityisesti nuorten naisten lähtömuuttoa; toteaa niin ikään, että Euroopan väestön suhteellinen painoarvo maailmassa vähenee vuosisadan takaisesta 15 prosentista 5 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä; toteaa, että kyseiset muutokset koskevat unionin eri alueita hyvin eri tavalla; lähtömuuttoalueilla vanhukset ovat jo nyt yliedustettuina, kun taas tulomuuttoalueilla yhteiskunnan ikääntymisprosessia ei voida vielä havaita nuorten tulomuuton takia,
G. huomauttaa, että hedelmättömyys kuuluu väestön vähenemisen syihin ja että se olisi tunnustettava kansanterveydelliseksi ja yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, joka koskee sekä miehiä että naisia; muistuttaa komissiota Euroopan parlamentin vuonna 2005 julkaisemasta hedelmättömyyttä ja väestörakennetta koskevasta toimenpidepyynnöstä, jossa komissiota pyydettiin antamaan suosituksia tällä alalla,
H. katsoo, että laillinen maahanmuutto hyödyttää Euroopan väestöä ja on tarpeen tasapainoisen väestörakenteen ylläpitämiseksi; katsoo, että laillinen maahanmuutto ei kuitenkaan yksin riitä Euroopan unionin väestön asteittaisen vanhenemisen pysäyttämiseksi ja että tarvitaan toimia alueella pysyvästi asuvan väestön syntyvyyden lisäämiseksi,
I. katsoo, että maahanmuutto tarjoaa vain osittaisen ja lyhyen aikavälin ratkaisun Euroopan väestönmuutokseen, joka vaatii jäsenvaltioilta sitoutumista sukupuolten tasa-arvon kunnioittamisen turvaamiseen julkisella ja yksityisellä sektorilla, äitiyssuojeluun, sosiaalisen ja taloudellisen tuen tarjoamiseen perheille sekä toimenpiteisiin, joilla parannetaan miesten ja naisten mahdollisuuksia sovittaa yhteen perhe-elämä ja työ;
J. ottaa huomioon, että toiminnanrajoitteet liittyvät läheisesti ikään ja että ikääntyneet ovat alttiimpia vammoille tai toiminnanrajoitteille,
Yleistä
1. panee huolestuneena merkille vuoteen 2050 ulottuvat väestötieteelliset ennusteet; korostaa, että vaikka 50 vuoden päähän ulottuvat ennusteet voivat hyvinkin muuttua, olisi niihin suhtauduttava vakavana varoituksena, johon on etsittävä välittömästi ratkaisuja kilpailukyvyn, talouden elinvoimaisuuden, sosiaalisen koheesion, sukupolvien välisen solidaarisuuden ja Euroopan sosiaalisen mallin säilyttämiseksi tulevaisuudessa; katsoo, että väestön vähenemistä vuoteen 2050 mennessä koskeva ennuste saattaa keventää ympäristöön kohdistuvia paineita ja tarjota mahdollisuuden kestävälle kehitykselle, jota varten puolestaan tarvitaan ennakoivia menettelytapoja maankäytön suunnittelun, asuntorakentamisen, liikenteen ja muiden infrastruktuurien mukauttamiseksi; tunnustaa jäsenvaltioiden toimivallan tässä yhteydessä;
2. muistuttaa ensinnäkin, että väestörakenteen muutoksen taustalla olevat kaksi päätekijää, syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen, johtuvat edistyksestä: elinajanodotteen pidentyminen on suora seuraus tieteen kehityksestä, hygienian parantumisesta ja elintason noususta, naisten mahdollisuus raskauden ehkäisyyn taas naisten emansipaatiosta, joka kulkee käsi kädessä tyttöjen koulutustason nousemisen ja naisten työelämään osallistumisen ja julkisiin luottamustehtäviin pääsemisen kanssa; katsoo, että näitä on pidettävä ihmiskunnan peruuttamattomina saavutuksina;
3. tunnustaa, että syntyvyyden lisäämisen ennakkoehtona on sellainen yhteiskunta, jossa lapset asetetaan huomion keskipisteeseen; korostaa perheystävällisen ympäristön luomisen tarvetta, perheiden ja lasten elinolosuhteiden parantamisen tärkeyttä sekä perheiden todellisiin toiveisiin vastaamisen merkitystä;
4. korostaa, ettei unionin epänormaalin alhainen keskimääräinen syntyvyys – 1,5 lasta – heijasta naisten tahtoa tai eurooppalaisten perheenperustamishaluja, vaan voi myös johtua vaikeudesta sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämä (puutteet lasten päivähoitopaikkojen tarjonnassa, perheiden sosiaalis-taloudellisessa tuessa ja naisten työllistymisen kannustamisessa), epävarmoista yhteiskunnallisista olosuhteista (työsuhteiden epävakaus, asuntojen kalleus) ja tulevaisuuden pelosta (nuorten myöhäinen työllistyminen ja pätkätöiden yleistyminen);
5. muistuttaa, että nuorten alkoholin tai huumeiden käyttö on väestön kannalta riskitekijä, jolla on valtaisia demografisia seurauksia, sillä se alentaa entisestään työkykyä, valmiuksia perustaa perhe jne.; suosittelee näin ollen kohdennettujen puiteohjelmien perustamista varhaisen alkoholin tai huumeiden käytön ehkäisemiseksi sekä nuorten alkoholi- ja huumeriippuvuuden hoitamiseksi;
6. pitää elinajanodotteen pidentymistä myönteisenä seikkana ja toivoo, että siihen myös suhtaudutaan sen mukaisesti; pyytää näin ollen, että jäsenvaltiot ryhtyvät toimiin sen välttämiseksi, että unionissa on köyhyydessä eläviä eläkeläisiä, joilla ei ole mahdollisuuksia asuntoon, hoitoon tai ihmisarvoisiin viimeisiin elinvuosiin;
7. kannustaa kokonaisvaltaisiin syrjinnänvastaisiin toimiin, sillä Euroopan väestönkehitys on tiiviisti kytköksissä yhteiskunnasta syrjäytymisen ongelmaan: heikossa asemassa olevien, ankarasta köyhyydestä kärsivien ryhmien tilannetta pidetään usein itseaiheutettuna, mikä vaikuttaa myös heidän lapsiinsa ja tuleviin sukupolviin;
8. kehottaa kiinnittämään huomiota huonoon kohteluun ja hoidon laiminlyöntiin, joista jotkut vanhukset kärsivät perheissään tai hoitokodeissa; vaatii jäsenvaltioita ja komissiota lisäämään toimia unionin alueella ilmenevän vanhusten huonon kohtelun laajuuden paljastamiseksi; huomauttaa, että jopa 10 prosenttia ikääntyneistä kokee jossain muodossa fyysistä, taloudellista tai henkistä hyväksikäyttöä ennen kuolemaansa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään valistusta ja hälytysjärjestelmiä huonon kohtelun torjumiseksi sekä vahvistamaan siihen syyllistymisen rangaistusseuraamukset; suhtautuu myönteisesti komission aikeeseen laatia tiedonanto ikääntyneiden huonosta kohtelusta vuonna 2008; pyytää, että tiedonannossa hyödynnetään tilaisuutta laatia kokonaisvaltainen toimintasuunnitelma alaa koskevan laajan tiedotus- ja toimenpidekampanjan kehittämiseksi (palveluntarjoajien kouluttaminen, laatustandardien määrittely, huonon kohtelun rangaistusseuraamusten määrittäminen);
9. pahoittelee, että unioni ei ole tähän mennessä tehnyt riittävästi varautuakseen näihin haasteisiin, jotka kuitenkin ovat olleet tiedossa jo useita vuosia; pahoittelee erityisesti, että Lissabonin strategian tavoitteissa ei ole pitäydytty eikä Barcelonassa 15. ja 16. maaliskuuta 2002 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston tekemiä sitoumuksia lasten hoitopaikkojen lisäämisestä ja yli 55-vuotiaiden työllisyyden ja naisten työelämään osallistumisen edistämisestä ole täytetty suurimmassa osassa jäsenmaita ja että unioni kokonaisuudessaan on vielä kaukana kyseisten tavoitteiden saavuttamisesta;
10. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteitä, joilla järjestetään lasten ja muiden huollettavien hoito laadukkaasti ja edullisesti ja Barcelonan Eurooppa-neuvoston 15. ja 16. maaliskuuta 2002 asettamien tavoitteiden mukaisesti: tuolloin todettiin, että jäsenvaltioiden olisi tarjottava lastenhoitopalveluja vuoteen 2010 mennessä vähintään 90 prosentille kolmevuotiaista ja sitä vanhemmista alle kouluikäisistä lapsista ja vähintään 33 prosentille alle kolmevuotiaista lapsista; vaatii, että mainittujen toimien on oltava sellaisia, että vanhemmat voivat sovittaa yhteen työaikansa ja yksityiselämänsä;
11. katsoo, että unionin tavoitteiden ei pitäisi rajoittua Barcelonan tavoitteiden noudattamiseen lasten päivähoidon järjestämisen osalta; katsoo, että päivähoitoa olisi pidettävä yleispalveluna, jonka on oltava kaikkien sitä tarvitsevien saatavilla;
12. korostaa, että pienyrityksistä monet eivät ole valmistautuneet työvoiman ikääntymisestä aiheutuviin haasteisiin ja saattavat tarvita jäsenvaltioiden tukea;
13. on tyytyväinen, että komissio päättänyt jatkaa edelleen tämän valtavan haasteen pohtimista; kannustaa komissiota tukemaan hyvien käytäntöjen tunnistamista ja vaihtoa alue- ja paikallistasolla sekä käyttämään tilaisuuden hyväkseen innovoinnin edistämiseksi unionissa; puoltaa sen yhtenäistä lähestymistapaa väestörakenteen muutokseen ja viittä tärkeintä poliittista toimintalinjaa, jotta päästään yhteisymmärrykseen sukupolvien, sukupuolten ja alueiden välisestä solidaarisuudesta; muistuttaa, että selviytyäkseen väestörakenteen muutoksista jäsenvaltioiden on pantava tehokkaasti täytäntöön Lissabonin strategia ja ryhdyttävä sovittamaan jäsenvaltioiden tasolla läheisesti yhteen makrotalous- ja sosiaalipolitiikkaa, jotta väestön ikääntymisen asettamiin haasteisiin voidaan vastata unionin talousjärjestelmän kasvulla, kilpailukyvyllä ja tuottavuudella ja jotta jäsenvaltiot täyttäisivät velvollisuutensa ja kehittäisivät innovoivaa politiikkaa julkisen talouden, terveydenhuollon, yleishyödyllisten palveluiden, maahanmuuton ja integraation alalla;
Väestön uusiutumisen haaste
14. myöntää, että äitiys on yksi henkilökohtaisimpia valintoja ihmisen elämässä ja että sitä on kunnioitettava; toteaa kuitenkin, että syntyvyysluvut eri jäsenvaltioissa vaihtelevat välillä 1,25–2,0 ja että syntyvyyden käyrä on mahdollista kääntää nousuun asianmukaisella julkisella politiikalla, jolla luodaan perheelle ja lapsille otollinen aineellinen ja henkinen ympäristö; huomauttaa, että Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ehdottamassa eurooppalaisessa perhesopimuksessa esitettyjen periaatteiden mukaan tarvitaan pitkän aikavälin toimia, joilla luodaan vakaat, suojellut olosuhteet, joita vanhemmuuteen ryhtyminen edellyttää;
15. kehottaa näin ollen jäsenvaltioita ottamaan vaikutteita parhaista käytännöistä seuraavissa kysymyksissä: äitiysloman pituus, joka vaihtelee eri jäsenvaltiossa 14 viikosta 28 viikkoon, vanhempainloma, raskausajan hoito ja neuvonta, raskausajan tulojen takaaminen ja mahdollisuus palata entisiin työtehtäviin; toivoo myös, että jäsenvaltiot ryhtyvät toimiin ja määräävät seuraamuksia perheväkivaltaan ja lasten huonoon kohteluun perheissä syyllistyville;
16. muistuttaa naisten kärsivän syrjivistä työoloista ja työnantajien suhtautuvan epäluuloisesti naisiin, koska he saattavat jossain vaiheessa haluta lapsia; muistuttaa, että naiset ovat vajaatyöllistettyjä, heidän pätevyyttään ei hyödynnetä ja heidän tulonsa jäävät alan palkkatason alapuolelle, mikä hankaloittaa välttämättömän taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista; kehottaa jäsenvaltioita panemaan asianmukaisesti täytäntöön miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY(7) ja saattamaan toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä 19. lokakuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/85/ETY(8) osaksi kansallista lainsäädäntöä; pyytää jäsenvaltioita ryhtymään direktiiviin 92/85/ETY liittyen toimiin sellaisia työnantajia vastaan, jotka suoraan tai epäsuorasti syrjivät lapsia haluavia naispuolisia työntekijöitä;
17. kehottaa jäsenvaltioita harkitsemaan toimia, joilla tarjotaan lapsen syntymän jälkeen erityistä suojelua ja tukea ottaen huomioon, että yksinhuoltajaperheet ovat yleistyneet, että niistä 85 prosentissa yksinhuoltaja on nainen ja että yksinhuoltajaperheet ovat muita perheitä alttiimpia vakavalle köyhyydelle;
18. painottaa, että on tarpeen ohjata julkisia varoja varhaislapsuuden ja suurperheiden tukemiseen, erityisesti tarjoamalla palveluita lasten päivähoidon järjestämiseksi ja yksinhuoltajaäitien ja -perheiden suojaamiseksi, sillä he ovat erityisen alttiita syrjäytymään, eristäytymään ja kärsimään köyhyydestä; painottaa, että kyseiset palvelut ovat yleisen edun mukaisia ja luovat työpaikkoja sekä paikallista ja alueellista talouskasvua; kehottaa komissiota tarjoamaan esimerkkejä eri jäsenvaltioiden alueiden parhaista käytännöistä;
19. suosittaa käyttämään julkisen ja yksityisen sektorin yhteisinvestointeja lastenhoidon ja esiasteen opetuksen järjestämiseksi;
20. korostaa, että on keskeisen tärkeää turvata lasten, vanhusten, vammaisten ja muiden huollettavien asianmukaisten hoitopalveluiden saatavuus, jotta miehet ja naiset voivat toimia täysipainoisesti ja tasa-arvoisesti työmarkkinoilla, mikä vaikuttaa kotitalouksissa saatavilla olevan epävirallisen hoidon tasoon;
21. muistuttaa, että työmarkkinakeskusjärjestöt ovat tehneet sopimuksen vanhempainlomasta, josta säädetään vanhempainlomaa koskevasta puitesopimuksesta 3. kesäkuuta 1996 annetussa neuvoston direktiivissä 96/34/EY(9), ja osa-aikatyöstä, josta säädetään osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta 15. joulukuuta 1997 annetussa neuvoston direktiivissä 97/81/EY(10); kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota takaamaan kyseisen lainsäädännön täytäntöönpanon toissijaisuusperiaatetta noudattaen;
22. vetoaa jäsenvaltioihin, jotta ne helpottaisivat huonon kohtelun kohteeksi joutuneiden lasten, orpojen tai laitoksissa kasvaneiden lasten sijoittamista perhehoitoon; kehottaa pohtimaan unionin tasolla jäsenvaltioista tai kolmansista maista lähtöisin olevien lasten adoptointimenettelyjä ja huolehtimaan siitä, että kansallisia ja kansainvälisiä sääntöjä noudatetaan tai muutetaan tarvittaessa lapsen edun mukaan; kehottaa mitä suurimpaan valppauteen kaikentyyppisen huonon kohtelun ja ihmiskaupan varalta;
23. painottaa, että perhemallit ovat muuttumassa, ja pyytää siksi komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan tämän todellisuuden asianmukaisesti huomioon eri alojen politiikan kehittämisessä ja täytäntöönpanossa;
24. painottaa, että yhteisön lainsäädäntöön olisi tehtävä isän oikeuksien turvaamiseen liittyviä parannuksia; pyytää komissiota ehdottamaan erityisiä toimia, joilla helpotetaan isien laajempaa osallisuutta perhe-elämään edistämällä oikeutta isyyslomaan; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään lasten kasvatukseen ja huoltajuuteen liittyviä isien oikeuksia, erityisesti asumus- tai avioerojen tapauksessa, sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi eurooppalaisessa yhteiskunnassa;
25. kehottaa komissiota ottamaan huomioon arkaluontoisen hedelmättömyysongelman, joka koskee naimisissa olevia ja naimattomia naisia sekä pariskuntia;
26. panee merkille, että Maailman terveysjärjestö tunnustaa hedelmättömyyden sairaudeksi, joka voi aiheuttaa masennuksen kaltaisia vakavia seurauksia; painottaa, että hedelmättömyys on lisääntymässä ja koskettaa nykyään 15:ttä prosenttia pariskunnista; kehottaa sen vuoksi jäsenvaltioita takaamaan pariskunnille yleisen oikeuden hedelmöityshoitoon;
27. kannustaa jäsenvaltioita erittelemään ja vaihtamaan hyviä käytäntöjä perheiden tukemisen, perhe-etuusjärjestelmien ja perheiden suojaamiseen ja tukemiseen suunnattujen yleishyödyllisten sosiaalipalveluiden alalla; kehottaa jäsenvaltioita kohdentamaan tukensa nuorille vanhemmille, jotka eivät ole vielä saaneet opintojaan päätökseen;
28. kehottaa jäsenvaltioita tunnustamaan perheessä tehdyn epätyypillisen työn – lasten ja muiden huollettavien hoidon – sosiaalisen, taloudellisen ja kasvatuksellisen arvon ja samalla tutkimaan mahdollisuuksia määrittää kyseistä epätyypillistä työtä tekevien palvelusajan pituus sekä sosiaaliturvaan ja eläkkeeseen liittyvät oikeudet;
29. rohkaisee jäsenvaltioita toteuttamaan sellaisia vanhemmuutta edistäviä myönteisiä toimia, kuten ylimääräisten eläkeoikeuksien myöntäminen ja verovähennysten mahdollistaminen yrityksille, jotka perustavat työpaikalle oman päiväkodin, sekä vaihtamaan tietoa asiaa koskevista hyvistä käytänteistä;
Työvoiman haaste
30. huomauttaa, että väestörakenteen muutosten synnyttämää työssäkäyvien ja työelämän ulkopuolella olevien välistä epätasapainoa voidaan unionissa korjata ottamalla käyttöön huomattava naisten, nuorten, varttuneiden ja vammaisten henkilöiden muodostama työvoimareservi; vaatii ottamaan täystyöllisyyden lyhyen aikavälin tavoitteeksi, kun Lissabonin strategiaa tarkistetaan vuonna 2008;
31. kehottaa uudistamaan eurooppalaisen työvoiman hallintaa, sillä alle 25–30-vuotiaiden nuorten ja yli 55-vuotiaiden vajaatyöllisyyden vuoksi suuri osa Euroopan väestöstä on työelämässä vain noin 30 vuotta; kehottaa edistämään ennaltaehkäiseviä ja kokonaisvaltaisia ikähallintatekniikoita;
32. pyytää tarkastelemaan työvoimaa kokonaisvaltaisesti ja laadullisesti ja ehdottaa, että määritellään "työelämän kaari", jossa nivoutuvat yhteen koulutus, elinikäinen oppiminen ja muodollisesti tunnustettujen sekä epämuodollisten taitojen ja pätevyyden ja työuran arvostaminen koko työelämän ajan;
33. tunnustaa, että työmarkkinoiden pirstoutuminen ja segmentoituminen sekä epävarmojen työsuhteiden jatkuva yleistyminen johtaa lisääntyvään turvattomuuteen vanhuusiässä; katsoo, että jäsenvaltioiden on tarkasteltava ja vaihdettava parhaita käytäntöjä koskevia ideoita sen suhteen, miten ylläpitää sosiaalimaksuja koko elämän ajan, jotta taataan vanhuudenturva;
34. katsoo, että kaikissa väestönkehitykseen liittyvissä toimissa olisi otettava huomioon kaikkien työssäkäyvien työn tuottavuuden kasvu, jotta myös tämä merkittävä tekijä huomioitaisiin työssäkäyvien ja työelämän ulkopuolella olevien suhdeluvun lisäksi;
35. kehottaa käymään syvällistä vuoropuhelua työmarkkinaosapuolten, yritysten, yliopistomaailman, kansalaisjärjestöjen ja viestimien kanssa, jotta väestörakenteen muutoksiin voidaan valmistautua; korostaa, että tulevaisuudessa tuottavuuden kasvu riippuu pääasiassa investoinneista tutkimukseen ja kehitykseen sekä teknisiin innovaatioihin; painottaa, että yritysten on elintärkeää ennakoida sitä, minkälaista osaamista ne tarvitsevat, työpaikkoja ja urakehitystä etukäteen hallinnoimalla ja sijoittamalla elinikäiseen oppimiseen työntekijöiden pätevyyden lisäämiseksi;
36. kehottaa laatimaan käytännön aloitteita, joilla tuetaan ikääntyneimpien työntekijöiden työelämässä jatkamista, jos he niin haluavat, jotta he voisivat välittää työkokemuksensa eteenpäin nuorille, muille työntekijöille ja yrittäjille;
37. kehottaa panostamaan yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen ja uusien teknologioiden käyttöön ja nostamaan näin kaikkien peruskoulutuksen tasoa, mikä auttaa kehittämään myöhempää kykyä sopeutua muutoksiin ja kouluttautua uuteen ammattiin elinikäisen oppimisen avulla, sekä kannustaa kehittämään toimia, joilla tuetaan nuorten työelämään siirtymistä ja ikääntyneiden työntekijöiden ja heikossa asemassa oleviin ryhmiin kuuluvien työelämään paluuta, jotta urakehitystä tuettaisiin koko työelämän ajan;
38. kehottaa vähentämään mahdollisimman nopeasti yritysten turvautumista varhaiseläkkeisiin työmarkkinaosapuolten sopimusvapauden puitteissa tai neuvotteluissa yritysneuvostojen kanssa jäsenvaltioiden perinteitä kunnioittaen ja kehottaa jäsenvaltioita edistämään vanhempien työntekijöiden roolia ja kannustamaan heidän työllisyyttään; myöntää kuitenkin, että jos ikääntynyt (eli vähimmäiseläkeiän ylittänyt) työntekijä ei enää halua tehdä kokopäivätyötä, osa-aikatyö, joustava työaika, etätyö ja työn jakaminen voivat olla kokeilemisen arvoisia ratkaisuja ja innovoiva tapa siirtyä asteittain eläkkeelle vähentäen samalla eläkkeelle siirtymiseen liittyvää stressiä;
39. katsoo, että on tullut aika käsitellä "eläkeläisten stressiä" eli torjutuksi tulemisen, hyödyttömyyden ja nihilismin tunnetta, jota työntekijät kokevat muutamia päiviä eläkkeelle jäämisen jälkeen, kun he näkevät itsensä hyödyttöminä, hylättyinä, yksinäisinä ja vailla tulevaisuutta;
40. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan kannustimia nuorten työmarkkinoille pääsyn edistämiseksi, esimerkiksi tukemalla eläkeiän saavuttaneiden ja nuorten työntekijöiden välistä mentorointia, työn jakamisjärjestelyitä ja osa-aikatyötä, jotta helpotettaisiin sukupolvenvaihdosta;
41. kehottaa uudistamaan perusteellisesti suhtautumista varttuneiden työntekijöiden urakehitykseen, sillä nykyään jo 50-vuotiaita syrjitään työhönotossa, heidän mahdollisuutensa koulutukseen sekä uusien teknologioiden käyttöön ovat riittämättömät, heidän kokemuksen tuomia taitojaan ei arvosteta ja ylennykset ovat harvinaisia; muistuttaa, että ikärajat ammatillisessa koulutuksessa ovat syrjintää, ja kehottaa jäsenvaltioita painottamaan tätä työnantajille ja koulutuksen järjestäjille; pyytää saattamaan viipymättä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja panemaan tehokkaasti täytäntöön yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27. marraskuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY(11), jossa ikään perustuva syrjintä koulutuksessa ja työssä julistetaan laittomaksi; katsoo, että heikkojen koulutusmahdollisuuksien lisäksi ikääntyneet työntekijät tarvitsevat usein tukea henkilökohtaisemmissa työhön liittyvissä asioissa, kuten haastattelutekniikassa, itseluottamuksen kehittämisessä ja ansioluettelon laatimisessa; kehottaa jäsenvaltioita harkitsemaan erityisen työllistymisneuvonnan tarjoamista ikääntyneille työntekijöille ja perustamaan lisää varttuneiden työllistämiseen tähtääviä hallitusohjelmia; kehottaa komissiota valvomaan ja ryhtymään toimiin niiden jäsenvaltioiden suhteen, joiden lainsäädännössä edelleen sallitaan ikään tai vammaisuuteen perustuva syrjintä;
42. kehottaa komissiota valvomaan ja ryhtymään toimiin niiden jäsenvaltioiden suhteen, joiden lainsäädännössä edelleen sallitaan ikään tai vammaisuuteen perustuva syrjintä vastoin perussopimuksia ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaa – josta tulee 1. tammikuuta 2009 alkaen oikeudellisesti sitova koko unionin alueella – jotta kyseiset jäsenvaltiot kumoaisivat tällaisen lainsäädännön välittömästi;
43. kehottaa komissiota kokoamaan ikäryhmittäin eriteltyjä tilastotietoja eri ongelmista ja erityyppisestä ikään perustuvasta syrjinnästä;
44. muistuttaa, että varttuneet eivät ole homogeeninen ryhmä, ja korostaa, että erityisesti vanhemmat naiset ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvat vanhemmat ihmiset saattavat joutua kokemaan monenlaista syrjintää;
45. painottaa, että osa-aikatyö on työmarkkinoille paluussa hyödyllinen välivaihe; kannustaa jäsenvaltioita tukemaan erityisesti pienyrityksiä osa-aikatyön ja joustavien työjärjestelyjen edistämisessä; palauttaa mieliin osa-aikatyön konkreettiset edut ikääntyneille työntekijöille, jotka eivät enää halua tehdä kokopäivätyötä;
46. kehottaa jäsenvaltioita edistämään ikääntyneiden työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla painottamalla ikääntyneiden työntekijöiden palkkaamisen hyötyjä ja kannustamalla työnantajia hyväksymään joustavat työjärjestelyt, joilla ikääntyneitä työntekijöitä voidaan kannustaa osallistumaan työelämään;
47. pyytää komissiota tekemään sukupuolen mukaan eriteltyihin tietoihin perustuvan selvityksen veroeduista ja olemassa olevista työllistämisen esteistä etenkin ikääntyvän väestön osalta;
48. kehottaa painokkaasti komissiota ja jäsenvaltioita parantamaan mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen;
49. muistuttaa, että lakisääteisen eläkeiän periaate on eurooppalaisten sosiaalisten mallien saavutus, jolla taataan, että työuraa ei väkisin venytetä kohtuuttoman pitkäksi;
50. muistuttaa, että eläke on oikeus, josta jokaisella palkansaajalla on oikeus nauttia kunkin jäsenvaltion yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa ja kansallisia käytäntöjä noudattaen määrittämästä laillisesta eläkeiästä lähtien;
51. korostaa, että miesten ja naisten keskimääräisten työeläkkeiden välillä on valtavia eroja, jotka johtuvat uran keskeytyksistä lasten tai iäkkäiden vanhempien hoidon vuoksi; kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään toimiin sen estämiseksi, että työuran keskeytymisestä äitiys- ja vanhempainloman ajaksi rangaistaan eläkeoikeuksia laskettaessa; rohkaisee jäsenvaltioita laatimaan eläkehyvitysjärjestelmän, joka perustuu työntekijän kasvattamien lasten lukumäärään, ja tunnustamaan hoivatyön merkityksen yhteiskunnassa;
52. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat toimet sosiaaliturva- ja sosiaalipalvelujärjestelmien ja erityisesti eläkejärjestelmien uudistamiseksi, jotta varmistetaan niiden taloudellinen kestävyys ja jotta niillä voidaan hallita väestön ikääntymisen seurauksia; painottaa, että erityistä huomiota on kiinnitettävä ikääntyneiden naisten tilanteeseen, koska he ovat erityisen alttiita eristäytymiselle ja köyhtymiselle;
53. kehottaa komissiota laatimaan vertailevan tutkimuksen naisten erilaisista eläke- ja sosiaalivakuutusjärjestelmistä kussakin jäsenvaltiossa tarkoituksena määrittää parhaat käytännöt naisten työelämään osallistumisen sekä perhe- ja työelämän yhteensovittamisen edistämiseksi;
54. kehottaa painokkaasti komissiota ja jäsenvaltioita keskittämään kiireesti ponnistelunsa ikääntyneiden työntekijöiden työllisyystukeen, koska lakisääteistä eläkeikää ollaan useassa jäsenvaltiossa nostamassa;
55. katsoo kuitenkin, että laillisen eläkeiän ylittäneiden henkilöiden elinajanodote ja elämänlaatu ovat nykyisin korkeampia kuin koskaan aiemmin, ja katsoo, että jäsenvaltioiden olisi tässä yhteydessä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa ja kansallisia käytäntöjä noudattaen edistettävä eikä estettävä sellaisten yhteisten sääntöjen ja käytänteiden vahvistamista, jotka antavat työntekijälle mahdollisuuden omasta tahdostaan jatkaa työelämässä kunkin jäsenvaltion määrittämän laillisen eläkeiän jälkeen; rohkaisee komissiota toteuttamaan vertailevia tutkimuksia jäsenvaltioiden eläkejärjestelmien eroista ja jäsenvaltioissa suunniteltujen uudistusten taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista;
56. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimia, joilla helpotetaan naisten työssäkäynnin ja urakehityksen sekä perhevelvollisuuksien yhteensovittamista, sekä torjumaan syrjintää ja stereotypioita, jotka vaikuttavat edelleen naisten asemaan työmarkkinoilla ja koulutuksessa; palauttaa mieliin miesten ja naisten tasa-arvon periaatteen sekä Euroopan sosiaalisen mallin loukkaamattoman samapalkkaisuusperiaatteen, jonka mukaan samasta työstä samassa työpaikassa on maksettava samaa palkkaa;
57. vaatii työoikeudellisia toimia, jotta tällainen syrjintä ja etenkin miesten ja naisten väliset palkkaerot saadaan poistettua lopullisesti, sekä sukupuoli- ja tasa-arvonäkökulman soveltamista julkisissa talousarvioissa;
58. muistuttaa, että hyvällä työympäristöllä on huomattava vaikutus tuottavuuteen; kehottaa jäsenvaltioita edistämään työpaikoilla aloitteita, jotka vähentävät riskejä ikääntyneille työntekijöille ja joilla esimerkiksi parannetaan psykososiaalista ja fyysistä työympäristöä, muutetaan työn sisältöä ja organisointia, parannetaan työntekijöiden yleistä terveyttä, hyvinvointia ja työkykyä ja lisätään työntekijöiden valmiuksia ja ammatillista pätevyyttä; kehottaa yrityksiä panostamaan työtapaturmien ja työperäisten sairauksien ehkäisyyn, työpaikkaterveydenhuoltoon, työsuojeluun sekä työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun;
59. korostaa, että työpaikoista on ehdottomasti tehtävä esteettömiä ja siten turvallisia ikääntyneille ja vammaisille työntekijöille huolehtimalla tyydyttävästä infrastruktuurista ja tarjoamalla heille heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaisia erityisvarusteita; korostaa lisäksi, että esteetön ympäristö antaa ikääntyneille ihmisille mahdollisuuden itsenäiseen elämään ja säästää siten laitoshoitoon käytettäviä julkisia varoja;
60. kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan sellaisten työntekijöiden lisäksi, joilla on lapsia, myös iäkkäämpien, mahdollisesti vuorostaan huoltovastuussa olevien työntekijöiden oikeudet pyytää joustavia työaikoja tai osa-aikatyötä;
61. korostaa pk-yritysten asemaa tärkeimpänä työpaikkojen luojana unionissa;
62. huomauttaa, että eri aloista palveluala työllistää eniten naisia, maahanmuuttajia ja ikääntyneitä työntekijöitä; pyytää toteuttamaan kiireesti palvelujen sisämarkkinat;
Sukupolvien välisen ja alueellisen solidaarisuuden haaste
63. muistuttaa sukupolvien välisen solidaarisuuden periaatteen, joka on eurooppalaisten sosiaalisten mallien merkittävimpiä periaatteita, pohjautuvan siihen, että työssäkäyvät huolehtivat työelämän ulkopuolella olevien (lapset, nuoret, huollettavat ja iäkkäät) korvaavista tulonlähteistä sekä heidän sosiaaliturvansa ja terveydenhuoltonsa rahoittamisesta; vaatii, että sukupolvien välisen solidaarisuuden periaate on säilytettävä huolimatta ennakoitavissa olevasta väestörakenteen epätasapainosta;
64. korostaa viranomaisten aktiivisten toimien merkitystä ja etenkin yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen tarjoamista sekä perheille ja pienille lapsille että vanhuksille ja huollettaville henkilöille, joiden hoiva- ja hoitopalvelut on järjestettävä; pitää näiden palvelujen saatavuutta perusoikeutena; kehottaa komissiota varmistamaan, että yhteisön oikeudessa taataan yleishyödyllisiin sosiaalipalveluihin liittyvä oikeusturva, mainittujen palveluiden yleinen saatavuus sekä solidaarisuusperiaate;
65. painottaa, että jäsenvaltioiden on tärkeää vaihtaa tietoja ja parhaita käytäntöjä siitä, kuinka terveysjärjestelmissä voidaan varautua ikääntyvän väestön aiheuttamaan kysynnän kasvuun; huomauttaa, että väestön ikääntyminen nostaa huomattavasti terveydenhuollon julkisia menoja, sillä toiminnanrajoitteet ja sairaudet pahentuvat merkittävästi vanhemmalla iällä ja erityisesti erittäin vanhojen (yli 80-vuotiaiden) keskuudessa, joiden ikäryhmä kasvaa seuraavien vuosikymmenien aikana nopeimmin;
66. kehottaa jäsenvaltioita torjumaan aiempaa tiukemmin toimenpitein veron- ja sosiaaliturvamaksujen kiertoa taatakseen eläkejärjestelmien kestävyyden; katsoo, että jäsenvaltioiden on toteutettava aktiivista ja tehokasta työvoimapolitiikkaa, ja kehottaa niitä tarjoamaan joustavia järjestelmiä sekä vähimmäisiän saavuttaneille mahdollisuuden itse valita eläkeikä tarjoamalla kannustimia työntekijöille, jotka päättävät jatkaa työssä pidempään;
67. muistuttaa, että ikääntyneiden panos sosiaalisen ja taloudellisen koheesion hyväksi on valtava ja että heidän aktiivinen solidaarisuutensa sukua ja muita sukupolvia kohtaan vahvistaa sukuyhteisön resurssien uudelleen jakamista; katsoo lisäksi, että heidän osallistumistaan vapaaehtoistoimintaan on helpotettava ja kannustettava; toteaa vielä, että kuluttamalla tavaroita sekä vapaa-ajan- ja hoitopalveluja sekä hyvinvointia edistäviä palveluja ikääntyneet edesauttavat kasvavan taloussektorin kehitystä ja synnyttävät uutta vaurautta (jota joissakin kielissä kutsutaan "harmaaksi kullaksi"); kehottaa siksi jäsenvaltioita edistämään ja kehittämään ikääntyneiden taloudellista ja sosiaalista osallistumista huolehtimalla eritoten heidän fyysisestä hyvinvoinnistaan ja hyvistä sosiaalisista ja taloudellisista elinoloistaan;
68. kehottaa jäsenvaltioita edistämään ikääntyneiden roolia sukupolvien välisen yhteisvastuullisuuden ylläpitämisessä ja helpottamaan yhdessä paikallistason kumppaneiden kanssa heidän osallistumistaan koulutukseen, kulttuuriin tai yrittäjyyteen liittyvään vapaaehtoistoimintaan;
69. korostaa, että vapaaehtoistyö on monille ihmisille tärkeä väylä takaisin työmarkkinoille; kannustaa hallituksia helpottamaan ikääntyneiden vastikkeellista vapaaehtoistyötä;
70. muistuttaa, että erityisesti pienten lasten hoitoon, terveydenhoitoon ja kasvatukseen liittyvät yleishyödylliset sosiaalipalvelut helpottavat lasten vanhempien pääsyä työmarkkinoille ja edistävät köyhyyden torjuntaa, erityisesti yksinhuoltajaperheiden tapauksessa; on vakuuttunut siitä, että kyseiset palvelut ovat elintärkeitä, jotta unioni pystyy vastaamaan väestönmuutoksen haasteisiin; katsoo lisäksi, että yleishyödylliset sosiaalipalvelut luovat työpaikkoja ja edistävät paikallista ja alueellista talouskehitystä ja unionin kilpailukykyä; pitää siksi välttämättömänä määritellä yleishyödylliset taloudelliset sosiaalipalvelut ja arvioida niiden sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset; pyytää ottamaan käyttöön laadulliset indikaattorit, joilla voidaan mitata edistymistä Barcelonan tavoitteiden saavuttamisessa; korostaa, että ikääntyneille ja huollettaville tarkoitetut yleishyödylliset taloudelliset sosiaalipalvelut on huomioitava ja niitä on käsiteltävä samalla tavalla;
71. painottaa, että taantuvilla alueilla vapaaehtoissektori ja sosiaaliset verkostot vastaavat olennaisesti paikallisten asukkaiden tarpeisiin, mutta niillä ei voida korvata viranomaisten keskeistä asemaa yleishyödyllisten palvelujen tarjoajina kyseisillä alueilla; on sitä mieltä, että tällainen kansalaissitoutuminen tulee tunnustaa ja sen toimijoita tulee tukea yhteistyökumppaneina aluepolitiikassa; korostaa, että sitä kautta saatetaan käyntiin oppimisprosesseja, jotka antavat alueelle valmiuksia vastata väestönmuutoksen haasteisiin;
72. kannustaa jäsenvaltioita ja alueellisia viranomaisia käyttämään rakennerahastoja tähän tarkoitukseen; kehottaa komissiota alueellisen yhteistyön puitteissa (Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä 11. heinäkuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006(12) 7 artiklan 3 kohta) tukemaan kokemusten vaihtoa niiden alueiden välillä, joilla "senioritalous" on tai tulee tulevaisuudessa olemaan tärkeässä osassa;
73. kehottaa käymään laajamittaista keskustelua kaikkien oikeudesta kohtuulliseen eläkkeeseen, joka on edellytys ikääntyneen väestön maksukyvylle, arvokkuudelle ja sosiaaliselle osallisuudelle; muistuttaa ikääntyneiden valtavasta panoksesta sosiaalisen koheesion hyväksi vapaaehtois- ja hoivatyön muodossa;
74. kehottaa jäsenvaltioita pohtimaan koordinoidusti mahdollisia uudistuksia, joiden avulla voitaisiin taata eläkejärjestelmien ja sosiaaliturvan kestävyys, sekä ottamaan niiden yhteydessä käyttöön ratkaisuja, jotka takaavat naisille oikeudet eläkkeeseen heidän äitiys- tai vanhempainlomilla viettämiltään jaksoilta;
75. kehottaa jäsenvaltioita, jotka eivät vielä ole sitä tehneet, tutkimaan eläkkeen myöntämisen ja työnteon kannustimien välistä suhdetta, erityisesti joustavissa työjärjestelyissä, työnteosta vieraannuttavien vaikutteiden poistamiseksi;
76. panee merkille, että Euroopan väestön ikääntymisessä on eri alueiden välillä huomattavia eroja ja että väestönmuutosta koskevista kansallisista tiedoista eivät välttämättä käy ilmi erilaiset paikalliset ja alueelliset olosuhteet, minkä vuoksi keskushallinnosta käsin on toisinaan vaikeaa selvittää infrastruktuuritarpeet ja tarvittava taloudellinen tuki; kehottaa komissiota tukemaan väestönmuutoksen suuntauksia koskevien tilastotietojen laadun ja luotettavuuden parantamista ja pyytää komissiota ja jäsenvaltioita jouduttamaan kaikkien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta laajentuneessa unionissa jo ennen vuotta 2014;
77. kehottaa jäsenvaltioita säilyttämään toissijaisuusperiaatteen mukaisesti eläkejärjestelmiensä budjetin tulojen ja menojen välillä tasapainon, ja antaa kiitosta niille jäsenvaltioille, jotka varaavat vuosittain määrärahoja eläkkeiden maksamiseen tulevaisuudessa;
78. toteaa, että väestönmuutos vaikuttaa vakavasti yksittäisiin alueisiin ja että erilaisille sopeutumisstrategioille on tarvetta siitä riippuen, onko kyseessä muuttajia vastaanottava vai taantuva alue; toteaa, että elämänlaatu taantuvilla, enimmäkseen maaseudulla sijaitsevilla alueilla määritellään eri tavalla kuin alueilla, joissa väestö kasvaa, ja katsoo sen vuoksi, että erilaiset tukistrategiat ovat välttämättömiä;
79. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kiinnittämään huomiota sukupolvinäkökohtiin Euroopan alueiden välisessä solidaarisuudessa sekä unionissa havaittavien väestönkehityssuuntausten laajamittaisiin alueellisiin vaikutuksiin; korostaa, että mainitut vaikutukset heijastuvat eritoten asuntotilanteeseen ja infrastruktuureihin, etenkin kaupunkialueilla, joilla kasvu ja tulomuutto tulee todennäköisesti olemaan voimakasta; painottaa myös, että alueilla, joilla väestö ikääntyy, on erityisesti investoitava lähipalveluihin vanhusten tarpeiden huomioon ottamiseksi ja heidän itsenäisen elämänsä mahdollistamiseksi niin pitkään kuin mahdollista; ehdottaa, että nämä investointitarpeet otettaisiin huomioon, kun myönnetään rakennerahastovaroja ja käytetään Euroopan sosiaalirahaston tarjoamia mahdollisuuksia paikallisen sosiaalisen pääoman sijoittamiseksi palveluihin; pyytää näiden välineiden säilyttämistä vuoden 2013 jälkeenkin; huomauttaa, että lähtömuuttoalueilla on toteutettava toimia luonnollisen väestöjakauman säilyttämiseksi sijoittamalla työllisyyteen, koulutukseen ja julkisten palveluiden saatavuuteen;
80. ehdottaa komissiolle, että se tukisi osana alueellista yhteistyötä euroopanlaajuisia verkkoja, joissa alue- ja paikallisviranomaiset ja kansalaistoimijat voivat ottaa oppia toisiltaan väestönmuutoksesta johtuvien ongelmien ratkaisemisessa;
81. kannustaa jäsenvaltioita edistämään sukupolvien välisiä hankkeita, joissa ikääntyneet työskentelevät yhdessä nuorten kanssa ja voivat jakaa taitojaan ja saada uusia kokemuksia; kehottaa komissiota helpottamaan alan hyvien käytäntöjen vaihtoa;
82. pyytää jäsenvaltioita auttamaan muuttotappioalueita turvaamalla kunnolliset yleishyödylliset palvelut (esimerkiksi opetuspalvelut – mukaan lukien lasten päivähoito ja esikoulut – terveydenhoito- ja postipalvelut), liikenne- ym. yhteydet (esimerkiksi julkinen liikenne, liikenneinfrastruktuurit ja televiestintäverkot) sekä taloudellisen osallistumisen ja taitojen kehittämisen (esimerkiksi koulutuksen, elinikäisen oppimisen menetelmien ja uusiin teknologioihin investoinnin ja niiden käytön kautta); pyytää mukauttamaan näiden tavoitteiden täyttämisen perusedellytykset paikallisiin tarpeisiin ja paikallisille toimijoille sopiviksi ja auttamaan paikallisia toimijoita kehittämään mukautumiskykyään; kiinnittää erityistä huomiota saaristo-, raja- ja vuoristoalueisiin sekä muihin syrjäisimpiin alueisiin;
83. on tyytyväinen ehdotukseen Euroopan kotouttamisrahaston perustamisesta; kehottaa niitä toimivaltaisia kansallisia, alueellisia ja paikallisia viranomaisia, jotka vastaavat koheesio- ja aluekehityspolitiikan laatimisesta ja hallinnoinnista, tekemään tiiviimpää yhteistyötä kannustaakseen ihmisiä muuttamaan harvaanasutuille maaseutualueille parantamalla elinoloja ja työllisyystilannetta kyseisillä alueilla;
84. on tyytyväinen siihen, että komissio on neljännessä kertomuksessa taloudellisesta ja sosiaalisesta koheesiosta tunnustanut väestörakenteen lisääntyvän epätasapainon yhdeksi haasteista, joihin on vastattava; odottaa kiinnostuneena työmarkkinaosapuolten kuulemisen tuloksia ja määritelmää aluepolitiikan merkityksestä väestönmuutoksen kielteisten vaikutusten torjumisessa seuraavalla ohjelmakaudella;
85. muistuttaa jäsenvaltioita lukuisista vaikeuksista, joita vapaaehtoiset hoitajat ja erityisesti iäkkäämmät hoitajat kohtaavat; ehdottaa, että kyseisille henkilöille tarjottaisiin enemmän tukea, jotta he selviäisivät lukuisista työllistymisesteistä;
86. arvelee, että heikommassa asemassa olevilla kaupunkialueilla, lähiöissä ja maaseutualueilla väestönmuutos todennäköisesti ilmenee väestökatona, jolla on ratkaiseva vaikutus asuntotilanteeseen ja infrastruktuuriin;
87. kehottaa jäsenvaltioita lisäämään kaupunkirakentamisen ja -suunnittelun yhteydessä kunnollisten perheasuntojen saatavuutta eritoten yksinhuoltajaperheille ja ikääntyneille (esimerkiksi "sukupolvien väliset hankkeet");
88. korostaa, että maailman väestönkehityksen epätasapaino uhkaa syventää kehityseroja sekä lisätä muuttopainetta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään nämä seikat maahanmuuttopolitiikkaansa, jonka tavoitteena on yhteinen kehitys;
Maahanmuuttajien kotouttamisen haaste
89. huomauttaa, että maahanmuuton hyödyntäminen on ja tulee vastaisuudessakin olemaan yksi osa unionin väestökehitystä ja että maahanmuutto voisi olla taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti myönteinen asia; kehottaa siksi komissiota, jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia suhtautumaan ennakkoluulottomasti ja järkevästi maahanmuuttoon muukalaisvihamielisten ja rasististen asenteiden torjumiseksi ja edistämään maahanmuuttajien täysipainoista ja tosiasiallista kotoutumista;
90. tunnustaa kuitenkin, että erityisesti lähtömuuttoalueilta tapahtuva maahanmuutto tarjoaa myös mahdollisuuksia torjua väestönmuutoksen kielteisiä vaikutuksia, ja kehottaa siksi jäsenvaltioita tunnustamaan maahanmuuttajien kotouttamisen strategisesti merkittäväksi poliittiseksi toimeksi;
91. katsoo, että jäsenvaltioiden kotouttamispolitiikkaa olisi vahvistettava unioniin muuttavien asettautumisen helpottamiseksi; pitää siksi myönteisenä 25. kesäkuuta 2007 tehtyä neuvoston päätöstä 2007/435/EY eurooppalaisen rahaston perustamisesta vuosiksi 2007–2013 kolmansien maiden kansalaisten kotouttamista varten osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa(13) ja uskoo, että se tulee osaltaan edistämään maahanmuuttajien sosiaalisen ja taloudellisen integroitumisen helpottamista unionissa;
92. korostaa tarvetta määritellä ja koordinoida jäsenvaltioiden maahanmuuttopolitiikkaa takaamalla samalla maahanmuuttajille yhdenvertaiset elin- ja työolot; kehottaa komissiota harkitsemaan taloudellisista syistä tapahtuvaa maahanmuuttoa koskevaa erityistä strategiaa ja toimia ja jättämään niistä mahdollisimman pian ehdotuksen;
93. korostaa, että jäsenvaltioiden maahanmuuttopolitiikan koordinointia on kiireesti parannettava, jotta maahanmuuttajat saadaan paremmin yhteiskunnan ja virallisen talouden piiriin ja heille saadaan taattua oikeus- ja sosiaaliturva, eläkeoikeudet mukaan lukien; kehottaa jäsenvaltioita torjumaan päättäväisesti ihmiskauppaa, laittomia maahanmuuttoverkostoja sekä määräämään seuraamuksia unionissa laittomasti oleskelevia työntekijöitä työllistäville ja/tai hyväksikäyttäville työnantajille; panee tyytyväisenä merkille eurooppalaisen aloitteen pimeää työtä, laittomien maahanmuuttajien hyväksikäyttöä ja heidän kehnoja elinolojaan vastaan;
94. tunnustaa kaupunkien olevan tässä erityisasemassa, sillä suurin osa maahanmuuttajista asettuu asumaan kaupunkeihin, ja korostaa, että komission ja jäsenvaltioiden on otettava huomioon kaupunkialueiden vaikutus maahanmuuttopolitiikkaan ja otettava kaupunkialueet mukaan laatimaan ja toteuttamaan mainittua politiikkaa; panee kiinnostuneena merkille komission ja Eurocities-verkoston vuonna 2006 käynnistämän "Kotouttaminen kaupungeissa" -hankkeen ja 6. marraskuuta 2007 Milanossa allekirjoitetun integraatiota koskevan julistuksen, jonka tarkoituksena on taata vuoropuhelun jatkaminen kotouttamista koskevien yhteisten perusperiaatteiden toteuttamisesta kaupunkien tasolla;
95. korostaa, että laillisen maahanmuuton Euroopan unionin sisällä tulisi hyödyttää maahanmuuttajia eikä sen pitäisi olla taakka lähtömaille; kannustaa jäsenvaltioita laajentamaan maahanmuuttajien kotouttamistoimiaan;
96. panee tyytyväisenä merkille komission ja jäsenvaltioiden aloitteen, jossa otetaan huomioon maahanmuuton globaali ulottuvuus ja unioniin suuntautuvan taloudellisista syistä tapahtuvan muuton vaikutukset lähtömaan kehitykseen; korostaa tarvetta ottaa huomion aivovuodon riski maahanmuuttajien lähtömaassa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään tehokkaita toimenpiteitä yhdessä asianomaisten kolmansien maiden kanssa ilmiön torjumiseksi;
97. korostaa, että maahanmuuton inhimillinen puoli ei saa kadota puhtaasti taloudellisten näkökohtien alle ja että maahanmuuttajilla olisi halutessaan oltava mahdollisuus perheen yhdistämiseen; pyytää, että unionin maahanmuuttopolitiikkaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä työllisyys-, sosiaali-, koulutus- ja aluepolitiikan kanssa;
98. muistuttaa, että Euroopassa työskentelevät maahanmuuttajat mahdollistavat rahalähetyksillään merkittävällä tavalla ikääntyneiden toimeentulon kehitysmaissa;
99. huomauttaa, että maahanmuuttopolitiikan on oltava syrjinnänvastaista ja että sen tavoitteena on oltava sekä Euroopassa jo oleskelevien että sen alueelle tulevaisuudessa saapuvien maahanmuuttajien oikeudellisen, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon edistäminen;
100. katsoo, että maahanmuuttavien työntekijöiden mukana tuleville perheenjäsenille olisi myönnettävä oleskelulupa ja tarvittaessa myös työlupa;
101. korostaa maahanmuuttajanaisten tärkeää roolia ja kehottaa jäsenvaltioita antamaan kotouttamispolitiikassaan näille naisille heille kuuluvan aseman ja takaamaan kaikki heidän oikeutensa;
102. kehottaa jäsenvaltioita käsittelemään seuraavassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa väestörakenteen muutoksia ja keskustelemaan toimintatavoista, jotka ovat osoittautuneet hyviksi "aktiivisena ikääntymisen", nuorten työllistymisen, perhepolitiikan ja maahanmuuttajien kotoutumisen alalla;
103. on tyytyväinen, että komissio on sitoutunut laatimaan joka toinen vuosi tilanneselvityksen yhdessä Euroopan väestöfoorumin kanssa; toivoo, että selvityksessä arvioidaan myös jäsenvaltioissa kyseisillä aloilla toteutettavan politiikan vaikutuksia; tukee komission aikeita sisällyttää selvitykseensä kahden vuoden välein luku, jossa käsitellään hedelmättömyyttä, ja luku toimista, joilla unioni valmistautuu väestönmuutokseen; kannustaa komissiota perustamaan indikaattorijärjestelmän, jonka avulla voidaan valvoa ja analysoida väestönkehitystä eri jäsenvaltioissa ja unionissa;
104. huomauttaa, että Euroopan väestönkehitys aiheuttaa tulevaisuudessa uusia ongelmia demokraattisille järjestelmille sekä kanaville, joiden kautta moniarvoisuuden edustajat saavat äänensä kuuluville ja voivat vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon; katsoo, että yhteiskunnassa, jossa väestö ikääntyy, perimmäisiä ongelmia on poliittisen edustuksen järjestäminen alaikäisille, jotka edustavat yhteisön yhteistä ja myös poliittista tulevaisuutta, mutta jolla ei vielä ole omaa ilmaisukanavaa tai vaikutusmahdollisuuksia päätöksentekoon; toteaa, että maahanmuuttajien, sekä aikuisten että lasten, on eri syistä vaikea saada ääntään kuuluville; katsoo lisäksi, että sosiaalisilta ryhmiltä ja eritoten alaikäisiltä toistaiseksi puuttuvaa ilmaisukanavaa ja poliittista edustusta koskeva ongelma on tärkeä kysymys, joka edellyttää perustavanlaatuista ja laaja-alaista keskustelua;
105. kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita tiedottamaan unionin kansalaisille Euroopan väestönkehityksen haasteista esimerkiksi aiheeseen liittyvien kampanjoiden ja kokeiluhankkeiden avulla;
o o o
106. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden parlamenteille.
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 Afrikan maiden kanssa toteutettavan kansainvälisen tieteellisen yhteistyön edistämisen merkityksestä
– ottaa huomioon 8. ja 9. joulukuuta 2007 pidetyn EU:n ja Afrikan välisen huippukokouksen, EU:n ja Afrikan välisen strategisen kumppanuuden sekä EU:n ja Afrikan välisen toimintasuunnitelman (2008–2010),
– ottaa huomioon 31. tammikuuta 2008 antamansa päätöslauselman eurooppalaisesta tutkimusalueesta: Uudet näkymät(1),
– ottaa huomioon energiapolitiikan merkityksen ilmastonmuutoksen torjunnassa,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan,
1. panee merkille, että yhä useammat afrikkalaiset poliitikot asettavat tieteen ja teknologian sekä kehitykseen perustuvat innovaatiot etusijalle;
2. tunnustaa Uusi kumppanuus Afrikan kehittämiseksi -ohjelman (Nepad-kumppanuusohjelma) huomattavan merkityksen, tieteen ja teknologian yhdistetyn toimintasuunnitelman sekä Afrikan unionin tieteen ja teknologian ohjelmat; vaatii näiden entistä tehokkaampaa täytäntöönpanoa ja täysipainoisempaa kehittämistä, ja että asiaa koskevia toimenpiteitä parannetaan;
3. korostaa, että afrikkalaisten tiedemiesten osallistumista on lisättävä yhteisiin tutkimusta ja kehitystä (T&K) koskeviin hankkeisiin, jotta T&K--toimintaa voidaan ylläpitää ja kehittää Afrikassa etenkin elintarvike-, terveyden- ja energiahuollon aloilla;
4. muistuttaa, että erityistä huomiota olisi kiinnitettävä hoitamattomiin sairauksiin seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman yhteydessä(2) ja että olisi panostettava HIV:ä ja aidsia Afrikan maissa koskevaan tutkimukseen;
5. vaatii vahvistamaan olemassa olevia tutkimuksen infrastruktuureja Afrikan unionin ja Afrikan tiedeyhteisön esittämien suuntaviivojen mukaisesti, mukaan luettuna Nepad-kumppanuusohjelman tiede- ja tekniikkakeskus, Afrikan unionin ohjelmat sekä T&K-hankkeet etenkin elintarvike-, terveyden- ja energiahuollon aloilla;
6. kehottaa jäsenvaltioita edistämään Afrikan kanssa toteutettavaa yhteistyötä tieteen ja teknologian alalla, jotta voidaan pikaisesti saavuttaa asianmukainen ja kattava tietämyksen ja teknologian taso Afrikan maissa;
7. muistuttaa, että tieteen kehitys myötävaikuttaa omalta osaltaan vuosituhattavoitteita koskevaan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen; kehottaa Euroopan unionia erityisesti käsittelemään ilmastonmuutosta ensisijaisena asiana Afrikan maiden kanssa toteutettavassa yhteistyössä tieteen ja tekniikan alalla ja kiinnittämään ensisijaisesti huomiota Afrikassa oleviin valtaviin uusiutuviin energianlähteisiin ja etenkin aurinkoenergiaan;
8. kehottaa jäsenvaltioita edistämään EU:n ja Afrikan maiden välistä tiedon ja teknologian vaihtoa sekä tutkimus- ja kehittämishankkeita uuden yhtenäisen kehyksen alaisuudessa tarkoituksena saavuttaa kestävän kehityksen keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet ja kehittää toimia ja resursseja niiden mukaisesti;
9. kehottaa Euroopan unionia ja sen jäsenvaltioita varmistamaan aiempaa parempi johdonmukaisuus EU:n kansainvälisen tiede- ja teknologiapolitiikan ja Afrikan maiden perustarpeiden välillä ja näin huolehtimaan siitä, että kehitetään uudet globaalit puitteet Afrikan kanssa käytävälle yhteistyölle tieteen ja diplomatian alalla;
10. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja Yhdistyneille kansakunnille.
Neljäs kertomus taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta
147k
71k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 neljännestä kertomuksesta taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta (2007/2148(INI))
– ottaa huomioon neljännen kertomuksen taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta (KOM(2007)0273) ('neljäs koheesiokertomus'),
– ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle "Syrjäisimpiä alueita koskeva strategia: saavutukset ja tulevaisuudennäkymät" (KOM(2007)0507),
– ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 158 ja 159 artiklan sekä 299 artiklan 2 kohdan,
– ottaa huomioon EU:n alueellisen agendan ja kestävää kaupunkikehitystä käsittelevän Leipzigin peruskirjan sekä Euroopan unionin alueellisen agendan täytäntöönpanoa koskevan ensimmäisen toimintaohjelman,
– ottaa huomioon Euroopan aluesuunnittelun seurantakeskusten verkon (ESPON) selvityksen Euroopan tulevaisuudesta ja alueellisista näkymistä ("Territorial Futures - Spatial scenarios for Europe") sekä Euroopan parlamentin tutkimuksen alueellisista eroista ja koheesiosta sekä mahdollisista strategioista tulevaisuutta varten ("Regional Disparities and Cohesion: what Strategies for the Future?"),
– ottaa huomioon alueiden komitean 28. marraskuuta 2007 antaman lausunnon (COTER-IV-011) sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 12. joulukuuta 2007 antaman lausunnon (CESE 1712/2007) neljännestä koheesiokertomuksesta,
– ottaa huomioon 23. toukokuuta 2007 antamansa päätöslauselman rakennepolitiikan vaikutuksista ja seurauksista Euroopan unionin koheesion kannalta(1),
– ottaa huomioon 12. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman koheesiopolitiikan merkityksestä ja tehokkuudesta erojen vähentämisessä EU:n köyhimmillä alueilla(2),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan ja 112 artiklan 2 kohdan,
– ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan mietinnön sekä budjettivaliokunnan ja kalatalousvaliokunnan lausunnot (A6-0023/2008),
A. katsoo, että Euroopan yleinen koheesiopolitiikka on edelleen välttämätöntä useiden Euroopan alueiden välisten suurten erojen ja erityisten rakenteellisten ongelmien vuoksi ja että äskettäin tapahtunut Euroopan unionin laajentuminen on pahentanut tilannetta,
B. katsoo, että EU:n koheesiopolitiikka on siksi edelleen keskeinen osa Euroopan yhdentymisprosessia ja sillä on tärkeä asema alueiden erojen ja kehitysongelmien vähentämisessä,
C. katsoo, että euroskeptisyyden yleistymisen ja alueiden välisten ja niiden sisäisten erojen lisääntymisen välillä on selvä yhteys, mikä osoittaa, että taloudellista, sosiaalista ja alueellista koheesiota tarvitaan pyrittäessä vahvistamaan lähentymistä ja vakiinnuttamaan Euroopan unionin legitiimiys, mihin päästään näkyvän aluepolitiikan avulla; katsoo, että alue- ja paikallisviranomaisilla ja paikallisilla toimijoilla on keskeinen rooli EU:n toiminnan tuomisessa lähemmäksi kansalaisia sekä aluepolitiikan täytäntöönpanossa, jonka saavutuksista olisi tiedotettava tehokkaammin,
D. ottaa huomioon, että lisäarvonsa vuoksi koheesiopolitiikka tarjoaa kaikille alueille mahdollisuuden konkreettisiin etuihin, joita ovat muun muassa kestävä työllisyys ja paikallisen väestön elintason paraneminen erityisesti kehityksessä jälkeen jääneillä alueilla, ja että se osaltaan lisää kilpailukykyä ja hallinnollista kapasiteettia ja takaa hajautetun hallinnon; katsoo siksi, että pyrkimykset tämän politiikan uudelleen kansallistamiseksi on hylättävä,
E. ottaa huomioon, että valtion- ja hallitusten päämiesten 18. lokakuuta 2007 hyväksymässä ja 13. joulukuuta 2007 allekirjoittamassa Lissabonin sopimuksessa alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoite on nostettu taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ohella yhdeksi unionin perustavoitteista,
F. katsoo, että koheesiopolitiikalle on vastedes taattava lisää varoja, jotta voidaan vastata alueisiin merkittävästi vaikuttaviin uusiin haasteisiin, kuten väestörakenteen muutoksiin, kaupungistumiseen, alueelliseen eriytymiseen, muuttoliikkeeseen (josta aiheutuu ongelmia erityisesti maaseudulle ja syrjäisille alueille), globalisaatioon mukautumiseen, ilmastonmuutokseen, energiahuollon ongelmiin sekä maaseutualueiden hitaaseen kehitykseen; katsoo, että näihin haasteisiin voidaan vastata vain, jos myös tulevaisuudessa tunnustetaan koheesiopolitiikan suuri merkitys yhteenkuuluvuudelle,
1. suhtautuu myönteisesti siihen, että kertomus on edellisiä yksityiskohtaisempi ja sisältää useita indikaattoreita ja että siinä annetaan hyödyllisiä vertailevia tietoja suhteessa muihin maihin, kuten Yhdysvaltoihin, Japaniin, Kiinaan ja Intiaan, ja että se kuvastaa sitä kansainvälistä ympäristöä, jossa EU:n taloudet toimivat;
2. pitää kuitenkin valitettavana kasvun ja lähentymisen kestävyyden arvioinnissa tarvittavien vertailutietojen puutetta eri NUTS-tasojen osalta; pyytää tämän vuoksi käyttämään parempia tilastollisia välineitä – esimerkiksi (asukasta kohden lasketun BKT:n lisäksi käytettäviä) uusia indikaattoreita, joita sovellettiin menestyksellisesti neljännessä koheesiokertomuksessa – joiden avulla voitaisiin tarkemmin mitata kunkin alueen taloudellista, sosiaalista ja alueellista koheesiota ja jotka mahdollistaisivat myös paikallisten toimien konkreettisen hyödyntämisen koheesiopolitiikassa; katsoo, että tätä varten Euroopan aluesuunnittelun seurantakeskusten verkon valmiuksia on vahvistettava;
3. viittaa rakennerahastojen varojen käyttämisen viivästymiseen jäsenvaltioissa ja vaatii toimia tilanteen parantamiseksi; toteaa kuitenkin, että on liian aikaista arvioida koheesiopolitiikan tuloksia uusissa jäsenvaltioissa; pitää myönteisenä kaikkia ponnisteluja koheesiopolitiikan tehokkuuden lisäämiseksi ja liiallisen byrokratian vähentämiseksi ja kehottaa arvioimaan tätä politiikkaa järjestelmälliseesti; tuo jälleen ilmi vankan tukensa komission käynnistämälle Euroopan avoimuusaloitteelle, jonka avulla yksilöidään rakennerahastojen varojen saajat vuodesta 2008 alkaen;
4. pitää tervetulleena sitä, että entisten koheesiomaiden kuten Kreikan, Espanjan, Portugalin ja Irlannin kehitys on ollut huomattavaa ja että ne ovat saavuttaneet itse asiassa valtavan kasvuprosentin vuosina 2000–2006, mutta muistuttaa, että kasvusta huolimatta niiden alueiden välillä on yhä huomattavaa eriarvoisuutta ja syvälle juurtuneita rakenteellisia ongelmia;
5. on tyytyväinen uusien jäsenmaiden kohonneisiin kasvuprosentteihin, mutta toteaa, että niiden lähentymistä talouden alalla voidaan tarkastella vain keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä ja että kyseessä on pitkä prosessi, koska joidenkin valtioiden BKT on nykyisin henkeä kohden erittäin alhainen;
6. pitää myönteisenä sitä, että komissio on vahvistanut koheesiopolitiikan merkittävän aseman parannettaessa kaikkien jäsenvaltioiden valmiuksia kehittyä yhtenäisesti ja luoda uusia ja kestäviä työpaikkoja, kuten monilta tavoite 2 -alueilta saadut koheesiopolitiikan erinomaiset tulokset osoittavat;
7. on huolissaan siitä, että maiden välinen lähentyminen voi usein kätkeä taakseen alueiden välisten ja yksittäisten alueiden sisäisten erojen syventymistä; toteaa, että tämä alueiden välisten ja alueiden sisäisten erojen kasvu näkyy monissa asioissa, kuten työllisyydessä, tuottavuudessa, tuloissa, koulutustasossa ja innovaatiokapasiteetissa; painottaa myös alueellisen yhteistyön osuutta näiden ongelmien ratkaisemisessa;
8. korostaa muun muassa sitä, että alueiden kilpailukyky riippuu suuressa määrin tuottavuudesta, markkinoille pääsystä ja työvoiman ammattitaidon tasosta ja että ne vaihtelevat selvästi enemmän alueiden kuin jäsenvaltioiden välillä; panee myös merkille, että kilpailukyvyn keskeisinä tekijöinä pidetään entistä yleisemmin institutionaalisia tekijöitä, kuten sosiaalisen pääoman valjastamista liiketoimintakulttuuriin ja yhteisiin käyttäytymissääntöihin, jotka helpottavat yhteistyötä ja auttavat yritystä ja jotka myös lisäävät julkisen hallinnon tehokkuutta;
9. toteaa tässä yhteydessä, että tietyille kehittyneille alueille ja jopa joillekin vähemmän kehittyneille alueille alkaa kertyä useita ongelmia, jotka vaikuttavat vahvasti alueen kehitysmahdollisuuksiin, kuten heikko kasvuprosentti, tuottavuuden ja työllisyyden heikkeneminen sekä väestön ikääntyminen;
10. toteaa, että vaikka suuri kasvuprosentti on tuonut tietyille jäsenvaltioille täystyöllisyyden ja kasvattanut BKT:tä asukasta kohden, toisissa maissa yksittäisten sosiaaliryhmien väliset erot ovat kasvaneet, mikä merkitsee, että väestön haavoittuvimpia osia varten tarvitaan edelleen sosiaalista integrointia;
11. korostaa, että koulutustason suhteen ei ole juurikaan tapahtunut lähentymistä ja että koulutuksen tasossa on olemassa syvä juopa verrattaessa Euroopan unionia Yhdysvaltoihin, missä 29 prosentilla 25–64-vuotiaista henkilöistä on yliopistotutkinto, kun Euroopan unionissa vastaava luku on alle 16 prosenttia; panee kuitenkin merkille, että korkeakoulututkinnon suorittaneiden naisten määrä kasvaa nopeammin kuin miesten;
12. korostaa, että sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisen, yhdenvertaisten mahdollisuuksien ja vammaisten ja ikääntyneiden kansalaisten erityistarpeiden integroiminen koheesiopolitiikan hankkeiden täytäntöönpanoon kaikissa vaiheissa on tärkeää;
13. kiinnittää huomiota polaroitumisvaikutukseen – erityisesti uusissa jäsenvaltioissa – pääkaupunkialueilla, jotka tuottavat keskimäärin 32 prosenttia maansa BKT:sta, vaikka vain 22 prosenttia väestöstä asuu niillä; toteaa, että tällainen polaroituminen voi aiheuttaa suuria eroja kaupunkien keskustojen työttömyydessä;
14. toteaa, että hallitsematon kaupungistuminen voi aiheuttaa väestökehitykseen, talouteen, yhteiskuntaan, liikenteeseen ja ympäristöön liittyvää epätasapainoa rajatulla alueella sekä johtaa esikaupungistumiseen ja väestön muuttamiseen pois kaukana kaupungeista sijaitsevilta maaseutualueilta; kehottaa siksi komissiota erityisesti puuttumaan tähän ongelmaan esittämällä konkreettisia ehdotuksia sen ratkaisemiseksi;
15. kiinnittää huomiota keskusta-alueiden ja syrjäisten alueiden saavutettavuudessa ja yhteyksissä oleviin alueellisiin eroihin, jotka johtuvat maantieteellisistä ja rakenteellisista haitoista, riittämättömästä investoinnista liikenneinfrastruktuuriin sekä epäonnistumisesta liikennemahdollisuuksien monipuolistamisessa; viittaa erityisesti vaikeapääsyisten vuoristo- ja saaristoalueiden sekä syrjäisten ja hyvin kaukana manner-Euroopasta sijaitsevien syrjäisimpien alueiden saavutettavuuden merkittäviin esteisiin; painottaa, että on suunniteltava toimia, joilla näiden alueiden mahdollisuuksia, vetovoimaa ja kestävää kehitystä voidaan parantaa;
16. on erittäin yllättynyt neljännessä koheesiokertomuksessa esitetystä komission lausunnosta, jonka mukaan eristyneisyys sinänsä ei näytä muodostuvan isoksi esteeksi kehitykselle, ja panee merkille saarialueiden väestön suuren pettymyksen lausuntoon, sillä he kärsivät päivittäin eristyneisyyden kielteisistä vaikutuksista ja sen mukanaan tuomista vaikeuksista;
Aluepolitiikka ja Lissabonin strategia
17. korostaa tutkimukseen ja kehitykseen investoitujen määrärahojen valtavia eroja valtioiden välillä ja toteaa, että innovointiin investoidut varat, jotka on neljännessä koheesiokertomuksessa ilmaistu alueellista innovaatiotehokkuutta mittaavalla tarkoituksenmukaisella indikaattorilla, ovat eri alueilla hyvin erisuuruisia;
18. on yhtä mieltä komission kanssa koheesiopolitiikan Lissabonin strategiaan aiheuttamasta vipuvaikutuksesta, joka saavutetaan suuntaamalla julkiset investoinnit hankkeisiin, jotka edistävät sellaisen taloudellisesti dynaamisen, kasvua edistävän ja innovoinnille suotuisan rakenteen luomista, joka perustuu politiikanalojen ja ohjelmien tehokkaamman yhdenmukaistamisen synnyttämään synergiaan;
19. pahoittelee, että pien-, mikro- ja käsityöläisyritysten innovointimahdollisuuksia ei ole otettu asianmukaisesti huomioon koheesiopolitiikan täytäntöönpanossa, vaikka niille onkin osoitettu varoja talousarviosta; kehottaa siksi panemaan täytäntöön aktiivista politiikkaa kaikenlaisen innovoinnin tukemiseksi näissä yrityksissä ja pyytää myös komissiota luomaan mahdollisuuksia yritysten, julkisen sektorin, koulujen ja yliopistojen vastavuoroiseen yhteistyöhön alueellisten innovointiklustereiden luomiseksi Lissabonin strategian hengessä;
20. muistuttaa siitä, että rakennetukien vipuvaikutusta voidaan lisätä yksityisellä yhteisrahoituksella; kehottaa ottamaan pikaisesti käyttöön julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia koskevat avoimet säännöt ja vakiomuotoiset ratkaisut, jotta alueille saadaan yksityistä pääomaa, jonka avulla voidaan pyrkiä julkisten tavoitteiden saavuttamiseen;
21. muistuttaa, että on välttämätöntä noudattaa maksusitoumusten automaattista vapauttamista koskevaa periaatetta, jotta kannustetaan hallintoviranomaisia rahoittamaan ja toteuttamaan hankkeet ripeästi; edellyttää, että noudatetaan N+2-säännön periaatetta (ja uusissa jäsenvaltioissa N+3-sääntöä rahoituskehyksen 2007–2013 kolmen ensimmäisen vuoden aikana);
22. muistuttaa, että rakennepolitiikan toteutuksessa havaitut viiveet johtuvat muun muassa liian jäykistä menettelyistä ja että olisi näin ollen harkittava menettelyjen yksinkertaistamista ja vastuun ja toimivallan jakamista selkeällä tavalla EU:n ja jäsenvaltioiden kesken;
23. panee merkille, että määrärahojen kohdentamisjärjestelmällä 64 prosenttia lähentymiseen tarkoitetuista tavoitteen 1 varoista ja 80 prosenttia alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden edistämiseen tarkoitetuista tavoitteen 2 varoista osoitetaan ohjelmakaudella 2007–2013 innovaatioon, mikä on 55 000 miljoonaa euroa enemmän verrattuna edelliseen kauteen; huomauttaa, että näiden määrärahojen hyödyntäminen on sidoksissa vähemmän kehittyneiden alueiden kykyyn hallinnoida riittävä määrä riittävän laadukkaita tutkimuksen, kehittämisen ja innovaation alan hankkeita siten, että varmistetaan määrärahojen käyttö ja estetään niiden päätyminen arvoltaan merkityksettömiin investointeihin;
24. kehottaa komissiota arvioimaan määrärahojen kohdentumisjärjestelmää ja sen vaikutusta alueellisten erojen kehitykseen sekä varmistamaan, ettei tämä järjestelmä prioriteetteja määriteltäessä kannusta liian keskitettyyn tai ylhäältä johdettuun lähestymistapaan; toivoo, että tämä arviointi alkaa, kun komissio vuonna 2008 julkaisee viidennen koheesiota koskevan kertomuksen, jossa ennakkotietojen mukaan keskitytään koheesiopolitiikan ja Lissabonin strategiassa asetettujen kaikkien alueiden kasvu- ja työllisyystavoitteiden väliseen yhteyteen;
25. painottaa siksi, ettei koheesiopolitiikassa tule asettaa etusijalle jo dynaamisia alueita, mikä saattaisi olla seurauksena, jos määrärahat kohdennettaisiin tiukasti; palauttaa mieleen, että koheesiopolitiikka koostuu Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä kolmesta tavoitteesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta, jotka ovat kattavampia kuin Lissabonin strategia;
26. vaatii laajentamaan Lissabonin strategian soveltamisalaa siten, että se käsittää myös alueellisen ulottuvuuden, jotta alueiden ominaispiirteet voidaan ottaa huomioon ja edistää samalla Euroopan laajuisia synergioita ja yhteistyötä sekä antaa erityistä tukea laajapohjaisten innovatiivisten toimien luomiselle ja täytäntöönpanolle;
27. korostaa, että koheesiopolitiikan soveltamisalaa ei voida rajoittaa Lissabonin strategian tavoitteiden saavuttamiseen; katsoo, että alueellisen yhteenkuuluvuuden saavuttaminen lähentymistavoitteeseen kuuluvien toimien avulla on alueiden pitkäaikaisen kilpailukyvyn edellytys; katsoo siksi, että tavoitetta 1 (lähentyminen) ja tavoitetta 2 (alueellinen kilpailukyky ja työllisyys) pitäisi tulevaisuudessa pitää toisiaan sekä myös tavoitetta 3 (Euroopan alueellinen yhteistyö) täydentävinä;
Alueellinen koheesio: kohti yhtenäistä lähestymistapaa
28. kehottaa komissiota sisällyttämään alueellista koheesiota koskevaan vihreään kirjaan (joka on tarkoitus julkaista syyskuussa 2008) 'alueellisen koheesion' määritelmän, jotta edistetään tätä yhteisön politiikkaa;
29. korostaa, että todellisen kumppanuuden sekä sellaisen todellisen monitasoisen hallinnon toteutuminen, jossa yhdistyvät yhteisön taso ja paikallinen, alueellinen ja kansallinen taso talouselämän osapuolten ja työmarkkinaosapuolten kuuleminen mukaan lukien, on tärkeää alueellisen kehityksen tavoitteiden määrittelyssä ja toteuttamisessa, ja että on varmistettava, että unionin tasolla määritettyjen toiminnan painopistealojen soveltamisalaa ei kavenneta, kun ne pannaan täytäntöön kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla ('alhaalta ylöspäin suuntautuva lähestymistapa'), ja jotta vältetään riski, että alueiden kehitystä ja yhteenkuuluvuutta edistäviä toimijoita suljettaisiin pois toiminnasta, kuten usein käy kaupunkipolitiikan yhteydessä;
30. ehdottaa, että etusijalle asetetaan toimet, jotka edistävät todellista monikeskuksista aluekehitystä, jotta pääkaupunkeihin kohdistuvia paineita vähennetään ja toissijaisten kasvukeskusten syntymistä edistetään; katsoo, että tässä yhteydessä ei saa laiminlyödä maaseudun kehittämistä eikä maaseudulla sijaitsevia pieniä ja keskisuuria kaupunkeja;
31. kehottaa ryhtymään myös käytännön toimiin erojen vähentämiseksi helppopääsyisten alueiden ja rakenteellisesti epäedullisessa asemassa olevien alueiden, kuten saarien, vuorien, harvaan asuttujen alueiden sekä syrjäisten alueiden ja raja-alueiden välillä, ja tunnustamaan samalla viimeksi mainittujen epäedullinen asema ja toteuttamaan jatkuvia erityistoimenpiteitä niiden tukemiseksi; vahvistaa sitoutumisensa syrjäisimpien alueiden haittojen huomioon ottamiseen;
32. suosittelee, että kaupunkialueiden ja maaseudun ongelmia tarkastellaan useammin yhdessä; painottaa, että maaseudun kehittämistä ja aluepolitiikan yhteydessä toteutettavia toimia olisi koordinoitava; suhtautuu epäilevästi siihen, onko koheesioon ja maaseudun kehittämiseen (Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto) sovellettava erillinen lähestymistapa ylipäänsä tarkoituksenmukainen; kehottaa tekemään tutkimuksen siitä, mitä seurauksia maaseudun kehittämiseen tarkoitettujen määrärahojen lisäämisestä pakollisen mukauttamisen mekanismien avulla on;
33. varoittaa politiikan jakautumisesta eri aloihin ja kannustaa kehittämään yhtenäistä lähestymistapaa, jossa yksilöidään, millaisia synergioita mahdollisesti voi syntyä koheesiopolitiikan ja tärkeimpien alakohtaisten politiikanalojen eli liikenteen, maatalouden, kalastuksen, maaseudun kehittämisen, ympäristön ja energian sekä tutkimuksen ja teknologian välille;
34. kehottaa komissiota analysoimaan seuraavissa kertomuksissaan, missä määrin eri välineet ja politiikat, kuten koheesiopolitiikka, ovat edistäneet taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta; katsoo, että saavutuksia ja ongelmia on tarpeen analysoida kaikilla tärkeillä aloilla, etenkin Lissabonin strategian alalla;
35. odottaa, että vuoden 2013 jälkeistä koheesiopolitiikkaa koskevissa keskusteluissa annetaan yhteisön ulkorajoilla sijaitseville alueille erityisasema, jotta varmistetaan rajat ylittävä vakaus ja vauraus, mikä johtaa lopulta sekä EU:n raja-alueiden kehittymiseen että koko yhteisön suurempaan yhteenkuuluvuuteen ja kilpailukykyyn;
36. huomauttaa, että kestävän ja tasapainoisen kasvun saavuttamiseksi tarvittavassa 'alueellisen eriytymisen' ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa on tuettava huolellista asuntopolitiikkaa, joka kuuluu paikalliskehitystä, kaupunkisuunnittelua ja paikallisten julkisten palvelujen hallintaa koskevaan laajempaan strategiaan;
37. pitää tässä yhteydessä myönteisenä, että on hyväksytty toimintaohjelma, jolla pannaan täytäntöön alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan tavoitteet, joilla pyritään varmistamaan, että alueellinen ulottuvuus sisällytetään paremmin kaikkeen julkisen sektorin, yhteisön ja kansallisen ja paikallisen tason politiikkaan, ja odottaa tämän ilmenevän käytännössä; katsoo, että Lissabonin sopimukseen liittyvä tavoite täydentää taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta alueellisella osatekijällä edellyttää sopivien indikaattorien kehittämistä alueellisen koheesion sisällöllistä määrittelyä varten;
38. panee tyytyväisenä merkille komission ilmoituksen alueellista koheesiota koskevasta vihreästä kirjasta, joka on tarkoitus hyväksyä syyskuussa 2008, ja pyytää, että siihen sisällytettäisiin käytännön suuntaviivoja yhtenäisen lähestymistavan toteuttamiseksi;
39. on tietoinen parlamentin aluekehitysvaliokunnan ja alueiden komitean välillä tehtävän yhteistyön merkityksestä aluepolitiikan tulevaisuudelle;
Koheesiopolitiikan uudet haasteet ja Euroopan unionin yleinen talousarvio
40. katsoo, että unioni joutuu tulevaisuudessa yhä useammin kohtaamaan uusia haasteita, joilla on merkittävä vaikutus alueisiin ja jotka voimistavat olemassa olevia alueiden kehityksen esteitä; näitä haasteita ovat väestörakenteen muuttuminen, kaupungistuminen, muuttoliike (josta aiheutuu ongelmia erityisesti maaseutualueille ja syrjäisille alueille), energiahuolto ja ilmasto-ongelmat, globalisaatioon liittyviin muutoksiin sopeutuminen sekä laajentumis- ja naapuruuspolitiikka; painottaa tässä yhteydessä sellaisten pilottihankkeiden merkitystä, joilla autetaan alueita mukautumaan näihin uusiin haasteisiin;
41. vaatii säännöllisiä analyysejä mahdollisten tulevien laajentumisten kustannuksista ja rakennepoliittisista vaikutuksista ennen liittymisneuvotteluja ja toivoo, että parlamentti voisi osallistua laajemmin laajentumis- ja naapuruuspolitiikkaan ja että sen osallistumisesta liittymistä edeltävien välineiden muotoiluun tulisi sitovaa;
42. korostaa väestökatoa koskevan ongelman vakavuutta monissa EU:n osissa, sillä siihen liittyy väestön ikääntymistä, inhimillisen pääoman menetystä, pääomapakoa, kalliimpia palveluja jne.;
43. katsoo, että väestörakenteen muutoksilla voi olla suuria alueellisia seurauksia, kuten joillakin alueilla, erityisesti vähemmän kehittyneillä maaseutualueilla, väestökato ja asutuksen keskittyminen kaupunkeihin sekä väestön ikääntyminen tai ulkopuolisista varoista riippuvan talouden kehittyminen toisilla alueilla; tämä edellyttää erityisten innovatiivisten strategioiden kehittämistä niiden ongelmien ratkaisemiseksi, minkä takia yleistä taloudellista etua koskevien palveluiden ylläpitoon on erityisesti panostettava ja varmistettava yleisten palvelujen korkea laatu;
44. toteaa, että ilmastonmuutoksella on vaihtelevia vaikutuksia, joita ovat erityisesti useammin tapahtuvat ja vakavammat luonnonkatastrofit, kuten metsäpalot, kuivuus ja tulvat, jotka vaativat erilaisia toimia Euroopan eri alueilla, ja joihin alueiden on varauduttava tarkistamalla ja mukauttamalla kestävän kehityksen strategioitaan saavuttaakseen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä koskevan EU:n tavoitteen; katsoo, että unionin koheesiopolitiikan tulee olla 'ilmastoystävällistä', mutta muistuttaa, että koheesiopolitiikan mahdollisuudet tällä alalla ovat rajalliset; katsoo, että ilmastonmuutosta olisi pyrittävä torjumaan myös muissa yhteisön politiikoissa;
45. palauttaa myös mieleen, että laadittaessa tehokasta ja kokonaisvaltaista politiikkaa, jolla suojellaan luonnonkatastrofeilta, on tärkeää hyväksyä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahastosta (KOM(2005)0108), joka tarjoaa oikea-aikaisemman ja asianmukaisemman ratkaisun alueellisiin luonnonkatastrofeihin, jotka ovat usein tuhoisia tietyillä alueilla niiden maantieteellisen sijainnin vuoksi;
46. katsoo, että energiahuollon kysymyksillä ja energian hinnan nousulla voi olla suuria alueellisia vaikutuksia, koska useimmat jäsenvaltiot ovat hyvin energiariippuvaisia; toteaa, että vaikutukset voivat kohdistua erityisen voimakkaasti kuljetuksista riippuvaisiin maaseutu-, vuoristo- ja saarialueisiin sekä syrjäisiin ja syrjäisimpiin alueisiin, koska energian hinta vaikuttaa kuljetusten hintaan; toteaa, että uusiutuvien energialähteiden kehittäminen sekä energiatehokkuuteen ja hajautettuihin toimitusyksikköihin investoiminen voivat tarjota paikallisia ja alueellisia kehitysmahdollisuuksia;
47. toistaa pyyntönsä, joka koskee käyttämättä jääneiden määrärahojen uudelleen käyttämistä soveltamalla koheesiopolitiikkaan N+2- tai N+3-sääntöä tavoitteena käytettävissä olevien vähäisten varojen maksimointi;
48. katsoo, että rakennepolitiikan toteuttaminen myös vuoden 2013 jälkeen on asianmukainen vastaus näihin uusiin haasteisiin ja että sitä on sovellettava koko unioniin alueelliset näkökohdat huomioon ottaen; katsoo, että koheesiopolitiikan olisi säilyttävä yhteisön politiikkana perustamissopimuksen ja solidaarisuusperiaatteen mukaisesti, ja torjuu kaikki pyrkimykset tämän politiikan uudelleen kansallistamiseksi;
49. katsoo, että koheesiopolitiikkaa on tehostettava tulevaisuudessa ja että sen lisäarvoa on korostettava entistä voimakkaammin; kehottaa siksi myöntämään riittävästi määrärahoja koheesiopolitiikalle yhteisön tasolla; kehottaa käyttämään rahoituskehyksen tarkistamista tilaisuutena määritellä, kuinka paljon määrärahoja tarvitaan kaikkiin unionin koheesiopolitiikan haasteisiin vastaamiseen;
o o o
50. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.
Alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan seuranta – kohti eurooppalaista aluekehityksen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden toimintaohjelmaa
227k
70k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan seurannasta – kohti eurooppalaista aluekehityksen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden toimintaohjelmaa (2007/2190(INI))
– ottaa huomioon Euroopan unionin alueellisen agendan ("alueellinen agenda") ja Leipzigin peruskirjan kestävästä eurooppalaisesta kaupungista ("Leipzigin peruskirja"), jotka molemmat hyväksyttiin aluesuunnittelusta ja kaupunkien kehittämisestä vastaavien ministerien neuvoston epävirallisessa kokouksessa Leipzigissä 24. ja 25. toukokuuta 2007, sekä Euroopan unionin alueellisen agendan täytäntöönpanoa koskevan ensimmäisen toimintaohjelman ("ensimmäinen toimintaohjelma", joka hyväksyttiin aluesuunnittelusta ja aluekehityksestä vastaavien ministerien epävirallisessa kokouksessa Ponta Delgadassa (Azoreilla) 23. ja 24. marraskuuta 2007 ,
– ottaa huomioon neljännen kertomuksen taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta (KOM(2007)0273) ("neljäs kertomus yhteenkuuluvuudesta"),
– ottaa huomioon Euroopan aluekehityssuunnitelman, joka hyväksyttiin aluesuunnittelusta vastaavien ministerien epävirallisessa kokouksessa Potsdamissa 11. toukokuuta 1999,
– ottaa huomioon Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen seurantaverkon (ESPON) vuoden 2006 työohjelman tulokset,
– ottaa huomioon ehdotuksen ESPON 2013 -työohjelmaksi,
– ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 158 ja 159 artiklan,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,
– ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan mietinnön (A6-0028/2008),
A. katsoo, että alueellinen monimuotoisuus, monikeskuksisuus ja tiivisrakenteinen kaupunki ovat Euroopan unionin alueen olennaisia rakennepiirteitä,
B. ottaa huomioon, että unionin kansalaisten enemmistö asuu nykyään kaupungeissa,
C. katsoo, että Euroopan unionin aluekehityksen tämänhetkisiin haasteisiin kuuluvat ilmastonmuutos, asutuksen hajautuminen (urban sprawl) ja maankäyttö, energiankäyttö, liikenneinfrastruktuurit, väestörakenteen muutos, mukaan lukien EU:n maaseutualueiden ja muiden alueiden väestökato, laajentumisen vaikutukset taloudelliseen, sosiaaliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen sekä globalisaation erilaiset alueelliset vaikutukset, kuten kasvava kuilu rikkaiden ja vähemmän vauraiden alueiden välillä sekä kaupunkien ja maaseudun eriarvoinen kehitys yhdessä rakennemuutoksen kanssa,
D. ottaa huomioon, että alueellisessa agendassa asetetut tavoitteet ovat tasapainoisen ja monikeskuksisen kaupunkijärjestelmän kehittäminen ja kaupunkien ja maaseudun välisen suhteen uudistaminen, innovatiivisten alueellisten klustereiden muodostaminen, infrastruktuurin ja tiedon tasavertaisen saatavuuden varmistaminen, Euroopan laajuisen riskinhallinnan edistäminen, luonnon ja kulttuuriperinnön kestävä kehittäminen, harkittu käyttö ja suojelu,
E. ottaa huomioon, että Leipzigin peruskirjassa asetetut tavoitteet vahvistavat integroitua kaupunkipolitiikkaa koskevia aloitteita luomalla ja turvaamalla laadukkaita julkisia tiloja, ajanmukaistamalla infrastruktuuriverkostoja ja parantamalla energiatehokkuutta, edistämällä aktiivista innovointia ja koulutusta sekä – erityisesti epäsuotuisassa kehityskierteessä olevien kaupunginosien kohdalla – edistämällä ympäristöystävällistä, tehokasta ja kohtuuhintaista kaupunkiliikennettä, jatkamalla rakennetun ympäristön laadun kohentamiseen tähtääviä strategioita, vahvistamalla paikallistaloutta ja paikallista työmarkkinapolitiikkaa sekä tarjoamalla lapsille ja nuorille suunnattuja ennalta vaikuttavia koulutustoimenpiteitä,
F. katsoo, että aluesuunnittelu on paras väline maankäytön ja asutusrakenteen ohjaamiseksi jäsenvaltioissa, niiden alueilla ja kaupungeissa sekä elinolojen ja kehitysmahdollisuuksien määrittämiseksi paikan päällä,
G. katsoo, että alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan tavoitteiden saavuttamisen takaamiseksi tarvitaan strategisen hallinnon välineenä toimivan koheesiopolitiikan lisäksi muitakin toimenpiteitä, erityisesti alueellisten vaikutusten arviointia, kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja aluetarkkailua,
H. katsoo, että huomattavia alueellisia vaikutuksia on koheesiopolitiikan lisäksi maaseudun kehittämispolitiikalla; katsoo, että näitä kahta politiikkaa ei ole kuitenkaan integroitu riittävästi ja että sen vuoksi olisi vahvistettava synergioita, jotka tuovat esiin maaseudun todellisen kehityspotentiaalin ja lisäävät maaseudun vetovoimaa ja kilpailukykyä, mikä auttaisi vastustamaan maaseudun väestökatoa,
I. katsoo, että julkisen tilan, luonnon ja kulttuurimaiseman sekä arkkitehtuurin laadulla on suuri merkitys kaupunkien ja maaseudun asukkaiden elinolosuhteiden kannalta ja että ne ovat ratkaisevia pehmeitä tekijöitä, jotka ohjaavat sijaintivalintoja,
J. katsoo, että luovuus ja innovointi ovat ratkaisevia voimavaroja globalisoituneeseen tietoyhteiskuntaan siirryttäessä; näin ollen kestävän alue- ja kaupunkikehityksen menestys on selkeästi riippuvainen paikallisen luovuuspotentiaalin kehittymisestä,
K. katsoo, että "Baukultur" (korkealaatuinen rakennuskulttuuri) eli suunnittelun ja rakentamisen laatuun ja menettelyihin vaikuttavien kulttuuristen, taloudellisten, teknologisten, sosiaalisten ja ympäristönäkökohtien summa on merkittävä osa integroitua kaupunkipolitiikkaa,
L. katsoo, että kokonaisvaltainen lähestymistapa edellyttää, että kehitettyjen hankkeiden on muodostettava pitkän aikavälin suunnitelma, johon sisältyy taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen ulottuvuus, ja jossa keskeiset kumppanit ovat täysin mukana kaupunkien kehittämisohjelmien suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioimisessa,
M. katsoo, että kokonaisvaltainen lähestymistapa koheesion alueelliseen ulottuvuuteen ei koostu pelkästään maankäytön suunnittelusta ja kaupunkien kehittämistä koskevista toimista ja politiikoista, koska lopullisena tavoitteena on varmistaa tasapaino unionin kansalaisten välillä heidän asuinpaikastaan riippumatta, ja tätä tavoitetta ei voida saavuttaa pelkällä maankäytön suunnittelulla,
1. katsoo, että alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan tavoitteet voidaan saavuttaa vain noudattamalla kokonaisvaltaista, monialaista ja yhtenäistä kehitysstrategiaa, jolla pannaan täytäntöön kokonaisvaltainen lähestymistapa;
2. ehdottaa koheesiopolitiikan väliarvioinnin puitteissa ja vuoden 2013 jälkeistä koheesiopolitiikkaa koskevat pohdinnat huomioon ottaen, että kokonaisvaltaisen lähestymistavan täytäntöönpanosta tehdään sitova edellytys rakennerahastojen ohjelmasuunnittelun ja hankevalintojen yhteydessä; sen saavuttamiseksi kehottaa päätöksentekijöitä vapaaehtoisesti sitoutumaan uusien yhteistyömenetelmien käyttöönottamiseen;
3. pitää ilahduttavana kaupunkien kehittämisestä vastuussa olevien EU:n ministerien Leipzigissa pidetyssä epävirallisessa kokouksessa 24. ja 25. toukokuuta 2007 tekemää päätöstä perustaa Saksan puheenjohdolla toimiva hallitustenvälinen työryhmä määrittelemään ja selventämään Jessica-aloitteen toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä;
4. pitää tässä yhteydessä ilahduttavana komission yksiköidenvälisen työryhmän perustamista käsittelemään kokonaisvaltaisen lähestymistavan täytäntöönpanoa koskevia ehdotuksia ja kehottaa komissiota työskentelemään läheisessä yhteistyössä kaikkien talouselämän sekä ympäristöalan kumppaneiden ja työmarkkinaosapuolten kanssa ja varmistamaan niiden osallistumisen kaikkeen alueellista yhteenkuuluvuutta koskevaan päätöksentekoon; kehottaa komissiota tiedottamaan parlamentille tämän työn edistymisestä;
5. vaatii vuoden 2013 jälkeisen koheesiopolitiikan suunnittelun yhteydessä erityisesti alueellisten erityispiirteiden ja tarpeiden huomioon ottamista ja niihin perustuvaa aluekohtaista eriyttämistä; suosittelee, että käytetään täytäntöönpanoon suuntautuneita tutkimukseen ja pysyvään seurantaan perustuvia suunnitteluvälineitä, jotka mainitaan Leipzigin peruskirjassa;
6. kehottaa komissiota ja neuvostoa koheesiopolitiikan väliarvioinnin yhteydessä hyödyntämään paremmin synergiat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston kanssa koko alueen kehittämiseksi; suosittelee vuoden 2013 jälkeistä koheesiopolitiikkaa koskevien pohdintojen yhteydessä koordinoimaan tiiviisti koheesiopolitiikkaa ja maatalouspolitiikkaa, jotta voidaan lisätä mahdollisuuksia parantaa maaseudun elämänlaatua;
7. huomauttaa, ettei innovointipotentiaalia ole ainoastaan kaupunkiseuduilla vaan että huippusuorittajiin Lissabonin strategian tavoitteiden saavuttamisessa kuuluu myös joitakin syrjäisiä ja maaseutuun kuuluvia alueita; kehottaa komissiota tarkastelemaan lähemmin näiden alueiden menestystekijöitä työstääkseen niiden pohjalta kehitysmallin maaseutualueiden pienempiä ja keskisuuria kaupunkeja varten;
8. painottaa kumppanuuden merkitystä ja tehtävien jakoa kaupunkien ja maaseudun välillä alueen tasapainoiseksi ja kestäväksi kehittymiseksi kokonaisuutena; vaatii kaupunkien ja maaseudun viranomaisia toimimaan yhteistyössä kaikkien julkisten ja yksityisten sidosryhmien kanssa, jotta voidaan määritellä yhteiset voimavarat sekä laatia yhteisiä alueellisia ja niitä pienempien yksiköiden kehittämisstrategioita niin, että unionin kaikille kansalaisille voidaan turvata paremmat elinolosuhteet ja elämänlaatu; kehottaa tulevia puheenjohtajavaltioita järjestämään aluekehityksestä ja kaupunkien kehittämisestä vastaavien ministerien epävirallisia kokouksia, joissa näitä asioita käsitellään;
9. kehottaa komissiota ja neuvostoa ottamaan Euroopan unionin yleisen talousarvion tarkistamisen yhteydessä huomioon alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan ja ryhtymään laadullisiin sopeuttamistoimenpiteisiin, joiden avulla voidaan paremmin ottaa huomioon alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoitteet EU:n politiikassa; katsoo, että tämän saavuttamiseksi on toteutettava lainsäädäntötoimia lähivuosina;
10. kehottaa neuvostoa määrittämään alueiden ja kaupunkien kannalta tärkeät seikat tavoitteeksi tarkistaessaan Lissabonin ja Göteborgin strategioita (kestävä kehitysstrategia) kevään 2008 huippukokouksessa;
11. vaatii jäsenvaltioita toteuttamaan kiireellisesti toimia alueellisen agendan tavoitteiden saavuttamiseksi ja panemaan Leipzigin peruskirjan täytäntöön;
12. kehottaa neuvostoa ja jäsenvaltioita tosiasiallisen monitasoisen hallintojärjestelmän hengessä ottamaan huomioon Euroopan unionin alueellisen monimuotoisuuden ja noudattamaan toissijaisuusperiaatetta, ottamaan paikallisen ja alueellisen tason hallinnot, mukaan luettuna rajatylittävät julkiset viranomaiset, ja kumppanuusperiaatteen pohjalta talouselämän osapuolet ja työmarkkinaosapuolet sekä asiaan liittyvät kansalaisjärjestöt mukaan alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan täytäntöönpanoa koskevaan toimintaohjelmaan, ja tukee aktiivisesti tätä pyrkimystä; korostaa, että kaikkien mukana olevien toimijoiden olisi pidettävä tätä yhteistyötarvetta myönteisenä, sillä on yhdenmukainen toiminta on tehokasta;
13. muistuttaa informaatio- ja viestintäteknologioiden keskeisestä merkityksestä alueiden kehitysnäkymille tulevaisuudessa ja suosittelee sen vuoksi, kuten alueellisessa agendassa todetaan, infrastruktuurin, kuten laajakaistakaapelien, yhdistämistä uusiin liikenne- ja viestintäohjelmiin;
14. kehottaa komissiota tekemään järjestelmällisen analyysin keskeisten EU-politiikkojen alueellisista vaikutuksista, niin kuin jäsenvaltiot sopivat ensimmäisen toimintasuunnitelman toimintalinjassa 2, sekä tekemään arvion uusien lakiesitysten alueellisista vaikutuksista; kiinnittää tässä yhteydessä huomion ESPONin kehittämien arviointimenetelmien tarjoamiin mahdollisuuksiin;
15. tunnustaa, että korkealaatuisella esiopetuksella ja kouluopetuksella, elinikäisellä oppimisella, yliopistoilla ja muilla tutkimuslaitoksilla on perustavanlaatuinen merkitys kaupunkien ja alueiden kehittymiselle;
16. muistuttaa, että Natura 2000 on tärkeä väline Euroopan aluekehityksessä; vaatii, että Natura 2000 -vaatimukset on toteutettava täysimääräisesti ja että on luotava suojeltujen alueiden välisiä maisemakäytäviä ja avointen tilojen verkostoja, jotka mahdollistavat kasviston leviämisen ja eläimistön vapaan liikkumisen ja siten säilyttävät luonnon monimuotoisuutta;
17. vaatii luovia talouden aloja koskevan politiikan integroimista alueiden ja kaupunkien kehittämiseen pitäen tavoitteena luoda käytettävissä olevien välineiden (koheesiopolitiikka, alue- ja kaupunkisuunnittelu) avulla olosuhteet, jotka parantavat tilaisuuksia ja mahdollisuuksia luovaan ja innovatiiviseen toimintaan; painottaa, että osana tätä prosessia on tärkeää ottaa huomioon myös tilan laatu;
18. pitää väestörakenteen kehityksen takia välttämättömänä kaupunkien ja alueiden sopeutumiskyvyn parantamista, jonka yhteydessä painopisteet on asetettava itsenäiseen kehittämiseen ja vapaaehtoistyön vahvistamiseen;
19. painottaa, että väestörakenteen kehitys aiheuttaa uusia haasteita työmarkkinoille, sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttömahdollisuuksille, asumiselle ja suunnittelulle yleensä; toteaa, että väestön ikääntymistä voidaan pitää mahdollisuutena luoda uusia työpaikkoja kasvavilla markkinoilla ja uusia tuotteita ja palveluja, jotka parantavat ikääntyneiden ihmisten elämänlaatua; painottaa, että niin sanottu "hopeatalous" on tärkeä paikallisella ja alueellisella tasolla;
20. kehottaa jäsenvaltioita takaamaan periaatteellisesti alueensa kaikissa osissa yleishyödyllisten palvelujen käytettävyyden ja saatavuuden antaakseen ihmisille erilaisilla alueilla mahdollisuuden hyödyntää alueensa erityisiä mahdollisuuksia ja potentiaalia; kehottaa ottamaan erityisesti huomioon epäedullisessa asemassa olevien väestöryhmien kuten vammaisten, maahanmuuttajien, etnisten vähemmistöjen, pitkäaikaistyöttömien ja vähän ammatillista koulutusta saaneiden tarpeet ja naisten erityiset tarpeet; kehottaa komissiota, tukiessaan yleishyödyllisiä palveluja ja julkisia hankintoja koskevien toimintapuitteiden soveltamista, antamaan alue- ja paikallishallinnon yhteisöille mahdollisuuden ottaa paremmin huomioon paikalliset tarpeet ja paikalliset toimijat ja lisäämään niiden joustavuutta;
21. kehottaa komissiota Lissabonin sopimuksen mukaisen, aluesuunnittelua koskevan yhteisön uuden toimivallan puitteissa laatimaan ESPONin työn pohjalta tiedonannon yhteisön kehyksen luomisesta alueellisten vaikutusten arvioimiseksi hanketasolla;
22. muistuttaa, että Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen on ensimmäisen toimintaohjelman täytäntöönpanon puitteissa vahvistettava yhteistyötä ja koordinaatiota Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välillä;
23. on tyytyväinen erityisesti siihen, että Lissabonin sopimuksessa ilmoitetaan tavoitteeksi alueellinen yhteenkuuluvuus yhdessä taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kanssa ja määrätään EU:n ja jäsenvaltioiden välisestä jaetusta lainsäädäntövallasta tällä alalla; toteaa, että Lissabonin sopimuksessa tunnustetaan se seikka, että saariin, vuoristoihin, raja-alueisiin ja erittäin syrjäisiin ja harvaan asuttuihin alueisiin vaikuttaviin alueellisiin haasteisiin on vastattava, sillä ne vaikuttavat kielteisesti EU:n talouden yleiseen kilpailukykyyn; kehottaa komissiota täydentämään ensimmäistä toimintaohjelmaa konkreettisilla ehdotuksilla yhteisön toimenpiteiksi ja aloitteiksi;
24. korostaa, että alueelliselle yhteenkuuluvuudelle ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä määritelmää; kehottaa sen vuoksi komissiota laatimaan selkeän määritelmän alueelliselle yhteenkuuluvuudelle ja antamaan luettelon tavoitteista Euroopan unionin aluekehitykselle tulevassa alueellista yhteenkuuluvuutta koskevassa vihreässä kirjassaan; odottaa, että korkein prioriteetti annetaan tavoitteelle, että kaikilla unionin kansalaisilla on, riippumatta siitä, missä he EU:ssa asuvat, yhtäläiset mahdollisuudet kehitykseen ja palvelujen käyttämiseen;
25. suosittelee Euroopan aluekehityssuunnitelman kehittämistä edelleen ja vaatii uusien jäsenvaltioiden ottamista täysimääräisesti mukaan suunnitelmaan;
26. pitää tärkeänä arvioida säännöllisesti alueellisen agendan täytäntöönpanon edistymistä; kehottaa neuvostoa, komissiota ja kaikkia asianosaisia toimijoita arvioimaan sekä edistystä ensimmäisen toimintaohjelman yksittäisten toimenpiteiden täytäntöönpanossa että näiden toimenpiteiden vaikutuksia ja myötävaikutusta kestävään aluekehitykseen EU:ssa;
27. kehottaa neuvostoa sopimaan mahdollisimman pian yksinkertaisista ja määrällisistä indikaattoreista EU:n alueellisen kehityksen seuraamiseksi; kehottaa ottamaan vuosittaisen maankäytön yhdeksi näistä aluekehityksen indikaattoreista;
28. huomauttaa, että näitä indikaattoreita voitaisiin käyttää tavoitetietoina aluekehityksen ohjaamisessa; ehdottaa, että neuvosto ja komissio käyttävät näitä indikaattoreita jäsenvaltioiden suoritusten vertaamiseen (bench-marking) ja parhaita käytäntöjä koskevan tietokannan luomiseen;
29. kannattaa neuvoston aikomusta esittää jokaiselle epäviralliselle ministerineuvoston kokoukselle yhteinen kertomus ensimmäisen toimintaohjelman täytäntöönpanosta; ehdottaa neuvostolle, että tämä harkitsisi yhteisön aluekehitystä koskevaa vastavuoroisen oppimisen ohjelmaa (Mutual Learning Programme) kokemusten ja parhaiden käytäntöjen jakamiseksi jäsenvaltioiden välillä;
30. korostaa, että on tärkeää parantaa koordinaatiota alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan välillä; pahoittelee tässä yhteydessä, ettei neuvosto ole vielä hyväksynyt Leipzigin peruskirjan tavoitteiden täytäntöönpanoa koskevaa toimintaohjelmaa, ja kehottaa tulevia neuvoston puheenjohtajavaltioita huolehtimaan asiasta ja takaamaan siten Leipzigin peruskirjan järjestelmällisen seurannan;
31. suhtautuu myönteisesti neuvoston puheenjohtajavaltion Slovenian aloitteeseen valmistella ja edistää toimenpiteitä, jotka vahvistavat koordinaatiota alueiden ja kaupunkien kehittämisen välillä alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan tavoitteiden vuorovaikutuksen vahvistamiseksi;
32. viittaa neljännessä kertomuksessa yhteenkuuluvuudesta esitettyihin päätelmiin, joissa kaupungit ja kaupunkialueet nähdään väestön, taloudellisen voiman ja innovaation keskuksina; pitää ilahduttavina ehdotuksia innovatiivisten alue- ja kaupunkiklustereiden ulottamisesta myös EU:n sisä- ja ulkorajojen yli;
33. kehottaa komissiota ja neuvostoa vahvistamaan – ottaen erityisesti huomioon Urban Audit -kaupunkitutkimuksen työn – Leipzigin peruskirjan mukaisesti kaupunkien kestävyyden vertailemiseen käytettäviä indikaattoreita, kuten esimerkiksi energiankulutus henkeä kohden, julkisen paikallisliikenteen osuus kokonaisliikennemäärästä tai kasvihuonekaasupäästöt henkeä kohden;
34. korostaa kaupunkien keskeistä roolia Lissabonin strategian saavuttamisessa ja kehottaa sen vuoksi laatimaan kokonaisvaltaisen ja hyvin koordinoidun kaupunkien kehittämisstrategian, jota kaikki hallinnon tasot sekä yksityinen sektori tukevat;
35. pyytää komissiota kiinnittämään enemmän huomiota kysymykseen asutuksen hajautumisesta (urban sprawl); kehottaa jäsenvaltioita – maiseman rikkoutumisen ongelman ja kaupunkien kasvun jäsenvaltioissa aiheuttaman maankäytön lisääntymisen takia – toteuttamaan tehokkaita toimenpiteitä ja strategioita maankäytön rajoittamiseksi;
36. suosittelee, että jäsenvaltiot antaisivat etusijan kaupunkien sisäiselle kehittämiselle ulkoisen kehittämisen sijaan, eli että prioriteetti asetettaisiin olemassa olevien rakennusten uudelleenkäytölle ja käyttämiselle muuhun tarkoitukseen ennen kaikkea kestävän tilankäytön avulla, ennen kuin rakennetaan uudelle maalle;
37. pitää ilahduttavana sitä, että Leipzigin peruskirjassa korostetaan liikennemuotojen välisiä yhteyksiä; korostaa yhdennetyn ja kestävän liikennejärjestelmän merkitystä ja paremman pyöräily- ja jalankulkuinfrastruktuurin huomattavaa merkitystä erityisesti suuremmissa kaupungeissa; kehottaa komissiota selvittämään tehokkaampia mekanismeja, joilla voidaan tukea paikallisia viranomaisia strategioiden kehittämisessä yhdennettyjä liikenneverkostoja varten erityisesti vähiten kehittyneillä alueilla;
38. katsoo, että jotta vastattaisiin tehokkaasti kaupunkien korkeaa elämänlaatua koskeviin kasvaviin vaatimuksiin on välttämätöntä, että paikallisviranomaiset saattavat tekniset varusteensa nopeasti eurooppalaisten normien mukaisiksi; katsoo erityisesti, että juomavesihuolto (esimerkiksi parantamalla jakelua tai kohottamalla jakeluveden laatua), jätevesihuolto (esimerkiksi hävittämällä verkkoja tai luomalla uusia verkkoja) ja muut vastaavat varustelut on mukautettava mahdollisimman pian uusiin sääntelyvaatimuksiin;
39. toteaa pahoitellen, että sosiaaliset ja taloudelliset erot kasvavat varsinkin EU:n kaupunkiseuduilla ja kaupungeissa, mutta myös maaseudulla; kehottaa jäsenvaltioita tarttumaan tähän ongelmaan tehokkaammin ja ottamaan sen paremmin huomioon rakennerahastovarojen jakamista koskevassa ohjelmasuunnittelussa;
40. katsoo, että kaupungeilla on erityinen vastuu EU:n ilmastonsuojelutavoitteiden saavuttamisessa, koska niillä on ainutlaatuinen mahdollisuus tarjota potentiaalisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat kasvihuonepäästöjen supistumiseen maailmanlaajuisesti; kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään ilmastonsuojelun kaupunkien kehittämiseen kaikkia aloja koskevana tavoitteena;
41. katsoo, että investoinnit ympäristöystävälliseen teknologiaan, kuten innovatiivisiin ehkäisy-, lievennys- ja mukauttamistoimenpiteisiin, tarjoavat merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia pitkällä aikavälillä;
42. toteaa, että kaupunkialueet kärsivät ilmastonmuutoksesta voimakkaammin silloin kun puhtaan ilman käytävien puuttuminen johtaa entistä voimakkaampaan lämpenemiseen ja suurempiin saastepitoisuuksiin;
43. vaatii edistämään ponnisteluja integraation ja sosiaalisen ja alueellisen koheesion parantamiseksi etenkin rakennetun ympäristön puutteiden korjaamisen ja ympäristöolosuhteiden parantamisen avulla, noudattamalla tasapainoista kaupunkialueiden kehittämispolitiikkaa, eli vakauttamalla ongelmakortteleita ja tarjoamalla houkuttelevia asuin- ja työskentelyalueita ja vapaa-ajanvieton mahdollisuuksia;
44. vaatii integroimaan paremmin köyhät asuinalueet; kehottaa jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia tunnistamaan varoittavat signaalit tiettyjen kaupunginosien tilan heikentymisestä ja tehostamaan ponnistuksia sellaisten sosiaalista integraatiota koskevien toimien toteuttamiseksi, joilla vähennetään eriarvoisuuksia ja estetään sosiaalista syrjäytymistä; muistuttaa pienten ja keskisuurten yritysten tärkeästä merkityksestä taloudelliselle kehitykselle ja alueelliselle kilpailukyvylle paitsi köyhillä asuinalueilla, myös kaikilla kaupunkialueilla;
45. kehottaa komissiota tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin seitsemännen puiteohjelman puitteissa tukemaan entistä enemmän hankkeita, jotka edistävät kestävään kaupunkialueiden hallintaan liittyvää kehittämistä ja kokemustenvaihtoa, energiaa säästävien toimintatapojen ja teknologioiden edistämistä, kaupunkien ympäristöongelmien ratkaisua sekä kaupunkien osallistumista ilmastonmuutoksen torjumiseen;
46. katsoo, että kaupunki-identiteetin ja aktiivisen kaupunkilaisuuden vahvistaminen voi osaltaan edistää Leipzigin peruskirjan täytäntöönpanon onnistumista; kehottaa komissiota ja neuvostoa käynnistämään alueellisen vuoropuhelun, jotta yleisö voisi osallistua paremmin elvyttämissuunnitelmien laatimiseen ja kaupunkialueiden kehittämiseen;
47. kehottaa jäsenvaltioita ja niiden alueita ja kaupunkeja ottamaan korkealaatuisen rakennuskulttuurin ("Baukultur") luomisen ja asianmukaisten ja kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden entistä enemmän huomioon ratkaisevina tekijöinä sosiaalisen osallisuuden ja kaupunkien elämänlaadun kannalta kaupunkien kestävän kehittämisen yhteydessä, ja kiinnittämään samalla erityistä huomiota julkisen tilan laatuun erityisesti rakennustaiteellisen muotoilun laadun osalta keinona turvata Euroopan unionin kansalaisten parempi hyvinvointi;
48. kehottaa neuvostoa ja erityisesti puheenjohtajavaltioita Sloveniaa ja Ranskaa rakentamaan sen edistyksen varaan, jota puheenjohtajavaltiot Saksa ja Portugali saavuttivat alueellisen yhteenkuuluvuuden suhteen, ja jatkamaan ehdotusten tekemistä tällä alalla; katsoo, että kun otetaan huomioon, että tähän asti painopiste on ollut kaupungeissa, kaupunkien ja maaseudun suhteessa ja maankäytön suunnittelussa, tulevissa aloitteissa on otettava enemmän huomioon epäedullisessa asemassa olevien alueiden, kuten saarten, vuoristojen, raja-alueiden ja erittäin syrjäisten tai harvanastuttujen alueiden vaatimukset;
49. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä alueiden komitealle.
Itä-Timor
125k
47k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 Itä-Timorista
– ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa Itä-Timorista,
– ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) pääsihteerin erityisedustajan turvallisuusneuvostolle (5432. kokous) antamat ilmoitukset,
– ottaa huomioon Euroopan parlamentin vaalitarkkailuvaltuuskunnan, jota johti Ana Gomez, selonteon matkasta Itä-Timorin demokraattiseen tasavaltaan 27. kesäkuuta – 2. heinäkuuta 2007,
– ottaa huomioon Euroopan neuvoston puheenjohtajavaltio Portugalin Euroopan unionin puolesta 5. heinäkuuta 2007 antaman julkislausuman Itä-Timorin parlamenttivaaleista,
– ottaa huomioon 11. helmikuuta 2008 annetun julkilausuman, jossa YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsee iskun Itä-Timorin presidenttiä José Ramos-Hortaa vastaan,
– ottaa huomioon Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Javier Solanan 11. helmikuuta 2008 antaman julistuksen, jossa tuomitaan Itä-Timorissa tapahtuneet murhayritykset,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan,
A. ottaa huomioon, että huhtikuussa 2006 tapahtunut lähes 600 sotilaan erottaminen reaktiona sotilaiden esittämiin valituksiin, johti maan erittäin vakavaan turvallisuuskriisiin, jolle oli ominaista aseelliset yhteydenotot armeijan ja erotettujen sotilaiden välillä ja myös poliisin kanssa, poliisivoimien hajaannus, mellakat ja laajalle levinnyt jengiväkivalta, jonka seurauksena kuoli kymmeniä ihmisiä, vielä useammat haavoittuivat ja kodeistaan pakeni 150 000 ihmistä, joista puolet on yhä sijoitettuina leireihin,
B. ottaa huomioon, että turvallisuuskriisiin liittyi myös pääministeri Masi Alkatirin johtaman hallituksen kaatuminen kesäkuussa 2006 ja José Ramos-Hortan johtaman väliaikaisen hallituksen nimittäminen,
C. ottaa huomioon, että entinen pääministeri ja Nobel-palkittu José Ramos-Horta valittiin Itä-Timorin presidentiksi 9. toukokuuta 2007 ja että 30. kesäkuuta 2007 pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen entisestä presidentistä Kay Rala Xanana Gusmãosta tuli pääministeri 6. elokuuta 2007, mikä lisäsi toiveita maan olojen pysyvästä vakiintumisesta ja demokraattisten instituutioiden asianmukaisesta kunnioittamisesta,
D. ottaa huomioon, että Itä-Timorin poliittinen epävakaus jatkui, vaikka presidentinvaalit ja parlamenttivaalit olivat vapaat ja rauhalliset ja vaikka kansainvälinen yhteisö oli YK:n puitteissa voimakkaammin mukana, koska Itä-Timorin viranomaiset olivat sitä pyytäneet,
E. ottaa huomioon, että epävakaus johtui suurelta osalta oikeusvaltion uhmaamisesta, johon erotetut sotilaat syyllistyivät johdossaan karannut entinen majuri Alfredo Reinado, joka pakeni vankilasta vuonna 2006 ja innoitti pääkaupungin väkivaltaisia nuorisojengejä,
F. ottaa huomioon, että 11. helmikuuta 2008 nämä kapinalliset ryhmät ampuivat ja vakavasti haavoittivat presidentti Ramos-Hortaa, joka on kriittisessä tilassa australialaisessa sairaalassa, ja avasivat tulen pääministeri Xanana Gusmãota vastaan erillisissä, mutta koordinoiduissa hyökkäyksissä maan johtoa ja valtion instituutioita vastaan,
G. ottaa huomioon, että Itä-Timorin parlamentti julisti poikkeustilan, joka on yhä voimassa; ottaa huomioon, että hallitus on pyytänyt täydennystä 1 600 kansainvälisen rauhanturvaajan joukkoon, joka on jo sijoitettuna Itä-Timoriin,
H. ottaa huomioon, että nämä väkivaltaiset hyökkäykset Itä-Timorin valtion johtavia instituutioita ja demokraattisesti valittuja johtajia vastaan ovat seurausta huhtikuun 2006 kriisistä, ja että ne osoittavat, että kansallisten viranomaisten, YK:n Itä-Timorin operaation (UN Integrated Mission in Timor-Leste, UNMIT) ja kansainvälisten joukkojen ponnistuksista huolimatta Itä-Timorissa ei ole vielä toiminnassa tehokasta kansallista turvallisuusjärjestelmää eikä oikeusvaltiota,
I. ottaa huomioon, että pätevät tarkkailijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että YK:n kansainvälinen poliisi tai muut kansainväliset joukot eivät vastanneet nopeasti ja riittävällä tavalla 11. helmikuuta 2008 tehtyihin hyökkäyksiin, lukuun ottamatta Portugalin tasavallan kansalliskaartin tehokasta väliintuloa, sitten kun sitä oli pyydetty toimimaan,
J. ottaa huomioon, että hyökkäykset tehtiin sen jälkeen, kun presidentti Ramos-Horta oli henkilökohtaisesti sitoutunut etsimään neuvotteluratkaisua kapinallisten kanssa; ottaa huomioon, että tapahtumien täsmällinen kulku ei vieläkään ole selvillä ja että kansallisten ja kansainvälisten turvallisuusjoukkojen rooliin liittyy monia kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastattu;
K. ottaa huomioon, että Itä-Timorin talouden heikko tila – huolimatta maan öljytuloista – johon liittyy se, että väestöstä 40 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella ja 60 prosenttia on 18-vuotiaita tai nuorempia, sekä noin 80 prosentin joukkotyöttömyys ja korkea lukutaidottomuus, luovat erittäin epävakaat sosiaaliset olosuhteet ja lisäävät yhteiskunnallisen levottomuuden mahdollisuutta,
L. ottaa huomioon, että Euroopan unioni ja YK ovat julkisesti sitoutuneet tukemaan Itä-Timorin itsenäisyyttä, demokratiaa ja oikeusvaltiota, jotka edellyttävät valtion instituutioiden vahvistumista, hyvää hallintoa, valtion varojen asianmukaista käyttöä köyhyyden ja työttömyyden hoitamiseen sekä kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen, ja Itä-Timorin naapureiden esimerkillistä käyttäytymistä,
M. ottaa huomioon, että Itä-Timor on AKT-maiden ryhmän täysivaltainen jäsen ja että EU:lla on siten erityinen velvollisuus osallistua demokraattisen hallinnon vakiinnuttamiseen tukemalla maan instituutioita merkittävässä ponnistuksessa tarvittavien valmiuksien kehittämiseksi,
N. ottaa huomioon, että Itä-Timorin väestön luovuttamattomat suvereenit oikeudet ja varsinkin sen oikeus hallita omia luonnonvarojaan, olisi otettava huomioon,
1. tuomitsee voimakkaasti presidentti Ramos-Hortan murhayrityksen ja toivoo hänen täydellistä toipumistaan ja pikaista palaamistaan maan johtoon;
2. tuomitsee voimakkaasti samanaikaisen hyökkäyksen pääministeri Xanana Gusmãota vastaan, joka kaikeksi onneksi säilyi vahingoitta, ja toivoo, että Itä-Timorin hallitus yhdessä presidentin ja Itä-Timorin parlamentin kanssa kykenee voittamaan nämä vakavat uhkat Itä-Timorin vakaudelle ja toimimaan yhteistyössä niin, että voidaan varmistaa oikeuden ja järjestyksen kunnioittaminen ja demokraattisten instituutioiden normaali toiminta perustuslain mukaisesti;
3. kehottaa kaikkia Itä-Timorin osapuolia pidättäytymään väkivallasta, ryhtymään vuoropuheluun ja osallistumaan demokraattiseen prosessiin oikeuden ja perustuslain puitteissa ja edistämään siten sosiaalisen ja poliittisen vakauden palauttamista;
4. on huolissaan siitä, että Itä-Timorin viranomaiset, UNMIT ja kansainväliset turvallisuusjoukot kansallista sovintoa tavoitellessaan antoivat kaksiselitteisen viestin sen osalta, keiden on vastattava teoistaan oikeudessa, ja antoivat mahdollisesti ymmärtää, että jotkut henkilöt jäävät oikeusvaltion sääntöjen vastaisesti ilman rangaistusta;
5. tuomitsee Itä-Timorissa kaikki ne, jotka yrittävät hyötyä 11. helmikuuta 2008 tehtyjen hyökkäysten jälkeisestä epävarmasta tilanteesta ja kehottaa kaikkia osapuolia kunnioittamaan vuoden 2007 presidentinvaaleista ja parlamenttivaaleista syntyneitä poliittisia elimiä ja toimimaan niiden kanssa täydessä yhteistyössä;
6. kehottaa tekemään Itä-Timorin perustuslain ja oikeusjärjestelmän puitteissa ja tarvittavan kansainvälisen yhteistyön tuella tutkimuksen, jossa pyritään selvittämään kaikki yksityiskohdat ilmeisestä vallankaappausyrityksestä ja maan turvallisuusjärjestelmän epäonnistumisesta kyseisiin hyökkäyksiin syyllistyneiden saattamisessa oikeuden eteen; pitää ilahduttavana YK:n ja Itä-Timorin poliisin yhteisen tutkimuksen käynnistämistä hyökkäyksistä;
7. vaatii Itä-Timorin tärkeimpiä poliittisia voimia, sekä vallassa että oppositiossa olevia, ryhtymään puolueiden rajat ylittäviin toimiin, jotta saataisiin pikaisesti aikaan kansallinen yhteisymmärrys valtion toimintaa koskevista keskeisistä kysymyksistä, kuten armeijan ja poliisin roolista ja oikeusjärjestelmän vahvistamisesta; tarjoaa Itä-Timorin parlamenttipuolueiden tällaisille toimille Euroopan parlamentin tukea;
8. muistuttaa, että kansainvälisellä yhteisöllä ja erityisesti YK:lla ja sen turvallisuusneuvostolla on elintärkeä rooli Itä-Timorin valtion ja sen riippumattomuuden ja suvereniteetin vakiinnuttamisprosessissa sekä demokratian vahvistamisessa tässä nuoressa kansakunnassa;
9. painottaa Itä-Timorin naapurimaiden toiminnan merkitystä Itä-Timorin yhteiskunnan vakauden kunnioittamisessa ja edistämisessä sekä Itä-Timorin kansallisten demokraattisten instituutioiden vakiinnuttamisessa; tunnustaa Indonesian myönteisen asenteen Itä-Timorin itsenäisyyden tunnustamisen jälkeen sekä Australian ja muiden valtioiden päätökset avun tarjoamisesta;
10. kehottaa neuvostoa ja komissiota vaatimaan Itä-Timorin viranomaisia ja UNMITia kieltämään, hajottamaan ja riisumaan aseista kaikki puolisotilaalliset ryhmät, aseistautuneet jengit ja aseistautuneet siviilit ja ottamaan esille Euroopan huolestuneisuuden turvallisuuskapasiteetista ja oikeusvaltion kunnioittamisesta YK:n ja Itä-Timorin hallituksen kanssa kaikissa virallisissa tapaamisissa ja korkeimmalla tasolla;
11. kehottaa kansainvälisiä instituutioita tarjoamaan laajempaa tukea, jolla tyydytetään Itä-Timorin tarve uudistaa hauras ja politisoitunut turvallisuusalansa, sillä se on oleellisen tärkeä demokratian toiminnan ja turvallisen valtion kannalta, käyttäen apuna laajaa kuulemisprosessia ja systemaattista ja kattavaa lähestymistapaa, kuten YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1704(2006) ja sitä seuranneissa YK:n raporteissa suositellaan; kehottaa Itä-Timorin hallitusta asettamaan tämän asian etusijalle; kehottaa sitä käyttämään hyväksi YK:n turvallisuusalan tukiyksikön asiantuntemusta turvallisuusalan uudistuksia koskevien kansallisten kuulemisten suorittamisessa; kehottaa neuvostoa, komissiota ja muita kansainvälisiä avunantajia luomaan mekanismin, jolla parannetaan turvallisuusalalle annettavan avun koordinointia; kehottaa UNMITia antamaan turvallisuusalan tukiyksikölle resursseja ja henkilöstöä kuulemisprosessissa ja kattavan selvityksen tekemisessä avustamiseksi;
12. suosittelee, että Itä-Timorin viranomaiset noudattavat pikaisesti tuomioistuinten päätöksiä ja määräyksiä ja panevat ne täysimääräisesti täytäntöön tarvittaessa maassa olevien kansainvälisten joukkojen tuella;
13. kehottaa Itä-Timorin valtion elimiä ja UNMITia pitämään yllä oikeusvaltiota, vastustamaan rikoksista rankaisemattomuutta ja varmistamaan, että kaikki Itä-Timorissa, erityisesti poliisi ja armeija, noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja;
14. toteaa jälleen, että Itä-Timor tarvitsee poliittista, teknistä ja taloudellista tukea sellaisten infrastruktuurien ja hallinnollisten rakenteiden rakentamiseen, jotka ovat keskeisen tärkeitä maan kehityssuunnitelman täytäntöönpanon jatkamisen kannalta, ja myös Itä-Timorin talouden elvyttämiseen ja työllisyyden edistämiseen; kehottaa kansainvälistä yhteisöä tukemaan edelleen köyhyyden lievittämistä Itä-Timorissa ja tarjoamaan tukea maan talouskehityksen kannalta välttämättömien fyysisten ja hallinnollisten rakenteiden jällenrakentamiseksi;
15. kehottaa Euroopan unionia ja kansainvälistä yhteisöä ja erityisesti naapurivaltioita ja ASEAN-maita säilyttämään tuen, jota tarvitaan demokratian ja demokraattisen kulttuurin vakiinnuttamiseksi Itä-Timorissa, ja lisäämään sitä, ja tältä osin on painotettava monipuoluekulttuuria, ilmaisunvapautta ja instituutioiden – kuten kansanedustuslaitoksen, hallituksen, oikeuslaitoksen, turvallisuus-, puolustus- ja lainvalvontaelinten – rakentamista ja auttamaan tiedotusvälineiden välittämän tiedon ulottamisessa nopeasti koko maahan sekä kohentamaan koulutus- ja terveydenhuoltoverkostoja ja asumista, jätevesi- ja vesihuoltoa koskevaa infrastruktuuria;
16. kehottaa komissiota nopeuttamaan aikatauluaan ja saattamaan päätökseen täysin toimivan lähetystön perustamisen Diliin;
17. suosittelee Euroopan parlamentin tilapäisen valtuuskunnan lähettämistä Itä-Timoriin arvioimaan uudestaan poliittista tilannetta, ilmaisemaan solidaarisuutta demokraattisille voimille ja instituutioille sekä uudistamaan Euroopan parlamentin tarjouksen Itä-Timorin parlamentin demokraattisen toiminnan tukemisesta;
18. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Itä-Timorin presidentille, hallitukselle ja parlamentille, EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, AKT-maiden hallituksille, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Australian ja Indonesian hallituksille, ASEANin pääsihteerille ja sihteeristölle, YK:n pääsihteerille, YK:n pääsihteerin Itä-Timorin erityisedustajalle ja YK:n turvallisuusneuvostolle.
Valko-Venäjä
113k
42k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. helmikuuta 2008 Valko-Venäjästä
– ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa Valko-Venäjän tilanteesta, erityisesti Valko-Venäjän tilanteesta 19. maaliskuuta 2006 järjestettyjen presidentinvaalien jälkeen 6. huhtikuuta 2006 antamansa päätöslauselman(1),
– ottaa huomioon 21. marraskuuta 2006 annetun komission julkilausuman Euroopan unionin valmiudesta uudistaa suhteensa Valko-Venäjään ja sen kansaan osana Euroopan naapuruuspolitiikkaa;
– ottaa huomioon Euroopan parlamentin mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon, joka myönnettiin Valko-Venäjän journalistiyhdistykselle 14. joulukuuta 2004 ja Aleksandr Milinkevitšille 13. joulukuuta 2006,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan,
A. ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti on toistuvasti tuominnut Valko-Venäjän presidentin-, parlamentti- ja paikallisvaalien epäkohdat;
B. ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti on kehottanut neuvostoa ja komissiota laatimaan ehdotuksia paineen lisäämiseksi Lukašenkan hallitusta vastaan kansainvälisissä järjestöissä ja vaatinut asettamaan syrjinnän harjoittajille sellaisia konkreettisia ja osuvia pakotteita, joilla ei lisätä Valko-Venäjän kansalaisten kärsimyksiä;
C. ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti on erityisesti tuominnut sen, että paikallinen demokratia, joka on kaiken demokraattisen hallinnon kulmakivi ja ilmaisee tavallisen kansan tahdon saavuttaa sen todelliset toiveet ja odotukset, on sivuutettu ja unohdettu Valko-Venäjällä,
D. ottaa huomioon, että Valko-Venäjän kansalaisjärjestöihin kohdistettu jatkuva poliittinen ja hallinnollinen painostus uhkaa niiden olemassaoloa ja heikentää niiden riippumattomuutta,
E. ottaa huomioon, että Minskissä oli tammikuussa 2008 useita yrittäjien mielenosoituksia ja että mielenosoitusten johtajat pidätettiin ja heitä usein hakattiin,
F. ottaa huomioon, että komission lähetystön perustaminen Minskiin on viime aikoina edistynyt myönteisesti,
1. pahoittelee syvästi, että demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion tila ei ole parantunut Valko-Venäjällä; korostaa, että kansalaisyhteiskunnan jäsenten ja oppositioaktivistien jatkuvat mielivaltaiset pidätykset, erityisesti Aleksandr Milinkevitšin vanginta tilapäisesti, ja tehoiskut riippumatonta lehdistöä vastaan ovat vastoin Valko-Venäjän hallituksen viimeaikaista retoriikkaa sen toivomuksesta parantaa suhteitaan Euroopan unionin kanssa;
2. pahoittelee toimittaja Aljaksandr Zdvizhkovin saamaa kolmen vuoden vankeustuomiota, katsoo, että rangaistus oli kohtuuttoman ankara, ja kehottaa Valko-Venäjän hallitusta harkitsemaan päätöstään uudelleen;
3. panee merkille useiden demokraattisen opposition aktivistien, myös Youth Movement of the Belarusian Popular Front ja Young Front (Malady Front) -ryhmien johtajien, vapauttamisen, mutta tuomitsee samalla näiden aktivistien pidättämisen, sillä heitä pidettiin vankilassa 15 päivää ja heidän erotettiin yliopistosta, koska he olivat osallistuneet 16. tammikuuta 2008 rauhanomaisiin mielenosoituksiin Minskissä juhlistaakseen solidaarisuuspäivää vangittujen Valko-Venäjän oppositioaktivistien ja kateissa olevien merkittävien valkovenäläisten perheiden kanssa;
4. kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia vapauttamaan viipymättä ja ehdoitta viimeisen poliittisen vangin Aleksandr Kazulinin ja lopettamaan demokraattisen opposition aktivisteihin ja kansalaisaktivisteihin kohdistuvan pelottelun, häirinnän, kohdennetut pidätykset ja poliittiset syytetoimet Valko-Venäjällä;
5. on tyytyväinen viimeaikaiseen edistymiseen sopimuksissa perustaa komission lähetystö Minskiin ja pitää sitä myönteisenä askelena kohti vuoropuhelun uudistamista Euroopan unionin kanssa; kehottaa komissiota hyödyntämään lähetystön avaamista täysimääräisesti;
6. muistuttaa, että Euroopan unioni julisti 21. marraskuuta 2006 valmiutensa uudistaa suhteensa Valko-Venäjään ja sen kansaan osana Euroopan naapuruuspolitiikkaa heti kun Valko-Venäjän hallitus osoittaa noudattavansa demokraattisia arvoja ja Valko-Venäjän kansan perusoikeuksia;
7. korostaa, että jotta Valko-Venäjä voi aloittaa merkittävän vuoropuhelun EU:n kanssa, sen on pantava toimeen loputkin ehdot, jotka on otettu epäviralliseen asiakirjaan "What the EU could bring to Belarus" ja joihin kuuluvat kaikkien poliittisen vankien vapautus, kuolemantuomion poisto, vapaan lehdistön takaaminen, ilmaisunvapaus, oikeuslaitoksen riippumattomuus sekä demokraattisen arvojen ja Valko-Venäjän kansan perusoikeuksien kunnioitus;
8. tuomitsee sen, että Valko-Venäjä on viimeinen Euroopan maa, jossa kuolemanrangaistus on edelleen käytössä, mikä on vastoin unionin arvoja;
9. kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia poistamaan käytöstä 8. helmikuuta 2008 annetun asetuksen nro 70, jonka säännökset rikkovat Valko-Venäjän kansalaisten oikeutta koulutukseen vaikeuttamalla heidän pääsyään korkea-asteen oppilaitoksiin;
10. kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia panemaan täytäntöön Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöneuvoston (Etyj) normit tulevien parlamenttivaalien järjestämisessä, jotka on suunniteltu pidettäviksi 28. syyskuuta 2008; kehottaa hallitusta sallimaan demokraattisen opposition edustajien pääsyn aluevaalilautakuntiin, antamaan rekisteröitymisoikeuden kaikille parlamenttivaalien ehdokkaille ja niiden tarkkailijoille ja olemaan estämättä kattavan ja täydellisen kansainvälisen vaalitarkkailuvaltuuskunnan toimintaa;
11. kehottaa neuvostoa ja komissiota ryhtymään lisätoimiin Valko-Venäjän kansalaisia koskevien viisumimenettelyjen helpottamiseksi ja vapauttamiseksi, koska vain tällaisten toimien avulla voidaan saavuttaa EU:n Valko-Venäjää koskevan politiikan keskeinen tavoite eli helpottaa ja tehostaa henkilökohtaisia yhteyksiä ja demokratisoida kyseinen valtio; kehottaa niitä tässä yhteydessä harkitsemaan mahdollisuutta olla perimättä Valko-Venäjän kansalaisilta Schengenin alueelle myönnettävien viisumien hintaa, mikä on ainoa keino estää Valko-Venäjän ja sen kansalaisten eristyminen entisestään;
12. kehottaa Schengenin alueen jäsenvaltioita käyttämään kaikkia käytettävissä olevia välineitä (kansalliset viisumikustannukset) helpottaakseen Valko-Venäjän kansalaisten siirtymistä kunkin jäsenvaltion alueella;
13. kehottaa neuvostoa ja komissiota sekä kansainvälistä yhteisöä kokonaisuutena lisäämään tukea Valko-Venäjän kansalaisyhteiskunnalle ja erityisesti lisäämään taloudellista tukea riippumattomille tiedotusvälineille, kansalaisjärjestöille ja ulkomailla opiskeleville Valko-Venäjän opiskelijoille; pitää myönteisenä komission antamaa taloudellista tukea Vilnassa (Liettua) olevalle eurooppalaiselle humanistiselle yliopistolle; kehottaa neuvostoa ja komissiota harkitsemaan taloudellisen tuen antamista olemassa olevalle hankkeelle, jonka tavoitteena on riippumattoman televisiokanavan Belsatin perustaminen Valko-Venäjälle;
14. ilmaisee myötätuntonsa Valko-Venäjän yhtenäiselle demokraattiselle oppositiolle ja liikkeen johtajalle Aleksandr Milinkevitšille sekä kaikille valkovenäläisille, jotka kamppailevat itsenäisen, avoimen ja demokraattisen, oikeusvaltioperiaatteeseen perustuvan Valko-Venäjän puolesta; kannustaa oppositiojohtajia osoittamaan yhtenäisyyttä ja sopimaan tulevista parlamenttivaaleista;
15. pahoittelee Valko-Venäjän viranomaisten päätöstä kieltäytyä toistuvasti myöntämästä viisumeja Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien jäsenille viimeisen parin vuoden aikana; pyytää Valko-Venäjän viranomaisia olemaan vaikeuttamatta lisää Euroopan parlamentin suhteista Valko-Venäjään vastaavan valtuuskunnan vierailua maahan ja ensikäden kokemusten saamista Valko-Venäjästä;
16. tuomitsee Valko-Venäjän viranomaisten ulkomaalaiselle papistolle asettamat rajoitukset, joiden tarkoituksena on rajoittaa heidän pääsyään maahan uskonnollisten järjestöjen palvelukseen, ja kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia luopumaan rajoituksista;
17. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille, Etyjin ja Euroopan neuvoston parlamentaarisille yleiskokouksille sekä Valko-Venäjän viranomaisille.
– ottaa huomioon 17. tammikuuta 2008 antamansa päätöslauselman tilanteesta Kongon demokraattisessa tasavallassa ja raiskauksesta sotarikoksena(1) sekä aiemmat päätöslauselmansa ihmisoikeuksien loukkauksista Kongon demokraattisessa tasavallassa,
– ottaa huomioon AKT:n ja EU:n yhteisen edustajakokouksen 22. marraskuuta 2007 antaman päätöslauselman Kongon demokraattisen tasavallan ja erityisesti sen itäosan tilanteesta sekä tilanteen vaikutuksesta alueeseen,
– ottaa huomioon 15. marraskuuta 2007 antamansa päätöslauselman EU:n toimista kehitysmaiden epävakaissa tilanteissa(2),
– ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle EU:n toimista epävakaissa tilanteissa – kestävää kehitystä, vakautta ja rauhaa edistävät toimet vaikeissa olosuhteissa (KOM(2007)0643) ja sen liitteenä olevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SEC(2007)1417),
– ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen 24. lokakuuta 2005 antaman päätöslauselman 60/1vuoden 2005 huippukokouksen tuloksista ja erityisesti päätöslauselman 138–140 kohdan, jotka koskevat velvollisuutta suojella väestöjä,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan,
A. ottaa huomioon, että Kongon demokraattisen tasavallan konfliktissa on vuoden 1998 jälkeen saanut surmansa 5 400 000 ihmistä ja se vaatii edelleen välittömästi ja välillisesti 1 500 kuolonuhria joka päivä,
B. ottaa huomioon, että taistelut Kongon armeijan, erotetun kenraalin Lauren Nkundan kapinallisten ja Ruandan demokraattisen vapautusarmeijan (FDLR, tunnetaan myös nimellä "Interhamwes") sotilaiden välillä ovat saattaneet Pohjois-Kivun alueen siviiliväestön jo useita kuukausia kestäneeseen äärimmäiseen ahdinkoon,
C. ottaa huomioon, että viimeisen puolentoista vuoden aikana Kongon itäosissa on tapahtunut pikkutyttöjen, äitien ja isoäitien raiskauksia, siviilien ja lapsien pakkovärväyksiä sotilaiksi sekä lukuisia muita julmuuksia ja vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, joihin ovat syyllistyneet sekä Lauren Nkundan johtamat kapinalliset että FDLR:n sotilaat ja Kongon vakinainen armeija,
D. muistuttaa, että Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaoperaation Kongon demokraattisessa tasavallassa (MONUC) mandaatti perustuu YK:n peruskirjan VII lukuun, joten sillä on lupa käyttää kaikkia tarvittavia keinoja estääkseen kaikki poliittista prosessia vaarantavat aseellisten ryhmien, ulkomaalaisten tai kongolaisten, erityisesti Interahamwen ja entisen FAR:n (Ruandan armeija) voimankäyttöyritykset ja turvatakseen sellaisten siviilien suojelun, joihin kohdistuu välitön väkivallan uhka,
E. ottaa huomioon, että Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin erityisedustaja Kongon demokraattisessa tasavallassa ilmoitti 25. tammikuuta 2008 tarkkailijoiden lähettämisestä valvomaan tulitaukoa kaikilla aseellisten ryhmien siihen asti miehittämillä alueilla sekä MONUCin Goman toimiston sotilas- ja siviilihenkilöstön lisäämisestä,
F. ottaa huomioon Gomassa 23. tammikuuta 2008 pidetyssä rauhaa, turvallisuutta ja kehitystä käsittelevässä konferenssissa annetut lupaukset joukkojen asteittaisesta kotiuttamisesta ja sitoutumisesta tulitaukoon, mihin sisältyy aselepo kaikkien sotaa käyvien osapuolten välillä, kaikkien ei-valtiollisten joukkojen riisuminen aseista, kaikkien Itä-Kongossa kotiseuduiltaan siirtymään joutuneiden väestöryhmien paluu ja uudelleenasettautuminen sekä väliaikaisen tulitaukovalvonnan käyttöönotto,
G. katsoo, että kotiuttamisen käytännön yksityiskohdat pitää täsmentää yhteisessä rauhaa ja turvallisuutta käsittelevässä teknisessä komiteassa, jonka yhtenä puheenjohtajana on hallitus, ja kansainvälisen yhteisön on tuettava tätä sitoumusta,
H. ottaa huomioon, että FDLR, jonka sotilaat ovat paenneet alueelle, osallistuu taisteluihin,
I. ottaa huomioon, että Kongon armeijalta puuttuu henkilöstöä sekä teknisiä ja taloudellisia resursseja tehtäviensä hoitamiseksi Pohjois-Kivun alueella, mikä on suurin syy siihen, että se muodostaa uhkan väestölle sen sijaan, että se olisi alueen ihmisten ja rauhan palveluksessa,
J. katsoo, että on välttämätöntä löytää poliittinen ratkaisu Pohjois-Kivun kriisiin rauhan ja demokratian lujittamiseksi sekä vakauden ja kehityksen edistämiseksi Afrikan suurten järvien alueen kaikkien väestöryhmien hyvinvoinnin hyväksi,
K. ottaa huomioon, että Kongon ulkoministeri Mbusa Nyamwisi ja Ruandan ulkoministeri Charles Murigande tapasivat Kinshasassa 3. syyskuuta 2007 Pohjois-Kivun konfliktin ratkaisemiseksi,
L. ottaa huomioon, että Benissä järjestettiin 28. – 30. tammikuuta 2008 kokous, jonka puheenjohtajina toimivat Kongon demokraattisen tasavallan puolustusministeri Chikez Diemu ja Ugandan puolustusministeri Crispus Kiyonga,
M. ottaa huomioon, että vuoden 2006 jälkipuoliskolta Kongon demokraattisen tasavallan konflikti on ajanut lähes 400 000 ihmistä asuinsijoiltaan ja että Pohjois-Kivun maakunnassa on tällä hetkellä kaikkiaan 800 000 maakunnan sisäistä pakolaista,
N. katsoo, että kolme vuotta jatkuneelle sisällissodalle on tyypillistä maan luonnonrikkauksien järjestelmällinen ryöstäminen, johon syyllistyvät yhtä lailla Kongon hallituksen liittolaiset kuin vihollisetkin,
O. ottaa huomioon, että terveystilanteen selkeä parantaminen ja kuolleisuuden vähentäminen Kongon demokraattisessa tasavallassa ja erityisesti Pohjois-Kivussa vaatii vuosien sitkeää työtä ja huomattavia taloudellisia investointeja sekä Kongon hallitukselta että kansainväliseltä yhteisöltä,
P. ottaa huomioon, että 3. helmikuuta 2008 maanjäristys, jonka voimakkuus oli 6 Richterin asteikolla, iski suurten järvien alueelle ja erityisesti konfliktista jo aiemmin pahasti kärsineisiin Bukavun ja Goman kaupunkeihin ja niiden ympäristöön aiheuttaen kuolonuhreja, loukkaantuneita sekä huomattavia aineellisia vahinkoja,
Q. ottaa huomioon, että vuoden 2007 lopussa sattuneiden yhteenottojen jälkeen useat avustusjärjestöt ovat jo joutuneet keskeyttämään toimintansa, eikä sairaaloissa ole enää varusteita ja eräiden sairaaloiden hoitohenkilöstö on lähtenyt paikalta,
R. ottaa huomioon, että Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan paikallinen väestö ja pakolaiset ovat yhä heikommassa kunnossa Pohjois-Kivussa ja taistelujen jatkuminen estää avustusjärjestöjen pääsyn tietyille alueille, joilla kuitenkin tarvitaan kiireellisesti elintarvike- ja lääkäriapua,
S. ottaa huomioon, että myös aliravitsemus lisää tällä hetkellä Pohjois-Kivun asukkaiden äärimmäistä haavoittuvuutta ja että Lääkärit ilman rajoja -järjestön avustusohjelmien tietojen mukaan aliravitsemus on levinnyt Pohjois-Kivun alueella huolestuttavan laajalle ja avun ulkopuolelle jäävät perheet ovat vaarassa,
1. on syvästi järkyttynyt Pohjois-Kivun alueella liian monia vuosia jatkuneista joukkomurhista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan ja vaatii kaikkia toimivaltaisia kansallisia ja kansainvälisiä viranomaisia asettamaan syytteeseen ja tuomitsemaan järjestelmällisesti niiden tekijät riippumatta heidän henkilöllisyydestään, ja kehottaa YK:n turvallisuusneuvostoa ryhtymään kiireellisesti kaikkiin sellaisiin toimiin, joilla voidaan estää hyökkäykset Pohjois-Kivun siviiliväestöä vastaan;
2. toteaa, että laajoista toimivaltuuksistaan huolimatta MONUCilla ei ole riittävästi voimavaroja, jotta se voisi estää joukkomurhat, raiskaukset, ryöstämisen, siviilien ja lapsien pakkovärväyksen sotilaiksi tai lukuisat muut julmuudet ja ihmisoikeusloukkaukset, ja pyytää neuvostoa ja komissiota varmistamaan, että MONUCin äskettäinen vahvistaminen johtaa Pohjois-Kivun asukkaiden turvallisuuden huomattavaan parantumiseen, ja jos näin ei käy, viemään asian kiireellisesti YK:n turvallisuusneuvostoon, jotta MONUC kykenisi suorittamaan tehtävänsä, alkaen alueen siviiliväestön tehokkaasta ja pysyvästä suojelemisesta;
3. kehottaa soveltamaan nollatoleranssia tyttöihin ja naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan, jota käytetään sodankäyntimenetelmänä, ja vaatii ankaria rikosoikeudellisia rangaistuksia tällaisiin rikoksiin syyllistyneille; muistuttaa, että on tärkeää taata pääsy lisääntymisterveyspalveluiden piiriin konfliktitilanteissa ja pakolaisleireillä;
4. pitää myönteisenä Goman rauhankokouksen järjestämistä, ottaen huomioon tarpeen saavuttaa poliittinen ratkaisu itäisen Kongon konfliktiin; muistuttaa kuitenkin, että huolimatta Interahamwen (FDLR) edustajien merkittävästä poissaolosta tämän konferenssin lopuksi 23. tammikuuta 2008 annetut lupaukset joukkojen kotiuttamisesta ja sitoutumisesta tulitaukoon olivat hauraita, ja kannustaa kaikkia konfliktin osapuolia työskentelemään lakkaamatta rauhan puolesta, lopettamaan perusoikeuksien ja kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön loukkaamisen, pysäyttämään kaikki siviileihin kohdistuvat hyökkäykset ja sallimaan avustusjärjestöille siviiliväestön auttamisen;
5. katsoo, että kotiuttamisen käytännön yksityiskohdat pitää vielä täsmentää yhteisessä rauhaa ja turvallisuutta käsittelevässä teknisessä komiteassa, jonka yhtenä puheenjohtajana on Kongon demokraattisen tasavallan hallitus, ja kansainvälisen yhteisön on tuettava tätä sitoumusta, pyytää, että tämä komitea perustetaan mahdollisimman pian kotiuttamiskysymyksen viemiseksi loppuun;
6. panee tyytyväisenä merkille Kongon ja Ruandan ulkoministerien tapaamisen syyskuussa 2007 ja pyytää Ruandan viranomaisia osallistumaan käytännössä erilaisiin pyrkimyksiin Pohjois-Kivun konfliktin ratkaisemiseksi, erityisesti siltä osin kuin on kyse Pohjois-Kivun alueella olevien Interahamwe-joukkojen syytteeseen asettamisesta, aseistariisunnasta, kotiuttamisesta ja kotimaahan palauttamisesta;
7. pyytää neuvostoa ja komissiota myöntämään kiireellisesti varoja katastrofirahastosta, ottaen huomioon, että Pohjois-Kivun asukkaiden humanitaarinen tilanne on äärimmäisen vakava sekä alueella yhä jatkuvien konfliktien että 3. helmikuuta 2008 tapahtuneen maanjäristyksen vuoksi, ja huolehtimaan siitä, että avustusjärjestöt voivat tehdä työtään mahdollisimman hyvissä olosuhteissa;
8. pyytää neuvostoa ja komissiota toteuttamaan laajoja lääkinnällisiä avustusohjelmia, joiden avulla voidaan viipymättä vaikuttaa itäisen Kongon siviiliväestön tilanteeseen, sekä välittömien tarpeiden tyydyttämiseksi että ennakoitavissa olevan jälleenrakennuksen näkökulmasta;
9. pyytää toteuttamaan Kimberleyn prosessin kaltaisia valvontajärjestelmiä EU:n markkinoille tuotujen raaka-aineiden alkuperän sertifioimisessa;
10. pyytää neuvostoa sekä jokaista jäsenvaltiota antamaan erityisapua Kongon demokraattisen tasavallan itäosien asukkaille;
11. kehottaa Pohjois-Kivuun maaliskuussa 2008 lähetettävää EU:n valtuuskuntaa raportoimaan sille;
12. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Afrikan unionin toimielimille, YUTP:n korkealle edustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille, Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle, Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusneuvostolle, Kongon demokraattisen tasavallan presidentille, parlamentille ja hallitukselle sekä Ruandan tasavallan parlamentille ja hallitukselle.