Marokko miehittää laittomasti Länsi-Saharaa vuodesta 1976, jolloin se liitti kyseisen alueen omiinsa räikeästi kansainvälistä oikeutta loukaten.
Saharalaisten laillisen edustajan Polisario-rintaman ja YK:n toteuttamista kaikista ponnisteluista ja hyvän tahdon eleistä huolimatta Länsi-Saharan rauhanprosessi on Marokon joustamattomuuden vuoksi ollut pitkään pysähdyksissä. Maa väittää noudattavansa kansainvälistä oikeutta ja jatkaa kyseisen alueen miehittämistä.
Tyypillistä Marokon asennetta ovat edustaneet rauhanprosessin jarruttaminen ja sellaisten ehdotusten tekeminen, joilla on ensisijaisesti pyritty asettamaan kyseenalaiseksi YK:n päätöslauselmissa ja Yhdistyneiden Kansakuntien perusoikeuskirjassa tunnustettu saharalaisten oikeus päättää itse omasta kohtalostaan.
Nyt kun sortotoimet Marokon miehittämillä Länsi-Saharan alueilla ovat koventuneet, kysyn neuvostolta, miten se arvioi Marokon käyttäytymistä ja mitä aloitteita se aikoo kehittää pannakseen täytäntöön Länsi-Saharasta annetut YK:n päätöslauselmat siten, että saharalaisten laillinen ja luovuttamaton itsemääräämisoikeus toteutuu, mikä on Länsi-Saharan konfliktin oikeudenmukaisen ja pysyvän ratkaisemisen ainoa ja ehdoton edellytys.
Tätä puheenjohtajavaltion laatimaa vastausta, joka ei sinänsä sido neuvostoa eikä sen jäseniä, ei esitetty suullisesti neuvoston kyselytunnilla Euroopan parlamentin Strasbourgissa lokakuussa 2007 pidetyllä istuntojaksolla.
Neuvoston kanta on selvä.Neuvosto tukee täysin Yhdistyneiden Kansakuntien ja sen pääsihteerin henkilökohtaisen edustajan työtä poliittisen ratkaisun löytämiseksi ongelmaan.Neuvosto on pitänyt tiukasti kiinni siitä, että ratkaisun on oltava oikeudenmukainen, pysyvä, molemmin puolin hyväksyttävä ja että sillä on tarjottava Länsi-Saharan ihmisille itsemääräämisoikeus YK:n päätöslauselmien mukaisesti.
Useiden vuosien poliittisen umpikujan jälkeen Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston 30. huhtikuuta 2007 antama päätöslauselmaa voidaan pitää mahdollisuutena antaa piristysruiske ja pyytää osapuolten välisiä suoria neuvotteluja ilman ehtoja.Tänä vuonna 18.–19. kesäkuuta ja 10.–11. elokuuta käytiin kaksi neuvottelukierrosta Yhdistyneiden Kansakuntien suojissa, ja syksyksi suunnitellaan uutta kierrosta.Toivomme, että osapuolet ja alueen valtiot jatkavat yhteistyötä täysimääräisesti Yhdistyneiden Kansakuntien ja toistensa kanssa edetäkseen tässä kysymyksessä kohti poliittista ratkaisua.