Puhemies. – (FR) Esityslistalla on seuraavana keskustelu kuudesta Bangladeshin tilannetta koskevasta päätöslauselmaesityksestä(1).
Ewa Tomaszewska, laatija. − (PL) Arvoisa puhemies, tammikuun 2007 levottomuuksien yhteydessä Bangladeshin väliaikainen hallitus määräsi poikkeustilan, ja tämän vuoden kesäkuun 11. päivänä se antoi uuden määräyksen, joka rajoittaa ihmisoikeuksia terroristilain epämääräisellä määritelmällä.
Kesäkuussa Bangladeshissa tehtiin suuri joukko pidätyksiä, joissa käytettiin hyväksi poikkeuksellisia oikeuksia, joiden nojalla pidätyksiä voidaan tehdä ilman pidätysmääräystä, mikäli pidätettävän henkilön ja rikoksen välillä voidaan olettaa olevan yhteys. Pidätykset koskivat itse asiassa kahden pääoppositionpuolueen, Awami League -puolueen ja Bangladeshin kansanpuolueen johtajia, jäseniä ja kannattajia, jotka kieltäytyivät tekemästä yhteistyötä hallituksen kanssa yleisten vaalien järjestämiseksi, kunnes heidän johtajansa vapautettaisiin vankeudesta. Nykyiset orastavat neuvottelut Awami League -puolueen kanssa antavat toivoa. Elintarvikkeiden hintojen jyrkkä nousu uhkaa kuitenkin valtion vakautta. Näissä olosuhteissa joulukuuksi suunnitellut vaalit eivät takaa, että Bangladesh lähtee demokratian tielle.
Vaadimme Bangladeshin hallitusta poistamaan poikkeustilan ja kunnioittamaan ihmisoikeuksia, jotka auttavat ylläpitämään demokraattisia normeja vaalien aikana. Vaadimme, että sotilaalliset joukot vedetään niistä toimista, jotka ovat yhteydessä vaalien järjestämiseen.
Jean Lambert. – (EN) Arvoisa puhemies, kuten tiedämme, parlamentti on ollut jo kauan huolissaan Bangladeshin tilanteesta. Tuimme kehotuksia toteuttaa toimenpiteitä, joilla taataan vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit, ja tuimme myös kansalaisyhteiskunnan kehotuksia tarkistaa ja ajanmukaistaa vaaliluettelot, jotta voitaisiin varmistaa mahdollisimman laaja osallistuminen kyseisiin vaaleihin.
Minun mielestäni on tärkeää sanoa, että pidämme hyvin myönteisenä tätä uutta vaaliluetteloa koskevaa edistystä. Sen toteuttaminen on tärkeä tehtävä, ja jos se todellakin toteutetaan ajoissa ja jos sillä varmistetaan, että myös vähemmistöryhmät ynnä muut sisällytetään siihen, tämä on historiallinen saavutus Bangladeshin viranomaisilta. Tiedämme, että vaaliluettelolla on jo nyt ollut hyvin myönteisiä vaikutuksia, epäilemättä moniin naisiin, jotka tulevat köyhistä perheistä ja oloista, sillä he tuntevat, että heillä on viimeinkin identiteetti, että he voivat nyt lainata pieniä rahamääriä perustaakseen omia yrityksiään ja niin edelleen.
Joten jotakin myönteistä on tapahtunut. Pidämme myös myönteisenä äskettäistä sotarikollisia koskevaa toimintaa ja toimia, joita hallitus, tai ainakin osa sitä, on toteuttanut korruption torjumiseksi.
Olemme kuitenkin erittäin huolissamme väliaikaisen hallituksen asemasta ja toiminnasta ja hätätilasta, jotka jatkuvat edelleen. Jotkut sanovat, että hätätila on tavallaan tekninen kysymys sen varmistamiseksi, että hallitus voi jatkaa väliaikaisen jakson jälkeenkin.
Riippumatta siitä, pitääkö tätä näkemystä oikeana, minun mielestäni hätätila alkaa todella näkyä tarkastusten ja tasapainon puutteena järjestelmässä erityisesti, koska olemme vastikään selonteoista saaneet tietoja joukkopidätyksistä, asianmukaisten oikeudenkäyntien puutteesta, kidutusväitteistä, laittomia teloituksia koskevista raporteista, toimittajien painostuksesta ja naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä.
Väliaikaisen hallituksen on siis selvästi hillittävä turvallisuusjoukkoja, lopetettava joukkopidätykset ja joko asetettava pidätetyt ihmiset syytteeseen tai vapautettava heidät ja taattava asianmukainen oikeudenkäynti. Tässä päätöslauselmassa näkyy selvästi toive, joka parlamentilla minun mielestäni on hätätilan lopettamisesta ja sen varmistamisesta, että kansalaisyhteiskunta voi edetä täysimääräisiin, oikeudenmukaisiin ja vapaisiin vaaleihin Euroopan unionin tuella, ainakin sen vaalitarkkailuvalmiuksien osalta.
Marios Matsakis, laatija. − (EN) Arvoisa puhemies, Bangladesh on yksi planeettamme köyhimmistä valtioista, ja sen fyysisellä koskemattomuudella on eräpäivä, sillä jos ilmaston lämpenemistä ei pysäytetä, suuri osa valtiosta uppoaa mereen vuoteen 2050 mennessä. Poikkeustila – jonka väliaikaishallitus julisti tammikuussa 2007 väkivaltaisuuksien keskellä vaaleja edeltävänä aikana – olisi pitänyt jo lopettaa. Kaikki henkilöt, jotka on pidätetty poikkeustilasääntöjen perusteella, pitäisi tuoda tuomioistuimen eteen tai vapauttaa.
Lisäksi, uusi terrorismin vastainen määräys pitää kiireellisesti yhdenmukaistaa niiden kansainvälisesti hyväksyttyjen normien mukaiseksi, joilla valtion poliittisiin prosesseihin, ja tulevat vaalit pitää järjestää militarisoimattoman poliittisen rauhallisuuden ilmapiirissä.
Esko Seppänen, laatija. − (FI) Arvoisa puhemies, äsken hyväksytyssä päätöslauselmassa Euroopan parlamentti vaati ihmisoikeuksia intialaisille.
Bangladeshin tilanne on erittäin ongelmallinen. Koko maa on ollut 18 kuukautta poikkeustilassa, eikä näköpiirissä ole vapaita vaaleja. Bangladesh ei ole demokraattinen valtio, vaikka tietysti on niin, että maailma on täynnä epädemokraattisia valtioita ja demokratian loukkauksia. Kaikista epädemokratioista on saanut EU:n ja Yhdysvaltojen tuomion osakseen vain Zimbabwe. Sen vaalien epädemokraattisuutta voidaan vapaasti arvostella länsimaisessa mediassa, koska maassa ei ole öljyä. Öljy on puskuri ja suoja demokratian loukkausten tuomitsemista vastaan.
Bangladesh ei myöskään ole öljyvaltio. Siitä syystä media voisi öljyriippuvaisten vallanpitäjien hiljaisella siunauksella tuoda esiin maan tilan. Bangladeshissa on otettu uudelleen käyttöön kuolemanrangaistus, ja poikkeustilan julistamisen jälkeen on pidätetty 300 000 ihmistä löyhin perustein, näistä 12 000 viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Viime viikkoina pidätetyistä ihmisistä monet ovat olleet demokratian puolustajia, paikallisia puolueaktivisteja ja demokratian tukijalkoja, joita valtio ja hallitus kohtelevat rikollisina.
Terrorismi on Bangladeshissakin päivän sana, ja sen varjolla loukataan ihmisoikeuksia. Bangladesh ei ole oikeusvaltio. Ihmisoikeusloukkaukset toteutuvat siellä mitä moninaisimpien pidätysten, syytettyjen puolustautumisoikeuden puuttumisen, tuomioiden julistamisen ja niiden perusteiden puuttumisen muodossa. Perustuslaissa vahvistettuja ihmisoikeuksia ei kunnioiteta. Edellä mainituista syistä ryhmämme tukee parlamentin yhteistä päätöslauselmaa, jossa vaaditaan poikkeustilan pikaista kumoamista ja vapaiden vaalien järjestämistä ajallaan.
Thomas Mann, PPE-DE –ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, Ahmed-väliaikaishallituksen pitää keskittyä sen todellisiin tavoitteisiin: torjumaan korruptiota, tekemään maasta turvallisen ja luomaan edellytykset vaaleille, jotka järjestetään elokuussa paikallisella tasolla ja joulukuussa koko valtiossa. Vaalit pitää kuitenkin järjestää oikeudenmukaisesti kunnioittaen kansainvälisiä sopimuksia, ja etnisille ja uskonnollisille vähemmistöille pitää antaa mahdollisuus osallistua sekä passiivisesti että aktiivisesti. Vaalitarkkailijoiden, mukaan lukien Euroopan unionin tarkkailijoiden, pitäisi suorittaa tarvittavaa tarkkailua valtiossa.
Ääriryhmien hyökkäykset pitää tietenkin estää. Vuonna 2008 annetun uuden terrorismin vastaisen säädöksen, joka tähtää tähän, pitää kuitenkin noudattaa kansainvälistä oikeutta. Näin ei vielä ole. Tällä hetkellä säädöstä käytetään pääasiallisesti siihen, että hyökätään niiden ihmisten kimppuun, jotka ovat poliittisen vainon uhreja. Ei ole ihme, että Bangladesh on pelkojen paikka, kun ihmisoikeusaktivistit ja kritiikkiä esittävät kansalaiset pidätetään mielivaltaisesti.
Pidätetyillä on oikeus oikeusturvaan. Ihmisoikeusjärjestö Odhikar on todennut, että tiedot joukkopidätyksistä ja pahoinpitelyistä on vahvistettu. Olen vieraillut Bangladeshissa useaan kertaan Euroopan parlamentin Etelä-Aasian alueellisen yhteistyön liiton SAARC:in valtuuskunnan jäsenenä. Monet täällä tänään istuvat jäsenet olivat myös läsnä. Kyseisessä vaatimattomassa islamistisessa valtiossa on vastuullisissa asemissa monia ihmisiä, joista mielellään hankkiuduttaisiin eroon. He odottavat epätoivoisesti panosta ulkopuolelta, nimittäin Euroopan unionin komissiolta ja neuvostolta.
Arvoisa puhemies, kiitä teitä juuri tekemästänne päätöksestä Euroopan parlamentin päätösvaltaisuudesta. Hyvä Neena Gill, toivon, että voimme kaikki pitää kiireelliset asiamme käsiteltävinä ja että meidän ei tarvitsisi jatkuvasti sanoa, että ne käsiteltäisiin asianmukaisessa valiokunnassa. Marios Matsakis on täysin oikeassa. Yksi askel pidemmälle tässä asiassa tarkoittaisi, että yhtäkkiä ei olisi enää keskinäisiä ryhmiä. Se olisi kohtalokasta, sillä valiokunnat eivät voi tehdä tätä työtä.
Meidän täytyy ottaa kaikki irti siitä mahdollisuudesta, että meillä on riittävästi aikaa, jotta me emme enää myöhemmin ole samassa tilanteessa, jossa puhemiesparan täytyy käyttää nuijaa – koska tulevaisuudessa meillä on toivottavasti kaksi kertaa enemmän aikaa, jotta Euroopan parlamentti tunnettaisiin ihmisoikeuksien äänenä ja jotta se voi vahvistua – ja se kestää.
Neena Gill, PSE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, johdettuani Etelä-Aasian maiden suhteiden valtuustoa ja käytyäni Bangladeshissa sanoisin, että kyseessä on epävakaa valtio, joka on saanut osansa poliittisista, taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristöön liittyvistä takaiskuista. Kun kuitenkin olin siellä, minuun teki vaikutuksen eloisat ja vapaat tiedotusvälineet sekä ihmisten päättäväisyys päästä vaikeuksiensa yli.
Uskon, että Bangladeshin suhteemme painopistealana on maan demokraattisen liikehdinnän tukeminen ja oikeusperiaatteiden vakauttaminen sekä avustaminen demokraattisten instituutioiden rakentamisessa. Euroopan unionilla on tärkeä asema Bangladeshin auttamisessa näiden tavoitteiden saavuttamisessa, ja tämä pitäisi toteuttaa rakentavina toimenpiteinä valtion auttamiseksi, ei yrityksenä ohjailla sivusta heidän ongelmiaan.
Olen todella tyytyväinen ilmoitukseen vaaleista, jotka on määrä järjestää joulukuun kolmannella viikolla tänä vuonna, ja vetoan väliaikaishallitukseen, että se varmistaisi kyseisten vaalien olevan vapaat ja oikeudenmukaiset ja että se sallisi vaalikomission jatkaa suunnitelmansa mukaisesti.
Haluaisin puhua asioista, jotka Thomas Mann otti esiin minua vastaan, sillä mielestäni ei ole asianmukaista nostaa esiin asioita aikaisemmista väittelyistä. Sanoisin, että jos otamme kiireelliset asiamme todella vakavasti, Thomas Mannin pitäisi varmistaa, että kyseiset ihmiset ovat täällä. Meillä kaikilla on velvollisuus varmistaa, että kollegamme ovat paikalla, koska meillä on vähemmistöryhmiä, jotka vaikuttavat siihen, miten Euroopan parlamentti nähdään maailmalla. Nähtyämme näitä keskusteluja on tärkeää muistaa, että kiireelliset asiat ovat tärkeitä, mutta hoitakaa kaikki ihmisenne paikalle.
Janusz Onyszkiewicz, ALDE-ryhmän puolesta. – (PL) Arvoisa puhemies, asukasluvulla laskettuna Bangladesh on maailman seitsemänneksi suurin valtio, jonka väkiluku on yli 150 miljoonaa. Kyseessä on valtio, joka itsenäistyi vuonna 1971, mutta on kärsinyt kaksikymmentä vuotta itsevaltaisista hallituksista, jotka ovat hyvin usein olleet sotilaallisia. Vuonna 1991 kyseisessä valtiossa tapahtui kuitenkin jotain uutta. Syntyi demokratia, joka lisääntyi viidellä prosentilla. Tunnettu yhtiö Goldman Sachs totesi, että Bangladeshilla oli hyvin lupaava tulevaisuus, jos tarkastelun kohteena oli nopea taloudellinen kasvu. Todistamme tänään huomattavaa taantumaa, ja valtissa on käynnissä poliittinen kriisi. Armeija on ilmestynyt kaduille. Sen lisäksi armeija haluaisi muuttaa perustuslain esitelläkseen oman versionsa demokratiasta, niin kuin se itse sitä kutsuu. Olemme kuulleet sen aikaisemmin. Meillä on ollut tilaisuus tarkkailla läheltä, mistä tässä demokratian erikoismuodossa on kysymys. Jos demokratian uuteen versioon kuuluu armeijan tuominen politiikkaan, minun näkemykseni mukaan suunta on erittäin huono.
Ryszard Czarnecki, UEN-ryhmän puolesta. – (PL) Arvoisa puhemies, Bangladeshin tilanne on aina ollut erittäin vakava, mutta erityisen vakava viimeisten 18 kuukauden aikana – siitä lähtien, kun valtiossa julistettiin poikkeustila. Yksi vaikutus on esimerkiksi ollut se, että kuolemanrangaistusten määrää on lisätty ja yli 300 000 ihmistä on pidätetty ja lukuisia heistä on kidutettu. Ongelmana on, ettei sortamiselle näy loppua. Kuusi viikkoa sitten yli 12 000 ihmistä pidätettiin. Kaikki tämä tapahtuu dramaattista taloudellista taustaa vasten. Riisin ja peruselintarvikkeiden hinnat ovat nousseet kolmanneksen. Maassa tapahtuu myös luultavasti suunnaton maastamuuttoaalto, ja maahanmuuttajien lukumäärä nousee 25 miljoonaan ihmiseen seuraavan 40 vuoden aikana. Joukkopaon aiheuttavat tulvat, jotka ovat erittäin todennäköinen tulos nousevasta vedenpinnan tasosta Bengalinlahdella. Kaikki tämä viittaa yhteen johtopäätökseen: meidän täytyy kiinnostua Bangladeshistä ja antaa sille tukea. Meidän täytyy myös tukea taloudellista ja demokraattista muutosta kyseisessä valtiossa – maailman köyhimmässä valtiossa.
Eija-Riitta Korhola (PPE-DE). - (EN) Arvoisa puhemies, vuonna 2007 käynnistetyn poikkeustilasäännön mukaan henkilö voidaan vangita määräämättömäksi aikaa ilman tuomioistuimen määräystä sillä perusteella, että on perusteltua epäillä vangitun osallistuneet korruptioon liittyvään toimintaan. Motiur Rahman Nizamin äskettäisen pidätyksen jälkeen kolme Bangladeshin poliittisen pääpuolueen johtajaa on nyt pidätetty kuvitteellisten korruptiosyytteiden perusteella.
Maaliskuusta 2008 lähtien ainakin 12 000 ihmistä on pidätetty, ja heiltä on kielletty oikeus vapautukseen takuita vastaan. Lukuun sisältyy satoja poliittisten puolueiden jäseniä, mutta myös talouselämän henkilöt ja journalistit ovat joutuneet tämän korruption vastaisen noitavainon saaliiksi.
Koska vaalit aiotaan järjestää tämän vuoden joulukuussa, keskeiset poliittiset johtajat eivät voi osallistua keskusteluun, mikä estää demokraattisen prosessin. Vaikka väliaikaishallitus kieltää väitteet, joiden mukaan pidätykset olisivat poliittisesti motivoituneita, kyseisten tapahtumien strateginen ajoitus on liian suuri yhteensattuma jätettäväksi huomiotta.
Vankeja pitäisi syyttää lainmukaisesti vahvistettujen todisteiden perusteella tai heidät pitäisi vapauttaa välittömästi. Muussa tapauksessa tulevien vaalien tulos on vilpillinen ja kaukana demokraattisesta.
Lidia Joanna Geringer de Oedenberg (PSE). - (PL) Arvoisa puhemies, Bangladeshin ongelmat, joihin olemme kiinnittäneet huomiomme jo muutaman vuoden ajan, ovat edelleen selvittämättä. Maailma kuulee jatkuvasti uusista ihmisoikeusrikkomuksista kyseisessä valtiossa. Tammikuusta 2007 lähtien Bangladesh on ollut poikkeustilassa. Kesäkuun 11. päivänä annettu terrorismin vastainen säädös on lisännyt ihmisoikeuksien rajoituksia, ja siitä on tullut jälleen yksi väline poliittisessa taistelussa. Viimeisen 18 kuukauden aikana on tehty 300 000 pidätystä ja kuoleman-rangaistuksen käyttöalaa on laajennettu. Vankeja kidutetaan, ja heitä kuolee selittämättömissä olosuhteissa. Bangladeshin viranomaiset eivät tee juuri mitään tukeakseen valtion taloutta, vaikka elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet yli kolmanneksen viime kuukausina ja vaikka neljännestä pinta-alasta uhkaa jatkuva tulvariski ja humanitaarinen katastrofi. Valtio saa mahdollisuuden muutokseen vapaiden parlamenttivaalien avulla. Vaalien edellä on kuitenkin kumottava poikkeustila. On elintärkeää, että väliaikaishallitus takaa lehdistönvapauden vaaleja edeltävänä aikana ja valtio kaikkien etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen edustajien osallistumisen vaaleihin. Euroopan unionin pitäisi pikimmiten palauttaa oma vaalitarkkailutehtävänsä Bangladeshissä, ja sitä ennen Euroopan komission Bangladeshin lähetystön täytyy tarkkailla huolellisesti maan poliittista tilannetta ja perusihmisoikeuksien noudattamista.
Leopold Józef Rutowicz (UEN). - (PL) Arvoisa puhemies, Bangladeshin vapaus ja asema itsenäisenä valtiota varmistettiin ja ostettiin monien miljoonien kansalaisten hengellä. Kyseinen kansakunta kärsii myös huomattavista menetyksistä sijainnistaan ja olosuhteistaan johtuen. Sitä vaivaavat luonnonkatastrofit. Valtio on ylikansoitettu, ja siellä asuu 1 040 ihmistä neliökilometrillä; valtio ei ole kaupungistunut, ja siellä on erittäin alhainen tulotaso henkeä kohti. valtiota on vaikea hallita lukutaidottomuuden ja maanteiden sekä tietoliikenneyhteyksien puutteen vuoksi. Se tarvitsee jatkuvaa tukea ulkopuolelta, ei vähiten tehokkaan demokraattisen järjestelmän luomisessa, joka on tärkeä ja vaikea ongelma islamilaisissa valtioissa. On erittäin tärkeää tarkastella tehokkaita auttamismuotoja, joiden tarkoituksena ei ole Bangladeshin johtaminen totalitaarisen hallituksen johdolla. Kannatan päätöslauselmaa. Keskustelu demokratiasta voi kannustaa positiiviseen toimintaan parlamentin taholta.
Filip Kaczmarek (PPE-DE). - (PL) Arvoisa puhemies, Bangladeshin armeijan kannattama väliaikaishallitus pidättää tuhansia ihmisiä, niiden joukossa opposition kannattajia. Heitä pidetään vankeudessa kuukausien ajan ilman syytteitä. Tätä tapahtuu korruption ja terrorismin torjumisen tekosyyllä. Hallitus vainoaa myös riippumattomia tiedotusvälineitä ja sallii kiduttamisen. Kaikki tämä tapahtuu valtiossa, joka on maailman köyhimpien ja tiheimmin asutettujen valtioiden etulinjassa. Tätä taustaa vasten on todettava huolestuneena, että Euroopan unioni ei tarkastele riittävän ponnekkaasti Bangladeshin ongelmia. Tilanteen täytyy muuttua. Tähän pitäisi olla hyvä mahdollisuus parlamenttivaaleissa, jotka aiotaan järjestää vuoden lopussa. Euroopan komission ja neuvoston pitäisi ehdottomasti toimia paljon aktiivisemmin saadakseen poikkeustilan päätettyä ja ihmisoikeusrikkomukset loppumaan. Euroopan unionin pitäisi luoda erityistä painetta tuleviin vaaleihin ja valvoa huolellisesti sekä vaalien valmisteluja että järjestämistä.
Jo Leinen (PSE). – (DE) Arvoisa puhemies, Euroopan unioni on erittäin kiinnostunut Bangladeshin demokraattisista olosuhteista ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Yhdyn myös vaatimukseen vapaista ja oikeudenmukaisista vaaleista sekä poikkeustilatoimenpiteiden lopettamisesta lähitulevaisuudessa. Demokraattista väittelyä ei tietenkään voi tapahtua pelon ja uhkailun ilmapiirissä.
On totta, että esitämme vaatimuksemme väliaikaishallitukselle, mutta meidän pitää tähdentää myös sitä, että Bangladeshin poliittisilla voimilla on varsin sivistymätön tyyli ja että asiat eivät tapahdu rauhanomaisesti, vaan erittäin väkivaltaisesti, erityisesti vaalikampanjoiden aikana. Vaalikampanjoita käytetään aina vähemmistöjen uhkailuun. Viestimme onkin suunnattu kaikille toimijoille, ensisijaisesti hallitukselle, mutta myös puolueille.
Kunnioitan kuitenkin päätöstänne, arvoisa puhemies, mutta haluaisin vain tähdentää, että työjärjestyksessämme todetaan, että ”jos äänestys osoittaa, että parlamentti ei ole päätösvaltainen, otetaan äänestys seuraavan istunnon esityslistalle.” (149 artiklan 3 kohta). Toivoisin, että äänestys järjestettäisiin kolmenkymmenen läsnä olevan jäsenen sijaan kuudensadan ollessa paikalla, mikä on aina tilanne keskipäivän äänestyksissä.
Justas Vincas Paleckis (PSE). – (LT) Bangladesh on yksi mailman köyhimmistä valtioista. Se on myös yksi tiheimmin asutetuista valtioista maailmassa. Bangladesh on valtio, joka on ilmastonmuutoksen suurimmalla riskialueella. Valtio on myös yksi vähiten demokraattisista.
Olen luetellut neljä ongelmaa, neljä uhkaa, joista jokainen voisi yksinäänkin viedä kukoistavan valtion alennustilaan. Sen vuoksi, jotta ketju voidaan katkaista, demokratia pitäisi palauttaa; jopa tämän päivän keskustelujen pitäisi johtaa siihen suuntaan.
Marios Matsakis (ALDE). − (EN) Arvoisa puhemies, pahoittelen, että minun täytyy taas pyytää puheenvuoroa, mutta minun täytyy taas vastata Neena Gillille. Hän väitti, että torstai-iltapäivän keskustelu ja päätöslauselmat ovat tulosta pienen vähemmistöryhmän toiveista. Väittäisin, että se on epäkunnioittavaa, epäoikeudenmukaista ja perusteetonta. Näistä päätöslauselmista keskustellaan laajasti tapaamisissa, jossa kaikkien ryhmien edustajat – myös PSE-ryhmän – ovat paikalla, päivä tai kaksi ennen tänne tuloa torstaina iltapäivällä. Ryhmien edustajat hyväksyvät ne, jos he ovat yhtä mieltä sisällöstä, ja sitten niistä keskustellaan ja äänestetään.
Joten jos on olemassa sosialistiseen ryhmään liittyvä ongelma, se ei ole meidän murheemme. Se on Neena Gillin ryhmän ongelma ja murhe. Ehkä he eivät keskustele asioista riittävästi tai ajoissa, mutta se on hänen ongelmansa. Torstai-iltapäivien oslta tilanne on päinvastainen. Kyseessä eivät ole vähemmistöryhmät. PPE-DE-ryhmällä on enemmistö torstai-iltapäivisin, ja PPE-DE-ryhmän haluamat asiat hyväksytään, sillä heillä on enemmistö.
Zdzisław Zbigniew Podkański (UEN). - (PL) Arvoisa puhemies, Euroopan parlamentille on tullut tavaksi pohtia esimerkkejä ihmisoikeusloukkauksista, demokraattisista periaatteista ja oikeusperiaatteesta sekä antaa asianmukaiset päätöslauselmat täysistunnossa. Yksi tänään tarkastelemistamme asioista on Bangladeshin tilanne. Kyseisessä valtiossa ei järjestetty 22. tammikuuta 2007 suunniteltuja vaaleja, ja ne on lykätty järjestettäväksi joulukuussa 2008. Tämä on vaikeuttanut tilannetta johtaen yhtäältä lukuisiin sosiopoliittisiin mielenosoituksiin ja toisaalta laillisten määräysten kiristämiseen sekä hallituksen joukkojen tiukempaan vastaamiseen. Ilmaisuja ”terrorismi”, ”tavaroille ja henkilöille haitalliset toimet” sekä ”vakavat rikokset” käytetään usein pidätysten ja oikeuden päätöksen perusteena. Valtion levottomuutta lisää elintarvikekriisi, joka nostaa elintarvikkeiden kustannuksia jopa 60 prosenttia. Ongelmaa ei voida ratkaista voimankäytöllä – pidätyksillä, oikeuden päätöksillä ja vangitsemisilla. Toisiaan vastaan kamppailevien osapuolten on tehtävä sovinto. Kyseinen sovinto voidaan saada aikaan demokraattisilla vaaleilla, joten niitä vaativa päätöslauselma kuulostaa järkevältä, ja sitä pitäisi kannattaa.
Puhemies. – (FR) Ennen kuin annan puheenvuoron komissiolle, haluaisin vastata ystävälleni Jo Leinenille.
Hyvä Jo, sanoit, että jos emme äänestä tänään iltapäivällä, äänestys järjestettäisiin ensi kerralla. Olisit oikeassa, jos kyseessä ei olisi äänestys kiireellisestä asiasta, koska työjärjestyksemme 115 artiklan 6 kohdassa todetaan johtamanne perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan tulkinnan mukaan erittäin selvästi, että kiireellisinä käsiteltäviä asioita koskevat päätöslauselmaesitykset, joita ei voida käsitellä keskusteluun varatun ajan puitteissa, raukeavat. Sama pätee päätöslauselmaesityksiin, joiden osalta on todettu, ettei istunto ole päätösvaltainen.
Tämän takia äänestystä ei järjestetä vain ja ainoastaan kiirellisistä asioista , jos ennen äänestystä on todettu, ettei istunnolla ole päätösvaltaa. Sitä ei voida siirtää; niin todetaan 115 artiklan 6 kohdassa.
Olli Rehn, komission jäsen. − (EN) Arvoisa puhemies, joulukuun parlamenttivaalit ovat todellakin elintärkeät kestävän demokratian varmistamiseksi Bangladeshissa. On tapahtunut edistystä, mutta tarvitaan suurempaa edistystä erityisesti ihmisoikeuksien alalla.
Tähän mennessä olemme arvioineet pääosin myönteisesti hallituksen toteuttamia toimia näiden vaalien valmistelelmiseksi vaalien puitteiden ja poliittisten ryhmien välisen keskustelun osalta. Teknisissä valmisteluissa on kehitytty huomattavasti.
Kuitenkin, koska Bangladesh on poikkeustilassa, me seuraamme tarkasti, salliiko siviilioikeuksien ja poliittisten oikeuksien harjoittamista koskevien rajoitusten asteittainen poistaminen todellakin vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit. Haluan myös tehdä selväksi sen, että osallistumisemme prosessiin, mukaan lukien sen vaalitarkkailuvaltuuskunnan uudelleen muodostaminen, joka keskeytti toimintansa vuoden 2007 alussa, on yhteydessä tähän hallituksen sitoumukseen.
Me jaamme myös huolenne, jotka ilmaisitte vime vuoden syyskuun 6. päivänä antamassanne päätöslauselmassa sekä ehdotuksissanne, jotka poliittiset ryhmät esittivät tätä keskustelua varten tänään. Perusoikeuksien harjoittamisen rajoitukset täytyy rajoittaa vain siihen, mikä on ehdottomasti välttämätöntä turvallisuuden takaamiseksi.
Puhemies. – (FR) Keskustelu päättyy.
Äänestys toimitetaan keskustelujen päätteeksi.
Charles Tannock (PPE-DE), kirjallinen. – (EN) Bangladesh on suuri ja strateginen Etelä-Aasian valtio, jossa on 153 asukasta ja noin 80 miljoonaa rekisteröityä äänestäjää, mikä tekee siitä yhden maailman suurimmista demokratioista.
Väliaikaishallitus on nyt ilmoittanut Euroopan unionille, ja Yhdysvalloille, että se jatkaa demokraattisia vaaleja joulukuussa 2008 saatuaan onnistuneesti laadittua vaalirekisterin, jossa ei voida huijata. Armeija on nyt sitoutunut vetäytymään politiikasta. Entinen pääministeri Sheikh Hasina on vapautettu humanitaarisin perustein. Poikkeustilatoimet, joiden poistamista oikeutetusti toivotaan tässä päätöslauselmassa, ovat edelleen voimassa, ja ne on kumottava ennen vaaleja. Ne useat henkilöt, jotka pidätettiin viime vuonna poikkeustilaan johtaneen väkivallan seurauksena, on vapautettava tai heidät on asetettava syytteeseen. Euroopan unionin pitkän aikavälin tarkkailijoiden pitäisi palata mahdollisimman pian tarkkailemaan tilannetta ennen vaaleja.
Euroopan unioni tarkkailee Bangladeshia erittäin huolellisesti ottaen huomioon huolen heikentyneestä ihmisoikeustilanteesta viime vuosien aikana ja lisääntyneen islamistisen radikalisoitumisen valtion yhteiskunnassa, myös hindujen, ahmadialaisten ja kristittyjen paon maasta ja hallituksen ilmeisen sekulaarisen monipuoluedemokratian menestyksekkään mallin hylkäämisen. Bangladeshilla on valmiudet menestyksekkääseen demokratiaan islamilaisessa maailmassa, ja Euroopan unionin täytyy tukea sitä voimakkaasti.