Matkapuhelinliikenteeseen raja-alueilla liittyvät ongelmat edesauttavat mahdollisesti vaarallisten tilanteiden syntymistä, koska käyttäjän tahdosta riippumatta tapahtuvat siirtymiset verkosta toiseen voivat hidastaa yhteyden saamista hätänumero 112:een, katkaista yhteyden tai johtaa siihen, että soittaja saakin tahtomattaan langan päähän ulkomaisen hätäkeskuksen.
Onko komissio tietoinen siitä, että kansalaiset, jotka soittavat matkapuhelimella kotimaansa raja-alueelta, mutta tietämättään voimakkaammasta ulkomaisesta verkosta Euroopan hätänumeroon 112, saavat nykyisessä tilanteessa ulkomaisen hätäkeskuksen langan päähän?
Onko komissio tietoinen ongelmasta, jossa on kyse siitä, että yhteys voi katketa, mikäli matkapuhelin löytää voimakkaamman ulkomaisen verkon ja siirtyy sen käyttäjäksi?
Onko komissio tietoinen siitä, että hätäkeskukset eivät noudata ennakoivan takaisinsoiton politiikkaa, jolloin voi käydä esimerkiksi niin, että soittaja, joka kertoo paniikissa tilanteestaan alankomaalaiselle 112-numeron hätäkeskukselle ja puhelu katkeaa kesken kaiken, saakin, kun hän soittaa uudelleen, langan päähän saksalaisen hätäkeskuksen kaikkine mahdollisine siihen liittyvine kieliongelmineen?
Mitä toimenpiteitä (ennakoivan takaisinsoittopolitiikan soveltamisen ohella) komissio ehdottaa, jotta huolehditaan siitä, että raja-alueiden asukkaat saavat palvelua omalla kielellään, kun he soittavat Euroopan hätänumeroon 112?
(EN) Vastuu hätäpalveluiden järjestämisestä ja 112-numeroon soitettuihin puheluihin vastaamisesta, mukaan luettuna katkenneiden puheluiden käsittelytavoista, kielellisistä resursseista sekä valtioiden ja alueiden välisillä raja-alueilla syntyvien hätätilanteiden käsittelyprotokollista, kuuluu jäsenvaltioille.
Komissio on valvonut tarkasti 112-hätänumeroa koskevien EU:n säännösten täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa ja se on käynnistänyt 17 rikkomusmenettelyä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet asiaa koskevia EU:n lainsäädännön vaatimuksia(1)
. Näistä tapauksista kolmentoista käsittely on päätetty kyseisten valtioiden korjaavien toimenpiteiden seurauksena. Muilla alueille, joita koskevia konkreettisia vaatimuksia EU:n lainsäädännössä ei ole, kuten 112-hätänumeroon soitettujen puheluiden käsittelemisessä eri kielillä, komissio on edistänyt parhaita käytänteitä jäsenvaltioissa eri elinten, kuten tiedonvälityksestä vastaavan komitean ja hätäviestien asiantuntijaryhmän (Expert Group on Emergency Access), välityksellä.
Komissio on tietoinen parlamentin jäsenen esiin tuomista ongelmista, joita voi aiheutua, kun hätäpuhelu joutuu matkapuhelimesta 112-hätänumeroon soitettaessa tahattoman verkkovierailun kohteeksi ja kytkeytyy naapurivaltion hätäkeskukseen. Tapaukset, joissa yhteyttä ei saada lainkaan tai puheluun ei saada asianmukaista vastausta, ovat ilmeisesti harvinaisia. Komissio aikoo kuitenkin ottaa asian puheeksi jäsenvaltioiden kanssa tiedonvälityksestä vastaavassa komiteassa ja hätäviestien asiantuntijaryhmässä taatakseen, että tällaisten tapausten hoitamiseksi ryhdytään asianmukaisiin toimiin.
Lisäksi komissio valvoo tahattomaan verkkovierailuun liittyviä ongelmia verkkovierailudirektiivin täytäntöönpanon ja tarkistuksen yhteydessä. Kuten komission vastauksessa Zdzislaw Kazimierz Chmielewskin laatimaan kysymykseen numero H-0073/09
mainittiin, voimassaolevan verkkovierailudirektiivin(2)
7 artiklan 3 kohdan nojalla kansallisten sääntelyviranomaisten on tarkkailtava tahatonta verkkovierailua naapurijäsenvaltioiden rajatylittävillä alueilla ja ilmoitettava komissiolle kuuden kuukauden välein valvonnan tuloksista.
Verkkovierailudirektiivin(3)
tarkistamisen yhteydessä komissio totesi lisäksi, että verkkovierailudirektiivissä asetettu velvoite tiedottaa asiakkaille verkkovierailun hinnoista on tehnyt asiakkaat tietoisiksi siitä, milloin he käyttävät verkkovierailua tahattomasti. Asiakkaiden tietoisuuden lisääntymisen ohella kansalliset sääntelyviranomaiset ja jäsenvaltioiden hallinnot ovat myöskin pyrkineet ratkaisemaan ongelman kahdenvälisellä yhteistyöllä. Tältä osin onkin tehty jo useita sopimuksia. Näiden syiden vuoksi komissio katsoi uusien säännösten lisäämisen asetukseen tarpeettomaksi. Komissio jatkaa kuitenkin tilanteen tarkkailua yhtenäismarkkinoiden hyvän toiminnan ja kuluttajansuojan takaamiseksi.
Komissio pyrkii takaamaan, että hädässä olevat EU:n kansalaiset voivat saada yhteyden hätäpalveluihin tehokkaasti kaikissa jäsenvaltioissa soittamalla 112-hätänumeroon.
Pääasiassa yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla 7 päivänä maaliskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) 26 artikla.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 717/2007, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2007, verkkovierailuista yleisissä matkapuhelinverkoissa yhteisön alueella ja direktiivin 2002/21/EY muuttamisesta.
Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle verkkovierailuista yleisissä matkapuhelinverkoissa yhteisön alueella ja direktiivin 2002/21/EY muuttamisesta 27 päivänä kesäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 717/2007 toimivuutta koskevan uudelleentarkastelun tuloksista {KOM(2008)0580
lopullinen}.