Charles Goerens (ALDE). – (FR) Arvoisa puhemies, puheenjohtaja osoitti aivan oikeutetusti suurta arvostusta yhteisön menetelmää kohtaan. Tämä menetelmä takaa kaikkien jäsenvaltioiden ja yhteisön toimielinten osallistumisen päätöksentekoprosesseihin heti alusta alkaen.
G4-maiden tapa torjua vuoden 2008 pankki- ja rahoituskriisiä oli päinvastainen kuin edellinen menetelmä, jota puheenjohtaja Barroso vaati eilen iltapäivällä. Vuonna 2008 me odotimme turhaan, että puheenjohtaja Barrosoa vaatisi järjestystä.
Euroopan unioniin kuuluvat tietysti Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Saksan liittotasavalta ja Italia – kaikki G4-ryhmän jäsenet – mutta myös Itävalta, Belgia, Viro, Latvia, Romania, Puola, Unkari, Luxemburg ja niin edelleen, jotka jätettiin vuonna 2008 päätöksenteon tärkeän vaiheen ulkopuolelle.
Puheenjohtaja Barroso, teidän olisi pitänyt pakottaa kunnioittamaan yhteisön menetelmää vuonna 2008 samalla julkilausumalla kuin eilen antamanne. Siksi en voi tukea ehdokkuuttanne.
Arvoisa puhemies, haluaisin lisätä henkilökohtaisen huomautuksen. Puheenvuoron saaneiden on vaikea puhua, koska ympärillä metelöidään.
Crescenzio Rivellini (PPE). – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, puheenvuoroni jälkeen haluan sanoa muutaman sanan napoliksi. (Tätä osaa ei ole merkitty muistiin tähän asiakirjaan, koska napoli ei ole virallinen kieli.) En tee niin paikallisvärin vuoksi vaan kiinnittääkseni poliitikkojen ja tiedotusvälineiden huomion hätätilanteisiimme: Etelä-Italian hätätilanteisiin. Äänestin puheenjohtaja Barroson puolesta erityisesti siksi, koska toivon, että hän on koko Euroopan puheenjohtaja Etelä-Italian mukaan lukien.
Koska Etelä-Italia sijaitsee keskellä Välimerta, se on portti Eurooppaan ja eri maailmojen välinen yhdysside. Historiansa, maantieteellisen sijaintinsa ja vieraanvaraisen kulttuurinsa kautta se voi olla koko vanhan mantereen kannalta tärkeässä asemassa. Etelä-Italiaa pitäisi kohdella samalla kunnioituksella kuin Euroopan muita osia, ja kun alueella on nyt vaikeuksia, Euroopan on puututtava tilanteeseen yhtä tarmokkaasti kuin silloin, kun se laillisti 150 miljoonan itäeurooppalaisen aseman, kun heistä tuli EU:n kansalaisia. Tällä toimenpiteellä oli hintansa, ja jos gdanskilainen työntekijä ansaitsee nyt 28 kertaa enemmän kuin aiemmin, hän on sen velkaa Italian ja Etelä-Italian taloudelliselle ponnistukselle.
(Puhuja jatkoi puheenvuoroaan napoliksi.)
Daniel Hannan (ECR). – (EN) Arvoisa puhemies, olemme ehkä ajan mittaan tottuneet juuri suorittamamme rituaalin onttouteen. Koska tunnemme EU:n rakenteet, emme enää näe, miten epänormaalia ja pöyristyttävää on, että sen ylin toimeenpano- ja lainsäädäntövalta on vastuuttomilla byrokraateilla, joita ei ole valittu vaaleilla. Suurin osa jäsenvaltioiden lainsäädännöstä on peräisin Euroopan komissiolta, jota kukaan ei ole äänestänyt ja josta kukaan ei voi päästä eroon. Ainoa osa, jossa edes pyritään kohti demokraattista valtaa, on juuri tässä istunnossa suoritettu rituaali, josta en voi olla sanomatta, että se toi mieleeni yhden vanhojen SEV:n ajan satunnaisista kansankokouksista, kun me kaikki nousimme ylös ja onnittelimme itseämme annettuamme päätökselle muodollisen hyväksynnän.
Minulla ei ole mitään henkilökohtaisia ongelmia José Manuel Barroson kanssa. Jos haluamme komission federalistisen puheenjohtajan – ja näen, että se on parlamentin tahto – se voi olla yhtä hyvin hän kuin kuka tahansa muukin. Hän vaikuttaa mukavalta mieheltä – ja kaikkien brittipolitiikkojen tapaan olen todellinen Portugalin ystävä ja tietoinen suhteestamme vanhimpaan liittolaiseemme – mutta jotain farssimaista on tässä teeskentelyssä, että järjestelmässä, jossa yksinoikeus lainsäädäntöaloitteiden tekemiseen annetaan ihmisille, joita ei voida äänestää ja joista ei voida päästä eroon, olisi jälkeäkään demokratiasta.
Syed Kamall (ECR). – (EN) Arvoisa puhemies, minua ennen puhuneen kollegani tavoin haluaisin todeta, että suhtaudun myös varauksella siihen, että José Manuel Barroso valitaan uudelleen komission puheenjohtajaksi.
Loppujen lopuksi hän on enemmän kuin kukaan muu sitoutunut jatkamaan Euroopan yhdentämistä usein EU:n kansalaisten tahdon vastaisesti. Hän kuitenkin tuli ryhmämme kokoukseen, ECR-ryhmän kokoukseen, ja selitti puoltavansa järkevää sääntelyä.
Nyt tietysti epäillään suuresti, mitä "järkevä sääntely" tarkoittaa. Monien mielestä järkevä sääntely on huonoa sääntelyä tai mikään sääntely ei ole kovin järkevää sääntelyä.
Kysyisin kuitenkin häneltä, puoltaako hän todella järkevää sääntelyä, jotta varmistetaan, että komissio tekee asianmukaisen taloudellisten vaikutusten arvioinnin kaikista direktiiveistä. Ensi vuonna tässä parlamentissa käydään läpi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevaa direktiiviä. Tähän asti komissio ei ole tehnyt kunnollista taloudellisten vaikutusten arviointia – itse asiassa komissio sanoo, että sitä ei voida tehdä.
Miten me voimme näissä olosuhteissa saada aikaan järkevää sääntelyä? Pyydän puheenjohtaja Barrosoa harkitsemaan tätä uudelleen.
Yhteinen päätöslauselmaesitys: Kesän 2009 metsäpalot (RC-B7-0039/2009)
Andrew Henry William Brons (NI). – (EN) Arvoisa puhemies, vastustin metsäpaloja koskevaa yhteistä päätöslauselmaa siitä huolimatta, että olen EU-maiden kanssa samaa mieltä vapaaehtoisesta yhteistyöstä metsäpalojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi ja niiden aiheuttamien hirveiden vahinkojen korjaamiseksi.
Vastustan kuitenkin sellaisten Euroopan unionin toimielinten luomista, joiden valta ylittää jäsenvaltioiden vallan alueilla, jotka ovat laajempia kuin tarvitaan tämän ongelman ratkaisemiseen. Kiinnitän huomion yhteisen päätöslauselman kohtiin 3, 7 ja 8.
Tässä ehdotuksessa hyödynnetään ihailtavia humanitaarisia vastatoimia näkemiimme hirveisiin tragedioihin, jotta voidaan ryhtyä toimiin Euroopan pelastuspalvelujoukkojen "Euroopan avun" luomiseksi Barnierin kertomuksessa hahmotetulla tavalla.
Philip Claeys (NI). – (NL) Arvoisa puhemies, pidättäydyin äänestämästä lopullisessa äänestyksessä tästä päätöslauselmasta, mutta tein sen tietyin varauksin ja epäilyin, koska tekstissä on epäilemättä useita myönteisiä osia, joita kukaan ei voi todella vastustaa. Ajattelen esimerkiksi jäsenvaltioiden pelastuspalvelutoimenpiteiden vahvistamisen tukemista asiantuntijavaihdolla ja työmenetelmillä. Viime kesänä näimme jälleen, että jotkin metsäpalot saavuttavat sellaisen mittakaavan, että yhteistyö on välttämätöntä, mutta että jäsenvaltioiden välillä tehdään jo yhteistyötä. Tällaista yhteistyötä voidaan tietysti syventää edelleen, mutta on kyseenalaista, mitä arvoa on esimerkiksi erillisillä EU:n toimintajoukoilla. Se yksinkertaisesti vie voimavaroja jäsenvaltioilta, luo jälleen yhden uuden EU:n elimen, jolla on oma henkilöstö, ja lisää byrokratiaa entisestään.
Kirjalliset äänestysselitykset
Komission puheenjohtajan vaali
Maria da Graça Carvalho (PPE), kirjallinen. – (PT) Puheenjohtaja Barroso on tehnyt Euroopasta maailman johtajan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Euroopan unioni on ainoa kansainvälinen ryhmittymä, jolla on selvä ja yhdenmukainen neuvotteluasema Kööpenhaminan kokouksessa. Puheenjohtaja Barroson poliittiset toimintalinjaukset seuraavaa komissiota varten edustavat kunnianhimoista, nykyaikaista näkemystä Euroopasta, jolle ilmastonmuutoksen torjuminen ja osaamiskolmion alueet ovat keskeisiä.
Edessämme olevat haasteet ovat monimutkaisia, ja niihin on ehdottomasti vastattava kokonaisvaltaisesti. Siksi puheenjohtaja Barroso ehdottaa vuoden 2010 jälkeiselle ajanjaksolle koordinoitua ja yhtenäistä lähestymistapaa, johon kuuluvat Lissabonin strategia, energia- ja ilmastopolitiikka ja sosiaalipolitiikka. Hän ehdottaa uusia kasvun ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lähteitä, jotka perustuvat Euroopan uuteen teollisuusstrategiaan, nykyaikaiseen palvelusektoriin ja dynaamiseen maaseudun talouteen.
Puheenjohtaja Barroso asettaa siten etusijalle reaalitalouden sekä sen nykyaikaistamisen tieteellisen tutkimuksen, teknologian kehityksen, innovoinnin ja kestävän kehityksen periaatteiden avulla. Puheenjohtaja Barroson johtama komissio auttaa yhteistyössä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa luomaan vauraan, kestävän ja sosiaalisesti edistyneen Euroopan unionin.
Françoise Castex (S&D), kirjallinen. – (FR) Poliittisen johdonmukaisuuden vuoksi ja kunnioituksesta äänestäjiämme kohtaan äänestin José Manuel Barroson uudelleen valintaa vastaan. Viiden vuoden toimikautensa aikana puheenjohtaja Barroso, joka valjasti tiettyjen EU:n jäsenvaltioiden tuen George W. Bushin sotaan Irakissa, ei ole koskaan onnistunut elvyttämään Euroopan unionia tai vahvistamaan sitä suhteessa kansalliseen oman edun tavoitteluun. Hän ei vastannut odotuksiin tehtävässään rahoitus-, talous- ja yhteiskunnallisen kriisin syntyessä.
Näiden viiden vuoden aikana hän on ainoastaan tukenut finanssikapitalismin arvaamattomia polkuja sen sijaan, että olisi ehdottanut Euroopan 2000-luvulla tarvitsemia uusia säädöksiä. Euroopan komission politiikan suuntaa on muutettava. José Manuel Barroso ei ole oikea mies tähän tehtävään. Hänen ohjelmansa ei riitä nykyisen kriisin ratkaisemiseen: siitä puuttuvat EU:n elvytyssuunnitelma, työllisyyssopimus, rahoitusmarkkinoiden sääntely ja tehokas valvonta sekä nykyisten epätasapainotilanteiden korjaamiseen tarvittavat määrätietoiset ja nopeat välineet. Me tarvitsemme julkisia palveluja koskevan direktiivin ja komission uudelleen suunnatun palkkapolitiikan. Jos me haluamme pelastaa Euroopan sosiaalisen mallin, tarvitsemme paljon kunnianhimoisemman sosiaalisen toimintaohjelman.
Diogo Feio (PPE), kirjallinen. – (PT) Olen iloinen voidessani todeta, että portugalilaisena ja Euroopan parlamentin jäsenenä annoin puoltavan ääneni José Manuel Durão Barroson valitsemiselle uudelleen Euroopan komission puheenjohtajaksi. Mielestäni hänen suorituksensa edellisen toimikauden aikana, jota koettelivat niin monet poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat, ja hänen tehtävässään saamansa kokemus oikeuttivat hallitusten tukeen ja tämän parlamentin uuteen luottamuslauseeseen.
Paheksun niitä monia yrityksiä – joista kaikki eivät ole olleet avoimia tai vakavasti otettavia – estää hänen nimittämisensä onnistuminen, ja totean, että ne olivat hyvin turhauttavia sekä uskottavien vaihtoehtojen puuttumisen että järjettömien perusteidensa vuoksi. Pahoittelen sitä, että omaa maatani edustavat parlamentin jäsenet eivät voineet vastustaa tälle tielle lähtemistä, koska se oli sekä helppoa että merkityksetöntä.
Toivon, että Barroson toinen komissio pystyy yhdistämään teknisen osaamiseen ja "oman tietyn lisänsä". Toivon myös, että se todella kunnioittaa ja hyödyntää toissijaisuusperiaatetta ja valitsee pienten askelien ottamisen turvallisuuden ja vakauden, kuten Jean Monnet suositteli, sen sijaan, että soveltaisi nopeaa lähestymistapaa, joka on luvannut paljon mutta edistänyt vähän Eurooppa-hankkeen ja eurooppalaisen unelman todellista etenemistä. Vaikka yritämme kuinka voimallisesti saavuttaa päämääräämme, pääsemme sinne vain siirtämällä jalkaa toisen eteen. Seuratkaamme oikeaa tietä.
José Manuel Fernandes (PPE), kirjallinen. – (PT) Olen tyytyväinen tähän äänestystulokseen, joka säilyttää Euroopan komission puheenjohtajuuden José Manuel Durão Barrosolla. Portugali on ylpeä siitä, että niin tunnustetusti taitava ja pätevä portugalilainen kuin Barroso johtaa komissiota. Se on vieläkin ylpeämpi tarkastellessaan hänen työtään ensimmäisenä toimikautenaan vuosina 2004–2009. Euroopan parlamentti on tässä äänestyksessä tunnustanut hänen arvonsa. Hänet valittiin itse asiassa hyvin suurella enemmistöllä, suuremmalla kuin Lissabonin sopimuksessa edellytetään.
Barroso on viiden viime vuoden aikana osoittanut vahvaa ja kokonaisvaltaista johtajuutta. Energia- ja ilmastonmuutosasiakirjat, palveludirektiivi ja kemikaaliasetus ovat vain muutamia esimerkkejä menestyksestä ja johtajuudesta. Hän oli myös eturintamassa etsittäessä ratkaisuja ja konkreettisia ehdotuksia meihin yhä vaikuttavan talouskriisin ratkaisemiseen. Euroopan parlamentti on juuri osoittanut, että Eurooppa on vahva ja sillä on vahva johtaja. Näin me voimme luottaen ja toivoen edetä kohti vauraampaa ja solidaarisempaa Eurooppaa.
João Ferreira (GUE/NGL), kirjallinen. – (PT) Komission seuraavaa toimikautta koskevat poliittiset toimintalinjaukset, jotka on juuri esitetty, paljastavat puheenjohtajan aikomuksen jatkaa päätoimintalinjoja, jotka sisältyvät nyt päättyvän toimikauden toimintalinjauksiin. Nämä toimintalinjaukset ulottuvat meneillään olevan syvän talous- ja yhteiskunnallisen kriisin alkuun, sen traagisiin seurauksiin – työttömyyteen, epätasa-arvoon, köyhyyteen ja syrjäytymiseen – jotka ovat koetelleet työntekijöitä ja kansalaisia Euroopassa armottomasti.
Portugalissa näistä toimintalinjauksista peräisin olevien politiikkojen toteutuksen seurauksia ovat olleet perustuotantoalojen – maatalouden, kalatalouden ja teollisuuden – tuhoutuminen tai syvä lamautuminen, työntekijöiden oikeuksien loukkaaminen, palkkojen arvon alentuminen ja vastaava työttömyyden lisääntyminen sekä työpaikkojen epävarmuus, tulojen epätasainen jakautuminen, mikä poikkeaa nyt selvästi EU:n keskiarvosta, ja avainalojen sääntelyn poistamiseen, vapauttamiseen ja yksityistämiseen tähtäävien politiikkojen epäonnistuminen samalla, kun julkisia palveluja on lakkautettu ja kollektiivisen olemassaolomme oleellisia osa-alueita kaupallistettu. Näiden samojen toimintalinjausten säilyttäminen tarkoittaa hyvinvoinnin keskittymisen pahenemista, eroavuuksien ylläpitämistä lähentymisen sijasta aiheuttaen ennemmin tai myöhemmin piilevän systeemisen kriisin entisestään vahingollisempia puhkeamisia.
Lidia Joanna Geringer de Oedenberg (S&D), kirjallinen. − (PL) Me kaikki haluaisimme, että Eurooppa olisi vahvempi ja ihmiset tulisivat paremmin toimeen! Niin haluaisitte tekin parlamentille seuraavaa komissiota varten esittämienne "poliittisten toimintalinjausten" mukaan. Ehdokkaalta komission tulevaksi johtajaksi odotetaan kuitenkin enemmän: hänen odotetaan sanovan, miten hän aikoo sen saavuttaa, sen sijaan, että hän vain esittäisi luettelon haasteista.
Tavoitteet ovat itse asiassa niin laaja-alaisia, että ne saattavat tehdä toisensa mahdottomiksi, ja varmasti koittaa aika, jolloin on valittava, mitkä painopisteistä ovat muita tärkeämpiä. Mitkä niistä te esimerkiksi valitsisitte, jos EU:n kilpailukykytavoite ei sovi yhteen korkean työllisyysasteen tavoitteen kanssa? Meille lähettämästänne tekstistä tämä ei käy selvästi ilmi.
Olen saanut sellaisen vaikutelman, että asiakirjanne on yksinkertaisesti toivomusluettelo asioista, joita ei saavutettu edellisellä toimikaudella. Kysymys kuuluukin, miksi ei?
Haluaisin kuitenkin puhua Internetistä ohjelmassanne. Mainitsette, miten tärkeä Internet on Euroopan talouden kehityksen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta, ja lupaatte jopa, että uusi komissio kehittää "eurooppalaisen digitaalistrategian". Haluaisin tietää, miten aiotte toteuttaa tämän idean käytännössä ja mitä uutta tämä strategia tuo tullessaan verrattuna aiempiin aloitteisiin?
Bruno Gollnisch (NI), kirjallinen. – (FR) Kuten Euroopan kansallisia liikkeitä edustavat ystäväni, olen yksi niistä 219:stä parlamentin jäsenestä, jotka äänestivät José Manuel Barrosoa vastaan. Hän on miellyttävä ja hieno mies, mutta ennen kaikkea hän symboloi Euroopan unionin epäonnistumista. Hän ei ole onnistunut pelastamaan talouksiamme ja työpaikkojamme epäreilulta maailmanlaajuiselta kilpailulta, auttamaan Euroopan maita selviytymään kriisistä, uudistamaan rahoitusjärjestelmää rajattoman keinottelun hillitsemiseksi, takaamaan demokratiaa, varmistamaan elintarvikeomavaraisuutta eikä hillitsemään maidemme teollisuuden kiihtyvää vähenemistä.
Sanalla sanoen hän ei ole onnistunut osoittamaan, että Brysselin Eurooppa olisi muuta kuin kone, jolla nujerretaan, kurjistetaan ja orjuutetaan kansoja ja ihmisiä. Lähemmin tarkasteltuna José Manuel Barroson valinta on myös symboli: se symboloi sitä, miten Eurooppa toimii. Millainen meteli siitä syntyisi, jos politiikallaan 500 miljoonaan eurooppalaisen elämään vaikuttavan komission puheenjohtajan valinnan sijaan valittaisiin jonkin valtion johtajaksi joku, joka olisi ainoa ehdokas ja saisi vain vähän yli puolet äänistä?
Sylvie Guillaume (S&D), kirjallinen. – (FR) Äänestin tänään José Manuel Barroson valintaa vastaan kolmesta tärkeästä syystä. Ensimmäinen syy ovat hänen omat ansionsa viiden viime vuoden aikana: puheenjohtaja, joka oli heikko, konservatiivinen ja liberaalinen, kriisitilanteessa toimintakyvytön ja kykenemätön kannustamaan koordinoituun elvytykseen ja joka kuunteli vain valtioiden tai hallitusten päämiesten toiveita. José Manuel Barroso ei missään nimessä ole edistänyt Euroopan vahvistumista. Toinen syy on hänen riittämätön vastauksensa Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmän ehtoihin: hän ei ole laatinut aitoa elvytyssuunnitelmaa eikä työllisyyssopimusta, ei ole luonut sääntelyä, valvontaa tai tehokkaita välineitä rahoitusmarkkinoiden epätasapainon korjaamiseksi eikä antanut yhtäkään sitoumusta julkisten palvelujen suojelemista koskevaan puitedirektiiviin. Kolmas syy ovat äänestäjien Euroopan parlamentin vaalien aikana lähettämät viestit, joilla he osoittivat meille, että he eivät enää halua heikkoa, käsittämätöntä Eurooppaa, missä kompromissia pidetään poliittista suuntaa tärkeämpänä hyveenä.
Jacky Hénin (GUE/NGL), kirjallinen. – (FR) Euroopan komission puheenjohtajan valinta on äärimmäisen tärkeä tehtävä, ja EU:n kansalaisilla pitäisi olla oikeus tietää, kenet heidän edustajansa valitsevat.
Henkilökohtaisesti pahoittelen ja moitin salaista äänestysmenettelyä, joka johtaa vastuuvelvollisuuden täydelliseen puuttumiseen.
Koska en myöskään löydä José Manuel Barroson ehdottomasta politiikasta mitään yhteistä perustaa, vahvistan, että en tue hänen valintaansa komission puheenjohtajaksi.
Cãtãlin Sorin Ivan (S&D), kirjallinen. – (RO) Euroopan komission toiminnan arviointi viiden vuoden toimikauden (2004-2009) päättyessä ei anna José Manuel Barrososta suotuisaa kuvaa. Tähän perustuen näyttää olevan välttämätöntä pidättäytyä äänestämästä erityisesti aikana, jolloin kielteinen ääni ei olisi poliittisesti viisas päätös, koska vaihtoehtoja ei ole, kun taas myönteinen ääni merkitsisi samaa kuin ehdottoman ja perusteettoman luottamuksen ilmaiseminen epätyydyttävälle ohjelmalle.
Mielestäni jäsenvaltioiden puheenjohtaja Barrosolle antama tuki on kiistaton todiste siitä, että hän ei ole ollut vahva puheenjohtaja vaan sellainen, joka on asettanut kansalliset edut etusijalle, mikä tarkoittaa, että kansalliset johtajat ovat laatineet hänen toimikautensa toimintalinjaukset. Euroopan komissio tarvitsee puheenjohtajan, joka tukee yhteisön politiikkojen kehittämistä ja pyrkii jatkuvasti yhdentymiseen ja yhtenäisen Euroopan käsitteen edistämiseen. Hän ei saa olla millään tavalla kansallisten etujen puolestapuhuja. Sosiaalidemokraattisesta näkökulmasta katsottuna puheenjohtaja Barroso ei ole täyttänyt suurta osaa toimikautensa alussa vuonna 2004 antamistaan sitoumuksista. Komissio on osoittanut hyvin vähän kiinnostusta monia niitä, kuten sosiaalisen Euroopan vakiinnuttamista kohtaan. Siksi en äänestä puheenjohtaja Barroson uudelleen nimityksen puolesta.
Astrid Lulling (PPE), kirjallinen. – (FR) Äänestin José Manuel Barroson Euroopan komission puheenjohtajaksi nimittämisen puolesta.
Tulin tähän lopputulokseen neljästä syystä.
Eurooppa-neuvosto asetti yksimielisesti José Manuel Barroson ehdokkaaksi.
Minun käsitykseni demokratiasta on se, että vaalien voittajat voivat vaatia oikeutta valita yhden omistaan.
Muuta valinnanmahdollisuutta ei ole kuin José Manuel Barroso, mitään vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole harkittu vakavasti.
Toimikautensa päättävän puheenjohtajan arvostelijat ovat väärässä yhdessä oleellisessa tosiasiassa eli siinä, että komissio voi tehdä ehdotuksia ja jäsenvaltiot säätävät niistä.
Tukeeni liittyy myös joitakin odotuksia.
Puheenjohtaja Barroson pitäisi olla tämän toisen toimikautensa aikana hieman itsenäisempi varsinkin suurten jäsenvaltioiden suhteen, ja hänen kaikkien toimiensa ainoana tavoitteena pitäisi olla yhteisön yleisen edun palveleminen.
Olen pahoillani siitä, että komissiolla on taipumus kehittyä komission jäsenten ryhmittymäksi, jossa he toimivat vapaasti mielensä mukaan. Pyytäisin puheenjohtaja Barrosoa käyttämään vaikutusvaltaansa tämän kehityksen ehkäisemiseksi.
Haluaisin, että toimielin "perussopimusten valvojana" palauttaisi alkuperäisen voimansa, toisin sanoen valmiutensa toimia tiennäyttäjänä innostaville hankkeille.
Willy Meyer (GUE/NGL), kirjallinen. – (ES) Euroopan komission puheenjohtaja Barroso on vastuussa nykyisestä rahoitus-, talous-, elintarvike- ja ympäristökriisistä, johon Eurooppa on ajautunut. Tähän mennessä kukaan ei ole tunnustanut tehneensä virhettä, vaan syy on sen sijaan vieritetty Yhdysvalloille. Tähän mennessä komissio on yrittänyt rakentaa Eurooppaa, joka perustuu yksityistämiseen ja sosiaalivaltion purkamiseen.
Komissio hyväksyi Lissabonin strategian, jossa ennustettiin kolmen prosentin talouskasvua ja 20 miljoonan työpaikan luomista vuoteen 2010 mennessä. Strategia on selvästi epäonnistunut. Siitä huolimatta komissio ehdottaa strategian uudistamista ja tämän politiikan jatkamista, vaikka se on aiheuttanut kriisin. Kriisi ei ole maailmanlaajuinen, vaan se johtuu riskin ottamisesta yhdellä tietyllä politiikalla: Euroopan komission omaksumalla politiikalla. Sen ulkopoliittisessa ohjelmassa ei viitata lainkaan Saharaan tai Palestiinaan. Nämä aiheet eivät ole sen painopisteitä, mutta silti EU suunnittelee pitkälle edistyneen maan aseman myöntämistä Marokon kuningaskunnalle ja suhteiden ajantasaistamista Israelin valtioon.
Maria do Céu Patrão Neves (PPE), kirjallinen. – (PT) Puheenjohtaja Barroson työlle oli viiden viime vuoden aikana ominaista suuri käytännönläheisyys, vakavamielisyys ja vakaus siinä, miten hän huolehti Euroopan unionin tärkeimmistä eduista.
Hänen johtava asemansa maailmassa ilmastonmuutoksen torjunnassa, eurooppalaisten meriasioihin osallistumisen oikea-aikainen lisääminen aloittamalla uusi EU:n meripolitiikka ja hänen kykynsä muodostaa yksimielisyys 27 maan EU:n rahoitusnäkymistä ovat muutamia perusteita sille, että hänen annetaan jatkaa Euroopan komission puheenjohtajana.
Talouskasvu, investoinnit innovointiin ja koulutukseen sekä työttömyyden torjuminen ovat Euroopan yhdentymisen jatkumisen peruspilareita, ja ne ovat myös puheenjohtaja Barroson painopisteitä tulevaisuudessa.
Aikana, jolloin maailman talous- ja rahoitustilanne ei ole parhaimmillaan, Eurooppa tarvitsee vahvan johtajan, joka voi puhaltaa eloa Eurooppa-hankkeeseen.
Kaikista edellä esitetyistä ja monista muistakin syistä Barroso on mielestäni ihanteellinen puheenjohtaja ohjaamaan EU:n kohtaloa tulevalla toimikaudella.
Frédérique Ries (ALDE), kirjallinen. – (FR) Tuin 381 muun parlamentin jäsenen tavoin José Manuel Barroson nimittämistä komission puheenjohtajaksi. Tein sen monista syistä enkä vähiten siksi, että jotkut ihmiset esittävät erityisen epäoikeudenmukaisia syytöksiä ehdokasta vastaan. Kuulen joidenkin unelmoivan uudesta Delors'ista unohtaen, että maailma… ja EU ovat muuttuneet. 12 maan EU:ta eli Kohlin ja Mitterrandin EU:ta ei enää ole eikä se epäilemättä koskaan enää palaa.
Ensin 25 maan komission ensimmäisenä puheenjohtajana ja sitten 27 maan komission puheenjohtajana Barrosolla oli arkaluonteisena tehtävänä neuvotella vuoden 2004 laajentumisesta valtuuksilla, jolle oli tunnusomaista vakauttaminen. Toinen toimikausi on kunnianhimoinen. Toivon, että niin on, ja haluan antaa hänelle kunnian siitä. Haluan kieltäytyä pelaamasta velhon oppipojan peliä, kieltäytyä odottamasta ei Godot'ta vaan toista oletettua ehdokasta, jota neuvostolla ei ole aikomustakaan nimetä. Haluan kieltäytyä odottamasta ja heikentämästä edelleen toimielimiämme ja EU:n mainetta, joka sillä on eurooppalaisten keskuudessa. Siksi me odotamme hänen pitävän lupauksensa, jotka koskevat esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja syrjinnän torjumista sekä pikaisia keskitettyjä toimia talous- ja yhteiskunnallisen kriisin ratkaisemiseksi. Tämän äänestyksen lykkääminen jälleen kerran tarkoittaisi väärän puun haukkumista. Haamuehdokkaan odottaminen olisi virhe.
Nuno Teixeira (PPE), kirjallinen. – (PT) Vahva, kunnianhimoinen komission puheenjohtaja on välttämätön, jotta Euroopan unioni saavuttaisi asemansa maailman johtajana pyrkimällä toisaalta taloudellisten ja poliittisten tavoitteiden väliseen tasapainoon toisaalta sosiaaliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen. Painopisteet on määritettävä käytännönläheisesti mutta kieltämättä arvoja, jotka ovat Eurooppa-hankkeen ydin.
Meillä on edessämme monia haasteita, kuten yhteisön talousarvion uudistaminen, johon EU:n on keskityttävä osoittamalla, että se kykenee määrittämään maailman toimintaohjelman koskien eri aiheita, joihin kuuluvat ilmastonmuutoksen torjunta ja rahoitusmarkkinoiden sääntely. Aikana, jolloin työttömyys on monissa jäsenvaltioissa lisääntynyt huimasti, on elintärkeää etsiä kestävä tie ulos nykyisestä talous- ja yhteiskunnallisesta kriisistä. Tämän tavoitteen pitäisi yhdistää jäsenvaltiot yhteisvastuunperiaatteen ympärille ja lujittaa Euroopan yhtenäismarkkinoita.
Koska José Manuel Durão Barrosolla on mielestäni ominaisuuksia, joiden ansiosta hän voi jatkaa menestyksellä meidän hänelle asettamiemme odotusten täyttämistä, mielestäni on kunnia Portugalille, että hän on tässä asemassa, ja koska mielestäni Madeiran kaltaiselle pienelle, eristäytyneelle, kaukaiselle ja uloimmalle alueelle on etua siitä, että komissiossa on joku, joka ymmärtää perusteellisesti sen todellisuuden, tuen hänen ehdokkuuttaan Euroopan komission puheenjohtajan tehtävään.
Frank Vanhecke (NI), kirjallinen. – (NL) Vastustan Barroso valitsemista uudelleen Euroopan komission puheenjohtajaksi, koska hän on viiden viime vuoden aikana nimenomaan symboloinut komissiota, joka ei ottanut huomioon Lissabonin sopimuksen demokraattista hylkäämistä ja teki sen niin halveksivasti ja ylimielisesti. Puheenjohtaja Barroso myös puolsi toistuvasti uutta joukkomaahanmuuton aaltoa ja vähätteli jatkuvasti Turkin EU:hun liittymiseen mahdollisesti liittyviä ongelmia. Kuvaavaa on myös se, että puheenjohtaja Barroso kieltäytyi eilen vastaamasta Yhdistynyttä kuningaskuntaa edustavan parlamentin jäsenen oikeutettuun kysymykseen aikomuksistaan EU:n – siis EU:n sisäisen – ihmisoikeuksista vastaavan komission jäsenen suhteen. Isoveli Eurooppa jatkaa marssiaan, mutta ilmeisesti kenenkään ei pitäisi tietää siitä, ja tämä tarkoittaa myös parlamentin jäseniä.
Derek Vaughan (S&D), kirjallinen. − (EN) Vaikka minulla ei ole tapana pidättäytyä äänestämästä, mielestäni tämänpäiväisessä komission puheenjohtajan vaalissa pidättäytyminen oli oikea valinta. Hyväksyn sen, että puheenjohtaja Barroso on tehnyt joitakin myönnytyksiä esimerkiksi sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa. Puheenjohtaja Barroso ei kuitenkaan ole onnistunut osoittamaan sitoutumistaan tekemällä S&D-ryhmän kannalta tärkeitä ehdotuksia, kuten työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin lujittamista, joka on walesilaisten työntekijöiden suojelun kannalta ratkaisevan tärkeä direktiivi. Tarvitsemme myös tiukempaa sitoutumista vasta nimettyjen komission jäsenten salkkuihin ja puheenjohtaja Barrosolta selvää selitystä seuraavan kollegion järjestäytymisestä. Mielestäni puheenjohtaja Barroson lupaus taistelusta sosiaalista polkumyyntiä vastaan Euroopassa ei ole riittävä, ja tästä sekä edellä mainitusta syystä päätin äänestää tyhjää.
Bernadette Vergnaud (S&D), kirjallinen. – (FR) Äänestin José Manuel Barroson ehdokkuutta vastan ennen kaikkea siksi, että uskon aidosti poliittiseen EU:hun, joka ei voi olla tyytyväinen komissioon, joka on sitoutunut täyttämään suuryritysten toiveet. Uskon myös siihen, että ei voida kampanjoida vaatimalla toisenlaista EU:n johtajuutta ja antamalla sitten avoin valtakirja liberalismin esitaistelijalle, jonka ohjelmasta puuttuvat tavoitteet ja arvot. Mies, joka suojautuu "paremman sääntelyn" ajatuksen taakse voidakseen "purkaa sääntelyn" kaikesta, mitä minä sosialistina puolustan: julkisista palveluista, työntekijöiden sosiaalisesta suojelusta, terveydenhuoltojärjestelmien arvossa pitämisestä, finanssitalouden sääntelystä ja kuluttajien ja ympäristön suojelemisesta teollisuuskonsernien valtaa vastaan. Kunnioituksesta omia ja äänestäjien vakaumuksia kohtaan olen sitä mieltä, että näitä arvoja ei voida kyseenalaistaa salatuilla motiiveilla ja tempuilla, joiden tarkoituksena on saada mitättömiä myönnytyksiä suuressa osassa jäsenvaltioita, Euroopan parlamenttia ja komissiota vallassa olevilta konservatiiveilta, jotka eivät lepää, ennen kuin he ovat edistäneet sääntelyn purkamiseen tähtäävää politiikkaansa.
Dominique Vlasto (PPE), kirjallinen. – (FR) Vaikka äänestys Euroopan komission puheenjohtajasta on salainen, haluaisin ilmaista julkisesti tukeni meidän poliittisen perheemme ehdokkaalle José Manuel Barrosolle ja onnitella häntä vilpittömästi uudelleen valinnasta. Koska Euroopan kansanpuolue (kristillisdemokraatit) voitti Euroopan parlamentin vaalit, on aivan luonnollista, että tulevan komission puheenjohtaja tulee meidän riveistämme. Huolimatta jakautuneen vasemmiston ja vihreiden tuloksettomasta riehunnasta – he kun eivät kuitenkaan esittäneet toista ehdokasta – Barroson uudelleenvalinta kävi vaivattomasti. Olen myös tyytyväinen hänen vahvistamaansa sitoumukseen tehdä tiiviistä yhteistyötä istuntomme kanssa, jossa hän voi luottaa päättäväisyytemme ja tukeemme ainakin, kun on äänestettävä Eurooppa-hankettamme koskevista ehdotuksista. Parlamentti ja komissio pystyvät nyt ryhtymään työhön viipeettä, mikä on tärkeintä tänä vaikeana aikana, kun moniin haasteisiin on vastattava nopeasti kaikkien eurooppalaisten vuoksi. Lisäksi EU:n täytyy olla yhtenäinen ja toimintakykyinen osallistuessaan G20-maiden ja ilmastoneuvotteluihin: tämän päivän selvä, yksiselitteinen äänestys myös lujittaa sitä muiden suurvaltojen silmissä.
Yhteinen päätöslauselmaesitys: Kesän 2009 metsäpalot (RC-B7-0039/2009)
Jean-Pierre Audy (PPE), kirjallinen. – (FR) Äänestin Euroopan parlamentin 16. syyskuuta 2009 kesän 2009 metsäpaloista antaman päätöslauselman puolesta. Tämä päätöslauselma on jatkoa lukuisille muille, joissa korostetaan luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien yleisyyttä, vakavuutta, monimutkaisuutta ja vaikutusta Euroopassa. Katastrofien määrä on kasvanut muutamana viime vuotena nopeasti. Metsäpaloilmiötä pahentavat maaseudun väestöpako, lisääntyvä perinteisestä toiminnasta luopuminen, huono metsänhoito, laajojen yhden puulajin metsien istuttaminen, sopeutumattomien puulajien istuttaminen, tehokkaan ennalta ehkäisevän politiikan puuttuminen, tuhopoltosta annettavien rangaistusten lievyys sekä laittoman rakentamisen kieltävien ja uudelleenmetsittämisen takaavien lakien vaillinainen täytäntöönpano. On valitettavaa, että komissio ei ole parlamentin vaatimuksista huolimatta ryhtynyt toimiin Euroopan pelastuspalvelujoukkojen perustamiseksi, ja mielestäni on hyvä asia, että ystäväni Michel Barnier on jo pitkään ehdottanut näiden joukkojen perustamista. Lopuksi haluan sanoa, että aikana, jolloin yksityiset vakuutusyhtiöt eivät tarjoa palovakuutusturvaa metsille eli yksityissektori laiminlyö asian, on pakko harkita julkista/yksityistä kollektiivista välinettä metsien vakuuttamiseksi myrskyjen ja tulipalojen varalta.
Carlos Coelho (PPE), kirjallinen. – (PT) Valitettavasti äärimmäisen kuivat olosuhteet ja metsäpalot ovat yleistyneet ja voimistuneet Etelä-Euroopassa. Ne ovat aiheuttaneet valtavia vahinkoja: ihmishenkiä on menetetty (yksistään tänä kesänä kuoli 11 ihmistä), taloudellinen toiminta on supistunut ja ympäristö on pilaantunut erityisesti aavikoitumisen nopeutuessa niin, että Euroopan metsistä on kymmenen viime vuoden aikana hävinnyt joka vuosi noin 400 000 hehtaaria.
Ilmastonmuutos vaikuttaa luonnonkatastrofien yleistymiseen, mutta monet tapauksista ovat yhä ennakoimattomia ja rikollisen toiminnan aiheuttamia. Siksi tieteellistä tutkimusta on kehitettävä niin, että parannetaan riskienarviointimenettelyjä, tulipalojen ehkäisyjärjestelmiä ja palontorjuntavalmiuksia, minkä lisäksi on tarjottava tarvittavat taloudelliset resurssit.
Me tarvitsemme EU:n strategian luonnonkatastrofien torjumiseen sekä lisää yhteentoimivuutta ja koordinointia yhteisön eri välineiden välille. Jäsenvaltioiden pitäisi tehostaa yhteistyötään ja koordinointiaan, jotta varmistetaan yhteisvastuu ja nopeasti lähetettävien lisäresurssien saatavuus tällaisten katastrofien torjumiseen.
Kehotan neuvoston puheenjohtajaa tekemään nopeasti päätöksen uutta solidaarisuusrahastoa koskevasta asetuksesta, jotta voidaan lisätä avoimuutta ja tehdä solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotto joustavammaksi hätätilanteessa.
Diogo Feio (PPE), kirjallinen. – (PT) Etelä-Eurooppaa ovat koetelleet katastrofit (tulvat ja tulipalot), jotka ovat uhanneet ihmishenkiä, talouksia ja paikallisia ekosysteemejä ja edistäneet aiemmin asutettujen, työpaikkoja tarjonneiden ja hoidettujen laajojen alueiden asteittaista hylkäämistä. Sen sijaan, että tämä aihe ja sen vakavat seuraukset olisivat jonkin yhden maan ongelma, se on nyt muodostunut rajat ylittäväksi ja ansaitsee selvästikin EU:n tasoisia vastatoimia.
Kuten aiemmin totesin, Euroopan unioni hyötyy siitä, että se pysyy yhtenäisenä vastoinkäymisissäkin ja voi ottaa käyttöön solidaarisuusrahaston kaltaisia resursseja sekä järjestelmiä ja menetelmiä näiden vitsausten syiden torjumiseksi ja seurausten lieventämiseksi sekä joustavien, nopeiden ja sopivien vastatoimien tarjoamiseksi.
Euroopan komission pitäisi ottaa johtoasema ratkaisujen etsimisessä ja parhaiden käytäntöjen toteuttamisessa, ja sen lisäksi koko metsätalousalaa pitäisi pyytää jakamaan tietämystään, kehittämään ratkaisuja ja osoittamaan keinoja, joilla voitaisiin auttaa metsiin liittyvien toimintojen monipuolistamista.
Portugalilaisen lastenlorun mukaan puu on ystävä. Euroopan unionin pitäisi vastata tähän ystävyyteen ja tukea siten maaseudun tulevaisuutta.
João Ferreira (GUE/NGL), kirjallinen. – (PT) Äänestin päätöslauselman puolesta siksi, että tarvitaan todellista yhteisvastuuta ja välitöntä taloudellisten resurssien käyttöönottoa, jotta voidaan asian vaatimalla kiireellä torjua yhteiskunnan ja ympäristön kannalta traaginen tilanne, joka on kohdannut tämän kesän tulipaloista kärsineitä alueita ja yhteisöjä.
Mielestäni päätöslauselmassa pitäisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota yhteisön niiden politiikkojen – erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan – vaikutukseen, joiden seurauksena ihmiset luopuvat maasta ja tuotantojärjestelmistä, sekä toimintoihin, jotka tukevat ennaltaehkäisevää lähestymistapaa tulipalo-ongelmaan.
Yhteisen maatalouspolitiikan seuraukset erityisesti Portugalin kaltaisissa maissa ovat nyt yhtenä syynä vuodesta toiseen laajoja alueita tuhoaviin tulipaloihin. Mielestäni tätä mahdollista ja toivottavaa jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä metsäpalojen torjunnassa ei kuitenkaan pitäisi käyttää tien tasoittamiseen yksittäisten jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuden tärkeiden näkökohtien, kuten kunkin maan oman alueen pelastuspalvelun ja valvonta- ja toimintakeinojen, poistamiselle käytöstä.
Sylvie Guillaume (S&D), kirjallinen. – (FR) Metsäpalot ovat tänä kesänä taas tuhonneet Etelä-Ranskaa. Muiden EU-naapuriemme tavoin kansalaisemme ovat taistelleet liekkejä vastaan, ja nämä katastrofit ovat aiheuttaneet sekä aineellisia vahinkoja että inhimillistä kärsimystä. Siksi puollan riippumattoman ja pysyvän unionin toimintaryhmän perustamista, joiden tehtävänä olisi avustaa tulipalojen ja muiden katastrofien kohteeksi joutuneita jäsenvaltioita ja alueita. Vastaavasti me tarvitsemme – tämän vetoomuksen olemme esittäneet myös komissiolle – strategian, jonka avulla voimme säilyttää rikkaat ekosysteemimme niin Bauges'ssa, Ardèchessa kuin Lubéronissakin, niin että koko hanke perustuu rahoitukseen, joka on tarkoitettu ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ja vaurioituneen ekosysteemin uudelleenperustamiseen tähtääviin toimiin. Yhteiseen maatalouspolitiikkaan turvautuminen saattaisi olla oikeutettua, jos halutaan ehkäistä metsäpalojen leviäminen, mikä johtuu liian usein runsaasta aluskasvillisuudesta joillakin alueilla. Olen myös puoltanut EU:n solidaarisuusrahaston varojen käyttöönottoa, rahaston, jonka käytön neuvosto on tällä hetkellä estänyt, vaikka sitä tarvittaisiin kipeästi.
Eija-Riitta Korhola (PPE), kirjallinen. − (FI) Arvoisa puhemies, maanantain keskustelussa kesän 2009 metsäpaloista totesin, että luonnonolot tulevat ilmastonmuutoksen myötä muuttumaan; se on tosiasia, jota ei voi kiistää. Se ei kuitenkaan selitä ympäristökatastrofien syntyä, eikä varsinkaan, jos samat ilmiöt toistuvat muutaman vuoden välein. Me voimme ja meidän tulee edellyttää parempaa varautumista. Siksi jouduin tänään viiden tarkistuksen kohdalla äänestämään oman ryhmäni kantaa vastaan, ja rehellisesti sanottuna tuo kanta ihmetyttää minua suuresti. Unionin johdolla jäsenvaltioiden on nyt todella aika katsoa peiliin. On aivan oikeutettua sanoa, että metsäpalojen aiheuttamat tuhot olisi voitu estää, jos eräät jäsenvaltiot olisivat kehittäneet ja toteuttaneet tehokkaampia ennaltaehkäiseviä toimia ja tehokkaammin estäneet rikollista toimintaa rakennettavan lisämaa-alueen hankkimiseksi.
Poliittinen toimintaympäristömme ei saa olla sellainen, jossa silmät ummistetaan tosiasioilta. Tämä ei hyödytä ketään, ei varsinkaan kun kyse on metsäpalojen aiheuttamien inhimillisten tragedioiden mittaluokasta. Metsäpalojen lisääntymisen syyksi on muun muassa esitetty ilmastonmuutosta, ja on totta, että Euroopassakin on varauduttava pidempiin metsäpalokausiin normaalin kesä-syyskuun sijaan. Kesät alkavat aiemmin, ovat kuumempia ja kuivempia erityisesti etelässä, jolloin palojen riski kasvaa. Mutta itse palojen ongelma piilee kuitenkin aivan muualla kuin meneillään olevassa luonnonolojen muutoksessa. On eri asia sopeutua muuttuvaan ympäristöön kuin paikalleen jämähtäneisiin huonoihin käytäntöihin ja varautumattomuuteen.
Willy Meyer (GUE/NGL), kirjallinen. – (ES) Kreikassa tulipalot tuhosivat 130 000 oliivipuuta ja lukuisia hehtaareja viiniviljelmiä, karjaa, mehiläistiloja, varastoja, tallirakennuksia ja lukuisia kasvihuoneita ja taloja. Espanjassa metsäpaloissa on palanut 95 769 hehtaaria maata ja ne ovat aiheuttaneet 11 ihmisen kuoleman sekä arviolta 395 miljoonan euron tappiot.
Tulipalojen paikallisille talouksille, tuotantotoiminnalle ja matkailulle aiheuttamat sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristövahingot ovat valtavia, ja niiden kohteeksi joutuneita kansalaisia sekä aiempien ympäristöolosuhteiden palauttamista on tuettava välittömillä kansallisilla ja yhteisön toimilla.
Me kehotamme komissiota ottamaan viipymättä käyttöön nykyisen EU:n solidaarisuusrahaston varat ja tarjoamaan tarvittavat resurssit kohteena olleiden alueiden kunnostussuunnitelmien tukemiseen, niiden tuotantomahdollisuuksien palauttamiseen ja palaneiden alueiden metsittämiseen.
Metsien häviäminen johtuu osin teiden ja rautatielinjojen rakentamisesta. Komission on edistettävä toimenpiteitä, niin että EU:n varoilla rahoitettuihin julkisiin töihin sisältyy tietty määrä julkisia investointeja yleisten metsien parantamiseen, ylläpitämiseen ja lisäämiseen.
Andreas Mölzer (NI), kirjallinen. − (DE) Valitettavasti kesää 2009 leimasivat Etelä-Euroopan tuhoisat metsäpalot, jotka aiheuttivat valtavia aineellisia ja ekologisia vahinkoja. Tässä yhteydessä oli selvää, että tuhopolttajat, jotka hyötyvät metsien tuhoamisesta, rohkaistuvat metsärekisterien puutteista tai puuttumisesta tai huonosta maankäytön määrityksestä. Siksi oli tärkeää, että tässä päätöslauselmaesityksessä kehotetaan jäsenvaltioita tarkistamaan ja muuttamaan näitä rekisterejä.
Metsittämisen lisäksi tarvitaan asiantuntijoiden, palokuntien ja muiden erikoisyksiköiden välistä yhteistyötä sekä hätätilanteissa että ennaltaehkäisyssä. Tähän päätöslauselmaesitykseen sisältyy järkeviä ehdotuksia, kuten se, miten jäsenvaltioita voidaan tukea katastrofitilanteessa solidaarisuusperiaatteen mukaisesti. Siksi äänestin kesän 2009 metsäpaloja koskevan päätöslauselmaesityksen puolesta.
Frédérique Ries (ALDE), kirjallinen. – (FR) Meidän on heti todettava, että luonnonkatastrofien ehkäiseminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen eivät ole helppoja tehtäviä. Vaikka Euroopan unioni selviytyy niistä vahvistetun pelastuspalvelumekanimin perustamisen ja solidaarisuusrahaston edustaman rahallisen avustuksen ansiosta vähän maailman muita alueita paremmin, joka vuosi tuhoutuu yli 600 000 hehtaaria.
En puhu vain Välimeren alueen metsäpaloista, joista pahimmat roihusivat kesällä 2009 Ateenan ympäristön ylängöillä. Minusta tilanteen parantamisen kannalta välttämättömiä ehdotuksia on kaksi. Ensinnäkin Michel Barnier’n vuonna 2006 Euroopan pelastuspalvelujoukoista antama kertomus on pantava kaikilta osin täytäntöön. Odotamme yhä sitä, että perustetaan Euroopan "vihreät kypärät" kansalaisten äänestämän EU:n pelastuspalvelupolitiikan tukemiseksi. Toiseksi on tärkeää, että komissiolla on oikeus valvoa paikallisia tapahtumia. Olisi todella hämmästyttävää, jos EU:n varoja käytettäisiin silloin, kun osan metsäpaloista ovat todennäköisesti sytyttäneet rikolliset, joiden ainoa tarkoitus on raivata metsäalueita muuhun käyttöön.
Joanna Senyszyn (S&D), kirjallinen. − (PL) Äänestin metsäpaloja koskevan päätöslauselman puolesta. Tuli on tuhonnut tänä vuonna Euroopan unionissa tähän mennessä yli 200 000 hehtaaria metsää. Se on enemmän kuin koko vuonna 2008! Puolassa metsäpalojen riskikerroin on yksi Euroopan suurimmista. Huhtikuussa 2009 tulipalojen määrä oli suurin viiteen vuoteen.
Meidän on ryhdyttävä pikaisesti ja tehokkaasti toimenpiteisiin puolustautuaksemme ilmastonmuutokselta, joka on yksi tulipalojen syy. Toinen tärkeä aihe hyväksytyssä päätöslauselmassa on EU:n ilmastonmuutoksen ehkäisyyn tarkoitettujen mekanismien koordinoiminen ja erityisesti solidaarisuusrahaston tehokas käyttö tulipalojen seurausten rajoittamiseen.
Meidän on perustettava unionin toimintaryhmä, joka pystyy toimimaan nopeasti luonnonkatastrofitilanteissa. Se täydentäisi rahoituksellisesti ja organisatorisesti jäsenvaltioiden toteuttamia toimia. Toivon, että Euroopan komissio ottaa asianmukaisesti huomioon parlamentin päätöslauselman tulipalojen vaikutusten torjumisesta ja tehostaa omia toimiaan tällä alueella.
Catherine Stihler (S&D), kirjallinen. − (EN) Tänään metsäpaloista käytävä keskustelu on tärkeä. Monien luonnonkauniiden paikkojen tuhoutuminen on menetys meille kaikille. Meidän on osoitettava solidaarisuutta kollegoillemme ja autettava tuhojen kohteeksi joutuneita maita.
Nuno Teixeira (PPE), kirjallinen. – (PT) Tuoreimmat tutkimukset osoittavat, että alueellisen hallituksen edistämien metsitysten sekä ympäristönsuojelujärjestöjen aloitteiden tuloksena Madeiran metsät ovat lisääntyneet lähes 5 000 hehtaarilla 36 viime vuoden aikana. Tämä saavutus on erityisen merkittävä, koska se on kansallisen suuntauksen vastainen. Tätä valtavan arvokasta perintöä on suojeltava, ja koska meidän on todella varauduttava metsäpaloihin, on mielestäni ratkaisevan tärkeää kohdentaa resurssit tasapuolisesti palojen ennaltaehkäisyyn ja havaitsemiseen sekä varsinaiseen palontorjuntaan. Äänestin tämän päätöslauselman puolesta, koska mielestäni tätä politiikkaa voidaan edistää EU:n tasolla solidaarisuusstrategialla, jossa pyritään koordinoimaan palontorjuntaa ja vaarallisten toimintamuotojen tehokasta ennaltaehkäisyä.
Tässä lähestymistavassa korostetaan erityisesti syrjäisimpiä alueita, ja sekä viranomaisten että metsää kasvavien maiden omistajien pitäisi osallistua siihen kunnostamalla metsämaita, istuttamalla kotoperäisiä lajeja ja uudelleenasuttamalla maaseutualueita. Rikollisesta toiminnasta pitäisi myös rangaista asianmukaisesti kansallisella tasolla. Nykyisten rakennerahastojen tai EU:n solidaarisuusrahaston kaltaisten uusien rahastojen käyttöön liittyvien menettelyjen joustava toteutus mahdollistaa nopeamman vastauksen antamisen ihmisille, jotka ovat menettäneet viljelymaansa, kotinsa ja karjansa tulipalojen tai muiden katastrofien seurauksena.
Frank Vanhecke (NI), kirjallinen. – (NL) Minä äänestin tyhjää lopullisessa äänestyksessä vuoden 2009 metsäpaloja koskevasta kompromissiratkaisusta. Tein niin siksi, että huomaan enemmistön tästä parlamentista uskovan, että metsäpalojen torjumista EU:n tasolla ei pitäisi rajoittaa tukeen ja koordinointiin vaan että itse asiassa olisi perustettava erilliset Euroopan palontorjuntajoukot, jälleen yksi EU:n elin, joka kuluttaisi valtavia määriä rahaa ja tekisi samaa työtä kuin muut jo tekevät.
Se kuvastaa joka tapauksessa sitä tosiasiaa, että eurofederalistit ovat vähemmän huolissaan maanosamme tehokkaasta ja pätevästä hallinnasta ja haluavat pikemminkin tuoda julki mielipiteensä eli sen, että kaikkea täytyy säännellä EU:n tasolla – huolimatta toissijaisuusperiaatteesta, jota kuulemme niin usein ylistettävän.
(Istunto keskeytettiin klo 12.50 ja sitä jatkettiin klo 15.00.)