Tadeusz Zwiefka, esittelijä. – (PL) Arvoisa puhemies, pari kuukautta sitten Euroopan parlamentti antoi neuvostolle ensimmäistä kertaa suostumuksensa käynnistää tehostetun yhteistyön menettelyn. Ensimmäistä kertaa Euroopan unionin historiassa. Kyse on äärimmäisen tärkeästä toimenpiteestä, joka luo täysin uuden perustan joidenkin Euroopan unionin jäsenvaltioiden muodostaman ryhmän yhteistyölle tilanteissa, joissa kaikkien 27 jäsenvaltion kesken ei ole mahdollista päästä sopimukseen. Päätös on erittäin tärkeä. Tänään olemme vahvistaneet, että menettely toimii hyvin.
Haluaisin esittää vilpittömät kiitokseni neuvostolle erityisesti kannasta, jonka se hyväksyi osana Euroopan parlamentin kanssa tekemäänsä työtä. Tämä on esimerkki täydellisestä toimielinten välisestä yhteistyöstä. Päätöslauselmaa työstäessään parlamentti toimi ainoastaan neuvoa-antavana elimenä, mutta kokousten tiheys sekä se, että neuvosto sisällytti asiakirjaansa – lopulliseen asiakirjaansa – kaikki Euroopan parlamentin esittämät ja oikeudellisten asioiden valiokunnassa hyväksytyt ehdotukset, on täydellinen esimerkki, joka lupaa hyvää tehostetun yhteistyön menettelylle jatkossa. Kiitän neuvostoa myös vahvasta tuesta, jota se on osoittanut ehdotuksellemme tarkistaa pikaisesti Bryssel IIa -asetusta. Se on ehdoton edellytys, jotta voisimme löytää ratkaisuja kysymyksiin forum necessitatis -säännön tarpeellisuudesta. Sen ansiosta jäsenvaltiot voisivat varmistaa omien lainsäädäntöjärjestelmiensä toimivuuden mutta antaa samalla kansalaisille toivoa siitä, että heillä on tulevaisuudessa mahdollisuus valita vapaasti sekä sovellettava laki että tuomioistuin, jossa asiaa käsitellään. Haluaisin lisäksi kiittää oikeudellisten asioiden valiokunnan varjoesittelijöitä sekä muissa valiokunnissa laadittujen lausuntojen valmistelijoita.