Artikkeli
Palveludirektiivi: tilanne etenee
Palveluiden vapaa liikkuvuus - 19-04-2006 - 15:51
Kahden vuoden kiihkeiden keskusteluiden jälkeen Euroopan parlamentti on vihdoin saanut valmiiksi tarkistetun version Euroopan komission esittämästä ja paljon puhuttaneesta direktiivistä koskien palveluiden vapaata liikkumista. Tätä tiedotusvälineiden ”Bolkesteinin direktiiviksi” nimittämää tekstiä muutettiin perusteellisesti vaikean ja monimutkaisen parlamentin istunnon aikana. Parlamentin jäsenten ja jäsenvaltioiden enemmistö sekä komissio voivat hyväksyä lainsäädäntöehdotuksen uuden version.
Direktiiviehdotus palveluiden vapaasta tarjoamisesta sisämarkkinoilla on keskeinen Euroopan unionin talouden tulevaisuudelle. Se itse asiassa viimeistelee luonnoksen, joka on ollut kirjattuna perussopimukseen 50 vuoden ajan. Sillä on kuitenkin myös suuri poliittinen merkitys. Yhdessä Euroopan perustuslakiehdotuksen kanssa se on ollut viime vuosien kiistanalaisin teksti. Jopa siinä määrin, että entisen sisämarkkinoista vastaavan komission jäsenen Fritz Bolkesteinin esittämä ensimmäinen versio nousi monen mielessä symboliksi sosiaalisen ja liberaalin Euroopan välisestä vastakkainasettelusta. Ranskan hallitus vaati ehdotuksen läpikotaista uudelleen arviointia, koska sitä pidettiin liian liberaalina. Toisaalta viime helmikuussa kuuden jäsenmaan (Tšekin tasavallan, Unkarin, Hollannin, Puolan, Espanjan ja Ison-Britannian) hallitukset lähettivät komissiolle kirjeen, jossa ne päinvastoin pyysivät, että komissio ei hyväksyisi direktiivistä liian protektionistista näkemystä.
Poliittinen jakautuminen Euroopan parlamentin sisällä oli myös ollut syvää, mutta äänestys tarkistetusta ehdotuksesta 16. tammikuuta oli todellinen ja yllättävä käännekohta. Parlamentin jäsenten ehdottamia ratkaisuja tukivat sekä komissio että neuvosto. Asiasta vastaava uusi komissaari Charlie McCreevy suostui 24. maaliskuuta seuraamaan parlamentin hyväksymää linjaa tekstin tarkistetusta versiosta, ja kaksi päivää myöhemmin puheenjohtajavaltio Itävalta ilmoitti olevansa parlamentin jäsenten hyväksymän version puolella.
Parlamentin näkökanta saa kannatusta
Kaksi tavoitetta on saavutettava yhtä aikaa: toisaalta on helpotettava palveluiden vapaata liikkuvuutta, jotta voidaan elvyttää markkinoita ja kiihdyttää työpaikkojen luontia, ja toisaalta on estettävä erilaisista sosiaalisista järjestelmistä ja palkkatasoista johtuva epäreilu kilpailu jäsenmaiden välillä, vahvistamalla samalla jäsenmaiden määräämisoikeus työlainsäädännön ja joidenkin tärkeiden etujen suojaamisen alueilla.
Tämän saavuttamiseksi parlamentti hyväksyi kolme suurta muutosta paljolti PPE-DE (kristillisdemokraatit ja konservatiivit), PSE (sosialistit) ja ALDE (liberaalidemokraatit) -ryhmien puoltavien äänien vuoksi. Ensinnäkin sääntö siitä, että palveluntarjoajia koskee niiden alkuperämaan lainsäädäntö tarjottaessa väliaikaista palvelua toisessa jäsenmaassa korvattiin säännöllä ”palveluiden tarjoamisen vapaudesta”. Tällöin alkuperäisessä ehdotuksessa olleesta automaattisesta valvonnasta päästiin eroon, jolloin kohdemaalle jää enemmän liikkumatilaa. Komissio lisäsi tämän parlamentin tekemän tarkistuksen 4. huhtikuuta Strasbourgissa esitettyyn muutettuun ehdotukseen.
Toisekseen parlamentin jäsenet vähensivät niiden alojen määrää, joita direktiivi koskee. Direktiiviehdotus ei näin ollen enää koske terveys- ja sosiaalipalveluita. Myös yleishyödylliset palvelut ovat edelleen direktiivin ulkopuolella, kuten myös rahoituspalvelut, kuljetus- ja satamapalvelut, audiovisuaaliset palvelut, uhkapelit ja turvallisuuspalvelut.
Kolmanneksi direktiivissä ilmaistaan nyt selkeästi, että siihen sovelletaan työ- ja sosiaalilainsäädäntöä. Kaikki viittaukset työntekijöiden tilapäiseen sijoittamiseen muuhun jäsenmaahan kuin siihen, jossa palveluita tarjoava yritys on rekisteröitynä, on poistettu.
Seuraavat vaiheet
Komissio toimittaa muutetun tekstin seuraavaksi EU:n ministerineuvostolle. Jäsenmaiden tehtävänä on sitten päättää ehdotuksen kohtalosta. Mikäli neuvosto odotusten mukaisesti hyväksyy nykyisen tekstin ilman suuria muutoksia, parlamentti saattaa tehdä päätöksen syksyllä toisen käsittelyn jälkeen, ja näiden kahden instituution sopimus saattaa syntyä vuoden loppuun mennessä. Mikäli neuvosto perääntyy parlamentin suosittelemasta näkökannasta, sovinnon löytämisestä tulee erittäin vaikea tehtävä.
Viite: 20060418STO07420

