neuvoston ja komission julkilausumien johdosta
työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti
esittäjä(t): Pasqualina Napoletano ja Robert Evans
PSE-ryhmän puolesta
Pakistanista
Euroopan parlamentin päätöslauselma Pakistanista
B6‑0283/2007
Euroopan parlamentti, joka
–
ottaa huomioon 24. marraskuuta 2001 tehdyn Euroopan yhteisön ja Pakistanin islamilaisen tasavallan kumppanuutta ja kehitystä koskevan yhteistyösopimuksen (josta käytetään myös nimeä "kolmannen sukupolven yhteistyösopimus"), erityisesti sopimuksen 1 artiklan, jossa määrätään, että "[i]hmisoikeuksien ja kansanvallan periaatteiden kunnioittaminen ... on tämän sopimuksen olennainen osa"(1),
–
ottaa huomioon EU:n ja Pakistanin 8. helmikuuta 2007 antaman, vuoden 2004 yhteistyösopimusta koskevan yhteisen julistuksen, jossa molemmat osapuolet sitoutuvat kehittämään laajaa virallista poliittista vuoropuhelua, jonka yhteydessä käsitellään muun muassa terrorismin torjuntaa, joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä, ihmisoikeuksia ja hyvää hallintotapaa,
–
ottaa huomioon, että myöhemmin tänä vuonna on tarkoitus järjestää parlamentti-, maakunta- ja presidentinvaalit,
–ottaa huomioon suhteista Etelä-Aasian maihin ja Etelä-Aasian alueellisen yhteistyön liittoon (SAARC) vastaavan Euroopan parlamentin valtuuskunnan matkan Pakistaniin joulukuussa 2006 sekä kenraali Musharrafin kanssa Lahoressa pidetyn kokouksen,
–
ottaa huomioon aiemmat päätöslauselmansa ihmisoikeuksista ja demokratiasta Pakistanissa, erityisesti 10. helmikuuta 2004(2) ja 22. huhtikuuta 2004 hyväksymänsä päätöslauselmat(3),
–
ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan,
A.
katsoo, että lukuisat Musharrafin hallintokaudella tehdyt perustuslakimuutokset ovat muuttaneet merkittävästi Pakistanin poliittista järjestelmää, ja ne ovat johtaneet siihen, että hallintojärjestelmä on muuttunut parlamentaarisesta presidenttivaltaiseksi järjestelmäksi, jossa presidentillä on valta kumota parlamentin päätökset tai erottaa parlamentti,
B.
ottaa huomioon, että armeijalla ja salaisella palvelulla on edelleen suuri vaikutus Pakistanin poliittiseen elämään, hallitukseen ja talouselämään, ja katsoo, että tilanne on ristiriidassa demokratian palauttamista koskevan toimintasuunnitelman kanssa, sillä siinä sovittiin vallan siirtämisestä sotilashallinnolta takaisin siviilihallinnolle,
C.
ottaa huomioon, että viimeaikaiset tapahtumat, muun muassa Pakistanin korkeimman oikeuden puheenjohtajan erottaminen 9. maaliskuuta ja vielä toteen näyttämättömät väärinkäytössyytteet sekä näistä johtuvat jatkuvat mielenosoitukset kansalaisten keskuudessa, ovat lisänneet tarvetta puuttua entistä kiireellisemmin demokratiaa ja oikeusvaltion periaatetta koskevaan kysymykseen Pakistanissa,
D.
katsoo, että Punaisessa moskeijassa ja sen ympäristössä tapahtuneet viimeisimmät hyökkäykset, jotka ovat vaatineet suuren määrän kuolonuhreja, ovat selkeä osoitus ääri-islamilaisen liikkeen vallasta, jota vastaan presidentti Musharraf ei ole onnistunut toimimaan tarpeeksi nopeasti ja päättäväisesti,
E.
ottaa huomioon, että Euroopan unioni myöntää Pakistanille huomattavia varoja köyhyyden lievittämiseksi ja sosiaalisen sektorin kehittämiseksi,
1.
kehottaa Pakistanin hallitusta palaamaan demokraattiseen hallintoon ja järjestämään vapaat, oikeudenmukaiset ja demokraattiset vaalit vuoden loppuun mennessä ja varoittaa julistamasta poikkeustilaa tai määräämästä muita toimia, joilla rajoitetaansananvapautta tai yhdistymis-, kokoontumis- tai liikkumisvapautta;
2.
kannustaa presidentti Musharrafia kunnioittamaan perustuslakia ja sallimaan, että uudet edustajakokoukset järjestävät presidentinvaalit, sekä luopumaan paikastaan armeijan päällikkönä;
3.
kehottaa Pakistanin armeijaa palaamaan demokratiaan, niin että järjestetään vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit ja annetaan maasta paenneille poliittisille johtajille mahdollisuus palata Pakistaniin; kehottaa toteuttamaan toimia, joilla rajoitetaan armeijan ja muiden aseistettujen ryhmittymien vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon;
4.
pitää myönteisenä, että EU aikoo seurata Pakistanin parlamenttivaaleja ja Euroopan parlamentti osallistuu vaalitarkkailuvaltuuskuntaan; on kuitenkin vaaleihin valmistauduttaessa huolissaan monista seikoista, joista voidaan mainita erityisesti seuraavat:
–
kolme kuukautta ennen vaaleja muodostettavan ja presidentti Musharrafin nimittämän väliaikaisen hallituksen puolueettomuus;
–
vaaleissa ehdokkaaksi asettuvilta vaaditaan alempi korkeakoulututkinto, mikä merkitsee sitä, että 70 prosenttia pakistanilaisista naisista ei voi asettua ehdolle vaaleissa; pitää lisäksi mahdottomana hyväksyä, että uskonnollisesta koulusta saatu tutkinto katsotaan alempaa korkeakoulututkintoa vastaavaksi;
–
Pakistanin tuleva presidentti ei nauti kansan luottamusta, jos tämä on lähtevän edustajakokouksen valitsema;
5.
kehottaa neuvostoa ja komissiota välittämään presidentti Musharrafille selkeän viestin, että ainoa hyväksyttävä keino nykyisen kriisin ratkaisemiseksi on demokraattisen järjestyksen palauttaminen;
6.
kehottaa neuvostoa ja komissiota pitämään tiukasti kiinni Pakistanin kanssa tehtyjen sopimusten demokratia- ja ihmisoikeuslausekkeista ja kehottaa käymään tiivistä poliittista vuoropuhelua ihmisoikeuksista ja hyvästä hallintotavasta;
7.
kehottaa Pakistania lujittamaan demokraattisia toimielimiä ja palaamaan siviilihallintoon, kuten presidentti Musharraf on aiemmin luvannut;
8.
on erittäin huolissaan siitä, että korkeimman oikeuden puheenjohtaja erotettiin väärinkäytössyytösten takia, mitä pidettiin laajasti hallituksen yrityksenä säilyttää oikeuslaitos valvonnassaan vaalivuonna; vaatii kunnioittamaan oikeuslaitoksen itsenäisyyttä ja oikeusvaltion periaatetta, kehottaa Pakistanin hallitusta ryhtymään asianmukaisiin toimiin kääntääkseen nykyisen kielteisen kehityssuunnan tässä asiassa ja pidättäytymään puuttumasta poliittisesti korkeimmassa oikeudessa parhaillaan käsiteltävänä olevaan asiaan;
9.
pahoittelee syvästi 41 siviilin kuolemaa Karachissa 12. toukokuuta järjestetyissä poliittisissa mielenosoituksissa ja tuomitsee voimankäytön poliittisiin tarkoituksiin, riippumatta siitä, ovatko tähän syyllistyneet hallituksen liittolaisia tai oppositiopuolueiden jäseniä;
10.on syvästi huolissaan niiden ainakin 1 800 ihmisen turvallisuudesta, joiden uskotaan olevan Punaisessa moskeijassa, ja kehottaa Pakistanin hallitusta tekemään kaiken voitavansa päättääkseen piirityksen niin, ettei se vaadi uusia kuolonuhreja;
11.on niin ikään huolissaan siitä, että kolme kiinalaista työntekijää on kuulemma ammuttu kuoliaaksi Peshawarissa ja tekijäksi epäillään aseistettua muslimiryhmää, ja tämän mahdollisesta yhteydestä Punaisen moskeijan piiritykseen;
12.
tuomitsee hallituksen kaikki yritykset puuttua tiedotusvälineiden vapauteen, kun se tarkistaa lähetystoiminnan harjoittajien toimilupia, rajoittaa suoria lähetyksiä ulkoilmatapahtumista ja antaa ohjeitaan tiedotusvälineiden ja lähetystoiminnan harjoittajien yhdistyksille; tuomitsee kaikenlaisen toimittajiin ja lähetystoiminnan harjoittajiin kohdistuvan uhkailun, painostuksen ja pelottelun;
13.
on huolissaan lukuisista pitävästi todistetuista "katoamistapauksista", joissa kadonneet ovat terroristiepäiltyjä, toimittajia, opiskelijoita, kansallismielisen Baloch-liikkeen jäseniä ja muita poliittisia aktivisteja; tähdentää, että sieppaukset sekä ilman oikeudenkäyntiä toimeenpantavat teloitukset ja vangitsemiset ovat vastoin kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita, joihin kuuluvat mm. oikeus elämään ja oikeus asianmukaiseen oikeudenkäyntiin;
14.
on huolissaan siitä, että vaikka presidentti Musharraf on sitoutunut torjumaan terrorismia ja ääriliikkeitä kaikilla tasoilla, hallituksen, armeijan ja uskonnollisten fundamentalistien väliset kansalliset poliittiset liittoumat saattavat heikentää hallituksen mahdollisuuksia puuttua ääri-ilmiöitä ja fundamentalismia koskevaan kysymykseen;
15.
on huolissaan lisääntyvästä epävakaudesta ja kapinallismielisen väkivallan leviämisestä heimoalueilla ja erityisesti Waziristanissa ja panee merkille erityisesti lukuisat itsemurhapommi-iskut, esimerkiksi sisäministerin murhayrityksen Peshawarissa 28. huhtikuuta;
16.
kehottaa lisäämään vuoropuhelua maakunta- ja paikallistason johtajien kanssa siitä, voitaisiinko maakunnille antaa nykyistä itsenäisempi asema tai miten maakuntien etuja voitaisiin puolustaa paremmin kansallisella tasolla; tuomitsee hallituksen tukahdutustoimet Balochistanin maakunnassa, jossa vaaditaan jatkuvasti, että maakunnan olisi saatava nykyistä itsenäisempi asema ja alueen merkittävistä luonnonvaroista olisi saatava päättää enemmän aluetasolla;
17.
kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Pakistanin hallitukselle.