komission julkilausuman johdosta
työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti
esittäjä(t): Martin Schulz ja Hannes Swoboda
PSE-ryhmän puolesta
komission lainsäädäntö- ja työohjelmasta vuodeksi 2008
Euroopan parlamentin päätöslauselma komission lainsäädäntö- ja työohjelmasta vuodeksi 2008
B6‑0502/2007
Euroopan parlamentti, joka
–
ottaa huomioon komission tiedonannon sen lainsäädäntö- ja työohjelmasta vuodeksi 2008 (KOM(2007)0640),
–
ottaa huomioon parlamentin valiokuntien kannanotot, jotka puheenjohtajakokous on toimittanut komissiolle,
–
ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan,
A.
ottaa huomioon, että komission mukaan EU:n kansalaisten huolenaiheita ovat etenkin EU:n sosiaalinen ulottuvuus globalisoituvassa maailmassa ja että komissio korostaa sosiaalisen syrjäytymisen, köyhyyden ja sosiaalisen suojelun merkitystä,
B.
ottaa huomioon, että vuosi 2008 on uudistussopimuksen ratifiointiprosessin vuoksi ratkaisevan tärkeä Euroopalle ja myös komissiolle, jota arvioidaan sen mukaan, miten se täyttää sen toimikauden alussa asetetut tavoitteet ja vastaa kansalaisten huolenaiheisiin,
C.
katsoo, että rahoitusjärjestelmän nykyinen epävakaus luo epävarmuutta ja hidastaa kasvua entisestään ja että komission tekemät muutokset syksyn ennusteisiin saattavat myös merkitä taloussuhdanteen käännekohtaa, mikäli markkinoiden avoimuuden lisääntyminen ja poliittisten päättäjien asianmukaiset toimet eivät palauta kuluttajien luottamusta,
Yleisiä huomioita
1.
pitää komission työohjelman 2008 kohdennettua rakennetta myönteisenä ja panee tyytyväisenä merkille eräät tärkeät ilmastonmuutokseen, energiapolitiikkaan, maahanmuuttoon ja täytäntöönpanoon liittyvät ehdotukset; pitää kuitenkin kunnianhimon puutetta useilla muilla aloilla valitettavana; katsoo, että komission olisi otettava johtoasema Euroopan sosiaalisen markkinatalouden vahvistamisessa ja sen kestävyyden parantamisessa, jotta globalisaation ongelmiin voitaisiin puuttua tehokkaasti;
2.
katsoo, että Lissabonin sopimuksen täytäntöönpano on välttämätön edellytys Euroopan unionin kitkattomalle toiminnalle ja tulevalle kehitykselle; kehottaakin komissiota antamaan tiiviissä yhteistyössä parlamentin kanssa panoksensa uuden sopimuksen ratifiointiin ja täytäntöönpanoon;
3.
korostaa jälleen kerran Lissabonin strategian määrätietoisen täytäntöönpanon merkitystä sekä painottaa taloudellisen, yhteiskunnallisen ja ympäristöön liittyvän edistyksen keskinäistä riippuvuutta kehitettäessä dynaamista ja innovatiivista taloutta; kehottaakin komissiota ryhtymään tasapainoisen ja tuloskeskeisen yhteisön Lissabon-ohjelmaan laadintaan vuosiksi 2008–2010;
Painopistealat vuonna 2008
Kasvu ja työpaikat
4.
toistaa pyyntönsä, että olisi laadittava sellainen eurooppalainen ohjelma, jossa vauraus ja solidaarisuus todella tukevat toisiaan; pyytää komissiota selvittämään sosiaalipolitiikkaa tällä hetkellä kiusaavan pattitilanteen ja tekemään näillä aloilla uusia aloitteita; on ehdottomasti sitä mieltä, että Euroopan tarvitsemat uudistukset voidaan saavuttaa ainoastaan kestävän kasvun, kunnianhimoisten sosiaalipalvelujen ja kansalaisten oikeuksien suojelemisen avulla;
5.
pitää siksi myönteisenä ehdotusta tarkistaa lähitulevaisuudessa eurooppalaisesta yritysneuvostosta annettua direktiiviä; katsoo, että direktiivistä saataisiin johdonmukaisempi ja tehokkaampi, jos tiedottaminen ja kuuleminen määriteltäisiin paremmin, toimitettujen tietojen ajoittamiselle ja laadulle asetettaisiin tarkemmat puitteet ja asiantuntijoiden osallistumiselle laadittaisiin selvät säännöt;
6.
kehottaa komissiota yksilöimään sosiaalisen todellisuuden kartoittamisen yhteydessä pikaisesti uusia konkreettisia aloitteita, joilla parannetaan kansalaisten hyvinvointia ja talouden hallintoa ja jotka koskevat erityisesti seuraavia seikkoja:
–
koordinoidut kansalliset ja unionin investointitoimet, jotka kohdistuvat infrastruktuuriin, tutkimukseen, uusiin teknologioihin ja taitoihin,
–
julkisten varojen käyttöä koskevat koordinoidut toimenpiteet,
–
kansallisia talousarviomenettelyjä ja tilastojen laatua koskeva koordinointi,
–
vuokratyöntekijöitä koskevan direktiivin käsittelyssä eteneminen,
–
sopimukseen pääseminen työaikadirektiivin tarkistamisesta pitäen kiinni sen keskeisistä periaatteista ja ottaen huomioon parlamentin kannan kutsusopimuksiin, viitejaksoihin, osallistumattomuuteen sekä työ- ja yksityiselämän väliseen tasapainoon,
–
työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisen parantaminen sekä kaikkien työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden parantaminen;
7.
pitää komission aloitetta uuden vuosituhannen yhtenäismarkkinoista myönteisenä; pitää kuitenkin valitettavana, ettei asiasta ole annettu konkreettisia säädösehdotuksia; korostaa, että yhtenäismarkkinoiden kehittäminen edellyttää oikeudenmukaista kilpailua, verotukseen liittyvän ja sosiaalisen polkumyynnin torjuntaa, sosiaalista koheesiota sekä kuluttajansuojan korkeaa tasoa;
8.
toteaa tässä yhteydessä, että yhteinen konsolidoitu yhtiöveropohja (CCCTB) täydentää oikeudenmukaiseen kilpailuun perustuvien sisämarkkinoiden saavutukset, sillä se lisää avoimuutta antamalla yrityksille mahdollisuuden toimia samoin säännöin ulkomailla ja kotimaassaan, lisäämällä rajatylittävää kauppaa ja sijoitustoimintaa sekä vähentämällä merkittävästi hallintokuluja ja veronkierron ja veropetosten mahdollisuutta; pitää siksi valitettavana komission päätöstä ottaa CCCTB pois vuoden 2008 työohjelman ensisijaisten aloitteiden luettelosta;
9.
kehottaa komissiota painokkaasti ryhtymään kollektiivisia oikeussuojakeinoja ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanomekanismeja koskeviin toimiin, joihin viitataan vuosien 2007–2013 kuluttajapoliittisessa strategiassa ja komission Euroopan kansalaisten toimintasuunnitelmassa; katsoo, että kuluttajan suojeleminen globaalissa toimintaympäristössä edellyttää oikeussuojan saatavuuden helpottamista; kannustaa komissiota takaamaan jatkossakin kuluttajien tuotteiden turvallisuuteen liittyvät oikeudet keskittyen erityisesti lelujen turvallisuuteen; korostaa tarvetta varmistaa tehokas markkinoiden valvonta mutta samalla vahvistaa CE-merkinnän asemaa;
10.
kehottaa komissiota omalta osaltaan tehostamaan rahoitusmarkkinoiden viimeaikaisten mullistusten syiden ja vaikutusten analysointia erityisesti avoimuuden, arviointistandardien ja riskinhallinnan kannalta; edellyttää, että ECOFIN-neuvoston lokakuun 2007 alussa esittämien päätelmien pohjalta laaditaan läheisessä neuvonpidossa parlamentin kanssa selkeitä suosituksia siitä, miten voidaan parantaa rahoitusjärjestelmän vakautta ja sen valmiuksia tarjota varmaa pitkän aikavälin rahoitusta eurooppalaisille yrityksille; pitää kuitenkin valitettavana, ettei etenkään hedge-rahastoista, luokituslaitoksista, kolmen olemassa olevan valvontakomitean uudistamisesta, valvonnasta ja ulkomaisista julkisista sijoituksista EU:n yrityksiin esitetä konkreettisia ehdotuksia;
Kestävän kehityksen Eurooppa
11.
panee tyytyväisenä merkille komission kunnianhimoiset ehdotukset ilmastonmuutoksesta ja kannustaa komissiota panemaan ne kokonaisuudessaan täytäntöön; pyytää komissiota parantamaan toisaalta työllisyyden ja teollisuuden kehityksen ja toisaalta puhtaiden tekniikoiden kehittämisen ja käytön synergiaa, sillä ne täydentävät hyvin toisiaan ja niiden täydentävyys on potentiaalinen keino lisätä kilpailukykyä;
12.
toteaa, että energiatehokkuuden toimintasuunnitelmassa ja biomassaa koskevassa toimintasuunnitelmassa luetteloituja komission toimia ei ole sisällytetty komission vuoden 2008 työohjelmaan, ja panee merkille luvattujen toimien toteutumisen huomattavan viivästymisen; kehottaa komissiota päivittämään työsuunnitelmaansa siten, että siinä otetaan molemmat toimintasuunnitelmat täysin huomioon, sillä näin autetaan EU:ta saavuttamaan uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta koskevat tavoitteet;
13.
pahoittelee, että komissio ei ole sisällyttänyt lainsäädäntö- ja työohjelmaan 2008 säädösehdotuksia lentoliikenteen typpioksidipäästöjen (NOx) rajoittamiseksi ja alusten päästöjen vähentämiseksi, mikä on ristiriidassa sen vuotuisen toimintastrategian 2008 kanssa; kehottaa komissiota painokkaasti korjaamaan tilanteen;
14.
pitää myönteisinä komission kansanterveyteen liittyviä aloitteita, erityisesti suunniteltua säädösehdotusta elinten luovutuksen ja elinsiirtojen laadusta ja turvallisuudesta sekä ehdotettua neuvoston suositusta terveydenhoitoon liittyvistä infektioista, jotka sisältyvät terveysalan aloitteisiin, joilla pyritään varmistamaan mahdollisimman korkea potilasturvallisuuden taso ja hoidon laatu;
15.
pitää komission tiedonantoa YMP:n yleisestä tarkastelusta myönteisenä etenkin ottaen huomioon, kuinka tärkeää kilpailukykyinen maatalous ja maaseudun pitäminen elinvoimaisena on, mutta toteaa, ettei siinä mennä riittävän pitkälle, jotta se mahdollistaisi aidosti perinpohjaisen keskustelun Euroopan maatalouden tulevaisuudesta;
Maahanmuuton yhtenäinen hallinta
16.
katsoo, että EU:n toimien ytimessä on vuonna 2008 oltava yhteinen maahanmuutto-, viisumi- ja turvapaikkapolitiikka sekä maahanmuuttajien tehokas taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen integroiminen yhteisten periaatteiden mukaisesti;
17.
panee tyytyväisenä merkille, että komissio sitoutuu jälleen yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan, yhteisiin välineisiin ulkorajojen suojelemiseksi ja yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan; katsoo kuitenkin, ettei vihreä kirja maahanmuutosta ja koulutuksesta edistä riittävästi maahanmuuttajien koulutusta ja kotoutumista, ja kehottaa komissiota tekemään uusia, konkreettisempia ehdotuksia kotoutumisen edistämiseksi osana ihmisarvoista työtä koskevia toimia;
18.
katsoo, että uusi sopimus muuttaa 1. tammikuuta 2009 alkaen huomattavasti toimielinkehystä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella, ja kehottaakin komissiota määrittelemään yhteistyössä neuvoston puheenjohtajavaltioiden kanssa ja kansallisten parlamenttien myötävaikutuksella siirtymäkauden lainsäädäntöohjelman kaikille kyseiseen alueeseen liittyville toimenpiteille, jotka on hyväksyttävä ensimmäisessä käsittelyssä tammikuun 1. päivän ja toukokuun lopun 2009 välisenä aikana;
19.
kehottaa komissiota tehostamaan toimenpiteitä, joilla puututaan ihmiskauppaan, ja varsinkin tarkastelemaan asiasta vuonna 2005 laaditun neuvoston toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa;
Kansalaiset etusijalla
20.
pitää erittäin valitettavana, ettei julkisten palvelujen oikeusvarmuuden lisäämisestä ole annettu lainsäädäntöaloitteita; kehottaa komissiota painokkaasti noudattamaan toimeksiantoa, joka sille annettiin äskettäisessä EU:n huippukokouksessa, jossa uudistussopimukseen lisättiin määräyksiä, joiden mukaan EU:n on vahvistettava julkisen palvelun tehtävien hoitamisen edellyttämät periaatteet ja ehdot;
21.
panee tyytyväisenä merkille, että komissio sitoutuu noudattamaan puheenjohtaja Barroson lokakuussa 2004 antamaa lupausta saattaa valmiiksi syrjimättömyyttä koskeva oikeudellinen kehys siten, että kaikentyyppistä EY:n perustamissopimuksen 13 artiklassa tarkoitettua syrjintää vastaan tarjotaan sama suoja, kuten parlamentti on toistuvasti vaatinut; kehottaa komissiota esittämään mitä pikimmin kattavan säädösehdotuksen;
22.
panee merkille, että komission vuoden 2008 painopisteissä korostetaan, että elinikäinen oppiminen voi auttaa nostamaan työllisyysastetta ja kehittämään tietoon perustuvaa taloutta Lissabonin tavoitteiden mukaisesti; pahoittelee, ettei tämä ilmene yhtenäkään konkreettisena ehdotuksena;
Euroopan unioni kumppanina maailmassa
23.
panee merkille komission suunnitelmat esittää tarvittavia suosituksia EU:n laajenemisstrategian mukauttamista varten; korostaa, että komission täytyy soveltaa tiukkoja mutta oikeudenmukaisia ehtoja kaikkiin nykyisiin ja mahdollisiin ehdokasmaihin samalla kuitenkin noudattaen EU:n aiemmin antamia omia sitoumuksia;
24.
pitää myönteisenä komission aloitetta arvioida kehitystä ja esittää, kuinka Länsi-Balkanin maiden lähentämistä EU:hun koskevan Thessalonikin toimintasuunnitelman ja Salzburgin tiedonannon täytäntöönpanossa olisi edettävä; panee merkille komission aikomuksen kiinnittää erityistä huomiota Kosovon tulevan aseman toteuttamiseen ja siinä tarvittavaan tukeen; on huolissaan siitä, että EU:n tuleva läsnäolo Kosovossa saattaa sirpaloitua;
25.
pitää myönteisenä, että komissio sitoutuu syventämään suhteita kaikkiin Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluviin maihin ja jatkamaan poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten uudistusten tukemista;
26.
pitää myönteisenä, että komissio sitoutuu jatkamaan itäisten naapuruuspolitiikan yhteistyökumppanien kanssa tehtyjen sopimusten täytäntöönpanoon liittyvää työtä ja tehostamaan toimia tiiviimpien poliittisten ja taloudellisten siteiden kehittämiseksi Ukrainaan; pitää Mustanmeren alueen alueellisen yhteistyön lujittamista erityisen tärkeänä;
27.
pyytää komissiota omaksumaan selkeän ja rakentavan lähestymistavan Venäjän kanssa käytävässä vuoropuhelussa ja erityisesti energiakysymyksissä;
28.
pyytää komissiota panemaan täytäntöön sitoumuksen edistää ja vahvistaa alueiden kahdenvälistä strategista kumppanuutta Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen välillä, mistä päätettiin neljännessä EU:n ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen huippukokouksessa (Wien, 12. toukokuuta 2006); pyytää komissiota erityisesti tekemään assosiaatiosopimukset Mercosurin, Andien yhteisön ja Keski‑Amerikan kanssa vuoden 2008 aikana;
29.
korostaa tarvetta johdonmukaisuuteen EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa, korostaa, että kehitysyhteistyökysymykset on otettava huomioon muissa unionin politiikoissa (muun muassa kauppa-, maatalous-, kalastus-, maahanmuutto-, ilmastonmuutos- ja energiapolitiikassa); pitää tässä yhteydessä myönteisenä, että komissio ottaa EU-Afrikka-strategian yhdeksi painopistealaksi; korostaa, että parlamentit ja kansalaisyhteiskunta on tarpeen ottaa mukaan EU-Afrikka-strategiaan;
30.
pitää myönteisenä komission aikomusta tutkia uusia mahdollisuuksia toteuttaa vuosituhannen kehitystavoitteet; muistuttaa, että rauha ja turvallisuus ovat olennaisen tärkeitä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen kannalta, ja kehottaa siksi komissiota varmistamaan, että sen kehitysyhteistyöpolitiikalla on myönteinen vaikutus rauhanrakentamiseen;
31.
kehottaa komissiota aloittamaan vuoden 2008 alussa Euroopan parlamentin ja kansalaisyhteiskunnan kanssa vuoropuhelun EU:n painopisteistä Dohan jälkeiseksi ajaksi ja erityisesti sosiaali- ja ympäristöstandardeista ja WTO:n uudistuksesta; edellyttää lisäksi, että kaikkiin neuvoteltavana oleviin EU:n kahdenvälisiin tai alueellisiin kauppasopimuksiin sisällytetään täytäntöönpanokelpoiset määräykset ILO:n määrittelemien perustyönormien ja muiden ihmisarvoisen työn näkökohtien täytäntöönpanosta;
Toteutus, hallinnointi ja parempi sääntely
32.
kannattaa sääntelyn parantamista, mutta suhtautuu varovaisesti kaikkiin pyrkimyksiin käyttää sitä sääntelyn purkamisen tai mahdollisimman vähäisen sääntelyn välineenä; pitää myönteisenä keskittymistä lainsäädännön tarkistamiseen ja uudelleenlaatimiseen mutta edellyttää, että kaikissa uusissa säädöksissä otetaan huomioon parlamentin erioikeudet;
33.
tukee EU:n lainsäädännön täytäntöönpanon parantamista; kehottaa komissiota jatkamaan toimia yhteistyön parantamiseksi jäsenvaltioiden kanssa; kehottaa sitä lisäksi toimimaan yhteistyössä parlamentin kanssa ja osoittamaan taloudellisia ja henkilöresursseja EU:n lainsäädännön muodollisen täytäntöönpanon ja asiasisällön täytäntöönpanon valvonnan parantamiseen jäsenvaltioissa;
34.
toteaa, että nykyisen komission tavoitteena on rahoituskehyksen tarkistamisen yhteydessä pelkästään valmistautuminen vuosien 2008/2009 talousarvion kokonaistarkasteluun; korostaa, että parlamentin on oltava mukana tarkistuksessa menettelyn kaikissa vaiheissa, kuten 17. toukokuuta 2006 tehdyn toimielinten välisen sopimuksen liitteenä olevassa julistuksessa nro 3 sovittiin, ja pyytää komissiota ottamaan täysimääräisesti huomioon uudistussopimukseen sisältyvän talousarviomenettelyn uudistuksen;
35.
pitää myönteisenä, että komissio suunnittelee vihdoin Euroopan avoimuusaloitteen toteuttamista, ja edellyttää asiasta vastaavan komission jäsenen toimivan ennakoivammin avoimuuteen ja hallintoon liittyvissä kysymyksissä; panee lisäksi merkille, että komissio katsoo olevansa sitoutunut noudattamaan moitteettoman varainhoidon tiukimpia sääntöjä;
Eurooppa-asioista tiedottaminen
36.
tukee voimakkaasti komission tavoitetta asettaa kansalaiset jälleen Euroopan yhdentymishankkeen keskipisteeseen, mikä onnistuu vain kuuntelemalla eurooppalaisten huolia, tiedottamalla tehokkaasti unionin painopisteistä ja ottamalla kansalaiset mukaan politiikan suunnitteluun;
37.
kehottaa komissiota esittämään selvästi, miten se aikoo toteuttaa käytännössä tiedonantonsa painopistealojen ja erityisesti uudistussopimukseen liittyvän painopistealan sisällön;
38.
kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden parlamenteille.