neuvoston ja komission julkilausumien johdosta
työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti
esittäjä(t): Jan Andersson
työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan puolesta
jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivojen täytäntöönpanosta vuosina 2008–2010
Euroopan parlamentin päätöslauselma jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivojen täytäntöönpanosta vuosina 2008–2010
B6‑0133/2009
Euroopan parlamentti, joka
–
ottaa huomioon 20. toukokuuta 2008 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman työllisyyden suuntaviivoista 2008–2010,
–
ottaa huomioon komission 26. marraskuuta 2008 antaman tiedonannon Euroopan talouden elvytyssuunnitelmasta (KOM(2008)0800),
–
ottaa huomioon neuvoston päätöksen, tehty 15 päivänä heinäkuuta 2008, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoista,
–
ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvoston päätökseksi, tehty 28 päivänä tammikuuta 2009, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoista (KOM(2008)0869),
–
ottaa huomioon Eurooppa neuvoston 11. ja 12. joulukuuta 2008 antamat päätelmät, joissa vahvistetaan EU:n toimintakehys taantuman välttämiseksi ja taloudellisen toiminnan sekä työllisyyden ylläpitämiseksi,
–
ottaa huomioon 9. lokakuuta 2008 antamansa päätöslauselman yhteiskunnallisen osallisuuden edistämisestä ja köyhyyden, myös lasten köyhyyden torjumisesta EU:ssa,
–
ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan,
A.
ottaa huomioon, että talouskasvun ja työllisyyden sekä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan välillä on vahva yhteys,
B.
ottaa huomioon, että nykyinen talouskriisi on ennennäkemätön haaste työllisyyden lisäämiselle ja sosiaaliselle syrjäytymiselle ja että EU:n taloustilanteen ennustetaan heikentyvän vielä entisestään niin, että vuonna 2009 työllisyyden kasvu hidastuu tai jopa kääntyy negatiiviseksi ja työllisyys lisääntyy,
C.
ottaa huomioon, että Euroopan työllisyysstrategia ja työllisyyspolitiikan suuntaviivat ovat keskeisiä Lissabonin strategian kehykseen kuuluvia välineitä, joilla pyritään vastaamaan työmarkkinoiden haasteisiin,
D.
ottaa huomioon, että Euroopan unionilla ja jäsenvaltioilla on yhteinen vastuu käsitellä globalisaatioon liittyviä haasteita, mahdollisuuksia ja kansalaisten epävarmuuden tunteita,
E.
ottaa huomioon, että maailmanlaajuinen rahoitus- ja talouskriisi edellyttävät, että EU vastaa päättäväisesti ja koordinoidusti, jotta voidaan välttää työpaikkojen menetykset, tukea kansalaisten riittäviä tuloja ja välttää taantuma sekä kääntää talouden ja työllisyyden nykyiset haasteet mahdollisuuksiksi,
F.
katsoo, että näin ollen on kiireellisesti tehostettava ponnistuksia kaikilla hallinnon tasoilla työmarkkinoiden ja muiden merkityksellisten toimijoiden osallistuessa investoimalla ihmisiin ja uudenaikaistamalla Euroopan työmarkkinoita ja erityisesti soveltamalla joustoturvaan liittyviä lähestymistapoja,
Yleistä: talouden elpyminen ja työllisyyspoliittiset suuntaviivat
1.
pitää ilahduttavana komission tiedonantoa Euroopan talouden elvytyssuunnitelmasta ja sitä, että tiedonannossa korostetaan yhteyttä lyhytaikaisten verokannustimien ja pitkän aikavälin Lissabonin strategian ja yhdennettyjen suuntaviivojen välillä; painottaa tässä yhteydessä, että on tärkeää varmistaa, että jäsenvaltioiden toteuttamat mahdolliset lyhyen aikavälin toimenpiteet talouden elvyttämiseksi edistävät yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamista;
2.
panee merkille nykyisen kriisin keskeisenä dilemmana, että Euroopan talouspolitiikan välineet eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneitä vastatakseen menestyksellä edessä oleviin haasteisiin; vaatii siksi politiikan olennaisten välineiden tarkistusta ja päivittämistä, erityisesti yhdennettyjen suuntaviivojen, vakaus- ja kasvusopimuksen sekä kestävän kehityksen strategian, jotta ne voidaan yhdistää paremmin Euroopan unionin älykästä kasvua koskevaan New Deal -ohjelmaan;
3.
korostaa, että yhdennetyt suuntaviivat olisi kohdennettava uudestaan ottaen huomioon talouden kääntyminen laskuun ja kehottaa neuvostoa sopimaan lyhyen aikavälin toimenpiteistä, jotta voidaan varmistaa vuoden 2008 työllisyysaste ja investoida ilmastonmuutoksen vastustamiseen, ja kehottaa jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia kansallisten käytäntöjen mukaisesti varmistamaan riittävät tulot ja kiinnittämään siinä erityistä huomiota yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimpiin ryhmiin; odottaa, että komissio esittää näitä tavoitteita koskevia aloitteita ja ehdotuksia hyvissä ajoin ennen kevään Euroopa-neuvostoa;
4.
muistuttaa, että peruskoulutus, pätevöittäminen ja ammatillinen koulutus ovat parhaita mahdollisia työllisyyspolitiikan toimia ja että lastenhoitoinfrastruktuuria on pidettävä yhtenä erityisesti naisten työelämään osallistumisen lisäämisen edellytyksistä; kannustaa jäsenvaltioita sisällyttämään nämä yleiset periaatteet kaikkeen politiikkaansa kuullen työmarkkinaosapuolia jäsenvaltioiden kansallisista uudistusohjelmista;
5.
toistaa, että on tärkeää käyttää joustoturvan käsitettä suuntaviivassa 20, jotta voidaan luoda silta työllistymisten välille, ja korostaa, että tämä edellyttää korkean tason suojelua sosiaaliturvajärjestelmissä ja aktiivista työmarkkinapolitiikkaa;
6.
pitää tässä yhteydessä ilahduttavana komission lausumaa siitä, että on tärkeää vahvistaa aktivointiohjelmia erityisesti vähemmän ammattitaitoisten osalta, lisätä työllistämistukia ja lyhyitä kursseja heikossa asemassa oleville ryhmille ja suurimmassa pitkäaikaistyöttömyyden vaarassa oleville, tarjota (uudelleen)koulutusta ja uusia taitoja, joita tarvitaan vähemmän kärsimään joutuneilla sektoreilla, varmistaa asianmukainen sosiaaliturva, joka tarjoaa turvalliset tulot, sekä sitoutua ratkaisevalla tavalla sosiaaliseen vuoropuheluun ja työmarkkinaosapuolten osallistumiseen;
7.
korostaa kohdistettujen toimien merkitystä heikossa asemassa olevien ryhmien osalta korkean työttömyyden aikana, erityisesti kohdistettujen toimien, jotka kohdistuvat pitkäaikaistyöttömiin, vammaisiin ja maahanmuuttajiin;
8.
uskoo, että kun otetaan huomioon talouskriisin vakavuus, komission on oltava valmis toteuttamaan poikkeuksellisia toimenpiteitä, mukaan luettuna mahdollisuus käyttää laajemmin globalisaatiorahastoa, jonka on kyettävä tukemaan työntekijöitä hyvin monenlaisissa tilanteissa, myös tilapäisissä työsuhteissa työskenteleviä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa, ja avata tilapäisesti Euroopan sosiaalirahasto tukemaan työllisyyden säilyttämistoimenpiteitä koulutusohjelmien avulla;
9.
uskoo, että talouskriisi edellyttää EU:n toimenpiteiden tehostamista rakennemuutoksen käsittelyssä, erityisesti oikeuden tietoon ja kuulemisoikeuden vahvistamista;
10.
katsoo, että EU:n rakennerahaston seuraavassa uudistuksessa olisi keskitettävä enemmän huomiota kestävien, korkealaatuisten työpaikkojen luomiseen;
11.
korostaa lisäksi koulutuksen merkitystä paitsi työntekijöiden työllistettävyyden parantamisessa myös heidän liikkuvuutensa parantamisessa, mikä on tärkeää sisämarkkinoiden toiminnan kannalta; painottaa siksi muodollisesti ja epämuodollisesti saatujen taitojen validoinnin merkitystä;
12.
korostaa suuntaviivan 23 merkitystä ja huomattavia investointeja elinikäiseen oppimiseen, jotta voidaan alentaa työttömyysastetta ja saavuttaa parempien työpaikkojen luomista koskeva tavoite; korostaa tässä yhteydessä, että kansalaisilla olisi oltava yhtäläinen mahdollisuus päästä ja osallistua elinikäisen oppimisen ohjelmiin ja kiinnittää samalla erityistä huomiota heikossa asemassa oleviin ryhmiin; painotta, että Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) ja Euroopan globalisaatiorahastoa olisi käytettävä rahoittamaan tällaisia toimia välittömästi;
13.
pahoittelee sitä, että ne, joilla on matalin alkuperäisen koulutuksen taso, ikääntyneet, maaseudulla asuvat ja vammaiset kaikkien todennäköisimmin jäävät osallistumatta koulutukseen, pätevöittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen kaikissa maissa;
14.
painottaa, että aikuiskoulutuksen saatavuuden parantaminen on oleellisen osallistumisen lisäämisessä, ja että toimenpiteisiin saatavuuden tehostamiseksi on kuuluttava oppimispaikkojen ja lastenhoitojärjestelyjen paikallinen saatavuus, avoimeen ja etäopiskeluun liittyvät palvelut syrjäisillä alueilla asuville, tiedotus ja ohjaus, räätälöidyt ohjelmat ja joustavat opetusjärjestelyt;
15.
muistuttaa, että nuoren työttömyysluvut Euroopassa ovat yhä liian korkeat; muistuttaa myös, että kokemukset aikaisemmista talouskriiseistä ovat osoittaneet, että nuorten aikuisten, jotka jättävät koulutuksen ja siirtyvät työttömiksi kyky päästä työmarkkinoille heikentyy huomattavasti; korostaa sen vuoksi, että on tärkeää, että kaikki jäsenvaltiot täyttävät suuntaviivan 18 tavoitteen, jonka mukaan koulun jättäneelle nuorelle on tarjottava neljän kuukauden kuluessa työtä, oppisopimuskoulutusta, lisäpätevöitymistä tai muita työllistymistä kohentavia toimia;
16.
kehottaa toteuttamaan päättäväisiä toimia, joilla pyritään ratkaisemaan ongelma naisten vähäisestä osallistumisesta työelämään; muistuttaa, että naisten työllisyysaste on yleisesti matalampi ja että naisilla miehiä useammin on osa-aikatyötä; painottaa siksi sellaisen politiikan tärkeyttä, jossa miehet ja naiset ottavat yhtäläisen vastuun; tämän saavuttamiseksi kehottaa jäsenvaltioita kiireellisesti täyttämään Barcelonan päämäärien mukaiset velvoitteensa;
17.
toteaa huolestuneena, että osa-aikatyö, jossa työskentelevistä suurin osa on naisia, on erityisen altis talouskriisin vaikutuksille;
18.
katsoo, että korkean työttömyyden aikana on selvä vaara, että alueellinen ja sosiaalinen koheesio kärsivät, ja painottaa siksi suuntaviivaa 17, joka koskee sosiaalisen ja alueellisen koheesion toteutumisen vaikutusta puutteiden korjaamisessa tällä alueella;
19.
korostaa, että erityisesti talouskriisin aikana on tärkeää investoida sosiaaliturvaan; katsoo, että kyseessä on ala, joka huolehtii monista tärkeistä yhteisön palveluista, ja myös työllistää monia; korostaa, että sosiaalialaa on sen vuoksi pidettävä yllä, jotta voidaan välttää yhteisön palvelujen laadun heikkeneminen ja työttömyyslukujen kasvu;
20.
toteaa pahoillaan, että tämän talouskriisin aikana saattaa esiintyä jonkin verran palkkoihin kohdistuvaa painetta eräissä yrityksissä vapaaehtoisena vaihtoehtona valikoivalle lomauttamiselle; korostaa kuitenkin, että on tärkeää, että kriisin ei anneta painaa palkkoja alaspäin yleisesti; katsoo, että on tärkeää, että:
–
jokainen jäsenvaltio kansallisten perinteiden ja käytäntöjen mukaisesti omaksuu toimintatavan, jonka avulla kurjiin palkkoihin perustuva kilpailu poistetaan markkinoilta,
–
kollektiiviset työmarkkinasopimukset ovat laaja-alaisia,
palkkoja ja työehtoja, jotka on vahvistettu kollektiivisissa työehtosopimuksissa ja/tai työlainsäädännössä, noudatetaan ja ne pannaan täytäntöön käytännössä;
Tarve koordinoituihin toimiin vastauksena talouskriisiin
21.
korostaa ennalta ehkäisevien ja koordinoitujen investointien merkitystä kaikissa jäsenvaltioissa, myös tuotantoinfrastruktuuriin, koulutukseen ja ilmastonmuutokseen, jotta voidaan saavuttaa tavoite työllisyystason nostamisesta, edistää laadukkaiden työpaikkojen luomista ja turvata sosiaalinen koheesio; painottaa tässä yhteydessä EU:n tuen merkitystä modernin ja kestävän teollisuuden kehittymiselle;
22.
painottaa, että on tärkeää paitsi luoda lisää työpaikkoja, myös säilyttää nykyisin saatavana olevat työpaikat ja parantaa niiden laatua;
23.
kehottaa jäsenvaltioita jatkamaan kaikkien asianosaisten toimijoiden omistautumisen edistämistä ja heidän osallistumisensa parantamista, soveltuvin osin myös työmarkkinaosapuolien ja muiden sidosryhmien, jotta työllisyyspolitiikan suuntaviivat voidaan panna tehokkaalla tavalla täytäntöön;
24.
kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle.