Suullisesti vastattava kysymys komissiolle työjärjestyksen 115 artikla Alain Cadec, Antonello Antinoro, Jim Higgins, Jarosław Leszek Wałęsa, Maria do Céu Patrão Neves, Werner Kuhn, Ioannis A. Tsoukalas, Crescenzio Rivellini, Rareş-Lucian Niculescu, Vito Bonsignore, Salvador Garriga Polledo, PPE-ryhmän puolesta
Aihe: Öljyn hinnannousun aiheuttama kriisi Euroopan kalastusalalla
Viimeisten kahden vuoden aikana öljyn hinta on noussut niin, että se on vaikuttanut merkittävästi kalastusalan toimintakustannuksiin. Öljyn hinta oli vuoden 2009 alussa 37 Yhdysvaltojen dollaria, kun se on nyt yli 100 dollaria.
Lisäksi Maghreb-maiden ja Lähi-idän poliittinen epävakaus on johtamassa uusiin öljyn hinnanvaihteluihin.
Tämän tilanteen vuoksi kalastajien on vaikeaa rahoittaa kalastustoimintaansa ja osa on jo lopettanut toimintansa. Tilanteen jatkumisella olisi dramaattisia seurauksia Euroopan kalastustoiminnalle. EU:n on tuettava Euroopan kalastusalaa, joka jo kärsii maa- ja kalataloustuotteiden tuonnista kolmansista maista Euroopan markkinoille.
Vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä on liian pieni Euroopan kalastusalan turvaamiseksi. Olisiko ajateltavissa, että enimmäismäärä nostettaisiin 30 000 eurosta 60 000 euroon yritystä kohti kolmen vuoden ajaksi? Mitä muita konkreettisia toimia komissio suunnittelee auttaakseen ja tukeakseen Euroopan kalastusalaa öljyn hintojen noustessa, jotta turvattaisiin alan vakaus keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä?