Euroopassa on yli 65 miljoonaa vammaista, joista 78 prosenttia ei ole työmarkkinoilla ja joilla ei ole mahdollisuutta löytää työtä. Suurin osa heistä joutuu turvautumaan sosiaaliavustuksiin, ja heidän tulonsa ovat huomattavasti alhaisemmat kuin terveiden henkilöiden. Vammaisten todennäköisyys joutua työttömiksi on nykyisessä talous- ja rahoituskriisissä kolminkertainen ei-vammaisiin verrattuna. Espanja on puheenjohtajakautensa ohjelmassa sitoutunut puolustamaan vammaisten oikeuksia. Ohjelmassa ei kuitenkaan ole käytännön toimia tai aloitteita vammaisten työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi tai työpaikkojen säilyttämiseksi.
Miten neuvosto aikoo taata, että vammaisilla on mahdollisuus löytää työtä ja säilyttää työpaikkansa, erityisesti ottaen huomioon, että vuosi 2010 on julistettu Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi? Vähäinenkin tuki auttaisi miljoonia vammaisia eurooppalaisia pääsemään työmarkkinoille ja elämään riippumattomina kansalaisina, joita ei enää syrjitä.