koheesiopolitiikan merkityksestä ja tehokkuudesta erojen vähentämisessä EU:n köyhimmillä alueilla

(2006/2176(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 16 artiklan, 87 artiklan 3 kohdan, 137, 141 ja 158 artiklan sekä 299 artiklan 2 kohdan,

–   ottaa huomioon Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä 11 päivänä heinäkuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006(1),

–   ottaa huomioon yhteisön koheesiopolitiikan strategisista suuntaviivoista 6 päivänä lokakuuta 2006 tehdyn neuvoston päätöksen 2006/702/EY(2),

–   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston päätelmät 23. ja 24. maaliskuuta 2000 Lissabonissa ja 15. ja 16. kesäkuuta 2001 Göteborgissa pidetyistä kokouksista,

–   ottaa huomioon 30. toukokuuta 2007 julkaistun, taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevän neljännen kertomuksen (KOM(2007)0273),

–   ottaa huomioon 12. kesäkuuta 2006 julkaistun komission tiedonannon ”Kasvu- ja työllisyysstrategia ja Euroopan koheesiopolitiikan uudistaminen: Koheesiota koskeva neljäs väliraportti” (KOM(2006)0281),

–   ottaa huomioon 1. maaliskuuta 2006 julkaistun komission tiedonannon naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelmasta 2006–2010 (KOM(2006)0092),

–   ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2005 julkaistun komission tiedonannon "Kasvua ja työllisyyttä tukeva koheesiopolitiikka – Yhteisön strategiset suuntaviivat vuosiksi 2007–2013" (KOM(2005)0299),

–   ottaa huomioon 17. toukokuuta 2005 julkaistun komission tiedonannon "Koheesiota käsittelevä kolmas väliraportti: kohti uutta kasvua, työllisyyttä ja koheesiota koskevaa kumppanuutta" (KOM(2005)0192),

–   ottaa huomioon 26. toukokuuta 2004 julkaistun komission tiedonannon "Syrjäisimpien alueiden tiiviimpi kumppanuus" (KOM(2004)0343),

–   ottaa huomioon 21. helmikuuta 1996 julkaistun komission tiedonannon naisten ja miesten yhtäläisten mahdollisuuksien sisällyttämisestä yhteisön politiikkaan ja toimintaan kaikilla aloilla (KOM(1996)0067),

–   ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 10/2006(3) ohjelmakaudella 1994–1999 toteutettujen tavoite 1 ja 3 -ohjelmien (rakennerahastot) jälkiarvioinneista,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan mietinnön (A6-0241/2007),

A. katsoo, että EY:n perustamissopimuksen 158 artiklan mukaan yhteisön tavoitteena on edistää sopusointuista kehitystä ja vähentää eri alueiden välisiä kehityseroja sekä heikoimmassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä vahvistamalla taloudellista kehitystä,

B.  katsoo, että EU:n köyhimmät alueet, joiden BKT henkeä kohti on alle 75 prosenttia koko EU:n keskiarvosta, kuuluvat koheesiopolitiikan lähentymistavoitteeseen,

C. katsoo, ettei koheesion käsitettä ole vielä selvästi määritelty ja että se kattaa useita toimia, joilla lujitetaan sopusointuista taloudellista, sosiaalista ja alueellista kehitystä EU:n alueilla,

D. ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin tulevien laajentumisten vaikutuksista koheesiopolitiikan tehokkuuteen 24. huhtikuuta 2007 antaman päätöslauselman johtopäätöksissä(4) mainitaan, että koheesiopolitiikan rahoituksen nykyistä rakennetta on tarpeen tarkistaa tulevia laajentumisia silmällä pitäen; ottaa huomioon, että siinä ehdotetaan myös, että alueiden kilpailukyvyn ja alueellisen yhteistyön rahoittamisessa keskityttäisiin enemmän alueiden talouksien ja Euroopan laajuisesti merkittävien infrastruktuurien integroimiseen ja alueiden auttamiseen, jotta ne selviytyvät globalisaation ja väestörakenteen muutoksen kourissa,

E.  ottaa huomioon, että yksi Euroopan unionin perusperiaatteista on solidaarisuusperiaate, jonka avulla pyritään vähentämään unionin alueiden välisiä kehityseroja,

F.  katsoo, että toistaiseksi EU:n koheesiopolitiikka on edistänyt tehokkaasti entisten koheesiomaiden (Irlannin, Kreikan, Portugalin ja Espanjan) monien alueiden kehitystä, vaikka jotkin alueet ovat edelleen huomattavan alikehittyneitä, ja että sen vaikutus köyhimpien alueiden lähentymiseen on edistänyt vaurauden kasvattamista koko EU:ssa,

G. ottaa huomioon, että koheesiopolitiikan tavoitteena on tehdä jäsenvaltioista ja alueista taloudellisesti elinkelpoisia ja siten ulkoisesta avusta riippumattomia, vaikka tuen saamista rakennerahastoista ei olekaan rajoitettu ajallisesti,

H. ottaa huomioon, että sellaisista yksityiskohtaisista tiedoista ja vertailevista tutkimuksista, joista kävisi ilmi rakennerahastoista tukea saavien alueiden edistyminen paremmuusjärjestyksessä, on puutetta,

I.   ottaa huomioon, EU:n laajennuttua käsittämään 27 jäsenvaltiota siinä on nykyään lähes 493 miljoonaa asukasta(5), joista noin 30 prosenttia(6) asuu nykyisillä sadalla lähentymistavoitteeseen kuuluvalla alueella; ottaa huomioon, että erot alueiden välillä BKT:ssa 27 jäsenvaltion unionissa ovat merkittävästi suuremmat kuin 15 jäsenvaltion unionissa; jäsenvaltioiden BKT:n keskiarvo vaihtelee 24 prosentista (Kaakkois-Romaniassa) 303 prosenttiin (Lontoon ydinalueilla) EU:n BKT:n keskiarvosta,

J.   katsoo, että 27 jäsenvaltion unionissa köyhimmät lähentymistavoitteeseen kuuluvat alueet sijaitsevat uusissa jäsenvaltioissa, joissa koheesiopolitiikan täytäntöönpano on alkanut vasta äskettäin ja joilla on näin ollen mahdotonta arvioida sen onnistuneisuutta kehityserojen vähentämisessä,

K. katsoo, että köyhimmissä jäsenvaltioissa talouskasvu jakautuu epätasaisesti ja pyrkii keskittymään kaupunkialueille, joilla asuu suuri osa EU:n asukkaita, vaikka huomattava osa kyseisten maiden väestöstä asuu maaseutualueilla,

L.  katsoo, että taloudellisessa köyhyydessä kamppailevat alueet, joilta puuttuu perusrakenteita, joilla on rajoitettu pääsy julkisiin palveluihin ja korkea työttömyysaste, autioituvat nopeammin kuin muut alueet, mikä puolestaan vähentää niiden mahdollisuuksia turvata kehityksen jatkuminen,

M. ottaa huomioon, että EY:n perustamissopimuksen 299 artiklan 2 kohdassa yhteisön edellytetään mukauttavan politiikkojaan ja soveltavan erityistoimia kyseisessä artiklassa tarkoitettuihin syrjäisimpiin alueisiin, ottaen huomioon syrjäisimpien alueiden erityistilanteen, sillä useimmat niistä kuuluvat Euroopan unionin köyhimpien alueiden joukkoon, mikä haittaa vakavasti niiden kehitystä jatkuvasti aiheutuvien rakenteellisten ja maantieteellisten haittojen ja niiden yhteisvaikutusten vuoksi,

N. katsoo, että kymmenessä uudessa jäsenvaltiossa rahoituksen osuus köyhimmillä koheesiopolitiikan piiriin kuuluvilla alueilla oli alhainen vuosina 2004–2006,

O. katsoo, että jos rakennerahastojen rahoitusta halutaan toteuttaa menestyksekkäästi, tarvitaan tiivistä koordinaatiota paikallisten, alueellisten, kansallisten ja yhteisön viranomaisten välillä,

P.  katsoo, ettei rahoituksen varmistaminen itsessään takaa sitä, että sitä käytetäisiin asianmukaisesti; että köyhien alueiden viranomaisilta usein puuttuu asianmukaiset taidot ja kokemus sekä tärkeät oikein mitoitetut varat voidakseen täysimääräisesti käyttää koheesiorahoitusta, johon ne ovat oikeutettuja,

Q. katsoo, että yksittäisten alueiden taloudelliseen jälkeenjääneisyyteen on useita syitä ja että EU:n köyhimmiltä alueilta nimenomaan puuttuvat perusrakenteet, jotka ovat ehdoton edellytys tasapainoiselle kestävälle kehitykselle ja uusille investoinneille, ja sopivat henkilöresurssit sekä tarvittavat kannustimet koulutukseen, elinikäiseen oppimiseen ja innovointiin,

R.  katsoo, että yksityisellä omalla pääomalla ja riskipääomalla, varojen ja mikroluottojen suuntaamisella vasta perustettuihin yrityksiin olisi oltava keskeinen asema yrittäjyyden, innovoinnin ja työpaikkojen luomisen alullepanijoina,

S.  katsoo, että sosiaalinen syrjäytyminen ja erittäin korkea pitkäaikaistyöttömyyden aste on erityisen yleistä köyhimmillä alueilla, varsinkin naisten ja iäkkäiden ihmisten sekä vammaisten ja haavoittuvassa asemassa olevien etnisten ryhmien keskuudessa,

T.  katsoo, että kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu naisten ja miesten yhtäläinen pääsy osallisiksi kaikista julkisista palveluista, yhtäläiset mahdollisuudet työmarkkinoilla ja yhtäläinen pääsy osalliseksi opetuksesta, kulttuurista sekä terveys- ja sosiaalipalveluista,

1.  kehottaa ryhtymään määrätietoisiin toimiin kehityksen kiperimpien puutteiden vähentämiseksi EU:n köyhimmillä alueilla, ja panee erityisesti merkille, että uudet jäsenvaltiot, jotka ovat kuuluneet koheesiopolitiikan piiriin vuodesta 2004, tarvitsevat erityistä tukea, koska niillä on institutionaalisia, hallinnollisia ja taloudellisia vaikeuksia;

2.  korostaa, että on tärkeää analysoida 15 jäsenvaltion unionin koheesiomaiden historiallista kehitystä; kehottaa komissiota korostamaan ensinnäkin selvästi yhteistyössä kyseessä olevien jäsenvaltioiden, niiden alueiden, paikallisviranomaisten ja muiden asianosaisten kanssa kasvua aikaansaavia toimenpiteitä menestyksekkäillä alueilla (kuten Irlannissa) ja toiseksi kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden pääasiallisia kehityksen esteitä, jotteivät samat ongelmat nousisi jälleen esille uusien jäsenvaltioiden alueilla;

3.  pyytää komissiota ja jäsenvaltioita kiinnittämään huomiota sellaisten alueiden tilanteeseen, joita ei puhtaasti tilastollisista syistä enää lasketa 27 jäsenvaltion Euroopan unionin köyhimpien alueiden joukkoon, vaikka ne ovat 15 jäsenvaltion unionin köyhimpiä alueita ja vaikka niiden kehitysluvut eivät ole lähteneet nousuun; suosittaa, että tällaisten alueiden erityistilanteeseen kiinnitetään huomiota;

4.  katsoo, että rahoituksen käyttöönottoon liittyvät vaikeudet ovat suuria ja kiireellisiä, erityisesti uusissa jäsenvaltioissa, joilla on vaikeuksia täyttää koheesiopolitiikan monimuotoisia vaatimuksia ja joilta usein puuttuu riittävä oma (yksityinen tai julkinen) pääoma yhteisön avustusten ennakkorahoittamiseksi menettelyihin liittyvien vaikeuksien ja hankkeiden toteuttamiseen liittyvien aikarajoitusten vuoksi, minkä vuoksi mahdolliset edunsaajat eivät onnistu saamaan tai edes hakemaan varoja, joita ne voisivat hyvin käyttää;

5.  on huolissaan siitä, että joillakin alueilla yhteisön tuki on huonosti kohdennettua, minkä vuoksi kyseisten alueiden tilanne ei kohene monivuotisesta rahoituksesta huolimatta, ja että yhteisön varoja tuhlataan;

6.  ehdottaa, että EU:n koheesiopolitiikassa olisi otettava huomioon köyhimpien alueiden tarpeiden kirjo ja mitoitettava apu niiden erityispiirteisiin ja -oloihin ja käytettävä hyödyksi niiden tarjoamia mahdollisuuksia toteuttaa hankkeita, jotka tuottavat kestäviä tuloksia ja todellista kehitystä sellaisten monivuotisten kehityssuunnitelmien perusteella, joissa otetaan asianmukaisesti huomioon aluekehityssuunnitelmat;

7.  suosittaa, että Euroopan unionin koheesiopolitiikkaa mukautetaan perustamissopimuksen 299 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen syrjäisimpien alueiden huomioon ottamiseksi erityistoimenpiteiden avulla; tukee Euroopan unionin syrjäisimpien alueidensa auttamiseksi käyttöön ottamaa strategiaa, ja kehottaa komissiota välittämään nopeasti yksityiskohtaisia tietoja ilmoittamansa tiiviimmän kumppanuuden pääasiallisesta sisällöstä varsinkin, mitä tulee syrjäisimpien alueiden kilpailukyvyn parantamiseen sekä laajempaa naapuruuspolitiikkaa koskevaan toimintasuunnitelmaan;

8.  suosittelee, että talouskasvun nopeuttamiseksi, lisäinvestointien ja tasapainoisen kestävän kehityksen aikaan saamiseksi köyhimmillä alueilla alueiden ja jäsenvaltioiden olisi asetettava etusijalle sellaiset hankkeet, jotka on suunniteltu helpottamaan alueiden kulkuyhteyksiä tarjoamalla niille erityisesti liikenteen sekä tietotekniikan ja televiestinnän perusinfrastruktuurin ottaen huomioon tällaisten hankkeiden sosiaaliset vaikutukset ja ympäristövaikutukset;

9.  kehottaa jäsenvaltioita ja alueellisia ja paikallisia viranomaisia ottamaan huomioon yksittäisten alueiden tasapainoisen kehityksen tarpeen suunnitellessaan tulevia alueellisen kehityksen ohjelmia; uskoo, että on erityisen tärkeää ottaa huomioon kaupunkialueiden erityiset tarpeet asianmukaisessa kaupunkipolitiikassa, johon kuuluu asuntopolitiikka "köyhissä kaupunginosissa", ja noudattaa asianmukaista maaseutupolitiikkaa;

10. katsoo, että on erityisen tärkeää antaa koheesiopolitiikassa kaupungeille enemmän toimivaltaa, jotta ne voivat reagoida yhdessä kaupunkialueiden erityistarpeisiin; kehottaa tässä yhteydessä komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään täydesti yhdennettyjen kehityssuunnitelmien tarjoaman potentiaalin silloin, kun koheesiopolitiikka voidaan yhdistää suoraan kaupunkisuunnitteluun;

11. kehottaa jäsenvaltioita tekemään köyhimmistä alueista houkuttelevampia sijoittajille laatimalla näiden alueiden luontoa ja kulttuuria koskevia arvioita kullekin alueelle tyypillisten perinteisten elinkeinojen kehittämiseksi ja uusien elinkeinojen luomiseksi; kehottaa näin ollen komissiota keskittymään enemmän sellaisten toimenpiteiden määrittelemiseen ja tukemiseen, joiden avulla voidaan säilyttää Euroopan eristyneillä ja kehityksestä jäljessä olevilla alueilla yhä käytössä olevat erityistaidot ja -tavat;

12. pitää myönteisenä koheesiopolitiikan käyttämistä yhteisön innovointikyvyn tehostamiseksi vuosina 2007–2013; toteaa, että tätä tavoitetta olisi sovellettava myös köyhimpiin alueisiin; kiinnittää erityistä huomiota tarpeeseen alentaa teknologian kuilua alueiden ja jäsenvaltioiden välillä vahvistamalla teknologisen yhteistyön verkkoja;

13. muistuttaa komissiota ja jäsenvaltioita siitä, että kaiken koheesiopolitiikan arvioinnin pitäisi johtaa innovatiivisen koheesiopolitiikan paranemiseen tulevaisuuden laajentuneessa unionissa; muistuttaa, että on tarpeen keskittyä aluekehityksen uusiin käsitteisiin ja erityisesti kaupunkialueiden ympärillä sijaitsevan alueellisen kriittisen massan ja muiden alueellisten keskittymien kehityksen tukemiseen tähtääviin ideoihin; muistuttaa myös, että on tarpeen käyttää rakennerahastojen käytössä eriytettyä lähestymistapaa kunkin alueen tarpeista riippuen;

14. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan hankkeita, jotka lisäävät alueellista kykyä luoda ja omaksua uutta teknologiaa, joka liittyy erityisesti ympäristönsuojeluun ja luonnonvarojen kehittämiseen, ja joilla levitetään energiankulutuksen vähentämiseen ja uusiutuvien energialähteiden käyttämiseen perustuvia malleja, jotta kyseiset alueet voivat päästä ekologisen innovoinnin kärkeen joutumatta kärsimään negatiivisista, ei-kestävään kehitykseen liittyvistä näkökohdista, jotka ovat haitanneet muita alueita niiden omassa kehityssyklissä;

15. korostaa EU:n koheesiopolitiikan puitteissa tehtävän alueellisen (rajat ylittävän, ylikansallisen ja alueiden välisen) yhteistyön merkitystä tasapainoisen kehityksen edistämiseksi; kannustaa tässä yhteydessä sellaisten alueellisten ja alakohtaisten yhteistyöverkostojen perustamista, joissa olisivat mukana varsinkin köyhimmät alueet;

16. kannustaa komissiota, jäsenvaltioita ja paikallisia viranomaisia edistämään yrittäjyyttä köyhimmillä alueilla investoijille tarkoitettujen taloudellisten ja sosiaalisten kannustimien yhdennetyllä järjestelmällä ja kiinnittää huomiota tarpeeseen selkeyttää suuresti hallinnollisia menettelyjä, erityisesti uutta taloudellista toimintaa kehitettäessä ja vanhaa laajennettaessa;

17. kannustaa jäsenvaltioita edistämään yrittäjyyttä kouluissa ja tukemaan tuleville yrittäjille, erityisesti nuorille, naisille ja iäkkäille henkilöille sekä syrjäytymisvaarassa oleville vähemmistöille tarkoitettuja koulutusjärjestelmiä;

18. panee tyytyväisenä merkille uudet välineet, kuten Euroopan yhteiset resurssit mikro- ja keskikokoisten yritysten tukemiseksi (JEREMIE) ja Euroopan yhteisen tuen kaupunkialueiden kestäviä investointeja varten (JESSICA); korostaa kuitenkin, että kyseiset välineet tulivat käyttöön myöhään, jotta niitä voitaisiin hyödyntää täydesti, ja että tietoisuus niiden mahdollisuuksista paikallis- ja aluetasolla on vielä varsin vähäistä; panee merkille suuren tarpeen levittää ja soveltaa mahdollisimman laajasti tällaisia välineitä jäsenvaltioissa ja soveltaa niitä kyseisissä valtioissa tosiasiassa vallitsevan tilanteen mukaan ottaen huomioon mahdollisten edunsaajien todelliset tarpeet sekä niiden kapasiteetin hyödyntää kyseisiä välineitä käytännössä;

19. kehottaa komissiota tarjoamaan tehokkaasti teknistä tukea jäsenvaltioille ja alueille perustamalla asianmukaisen koulutusohjelman; panee tyytyväisenä merkille Euroopan alueiden hankkeille annettava yhteinen apu -aloitteen (JASPERS) laajojen hankkeiden toteuttamisen tukemiseksi;

20. panee tyytyväisenä merkille äskettäin käyttöönotetun aloitteen ”Alueet talouden muutosten edistäjinä” ja siinä ilmaistun sitoutumisen parhaiden käytänteiden levittämiseen, millä on jo aiemmin ollut myönteisiä vaikutuksia ja mikä on lisännyt alueellista talouskasvua; kehottaa näin ollen komissiota varmistamaan, että EU:n köyhimmät alueet otetaan mukaan parhaiden käytänteiden vaihtoa koskevaan verkkoon, ja kuvailemaan samalla kyseiset käytännöt julkisella Internet-sivustolla kaikilla virallisilla kielillä;

21. kannustaa jäsenvaltioita perustamaan julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuuksia, sillä ne ovat tehokas keino saada yksityinen pääoma mukaan aluekehityshankkeiden rahoittamiseen; ehdottaa tähän liittyen, että laadittaisiin näiden kumppanuuksien perustamista varten yksinkertaiset ja avoimet säännöt ottaen huomioon niiden pitkän aikavälin vaikutukset julkiseen talouteen;

22. kehottaa komissiota lisäämään pyrkimyksiään tehdä ohjeista, säännöistä ja suuntaviivoista helpommin ymmärrettäviä sekaannusten välttämiseksi ja ohjelmien täytäntöönpanon helpottamiseksi;

23. kannustaa jäsenvaltioita ja yhteisön toimielimiä selkeyttämään menettelyjä entisestään sen varmistamiseksi, että varojen myöntäminen on avointa ja tehokasta ja että ne luovutetaan ripeästi lopullisille edunsaajille; ehdottaa tätä tarkoitusta varten myös yhtä ainoaa yhteyspistettä koskevan käsitteen hyödyntämistä kaikin tavoin ja varojen käyttöön kohdistettavien valvontamenettelyjen tehostamista; kannustaa niin ikään jäsenvaltioita noudattamaan eurooppalaista avoimuusaloitetta sekä hallintoviranomaisen vastuuta tuensaajien luettelon, toimien nimien ja toimille osoitetun julkisen rahoituksen määrän julkaisemisen organisoinnista sähköisesti tai muulla tavalla 8. joulukuuta 2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1828/2006(7) 7 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti;

24. kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan tehokkaan poliittisen, teknisen ja hallinnollisen koordinaation ja kumppanuusperiaatteen tehokkaan noudattamisen moitteettoman varainhoidon aikaan saamiseksi; pahoittelee asianmukaisesti toimivan koordinaatio- ja kumppanuusmekanismin puuttumista köyhimmiltä alueilta;

25. kiinnittää komission ja jäsenvaltioiden huomiota siihen, että tasapainoisen kehityksen varmistamiseksi on taloudellisten ja sosiaalisten asioiden sekä ympäristöasioiden välille muodostettava synergia analysoimalla taloudellisen jälkeenjääneisyyden syitä, ottaen erityisesti huomioon työttömyyden ja sen perustana olevat rakenteet erityisesti köyhimmillä alueilla;

26. korostaa, että työttömyysaste tietyillä EU:n köyhimmillä alueilla on yli 20 prosenttia; pahoittelee sitä, että työttömyyden ongelma koettelee erityisesti köyhimpiä alueita ja enemmän naisia ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa olevia vähemmistöjä; kehottaa jäsenvaltioita tukemaan naisten osallistumista työmarkkinoille ja vähentämään naisten ja miesten eriarvoista kohtelua palkkauksessa; kehottaa lisäksi kiinnittämään huomiota romaniväestön varsin erityislaatuiseen tilanteeseen, sillä heidän tapauksessaan pitkäaikaistyöttömyys on kriittinen ongelma;

27. korostaa, että Euroopan sosiaalirahastoa olisi käytettävä tehokkaasti investoimalla henkilöresursseihin köyhimmillä alueilla ja varmistamalla parempi koulutus ja tasaisesti kasvava ammattitaito erityisesti nuorille, naisille ja iäkkäille henkilöille ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa oleville vähemmistöille sekä investoimalla täydentäviin toimiin ja asianmukaisiin tuki-, yhteisö- ja hoivapalveluihin, jotka parantavat työllistämismahdollisuuksia;

28. korostaa miesten ja naisten yhdenvertaisten mahdollisuuksien kehittämistä kaikilla tasoilla EU:n koheesiopolitiikkaan kuuluvien hankkeiden laatimisessa ja toteuttamisessa;

29. panee merkille, että vuosi 2007 on nimetty yhdenvertaisten mahdollisuuksien eurooppalaiseksi teemavuodeksi ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään hankkeita, joilla kaikissa yhteisön ohjelmissa lisätään tietoisuutta sukupuolten tasa-arvosta, erityisesti ohjelmissa, jotka vaikuttavat taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon;

30. kehottaa komissiota parantamaan koheesiopolitiikan arviointijärjestelmää ja suunnittelemaan uusia keinoja mitata alueellista kehitystä BKT:n lisäksi muilla indikaattoreilla, kuten työttömyysasteella ja muilla määrä- ja laatuindikaattoreilla parantaen samalla ostovoimapariteettien laskentamenetelmää erityisesti kehittämällä alueellisia indikaattoreita kansallisten indikaattorien sijaan;

31. kehottaa komissiota toimittamaan säännöllisesti parlamentille päivitettyjä, luotettavia ja vertailukelpoisia tilastoja, jotta se voi arvioida tarkasti EU:n köyhimpien alueiden kehityksen edistymistä;

32. kehottaa komissiota analysoimaan koheesiopolitiikan vaikutuksia ja tutkimaan yhteisön politiikasta mahdollisesti johtuvia kielteisiä vaikutuksia yhteisön budjetin vuoden 2009 väliarviossa ja seuraavassa raportissa taloudellisesta ja sosiaalisesta koheesiosta ja varmistamaan koheesiopolitiikan mahdollisimman suuren tehokkuuden koko ohjelmakauden 2007–2013 ajan;

33. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) EUVL L 210, 31.7.2006, s. 25. Oikaisu EUVL L 239, 1.9.2006, s. 248. (2) EUVL L 291, 21.10.2006, s. 11. (3) EUVL C 302, 12.12.2006, s. 1. (4) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0130. (5) 492 852 386. Lähde: Eurostat/US Census Bureau. (6) Lähde: Eurostat, Statistics in Focus – Economy and Finance 17/2006. (7) EUVL L 371, 27.12.2006, s. 1.

EU:n koheesiopolitiikassa on alkamassa uusi ohjelmakausi. Tämä on vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymien ensimmäinen vuosi, jolloin koheesiopolitiikan uusia sääntöjä sovelletaan. Strategiset suuntaviivat on annettu ja politiikan laajat linjat vedetty. Nyt on annettava asianmukaisia suosituksia, joita noudattamalla uudesta koheesiopolitiikasta saadaan mahdollisimman tehokas. Niiden tilastojen perusteella, joista näkyy koheesiopolitiikan tähänastiset vaikutukset, ja tiedostamalla ongelmat, joiden vuoksi tietyt maat eivät voineet aiemmin saada täyttä hyötyä rakennerahastoista, tässä valiokunta-aloitteisessa mietinnössä pyritään varmistamaan koheesiopolitiikan mahdollisimman suuri tehokkuus vuosien 2007–2013 ohjelmakaudella niin, että sen vaikutukset näkyisivät ja ne ymmärrettäisiin mahdollisimman hyvin, erityisesti EU:n köyhimmillä alueilla.

On erittäin tärkeää korostaa periaatteita, joihin jäsenvaltiot ja EU voisivat perustaa koheesiopolitiikan tehostamistoimet köyhimmillä alueilla, ja varmistaa parhaat mahdolliset tulokset sosiaalisessa, taloudellisessa ja alueellisessa koheesiossa kyseisillä alueilla. Rahoitus on jo varattu lähentymistavoitteeseen kuuluville alueille vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymissä ja nyt on varmistettava, että tätä rahoitusta todella toteutetaan niin, että köyhimmät alueet pääsisivät vähintään EU:n 27 jäsenvaltion keskiarvon kehitystasolle. Näin pitäisi voida vähentää asteittain EU:n rikkaimpien ja köyhimpien alueiden välisiä eroja.

Useimmat köyhimmistä alueista sijaitsevat uusissa jäsenvaltioissa, joilta usein puuttuu hallinnollinen kyky, taidot ja kokemus käyttää saatavilla olevaa rahoitusta. Tässä mietinnössä annetaan useita suosituksia ja tehdään huomioita rakennerahastojen tehostamiseksi ja paremmaksi käyttämiseksi ja sen kautta kestävän kehityksen saavuttamiseksi köyhimmillä alueilla.

EU:n koheesiopolitiikan tärkein tavoite on alueiden välisten kehityserojen vähentäminen; köyhimpien alueiden nopea kehittyminen on koko unionin intresseissä. Nykyään köyhimmiksi katsotut alueet – joiden BKT on alle 75 prosenttia EU:n keskiarvosta – kuuluvat sataprosenttisesti koheesiopolitiikan lähentymistavoitteeseen.

Alueiden väliset erot mitattuna BKT:nä henkeä kohti ovat erittäin suuret ja suurempia 27 jäsenvaltion unionissa kuin 15 jäsenvaltion unionissa. Nämä erot esitetään jäljempänä taulukossa 1.

Taulukko 1. Alueellinen BKT henkeä kohti 27 jäsenvaltion unionissa – vuoden 2004 luvut (ostovoimastandardina, EU 27 = 100)

Lähde: Eurostatin lehdistötiedote nro 23/2007 – 19. helmikuuta 2007

Edellä esitetyistä Eurostatin julkaisemista luvuista selviää valtava kehityskuilu EU:n rikkaimpien ja köyhimpien alueiden välillä. Köyhimmät sijaitsevat Keski- ja Itä-Euroopan jäsenvaltioissa, jotka ovat liittyneet unioniin kahden viimeisimmän laajentumisen yhteydessä (vuosina 2004 ja 2007).

Nyt tarvitaan todellisia toimia rikkaimpien ja köyhimpien alueiden välisten erojen vähentämiseksi. Tasapainoisen kehityksen mahdollistamiseksi alueilla, joilla on jääty jälkeen kehityksessä, joilla uudistetaan rakenteita tai joilla on erityisiä maantieteellisestä sijainnista johtuvia tai taloudellisia tai sosiaalisia haittoja(1), olisi rahoituksen lisäksi annettava teknistä apua, jotta ne voisivat selvitä menettelystä johtuvista vaikeuksista EU:n koheesiopolitiikan toteuttamisessa.

Monet aiemmin köyhät EU:n alueet ovat koheesiopolitiikan ansiosta saavuttaneet tyydyttävän kehitystason. Rakennerahastojen ja koheesiorahaston tuella kaikki neljä valtiota, joita aiemmin kutsuttiin koheesiomaiksi (Irlanti, Kreikka, Portugali ja Espanja) ovat saavuttaneet merkittävän taloudellisen kasvun.

Taulukko 2.

Koheesiomaiden edistyminen mitattuna BKT:nä henkeä kohti (EU=100)

                                  Espanja Portugali     Kreikka Irlanti

Lähde: Catching-up in Europe: The experiences of Portugal, Spain and Greece in the Nineties, Karl Aiginger; Wifo (Österreichisches Institut für Wirtschaftsforschung) Working Papers, Nro 212, joulukuu 2003, s. 4.

Köyhimpien alueiden kehitystä osoittavien kokonaisvaltaisten ja riittävän vertailukelpoisten tilastojen puuttuminen estää tarkan analyysin tekemisen siitä, miten paljon rakennerahastot ovat edistäneet alueellista kehitystä. Analysoitaessa kuitenkin yleisesti BKT-lukuja havaitaan, että 1960-luvun ja vuoden 2002 välisenä aikana Espanjan BKT on kasvanut 60,76 prosentista lähes 85 prosenttiin yhteisön keskiarvosta, Portugalin BKT vastaavasti 40 prosentista 69 prosenttiin, Kreikan 44 prosentista 66 prosenttiin ja Irlannin 65 prosentista 122 prosenttiin.

Näiden myönteisten esimerkkien perusteella voidaan otaksua, että nykyiseen lähentymistavoitteeseen kuuluvat jäsenvaltiot hyötyvät vuorostaan uuden koheesiopolitiikan niille tarjoamista mahdollisuuksista, sillä niillä on suuria kehitysmahdollisuuksia, erityisesti koska niiden kasvuaste on selvästi EU:n keskiarvoa korkeampi, siitä huolimatta, että niiden BKT on EU:n keskiarvoa alempi.

Taulukko 3.

Tosiasiallinen BKT:n kasvuaste

BKT kasvuaste – prosentuaalinen muutos edelliseen vuoteen verrattuna

(vuosien 2006, 2007 ja 2008 luvut ovat arvioita)

1997 -98 -99 -00 -01 -02 -03 -04 -05 -06 -07 -08

Lähde: Eurostat

Kuten edellä taulukosta 3 käy ilmi, vuonna 2007 unioniin liittyneillä mailla – Bulgarialla ja Romanialla – on erityisen suuret talouskasvun mahdollisuudet. Näiden mahdollisuuksien todelliseksi toteuttamiseksi tarvitaan aivan ensimmäiseksi kunnolliset valmistelut, joihin kuuluu tehokas hallinto.

Tilastoista, jotka esittävät rahoitusta ensimmäisinä kahtena vuotena, selviää, että vaikka talouskasvu on ollut suurempi, vuonna 2004 unioniin liittyneet valtiot eivät ole onnistuneet käyttämään täysimääräisesti niiden käytettävissä vuoteen 2006 asti olleita varoja, mikä on johtunut pääasiallisesti tekijästä, jota yleisesti nimitetään hallinnon tehottomuudeksi.

Taulukko 4.

Lähde: rahoituksen suunnittelusta ja talousarviosta vastaavan komission jäsenen Dalia Grybauskaitėn esitys, Brysselissä 21. syyskuuta 2006.

Uusissa jäsenvaltioissa on useita esimerkkejä käytettävissä olevan rahoituksen käyttämättä jättämisestä. Köyhimmillä alueilla on yleensä eniten vaikeuksia rahoituksen käyttämisessä. Näiden alueiden viranomaisilla ei useinkaan ole tarvittavaa taitoa, kokemusta tai sopivia varoja käsitellä monimuotoisia koheesiopolitiikan vaatimuksia, minkä vuoksi ne eivät osaa hakea varoja, joihin ne periaatteessa ovat oikeutettuja.

On korostettava, että institutionaaliset taidot ovat ehdoton edellytys onnistuneelle ohjelmien ja hankkeiden toteuttamiselle ja henkilöresurssien kehittämiselle. Liittymistä edeltävän tukikauden aikana useiden ohjelmien kohdalla kävi ilmi useita institutionaalisia, hallinnointiin ja hallintoon liittyviä puutteita vastaanottajamaissa. Näitä puutteita ei vielä ole täysin poistettu, joten niitä on käsiteltävä mahdollisimman pian, jos halutaan investoida ja kuluttaa varat asianmukaisesti.

Tähän tarvitaan:

-         parempaa hallintoa, jotta rahoitusta saavat alueet voivat vastaanottaa tukea ja käyttää sitä tehokkaasti;

-         teknistä apua, erityisesti uusien hankkeiden toteuttamisen valmisteluissa;

-         ulkoisten asiantuntijoiden tarjoamaa tietoa sekä todellisten tarpeiden määrittämistä;

-         hankkeiden ja varojen käytön valvontaa ja arvioita jo toteutetuista kestävistä hankkeista.

Varojen ripeä toimittaminen tukikelpoisille alueille on myös tärkeää. Varojen saapuminen edunsaajille kestää joskus liian kauan, mikä puolestaan lisää hankkeen kustannuksia. Varojen luovutuksen on perustuttava avoimiin sääntöihin ja selviin perusteisiin.

Monimuotoisia järjestelmiä ei juuri voida välttää rakennerahoituksen toteuttamisessa. Siihen sovelletaan kolmea eri tason säännöstöä, nimittäin yhteisön säännöstöä, kansallisia puitesäännöksiä ja alueellisia käytänteitä. Tämän vuoksi menettelyjen selkeyttämistä on tutkittava kaikilla kolmella tasolla, jotta vältettäisiin toisistaan poikkeavia tulkintoja ja helpotettaisiin ja nopeutettaisiin ohjelmien toteuttamista.

Rakennerahastojen moitteeton varainhoito edellyttää myös eri tasojen (poliittisen, teknisen ja hallinnollisen) välistä koordinaatiota. Ongelma on kiperä erityisesti uusissa jäsenvaltioissa, joissa toimia on tehostettava. On erittäin tärkeää keskustella koheesion varmistamisesta yhteisön, jäsenvaltioiden ja alueiden välillä eikä tämän rakenteellisen vuoropuhelun ulkopuolelle saisi jättää yhtään hallinnon aluetta.

Koheesiopolitiikassa ei ole kyse vain rahoituksesta; siinä on kyse myös eri toimijoiden välisestä kumppanuudesta. Vain yhdellä tasolla toimiminen ja yhteistyön tekeminen ei riitä lisäämään vipuvaikutusta. Erityisesti tarvitaan kumppanuutta ja hyvää tiedonkulkua. Lisäksi on perustettava kehys, jossa välttämätön vuorovaikutus toteutetaan. On myös perustettava kokemustenvaihtojärjestelmä. Tähän tarvitaan ehkä sääntöjen ja standardien käyttöönottoa hallinnollisen valmiuden aikaansaamiseksi yhdessä sääntöjen ja säännösten toteuttamisen kanssa.

Talouskasvu pyrkii keskittymään tietyille alueille. Tämä on erityisen ilmeistä Keski- ja Itä-Euroopan valtioissa, joilla on voimakkaasti kasvavat pääkaupunkialueet. Kaupunkialueiden kasvu ja kilpailukyvyn voimistuminen voivat monin tavoin toimia katalysaattorina ympärillä olevien maaseutuyhteisöjen kehitykselle. Tosiasiana pysyy kuitenkin, ettei talouskasvua edelleenkään ole tietyillä alueilla. Lisäksi kehityskeskuksilla itsellään – kaupungeilla – on omat ongelmansa köyhissä kaupunginosissa, minkä vuoksi tehokkaassa kaupunkipolitiikassa olisi myös otettava huomioon heikommassa asemassa olevat ja syrjäytyneet. Lisäksi taloudellisessa köyhyydessä kamppailevat alueet, joilta puuttuu perusrakenteita, joilla on rajoitettu pääsy julkisiin palveluihin ja korkea työttömyysaste, autioituvat nopeammin kuin muut alueet ja tarvitsevat yrittäjyyttä tukevaa ja alueiden väestökantaa suojelevaa politiikkaa saavuttaakseen todellisen kasvun.

Talouskasvun nopeuttaminen köyhimmillä alueilla on ehdoton edellytys korkean elintason saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi unionissa. Alueellinen lähentyminen EU:ssa on ratkaiseva seikka, jos unionista halutaan globaalisti kilpailukykyinen ja vahva lähitulevaisuudessa. Tähän liittyy kuitenkin riski, että politiikan vaikutukset heikkenevät, jos alueet, joilla on vaikeuksia kehittyä, jäävät kaiken aikaa jälkeen ja lisäävät siten kustannuksia.

Köyhimpien alueiden erityistarpeet on tunnistettava ja löydettävä asianmukaiset keinot niiden kehityksen vauhdittamiseksi käyttämällä niiden luonnonvaroja, kulttuuriomaisuutta ja ympäristöä unohtamatta niiden suojelua ja kehittämistä. Perusvaatimus on kartoittaa kunkin alueen päätarpeet ja keskittää rahoitus oikeisiin tavoitteisiin.

Koheesiomaille on perustettava perusrakenteet tulevia investointeja varten. Kilpailukyvyn ja koheesiopolitiikan tavoitteen välillä ei ole luontaista ristiriitaa. On tiedettävä, missä oloissa vipuvaikutus luo kasvua. Tietyn kilpailukyvyn tason saavuttamiseksi köyhillä alueilla on oltava riittävän kehittynyt perusinfrastruktuuri. Investoinnit koulutukseen ja henkilöpääoman rakentamiseen köyhimmillä alueilla ovat tärkeitä, sillä henkilöresurssit vaikuttavat ratkaisevasti muun muassa alueen houkuttelevuuteen investoijien keskuudessa ja takaavat tulevan kasvun.

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus on ehdoton edellytys köyhimpien alueiden kehittymiselle. On laadittava säännöt tämän kumppanuuden toteuttamiselle ja esteitä on poistettava. Uusilta jäsenvaltioilta puuttuvat hyvät käytänteet ja yksityisen pääoman mukaan saaminen on ratkaisevan tärkeää tulevien investointien saamiselle. Rahoitustukea olisi käytettävä avoimesti, jotta voidaan varmistaa, että asetetut tavoitteet saavutetaan.

Jaspers, Jeremie ja Jessica ovat erinomaisia tuen antamisen keinoja muun muassa pienille ja keskisuurille yrityksille alueellisella tasolla, mutta jäsenvaltioiden ja komission on edistettävä niitä tehokkaammin, jotta voitaisiin varmistaa näiden aloitteiden täysimääräinen ja tehokas käyttö erityisesti köyhimmillä alueilla.

Talouden kehittyminen liittyy tiiviisti innovointiin, joka taas on ratkaisevassa asemassa alueellisessa kehityksessä. EU:n koheesiopolitiikkaa on Lissabonin strategian mukaisesti johdettava kohti EU:n innovointikyvyn kasvattamista ja siksi on tärkeää, ettei köyhimpien alueiden pyrkimyksiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi väheksytä. Innovoinnin edistämisessä tärkeällä sijalla on EU:n jäsenvaltioiden lainsäädännön laadun parantaminen siten, että sillä lisättäisiin eikä estettäisi innovointiprosesseja tärkeillä talouden aloilla. Köyhimmät alueet ovat tässäkin suhteessa haavoittuvimpia.

Yrittäjyyden aktiivinen tukeminen on tärkeää köyhimpien alueiden kestävälle kehitykselle ja siihen tarvitaan kaikkien toimijoiden osallistumista. Yrittäjyyttä olisi edistettävä nimenomaan naisten ja työmarkkinoille ensi kertaa tulevien sekä syrjäytyneiden keskuudessa.

Sekä unionin että kansallisessa politiikassa tarvitaan synergiaa. Politiikan eri alueiden olisi täydennettävä toisiaan eikä toimittava toisiaan vastaan. Esimerkiksi tiettyjen politiikan alojen hyödyn keskittyminen tiettyihin maihin ja alueille voi heikentää kehityspolitiikan vaikutuksia. Alueellisella kehityksellä on oltava myös sosiaalinen ulottuvuus ja ympäristöulottuvuus. Niinpä jotta köyhimpien alueiden koheesiota ja tehokasta kehittymistä voimistettaisiin, tarvitaan kaikkien toimijoiden täysimääräistä osallistumista.

Politiikan eri alojen väliset ristiriidat olisi otettava huomioon ja analysoitava tehtäessä yhteisön budjetin väliarviota vuodelle 2009 sekä neljännessä kertomuksessa taloudellisesta ja sosiaalisesta koheesiosta.

Vaikka BKT on alueellisen talouden lähentymisen hyvä indikaattori, sillä ei kuitenkaan voida mitata sosiaalista ja alueellista koheesiota. Tietyillä köyhillä alueilla esimerkiksi talouskasvu on tyydyttävää, mutta korkea työttömyysaste muodostaa ongelman, mikä puolestaan tuottaa päinvastaisen vaikutuksen alueen väestökehitykseen. Tämän vuoksi on otettava käyttöön muita indikaattoreita, jotta saataisiin selkeä kuva köyhimpien alueiden todellisista tarpeista. Keskusteluun neljännestä koheesiokertomuksesta olisi liitettävä keskustelu koheesioindikaattoreista ja siitä, miten alueellista kehitystä mitataan.

Työttömyyttä – joka koettelee kovimmin köyhimpiä alueita – on torjuttava. Erityisen huolestuttavaa on tiettyjen sosiaalisten ryhmien pitkäaikaistyöttömyys, joka on suoraan yhteydessä syrjäytymisen ongelmaan. Jotta sosiaalinen koheesio saataisiin aikaan, on pyrittävä varmistamaan vammaisten paras mahdollinen sopeutuminen yhteiskuntaan. Naisten ja miesten yhdenvertaiset mahdollisuudet työmarkkinoilla ovat myös ratkaisevia sosiaaliselle koheesiolle EU:ssa. Miesten ja naisten palkoissa on edelleen merkittäviä eroja, mikä on talouskasvun esteenä. Huomion kiinnittäminen sukupuolten eriarvoisuuteen lisää koheesiopolitiikan toteuttamisen tehokkuutta ja siten hankkeet voidaan toteuttaa ilman sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja perhe- ja työelämän välille saadaan tasapaino.

Tarvitaan tietoja tarpeesta ja keinoista käyttää tasa-arvoista lähestymistapaa ohjelmien ja hankkeiden toteuttamisessa ja arvioinnissa ja hyödyntää paremmin olemassa olevia tutkimuksia ja analyysejä. Nämä periaatteet voidaan toteuttaa käytännössä esimerkiksi varmistamalla todella tasa-arvoinen budjetti (esimerkiksi tarkistamalla, kattaako budjetti asianmukaisesti yhdenvertaisia mahdollisuuksia koskevia toimenpiteitä), lisäämällä tietoisuutta tasa-arvosta sosiaalisten kumppanien ja relevanttien toimijoiden keskuudessa ja varmistamalla tasa-arvoasioiden asiantuntemuksen saatavuus. Järkevä suhtautuminen tasa-arvoasioihin sosiaalisessa ja taloudellisessa elämässä ja kaikenlaisten sukupuoleen perustuvien stereotypioiden välttäminen on erittäin tärkeää koheesiopolitiikan tehostamisessa.

EU:n köyhimpien alueiden ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan niiden erityispiirteisiin sovitettu tasapainoinen ohjelma. Monivuotisten suunnitelmien laatimisesta vastuussa olevien viranomaisten olisi kiinnitettävä huomiota ennen kaikkea toteutettavien hankkeiden kestävyyteen ja niistä alueelliseen kehitykseen saataviin vaikutuksiin. Ensisijalle olisi asetettava hankkeet, jotka liittyvät alueen kulkuyhteyksiin ja näin ollen liikenteen sekä tietotekniikan ja televiestinnän perusrakenteisiin. Asianmukaisiin taloudellisiin kannustimiin perustuvan perustan luominen lisää sijoittajien keskuudessa alueen houkuttelevuutta ja luo kestävää talouskasvua, jonka avulla vähennetään kehityseroja.

(1) Syrjäisimmät alueet, saaret, vuoristoalueet ja harvaanasutut alueet.