MIETINTÖ eriytetystä yhdentymisestä

27.11.2018 - (2018/2093(INI))

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
Esittelijä: Pascal Durand
Lausunnon valmistelija (*):Doru-Claudian Frunzulică, talous- ja raha-asioiden valiokunta
(*) Valiokuntien yhteistyömenettely – työjärjestyksen 54 artikla

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

eriytetystä yhdentymisestä

(2018/2093(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 1. maaliskuuta 2017 annetun komission valkoisen kirjan Euroopan tulevaisuudesta: ”Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 vuoteen 2025 mennessä” (COM(2017)2025) ja siihen liittyvät pohdinta-asiakirjat EU:n rahoituksen tulevaisuudesta, Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta, Euroopan talous- ja rahaliiton syventämisestä, globalisaation hallinnasta ja Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta,

–  ottaa huomioon 16. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin toiminnan parantamisesta hyödyntämällä Lissabonin sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia[1],

–  ottaa huomioon 16. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen mahdollisista kehityskuluista ja mukautuksista[2],

–  ottaa huomioon 12. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin monitasoisen hallinnoinnin perustuslaillisista ongelmista[3],

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnan ja budjettivaliokunnan lausunnot (A8-0402/2018),

A.  toteaa, että eriytetty yhdentyminen on monimerkityksinen käsite, jolla voidaan määritellä erilaisia ilmiöitä niin poliittisesta kuin teknisestäkin näkökulmasta;

B.  toteaa, että EU:n yhdentymisprosesseihin liittyy nopeasti kasvava määrä erilaisia tilanteita, jotka johtavat eriytettyyn yhdentymiseen sekä primääri- että sekundaarilainsäädännön osalta;

C.  toteaa, että eriytetyn yhdentymisen poliittinen mieltäminen vaihtelee tuntuvasti kansallisen yhteyden mukaan; toteaa, että eräille unionissa jo pidempään olleille jäsenvaltioille se voi herättää myönteisiä mielleyhtymiä ja ajatuksia sellaisen ”edelläkävijäryhmän” perustamisesta, jonka tarkoituksena on edistyä nopeammin yhdentymisen syventymisessä, kun taas unioniin myöhemmin liittyneet jäsenvaltiot katsovat usein sen johtavan ensimmäisen ja toisen luokan jäsenvaltioihin;

D.  toteaa, että eriytetyllä yhdentymisellä viitataan myös hyvin erilaisiin mekanismeihin, jotka saattavat vaikuttaa hyvin eri tavoin Euroopan yhdentymiseen; toteaa, että eriytetyllä yhdentymisellä voidaan viitata ajalliseen eriyttämiseen eli monen vauhdin Eurooppaan, jolloin tavoitteet ovat samat mutta niiden saavuttamiseen tarvittava aika vaihtelee, tapojen eriyttämiseen eli à la carte -Eurooppaan tai tilaa koskevaan eriyttämiseen eli niin sanottuun vaihtelevan geometrian järjestelmään;

E.  toteaa, että eriyttäminen on ollut pysyvä piirre Euroopan yhdentymisessä, ei pelkästään EU:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla vaan muuallakin, ja sen ansiosta on joskus ollut mahdollista syventää ja laajentaa EU:ta samanaikaisesti; toteaa tästä seuraavan, että eriytymistä ja yhdentymistä on mahdotonta vastustaa eikä eriytymistä voida myöskään pitää innovatiivisena polkuna unionin tulevaisuuteen;

F.  toteaa, että vaikka eriytetty yhdentyminen voi olla käytännöllinen ratkaisu Euroopan yhdentymisen edistämiseksi, sitä olisi käytettävä säästeliäästi ja tiukasti määriteltyjen rajojen puitteissa, koska vaarana on unionin ja sen toimielinjärjestelmän pirstaloituminen; katsoo, että eriytetyn yhdentymisen lopullisena tavoitteena olisi oltava jäsenvaltioiden osallistamisen eikä syrjäyttämisen edistäminen;

G.  toteaa kokemuksen osoittavan, että vaikka keskinäinen riippuvuus toimii yhdentymistä edistävänä tekijänä, politisoituminen toimii usein yhdentymisen esteenä; toteaa, että tämän vuoksi ne unionin politiikan alat, joilla yhdentyminen on pisimmällä, kuten sisämarkkinoiden yhdenmukaistaminen ja sääntely, ovat enimmäkseen vähiten politisoituneita aloja, kun taas eriytettyä yhdentymistä ilmenee todennäköisimmin sellaisilla politiikan aloilla, joiden poliittinen polarisoituminen on syvää, kuten rahapolitiikka, puolustus, rajavalvonta, perusoikeudet tai verotus;

H.  katsoo, että jäsenvaltioiden välisten poliittisten yhteyksien ja keskinäisten riippuvuussuhteiden luominen edistää ratkaisevasti niiden yhdentymistä unioniin;

I.  ottaa huomioon, että perussopimuksissa määrätään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta toteuttaa erilaisia yhdentymistapoja, joita ovat muun muassa tiiviimpi yhteistyö (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 20 artikla) ja pysyvä rakenteellinen yhteistyö (SEU:n 46 artikla), mutta niissä ei kuitenkaan määrätä pysyvästä joustavuudesta tai eriytetystä integraatiosta pitkän aikavälin tavoitteena tai Euroopan yhdentymisen periaatteena; katsoo, että erilaisia yhdentymistapoja olisi sovellettava vain rajalliseen määrään politiikkoja, niiden olisi oltava osallistavia, jotta kaikki jäsenvaltiot voisivat osallistua, eivätkä ne saisi heikentää yhä läheisemmän unionin luomista, josta määrätään SEU:n 1 artiklassa;

ottaa lisäksi huomioon, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mukainen tehostettu yhteistyö on nyt todellisuutta ja se edistää todellisen Euroopan puolustusunionin rakentamista;

J.  toteaa, että finanssitransaktioveroa lukuun ottamatta kaikista nykyisistä eriytetyn yhdentymisen tapauksista olisi voitu päättää neuvostossa määräenemmistöllä, jos tästä olisi määrätty Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 329 artiklan 2 kohdassa yksimielisyyden asemasta;

K.  toteaa, että eräillä eriytetyn yhdentymisen muodoilla saattaa olla keskihakuisia vaikutuksia, jolloin useammat jäsenvaltiot haluavat liittyä aloitteeseen myöhemmin;

L.  toteaa, että eriyttämisprosessi on johtanut aloitteiden käynnistämiseen unionin oikeudellisessa kehyksessä sekä eräisiin joustavampiin hallitustenvälisiin oikeudellisiin järjestelyihin, jotka ovat puolestaan johtaneet monimutkaiseen järjestelmään, jota kansalaisten on vaikea hahmottaa;

M.  huomauttaa, että jäsenvaltiot eivät ole ainoita mahdollisia eriytetyn yhdentymisen toimijoita; toteaa, että eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä (EAYY) annetussa asetuksessa (EY) N:o 1082/2006 mahdollistetaan jo nyt valtioiden välinen yhteistyö yhteisen edun perusteella;

1.  katsoo, että eriytettyä yhdentymistä koskevaa keskustelua ei missään tapauksessa pitäisi käydä eriyttämisen puolesta tai sitä vastaan vaan olisi keskusteltava parhaasta tavasta saada eriytetystä yhdentymisestä – joka on jo poliittinen realiteetti – toimiva EU:n toimielinjärjestelmässä, mikä olisi unionin ja sen kansalaisten etujen mukaista;

2.  palauttaa mieliin päätelmänsä, että hallitustenväliset päätöksentekorakenteet ja ‑menettelyt lisäävät institutionaalisen vastuun monimutkaisuutta, vähentävät avoimuutta ja demokraattista vastuuvelvollisuutta ja että yhteisömenetelmä on unionin toiminnan kannalta paras menetelmä;

3.  katsoo, että eriytetyn yhdentymisen olisi kuvastettava sitä ajatusta, että Eurooppa ei toimi kaikille sopivan yhtenäisen mallin mukaisesti ja että sen olisi mukauduttava kansalaisten tarpeisiin ja toiveisiin; katsoo, että eriyttäminen voi joskus olla tarpeen, jotta voidaan käynnistää uusia eurooppalaisia hankkeita ja päästä umpikujasta, joka johtuu kansallisista poliittisista olosuhteista, jotka eivät liity yhteiseen hankkeeseen; katsoo lisäksi, että sitä olisi käytettävä käytännöllisesti perussopimusten mukaisena välineenä, jolla varmistetaan joustavuus heikentämättä unionin yleistä etua ja kansalaisten yhdenvertaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia; katsoo, että eriyttäminen olisi nähtävä vain tilapäisenä toimenpiteenä tiellä kohti tehokkaampaa ja yhdentyneempää päätöksentekoa;

4.  katsoo, että Eurooppa-neuvoston olisi käytettävä riittävästi aikaa unionin agendan muokkaamiseen tuomalla esiin yhteisten toimien edut ja pyrkimällä saamaan kaikki jäsenvaltiot osallistumaan niihin; korostaa, että millainen tahansa eriytetty yhdentyminen, josta päästään sopuun, on siksi toiseksi paras vaihtoehto eikä strateginen prioriteetti;

5.  toistaa olevansa vakuuttunut, että SEU:n 20 ja 46 artiklan mukaisen eriytetyn yhdentymisen on edelleen oltava avoin kaikille jäsenvaltioille ja sen on jatkossakin oltava esimerkkinä syvemmästä Euroopan yhdentymisestä, jossa mitään jäsenvaltiota ei jätetä jonkin politiikan ulkopuolelle pitkällä aikavälillä, eikä sitä pidä nähdä keinona helpottaa à la carte -ratkaisuja, jotka uhkaavat heikentää unionin menetelmää ja EU:n toimielinjärjestelmää;

6.  painottaa, että mikä tahansa eriyttämisaloite, joka johtaa ensimmäisen ja toisen luokan jäsenvaltioiden tai sitä vastaavan mielikuvan luomiseen unionissa, olisi merkittävä poliittinen epäonnistuminen, josta olisi haitalliset seuraukset EU:n yhdentymishankkeelle;

7.  kehottaa suunnittelemaan eriytettyä yhdentymistä koskevat mahdolliset tulevat mallit siten, että niillä tarjotaan kannustimia ja täysimääräistä tukea jäsenvaltioille, jotka pyrkivät taloudelliseen kehitykseen ja muutokseen opt in -mallin mukaisesti, jotta ne täyttäisivät tarvittavat kriteerit kohtuullisessa ajassa;

8.  katsoo, että joustavien välineiden tarpeeseen voidaan vastata asianmukaisesti esimerkiksi siten, että paneudutaan ongelman perimmäisiin syihin; kehottaa siksi muutamaan edelleen yksimielisyyttä edellyttäviä neuvoston äänestyksiä ja siirtymään määräenemmistöäänestyksiin hyödyntämällä ”yhdyskäytävälauseketta” (SEU:n 48 artiklan 7 kohta);

9.  katsoo, että eriytetty yhdentyminen olisi aina toteutettava perussopimusten määräysten mukaisesti, sen yhteydessä olisi säilytettävä unionin toimielinten yhtenäisyys eikä se saisi johtaa rinnakkaisten toimielinjärjestelyjen tai sellaisten järjestelyjen luomiseen, jotka välillisesti rikkovat EU:n lainsäädännön henkeä ja perusperiaatteita, vaan sen olisi mahdollistettava erityiselinten perustaminen tarpeen mukaan rajoittamatta kuitenkaan EU:n toimielinten toimivaltaa ja roolia; huomauttaa, että joustavuus ja mukautuminen kansallisiin, alueellisiin tai paikallisiin erityispiirteisiin voitaisiin varmistaa myös johdetun oikeuden säännösten avulla;

10.  korostaa, että eriytetty yhdentyminen ei saisi johtaa monimutkaisempiin päätöksentekoprosesseihin, jotka heikentäisivät unionin toimielinten demokraattista vastuuvelvollisuutta.

11.  näkee brexitin mahdollisuutena siirtyä opting out -malleista kohti syrjimättömiä ja kannustavia opting in -malleja; korostaa, että nämä opting in -mallit eivät merkitsisi sitä, että eteneminen kohti ”yhä läheisempää unionia” rajoittuisi pienimpään yhteiseen nimittäjään perustuvaan yhden mallin ratkaisuun, vaan mahdollistaisivat etenemiseen tarvittavan joustavuuden ja antaisivat mahdollisuuden jäsenvaltioille, jotka ovat halukkaita ja pystyvät täyttämään tarvittavat kriteerit;

12.  vaatii, että perussopimusten seuraavan tarkistamisen yhteydessä nykyistä eriyttämisprosessia korjataan lopettamalla käytäntö, jossa yksittäiset jäsenvaltiot saavat pysyviä erivapauksia ja poikkeuksia EU:n primaarilainsäädännön noudattamisesta, sillä ne johtavat EU:n primaarilainsäädännön kielteiseen eriytymiseen, vääristävät unionin oikeuden yhtenäisyyttä yleensä ja vaarantavat EU:n sosiaalisen yhteenkuuluvuuden;

13.   on kuitenkin tietoinen, että uusille jäsenille voi olla tarpeen myöntää jonkinlaisia siirtymäkausia mutta ainoastaan hyvin poikkeuksellisesti, väliaikaisesti ja tapauskohtaisesti; vaatii, että otetaan käyttöön selkeitä ja täytäntöönpanokelpoisia säännöksiä, joilla estettäisiin siirtymäaikojen venyttäminen;

14.   vaatii siksi, että EU:n jäsenyys edellyttäisi EU:n primaarioikeuden täysimääräistä noudattamista kaikilla politiikan aloilla, ja että niille maille, jotka toivovat läheisiä suhteita EU:hun mutta eivät halua sitoutua primaarioikeuden täysimääräiseen noudattamiseen eivätkä halua tai voi liittyä EU:hun, olisi tarjottava jonkinlaista kumppanuutta; katsoo, että tätä suhdetta olisi täydennettävä oikeuksia vastaavilla velvoitteilla, kuten unionin talousarvioon suoritettavalla rahoitusosuudella, ja että edellytyksenä olisi oltava unionin perusarvojen, oikeusvaltioperiaatteen ja sisämarkkinoiden neljän vapauden kunnioittaminen;

15.  painottaa, että unionin perusarvojen noudattaminen ja turvaaminen ovat EU:n, arvoihin perustuvan yhteisön, kulmakiviä ja ne sitovat jäsenvaltioita yhteen; toteaa, että eriyttämistä ei saisi sallia, kun on kyse nykyisten, SEU:n 2 artiklassa vahvistettujen perusoikeuksien ja -arvojen kunnioittamisesta; toteaa, että eriyttäminen ei saisi olla mahdollista sellaisilla politiikan aloilla, joilla osallistumattomista jäsenvaltioista saattaisi aiheutua kielteisiä ulkoisvaikutuksia, kuten taloudellista ja sosiaalista polkumyyntiä; kehottaa komissiota tarkastelemaan huolellisesti mahdollisia keskipakoisia vaikutuksia, myös pitkällä aikavälillä, kun se antaa tiiviimpää yhteistyötä koskevan ehdotuksen;

16.  palauttaa mieliin suosituksensa määritellä kumppanuus, jotta voidaan luoda unionia ympäröivä kumppanien kehä valtioille, jotka eivät voi tai halua liittyä unioniin mutta haluavat kuitenkin olla läheisessä suhteessa unioniin[4];

17.  ehdottaa myös, että perustetaan erityinen menettely, joka mahdollistaisi tiiviimpää yhteistyötä koskevien säännösten sisällyttämisen unionin säännöstöön, kun on kulunut tietty määrä vuosia tiiviimmän yhteistyön käynnistämisestä, mikäli yhteistyön on käynnistänyt jäsenvaltioiden määräenemmistö neuvostossa Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan;

18.  korostaa, että joustavuuden ja eriytymisen olisi edettävä samaan tahtiin kuin yhteisten sääntöjen lujittamisen ydinaloilla, jotta voidaan varmistaa, ettei eriyttäminen johda poliittiseen hajanaisuuteen; katsoo siksi, että tulevaan eurooppalaiseen toimielinjärjestelmään olisi kuuluttava väistämättömät eurooppalaiset pilarit poliittisille, taloudellisille, sosiaalisille ja ympäristöä koskeville oikeuksille;

19.   on tietoinen, että alueellisella yhteistyöllä on merkittävä rooli Euroopan yhdentymisen vahvistamisessa ja katsoo, että sen edelleen kehittämisellä on hyvät mahdollisuudet vahvistaa ja syventää yhdentymistä, kun sitä mukautetaan paikallisiin erityispiirteisiin ja yhteistyöhalukkuuteen sopivaksi;

20.    ehdottaa, että unionin oikeuden puitteissa olisi kehitettävä sopivia välineitä ja varattava rahoitusta sellaisten EU:n sisäisiä asioita koskevien rajatylittävien aloitteiden testaamiseen, jotka ovat koko unionin edun mukaisia ja saattavat johtaa lopulta lainsäädäntöehdotuksiin tai tiiviimpään yhteistyöhön;

21.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden parlamenteille.

• [1]  EUVL C 252, 18.7.2018, s. 215.
• [2]  EUVL C 252, 18.7.2018, s. 201.
• [3]  EUVL C 468, 15.12.2006, s. 176.
• [4]  EUVL C 252, 18.7.2018, s. 207.

PERUSTELUT

EU:n eriytetty yhdentyminen ilmenee monin eri tavoin: pois jättäytymisinä, tiiviimmän yhteistyön aloitteina, pysyvänä rakenteellisena yhteistyönä ja perussopimusten ulkopuolisina hallitustenvälisinä järjestelyinä. Joidenkin jäsenvaltioiden yhdentymisen syventämisen tietyllä politiikan alalla mahdollistavien joustavien ratkaisujen paletista on tullut niin kirjava, että on yhä vaikeampaa hahmottaa kaikki eriytetyn yhdentymisen tapaukset ja ymmärtää niitä, eikä tämä koske pelkästään kansalaisia vaan myös poliittisia päättäjiä.

Eriytetty yhdentymien ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö. Keskustelut eriytetyn yhdentymisen mahdollisuudesta käynnistettiin jo 1970-luvulla, ja ne kiihtyivät 1990-luvulla, jolloin saatiin yksi eriytymisen paraatiesimerkeistä eli talous- ja rahaliiton perustaminen vuonna 1993. Sen jälkeen joustavien ratkaisujen paletti on laajentunut eksponentiaalisesti, ja nykyisin siihen kuuluu viisi pois jättäytymistä[1], kaksi sovittua tiiviimmän yhteistyön tapausta[2] ja kolme keskeneräistä tapausta[3], SEU:n 46 artiklan mukainen pysyvä rakenteellinen yhteistyö ja hallitustenväliset järjestelyt Euroopan ydinfysiikan tutkimusjärjestön ja Euroopan avaruusviraston välityksellä.

Eriytettyä yhdentymistä voidaan pitää hyvänä välineenä, jolla kurotaan umpeen Euroopan erilaisten poliittisten näkemysten kuilu, mutta se herättää myös eräitä merkittäviä poliittisia, oikeudellisia ja institutionaalisia kysymyksiä. Niistä ensimmäinen on se, kuinka joustavat ratkaisut ja unionin yhtenäisyys pidetään tasapainossa. Toiseksi on harkittava valintaa hallitustenvälisten sekä joustavampien oikeudellisten järjestelyjen ja unionin oikeuden tasalaatuisuuden välillä. Kolmantena kysymyksenä nousee esille erillisten toimielinten perustaminen eriytyneen yhdentymisen tapauksia varten verrattuna tarpeeseen säilyttää unionin institutionaalinen yhtenäisyys.

Eriytettyä yhdentymistä voidaan pitää myönteisenä välineenä, jolla edistetään Euroopan yhdentymistä sillä vauhdilla ja siinä muodossa, jotka soveltuvat parhaiten nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin. Sen käyttöä ja mahdollisia muotoja olisi kuitenkin yksinkertaistettava ja hiottava demokraattisen legitiimiyden parantamiseksi.

Eriytyneen yhdentymisen käsitteen selventäminen

Eriytyneellä yhdentymisellä on erilaisia teknisiä ja poliittisia merkityksiä. Teknisesti voidaan erottaa ajallinen eriyttäminen (johon viitataan usein monen vauhdin Eurooppana; tavoitteet ovat samat, mutta niiden saavuttamisaikataulu vaihtelee), tapojen eriyttäminen (à la carte -Eurooppa, joka tarkoittaa osallistumista kiinnostavaan politiikkaan pyrkimättä viime kädessä täysin samaan kaikkia koskevaan tavoitteeseen) ja tilaa koskeva eriyttäminen (vaihteleva geometria, joka voi jatkua pitkään ja on luonteeltaan selvemmin maantieteellistä). Kaikki nämä välineet voidaan määritellä kuuluvaksi ”eriyttämiseen”, mutta ne vaikuttavat unioniin hyvin eri tavoin.

Eriytymistä koskeva poliittinen retoriikka noudattaa sekin erilaisia kaavoja. Kun tätä retoriikkaa käytetään suhteellisen väkirikkaissa tai unionissa jo pidempään olleissa jäsenvaltioissa, sen katsotaan usein osoittavan näiden maiden halukkuutta unionin yhdentymisen syventämiseen, ja tällaiset jäsenvaltioryhmittymät mieltävät itsensä usein ”edelläkävijöiksi”. Etenkin vasta äskettäin unioniin liittyneissä jäsenvaltioissa usein taas pidetään eriytettyä yhdentymistä polkuna, joka johtaa ensimmäisen ja toisen luokan jäsenyyteen unionissa.

Esittelijän mielestä eriyttämisen olisi kuvastettava sitä ajatusta, että Eurooppa ei toimi kaikille sopivan yhtenäisen mallin mukaisesti vaan se voi mukautua kansalaisten tarpeisiin ja toiveisiin. Eriyttämisen olisi siksi oltava perussopimusten mukainen väline, jolla varmistetaan kulloinkin tarvittava joustavuus vaarantamatta koko poliittista järjestelmää ja kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Eriyttämisen tarve

•  Eriytetty yhdentyminen on yhdentymistä

Eri tutkimukset osoittavat, että eriytyminen on edennyt samaa tahtia unionin yhdentymisen syvenemisen ja laajenemisen kanssa. Eriytyminen on itse asiassa lisääntynyt ja vakiintunut unionin toimivallan, politiikkojen soveltamisalan ja jäsenmäärän kasvun myötä. Todellisuus siis osoittaa, että vaikka eriytymistä kuvataan usein virheellisesti pragmaattisena ja väliaikaisena tienä kohti politiikan lähentymistä, kyseessä ei ole poikkeus vaan unionin yhdentymisen ”normaali” piirre.

Siksi keskustelua ei pitäisi käydä joko eriytymisen puolesta tai sitä vastaan, vaan siitä, miten eriytyminen voidaan järjestää unionissa sekä millaiset mekanismit ovat hyväksyttäviä ja millaisissa oloissa ja millä aloilla.

•  Eriytetyllä yhdentymisellä on reagoitu erittäin politisoituneiden alojen esteisiin

Politiikan aloja ja niiden vaihtelua eriytymisen kannalta tarkasteltaessa voidaan havaita, että keskinäinen riippuvuus toimii yhdentymisen moottorina, kun taas politisoituminen merkitsee usein yhdentymisen estettä. Tästä seuraa, että eriytymistä tuntuu ilmenevän juuri tapauksissa, joissa sekä keskinäinen riippuvuus että politisoituminen on huomattavaa.

Tämä selittää myös sen, miksi unionin eriytymisen tyypit ovat kehittyneet juuri tiettynä ajankohtana. Ennen 1980-lukua eriytyminen oli vertikaalisempaa (keskittymisen aste vaihteli tietyillä politiikan aloilla, mutta sitä ilmeni koko unionissa), ja horisontaalista eriytymistä (keskittymisaste on sama, mutta alue, jolla politiikkaa sovelletaan, vaihtelee) ei ilmennyt. Horisontaalinen yhdentyminen on lisääntynyt aiheiden politisoitumisen ja unionin laajentumisen myötä.

Tämän seurauksena unionin politiikka on hyvin yhdentynyttä aloilla, joiden politisoituminen on vähäistä (esimerkiksi tavaroiden ja markkinoiden sääntelyn yhdenmukaistaminen), kun taas keskeiset politiikan alat (rahapolitiikka, puolustus ja ulkoasiat, perusoikeudet, verotus, sosiaaliasiat jne.) ovat hyvin eriytyneitä.

Eriytetyn yhdentymisen haasteet

1) Eriytymisen tarvetta selitetään usein menettelyn kannalta eli tarpeella saada aikaan yksimielinen päätös neuvostossa. Kaikki tiiviimmän yhteistyön tapaukset olisi tosiaan voitu finanssitransaktioveroa lukuun ottamatta hyväksyä määräenemmistöllä. On syytä todeta, että eräissä tapauksissa tiiviimpään yhteistyöhön päädytään ainoastaan parin jäsenvaltion veto-oikeuden käyttämisen välttämiseksi (Euroopan yhtenäisyyspatenttiin osallistuu 26 jäsenvaltiota!).

2) Eriytymistä on ilmennyt aloilla, jotka ovat ”poliittisempia” (perusoikeudet, Schengen-alue, euroalue, finanssitransaktiovero). Vähemmän politisoituneilla aloilla (sisämarkkinasäännöt jne.) politiikan yhdentyminen on ollut voimakkaampaa. Keskinäiseen riippuvuuteen, keskinäisiin yhteyksiin ja demokratiaan pohjautuvassa poliittisessa yhteisössä, kuten EU:ssa, ei voida kuitenkaan hyväksyä eriytymistä kaikilla aloilla.

3) Eräiden eriytymismuotojen vaikutukset ovat olleet keskihakuisia, jolloin useammat jäsenvaltiot ovat liittyneet mukaan myöhemmin, kun taas muilla muodoilla saattaa olla keskipakoisvaikutuksia, jos ne johtavat hukkavaikutuksiin, kun osallistumattomat jäsenvaltiot saavat tilaisuuden vaikuttaa kielteisesti osallistuviin jäsenvaltioihin.

4) Eriytymisprosessi on johtanut kokonaisuutena siihen, että on luotu välineitä sekä perussopimusjärjestelmässä (eräät tiiviimmän yhteistyön hankkeet, PESCO jne.) että perussopimusten ulkopuolella (hallitustenväliset ratkaisut). Tuloksena on ollut monimutkainen järjestelmä, joka ei ole kansalaisten hahmotettavissa, mikä heikentää päätöksiin kuuluvaa vastuuvelvollisuutta. Unionin perussopimusten ulkopuolisissa hallitustenvälisissä järjestelyissä ongelmana on muun muassa parlamentaarisen valvonnan puuttuminen, koska parlamentin osallistuminen on olennaista demokraattisen legitiimiyden varmistamiseksi.

Eteneminen

Muuttamatta perussopimuksia:

1) Yksimielisyyttä koskevan vaatimuksen poistaminen kaikilta mahdollisilta aloilta on ensimmäinen vaihe pyrittäessä poistamaan ongelman perimmäiset syyt ja vähentämään eriytetyn yhdentämisen tarvetta. Tämä voidaan tehdä käyttämällä nk. siirtymälauseketta (SEU-sopimuksen 48 artiklan 7 kohta), jonka perusteella neuvosto voisi siirtyä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksentekoon soveltuvissa tapauksissa, joissa perussopimuksissa nykyisin edellytetään yksimielisyyttä.

2) Perussopimusten määräyksistä pois jättäytymisen ei pitäisi olla enää mahdollista jatkossa, koska tällöin on kyse kielteisestä eriytymisestä. Sen sijaan että ryhmä jäsenvaltioita etenisi yhdentymisessä, pois jättäytyminen mahdollistaa jäsenvaltioille loitontumisen, joka vähentää yhdentymistä. Tämän vuoksi pois jättäytyminen olisi poistettava keinovalikoimasta.

3) Jos eriytyminen onkin toisinaan se hinta, joka yhdentymisestä on maksettava, eriytymistä ei pidä koskaan toteuttaa demokratian kustannuksella. Siksi eriytyminen ei saisi johtaa monimutkaisempiin päätöksenteon prosesseihin, jotka heikentäisivät unionin toimielinten vastuuvelvollisuutta. Yksi keino tämän varmistamiseen on huolehtia siitä, että eriytyminen toteutetaan aina perussopimusjärjestelmässä, siis joko tiiviimpänä yhteistyönä (SEU:n 20 artikla) tai pysyvänä rakenteellisena yhteistyönä (SEU:n 46 artikla).

4) Eriytymisen olisi oltava keino jäsenvaltioiden erilaisuuden huomioon ottamiseen ilman vaaraa yleisen edun heikentymisestä. Riittämättömät valmiudet (esimerkiksi se, että euro- tai Schengen-alueeseen liittymisen perusteet eivät vielä täyty) on oikeutettu syy väliaikaisten monen vauhdin ratkaisujen kehittämiseen, mutta haluttomuus ei voi olla oikeutettu peruste kaikilla aloilla, etenkin kun asia vaikuttaa kielteisesti muihin jäsenvaltioihin tai koko unioniin.

Lisäksi se, mitkä alat avattaisiin eriytymiselle, kertoisi paljon siitä, millaisen unionin haluamme tulevaisuudessa rakentaa. Koska unioni on yhteisiin arvoihin ja tavoitteisiin perustuva demokraattinen alue, esittelijä katsoo, ettei eriytyminen saisi olla mahdollista nykyisten perusoikeuksien ja -arvojen alalla eikä aloilla, joilla osallistumattomista jäsenvaltioista aiheutuu muille kielteisiä ulkoisvaikutuksia, kuten taloudellista ja sosiaalista polkumyyntiä.

5) Riippumatta siitä, toteutetaanko joustavuus ja eriytyminen tiiviimmällä yhteistyöllä vai lainsäädännöllä (esimerkiksi ottamalla tietyt erityispiirteet huomion asetuksessa tai direktiivissä), niiden olisi edettävä samaan tahtiin tärkeimpien alojen, kuten oikeusvaltioperiaatteen, yhteisten sääntöjen tehostamisen kanssa.

6) Eriytetyn yhdentymisen olisi aina säilytettävä unionin toimielinten yhtenäisyys, eikä se saisi johtaa rinnakkaisiin toimielinjärjestelyihin. Parlamentti totesi äskettäisissä päätöslauselmissaan, että eriytetyn yhdentymisen on oltava edelleen mahdollista kaikille jäsenvaltioille ja että sen on oltava edelleen esimerkki unionin yhdentymisen syventämisestä eikä keino helpottaa à la carte -ratkaisuja[4].

Muuttamalla perussopimuksia:

1) Esittelijä pitää hyödyllisenä irtautua nykyisistä perussopimusten asettamista rajoituksista ja harkita mahdollisuutta kahdenlaiseen unionin jäsenyyteen: täysjäsenyyteen ja liitännäisjäsenyyteen. Täysjäsenyys merkitsisi, että noudatetaan kaikilta osin primaarioikeutta ja politiikkoja, joissa ei voida käynnistää tiiviimpää yhteistyötä. Liitännäisjäsenet osallistuisivat vain tiettyihin politiikkoihin, eikä niitä otettaisi kaikilta osin mukaan unionin päätöksentekoprosesseihin.

2) Kun määräenemmistön neuvostossa muodostavat jäsenvaltiot käynnistävät tiiviimmän yhteistyön, olisi sovellettava erityistä menettelyä, jonka avulla asia voidaan sisällyttää helposti unionin säännöstöön muutaman vuoden täytäntöönpanon jälkeen.

3) Jäsenvaltiot eivät ole ainoita mahdollisia unionin tarvitseman eriytymisen ja joustavuuden lähteitä, eikä niitä saisi pitää sellaisina. Esittelijä katsoo siksi, että niin alueiden kuin ehdokasmaiden olisi voitava osallistua tiiviimpään yhteistyöhön, mikäli niillä on toimivaltaa asiassa.

4) Perussopimuksissa olisi määrättävä välineistä sellaisten rajat ylittävien aloitteiden testaamiseen, jotka saattavat lopulta johtaa tiiviimpään yhteistyöhön, ja näiden välineiden olisi oltava jäsenvaltioiden ja/tai alueiden käytettävissä. Välineet voisivat olla aluksi vain pienemmän alue-/valtiojoukon käytettävissä. Jos aloite on myönteinen, komissio voisi päättää lainsäädäntöehdotuksen antamisesta. Tämä mahdollistaisi alueellisten rajat ylittävien aloitteiden testaamisen (ja rahoittamisen) EU-järjestelmässä.

5) Tarvitaan kansalaisoikeuksien ja taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöä koskevien oikeuksien eurooppalaiset pilarit, joista ei voisi poiketa.

6) Voitaisiin kannustaa muihin eriytymisen muotoihin, joissa jäsenvaltiot ottavat mallia toistensa lainsäädännöstä ja jotka perustuisivat esimerkiksi Australian liittovaltiomallin hyviksi havaittuihin käytäntöihin.

• [1]  Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti sekä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue, Yhdistynyt kuningaskunta ja Tanska sekä yhtenäisvaluutta, Yhdistynyt kuningaskunta ja Tšekin tasavalta sekä vakautta, yhteistyötä ja hallintoa koskeva sopimus, Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti ja Tanska sekä Schengen ja Tanska sekä yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.
• [2]  Euroopan yhtenäispatentti ja avioero-oikeus.
• [3]  Euroopan yleinen syyttäjä, finanssitransaktiovero ja varallisuussuhteita koskevat säännöt.
• [4]  16. helmikuuta 2017 annettu päätöslauselma Euroopan unionin toiminnan parantamisesta hyödyntämällä Lissabonin sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia (P8_TA-PROV(2017)0049) ja 16. helmikuuta 2017 annettu päätöslauselma Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen mahdollisista kehityskuluista ja mukautuksista (P8_TA-PROV(2017)0048.

TALOUS- JA RAHA-ASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO (15.11.2018)

perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

eriytetystä yhdentymisestä
(2018/2093(INI))

Valmistelija (*): Doru‑Claudian Frunzulică

(*)  Valiokuntien yhteistyömenettely – työjärjestyksen 54 artikla

EHDOTUKSET

1.  palauttaa mieliin päätelmänsä, että hallitustenväliset päätöksentekomenettelyt lisäävät institutionaalisen vastuun monimutkaisuutta, vähentävät avoimuutta ja demokraattista vastuuvelvollisuutta ja että yhteisömenetelmä on unionin toiminnan kannalta paras menetelmä;

2.  kehottaa sisällyttämään Euroopan vakausmekanismin (EVM) EU:n oikeudelliseen kehykseen; odottaa komission aloitetta määräenemmistöpäätöksentekoon soveltuvien alojen kartoittamiseksi, jotta voidaan varmistaa tehokkaampi lainsäädäntöprosessi verotuksen alalla; kehottaa lisäämään komission varapuheenjohtajien määrää niin, että yksi varapuheenjohtaja vastaa talous- ja rahaliitosta; kehottaa monivuotisen rahoituskehyksen yhteydessä luomaan euroaluetta varten uuden budjettikohdan, josta tuetaan euroalueen politiikkojen täytäntöönpanoa;

3.  panee tyytyväisenä merkille pankkiunionia koskevassa työssä viime vuosina saavutetun edistyksen; palauttaa mieliin, että on jatkettava neuvotteluja pankkiunionin valmiiksi saattamiseksi, jotta voidaan vähentää riskejä ja perustaa yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely; kehottaa uudistamaan Euroopan vakausmekanismia siten, että se toimii yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteisenä varautumisjärjestelynä; suhtautuu tässä yhteydessä myönteisesti eurohuippukokouksessa 29. kesäkuuta 2018 annettuun lausumaan, jossa vahvistettiin, että Euroopan vakausmekanismi toimii yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteisenä varautumisjärjestelynä ja että sitä vahvistetaan entisestään; suhtautuu myönteisesti pankkiunioniin liittymistä kaavailevien joidenkin jäsenvaltioiden aloitteisiin ja antaa niille vahvan kannustuksensa;

4.  kehottaa vahvistamaan Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien asemaa uudistetussa talouden ohjausjärjestelmässä demokraattisen vastuuvelvollisuuden lisäämiseksi;

5.  näkee brexitin mahdollisuutena siirtyä opting out -malleista kohti syrjimättömiä ja kannustavia opting in -malleja; korostaa, että nämä opting in -mallit eivät rajoittaisi etenemistä kohti ”yhä läheisempää unionia” pienimpään yhteiseen nimittäjään perustuvaan yhden mallin ratkaisuun vaan mahdollistaisivat etenemiseen tarvittavan joustavuuden ja antaisivat mahdollisuuden jäsenvaltioille, jotka ovat halukkaita ja pystyvät täyttämään tarvittavat kriteerit;

6.  kehottaa suunnittelemaan eriytettyä yhdentymistä koskevat mahdolliset tulevat mallit siten, että niillä tarjotaan kannustimia ja täysimääräistä tukea jäsenvaltioille, jotka pyrkivät taloudelliseen kehitykseen ja muutokseen opt in -mallin mukaisesti, jotta ne täyttäisivät tarvittavat kriteerit kohtuullisessa ajassa;

7.  painottaa koheesio- ja rakennerahastojen lähentymisen tärkeyttä ja panee merkille ohjelmat, joilla on tarkoitus auttaa jäsenvaltioita liittymään euroalueeseen ja ottamaan euron käyttöön valuuttanaan, kuten rakenneuudistusten tukiohjelman; painottaa investointirahastojen ja Euroopan investointipankin merkitystä investointivajeen poistamisessa EU:ssa, valmiuksien kehittämisen edistämisessä ja lisätoimien ja ‑resurssien hyödyntämisessä sosiaalis-taloudellisen lähentymisen saavuttamiseksi jäsenvaltioiden välillä ja niiden sisällä; palauttaa mieliin, että sisämarkkinoiden valmiiksi saattaminen edistää taloudellista yhdentymistä ja jäsenvaltioiden talouksien lähentymistä; kehottaa komissiota ensisijaisesti valvomaan nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa ja vauhdittamaan työtä sisämarkkinoiden valmiiksi saattamiseen liittyvien esteiden poistamiseksi.

TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄ LAUSUNNON ANTAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)	12.11.2018
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	31 10 1
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Gerolf Annemans, Hugues Bayet, Pervenche Berès, Markus Ferber, Jonás Fernández, Giuseppe Ferrandino, Stefan Gehrold, Sven Giegold, Brian Hayes, Danuta Maria Hübner, Petr Ježek, Barbara Kappel, Othmar Karas, Werner Langen, Bernd Lucke, Olle Ludvigsson, Gabriel Mato, Alex Mayer, Bernard Monot, Caroline Nagtegaal, Dariusz Rosati, Pirkko Ruohonen-Lerner, Anne Sander, Molly Scott Cato, Pedro Silva Pereira, Peter Simon, Theodor Dumitru Stolojan, Kay Swinburne, Paul Tang, Ramon Tremosa i Balcells, Ernest Urtasun, Marco Valli, Jakob von Weizsäcker, Marco Zanni
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Mady Delvaux, Doru-Claudian Frunzulică, Alain Lamassoure, Paloma López Bermejo, Thomas Mann, Luigi Morgano, Joachim Starbatty, Lieve Wierinck

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ LAUSUNNON ANTAVASSA VALIOKUNNASSA

31	+
ALDE	Petr Ježek, Ramon Tremosa i Balcells, Lieve Wierinck
PPE	Markus Ferber, Stefan Gehrold, Brian Hayes, Danuta Maria Hübner, Othmar Karas, Alain Lamassoure, Werner Langen, Thomas Mann, Gabriel Mato, Dariusz Rosati, Anne Sander, Theodor Dumitru Stolojan
S&D	Hugues Bayet, Pervenche Berès, Mady Delvaux, Jonás Fernández, Giuseppe Ferrandino, Doru-Claudian Frunzulică, Olle Ludvigsson, Alex Mayer, Luigi Morgano, Pedro Silva Pereira, Peter Simon, Paul Tang, Jakob von Weizsäcker
VERTS/ALE	Sven Giegold, Molly Scott Cato, Ernest Urtasun

10	-
ECR	Bernd Lucke, Pirkko Ruohonen-Lerner, Joachim Starbatty, Kay Swinburne
EFDD	Bernard Monot, Marco Valli
ENF	Gerolf Annemans, Barbara Kappel, Marco Zanni
GUE/NGL	Paloma López Bermejo

1	0
ALDE	Caroline Nagtegaal

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää

BUDJETTIVALIOKUNNAN LAUSUNTO (6.11.2018)

perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

eriytetystä yhdentymisestä
(2018/2093(INI))

Valmistelija: Charles Goerens

EHDOTUKSET

Budjettivaliokunta pyytää asiasta vastaavaa perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1.  katsoo, että demokraattista vastuuvelvollisuutta ei voida erottaa talousarviota koskevasta vastuuvelvollisuudesta; huomauttaa, että unionin talousarvion ympärille ja sen poliittisten tavoitteiden tueksi on syntynyt rahastojen ja välineiden kirjo, johon jäsenvaltiot osallistuvat vaihtelevasti ja johon liittyy erilaisia päätöksenteko- ja vastuumenettelyjä[1];

2.  kehottaa vahvistamaan Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien asemaa uudistetussa talouden ohjausjärjestelmässä, jotta voidaan lisätä demokraattista vastuuvelvollisuutta;

3.  korostaa, että on turvattava talousarvion yhtenäisyyden periaate; painottaa, että on varmistettava kaikkien unionin menojen parlamentaarinen valvonta;

4.  katsoo, että edellä mainitun kirjon kaventamiseksi monivuotista rahoituskehystä koskeva asetus olisi hyväksyttävä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, jolloin siihen sovellettava päätöksentekomenettely mukautettaisiin EU:n monivuotisten ohjelmien ja EU:n vuotuisen talousarvion päätöksentekomenettelyihin; katsoo, että hyväksyntämenettely vie parlamentilta päätöksentekovallan, joka sillä on vuotuisten talousarvioiden hyväksymisen suhteen, ja että neuvoston yksimielisyyssääntö johtaa siihen, että aikaansaatu sopimus edustaa pienintä yhteistä nimittäjää, jolla pystytään välttämään yksittäisen jäsenvaltion veto-oikeuden käyttö; on lisäksi vakuuttunut siitä, että neuvoston yksimielisyyssääntö olisi korvattava määräenemmistöpäätöksenteolla;

5.  tukee eriytetyn yhdentymisen järkeistämistä ja toteuttamista; korostaa, että jos EU-asioihin kehitetään kiireessä tilapäisiä ratkaisuja osittain tai kokonaan EU:n toimielinrakenteen ulkopuolella, siitä aiheutuu myös tarpeettomia lisäkustannuksia;

6.  kehottaa komissiota valmistelemaan ja liittämään unionin yleiseen talousarvioon vuotuisen kertomuksen, johon sisältyvät käytettävissä olevat ei-luottamukselliset tiedot jäsenvaltioille tiiviimmän yhteistyön puitteissa aiheutuneista menoista siltä osin kuin niitä ei ole sisällytetty unionin yleiseen talousarvioon.

TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄLAUSUNNON ANTAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)	5.11.2018
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	24 6 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Jean Arthuis, Reimer Böge, Lefteris Christoforou, Gérard Deprez, André Elissen, José Manuel Fernandes, Eider Gardiazabal Rubial, Ingeborg Gräßle, Monika Hohlmeier, John Howarth, Bernd Kölmel, Zbigniew Kuźmiuk, Vladimír Maňka, Jan Olbrycht, Paul Rübig, Eleftherios Synadinos, Indrek Tarand, Isabelle Thomas, Inese Vaidere, Daniele Viotti, Tiemo Wölken, Marco Zanni
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Karine Gloanec Maurin, Alain Lamassoure, Janusz Lewandowski, Ivana Maletić, Andrey Novakov, Marco Valli
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Michael Detjen, Stefan Gehrold

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄLAUSUNNON ANTAVASSA VALIOKUNNASSA

24	+
ALDE	Jean Arthuis, Gérard Deprez
PPE	Reimer Böge, Lefteris Christoforou, José Manuel Fernandes, Stefan Gehrold, Ingeborg Gräßle, Monika Hohlmeier, Alain Lamassoure, Janusz Lewandowski, Ivana Maletić, Andrey Novakov, Jan Olbrycht, Paul Rübig, Inese Vaidere
S&D	Michael Detjen, Eider Gardiazabal Rubial, Karine Gloanec Maurin, John Howarth, Vladimír Maňka, Isabelle Thomas, Daniele Viotti, Tiemo Wölken
VERTS/ALE	Indrek Tarand

6	-
ECR	Bernd Kölmel, Zbigniew Kuźmiuk
EFDD	Marco Valli
ENF	André Elissen, Marco Zanni
NI	Eleftherios Synadinos

0	0

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää

• [1]  ”The European Budgetary Galaxy”, European Constitutional Law Review, 13: 428–452, 2017

TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)	21.11.2018
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	20 2 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Mercedes Bresso, Elmar Brok, Richard Corbett, Pascal Durand, Danuta Maria Hübner, Ramón Jáuregui Atondo, Jo Leinen, Morten Messerschmidt, Maite Pagazaurtundúa Ruiz, Markus Pieper, Paulo Rangel, Helmut Scholz, György Schöpflin, Pedro Silva Pereira, Barbara Spinelli, Kazimierz Michał Ujazdowski
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Enrique Guerrero Salom, Jérôme Lavrilleux, Georg Mayer, Jasenko Selimovic, Rainer Wieland
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Pavel Svoboda

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

20	+
ALDE	Maite Pagazaurtundúa Ruiz, Jasenko Selimovic
GUE/NGL	Helmut Scholz, Barbara Spinelli
NI	Kazimierz Michał Ujazdowski
PPE	Elmar Brok, Danuta Maria Hübner, Jérôme Lavrilleux, Markus Pieper, Paulo Rangel, György Schöpflin, Pavel Svoboda, Rainer Wieland
S&D	Mercedes Bresso, Richard Corbett, Enrique Guerrero Salom, Ramón Jáuregui Atondo, Jo Leinen, Pedro Silva Pereira
VERTS/ALE	Pascal Durand

2	-
ECR	Morten Messerschmidt
ENF	Georg Mayer

0	0

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää