Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2008 Venäjästä
Euroopan parlamentti
, joka
– ottaa huomioon vuonna 1997 voimaan tulleessa ja vuonna 2007 päättyneessä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden ja Venäjän federaation kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa asetetun tavoitteen demokratian ja poliittisten vapauksien lujittamisesta Venäjän federaatiossa(1)
,
– ottaa huomioon EU:n ja Venäjän ihmisoikeusvuoropuhelun,
– ottaa huomioon Pietarissa 31. toukokuuta 2003 pidetyn EU:n ja Venäjän 11. huippukokouksen jälkeen annetussa yhteisessä julistuksessa määritellyn EU:n ja Venäjän tavoitteen perustaa yhteinen talousalue, yhteinen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, yhteistyöhön ulkoisen turvallisuuden alalla perustuva yhteinen alue sekä tutkimus- ja koulutusalan yhteinen alue, joka käsittää myös kulttuurin,
– ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa Venäjästä ja erityisesti 25. lokakuuta 2006 antamansa päätöslauselman EU:n ja Venäjän suhteista venäläisen toimittajan Anna Politkovskajan murhan jälkeen(2)
, 26. huhtikuuta 2007 antamansa päätöslauselman Venäjästä(3)
, 14. marraskuuta 2007 antamansa päätöslauselman EU:n ja Venäjän huippukokouksesta(4)
sekä 13. joulukuuta 2006 antamansa päätöslauselman Helsingissä 24. marraskuuta 2006 pidetystä EU:n ja Venäjän huippukokouksesta(5)
,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan,
A. toteaa, että EU:n ja Venäjän tehostettu yhteistyö ja hyvät naapuruussuhteet ovat keskeisiä tekijöitä koko Euroopan vakauden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta; katsoo, että EU:n ja Venäjän federaation strategisen kumppanuussopimuksen tekeminen on erittäin tärkeä tekijä EU:n ja Venäjän yhteistyön kehittämisessä ja tehostamisessa, etenkin kun on kyse poliittisesta ja taloudellisesta sekä turvallisuus- ja energiayhteistyöstä, mutta myös oikeusvaltion ja demokratian periaatteiden ja menettelytapojen sekä perusihmisoikeuksien kunnioittamisesta,
B. ottaa huomioon, että Venäjä on paitsi Yhdistyneiden Kansakuntien myös Euroopan neuvoston ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) jäsen ja on siis sitoutunut noudattamaan kyseisten organisaatioiden vahvistamia demokratian ja demokraattisten vaalien periaatteita sekä kunnioittamaan sanan- ja kokoontumisvapautta; ottaa huomioon, että kyseiset periaatteet ja arvot muodostavat myös EU:n ja Venäjän välisen strategisen kumppanuuden perustan,
C. ottaa huomioon, että Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto (ODIHR) kansainvälisiä vaalistandardeja valvovana elimenä joutui perumaan tarkkailuvaltuuskunnan matkan Venäjän hallituksen vaalitarkkailijoille asettamien tiukkojen rajoitusten takia,
D. ottaa huomioon, että Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen tarkkailijoiden johtajan mukaan ehdokkaiden tiedotusvälineisiin pääsyn edellytykset eivät ole parantuneet, mikä saattaa kyseenalaiseksi vaalien oikeudenmukaisuuden,
E. ottaa huomioon, että entinen pääministeri ja Kansan demokraattisen unionin nykyinen johtaja Mihail Kasjanov asettui ehdokkaaksi 14. joulukuuta 2007, mutta keskusvaalilautakunta hylkäsi hänet myöhemmin sillä perusteella, että kahdelta miljoonalta kannattajalta kerättyjen allekirjoitusten joukossa oli liikaa väärennettyjä; ottaa huomioon, että Kasjanov valitti päätöksestä korkeimpaan oikeuteen, mutta tämä hylkäsi kanteen 6. helmikuuta 2008,
F. ottaa huomioon, että tärkeimpien oppositiovoimien mukaan Venäjän viranomaiset lisäävät parlamentti- ja presidentinvaalien edellä oppositioryhmiin ja kansalaisjärjestöihin kohdistuvaa painostusta, jotta nämä eivät ryhtyisi presidentin ja hallituksen vastaisiin toimiin, ja estävät tiedotusvälineitä raportoimasta tällaisesta toiminnasta,
G. ottaa huomioon, että demokratia on heikentynyt Venäjällä erityisesti siksi, että kaikki suuret tv-kanavat ja useimmat radioasemat on alistettu hallituksen valvontaan, itsesensuuri on levinnyt lehdistön keskuuteen, julkisten mielenosoitusten järjestämiselle on asetettu uusia rajoituksia ja kansalaisjärjestöjen toimintaympäristö on huonontunut,
H. ottaa huomioon, että oppositiopuolueiden koalitio Toinen Venäjä järjesti 3. maaliskuuta 2008 nk. erimielisten marssin, jossa vastustettiin Venäjällä 2. maaliskuuta 2008 järjestettyjä presidentinvaaleja; ottaa huomioon, että kaupungin viranomaiset eivät antaneet mielenosoitukseen lupaa siksi, että hallitusta tukeva Nuori Venäjä -ryhmä oli jo suunnitellut kokoontumisia pääkaupungin kaikille suurille kohtauspaikoille; ottaa huomioon, että Toinen Venäjä päätti järjestää marssin ja ilmoitti valittavansa kaupungin päätöksestä,
I. ottaa huomioon, että useita oppositiota tukevia mielenosoittajia pidätettiin, kun kypärin ja mellakkakilvin varustautuneet mellakkapoliisit ja miliisit hajottivat Turgenevskaja-aukiolle Moskovan keskustaan kokoontuneen ihmisjoukon; ottaa huomioon, että pidätettyjen joukossa oli muun muassa Oikeistovoimien liitto -puolueen johtaja Nikita Belikh; ottaa huomioon, että myös Pietarin Jabloko-puolueen johtaja Maksim Reznik pidätettiin,
1. tuomitsee poliisin ja mellakkapoliisin ja miliisin kohtuuttoman voimankäytön mielenosoittajia vastaan 3. maaliskuuta 2008 ja kehottaa viranomaisia tutkimaan tapahtumat ja saattamaan niistä vastuussa olevat henkilöt oikeuteen;
2. kehottaa vapauttamaan välittömästi kaikki mielenosoittajat, jotka vielä ovat pidätettyinä;
3. pitää erityisesti valitettavana, että opposition ehdokkaita kohdeltiin laittomasti ennen presidentinvaaleja; pahoittelee, ettei vaaleja käytetty demokratian ja oikeusvaltion periaatteen lujittamiseen Venäjällä;
4. pitää valitettavana, että Venäjän viranomaiset pitivät Etyjin/ODIHR:n suunnittelemaa tarkkailuvaltuuskunnan lähettämistä sekaantumisena maan sisäisiin asioihin; ilmaisee voimakkaan tukensa tämän vaalitarkkailuvaltuuskunnan tärkeälle työlle ja muistuttaa Venäjää sille Etyjin sekä Euroopan neuvoston jäsenenä kuuluvista sitoumuksista ja velvollisuuksista, jotka kattavat myös kokoontumisvapauden sekä oikeuden järjestää rauhanomaisia mielenosoituksia;
5. pitää myönteisenä, että Venäjän vastavalittu presidentti on sitoutunut takaamaan oikeusvaltion periaatteen ja demokratian, ja toivoo, että hän pitää ensiarvoisen tärkeänä suhteiden syventämistä Euroopan unioniin;
6. kehottaa vastavalittua Venäjän presidenttiä tarkastelemaan uudestaan vangittuina olevien julkisuuden henkilöiden (mm. Mihail Hodorkovskin ja Platon Lebedevin) kohtelua, sillä monet tarkkailijat ovat sitä mieltä, että heitä pidetään vangittuina poliittisin perustein; korostaa, että tämä vahvistaisi Venäjän viranomaisten uskottavuutta ja syventäisi Venäjän ja Euroopan unionin kumppanuutta entisestään;
7. kehottaa neuvostoa ja jäsenvaltioita asettamaan Venäjän kanssa käytävän vuoropuhelun keskeiseksi painopisteeksi, että Venäjä noudattaa kaikilta osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioita;
8. kehottaa Venäjän uutta presidenttiä ja hallitusta luomaan yhdessä EU:n kanssa tarvittavat edellytykset sille, että osapuolet voivat käynnistää pikaisesti neuvottelut uudesta EU:n ja Venäjän kumppanuus- ja yhteistyösopimuksesta; korostaa tässä yhteydessä jälleen kerran, että demokratian ja ihmisoikeuksien on oltava olennainen osa kaikkia Venäjän kanssa tehtäviä sopimuksia;
9. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden ja Venäjän federaation hallituksille ja parlamenteille sekä Venäjän federaation presidentille, Euroopan neuvostolle sekä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle.