Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2009/2182(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A7-0267/2010

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A7-0267/2010

Keskustelut :

PV 20/10/2010 - 3
CRE 20/10/2010 - 3

Äänestykset :

PV 20/10/2010 - 6.8
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P7_TA(2010)0376

Hyväksytyt tekstit
PDF 247kDOC 159k
Keskiviikko 20. lokakuuta 2010 - Strasbourg Lopullinen painos
Rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisi: suositukset toteutettaviksi toimenpiteiksi ja aloitteiksi
P7_TA(2010)0376A7-0267/2010

Euroopan parlamentin päätöslauselma 20. lokakuuta 2010 rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisistä: suositukset toteutettaviksi toimenpiteiksi ja aloitteiksi (välimietintö) (2009/2182(INI))

Euroopan parlamentti , joka

–  ottaa huomioon 7. lokakuuta 2009 tekemänsä ja työjärjestyksen 184 artiklan mukaisesti hyväksytyn päätöksen rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisiä käsittelevän erityisvaliokunnan asettamisesta ja sen toimivallan, jäsenmäärän ja toimikauden keston määrittelystä(1) ,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–  ottaa huomioon rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisiä käsittelevän erityisvaliokunnan mietinnön (A7-0267/2010),

Syyt

1.  toteaa, että nykyisen kriisin syyt ovat moninaisia ja sen vaikutukset näkyvät sekä välittömästi että pitkällä aikavälillä ja että useat varoittavat merkit sivuutettiin ja kriisin mittakaava sekä sen vaikutukset ja heijastusvaikutukset aliarvioitiin;

2.  toteaa, että Yhdysvalloissa ns. subprime-kuplasta alkunsa saaneen kriisin juuret ulottuvat kauas taaksepäin;

3.  huomauttaa, että maailmanlaajuinen epätasapaino, sääntelyn hallinta (sääntely ja valvonta) ja rahapolitiikka – samoin kuin rahoitusjärjestelmälle tunnusomaiset erityistekijät, kuten rahoitustuotteiden monimutkaisuus ja läpinäkymättömyys, lyhyelle aikavälille painottuvat palkka- ja palkkiojärjestelmät sekä puutteelliset liiketoimintamallit – ovat tärkeimmät tekijät, jotka myötävaikuttivat nykyisen rahoituskriisin puhkeamiseen;

4.  katsoo, että kriisiä ovat joissakin tapauksissa pahentaneet finanssialalla yleistyneet eturistiriidat, oman edun tavoittelu ja tapaukset, joissa toimijat ovat asemansa puolesta esteellisiä (”too close to talk”);

5.  panee merkille, että Yhdysvaltojen ekspansiivisessa rahapolitiikassa suosittiin liiallista likviditeettiä suurten tuottojen saamiseksi, kotimaisen kysynnän kehittämistä kulutusluottojen eli kotitalouksien velkaantumisen avulla ja korkeiden julkisten menojen rahoittamista halvalla pääomalla;

6.  toteaa, että finanssimarkkinoilla on esiintynyt keinottelua ja jotkut sijoittajat ovat ottaneet erittäin suuria riskejä, mitä luokituslaitosten oligopoli on pahentanut; huomauttaa, että markkinatalous toimii parhaiten, kun siihen liittyy demokraattisesti sovittu, avoin ja monitasoinen sääntely sekä terve etiikka ja moraali, jotka edistävät moitteettomia rahoitus- ja talousjärjestelmiä eivätkä vahingoita reaalitaloutta;

7.  toteaa, että monimutkaisten taseen ulkopuolisten tuotteiden (kuten erillisyhtiöiden, CDO-instrumenttien ja CDS-johdannaisten) ja sääntelemättömästä, rinnakkaisesta pankkijärjestelmästä peräisin olevien arvopaperistamisten yleistyminen on pikemminkin lisännyt kuin vähentänyt järjestelmäriskejä; huomauttaa, että tallettajiin ja pk-yritysten rahoittamiseen keskittyvät yritykset ovat todistaneet arvonsa;

8.  katsoo, että entistä kestävämmän tuotanto-, jakelu- ja kulutusmallin puuttuminen ilmastonmuutoksesta, biologisen monimuotoisuuden vähenemisestä ja luonnonvarojen hupenemisesta huolimatta pahentaa entisestään kriisin taustalla olevia tekijöitä;

9.  katsoo, että kriisiä edeltäneet talouden ja finanssialan hallinnan rakenteet – yhtä lailla maailmanlaajuisesti, Yhdysvalloissa ja myös Euroopan unionissa – eivät olleet johdonmukaisia eivätkä yhtenäisiä, koska makro- ja mikrotason vakauden valvonta oli niissä erotettu toisistaan, ja että ne keskittyivät liiaksi finanssilaitosten alhaalta ylöspäin suuntautuvaan mikrotason vakauden valvontaan ja makrotaloudellisten indikaattorien valvontaan maatasolla, jolloin unohdettiin järjestelmän laajuinen näkemys finanssialan ja makrotalouden kehityksestä, joka edellyttäisi finanssilaitosten välisten ja maiden välisten kytkösten valvontaa;

10.  toteaa globalisaation edenneen ilman, että markkinoiden yhdentymisen tueksi on samanaikaisesti ilmaantunut tai kehitetty globaalin hallinnan rakenteita, joilla voidaan vaikuttaa etenkin globaaleihin tasapaino- tai epätasapainotekijöihin ja finanssimarkkinoihin, ja pitää G20-prosessia oikeansuuntaisena askeleena mutta huomauttaa, että EU:n kannan on oltava tehokkaasti edustettuna G20-ryhmässä;

11.  toteaa, että Euroopan unioni tunnusti heinäkuussa 1990 EU:n perussopimusten mukaisen pääomien vapaan liikkuvuuden, mikä edesauttoi talouskehitystä; huomauttaa kuitenkin, ettei pääomien vapaan liikkuvuuden yhteydessä yhdenmukaistettu säästötulojen verotusta tai huolehdittu riittävästä rajat ylittävästä sääntelystä tai valvonnasta Euroopan tasolla;

12.  tuomitsee sen, ettei vakaus- ja kasvusopimuksen periaatteita aiemmin aina noudatettu, ja panee merkille euroalueen talouksien välillä vallitsevan huomattavan epätasapainon;

13.  toteaa, että asianmukaisen sääntelyn ja vankan valvonnan puute sekä se, ettei käytössä ollut minkäänlaisia hallintavälineitä, joilla olisi varauduttu pankkikriisiin, osoitti, miten paljon enemmän Euroopan unionin on tehtävä luodakseen mekanismeja, joilla kyetään hallitsemaan sisämarkkinoihin ja yhdennettyyn rahoitusjärjestelmään liittyviä poliittisia haasteita; panee erityisesti merkille rajat ylittävän konkurssimekanismin puuttumisen;

Vaikutukset

14.  toteaa, että Eurostatin mukaan Euroopan unionin julkisen talouden alijäämä, joka vuonna 2008 oli 2,3 prosenttia BKT:stä, kasvoi 7,5 prosenttiin vuonna 2010, kun se samaan aikaan kasvoi euroalueella 2 prosentista 6,3 prosenttiin, ja että julkisen velan osuus BKT:stä oli Euroopan unionissa 61,6 prosenttia vuonna 2008 ja 79,6 prosenttia vuonna 2010, kun se euroalueella kasvoi samalla aikavälillä 69,4 prosentista 84,7 prosenttiin ja teki kahdessa vuodessa tyhjiksi joissakin jäsenvaltioissa lähes kahden vuosikymmenen aikana toteutetut toimet julkisen talouden vakauttamiseksi; pitää tätä takaiskua valitettavana, koska sen vuoksi on paljon vaikeampi vastata työttömyyden ja väestökehityksen haasteisiin;

15.  katsoo, että Euroopan julkisen talouden tila oli huono jo ennen kriisiä, sillä jäsenvaltioiden julkinen velka on 1970-luvulta lähtien kasvanut vähitellen EU:ta useaan otteeseen koetelleen taloudellisen taantuman vaikutuksesta; toteaa, että elvytyspakettien kustannukset, verotulojen väheneminen ja sosiaaliturvamenojen kasvu ovat kasvattaneet julkista velkaa ja sen osuutta kaikkien jäsenvaltioiden BKT:stä, vaikkakin vaihtelevassa määrin unionin alueella;

16.  arvelee, etteivät kriisin kaikki vaikutukset ole vielä havaittavissa ja ettei uutta romahdusta esimerkiksi W-taantumassa voida sulkea pois etenkään, kun työttömyys on kivunnut korkealle;

17.  toteaa, että kriisi on vaikuttanut työllisyyteen koko EU:n alueella, vaikkakin työttömyysaste on noussut keskimäärin vain 1,9 prosenttia koko EU:ssa, ja että kielteiset vaikutukset työllisyyteen tulevat edelleen jatkumaan, koska taloussuhdanteet heijastuvat työmarkkinoihin yleensä viipeellä; tähdentää, että komission arvion mukaan EU:n työttömyysaste on miltei 11 prosenttia vuonna 2010, mistä on vakavia vaikutuksia EU:n työvoimaan;

18.  toteaa, että kriisin yhteiskunnalliset vaikutukset vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen; huomauttaa, että 10 prosentin keskimääräinen työttömyysaste on joissakin maissa kivunnut 20 prosenttiin ja nuorisotyöttömyys yli 40 prosenttiin, mikä korostaa joissakin maissa tarvittavien rakenteellisten parannusten merkitystä;

19.  katsoo, että on tärkeää vähentää velkaa, mutta julkisen talouden nopea tasapainottaminen ei saisi tapahtua sosiaaliturvajärjestelmän ja julkisten palvelujen kustannuksella, koska niiden luonnostaan vakauttavaa ja kriisiä vaimentavaa vaikutusta on oikeutetusti kiitelty; katsoo, että sosiaaliturvajärjestelmän ja julkisten palvelujen tehostaminen voi samanaikaisesti parantaa taloudellista tehokkuutta ja palvelujen laatua; myöntää, että epäonnistuminen oikean tasapainon löytämisessä saattaa merkitä pitkään hitaana jatkuvaa talouskasvua ja sitkeää työttömyyttä, jolloin Euroopan maailmanlaajuinen kilpailukyky väistämättä kärsii;

20.  huomauttaa, että korkea työttömyysaste aiheuttaa sosiaalimenojen lisäksi myös taloudelle korkeita kustannuksia, koska työtön ei juurikaan lisää kotimaista kysyntää mutta maksaa vähemmän veroja ja sosiaaliturvamaksuja; toteaa, että tämä lisää työssäkäyvien taakkaa korkeampien verojen muodossa ja lisää myös tulevien sukupolvien velkataakkaa;

21.  ottaa huomioon, että Euroopan unionissa on tuoreimpien saatavilla olevien eli vuoden 2007 lukujen perusteella 30 miljoonaa työssäkäyvää köyhää, että äskettäisten lukujen mukaan 79 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella ja että määrä on todennäköisesti noussut, koska nämä luvut ovat kriisiä edeltävältä ajalta;

22.  toteaa, että työttömyyden lisäksi kriisillä on ollut monitahoisia yhteiskunnallisia vaikutuksia, kuten työolojen heikentyminen, joidenkin ihmisten lisääntyvät vaikeudet täyttää perustarpeensa ja saada peruspalveluja, lisääntyvä kodittomuus, ylivelkaantuminen ja taloudellinen syrjäytyminen;

23.  toteaa, että kaikkien kriisien tavoin nykyinenkin kriisi vaikuttaa kielteisesti kasvuun ja työllisyyteen ja koskettaa ensin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia, kuten nuoria, lapsia ja naisia sekä etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia;

24.  on muiden tapaan huolestunut sääntely-, vakavaraisuus-, tilinpäätös- ja verotussääntöjen suhdanteita vahvistavista piirteistä, koska ne lisäävät markkinatalouden toimintaan luonnostaan kuuluvia heilahteluja;

Vastatoimet

25.  toteaa, että hallitusten toteuttamat pankkialan pelastustoimet muodostavat vain osan rahoituskriisin yhteiskunnalle aiheuttamista kustannuksista, sillä taantumasta ja julkisen velan kasvusta tulee aiheutumaan huomattavasti kuluja ja tappiot kohonnevat koko maailmassa 60 biljoonaan dollariin;

26.  toteaa, että kriisi on johtanut valtiontuen dramaattiseen kasvuun sen jälkeen, kun valtiontukea koskeva tilapäinen kehys hyväksyttiin, ja pitää valitettavana, että tämä saattaa heikentää tasapuolisia toimintaedellytyksiä Euroopassa; kehottaa komissiota ottamaan johtoaseman protektionismin ja kilpailun vääristymisen torjunnassa;

27.  hyväksyy epätavanomaiset toimenpiteet, joita EKP ja kansalliset keskuspankit ovat toteuttaneet kahden viime vuoden aikana pelastaakseen jäsenvaltioiden pankit, jotka olivat vaarassa ajautua konkurssiin arvoltaan alentuneiden omaisuuserien ennennäkemättömän määrän vuoksi; pitää erityisen myönteisenä, että näiden pankkien asiakkaille annettiin talletustakuu, mutta korostaa, että nämä epätavanomaiset toimenpiteet on poistettava vähitellen vilpillisen kilpailun estämiseksi pankkialalla;

28.  palauttaa mieliin, että Euroopan unioni hyväksyi lokakuussa 2008 Euroopan talouden elvytyssuunnitelman, joka oli suuruudeltaan 1,6 prosenttia BKT:stä verrattuna Kiinan 5 prosenttiin ja Yhdysvaltojen 6,55 prosenttiin BKT:stä;

29.  pitää myönteisenä Ecofin-neuvoston 10. toukokuuta 2010 hyväksymää 750 miljardin euron suuruista vakautussuunnitelmaa, jolla luotiin rahoituksenvakautusmekanismi valtion maksukyvyttömyysriskejä varten ja jonka oikeusperustana oli osittain Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 122 artikla; panee merkille synnynnäisen demokratiavajeen ja vastuuvelvollisuuden puutteen neuvoston pelastuspakettipäätöksissä, joihin ei sisältynyt Euroopan parlamentin kuulemista; vaatii, että Euroopan parlamentti on mukana toisena lainsäätäjänä tulevissa kriisinratkaisuehdotuksissa ja -päätöksissä;

Kansalliset elvytyssuunnitelmat

30.  pitää valitettavana, että erilaisten kansallisten elvytyssuunnitelmien koordinointi on vaatimatonta, sillä EU:n toteuttaman koordinoinnin kerrannais- ja vipuvaikutuspotentiaali olisi hyvin todennäköisesti ollut suurempi kuin vaikutus, joka on saavutettavissa kansallisen tason suunnittelulla, johon liittyy se vaara, että suunnitelmat ovat ristiriidassa keskenään; kehottaa lisäämään tulevien elvytyssuunnitelmien ja laajamittaisten investointien eurooppalaista ulottuvuutta;

31.  pyytää komissiota laatimaan erittäin tarkan arvion syksyllä ja talvella 2008 ja 2009 päätettyjen kansallisten pankkitukipakettien sekä kansallisten ja EU:n elvytyssuunnitelmien tehokkuudesta unionin lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden kannalta ja analysoimaan perusteellisesti kriisin takia hyväksyttyjen tarkistettujen valtiontukimekanismien seurauksia myös kilpailun ja EU:n tasapuolisten toimintaedellytysten säilyttämisen, finanssimarkkinoiden uudistuksen ja työpaikkojen luomisen kannalta;

32.  toteaa, että joillakin jäsenvaltioilla – erityisesti niillä, jotka saivat komission maksutasetukea – ei nykyisin ole mahdollisuuksia luoda todellisia kansallisia elvytyssuunnitelmia, jotka sisältäisivät kasvua ja työllisyyttä edistäviä tekijöitä, sillä vuoteen 2012 asti kaikki vaihtoehdot rajoittuvat julkisten menojen leikkauksiin, veronkorotuksiin ja julkisyhteisöjen bruttovelan vähentämiseen;

Tulevaisuus: eurooppalainen lisäarvo

33.  ei voi hyväksyä, että unioni on ainoa yhdentynyt alue, jolla energiaa – erityisesti energialähteiden yhdistelmää – ei pidetä strategisena kysymyksenä sen omalla alueella ja suhteissa sen kumppanimaihin; katsoo, että energiaa koskevia aloitteita on toteutettava EU:ssa komission, jäsenvaltioiden ja asiaankuuluvien teollisuudenalojen tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden energian toimitusvarmuuden, kuten öljy- ja kaasutoimitusten, turvaamiseksi pitkin monipuolista energiaverkostoa, etenkin neuvottelemalla toimitussopimuksia ja organisoimalla varastointikapasiteetti sekä rahoittamalla ja koordinoimalla uusien energialähteiden tutkimusta ja kehittämistä kaikissa asiaankuuluvissa ohjelmissa, kuten tutkimuksen seitsemännessä puiteohjelmassa (2007–2013) ja sen jälkeisissä ajantasaistetuissa ohjelmissa;

34.  kehottaa komissiota ottamaan täyden vastuun siitä, että hankeohjaus ja -rahoitus mahdollistetaan seuraavilla aloilla:

   uudet investoinnit tutkimukseen ja kehittämiseen sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon, energiatehokkuuteen erityisesti Euroopan rakennuskannassa sekä yleisesti resurssien käytön tehokkuuteen,
   Euroopan laajuisen energiaverkon lujittaminen liittämällä yhteen kansalliset verkot ja huolehtimalla suurten tuotantokeskusten uusiutuvista energialähteistä tuottaman energian jakelusta kuluttajille sekä energian uusien varastointimuotojen ja Euroopan suurjännitetasasähkönsiirtoon (HVDC) käytettävän ”superverkon” käyttöönotto,
   EU:n avaruusperusteisen infrastruktuurin tukeminen radionavigoinnin ja maan havainnoinnin alalla, jotta voidaan edistää uusien EU:n palvelujen tarjoamista ja innovoivien sovellusten kehittämistä sekä EU:n lainsäädännön ja toimintalinjojen täytäntöönpanoa,
   sellaisen julkisen suurnopeusrautatieverkon kehittäminen, joka yhdistää unionin itä–länsi- ja pohjois–etelä-suunnassa, sekä suunnitelmien laatiminen, jotta voidaan helpottaa sen infrastruktuuriin ja julkisessa omistuksessa olevaan kriittiseen infrastruktuuriin tehtäviä investointeja,
   nopean internetyhteyden tarjoaminen kaikkialla unionissa, EU:n digitaalistrategian nopean täytäntöönpanon varmistaminen ja luotettavan, maksuttoman yhteyden tarjoaminen kaikille kansalaisille,
   johtoaseman luominen EU:lle sähköisten terveydenhuoltopalvelujen alalla,
   sähköisten kulkuvälineiden edelleen kehittäminen ja niitä koskevien yhteisten standardien laatiminen;

35.  huomauttaa, että vaikka hallinnasta ja unionin toimista onkin jo päästy sopimukseen jaetun toimivallan ja täydentävän toiminnan kohdalla, unionin on vielä löydettävä strategialle resurssit, etenkin taloudelliset resurssit;

Finanssialan sääntely ja valvonta

36.  palauttaa mieliin, että rahoitusjärjestelmän perimmäisenä tarkoituksena on tarjota tallettajille tarkoituksenmukaisia välineitä ja ohjata säästöt sijoituksiin, jotka tukevat reaalitaloutta ja edistävät taloudellista tehokkuutta, kattavat osan yritysten ja yksityistalouksien riskistä, luovat ihanneolosuhteet eläkkeiden pitkän aikavälin rahoittamiselle ja synnyttävät työpaikkoja, kuten alue- ja vähittäispankit jo tekevät; huomauttaa, että tämä tehtävä on erityisen tärkeä, sillä tarvitaan uusia kasvumalleja ja samalla huomattavia investointeja puhtaaseen teknologiaan;

37.  painottaa, että finanssialan kehityksen on palveltava myös oikeudenmukaisuutta niin, että luottoja ja vakuutuksia tarjotaan – riittävien takeiden perusteella – myös niille väestönosille, joilla ei nykyisin ole siihen mahdollisuutta; korostaa, ettei finanssialan sääntelyuudistusta pidä toteuttaa yksinomaan rahoitusvakauden turvaamiseksi, vaan sillä on tavoiteltava myös kestävää kehitystä;

38.  toteaa kriisin osoittaneen sellaisen itsesääntelyyn perustuvan järjestelmän rajat, jossa luotetaan liiaksi finanssialan markkinatoimijoiden ja luokituslaitosten kykyyn arvioida ja hallita riskejä aina asianmukaisesti ja välttää moraalikato;

39.  pitää myönteisenä Baselin pankkivalvontakomitean (BCBS) nykyisiä ehdotuksia ja kyseisen elimen roolia, mutta koska ”yhden koon” ratkaisu on haitallinen EU:n finanssilaitoksille, sääntelyn olisi oltava oikea-aikaista ja sitä olisi ehdotettava sellaisten kattavien vaikutustenarviointien perusteella, joissa selvitetään, missä määrin finanssilaitokset palvelevat reaalitaloutta ja yhteiskuntaa; on muiden tavoin huolissaan pääomavaatimusten oikeasta tasosta ja siirtymäaikojen kestosta;

40.  toteaa, että luottamuksen palautuminen edellyttää avoimuutta sekä yritysten että jäsenvaltioiden tilinpäätöksissä; kehottaa sen vuoksi komissiota tutkimaan taseen ulkopuolisten liiketoimien käyttöä, rahoittamattomia vastuita sekä erillisyhtiöiden ja erityisjärjestelyjen lisääntymistä ja harkitsemaan niiden käytön rajoittamista tai pakollisia ilmoituksia julkaistavissa tilinpäätöksissä;

41.  toteaa, että kriisin seurauksena on käynyt ilmi, että valvontajärjestelmässä on merkittäviä puutteita; katsoo, että sääntelyn katvealueita olisi vähennettävä maailmanlaajuisesti tiukalla sopimuksella G20-tasolla ja Euroopan unionissa ja mahdollisuuksien mukaan poistettava soveltamalla finanssipalvelualan yhteisiä sääntöjä;

42.  katsoo, että on tarpeen poistaa sääntelyn aukot, joiden perusteella ulkomaisten finanssipalveluyritysten tytäryritykset voivat harjoittaa EU:ssa merkittävää sääntelemätöntä liiketoimintaa;

43.  katsoo, ettei finanssialan kriisinhallintaa säännellä nykyisin riittävästi kansainvälisellä tasolla; kehottaa komissiota esittämään konkreettisia ehdotuksia EU:n finanssialan rajat ylittävästä kriisinhallintajärjestelmästä ja ottamaan huomioon kansainvälisten elinten, kuten G20-ryhmän ja Kansainvälisen valuuttarahaston, tekemät aloitteet, jotta varmistetaan maailmanlaajuisesti tasapuoliset toimintaedellytykset;

44.  huomauttaa, että etenkin käypään arvoon perustuvat standardit ovat suhdanteita vahvistavia, koska ne vaikuttavat päätöksentekoon varsinkin niihin liikaa luottaneissa finanssilaitoksissa; toteaa, että tällainen puute voidaan havaita myös joissakin sääntely-, vakavaraisuus- ja verotussäännöissä;

45.  tiedostaa erityiset ongelmat, joita aiheutuu siitä, että monissa uusissa jäsenvaltioissa merkittävä osa pankki- ja vakuutusalasta on ulkomaisten yritysten hallussa;

46.  toteaa, että on välttämätöntä tasapainottaa keskenään tarve toteuttaa toimia rahoitusvakauden säilyttämiseksi ja tarve säilyttää pankkien kyky antaa luottoa talouden toimijoille; pitää tärkeänä, että pankkijärjestelmä kykenee hoitamaan perusluonteiset tehtävänsä niin normaalina aikana kuin myös kriisissä;

47.  toteaa, että suuret finanssilaitokset ja niiden taseet ovat synnyttäneet käsitteen ”liian suuri mennäkseen konkurssiin”; pyytää sen vuoksi komissiota vaatimaan pankeilta ”hoitotestamenttia”, jossa määritellään, miten ne asetetaan selvitystilaan kriisin sattuessa;

48.  pitää myönteisenä Euroopan keskuspankin (EKP) vahvaa asemaa Euroopan järjestelmäriskikomiteassa (EJRK), sillä näin se voi merkittävästi edistää Euroopan unionin rahoitusvakautta;

49.  korostaa, että on otettava käyttöön uusia standardeja finanssialan tilastotietoja varten ja vahvistettava komission riskinvalvontavalmiuksia;

50.  haluaa kannustaa finanssialan innovointiin, kunhan sen perusteella voidaan kehittää avoimia välineitä, joilla rahoitetaan hyödyllistä teknologista innovointia, pitkän aikavälin investointeja, eläkerahastoja, työpaikkoja ja vihreää taloutta; odottaa innovatiivista rahoitusta koskevia uusia EU:n toimia, jotta voidaan kannustaa pitkän aikavälin säästöihin kestävien ja strategisten pitkän aikavälin investointien hyväksi sekä laajentaa finanssipalvelujen saatavuutta;

51.  vahvistaa jälleen pitävänsä erittäin tärkeänä sellaista valvonta- ja sääntelyjärjestelmää, jossa yksikään liiketoimi ja rahoitusväline ei jää kirjaamatta; vaatii, että hedgerahastoihin sovelletaan samanlaisia sääntöjä kuin kaikkiin muihinkin sijoitusrahastoihin; korostaa, että valvonnan ja sääntelyn on kohdistuttava finanssimarkkinoilla esiintyvään keinotteluun, jotta voidaan estää ja hillitä maiden, valuuttojen ja talouksien vastaista keinottelua;

52.  katsoo, että finanssilaitosten löyhä omistajaohjaus on pahentanut kriisiä ja että siihen on puututtava, jotta voidaan varmistaa, että riskikomiteat ovat toimivia ja tehokkaita, että hallituksen jäsenet tuntevat riittävän hyvin laitoksen tuotteet ja että johtokunta ja muut johtajat kuin toimitusjohtajat kantavat vastuunsa sijoittajien ja työntekijöiden etujen tasapainottamisesta palkkiopolitiikan yhteydessä;

53.  panee merkille arvojen ja etiikan puuttumisen tiettyjen finanssimarkkinoiden toimijoiden ja finanssilaitosten toiminnassa; korostaa, että finanssimarkkinoiden ja -laitosten on osana yhteiskuntavastuutaan otettava huomioon kaikkien osapuolten, kuten niiden asiakkaiden, osakkeenomistajien ja työntekijöiden, edut;

54. katsoo, että finanssilaitosten jakamisessa sen mukaan, liittyykö niihin järjestelmäriskiä etenkin EU:n sisällä, on sovellettava riittävän laajoja perusteita; katsoo, että tällaisia perusteita sovellettaessa on tutkittava, kuinka monessa jäsenvaltiossa laitos toimii ja kuinka suuri se on, ja ennen kaikkea selvitettävä, missä määrin laitos kykenee häiritsemään sisämarkkinoiden toimintaa, varsinkin kun nykyinen kriisi osoitti, että suuri koko oli vain yksi monista järjestelmäriskin aiheuttaneista tekijöistä;

55.  pitää välttämättömänä, että uusia sääntöjä määriteltäessä EU:ssa otetaan huomioon tarve ylläpitää ja laajentaa sen finanssialan rakenteellista monimuotoisuutta, ja katsoo, että Euroopan talous tarvitsee aukotonta alueellisten ja paikallisten pankkien, kuten säästö- ja osuuspankkien, verkostoa, vaikka erilaisilla pankeilla onkin erilaiset asiantuntemusalat ja ydinosaamisalueet; panee merkille, että moninaisuus on osoittautunut arvokkaaksi rahoituskriisissä ja lisännyt vakautta ja että yhtenäisyys voi johtaa järjestelmän heikkouteen;

56.  kehottaa palauttamaan perinteisen pankinjohtajan aseman, sillä hän tuntee lainanhakijoiden luonteen, menneisyyden ja liiketoimintasuunnitelman ja voi siten ottaa harkitun riskin henkilön tuntemisen perusteella noudattaen EU:n lainsäädäntöä, kuten rahoitusvälineiden markkinoista annettua direktiiviä ja kuluttajaluottodirektiiviä, jossa säädetään kuluttajille tiedottamisesta ja kuluttajansuojasta;

57.  korostaa, että yrityksille ja yksityishenkilöille suuntautuvan luottovirran elvyttämiseksi ja vapauttamiseksi on olennaisen tärkeää löytää pitkän aikavälin ratkaisuja vaikeuksiin, joita sekä kotitalouksilla että yrityksillä on yksityisen velan valtavan määrän takia;

58.  vaatii lisäämään avoimuutta jäsenvaltioiden välisissä suhteissa sekä jäsenvaltioiden ja johtavien finanssilaitosten välisissä suhteissa;

59.  suhtautuu myönteisesti komission 2. kesäkuuta 2010 tekemään ehdotukseen ja toteaa, että luottoluokituslaitosten liiketoimintamalli saattaa johtaa eturistiriitoihin, sillä yritykset maksavat laitoksille siitä, että ne mittaavat yritysten rahoitusvakauden, ja että liiketoimintamalli ei mahdollista tehtyjen päätösten makrotaloudellisten näkökohtien arvioimista; ymmärtää, että luottoluokituslaitokset myötävaikuttivat kriisin puhkeamiseen, koska niiden kannustimet oli laadittu haitallisella tavalla, mikä oli suurelta osin seurausta kilpailun puuttumisesta; kehottaa tutkimaan sellaisen järjestelmän luotettavuuden, jossa sijoittajat ja tallettajat maksavat oikeudesta tarvitsemaansa tietoon;

60.  pyytää komissiota käynnistämään tutkimuksen julkisen ja riippumattoman Euroopan tason luottoluokituslaitoksen perustamisen toteutettavuudesta ja vaikutuksista ja katsoo, että riippumattomien tilintarkastuselinten olisi aktiivisesti osallistuttava valtion velan luottoluokitukseen; katsoo, että tämänsuuntainen kehitys olisi suotavaa, sillä se lisäisi viitestandardien määrää; katsoo, että kilpailun lisääntyminen luottoluokitusmarkkinoilla voisi parantaa luokitusten laatua;

61.  pyytää komissiota tutkimaan osakkeenomistajien äänioikeutta koskevia ehdotuksia niin, että osakkeenomistajien henkilöllisyyttä ja strategiaa koskeva avoimuus lisääntyisi ja suosittaisiin pitkän aikavälin investointeja;

Unionin hallintotapa

62.  uskoo, että talous- ja sosiaalikriisin aikana eurooppalaiset odottavat tilivelvollisuuden, vastuullisuuden ja yhteisvastuun periaatteiden ohjaavan unionin päätöksentekoa;

63.  toteaa, että talouskasvu oli vähäistä ja työttömyysaste korkea monissa Euroopan maissa monen vuosikymmenen ajan ennen kriisiä, koska joissakin jäsenvaltioissa ei pystytty uudistamaan taloutta osaamistaloudeksi eikä palauttamaan kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla ja koska kotimainen kysyntä oli vähäistä; toteaa, että Eurooppa tarvitsee entistä avoimempia ja tehokkaampia finanssimarkkinoita sekä suurempaa talouskasvua, joka edistää laadukkaita työpaikkoja ja sosiaalista osallisuutta;

64.  panee merkille, että Euroopan unionilla on maailman muita alueita suurempia vaikeuksia selviytyä kriisistä, mikä johtuu suureksi osaksi kriisiin esitettyjen poliittisten ratkaisujen epäsopivuudesta, puutteellisuudesta ja viivästymisestä sekä unionin hallintakyvyn rakenteellisista heikkouksista, että kriisi saattaa sen vuoksi heikentää vakavasti ja pysyvästi unionin taloudellista – ja siten myös poliittista – asemaa maailmassa ja että tämä asema pystytään kenties palauttamaan vasta pitkällä aikavälillä, mikäli EU:n onnistuu tarkastella ”eurooppalaisen elämäntavan” käsitteen kestävyyttä ydinarvojaan heikentämättä;

65.  katsoo, että unionin on lisättävä politiikkansa johdonmukaisuutta vastatakseen haasteeseen, joka sillä on vastassaan; pitää siksi toteutettavien toimintalinjojen johdonmukaisuutta olennaisena; katsoo, että EU:n toimielinten toiminta on tältä osin ratkaisevan tärkeää;

66.  panee myös merkille Euroopan unionin puutteelliset talouden ohjauksen ja hallinnan rakenteet sekä sen, että pirstoutuneisuus heikentää unionin vaikutusvaltaa keskusteluissa suurista makrotaloudellisista tasapainotekijöistä etenkin Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa;

67.  katsoo, että kriisi on paljastanut viime vuosien talouspolitiikassa suuntauksen, jonka takia useiden sekä euroalueeseen kuuluvien että sen ulkopuolisten maiden julkinen velka kohosi huolestuttavan suureksi;

68.  korostaa, että julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys on vakauden ja kasvun kannalta ratkaisevan tärkeä tekijä; pitää myönteisinä komission ehdotuksia, joilla pyritään lujittamaan euroalueen hallintaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä sekä estämään nykyisen kaltaisen valuuttakriisin toistuminen, ja on komission kanssa samaa mieltä siitä, että vakaus- ja kasvusopimus edellyttää entistä tehokkaampia kannustin- ja seuraamusjärjestelmiä;

69.  korostaa, että terveen kasvun palauttamiseksi sekä kestävän talouskehityksen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tavoitteiden saavuttamiseksi olisi ensisijaisesti puututtava sitkeisiin ja merkittäviin makrotaloudellisiin epätasapainotekijöihin ja kilpailukyvyn eroihin; pitää myönteisenä, että komissio myöntää tällaisen tarpeen talouspolitiikan yhteensovittamista koskevassa tiedonannossaan;

70.  toteaa, että kriisin myötä korostuivat rakenteelliset heikkoudet tietyissä EU:n jäsenvaltioissa ja että joidenkin jäsenvaltioiden vaikeudet rahoittaa velkansa markkinoilla saattavat johtua puutteellisesta hallinnasta ja – kuten IMF totesi – kansainvälisten finanssimarkkinoiden vääristä hälytyksistä;

71.  pitää Kreikan ja muiden euroalueen jäsenvaltioiden rahoituskriisiä haasteena koko euroalueelle ja osoituksena euroalueen heikkouksista, joiden takia se ei kykene välttymään maailmanlaajuisen finanssialan heijastusvaikutuksilta;

72.  katsoo, että jokaisessa kehitysmallissa, jossa yhteisestä päätöksestä erkaannutaan vallitsevasta järjestelmästä, on nivottava toisiinsa kestävä kehitys ja yhteisvastuu; kehottaa tekemään unionin tulevasta strategiasta kestävän finanssimarkkinoiden, talouden, julkisyhteisöjen menojen, talouden ja yhteiskunnan dynaamisuuden, ilmaston ja ympäristön kannalta;

73.  kannattaa sellaisen pääomasiirtojen transaktioveron käyttöönottoa, josta saaduilla tuloilla parannettaisiin markkinoiden toimintaa vähentämällä keinottelua, rahoitettaisiin osaksi globaaleja julkishyödykkeitä ja pienennettäisiin julkisen talouden alijäämää; katsoo, että tällaisen veron olisi oltava mahdollisimman laajapohjainen tai että pääomasiirtojen transaktiovero olisi ensin otettava käyttöön EU:n tasolla; kehottaa komissiota tekemään pikaisesti toteutettavuustutkimuksen, jossa otetaan huomioon maailmanlaajuisesti tasavertaiset toimintaedellytykset, ja esittämään konkreettisia lainsäädäntöehdotuksia;

74.  katsoo, että voimakkaiden rakenteellisten jälkivaikutusten riskin välttämiseksi irtautumisstrategian kohdistaminen pitkän aikavälin kestävään kasvuun pitäisi asettaa tärkeimmäksi perusteeksi toimintatapoja valittaessa; pitää tästä näkökulmasta katsottuna finanssipoliittisten pakettien sisältöä ensisijaisen tärkeänä; toteaa, että toimintatavat olisi valittava keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti, että julkiset investoinnit olisi kohdennettava asianmukaisesti ja että innovointi, tutkimus, koulutus, energiatehokkuus ja uudet tekniikat olisi otettava painopistealueiksi;

75.  muistuttaa, että unionin suurimmat menestystarinat ovat syntyneet toteuttamalla konkreettisia hankkeita sekä merkittäviä toimintalinjoja, joihin kuuluvat sisämarkkinat, yhteinen kauppapolitiikka, euro, rakenneuudistusten käynnistäminen ja Erasmus-ohjelma ja joissa komission toiminta on ollut liikkeellepaneva voima;

76.  katsoo sukupolvien välisen yhteisvastuun tarkoittavan, ettei nuoria eikä vanhuksia pidä rasittaa liikaa aiempien sukupolvien ottamalla velalla;

77.  panee merkille, että pörssiromahduksen seurauksena väestökehityksen ja eläkkeiden rahoittamisen haasteet näyttäytyvät uudessa valossa; katsoo, ettei eläkkeiden rahoittamista voi jättää täysin julkisen sektorin tehtäväksi, vaan siinä olisi turvauduttava kolmikantaisiin, julkisista eläkkeistä, ammatillisista lisäeläkkeistä ja yksityisistä eläkkeistä koostuviin järjestelmiin, jotka sijoittajien suojelemiseksi turvataan asiaankuuluvasti sääntelyn ja valvonnan avulla; katsoo myös, että sukupolvien välisen yhteisvastuun rahoittamiseksi on toteutettava Euroopan laajuinen eläkeuudistus; katsoo, että elinajanodotteen piteneminen aiheuttaa yhteiskunnan järjestämiseen liittyviä monialaisia ongelmia, joita ei vielä ole ennakoitu;

78.  katsoo Euroopan tarvitsevan entistä yhtenäisempää, tehokkaampaa ja epäbyrokraattisempaa unionia pikemminkin kuin koordinointia; katsoo, että komission, jonka tehtävänä on määritellä unionin yleinen etu ja puolustaa sitä, on ensisijaisesti ja aloiteoikeutensa mukaisesti sitouduttava toimimaan unionin puolesta aloilla, joilla sillä on jaettua toimivaltaa tai toimivaltaa koordinoida jäsenvaltioiden toimia, ja että sen on samalla toteutettava ja valvottava yhteisiä toimintalinjoja sekä määriteltävä rajoja sellaisille markkinatoimijoiden tai valtion toimille, jotka haittaisivat sisämarkkinoiden toimintaa; pitää hyvin tärkeänä, että komissio käyttää direktiivien sijasta asetuksia oikeusperustana edistääkseen säädösten yhdenmukaista hyväksymistä kaikkialla EU:ssa ja ehkäistäkseen vääristymiä;

79.  kehottaa komissiota järjestämään tarvittaessa toimialakohtaisia pyöreän pöydän keskusteluja, joissa tietyn markkina-alueen kaikki sidosryhmät saadaan toimimaan yhdessä, jotta aito eurooppalainen teollisuuspolitiikka, innovointi ja työpaikkojen luominen saataisiin uuteen vauhtiin; muistuttaa, että tällöin on pidettävä mielessä sitoumukset, jotka koskevat ilmastonmuutosta ja tietyn vihreän teknologian mahdollisuuksia; katsoo, että EU:n varoja on käytettävä entistä paremmin, jotta ne todella jouduttavat kansallisia toimia tutkimuksen ja kehittämisen, innovoinnin sekä uusien yritysten ja työpaikkojen luomisen alalla; kehottaa lisäksi komissiota esittämään konkreettisia ehdotuksia siitä, miten voitaisiin parantaa yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyötä, edistää klustereita ja tukea tällaista strategiaa riittävin varoin; korostaa, että kaikilla markkinoilla yksi kehityksen taustalla vaikuttava tekijä on vapaa ja tasapuolinen kilpailu, jonka ansiosta uusien tulokkaiden on helppo päästä markkinoille eikä markkinoilla ole niitä vääristäviä erioikeuksia;

80.  kehottaa komissiota hyödyntämään täysimääräisesti puitesopimuksen henkeä ja kirjainta Euroopan parlamentin kanssa solmitun erityisen kumppanuuden osalta, jotta Euroopan toimintasuunnitelman ensisijaiset tavoitteet asetettaisiin kaikkien kansalaisten etuja silmällä pitäen; kehottaa tehostamaan vuoropuhelua kansallisten parlamenttien kanssa erityisesti talousarvio- ja finanssiasioissa; varoittaa pyrkimyksistä luoda hallitustenvälisyyteen perustuvia erillisiä toimielimiä, koska se jättäisi jotkut maat syrjään päätöksenteosta ja estäisi painottamasta tasavertaisesti kaikkien jäsenvaltioiden näkemyksiä;

81.  katsoo talouden tehokkaan ohjauksen ja hallinnan edellyttävän, että komissiolle annetaan asianmukainen, entistä vahvempi hallinnointivastuu ja että se voi hyödyntää sekä nykyisiä että uusia välineitä, joista määrätään Lissabonin sopimuksessa, esimerkiksi sen 121, 122, 136, 172, 173 ja 194 artiklassa, joissa komission tehtäväksi annetaan koordinoida uudistussuunnitelmia ja -toimia sekä laatia yhteinen strategia;

82.  katsoo, että talouden ohjauksen ja hallinnan lujittamisen yhteydessä on lisättävä unionin hallintotavan demokraattista legitiimiyttä ja että tämä on saavutettava ottamalla Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit entistä tiiviimmin ja oikea-aikaisemmin mukaan prosessiin;

83.  ehdottaa, että talous- ja raha-asioista vastaisi komissiossa yksi sen varapuheenjohtajista; ehdottaa, että kyseinen komission jäsen huolehtisi unionin taloudellisen toiminnan yhtenäisyydestä, valvoisi, miten komissio hoitaa talous- ja rahapolitiikkaan sekä finanssimarkkinoihin liittyviä tehtäviään, ja koordinoisi unionin taloudellisen toiminnan muita näkökohtia; ehdottaa myös, että hän osallistuisi Eurooppa-neuvoston työskentelyyn, toimisi Ecofin-neuvoston ja euroryhmän puheenjohtajana ja edustaisi unionia asiaankuuluvissa kansainvälisissä elimissä;

84.  katsoo, että jäsenvaltioiden julkiseen talouteen liittyvät ongelmat sekä se, että unionin strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2020 mennessä tarvitaan huomattavia investointeja, edellyttävät uusia rahoitusmalleja, jotka käsittävät sekä julkisia että yksityisiä varoja;

85.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota nopeuttamaan edellytysten luomista myös julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien muodossa tapahtuvaa julkisen ja yksityisen sektorin tiivistä yhteistyötä varten, jotta voidaan vastata haasteeseen ja tehdä kansallisella ja unionin tasolla pitkän aikavälin investointeja, jotka johtavat kestävään, osallistavaan ja kilpailukykyiseen kasvuun;

Talous- ja rahaliittoa koskevat toimintalinjat

86.  vahvistaa sitoutumisensa euroon; tunnustaa yhteisen rahan strategisen tehtävän ja arvon; korostaa avoimuutta ja taloudellista hyötyä, jota euro on tuonut euroalueelle; katsoo, että euron on ensisijaisesti oltava Euroopan talouden vakauden linnake;

87.  panee merkille, että EKP:n rahapolitiikan ensisijaisena tavoitteena on pitää yllä hintatason vakautta; huomauttaa, että hintatason vakauden tavoite voidaan tehokkaasti saavuttaa vain, jos puututaan asianmukaisesti inflaation perimmäisiin syihin; palauttaa mieliin, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 127 artiklassa EKP:lle annetaan tehtäväksi myös tukea unionin yleistä talouspolitiikkaa; pitää välttämättömänä, että euroalueen jäsenvaltiot ja erityisasemassa olevat jäsenvaltiot täyttävät tarkasti velvoitteensa eivätkä tingi millään tavoin yhteisistä tavoitteista eli hintatason vakaudesta, EKP:n riippumattomuudesta, talousarvion kurinalaisuudesta sekä kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn edistämisestä;

88.  kiittää EKP:tä sen toimista inflaation hillitsemiseksi mutta kehottaa sitä ottamaan vahvemman aseman varallisuusinflaation hillitsemisessä;

89.  toteaa, että rahaliitto tarvitsee vahvaa talouspolitiikan koordinointia, jotta se kestää taloudellisen taantuman; pitää valitettavana, että talous- ja rahaliiton painopiste on ollut pitkälti raha-asioita koskevissa näkökohdissa;

90.  on Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa samaa mieltä siitä, ettei kriisinhallinta ole vaihtoehto korjaaville poliittisille toimille ja perusteellisille uudistuksille, joita tarvitaan rahaliiton perustan vahvistamiseksi;

91.  korostaa, että euroalueen on lisättävä kestävyyttään saattamalla päätökseen institutionaalinen kehys, joka perustuu sekä tarvittavia toimia koskeviin kannustimiin että seuraamuksiin;

92.  korostaa, että vakaus- ja kasvusopimus on ainoa olemassa oleva sääntelyväline, joka voi tarjota perusluonteisen sääntelykehyksen makrotalouspolitiikalle ja julkiselle taloudelle EU:ssa;

93.  toteaa, että eurosta kymmenen ensimmäisen vuoden aikana saatujen kokemusten perusteella euroon siirtymiseen on liittynyt euroalueen talouksien kilpailukyvyn erojen syventyminen, mikä taas on entisestään pahentanut kriisin seurauksia taloudellisesti heikoissa maissa ja johtanut merkittävään kauppataseen epätasapainoon euroalueella; katsoo kuitenkin, että euron etu unionille kokonaisuudessaan esimerkiksi suhteellisen taloudellisen vakauden, hintatason vakauden ja alhaisen inflaation vuoksi on ollut merkittävä;

94.  korostaa, että monien maiden on pantava julkinen taloutensa kuntoon ja vähennettävä alijäämäänsä ja velkaantumistaan; on neuvoston kanssa samaa mieltä siitä, että julkisen talouden kestävyys ja voimakkaampi talouskasvu on varmistettava kaikissa jäsenvaltioissa ja että sen vuoksi on laadittava ja toteutettava julkisen talouden vakauttamista ja rakenneuudistuksia koskevia suunnitelmia;

95.  panee merkille, että tämä saattaa johtaa julkisen talouden vakauttamisstrategioihin, jotka rajoittavat merkittävästi hallitusten toimintakykyä; varoittaa samalla, ettei näiden säästöpakettien pitäisi johtaa toimiin, jotka saattavat heikentää talouden elpymistä, työpaikkojen luomista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta;

96.  katsoo, että vakaus- ja kasvusopimus on tärkeä väline julkisen talouden kestävyyden saavuttamiseksi ja että se on edistänyt taloudellista vastuuta euroalueella; myöntää, että sitä on vaivannut heikko täytäntöönpano eikä se ole tarjonnut riittävää virikettä talouspolitiikan optimoimiseen kussakin jäsenvaltiossa ja koko euroalueella; katsoo, ettei kyseistä talouspoliittista välinettä suunniteltu kestäväksi korjaavaksi prosessiksi nykyisen epätasapainon korjaamiseen ja kriisitilanteiden tai erittäin vähäisen kasvun kausien hoitoon; katsoo, että nykyisten sääntöjen soveltamisen lisäksi jäsenvaltioiden olisi pantava täytäntöön sisäisiä toimintalinjoja, joilla edistetään kasvua, innovointia, kilpailukykyä ja laadullista tavoitetta siitä, ettei julkisen talouden alijäämä saa ylittää tiettyjä vertailuarvoja;

97.  katsoo, ettei vakaus- ja kasvusopimuksessa oteta huomioon muita epätasapainotekijöitä, kuten yksityiseen velkaan ja vaihtotaseeseen liittyviä seikkoja, jotka niin ikään vaikuttavat rahaliittoon;

98.  toteaa, että senkin jälkeen, kun oli ilmennyt, että joissakin tapauksissa oli syytä epäillä joidenkin jäsenvaltioiden toimittamien tilastotietojen paikkansapitävyyttä, neuvosto vastusti edellisen vaalikauden aikana Eurostatista annetun direktiivin muuttamisen yhteydessä Euroopan parlamentin ehdotusta, että Eurostatille annettaisiin valtuudet suorittaa tarkastuksia paikalla;

99.  huomauttaa, että Maastrichtin sopimuksen laatijat odottivat euroalueen jäsenvaltioiden kilpailukyvyn lähenevän eivätkä osanneet ennakoida suuria eroja, mikä johti viime kädessä tuottoerojen kasvuun, kun joidenkin jäsenvaltioiden maksukykyä koskevat pelot nostivat niiden riskipreemiota;

100.  toteaa, että viime kuukausina EU:n valtiontukisääntöjen soveltamisesta on poikettu tilapäisesti lukuisia kertoja, minkä ansiosta jäsenvaltiot ovat voineet rajoittaa kriisin vaikutuksia; toteaa, että lähestyvä kasvuvaihe edellyttää vakaata perustaa ja että sen vuoksi on palattava vähitellen normaaliin valtiontukijärjestelmään ja turvattava tasapuoliset toimintaedellytykset Euroopassa;

101.  kehottaa vahvistamaan vakaus- ja kasvusopimuksen määräyksiä ja erityisesti sen ennaltaehkäisevää vaikutusta siten, että vertaispaine on vahvin käytössä oleva väline, jonka avulla jäsenvaltiot saadaan noudattamaan neuvoston suosituksia; toteaa, että komissiolle on annettava tehokkaat talouden valvontakeinot; katsoo, että olisi tutkittava mahdollisuuksia luoda kannustimia julkisen talouden vakauttamiseksi;

102.  ehdottaa, että otetaan käyttöön vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanoon sovellettava tehokas kannustin- ja seuraamusjärjestelmä, jonka avulla voitaisiin estää nykyisen kriisin paheneminen ja estää tulevaisuudessa uudet kriisit;

103.  katsoo, että monenvälisellä valvonnalla ja oikaisupyynnöillä on puututtava yhtä lailla alijäämään kuin ylijäämään siten, että otetaan huomioon kunkin maan erityisolot, esimerkiksi väestökehitys, yksityisen velkaantumisen aste, palkkakehitys suhteessa työvoiman tuottavuuteen, työllisyys – erityisesti nuorten työllisyys – ja vaihtotaseiden tasapaino; katsoo, että vaikka näitä tekijöitä ei voida käyttää samoin kuin vakaussopimuksen nykyisiä kriteerejä, niitä olisi käytettävä varoittavina indikaattoreina; katsoo, että julkista taloutta koskevien tietojen avoimuutta on lisättävä, ja pitää myönteisenä komission ehdotusta tilastotietojen laadusta;

104.  kehottaa komissiota ottamaan käyttöön tehostetun seuraamusjärjestelmän, joka kuuluu selkeästi sen toimivaltaan euroalueella, jotta jäsenvaltiot voidaan pakottaa noudattamaan vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä;

105.  katsoo, ettei vakaus- ja kasvusopimus ole osoittautunut riittävän tehokkaaksi finanssipolitiikan koordinoinnissa, että sen riippuvuus yksittäisten maiden politiikasta on aiheuttanut ongelmia täytäntöönpanossa ja tietojen rehellisyydessä, ettei siinä ole pystytty yhdistämään työllisyysastetta ja työpaikkojen luomista siten, että saataisiin aikaan asianmukaisesti tasapainotettu talouspolitiikkojen yhdistelmä, ja ettei siinä myöskään ole käsitelty tosiasiallista lähentymistä, kilpailukykyä ja euroalueen yhteisvaikutusten luomista; katsoo sen vuoksi, että jäsenvaltioita ja erityisesti euroalueen talouksia on koordinoitava edelleen euroalueen taloudellisen tasapainon vahvistamiseksi;

106.  katsoo, että talouspolitiikan vakautta ja kasvua koskevia laajoja suuntaviivoja, joista päätetään yhdessä Euroopan parlamentin kanssa, olisi käytettävä jäsenvaltioiden talousarvioita koskevan keskustelun ja arvioinnin perustana, ennen kuin talousarviot esitetään kansallisille parlamenteille;

107.  katsoo, että nyt kun euroalueen mailla on käytössään yhteinen raha, niiden olisi mentävä askelta pidemmälle ja laskettava keskinäiseen liikkeeseen osa jäsenvaltioiden joukkovelkakirjalainoista sekä hallinnoitava niitä, sillä näin ne voivat luoda perustan pidemmälle viedylle monenväliselle valvonnalle Euroopan valuuttarahaston ja Euroopan rahoitusvakausvälineen avulla sekä taata euroalueen markkinoiden vetovoimaisuuden ja yhteisen velanhoidon;

108.  katsoo, että rakenneuudistusten täytäntöönpanon, erityisesti uusien jäsenvaltioiden tulonjakojärjestelmien mukauttamisen ja uudistamisen, on saatava taakseen unionin voimakas tuki ja yhteisvastuu; toteaa, että maailmanlaajuisesta rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisistä huolimatta euroaluetta ja valuuttakurssimekanismia (ERM II) on edelleen laajennettava uusilla jäsenvaltioilla, jotka täyttävät Maastrichtin kriteerit; katsoo, että tällaisilla päätöksillä muun muassa osoitettaisiin itse euroalueen vakaus ja kestävyys;

109.  toteaa, että euroalueen maiden kilpailukyvyn suurten erojen tasoittaminen pitämällä palkankorotukset tuottavuuden kasvun ja inflaatio-odotusten mukaisina on keskeistä euroalueen säröjen välttämisessä;

110.  pyytää parantamaan huomattavasti makrotaloudellisia kysymyksiä koskevaa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua, jossa ei voida tyytyä vain tiedottamaan työmarkkinaosapuolille ehdotetuista tai hyväksytyistä suuntaviivoista;

111.  pyytää komissiota ja neuvostoa määrittelemään EU:lle laajoja yhteisiä suuntaviivoja kestävän markkinatalouden toteuttamiseksi; katsoo, että tällaiset suuntaviivat olisi määriteltävä vuosittain sellaisen arvioinnin perusteella, jossa otetaan huomioon palkkojen ja tuottavuuden kehitys jäsenvaltioiden ja unionin tasolla asianmukaisen työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun avulla;

Finanssipolitiikka
112. peräänkuuluttaa yhteistä julkisen talouden strategiaa, jotta voidaan palauttaa ja turvata pitkän aikavälin talouskasvu EU:ssa;

113.  katsoo, että julkisten varojen tehokas käyttö tulevaisuuden menoihin (kuten yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen, infrastruktuuriin, tutkimukseen ja ympäristöön) voi vakauttaa taloutta synnyttämällä tervettä ja pitkään jatkuvaa kasvua; katsoo, että julkisten varojen laadukas ja vastuullinen käyttö yhdistettynä yksityisen sektorin yrittäjyys- ja innovointipotentiaalin edistämiseen voi olla talouden ja yhteiskunnan kehityksen liikevoima;

114.  korostaa, että on tärkeää vahvistaa yhteyttä vakaus- ja kasvusopimuksen, makrotaloudellisten välineiden ja Eurooppa 2020 -strategian kansallisten uudistusohjelmien välillä parantamalla niiden johdonmukaisuutta, jolloin voidaan myös lisätä kansallisten talousarvioiden vertailukelpoisuutta erityyppisten menojen osalta; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi pidettävä talouspolitiikkaansa paitsi kansallisen myös yhteisen edun mukaisena ja suunniteltava politiikkansa vastaavasti; muistuttaa jäsenvaltioita talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen korostuneesta merkityksestä;

115.  toteaa, että Eurooppa 2020 -strategia voi olla uskottava vain, jos parannetaan EU:n kaikkien jäsenvaltioiden talousarvioiden ja EU:n talousarvion yhteensopivuutta ja täydentävyyttä; korostaa, että EU:n talousarviolla olisi oltava entistä suurempi merkitys resurssien yhdistämisessä;

116.  katsoo, että järkevästi kohdennetuilla julkisilla investoinneilla voi olla merkittävä vipuvaikutus pitkän aikavälin investointeihin; ehdottaa EIP:n valtuutuksen laajentamista siten, että se voi laskea liikkeeseen euro-obligaatioita, jotta voidaan investoida merkittäviin rakenteellisiin hankkeisiin EU:n strategisten painopisteiden mukaisesti;

117.  huomauttaa, että yhteinen raha voi toimia vain, jos jäsenvaltiot sovittavat yhteen talousarviopolitiikkansa ja avaavat tilinpitonsa toisilleen; myöntää, että tämä prosessi edellyttää tiivistä yhteistyötä kansallisten parlamenttien kanssa;

118.  kehottaa komissiota ja neuvostoa Eurostatin avulla parantamaan kansallisten talousarviomenojen vertailukelpoisuutta, jotta saadaan selville toimintalinjojen täydentävyys tai lähentyminen;

119.  katsoo, että unionin ja jäsenvaltioiden on edistettävä sellaisten finanssipoliittisten periaatteiden käyttöönottoa, joissa ei enää suosita velkaantumista julkisella ja yksityisellä sektorilla eikä lyhyen aikavälin tuottoja yksityisellä sektorilla ja joihin voitaisiin mahdollisesti sisällyttää bonus–malus-järjestelmiä ihmisarvoista työtä ja ympäristöä koskevien kriteerien pohjalta;

120.  huomauttaa, että toipuminen rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisistä ja selviytyminen valtionvelkakriisistä edellyttävät pitkän aikavälin prosessia, joka on suunniteltava hyvin ja jossa on varmistettava tasapainoinen ja kestävä kehitys; myöntää, että kasvun, oikeudenmukaisuuden ja rahoitusvakauden välillä voidaan joutua tekemään kompromisseja ja että tällaiset kompromissit edellyttävät poliittista päätöksentekoa; kehottaa komissiota tekemään ehdotuksia finanssialan kehittämiseksi näiden tavoitteiden mukaisesti, etenkin Eurooppa 2020 -strategiassa, ja selvittämään niitä kompromisseja, joissa saatetaan joutua poliittisten valintojen eteen; toivoo, että unioni saa näin tilaisuuden asiaa koskevaan keskusteluun ja toimintavaihtoehtojen vertailuun kuultuaan kaikkia finanssimarkkinoiden uudistamisen sidosryhmiä (pankit, sijoittajat, tallettajat ja työmarkkinaosapuolet); kehottaa komissiota lisäksi ottamaan Euroopan parlamentin entistä tiiviimmin mukaan tähän prosessiin erityisesti laadittaessa ja myöhemmin toteutettaessa Eurooppa 2020 -strategiaa;

121.  kehottaa unionia ottamaan käyttöön parempia suhdanteita tasoittavia talouspolitiikan hallintavälineitä;

122.  katsoo, että Lissabonin sopimus sisältää kaikki tässä vaiheessa tarvittavat välineet, jotta voidaan ottaa käyttöön todellinen unionin talouden ohjaus ja hallinta sekä parantaa jäsenvaltioiden julkisen talouden tilan valvontaa;

Sisämarkkinat

123.  korostaa, että Mario Montin raportissa ja Euroopan parlamentin 20. toukokuuta 2010 hyväksymässä Louis Grechin mietinnössä kehotettiin omaksumaan sisämarkkinoihin niin strategian kuin näkemyksenkin kannalta kokonaisvaltaisempi menettelytapa, jotta voidaan tehostaa sitä ja palauttaa kansalaisten luottamus; pitää merkittävinä ns. sisämarkkina-asiakirjaa koskevan aloitteen lainsäädäntöehdotuksia ja muita ehdotuksia, joilla vahvistetaan ja ajantasaistetaan sisämarkkinoita, täydennetään digitaaliset sisämarkkinat ja puututaan jäljellä oleviin esteisiin sekä poistetaan niitä;

124.  pitää välttämättömänä, että sisämarkkina-asiakirja sisältää sosiaaliturvaa ja kuluttajansuojaa koskevan kunnianhimoisen ohjelman kaikkeen sisämarkkinoita koskevaan lainsäädäntöön sisällytettävän sosiaalilausekkeen muodossa, lainsäädäntöä yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, lainsäädäntöohjelman työntekijöiden oikeuksien lujittamiseksi, kuluttajansuojaa koskevan kunnianhimoisen lainsäädäntöpaketin, jolla on vaikutusta kansalaisten jokapäiväiseen elämään, ja entistä paremman verotuksen yhteensovittamisen yhtiöveropohjan ja arvonlisäverokannan yhdenmukaistamisen kautta;

125.  toteaa, että sisämarkkinat tarvitsevat kaikkien tukea, sillä ne ovat Euroopan yhdentymishankkeen selkäranka ja kestävän vaurauden luomisen perusta EU:ssa;

126.  huomauttaa sisämarkkinoiden olevan yksi EU:n kasvun päävetureista; korostaa, että Eurooppa 2020 -strategian pitäisi toimia konkreettisena kasvu- ja työllisyysohjelmana, jotta talouskriisiä voidaan torjua ja sisämarkkinoita vahvistaa;

127.  katsoo, etteivät yksittäisten valtioiden aloitteet voi olla tehokkaita ilman EU:n koordinoituja toimia, joten on hyvin tärkeää, että unioni puhuu yhdellä vahvalla äänellä ja toteuttaa yhteisiä toimia; toteaa, että yhteisvastuu, johon Euroopan sosiaalinen talousmalli perustuu, ja kansallisten toimien koordinointi ovat auttaneet ratkaisevalla tavalla välttämään yksittäisten jäsenvaltioiden lyhytkestoisia protektionistisia toimia; ilmaisee huolensa siitä, että paluu taloudelliseen protektionismiin jäsenvaltioissa johtaisi mitä todennäköisimmin sisämarkkinoiden pirstoutumiseen ja kilpailukyvyn heikkenemiseen, ja toteaa, että sitä on siksi vältettävä; on huolissaan siitä, että tämänhetkistä talous- ja rahoituskriisiä voitaisiin käyttää perusteena protektionististen toimien elvyttämiselle eri jäsenvaltioissa, vaikka taantuman ratkaisemiseksi olisi syytä turvautua yhteisiin suojamekanismeihin;

128.  katsoo, ettei edistymisen sisämarkkinoilla pitäisi perustua pienimpään yhteiseen nimittäjään; kannustaa sen vuoksi komissiota ottamaan johtoaseman ja tekemään rohkeita ehdotuksia; kannustaa jäsenvaltioita käyttämään tiiviimmän yhteistyön menetelmää aloilla, joilla kaikkien jäsenvaltioiden kesken ei päästä yhteisymmärrykseen; katsoo, että muut maat voisivat liittyä näihin johtaviin aloitteisiin myöhemmässä vaiheessa;

129.  varoittaa olettamasta, että Euroopan talous voisi jotenkin kehittyä ja kasvaa ilman vapaata ja reilua kauppaa mahdollisimman monen muun maailman maan kanssa, muun muassa EU:n nykyisen johtavan kauppakumppanin eli Yhdysvaltojen ja nopeasti kehittyvien talouksien, kuten Kiinan, Intian ja Brasilian, kanssa; katsoo, että Euroopan unionin on luotettava myös omiin vahvuuksiinsa ja hyödynnettävä paremmin sisämarkkinoitaan, etenkin kun myös sen kasvu on valtaosin kiinni kotimaisesta kysynnästä;

130.  korostaa tarvetta saada sisämarkkinoiden mahdollisuudet käyttöön yrityksille globalisaation aikana, jotta voidaan tehostaa työpaikkojen luomista ja innovointia uusien tekniikoiden alalla Euroopassa;

131.  uskoo, että tehokkaiden sisämarkkinoiden luomiseksi komission on määriteltävä selkeät poliittiset painopisteet hyväksymällä sisämarkkina-asiakirja, jonka olisi sisällettävä sekä lainsäädäntöaloitteita että muita aloitteita, jotta voidaan luoda erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous;

132.  myöntää, että Euroopan unionin sisämarkkinoiden kehittäminen, johon ei ole sisältynyt verotuksen jonkinasteista yhdenmukaistamista etenkään yhtiöverotuksen osalta eikä sosiaaliturvan osatekijöiden määrittelyä, on johtanut jossakin määrin jäsenvaltioiden liialliseen kilpailuun veronmaksajien houkuttelemiseksi muista jäsenvaltioista; katsoo kuitenkin, että yksi sisämarkkinoiden suurimmista eduista on ollut liikkuvuuden esteiden poistaminen ja institutionaalisten määräysten yhdenmukaistaminen sekä kulttuurisen yhteisymmärryksen, yhdentymisen, talouskasvun ja eurooppalaisen yhteisvastuun edistäminen;

133.  suosittelee, että komissio tekee riippumattoman tutkimuksen yksilöidäkseen 20 keskeisintä sisämarkkinoihin liittyvää syytä, jotka aiheuttavat kansalaisille päivittäin tyytymättömyyttä ja turhautumista erityisesti sähköisen kaupankäynnin, rajat ylittävän sairaanhoidon ja ammattipätevyyden vastavuoroisen tunnustamisen aloilla;

134.  kehottaa jäsenvaltioita lopultakin hyväksymään lainsäädännön täytäntöönpanoa koskevat vastaavuustaulukot, jotta lainsäädännön puutteista voidaan tehdä näkyvämpiä;

135.  korostaa, että toimivat julkisten hankintojen markkinat ovat keskeinen tekijä sisämarkkinoilla; on kuitenkin edelleen huolissaan siitä, että viranomaisilla on yhä suuria ongelmia saavuttaa tavoitteensa monimutkaisten sääntöjen puitteissa sekä varmistaa pk-yritysten pääsy julkisten hankintojen markkinoille;

136.  kannustaa komissiota tekemään ehdotuksen, jolla otetaan käyttöön lauseke sen varmistamiseksi, että EU:n sisämarkkinalainsäädäntö tulee automaattisesti voimaan tiettynä ajankohtana, jos jäsenvaltiot eivät ole saattaneet sitä ajoissa osaksi kansallista lainsäädäntöä;

137.  uskoo kilpailukykyä tuettavan merkittävästi sillä, että talousalueella otetaan käyttöön järkeviä ja tehokkaita sääntöjä, kun takana on mittasuhteiltaan niinkin suuri kriisi kuin tämä pörssiromahdus; katsoo, että EU:n viranomaisilla on erityinen vastuu siitä, että myös kansalliset poliittiset päättäjät noudattavat uudistusohjelmaa;

138.  katsoo, että Euroopan pitäisi muuttua jälleen suotuisaksi investointi- ja tuotantoalueeksi sekä maailmanlaajuiseksi innovoinnin ja kasvun esikuvaksi; toteaa, että julkisten ja yksityisten finanssilaitosten on tehtävä kaikkensa varmistaakseen, että finanssimarkkinoiden toiminta hyödyttää reaalitaloutta ja pk-yrityksiä;

139.  pyytää komissiota tekemään vuosittain arvioinnin julkisten ja yksityisten investointien tarpeesta ja siitä, miten ne katetaan tai pitäisi kattaa;

Verotus

140.  katsoo, että unionin sisämarkkinoiden kehittämiseksi sekä kansallisella että EU:n tasolla tarvitaan koordinoitua lähestymistapaa, jotta voidaan hyödyntää veropetosten ja veronkierron torjuntaa koskevia parhaita käytäntöjä, ja että olisi määriteltävä asianmukaiset kannustimet, jotta veronmaksajat maksavat asianmukaisesti veronsa ja jäsenvaltioiden veroviranomaiset toteuttavat tehokkaita ehkäisytoimia kaikenlaisten veroihin liittyvien väärinkäytösten torjumiseksi;

141.  katsoo, että veropetoksia vähentämällä voitaisiin vähentää julkisen talouden alijäämää veroja nostamatta ja samalla säilyttää sosiaalimenot; on huolissaan siitä, että jäsenvaltioiden erilaiset veropetokset luovat vääristymiä sisämarkkinoille; pyytää komissiota tekemään vaikutustenarvioinnin, jossa arvioidaan veronkierron ja harmaan talouden aiheuttamia erilaisia ongelmia jäsenvaltioissa;

142.  korostaa, että kestävän julkisen talouden saavuttaminen edellyttää paitsi varojen vastuullista käyttöä myös riittävää ja oikeudenmukaista verotusta, kansallisten veroviranomaisten entistä tehokkaampaa veronkantoa ja veronkierron tehostettua torjuntaa; kehottaa komissiota ehdottamaan toimenpidepakettia, jotta voidaan auttaa jäsenvaltioita saamaan julkinen taloutensa tasapainoon ja rahoittaa julkisia investointeja hyödyntämällä innovatiivisia rahoituslähteitä;

143.  panee Mario Montin päätelmiä myötäillen merkille, että julkisyhteisöjen tulojen kasvaminen edullisen suhdanteen ansiosta on usein johtanut veronalennuksiin; toteaa, että työn verotusta olisi vähennettävä Euroopan kilpailukyvyn parantamiseksi; kannattaa Mario Montin ehdotuksia jäsenvaltioiden edustajista muodostuvan veropolitiikkaa käsittelevän työryhmän perustamisesta, koska se voisi merkittävästi kannustaa jäsenvaltioita käymään vuoropuhelua; kehottaa työryhmää käsittelemään ensisijaisesti kehystä verojärjestelmäksi, jolla pyritään ympäristötavoitteisiin ja tuetaan resurssitehokkuutta; suhtautuu myönteisesti komission vuoden 2011 työohjelmaan sisältyvään ehdotukseen direktiiviksi yhteisestä yhtenäistetystä yhtiöveropohjasta;

144.  myöntää, että jäsenvaltioiden institutionaalisen kehityksen ja talouskasvun liikkeellepanevana voimana on niiden oikeus valita vapaasti, miten ne haluavat kantaa veroja; pitää työn verotuksen alentamista välttämättömänä paitsi vähäosaisimpien kannalta myös siksi, että keskiluokka voi puutetta kärsimättä nauttia työnsä hedelmistä;

145.  kannustaa sellaisen verotuksen käyttöönottoon, joka mahdollistaa työn verotuksen keventämisen ja rohkaisee ja kannustaa työllistämään, innovoimaan ja tekemään pitkän aikavälin investointeja;

Alueellinen, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus

146.  katsoo, että koheesiopolitiikkaa olisi pidettävä unionin talouspolitiikan yhtenä pilarina, jolla edistetään EU:n pitkän aikavälin investointistrategiaa;

147.  toteaa, että koheesiopolitiikasta on tullut keskeinen osa Euroopan talouden elvytyspakettia, sillä sen avulla voidaan reagoida kriisiin ja elvyttää kysyntää lyhyellä aikavälillä, samalla kun investoidaan pitkän aikavälin kasvuun ja kilpailukykyyn;

148.  katsoo, että koheesiopolitiikan kyky yhdistää elpyminen pitkän aikavälin kasvuun on peräisin sen kolmesta perusominaisuudesta: siinä asetetaan strategiset suuntaviivat, jotka ovat ehtona varojen siirroille ja jotka velvoittavat sekä jäsenvaltioita että alueita, siinä jätetään jäsenvaltioille ja alueille tilaa räätälöidä toimenpiteitä paikallisten erityispiirteiden mukaan, ja sen avulla voidaan valvoa ja tukea tavoitteiden saavuttamista;

149.  korostaa, että kriisin vaikutusten jakautuminen eri tavoin Euroopan alueelle kuvastaa erilaisia kilpailukykyä koskevia lähtökohtia ja vaihtelevaa turvautumista kriisintorjuntatoimiin ja että se tarkoittaa erilaisia pitkän aikavälin näkymiä; huomauttaa, että kriisin vaikutukset saattavat johtaa alueellisen yhteenkuuluvuuden heikentymiseen, jos siihen ei vastata toimintatavoilla, jotka kohdennetaan erilaisin tavoin erityisongelmiin; toteaa, että joissakin maissa, joihin kriisi eniten vaikutti, koheesiopolitiikan piiriin kuului valtaosa kaikista julkisista investoinneista;

150.  katsoo, että kriisin jälkeinen strategia on tehokkaampi, jos alueet ja kaupungit osallistuvat sen täytäntöönpanoon; toteaa, että monitasoinen hallinto tarjoaa laajemmat poliittiset puitteet, joiden ansiosta voidaan tehokkaammin edistää talouden elpymistä EU:ssa, sillä unionin alueelliset ja paikalliset hallintotasot kykenevät mukauttamaan EU:n yleiset strategiset tavoitteet omiin erityispiirteisiinsä ja valjastamaan käytössään olevat toimintavälineet ja kaikkien kumppaneiden – yritysten, yliopistomaailman ja kansalaisyhteiskunnan – innon;

151.  huomauttaa, että paikallisilla ja alueellisilla hallintotasoilla on nykyään monia toimintavälineitä; toteaa, että innovointi, joka voi parantaa tuottavuutta, ja tuotteiden ekologisen kestävyyden parantaminen, joka voi luoda uusia tarpeita ja markkinoita, edellyttävät keskittymistä alue- ja paikallistasoon sekä paikkaan perustuvaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa investointi- ja kasvupolitiikkaan; huomauttaa, että paikka, johon kaikki kumppanit voivat kokoontua ja josta kaikki ratkaisuun tarvittavat tekijät ovat löydettävissä, voi olla seutu, suuri tai pieni kaupunki taikka maaseutualue;

152.  on sen vuoksi huolissaan siitä, ettei vaikutusvallan palauttamisessa yhteisöille ole edistytty, sillä paikallis- ja maaseutuyhteisöt tarjoavat talouteen, työllisyyteen ja yhteisöllisyyteen liittyviä mahdollisuuksia ja näitä yhteisöjä tukemalla voidaan vähentää syrjäytymistä vahvistamalla yhteisöjen rakenteita ja siten lisäämällä niiden vastaanottokykyä;

153.  huomauttaa, että alueiden painoarvo EU:n talouspolitiikan veturina kasvaa edelleen, että paikallista luotonantoa on vahvistettava ja että tätä voidaan edesauttaa vahvojen alueellisten pankkien avulla; panee merkille, että finanssipalvelualan sääntelyssä pitäisi ottaa huomioon tarve edistää yrittäjyyttä ja pk-yritysten rahoittamista ja että koheesiopolitiikan nojalla pk-yrityksille myönnettävän taloudellisen tuen pitäisi siirtyä riskipääomarahoituksen suuntaan, joka mahdollistaisi pankkialan tiiviimmän osallistumisen ja rakennerahastojen tehokkaamman hyödyntämisen;

154.  kehottaa uudistamaan lisää koheesiopolitiikan nykyistä rakennetta, jotta jäsenvaltioille, alueille ja kaupungeille voidaan myöntää varoja nopeammin ja tehokkaammin; huomauttaa, että joustavuutta on lisättävä ja että komission on otettava tämä huomioon kehitettäessä tulevaa koheesiopolitiikkaa;

155.  pitää välttämättömänä, että kaikki koheesiopolitiikalla tuetut EU:n pitkän aikavälin investointistrategiat tuottavat tuloksia kilpailukyvyn, innovoinnin, työpaikkojen luomisen ja vihreän kasvun kannalta sekä parantavat varsinkin uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden välistä taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta;

Eurooppa 2020

156.  kehottaa noudattamaan Eurooppa 2020 -strategiassa laajaa poliittista näkemystä EU:n tulevaisuudesta kilpailukykyisenä, sosiaalisena ja kestävänä unionina, joka asettaa ihmiset ja ympäristönsuojelun päätöksenteon keskipisteeseen;

157.  katsoo, että jos nämä tavoitteet on tarkoitus saavuttaa, on aika koordinoida makrotalouspolitiikka tarkasti pyrkien ensisijaisesti lisäämään unionin kasvupotentiaalia sekä keskittyen osallisuutta ja kestävää kehitystä korostavaan malliin, sillä muutoin mitään ongelmia ei saada ratkaistua; katsoo, että uudessa Eurooppa 2020 -strategiassa pitäisi keskittyä juuri tähän;

158.  myöntää, että jotta euron kriisin johdosta toteutetut toimet eivät johtaisi talouden pitkälliseen stagnaatioon, unionin olisi samaan aikaan otettava käyttöön strategia, jolla nopeutetaan kestävää talouskasvua, sekä toteutettava uudistuksia, joilla pyritään kilpailukyvyn palauttamiseen ja parantamiseen;

159.  panee merkille Eurooppa-neuvoston sopimat viisi yleistavoitetta, jotka koskevat työllisyysastetta, tutkimusta ja kehittämistä, kasvihuonekaasupäästöjä, koulutustasoa sekä sosiaalista osallisuutta; korostaa, että nämä yleistavoitteet olisi muotoiltava sellaisen johdonmukaisen ja yhdenmukaisen kestävää kehitystä koskevan strategian osana, joka yhdistäisi taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän politiikan;

160.  katsoo, että koulutuksen pitäisi olla hyvin keskeinen osa EU:n taloudellista strategiaa ja että sen tavoitteena pitäisi olla kaikentasoisen yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen laadun parantaminen EU:ssa yhdistämällä huippuosaaminen ja tasapuolisuus ja uudistamalla koulutusmallia; katsoo, että unionin on pidettävä koulutusta julkishyödykkeenä ja että investointeja tarvitaan koulutusjärjestelmän kaikkiin osa-alueisiin, opetuksen laatuun ja korkea-asteen koulutukseen pääsymahdollisuuksien laajentamiseen; ehdottaa, että perustetaan Euroopan tason pysyvä ja osallistava elinikäisen oppimisen järjestelmä, jonka yhteydessä liikkuvuuden lisäämistä yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen alalla koskevat Erasmus- ja Leonardo da Vinci -ohjelmat avataan yleisemmin kaikille; huomauttaa, että tutkimus- ja kehittämisinvestointeja on lisättävä kiireellisesti, varsinkin seitsemännen puiteohjelman väliarvioinnin ja EU:n seuraavan rahoituskehyksen valossa;

161.  toteaa, että tärkeimmiksi tavoitteiksi olisi asetettava nuorisotyöttömyyden hoitaminen ja toimet, joilla osaaminen ja markkinoiden tarpeet saadaan tehokkaasti vastaamaan toisiaan; katsoo, että koulutuksen alalla on kehitettävä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia ja opiskelija- ja tutkijavaihtoon osallistujien sekä harjoittelijoiden rajat ylittävää liikkuvuutta olisi käytettävä Euroopan korkeakoulujen ja yliopistojen kansainvälisen houkuttelevuuden lisäämiseen, ja toteaa, että kun pidetään kiinni siitä tavoitteesta, että 3 prosenttia BKT:stä käytetään tutkimukseen ja kehittämiseen, edistetään tutkimukseen ja korkeakoulutukseen pohjautuvaa innovaatiota;

162.  katsoo, että komission ehdottamassa Eurooppa 2020 -strategiassa pitäisi keskittyä sisämarkkinoiden byrokratian vähentämiseen pienentämällä yritysten hallinnollista rasitusta 25 prosenttia vuoteen 2012 mennessä sekä tehokkuushakuisuuden lisäämiseen käyttämällä internetiä EU:n laajuisten, uusia palveluja ja työpaikkoja luovien sähköisten markkinoiden selkärankana;

163.  katsoo, että Eurooppa 2020 -strategian hallinnointirakennetta olisi vahvistettava, jotta sen tavoitteet voidaan saavuttaa; katsoo, että sitovien toimenpiteiden käyttöä on laajennettava, jotta uusi strategia onnistuu, sen sijaan, että talouspolitiikan alalla jatketaan avoimen koordinointimenetelmän käyttöä; kehottaa neuvostoa ja komissiota esittämään talouden elvyttämiseksi taloudellisen strategian, joka perustuu ensisijaisesti unionin välineisiin eikä pääasiassa hallitustenvälisiin aloitteisiin;

164.  tiedostaa, että hyvä hallintotapa tai taloushallitus eivät yksin riitä varmistamaan Euroopan unionille sellaista kasvustrategiaa, että se selviää kriisistä ja pystyy vastaamaan kansainväliseen kilpailuun; on silti vakuuttunut, että EMU on kymmenenä toimintavuotenaan osoittanut, miten välttämätön tällainen strategia oli euron erityistapauksessa;

165.  vaatii, että Eurooppa 2020 -strategiaan sisällytetään EU:n köyhyyden puolittamista koskeva tavoite, ja huomauttaa, että suurin osa köyhyydessä tai köyhyysrajalla tällä hetkellä elävistä eurooppalaisista on naisia, erityisesti vanhuksia, maahanmuuttajia, yksinhuoltajia ja omaishoitajia; katsoo lisäksi, että strategiaan olisi sisällytettävä myös elämänkaarinäkökulma, sillä vanhempien köyhyys vaikuttaa suoraan lasten elämään, kehitykseen ja tulevaisuuteen;

166.  pyytää köyhyyden torjumiseen tähtäävää kunnianhimoista pitkän aikavälin strategiaa, jolla pyritään vähentämään eriarvoisuutta ja sosiaalista syrjäytymistä kauaskantoisten köyhyyden ja työssä käyvien köyhien määrän vähentämistä koskevien tavoitteiden avulla; ehdottaa vähimmäistulojärjestelmiä koskevaa EU:n puitepolitiikkaa, jossa otetaan huomioon toissijaisuusperiaate, erilaiset käytännöt, työehtosopimusneuvottelut ja jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö ja joka perustuu kunkin jäsenvaltion elintasoon mukautettuihin unionin laajuisesti sovellettaviin perusteisiin; vaatii myös lapsilisää köyhyyden, eriarvoisuuden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseksi, joka edellä mainittiin tavoitteena;

167.  katsoo, että vakaus- ja kasvuohjelmista (Eurooppa 2020) on keskusteltava jäsenvaltioiden kansallisissa parlamenteissa ennen kuin ne hyväksytään;

Innovointi

168.  panee merkille, että komission innovaatioiden tulostaulu osoittaa Euroopan olevan edelleen merkittävästi jäljessä Japaniin ja Yhdysvaltoihin nähden tutkimuksen ja innovoinnin alalla;

169.  katsoo, että pk-yritysten rahoittamisen lisäksi Euroopan unionin on otettava ennakoiva ja koordinoitu lähestymistapa tutkimuksen ja innovoinnin rahoittamiseen ja että sen on oltava eturintamassa uusilla työllistävillä aloilla ja houkuttelemassa yksityisiä investointeja;

170.  toteaa, että siirtymisen energiatehokkaaseen talouteen EU:n energiavarmuuden lisäämiseksi pitäisi olla yksi komission ja jäsenvaltioiden ensisijaisista tavoitteista; katsoo, että EU:n pitäisi kannustaa innovaatioita energian tuottamiseksi uusiutuvista energialähteistä korostamalla vähähiilisten paikallisten lähteiden merkitystä;

171.  katsoo, että energiaverkkojen yhteenliittämishankkeet ovat välttämättömiä energia-alan sisämarkkinoiden toiminnalle sekä laajemmalle uusiutuvista energialähteistä tapahtuvalle energiantuotannolle; korostaa älykkäiden sähköverkkojen kehittämisen merkitystä;

172.  huomauttaa, että pk-yritysten pitäisi olla keskeisessä osassa uusiutuvan ja energiatehokkaan teknologian kehittämisessä; toteaa, että energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä koskevaan innovointiin kannustavien rahoitusvälineiden luominen on välttämätöntä;

173.  katsoo, että investoiminen asuntokannan uusimiseen ja joukkoliikenteeseen on asetettava etusijalle energiakustannusten ja energiaköyhyyden vähentämiseksi ja itseään ylläpitävän myönteisen kehityksen aikaansaamiseksi;

174.  kannattaa oikeudenmukaista ja tasapuolista siirtymistä vähitellen vihreään talouteen; pitää tarpeellisena ennakoida siirtymisestä aiheutuvaa työpaikkojen menetystä lisäämällä työntekijöiden koulutusta ja uuteen teknologiaan liittyvää osaamista; toteaa, että energiaköyhyys on merkittävä ja yhä kasvava huolenaihe;

175.  kehottaa komissiota kehittämään ja esittämään mekanismia, jossa pk-yrityksille ja muille innovoijille tarjottaisiin riskejä lievittävää rahoitusta osana pääomasijoitusrahastojen kanssa solmittavaa julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta, niin että Euroopan investointirahaston riskitakuumekanismin tuella Euroopan investointipankin rahoilla ja jäsenvaltioiden julkisilla varoilla, jotka jaettaisiin pääomasijoitusrahaston kautta, mahdollistettaisiin se, että yksityisten sijoitusten osuus nousisi hankkeissa jopa 80 prosenttiin;

176.  kannattaa sellaisten finanssilaitosten perustamista, jotka tarjoavat rahoitusta kaikkialla unionissa toteutettaville innovointihankkeille, jotka ovat tulevan kestävän kasvun kannalta hyvin tärkeitä;

177.  kehottaa komissiota toimimaan hallinnollisten esteiden poistamiseksi ja parantamaan innovaatio-olosuhteita esimerkiksi luomalla yhtenäisen EU-patentin; toteaa, että hyvää tarkoittavat kilpailukyvyn parantamiseen ja kestävän talouden luomiseen tähtäävät ohjelmat eivät toimi asianmukaisesti, koska pk-yrityksiä, yliopistoja ja monikansallisia toimijoita ei kannusteta osallistumaan eurooppalaisiin ohjelmiin;

178.  toteaa, että finanssi- ja rahapolitiikka eivät korvaa rakenteellisia uudistuksia, joilla on puututtava taustalla vaikuttaviin Euroopan talouden ongelmakohtiin – nopeasti kasvaviin velkoihin ja alijäämiin, väestön ikääntymiseen, inflaation äkillisen kasvun mahdollisuuteen tai deflaatioon, hyvin todennäköiseen inflaation äkilliseen kasvuun, ilmastonmuutospolitiikan synnyttämiin riskeihin, jotka kohdistuvat teollisuudenaloihin erityisesti uusia tavoitteita ja vaatimuksia koskevan epävarmuuden vuoksi, heikkoon tuottavuuteen ja kilpailukyvyn puutteeseen; vaatii tehostamaan julkisten varojen käyttöä sekä EU:ssa että jäsenvaltioissa; katsoo, että kriisin ajankohdassa ja voimakkuudessa ilmenneet erot sekä eri jäsenvaltioiden erilaiset finanssi- ja rahapoliittiset lähtökohdat ennen kriisiä pitäisi ottaa huomioon hyväksyttäessä koordinoituja toimintatapoja ja tavoitteita; uskoo näiden pyrkimysten nopeuttavan jäsenvaltioiden talouksien todellista lähentymistä;

179.  katsoo, että EU:n menestysstrategian täytyy perustua innovointia, koulutusta ja työvoiman työllistyvyyttä edistävään terveeseen finanssipolitiikkaan, joka on ainut tapa lisätä tuottavuutta, työllisyyttä ja kasvua merkittävästi kestävällä tavalla;

180.  huomauttaa, että ilmastonmuutoksen ja resurssipulan torjunta ja biologisen monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen ovat EU:n tulevan talouskasvun reunaehtoja; toteaa, että siksi tämän kasvun täytyy perustua talouskasvun irrottamiseen resurssien käytöstä, vihreisiin innovaatioihin sekä ekologisesti kestävään taloudelliseen edistykseen;

181.  pitää myönteisenä Eurooppa-neuvoston vuonna 2007 hyväksymää strategiaa, jolla pyritään lisäämään Euroopan unionin energiaomavaraisuutta ja määrittämään täsmällisiä sitoumuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi; katsoo kriisin korostaneen entisestään strategian merkitystä; katsoo kuitenkin, että onnistuakseen strategian on johdettava paitsi sisämarkkinoiden sääntelyn kehittämiseen myös unionin kunnianhimoisempiin toimiin;

Työllisyys

182.  pitää yhtenä Euroopan unionin suurimmista haasteista kilpailukyvyn säilyttämistä, kasvun lisäämistä ja korkean työttömyyden torjumista;

183.  toistaa näkemyksensä, että laadukkaiden työpaikkojen olisi oltava yksi Eurooppa 2020 -strategian keskeisistä tavoitteista ja että on ratkaisevan tärkeää keskittyä voimakkaammin asianmukaisesti toimiviin työmarkkinoihin ja sosiaalisiin olosuhteisiin, jotta työllisyyskehitystä saataisiin parannettua; kehottaakin laatimaan uuden toimintasuunnitelman, jolla edistetään ihmisarvoista työtä, taataan työntekijöiden oikeudet kaikkialla Euroopassa ja parannetaan työoloja;

184.  katsoo, että uudessa strategiassa on painotettava entistä enemmän ihmisarvoista työtä ja esimerkiksi pimeän työn torjumista sekä sen varmistamista, että työmarkkinoilta syrjään joutuneet ihmiset voivat päästä takaisin työhön;

185.  katsoo, että uudessa strategiassa olisi edistettävä työmarkkinoita, joilla parannetaan työntekijöiden kannustimia ja oloja, ja samalla olisi tarjottava työnantajille lisäkannustimia henkilöstön palkkaamiseen ja palveluksessa pitämiseen;

186.  huomauttaa, että on tärkeää tarkastella Euroopan heikkenevää kilpailukykyä globaalissa mittakaavassa; katsoo, että on tärkeää katsoa kriisiä pidemmälle ja kehittää eurooppalaisia suunnitelmia, jotta voidaan mahdollistaa osaamiseen perustuva maahanmuutto ja estää eurooppalainen ”aivovuoto”, kun pidetään mielessä pitkälle aikavälille ennustettu työvoimapula;

187.  pitää päättäväistä ja lujaa työllisyyttä tukevaa toimintaa erittäin tarpeellisena, varsinkin kun vaarana on, että unionin talous elpyy ilman, että kestäviä työpaikkoja syntyy;

188.  kehottaa unionia toteuttamaan työllistämistoimien rinnalla köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisytoimia sekä tehokkaasti toimivat EU:n työntekijöiden sisämarkkinat, jotta kriisi ei entisestään lisäisi eriarvoisuutta;

189.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota saavuttamaan miesten ja naisten 75 prosentin työllisyysasteen vuoteen 2020 mennessä vähentämällä työmarkkinoiden segmentoitumista ja tehostamalla pyrkimyksiä helpottaa työelämän, hoitovastuun ja perhe-elämän yhteensovittamista;

190.  katsoo, että työpaikkojen luomista tukevissa toimissa on keskityttävä nuorten työllistämiseen, mikä puolestaan edellyttää sellaisten sukupuolisensitiivisten ohjelmien edistämistä, joiden tavoitteena on tarjota nuorille reaalitaloudessa tarvittavia taitoja;

191.  korostaa tarvetta luoda osallistavat ja kilpailukykyiset työmarkkinat, jotka tarjoavat työnantajille enemmän joustavuutta, samalla kun varmistetaan työttömyysetuudet ja aktiivinen uudelleentyöllistymisen tukeminen työpaikan menetyksen yhteydessä;

192.  katsoo, että vaikka koulutuksen pitäisi pysyä jäsenvaltioiden vastuualueena, tarvitaan EU:n laajuista pätevyyksien tunnustamista ja EU:n investointeja koulutusjärjestelmän kaikkiin osa-alueisiin, opetuksen laatuun ja korkea-asteen koulutukseen pääsymahdollisuuksien laajentamiseen; ehdottaa, että perustetaan Euroopan tason pysyvä ja osallistava elinikäisen oppimisen järjestelmä, jonka yhteydessä liikkuvuuden lisäämistä yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen alalla koskevat unionin Erasmus- ja Leonardo da Vinci -ohjelmat avataan yleisemmin kaikille;

193.  muistuttaa työllisyyden olevan yksi talouden avaintekijöistä, koska se synnyttää ostovoimaa; katsoo, että Euroopan unionin on edelleen tavoiteltava laadukasta täystyöllisyyttä ja että sisämarkkinoiden kestävän toiminnan ehtona ovat ihmisarvoiset ja innovointia suosivat työmarkkinat;

194.  vaatii jäsenvaltioita puuttumaan työmarkkinapoliittisin toimenpitein työttömyyden suhdanteellisiin ja pitkäaikaisiin piirteisiin;

195.  katsoo, että EU tarvitsee vakaata kasvua pitääkseen yllä sosiaalista järjestelmäänsä, joka osaltaan vaikuttaa Euroopan sosiaalisen markkinatalouden kilpailukykyyn;

196.  toteaa, että on tärkeää helpottaa liikkuvuutta, mikä myös helpottaa pätevien työntekijöiden löytymistä yrityksiin ja parantaa sisämarkkinoiden toimivuutta – myös kriisin aikana; muistuttaa, että työntekijöiden liikkuvuuden rinnalla on parannettava työoloja;

Uusien työpaikkojen luominen pk-yrityksiä edistämällä

197.  toteaa, että pk-yrityksillä ja yrittäjillä on merkittävä asema kaikissa talouksissa ja että ne ovat keskeisiä työllisyyden ja tulojen tuottajia sekä innovoinnin ja kasvun vetureita; katsoo, että pk-yritykset ovat ratkaisevan tärkeitä EU:n tulevalle kehitykselle, kasvulle ja hyvinvoinnille ja että EU:n kilpailukykyä suhteessa muuhun maailmaan voidaan vahvistaa asettamalla pk-yritykset etusijalle;

198.  uskoo, että on aika katsoa tulevaisuuteen ja ottaa opiksi menneestä ja sen pohjalta toteuttaa aikaa myöten rakenteelliset muutokset, jotka lisäävät pk-yritysten kilpailukykyä ja parantavat niiden valmiuksia kohdata ylimääräinen paine, jonka globaalistunut ympäristö sekä kilpailijoiden valmiudet päästä yhä innovatiivisemmille markkinoille aiheuttavat, ja täten mahdollisesti myös taata monien työmarkkinoilla suojattomassa asemassa olevien työntekijöiden ja heidän perheidensä työpaikat;

199.  myöntää, että EU:n nykyistä pk-yrityksen määritelmää on tarkasteltava uudelleen ja että työntekijöiden määrää koskevaa kriteeriä on alennettava, jotta pk-yrityksiin voidaan soveltaa kohdennetumpia toimia;

200.  tunnustaa, että tavoitetta kannustaa elinkeinoelämää ja pk-yrityksiä innovointiin ei voida saavuttaa vain parantamalla pääoman saatavuutta yleensä, vaan tavoitteena pitäisi myös olla rahoituslähteiden monipuolistaminen;

201.  katsoo, että elpymisen yhteydessä pitäisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten pk-yritykset vaikuttavat tuottavuuteen ja uusien varojen syntymiseen, ja että siksi olisi otettava käyttöön mekanismeja, joilla vältetään pk-yritysten poistuminen markkinoilta ja torjutaan täten työttömyyden kasvua ja heikon taloustilanteen pitkittymistä; katsoo, että olisi varmistettava, että Euroopan sosiaalirahaston varojen jako on tehokasta;

202.  katsoo, että pk-yritykset pitäisi nähdä koheesiovaroista rahoitettavien pienten investointien vetureina; pitää tältä osin keskeisenä kohdentaa varoja yliopistoihin ja edistää kumppanuuksien luomista pk-yritysten kanssa;

203.  tunnustaa, että EU:n sisämarkkinat auttavat luomaan suotuisan liiketoimintaympäristön koko unioniin ja että niillä hyödytetään samalla kuluttajia; on kuitenkin tietoinen, että pk-yrityksillä on monia haasteita sisämarkkinoilla toimimisessa ja että ne toimivat usein tasoaan tehottomammin; katsoo, että pk-yrityksiä on tuettava erityisesti mikrotasolla, jotta ne voivat toimia koko sisämarkkinoilla, ja että niiden tiedonsaantia erilaisista mahdollisuuksista on edistettävä siten, että voidaan perustaa Euroopan laajuisia foorumeja, koska vain siten pk-yritykset voivat selvittää liiketoimintamahdollisuuksia, löytää täydentävyyksiä ja lopulta saada keinot päästä unionin markkinoille;

204.  katsoo, että esimerkiksi kansalaisten pitäminen aktiivisina ja tuottavina eläkkeelläkin on EU:n taloudellisten etujen mukaista ja että heidän asiantuntemuksensa menettämistä voidaan lieventää kannustamalla eläkeläisiä toimimaan kansalaisvaikuttamiseen perustuvissa väljissä rakenteissa ja verkostoissa sekä luomalla näille yhteyksiä talouden toimijoihin ja tiedeyhteisöihin; katsoo, että pk-yritykset voivat hyötyä eniten tämänkaltaisista epävirallisten rakenteiden verkostoista, joilta ne voivat saada apua, sillä niillä ei usein ole varaa taloudessa toimivien konsulttiyritysten palveluihin; huomauttaa, että eläkeläisille karttunut kokemus on saatava kaikkien käyttöön perustamalla verkosto unionin tasolla;

205.  kehottaa unionia tukemaan pk-yrityksiään, unionin tehokkaimpia työpaikkojen luojia, helpottamalla niiden luotonsaantia sekä erityisesti tukemalla takausjärjestelyjä ja luomalla uusia standardoituja tuotteita, joiden ansiosta pk-yritysten luotot tai oma pääoma voidaan yhdistää; kehottaa unionia perustamaan pk-yrityksille tarkoitetun EU:n takuurahaston; kehottaa myös arvioimaan nykyiset rahoitusjärjestelmät, erityisesti kilpailun ja innovoinnin puiteohjelman, ja ponnistelemaan sen eteen, että EU:n tukemia lainoja annetaan yritysten saataville kaikissa jäsenvaltioissa, sekä kehittämään pk-yrityksille tarjottavia palveluja ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun rakenteita;

206.  kehottaa unionia pyrkimään tasapainoisempaan koostumukseen pk-yritysten rahoituksessa; huomauttaa, että pääomamarkkinoiden osuutta pk-yritysten rahoituksesta on lisättävä; katsoo, että pääomamarkkinoiden, riskipääoman, ”sijoittajaenkelien” ja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien osuutta pk-yritysten rahoituksesta olisi lisättävä ja edistettävä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita vähentämään huomattavasti pk-yrityksiä koskevia julkisten hankintojen hallinnollisia vaatimuksia ja vähentämään byrokratiaa, mikä on välttämätöntä pk-yritysten elinvoimaisuuden kannalta;

207.  kannustaa luomaan yksinomaan pk-yrityksiä palvelevat erikoistuneet osakemarkkinat, joille pääsy on ongelmatonta, ja siten helpottamaan pääomaprosessia; katsoo, että pk-yritysten olisi keskityttävä enemmän omaan pääomaan, ja ehdottaa siksi kielteisten verokannustimien poistamista molemmilta markkinoiden osapuolilta, investoijilta ja markkinoilta;

208.  kehottaa jäsenvaltioita harkitsemaan toimia pk-yritysten verotuksen koordinoimiseksi; katsoo, että sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen tarjoamalla pk-yrityksille rajat ylittävää rahoitusta ja liiketoimintamahdollisuuksia on olennaista EU:n elpymisen edistämisessä;

209.  korostaa, että on erittäin suotavaa luoda orgaaninen yhteys elinkeinoelämän ja innovoinnin ja siten myös koulutuksen välille; katsoo, että unionin ja jäsenvaltioiden investoinneissa on panostettava innovoijiin, pk-yritykset mukaan luettuina; huomauttaa, että innovatiivisiin uusiin pk-yrityksiin liittyy aina suuri konkurssiriski, joten niiden rahoitus ja oheistoiminta on mietittävä täysin uusiksi; korostaa, että koska tällaisilla innovatiivisilla uusyrityksillä on eniten vaikeuksia saada rahoitusta pankkijärjestelmän kautta, juuri niitä varten on perustettava luottotakuujärjestelmiä;

210.  ehdottaa, että komission olisi perustettava hanke, jossa kukin pk-yritys luo yhden työpaikan, luomalla EU:n tasolla uusi rahoitusväline pk-yritysten toimien edistämiseksi unionissa; katsoo, että pk-yritysten rahoitukseen olisi saatava entistä tasapainoisempi koostumus;

211.  kehottaa uudistamaan eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevan Small Business Act -aloitteen sekä laatimaan kaikissa jäsenvaltioissa sovellettavat sitovat säännökset ja perustamaan uuden sosiaalisen Small Business Act -aloitteen, joka olisi EU:n sosiaalisen markkinatalouden välttämätön vahvistus kriisin jälkeisenä aikana;

212.  suosittelee keskitettyjen asiointipisteiden perustamista, sillä ne ovat tarpeen pk-yritysten hallinnollisissa muodollisuuksissa; katsoo, että pk-yritysten hallinnollisen rasituksen vähentäminen on erittäin tärkeää, kuten on myös sosiaalisten näkökohtien sisällyttäminen pk-yrityksiä koskevaan EU:n lainsäädäntöön; katsoo, että EU:n on kehityttävä pk-yritysten kannalta suotuisimmaksi alueeksi maailmassa;

Kehitysyhteistyö

213.  toteaa, että vaikka jotkut nopeasti kehittyvistä maista ja kehitysmaista näyttävät välttyneen kriisin pahimmilta seurauksilta, 40 prosenttia kehitysmaista on kuitenkin altistunut vakavasti rahoituskriisin vaikutuksille, ja arvioiden mukaan 90 miljoonaa ihmistä ajautuu sen seurauksena köyhyyteen;

214.  pyytää vahvistamaan lupaukset, joiden mukaan 0,7 prosenttia jäsenvaltioiden BKTL:stä käytetään kehitysapuun, ja etsimään uusia innovatiivisia rahoituslähteitä kehitysmaiden talouden supistumisesta johtuvan rahoitusvajeen poistamiseksi;

215.  pyytää eurooppalaisia, etenkin monikansallisia yrityksiä takaamaan alihankkijayritystensä yhteiskuntavastuun tuotantoketjuissa;

Globaali hallinta

216.  panee merkille puutteet ja ongelmat, jotka johtuvat oikeudellisesti sitovien valtuuksien puuttumisesta sekä globaalien talous- ja finanssilaitosten hajanaisuudesta; pitää siksi myönteisinä aloitteita, joilla pyritään uudistusten avulla parantamaan IMF:n ja muiden YK:n instituutioiden tehokkuutta, globaalia vaikutusaluetta ja tilivelvollisuutta, jotta niille voidaan antaa valtuudet toimia foorumina, joka koordinoi yleisesti koko talous- ja finanssialan aloitteita, ja tarvittaessa valtuudet asettaa oikeudellisesti sitovia sääntöjä kansainvälisten yleissopimusten muodossa;

217.  katsoo, että yksi EU:n globaaleista haasteista on sovittaa yhteen sen taloudellinen vahvuus ja asema kansainvälisenä toimijana esiintymällä yhtenäisenä; katsoo, että ulkopolitiikassaan EU:n täytyy yhtenä päätavoitteenaan pyrkiä uudistamaan YK:ta ja sen instituutioita globaaleiksi instituutioiksi, joilla on todellista poliittista vaikutusvaltaa kansainvälisesti tärkeissä asioissa, kuten ilmastonmuutoksen, finanssialan valvonnan ja sääntelyn, köyhyyden vähentämisen ja vuosituhannen kehitystavoitteiden alalla;

218.  kehottaa Eurooppa-neuvostoa kutsumaan koolle G20-ryhmän huippukokouksen, jossa käsiteltäisiin yksinomaan globaalin hallinnan välttämätöntä uudistusta;

219.  tuomitsee jyrkästi veroparatiisien toiminnan, sillä ne kannustavat veronkiertoon, veropetoksiin ja pääomapakoon sekä näistä hyötymiseen; kehottaa siksi painokkaasti jäsenvaltioita asettamaan veroparatiisien, veropetosten ja laittoman pääomapaon torjumisen ensisijaiseksi tavoitteekseen; kehottaa Euroopan unionia tehostamaan toimintaansa ja ryhtymään konkreettisiin ja välittömiin toimiin – esimerkiksi langettamaan seuraamuksia – veroparatiisien toiminnan, veronkierron ja laittoman pääomapaon estämiseksi; pyytää neuvostoa ottamaan uudelleen esille suunnitelman, jossa esitetään veroparatiisien sulkemista, Yhdistyneissä kansakunnissa ja muissa kansainvälisissä yhteistyöelimissä, joihin Euroopan unionin ja sen jäsenvaltiot osallistuvat;

220.  suosittaa, että Baselin pankkivalvontakomitean hallinnan ja toiminnan kehittämisen ohella on pyrittävä vahvistamaan muiden markkinasegmenttien kansainvälisiä hallintajärjestelyjä; ehdottaa, että Baselin pankkivalvontakomitean säännöt tulisivat voimaan kansainvälisten sopimusten muodossa;

221.  panee merkille OECD:n ja G20-ryhmän edistymisen julkisen talouden ohjausjärjestelmän kehittämisessä mutta kehottaa pikaisesti ja voimallisesti vahvistamaan OECD:n laatiman yhteistyöhaluttomien oikeudenkäyttöalueiden ”mustan listan” oikeudellisia ja taloudellisia seurauksia; pyytää, että ryhdytään nopeasti konkreettisiin toimiin, jotta automaattisesta, monenvälisestä tietojenvaihdosta tulisi maailmanlaajuinen perusperiaate, joka lisäisi julkisen talouden avoimuutta ja tehostaisi petosten ja veronkierron torjuntaa;

222. ehdottaa, että nyt, kun Lissabonin sopimus on tullut voimaan, Euroopan unioni allekirjoittaa ILO:n yleissopimukset itsenäisenä sopimuspuolena ja että se allekirjoittaa kaikki ILO:n tähän mennessä hyväksymät yleissopimukset;
Loppupäätelmä

223.  toteaa, että Euroopan laajuista yhteistyötä on lisättävä; katsoo, että poliittista ja aatteellista johtajuutta kaivataan pikaisesti, jotta Euroopan yhdentymishanke saataisiin jatkumaan; katsoo, että komission on hyödynnettävä täysimääräisesti aloiteoikeuttaan jaettuun toimivaltaan kuuluvilla aloilla, etenkin energiapolitiikassa, jotta EU kykenisi vastaamaan tuleviin haasteisiin; katsoo, että Euroopan unionia tukeva ympäristömyötäinen ja sosiaalinen sisämarkkinahanke on saatettava päätökseen; katsoo, että Euroopan unionissa talouden hallintaan käytettäviä mekanismeja on vahvistettava erityisesti tilivelvollisuuden, valmiussuunnitteluun perustuvan johtamisen ja talouspolitiikan koordinoinnin tehostamisen näkökulmasta; katsoo, että finanssi- ja valvontauudistuksia koskevan ohjelman on edistyttävä nopeasti ja että siinä on puututtava kriisin aikana havaittujen puutteiden lisäksi myös tarpeeseen suunnitella rahoitusjärjestelmä, joka tukee reaalitaloutta, edistää rahoitusvakautta ja lisää talouskasvua, edistää pitkän aikavälin investointeja, synnyttää työpaikkoja, lisää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja tukee köyhyyden torjuntaa; katsoo, että verojärjestelmät on muotoiltava uudelleen oikeudenmukaisesti siten, että ne vähentävät kiinnostusta velkarahoituksen liialliseen käyttöön ja edistävät sosiaalista oikeudenmukaisuutta, yrittäjähenkeä ja innovointia; kehottaa elvyttämään kestävän sosiaalisen markkinatalouden ja siihen sisältyvät arvot;

224.  on sitoutunut rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisiä käsittelevän erityisvaliokunnan puitteissa täyttämään sen tehtävänkuvauksessa asetetut tavoitteet tiiviissä yhteistyössä EU:n jäsenvaltioiden parlamenttien kanssa ja antamaan yhteisiä suosituksia;

o
o   o

225.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle, euroryhmän puheenjohtajalle, Euroopan keskuspankille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä työmarkkinaosapuolille.

(1) EUVL C 230 E, 26.8.2010, s. 11.

Päivitetty viimeksi: 7. helmikuuta 2012Oikeudellinen huomautus