Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2011/2051(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A7-0202/2011

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A7-0202/2011

Keskustelut :

PV 22/06/2011 - 15
CRE 22/06/2011 - 14

Äänestykset :

PV 23/06/2011 - 12.23
CRE 23/06/2011 - 12.23
Äänestysselitykset
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P7_TA(2011)0297

Hyväksytyt tekstit
PDF 192kDOC 113k
Torstai 23. kesäkuuta 2011 - Bryssel Lopullinen painos
Yhteinen maatalouspolitiikka vuoteen 2020: Ruoka, luonnonvarat ja alueiden käyttö – miten hallita tulevat haasteet?
P7_TA(2011)0297A7-0202/2011

Euroopan parlamentin päätöslauselma 23. kesäkuuta 2011 yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoteen 2020: Ruoka, luonnonvarat ja alueiden käyttö – miten hallita tulevat haasteet? (2011/2051(INI))

Euroopan parlamentti , joka

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Yhteinen maatalouspolitiikka vuoteen 2020: Ruoka, luonnonvarat ja alueiden käyttö – miten hallita tulevat haasteet? (KOM(2010)0672),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun asetuksen (EY) N:o 1290/2005(1) ,

–  ottaa huomioon Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun asetuksen (EY) N:o 1698/2005(2) ,

–  ottaa huomioon neuvoston päätökset 2006/144/EY(3) ja 2009/61/EY(4) maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista,

–  ottaa huomioon maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007(5) ,

–  ottaa huomioon suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä annetun asetuksen (EY) N:o 73/2009(6) ,

–  ottaa huomioon 8. heinäkuuta 2010 antamansa päätöslauselman yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta vuoden 2013 jälkeen(7) ,

–  ottaa huomioon 16. kesäkuuta 2010 antamansa päätöslauselman Eurooppa 2020 -strategiasta(8) ,

–  ottaa huomioon neuvoston puheenjohtajavaltion 17. maaliskuuta 2011 tekemät päätelmät yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoteen 2020,

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 18. maaliskuuta 2010 antaman lausunnon aiheesta ”Yhteisen maatalouspolitiikan uudistaminen vuonna 2013”,

–  ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon aiheesta ”Yhteinen maatalouspolitiikka vuoteen 2020: Ruoka, luonnonvarat ja alueiden käyttö – miten hallita tulevat haasteet?”,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–  ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden ja teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan sekä aluekehitysvaliokunnan valiokunnan lausunnot (A7-0202/2011),

A.  ottaa huomioon, että kestävä, tuottava ja kilpailukykyinen unionin maatalous voi merkittävästi myötävaikuttaa yhteiselle maatalouspolitiikalle perussopimuksissa asetettujen tavoitteiden ja Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamiseen, ja ottaa huomioon, että se voi myös auttaa selviämään uusista poliittisista haasteista, joita ovat elintarvikkeiden, energian ja teollisuuden raaka-aineiden toimitusvarmuus, ilmastonmuutos, ympäristö ja luonnon monimuotoisuus, terveys ja väestörakenteen muutokset, ja ottaa huomioon, että tuleva YMP:n uudistus on ensimmäinen, jossa Euroopan parlamentti toimii toisena lainsäätäjänä neuvoston kanssa Lissabonin sopimuksen mukaisesti,

B.  toteaa, että elintarviketurva pysyy EU:n ja koko maailman sekä erityisesti kehitysmaiden maatalouden tärkeimpänä haasteena, koska maailman väestömäärän odotetaan kasvavan seitsemästä yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä, mikä edellyttää FAO:n mukaan 70 prosentin lisäystä maailman maataloustuotantoon; ottaa huomioon, että on tuotettava enemmän ruokaa, vaikka tuotantokustannukset ovat suuremmat, maatalousmarkkinoiden volatiliteetti merkittävää ja luonnonvaroihin kohdistuu kasvavia paineita, mikä merkitsee sitä, että viljelijöiden on tuotettava enemmän käyttämällä vähemmän maa-alaa, vähemmän vettä ja niukemmin energiaa,

C.  ottaa huomioon, että elintarvikkeilla on strateginen merkitys ja että suotuisin tapa varmistaa elintarviketurva on säilyttää vakaa ja kilpailukykyinen maataloussektori; ottaa huomioon, että vahva YMP on keskeistä tämän kannalta sekä EU:n maaseutualueiden säilyttämisen, ympäristön kestävyyden ja taloudellisen kehityksen kannalta viljelysmaiden autioitumisen, maaseudun väestökadon ja taloudellisen taantumisen uhkaa vastaan,

D.  panee merkille, että vuonna 2003 toteutettu YMP:n uudistus ja vuonna 2008 tehty maatalouspolitiikan ”terveystarkastus” pyrkivät edistämään YMP:n uutta tehokkaampaa, avoimempaa ja markkinalähtöisempää rakennetta; katsoo, että prosessia on jatkettava ja että YMP:n välineiden ja menettelyjen hallinnointia on käytännössä huomattavasti yksinkertaistettava viljelijöiden ja hallintoelinten taakan keventämiseksi,

E.  ottaa huomioon, että 8. heinäkuuta 2010 antamassaan päätöslauselmassa yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta vuoden 2013 jälkeen Euroopan parlamentti loi perustan kestävälle maatalouspolitiikalle, joka antaisi eurooppalaisille tuottajille mahdollisuuden olla kilpailukykyisiä paikallisilla, alueellisilla, kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla, ja ottaa huomioon, että se tuki ajatusta monitoimisesta ja laajapohjaisesta maataloudesta, jota harjoitetaan kaikkialla Euroopassa ja erityisesti alueilla, jotka kärsivät luonnonhaitoista sekä erittäin syrjäisillä alueilla, ja otti huomioon myös pienten tilojen kohtaamat ongelmat,

F.  ottaa huomioon, että YMP on varustettava tarvittavilla välineillä, joilla voidaan puuttua vakaviin markkina- ja toimituskriiseihin sekä maatalousalan äärimmäiseen volatiliteettiin, katsoo, että on varmistettava, että nämä välineet ovat paitsi ajantasaisia ja tehokkaita niin myös joustavia, jotta niitä voidaan tarvittaessa hyödyntää nopeasti,

G.  ottaa huomioon, että uudistettujen ja kunnianhimoisten tavoitteiden ja erityisesti kuluttajansuojaan, ympäristön-, ilmaston- ja eläinsuojeluun sekä alueelliseen yhteenkuuluvuuteen liittyvien tavoitteiden sisällyttäminen YMP:hen on tervetullutta, ja katsoo, että näitä korkeita standardeja olisi puolustettava kansainvälisellä tasolla, jotta voidaan varmistaa korkeampien tuotantokustannusten kanssa kamppailevien eurooppalaisten viljelijöiden kannattavuus ja kilpailukyky; katsoo, että pitkän aikavälin tuottavuus ja elintarvikevarmuus erityisesti suhteessa ilmastollisiin häiriöihin on riippuvaista luonnonvarojen ja erityisesti maaperän, veden käytön ja elämän monimuotoisuuden asianmukaisesta hoidosta,

H.  katsoo, että maatalousalalla on ilmastonmuutoksen torjunnassa ratkaiseva tehtävä, joka käsittää erityisesti alan omien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen ja hiilen varastoinnin kehittämisen sekä biomassan ja kestävän energian tuotannon, jolloin luodaan maanviljelijöille lisätuloja,

I.  ottaa huomioon, että YMP:n olisi myös tuettava biologisesti monimuotoisen maatalousmaan (kuten luontoarvoiltaan arvokkaat maatalousmaat) sekä Natura 2000 -alueiden agroekosysteemien erityistä hoitoa ja tässä yhteydessä siirtymistä vähemmän tuotannontekijöitä käyttäviin malleihin (mukaan luettuna luonnonmukainen viljely), pysyvästi kyntämättömiin laitumiin tai maatalouskäytössä oleviin kosteikkoihin,

J.  toteaa, että YMP-menojen osuus unionin talousarviosta on laskenut tasaisesti vuoden 1985 miltei 75 prosentista vuodeksi 2013 ennakoituun 39,3 prosenttiin; ottaa huomioon, että vaikka YMP on yksi unionin pitkäaikaisimmista politiikoista ja ainoa, joka on yhteisöllistetty, se muodostaa alle 0,5 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta, kun julkisten menojen osuus on noin 50 prosenttia BKT:sta; toteaa, että Euroopan unionin laajentumisten seurauksena viljelymaan pinta-ala on kasvanut 40 prosentilla ja viljelijöiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2004,

K.  ottaa huomioon, että viimeisimmän Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 90 prosenttia tutkimukseen osallistuneista EU:n kansalaisista pitää maataloutta ja maaseutualueita tärkeinä Euroopan tulevaisuudelle, 83 prosenttia tutkimukseen osallistuneista EU:n kansalaisista kannattaa taloudellista tukea viljelijöille ja keskimäärin he katsovat, että maatalouspolitiikasta olisi edelleen päätettävä EU:n tasolla,

L.  toteaa, että Euroopan parlamentti on moneen otteeseen ilmaissut vastustavansa YMP:n uudelleenkansallistamista ja yhteisrahoituksen lisäämistä, koska se saattaisi haitata tervettä kilpailua unionin sisämarkkinoilla, ja että tulevaa uudistusta silmällä pitäen se tuomitsee jälleen kaikki yritykset YMP:n uudelleenkansallistamiseksi suorien tukien yhteisrahoittamisella tai siirtämällä varoja toiseen pilariin,

M.  katsoo, että kahden pilarin YMP olisi säilytettävä siten, että kummankin pilarin rakenne ja tavoitteet määritellään ja suunnitellaan selkeästi tavalla, joka antaa niille mahdollisuuden täydentää toisiaan,

N.  katsoo, että EU:n pienviljelijät vaikuttavat merkittävästi YMP:n tavoitteiden saavuttamiseen ja että heidän kohtaamansa esteet on otettava aiheellisella tavalla huomioon uudistusprosessissa,

O.  toteaa, että uusissa jäsenvaltioissa, joissa noudatetaan yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmää, suurella osalla viljelijöistä ja varsinkin karjankasvattajista ei ole oikeutta suoraan tukeen, koska he eivät omista maanviljelysmaata,

P.  ottaa huomioon, että viljelijät saavat yhä pienemmän osan elintarvikkeiden toimitusketjussa syntyvästä lisäarvosta, ja ottaa huomioon, että moitteettomasti toimiva elintarvikkeiden toimitusketju ja tuottajien neuvotteluaseman parantamiseen tähtäävät toimenpiteet ovat välttämättömiä, jotta voidaan varmistaa, että viljelijät saavat tuotteistaan oikeudenmukaisen korvauksen,

Q.  ottaa huomioon, että viljelijöiden reaalitulo henkeä kohden on kahtena viime vuonna laskenut dramaattisesti ja että jatkuvan laskun seurauksena se on nyt pudonnut alemmas kuin mitä se oli lähes 15 vuotta sitten, ja ottaa huomioon, että maataloustulo on merkittävästi pienempi (arviolta 40 prosenttia työyksikköä kohden) kuin talouden muilla osa-alueilla saatu tulo, ja maaseutualueilla tulo asukasta kohden on huomattavasti pienempi (noin 50 prosenttia) kuin kaupunkialueilla, ja että Eurostatin tiedot osoittavat, että maatalousalan työllisyys laski 25 prosentilla vuosien 2000 ja 2009 välisenä aikana,

R.  toteaa, että maailmantalouden yhdentyminen lisääntyy ja kauppajärjestelyjä vapautetaan monenvälisillä ja kahdenvälisillä neuvotteluilla, ja toteaa, että monenvälisellä ja kahdenvälisellä tasolla tehtävillä sopimuksilla on varmistettava, että kolmansien maiden tuotantomenetelmät tarjoavat EU:hun suuntautuvan viennin osalta eurooppalaisille kuluttajille samat terveyttä, elintarvikkeiden turvallisuutta, eläinten hyvinvointia, kestävyyttä ja sosiaalisia vähimmäisnormeja koskevat takeet kuin EU:n menetelmillä tuotetut tuotteet,

S.  katsoo, että maaseudun kehittäminen on YMP:n tärkeä osa tilanteessa, jossa eroavuudet kasvavat ja jossa sosiaalista pääomaa ja koheesiota menetetään ja jossa syntyy demografista epätasapainoa ja poismuuttoa, ja katsoo, että tulevassa maaseudun kehittämispolitiikassa on pyrittävä parempaan alueelliseen tasapainoon ja tarjottava vähemmän byrokraattista ja osallistavampaa hallintaa maaseudun kehittämisohjelmille, joiden tulisi sisältää toimenpiteitä, joilla parannetaan maatalousalan kilpailukykyä ja tuetaan tehokkaasti maaseudun talouden vahvistamista ja monipuolistamista, suojellaan ympäristöä, edistetään koulutusta ja innovointia, parannetaan maaseutualueiden ja erityisesti epäedullisessa asemassa olevien alueiden elämänlaatua ja torjutaan nuorten ihmisten luopumista maataloudesta,

T.  katsoo, että yhtäältä vain kuusi prosenttia eurooppalaisista maanviljelijöistä on alle 35-vuotiaita ja toisaalta 4,5 miljoonaa maanviljelijää jää eläkkeelle seuraavien kymmenen vuoden aikana; toteaa, että sukupolvenvaihdosta on pidettävä yhtenä tulevan YMP:n ensisijaisista haasteista,

U.  katsoo, että YMP:ssä on otettava huomioon tarve lieventää EU:n syrjäisimpien alueiden maa- ja metsätalousalan erityisiä rajoitteita ja rakenteellisia ongelmia, jotka johtuvat alueiden eristyneisyydestä ja etäisestä sijainnista sekä siitä, että maaseudun elinkeinoelämä on riippuvaista muutamista harvoista maataloustuotteista,

V.  ottaa huomioon, että laatupolitiikka on tulevan YMP:n kiinteä osa, minkä vuoksi sen kehittäminen ja vahvistaminen erityisesti maantieteellisten merkintöjen osalta on ratkaisevaa unionin maatalouden kestävän kasvun ja kilpailukyvyn kannalta,

1.  pitää hyvin ilahduttavana komission tiedonantoa ”Yhteinen maatalouspolitiikka vuoteen 2020: Ruoka, luonnonvarat ja alueiden käyttö – miten hallita tulevat haasteet?”; toteaa, että YMP:tä on edelleen uudistettava, jotta voidaan ottaa huomioon maatalousalan muuttuva luonne EU:n 27 jäsenvaltiossa sekä globalisaation uusi kansainvälinen konteksti; kehottaa jatkamaan vahvaa ja kestävää YMP:tä, jonka talousarvio vastaa niitä kunnianhimoisia tavoitteita, joihin on pyrittävä uusiin haasteisiin vastaamista varten; torjuu jyrkästi kaikki pyrkimykset kohti YMP:n uudelleenkansallistamista;

2.  vaatii, että YMP jatkossakin muodostuu kahdesta pilarista; korostaa, että ensimmäinen pilari on edelleen rahoitettava kokonaan EU:n talousarviosta ja vuotuiselta pohjalta, kun taas monivuotista ohjelmasuunnittelua, sopimusperusteista lähestymistapaa ja yhteisrahoitusta toteutetaan edelleen toisen pilarin puitteissa; vaatii, että kaksipilarisen järjestelmän on oltava selkeyden tavoitteen mukainen siten, että molemmat pilarit täydentävät toisiaan ilman päällekkäisyyksiä; katsoo, että ensimmäisen pilarin on koskettava tavoitteita, jotka edellyttävät kattavia toimia, ja toisen pilarin on oltava tuloskeskeinen ja riittävän joustava kansallisten, alueellisten ja/tai paikallisten erityispiirteiden huomioon ottamiseksi; katsoo näin ollen, että vaikka nykyinen kahden pilarin rakenne olisi säilytettävä, siihen on tehtävä ehdottomasti muutoksia, jotta kummankin pilarin kannalta välttämättömät toimenpiteet ja niiden rahoitusjärjestelyt saadaan kohdennettua kokonaisuutena paremmin;

3.  muistuttaa, että elintarviketurva on edelleen maatalouden keskeinen haaste paitsi EU:ssa niin koko maailmassa ja erityisesti kehitysmaissa, sillä vuonna 2050 on ruokittava arviolta 9 miljardia ihmistä siten, että niukkojen resurssien ja erityisesti veden, energian ja maan käyttöä vähennetään; vaatii kestävää, tuottavaa ja kilpailukykyistä eurooppalaista maatalouspolitiikkaa, joka auttaa merkittävällä tavalla täyttämään YMP:lle perussopimuksissa asetetut tavoitteet sekä Eurooppa 2020 -strategian älykästä, kestävää ja osallistuvaa kasvua koskevat tavoitteet; uskoo, että maatalous pystyy osaltaan merkittävällä tavalla torjumaan ilmastonmuutosta, luomaan uusia työpaikkoja vihreän kasvun kautta ja tarjoamaan uusiutuvaa energiaa samalla kun sillä edelleen tarjotaan turvallisia ja korkealaatuisia elintarvikkeita ja elintarviketurvaa eurooppalaisille kuluttajille;

4.  pitää olennaisen tärkeänä laatia selkeät pitkän aikavälin säännöt, jotta unionin maanviljelijät voivat suunnitella investointeja, jotka ovat tarpeen maanviljelykäytäntöjen nykyaikaistamiseksi, ja kehittää innovatiivisia menetelmiä, jotka johtavat agronomisesti terveisiin ja kestäviin maanviljelyjärjestelmiin, mikä on elintärkeää, jotta voidaan taata heidän kilpailukykynsä paikallisilla, alueellisilla ja kansainvälisillä markkinoilla;

5.  katsoo, että yksinkertaisuuden, selkeyden ja yhteisen toimintamallin turvaamiseksi YMP:n kummankin pilarin rahoituksesta on sovittava heti uudistuksen alussa;

6.  vaatii, että unionin maatalousmäärärahat säilytetään seuraavalla rahoituskaudella vähintään vuoden 2013 talousarvion tasolla; myöntää, että riittävä rahoitus on välttämätöntä, jotta voidaan vastata elintarviketurvaan, ympäristönsuojeluun, ilmastonmuutokseen ja laajentuneen EU:n alueelliseen tasapainoon liittyviin haasteisiin ja antaa YMP:lle mahdollisuus vaikuttaa Eurooppa 2020 -strategian onnistumiseen;

7.  on vakuuttunut siitä, että tämän uuden maatalouspolitiikan, jolla pyritään kestäviin elintarviketuotantojärjestelmiin, on ensi sijassa perustuttava siihen, että suorat maksut sisältävä ensimmäinen pilari ja maaseudun kehittämistoimenpiteet sisältävä toinen pilari täydentävät toisiaan yleisesti ottaen paremmin; katsoo, että uuden YMP:n puitteissa julkiset tuet on tunnustettava legitiimiksi maksuksi yhteiskunnalle tuotettavista julkisista hyödykkeistä, joiden kustannuksia ei kateta markkinahinnoilla, ja että julkisia varoja olisi käytettävä kannustamaan maanviljelijöitä tarjoamaan Euroopan laajuisia täydentäviä ympäristöpalveluja; uskoo, että tämä kohdennettu lähestymistapa tuottaa EU:n laajuisia tuloksia ja tarjoaa tarvittavaa joustoa EU:n maatalouden monimuotoisuuden huomioon ottamiseksi; katsoo, että tällaisessa järjestelmässä tukien kaikki elementit tuottaisivat avoimella tavalla selviä yleisiä etuja niin veronmaksajalle, viljelijöille kuin koko yhteiskunnalle;

8.  vaatii, että kestävyyden, kilpailukyvyn ja oikeudenmukaisuuden on oltava perusperiaatteita, joiden varaan luodaan yhteinen maatalouspolitiikka, joka säilyttää yksittäisten alojen ja tuotantoalueiden erityisluonteen tehtävänään tarjota ihmisille kohtuuhintaan riittävästi turvallisia ja terveellisiä elintarvikkeita ja tuottaa raaka-aineita unionin tehokkaan jalostus- ja elintarviketeollisuuden sekä uusiutuvan energian tuotannon tarpeisiin; korostaa, että elintarvikkeiden turvallisuutta, ympäristönsuojelua, eläinten hyvinvointia ja sosiaalisten vähimmäisvaatimusten kunnioittamista koskevat normit ovat maailman korkeimmat; vaatii yhteistä maatalouspolitiikkaa, jolla varmistetaan näiden Euroopan maatalouden tiukkojen normien noudattaminen kansainvälisessä kilpailussa (ulkoinen laatusuoja);

9.  tunnustaa, että monet näistä uusista haasteista ja tavoitteista on vahvistettu oikeudellisesti velvoittavissa kansainvälisissä sitoumuksissa ja sopimuksissa, joita EU on tehnyt ja allekirjoittanut, kuten Kioton pöytäkirja / Cancúnin sopimukset sekä Ramsarin ja Nagoyan sopimukset;

10.  korostaa, että yksinkertaistaminen on perustavanlaatuisen tärkeää ja sen on oltava tulevan YMP:n keskeinen tavoite siten, että politiikan hallinnasta jäsenvaltioiden tasolla aiheutuvia kustannuksia alennetaan, ja korostaa, että tarvitaan selkeät yhteiset oikeusperustat, jotka on annettava asianmukaisesti tiedoksi ja joiden on sovelluttava yleisesti sovellettaviksi;

11.  korostaa, että elintarvikkeiden laatua koskevan politiikan, mukaan luettuna maantieteellisten merkintöjen (SAN, SMM, APT) käyttö, on kuuluttava YMP:n painopistealueisiin ja että sitä on syvennettävä ja vahvistettava, jotta EU voi säilyttää johtavan asemansa tällä alalla; katsoo, että näiden korkealaatuisten tuotteiden osalta olisi sallittava alkuperäisten hallinto-, suojelu- ja edistämisvälineiden käyttö on, jotta ne voivat kehittyä yhdenmukaisesti ja edelleen vaikuttaa merkittävällä tavalla EU:n maatalouden kestävään kasvuun ja kilpailukykyyn;

12.  vaatii komissiota tehostamaan tutkimus- ja kehitysponnistelujaan innovointia ja myynninedistämistä varten; vaatii siksi ottamaan tulevissa EU:n tutkimus- ja kehitysohjelmissa aina huomioon maatalous- ja ravitsemustutkimuksen;

Suorat tuet

13.  panee merkille, että tuotannosta irrotetut suorat tuet, joille asetetaan täydentäviä ehtoja, voivat auttaa tukemaan ja vakauttamaan viljelijöiden tulot ja antavat heille mahdollisuuden tuottaa elintarvikkeiden lisäksi koko yhteiskunnan kannalta keskeisen tärkeitä julkisia hyödykkeitä, kuten ekosysteemipalveluja, työllisyyttä, maisemanhoitoa ja maaseudun talouden elinvoimaisuutta kaikkialla Euroopassa; katsoo, että suorien tukien olisi palkittava viljelijät näiden julkisten hyödykkeiden tarjoamisesta, koska markkinat eivät itse tarjoa julkisia hyödykkeitä eivätkä vielä korvaa viljelijöille niiden tuottamista aikana, jolloin viljelijät usein joutuvat kohtaamaan korkeita tuotantokustannuksia voidakseen tuottaa laadukasta ruokaa ja jolloin heidän tuotteistaan maksetaan alhaisia hintoja;

14.  vaatii säilyttämään jatkossakin vahvan ja asianmukaisesti rahoitetun ensimmäisen pilarin, joka vastaa Euroopan maatalouden uusia vaatimuksia;

15.  vaatii jakamaan YMP:n ensimmäisen ja toisen pilarin määrärahat tasapuolisesti sekä jäsenvaltioiden että kunkin jäsenvaltion viljelijöiden kesken siten, että puolueettomat kriteerit perustuvat pragmaattiseen lähestymistapaan; ei hyväksy suuria eroja määrärahojen jakamisessa jäsenvaltioiden kesken; katsoo, että tämä edellyttää asteittaista luopumista entisistä vanhentuneista viitearvoista ja niiden korvaamista siirtymäajan päätteeksi tuilla, jotka ovat oikeudenmukaisia ja jakautuvat siten tehokkaammin jäsenvaltioiden, tuotannonalojen ja viljelijöiden kesken; toteaa, että tämä edellyttää myös tehokkaampia ja paremmin kohdennettuja tukia, jotka tarjoavat parempia kannustimia, jotta maataloutta autetaan siirtymään kestävämpiin maanviljelykäytäntöihin; hylkää komission tiedonantoa vastaavasti unionin laajuisesti käyttöön otettavan yhtenäisen kiinteämääräisen suoran tuen, sillä se ei vastaisi Euroopan unionin monimuotoisuutta; katsoo, että maatalouden ja tuotantopaikkojen monimuotoisuuden säilyttäminen EU:ssa on keskeinen tavoite, ja puoltaa näin ollen sitä, että jäsenvaltioiden erityiset tuotanto-olosuhteet otetaan mahdollisimman pitkälti huomioon kohdennetummalla suoran tuen järjestelmällä;

16.  kannattaa siksi tilatukijärjestelmää, jolla koko EU:n suorat tuet jaetaan jossain määrin uudelleen oikeudenmukaisen jakautumisen nimissä; ehdottaa, että kunkin jäsenvaltion olisi saatava vähimmäisosuus EU:n keskimääräisistä suorista tuista ja että olisi asetettava yläraja; kannattaa mahdollisimman varhaista täytäntöönpanoa ja rajoitettua siirtymäaikaa;

17.  esittää, että suorissa tilatuissa irtaudutaan jäsenvaltioiden väliseen jakautumiseen sovellettavista historiallisista ja tilakohtaisista viitearvoista, ja vaatii, että seuraavalla rahoituskaudella tuotannosta irrotetuissa tuissa siirrytään pinta-alaperusteiseen alueelliseen tai kansalliseen tukeen; tunnustaa kuitenkin, että yksittäisten jäsenvaltioiden olosuhteet ovat hyvin erilaisia, mikä edellyttää aluekohtaisia erityistoimia;

18.  katsoo, että jäsenvaltioiden, joissa on käytössä yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmä (SAPS), olisi rajoitetun siirtymäkauden jälkeen siirryttävä tilatukijärjestelmään ja tukioikeuksiin; vaatii tukemaan järjestelmän vaihtamista myös taloudellisesti ja teknisesti;

19.  pitää tervetulleena, että pienviljelijöiden asema Euroopan maatalouden ja maaseudun kehittämisessä tunnustetaan; kannattaa sitä, että perustetaan erityiset yksinkertaistetut tukijärjestelyt pienviljelijöille, jotka auttavat vakauttamaan maaseudun kehitystä; kehottaa komissiota avoimuuden ja oikeusvarmuuden nimissä laatimaan joustavia ja objektiivisia kriteerejä pienviljelijän aseman määrittelemiseksi jäsenvaltioittain; kehottaa jäsenvaltioita päättämään toissijaisuusperiaatteen mukaisesti, mitkä viljelijät kuuluvat tämän järjestelmän piiriin;

20.  vaatii suorien tukien järjestelmän yksinkertaistamisen jatkamista ja erityisesti yksinkertaisempia sääntöjä tukioikeuksien siirrolle tapauksissa, joissa tukioikeuksia ei aktivoida, sääntöjä kansallisesta reservistä sen mukaan, onko siirrytty alueelliseen kansalliseen yhtenäiseen pinta-alatukeen, vähimmäistukioikeuksien sulauttamista sekä tehokasta ja epäbyrokraattista valvontajärjestelmää molempia pilareita varten; katsoo, että todistettavasti toimivia hallintajärjestelmiä olisi pidettävä etuna määritettäessä säädetyn valvonnan laajuutta;

21.  toteaa, että tarvitaan toimia maatalouden alan sukupolvenvaihdoksen tukemiseksi, koska vain kuusi prosenttia eurooppalaisista viljelijöistä on alle 35-vuotiaita ja seuraavien kymmenen vuoden aikana 4,5 miljoonaa viljelijää jää eläkkeelle; tunnustaa, että korkeiden investointikustannusten, maan hankkimisen ja luotonsaannin kaltaiset esteet vaikeuttavat nuorten viljelijöiden toiminnan aloittamista; korostaa, että toiseen pilariin sisältyvät nuoria viljelijöitä koskevat toimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi estämään maatalousalan nopeaa ikääntymistä, ja kehottaa esittämään tämän kestämättömän suuntauksen kääntämistä koskevia ehdotuksia, joiden olisi sisällettävä muutoksia kansallista varausta koskeviin sääntöihin, jotta niitä voidaan käyttää enemmän nuorten viljelijöiden hyväksi;

22.  korostaa, että YMP:n olisi oltava sukupuolineutraalia ja että kummallekin puolisolle olisi annettava samat oikeudet heidän työskennellessään alalla; painottaa, että EU:ssa 26,7 miljoonasta maataloudessa säännöllisesti työskentelevästä henkilöstä noin 42 prosenttia on naisia mutta että vain joka viidettä tilaa (noin 29:ää prosenttia) johtaa nainen;

23.  katsoo, että tuen irrottaminen tuotantomääristä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, sillä se on lisännyt viljelijöiden päätöksentekovapautta, varmistanut, että viljelijät voivat vastata markkinoiden signaaleihin, ja siirtänyt suuren osan YMP:stä WTO:n vihreään laatikkoon; hyväksyy komission ehdotuksen, jonka mukaan myös tulevaisuudessa olisi maksettava tuotantoperusteisia tukia tietyille alueille, joilla ei ole vaihtoehtoja vakiintuneille, paljon kustannuksia aiheuttaville tuotantomuodoille ja tuotteille; myöntää siksi, että tuotantoperusteiset palkkiot voisivat periaatteessa olla perusteltuja vuoden 2013 jälkeen tiukasti määritellyissä puitteissa;

24.  kehottaa siksi antamaan jäsenvaltioille mahdollisuuden jättää osa suorista tuista kokonaan tai osittain tuotantoperusteisiksi WTO:n rajojen puitteissa, jotta voidaan rahoittaa toimenpiteitä, joilla lievennetään tuotantomääristä irrottamisen vaikutuksia tietyillä alueilla ja aloilla, jotka ovat taloudellisesti, ympäristöllisesti ja sosiaalisesti herkkiä; uskoo lisäksi, että näillä maksuilla voitaisiin edistää aluekohtaisia ympäristötoimenpiteitä ja alueellista koheesiota sekä tukea, edistää ja vauhdittaa avainaloja, mukaan luettuina laadun parantaminen, maatalousraaka-aineiden tuotanto sekä tietyt erityiset tuotanto- tai viljelytyypit;

25.  toteaa, että historiallisista syistä Euroopan unionin maatilat ovat koon, työjärjestelyjen, työn tuottavuuden ja oikeudellisen muodon kannalta hyvin moninaisia; on tietoinen siitä, että suorat tuet kohdennetaan tällä hetkellä tavalla, joka on nostanut esiin kysymyksen niiden legitiimiydestä; panee merkille komission ehdotuksen ottaa käyttöön suorien tukien yläraja, ja pitää tätä pyrkimystä tervetulleena, jotta voidaan ratkaista kysymys YMP:n legitiimiydestä ja yleisestä hyväksynnästä; kehottaa komissiota harkitsemaan näihin seikkoihin vaikuttavien vastaavien mekanismien käyttöönottoa, kuten suorien tukien supistaminen tilakoon valossa tavalla, jossa otetaan huomioon objektiiviset työllisyyttä ja kestäviä käytäntöjä koskevat kriteerit;

26.  kehottaa komissiota esittämään konkreettisia ehdotuksia, joilla autetaan kotieläintalouden aloja keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä selviytymään tuotantopanosten hinnan noususta; katsoo, että tämä voisi sisältää kannustimia nurmen ja valkuaiskasvien käyttöön viljelykierrossa, mikä toisi viljelijöille suurempia taloudellisia etuja, vastaisi uusiin haasteisiin ja vähentäisi riippuvuutta valkuaiskasvien tuonnista ja voisi vaikuttaa suotuisasti rehukustannuksiin; kehottaa komissiota esittämään jäsenvaltioille nykyistä 68 artiklaa vastaavaa joustojärjestelyä, jotta vältetään se, että laatuun ja kestävyyteen keskittyvät karjatilat jäävät uuden tukijärjestelmän ulkopuolelle, ja jotta otetaan huomioon niiden erityisluonne;

27.  katsoo, että suorat tuet olisi varattava yksinomaan aktiiviviljelijöille; tiedostaa, että tuotantomääristä irrotettujen suorien tukien järjestelmässä suoraa tukea olisi maksettava jokaiselle viljelijälle, joka käyttää maatalousmaata tuotantoon ja noudattaa hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusta; pyytää komissiota kehittämään ”aktiivisen viljelijän” määritelmän, jota jäsenvaltiot voivat soveltaa ilman hallinnollista tai taloudellista lisätaakkaa siten, että samalla varmistetaan, että perinteistä maatalouden harjoittamista (kokopäivätoimisesti tai eri asteisesti sivutoimisesti) pidetään oikeudellisesta muodosta riippumatta aktiivisena viljelynä ja että myös sopimusviljely ja erityiset maankäyttöjärjestelyt sekä yhteisen maan hoito otetaan huomioon; pitää aiheellisena täsmentää, että aktiivisen viljelijän määritelmässä olisi suljettava pois tapaukset, joissa maksun suorittamisen hallinnolliset kustannukset ovat suuremmat kuin itse maksu;

28.  puoltaa luonnonhaittojen kompensoimista toisesta pilarista ja hylkää ylimääräisen hallinnollisen taakan vuoksi ehdotuksen ensimmäisen pilarin täydentävistä maksuista;

Luonnonvarojen suojelu ja ympäristöpolitiikka

29.  katsoo, että kestävään maatalouteen kuuluu keskeisenä tehostettu luonnonvarojen suojelu, millä voidaan Eurooppa 2020 -strategian uusien haasteiden ja tavoitteiden yhteydessä perustella lisäkannustimia, joilla viljelijöitä rohkaistaan omaksumaan ympäristön kannalta moitteettomia käytäntöjä, jotka menevät täydentävien ehtojen perusvaatimuksia pitemmälle ja täydentävät jo olemassa olevia maatalouden ympäristöohjelmia;

30.  uskoo, että luonnonvarojen suojelu olisi kytkettävä tiiviimmin suorien tukien maksamiseen, ja kehottaa siksi ottamaan vihreyttämiskomponentin avulla käyttöön EU:n laajuisen kannustusjärjestelmän, jonka tavoitteena on taata tilojen kestävyys ja pitkän aikavälin elintarviketurva niukkojen resurssien (vesi, energia, maaperä) tehokkaalla hallinnoinnilla siten, että pitkällä aikavälillä supistetaan tuotantokustannuksia vähentämällä tuotantopanosten käyttöä; uskoo, että tällä järjestelmällä olisi tarjottava maksimitukea viljelijöille, jotka ovat sitoutuneet tai haluavat sitoutua asteittain maatalouskäytäntöihin, jotka on suunniteltu saavuttamaan kestävämpiä tuotantojärjestelmiä;

31.  korostaa, että tämän järjestelmän olisi kuljettava käsi kädessä suoran tuen saajiin sovellettavien täydentävien ehtojen järjestelmän yksinkertaistamisen kanssa, sitä olisi sovellettava yksinkertaisin toimenpitein, siinä olisi saatettava tasapainoon ympäristöllinen ja taloudellinen tehokkuus, sen olisi oltava agronomiselta kannalta relevantti eikä siinä saisi syrjiä viljelijöitä, jotka osallistuvat jo suuressa laajuudessa maatalouden alan ympäristöohjelmiin;

32.  ei hyväksy sitä, että otetaan käyttöön uusi lisämaksujärjestelmä, joka johtaa vihreyttämisen lisävalvontaan ja seuraamusjärjestelmään; vaatii välttämään sitä, että viljelijöille asetetaan käytännön esteitä ja viranomaisilta edellytetään mutkikasta hallinnointia; vaatii lisäksi, että näihin toimenpiteisiin liittyvien hallinnollisten menettelyjen yksinkertaistamiseksi kaikki maatalouden tarkastukset olisi suoritettava mahdollisimman pitkälti rinnakkaisesti;

33.  kehottaa siksi komissiota esittämään mahdollisimman pian vaikutustenarvioinnin, joka koskee vihreyttävän komponentin täytäntöönpanoon liittyviä käytännön hallinnollisia seikkoja; korostaa, että ympäristötoimenpiteet voivat parantaa viljelijöiden tuotannon tehokkuutta, ja vaatii, että tällaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta aiheutuvat mahdolliset kustannukset ja ansionmenetykset olisi korvattava;

34.  katsoo, että vihreyttämiseen olisi pyrittävä kaikkialla jäsenvaltioissa painopisteiden luettelolla, joka sisältää alue- ja tai tilakohtaiset toimenpiteet, jotka ovat 100-prosenttisesti EU:n rahoittamia; katsoo, että kaikkien erityistuen saajien on toteutettava tietty määrä vihreyttäviä toimenpiteitä, joiden olisi perustuttava nykyisiin rakenteisiin ja jotka valitaan laajemman EU:n luettelon pohjalta jäsenvaltioissa laaditusta kansallisesta tai alueellisesta luettelosta, jota sovelletaan kaiken tyyppiseen viljelyyn; katsoo, että esimerkkejä tällaisista toimenpiteistä ovat:

   tuki alhaisille hiilidioksidipäästöille ja toimenpiteet, joilla rajoitetaan kasvihuonekaasupäästöjä tai otetaan niitä talteen
   tuki alhaiselle energiankulutukselle ja energiatehokkuudelle
   puskurivyöhykkeet, pientareet, aidat jne.
   pysyvät laitumet
   täsmäviljelytekniikat
   viljelykierto ja viljelykasvien monipuolisuus
   rehun tehokasta käyttöä koskevat suunnitelmat;

35.  katsoo, että EU:lla on tehtävänsä vastattaessa elintarviketurvaan ja energian toimitusvarmuuteen liittyviin haasteisiin ja että sen on siksi varmistettava, että maataloudella on oma roolinsa kumpaankin haasteeseen vastattaessa; uskoo siksi, että komission ehdottama pakollisen kesannoinnin sisällyttäminen kestävyyttä parantavien toimenpiteiden luetteloon on epäasianmukaista;

36.  vaatii, että YMP:ssä on asetettava kestävän energian käytön tavoitteet; uskoo, että maatalousalalla käytettävästä energiasta 40 prosenttia voisi olla peräisin uusiutuvista energialähteistä vuoteen 2020 mennessä ja fossiilisista polttoaineista voitaisiin luopua kokonaan vuoteen 2030 mennessä;

37.  toteaa, että seuraavan sukupolven bioteknologia on nyt valmis, ja kehottaa siksi komissiota osana YMP:n uudistusta kehittämään seuraavan sukupolven bioteknologiaa varten monialaista biomassapolitiikkaa, joka sisältää biomassaa koskevat kestävyyskriteerit, jotta voidaan kehittää kestävät markkinat maataloudesta, maatalousalan yrityksistä ja metsätaloudesta peräisin olevalle biomassalle tarjoamalla kannustimia käytettävissä olevan jätteen keräämiseksi bioenergian tuotantoa varten siten, että samalla torjutaan päästöjen kasvua ja luonnon monimuotoisuuden supistumista;

38.  painottaa, että järkevillä unionin politiikoilla, kuten maataloudessa käytettävän dieselin hinnanalennuksilla ja maataloudessa käytettävän energian ja polttoaineiden valmisteverovapaudella (etenkin sähkökäyttöiset kastelupumput), voitaisiin auttaa eurooppalaisia viljelijöitä tuottamaan enemmän ja toimittamaan maataloustuotteita sekä kotimaisille että vientimarkkinoille; korostaa myös innovatiivisten kastelujärjestelmien merkitystä Euroopan maatalouden kestävyyden takaamisessa, kun otetaan huomioon ilmastonmuutoksen tuhoisat vaikutukset, kuten kuivuus, helteet ja väestön ruoan kasvattamiseen tarkoitetun maatalousmaan aavikoituminen;

39.  painottaa, että on kehitettävä tehokkaita kastelujärjestelmiä, jotta jäsenvaltioissa voidaan taata tehokkaat maanviljelyskäytännöt, joilla pystytään kattamaan kotimainen elintarvikekysyntä ja toimittamaan vientimarkkinoille maataloustuotteita, kun otetaan huomioon, että tulevaisuudessa on pulaa vedestä ja erityisesti juomavedestä;

40.  pahoittelee, että Euroopan unionin biologista monimuotoisuutta koskevia tavoitteita ei ole vielä saavutettu ja odottaa, että YMP edistää näiden päämäärien ja biologista monimuotoisuutta koskevien Nagoyan tavoitteiden saavuttamista;

41.  vaatii, että uudella yhteisellä maatalouspolitiikalla edistetään geneettisen monimuotoisuuden säilyttämistä, että siinä noudatetaan tuotantoeläinten suojelusta annettua direktiiviä 98/58/EY ja että siitä ei rahoiteta elintarvikkeiden tuotantoa kloonatuista eläimistä tai niiden jälkeläisistä;

42.  katsoo, että eläinten hyvinvoinnin kannalta suotuisilla tuotantomenetelmillä on myös myönteinen vaikutus eläinten terveyteen, sekä elintarvikkeiden laatuun ja elintarviketurvallisuuteen ja että ne ovat ympäristöystävällisempiä;

43.  korostaa, että maaperän suojelemiseksi on tärkeää tarkastella kaikkia mahdollisia tilaisuuksia jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön, johon osallistuvat kaikki sidosryhmät;

Täydentävien ehtojen noudattaminen ja yksinkertaistaminen

44.  toteaa, että täydentävien ehtojen järjestelmän avulla voidaan suorien tukien myöntämiseksi edellyttää lainsäädännön vaatimusten täyttämistä ja viljelysmaan pitämistä maatalouden ja ympäristön kannalta hyvässä kunnossa ja että se on edelleen yksi asianmukaisimmista keinoista, joilla optimoidaan viljelijöiden tarjoamat perustavanlaatuiset ekosysteemipalvelut ja vastataan uusiin ympäristöhaasteisiin siten, että samalla turvataan julkisten perushyödykkeiden tuotanto; panee kuitenkin merkille, että täydentävien ehtojen täytäntöönpanossa on kohdattu useita ongelmia, jotka liittyvät hallintoon ja viljelijöiden hyväksyntään;

45.  katsoo, että suorat tuet eivät ole perusteltuja ilman ehtoja ja että kaikkiin suorien tukien saajiin olisi sovellettava yhtäläisesti täydentävien ehtojen järjestelmää, joka on YMP:n vihreyttämisen tuloksena yksinkertaisempi sekä käytännössä ja hallinnollisella tasolla tehokas; korostaa, että täydentävien ehtojen on oltava riskipohjaisia ja suhteellisia ja toimivaltaisten kansallisten ja unionin viranomaisten on noudatettava niitä ja valvottava niitä riittävästi;

46.  katsoo, että luonnonvarojen parempaa suojelua ja hoitoa olisi myös pidettävä täydentävien ehtojen puitteissa maatalouden perusosana, jolla voidaan saavuttaa suurempia ympäristöhyötyjä; vaatii yksinkertaistamaan ja tehostamaan täydentävien ehtojen noudattamisen valvontaa ja vaatii kohdennettua lähestymistapaa täydentävien ehtojen soveltamisalaan; kehottaa vaihtamaan ja valtavirtaistamaan parhaiden käytäntöjen järjestelmiä maksavien viranomaisten ja valvontaelinten välillä, esimerkkeinä tietokantojen yhteentoimivuus ja asianmukaisen tekniikan parhaat käyttötavat, jotta voidaan mahdollisimman paljon keventää viljelijöihin ja hallintoihin kohdistuvaa hallinnollista rasitusta; katsoo, että täydentävät ehdot olisi rajoitettava maataloutta koskeviin normeihin, jotka soveltuvat järjestelmällisen ja suoraviivaisen valvonnan kohteiksi ja perustuvat tulosvelvoitteeseen, ja että säännöt olisi yhdenmukaistettava; korostaa toleranssitasojen tärkeyttä ja suhteellisuuden soveltamista mahdollisessa uudessa rangaistusjärjestelmässä;

47.  katsoo, että täydentävien ehtojen valvonnan olisi liityttävä tiiviimmin suoritusperusteisiin ja kannustettava viljelijöitä tuloksiin; uskoo lisäksi, että viljelijöiden olisi itse osallistuttava enemmän tähän valvontaan, kun otetaan huomioon heidän taitotietonsa ja käytännön kokemuksensa, ja että tällä näytettäisiin esimerkkiä ja motivoitaisiin erityisesti vähemmän tehokkaita viljelijöitä;

48.  torjuu vesipuitedirektiiviin perustuvien raskaiden ja epäselvien vaatimusten käyttöönoton täydentävien ehtojen järjestelmässä ennen kuin on selvitetty, missä vaiheessa kyseisen direktiivin täytäntöönpano on kaikissa jäsenvaltiossa;

49.  tunnustaa tällä hetkellä vaikeuksissa olevalla kotieläintalouden alalla jo toteutetut huomattavat ponnistelut nostaa rakennukset ja laitteet hygienia- ja terveysnormien tasolle; kehottaa tarkastelemaan kriittisesti joitakin hygieniaa, eläinten terveyttä ja eläinten merkitsemistä koskevia standardeja, jotta voidaan tehdä loppu pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (pk-yritykset) kohdistuvista suhteettoman suurista vaatimuksista, sanotun rajoittamatta elintarvikkeiden turvallisuuden ja jäljitettävyyden perusperiaatteita; kehottaa erityisesti komissiota tarkistamaan EU:n hygienianormeja ja erityisesti paikallis- tai suoramarkkinointia ja tuotteiden säilyvyyttä, jotta ne voidaan suhteuttaa riskiin ja jotta vältetään kohdistamasta kohtuutonta rasitusta pieniin tuotantokanaviin, kuten kuluttajan ja tuottajan suoriin yhteyksiin ja lyhyisiin toimitusketjuihin;

Markkinavälineet, turvaverkko ja riskinhallinta

50.  katsoo, että on tärkeää toteuttaa toimia hintojen liiallisen volatiliteetin torjumiseksi ja reagoida hyvissä ajoin markkinoiden epävakauden aiheuttamiin kriiseihin yhteisen maatalouspolitiikan ja maailmanmarkkinoiden yhteydessä; tunnustaa, että markkinatukitoimenpiteillä ja erityisesti julkisilla interventioilla ja yksityisellä varastoinnilla on ollut menneisyydessä erittäin tärkeä tehtävä maatalousalan kriisien ratkaisemisessa; korostaa, että markkinatukitoimenpiteiden on oltava tehokkaita ja ne on käynnistettävä tarvittaessa viipymättä, jotta vältetään tuottajille, jalostajille ja kuluttajille aiheutuvat vakavat ongelmat ja annetaan YMP:lle mahdollisuus saavuttaa ensisijainen strateginen tavoitteensa eli elintarviketurva;

51.  korostaa, että YMP:n sisällä tarvitaan turvaverkkona toimivia joustavia ja tehokkaita markkinavälineitä, jotka on asetettu asianmukaisille tasoille ja jotka voidaan ottaa käyttöön vakavien markkinahäiriöiden yhteydessä; uskoo, että näiden välineiden ei pitäisi olla käytössä jatkuvasti eikä niitä tule käyttää jatkuvana ja rajoittamattomana kanavana tuotantoa varten; panee merkille, että joitakin välineitä on jo olemassa mutta niitä voidaan mukauttaa, kun taas muita välineitä on mahdollista luoda tarpeen mukaan; katsoo, että kun otetaan huomioon eri tuotannonaloilla vallitsevat suuresti erilaiset olot, on syytä asettaa etusijalle alakohtaiset ratkaisut, jotka eroavat monialaisista lähestymistavoista; kiinnittää huomiota maanviljelijöiden hankalaan tilanteeseen, kun he pyrkivät suunnittelemaan tulevaisuuttaan äärimmäisen epävakaissa oloissa; katsoo, että markkinahintojen lisääntyneen volatiliteetin johdosta markkinavälineitä on arvioitava uudelleen niiden tehokkuuden ja joustavuuden parantamista, käyttöönoton nopeuttamista, muille aloille ulottamista ja nykyisiin markkinahintoihin sopeuttamista varten, ja jotta voidaan saada aikaan tehokas turvaverkko luomatta vääristymiä;

52.  katsoo, että näihin välineisiin tulisi kuulua erityisiä tarjonnan hallintavälineitä, joiden tasapuolinen ja syrjimätön käyttö edistää markkinoiden tehokasta hallintaa ja estää ylituotannosta johtuvat kriisit aiheuttamatta kustannuksia unionin talousarviolle;

53.  kehottaa luomaan monitasoisen turvaverkon, joka käsittää kaikki alat ja jossa yhdistellään sellaisia välineitä kuin julkinen ja yksityinen varastointi, julkiset interventiotoimet, markkinahäiriövälineet ja hätälauseke; vaatii sallimaan yksityisen varastoinnin ja julkisen intervention tietyillä aloilla, joilla ilmenee tilapäisiä markkinahäiriöitä; vaatii lisäksi ottamaan käyttöön kaikille aloille yhteisen markkinahäiriövälineen ja hätälausekkeen, jotta komissio voi tietyissä olosuhteissa kriisin ilmaantuessa toteuttaa korkeintaan vuoden kestäviä toimia, jotka ovat aiempaa tehokkaampia; katsoo näin ollen, että EU:n tuleviin talousarvioihin olisi sisällytettävä erityinen nopeasti käyttöönotettavissa oleva varaus, joka toimisi nopean toiminnan välineenä, mikäli maataloustuotteiden markkinoilla ilmenee vakavia kriisejä;

54.  katsoo, että interventiovälineiden käyttö kuuluu komission täytäntöönpanovaltuuksien piiriin; korostaa kuitenkin, että Euroopan parlamentille on viipymättä ilmoitettava suunnitelluista toimista; korostaa tässä yhteydessä, että komission on otettava parlamentin esittämät kannat asianmukaisella tavalla huomioon;

55.  vaatii parantamaan interventiojärjestelmän tehokkuutta vuotuisilla tarkastuksilla, jotka suoritetaan pragmaattisesti ja markkinatilanteen valossa;

56.  katsoo, että koska odotettavissa on ympäristöön, ilmastoon ja epidemioihin liittyviä haasteita ja koska maataloustuotteiden markkinoiden hintojen vaihtelu on huomattavaa, tulojen suojelemiseksi tarvitaan unionin, jäsenvaltioiden ja yksittäisten tilojen tasolla välttämättä uusia ja tehokkaampia riskien ehkäisytoimenpiteitä, jotka ovat eri jäsenvaltioiden kaikkien viljelijöiden saatavissa;

57.  muistuttaa, että markkinalähtöinen tuotanto, suorat tuet ja kilpailukyky ovat keskeisiä riskeihin varautumisen kannalta ja että on myös viljelijöiden tehtävä ottaa huomioon ja ennakoida nämä riskit; tukee jäsenvaltioiden pyrkimyksiä tarjota viljelijöiden saataville kansallisia riskivakuutusvälineitä ilman tuen uudelleenkansallistamista ja markkinahäiriöitä; katsoo siksi, että komission olisi torjuttava kilpailuvääristymiä sisämarkkinoilla kehittämällä yhteiset säännöt, jotka koskevat jäsenvaltioiden riskienhallintajärjestelmille myöntämää valinnaista tukea, mahdollisesti luomalla yhteiseen markkinajärjestelyyn WTO:n sääntöjä vastaavat yhteiset säännöt; vaatii myös komissiota ilmoittamaan kaikista toimenpiteistä, joilla riskienhallintaa otetaan käyttöön, sekä liittämään lainsäädäntöehdotuksiin asianmukaisen vaikutustenarvioinnin;

58.  kehottaa komissiota tutkimaan, missä määrin tuottajaryhmittymien ja toimialajärjestöjen tai ”toimialakohtaisten organisaatioiden” riskien ehkäisyyn ja laadun edistämiseen liittyvä rooli voidaan ulottaa kaikille tuotannonaloille; vaatii, että näillä aloilla toteutettavien toimien yhteydessä on otettava erityisesti huomioon laatumerkinnän saaneet tuotteet;

59.  kehottaa komissiota tutkimaan, missä määrin tuottajaryhmittymien ja toimialajärjestöjen riskien ehkäisyyn ja laadun edistämiseen liittyvä rooli voidaan ulottaa kaikille tuotannonaloille; vaatii, että näillä aloilla toteutettavien toimien yhteydessä on otettava erityisesti huomioon laatumerkinnän saaneet tuotteet;

60.  kehottaa Euroopan komissiota ehdottamaan YMP:n uudistuksen yhteydessä toteutettavia erityisiä toimenpiteitä, joilla edistetään uusien tuottajajärjestöjen perustamista, jotta vahvistetaan niiden markkina-asemaa;

61.  esittää vuonna 2006 toteutetun sokerialan markkinauudistuksen jatkamista nykymuodossaan vuoteen 2020 ja kehottaa sopiviin toimenpiteisiin, jotta voidaan turvata Euroopan sokerintuotanto ja jotta EU:n sokeriala voi jatkaa kilpailukykynsä kehittämistä vakaissa puitteissa;

62.  pitää välttämättömänä, että maito- ja maitotuotealan erityistilannetta arvioidaan ennen maaliskuuta 2015, jotta varmistetaan maitomarkkinoiden moitteeton toiminta ja vakaus;

63.  uskoo, että komission olisi harkittava viininviljelyalan istutusoikeuksien säilyttämistä myös vuoden 2015 jälkeen ja otettava tämä huomioon viinin yhteisen markkinajärjestelyn vuonna 2008 tapahtuneesta uudistamisesta laadittavassa arviointikertomuksessaan, joka on määrä esittää vuonna 2012;

64.  korostaa maidontuotannon ratkaisevaa merkitystä Euroopan unionin maataloudelle ja maaseudun alueiden, etenkin maidontuotantoon käytettyjen ruohoalueiden ja luonnonolosuhteiltaan heikommassa asemassa olevien alueiden toimeentulolle ja säilymiselle, ja tähdentää, että on syytä varmistaa maitotuotteiden huoltovarmuus eurooppalaisten kuluttajien kannalta; uskoo, että maitotuotteita koskeva huoltovarmuus voidaan varmistaa parhaiten vakailla markkinoilla, joilla maataloustuottajat saavat oikeudenmukaisen hinnan tuotteistaan; kehottaa siksi komissiota seuraamaan maitoalan markkinoiden kestävää kehitystä ja mahdollistamaan sen riittävillä maitoa ja maitotuotteita koskevilla poliittisilla välineillä vuoden 2015 jälkeistä kautta varten ja luomaan oikeudenmukaiset kilpailuedellytykset, joilla varmistetaan alkutuottajien vahvempi asema ja tulojen tasapainoisempi jakaantuminen koko elintarvikeketjussa (maatiloilta vähittäiskauppoihin);

65.  katsoo, että hedelmiä (sitrushedelmät ja kaikki niihin liittyvät tuotteet), vihanneksia, viiniä ja oliiviöljyä koskevia hallintajärjestelmiä olisi vahvistettava, ja pitää myös tarpeellisena hedelmiä ja vihanneksia koskevaa tehokkaampaa kriisirahastoa, parempaa viinialan kriisinhallintajärjestelmää ja ajan tasalle saatettua oliiviöljyn yksityistä varastointijärjestelmää;

Kansainvälinen kauppa

66.  vaatii EU:ta varmistamaan YMP:n ja unionin kehitysyhteistyö- ja kauppapolitiikan johdonmukaisuuden; kehottaa EU:ta erityisesti ottamaan huomioon kehitysmaiden tilanteen ja olemaan vaarantamatta niiden elintarvikkeiden tuotantokykyä ja pitkän aikavälin elintarviketurvaa sekä väestön mahdollisuutta ruokkia itse itsensä siten, että noudatetaan kehityspoliittisen johdonmukaisuuden (PCD) periaatetta; katsoo siksi, että EU:n maataloutta koskevien kauppasopimusten ei pitäisi heikentää markkinoita vähiten kehittyneissä maissa;

67.  muistuttaa WTO:n jäsenten Hongkongin ministerikokouksessa vuonna 2005 antamasta sitoumuksesta poistaa kaikki vientitukien muodot siten, että samanaikaisesti rajoitetaan vastaavalla tavalla vaikuttavia vientitoimenpiteitä, joita ovat etenkin vientiluotot, maatalousalan kaupalliset valtionyritykset ja elintarvikeavun sääntely;

68.  kehottaa komissiota laatimaan yksityiskohtaisen vaikutustenarvioinnin käynnissä olevista kauppaneuvotteluista (erityisesti EU:n ja Mercosurin välinen sopimus), joiden ei pitäisi vaikuttaa kielteisesti kehitysmaihin ja haitata ”YMP vuoteen 2020” -suunnitelman tehokkuutta;

69.  panee merkille, että elintarvikkeet eivät ole ainoastaan hyödykkeitä vaan niiden saanti on perustavanlaatuisen tärkeää ihmisen olemassaolon kannalta; kehottaa EU:ta edistämään kauppa- ja kehitysyhteistyöpolitiikkansa avulla kestäviä viljelymenetelmiä ja elintarviketurvaa vähiten kehittyneissä maissa ja kehittyvissä maissa siten, että otetaan huomioon kasvava kysyntä ja elintarvikkeiden nousevat hinnat;

70.  pyytää komissiota tutkimaan, missä määrin kansainvälisen viljakaupan keskittyminen on vaikuttanut hintojen vaihtelun lisääntymiseen;

Elintarvikeketju

71.  pyytää muotoilemaan maailmanlaajuisen tason ratkaisuja, joilla puututaan maataloustuotteilla tapahtuvaan keinotteluun ja äärimmäisiin hintavaihteluihin, koska ne saattavat vaarantaa elintarviketurvan; tunnustaa kuitenkin maataloushyödykkeiden toimivien futuurimarkkinoiden merkityksen; huomauttaa, että liiallista keinottelua voidaan torjua tehokkaasti ainoastaan toteuttamalla kansainvälisesti koordinoituja toimia; kannattaa tältä osin G20-ryhmän puheenjohtajavaltion Ranskan aloitetta, jonka mukaan ryhmän olisi sovittava toimenpiteistä, joilla torjutaan maatalouden raaka-aineiden hintojen lisääntyvää volatiliteettia; kannattaa maailmanlaajuista ilmoitusjärjestelmää ja koordinoitua toimintajärjestelmää elintarvikevarastoille, jotka on tarkoitettu elintarviketurvan takaamiseen; huomauttaa siksi, että olisi harkittava tärkeiden maataloushyödykkeiden varmuusvarastointia; korostaa, että näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on lisättävä varastointikapasiteettia ja kehitettävä markkinoiden seuranta- ja valvontavälineitä; korostaa erityisesti maailmanlaajuisen hintojen vaihtelun hälyttäviä vaikutuksia kehitysmaihin;

72.  korostaa sitä, että – toisin kuin maataloustuotteiden alkutuotantoa edeltävissä tai sitä seuraavissa tuotantoketjun vaiheissa – maanviljelijöiden ja maaseudun kotitalouksien keskitulot ovat viime vuosikymmeninä laskeneet jatkuvasti verrattuna muihin talouden aloihin ja että ne ovat vain puolet kaupunkien kotitalouksien tuloista, kun taas välittäjät ja jälleenmyyjät ovat kasvattaneet merkittävästi markkinavoimaansa ja marginaaleja elintarvikeketjussa;

73.  vaatii toimenpiteitä, joilla vahvistetaan alkutuottajien ja tuottajajärjestöjen hallinnollisia valmiuksia ja neuvotteluvoimaa suhteessa muihin elintarvikeketjun toimijoihin (pääasiassa jälleenmyyjät, jalostajat ja raaka-aineiden tuotantoyhtiöt) siten, että samalla kunnioitetaan sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa; katsoo, että elintarvikeketjun toimintaa olisi kiireellisesti parannettava esittämällä lainsäädäntöaloitteita, joilla parannetaan elintarvikkeiden hintojen läpinäkyvyyttä, ja toimilla, joilla puututaan epäoikeudenmukaisiin kaupallisiin käytäntöihin, jotta viljelijät voivat saada ansaitsemansa lisäarvon; kehottaa komissiota vahvistamaan viljelijöiden asemaa ja edistämään oikeudenmukaista kilpailua; katsoo, että elintarvikeketjun toimijoiden välisten riitojen ratkaisemiseksi olisi harkittava asiamiehen nimittämistä;

74.  katsoo lisäksi, että viljelijöiden neuvotteluaseman parantaminen elintarvikeketjussa edellyttää, että kehitetään välineitä, joiden avulla viljelijät voivat käyttää lyhyitä tuotantoketjuja, jotka ovat avoimia ja tehokkaita, joilla on vähäiset ympäristövaikutukset, jotka edistävät laatua, tarjoavat tietoa kuluttajille, karsivat välikäsiä sekä edistävät oikeudenmukaista ja avointa hinnanmuodostusta;

75.  kannattaa yhteiskunnan kaikkein vähävaraisimmille suunnatun tukijärjestelmän ylläpitämistä;

Maaseudun kehittäminen

76.  tunnustaa, että toisessa pilarissa määritellyt ja rahoitetut maaseudun kehittämispolitiikat ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat osaltaan ympäristön parantamiseen, nykyaikaistamiseen, innovointiin, infrastruktuuriin ja kilpailukykyyn, ja että on kehitettävä edelleen maaseudun taloutta, maatalous- ja elintarvikesektoria ja muita kuin elintarviketuotantoon liittyviä aloja sekä maaseutualueiden elämänlaatua; korostaa myös tarvetta saavuttaa poliittisia tavoitteita, mukaan luettuina Eurooppa 2020 -strategian älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevat tavoitteet, joiden olisi ensi sijassa hyödytettävä maanviljelijöitä ja maaseutuyhteisöjä;

77.  katsoo, että maaseudun kehittämistoimenpiteiden on vastattava haasteisiin sellaisilla aloilla kuin elintarviketurva, luonnonvarojen kestävä hallinta, ilmastonmuutos, biologisen monimuotoisuuden supistuminen sekä veden ja maaperän hedelmällisyyden ehtyminen, sekä vahvistettava tasapainoista alueellista yhteenkuuluvuutta ja työllisyyttä; katsoo, että näillä toimenpiteillä olisi myös kannustettava omavaraisuuteen tiloilla tapahtuvassa uusiutuvan energian tuotannossa erityisesti maatalousjätteiden osalta; vahvistaa, että maaseudun kehittämistoimenpiteillä olisi autettava säilyttämään lisäarvo maaseutualueilla ja edistettävä maaseudun infrastruktuurin parantamista ja kohtuuhintaisten palvelujen tarjoamista paikallisille asukkaille ja yrityksille;

78.  katsoo tässä yhteydessä, että nuorten viljelijöiden tukemiseen on kiinnitettävä erityishuomiota; uskoo, että koska Euroopan maaseutuväestö ikääntyy nopeasti, tarvitaan kipeästi houkuttelevia toimenpiteitä, joilla tuetaan nuorten viljelijöiden ja muiden uusien yrittäjien toiminnan aloittamista, ja että toisen pilarin tukijärjestelyjä olisi laajennettava, esimerkkeinä maan saanti, tuet ja edulliset lainat erityisesti innovoinnin, nykyaikaistamisen ja investointien kehittämisen jne. alalla, ja odottaa, että tällaisia mekanismeja pannaan täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa;

79.  ehdottaa, että huomattava osa maatalousmaasta olisi otettava maatalous- ja ympäristöjärjestelyjen piiriin, ja näistä olisi tarjottava viljelijöille taloudellisia ja teknisiä kannustimia siirtyä kestävämpiin, resurssitehokkaampiin ja vähemmän tuotantopanoksia edellyttäviin viljelyn muotoihin;

80.  korostaa, että maaseudun kehittämispolitiikan on annettava mahdollisuus valjastaa kaikki maaseutualueiden luonnollinen ja inhimillinen potentiaali myös laadukkaan maataloustuotannon kautta, esimerkkeinä suoramyynti, tuotteiden myynninedistäminen, toimitukset paikallisille markkinoille, monipuolistaminen sekä biomassan jakelu, energiatehokkuus jne.;

81.  korostaa, että tarvitaan asianmukainen infrastruktuuri, jotta voidaan kehittää ja levittää maataloutta koskevia tieto- ja innovointijärjestelmiä, mukaan luettuina koulutus- ja harjoittelumahdollisuudet, tilaneuvontapalvelut ja parhaiden käytäntöjen vaihto, jotta voidaan nykyaikaistaa maataloutta, auttaa innovatiivisia viljelijöitä jakamaan kokemuksiaan ja parantaa lisäarvoketjuja maaseutualueilla; uskoo, että tällaisia ohjelmia olisi oltava saatavilla kaikissa jäsenvaltioissa;

82.  kannattaa siksi sitä, että Eurooppa 2020 -strategian maaseudun kehitystä koskevien yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi toiseen pilariin sisällytetään kohdennettuja toimenpiteitä, jotka jäsenvaltioiden on määritettävä; korostaa yleisen kohdennetun ja tulospainotteisen eurooppalaisen kehyksen tärkeyttä ja tunnustaa samalla, että jäsenvaltiot ja alueelliset viranomaiset voivat parhaiten päättää, mitkä ohjelmat edistävät paikallisella tasolla parhaiten EU:n tavoitteiden saavuttamista; kehottaa siksi noudattamaan toissijaisuutta ja joustavuutta, kun suunnitellaan maaseudun kehittämisen ohjelmia, ja odottaa vahvaa paikallista ja alueellista osallistamista, jossa sovelletaan LEADER-menetelmää suunniteltaessa ja pantaessa täytäntöön tulevia eurooppalaisia ja kansallisia maaseudun kehittämisen ohjelmia; katsoo, että kohdennetumpiin toimenpiteisiin sovellettava pienempi kansallinen osuus olisi määriteltävä yksityiskohtaisten vaikutustenarviointien ja yksityiskohtaisten simulointien pohjalta;

83.  kannattaa maaseudun kehittämisen yhteydessä myös kohdennettuja toimenpiteitä vuoristometsien suojelemiseksi;

84.  pyytää komissiota perustamaan uusia rahoitustyökaluja, joiden avulla tuetaan erityisesti uusia viljelijöitä edullisten lainojen saamisessa, tai luomaan rakennerahastoihin kuuluvasta Jeremie-aloitteesta saatujen kokemusten perusteella uuden maaseudun kehittämisen maatalousrahastoon liittyvän järjestelmän, jota voitaisiin kutsua nimellä Jericho (Joint European Rural Investment CHOice);

85.  korostaa, että epäsuotuisat alueet ovat usein erittäin arvokkaita kulttuurimaiseman, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja ympäristöetujen sekä maaseutualueiden dynamiikan turvaamisen kannalta; kannattaa tässä yhteydessä, että epäsuotuisien alueiden luonnonhaittakorvaus toisessa pilarissa säilytetään, ja kehottaa parantamaan sen tehokkuutta; uskoo, että epäsuotuisien alueiden viljelijöille annettavan tuen kohdennettu luonne on äärimmäisen tärkeää viljelytoiminnan jatkamiseksi näillä alueilla, jolloin vähennetään vaaraa siitä, että viljelysmaat hylätään; korostaa, että jäsenvaltioiden ja alueellisten ja paikallisten viranomaisten on vastattava perusteiden hienosäädöstä EU:n tarjoaman kehyksen puitteissa;

86.  korostaa, että jäsenvaltioiden maaseuturakenteet ovat hyvin erilaisia ja edellyttävät siksi eriytettyjä toimia; toivoo siksi suurempaa joustavuutta, jotta jäsenvaltiot ja alueet voivat toteuttaa vapaaehtoisia toimenpiteitä, joita EU:n olisi yhteisrahoitettava sillä edellytyksellä, että näistä toimenpiteistä on ilmoitettu komissiolle ja että komissio on hyväksynyt ne; muistuttaa, että yhteisrahoitusosuudessa on jatkossakin otettava huomioon lähentymisalueiden erityiset tarpeet ja tilanteet vuoden 2013 jälkeen;

87.  suosittaa, että jäsenvaltioille erityisen tärkeissä toisen pilarin toimenpiteissä olisi myös vuoden 2013 jälkeen säilytettävä nykyiset yhteisrahoitusosuudet; korostaa kuitenkin, että kansallisen yhteisrahoituksen lisääminen ei saa johtaa toisen pilarin uudelleen kansallistamiseen tai lisätä jäsenvaltioiden välisiä eroja, jotka liittyvät siihen, missä määrin ne pystyvät yhteisrahoittamaan omia painopisteitään;

88.  muistuttaa, että mukauttaminen kaikissa muodoissaan, sekä pakollisena että vapaaehtoisena, lakkaa maaseudun kehittämistoimenpiteiden rahoituskeinona vuonna 2012, ja korostaa, että seuraavalla rahoituskaudella on varmistettava toisen pilarin asianmukainen rahoitus;

89.  kehottaa välttämään äkkinäisiä muutoksia toisen pilarin määrärahojen jakamisessa, sillä jäsenvaltiot, paikallisyhteisöt ja maatilat tarvitsevat suunnitteluvarmuutta ja jatkuvuutta; korostaa, että näiden varojen jakamisesta käytävää keskustelua ei saa irrottaa keskustelusta, joka koskee ensimmäisen pilarin varojen jakamista; kehottaa siksi komissiota kehittämään pragmaattisen lähestymistavan perusperiaatteeksi toisen pilarin varojen uudelleen jakamiselle; tunnustaa, että toisen pilarin varat on jaettava jäsenvaltioiden kesken oikeudenmukaisesti noudattaen objektiivisia perusteita, joiden on heijastettava Euroopan alueiden tarpeiden erilaisuutta; toivoo, että nämä muutokset saavutetaan rajoitetun siirtymäkauden jälkeen rinnatusten ensimmäisen pilarin varojen jakamiseen tehtävien muutosten kanssa;

90.  toivoo maaseudun kehittämistä koskevalle yhteisrahoitukselle sääntöjä, jotka mahdollistavat alueellisella tai paikallisella tasolla julkisten ja yksityisten varojen välisen täydentävyyden kansallisesti yhteisrahoitetussa osuudessa, jolloin vahvistetaan käytettävissä olevia keinoja, joilla pyritään maaseutualueita koskevassa yleisessä politiikassa määritettyihin tavoitteisiin;

91.  kehottaa yksinkertaistamaan ohjelmasuunnittelua ja hallintoa kaikilla toisen pilarin tasoilla tehokkuuden parantamiseksi; vaatii yksinkertaistettuja, tehokkaita ja vaikuttavia järjestelmiä täydentävien ehtojen noudattamista koskevaa valvontaa, arviointia ja raportointia varten; uskoo, että ensimmäisen ja toisen pilarin tarkastuksia ja valvontaa olisi yhdenmukaistettava ja johdonmukaistettava samanlaisilla säännöillä ja menettelyillä, jotta vähennetään viljelijöihin kohdistuvien tarkastusten yleistä taakkaa; kehottaa lisäämään maatalouden ympäristötoimenpiteiden viisivuotisen velvoiteajanjakson joustavuutta;

92.  vaatii vapauttamaan osuuskunnat maatalouden kehittämistä koskevien varojen saantia koskevasta kiellosta sekä yleisesti rajoituksista, jotka koskevat tukia yrityksille, jotka ylittävät komission suosituksen 2003/61/EY mukaisen pk-kynnyksen;

93.  katsoo, että syrjäisimpien alueiden on voitava nauttia jatkossakin erityiskohtelusta maaseudun kehittämispolitiikan yhteydessä, koska näiden alueiden maantieteelliset vaikeudet ja niiden maatalouselinkeinojen käytettävissä olevien viljelykasvien vähäinen määrä antavat perusteet säilyttää yhteisön rahoitusosuus 85 prosentissa maaseudun kehittämisohjelmien kustannusten korvaamiseksi;

94.  pitää tervetulleena siirtymistä kohti maaseudun kehittämisohjelmien ja erityisesti koheesiopolitiikan parempaa koordinointia unionin tasolla päällekkäisyyksien ja ristiriitaisten tavoitteiden välttämiseksi; muistuttaa kuitenkin EU:n koheesiopolitiikkaan ja maaseudun kehittämisohjelmiin liittyvien hankkeiden mittakaavaeroista ja kannattaa siksi sitä, että rahastot säilytetään erillään ja että maaseudun kehittämisohjelmissa keskitytään edelleen maaseutuyhteisöihin ja ne säilytetään poliittisesti itsenäisinä välineinä;

95.  katsoo, että koheesiopolitiikka sekä uusi ja vahva yhteinen maatalouspolitiikka vapauttavat maaseutualueiden taloudellisen potentiaalin ja auttavat luomaan turvattuja työpaikkoja niin, että samalla otetaan huomioon näiden alueiden kestävä kehitys;

96.  pitää tärkeänä politiikkoja, joilla pyritään kannustamaan rajatylittävään yhteistyöhön jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä, jotta omaksuttaisiin ympäristönsuojelukäytäntöjä ja varmistettaisiin luonnonvarojen kestävyys silloin, kun viljelytoiminnalla ja erityisesti vedenkäytöllä on rajatylittäviä vaikutuksia;

o
o   o

97.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) EUVL L 209, 11.8.2005, s. 1.
(2) EUVL L 277, 21.10.2005, s. 1.
(3) EUVL L 55, 25.2.2006, s. 20.
(4) EUVL L 30, 31.1.2009, s. 112.
(5) EUVL L 299, 16.11.2007, s. 1.
(6) EUVL L 30, 31.1.2009, s. 16.
(7) Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2010)0286.
(8) Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2010)0223.

Päivitetty viimeksi: 18. joulukuuta 2012Oikeudellinen huomautus