Itävaltalainen päivälehti Der Standard raportoi äskettäin seuraavaa: ”Ammattimaisten edunvalvojien vaietun ammattikunnan osalta EU:ssa on vielä paljon ongelmia. Tosin rekisteri edunvalvojista on ollut olemassa vuodesta 2008 lähtien. Tämä rekisteri on kuitenkin vapaaehtoinen – päinvastoin kuin vastaava rekisteri Yhdysvalloissa – ja osoittautuu erittäin puutteelliseksi heti, kun on kyse konkreettisista toimeksiannoista. Useimmat edunvalvojat eivät edes saisi näkyä rekisterissä: 2 833 edunvalvojaa oli rekisteröitynä heinäkuun 4. päivänä, ja kuitenkin arvioidaan, että Brysselissä työskentelee vähintään 15 000 edunvalvojaa ja 1 500 edunvalvontajärjestöä. Tutkimusten mukaan neljäsosa näistä edunvalvontaryhmistä on PR-yrityksiä ja asianajotoimistoja, loput ovat kansainvälisiä järjestöjä, kauppakamareita, poliittisia puolueita ja voittoa tavoittelemattomia järjestöjä.”
1. Suunnitteleeko komissio edunvalvojien pakollista ilmoittautumista rekisteriin Yhdysvaltain esimerkin mukaan?
2. Jos kyllä, milloin sellainen rekisteri valmistuisi?
3. Jos ei, miksi ei?
4. Onko olemassa arvioita siitä, kuinka paljon toimeksiantoja EU:n alueella ohjataan rekisteröityneiden edunvalvojien kautta?
5. Onko olemassa arvioita siitä, kuinka paljon toimeksiantoja EU:n alueella ohjataan muiden kuin rekisteröityneiden edunvalvojien kautta?