EU julisti aiemmin Syyrialle raakaöljyn ja joidenkin öljytuotteiden vientikiellon. Ottaen huomioon raakaöljyn maailmanlaajuisen kysynnän Syyria voi kuitenkin mahdollisesti löytää muita ostajia ja siten pitää taloudelliset vahinkonsa vähäisinä.
Mitä vaikutuksia komissio odottaa kyseisellä vientikiellolla olevan? Minkä perusteella vientikiellon onnistuminen voidaan jatkossa arvioida? Mitä vaikutuksia komissio odottaa vientikiellolla olevan siviiliväestöön?
Mitä mekanismeja luodaan sen estämiseksi, että Syyria kiertää EU:n asettamaa vientikieltoa esimerkiksi käyttämällä hyväkseen kolmansia maita, jotka tuovat syyrialaista öljyä ja myyvät sen sitten EU:hun?
Aikooko komissio asettaa muille syyrialaisille tuotteille vientikiellon ottaen huomioon konfliktien jatkumisen Syyriassa? Jos aikoo, mille tuotteille ja milloin?
Kuinka monta barrelia öljyä Syyriasta on tuotu viime vuosina vientikieltoa vastaavan ajanjakson aikana? Kuinka kalliiksi vientikielto tulee siten euroissa mitattuna?
Aikooko komissio suositella myös tiettyjen tuotteiden viennin kieltämistä Syyriaan?
Suositteleeko komissio tuontikiellon kaltaisten menetelmien käyttöönottoa myös muita sellaisia maita vastaan, joissa hallitus käyttää väkivaltaa omia kansalaisiaan kohtaan?