Schulz kansainvälisenä miinojen vastaisena päivänä
Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz totesi kansainvälisenä miinojen vastaisena päivänä seuraavaa:
"Maamiinat ja rypäleammukset ovat aseita, joita käytetään tarkoituksellisesti sekä ammattisotilaita että siviiliväestöä vastaan.
Maasta pakenevat siviilit olivat ensisijainen kohde, kun maamiinoja käytettiin äskettäin Syyrian Turkin ja Libanonin vastaisella rajalla. Tämä on jälleen yksi osoitus Syyrian hallinnon petollisuudesta, ja tuomitsen sen jyrkästi.
Lapset ovat usein maamiinojen ja rypäleammusten ensimmäisiä uhreja sekä sodan että rauhan aikana. Sen lisäksi, että pyritään pysäyttämään maamiinojen ja rypäleammusten leviäminen, on keskityttävä myös miinanraivaustoimintaan ja uhrien avustamiseen. Haluan tänä päivänä kiittää kaikkia paikallisia ja kansainvälisiä järjestöjä, jotka auttavat raivaamaan miinoitettuja alueita ja avustavat uhreja ja heidän perheitään.
Onnittelen Suomea sen päätöksestä liittyä miinakieltosopimukseen tammikuussa 2012. Pyydän Puolaa, viimeistä EU:n jäsenvaltiota, joka ei ole vielä ratifioinut miinakieltosopimusta, pitämään kiinni lupauksestaan ratifioida se tänä vuonna. Pyydän myös niitä kymmentä EU:n jäsenvaltiota, jotka ovat jättäytyneet rypäleammuksia koskevan yleissopimuksen ulkopuolelle, liittymään siihen mitä pikimmin."
Taustatietoa:
Euroopan parlamentin päätöslauselma 7. heinäkuuta 2011 edistyksestä miinoja koskevissa toimissa
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-%2f%2fEP%2f%2fTEXT%2bTA%2bP7-TA-2011-0339%2b0%2bDOC%2bXML%2bV0%2f%2fEN&language=EN
Lisätietoja:
europarl.president.press@europarl.europa.eu
-
Armin MachmerTiedottajaGSM: +32 479 97 11 98