Broken relationships 
Broken relationships

Vierailukeskus Parlamentarium

Parlamentarium

Euroopan parlamentin vierailukeskus

Koe Euroopan parlamentti aivan uudella tavalla. Parlamentin vierailukeskuksessa Brysselissä niin lapset kuin aikuiset voivat tutustua kaikkia kansalaisia edustavaan parlamenttiin uudella, innostavalla tavalla.

Dynaamiset, interaktiiviset multimedianäytöt johdattavat matkalle Euroopan yhdentymiseen ja kertovat sen vaikutuksista meidän kaikkien arkipäivään. Vierailukeskus toimii kaikilla EU:n 24 virallisella kielellä, ja sisäänpääsy on ilmainen. Tilat ovat täysin esteettömät myös erityisryhmille.

Tule ja tutustu

Huippumoderni 360 asteen digitaalinen valkokangas vie keskelle parlamentin toimintaa. Pääosassa ovat suorilla vaaleilla valitut Euroopan parlamentin jäsenet eli mepit. Kosketusnäyttöjen avulla edustajista voi hakea lisätietoa.

Vierailukeskuksessa pääsee virtuaalimatkalle halki Euroopan. Matkalla selviää, miten EU on vaikuttanut elämään eri maissa, ja samalla voi kuunnella kansalaisten mietteitä EU:sta.

Äänitunneli tutustuttaa vierailijat Euroopan monikieliseen perinteeseen, ja kolmiulotteiset mallit kuvaavat Euroopan parlamentin rakennuksia sen kolmessa toimipaikassa eli Brysselissä, Strasbourgissa ja Luxemburgissa.

 

Virtuaalinen tutustumiskäynti

"Historiaa"

Virtual visit of "History area" 
Virtual visit of "History area"

"Moninaisuudessaan yhtenäinen"

Virtual visit of "United in Diversity" 
Virtual visit of "United in Diversity"

Multimedia produced by the Intranet Services Unit, DG ITEC, European Parliament

 

Lisätietoja

Puhumme sinun kieltäsi

Ainutlaatuinen piirre vierailukeskuksessa on, että se toimii kaikilla EU:n 24 virallisella kielellä. Tämä on mahdollista kannettavien multimediaoppaiden ansiosta.

Multimediaoppaat antavat tietoa ja näyttävät lyhyitä filminpätkiä vierailun eri vaiheissa. Opaslaitteisiin saa lapsille tarkoitettuja erityistoimintoja, ja kuulovammaisille on erityinen ääniohjelmisto. Vierailukeskuksen henkilökunta tarjoaa mielellään apuaan.

 

Perheet ovat tervetulleita

Vierailukeskus on tarkoitettu kaikenikäisille. 8-14-vuotiaille on tunnin kestäviä erityiskierroksia, ja lapset on huomioitu kierroksen jokaisessa vaiheessa. He saavat myös oman multimediaoppaan käyttöönsä maksutta.

 

Esteettömät vierailut erityisryhmille

Vierailukeskus soveltuu myös erityisryhmille.

Liikuntarajoitteiset vierailijat pääsevät helposti liikkumaan pyörätuolilla. Henkilökunta antaa apua, ja käytettävissä on rajoitettu määrä pyörätuoleja. Pyörätuolia tarvitsevia pyydetään ottamaan yhteyttä viimeistään päivää ennen vierailua joko sähköpostitse parlamentarium@europarl.europa.eu tai soittamaan keskukseen.

Näkövammaisten käytettävissä on parlamenttia äänitiedostojen avulla kuvaavia erityisoppaita. Saatavilla on pistekirjoituksella varustettuja kohokarttoja englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja hollanniksi. Kahdessa paikassa on pistekirjoitusnäppäimistöjä. Keskukseen pääsee myös opaskoiran kanssa.

Kuulovammaisia vierailijoita varten multimediaoppaissa on viittomakielellä tulkattuja videoita englanniksi (BSL), ranskaksi (LSF), saksaksi (DGS) ja hollanniksi (NGT). Keskus järjestää myös tunnin kestäviä erityiskierroksia kuulovammaisille vierailijoille. Koko keskus on lisäksi varustettu induktiosilmukoilla.

Euroopan parlamentti toimii esteettömyyden parantamiseksi. Lähetä parannusehdotuksesi osoitteeseen parlamentarium@europarl.europa.eu

 

Exhibitions and Events

We speak your language

The Parlamentarium Visitor Centre hosts events and exhibitions.

You are invited to explore the richness of Europe through exhibitions on the theme of united in diversity. Panel discussions, book fairs and presentations will also be held in our multifunctional suite.

Usein kysyttyä - Parlamentarium
 
Mitä vierailu maksaa?

Vierailu on ilmainen, samoin multimediaoppaan käyttö on maksutonta.

 
Pitääkö vierailu varata etukäteen?

Ei, vierailukeskukseen voi tulla koska tahansa sen aukioloaikoina.

 
Voiko vierailukeskukseen tulla ryhmänä?

Kyllä, mutta jos ryhmässä on yli 20 henkeä, pyydetään ennakkoilmoitusta, jotta multimediaoppaita riittää kaikille. Ilmoituksen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen parlamentarium@europarl.europa.eu

 
Onko koululaisryhmille erityisjärjestelyjä?

Kyllä. Koululaisille on roolipeli, jossa osallistujat voivat kokeilla, millaista on olla Euroopan parlamentin jäsen. Lisätietoja Roolipeli-osiossa.

 
Onko liikuntarajoitteisille esteitä?

Ei, sillä keskus on suunniteltu niin, että pyörätuolillakin voi tulla vierailulle. Jos tarvitset pyörätuolin käyttöösi, lähetä viesti osoitteeseen parlamentarium@europarl.europa.eu.

 
Saavatko näkövammaisten opaskoirat tulla vierailukeskukseen?

Saavat.

 
Mitä vierailukeskus tarjoaa kuulorajoitteisille?

Multimediaoppaissa on viittomakielellä tulkattuja videoita englanniksi (BSL), ranskaksi (LSF), saksaksi (DGS) ja hollanniksi (NGT). Keskus järjestää myös tunnin kestäviä erityiskierroksia kuulovammaisille vierailijoille. Keskus on varustettu induktiosilmukoilla.

 
Pääseekö vierailukeskukseen lastenvaunujen kanssa?

Kyllä, keskukseen voi tulla myös pienten lasten ja vaunujen kanssa. Lisätietoja "Perheet ovat tervetulleita" ‑osiossa.

 
Soveltuuko vierailukeskus myös lapsille?

Kyllä. 8-14-vuotiaille on noin tunnin kestäviä erityiskierroksia. Keskuksen kaikissa osissa on jotain myös lapsille, muun muassa erityisesti lapsille tarkoitettuja toimintoja.

 
Onko keskuksessa tila vaipanvaihdolle?

Kyllä.

 
Voiko lapset jättää kierroksen ajaksi "lapsiparkkiin"?

Lapsiparkkia ei ole.

 
Tarvitaanko vierailukeskuskäynnillä henkilötodistusta?

Ei.

 
Onko parlamentissa turvatarkastuksia?

Kyllä. Vierailijoita pyydetään laittamaan laukkunsa läpivalaisulaitteeseen ja kulkemaan metallinpaljastimen kautta.

 
Kuinka kauan kierros vierailukeskuksessa kestää?

Aikaa on hyvä varata vähintään tunti.

 
Voinko ostaa matkamuistoja?

Vierailukeskuksessa on lahjatavaramyymälä. Sen aukioloajat ovat samat kuin vierailukeskuksella.

 
Saako keskuksesta syötävää?

Parlamentariumissa on kahvila, josta saa juomia ja välipaloja.

 
Onko vierailukeskus avoinna viikonloppuisin?

Kyllä. Keskus on avoinna joka päivä seuraavasti:
Maanantai klo 13-18
Tiistai ja keskiviikko klo 9-18
Torstai ja perjantai klo 9-18
Lauantai ja sunnuntai klo 10-18
Parlamentarium on avoinna ympäri vuoden paitsi 1. tammikuuta, 1. toukokuuta, 1. marraskuuta ja 24., 25. ja 31. joulukuuta.

 
Millä kielillä vierailukeskus toimii?

Kaikki aineistot ovat saatavilla kaikilla EU:n 24 virallisella kielellä. Tämä on yksi Parlamentariumin erikoispiirteistä.

 
Järjestetäänkö vierailukeskuksessa opastettuja kierroksia?

Ei. Käytössä ovat kannettavat multimediaoppaat.

 
Onko keskuksessa vaatesäilytystä?

Vierailijoiden käytettävissä on vaatesäilytys ja säilytyslokerot laukuille 5€ maksua vastaan, joka palautetaan lähtiessä.

 
Mihin voi pysäköidä?

On suositeltavaa käyttää julkisia liikennevälineitä, sillä parlamentin lähistöllä ei ole juurikaan pysäköintitilaa.
Linja-autoille on matkustajien jättämistä ja poimimista varten tilaa Rue de Trévesin ja Rue Montoyerin risteyksessä.

 
Voiko pyörän jättää jonnekin?

Kyllä, vierailukeskuksen ulkopuolella on tavallinen pyöräteline.

 
 
Tools

Yhteystiedot

Euroopan parlamentti

Parlamentarium - Euroopan parlamentin vierailukeskus
Willy Brandt -rakennus
Rue Wiertz 60 / Wiertzstraat 60
1047 Bryssel
Belgia

Aukioloajat

Maanantai klo
13:00 - 18:00
 
 
Tiistai klo
09:00 - 18:00
 
 
Keskiviikko klo
09:00 - 18:00
 
 
Torstai klo
09:00 - 18:00
 
 
Perjantai klo
09:00 - 18:00
 
 
Lauantai klo
10:00 - 18:00
 
 
Sunnuntai klo
10:00 - 18:00
 
 

Sisäänpääsy päättyy 30 min. ennen Parlamentariumin sulkemisaikaa.

Vierailukeskus on suljettu seuraavina päivinä:

1 tammikuuta
1 toukokuuta
1 marraskuuta
24, 25, 31 joulukuuta

Sisäänpääsy on maksuton.

Saapumisohjeet

Vierailukeskukseen pääsee bussilla, metrolla tai junalla. EU-kortteliin voi myös kävellä kaupungin keskustasta. Parlamentin rakennuksen lähistöllä on hyvin vähän paikoitustilaa, joten on suositeltavaa käyttää julkisia liikennevälineitä.

Junalla

Brysselin kolmelta päärautatieasemalta (Midi, Central, Nord) on yhteys Luxembourg-asemalle, josta on vain 200 metriä vierailukeskukseen.SNCB

 
Bussilla tai metrolla

Brysselin joukkoliikenneyhtiön STIB:n raitiovaunuilla, busseilla ja metrolla voi liikkua helposti yhdellä lipulla.STIBBussi
Busseilla 27 ja 38 pääsee kaupungin keskustasta Place du Luxembourgille.
Lentoasemalta Place du Luxembourgille pääsee busseilla 12 ja 21.
Metro
Linjoilla 1 ja 5 pääsee Maelbeekin asemalle, josta on 10 minuutin kävelymatka parlamenttiin.
Linjoilla 2 ja 6 pääsee Trônen asemalle, josta on 7 minuutin kävelymatka parlamenttiin.

 

Palvelut

Vierailukeskuksessa on seuraavat palvelut:

Kahvila
Lahjatavaramyymälä
Vaatesäilytys ja säilytyslokerot
Näyttelyalue
Materiaalikeskus

Lataa esite

Lisätietoja Euroopan parlamentin vierailukeskuksen tarjonnasta:

Turvallisuus

Vierailukeskukseen pääsee ilman henkilötodistusta. Vierailijoille tehdään kuitenkin turvatarkastus, jossa tavarat läpivalaistaan.