Takaisin Europarl-portaaliin

Choisissez la langue de votre document :

MIETINTÖ     
PDF 155kWORD 44k
22. marraskuuta 1996
PE 215.242/lop. A4-0392/96
Alaikäisten adoptiota koskevan lainsäädännön ja jäsenvaltioiden välisen yhteistyön parantaminen
oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevä valiokunta
Esittelijä: Carlo Casini
Parlamentin puhemies ilmoitti 15. helmikuuta 1995 pidetyssä istunnossa lähettäneensä työjärjestyksen 45 artiklanmukaisesti COLLI COMELLIN ja DANESININ Forza Europa -ryhmän puolesta jättämän, adoptiolainsäädännön parantamista koskevan päätöslauselmaehdotuksen oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevään valiokuntaan lausuntoa ja mietintöä varten.
 A. PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
 B. PERUSTELUT
 LIITE I
 L A U S U N T O
 L A U S U N T O

 Parlamentin puhemies ilmoitti 15. helmikuuta 1995 pidetyssä istunnossa lähettäneensä työjärjestyksen 45 artiklanmukaisesti COLLI COMELLIN ja DANESININ Forza Europa -ryhmän puolesta jättämän, adoptiolainsäädännön parantamista koskevan päätöslauselmaehdotuksen oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevään valiokuntaan lausuntoa ja mietintöä varten.

Oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevä valiokunta päätti 23. maaliskuuta 1995 pitämässään kokouksessa laatia mietinnön ja pyysi siihen lupaa 24. maaliskuuta 1995 päivätyllä kirjeellään. Parlamentin puhemies ilmoitti 13. kesäkuuta 1995 pidetyssä istunnossa ilmoitti puhemieskonferenssin antaneen valiokunnalle luvan mietinnön laatimiseen aiheesta (ja lausunnon pyytämiseen kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnalta sekä kulttuuri- nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevältä valiokunnalta).

Oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevä valiokunta nimitti 23. maaliskuuta 1995 pitämässään kokouksessa esittelijäksi Carlo Casinin.

Valiokunta käsitteli mietintöluonnosta 27. marraskuuta 1995, 1. - 2. lokakuuta 1996, 28. lokakuuta 1996 ja 19. marraskuuta 1996 pitämissään kokouksissa.

Viimeisessä näistä kokouksista valiokunta hyväksyi päätöslauselmaesityksen äänin 10 puolesta, 7 tyhjää.

Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: puheenjohtaja ja esittelijä Casini, 1. varapuheenjohtaja Rothley, 2. varapuheenjohtaja Palacio Vallelersundi, 3. varapuheenjohtaja Barzanti, Ahlqvist, Añoveros Trias de Bes, Berger, Colombo Svevo (Janssen van Raayn puolesta), Fabre-Aubrespy, Falconer, Ferri, Gebhardt, Gröner (Cotin puolesta), Lehne, Oddy, Schlechter, Sierra González ja Zimmermann.

Kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnan sekä kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevän valiokunnan lausunnot ovat tämän mietinnön liitteenä.

Mietintö annettiin käsiteltäväksi 22. marraskuuta 1996.

Määräaika tarkistusten jättämiselle ilmoitetaan sen istuntojakson esityslistaluonnoksessa, jonka aikana mietintöä käsitellään.


 A. PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Päätöslauselma alaikäisten adoptiota koskevan lainsäädännön ja

jäsenvaltioiden välisen yhteistyön parantamisesta

Euroopan parlamentti, joka

- ottaa huomioon Colli Comellin ja Danesin Forza Europa -ryhmän nimissä käsiteltäväksi antaman päätöslauselmaehdotuksen adoptointia säätelevien lakien parantamisesta (B40568/94),

- ottaa huomioon työjärjestyksensä 45 artiklan,

- ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

- ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien 20. marraskuuta 1989 hyväksymän lapsen oikeuksien sopimuksen,

- ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.1 artiklan 6 kohdan ja K.3 artiklan, joissa käsitellään oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla, sekä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 220 artiklan,

- ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 4. marraskuuta 1950 tehdyn Euroopan yleissopimuksen,

- ottaa huomioon Euroopan parlamentin 16. maaliskuuta 1989 antaman päätöslauselman keinohedelmöityksestä " in vivo ja in vitro "(1),

- ottaa huomioon Euroopan parlamentin 13. joulukuuta 1991 antaman päätöslauselman lasten ongelmista Euroopan yhteisössä(2)

- ottaa huomioon Euroopan neuvoston 24. huhtikuuta 1967 hyväksymän Euroopan yleissopimuksen lasten adoptoinnista,

- ottaa huomioon 29. toukokuuta 1993 tehdyn yleissopimuksen lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisen adoption alalla,

- ottaa huomioon oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevän valiokunnan mietinnön sekä kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnan ja kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevän valiokunnan lausunnot (A4-0392/96)

A. katsoo, että adoption pääasiallisena tavoitteena on oltava adoptoitavan lapsen etu ja kyseisen lapsen oikeuksien suojaaminen,

B. katsoo, että adoptoitavan lapsen etua on pidettävä ensisijaisena, kun isästä ja äidistä koostuva perhe valitaan adoptoivaksi perheeksi, ja tämän varmistamiseksi on saatava aikaan hyvä yhteistyö valtion laitosten, kansalaisjärjestöjen ja adoptiohaluisten henkilöiden välillä,

C. katsoo, että alaikäisellä on niin usein kuin mahdollista oltava oikeus olla alkuperäisten vanhempiensa kasvatettavana ja että niissä tapauksissa, joissa nämä eivät tilapäisesti pysty tähän, hänet on uskottava sellaisten henkilöiden huostaan, jotka voivat suojella hänen oman arvon tuntoaan ja oikeuksiaan, välttäen laitoshoitoa ja ottaen huomioon, että kun asianomaiset viranomaiset katsovat todellisen hylkäämisen tapahtuneeksi, lapsi voidaan adoptoida, jolloin suhteet alkuperäiseen perheeseen katkeavat,

D. katsoo, että adoptio tekee hylätystä lapsesta adoptiovanhempiensa lapsen,

E. ottaa huomioon, että kaikissa unionin jäsenvaltioissa syntyvyys on laskenut voimakkaasti ja että adoptiopyynnöt ovat lisääntyneet huomattavasti, siinä määrin että vain pieni prosenttiosuus niistä voidaan toteuttaa, ja että tästä on seurauksena kansainvälisten adoptioiden yleistyminen.

F. katsoo, että adoptiojärjestelmiin, erityisesti kansainväliseen adoptiojärjestelmään, liittyy nykyisin ongelmia, minkä vuoksi niiden merkitystä välineenä, jolla rajoista välittämättä pyritään antamaan koti lapsille, ollaan arvioimassa uudelleen, siten että menettelyihin sovelletaan entistä tiukempia valvontajärjestelmiä,

G. katsoo, että kansainvälinen adoptio on toteutettava vain, jos edes taloudellisen tai sosiaalisen avun keinoin ei ole todella mahdollista, että lapsi kasvaisi alkuperäisessä perheessään tai toissijaisesti kotimaassaan häntä hoitavassa tai hänet adoptoineessa perheessä, mutta että siinä tapauksessa, että lapsi on tosiasiallisesti ja todennetusti hylätty, kansainvälistä adoptiota on edistettävä ulkomaisia menettelyjä tukevin toimenpitein, joilla toisaalta varmistetaan menettelyn avoimuus ja toisaalta vältetään aiheuttamasta tarpeettomia vaikeuksia adoptiota hakeneille,

H. katsoo, että tämän johdosta kansainvälisessä adoptiossa on korvaamattoman tärkeää, että nykyisistä yksityisten toimijoiden varassa toimivista järjestelyistä siirrytään järjestelmään, jossa edellytetään, että ulkomailla toteutettavissa menettelyissä välittäjinä toimivat hyväksytyt ja julkisten viranomaisten valvomat voittoa tavoittelemattomat järjestöt,

I. katsoo, että esim. luonnononnettomuuksien tai sodankäynnin seurauksena syntyneissä hätätapauksissa tai alaikäisten turvapaikanhakijoiden kohdalla voidaan toteuttaa myös muita järjestelyjä, kuten väliaikaisia kansallisia tai kansainvälisiä holhous- tai sijaisperhejärjestelyjä,

J. katsoo, että on välttämätöntä laatia adoptoidun oikeudellista asemaa koskevat säädökset, joiden avulla valtioiden välisessä yhteistyömenettelyssä varmistetaan jäsenvaltioissa toteutettujen adoptioiden vastavuoroinen tunnustaminen,

1. Katsoo, että adoption yksinkertaistamiseen tähtäävät lainsäädännölliset tai hallinnolliset toimenpiteet olisi aina toteutettava osana vahvaa politiikkaa vaikeuksissa olevien perheiden auttamiseksi taloudellisesti ja sosiaalisesti sekä suoria tukitoimenpiteitä lasten hylkäämisen tai laitokseen ohjaamisen estämiseksi;

2. Kehottaa jäsenvaltioita myöntämään adoptio-oikeus myös yksittäisille henkilöille ja yhdessä eläville;

3. Vetoaa niihin jäsenvaltioihin, jotka eivät ole vielä ratifioineet Ajan yleissopimusta vuodelta 1993, että ne ratifioisivat mahdollisimman pian tämän sopimuksen, jonka tarkoituksena on ratkaista nykyiset ristiriitaisuudet tuomioistuinten toimivaltaa koskevien oikeudellisten säädösten ja hallintoelinten toimivaltaa koskevien säädösten välillä adoptioon liittyvien kysymysten osalta,

4. Komission ja neuvoston olisi painostettava jatkuvasti kolmansia maita, joista unioniin adoptoidut lapset ovat peräisin, ratifioimaan Haagin yleissopimus mahdollisimman nopeasti.

5. Katsoo, että siitä sopimusoikeudellisesta luonteesta, joka adoptiomenettelyllä on joissakin jäsenvaltioissa, joissa oikeudellinen valvonta kohdistuu vain sopimuksen vahvistamisvaiheeseen, voi aiheutua erilaisia eettisiä ja oikeudellisia ongelmia, lapsen alkuperäisten vanhempien ja adoptiovanhempien väliseen yhteyteen liittyvien ongelmien lisäksi,

6. Vahvistaa sen periaatteen, että kansallinen tai kansainvälinen adoptio voidaan toteuttaa vasta sen jälkeen, kun toimivaltaiset julkiset viranomaiset ovat todenneet, että alaikäinen on adoptoitavissa, ja kun on varmistettu - tapauksissa, joissa tätä vaaditaan -, että kaikkien asianosaisten henkilöiden, elinten ja lapsen huoltajien suostumukset on annettu vapaasti ja kirjallisina,

7. Pyytää jäsenvaltioita panemaan täytäntöön välineitä, joiden avulla kansallista tai kansainvälistä adoptiota hakevia pariskuntia neuvotaan, autetaan ja seurataan adoption eri vaiheissa,

8. Kehottaa jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan ikäryhmää, jonka sisällä adoptiota haluavilla on oikeus hakea adoptiota;

9. Ottaa huomioon kansainväliseen adoptioon liittyvät vaikeudet ja pyytää, että jäsenvaltiot vahvistavat soveltuvuuden vasta tarkistettuaan, täyttävätkö adoptiovanhemmiksi haluavat erityiset vaatimukset;

10. Pyytää jäsenvaltioita hyväksymään adoptiomenettelyissä välittäjiksi ainoastaan julkiset tai valtiolta luvan saaneet järjestöt, jotka toimivat voittoa tavoittelematta ja jotka antavat osoituksen täydellisestä luotettavuudesta;

11. Pahoittelee sitä, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen oikeus- ja sisäasioita koskevan VI osaston alalla toteutetut toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä unionin tavoitteiden saavuttamiseksi ja unionia kohtaaviin haasteisiin vastaamiseksi,

12. Pyytää Euroopan neuvostoa jatkamaan yleistä perhepolitiikan alaa ja erityisesti adoptiota koskevaa oikeudellista ja sosiaalista toimintaansa yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa ja erityisesti toimimaan suhteissa Keski- ja Itä-Euroopan maihin (joista osa adoptoitavista lapsista on lähtöisin) yhteensovittavana elimenä demokraattiseen järjestelmään siirtyvien maiden ja eurooppalaisten oikeusvaltioiden välillä,

13. Kehottaa komissiota ja neuvostoa syventämään yhteistyössään assosioitujen valtioiden kanssa adoptiokysymyksiin liittyvää toimintaansa oikeus- ja sosiaalialalla noudattaen asiaa koskevia kansainvälisen tason säädöksiä;

14. Pyytää Euroopan komissiota esittämään konkreettisia ehdotuksia, jotka liittyvät yhteistyön edistämiseen soveltuvin toimenpitein yksityisoikeuden alalla, tarkoituksena muun muassa estää hylkääminen ja varmistaa, että lapsi pysyisi mikäli mahdollista alkuperäisessä perheessään tai toissijaisesti kotimaassaan häntä hoitavassa tai hänet adoptoineessa perheessä;

15. Katsoo, että on korvaamattoman tärkeää, että neuvosto hyväksyy mahdollisimman pian Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaiset "yhteiset toiminnat", joiden tarkoituksena on:

- ottaa käyttöön viisumipolitiikka, jolla on tarkoitus estää lasten joutuminen laittomien käytäntöjen kohteeksi, joita kansainväliset adoptioverkostot harjoittavat henkilöiden vapaan liikkuvuuden varjolla,

- lapsilla käytävän kaupan ehkäiseminen ja vastustaminen,

- perustaa ohjelma, jonka tarkoituksena on kehittää aloitteita lastenryöstöjen torjuntaan ja lapsilla käytävän kaupan käsittelyyn erikoistuneiden vastuuhenkilöiden koulutus- ja vaihto-ohjelmiksi,

- antaa Europolin huumeyksikölle toimivalta sekä lapsenryöstöjen että lapsilla käytävän kaupan torjunnassa;

16. Pyytää yhteisön toimivaltaisia viranomaisia sisällyttämään toimintaansa myös erityisohjelmia, joiden avulla pannaan täytäntöön hylättyjä lapsia koskevia ennaltaehkäiseviä ohjelmia ja suojeluohjelmia ja joiden tavoitteena on, että kansainvälisessä adoptiomenettelyssä tarvittavia välittäjiä valvotaan lähtömaassa,

17. Pyytää lisäämään eurooppalaisen ulottuvuuden kansainväliseen adoptioon jäsenvaltioiden nimittämien keskeisten viranomaisten tapaamisten muodollistamiseksi ja asianmukaisten päätöksentekokeinojen ja hallinnollisten keinojen käyttöön ottamiseksi, joihin kuuluu erityisesti kansainvälisen viitekeskuksen perustaminen tietokoneistetuksi tiedon, tutkimuksen ja arvioinnin välineeksi;

18. Pyytää jäsenvaltioita tekemään asoptiota tunnetuksi välineenä, jonka tarkoituksena on palvella lasten, ei aikuisten oikeuksia, ja osoittaa näin adoption sosiaalinen arvo välineenä, jonka avulla huolehditaan myös vanhempien hylkäämistä lapsista tai lapsista, joiden vanhemmilla on ylivoimaisia vaikeuksia kasvattaa lapsensa riittävän soveliaassa perheympäristössä,

19. Kehottaa puhemiestään välittämään tämän päätöslauselman jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, UNICEFille, Euroopan neuvoston neuvoa-antavalle yleiskokoukselle, neuvostolle ja komissiolle.

(1)() EYVL C N:o 96, 17.4.1989, s. 171.
(2)() EYVL C N:o 13, 20.1.1992, s. 534.


 B. PERUSTELUT

I JOHDANTO

Adoptiokäytäntö on muuttunut olennaisesti vuosisatojen aikana. Tässä mietinnössä käsitellään adoptiota pelkästään ihmisoikeuksien ja tässä tapauksessa erityisesti lasten oikeuksien edistämistä kaikilla aloilla koskevan parlamentin kannan osalta. On olemassa selvä jako toisaalta roomalaisen perinteen, jossa adoptio koskee myös aikuisia ja jolle on luoteenomaista lapsen antaminen lapsettomille sekä perintöoikeuden myöntäminen, ja toisaalta nykyaikaisen alaikäisten adoptoinnin, jonka tarkoituksena on tarjota perhe perheettömille lapsille, välillä.

Seuraavassa käsitellään ainoastaan tällaista adoptiota, johdon kohdistuu sekä kulttuuriin että ulkoisiin seikkoihin liittyviä muutospaineita.

Asenteisiimme adoptiota kohtaan vaikuttavat nykyaikaisen yhteiskunnan muutokset, jotka kyseenalaistavat käsityksemme ihmisoikeuksista, perheestä ja valtion, yksilön ja sosiaalisten perusrakenteiden välisistä yhteyksistä. Tämä koskee jopa termin "lapsi" määritelmää. Maailmanlaajuistumisella, rikkaiden ja köyhien maiden välisillä suhteilla, liikkumisen helppoudella ja väestörakenteellisilla muutoksilla on myös käytännön vaikutuksia adoptioon. Nykyaikaiset keinotekoiset lisääntymistekniikat voidaan myös nähdä vaihtoehtona adoptiolle tai äärimmäisissä tapauksissa (kohdun vuokrauksessa sijaisäiti tarjoutuu kantamaan "ylimääräistä" sikiötä) adoption käsitettä laajentavina.

Lisäksi adoptioon vaikuttavat erityisesti kansallisten oikeusjärjestysten erot. Kansainvälisen yksityisoikeuden säännökset ja henkilöiden liikkuvuutta koskevat säännöt liittyvät myös tähän kysymykseen.

Tässä yhteydessä oikeusviranomaisten yhteistyö yksityis- ja rikosoikeudellisissa asioissa on unionin kannalta yhteistä etua koskeva kysymys (K.1 artikla), joka muodostaa perusteen sille, että neuvosto tekisi komission tai jonkin jäsenvaltion aloitteesta yhteisen ehdotuksen. Parlamentin kysymykseen osoittama kiinnostus on näin ollen oikeutettua.

II ADOPTIO: KULTTUURIIN LIITTYVÄ JA POLIITTINEN KYSYMYS

A) Lapsen oikeus perheeseen

Ensinnäkin on mainittava, että on tapahtunut merkittävä kulttuuriin liittyvä muutos: adoptio koetaan nykyään keinona vanhempien tarjoamiseksi vanhemmattomalle lapselle, eikä keinona lapsen tarjoamiseksi lapsettomille.

Tämä uusi lähestymistapa hyväksytään yleisesti, mutta sitä ei käytännössä toteuteta loogisesti oikeudellisten ja kulttuuriin liittyvien johtopäätösten mukaisesti. Sen on myös otettava huomioon toinen useaan toistettu kanta, jonka mukaan lasten oikeushenkilöllisyys on tunnustettava, vaikka kyseinen käsite on oikeustieteelliseltä kannalta turha (ottaen huomioon, että nykyisen lainsäädännön mukaan kaikki ihmiset ovat oikeushenkilöitä), koska se olisi hyödyllinen määritettäessä toteutettavia käytännön toimenpiteitä. Lyhyesti sanoen on pidettävä mielessä seuraava perusperiaate: aikuisen oikeuksien sijasta on suojeltava lapsen oikeuksia.

Kokemus on osoittanut, että perheen, jolle on luonteenomaista vakaus, muut tekijät pois sulkeva ulottuvuus ja mies- ja naispuolisen hahmon (isä ja äiti)samanaikainen läsnäolo, merkitys on korvaamaton lapsen persoonallisuuden kehitykselle. Vaikka tällaiset perheyksiköt eivät välttämättä kaikissa tapauksissa tuota parasta mahdollista lopputulosta kasvatuksen kannalta, ne tarjoavat parhaimmat mahdolliset takuut. Tämänhetkinen poliittinen mielipide on enenevässä määrin siirtymässä kohti muunlaisten perheyksiköiden tunnustamista, ja homoseksuaalisten parien oikeudellista tunnustamista on ehdotettu. Voimme kuitenkin sivuuttaa tällaiset kysymykset, jos haluamme annamme lapsen etujen ohjata päätöksentekoamme. On selvää, että julkisten viranomaisten on keskityttävä järjestelyihin, jotka ovat lapsen etujen mukaisia ja jotka tarjoavat parhaimmat mahdolliset takuut. Lapsen oikeus perheeseen on näin ollen ymmärrettävä lapsen oikeutena elää perheympäristössä, jossa lapsi saa sellaisen isän ja äidin ohjausta, jotka elävät vakaassa keskinäiseen kiintymykseen perustuvassa parisuhteessa. Samoin perustein on annettava etusija naimisissa olevan parin adoptiolle (koska avioliitto tarjoaa paremmat takuut vakaudesta) suhteessa muihin parisuhteessa elävien parien tai yksittäisten ihmisten adoptioihin. Periaate lapsen edun ensisijaisuudesta estää syrjintää koskevien syytösten tekemisen, jotka olisivat oikeutettuja ainoastaan, jos adoption taustalla oleva tarkoitus olisi lapsen edun sijasta aikuisten edun suojeleminen. Vastaavasti vanha lähestymistapa, jonka mukaan adoptio on ainoastaan mahdollista lapsettomille, olisi käännettävä päinvastaiseksi. Kokemus, joka saadaan elettäessä yhdessä veljien ja sisarten kanssa, auttaa kehittämään lapsen persoonallisuutta, ja näin ollen olisi mahdollista antaa etusija pareille, joille on ennestään lapsia, suhteessa lapsettomiin pareihin, jotka näkevät adoption keinona ratkaista omat ongelmansa. Saman ajatustavan mukaisesti on pakko korostaa, että tapauksissa, joissa useampi lapsi samasta perheestä on hylätty, heidät adoptoitaisiin mahdollisuuksien rajoissa samaan perheeseen. Termiä "etusija" on käytetty harkiten: luonnollisesti voi esiintyä poikkeustapauksia, joissa esimerkiksi yksittäisen henkilön adoptio on ainoa mahdollinen ratkaisu, joka on vuorostaan suositeltava lapsen jättämiselle heitteille tai lapsen institutionalisoimiselle.

Luonnollisesti ei ole tarkoitus liittää kielteisiä konnotaatioita haluun saada lapsia. Tarkoituksena onkin itse asiassa edistää niitä vaihtoehtoja, jotka parhaimmalla mahdollisella tavalla edistävät lapsen etua nimenomaisesti yhdistämällä ne tähän tarpeeseen. Lapsen oikeus perheeseen on ensisijaisesti sen oikeus biologiseen perheeseen eli lapsen oikeus tulla biologisten vanhempiensa hoitamaksi, tunnustamaksi ja rakastamaksi. Nykyään tunnustetaan enenevässä määrin jokaisen ihmisolennon oikeus omaan identiteettiinsä, mikä viittaa ihmisen geneettisen perinnön immateriaalisuuteen ja ihmisen oikeuteen tuntea oma alkuperänsä. Yksi tämän oikeuden osatekijä on se tosiasia, että on lapsen edun mukaista, että sen biologiset siteet vastaavat yhteiskunnan, lainsäädännön ja tunnesiteiden vahvistamia yhteyksiä. Identiteettimme on yhteydessä alkuperäämme, ja epävarmuus tai sekaantumisen vaara tässä suhteessa voi johtaa vahingolliseen tilanteeseen, jossa lapsi on epävarma omasta psykologisesta identiteetistään. Näin ollen biologisten vanhempien hylkääminen ei ole koskaan myönteistä. Lasten adoptio on näin ollen nähtävä erittäin tehokkaana tapana korjata eräissä tapauksissa toteutunut väistämätön paha. Tämän perusteella voidaan vetää eräitä merkittäviä johtopäätöksiä:

1. adoptiota edistävän politiikka on aina toteutettava yhdessä erittäin määrätietoisen perheiden avustuspolitiikan kanssa, jotta voitaisiin estää lasten hylätyksi tuleminen mahdollisimman suuressa määrin;

2. lapsilla adoptiota varten käytävä kauppa on kaikissa tapauksissa täysin mahdotonta hyväksyä sekä siksi, että se loukkaa ihmisarvoa että siksi, että se muodostaa köyhissä oloissa eläville vanhemmille suunnatun kannustimen hylätä heidän lapsensa, mikä ei ole hyväksyttävissä;

3. olisi hylättävä perinteinen sopimusperusteinen Rooman oikeuteen perustuva lähestymistapa: biologinen perhe ei voi "myydä" lapsiaan. Lapsen adoptoitavuuden peruste ei ole vanhempien suostumuksessa vaan lapsen hylätyksi tulemisessa, joka ei ole korjattavissa. Vanhempien suostumus on otettava huomioon ja se on toivottava, mutta ainoastaan siinä määrin kuin se muodostaa todisteen lapsen hylätyksi tulemisesta ja keinon tietoiselle ja epäitsekkäälle yhteistyölle yhteiskunnan kanssa lapsen parhaaksi;

4. köyhyys ei milloinkaan voi olla riittävä syy lapsen ottamiseksi pois vanhemmilta; päinvastoin köyhyys muodostaa perusteen taloudellisen tuen antamiseksi perheille;

5. lapsella on oikeus enempäänkin kuin vain biologiseen perheeseen: lapsella on ennen kaikkea oikeus vastavuoroiseen kiintymykseen ja korvaamattomaan koulutukseen liittyvään tukeen, jonka perhe voi antaa. Jos näitä ei ole, perheen voidaan sanoa olevan olemassa ainoastaan muodollisesti. Pelkkää fyysistä heitteille jättöä vakavampaa moraalista heitteille jättöä voi esiintyä, mikä oikeuttaa viranomaisten väliintulon adoption mahdollistamiseksi;

6. perheen ensisijaisuus suhteessa valtioon edellyttää suurta varovaisuutta päätettäessä lapsen adoptoinnista ja tarvittaessa tuen antamisesta biologiselle perheelle, mukaan lukien lasten väliaikainen sijoittaminen muihin perheisiin.

B) Syntyvyyden laskun vaikutus rajat ylittävään adoptioon

Aikuisen halukkuutta saada lapsi ei näin ollen ole tarkasteltava oikeutena vaan erittäin myönteisenä keinona hylätyksi tulleen lapsen ongelman ratkaisemiseksi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tässä yhteydessä on kiinnitettävä huomiota toiseen merkittävään tällä hetkellä tapahtuvaan muutokseen.

Aikaisemmin adoptoitavien lasten määrä oli huomattavasti suurempi kuin adoptoivien perheiden. Tämä tilanne on nyt kääntynyt päinvastaiseksi kaikissa EU:n jäsenvaltioissa: adoptiohakemuksien määrä ylittää huomattavasti adoptoitavien lasten määrän. Väitteet täysistä lastenkodeista eivät ole tosia. Yleisesti ottaen ainoat lapset, jotka jäävät lastenkoteihin EU:n jäsenvaltioissa, ovat lapsia, joita potentiaaliset adoptoijat eivät halua (koska useimmat haluavat pieniä ja terveitä lapsia) tai joita biologiset vanhemmat eivät ole vielä kokonaan hylänneet. Adoptoitavien lasten vähäinen määrä ei ole itsessään huono asia: se voidaan tulkita vanhempien merkkinä suuremmasta vastuusta ja kasvaneesta haluttomuudesta hylätä lapsia. Erästä tekijää on kuitenkin korostettava, koska sillä on useita seurauksia. Menettelyt kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ovat erityisen hitaita ja monimutkaisia. Itse asiassa adoptoitavien lasten yleisesti ottaen vähäisen määrän vuoksi suurin osa adoptoitavista lapsista on otettu biologisilta vanhemmiltaan, mikä poikkeuksetta ja perustellusti edellyttää perusteellisten oikeudellisten varmuustekijöiden tarjoamista. Tästä huolimatta merkittävin seuraus on ollut rajat ylittävien adoptioiden määrän suuri lisääntyminen, ja niitä on eräissä jäsenvaltioissa selvästi enemmän kuin kansallisia adoptioita. On olemassa erittäin suuri vaara, että adoptiot vaarantuvat näiden olosuhteiden vallitessa, erityisesti adoptoitavien lasten ollessa kotoisin kehitysmaista. Jäsenvaltioiden viranomaisilla ei ole keinoja valvoa menettelyjä kolmansissa maissa, jossa tiettyjen väestöryhmien endeeminen köyhyys helpottaa lapsilla käytävää kauppaa. Lisäksi pariskunnat, jotka matkustavat yhteisön ulkopuolisiin maihin tarkoituksenaan lapsen adoptoiminen, kohtaavat erittäin suuria vaikeuksia ja heidän on anottava lomaa työstään. Samanaikaisesti yhteisön ulkopuolisista maista kotoisin oleville lapsille on turvattava samat oikeudet kuin yhteisön jäsenvaltioista kotoisin oleville lapsille: he eivät ole toisen luokan lapsia. Lisäksi on muistettava, että sellaisen lapsen ottaminen perheeseen, jonka kulttuuriin liittyvä tausta ja perinteet ovat täysin erilaisia, voi aiheuttaa vakavia ongelmia sekä adoptoijille että adoptoitavalle lapselle. Eri maiden, laitosten ja yksityisten toimijoiden välillä esiintyy myös kilpailua, joka ei ole hyväksyttävissä, koska ne haluavat tuoda ulkomaisia lapsia takaisin omaan valtioonsa kansallisen kysynnän tyydyttämiseksi. Lopuksi eri kansallisten oikeusjärjestysten väliset erot johtavat lisäongelmiin. Tästä huolimatta rajat ylittävä adoptio ei ole kiellettävä, vaan sitä on edistettävä sellaisena äärimmäisenä keinona kansainvälisen solidaarisuuden lisäämiseksi, johon on turvauduttava ainoastaan, jos lasta ei voida sijoittaa syntymämaahan ja -kulttuuriin. Edellä mainitun perusteella voidaan vetää useita johtopäätöksiä:

1. ennen kuin harkitaan rajat ylittävän adoption mahdollisuutta on tarvittavassa määrin tarkasteltava, voidaanko ulkomailla hylättyjen lasten ongelma ratkaista perhepoliittisin toimenpitein tai adoptoimalla paikallisesti;

2. olisi toteutettava toimenpiteitä asianmukaisen lainsäädännön yhdenmukaistamiseksi Euroopan tasolla alkaen alan kansainvälisten sopimusten ratifioinnista ja poikkeuksettomasta täytäntöönpanosta;

3. yksityisiä järjestelyjä olisi vältettävä ja olisi laadittava säännöksiä julkisesti valvottujen laitosten tai järjestöjen pakollisesta välitystoiminnasta;

4. tällaisten laitosten ja järjestöjen on oltava voittoa tavoittelemattomia ja adoptiota hakevilta olisi ainoastaan vaadittava kustannusten korvaamista yhdenmukaisen ja kiinteän hinnoittelun perusteella;

5. erityistä huomiota on kiinnitettävä rajat ylittävään adoptointiin osallistuvien parien asianmukaiseen valmistelemiseen, ja heidän sopivuutensa olisi arvioitava erityisten arviointiperusteiden perusteella; heidän avustamistaan ja jatkotoimia olisi jatkettava myös sen jälkeen kun he ovat ottaneet lapsen huollettavakseen;

6. EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa olisi otettava huomioon hankkeet lasten avustamiseksi ja tuen ja takuiden tarjoamiseksi rajat ylittävän adoptoinnin osalta; välittävien elimien olisi myös avustettava perheitä ja lapsia ulkomailla riippumatta siitä, esiintyykö adoptointiaikomus;

7. kansallisten ja yhteisön viranomaisten olisi otettava huomioon ja säänneltävä ulkomaille matkustavien parien saattajista menettelyjen selkeyttämiseksi ja niiden avoimuuden lisäämiseksi.

Lopuksi meidän on esitettävä kysymys siitä, johtuuko adoptoitavien lasten määrän väheneminen unionissa todella lisääntyneestä velvollisuudentunteesta ja hylättyjen lasten määrän vähenemisestä. Perinteinen tapa, jossa vastasyntynyt lapsi jätetään julkiselle paikalle, mikä vakavasti vaarantaa lapsen hengen, on yhä käytössä. Tämä tilanne ei missään tapauksessa ole hyväksyttävä nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa useat perheet ovat valmiita adoptoimaan. Olisi säädettävä laki, joka mahdollistaa sen, etteivät äidit tunnusta lastaan syntymän yhteydessä (tietyn määräajan jälkeen), ja tällaisesta laista olisi tiedotettava julkisuudessa. Muita nopeita ja tehokkaita toimenpiteitä voitaisiin myös ottaa käyttöön, kuten erityisiä sellaisia palvelupuhelimia hätätapauksia varten, jotka olisi tarkoitettu äideille, jotka eivät halua ilmoittaa olevansa raskaana tai jotka eivät halua pitää lasta itsellään, ja joissa tällaiset äidit saisivat neuvontaa ja joissa heille tarjottaisiin vaihtoehtoja lapsen tappamiselle tai sen jättämiselle heitteille julkiseen paikkaan. Luonnollisestikin on vaikea ymmärtää, miten nykyaikaisessa yhteiskunnassa on mahdollista, ettei äiti halua synnytyksensä tulevan yleisesti tietoon, mutta inhimillinen ratkaisu on kuitenkin löydettävä näihin tilanteisiin, vaikka ne ovat harvinaisia, koska niitä kuitenkin tapahtuu.

Ollaksemme yhdenmukaisia on löydettävä ratkaisu, jossa abortti otetaan huomioon, koska sitä tehdään laajalti ja se on laillista useimmissa EU:n jäsenvaltioista. Riitaisuudet ja joskus voimakkaatkin erimielisyydet, joita abortti synnyttää, eivät saa vetää huomiotamme pois siitä yleisesti hyväksytystä uskomuksesta, joka on eräissä tapauksissa sisällytetty kansalliseen lakiin ja jonka mukaan abortin on tiettyjen määrättyjen aikojen puitteissa oltava aina viimeinen keino, johon turvaudutaan vasta kun on tuloksetta yritetty kaikkia muita keinoja huolehtia syntymättömästä lapsesta. Adoptio on epäilemättä mahdollinen vaihtoehto. Syntymättömän lapsen julistaminen adoptoitavaksi ei tule kyseeseen, koska tämä heikentäisi äidin vastuuta ja hänen oikeuttaan pitää lapsi itsellään, mutta adoption mahdollisuutta on edistettävä kouluissa ja tiedotusvälineissä mahdollisena vaihtoehtona abortille.

Lisäksi, ottaen huomioon in vitro -hedelmöitystekniikoiden huonon onnistumisprosentin, niiden naisten ruumiillista koskemattomuutta loukkaavan luonteen, niiden synnyttämät vakavat eettiset ongelmat, erityisesti niiden yhteydessä poikkeuksetta ilmenevä ihmisalkioiden hukkaaminen ja valitseminen, ja niihin liittyvät korkeat taloudelliset kustannukset, on tarkasteltava lähemmin adoption mahdollisuutta, jota on edistettävä nykyistä enemmän ja jonka taustalla olevien periaatteiden olisi toimittava perustana lainsäädännölle, joka koskee keinolisääntymisen uutta ilmiötä.

II ADOPTIOON LIITTYVÄT OIKEUDELLISET KYSYMYKSET

Kansainvälisiin adoptiomenettelyihin ikävä kyllä liittyvien useiden oikeudellisten epäselvyyksien vuoksi tarkastelemme ensin olemassa olevia oikeudellisia säännöksiä lasten suojelusta, erityisesti lasten perheitä ja julkisia viranomaisia, ja tämän jälkeen tarkastelemme rajat ylittävää adoptiota koskevia perusperiaatteita. Lopuksi tarkastelemme kysymystä yhteisön kannalta kiinnittäen erityistä huomiota mahdollisuuksiin hyväksyä yhteisiä säännöksiä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen osaston VI määräysten mukaisesti.

A) Lasten suojelua koskevat oikeudelliset säännökset

Euroopan parlamentin on osaltaan varmistettava, että rajat ylittävästä adoptiosta tehdään oikeudellisesti pätevää, koska se haluaa, että syntymämaansa ulkopuolella asuviin lapsiin kiinnitettäisiin erityistä huomiota heidän haavoittuvan asemansa vuoksi.

Kaikilla lapsilla, jotka ovat Euroopan unionin kansalaisia, on oltava samat Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa määrätyt oikeudet kansallisessa lainsäädännössä olevien sääntöjen ja yhteisön oikeuden periaatteiden mukaisesti.

Kaikilla jäsenvaltion kansalaisten huollettavana olevilla lapsilla on oltava samat edut kuin heidän perheillään on yhteisön oikeuden mukaisesti riippumatta heidän alkuperämaastaan.

Kolmannesta maasta peräisin olevilla lapsilla, joiden vanhemmat oleskelevat laillisesti EU:n jäsenvaltiossa, on oltava samat oikeudet kuin Euroopan kansalaisilla ja heitä on kohdeltava samalla tavoin kuin sen jäsenvaltion kansalaisia, jossa he oleskelevat.

Ketään lasta ei saa syrjiä EU:n alueella hänen tai hänen vanhempansa kansalaisuuden, syntyperän, etnisen taustan, ihonvärin, sukupuolen, kielen, yhteiskuntaluokan, uskonnollisen vakaumuksen tai terveydentilan vuoksi.

Ottaen huomioon, että eräät ihmiset ovat valmiita "maksamaan mitä tahansa" adoptoidakseen lapsen, kansainvälisellä yhteisöllä ja erityisesti Euroopan unionilla on velvollisuus toteuttaa asianmukaiset toimet, jotta adoptio perustuisi terveelle moraaliselle pohjalle.

Haagissa tehty yleissopimus lasten suojelusta ja rajat ylittävää adoptiota koskevasta yhteistyöstä, jonka 67 valtiota hyväksyi 29. toukokuuta 1993 neljätoista vuotta jatkuneiden neuvottelujen jälkeen, muodostaa merkittävän askeleen kohti tämän tavoitteen toteutumista. Yleissopimus, jota ollaan tällä hetkellä ratifioimassa - tähän asti EU:n jäsenvaltioista ainoastaan Espanja on ratifioinut sen - täydentää, mutta ei korvaa EU:n jäsenvaltioiden aikaisemmin allekirjoittamia kahdenvälisiä sopimuksia (tällaisiin kysymyksiin sovelletaan toissijaisuusperiaatetta perustamissopimuksen mukaisesti).

Haagissa tehty yleissopimus adoptiosta on kauaskantoinen monenvälinen oikeudellinen väline, jolla varmistetaan lasten suojelun korkea taso. Jotta sopimus olisi tehokas, on tärkeää, että mahdollisimman monet valtiot ratifioivat sen mahdollisimman monen lapsen suojelemiseksi kaikkialla maailmassa. Tällainen maailmanlaajuinen oikeudellinen väline on mahdollisesti asianmukainen vastine adoption maailmanlaajuistumiseen, ja se korvaa alueelliset välineet, jotka on tarkoitettu palvelemaan valtioita, joilla on läheiset maantieteelliset ja kulttuuriin liittyvät yhteydet (esim. 24. huhtikuuta 1967 tehty eurooppalainen yleissopimus tai 29. toukokuuta 1984 tehty La Pazin Amerikoiden välinen yleissopimus).

Haagin yleissopimus on erittäin kattava sopimus, joka koskee kaikkia adoptioita, joihin liittyy alle 18 vuotiaiden lasten siirtäminen sopimusvaltiosta toiseen (2 artikla). Se koskee kaikkia adoption muotoja, jotka luovat pysyvän suhteen vanhemman ja lapsen välillä (islamilaisen oikeuden "leafala" ei näin ollen tule kysymykseen).

Yleissopimuksen ensisijaisena tavoitteena on yhteistyön edistäminen, eikä sillä tavoitella adoptiota koskevan kansainvälisen yksityisoikeuden yhtenäistämistä. Se on ennen kaikkea käytännöllinen yhteistyösopimus, jonka tavoitteena on viranomaisten välisen yhteistyön edistäminen menettelyjen yhdenmukaistamiseksi ja normiristiriitojen ratkaisemiseksi. Se ei nimenomaan koske adoptiopäätöksiä, vaan siinä keskitytään adoptiota edeltäviin ja adoption jälkeisiin vaiheisiin.

Lapsilla käytävä kauppa ja oikeudellinen epävarmuus muodostavat vakavimmat uhat lapsen edulle. Adoptoitavien lasten varman ja tarvittavan yhdenmukaisen oikeudellisen aseman turvaamiseksi on tämän vuoksi kiinnitettävä huomiota siihen vaiheeseen, jossa lapsilla käytävän kaupan vaara on suurin. Kyseiset tekijät ovat lapsen oikeudellinen asema hylätyksi tulemisen jälkeen, laitokseen sijoittamista koskeva menettely tai mahdollisille adoptiovanhemmille luovuttamista koskeva menettely sekä adoptiopäätöksen kansainvälinen pätevyys.

B) Rajat ylittävää adoptiota koskevat perusperiaatteet

Rajat ylittävän adoption käsite perustuu neljään perusperiaatteeseen, jotka ovat johdettavissa Yhdistyneiden kansakuntien 20. marraskuuta 1989 tehtyyn yleissopimukseen lapsen oikeuksista.

Lapsen edun periaate on tunnustettava kansainvälisesti ja tämän periaatteen jatkuva korostaminen on tarkoitettu vahvistamaan sitä tosiasiaa, että lapsen etujen määrittämiselle ja turvaamiselle on annettava etusija. Adoption tarkoituksena on tarjota lapselle perhe eikä perheelle lasta.

Toissijaisuusperiaatetta korostettiin ensimmäisen kerran YK:n yleissopimuksen 21 artiklan b kohdassa. Se sisältyy myös Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen. Rajat ylittävää adoptiota on myös tarkasteltava, jos muuta vaihtoehtoista ratkaisua ei ole tarjolla kansallisella tasolla, eli ts. mahdollisuutta sijoittaa lasta "sopivaan" perheeseen hänen syntymämaassaan.

Haagin yleissopimukseen on virallisesti sisällytetty tämä periaate ja siinä määrätään, että syntymämaan viranomaisilla on yksin vastuu periaatteen noudattamisen varmistamisesta, koska ne ovat parhaimmassa asemassa tämän tekemiseksi.

Määräys, jonka mukaan potentiaalisten adoptiovanhempien on käytettävä luvan saaneita välittäjiä, muodostaa kansainvälisen takuun adoptioille. Rajat ylittävän adoption filosofia perustuu vaatimukselle, jonka mukaan ulkomaalaisen lapsen adoptiota haluavan henkilön on käytettävä luvan saaneita ja selkeästi tunnustettuja välittäjiä. Yksityisten adoptiojärjestelyjen mahdollisuus suljetaan yksinkertaisesti pois. Haagin yleissopimuksen 14 artiklassa määrätään, että potentiaalisten adoptiovanhempien on annettava hakemus tavanomaisen asuinpaikkansa valtion keskusviranomaiselle.

Kyseinen periaate on erittäin tärkeä. Yleissopimuksen laatijoita on kiitettävä tästä lähestymistavasta, koska se edistää osaltaan rajat ylittävän adoption asettamista terveelle moraaliselle pohjalle.

Samat perusteet olivat sen määräyksen taustalla, jonka mukaan toisaalta potentiaaliset adoptiovanhemmat ja toisaalta lapsi ja hänen biologiset vanhempansa tai heidän edustajansa eivät saa olla suorassa yhteydessä keskenään ennen tarvittavan luvan antamista.

C) Adoptio oikeus- ja sisäasiain yhteydessä

Ensinnäkin on otettava huomioon, että adoptio kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaisen toimivallan piiriin. Eri kansalliset oikeusjärjestykset eroavat kuitenkin toisistaan eräiltä osin. Tämän vuoksi lasten vapaa liikkuvuus saattaa vaikeutua. Lopuksi olemme jo tehneet selväksi adoptiomenettelyihin liittyvän lapsilla käytävän kaupan vaaran. Useita vastaavia argumentteja voitaisiin esittää.

Viime vuosien aikana tietoisuus yhteistyön tarpeesta Euroopan ja kansainvälisellä tasolla on lisääntynyt, erityisesti yksityis- ja rikosasioissa. Uusi tietoisuus heijastuu neuvoston äskettäisistä neuvotteluista, joissa käsiteltiin kysymyksiä, jotka kuuluvat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen osastoon VI.

Oikeus- ja sisäasiainneuvosto päätti 25. ja 26. syyskuuta 1995 pitämässään kokouksessa sisällyttää lapsen sijoittamisen avio-oikeudellisten tuomioiden täytäntöönpanon valvontaa ja niihin liittyvää lainkäyttövaltaa koskevan yleissopimuksen soveltamisalaan(1). Samassa kokouksessa se hyväksyi terrorismia ja muita vakavan rikollisuuden muotoja koskevat johtopäätökset, joissa se suositteli, että poliisiasiain yhteistyötä tietoja vaihtamalla on lisättävä ja että kansallista lainsäädäntöä on yhdenmukaistettava tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Puheenjohtajamaa Espanja ilmaisi Madridissa 15. ja 16. joulukuuta 1995 kokoontuneen Eurooppaneuvoston päätelmissä toivomuksen siitä, että oikeusviranomaisten yhteistyön olisi erityisesti keskityttävä vastavuoroiseen oikeudelliseen avustamiseen rikosasioissa ja Brysselin yleissopimuksen soveltamisalan laajentamiseen ja asiakirjojen vaihtoon yksityisoikeuden alaan kuuluvissa asioissa.

Televiestintää käsitelleen neuvoston puheenjohtajamaa ilmoitti 27. syyskuuta 1996, että olisi tehtävä käytännön ehdotuksia alaikäisten suojelemiseksi internetin laitonta käyttöä vastaan.

Edellä mainitut aloitteet heijastavat tietoisuutta tarpeesta toteuttaa asianmukaisia toimia Euroopan tasolla alaikäisiin kohdistuvan rikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä tarpeesta lisätä oikeudellista yhteistyötä (rikos- ja yksityisoikeuden alaan kuuluvissa asioissa). Rajat ylittävän adoption alalla on toteutettava toimia lasten kaappaamisen ja lapsilla käytävän kaupan tai lasten myymisen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä sen varmistamiseksi, että tällaiset adoptiot toteutetaan lapsen edun mukaisesti ja lapsen perusoikeuksia noudattaen. Tässä yhteydessä Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa määrätään, että seuraavia aloja on tarkasteltava yhteisen edun mukaisina:

- oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla

- oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla

- poliisiasiain yhteistyö tiettyjen kansainvälisen rikollisuuden muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi (ks. K.1 artiklan 6, 7 ja 9 kohta).

Edellä mainittu huomioon ottaen perustamissopimuksessa on muun muassa seuraava määräys: "neuvosto voi... hyväksyä yhteisen toiminnan siltä osin kuin unionin tavoitteet voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi paremmin toteuttaa yhteisellä toiminnalla kuin siten, että jäsenvaltiot toimivat erikseen..." (K.3 artiklan 2 kohdan b alakohta). Tarkastelemme seuraavassa oikeudelliseen yhteistyöhön liittyvää kahta kysymystä.

1) Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla

Vaikka saatavilla olevat luvut perustuvat arvioihin, tietyt adoption muodot ovat laittomia. Ne vastaavat näin ollen lapsilla käytävää kauppaa, ja niitä olisi vastustettava erittäin määrätietoisesti. Unionin olisi näin ollen toteutettava toimia osana rikosasioihin liittyvää politiikkaansa tällaisten lapsille vahingollisten käytäntöjen poistamiseksi.

Tämä on tarpeen ennen kaikkea siksi, että rikoksen määritelmä vaihtelee jäsenvaltiosta toiseen. Lisäksi rikoksen tekijä voi oleskella sen jäsenvaltion, jossa rikos tehtiin, oikeusviranomaisten tavoittelemattomissa, erityisesti EU:n ulkopuolella sijaitsevien verkostojen ollessa kyseessä. Ottaen huomioon sen, että rikosoikeuden noudattamista voidaan ainoastaan valvoa kansallisten rajojen sisällä, tämä merkitsee sitä, että lasten kaappaamiseen ja lapsilla käytävään kauppaan liittyvästä rikollisesta toiminnasta ei välttämättä seuraa rangaistus, minkä vuoksi on olennaista, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädetään vastaavista rangaistuksista tämäntyyppisestä rikollisuudesta ja että jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä rikos- ja poliisiasioissa lisätään ja että kyseistä yhteistyötä aloitetaan sellaisten kolmansien maiden kanssa, joista enemmistö rajat ylittävistä lapsista on kotoisin.

Tähän liittyen Dublinissa 26. ja 27. syyskuuta 1996 kokoontuneet oikeus- ja sisäasiainministerit hyväksyivät poliittisen sopimuksen, jonka tavoitteena on poliisiasiain yhteistyön vahvistaminen Europolin puitteissa pedofilian ja naisilla sekä lapsilla käytävän kaupan vastustamiseksi.

Neuvoston on nyt saatava työnsä tällä alalla päätökseen, erityisesti:

- hyväksymällä mahdollisimman pian yhteisiä toimia Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti tehokkaiden lapsilla käytävän kaupan vastaisten toimien toteuttamiseksi sekä seksuaalisen hyväksikäytön vakavampien muotojen että muista maista kotoisin olevien lasten adoption yhteydessä. Lisäksi tällainen kauppa olisi luokiteltava rikkomukseksi kaikkien jäsenvaltioiden lainsäädännössä. Jokaisen jäsenvaltion olisi säädettävä asianomaisten oikeushenkilöiden rikos- tai yksityisoikeudellisesta vastuusta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianomaisten luonnollisten henkilöiden vastuuta tai 10. kesäkuuta 1991 annetun rahanpesua koskevan direktiivin 91/305 säännösten soveltamista kyseisiin henkilöihin. Jokaisen jäsenvaltion olisi perustettava kansallisella ja/tai alueellisella tasolla erityinen hallinnollinen elin, joka on vastuussa lapsilla käytävän kaupan vastustamisesta ja läheisestä yhteistyöstä asianomaisen kansallisen poliisin, maahanmuuttoja sosiaaliturvaviranomaisten ja toisten jäsenvaltioiden muiden asianomaisten viranomaisten kanssa. Jälkimmäisten on ilmoitettava muille kaikista niiden tietoon tulleista tapauksista, joihin liittyy lasten katoamisia;

- hyväksymällä mahdollisimman pian yhteisiä toimia K.3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti antamalla säädöksiä ohjelmasta, jolla edistettäisiin yhteensovitettuja aloitteita lapsilla käytävän kaupan vastustamiseksi ja alaikäisten katoamisten vastustamiseksi. Tällaisen ohjelman olisi perustuttava Grotius-ohjelmaan ja sen olisi koskettava muun muassa koulutusta, henkilövaihtoa, kursseja ja tiedonvaihtoa, ja se olisi suunnattava tuomareille, julkisille syyttäjille, poliiseille, virkamiehille sekä viranomaisille, jotka vastaavat maahanmuutosta, rajojen valvonnasta ja sosiaali- ja verolainsäädännöstä, sekä lasten kanssa tekemisissä oleville yksityisille ja julkisille elimille;

- hyväksymällä yhteisiä toimia K.3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti antamalla säädöksiä Europolin huumausaineyksikön toimivallan laajentamisesta siten, että se kattaisi tapaukset, joissa on kyse lasten kaappauksista tai lapsilla käytävästä kaupasta.

Euroopan parlamenttia olisi kuultava tällaisista yhteisistä toimista, ja sen kanta olisi otettava "aiheellisella tavalla huomioon" Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.6 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Näihin yhteisiin toimiin olisi luonnollisesti yhdistettävä kansainvälisen yhteistyön lisääminen sellaisten kolmansien maiden kanssa, joista lapset ovat kotoisin. Tässä yhteydessä parlamentin olisi kehotettava asianmukaisia poliittisia viranomaisia varmistamaan, että jäsenvaltiot allekirjoittavat ja ratifioivat erityisesti 29. toukokuuta 1993 tehdyn Haagin yleissopimuksen.

2) Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla

Yksityisoikeuden alalla toteutettavalla oikeudellisella yhteistyöllä olisi helpotettava yksittäisten oikeuksien käyttämistä tehostamalla yhteistyötä adoptiotapauksissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden antamia säännöksiä. Tähän on yhdistettävä oikeusviranomaisten ja muiden kuin oikeusviranomaisten asiakirjojen vaihtoa ja tunnustamista sekä järjestelmällisen tiedonvaihdon edistämistä perhe- ja adoptiokysymyksistä vastaavien hallinnollisten viranomaisten välillä.

Ensisijaisena tavoitteena on lainsäädännön ja käytäntöjen lähentäminen perusteettomien lainsäädännöllisten ja oikeudellisten esteiden poistamiseksi yksityisoikeuden, yksityisoikeudellisten menettelyjen ja hallinnollisten käytäntöjen alalla. Tällaiset esteet haittaavat liiankin usein asian tasavertaista käsittelyä tuomioistuimissa ja hallinnollisissa viranomaisissa.

Tämän vuoksi olisi tuettava seuraavia aloitteita, joita neuvosto aikoo toteuttaa seuraavan kahden vuoden aikana:

- luonnos sopimukseksi oikeusviranomaisten ja muiden kuin oikeusviranomaisten yksityisoikeudellisten ja kauppaoikeudellisten asiakirjojen vaihdosta,

- luonnos Bryssel II -yleissopimukseksi (avio-oikeudelliset ja lasten huostaanottoa koskevat kysymykset),

- välittäjäviranomaisia koskevien yhteisten toimien toteuttaminen ja yhteysviranomaisten verkoston perustamisen toteutettavuuden tarkastelu.

Toivomme, että neuvosto saa työnsä näissä asioissa päätökseen mahdollisimman pian.

Lisäksi jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä huomiota seuraaviin kysymyksiin:

- adoptiomenettelyjen avoimuus

- adoptiomenettelyjen nopeuttaminen

- hallinnollisten ja tuomioistuinten päätösten vastaavuus ja vastavuoroinen tunnustaminen

- asiantuntijoista koostuvan elimen perustaminen (asiantuntijoista koostuva verkosto, joka laatisi adoptioihin soveltuvat käyttäytymissäännöt).

(1)() Tällä yleissopimuksella, jota ei ole vielä tehty, tavoitellaan avio-oikeudellisten tuomioiden täytäntöönpanon valvontaa ja niihin liittyvää lainkäyttövaltaa koskevan Brysselin yleissopimuksen alan laajentamista.


 LIITE I

Colli Comellin ja Danesin Forza Europa -ryhmän puolesta käsiteltäväksi antama päätöslauselmaesitys adoptointia säätelevien lakien parantamisesta (B4-0568/94)

Euroopan parlamentti,

A. ottaen huomioon, että lukuisissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa lapsen adoptoiminen on äärimmäisen vaikeaa, jopa masentavaa, ylitsekäymättömien byrokraattisten esteiden takia,

B. ottaen huomioon, että Euroopan unionin alueella on satoja tuhansia adoptointia odottavia lapsia, jotka ovat sen takia hellyyden tarpeessa ja useissa tapauksissa eristettyinä laitoksiin, jotka eivät aina kykene takaamaan hyväksyttävissä olevaa elämänlaatua,

C. tietoisena siitä, että tilanne Euroopan unionin ulkopuolella on paljon vakavampi ja usein jopa epätoivoinen,

1. Pyytää Euroopan unionia ryhtymään erityistoimiin, joilla pyritään takaamaan näiden lasten perusoikeus omanarvontunteeseen ja tasa-arvoiseen kohteluun, ja varmistamaan, että kaikilla perheillä on mahdollisuus toteuttaa keskeisin tavoitteensa, joka on lasten kasvattaminen;

2. Pyytää komissiota ja neuvostoa luonnostelemaan lakikokoelman, joka yksinkertaistaa lasten adoptointiin liittyviä byrokraattisia menettelyitä;

3. Korostaa tarvetta tutkia äärimmäisen huolellisesti (moraaliset ja psykologiset näkökohdat mukaan lukien) mahdollisuus sisällyttää erityisen soveltuvat yksinhuoltajat mukaan adoptointimenettelyyn.


 L A U S U N T O

(työjärjestyksen 147 artikla)

Kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnalta

oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevälle valiokunnalle

Valmistelija: Viviane Reding

Kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunta nimitti 29. syyskuuta 1995 pitämässään kokouksessa valmistelijaksi Redingin.

Valiokunta käsitteli lausuntoluonnosta 31. lokakuuta ja 11. marraskuuta 1996 pitämissään kokouksissa.

Viimeisessä näistä kokouksista valiokunta hyväksyi seuraavat johtopäätökset yksimielisesti.

Äänestykseen osallistuivat seuraavat jäsenet: puheenjohtaja Marinho; varapuheenjohtaja Colombo Svevo; valmistelija Reding; D'Ancona, Berger (Crawleyn puolesta), Caccavale, Camisón Asensio (D'Andrean puolesta), Cederschiöld, Chanterie (Stewart-Clarkin puolesta), De Esteban Martin, Deprez, Elliott, Haarder, Lambrias (Posseltin puolesta), Lehne, Lööw, Ooslander (Linzerin puolesta), Nassauer, Pailler, Pradier, Terrón i Cusi ja Zimmermann.

I - JOHDANTO

Adoptiota ei alunperin luotu sukulaisuussuhteen muodoksi, vaan perintöoikeuksien varmistamiseen. Sen katsottiin olevan adoptoijan ja adoptoitavan keskinäinen sopimus, jonka voivat solmia vain täysi-ikäiset henkilöt. Adoption käsite on onneksi muuttunut ja tänä päivänä yhteiskunta tunnustaa, että lapsen persoonan tasapainoinen kehitys edellyttää, että se saa kasvaa perheoloissa, onnen, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä. Niinpä adoption ensisijainen päämäärä onkin nykyään tarjota perhe alaikäisille, joilla sitä ei ole, ottaen huomioon lapsen edut ja kunnioittaen kansainvälisen oikeuden hänelle suomia perusoikeuksia.

II - ADOPTIO: YHTEISKUNNAN ONGELMA

Tunnepitoisten, psykologisten, moraalisten ja kasvatuksellisten näkökohtiensa vuoksi, samoin kuin myös yleiseen mielipiteeseen vaikuttavana tekijänä, adoptio on nähtävä yhteiskunnallisena kysymyksenä.

Euroopan unionissa toteutetaan vuosittain 30 000 - 35 000 täydellistä adoptiota, mikä ei ole kovin merkitsevä luku, kun otetaan huomioon, että samana ajanjaksona siellä syntyy 3,5 miljoonaa lasta: suhde on 1:100. Sitä paitsi edellä mainittu luku 35 000 vastaa vain neljännestä jätetyistä adoptiopyynnöistä. Tällainen tilanne on seurausta:

- jäsenvaltioiden adoptiolainsäädäntöjen eroavuuksista;

- tiukoista ja monimutkaisista adoptointiin liittyvistä muodollisuuksista ;

- siitä, ettei tarjonta vastaa kysyntää, kun perheissä on "harvoja" lapsia, jotka ovat sitäkin "kallisarvoisempia".

Adoptoitavaksi tarjolla olevien lasten määrän väheneminen unionissa on seurausta ehkäisyn ja raskaudenkeskeytysten yleistymisestä, naisten työssä käynnistä, avioliittojen määrän vähenemisestä, lasten hankkimisesta myöhemmällä iällä johtuen uusavioliittojen lisääntymisestä, ja siitä, etteivät edes suurissa vaikeuksissa olevat vanhemmat halua joutua eroon lapsistaan.

Edellä kuvattu tilanne johtaa kansainvälisten adoptioiden yleistymiseen, mikä tuo mukanaan uusia ongelmia. Lasten adoptointi kehitysmaista on kehittynyt viime vuosina maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, joka aiheuttaa monia hallinnollisia ja oikeudellisia ongelmia sekä maantieteellisten etäisyyksien ja (oikeus)kulttuurierojen takia että varsinkin yhä lisääntyvien lainvastaisten adoptiokäytäntöjen takia, joihin usein liittyy lasten ryöstämistä ja kauppaamista.

Joka vuosi adoptoidaan kansainvälisesti noin kaksikymmentäviisituhatta lasta. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että maailmassa on yli 200 miljoonaa perheen tarvitsevaa hylättyä lasta.

Tässä lausunnossa haluamme korostaa tässä yhteydessä, kuinka tärkeää on lujittaa lasten, heidän oikeuksiensa ja etujensa suojelua, etenkin adoption yhteydessä, ja kun yhtenäismarkkinat kehittyvät, mikä merkitsee rajojen avaamista ja kansainvälisten adoptioiden lisääntymistä ja osaltaan edistää myös uuden vitsauksen - lapsikaupan - leviämistä.

III - ADOPTIO: OIKEUDELLISET VÄLINEET

Kansainväliset järjestöt ovat kyllä kiinnittäneet huomiota tämän asian tärkeyteen. 19. marraskuuta 1989 tehdyn YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20, 34 ja 35 artiklassa käsitellään adoptioon liittyviä ongelmia ja lapsikauppaa. Euroopan neuvosto hyväksyi 24. huhtikuuta 1967 eurooppalaisen yleissopimuksen n:o 58 lasten adoptoinnista. Vuonna 1984 Amerikan valtioiden järjestö hyväksyi alaikäisten adoptointiin liittyvien lakien ristiriitaisuuksia koskevan yleissopimuksen. Kuitenkin 29. toukokuuta 1993 kansainvälisen yksityisoikeuden Haagin konferenssin 17. istunnossa hyväksytty lasten suojelua ja kansainvälistä adoptioyhteistyötä koskeva yleissopimus on epäilemättä kattavin asiaa koskeva oikeudellinen väline. Haagissa hyväksytyn tekstin perusperiaate on, että alkuperäisessä perheessä tai vähintäänkin alkuperämaassa pysyminen on lapsen edun kannalta parasta. Siinä myönnetään kuitenkin, että ellei tämä ole mahdollista, ulkomaille adoptoiminen voi tarjota lapselle mahdollisuuden pysyvään perheeseen. Kyseisen sopimuksen keskeisenä tavoitteena on myös tehdä tällainen adoptointi mahdolliseksi luomalla valtioiden välinen yhteistyöjärjestelmä. Yleissopimuksen mukaan allekirjoittajavaltiot nimittävät kukin keskusviranomaisen, jonka tehtäväksi annetaan "valita" tapauskohtaisesti adoptoitavat lapset tai adoptiovanhemmat ja yhteistyössä muiden vastaavien viranomaisten kanssa varmistaa adoptoinnin onnistuminen. Tämä järjestelmä perustuu seuraaviin yleisiin periaatteisiin: lapsen edun ensisijaisuus, asianomaisten henkilöiden oma suostumus ilman minkäänlaista vastustusta ja voittojen kieltäminen adoption yhteydessä.

Yhteisön tasolla Euroopan parlamentti on useaan otteeseen nostanut esiin adoptioon liittyvän ongelmakentän erilaisten päätöslauselmaesitysten ja kirjallisten kysymysten muodossa sekä talousja sosiaalikomiteassa, joka hyväksyi asiaa koskevan lausunnon 1. heinäkuuta 1992. Komissio ja neuvosto eivät ole ryhtyneet tässä asiassa minkäänlaisiin toimenpiteisiin, koska ne eivät katso olevansa toimivaltaisia käsittelemään kysymystä. Euroopan unionin perustamissopimuksessa ei todellakaan määrätä selvästi toimivallasta lasten adoptointiin liittyvissä kysymyksissä. On kuitenkin välttämätöntä ryhtyä unionissa toimiin tämän kysymyksen osalta ja etenkin toimenpiteisiin lapsikaupan lopettamiseksi. EY:n perustamissopimuksen 220 artiklan mukaisesti ja Euroopan unionin perustamissopimuksen VI osaston hengessä, joilla pyritään Euroopan oikeudellisen alueen luomiseen, olisi suotavaa lähentää jäsenvaltioiden adoptiota koskevia lakeja, ja etenkin olemassa olevia menettelyjä koskevia lakeja, sekä määritellä ennaltaehkäisevä strategia adoptiotarkoituksiin käytävää lapsikauppaa ohjaavan kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaista taistelua varten. Unionin adoptioon liittyvä toiminta voisi tältä osin perustua F artiklaan, jossa viitataan vuoden 1950 Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen (ja siten kaikkien osana sitä tehtyjen yleissopimusten, etenkin vuonna 1967 tehdyn lasten adoptointia koskevan yleissopimuksen) kunnioittamiseen, sekä K.1 artiklan 6 kohtaan oikeudellisesta yhteistyöstä yksityisoikeuden alalla. Neuvosto voisi hyväksyä yhteisen toimen K.3 artiklan nojalla kyseisten kansallisten lainsäädäntöjen lähentämiseksi. Ensimmäisen ja kolmannen pilarin määräykset täydentävät siis toisiaan.

Lisäksi vuoden 1996 hallitusten välisen konferenssin olisi selvitettävä mahdollisuutta sisällyttää tulevaan korjattuun perustamissopimukseen lasten ja perheen oikeuksia koskevia määräyksiä.

IV - ADOPTIO: MENETTELYJEN PARANTAMINEN

Eri jäsenvaltioiden olemassa olevat adoptiomenettelyt eivät poikkea kovin suuresti toisistaan. Tiettyjä eroavuuksia on kuitenkin olemassa ja olisi toivottavaa, että menettelyjä ryhdyttäisiin lähentämään niiden yksinkertaistamiseksi ja saattamiseksi varmemmiksi ja oikeudenmukaisemmiksi.

Ensinnäkin lapsen edun ensisijaisuuden on aina oltava adoptioon liittyvien lakien, menettelyjen ja keinojen perusta.

Lapsen adoptointiin johtavassa menettelyssä on mukana useita osapuolia: oikeusviranomaisia, alueellisia tai jopa paikallisia viranomaisia ja asiaan erikoistuneita järjestöjä. Kuten itse asiassa Haagin yleissopimuksen 6 artiklassa määrätään, kunkin jäsenvaltion olisi perustettava adoptioita varten kansallinen koordinointielin, johon keskitettäisiin tiedot maan alueella asuvista adoptoitavista lapsista ja ulkomailla syntyneistä adoptoiduista lapsista, ja jossa kirjattaisiin adoption hyväksymisanomukset sekä koordinoitaisiin eri viranomaisten työskentelyä.

Ainoastaan toimivaltaiset julkiset viranomaiset, erityisesti kansallinen koordinointielin ja valtion asianmukaisesti hyväksymät yksityiset, asiaan erikoistuneet järjestöt voivat olla mukana adoptiotoiminnassa.

Adoptiomenettelyjen parantamiseksi ja yhtenäismarkkinoihin kuuluvaan vapaaseen liikkuvuuteen liittyen on toivottavaa, että jäsenvaltiot liittyvät edellä mainittuun Haagin yleissopimukseen, mikä olisi ensimmäinen askel kohti jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä adoptioiden alalla. Koska unionin jäsenvaltiot ovat kuitenkin pääasiallisesti adoptiolasten "tuojia", on erittäin tärkeää, että myös Aasian ja Latinalaisen Amerikan valtiot liittyvät kyseiseen yleissopimukseen, jonka mukaan sen määräysten mukaisesti järjestetyt adoptiot tunnustetaan sopimuksen allekirjoittaneissa maissa.

V - KANSAINVÄLINEN LAPSIKAUPPA JA LASTEN MYYMINEN ADOPTIOTARKOITUKSIIN

Lasten myyminen adoptiotarkoituksiin ei ole uusi ilmiö; sitä esiintyi - joskin vähäisemmässä määrin

- jo 1950-luvulla.

Tänä päivänä tämä kauppa on maailmanlaajuista ja sitä esiintyy erityisesti monissa Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Itä-Euroopan maissa, mutta myös Pohjois-Amerikassa ja LänsiEuroopassa.

Lapsikaupassa käytetään eri menetelmiä: ostamista, petoksella tai pakolla saatua suostumusta ja lasten ryöstämistä. Näitä menetelmiä käytetään myös yhdessä (esimerkiksi vanhempia voidaan painostaa myymään lapsensa); sitä paitsi toisinaan voi olla vaikeaa sanoa, onko lapsi ryöstetty vai ovatko biologiset vanhemmat antaneet suostumuksensa.

Kaupan organisoinnista tiedetään, että lapsikauppiaat kuuluvat usein hyvin laajaan verkostoon. Joissakin maissa lakimiehet ja notaarit, sosiaalityöntekijät (joskus jopa tuomioistuinten määräämät), sairaalat, lääkärit, lastenkodit, jotka on toisinaan muutettu todellisiksi "lastenkasvatuslaitoksiksi", ynnä muut yhdistävät voimavaransa hankkiakseen lapsia ja hyötyäkseen vanhempien, etenkin ahdingossa olevien naisten, epätoivoisesta tilanteesta.

Kaupan onnistuminen edellyttää, että lapsi saadaan ulos alkuperämaastaan laillisesti tai näennäisen laillisesti.

On olemassa useita tapoja lapsen todellisen tilanteen salaamiseksi:

- "vanhemmiksi" itseään kutsuvat asiakkaat voivat ilmoittaa lapsen olevan heidän omansa ja laadituttaa väärän syntymätodistuksen todisteeksi vanhemmuudestaan;

- äidiksi tekeytyvä henkilö voi väittää lasta omakseen ja allekirjoittaa välittömästi hylkäämisilmoituksen, joka tekee ulkomailla asuville asiakkaille mahdolliseksi lapsen adoptoinnin;

- isäksi tekeytyvä asiakas tunnustaa lapsen omakseen ja adoptioäiti adoptoi sitten lapsen.

Kansainvälisiin adoptioihin usein liittyvien taloudellisten etujen vuoksi adoptioita järjestäviä toimistoja on valvottava. Mahdollisten väärinkäytösten välttämiseksi olisi käytettävä asiaa koskevissa kansainvälisissä yleissopimuksissa, erityisesti Haagin yleissopimuksessa, esitettyjä takuita. Toimivaltaisten, tunnustettujen viranomaisten tai järjestöjen olisi toteutettava perheisiin sijoittamiset, joiden yhteydessä olisi sovellettava samoja takuita kuin kotimaisissa adoptioissa.

On selvää, että koska lapsikauppaa hillitsevää kansainvälistä järjestelmää ei ole olemassa, unionille olisi annettava toimintavälineet asiantilan korjaamiseksi. Siksi voitaisiin harkita (esimerkiksi yhteisenä toimena) lapsikauppaa valvovien toimipisteiden sisällyttämistä Europolin tehtäviin osaksi sen ihmiskauppaa koskevaa vastuualuetta.

VI - JOHTOPÄÄTÖKSET

Kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunta pyytää toimivaltaista oikeusasioita ja kansalaisoikeuksia käsittelevää valiokuntaa sisällyttämään mietintöönsä seuraavat johtopäätökset:

1. Lapsen ensisijaisen edun on aina oltava adoptiota koskevien lakien, menettelyjen ja keinojen perustana. Nimenomaan adoptio on keino antaa perhe niille, joilla sitä ei ole.

2. Jäsenvaltioiden olisi ratifioitava mahdollisimman pian 29. toukokuuta 1993 kansainvälisen yksityisoikeuden Haagin konferenssissa hyväksytty lasten suojelua ja kansainvälistä adoptioyhteistyötä koskeva yleissopimus.

3. Komission ja neuvoston olisi painostettava jatkuvasti kolmansia maita, joista unioniin adoptoidut lapset ovat peräisin, ratifioimaan Haagin yleissopimus mahdollisimman nopeasti.

4. Vuoden 1996 hallitusten välisen konferenssin olisi selvitettävä mahdollisuutta sisällyttää tulevaan korjattuun perustamissopimukseen lapsen ja perheen oikeuksia koskevia määräyksiä.

5. Kansainvälisen lapsikaupan estämiseksi jäsenvaltioiden olisi sisällytettävä kansalliseen lainsäädäntöönsä seuraavat määräykset:

- Jokaisen lapsia adoptoitavaksi välittävän julkis- tai yksityisoikeuden alaisen juridisen henkilön on saatava toimintaansa ennakkohyväksyntä kansalliselta asiasta vastaavalta elimeltä. Yksityisesti järjestettäviä adoptioita ei enää saisi sallia.

- Adoptoijaan, joka on jonkin unionin jäsenvaltion kansalainen, sovelletaan hänen vakinaisen asuinmaansa voimassa olevia lakeja. Sen jälkeen adoptio tunnustetaan muissa jäsenvaltioissa.

- Aina ennen täydellistä adoptointia on toimitettava virallinen todistus adoptoitavan lapsen laillisesta hylkäämisestä.

- On säädettävä laki, jota voidaan soveltaa suoraan oman valtion kansalaisiin, jotka harjoittavat lapsikauppaa adoptiotarkoituksiin myös ulkomailla.

6. Neuvoston ja komission on selvitettävä huolellisesti mahdollisuutta laatia yhteisölle adoptiota koskevat ohje- ja menettelytapasäännöt erilaisten adoptiolainsäädäntöjen paremman koordinoinnin varmistamiseksi.

7. Unionissa on sovellettava yhtenäistä käytäntöä taisteluun lasten laitonta maahantuloa vastaan. Schengenin tietojärjestelmää voitaisiin käyttää tähän tarkoitukseen.

8. Unionin on harkittava adoptiotarkoituksiin käytävää lapsikauppaa valvovien toimipisteiden sisällyttämistä Europolin tehtäväkenttään osaksi Europolin ihmiskauppaa koskevaa vastuualuetta.

9. Vaatii jäsenvaltioita, että unionin kansalaisten adoptoimilla ja unionin ulkopuolelta tulevilla lapsilla on mahdollisuus hakea kyseisen maan kansalaisuutta.


 L A U S U N T O

(työjärjestyksen 147 artikla)

oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevälle valiokunnalle

adoptiolainsäädännön parantaminen

kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevä valiokunta

Valmistelija: Luisa Todini

Kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevä valiokunta nimitti 5. syyskuuta 1995 pitämässään kokouksessa valmistelijaksi Todinin.

Valiokunta käsitteli lausuntoluonnosta 24. lokakuuta ja 24. marraskuuta 1996 pitämissään kokouksissa.

Viimeisessä näistä kokouksista se hyväksyi johtopäätökset kokonaisuudessaan äänin yksimielisesti.

Äänestykseen osallistuivat seuraavat jäsenet: puheenjohtaja Dillen, Ahlqvist, Aparicio Sanchez, Arroni, Azzolini (Todinin puolesta), Barzanti (Augiasin puolesta), Berend (Banottin puolesta), de Coene, Holm (Ripa di Meanan puolesta), Leperre-Verrier, Mouskouri, Pack, Ryynänen ja Seillier.

JOHDANTO

Alaikäisten adoptointi aiheuttaa jokaisessa Euroopan unionin maassa monia laillisia, hallinnollisia, eettisiä ja kulttuurillisia ongelmia.

Kaikki kansalliset yhteiskuntamme perustuvat toisistaan huomattavasti eroaviin eettisiin ja kulttuurillisiin arvoihin ja periaatteisiin erityisesti, kun on kyse perheestä. Kaikissa unionin jäsenvaltioissa on kuitenkin löydettävissä yhteisiä ongelmia, joiden takia on vaihdettu kokemuksia ja tietoa ja Euroopan komissio on eurooppalaisen perheen vuoden yhteydessä järjestänyt seminaareja sekä konferensseja.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseksi Haagissa allekirjoitettiin vuonna 1965 yleissopimus lasten adoptoinnista: kaikki unionin jäsenvaltiot Yhdistyneitä Kuningaskuntia lukuunottamatta ratifioivat sopimuksen.

Haagin yleissopimuksen ja lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen täytäntöönpano (ja siis hyväksyminen) kuuluvat olennaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Useita kertoja esitetty ongelma on kuitenkin yhteisön puuttuminen asiaan oikeudellisen asiakirjan avulla. Euroopan parlamentin on huolellisesti tutkittava tätä ongelmaa.

Ensiksi on korostettava sitä, että kansallinen lainsäädäntö on useissa jäsenvaltioissa kehittynyt "alaikäisten adoptointia on helpotettava sellaisiin perheisiin, joissa ei ole lapsia" -periaatteesta "alaikäisten adoptointia on helpotettava siten, että annetaan perhe lapselle, jolla sitä ei ole" -periaatteeksi.

Tällä muutoksella on mahdollistettu muun muassa se, että lasten oikeudet ja hyvinvointi on asetettu etusijalle adoption mahdollistavien ja adoptiovanhempien ikään, taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristölliseen tilanteeseen liittyvien ehtojen määrittelemisessä.

Useiden jäsenmaiden adoptiolainsäädännössä otetaan huomioon yksinhuoltajaperheet ja naimattomat parit, vaikka siinä pidetäänkin tärkeimpänä lapsen etuja.

Adoptiolainsäädännön kehittämiseen liittyvät ongelmat eroavat toisistaan sen mukaan, onko kyse unionin jäsenmaiden, kolmansien maiden vai erityisesti kehitysmaiden lapsista.

Kolmannen maailman tuhansille orvoille tai perheettömille lapsille adoptointi teollistuneeseen maahan on ainoa mahdollisuus pelastua hylätyksi tulemiselta.

Kummilapsi-toiminta lisääntyy jatkuvasti monissa Euroopan maissa ja mahdollistaa sen, että köyhien maiden lasten vakavimpiin ongelmiin voidaan puuttua ilman, että lasten täytyy jättää alkuperäistä sosiaalista ja kulttuurillista ympäristöään.

Kehitysmaiden taloudellinen ja sosiaalinen puute sekä kehittyneiden maiden vastaava "kysyntä" johtavat joskus köyhistä maista rikkaisiin maihin suuntautuvaan lapsikauppaan, kuten Paraguayssa äskettäin kävi ilmi.

Adoptoitavien alaikäisten oikeuksien suojelemisessa on joka tapauksessa otettava samanaikaisesti huomioon vanhempien vastuu, julkisten viranomaisten ja koko yhteiskunnan rooli sekä alaikäisten loukkaamisen ja väärinkäytön sekä seksuaalisen hyväksikäytön estämiseen liittyvät toimenpiteet.

Ollakseen tehokasta, suojeluun on terveyden ja turvallisuuden lisäksi sisällyttävä myös sekä lasten että aikuisten valistaminen.

Adoptiolainsäädännössä olisi myös otettava huomioon adoptiovanhempien ja lapsen todellisten vanhempien väliset ongelmat. Lisäksi olisi myös ajateltava adoptoitujen lasten alkuperäiskulttuurin ja adoptioperheen kulttuurin välisiä suhteita.

JOHTOPÄÄTÖKSET

Edellä mainittujen huomioiden perusteella kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevä valiokunta pyytää oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevää valiokuntaa lisäämään mietintöönsä seuraavat johtopäätökset:

A. On tietoinen siitä, että adoptiolainsäädäntö on pääasiallisesti jäsenvaltioille kuuluva asia ja katsoo, että adoptointiin liittyvän kokemuksen ja tiedon vaihtoa olisi edistettävä;

B. Korostaa, että tällaista vaihtoa on täydennettävä unionin laajuisella - komission ja parlamentin tukemalla - kaikkien lasten oikeuksien ja alaikäisten adoptoinnin kanssa tekemisissä olevien järjestöjen välisellä keskustelulla;

C. Katsoo, että tällaisella keskustelulla voitaisiin mahdollistaa se, että yhteisö ja kansalliset viranomaiset korostaisivat yhteisiä arvoja kuten periaatetta, jonka mukaan

"adoptointia on helpotettava siten, että orvot lapset saavat oman perheen";

D. Korostaa, että yksi eurooppalaisen yhteiskunnan peruspiirteitä on sen monikansallinen ja -kulttuurinen luonne ja että tämä on otettava huomioon alaikäisten adoptoinnin ja suojelun yhteydessä;

E. Katsoo, että perheen ja erityisesti alaikäisten suojelun olisi oltava yksi unionin tehtävistä Maastrichtin sopimusta tarkistettaessa;

F. Pyytää neuvostoa arvioimaan ajatusta, jonka mukaan Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen liitettäisiin alaikäisiä käsittelevä kohta ja perustettaisiin Euroopan lasten seurantakeskus varmistamaan jäsenvaltioiden eri toimintojen laajempi yhteensovittaminen alalla;

G. Pyytää neuvostoa ja komissiota huolellisesti tutkimaan mahdollisuutta antaa jäsenvaltioille suositus niiden adoptiolainsäädännön paremmasta yhteensovittamisesta;

H. Katsoo, että kansallisessa lainsäädännössä olisi parannettava alaikäisten suojelua loukkauksilta ja hyväksikäytöltä ja että olisi mahdollistettava Euroopan unionista tehdyn sopimuksen kolmannen pilarin keinojen käyttö alaikäisiin kohdistuvien rikosten vastustamisessa.

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö