MIETINTÖ Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Luonnos: Yhteinen raportti sosiaalisesta osallisuudesta
(KOM(2001) 565 – C5‑0109/2002 – 2002/2051(COS))
30. huhtikuuta 2002
Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta
Esittelijä: Ilda Figueiredo
ASIAN KÄSITTELY
Komissio välitti 12. lokakuuta 2001 päivätyllä kirjeellä Euroopan parlamentille tiedonantonsa neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Luonnos: Yhteinen raportti sosiaalisesta osallisuudesta (KOM(2001) 565 – 2002/2051(COS)).
Parlamentin puhemies ilmoitti istunnossa 11. maaliskuuta 2002 lähettäneensä kyseisen tiedonannon asiasta vastaavaan työllisyys- ja sosiaalivaliokuntaan sekä lausuntoa varten kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokuntaan ja naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokuntaan (C5‑0109/2002).
Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta oli nimittänyt kokouksessaan 23. lokakuuta 2001 esittelijäksi Ilda Figueiredon.
Valiokunta käsitteli komission tiedonantoa ja mietintöluonnosta kokouksissaan 3. joulukuuta 2001, 21.–22. tammikuuta, 18. helmikuuta ja 22.–23. huhtikuuta 2002.
Viimeksi mainitussa kokouksessa se hyväksyi päätöslauselmaesityksen äänin 20 puolesta, 13 vastaan ja 3 tyhjää.
Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: Theodorus J.J. Bouwman (puheenjohtaja), Marie-Hélène Gillig (varapuheenjohtaja), Winfried Menrad (varapuheenjohtaja), Marie-Thérèse Hermange (varapuheenjohtaja), Ilda Figueiredo (esittelijä), Jan Andersson, Elspeth Attwooll, María Antonia Avilés Perea (Raffaele Lombardon puolesta), Regina Bastos, Philip Bushill-Matthews, Alejandro Cercas, Luigi Cocilovo, Jillian Evans, Carlo Fatuzzo, Anne-Karin Glase, Richard Howitt (Elisa Maria Damiãon puolesta), Stephen Hughes, Anne Elisabet Jensen (Marco Formentinin puolesta), Karin Jöns, Sylvia-Yvonne Kaufmann (Sylviane H. Ainardin puolesta työjärjestyksen 153 artiklan 2 kohdan mukaisesti), Dieter-Lebrecht Koch (Miet Smetin puolesta), Rodi Kratsa-Tsagaropoulou, Jean Lambert, Elizabeth Lynne, Thomas Mann, Mario Mantovani, Claude Moraes, Manuel Pérez Álvarez, Bartho Pronk, Lennart Sacrédeus, Herman Schmid, Helle Thorning-Schmidt, Ieke van den Burg, Anne E.M. Van Lancker, Barbara Weiler ja Sabine Zissener (Mario Clemente Mastellan puolesta).
Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunnan ja naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnan lausunnot ovat tämän mietinnön liitteenä.
Mietintö jätettiin käsiteltäväksi 30. huhtikuuta 2002.
Tarkistusten jättämisen määräaika ilmoitetaan sen istuntojakson esityslistaluonnoksessa, jonka aikana mietintöä käsitellään.
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
Euroopan parlamentin päätöslauselma komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Luonnos: Yhteinen raportti sosiaalisesta osallisuudesta (KOM(2001) 565 – C5‑0109/2002 – 2002/2051(COS))
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon komission tiedonannon (KOM(2001) 565 – C5‑0109/2002[1]),
– ottaa huomioon neuvoston ja komission yhteisen raportin sosiaalisesta osallisuudesta (15223/2001[2]),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 47 artiklan 1 kohdan,
– ottaa huomioon työllisyys- ja sosiaalivaliokunnan mietinnön ja kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunnan sekä naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnan lausunnot (A5‑0158/2002),
– ottaa huomioon YK:n neljännessä kansainvälisessä naiskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman (Peking, 1995) ja muun muassa YK:n yleiskokouksen erityisistunnossa hyväksytyt niin kutsutut Peking+5-suositukset (New York, kesäkuu 2000),
A. ottaa huomioon, että Eurooppa-neuvoston kokouksissa Lissabonissa Nizzassa ja Tukholmassa jäsenvaltiot sitoutuivat edistämään kestävää talouskasvua ja luomaan laadukkaita työpaikkoja köyhyysriskin ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseksi sekä taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittamiseksi Euroopan unionissa sekä laativat uuden avoimen koordinointimenetelmän, jonka tarkoituksena on edistää yhteistyötä, jolla tehostetaan sosiaalisen suojelun, työllisyyden, ammatillisen koulutuksen, terveydenhuollon sekä asunto- ja koulutusalan toimien vaikutusta sosiaaliseen osallisuuteen,
B. ottaa huomioon, että Nizzan huippukokouksessa määriteltiin köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi yhteiset tavoitteet, jotka jäsenvaltioiden pitäisi vakiinnuttaa vuodesta 2001 lähtien kaksivuotisten köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi perustettujen kansallisten toimintasuunnitelmien mukaisesti ja että Euroopan sosiaalipoliittisessa ohjelmassa tunnustetaan sosiaalipolitiikan kaksoistehtävä sekä tuotannontekijänä että eriarvoisuuden poistamisen ja yhdentymisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden keskeisenä välineenä,
C. ottaa huomioon, että jäsenvaltiot korostavat myös miesten ja naisten tasa-arvon valtavirtaistamista kaikissa edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavissa toimissa,
D. ottaa huomioon, että syyskuussa 2001 Euroopan parlamentti ja neuvosto tekivät sopimuksen yhteisön toimintaohjelmasta, jolla kannustetaan jäsenvaltioita yhteistyöhön sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa; ottaa huomioon, että tällä hetkellä voimassa olevassa sopimuksessa on määrätty pidettäväksi vuosittain sosiaalista syrjäytymistä koskevat neuvottelut,
E. suhtautuu myönteisesti ensimmäiseen sosiaalista osallisuutta käsittelevään yhteiseen raporttiin sekä siihen, että määritellään joukko yhteisiä indikaattoreita, korostetaan tarvetta parantaa tilastomenetelmiä; suhtautuu myönteisesti neuvoston komissiolle esittämään kehotukseen liittää ehdokasvaltiot asteittain mukaan tähän prosessiin,
F. katsoo, että useiden asianosaisten lausunnoilla, etenkin kansalaisjärjestöjen edustajien, talous- ja sosiaalikomitean ja kansallisten parlamenttien edustajien, pyritään siihen, että päätelmillä voidaan vaikuttaa kansallisten toimintasuunnitelmien toisen vaiheen valmisteluun,
G. ottaa huomioon, että kansallisten suunnitelmien mukaan perustavimmassa ja suorimmassa muodossaan oleva köyhyys, joka voidaan rinnastaa rahalliseen köyhyyteen, on usein seurausta muista puutteenalaisuuden ja epävarmuuden muodoista sellaisilla aloilla kuin työllisyys, koulutus ja ammatillinen koulutus, kulttuuri ja palvelujen saatavuus, tai johtuu sukupuoleen, ikään, fyysiseen kuntoon, kansallisuuteen tai kieleen perustuvasta syrjinnästä; katsoo sen vuoksi, että köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä on lähestyttävä moniulotteisesta näkökulmasta,
H. ottaa huomioon, että suhteellisen köyhyyden raja vaihtelee voimakkaasti unionin sisällä,
I. ottaa huomioon, että jopa viimeksi kuluneiden vuosien aikana, jolloin BKT:sta laskettu keskimääräinen talouskasvu Euroopan unionissa on ollut 2,5 prosenttia, köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyneisyys ovat pysyneet huomattavina; ottaa huomioon, että niiden määrittelyssä on käytetty tulorajaa (60 prosenttia keskimääräisestä kansallisesta keskitulosta), jonka alapuolella elävät ihmiset ovat köyhyysvaarassa; ottaa huomioon, että 18 prosenttia EU:n väestöstä eli kotitalouksissa vuonna 1997 rajat alittavilla tuloilla,
J. ottaa huomioon, että ne jäsenvaltiot, joilla on kaikkein kehittynein hyvinvointijärjestelmä ja korkeat sosiaalimenot henkeä kohti, ovat usein parhaiten onnistuneet tyydyttämään perustarpeet ja säilyttämään köyhyyden riskialueella olevien ihmisten lukumäärän EU:n keskiarvon alapuolella,
K. katsoo, että huolimatta monimutkaisesta analyysistä, joka liittyy toisaalta julkisiin menoihin ja sosiaaliturvaan, toisaalta köyhyysvaaraan ilman tulonsiirtoja, etenkin vanhuuseläkkeitä, köyhyysvaarassa olisi 41 prosenttia Euroopan unionin väestöstä ja osuus pysyisi vielä 26 prosentissa, jos mukaan otettaisiin vanhuuseläkkeet, mutta muut tulonsiirrot jätettäisiin pois,
L. ottaa huomioon, että nykyinen ja tuleva väestönkehitys edellyttää sosiaaliturvajärjestelmien mukauttamista, jonka yhteydessä ei saa koskea perusperiaatteisiin, joille järjestelmä on rakennettu, eikä varsinkaan sosiaalisen yhteisvastuullisuuden periaatteeseen,
M. ottaa huomioon, että yhä useammat työntekijät, varsinkin naiset ja ikääntyneemmät työntekijät, ovat tärkeä tekijä sosiaaliturvajärjestelmän rahoittamisessa tulevaisuudessa; katsoo, että lastenhoidon laajentaminen ja työn järjestämisen nykyaikaistaminen voivat myötävaikuttaa huomattavasti tämän tavoitteen saavuttamiseen,
N. ottaa huomioon Euroopan unionissa meneillään ja valmisteilla olevat rakennemuutokset, joista korostetusti tulevat esiin työmarkkinoiden muutokset, sääntelyn vapauttaminen erityisesti julkisten palvelujen alalla ja informaatio- ja viestintäteknologian hyvin nopea kehitys; katsoo, että väestörakenteen muutokset ja lisääntynyt etninen monimuotoisuus, jotka johtuvat muuttovirroista ja lisääntyneestä liikkuvuudesta Euroopan sisällä, saattavat tehdä väestön heikoimmassa asemassa olevista väestöryhmistä haavoittuvia ja luoda uusia syrjintään, sosiaaliseen syrjäytymiseen sekä rasismin ja muukalaisvihan raaistumiseen liittyviä riskejä; katsoo kuitenkin, että rakennemuutokset voivat joissakin tapauksissa – jos ryhdytään asianmukaisiin toimiin – antaa uusia mahdollisuuksia sosiaaliseen integroitumiseen,
O. katsoo, että yhteisessä raportissa tunnustetaan, että lisäponnistelut ovat tarpeen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen kysymyksen sisällyttämiseksi myös muihin politiikkoihin kuin pelkästään sosiaaliseen suojeluun ja sosiaalihuoltoon,
P. katsoo, että useimmissa kansallisissa toimintasuunnitelmissa tasa-arvonäkökulma on heikosti esillä,
Q. ottaa huomioon, että on olemassa heikommassa asemassa olevia ja enemmän köyhyyttä kärsiviä ryhmiä, varsinkin ne, joilla on erityisiä vaikeuksia osallistua taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen elämään, kuten vammaiset ja ikääntyneet, jotka eivät voi huolehtia itsestään, ja että kansallisissa ohjelmissa määritellään joukko riskitekijöitä, joiden vaikutuksesta ongelman moniulotteinen merkitys korostuu, vaikka tekijöiden merkitys vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain eivätkä ne joissakin tapauksissa ole pelkästään syitä vaan myös seurauksia, jotka ovat merkittäviä sitkeän köyhyyskierteen tai sukupolvelta toiselle jatkuvan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen katkaisemisessa,
R. katsoo, että talous- ja rahapolitiikan (kilpailupolitiikka, maatalous- ja kalastuspolitiikka, vakaussopimuksen kriteerit, jne.) on yhdessä sosiaalipolitiikan kanssa muodostettava yhtenäinen kolmikanta ja että kaikki politiikka on arvioitava ottaen huomioon sen vaikutus sosiaalialaan,
S. katsoo, että liikuntavammaiset ovat ryhmä, jolla on suuri vaara syrjäytyä sosiaalisesti; toteaa myös, että kansallisissa toimintasuunnitelmissa ei ole liikuntavammaisten tilannetta koskevia yksityiskohtaisia tehtäviä ja yhteisiä indikaattoreita,
T. katsoo, että naisten suuri osuus köyhien joukossa johtuu ensinnäkin siitä, etteivät naiset pysty itsenäiseen taloudelliseen toimeentuloon, mikä johtuu palkkatyön sekä palkattoman koti- ja hoitotyön epätasaisesta jakautumisesta naisten ja miesten kesken,
U. ottaa huomioon, että erityisesti seuraavat riskit ovat akuutteja: pitkäaikainen eläminen matalilla/riittämättömillä tuloilla, pitkäaikaistyöttömyys, heikkolaatuinen työllisyys ja puutteellinen työkokemus, riittämätön koulutus ja lukutaidottomuus, kasvaminen haavoittuvassa perheessä, vammaisuus, horjuva terveys, epävarma asunto tai asunnottomuus, eläminen jälkeenjääneillä alueilla, rasismi ja syrjintä,
V. ottaa huomioon kahdeksan keskeiseksi tunnistettua haastetta:
- –kaikille avoimien työmarkkinoiden kehittäminen ja työn pitäminen oikeutena ja mahdollisuutena kaikille
- –riittävien tulojen ja ihmisarvoiset elinolot mahdollistavien resurssien turvaaminen kaikille
- –koulutukseen liittyvien puutteiden poistaminen
- –perhesolidaarisuuden säilyttäminen ja lasten oikeuksien suojelu
- –riittävän asunnon turvaaminen kaikille
- –hyvälaatuisten palveluiden yhtäläisen saatavuuden turvaaminen (terveydenhoito, liikenne, sosiaalipalvelut, hoito, kulttuuri, vapaa-aika, oikeudelliset palvelut),
- –palvelujen tarjoamisen parantaminen
- –jälkeenjääneiden alueiden kehittäminen,
W. katsoo, että ilmainen ja julkinen koulutusjärjestelmä on edellytys osallisuudelle ilman syrjäytymistä,
1. tähdentää, että korkean työllisyys ja sosiaaliturvan edistämisen, elintason ja elämisen laadun parantaminen sekä taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus pitää asettaa Euroopan unionissa etusijalle ja että niiden merkitys on perustavaa laatua köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiselle ja estämiselle; katsoo, että todellinen mahdollisuus tehdä työtä, työpaikka, on paras integraation väline ja paras väline sosiaalisen syrjäytymisen vastustamisessa; katsoo, että jäsenvaltioiden pitää pyrkiä parantamaan merkittävästi resurssien ja mahdollisuuksien uudelleen jakamista yhteiskunnassa, jotta taattaisiin yhteiskuntaan sopeutuminen, kaikkien ihmisten osallistuminen ja heidän perusoikeuksiensa käyttäminen;
2. korostaa, että yhteisön ja hallitusten politiikoille asetettuna yhteisenä haasteena on taata, että pääasialliset mahdollisuuksien ja resurssien uudelleen jakamisen mekanismit, joita ovat työmarkkinat, verotukseen, sosiaaliturvaan, koulutukseen, ammatilliseen koulutukseen, asumiseen, terveydenhuoltoon ja muihin palveluihin liittyvät järjestelmät, muutetaan rakennemuutosten yhteydessä riittävän universaaleiksi, jotta pystytään vastaamaan ihmisten tarpeisiin mukaan lukien ikääntyneet, vammaiset, työttömät, maahanmuuttajat ja yleisesti heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevat ryhmät, jotka ovat alttiimpia köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen aiheuttamille vaaroille, niin, että he voivat harjoittaa perusoikeuksiaan;
3. pitää välttämättömänä taata, että sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen ja ehkäisemiseen liittyvät toimet koulutuksen ja kulttuurin aloilla, mukaan lukien elinikäinen oppiminen, kielten oppiminen, uusien tekniikoiden käyttö sekä kaikkien ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ryhmien kuvallisen ja taiteelliseen ilmaisun hankkeet, kuuluvat julkishallinnon tehtäviin;
4. pyytää jäsenvaltioita takaamaan kaikille lapsille vapaan pääsyn yleiseen oppivelvollisuuteen perustuvaan koulutukseen, jonka kesto on vähintään 12 vuotta; katsoo, että koulutuksen on perustaitojen lisäksi, joihin kuulu digitaalinen osaaminen, annettava nuorille syvällinen ymmärrys (poistetaan) yhteiskunnasta niin, että heistä voi tulla tietoisia toimijoita sosiaalisessa kehityksessä;
5. pyytää komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan ja laajentamaan onnistuneita kokeiluhankkeita lukutaidottomuuden torjumiseksi sekä äidinkielen hallinnan ja vieraiden kielten oppimisen takaamiseksi;
6. ottaa huomioon, että suuri osa koulunkäynnin kesken jättävistä nuorista on työttömiä; pyytää komissiota tukemaan toisen tilaisuuden tarjoavien koulujen instituutiota;
7. ottaa huomioon, että ylivoimainen enemmistö siirtolaisista on toiminnallisesti lukutaidottomia vastaanottavan maan valtakielellä; kehottaa jäsenvaltioita luomaan erityisiä siirtolaisille suunnattuja koulutusohjelmia;
8. korostaa, että on tärkeää nykyaikaistaa sosiaaliturvajärjestelmiä, jotta ne voisivat selviytyä köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvistä perinteisistä ja uusista riskeistä, ja suunnitella ja toteuttaa muun muassa sosiaalietuuksien muodossa toimenpiteitä, joilla parannetaan yksinhuoltajaäitien ansiomahdollisuuksia ja paluuta työmarkkinoille;
9. korostaa kansallisia suunnitelmia koskevassa yhteisessä raportissa olevan kahdeksan keskeisen haasteen merkitystä ja pyytää, että suunnitelmissa tehostetaan tiedottamista, kuulemista, valmisteluun osallistumista, seurantaa ja arviointia kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla sekä otetaan mukaan kansallisen tason lisäksi alueelliset ja paikalliset tahot sekä kansalaisjärjestöt, yhteiskunnalliset ja taloudelliset toimijat ja työmarkkinaosapuolet ja syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä edustavat elimet; korostaa erityisesti, että jäsenvaltioiden kansallisten ja alueellisten parlamenttien on myös oltava mukana sosiaalista syrjäytymistä koskevien kansallisten suunnitelmien laatimisessa, seurannassa ja arvioinnissa;
10. on tyytyväinen siihen, että työllisyyttä ja sosiaaliasioita käsittelevä neuvosto hyväksyi 3. joulukuuta 2001 tuloja, työmarkkinoille pääsyä, terveydenhuoltoa ja kasvatusta koskevat 18 indikaattoria; kehottaa jäsenvaltioita ponnistelemaan edelleen, jotta voitaisiin laatia indikaattorit myös muille politiikan aloille, kuten asuntopolitiikkaan; kehottaa neuvostoa ja komissiota yhdessä Euroopan parlamentin kanssa siirtämään nämä ehdotukset käytäntöön;
11. katsoo, että avoimen koordinointimenetelmän on oltava avoimempi siten, että mukaan otetaan paikalliset ja alueelliset viranomaiset, työmarkkinaosapuolet, ja siten, että turvataan laaja kansallisella tasolla käytävä julkinen keskustelu ja näin mahdollistetaan parhaiden käytäntöjen tosiasiallinen vaihto;
12. pyytää komissiota ottamaan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden paremmin huomioon keväällä 2003 kokoontuvalle huippukokouksen laadittavassa yhteenvetokertomuksessa ja rakenteellisten indikaattorien laatimisessa; pyytää komissiota ja neuvostoa laatimaan kevään 2003 huippukokouksen valmistelun yhteydessä kertomuksen köyhyydestä unionissa ja ehdokasvaltioissa;
13. kehottaa komissiota ja neuvostoa yhdessä Euroopan parlamentin kanssa neuvottelemaan toimielinten välisen sopimuksen avoimesta koordinointimenetelmästä, jossa Euroopan parlamentti osallistuisi täysimääräisesti avoimeen koordinaatioon;
14. korostaa tarvetta käsitellä asiaa strategisesti, yhtenäistetysti ja moniulotteisesti Nizzassa määriteltyjen tavoitteiden pohjalta, jotta taataan lisäarvo köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa siten, että asioilla on selvä tärkeysjärjestys, päämäärät ja erityistavoitteet ja noudatetaan asianmukaisia politiikkoja ja menettelyjä niiden arvon ja talousarviossa myönnetyn rahoituksen mukaisesti;
15. korostaa, että on tärkeää soveltaa sosiaalista syrjäytymistä torjuvaa, jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön kannustavaa yhteisön toimintaohjelmaa ja erityisesti toteuttaa vuosittain sosiaalista syrjäytymistä käsittelevä kokous ja että ohjelmalla tuetaan hyvien käytäntöjen ja uusien menettelyjen kehittämistä sekä parannetaan tilastomenetelmiä ja kansallisten valvontaverkostojen toimintaa;
16. kehottaa jäsenvaltioita kansallisesta poliittisesta ja hallinnollisesta järjestelmästään riippumatta varmistamaan, että politiikat toteutetaan niin lähellä yksilöä kuin mahdollista, ja jakamaan selkeät vastuualueet eri toimivaltatasoille;
17. korostaa, että sosiaalisen integraation lisäämiseksi tarvittavat poliittiset toimenpiteet on laadittava ja toteutettava mahdollisimman lähellä ihmisiä, joita ne koskevat;
18. kehottaa jäsenvaltioita kehittämään mekanismeja köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevien yleisten politiikkojen vaikutusten arvioimiseksi;
19. pyytää kiinnittämään suurempaa huomiota meneillään ja valmisteilla oleviin rakennemuutoksiin mukaan lukien ehdokasvaltioiden liittyminen unioniin, muutoksiin, jotka saattavat aiheuttaa teollisuuden rakennemuutoksesta kumpuavia köyhyyden uusia muotoja ja siirtymiseen kilpailuvetoiselle taloudelle ominaisiin sosiaalijärjestelmiin; katsoo, että näihin muutoksiin on puututtava kiireellisesti kiinnittäen erityistä pitkäaikaistyöttömiin, siirtymäeläkkeellä oleviin työntekijöihin ja työelämän ulkopuolella oleviin, joilla ei ole mahdollisuuksia saada työtä;
20. korostaa, että kansallisissa toimintasuunnitelmissa on oltava ennakoiva lähestymistapa, jossa kokonaisnäkemys saadaan liittämällä politiikan eri alueet toisiinsa ja koordinoimalla niitä;
21. katsoo, että jäsenvaltioiden on vahvistettava osallistumisstrategioita (tai syrjäytymistä koskevia strategioita), joilla varmistetaan, että tieto- ja viestintäteknologioita käytetään täysin hyväksi avaamaan pääsy korkeampaa ammattitaitoa vaativiin töihin ja ottamaan käyttöön uusia tekniikoita, joiden avulla erityisryhmät voivat hyötyä tieto- ja viestintäteknologioiden tarjoamista taloudellisista ja yhteiskunnallisista mahdollisuuksista;
22. korostaa, että strategiassa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastustamiseksi on tarkattava erityisesti naisten ja lasten tilannetta ja se on kohdistettava etenkin heikossa asemassa ja suurimmassa sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa olevien ryhmien elintason kohottamiseen, ottaen huomioon heidän kokemuksensa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että hyvien käytäntöjen levittämiseen liittyy tilannekohtaisia elementtejä ja arviointeja, jotta helpotettaisiin vuoropuhelua eri maiden asianosaisten toimijoiden välillä ja parannettaisiin konkreettisia käytäntöjä;
23. kehottaa komissiota käynnistämään perusteellisen tutkimuksen etenkin perheenhoitovelvollisten naisten taloudellisen itsenäisyyden tai riippumattomuuden laajuudesta Euroopan unionissa ja ottamaan samalla huomioon erityyppiset kotitaloudet, joihin naiset kuuluvat, sekä naisten elinkaaren eri vaiheet;
24.kehottaa komissiota sisällyttämään työvoiman sukupuolijakauman itsenäisenä avaintekijänä sosiaalista osallisuutta koskevan politiikan analyyttiseen kehykseen sekä asettamaan perheenhoitovelvollisten naisten itsenäisen taloudellisen toimeentulon yhdeksi päätavoitteistaan;
25. kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään tasa-arvonäkökohdan politiikkoihinsa ja ohjelmiinsa, erittelemään tilastotiedot sukupuolten mukaan ja asettamaan valtion sosiaalista osallisuutta koskevan politiikan päätavoitteeksi naisten itsenäisen taloudellisen toimeentulon edistämisen sekä tekemään selvityksen asiassa saavutetusta edistymisestä;
26. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään työn ja perhe-elämän yhteensovittamista siten, että naisilla on mahdollisuus hankkia riittävästi tuloja ja varmistaa taloudellinen riippumattomuutensa sekä oma sosiaaliturvansa;
27. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään sosiaalisen infrastruktuurin toimenpiteitä, kuten esimerkiksi lastenhoitoa, vapaaehtoistyötä ja joukkoliikennevälineitä maaseudulla, jotta naisten työn ja perhe-elämän yhteensovittamista helpotettaisiin;
28. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään valtion sosiaalista osallisuutta koskevaan politiikkaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisen, seksuaaliset oikeudet ja lisääntymisterveyteen liittyvät oikeudet, koska nämä tukevat merkittävästi naisten riippumattomuutta ja aktiivisuutta;
29. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään tilapäisissä ja epätyypillisissä työsuhteissa olevien työntekijöiden tasavertaista kohtelua;
30. pitää erittäin tärkeänä, että ehdokasvaltiot otetaan mahdollisimman pian mukaan sosiaalisen integraation strategiaan ja että ne laativat omia kansallisia toimintasuunnitelmiaan sosiaalisen integraation lisäämiseksi;
31. pyytää kiinnittämään erityishuomiota kaikkiin riskitekijöihin, jotka on määritelty kansallisissa suunnitelmissa ja joilla pystytään korostamaan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen moniulotteista merkitystä, koska ne eivät rajoitu vain työmarkkinoille pääsyyn vaan koskevat myös koulutusta, terveyttä ja osallistumista päätöksentekoon;
32. kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan kansallisissa toimintasuunnitelmissaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, asettamaan selkeät ensisijaiset tavoitteet, määrittämään selkeästi kansallisten, alue- ja paikallisviranomaisten toimivaltuudet ja asettamaan pitkän aikavälin määrällisiä tavoitteita;
33. vetoaa neuvostoon, komissioon ja jäsenvaltioihin, jotta ne kehittäisivät indikaattoreita, joilla pystyttäisiin mittaamaan muutokset kaikkiin sosiaaliryhmiin ja ikäluokkiin kuuluvien, köyhyydessä elävien ihmisten jokapäiväisessä elämässä, ja indikaattoreita, joiden avulla voidaan tehdä dynaamisia analyyseja prosesseista, jotka johtavat ihmisiä köyhyyteen tai auttavat heitä nousemaan köyhyydestä, ja tekemään siten mahdolliseksi paitsi EU-maiden ja enenevässä määrin myös ehdokasvaltioiden sosiaalisen tilanteen kehittymisen seurannan, myös varoittamaan erityisesti köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevasta kehityksestä ja tarkkailemaan sitä; kehottaa myös kehittämään ja panemaan täytäntöön sukupuolinäkökulman kannalta oleellisia köyhyysindikaattoreita ja tekemään sen paitsi talouksien tulojen mittaamiseksi, myös siksi, että voitaisiin kiinnittää asianmukaisesti huomiota talouteen kuuluvien yksittäisten jäsenten tuloihin;
34. pyytää neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan talous- ja rahapolitiikkojen, mukaan lukien vakaussopimus, vaikutukset sosiaalikysymyksiin (kuten työllisyys, köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen, yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet), jotta niitä voidaan ohjata toisiaan seuraavissa Eurooppa-neuvostoissa vahvistettuihin sosiaalisiin päämääriin; toistaa, että vaikka rakennerahastoilla on tärkeä tehtävä koheesiopolitiikassa, yhteisön eri politiikkoja koskevissa kaikissa päätöksissä on otettava huomioon voimakkaampi taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus;
35. kehottaa sosiaalisen suojelun komiteaa toimittamaan neuvostolle vuoden 2002 aikana yhteiset indikaattorit, joilla kuvataan sosiaalisen syrjäytymisen eri muotoja ja ulottuvuuksia, kuten terveydenhuollon laatua ja mahdollisuutta käyttää sitä, koulutusta ja asumista sekä sukupuolinäkökohtaa;
36. kehottaa komissiota sisällyttämään sosiaalista osallisuutta koskevaan yhteiseen vuosikertomukseen niiden politiikkojen tehokkuuden ja tuloksekkuuden arvioinnin, joita jäsenvaltioissa jo sovelletaan köyhyyden torjumiseksi;
37. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille.
PERUSTELUT
I – Tausta
Eurooppa-neuvoston kokouksissa Lissabonissa (maaliskuussa 2000), Nizzassa (joulukuussa 2000) ja Tukholmassa (kesäkuussa 2001) jäsenvaltiot sitoutuivat edistämään kestävää talouskasvua ja luomaan laadukkaita työpaikkoja köyhyysriskin ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseksi sekä unionin taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittamiseksi vuosina 2001–2010.
Perustana on uusi avoin koordinointimenetelmä, jonka tarkoituksena on edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä, jolla tehostetaan sosiaalisen suojelun, työllisyyden, terveydenhuollon sekä asunto- ja koulutusalan toimien vaikutusta sosiaaliseen osallisuuteen. Nizzan Eurooppa-neuvostossa määriteltiin seuraavat yhteiset köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen liittyvät tavoitteet:
– helpotetaan työpaikkojen saantia ja kaikkien mahdollisuutta päästä osallisiksi olennaisista voimavaroista, oikeuksista, tavaroista ja palveluista ihmisarvoisen elämän turvaamiseksi
– ehkäistään syrjäytymisvaara
– autetaan heikommassa asemassa olevia ryhmiä
– kaikkien asianosaisten aktivoiminen.
Sovittiin myös, että jäsenvaltiot pyrkivät saavuttamaan nämä tavoitteet vuodesta 2001 eteenpäin kaksivuotisten köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien mukaisesti korostamalla sitä, että on tärkeää ottaa mukaan miesten ja naisten välinen tasa-arvo kaikkiin toimiin, joilla tavoitteet pyritään saavuttamaan.
Eurooppa-neuvostossa hyväksyttiin myös Euroopan sosiaalipoliittinen toimintaohjelma, jossa tunnustetaan sosiaalipolitiikan kaksoistehtävä sekä tuotannontekijänä että eriarvoisuuden poistamisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden keskeisenä välineenä. Ohjelma pitää vakiinnuttaa nopeammin, kuten Euroopan parlamentti on vaatinut.
Syyskuussa 2001 Euroopan parlamentti ja neuvosto tekivät sopimuksen yhteisön toimintaohjelmasta, jolla kannustetaan jäsenvaltioita yhteistyöhön sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa. Sopimuksessa on määrätty pidettäväksi vuosittain sosiaalista syrjäytymistä koskevat neuvottelut, jotka järjestetään kiinteässä yhteistyössä neuvoston puheenjohtajavaltion kanssa ja kuullen kaikkia asianosaisia, joita ovat muiden muassa työmarkkinaosapuolet, alalla kokemusta hankkineiden kansalaisjärjestöjen edustajat sekä Euroopan parlamentin, neuvoston, talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean edustajat.
Yhteisön ohjelman mukaisesti komissio antaa keväällä järjestettävälle Eurooppa-neuvostolle selvityksen vuosittaisessa yhteenvetokertomuksessaan, josta Euroopan parlamentti antaa sopivana ajankohtana lausunnon, siitä miten yhdenmukaisia ovat sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen liittyvät politiikat ja myös minkälaista edistystä on tapahtunut mainitun ohjelman piirissä.
Yhtä tärkeitä olivat myös Laekenin Eurooppa-neuvoston päätökset järjestää sosiaaliasioita käsittelevä huippukokous ennen jokaista kevään Eurooppa-neuvostoa, laatia yhteiset indikaattorit, tilastomenetelmien parantamisesta ja pyytää komissiota liittämään asteittain ehdokasvaltiot tähän prosessiin.
II – Yhteinen raportti sosiaalisesta osallisuudesta
Sosiaalista osallisuutta käsittelevässä yhteisessä raportissa, joka perustuu komission lokakuussa 2001 tekemään ehdotukseen jäsenvaltioiden 15 osallisuusohjelman analyysin pohjalta, pyritään määrittelemään hyviä käytäntöjä ja innovatiivisia lähestymistapoja, jotka ovat yhteisön kannalta kiinnostavia köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumisessa.
Kertomuksessaan komissio toteaa, että termeillä köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen viitataan tilanteisiin, joissa henkilö ei voi osallistua täysin taloudelliseen, sosiaaliseen tai jokapäiväiseen elämään ja/tai hänen mahdollisuutensa käyttää tuloja tai muita (henkilökohtaisia, perheen tarjoamia, sosiaalisia tai kulttuurisia) voimavaroja ovat niin puutteelliset, ettei hän voi saavuttaa kyseisessä yhteiskunnassa hyväksyttävänä pidettävää elintasoa eikä elämänlaatua. Tällöin henkilöt eivät useinkaan pysty täysin käyttämään perusoikeuksiaan.
Kansallisten suunnitelmien eri lähestymistavat johtuvat jäsenvaltioiden sosiaalipoliittisten järjestelmien suurista eroista. Vaikka tasoeroja ilmenee, todetaan, että kansallisissa suunnitelmissa usein rahalliseen köyhyyteen liittyy muita puutteenalaisuuden tai tilapäisluonteen ilmenemismuotoja työllisyyden, asumisen, terveydenhuollon, koulutuksen, kulttuurin ja palvelujen saatavuuden alalla ja niissä viitataan yleensä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen moniulotteiseen määritelmään.
Tilanteen yleisanalyysin yhteydessä havaitaan, että jopa viimeksi kuluneiden vuosien aikana, jolloin Euroopan unionin BKT:n keskimääräinen kasvu on ollut 2,5 prosenttia, köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyneisyys ovat pysyneet huomattavina. Määritelmän perustana on käytetty tulorajaa (60 prosenttia kansallisesta tulomediaanista[1]), jonka alapuolella elävät ihmiset ovat köyhyysvaarassa. Yhteensä 18 prosenttia EU:n väestöstä eli vuonna 1997 tulorajan alittavilla tuloilla. Osuus on huomattavan samanlainen vuoden 1995 kanssa, mutta arvo vaihtelee Luxemburgin 12 060 eurosta Portugalin vain 2 870 euroon. Tämä merkitsee sitä, että köyhyydestä joutui kärsimään yli 60 miljoonaa ihmistä, joista puolet eli mainitun köyhyysrajan alla yhtäjaksoisesti kolmen vuoden ajan (1995–1997). Tilanne on erityisen vakava joissakin jäsenvaltioissa.
Huolimatta monimutkaisesta analyysistä, joka liittyy julkisten menojen, sosiaalisen suojelun ja köyhyysvaaran keskinäisiin suhteisiin, on havaittavissa, että alhaisinta köyhyysrajaa edustavat Tanska (8 %), Suomi (9 %), Luxemburg ja Ruotsi (12 %), Itävalta ja Alankomaat (13 %) ja Saksa (14 %), jotka ovat maita, joiden henkeä kohti laskettu sosiaaliturva on korkein ja huomattavasti yli eurooppalaisen keskiarvon. Köyhyysraja on korkein taas maissa kuten Portugali (23 %), Yhdistynyt kuningaskunta ja Kreikka (22 %), Irlanti (20 %), Espanja ja Italia (19 %), joissa henkeä kohti laskettu sosiaaliturva on yleensä alle keskiarvon.
Ilman tulonsiirtoja, etenkin vanhuuseläkettä, köyhyysvaarassa olisi 41 prosenttia Euroopan unionin väestöstä. Osuus olisi vielä 26 prosenttia, jos mukaan otettaisiin vanhuuseläkkeet, mutta muut tulonsiirrot jätettäisiin pois.
Uusia syrjintään, sosiaaliseen syrjäytymiseen sekä rasismin ja muukalaisvihan raaistumiseen liittyviä riskejä aiheuttavat Euroopan unionissa meneillään ja valmisteilla olevat rakennemuutokset, joista korostetusti tulevat esiin työmarkkinoiden muutokset, uudesta markkinoiden vapauttamisesta johtuvat riskit etenkin julkisten palvelujen alalla, tietojenkäsittely- ja tietoliikennetekniikan hyvin nopea kehitys, väestörakenteen muutokset, kotitalouksien rakenteen muutokset sekä miesten ja naisten tehtävien muutokset ja lisääntynyt etninen, kulttuurinen ja uskonnollinen monimuotoisuus, jotka johtuvat suurista kansainvälisistä muuttovirroista ja suuremmasta liikkuvuudesta Euroopan unionin sisällä.
On olemassa erityisen herkkiä ja köyhyyttä enemmän kohtaavia ryhmiä, etenkin työttömät, taantuvilla teollisuusalueilla ja tietyillä maaseutualueilla elävät ihmiset, asutuskeskuksissa yksin asuvat ihmiset, erityisesti iäkkäät naishenkilöt, yksinhuoltajaperheet (naishuoltajien enemmistö), suurperheet, siirtolaiset, pakolaiset, alkoholismin ja huumeiden uhrit, erityisesti lapset, vammaiset ja nuoret, joiden keskuudessa työttömyys nousee 16 prosenttiin eli miltei kaksinkertaiseksi yhteisön keskiarvoon verrattuna.
Toimintasuunnitelmissa määritellään joitakin tekijöitä, joilla korostetaan ongelman moniulotteista merkitystä, koska vaaratekijöiden yhdistelmästä johtuu se, että ihmiset – aikuiset ja lapset – kohtaavat köyhyyttä ja syrjäytyvät sosiaalisesti, vaikka tekijöiden merkitys vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain eivätkä ne tietyissä tapauksissa ole pelkästään syitä vaan myös seurauksia, jotka ovat merkittäviä sitkeän köyhyyskierteen ja sosiaalisen syrjäytymisen katkaisemisessa.
Erityisesti on mainittava seuraavat vaarat: pitkäaikainen riippuvuus alhaisista/riittämättömistä tuloista, pitkäaikaistyöttömyys, huonolaatuinen työpaikka ja ammattipätevyyden puute, riittämätön koulutus ja lukutaidottomuus, kasvaminen heikompiosaisessa perheessä, vammaisuus, heikko terveys, tilapäinen asuminen ja asunnon menetys, eläminen moninaisista haitoista kärsivällä alueella, siirtolaisuus, rasismi ja syrjintä.
Analysoitaessa raportin sisältöä, toimintasuunnitelmiin liittyviä ehdotuksia, käytettyjä menetelmiä, noudatettuja toimintatapoja ja toteutuskelpoisia tai jo toteutettuja toimenpiteitä, jotka perustuivat Nizzassa asetettuihin tavoitteisiin, pyrkimyksenä on ollut ottaa huomioon mahdollisimman monen asianosaisen lausunnot.
Siispä työllisyysvaliokunta on kuullut kansalaisjärjestöjen edustajia, talous- ja sosiaalikomiteaa ja EAY:tä sekä järjestänyt keskustelutilaisuuden kansallisten parlamenttien edustajien kanssa. Useilta järjestöiltä pyydettiin lausunto. Erityisesti on mainittava Feantsa, European Women’ s Lobby, EAPN[2], Ferpa, Quart Monde ja Euronet. Tällä pyrittiin mahdollistamaan se, että päätelmät vaikuttavat suunnitelmien seuraavan vaiheen valmisteluun.
Erityisen huolestuttavaa on se, mitä jotkut kansallisten parlamenttien jäsenet ovat kertoneet valmisteltavista ehdotuksista, joilla heidän maissaan pyritään heikentämään nykyistä sosiaaliturvan tasoa, hallituksen niukkaa tiedottamista, puutteellista vuoropuhelua ja köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen uhkaamien ihmisten perustamien eri laitosten ja järjestöjen osallistumista sekä myös jäsenvaltioiden ehdottamien toimien huonoa rahoituspohjaa kussakin suunnitelmassa.
Myöskin korostettiin, että yhteisön ja hallitusten politiikoille asetettuna yhteisenä haasteena on taata, että pääasialliset mahdollisuuksien ja resurssien uudelleen jakamisen mekanismit, joita ovat työmarkkinat, verotukseen, sosiaaliturvaan, koulutukseen, asumiseen, terveydenhuoltoon ja muihin palveluihin liittyvät järjestelmät, muutetaan rakennemuutosten yhteydessä riittävän universaaleiksi, jotta pystytään vastaamaan ihmisten tarpeisiin mukaan lukien lapset, jotka ovat alttiimpia köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen aiheuttamille vaaroille ja sallitaan heidän käyttää perusoikeuksiaan.
Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että toteutetaan toimintasuunnitelmia koskevassa yhteisessä raportissa määritellyt kahdeksan keskeistä haastetta:
– osallisuutta edistävien työmarkkinoiden kehittäminen ja työnsaannin edistäminen kaikkien oikeutena ja mahdollisuutena
– ihmisarvoisen elämän turvaamiseen riittävien tulojen ja voimavarojen takaaminen
– heikkoihin oppimislähtökohtiin puuttuminen
– perheiden yhteisvastuun säilyttäminen ja lasten oikeuksien suojelu
– hyvien asuinolojen turvaaminen kaikille
– yhtäläiset mahdollisuudet käyttää korkealaatuisia palveluja sekä niihin sijoittaminen (terveydenhuolto-, liikenne-, sosiaali-, hoito-, kulttuuri- ja virkistyspalvelut sekä oikeuspalvelut)
– palveluiden tuottamisen parantaminen
– moniongelmaisten alueiden uudistaminen.
Vahvistettiin, että on tarvetta käsitellä asiaa strategisesti, yhtenäistetysti ja moniulotteisesti Nizzassa määriteltyjen tavoitteiden pohjalta, jotta taataan lisäarvo köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa. Tämä tarkoittaa, että riippumatta kunkin jäsenvaltion erityisolosuhteista kansallisissa toimintasuunnitelmissa pitää kiinnittää erityistä huomiota selvään tärkeysjärjestykseen, päämäärien ja erityistavoitteiden määrittelyyn asianmukaisten politiikkojen kehittämiseen ja siihen, että ryhdytään asianmukaisen rahoituksen turvin tarvittaviin toimiin.
Lopuksi kiinnitettiin vielä erityistä huomiota siihen, että on tärkeää soveltaa sosiaalista syrjäytymistä torjuvaa, jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön kannustavaa yhteisön toimintaohjelmaa, vaikka se tunnetusti onkin riittämätön, ja erityisesti toteuttaa vuosittain sosiaalista syrjäytymistä käsittelevä kokous ja että ohjelmalla tuetaan hyvien käytäntöjen ja uusien menettelyjen kehittämistä sekä parannetaan tilastomenetelmiä niin, että taataan yhteisön köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen tähtäävän strategian jatkuva seuranta.
KULTTUURI-, NUORISO-, KOULUTUS-, TIEDONVÄLITYS- JA URHEILUVALIOKUNNAN LAUSUNTO
18.huhtikuuta 2002
työllisyys- ja sosiaalivaliokunnalle
Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ja alueiden komitealle: Sosiaalipolitiikka: luonnos yhteiseksi raportiksi sosiaalisesta osallisuudesta
(KOM(2001) 565 – C5‑0109/2002 – 2002/2051(COS))
Valmistelija: Konstantinos Alyssandrakis
ASIAN KÄSITTELY
Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta nimitti kokouksessaan 12. joulukuuta 2001 valmistelijaksi Konstantinos Alyssandrakisin.
Valiokunta käsitteli lausuntoluonnosta kokouksissaan 25. maaliskuuta ja 17. huhtikuuta 2002.
Viimeksi mainitussa kokouksessa valiokunta hyväksyi seuraavat johtopäätökset yksimielisesti.
Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: Michel Rocard (puheenjohtaja), Vasco Graça Moura (varapuheenjohtaja), Mario Mauro (varapuheenjohtaja), Theresa Zabell (varapuheenjohtaja), Konstantinos Alyssandrakis (valmistelija), Alexandros Alavanos, Ole Andreasen (Marieke Sanders-ten Holten puolesta), Pedro Aparicio Sánchez, Christopher J.P. Beazley, Giuseppe Brienza (Francis Decourrièren puolesta), Christine de Veyrac (Marielle de Sarnezin puolesta), Geneviève Fraisse, Maria Martens, Pietro-Paolo Mennea, Domenico Mennitti, Juan Ojeda Sanz, Barbara O'Toole, Christa Prets, Giorgio Ruffolo, Gianni Vattimo, Stavros Xarchakos, Sabine Zissener ja Myrsini Zorba (Lissy Grönerin puolesta).
LYHYET PERUSTELUT
Komission tiedonanto on köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä käsittelevä poliittinen asiakirja. Kyseessä on luonnos yhteiseksi raportiksi, joka liittyy Lissabonin, Tukholman ja Nizzan huippukokouksissa laadittuun strategiaan ja jonka neuvosto hyväksyi Belgian puheenjohtajuuskaudella. Asiakirjan tavoitteena on myötävaikuttaa yhteenkuuluvuutta koskevan strategian vahvistamiseen vuosien 2001 ja 2010 välisenä aikana toimilla, joita toteutetaan yhteisössä, jäsenvaltioissa sekä alueellisella ja paikallisella tasolla muun muassa työllisyyden, asuntopolitiikan, terveydenhuollon, koulutuksen ja kulttuurin aloilla. Tiedonannossa tuodaan esiin se hälyttävä tosiasia, että vaikka yhteisön bruttokansantuote on viime vuosina kasvanut 2,5 prosentilla, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämisessä ei ole kuitenkaan edistytty, vaan yli 60 miljoona henkeä elää yhä köyhyydessä.
Yleisesti ottaen tällainen strategia ei kaipaa byrokratiaa eikä retoriikkaa. Strategian täytäntöönpanon on perustuttava seuraaviin näkökohtiin:
– syvällinen ja perusteellinen analyysi sosiaalisen syrjäytymisen syistä
– konkreettiset toimet, joilla sosiaalisen syrjäytymisen syyt poistetaan
– työmarkkinaosapuolten ja asianomaisten toimijoiden sekä kansanliikkeiden ja koko yhteiskunnan aktiivinen osallistuminen
– alojen välinen ja monialainen lähestymistapa
– innovatiivinen yhteistyö kansallisten, alueellisten ja paikallisten hallintojen välillä.
On välttämätöntä luoda pitkän aikavälin strategia, jolla voi olla yhteisiin ja jaettuihin kriteereihin perustuvia merkittäviä ja kestäviä vaikutuksia. Kokeiluhankkeet ja parhaiden käytänteiden vaihto ovat hyödyllisiä välineitä, mutta ne eivät riitä. Nykyistä prosessia, joka on liian hidas ja riittämätön käynnissä olevaan sosiaaliseen kehitykseen nähden, on joudutettava, ja kansalaisliikkeet on saatava enenevässä määrin mukaan toimintaan.
Valiokuntamme pitää tietenkin koulutusta hyvin tärkeänä integroitumisen ja sosiaalisen osallisuuden välineenä, ja kulttuurinäkökohdilla – laajassa mielessä – voi olla suuri merkitys sosiaalisen syrjäytymisen torjumisessa. Koulutuksen on perustaitojen lisäksi annettava nuorille syvällinen ymmärrys luonnosta ja yhteiskunnasta niin, että heistä voi tulla tietoisia toimijoita sosiaalisessa kehityksessä. On myös korostettava, että pelkkä koulutus ei vielä riitä varmistamaan sosiaalista osallisuutta, ellei sitä täydennetä toimilla, joilla voidaan taata kaikille pysyvä ja kokopäiväinen työpaikka.
Kulttuurin ja koulutuksen aloilla on kuitenkin olennaisen tärkeää saada aikaan laaja konsensus tavoitteista, joiden olisi perustuttava näillä aloilla toimivan henkilöstön todellisiin tarpeisiin eikä vain talouden kilpailukyvyn vaatimuksiin. Julkisten koulutus- ja kulttuuripalvelujen tehtävä onkin taattava ja sitä on vahvistettava. Erityisesti on välttämätöntä taata julkinen ja ilmainen yleiseen oppivelvollisuuteen perustuva koulutus, jonka kesto on vähintään 12 vuotta ja johon kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua, sekä julkinen ja ilmainen korkeakouluopetus.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta pyytää asiasta vastaavaa työllisyys- ja sosiaalivaliokuntaa sisällyttämään seuraavat osat päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:
1. katsoo, että sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan perustana olisi oltava perinpohjainen ja syvällinen analyysi syrjäytymisen syistä;
2. katsoo, että sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi tarvitaan konkreettisia toimia kaikilla aloilla, joilla havaitaan sosiaalista syrjäytymistä tai joilla sitä pidetään todennäköisenä;
3. katsoo, että koulutus, kulttuuri ja urheilu ovat keskeisiä tekijöitä sosiaalisen osallisuuden edistämisessä;
4. katsoo, että ilmainen ja julkinen koulutusjärjestelmä on edellytys osallisuudelle ilman syrjäytymistä;
5. katsoo, että erityistoimissa sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi ja ehkäisemiseksi olisi kannustettava suoraa kokemustenvaihtoa, sillä sen avulla voi olla helpompi pohtia ja ymmärtää nyky-yhteiskunnassa tapahtuvia rakennemuutoksia;
6. pitää välttämättömänä taata, että sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen ja ehkäisemiseen liittyvät toimet koulutuksen ja kulttuurin aloilla, mukaan lukien elinikäinen oppiminen, kielten oppiminen, uusien tekniikoiden käyttö sekä kuvallisen ja taiteelliseen ilmaisun hankkeet kaikille ja erityisesti heikoimmassa asemassa oleville ryhmille, kuuluvat julkishallinnon tehtäviin;
7. pyytää jäsenvaltioita takaamaan kaikille lapsille vapaan pääsyn yleiseen oppivelvollisuuteen perustuvaan koulutukseen, jonka kesto on vähintään 12 vuotta; katsoo, että koulutuksen on perustaitojen lisäksi, joihin kuulu digitaalinen osaaminen, annettava nuorille syvällinen ymmärrys yhteiskunnasta niin, että heistä voi tulla tietoisia toimijoita sosiaalisessa kehityksessä;
8. pyytää jäsenvaltiota kiinnittämään opetuksessa huomiota urheiluun ja sen eri muotoihin, sillä se on tehokas keino edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta;
9. katsoo, että kansanliikkeiden ja asianomaisten toimijoiden laajamittainen osallistuminen syrjäytymisen torjumiseen tähtäävään strategiaan voisi konkreettisten toimien täytäntöönpanossa täydentää joustavien hallinnointijärjestelmien käyttöönottoa ja demokraattisen valvonnan tehokkaita välineitä;
10. pyytää komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan ja laajentamaan onnistuneita kokeiluhankkeita lukutaidottomuuden torjumiseksi sekä äidinkielen hallinnan ja vieraiden kielten oppimisen takaamiseksi;
11. ottaa huomioon, että suuri osa koulunkäynnin kesken jättävistä nuorista on työttömiä; pyytää komissiota tukemaan toisen tilaisuuden tarjoavien koulujen instituutiota;
12. ottaa huomioon, että ylivoimainen enemmistö siirtolaisista on toiminnallisesti lukutaidottomia vastaanottavan maan valtakielellä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita luomaan erityisiä siirtolaisille suunnattuja koulutusohjelmia;
NAISTEN OIKEUKSIEN JA TASA-ARVOASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO
11.maaliskuuta 2002
työllisyys- ja sosiaalivaliokunnalle
Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ja alueiden komitealle: Sosiaalipolitiikka: luonnos yhteiseksi raportiksi sosiaalisesta osallisuudesta
(KOM(2001) 565 – C5-0109/2002 – 2002/2051(COS))
Valmistelija: Joke Swiebel
ASIAN KÄSITTELY
Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta nimitti kokouksessaan 22. tammikuuta 2002 valmistelijaksi Joke Swiebelin.
Valiokunta käsitteli lausuntoluonnosta kokouksissaan 25. ja 26. helmikuuta 2002.
Viimeksi mainitussa kokouksessa valiokunta hyväksyi seuraavat johtopäätökset yksimielisesti.
Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: Anna Karamanou (puheenjohtaja), Jillian Evans (varapuheenjohtaja), Joke Swiebel (valmistelija), María Antonia Avilés Perea, Regina Bastos, Lone Dybkjær, Fiorella Ghilardotti, Lissy Gröner, Heidi Anneli Hautala, Rodi Kratsa-Tsagaropoulou, Maria Martens, Amalia Sartori, Miet Smet, Patsy Sörensen, Helena Torres Marques, Feleknas Uca ja Ilda Figueiredo.
LYHYET PERUSTELUT
Komissiota on kiitettävä tästä ensimmäisestä kattavasta poliittisesta asiakirjasta, joka käsittelee köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä. Komissio korostaa aivan oikein työelämään osallistumisen ratkaisevaa asemaa pääasiallisena keinona köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi.
Tällainen poliittinen lähestymistapa on erityisen tärkeä naisille, sillä naiset ovat keskimääräisesti aliedustettuja ja syrjittyjä työmarkkinoilla. Raportissa painotetaan myös sosiaalipolitiikan kaksoistehtävää: sosiaalipolitiikka edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta, mutta samalla sillä on tuottava puolensa. Heikommassa asemassa olevien ryhmien tuottavuuden ja ansiokyvyn parantaminen edistää ryhmien itsenäistä taloudellista toimeentuloa. Tämä puolestaan vaikuttaa myönteisesti valtion talousarvioon ja edistää hyvinvointia sekä talouskasvua.
Komission yritys sisällyttää tasa-arvonäkökulma raporttiin on ansiokas. Voidaan kuitenkin kysyä, onko yritys todella loppuun asti mietitty ja käyvätkö siitä ilmi sukupuolten tasa-arvosta kerätyt näkemykset ja saatavilla olevat tiedot.
Euroopan työllisyysstrategian mukaisesti raportissa asetettuihin tavoitteisiin sisältyvät kaikkien miesten ja naisten työllistäminen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen (s. 28). Raportissa ei kuitenkaan mainita, että palkkatyön ja palkattomien koti- ja hoitotöiden epätasainen jakautuminen miesten ja naisten kesken on merkittävä tekijä, jonka seurauksena naiset ovat yliedustettuja köyhiksi luokiteltavien ihmisten joukossa. Naisten köyhyys on suoraan yhteydessä taloudellisten mahdollisuuksien puutteeseen ja itsenäisen toimeentulon mahdottomuuteen. Naisten itsenäistä taloudellista asemaa on edistettävä ansiotyöllä, joka takaa riittävät tulot naiselle ja naisen huollettavina oleville. Naisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen on näin ollen ratkaiseva tekijä köyhyyden poistamisessa.
Tämä ei ole vain teoreettinen täsmennys väitteen tukemiseksi. Kyseessä olevalla näkökohdalla[1] on seuraavat loogiset seuraukset:
Ensinnäkin roolien ja tehtävien jakautuminen yhteiskunnassa sukupuolten kesken pitäisi sisällyttää luetteloon keskeisistä mahdollisuuksien ja resurssien jakamisesta vastaavista mekanismeista. Tarvitaan sukupuoleen perustuvaa tutkimusta muun muassa työmarkkinoiden, verotusjärjestelmän, sosiaaliturvan, koulutuksen ja asumisen vaikutuksista köyhyyden jakautumiseen. Aivan ensimmäiseksi kuitenkin on tarkasteltava (valtion ylläpitämää tai kyseenalaistamaa) "sukupuolijaon järjestelmää"[2] itsessään ratkaisevimpana tekijänä, joka aiheuttaa naisten köyhyyttä.
Toiseksi käytetyt köyhyysindikaattorit ovat tasa-arvonäkökulmasta katsottuna merkityksettömiä tai vääristäviä. Suhteellinen köyhyysaste, joka määritellään niiden henkilöiden osuutena, jotka asuvat kotitalouksissa, joiden tulot ovat vähemmän kuin 60 prosenttia kulutusyksikköä kohti lasketuista kyseisen maan mediaanituloista, ei kuitenkaan ilmennä resurssien ja vallankäytön jakautumista perheen sisällä. Tällaisen vääristävän katsantokannan loogisena seurauksena sukupuolten välinen köyhyysero vaikuttaa luonnollisesti pieneltä.[3] Poliittinen huomio kohdistuu siis kokonaisuudessaan tästä näkökulmasta ilmeneviin sukupuolten välisiin köyhyyseroihin, toisin sanoen iäkkäiden yksin asuvien naisten ja yksinhuoltajaäitien suhteelliseen köyhyysasteeseen. Kyseisiin ryhmiin kohdistuvat toimet voivat olla sosiaalisesti perusteltuja, mutta toimilla ainoastaan paikataan tilannetta todellisiin syihin puuttumatta. Todellinen syy yksinhuoltajaäitien ja iäkkäiden naisten suhteellisen suureen köyhyyteen on taloudellisten mahdollisuuksien ja itsenäisyyden puute aikaisempien elämänvaiheiden, erityisesti avioliiton, aikana.
Kolmanneksi naisten työmarkkinoille osallistumisen edistäminen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ovat vain osa ratkaisusta naisten köyhyyden torjumisessa. Työmarkkinoille osallistumisen olisi taattava naisille riittävät tulot, mikä puolestaan vahvistaa naisten riippumattomuutta ja lisää heidän vaikutusmahdollisuuksiaan. Poliittiset ohjelmat, joissa painotetaan osa-aikatyötä ja jätetään sopimuksille paljon varaa, voivat heikentää naisten ansiokyvyn ylläpitämistä koko elämän ajan. "Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen" olisi ymmärrettävä siten, että sekä miehet että naiset voisivat yksilötasolla yhdistää omat palkkatyönsä sekä koti- ja hoitotyöt. Näin estettäisiin toisen osapuolen ajautuminen välttämättömäksi "välineeksi" toisen työuralla sekä kaikki tunnetut seuraukset toisen osapuolen taloudelliselle riippumattomuudelle.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa työllisyys- ja sosiaalivaliokuntaa sisällyttämään seuraavat osat päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:
A. ottaa huomioon YK:n neljännessä kansainvälisessä naiskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman (Peking, 1995) ja muun muassa YK:n yleiskokouksen erityisistunnossa hyväksytyt niin kutsutut Peking+5-suositukset (New York, kesäkuu 2000),
B. katsoo, että naisten suuri osuus köyhien joukossa johtuu ensinnäkin siitä, etteivät naiset pysty itsenäiseen taloudelliseen toimeentuloon, mikä johtuu palkkatyön sekä palkattoman koti- ja hoitotyön epätasaisesta jakautumisesta naisten ja miesten kesken,
1. kehottaa komissiota käynnistämään perusteellisen tutkimuksen etenkin perheenhoitovelvollisten naisten taloudellisen itsenäisyyden tai riippumattomuuden laajuudesta Euroopan unionissa ja ottamaan samalla huomioon erityyppiset kotitaloudet, joihin naiset kuuluvat, sekä naisten elinkaaren eri vaiheet;
2. kehottaa komissiota sisällyttämään työvoiman sukupuolijakauman itsenäisenä avaintekijänä sosiaalista osallisuutta koskevan politiikan analyyttiseen kehykseen sekä asettamaan perheenhoitovelvollisten naisten itsenäisen taloudellisen toimeentulon yhdeksi päätavoitteistaan;
3. kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään tasa-arvonäkökohdan politiikkoihinsa ja ohjelmiinsa, erittelemään tilastotiedot sukupuolten mukaan ja asettamaan valtion sosiaalista osallisuutta koskevan politiikan päätavoitteeksi naisten itsenäisen taloudellisen toimeentulon edistämisen sekä tekemään selvityksen asiassa saavutetusta edistymisestä;
4. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita viipymättä kehittämään ja ottamaan käyttöön sukupuolen kannalta olennaisia köyhyysindikaattoreita, jotka eivät mittaa ainoastaan kotitalouksien tuloja, vaan kiinnittävät asianmukaista huomiota kotitalouksiin kuuluvien henkilöiden yksilöllisiin tuloihin;
5. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään työn ja perhe-elämän yhteensovittamista siten, että naisilla on mahdollisuus hankkia riittävästi tuloja ja varmistaa taloudellinen riippumattomuutensa sekä oma sosiaaliturvansa;
6. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään sosiaalisen infrastruktuurin toimenpiteitä, kuten esimerkiksi lastenhoitoa, vapaaehtoistyötä ja joukkoliikennevälineitä maaseudulla, jotta naisten työn ja perhe-elämän yhteensovittamista helpotettaisiin;
7. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään valtion sosiaalista osallisuutta koskevaan politiikkaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisen, seksuaaliset oikeudet ja lisääntymisterveyteen liittyvät oikeudet, koska nämä tukevat merkittävästi naisten riippumattomuutta ja aktiivisuutta;
8. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään tilapäisissä ja epätyypillisissä työsuhteissa olevien työntekijöiden tasavertaista kohtelua;
9. kehottaa jäsenvaltioita edistämään yksilökeskeisiin oikeuksiin perustuvia eläkejärjestelmiä sekä suunnittelemaan ja ottamaan käyttöön muun muassa yksinhuoltajaäideille suunnattuja sosiaaliavun toimia, joilla edistetään heidän ansiokykyään ja sijoittautumistaan uudelleen työmarkkinoille.
- [1] Perustuu Pekingin toimintasuunnitelmaan (1995), Peking+5-erityisistuntoon (2000), Maailmanpankin raportteihin "Engendering Development" (2000) jne.
- [2] Naisten ja miesten epätasaiset osuudet ansiotyön ja palkattoman työn tekijöinä sekä ideologiat ja näkökohdat, joihin epätasa-arvo perustuu.
- [3] Komissio näyttää huomanneen kyseisen epäkohdan (katso alaviite 3 sivulla 14), mutta ei kuitenkaan tee asiasta johtopäätöstä. Olisi suositeltavaa tutustua YK:n kehitysohjelmassa kehitettyyn Sukupuolisidonnaiseen kehitysindeksiin (Gender-related Development Index, GDI). Katso Yhdistyneiden Kansakuntien Inhimillisen kehityksen raportti (New York, 1995).