MIETINTÖ kehityspolitiikan hallinnoinnista EU:ssa
    (2003/2164(INI))

    24. maaliskuuta 2004

    Kehitysyhteistyövaliokunta
    Esittelijä: Marieke Sanders-ten Holte

    Menettely : 2003/2164(INI)
    Elinkaari istunnossa
    Asiakirjan elinkaari :  
    A5-0219/2004
    Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
    A5-0219/2004
    Keskustelut :
    Äänestykset :
    Hyväksytyt tekstit :

    ASIAN KÄSITTELY

    Parlamentin puhemies ilmoitti istunnossa 4. syyskuuta 2003, että kehitysyhteistyövaliokunnalle oli annettu lupa laatia työjärjestyksen 163 artiklan mukaisesti valiokunta-aloitteinen mietintö kehityspolitiikan hallinnoinnista EU:ssa.

    Kehitysyhteistyövaliokunta oli nimittänyt kokouksessaan 9. heinäkuuta 2003 esittelijäksi Marieke Sanders-ten Holten.

    Valiokunta käsitteli mietintöluonnosta kokouksessaan 20. tammikuuta 2004.

    Valiokunta hyväksyi kokouksessaan 16. maaliskuuta 2004 päätöslauselmaesityksen yksimielisesti.

    Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: Margrietus J. van den Berg (varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana), Marieke Sanders-ten Holte (varapuheenjohtaja ja esittelijä), Anders Wijkman (varapuheenjohtaja), John Alexander Corrie, Nirj Deva, Glenys Kinnock, Karsten Knolle, Nelly Maes (Paul A.A.J.G. Lannoyen puolesta), Miguel Angel Martínez Martínez, Linda McAvan, Didier Rod, Ulla Margrethe Sandbæk, Francisca Sauquillo Pérez del Arco ja Maj Britt Theorin.

    Mietintö jätettiin käsiteltäväksi 24. maaliskuuta 2004.

    EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

    kehityspolitiikan hallinnoinnista EU:ssa

    (2003/2164(INI))

    Euroopan parlamentti, joka

    –   ottaa huomioon komission tiedonannon (KOM(2003) 615)[1],

    –   ottaa huomioon neuvoston kyseisestä tiedonannosta 17. marraskuuta 2003 pitämän kokouksen päätelmät[2],

    –   ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 177, 178, 179, 180, 181 ja 181 a artiklan,

    –   ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien kehitysjärjestön vuoden 2003 inhimillisen kehityksen raportin,

    –   ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille "Demokratisoituminen, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja moitteeton julkinen hallinto: Euroopan unionin ja AKT-maiden välisen kumppanuuden haasteet"[3],

    –   ottaa huomioon 15. tammikuuta 1999 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta "Demokratisoituminen, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja moitteeton julkinen hallinto: Euroopan unionin ja AKT-maiden välisen kumppanuuden haasteet"[4],

    –   ottaa huomioon 25. huhtikuuta 2002 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta neuvostolle ja Euroopan parlamentille toimintaohjelmasta sukupuolten tasa-arvon huomioon ottamiseksi EY:n kehitysyhteistyössä[5],

    –   ottaa huomioon 25. huhtikuuta 2002 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta neuvostolle ja Euroopan parlamentille "Euroopan unionin tehtävä ihmisoikeuksien ja demokratisoitumisen edistämisessä kolmansissa maissa"[6],

    –   ottaa huomioon 15. toukokuuta 2003 antamansa päätöslauselman kehitysmaiden kapasiteetin vahvistamisesta[7],

    –   ottaa huomioon komission valkoisen kirjan eurooppalaisesta hallintotavasta[8],

    –   ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan ihmisoikeuksista, kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteesta ja hyvästä hallintotavasta Afrikassa[9],

    –   ottaa huomioon neuvoston 29. huhtikuuta 1999 antaman asetuksen demokratian ja oikeusvaltion kehittämisen ja lujittamisen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen yleistavoitetta edistävien kehitysyhteistyötoimien täytäntöönpanoa koskevista vaatimuksista[10],

    –   ottaa huomioon 4. syyskuuta 2003 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille ja talous- ja sosiaalikomitealle valtiosta riippumattomien toimijoiden osallistuminen EY:n kehitysyhteistyöpolitiikkaan[11],

    –   ottaa huomioon vuosituhannen kehitystavoitteet ja YK:n vuosituhannen huippukokouksessa 6.–8. syyskuuta 2000 hyväksytyn vuosituhannen julistuksen tavoitteet, joissa todettiin, että vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi valtion on luotettava muun muassa hyvään hallinnointiin ja että kansallisesti ja kansainvälisesti on sitouduttava hyvään hallintoon, kehitykseen ja köyhyyden vähentämiseen,

    –   palauttaa mieliin neuvoston ja Euroopan komission 10. marraskuuta 2000 antaman Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevan yhteisen julkilausuman, jossa yksilöitiin hyvään hallintotapaan liittyvän institutionaalisten rakenteiden kehittämisen olevan yksi Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikan kuudesta prioriteetista,

    –   ottaa huomioon OECD:n selvityksen globalisaation vaikutuksista hallinnointiin[12],

    –   palauttaa mieliin neuvoston 22. maaliskuuta 2002 antamat päätelmät Monterreyn kansainvälisestä kehitysrahoituskokouksesta, joissa korostettiin kehitysmaiden ensisijaista vastuuta vakaan makrotaloudellisen ympäristön ja investoinneille soveltuvien puitteiden luomisesta,

    –   muistuttaa Johannesburgin täytäntöönpanosuunnitelmasta, jossa muun muassa todetaan, että hyvä kansallinen ja kansainvälinen hallinnointi on kestävän kehityksen kannalta olennaista,

    –   muistuttaa neuvoston 30. toukokuuta 2002 antamista päätelmistä, joissa pannaan tyytyväisenä merkille komission ehdotukset sen hallinnointia koskevan työskentelyn syventämisestä yhtenä yhteisön kehityspolitiikan ensisijaisista painopistealueista ja ennen kaikkea asiantuntijaryhmän perustamisesta yhdessä jäsenvaltioiden kanssa EU:n johdonmukaisen ja yhteisen lähestymistavan määrittämiseksi näihin kysymyksiin, jotta luodaan poliittinen kehys, joka perustuu demokratian, hyvän hallinnon ja kehityksen välisiin yhteyksiin kumppanimaiden kanssa ja yhteistyössä muiden toimijoiden kuin valtioiden kanssa,

    –   muistuttaa, että Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden sekä Euroopan unionin välisen, Cotonoussa 2003 allekirjoitetun kumppanuussopimuksen 9 artiklan 3 kohta tarjoaa tehokkaan lähestymistavan hallintoon[13],

    –   ottaa huomioon työjärjestyksen 163 artiklan,

    –   ottaa huomioon kehitysyhteistyövaliokunnan mietinnön (A5‑0219/2004),

    A.   katsoo, että hyvän hallinnoinnin käsite on tärkeä tekijä, jotta maa pystyy saavuttamaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävän kehityksen; katsoo, että tämä käsite ylittää ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja demokratian yleiset käsitteet, sisältää tehokkaan hallinnoinnin sekä korruption torjunnan ja koskee perimmiltään valtion kykyä palvella kansalaisiaan luonnonvarojen ja inhimillisten resurssien tehokkaan ja avoimen hallinnoinnin pohjalta,

    B.   katsoo, että komissio haluaa tukea hallinnointia kehitysmaissa vuoropuhelun ja valmiuksien kehittämisen pohjalta, ja korostaa, että ei olemassa mitään "kaikenkattavaa" ratkaisua ja että hallinnointia on analysoitava ja edistettävä maakohtaisesti,

    C.   katsoo, että hallitusten huono politiikka ja kehnot hallintojärjestelmät haittaavat monissa kehitysmaissa kestävää kehitystä huomattavasti,

    D.   katsoo, että hallinnointi on sekä kansainvälisten avunantajien keskuudessa että EU:n kehityspolitiikassa tärkeimpiä kehitysstrategian osia ja olennainen osa köyhyyden vähentämisstrategiaa,

    E.   katsoo, että hallinnoinnin käsitteen käyttöönotto kehityspolitiikassa 1980-luvun lopussa oli osoitus kasvavasta huolestumisesta avun tehokkuudesta, ja nyt on käynyt selväksi, että kehitysapupolitiikkaa on uudistettava kiireellisesti,

    F.   toteaa, että aiemmin myönnettiin aivan liian usein kehitysyhteistyötukea ottamatta asianmukaisesti huomioon vastaanottajamaan ja sen toimijoiden prioriteetteja ja joissakin tapauksissa tukea myönnettiin epädemokraattisille hallituksille; katsoo, että tämä on johtanut makrotalouden epätasapainoon ja resurssien tuhlaamiseen, liian suureen riippuvuuteen tuen saamisesta ja siihen, että korruptoituneet hallitukset ovat voineet pysyä vallassa käyttämällä kehitysyhteistyötukea omiin tarkoituksiinsa,

    G.   katsoo, että ehdollisuudella ei juurikaan ole päästy haluttuun tavoitteeseen kestävien poliittisten uudistusten toteuttamiseksi,

    H.   katsoo, että jonkin tyyppinen ehdollisuus on kuitenkin tarpeen, koska avunantajien on oltava vastuussa EU:n kansalaisille, jotka vaativat parempaa kohdentamista ja avun jakamisen seurantaa,

    I.   katsoo, että uusi suhtautumistapa apuun on jo muuttanut kansainvälisten avunantajien apupolitiikkaa siten, että ne keskittävät apunsa maille, jotka ovat harjoittaneet menestyksekästä makrotaloudellista politiikkaa ja hallinnointia,

    J.   katsoo, että apu on tehokkainta, jos se joko kohdistetaan järjestelmällisesti köyhille maille, jotka noudattavat terveitä talousuudistusohjelmia, tai jos se käytetään hyvien toimintatapojen edistämiseen,

    K.   muistuttaa, että 1990-luvun alkupuolelta lähtien EY:n kolmansien maiden kanssa tekemiin sopimuksiin, myös kauppa-, yhteistyö- ja assosiaatiosopimuksiin, on systemaattisesti sisällytetty ihmisoikeuslauseke,

    L.   katsoo, että demokratia ja hyvä johtaminen ovat sidoksissa toisiinsa ja että kunkin yhteiskunnan on luotava omat yksilölliset sääntönsä demokratian vakauttamiseksi,

    M.   katsoo, että sukupuolten tasa-arvo ja naisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ovat hyvän johtamisen olennaisia aineksia,

    N.   katsoo, että hyvää johtamista edistämällä EU:ssa käsitellään yhtä siirtolaisuuden, marginaalistumisen, sisäisten levottomuuksien ja aseellisten konfliktien tärkeätä perimmäistä syytä,

    O.   katsoo, että köyhyyden vähentäminen on mahdotonta ilman köyhien ihmisten omaa aktiivisuutta ja että heidän osallistumisensa on olennaista sellaisen hallinnoinnin kannalta, jota kansainvälinen yhteisö suosii,

    P.   katsoo, että paikallishallinnot ja -politiikan päättäjät ovat kaikkein lähinnä ihmisiä, joiden kanssa heidän on toimittava hallinnoinnin ja demokratian vahvistamisprosessissa,

    1.   panee tyytyväisenä merkille Euroopan komission laajan, avoimen ja pragmaattisen lähestymistavan seikkoihin, jotka vaikuttavat ratkaisevasti valtioiden kykyyn poistaa köyhyyttä ja edistää kestävää kehitystä;

    2.   panee tyytyväisenä merkille komission kannan, jonka mukaan hallinnointiin on sisällyttävä vuoropuhelua ja valmiuksien kehittämistä;

    3.   katsoo, että tuen pidättäminen on rajattava tapauksiin, joissa hallinto ei käsittele miesten, naisten ja lapsien yleisten perusoikeuksien jatkuvia loukkauksia ja joissa ei ole merkkiä tilanteen paranemisesta tai jos hallitus kantaa välittömän vastuun näistä loukkauksista;

    4.   korostaa tässä yhteydessä, että vuoropuhelua on ylläpidettävä ja että kaikissa tapauksissa on tarjottava edelleen humanitaarista apua ja ruoka-apua;

    5.   katsoo tarpeelliseksi keskittyä erityisiin, pragmaattisiin ja konkreettisiin tapoihin muuntaa nämä periaatteet ohjelmiksi, toimintalinjoiksi ja toimenpiteiksi, jotka perustuvat kehitysmaiden omiin kansallisiin kokemuksiin ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjen aktiiviseen osallistumiseen, muun muassa yhteistyössä toimivien kuntien verkoston muodossa;

    6.   kehottaa komissiota takaamaan tämän tiedonannon seurannan ja kehittämään ja muuntamaan periaatteet käytännön suuntaviivoiksi sekä selostamaan vuosikertomuksessa, miten hallinnointia on käsitelty;

    7.   pitää komission tiedonannossa esitettyjä eri suunnitelmia hyvänä taustana analysoitaessa ja määritettäessä tarkemmin poliittista kehystä, jonka avulla EY:n ja jäsenvaltioiden hallinnointia koskevia lähestymistapoja yhdenmukaistetaan;

    8.   katsoo, että EY:n hallinnointipolitiikka on sisällytettävä kehitysyhteistyöhön ja muihin asiaan liittyviin välineisiin mukaan lukien hankkeet, alakohtaiset ohjelmat, talousarvion tuki ja kauppasopimukset; korostaa tässä yhteydessä, että yksittäisten kehitysmaiden kehityssuunnitelmien parempi arvioiminen on erittäin tärkeää, jotta voidaan tehostaa ulkomaankauppaa ja lopettaa resurssien tehoton käyttö tai tuhlaaminen sekä päästä eroon tarpeettomasta velasta;

    9.   katsoo, että avunantajat voivat luovuttaa valvonnan vastaanottajamaalle, yhteisesti sovittujen tavoitteiden mukaisesti ja edellyttäen, että varmistetaan avoimuus ja riittävä seuranta; katsoo tässä yhteydessä, että talousarvion tuki voi soveltuvilta osin olla arvokas väline hallinnoinnin edistämiseksi sekä julkisen varainhoidon että julkisten palvelujen parantamisen kautta;

    10.   korostaa, että hallinnoinnin indikaattoreita on räätälöitävä kumppanimaiden erityistarpeisiin;

    11.   tähdentää, että joustava lähestymistapa on suotava, koska komission kaavailemat suunnitelmat voivat joissakin tapauksissa olla päällekkäisiä, ja pyytää mukauttamaan EU:n politiikkaa riittävällä tavalla kyseiseen maahan;

    12.   pitää vaikeita kumppanuuksia koskevaa työskentelyä erityisen tärkeänä haasteena EU:lle, ja painottaa, että on kiinnitettävä erityistä huomiota näitä kumppanuuksia koskevien tehokkaiden strategioiden muodostamiseen ja konfliktien jälkeisiin tilanteisiin;

    13.   panee tyytyväisenä merkille komission kannan, jonka mukaan avunantajilla ei ole varaa hylätä kokonaan huonosti menestyneitä maita, koska väestöt eivät saa joutua vastuuseen hallitustensa sitoutumisen puutteesta;

    14.   kehottaa komissiota keskittymään erityisesti vastuullisuuden ja avoimuuden kysymyksiin, koska tehottomat vastuullisuusmekanismit usein helpottavat korruptiota ja siten heikentävät hyvää johtamista;

    15.   katsoo, että "yritysten sosiaalisen vastuun" periaate on muotoiltava nykyistä paremmin, erityisesti kun on kyse lapsityövoimasta, jotta luodaan toimivat investointiolot;

    16.   katsoo, että on otettava käyttöön erityisiä sosiaalisia indikaattoreita, jotta saadaan täsmällisempiä tietoja hallinnon tilasta kyseisissä maissa; vaatii, että kansalaisyhteiskunta lisää osallistumistaan näiltä osin;

    17.   katsoo, että on tarpeen ilmaista selkeämmin ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevia kantoja;

    18.   kehottaa komissiota edistämään erityisesti sananvapautta ja kokoontumisvapautta, jotta poliittiset oppositiopuolueet voivat esittää vapaasti mielipiteitään ja jotta olisi mahdollista ottaa käyttöön vapaita tiedotusvälineitä;

    19.   painottaa, että on korostettava aiempaa enemmän EU:n tarvetta laajentaa demokratian vahvistamisen käsitettä paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla; korostaa hajauttamisen ja paikallishallinnon instituutioiden merkitystä pyrkien lähentämään valtion hallintoa kansalaisiin, ja kehottaa laatimaan strategioita, jonka avulla tehokas paikallistason hallinnointi voi kehittyä;

    20.   painottaa tässä yhteydessä vaaliuudistusten ja parlamentaaristen uudistusten jatkamisen merkitystä monipuoluevaalijärjestelmien muodostamisen ohella, jotta taataan väestön nykyistä laajempi ja tehokkaampi poliittinen aktiivisuus; on tietoinen, että joissakin maissa tämä on pitkän aikavälin tavoite;

    21.   muistuttaa, että Euroopan unionilla voi olla perustavanluonteinen rooli vaalimenettelyjen tukemisen ja valvonnan kannalta, jotta voidaan lujittaa demokraattista kehitystä näissä maissa;

    22.   korostaa, että hyvän johtamisen kannalta on erittäin tärkeää poistaa rankaisemattomuus;

    23.   huomauttaa, että sen vuoksi on olennaisen tärkeää luoda riippumaton oikeusjärjestelmä ja varmistaa kansalaisille oikeudellisten ja julkisten tietojen hyvä saatavuus;

    24.   huomauttaa, että koulutus on kaikille erittäin tärkeää, jotta kansalaisyhteiskunnalla on mahdollisuus osallistua hallinnoinnin ja demokratian edistämiseen kaikilla hallinnon tasoilla;

    25.   korostaa, että sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista, joka on hallinnoinnin tärkeimpiä välineitä, ei ole riittävällä tavalla asetettu etusijalle tässä tiedonannossa; kehottaa EU:ta sisällyttämään sukupuolinäkökulman huomioivan lähestymistavan hallinnoinnin analysointiin, koska köyhyyden poistamisen kannalta on erittäin tärkeää, että köyhyyden syiden sukupuolinäkökohdat sisällytetään täsmällisesti köyhyyden analysointiin;

    26.   painottaa, että on kiinnitettävä enemmän huomiota yksityisen sektorin asemaan hyvän johtamisen edistämisessä ja korruption vapaaehtoisessa valvonnassa, koska korruption torjunta on olennainen osa ympäristöä, jossa taloudet voivat kukoistaa ja jossa ne voidaan integroida täysimääräisesti monenväliseen kauppajärjestelmään;

    27.   huomauttaa, että siirtolaisuuden hyvä hallinta on tärkeä tekijä hyvän johtamisen varmistamisessa, ja kehottaa näin ollen kehittämään kehitysmaiden kanssa käytävää vuoropuhelua;

    28.   kehottaa EU:ta tukemaan hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan valmiuksien kehittämistä sekä painottamaan kehitysmaiden kansalaisjärjestöjen organisaatio-, instituutio- ja verkottumisvalmiuksia sekä tukemaan riippumattomia tiedotusvälineitä;

    29.   katsoo, että valmiuksien kehittämisen riittävä tukeminen edellyttää pitkälle koulutettua valtuuskuntien henkilöstöä;

    30.   kehottaa kehittämään yhteistyötä YK:n, OECD:n, Maailmanpankin ja muiden kansainvälisten avunantajien kanssa, kun on kyse hyvän johtamisen ohjelmien tukemisesta ja ennen kaikkea avunantajien ja makrotaloudellisten toimintalinjojen yhtenäisyyden tehostamisesta;

    31.   painottaa, että afrikkalaisten oma aloite NEPAD-ohjelma on tärkeä väline hyvän johtamisen arvioimiseksi Afrikan maissa;

    32.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

    • [1] Ei vielä julkaistu EUVL:ssä.
    • [2] DEVGEN 144/ asiak. 14773/03.
    • [3] KOM(1998) 146, 12.3.1998.
    • [4] EYVL C 104, {13/01/1999}1999, s. 185.
    • [5] EUVL C 131 E, {05/06/2003}5.6.2003, s. 153.
    • [6] EUVL C 131, 2003, s. 147.
    • [7] P5_TA(2003)0212.
    • [8] EYVL C 287, 12.10.2001.
    • [9] EYVL L 158, 25.5.1998, 98/350/YUTP.
    • [10] EYVL L 120/1, 1999. s. 1.
    • [11] P5_TA(2003)0380.
    • [12] CD/DOC(2001)13.
    • [13] EYVL L 317, 15.12.2000, s. 3.

    PERUSTELUT

    Yleisiä huomioita

    Vaikka hyvälle johtamiselle ei olekaan kansainvälisesti sovittua määritelmää, käsite on kasvattanut merkitystään viimeksi kuluneina kymmenenä vuotena.

    Johtaminen on monitahoinen käsite, joka ilmestyi keskusteluun 80-luvun lopulla. Aluksi käsite rajoittui taloudelliseen ulottuvuuteensa. Samoihin aikoihin nousi tietoisuuteen myös ajattelutapa, jonka mukaan tietyn valtion hallintojärjestelmän laadun perusteella voidaan määritellä sen kyky noudattaa taloudellista ja sosiaalista kestävää kehitystä. Myöhemmin johtamisen käsitteestä siirryttiin hyvän johtamisen käsitteeseen, mikä toi mukanaan normatiivisen ulottuvuuden johtamisen laatuun. Hyvän johtamisen pääasialliset ulottuvuudet on määritellyt esimerkiksi Maailmanpankki vuonna 1991, jonka mukaan ne olivat vastuuvelvollisuus, hallinnon tehokkuus, sääntelyyn liittyvien rasitteiden puuttuminen, oikeusvaltioperiaate, oikeuslaitoksen riippumattomuus ja korruption valvonta.

    Myös avunantajien yhteisön tärkeimmät toimijat pyrkivät erottamaan toisistaan hyvän johtamisen taloudellisen ja poliittisen ulottuvuuden ja keskittyvät tarkastelemaan ainoastaan varainhoidon moitteettomuutta. Esittelijä on sitä mieltä, että vaikka hyvä johtaminen ja demokratia ovatkin periaatteessa eri asioita, käytännössä nämä kaksi menevät usein monessa kohtaa päällekkäin.

    Esittelijä huomauttaa, että talouden uudistamiseen ja köyhyyden vähentämiseen tähtäävien strategioiden onnistumismahdollisuudet ovat pienet ilman tehokasta demokraattista toimielinjärjestelmää. On myös yleisesti tiedossa, että vastavalittujen hallitusten toteuttamat uudistukset onnistuvat todennäköisemmin kuin pitkään vallassa olleiden autoritaaristen hallitusten uudistukset. Niin ikään tiedetään, että hallitusten kyky reagoida taloudellisiin kriiseihin on suoraan riippuvainen demokraattisten toimielinten laadusta.

    Johtamisen käsitteen ilmestyminen kehityspolitiikkaan 80-luvun lopulla oli osoitus avun tehokkuutta koskevien huolenaiheiden yleistymisestä. Avunantajat pyrkivät tukipolitiikan ehdollisuuden avulla kannustamaan kehitysmaita uudistamaan politiikkojaan ja toimielinjärjestelmiään. Nyt on kuitenkin jo tunnustettu laajalti, ettei tukipolitiikan ehdollisuudella onnistuttu saavuttamaan aiottuja tavoitteita eikä saamaan aikaan kestäviä poliittisia uudistuksia. Tuen myöntäminen ilman minkäänlaisia ehtoja ei kuitenkaan tule kysymykseen ja ajatus on poliittisesti mahdoton, sillä avunantajamaiden hallitukset joutuvat vastaamaan veronmaksajille siitä, miten heidän rahojaan käytetään.

    Komission kanta

    Komission äskettäin hyväksytyn tiedonannon mukaan komissio uskoo, että avoimesta ja väljästä luonteestaan huolimatta johtaminen on järkeenkäypä ja käytännöllinen käsite. Komission mielestä johtamis-käsitteen todellinen merkitys on siinä, että sen tarjoama terminologia on pragmaattisempaa kuin esimerkiksi demokratia ja ihmisoikeudet.

    Komissio haluaa tukea johtamista kehitysmaissa vuoropuhelun ja valmiuksien kehittämisen pohjalta. Komissio katsoo, ettei kysymykseen ole yhtä kaikille sopivaa ratkaisua, vaan sitä olisi arvioitava ja edistettävä maakohtaisesti. Komissio esittää kuitenkin lukuisia toimia johtamisen edistämiseksi. Komissio on jaotellut ne kolmeen luokkaan:

    • (i)toimivat kumppanuudet;
    • (ii)vaikeat kumppanuudet;
    • (iii)konfliktinjälkeiset tilanteet.

    Hyvään johtamiseen ei siis ole yhtä suoraa tietä.

    Parantaakseen tuen tehokkuutta komissio kohdistaa tukensa useimpien muiden avunantajien tavoin niille, joiden toiminta on ollut myönteistä. Komissio on kuitenkin sitä mieltä, että avunantajien ei pitäisi välttää vaikeampiakaan kumppanuuksia, sillä näitä erityisen haavoittuvien valtioiden asukkaita ei saisi rangaista huonoista johtajistaan.

    Komissio ei kuitenkaan ilmoita, minkä kriteerien perusteella se on laatinut kyseisen jaottelun, eikä myöskään mainitse, että jotkut luokat voivat mennä päällekkäin: konfliktinjälkeiset tilanteet saattavat sittenkin johtaa tehokkaisiin kumppanuuksiin tai pikemminkin vaikeisiin kumppanuuksiin.

    Esittelijä yhtyy täysin komissio näkemykseen, että "hyvä johtaminen" ei rajoitu pelkästään ihmisoikeuksiin, oikeusvaltioperiaatteeseen ja demokratiaan, vaan siihen kuuluu myös tehokas hallinto, korruption vastainen toiminta ja riippumaton oikeusjärjestelmä, sillä loppujen lopuksi se määrää vastuun, joka jokaisella valtiolla on omista resursseistaan ja kehityksestään. Tämän vuoksi esittelijä pitää myönteisenä komission ehdottamaa maakohtaista lähestymistapaa. Kyseisen lähestymistavan toteuttaminen edellyttää, että poliittisen järjestelmän mahdollisuuksia tarjota yhteiskunnan onnistuneen toiminnan kannalta välttämättömät peruselementit ja palvelut ryhdytään tarkastelemaan pragmaattisemmin ja vähemmän muodollisesti. Tämä voidaan saavuttaa vuoropuhelun ja valmiuksien kehittämisen kautta – ei saarnaamalla, määräilemällä tai sanelemalla.

    Tässä yhteydessä on olennaisen tärkeää pyrkiä jatkuvuuteen. On tarpeen vahvistaa suuntaviivat ja mahdollisesti myös käsikirja, joita voidaan käyttää seurannan perusteina tulevaisuudessa.

    Valtio vs. asianomaiset

    Komissio keskittyy tiedonannossaan pääasiassa valtion toimiin ja asenteeseen eli toimittajien puoleen. Johtaminen ja demokratia vaikuttavat kuitenkin koko väestöön. Tästä syystä esittelijä painottaa voimakkaampaa "alhaalta ylöspäin" -lähestymistapaa. Köyhyyden vähentäminen on mahdollista ainoastaan, jos koko kansalaisyhteiskunta ja yksityinen sektori otetaan siihen mukaan. Olisi huolehdittava siitä, että kaikkien yhteiskuntaluokkien miehet ja naiset voivat osallistua johtamiseen. Koulutus on tärkein keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

    Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien toteutuminen on taattava. Olennaisen tärkeää on demokratian lujittaminen paitsi tukemalla tehokasta parlamentaarista järjestelmää myös edistämällä paikallisen ja aluetason johtamista. Sukupuolten tasa-arvoon ja naisten mahdollisuuksiin osallistua päätöksentekoprosessiin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota, mitä Euroopan parlamentti on säännöllisesti pyrkinyt korostamaan.

    Miesten, naisten ja lasten oikeuksien jatkuvien loukkausten torjuminen sekä korruption vastainen toiminta on ensiarvoisen tärkeää. Niiden kehitysmaiden, jotka eivät ole halukkaita kunnioittamaan perusihmisoikeuksia ja jotka suhtautuvat vastahakoisesti korruption kitkemiseen, olisi varauduttava seuraamuksiin. Koko väestö ei kuitenkaan saisi joutua kärsimään johtajien tekemisistä, minkä vuoksi Euroopan unioni ei saisi lopettaa myöntämäänsä humanitaarista apua ja ruoka-apua.

    Komissio kannattaa budjettitukea kestävän kehityksen edistämisen välineeksi. Tämä tulee kysymykseen ainoastaan tapauksissa, joissa tehokas kumppanuus ei ole mahdollinen. Myös tapauksissa, joissa budjettituki olisi tehokasta, on olennaisen tärkeää, että menettelyissä noudatetaan avoimuutta ja niitä voidaan valvoa kunnolla, jotta voitaisiin varmistaa, että rahat käytetään ennalta määrättyihin tarkoituksiin. Hyvä johtaminen asianomaisessa valtiossa on budjettituen saamisen edellytys, mikä merkitsee sitä, että budjettitukea ei voida käyttää hyvän johtamisen edistämiseen vaikeissa kumppanuuksissa ja konfliktinjälkeisissä tilanteissa.

    Esittelijä pyytää myös yksityisen sektorin merkityksen lisäämistä. Omistajaohjaus, lapsityövoiman torjunta sekä naisten ja miesten yhdenvertaiset mahdollisuudet työelämässä parantaisivat johtamista paikallisella tasolla. Hallitus voisi saada merkittävän panoksen yksityiseltä sektorilta, sillä työpaikkoja luomalla ja köyhyyden poistamista edistämällä yksityinen sektori antaisi myönteisiä signaaleja sijoittajille.

    Johtopäätös

    Komissio on julkaissut erittäin hyödyllisen tiedonannon johtamisesta ja kehityksestä. Tiedonannossa keskitytään kuitenkin pääasiassa tuottajien puoleen, vaikka asianomaiset ja kansalaisyhteiskunta laajasti ymmärrettynä voivat vaikuttaa merkittävästi hyvään johtamiseen. "Alhaalta ylöspäin" -lähestymistapa ja kansalaisyhteiskunnan mukaan ottaminen lisää väestön tietoisuutta ja osallistumista. Koulutus on tärkeä väline, ja siihen olisi kiinnitettävä enemmän huomiota. Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamisella varmistetaan, että naiset, jotka edustavat suurinta osaa kehitysmaissa elävistä köyhistä, voivat osallistua päätöksentekoprosessiin. On olennaisen tärkeää, että naiset voisivat esimerkiksi saada pieniä luottoja. Korruptio on kitkettävä ja ihmisoikeudet, perusvapaudet ja pääsy riippumattomaan oikeusjärjestelmään on taattava. Hyvä johtaminen muodostuu kaikkien näiden osatekijöiden tuloksena. Vasta kun nämä tavoitteet on saavutettu, voimme ryhtyä tavoittelemaan kestävää kehitystä ja köyhyyden poistamista.