MIETINTÖ Euroopan unionin sosiaalisesta tilanteesta
9.2.2005 - (2004/2190(INI))
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Esittelijä: Ilda Figueiredo
EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
Euroopan unionin sosiaalisesta tilanteesta
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon 4. heinäkuuta 2002 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta Euroopan työllisyysstrategian paikallisulottuvuuden vahvistamisesta[1],
– ottaa huomioon 25. syyskuuta 2002 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta katsauksesta Euroopan työllisyysstrategian ensimmäisiin viiteen toteutusvuoteen[2],
– ottaa huomioon 3. syyskuuta 2003 antamansa päätöslauselman sosiaalipoliittisen ohjelman toteuttamista koskevasta tulostaulusta[3],
– ottaa huomioon työllisyystyöryhmän marraskuussa 2003 laatiman raportin "Creating more employment in Europe",
– ottaa huomioon Euroopan vammaisten parlamentin 11. marraskuuta 2003 Euroopan vammaisten teemavuodesta antaman päätöslauselman,
– ottaa huomioon 24. syyskuuta 2003 antamansa päätöslauselman komission ja neuvoston yhteisestä raportista riittävistä ja kestävistä eläkkeistä[4],
– ottaa huomioon 4. joulukuuta 2003 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 muuttamisesta[5],
– ottaa huomioon 14. tammikuuta 2004 antamansa päätöslauselman naisten ja miesten yhtäläisistä mahdollisuuksista Euroopan unionissa[6],
– ottaa huomioon 20. huhtikuuta 2004 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta yhtäläisistä mahdollisuuksista vammaisille: eurooppalainen toimintasuunnitelma[7],
– ottaa huomioon 18. toukokuuta 2004 julkaistun komission työasiakirjan Euroopan unionin sosiaalisesta tilanteesta,
– ottaa huomioon korkean tason ryhmän kertomuksen sosiaalipolitiikan tulevaisuudesta toukokuussa 2004 laajentuneessa Euroopan unionissa,
– ottaa huomioon korkean tason työryhmän marraskuussa 2004 laatiman raportin "The Lisbon strategy for growth and employment – Facing the challenge",
– ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Sosiaalipoliittinen ohjelma (KOM(2000)0379),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,
– ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön (A6-0035/2005),
A. katsoo, että sen jälkeen kun 10 uutta jäsenvaltiota, joiden kehitystaso on hyvin erilainen ja yleensä 15 jäsenvaltion EU:n keskitasoa alhaisempi, liittyi Euroopan unioniin toukokuussa 2004, sosiaalinen tilanne muuttui siten, että nykyisessä 25 jäsenvaltion EU:ssa on kiinnitettävä paljon enemmän huomiota sosiaalisiin ja kehityskysymyksiin,
B. ottaa huomioon, että viimeisten kolmen vuoden aikana tapahtunut talouskasvu on hidastunut niin, että se on vähemmän kuin puolet entisestä, mikä on myötävaikuttanut työttömyyden kasvuun – Euroopan unionissa on noin 20 miljoonaa työtöntä, joista suurin osa on naisia – ja huolestuttavassa määrin köyhyyttä sekä sosiaalista syrjäytymistä: viimeisimpien, vuoden 2001 tietojen mukaan 70 miljoonaa ihmistä eli tuolloin köyhyysriskin rajalla; katsoo, että köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevien tietojen vanhentuneisuus ja epätäsmällisyys vaikeuttavat syvemmän analyysin tekoa ja oikea-aikaista hätätoimiin ryhtymistä ongelman ratkaisemiseksi ja että Lissabonin tavoitteiden mukaisesti yleisen työllisyysasteen pitäisi olla 70 ja naisten työllisyysasteen 60 prosenttia vuoteen 2010 mennessä;
C. ottaa huomioon, että epätasa-arvo on lisääntynyt valtioiden, alueiden, eri yhteiskuntaluokkien ja väestöryhmien välillä,
D. katsoo, että Lissabonin ohjelman sosiaalisiin näkökohtiin on kiinnitetty vähemmän huomiota kuin hintojen vakauttamiseen sekä kustannusten ja budjettivajeen vähentämiseen,
E. katsoo, että yleiset muutokset työmarkkinoilla, erityisesti teollisuuden alalla, jolla useissa jäsenvaltioissa toimivat monikansalliset yritykset ovat viime vuosina siirtäneet toimintaansa muualle, ovat saaneet 40–55‑vuotiaiden – ja tässä ikäluokassa etenkin naisten, joiden on vaikea löytää uusia työllistymismahdollisuuksia – työttömyysluvut nousemaan,
F. katsoo, että yhteisön politiikoissa olisi tinkimättä otettava huomioon laadukkaiden työpaikkojen luominen erityisesti vaikeimmin työllistyville väestöryhmille ja ennen kaikkea nuorille, joiden työttömyysprosentti monissa maissa on jatkuvasti yli 20,
G. katsoo, että naisten mahdollisuuksissa päästä laadukkaisiin työpaikkoihin on suuria eroja; katsoo, että useissa maissa perheen tukemiseen, etenkin lastenhoidon, alle kouluikäisten kasvatuksen ja vanhusten hoidon alalla, tarvittavat sosiaaliset välineet ovat riittämättömät, jotta perhe- ja työelämä voitaisiin sovittaa yhteen,
H. katsoo, että julkisten palvelujen ja sosiaalisen talouden merkitys on huomattava työpaikkojen dynamiikassa sekä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumisessa,
I. pitää köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevia tietoja vanhentuneina ja epätäsmällisinä, mikä vaikeuttaa syvemmän analyysin tekoa ja vie pohjaa vaatimuksilta toteuttaa kiireellisiä toimia kyseisten ongelmien ratkaisemiseksi,
J. katsoo, että väestön vanheneminen yhdessä yleisen syntyvyyden laskemisen kanssa ovat niitä ongelmia, jotka uuden laajentuneen Euroopan on kohdattava, ja että tämä väestörakenteen muutos vaatii syvempää analyysiä Lissabonin tavoitteiden saavuttamisen kannalta;
K. katsoo, että sosiaalisen tilanteen analyysi edellyttää nykyisen talousjärjestyksen seurausten arviointia yhteydessä, jossa nähdään suurien alueiden ajautuminen köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen, työehtojen heikentyminen, sellaisten väestöryhmien syrjäytyminen, joille yhteiskuntaan osallistuminen merkitsee tulevaisuudessa ainoastaan tilapäisiä työsuhteita, työttömyys, vaikeudet päästä terveydenhoitojärjestelmien piiriin, saada kunnon asunto, saada oikeudenmukainen kohtelu, käyttää vapaa-ajan ja kulttuuripalveluita,
L. ottaa huomioon, että vielä viimeisimmän laajentumisen jälkeenkin Euroopan unionilla on väestönkehitystä koskevia merkittäviä ongelmia ja näin ollen tarvitaan maahanmuuttoa, jotta selviydytään työmarkkinoihin kohdistuvista suorista vaikutuksista,
M. katsoo, että on välttämätöntä ryhtyä tehokkaisiin toimiin köyhyyden torjumisessa ja pyytää siksi selvittämään, olisiko mahdollista, että jäsenvaltiot ottaisivat käyttöön vähimmäistoimeentuloon liittyviä toimia;
1. korostaa, että on välttämätöntä pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan työttömyyttä, köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevat ongelmat, mikä edellyttää nykyisen talous- ja rahapolitiikan, erityisesti vakaussopimuksen, Lissabonin strategian, sisämarkkinoiden toiminnan ja kilpailupolitiikan tarkistamista, sekä asettaa ensisijaiseksi tavoitteeksi korkea työllisyysaste ja pysyvät, laadukkaat ja työntekijöiden oikeudet huomioon ottavat työpaikat, investoinnit ja laadukkaat julkiset palvelut, jotka mahdollistavat yhteiskunnallisen osallisuuden erityisesti koulutuksen, julkisen terveydenhoidon, lastenhoidon, apua tarvitsevien hoidon, julkisen liikenteen ja sosiaalipalvelujen alalla;
2. pitää kiinni tarpeesta tarkastella suunniteltua palveludirektiiviä (ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla) työvoimamarkkinoille ja työpaikkojen laadulle aiheutuvien seurausten kannalta;
3. toteaa, että korkea työllisyysaste sekä pysyvät ja laadukkaat työpaikat saavutetaan ennen kaikkea todellisen teollisuuspolitiikan avulla, suuria perusrakenteita koskevilla koordinoiduilla investoinneilla, Lissabonin tavoitteiden mukaisella tutkimus- ja innovaatiopolitiikalla, johon on käytettävissä tarvittavat resurssit, ja elinikäiseen oppimiseen tähtäävällä koulutuspolitiikalla;
4. painottaa, että sosiaali- ja integraatiopolitiikka on olennaisen tärkeä niin kansalaisten oikeuksien kuin Euroopan unionin kasvun kannalta ja että sosiaali- ja integraatiopolitiikka on kehitystekijä;
5. korostaa uuden sosiaalipoliittisen ohjelman 2006–2010 merkitystä ja katsoo, että sillä on oltava seuraavat tavoitteet:
– sosiaalipolitiikka, joka perustuu siihen, että kaikille taataan perustavien ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja takaaminen kaikilla yhteisön politiikan aloilla,
– sellaisen yhteiskunnan kehittäminen, johon kaikki voivat olla osallisina ja jossa toteutetaan toimia pysyvien työpaikkojen luomiseksi ja työntekijöiden oikeuksien huomioon ottamiseksi,
– miesten ja naisten tasa-arvoon sekä kaikenlaisen syrjinnän torjuntaan perustuvan yhteiskunnan kehittäminen,
– vammaisten yhtäläisiin mahdollisuuksiin perustuvan yhteiskunnan kehittäminen,
– vaurauden jakaminen kaikkien hyvinvoinnin edistämisen varmistamiseksi, minkä edellytyksenä on, että sosiaaliturvajärjestelmät ovat julkisia ja yleisiä ja että kaikille voidaan varmistaa laadukkaiden julkisten palvelujen, mukaan lukien terveydenhoito, koulutus ja asuminen, saatavuus,
– sellainen sosiaalipolitiikka, jossa otetaan huomioon kaikki ryhmät ja edistetään ennen kaikkea haavoittuvimpien ja köyhyydelle ja sosiaaliselle syrjäytymiselle alttiimpien väestöryhmien, mukaan lukien lasten, vanhusten, vammaisten ja heidän perheidensä asemaa,
– sosiaali- ja työmarkkinapolitiikkaa koskevan demokraattisen osallistumisen varmistaminen,
– sellaisen koulutus- ja ammattikoulutuspolitiikan kehittäminen, jolla edistetään vastavuoroista tutkintojen yhteensovittamista ja tunnustamista eurooppalaisen talouselämän tarpeiden mukaisesti ja yhteisymmärryksessä markkinaosapuolten kanssa,
– palkansaajien aseman sekä heille kuuluvien oikeuksien ja takeiden yhtenäistäminen varsinkin sosiaaliturvan ja elinikäisen oppimisen alalla,
6. painottaa kevään huippukokouksen merkitystä sellaisten laajojen talouden suuntaviivojen määrittelemisessä, joissa otetaan huomioon korkean työttömyysasteen, erityisesti nuorten ja naisten korkean työttömyysasteen huolestuttava todellisuus, ja pyritään yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseen sekä työllisyyttä ja ympäristönsuojelua koskeviin niin määrällisiin kuin laadullisiin parannuksiin ja avoimen koordinointimenetelmän vahvistamiseen; korostaa, että työllisyysasteen korottamista koskevien Lissabonin tavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä luoda yli 22 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2010 mennessä;
7. kehottaa komissiota edistämään ponnisteluja sellaisen ilmapiirin luomiseksi, joka kannustaa yrittäjähenkeä ja yritysten luomista, ja erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten, sillä ne kattavat suurimman osan EU:n työpaikoista;
8. kehottaa kaikkia yrityksiä tunnustamaan, että niillä on sosiaalinen vastuu ottaa huomioon työpaikkojen säilyttäminen ja alueiden kehittäminen tehdessään yritysten sulauttamisia ja monikansallisten yhtiöiden toimintojen siirtämistä muualle koskevia päätöksiä; muistuttaa, että on välttämätöntä panna täytäntöön Euroopan parlamentin päätöslauselma 160/2003 yritysten lakkauttamisesta EU:n rahoitustuen vastaanottamisen jälkeen;
9. painottaa, että yritysten olisi sosiaalisen vastuunsa nojalla taattava työntekijöilleen mahdollisimman hyvät koulutusmahdollisuudet
– tarjoamalla perustavia käytännön koulutusjaksoja,
– tarjoamalla työntekijöille jatkokoulutusta,
– tunnustamalla ja hyväksymällä hankittu ammattipätevyys;
katsoo, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi kaikkien suurten yritysten olisi tehtävä suunnitelmia henkilöstökoulutuksen kehittämiseksi ja saavutetun ammattipätevyyden arvioimiseksi ja että niiden olisi perustuttava työmarkkinaosapuolten ja ammattipätevyyttä osoittavia todistuksia antavien laitosten välisiin neuvotteluihin;
10. pitää välttämättömänä uusien köyhyysindikaattoreiden luomista ja entisten parantamista laajentuneessa Euroopassa;
11. painottaa erityisesti tarvetta tukea epäsuotuisia alueita, pysyvistä rakenteellisista haitoista kärsiviä alueita, syrjäisimpiä alueita ja alueita, jotka ovat kärsineet äskettäin teollisuustoiminnan lopettamisesta tai sen uudelleensuuntaamisesta tai kaivosten sulkemisesta, tarpeellisen taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämiseksi;
12. vaatii tuotantoalojen, pienyritysten, pienten ja keskisuurten yritysten, pienviljelmien, perheviljelmien ja sosiaalisen talouden tukemiseen tähtääviä toimia, koska ne ovat tärkeitä työpaikkojen ja vaurauden luomiseksi;
13. painottaa sellaisten toimien toteuttamista, joilla edistetään tasa-arvoa ja torjutaan erilaisia syrjinnän muotoja, esimerkiksi perustamissopimuksen 13 artiklan mukaisesti uusien lainsäädäntöaloitteiden avulla kysymyksissä, jotka liittyvät naisten, maahanmuuttajien ja vammaisten oikeuksiin; painottaa myös tarvetta vahvistaa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) sekä työllisyyttä ja sosiaalista osallisuutta koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien välistä yhteyttä ESR:n riittävän rahoituksen sekä kansallisten parlamenttien, näillä aloilla toimivien kansalaisjärjestöjen ja työmarkkinaosapuolten tosiasiallisen osallistumisen varmistamiseksi;
14. korostaa, että elinikäinen oppiminen on yhteiskunnallisesti ja Euroopan työmarkkinoiden tarpeiden kannalta välttämätöntä ja että se on myös sosiaalinen oikeus iästä, sukupuolesta ja yhteiskunnallisesta alkuperästä riippumatta; katsoo, että näin ollen nimenomaan yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevilla väestöryhmillä (naiset, maahanmuuttajat, köyhyysrajan alapuolella elävät ihmiset) pitäisi olla etuoikeus päästä koulutukseen niiden vaikeuksien vuoksi, joita he kohtaavat yleensä heikon koulutuspohjansa sekä koulutus- ja ammattikoulutusjärjestelmien ulkopuolelle jäämisensä vuoksi, ja vaatii erityisesti näille ryhmille suunnattuja toimia yhtäläisten mahdollisuuksien takaamiseksi kaikille; toivoo erityistavoitteiden asettamista niille, jotka eivät ole saaneet päätökseen peruskoulun yläastetta, mukaan lukien luku- ja kirjoitustaidottomat, ammattitaidottomat, työttömät, liikuntarajoitteiset henkilöt, yli 50-vuotiaat, maahanmuuttajat, juuri äitiyslomansa päättäneet naiset jne.;
15. pyytää esittämään lainsäädäntöaloitteita, jotta voidaan helpottaa useiden työpaikkojen luomista, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, taata koulutusmahdollisuudet ja elinikäinen oppiminen sekä edistää kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista yhteiskuntaelämään;
16. panee tyytyväisenä merkille, että komission raportissa korostetaan työllisyysasteen parantamista ja että siinä tunnustetaan työttömyyden asema keskeisenä sosiaalisen syrjäytymisen aiheuttajana;
17. pitää kiinni tarpeesta käsitellä aikaisempaa tehokkaammin työntekijöille työpaikoilla tapahtuvien onnettomuuksien syitä ja seurauksia lisäämällä ja tehostamalla valvontatoimia;
18. vaatii jäsenvaltioiden välisten eroavaisuuksien vähentämiseksi, että seuraavien rahoitusnäkymien (2007–2013) talousarviota sekä rakennerahastoja on vahvistettava taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden sekä todellisen yhdentymisen varmistamiseksi täyttämällä kaksi perusvaatimusta, jotka ovat solidaarisuus uusia jäsenvaltioita kohtaan sekä nykyisten epäsuotuisten alueiden rakenteellisen kehittämisen tukeminen, ja että täten edistetään todellista yhdentymistä;
19. pyytää komissiota työstämään ja julkaisemaan ajantasaista tietoa, joka perustuu useampiin ja parempiin indikaattoreihin sekä tutkimuksiin, jotka liittyvät erityisesti sosiaalisten tavoitteiden integroimiseen muihin politiikan aloihin ja siihen, miten yhteisön politiikat ovat vaikuttaneet työttömyyden, köyhyyden, sosiaalisen syrjäytymisen ja syrjinnän pahenemiseen, ja arvion siitä, miten ne ovat vaikuttaneet naisiin ja miehiin sekä mitkä ovat olleet niiden todelliset yhteiskunnalliset kustannukset;
20. vaatii komissiota keskittymään aikaisempaa tehokkaammin väestönkehityksen suuntauksiin ja niiden yhteiskunnallisiin vaikutuksiin kielteisten kehityssuuntausten torjumiseksi;
21. odottaa vihdoinkin käytännön ehdotuksia siitä, miten parempaa koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevat vaatimukset voidaan täyttää jäsenvaltioissa, jotta inhimillisten voimavarojen tarjoamaa potentiaalia voidaan kehittää tehokkaasti;
22. odottaa, että uusi sosiaalinen agenda sisältää käytännön ehdotuksia siitä, miten eurooppalainen sosiaalimalli voidaan säilyttää ja miten sitä voidaan vahvistaa globalisoituneessa maailmassa ja miten yhteiskunnan haavoittuvimpien tilannetta voidaan parantaa;
23. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.
PERUSTELU
Sen jälkeen kun 10 uutta jäsenvaltiota, joiden kehitystaso on hyvin erilainen ja yleisesti 15 jäsenvaltion EU:n keskitasoa alhaisempi, liittyi Euroopan unioniin toukokuussa 2004, sosiaalinen tilanne muuttui siten, että nykyisessä 25 jäsenvaltion EU:ssa on kiinnitettävä paljon enemmän huomiota sosiaalisiin ja kehityskysymyksiin. Tämän mietinnön sivumäärä on rajallinen, joten yksityiskohtaista analyysiä ei voida siksi tehdä, mutta tiettyihin olennaisiin näkökohtiin voidaan kuitenkin kiinnittää huomiota käytettävissä olevien tietojen perusteella.
1. Työllisyys, työttömyys ja työehdot
Tilastotiedot ovat edelleen riittämättömät, mutta viimeisimmät Eurostatin[1] julkaisemat tiedot osoittavat, että vuoden 2003 lopulla noin 443 miljoonan ihmisen joukossa:
– 192,8 miljoonalla oli työtä. Näistä 43,6 prosenttia oli naisia ja 10,7 prosenttia 15–24‑vuotiaita nuoria. Noin 161 miljoonaa oli palkattuja työntekijöitä, vaikkakin suuri osa heistä oli määräaikais- ja osa-aikatyössä.
– Työpaikkojen luomisessa vuonna 2002 koetun melkein täydellisen stagnaation jälkeen Euroopan unionissa voidaan todeta ensimmäistä kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana työpaikkojen todellinen väheneminen vuosina 2003–2004.
– Lähes 62,9 prosenttia 15–64‑vuotiaista oli työssä, mutta erot Euroopan unionin eri jäsenvaltioiden välillä olivat suuret: kahdeksassa maassa (Tanska, Kypros, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Suomi, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) työllisyysprosentti oli 67 tai enemmän. Italiassa, Maltassa ja Puolassa työllisyysprosentti ole vähemmän kuin 57;
– 15–64‑vuotiaista työssä käyvistä kuitenkin noin 10,3 prosenttia oli ainoastaan osa-aikatyössä. Osa-aikatyön osuus on kuitenkin huomattava korkean työllisyysasteen maissa, kuten Alankomaissa (32,8 prosenttia), Sloveniassa (23,2 prosenttia) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (17,4 prosenttia).
– Määräaikaisten työsuhteiden osuus oli hyvin korkea, 12,9 prosenttia työsuhteista oli määräaikaisia, niiden osuus oli merkittävä Puolassa (19,4 prosenttia), Portugalissa (20,6 prosenttia) ja Espanjassa (30,6 prosenttia).
– On huolestuttavaa, että naisten työsuhteet ovat usein määräaikaisia. Naisista ainoastaan 36,7 prosenttia oli kokopäivätyössä ja vain 38 prosenttia vakituisessa työsuhteessa.
– 19,1 miljoonaa oli työttömänä. Heistä naisten osuus oli 51,3 prosenttia ja nuorten 24,3 prosenttia.
Viimeisimmät työttömyysluvut[2] osoittavat kuitenkin työttömyyden kasvavan; elokuussa 2004 työttömien määrä oli 19,3 miljoonaa eli 9 prosenttia työvoimasta. Joissakin maissa työttömyysprosentti on vieläkin korkeampi, esimerkiksi Puolassa se on 18,7 prosenttia, Slovakiassa 15,7 prosenttia, Liettuassa ja Espanjassa kummassakin 11 prosenttia.
Keskimääräinen naisten työttömyysaste 25 jäsenvaltion Euroopan unionissa on 10 prosenttia ja alle 25‑vuotiaiden nuorten työttömyysaste on 18,1 prosenttia.
Ylimääräisessä Luxemburgin Eurooppa-neuvostossa marraskuussa 1997 laadittiin kunnianhimoinen strategia työttömyyden vähentämiseksi ja työpaikkojen kestäväksi lisäämiseksi sekä naisten ja miesten eriarvoisen kohtelun poistamiseksi.
Lissabonin huippukokouksessa maaliskuussa 2000 asetettiin tavoitteeksi täystyöllisyys sekä uusien ja parempien työpaikkojen luominen. Vuoteen 2010 mennessä olisi saavutettava seuraavat tavoitteet:
– yleisesti 70 prosentin työllisyysaste
– naisten työllisyysaste 60 prosenttia.
Keväällä 2001 järjestetyssä Tukholman Eurooppa-neuvostossa asetettiin tavoitteeksi 55 prosentin työllisyysaste 55–64‑vuotiaiden ikäryhmässä.
Vuonna 2003 EU:n kokonaistyöllisyysaste, jos lasketaan mukaan kaikki 25 nykyistä jäsenvaltiota sekä määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet, jäi alle 62,9 prosentin.
Jos eritellään naisten ja miesten työllistymistä, naisen työllisyysaste oli ainoastaan 55 prosenttia, josta kuitenkin huomattava osa muodostuu määräaikaisesta ja osa-aikaisesta työstä. Miesten työllisyysaste oli 71 prosenttia. Työmarkkinoilla vallitsee siis edelleen suuri epätasa-arvo.
– Puutteelliset työolot useilla toimialoilla eri maissa ovat syynä sairauksiin ja moniin tapaturmiin, vaikka ne ovatkin vähentyneet vuoden 1994 jälkeen. Vuonna 2000 menetettiin noin 500 miljoonaa työpäivää joko työssä tapahtuneiden onnettomuuksien (150 miljoonaa menetettyä työpäivää) tai työperäisten sairauksien (350 miljoonaa menetettyä työpäivää) vuoksi.
– Vuonna 2001 3,8 prosenttia EU:n työntekijöistä joutui olemaan yli kolme päivää pois työstä työssä sattuneen onnettomuuden vuoksi ja 6,1 prosenttia joutui sellaisen onnettomuuden uhriksi, joka ei oikeuttanut yli kolmen päivän poissaoloon. Työtapaturmiin kuolee keskimäärin 80 sadasta tuhannesta työntekijästä; kalastus- ja rakennusala ovat erityisen riskialttiita. Vakavimmat onnettomuudet tapahtuivat seuraavissa maissa, joiden onnettomuusluvut ylittivät selvästi keskiarvon: Liettua, Belgia, Latvia, Viro, Portugali, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta.
Nämä luvut osoittavat, että työllistymistä edistävät strategiat eivät riitä. Hintojen vakauttaminen nimellisten konvergenssikriteerien avulla on asetettu etusijalle, mutta se olisi korvattava kehitys- ja työllisyyssopimuksella, jossa etusijalle asetetaan laadukkaiden ja työntekijöiden oikeudet huomioon ottavien työpaikkojen lisääminen.
Tarvitaan myös toimia, joilla säännellään yrityssulautumia ja monikansallisten yritysten siirtoja, tuetaan tuotantoaloja sekä pienyrityksiä, edistetään tasa-arvoa, torjutaan erilaisia syrjinnän muotoja, lyhennetään työaikaa ilman palkan alentamista, jotta voidaan helpottaa useiden työpaikkojen luomista, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, taata koulutusmahdollisuudet ja elinikäinen oppiminen sekä edistää kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista yhteiskuntaelämään.
2. Palkat ja minimipalkka
Kahdestakymmenestäviidestä jäsenvaltiosta kahdeksantoista (Belgia, Tšekki, Viro, Kreikka, Espanja, Ranska, Irlanti, Latvia, Liettua, Luxemburg, Unkari, Malta, Alankomaat, Puola, Portugali, Slovenia, Slovakia ja Yhdistynyt kuningaskunta) on määritellyt minimipalkan.
– Minimipalkka oli 1. tammikuuta 2004 121 euroa kuussa Liettuassa, 498 euroa Portugalissa ja 1403 euroa Luxemburgissa.
– Jos ostovoimaa käytetään vertailupohjana, erot pienenevät ja maiden järjestys muuttuu hieman, siten esimerkiksi Maltassa ja Sloveniassa on ostovoimaan suhteutettuna suuremmat palkat kuin Portugalissa ja Espanjassa.
– Minimipalkalla kokopäivätyötä tekevien osuus vaihtelee suuresti maittain. Heidän osuutensa 0,8 prosenttia Espanjassa, 1,9 prosenttia Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja jopa 14 prosenttia Ranskassa, 15,1 prosenttia Luxemburgissa ja 15,4 prosenttia Liettuassa. Yleisesti ottaen naisten osuus tästä joukosta on suurempi kuin miesten.
– Minipalkan osuus keskimääräisestä kuukausipalkasta teollisuudessa ja palvelualoilla oli vuonna 2002 32 prosenttia Slovakiassa, 43 prosenttia Portugalissa, 49 prosenttia Alankomaissa ja 54 prosenttia Maltassa.
– Palkkaerot 25 jäsenvaltion EU:ssa osoittavat, ettei naisia ja miehiä kohdella yhtäläisesti Vertailu on vielä vaikeaa, mutta vuonna 2001 viidentoista jäsenvaltion EU:ssa naisten bruttotuntipalkka oli 16 prosenttia miesten tuntipalkkaa alhaisempi. Joissakin maissa, kuten Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa se oli kuitenkin korkeampi. Uusista jäsenvaltioista saadut tiedot osoittavat suuria palkkaeroja tietyissä maissa, esimerkiksi Tšekissä ja Virossa.
Näiden palkkaerojen poistamiseksi on lopetettava suora syrjintä, joka liittyy erilaisiin peruspalkkoihin, sekä epäsuora syrjintä, joka liittyy taloudelliseen toimintaan osallistumiseen, ammatillisiin vaihtoehtoihin ja urakehitykseen.
3. Tulot – bruttokansantuote henkeä kohden
Eurostatin[3] mukaan bruttokansantuotteessa henkeä kohden oli vuonna 2003 ostovoimapariteetilla mitattuna (ostovoimapariteettia käytetään eri valuuttojen ostovoiman standardisointiin, jotta maiden välinen vertailu on mahdollista) suuria maiden välisiä eroja:
– 50 prosenttia tai vähemmän EU-25:n keskiarvosta: Liettua, Viro, Latvia ja Puola
– 51 ja 75 prosentin välillä EU-25:n keskiarvosta: Tšekki, Unkari, Malta, Portugali ja Slovakia
– 76–100 prosenttia EU-25:n keskiarvosta: Kypros, Kreikka, Espanja ja Slovenia
– 101–125 prosenttia EU-25:n keskiarvosta: Itävalta, Belgia, Saksa, Tanska, Suomi, Ranska, Italia, Alankomaat, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta
– 126 prosenttia tai enemmän EU-25:n keskiarvosta: Irlanti ja Luxemburg.
Nämä luvut paljastavat Euroopan unionin eri jäsenvaltioiden kehitystason suuret erot ja osoittavat perustamissopimuksessa tarkoitetun taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden hyvin kaukaiseksi. Siksi tähän ongelmaan on kiinnitettävä erityisen paljon huomiota makrotaloudellisten toimien avulla ja lisäämällä yhteisön, erityisesti koheesio- ja rakennerahastojen varoja, mikä on erityisen tärkeää juuri nyt kun neuvottelut rahoitusnäkymistä aloitetaan.
4. Köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen
Eurostatin äskettäisten julkaisujen, jotka koskevat väestöä ja sosiaalioloja[4] lähtökohtana ovat joulukuussa 2001 Laekenin Eurooppa-neuvostossa yhteisesti määritellyt kriteerit ja 18 indikaattoria, jotka perustuvat joulukuussa 2000 Nizzassa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmiin, joiden mukaan köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä olisi torjuttava Lissabonissa maaliskuussa 2000 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti avoimen koordinointimenetelmän ja ennen kaikkea sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevien kansallisten suunnitelmien avulla. Vaikka nämä Eurostatin julkaisemat tiedot ovat jo vanhentuneita, niistä voidaan tehdä joitakin johtopäätöksiä.
Komission asiakirjaan "Sosiaalinen tilanne Euroopan unionissa – 2004” sisältyy myös analyysi kymmenen uuden jäsenvaltion tilanteesta, joka perustuu Eurostatin julkaisemiin tietoihin[5].
– Vuonna 2001 noin 15 prosenttia Euroopan unionin väestöstä, toisin sanoin 70 miljoonaa ihmistä eli köyhyysriskin rajalla[6]. Vastaava luku oli Kreikassa ja Portugalissa 20 prosenttia ja Irlannissa 21 prosenttia. Se, mitä tuloja käytetään laskuperusteena 60 prosentin osuuden laskemiseksi kansallisesta keskiarvosta, vaihtelee kuitenkin suuresti maasta toiseen. Sama pätee myös edellä esitettyyn minimipalkkaa ja tulojen jakautumista koskevaan analyysiin
– Sosiaaliturva ja sosiaaliturvamaksut ovat olennaisia köyhyysriskin vähentämiseksi. Ilman sosiaalisia siirtoja, kuten eläkkeitä ja muita korvauksia, köyhyysrajalla elävien määrä olisi suurempi: keskimäärin 30 prosenttia väestöstä Suomessa, 37 prosenttia Portugalissa, 40 prosenttia Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja 42 prosenttia Italiassa. Nämä luvut osoittavat sosiaalisen suojelun ja sosiaaliturvajärjestelmän merkityksen.
– Sosiaalietuudet jakautuvat hyvin epätasaisesti unionin jäsenvaltioissa: viidentoista jäsenvaltion EU:ssa vuonna 2001 vaihteluväli oli 3 644:sta (ostovoimapariteetti) Portugalissa (alin arvo) 10 559:een Luxemburgissa (korkein arvo).
– Myös kokonaistulojen jakautuminen on hyvin epätasaista niin eri väestöryhmien kuin maiden välillä. Vuonna 2001 20 prosenttia suurituloisesta väestönosasta sai melkein viisi kertaa enemmän rahaa kuin 20 prosenttia pienituloisista. Tämä arvo vaihteli Tanskan 3 prosentin ja Portugalin 6,5 prosentin välillä.
– Niiden ihmisten osuus, jotka elävä taloudessa, jonka kaikki jäsenet ovat työttömiä, on hyvin suuri[7]. Vuonna 2003 viidentoista jäsenvaltion EU:ssa noin 10 prosenttia 18–59‑vuotiaiden ikäryhmästä eli perheessä, jonka kaikki jäsenet olivat työttömiä.
Kun viime vuosina työttömyys on pahentunut ja sosiaalisia tukia on leikattu joissakin jäsenvaltioissa, köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat todennäköisesti vielä vakavampi ongelma kuin edellä mainituista tilastoista voisi päätellä. Näin ollen yhteiskunnallinen osallisuus olisi asetettava ensisijaiseksi tavoitteeksi yhteisön politiikoissa, erityisesti raha- ja sisämarkkinapolitiikassa, laadukkaiden julkisten palvelujen turvaamiseksi ja julkisten investointien suuntaamiseksi ensisijaisesti muun muassa terveydenhoitoon, yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen, asumiseen, sosiaaliturvaan, oikeuspalveluihin, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluihin.
5. Koulutus
Vaikka yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja tutkimuksen tärkeydestä ollaan yhtä mieltä, tällä alalla on valtavia eroja ja lukemattomia puutteita, mikä osoittaa, että näiden kysymysten painotus Lissabonin Eurooppa-neuvostossa vuonna 2000 ei ole johtanut mainittavampiin tuloksiin. Viimeisimmistä tiedoista ilmenee, että tilanne on edelleen vakava useissa maissa, vaikka komissio on korostanut sellaisen työn merkitystä, jolla ehkäistään koulunkäynnin ennenaikaista keskeyttämistä tai sen epäonnistumista.
– Vuonna 2003 17–19‑vuotiaista nuorista keskeytti koulunkäynnin saattamatta toisen asteen opintoja päätökseen 48,2 prosenttia Maltassa, 41,1 prosenttia Portugalissa ja 29,8 prosenttia Espanjassa. Samana vuonna keskeyttämisaste oli ainoastaan 4,9 ja 6,3 prosentin välillä Slovakiassa, Tšekissä ja Puolassa.
– Myös ammatillisen koulutuksen ja elinikäisen oppimisen alalla erot ovat suuria. Ruotsissa 34,2 prosenttia 25–64‑vuotiaista osallistui teoreettiseen tai ammatilliseen koulutukseen vuonna 2003, kun vastaava luku Portugalissa oli vain 3,6 prosenttia, ja Portugalissa on edelleen suurin koulunkeskeyttämisprosentti.
Näin ollen on tärkeää ryhtyä tarpeellisiin toimiin tämän tilanteen muuttamiseksi siten, että yleissivistävä ja ammatillinen koulutus sekä elinikäinen oppiminen asetetaan ensisijaisiksi tavoitteiksi.
ASIAN KÄSITTELY
|
Otsikko |
Euroopan unionin sosiaalisesta tilanteesta | ||||||
|
Viiteasiakirjat |
|||||||
|
Oikeusperusta |
| ||||||
|
Työjärjestyksen artikla |
45 artikla | ||||||
|
EP:n kuuleminen (pvä) |
| ||||||
|
Asiasta vastaava valiokunta |
EMPL | ||||||
|
Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto |
FEMM 18.11.2004 |
|
|
|
| ||
|
Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa |
FEMM |
|
|
|
| ||
|
Tehostettu yhteistyö |
|
|
|
|
| ||
|
Esittelijä(t) |
Ilda Figueiredo |
| |||||
|
Alkuperäinen esittelijä |
|
| |||||
|
Yksinkertaistettu menettely |
| ||||||
|
Oikeusperustan kyseenalaistaminen |
|
/ |
| ||||
|
Rahoitusmäärän muuttaminen |
|
/ |
| ||||
|
Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kuuleminen |
| ||||||
|
Alueiden komitean kuuleminen |
| ||||||
|
Valiokuntakäsittely |
23.11.2004 |
17.1.2005 |
|
|
| ||
|
Hyväksytty (pvä) |
1.2.2005 | ||||||
|
Lopullisen äänestyksen tulos |
puolesta: vastaan: tyhjää: |
22 17 0 | |||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet |
Jan Andersson, Roselyne Bachelot-Narquin, Jean-Luc Bennahmias, Mihael Brejc, Udo Bullmann, Philip Bushill-Matthews, Milan Cabrnoch, Alejandro Cercas, Ole Christensen, Derek Roland Clark, Luigi Cocilovo, Ottaviano Del Turco, Harald Ettl, Richard Falbr, Ilda Figueiredo, Richard Howitt, Stephen Hughes, Jan Jerzy Kułakowski, Sepp Kusstatscher, Jean Lambert, Raymond Langendries, Bernard Lehideux, Lasse Lehtinen, Elizabeth Lynne, Mary Lou McDonald, Jamila Madeira, Thomas Mann, Mario Mantovani, Jiří Maštálka, Ana Mato Adrover, Maria Matsouka, Roberto Musacchio, Ria Oomen-Ruijten, Csaba Őry, Dimitrios Papadimoulis, Jacek Protasiewicz, Luca Romagnoli, Leopold Józef Rutowicz, José Albino Silva Peneda, Jean Spautz, Eva-Britt Svensson, Georgios Toussas, Evangelia Tzampazi, Anne Van Lancker, Anja Weisgerber ja Gabriele Zimmer | ||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet |
Mihael Brejc, Udo Bullmann, Richard Howitt, Lasse Lehtinen, Jamila Madeira, Roberto Musacchio, Dimitrios Papadimoulis, Luca Romagnoli, Leopold Józef Rutowicz, Eva-Britt Svensson, Georgios Toussas, Evangelia Tzampazi ja Anja Weisgerber | ||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta) |
Rodi Kratsa-Tsagaropoulou | ||||||
|
Jätetty käsiteltäväksi (pvä) – A[6] |
2.2.2005 |
A6-0035/2005 | |||||
|
Huomautuksia |
... | ||||||
- [1] Eurostat – Statistics in focus 14/2004.
- [2] Eurostat – Euro-indicators 122/2004, 5. lokakuuta 2004.
- [3] Eurostat 37/2004 Economy and Finance.
- [4] Eurostat 10/2004 ja 16/2004 Population and Social Conditions.
- [5] Eurostat Yearbook 2004.
- [6] Köyhyysriskiraja lasketaan sen perusteella, kuinka suuri prosenttiosuus väestöstä elää pienemmillä tuloilla kuin 60 prosentilla keskimääräisestä kansantulosta; toisin sanoin todelliset perustulot voivat vaihdella huomattavasti.
- [7] Tähän lukuun eivät sisälly alle 24vuotiaat opiskelijat.