MIETINTÖ Euroregions-alueiden merkityksestä aluepolitiikan kehittämisessä
19.10.2005 - (2004/2257(INI))
Aluekehitysvaliokunta
Esittelijä: Kyriacos Triantaphyllides
EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
Euroregions-alueiden merkityksestä aluepolitiikan kehittämisessä
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan,
– ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 158 artiklan,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,
– ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaista naapuruuden ja kumppanuuden välinettä koskevista yleisistä määräyksistä (KOM(2004)0628),
– ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan aluekehitysrahastosta (KOM(2004)0495),
– ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä (KOM(2004)0492),
– ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi koheesiorahastosta (KOM(2004)0494),
– ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisesta rajaseutuyhteistyöyhtymästä (ERY) (KOM(2004)0496),
– ottaa huomioon Euroopan neuvoston eurooppalaisen puiteyleissopimuksen paikallisten ja alueellisten viranomaisten yhteistyöstä yli valtakunnan rajojen (Madrid, 21. toukokuuta 1980) ja sen lisäpöytäkirjat sekä Euroopan neuvoston Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan (Strasbourg, 15. lokakuuta 1985),
– ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan mietinnön (A6-0311/2005),
A. katsoo, että Euroopan unionin laajentuminen käsittämään 25 jäsentä 1 päivästä toukokuuta 2004 alkaen on tuonut mukanaan suuria eroja Euroopan alueiden välille, ja että tulevat laajentumiset voivat kasvattaa syntyneitä eroja entisestään, ja että laajentuminen on lisännyt raja-alueita merkittävästi, ja katsoo, että Euroregions-alueet ovat edistäneet merkittävästi rajojen ylittämistä Euroopassa, hyvien naapuruussuhteiden rakentamista, ihmisten tuomista yhteen rajan kummallakin puolella ja ennakkoluulojen murtamista erityisesti kansalliset rajat ylittävällä paikallisen ja alueellisen tason yhteistyöllä,
B. katsoo, että laajentuneen unionin alueellisia eroja on vähennettävä ja niihin on vastattava tehokkaalla koheesiopolitiikalla pyrkien yhdenmukaiseen kehitykseen EU:n alueella,
C. katsoo, että rajatylittävän yhteistyön kestävän kehityksen turvaaminen sekä tähänastisten vaikeuksien voittaminen rajan kummallakin puolella olevia viranomaisia ja alueita tasapuolisesti hyödyttävien yhteisten hankkeiden rahoittamisessa ovat osa tehokasta koheesiopolitiikkaa ja Euroopan yhdentymistä,
D. katsoo, että Euroregions-alueet ja niiden kaltaiset rakenteet ovat merkittäviä rajatylittävän yhteistyön välineitä, joita on kuitenkin kehitettävä ja parannettava edelleen ja joilla olisi oltava tietty oikeudellinen asema,
E. katsoo, että Euroregions-alueiden perimmäisenä tavoitteena on edistää kulttuuriin, koulutukseen, matkailuun, talouskysymyksiin ja kaikkiin muihin kansalaisten arjessa ilmeneviin seikkoihin liittyvää rajatylittävää yhteistyötä raja-alueiden tai muiden useissa eri maissa sijaitsevien paikallisten kokonaisuuksien, joiden ei välttämättä tarvitse olla Euroopan unionin jäsenvaltioita sekä alueviranomaisten kuten työmarkkinaosapuolten ja kaikkien muiden toimijoiden välillä,
F. katsoo, että Euroopan raja-alueiden liitto on laatinut useita raportteja rajatylittävän yhteistyön tilasta Euroopassa sekä valmistellut selvityksiä Euroopan komission ja alueiden komitean hajautettua yhteistyötä koskevasta rajatylittävästä oikeudellisesta välineestä,
1. katsoo, että rajatylittävä yhteistyö on olennaisen tärkeää Euroopan yhteenkuuluvuuden ja yhdentymisen kannalta ja että sitä on näin ollen laajalti tuettava;
2. kehottaa jäsenvaltioita edistämään Euroregions-alueiden hyödyntämistä yhtenä rajatylittävän yhteistyön välineistä;
3. panee merkille, että Euroregions-alueella tai sen kaltaisella rakenteella on tärkeä rajatylittävä rooli, koska se on
– tiedotus- ja palvelupiste kansalaisille, instituutioille sekä alueellisille ja paikallisille viranomaisille,
– yhteisten arvojen, tavoitteiden ja strategioiden keskus,
– rajatylittävien ongelmien ratkaisua edistävä voima,
– äänitorvi kaikissa rajatylittävissä kysymyksissä;
4. katsoo, että Euroregions-alueet ovat kaikkien rajatylittävien suhteiden, yhteyksien, tiedonsiirron, toimintaohjelmien ja hankkeiden monitoimijoita ja että niillä on oltava tietty oikeudellinen asema, jotta ne voivat huolehtia tehtävistään;
5. korostaa, että rajatylittävä yhteistyö on sopiva tapa jokapäiväisten ongelmien ratkaisemiseen rajan molemmilla puolilla, erityisesti talouden, sosiaalipolitiikan, kulttuurin ja ympäristön aloilla;
6. korostaa, että rajatylittävä yhteistyö edistää merkittävästi Lissabonin strategian täytäntöönpanoa luomalla
– yhteistä innovointia ja tutkimusta,
– rajatylittäviä tutkimus- ja kehittämisverkkoja (T&K),
– parhaiden käytäntöjen ja kokemusten vaihtoa;
7. panee merkille, että Euroregions-alueet tehostavat läheisyyteen perustuvia siteitä paikallisilla hankkeilla parhaiden toimintatapojen vaihtamiseksi; katsoo siksi, että on erityisen tärkeää säilyttää voimassa olevassa Interreg-asetuksessa[1] mainittu pienhankkeiden avustaminen rakennerahastoissa;
8. panee merkille Eurooppalaista rajaseutuyhteistyöyhtymää koskevan kehitteillä olevan lainsäädäntötyön, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa rajatylittävän yhteistyön välineitä (tukea näiden alueiden toimia, järkeistää niiden menettelyjä ja pienentää toimintakuluja) ja tarjota näin perusta Euroregions-alueiden kehitykselle;
9. korostaa, että etusijalle on asetettava uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden alueiden välisten erojen poistaminen;
10. korostaa, että Euroregions-käsitettä ja vastaavia rakenteita, joilla ei välttämättä ole oikeudellista toimivaltaa, on laajennettava kattamaan yhteistyön moninaiset muodot; katsoo, että mahdollisia yhteisten etujen aloja voisivat olla kulttuurin, koulutuksen, matkailun ja talousasioiden edistäminen sekä tarvittaessa järjestäytyneen rikollisuuden, huumekaupan ja petosten torjunta yhteistyössä kansallisten elinten kanssa;
11. korostaa tarvetta integroida hankkeita, jotka ovat toiminnassa yhteisen rajan jakavissa maissa;
12. panee tyytyväisenä merkille komission pyrkimykset rajatylittävän yhteistyön välineiden yksinkertaistamiseksi;
13. katsoo, että Eurooppalaisen rajaseutuyhteistyöryhmän oikeudellisten puitteiden mukaisesti Euroregions-alueiden ja niiden kaltaisten rakenteiden olisi saatava käsitellä, panna täytäntöön ja hallinnoida unionissa rajatylittäviä EU-ohjelmia, eurooppalaisen naapuruus- ja kumppanuusohjelman mukaisia ohjelmia sekä liittymistä valmistelevan tuen ohjelmaa vuodesta 2007 alkaen yhdessä kansallisten elinten kanssa;
14. korostaa rajatylittävän yhteistyön ja Euroregions-alueiden merkitystä jäsenvaltioille, joilla on yhteistyön maantieteellisiä esteitä, pienet saarivaltiot mukaan lukien;
15. korostaa tarvetta tukea rajatylittävää yhteistyötä ja Euroregions-alueiden perustamista mukaan lukien Lähi-idän herkät alueet yrityksessä edistää hyviä suhteita, vakautta, turvallisuutta ja taloudellisia etuja keskinäisen kunnioituksen ja hyödyn puitteissa;
16. kiinnittää huomiota ehdotuksesta koheesiorahaston perustamista koskevaksi neuvoston asetukseksi 6. heinäkuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin päätöslauselman[2] 1 kohdan xxvii alakohtaan ja kehottaa komissiota määräämään samoja linjoja noudattaen korkealuokkaisemmasta järjestelmästä, josta tulisi ”yhteisön laatu- ja tehokkuusvarasto” ja joka suuntaisi kannustimia erityisesti toimenpiteisiin, joilla on rajatylittävä vaikutus tai jotka mahdollisesti sopivat yhteen Euroregions-alueiden nykyisten infrastruktuurien kanssa;
17. kehottaa puhemiestä toimittamaan tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.
- [1] Komission tiedonanto jäsenvaltioille, annettu 2 päivänä syyskuuta 2004, – Euroopan alueen sopusointuiseen ja tasapainoiseen kehittämiseen tähtäävän Euroopan laajuista yhteistyötä koskevan yhteisöaloitteen suuntaviivojen vahvistamisesta – INTERREG III (EUVL C 226, 10.9.2004, s. 2).
- [2] Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0278.
PERUSTELUT
EUROREGIONS-ALUEIDEN MÄÄRITELMÄ – Euroopan neuvoston kehittämä käsite
Nykyiset Euroregions-alueet ovat useiden eri maiden (jotka eivät välttämättä ole EU:n jäsenvaltioita) raja-alueiden tai muiden paikallisyksiköiden aloitteita, eikä niillä ole EU-kontekstissa annettua määritelmää. Useimmiten Euroregions-alueilla ei ole oikeushenkilöllisyyttä ja ne ovat sangen pieniä. Nimikettä "Euroregion" ei ole suojattu. Euroregions-alueet keskittyvät rajatylittävään yhteistyöhön, jossa keskeisellä sijalla ovat kulttuurikysymykset sekä matkailun ja muun taloudellisen toiminnan houkutteleminen alueelle.
Euroregions-alueiden oikeudelliset asemat ovat vaihtelevia. Kyseessä voi olla etuyhteisö, jolla ei ole oikeushenkilöllisyyttä, eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä, voittoa tavoittelematon yhdistys, työyhteisö vailla oikeushenkilöllisyyttä tai julkinen elin. Euroregions-alueet ja muut rajatylittävän yhteistyön muodot eivät luo uusia rajatylittäviä hallintorakenteita. Niillä ei ole poliittista valtaa, ja niiden työ rajoittuu siihen toimivaltaan, joka niihin osallistuvilla paikallis- ja alueviranomaisilla on. Yhteistyö tapahtuu maatieteellisesti rajatulla alueella, ja tällaiset rajatylittävät rakenteet ovat paikallis- tai aluehallinnon yksiköiden järjestelyjä, joilla tuetaan raja-alueen asukkaiden yhteisiä etuja ja kohennetaan elinoloja.
Euroopan raja-alueiden liitto on antanut seuraavat perusteet Euroregions-alueiden tunnistamiseksi:
- Kansallisen rajan kummallakin puolella toimivien paikallis- ja alueviranomaisten liitto, johon joskus liittyy parlamentaarinen edustajakokous;
- Rajatylittävä liitto, jolla on pysyvät sihteeristö sekä tekninen ja hallinnollinen henkilöstö omine resursseineen;
- Luonteeltaan yksityisoikeudellisia, perustuvat voittoa tavoittelemattomiin yhdistyksiin tai säätiöihin, jotka toimivat rajan kummallakin puolella kulloinkin voimassa olevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti;
- Luonteeltaan julkisoikeudellisia, valtioiden välisiin, mm. alueviranomaisten osallistumista koskeviin sopimuksiin pohjautuvia.
Euroopassa on nyt yli 70 rajatylittävää aluetta, jotka toimivat nimellä "Euroregions", "euroregios" tai työyhteisöinä. Osa näistä aloitteista on peräisin jo 1950-luvulta, mutta eniten tällaisten alueiden määrä kasvoi kaikkialla Euroopassa 1990-luvulla. Raja-alueilla ei tätä nykyä liene paikallis- tai alueviranomaisia, jotka eivät jollain tavalla osallistu rajatylittävään yhteistyöhön.
Oikeudellisesti on vaikea toteuttaa hallinnollinen elin, joka olisi vastuussa rajatylittävästä valtiotasoa pienemmästä alueesta. Ensimmäiset rajatylittävät alueet pohjautuivat sopimuksiin, joka olivat vaihtelevassa määrin virallisia, ja useimmat perustuivat osallistujien hyvään tahtoon.
Vuonna 1980 joukko Euroopan maita teki Euroopan neuvoston aloitteesta kansainvälisen sopimuksen, joka tunnetaan Madridin yleissopimuksena. Se oli ensiaskel kohti rajatylittäviä julkisoikeudellisia yhteistyörakenteita. Yleissopimuksen on allekirjoittanut 20 maata, ja sitä on äskettäin täydennetty kahdella lisäpöytäkirjalla. Se tarjoaa oikeudelliset puitteet kahden- ja monenvälisille sopimuksille, jotka koskevat julkisoikeudellista rajatylittävää yhteistyötä muiden kuin valtiollisten viranomaisten välillä. Esimerkki tällaisesta sopimuksesta on Saksan ja Alankomaiden rajatylittävä sopimus vuodelta 1991, johon on vuodesta 1993 lähtien kuulunut rajatylittävä julkinen elin. Tällaisten elinten tekemät päätökset sitovat kuitenkin ainoastaan kyseisellä raja-alueella toimivia viranomaisia.
EU:N RAJATYLITTÄVÄ YHTEISTYÖ: vuoteen 2006 asti
Huomiota herättävä piirre rajatylittävässä EU:n toiminnassa on se, että tällaiset toimet ovat luonteeltaan ensisijaisesti rahoituksellisia. Monet rajatylittävät aloitteet ovat tukikelpoisia yhteisön Interreg-aloitteen nojalla, jonka Euroopan komissio käynnisti vuonna 1990, ja Interreg III ‑nimisenä vuonna 1999. Vuosina 2000–2006 tällä aloitteella on 4 875 miljardin euron budjetti, mikä vastaa noin 2,3:a prosenttia koheesiobudjetista. Rajatylittävän yhteistyön kannalta olennainen ohjelma on Interreg IIIA, jossa tukikelpoisia ovat kaikki paikallisalueet, joka rajoittuvat EU:n ulkoisiin tai sisäisiin maarajoihin, sekä joissakin tapauksissa myös merialueet.
Yhteisön INTERREG IIIA ‑aloitteen kautta Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) rahoittaa rajatylittävää yhteistyötä yhteisön tasolla määritellyillä NUTS III –tason alueilla. Kokonaiset maat kuuluvat NUTS I ‑tasolle, eivätkä ne sisälly Euroregions-alueisiin. Ne eivät myöskään missään tapauksessa olisi tukikelpoisia EAKR:n yhteisrahoituksen osalta INTERREG III ‑aloitteen ohjelmalohkon mukaisesti. INTERREG-aloitteen mukaisesti yhteisrahoitettavia ohjelmia koskevissa ehdotuksissaan EU:n jäsenvaltioiden on ehdotettava, missä määrin Euroregions-alueiden pitäisi osallistua INTERREG IIIA ‑ohjelmien täytäntöönpanoon. Osa niistä toimii esimerkiksi ohjelman hallintoviranomaisena tai erityishankkeen omistajana. Toiset taas tarjoavat yhteyspistepalveluita INTERREGille.
Sodan jälkeen omaksuttua Euroopan yhdentymistietä kuvaa osuvasti se, että Euroopan neuvoston suosima, enemmänkin lainsäädäntöön perustuva lähestymistapa, jossa rajatylittävät alueet nähdään virallisina poliittis-hallinnollisina kokonaisuuksina, on nyttemmin hylätty, ja sen tilalle on tullut käytännönläheinen ja talouteen suuntautunut toimintatapa, joka on osa EU:n aluepolitiikkaa.
Voidaan keskustella siitä, voidaanko Euroopan unionia pitää voimana, joka on pannut liikkeelle rajatylittävän yhteistyön syntymisen ja laajentumisen kaikkialla Euroopassa. Ensi näkemältä EU:ta voitaisiin pitää merkittävänä syynä tähän kehitykseen, sillä se on vähentänyt rajojen merkitystä, lisännyt alueiden edustusta ylikansallisella tasolla ja toteuttanut Interreg-ohjelman. EU:n vaikutusta on kuitenkin helppo yliarvioida, jos ei oteta huomioon sitä, että rajatylittävä yhteistyö suuntautuu alhaalta ylöspäin. Ensimmäisiin aloitteisiin osallistui Sveitsin kaltaisia maita, jotka eivät ole EU:n jäseniä. Ylä-Reinin Saksan puoleisella osalla 80 prosenttia ulkomaisista suorista sijoituksista on peräisin Sveitsistä ja alueelle on muodostunut rajatylittävät työmarkkinat. Samanlainen kehitys nähdään myös Geneven alueella.
Rajatylittävän yhteistyön huima kasvu vuodesta 1988 alkaen on kuitenkin epäilemättä kytköksissä EU:n tukiohjelmien käynnistymiseen, aluksi Länsi-Eurooppaan ja 1990-luvun alusta yhä enemmän myös Itä- ja Keski-Eurooppaan suunnattuina. Vuonna 1988, jolloin pääosasto käynnisti ensimmäiset pilottihankkeensa, aloitteita oli 26. Vuoteen 1999 tultaessa määrä oli lähes kolminkertaistunut yli 70:een. On laadullista näyttöä siitä, että hiljattain perustetut Euroregions alueet, esimerkiksi Saksan itä- ja etelärajalla, osallistuvat yleensä tiiviisti Interregin täytäntöönpanoon. Euroregions-alueita ei ollut lainkaan Itävallan ja Saksan rajalla ennen Itävallan liittymistä EU:hun, mutta vuosina 1994–1998 perustettiin viisi uutta Euroregions-aluetta. Samanlaisia tietoja on monista Itä- ja Keski-Euroopan rajatylittävistä aloitteista.
Perustamisensa jälkeen monet työyhteisöt ovat jääneet polkemaan paikoilleen sekä poliittisen merkityksenä että budjettinsa osalta, mutta pienemmät Euroregions-alueet ovat jatkaneet kukoistustaan, osittain siitä syystä, että ne ovat läheisemmässä yhteydessä Interreg-ohjelmaan, joka koskee ainoastaan suppeita raja-alueita. Vaikuttaa siltä, että Euroregion soveltuu toimintamuotona työyhteisöä paremmin EU:n poliittisten toimien aktiiviseen täytäntöönpanoon.
EU:n rajatylittävä yhteistyö 2007–2013.
1) Sisäinen väline
Kolmannessa koheesiokertomuksessa kuvatun ajattelun mukaisesti Euroopan komissio on rajannut painopisteensä kolmeen tavoitteeseen: lähentyminen, alueellinen kilpailukyky ja alueellinen yhteistyö. Tässä yhteydessä yhteisön aloitteita on valtavirtaistettu.
Jotta laajentuneen Euroopan unionin tarpeisiin voitaisiin vastata, komissio on ehdottanut eurooppalaisen rajatylittävän yhteistyöyhtymän (ERY) luomista. Näin saataisiin puitteet rajatylittävälle viranomaiselle, joka voi vastata yhteistyöhankkeiden hallinnosta. Ehdotus on osa koheesiota käsittelevää lainsäädäntökokonaisuutta, joka koostuu yhdestä yleisasetuksesta sekä Euroopan sosiaalirahastoa (ESR), koheesiorahastoa sekä Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) koskevista asetuksista. Uusilla ehdotuksilla pyritään järkeistämään menettelyjä ja yksinkertaistamaan rajatylittävän ja alueellisen yhteistyön täytäntöönpanoa.
ERY:llä on kaksi puolta. Ensinnäkin se on rajatylittävän yhteistyön väline, jos ainoastaan valtiolliset viranomaiset voivat osoittaa varojen käytöstä vastaavan elimen. Nämä voivat olla ainoastaan varojen edunsaajia, mutta eivät niiden hallinnosta vastaavia. ERY on myös uusi lainsäädäntöväline, jonka avulla yhteisöt voivat tehdä yhteistyötä ilman rakennerahastojen väliintuloa.[1]
Alueellinen yhteistyö edellyttää alueellista ja paikallista osallistumista ilman jäsenvaltion väliintuloa. Jäsenet voivat perustaa ERY:n erilliseksi oikeushenkilöksi tai antaa sen tehtävät jollekin sen jäsenistä. ERY:tä koskisi sen jäsenten laatima sopimus, jossa määriteltäisiin sen tehtävät, kesto sekä sen purkamisehdot, toimivalta jne. Sopimuksesta olisi ilmoitettava kyseisille jäsenvaltioille sekä alueiden komitealle. Lisäksi ne jäsenvaltiot, joiden toimivallan ja lainkäyttöalueen piiriin sopimus rekisteröidään, valvoisivat julkisten varojen käyttöä[2] ja toimittaisivat valvonnan tuloksista tietoja muille jäsenvaltioille, joita asia koskee.
ERY hyväksyisi omat perussääntönsä sopimuksen pohjalta. Perussäännöissä lueteltaisiin ERY:n jäsenet, määriteltäisiin sen tavoitteet ja tehtävät sekä ilmoitettaisiin sen nimi, osoite ja osallistujaelimet, kuten yleiskokous ja hallitus, se kuka edustaa ERY:tä ja miten edustaminen toteutetaan, päätöksentekomenettelyt, työkielen tai –kielten valinta sekä toimintatavat, kuten henkilöstöhallinto, rekrytointimenettelyt, työsopimustyypit, yhteistyötoimien vakauden takaaminen, jäsenten rahoitusosuutta koskevat säännökset sekä sovellettavat kirjanpito- ja budjettisäännöt ja riippumattoman rahoitusvalvontaorganisaation sekä ulkoisten tilintarkastusviranomaisten nimeäminen.
Nykyiset kahdenväliset sopimukset, jotka koskevat rajatylittävää yhteistyötä jäsenvaltioiden ja/tai alue- tai paikallisviranomaisten välillä (kuten esim. Karlsruhen sopimus), jäävät voimaan.
Jäsenvaltioita on 25 ja näistä 23 on ilmaissut varauksia tästä välineestä. Nämä maat suhtautuvat epäilleen maahansa luotaviin ylikansallisiin rakenteisiin. Huolta herättää se, että alue- tai paikallisviranomaiset eivät tarvitsisi maan hallituksen hyväksyntää ERY:n perustamista varten.
ERY:n merkityksen ja sen myötä syntyvien läheisyyssiteiden vuoksi on kuitenkin erittäin tärkeää, että tätä välinettä kehitetään edelleen, erityisesti kun otetaan huomioon parhaillaankin jatkuva laajentuminen. Tällaiset välineet ovat olennaisen tärkeitä uusille jäsenvaltioille, jotka voivat niiden ansioista hyötyä parhaiden toimintatapojen vaihdoista.
Euroregions-käsitettä voidaan laajentaa yhteistyön moniin eri muotoihin. Reinin ja Maasin Euroregionin allekirjoittama Maastrichtin julistus on selkeä osoitus siitä, miten laajaa rajatylittävä yhteistyö on huumausaineiden ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan kaltaisilla herkillä aloilla. Monilla jäsenvaltioilla onkin aktiivinen rooli rajatylittävän yhteistyön edistäjinä. Esimerkiksi Kyproksesta, josta on suorat yhteydet Lähi-itään, voisi muodostua eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen kantava voima ja aktiivinen toimija järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan vastaisessa taistelussa.
Toinen rajatylittävän yhteistyön potentiaalinen kohde on koulutusala. Naapurialueiden kulttuurien yhteensopivuutta voitaisiin suuresti edistää laajentamalla jo nyt naapurialueiden välillä toimivia opiskelijavaihto-ohjelmia.
2) Ulkoisten suhteiden väline
Uudella eurooppalaisella naapuruuden ja kumppanuuden välineellä (ENPI) korvataan nykyiset maantieteellisesti tai temaattisesti rajatut ohjelmat, jotka koskevat kyseisiä maita. ENPI:n erityispiirteenä on rajatylittävä osuus. Siinä rahoitetaan näin ollen "yhteisohjelmia", joihin osallistuvilla jäsenvaltioiden ja kumppanimaiden alueilla on yhteistä rajaa. Ohjelmassa noudatetaan rakennerahastojen lähestymistapaa, joka perustuu monivuotiseen ohjelmasuunnitteluun, kumppanuuteen ja yhteisrahoitukseen, ja sitä sovitetaan ottamaan huomioon ulkosuhteiden erityispiirteet. ENPI:n rajatylittävän yhteistyön osuuden yhteisrahoittaa EAKR. Tämän välineen piiriin kuuluvat kumppanimaat ovat maita, joiden liittyminen EU:hun ei tällä hetkellä ole näköpiirissä ja joita Euroopan naapuruuspolitiikka koskee.
ASIAN KÄSITTELY
|
Otsikko |
Euroregions-alueiden merkitys aluepolitiikan kehittämisessä | ||||||||||||
|
Menettelynumero |
|||||||||||||
|
Päätöslauselmaesitykset, joihin mietintö perustuu |
|
|
| ||||||||||
|
Työjärjestyksen artikla |
45 art. | ||||||||||||
|
Asiasta vastaava valiokunta |
REGI | ||||||||||||
|
Mietinnön laatimisesta päätetty (pvä) |
13.1.2005 | ||||||||||||
|
Luvan myöntäminen |
| ||||||||||||
|
Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto |
|
|
|
|
| ||||||||
|
Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa |
|
|
|
|
| ||||||||
|
Tehostettu yhteistyö |
|
|
|
|
| ||||||||
|
Muut mietintöön sisältyvät päätöslauselmaesitykset |
|
|
| ||||||||||
|
Esittelijä(t) |
Kyriacos Triantaphyllides |
| |||||||||||
|
Alkuperäinen esittelijä |
|
| |||||||||||
|
Valiokuntakäsittely |
11.7.2005 |
|
|
|
| ||||||||
|
Hyväksytty (pvä) |
6.10.2005 | ||||||||||||
|
Lopullisen äänestyksen tulos |
puolesta: vastaan: tyhjää: |
42 2 0 | |||||||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet |
Elspeth Attwooll, Jean Marie Beaupuy, Rolf Berend, Jana Bobošíková, Graham Booth, Bernadette Bourzai, Bairbre de Brún, Gerardo Galeote Quecedo, Iratxe García Pérez, Eugenijus Gentvilas, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Ambroise Guellec, Gábor Harangozó, Marian Harkin, Konstantinos Hatzidakis, Jim Higgins, Alain Hutchinson, Carlos José Iturgaiz Angulo, Mieczysław Edmund Janowski, Gisela Kallenbach, Tunne Kelam, Miloš Koterec, Constanze Angela Krehl, Sérgio Marques, Francesco Musotto, Lambert van Nistelrooij, Jan Olbrycht, Markus Pieper, Francisca Pleguezuelos Aguilar, Christa Prets, Elisabeth Schroedter, Grażyna Staniszewska, Catherine Stihler, Margie Sudre, Kyriacos Triantaphyllides, Oldřich Vlasák, Vladimír Železný | ||||||||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet |
Giusto Catania, Jillian Evans, Louis Grech, Stanisław Jałowiecki, Toomas Savi, Thomas Ulmer, Manfred Weber | ||||||||||||
|
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta) |
| ||||||||||||
|
Jätetty käsiteltäväksi (pvä) – A6 |
19.10.2005 |
A6-0311/2005 | |||||||||||
|
Huomautuksia |
| ||||||||||||