MIETINTÖ Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategisesta tarkistamisesta

    1.2.2006 - (2005/2121(INI))

    Talous- ja raha-asioiden valiokunta
    Esittelijä: Benoît Hamon


    Menettely : 2005/2121(INI)
    Elinkaari istunnossa
    Asiakirjan elinkaari :  
    A6-0022/2006
    Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
    A6-0022/2006
    Hyväksytyt tekstit :

    EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

    Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategisesta tarkistamisesta

    (2005/2121(INI))

    Euroopan parlamentti, joka

    –   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 111 artiklan 4 kohdan yhteisön edustuksesta ja asemasta kansainvälisellä tasolla talous- ja rahaliittoon liittyvillä aloilla,

       ottaa huomioon komission 9. marraskuuta 1998 tekemän ehdotuksen neuvoston päätökseksi yhteisön edustamisesta kansainvälisellä tasolla talous- ja rahaliittoon liittyvissä asioissa (KOM(1998)0637),

    –   ottaa huomioon Wienissä 11.–12. joulukuuta 1998 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

    –   ottaa huomioon 23. lokakuuta 2001 hyväksymänsä päätöslauselman kansainvälisen valuuttajärjestelmän toiminnan parantamisesta ja tulevien kriisien välttämisestä[1],

    –   ottaa huomioon 3. heinäkuuta 2003 hyväksymänsä päätöslauselman euroalueen kansainvälisestä asemasta ja setelien ja kolikoiden käyttöönoton ensimmäisestä arvioinnista[2] sekä tulevien vuosien ennakoitavan kehityksen,

    –   ottaa huomioon Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toimitusjohtajan 15. syyskuuta 2005 antaman kertomuksen valuuttarahaston keskipitkän aikavälin strategiasta[3],

    –   ottaa huomioon 11. kesäkuuta 2005 pidetyn G8-maiden valtionvarainministerien kokouksen päätökset köyhien maiden velkojen anteeksi antamisesta,

    –   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 178 artiklan, jossa määrätään johdonmukaisuudesta sellaisten politiikkojen välillä, joita Euroopan unioni toteuttaa ja jotka ovat omiaan vaikuttamaan kehitysmaihin ja kehitysyhteistyön tavoitteisiin,

    –   ottaa huomioon Brysselissä 16.–17. kesäkuuta 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

    –   ottaa huomioon Maailmanpankin raportin kehityksestä maailmassa vuonna 2006,

    –   ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle nimeltä Ehdotus neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission yhteiseksi julistukseksi: Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikka – "Eurooppalainen konsensus" (KOM(2005)0311),

    –   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien 8. syyskuuta 2000 antaman vuosituhatjulistuksen, jossa määritellään vuosituhannen kehitystavoitteet, jotka ovat koko kansainvälisen yhteisön hyväksymiä tapoja pyrkiä köyhyyden poistamiseen,

    –   ottaa huomioon 12. huhtikuuta 2005 hyväksymänsä päätöslauselman Euroopan unionin tehtävistä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi[4],

    –   ottaa huomioon 6. heinäkuuta 2005 hyväksymänsä päätöslauselman aiheesta "Global Call to Action Against Poverty -kampanja: köyhyyden poistaminen"[5],

    –   ottaa huomioon 17. marraskuuta 2005 hyväksymänsä päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission yhteiseksi julistukseksi Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikasta "Eurooppalainen konsensus"[6],

    –   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

    –   ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan ja kansainvälisen kaupan valiokunnan lausunnot (A6‑0022/2006),

    A. ottaa huomioon, että Bretton Woods -järjestelmän instituutioiden asema on muuttunut sen jälkeen, kun ne perustettiin ja niiden tehtäväksi annettiin edistää kasvua, kehitystä ja taloudellista vakautta; katsoo, että on tarpeen edistää vakaata ja yhteisvastuullista kansainvälistä talous- ja rahajärjestelmää,

    B.  ottaa huomioon, että eri valtioiden äänioikeuksiin tai maksuosuuteen perustuva painoarvo ei enää vastaa niiden suhteellista painoarvoa ja ettei Euroopan unionin asema vastaa täysin sen painoarvoa maailmantaloudessa ja kansainvälisissä vaihtosuhteissa siitä huolimatta, että se rahoittaa merkittävällä tavalla Bretton Woods ‑instituutioiden toimintaa,

    C. ottaa huomioon, että edellä mainituissa Wienissä 11.–12. joulukuuta 1998 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä, joissa vahvistetaan, että Kansainvälinen valuuttarahasto on kansainvälisen valuutta- ja rahoitusjärjestelmän kulmakivi, otsikkojen "Eurooppa maailmanlaajuisena toimijana" ja "Yhdellä äänellä puhuminen" alla korostetaan, että "on välttämätöntä, että yhteisö osallistuu täysipainoisesti kansainvälisen raha- ja talouspolitiikan yhteistyöhön sellaisilla foorumeilla kuin G7-ryhmä ja kansainvälinen valuuttarahasto", ja katsotaan, että "EKP:lle [Euroopan keskuspankille] olisi rahapolitiikan alalla toimivaltaisena yhteisön elimenä annettava tarkkailija-asema kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa" ja että "Euroopan yhteisön / EMU:n näkemykset muista EMU:n kannalta erityisen tärkeistä kysymyksistä esittäisi kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa euroalueen puheenjohtajana toimivan jäsenvaltion johtokunnan jäsenen toimiston asianomainen jäsen, jota komission edustaja avustaa", kun taas edellä mainitun 9. marraskuuta 1998 tehdyn komission ehdotuksen 1 artiklassa ehdotetaan, että neuvosto edustaisi yhteisöä talous- ja rahaliittoon liittyvissä asioissa kansainvälisellä tasolla yhdessä komission ja Euroopan keskuspankin kanssa,

    D. ottaa huomioon erityisesti sen, että Euroopan unionin ja euroalueen koordinoinnin puute sekä useisiin vaalipiireihin hajaantunut edustus aiheuttaa sen, että jäsenvaltioiden painoarvo Kansainvälisen valuuttarahaston päätöksenteossa ei vastaa niiden taloudellista painoarvoa,

    E.  ottaa huomioon, että Kansainvälinen valuuttarahasto on vastuussa osakkeenomistajilleen (eli jäsenvaltioiden hallituksille) ja kyseisten osakkeenomistajien vastuulla puolestaan on vastata toiminnasta valitsijakunnalleen,

    F.  ottaa huomioon, että Kansainvälisen valuuttarahaston toteuttamalla vakautuspolitiikalla ei ole aina saavutettu odotettuja tavoitteita ja että liian voimakas talouksien vakauttaminen on omiaan aiheuttamaan haitallisia sosiaalisia muutoksia; katsoo, että toteutetut sopeutusohjelmat edellyttävät kaikkien kansallisten toimijoiden hyväksyntää ja että niiden seurantaan on sovellettava avointa demokraattista valvontaa,

    G. ottaa huomioon, että on vaikea sovittaa yhteen valtioiden vastuuvelvollisuus sekä tukitoimenpiteisiin ja velan vähentämiseen liittyvät yhä lukuisammat ehdot; ottaa huomioon, että ehtojen määrä on moninkertaistunut viime vuosien aikana ja että Saharan eteläpuolisille Afrikan maille myönnettyihin monenvälisiin lainoihin on liitetty keskimäärin 114 ehtoa, joista kolme neljäsosaa liittyy hallintoon,

    H. ottaa huomioon, että Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävä on muodostunut kehitysmaissa merkittäväksi ja sen on täytynyt mukauttaa toimintaansa tätä vastaavasti; katsoo kuitenkin, että köyhimpien maiden kehitystä on tuettava ottamalla käyttöön uusia välineitä, joilla velkakantaa pienennetään tehokkaasti, ja kehittämällä innovatiivisia välineitä kehitysyhteistyön ja köyhyyden torjuntatyön rahoittamiseksi vuosituhattavoitteiden mukaisesti; katsoo, että tällainen toiminta edellyttää Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankin ja Yhdistyneiden Kansakuntien elinten tehtävien selkeää ja tehokkaampaa jakamista sekä erittäin tehokasta koordinointia ja yhteistyötä,

    I.   ottaa huomioon, että edellä mainituissa Brysselissä 16.–17. kesäkuuta 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä korostetaan olevan tärkeää, että "Euroopan unioni ottaa edelleen huomioon kehitysyhteistyötavoitteet kaikissa toteuttamissaan politiikoissa, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin" ja että "globalisaation sosiaalinen ulottuvuus otetaan huomioon politiikan eri aloilla ja kansainvälisessä yhteistyössä",

    1.  katsoo, että Kansainvälisellä valuuttarahastolla on edelleen merkittävä asema tasapainoisen talouskasvun ja valuuttakurssivakauden edistämisessä, kansainvälisen kaupan helpottamisessa ja jäsenvaltioiden globaaleihin markkinoihin mukautumiskyvyn edistämisessä sekä maksutasevaikeuksissa kamppailevien jäsenvaltioiden tukemisessa;

    2.  pitää vireillä olevaa Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategista tarkistamista myönteisenä; tukee Kansainvälisen valuuttarahaston toimintalinjojen suuntaamista sen perustehtävään, joka on globaalien valuuttakurssivaihteluiden vakauttaminen ja viime käden lainananto maille, joilla on vakavia maksutaseongelmia;

    3.  toteaa, että Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävät ovat muuttuneet sen perustamisen jälkeen, mutta sen hallintoa ei ole uudistettu perinpohjaisesti; katsoo, että vaikka rahoitusosuuksia ja perusäänioikeuksien myöntämistä koskevaa yhtenäistä järjestelmää on tarkistettu toistuvasti, pääoman ja äänioikeuksien jako on vuosien mittaan jäänyt jälkeen muusta kehityksestä; kehottaa näin ollen Kansainvälistä valuuttarahastoa tutkimaan legitimiteettinsä parantamiseksi, kuinka rahoitusosuudet ja äänioikeudet sen johtoelimissä voitaisiin jakaa siten, että ne heijastaisivat paremmin kansainvälisen talouden tilaa ja että kehitysmaiden ja nopean talouskasvun maiden painoarvo olisi asianmukainen;

    4.  tähdentää, että suurimpia syitä siihen, että kehitysmaat eivät saa ääntään kuuluviin Kansainvälisessä valuuttarahastossa siinä määrin kuin niiden väestömäärä edellyttäisi, on se, että niillä ei ole riittävästi ääniä hallintoneuvostossa (jäsenistä 25 prosenttia on Afrikan maita, mutta niillä on vain 4 prosenttia äänistä), eikä niillä ole myöskään inhimillisiä, teknisiä ja institutionaalisia valmiuksia osallistua neuvotteluihin ja päätöksentekoon asianmukaisesti;

    5.  kehottaa sen vuoksi uudistamaan äänestysjärjestelyjä siten, että perusäänten määrää ja painotusta lisätään (tällä hetkellä ne ovat alle 3 prosenttia äänistä); muistuttaa, että alunperin niillä haluttiin varmistaa jäsenten välisen tasa-arvon lisääminen, päätöksenteon parempi tasapaino ja tätä kautta IMF:n suurempi legitimiteetti; kehottaa lisäksi suunnittelemaan välineen, jonka avulla kehitysmaat voisivat lisätä jäsenosuuksiaan rahastossa, esimerkiksi erityisrahasto köyhimpien jäsenvaltioiden jäsenosuuksien rahoittamista varten;

    6.  toteaa, että makrotalouden alan lisäksi Kansainvälinen valuuttarahasto on joutunut antamaan rakennepolitiikan alaan liittyviä suosituksia, jotka vaikuttavat suoraan tai välillisesti sosiaalista suojelua, työoikeutta, terveydenhoitoa, ympäristöä ja koulutusta koskevan politiikan harjoittamiseen; panee merkille, että tämä kehityssuunta on selvästikin nostanut esiin kysymyksen YK:n ja Maailmanpankin järjestelmän eri instituutioiden toimivallan rajoista;

    7.  katsoo, että erioikeuksiensa vuoksi Kansainvälisen valuuttarahaston on otettava palvelukseensa taustoiltaan erilaista henkilöstöä varmistaen samalla osaamisen säilymisen, jotta se voi osallistua ratkaisevalla tavalla vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen;

    8.  toteaa, että pääomamarkkinoiden vähittäisen avautumisen ja pääomaliikkeiden vapauttamisen vuoksi on vaikeata välttää taloudellisten kriisien esiintyminen; korostaa näin ollen, että Kansainvälisen valuuttarahaston on valvottava järjestelmällisesti kaikkia jäsenmaita;

    9.  katsoo, että maailmantilanteen jatkuminen epävakaana vaihdon ja valuuttakurssien osalta edellyttää Kansainvälisen valuuttarahaston valvontatehtävien lisäämistä, mikä on tärkeää sekä globaalin rahoituksellisen epävakauden ennustamisessa ja sen korjaamisessa että yksittäisten maiden neuvomisessa menettelytavoissa, jotka liittyvät rahoitusvakauteen, talouskasvuun, valuuttakursseihin ja varantojen kertymiseen; katsoo, että Kansainvälinen valuuttarahasto voi harjoittaa järjestelmällistä valvontaa ja neuvontaa toimissa, joiden avulla voidaan ehkäistä rahoituskriisit ainoastaan, jos jäsenmaat toimittavat säännöllisesti kattavia tilastoja esimerkiksi valuuttavarannoista ja liikkeellä olevan rahan määrästä;

    10. katsoo, että Kansainvälisen valuuttarahaston tehtäviin sisältyvän rahoitusvakauden tavoitteen saavuttaminen on vaikeutunut johtuen siitä, ettei rahoitusmarkkinoita suoraan koskevaa standardointiprosessia, näiden tehtävien vastavuoroisuuteen perustuvaa toteutusta tai niiden tulkintaa käsitellä globaalisti ja avoimesti;

    11. pyrkien samankaltaiseen ratkaisuun kuin WTO:ssa kehottaa toimivaltaisia unionin toimielimiä, etenkin komissiota ja neuvostoa, ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta saataisiin varmistettua Euroopan unionin tai ainakin euroalueen yhtenäinen edustus ja ääni, ja kannustaa toteuttamaan tämän tavoitteen väliaikaisena toimena mahdollisimman nopeasti; kehottaa jäsenvaltioita liittymään yhteen ja muodostamaan yritysoikeudessa käytössä olevaa "osakassopimusta" vastaavan järjestelmän, joka auttaa takaamaan yhtenäisen neuvotteluaseman;

    12. panee merkille Kansainvälisen valuuttarahaston roolin vähävaraisten maiden integroimisessa globaaliin talouteen ja korostaa kansainvälisen kaupan, maksutasetta koskevien ongelmien ja köyhyyden vähentämiseen pyrkivien kansallisten kehityspolitiikkojen, työmarkkinasääntöjen ja kansanterveystoimien välistä riippuvuussuhdetta; katsoo, että Kansainvälisellä valuuttarahastolla on keskeinen rooli köyhien hyväksi tarkoitettujen kansallisten kehityspolitiikkojen edistämisessä lainoituksella, joka antaa alhaisen tulotason maiden raha- ja valuuttapolitiikkaan enemmän joustonvaraa;

    13. kehottaa komissiota ja neuvostoa käynnistämään Euroopan parlamentin kanssa keskustelun mahdollisuudesta käyttää Lamfalussy-menettelyä sen aseman määrittelemiseksi, joka kuuluu rahoitusalan kansainvälisissä instansseissa unionin nimissä puhumaan oikeutetuille elimille;

    14. toteaa, että Kansainvälisen valuuttarahaston sopeutuspolitiikoilla ei ole aina kyetty estämään kriisien leviämistä; pahoittelee tässä yhteydessä epäonnistuneita yrityksiä edistää taloudellisesti terveellä pohjalla olevia kriisin ehkäisytoimia; muistuttaa, ettei inflaatio ole kehitysmaiden ainoa taloudellinen ongelma ja että Kansainvälisen valuuttarahaston politiikka pitäisi kytkeä makrotaloudellisen vakauden ja kestävän kasvun tavoitteeseen; ehdottaa, että ehdot määritettäisiin tehostetussa yhteistyössä YK:n erityiselinten kanssa ja ne koordinoitaisiin kansainvälisten avunantajien kesken;

    15. toteaa, että järkevä makrotalouspolitiikka on olennaisen tärkeätä kestävän kasvun kannalta; toteaa näin ollen, että makrotalouden vakaus ei ole vastoin kasvun tasapainoista jakautumista;

    16. myöntää, että Kansainvälisen valuuttarahaston ehdot ovat olleet joissakin tapauksissa liian joustamattomia, eivätkä ne ole aina vastanneet paikallisia erityisoloja; korostaa kuitenkin tarvetta käyttää lainavarat asianmukaisesti ottaen huomioon avunsaajamaan demokraattisesti valittujen instituutioiden mielipiteen;

    17. antaa tunnustusta meneillään olevalle prosessille, jolla tarkistetaan Kansainvälisen valuuttarahaston asettamia ehtoja alhaisen tulotason maille myönnettäville lainoille; suosittelee tukeutumaan tarkistamisessa ennen kaikkea siihen, että kaiken Kansainvälisen valuuttarahaston alhaisen tulotason maille myöntämän lainoituksen tavoitteena on köyhyyden vähentäminen;

    18. korostaa, että kehitystyön ytimenä on oltava kumppanimaan omistajuutta koskeva periaate; kehottaa siksi IMF:ää tunnustamaan lainaehtoja harkitessaan täysipainoisesti, että köyhyyden poistaminen on asetettava etusijalle, ja pidättymään kaikesta, mikä saattaa vaikeuttaa vuosituhattavoitteiden saavuttamista;

    19. kehottaa vapauttamaan kehitysmaiden talousjärjestelmät vähitellen, jaksottaisesti ja vakaasti niin, että vapauttamisessa otetaan huomioon kyseisten maiden toimielinten valmiudet, jolloin pääomanliikkeitä on mahdollista hallita tehokkaasti;

    20. tukee kantaa, jonka mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston olisi tehostettava keskittymistään rahoitus- ja pääomamarkkinoiden kehitykseen ja sen sekä maan sisäiseen että globaaliin rahoitusvakauteen kohdistuvien vaikutusten analysointiin;

    21. uskoo vahvasti, ettei kehitysmaiden pitäisi avata markkinoitaan kokonaan ja rajoituksetta ulkomaiselle tuonnille ja niille olisi annettava mahdollisuus säilyttää tiettyjen teollisuudenalojen määräaikainen suojelujärjestelmä vakaan kehityksen edesauttamiseksi; kehottaa Kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa toimivia eurooppalaisia johtajia varmistamaan, etteivät jäljelle jäävät ehdot aja alhaisen tulotason maita avaamaan yksipuolisesti markkinoita WTO-neuvottelujen ulkopuolella tai ehkäise niiden mahdollisuuksia neuvotella WTO-neuvotteluissa omin ehdoin siitä, kuinka laajaan markkinoiden avaamiseen ne ovat valmiita sitoutumaan; pyytää lisäksi Kansainvälistä valuuttarahastoa huolehtimaan kauppaan liittyvien ehtojen tarkistamisen yhteydessä riittävästä joustavuudesta, joka antaa edunsaajamaille mahdollisuuden säädellä markkinoiden avaamista kaupalle;

    22. pyytää Kansainvälistä valuuttarahastoa jatkamaan ponnistelujaan avoimuuden lisäämiseksi ja sen tehtäviä sekä kansainvälisen rahoituspolitiikan muuttuvia olosuhteita vastaavan institutionaalisen rakenteen luomiseksi;

    23. korostaa Kansainvälisen valuuttarahaston keskeistä roolia köyhyyden torjuntaan tarkoitettujen eurooppalaisten ja kansallisten politiikkojen yhtenäistämisessä maailmanlaajuisella strategialla, joka perustuu ajatukselle, että valuutta‑ ja rahapolitiikat eivät ole tavoite sinällään, vaan väline, jolla torjutaan köyhyyttä;

    24. kehottaa EU:n jäsenvaltioita käyttämään olemassa olevaa vaalipiirijärjestelyä varmistaakseen, että ne vaalipiirit, joihin jäsenvaltiot kuuluvat, kannustavat painokkaasti kehityssuunnitelmaa, joka perustuu vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseen vuoteen 2015 mennessä, ja että kyseiset vaalipiirit kiinnittävät erityistä huomiota kehitysmaiden teknisiin ja institutionaalisiin ongelmiin ja tarjoavat ongelmien ratkaisuun tarvittavaa teknistä apua;

    25. kehottaa Kansainvälistä valuuttarahastoa, Maailmanpankkia, Maailman kauppajärjestöä, Euroopan keskuspankkia ja muita kansainvälisiä järjestöjä sekä Euroopan unionia parantamaan toimintatapojensa koordinointia ja yhdenmukaisuutta etenkin erilaisia markkinoita yhdistävien välineiden, kuten yhtenäistettyjen toimintapuitteiden, kauppaa koskevien integrointijärjestelyjen, köyhyydenvähentämis- ja talouskasvurahaston ja äskettäin hyväksyttyjen politiikan tukitoimien (PSI) osalta, jotta markkinoiden avaamista koskevat politiikat vaikuttaisivat myönteisesti köyhyyden vähentämiseen; pyytää lisäämään Kansainvälisen valuuttarahaston ohjelmien ja vuosituhattavoitteiden välistä johdonmukaisuutta; korostaa tässä yhteydessä Kansainvälisen valuuttarahaston kaksijakoista tilannetta, kun tämä on yhtäältä vastuussa vain hyvin rajatusta julkisen toiminnan osa-alueesta, mutta toimii toisaalta liikkeellepanevana voimana, jopa hegemonisessa asemassa, kaikkien toimijoiden toteuttaman strategian täytäntöönpanossa; pitää tämän vuoksi välttämättömänä luoda näiden strategioiden koordinointi- ja mahdollisesti myös suunnittelurakenne, jossa ovat mukana kaikki kansainväliset toimijat, joita asia koskee;

    26. uskoo vakaasti, että Kansainvälistä valuuttarahastoa ja sen rahoituksen käyttöä koskevaa avoimuutta olisi lisättävä lujittamalla sen jäsenmaiden harjoittamaa parlamentaarista valvontaa;

    27. pitää myönteisenä, että Kansainvälinen valuuttarahasto painottaa kehitysmaiden koulutuksen ja terveydenhuollon tason parantamista; korostaa, että hallinnon parantaminen, korruption torjunta ja resurssien tehokas käyttö ovat julkisen rahoituksen lisäämisen ohella varmimpia keinoja vähentää terveydenhuolto- ja koulutuspalvelujen kaltaisten perusoikeuksien saatavuuteen liittyvää epätasa-arvoa;

    28. korostaa, että kansainvälistä rahoitusvakautta voidaan edistää ainoastaan, jos Kansainvälisen valuuttarahaston uudistus yhdistetään kestävään budjettipolitiikkaan ja asianmukaisesti mukautettuun maksutaseeseen kaikissa jäsenmaissa;

    29. panee merkille sen silmiinpistävän ristiriidan, että IMF:llä on olemassa voimakkaita keinoja painostaa kehitysmaita tai siirtymävaiheessa olevia maita, mutta se ei kykene vaikuttamaan merkittävästi niiden teollisuusmaiden politiikkaan, joiden budjettipolitiikka ja maksutase eivät täysin vastaa IMF:n asettamia kriteereitä ja jotka voivat siten horjuttaa kansainvälistä rahoitusvakautta;

    30. on tyytyväinen Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin päätökseen pidentää HIPC-aloitteen (voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita koskeva aloite) kokeiluaikaa; panee merkille HIPC-ohjelmien sivuvaikutukset ja aikaisemmat kokemukset velkojen uudelleenjärjestelyistä ja niiden peruuttamisesta; ehdottaa, että Kansainvälinen valuuttarahasto kehittää menettelytapoja uusien velkakriisien välttämiseksi tulevaisuudessa;

    31. panee merkille Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin uuden Kestävän velan ‑ohjelman alhaisen tulotason maille; pitää myönteisenä, että uudella ohjelmalla pyritään asettamaan velka keskeiseen asemaan kansainvälisten rahoituselinten päätöksentekoprosessissa; pahoittelee, ettei ehdotuksessa kaiken kaikkiaan puututa pitkän aikavälin ongelman ratkaisemiseen eli todelliseen kestävyyteen luomalla alhaisen tulotason maille edellytykset saavuttaa vuosituhannen kehitystavoitteet;

    32. pitää yleisesti ottaen myönteisenä Kansainvälisen valuuttarahaston köyhyydenvähentämis- ja talouskasvurahastoa, mutta on huolissaan, että valuuttarahasto jatkaa saman jäykän talousmallin käyttöä köyhyydenvähentämis- ja talouskasvurahastossa, eikä tunnusta erilaisia makrotaloudellisia puitteita, ja pelkää tästä syystä, että rahaston kovasti ylistetty köyhyyteen keskittyminen on vaarassa menettää uskottavuutensa;

    33. kannattaa YK:n pääsihteerin kehitysavun rahoitusta käsitelleessä korkean tason kokouksessa vuonna 2005 esittämää kehotusta määritellä kestävä velanhoito uudelleen siten, että velan on oltava sellaisella tasolla, että maa pystyy saavuttamaan vuosituhannen kehitystavoitteet vuoteen 2015 mennessä lisäämättä velan osuutta; tämä edellyttää suurempaa täydentävyyttä velkataakan keventämisen ja kehitysavun rahoittamista koskevien olennaisten vaatimusten kesken; pahoittelee siksi, että uudessa vähävaraisten maiden kestävän velanhoidon ohjelmassa, joka hyväksyttiin huhtikuussa 2005, IMF määrittelee velanhoidon kestävyyden edelleen suhteessa vientiin (joka on epäluotettava kestävän velanhoidon mitta maissa, jotka ovat äärimmäisen haavoittuvaisia vientitulojen äkillisille ja kohtuuttomille vaihteluille), se ei arvioi haavoittuvuutta realistisesti eikä tee systemaattista analyysia, jossa korreloitaisiin HIPC-aloitteen hyödyt ja vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiselle välttämätön ylimääräinen rahoitus;

    34. pitää myönteisinä aloitteita, joita Bretton Woods ‑instituutiot ja kansainväliset tahot ovat tehneet kehittääkseen innovatiivisia rahoitusmekanismeja kehityksen nopeuttamiseksi ja vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi erityisesti köyhyyden torjumisen alalla; pitää myönteisinä monenvälisten instituutioiden pyrkimyksiä osallistua omalta osaltaan velan vähentämisen rahoittamiseen osana G8-maiden tekemää sopimusta;

    35. kehottaa Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Euroopan parlamenttia sekä kansallisia parlamentteja, etenkin kehitysmaissa, parantamaan yhteistyötään avoimuuden, demokraattisen vastuullisuuden ja Kansainvälisen valuuttarahaston ja sen politiikkojen legitimiteetin lisäämiseksi;

    36. korostaa, että on tärkeää, että Kansainvälisen valuuttarahaston johtajat ja heidän kotimaidensa kansalliset edustajat pitävät säännöllisesti yhteyttä;

    37. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä Kansainväliselle valuuttarahastolle, Yhdistyneiden Kansakuntien järjestöille ja Euroopan keskuspankille sekä EU:n jäsenvaltioita Kansainvälisessä valuuttarahastossa edustaville hallintoneuvoston jäsenille.

    PERUSTELUT

    I Johdanto – Kansainvälisen valuuttarahaston muuttuminen

    Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustettiin vuonna 1944 Bretton Woods ‑sopimuksilla, joissa mainitaan erityisesti seuraavat tavoitteet:

    –   rahan kansainvälisen vakauden edistäminen

    –   kansainvälisen kaupan kasvun edistäminen ja sen avulla korkean työllisyystason ja korkeiden reaalitulojen aikaansaaminen ja ylläpitäminen

    –   valuuttakurssijärjestelmän vakauden edistäminen ja kilpailukyvyn parantamiseksi tehtävien devalvointien vähentäminen

    –   maksutaseiden epätasapainon ehkäiseminen ja korjaaminen.

    Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Kansainvälinen valuuttarahasto

    –   valvoo talous- ja rahapolitiikan kehittymistä ja antaa talouspolitiikkaa koskevia neuvoja

    –   myöntää lainaa maksutaseongelmista kärsiville jäsenvaltioille ja antaa sysäyksen poliittisille muutoksille ja uudistuksille, joilla pyritään korjaamaan tilanteen taustalla olevat ongelmat

    –   tarjoaa hallituksille ja keskuspankeille teknistä tukea omilla erikoisaloillaan.

    Tämä kunnianhimoinen ohjelma kertoo siitä, että Kansainväliselle valuuttarahastolle on annettu laaja tehtävä. Koska Kansainvälinen valuuttarahasto toimii viime käden lainanmyöntäjänä ja etenkin koska se liittää lainoihinsa erityisehtoja, siitä on tullut maailman köyhimpien maiden merkittävä talous-, raha- ja sosiaalipoliittinen toimija.

    Kehittyneistä maista voidaan todeta, että ne ovat mukana IV artiklan mukaisessa monenvälisessä seurantajärjestelmässä ja että niistä voi yhä tulla Kansainvälisen valuuttarahaston asiakkaita, jos ne ajautuvat suureen taloudelliseen kriisiin.

    Kansainvälinen valuuttarahasto on ajautunut legitimiteettikriisin kahdesta syystä. Ensinnäkin Kansainvälinen valuuttarahasto antaa suosituksia ja toteuttaa lainaehtojensa välityksellä rakennemuutospolitiikkaa, joiden luonne ja vaikutusala laajenevat jatkuvasti. Toiseksi ongelmia aiheutuu instituution sisäisten äänioikeuksien jakautumisesta, kehittyvien maiden aliedustuksesta ja kehitysmaiden hyvin vähäisistä vaikutusmahdollisuuksista. Kyse on siis järjestelmän oikeutukseen ja hyväksyttävyyteen liittyvästä kriisistä, joka koskee samalla sekä sen toimintaa että sen politiikan sisältöä ja vaikutuksia.

    Vaikka Bretton Woods -järjestelmän piti alun perin tukea kasvua vapauttamalla kansainvälistä kauppaa ja takaamalla maailmanlaajuisen talouden vakaus kiinteiden valuuttakurssien sekä pääomavirtojen rajaamisen ja valvomisen avulla, vuoden 1972 sopimus muutti tilanteen täysin. Kelluvat valuuttakurssit korvasivat kiinteät kurssit. Talouden sääntelyn purkaminen ja yksityistämiset yleistyivät ensin OECD-maissa ja sitten muualla Kansainvälisen valuuttarahaston painostuksesta eli sen lainaehtojen ja antamien neuvojen vuoksi. Ulkomaiset pääomavirrat kasvoivat räjähdysmäisesti ja keinottelu kiihtyi, mikä moninkertaisti talouskriisien määrän. Tämä suuntaus oli siis täysin päinvastainen kuin Kansainvälisen valuuttarahaston alkuperäinen tavoite, kansainvälisen talouden vakauden säilyttäminen. On siis ilmeisen tärkeää kehottaa Kansainvälistä valuuttarahastoa keskittymään toiminnassaan talouskriisien ehkäisemiseen ja valvontaan.

    Lisäksi kun Kansainvälinen valuuttarahasto ryhtyi soveltamaan kaikkiin jäsenvaltioihin (joita oli 29 vuonna 1944 ja nykyisin 184) Washingtonin konsensusperiaatteita, se siirtyi puhtaasti makrotalouden alaan liittyvien asioiden parista monien muiden politiikanalojen pariin: sen toiminta laajeni koskemaan muun muassa opetus-, terveys- ja sosiaalialaa sekä työlainsäädäntöä, koska nämä alat vaikuttavat budjettien tasapainoon ja talouteen.

    On olemassa kuitenkin kansainvälisiä erityisjärjestöjä, kuten ILO, WHO, UNDP, UNCTAD ja Maailmanpankki jne., jotka hallitsevat nämä alat paljon paremmin kuin Kansainvälinen valuuttarahasto. Viime kädessä Kansainväliselle valuuttarahastolle velkaa olevat maat harjoittavat kuitenkin politiikkaa, joka on lähempänä valuuttarahaston suosituksia kuin erityisjärjestöjen suosituksia. Tämä johtuu siitä, että Kansainvälisellä valuuttarahastolla on käytössään oman politiikkansa ajamiseksi merkittävä väline, jollaista muilla kansainvälisillä järjestöillä ei ole, koska sillä on valta hyväksyä tai hylätä lainahakemus ja koska sen päätökset vaikuttavat sen kaikkiin avunantajiin ja velallisiin. Tämä saattaa synnyttää kansainvälisten järjestöjen laatimia normeja koskevan ristiriidan ja aiheuttaa sekavuutta ja epävakautta. Kyse on todellakin kansainvälisten normien välisestä hierarkiasta, jossa Kansainvälisen valuuttarahaston suositukset asetetaan kansainvälisten ja monenvälisten instituutioiden sääntöjen ja ohjelmien huipulle. Samalla kun hallinnon uudistamista suunnitellaan yleisesti, on pohdittava, onko tällainen hierarkia oikeutettu, ja on pyrittävä siihen, että Kansainvälinen valuuttarahasto keskittyy omaan erikoisalaansa ja antaa muille kansainvälisille erikoisjärjestöille johtoaseman niiden omilla aloilla.

    II Kansainvälisen valuuttarahaston hallinto

    Kansainvälisellä valuuttarahastolla ei ole sisäistä parlamentaarista demokraattista valvontajärjestelmää, eikä se myöskään kuulu Yhdistyneiden Kansakuntien järjestelmään. Sen rakenteeseen liittyy siis sellaisia puutteita, jotka tekevät siitä demokraattisessa maailmassa ainutkertaisen.

    Kansainvälisen valuuttarahaston päätökset valmistellaan neuvotteluissa, joihin osallistuu vain rajallinen määrä asiantuntijoita. He ovat lähinnä Kansainvälisen valuuttarahaston omaa henkilökuntaa tai eri valtiovarainministeriöiden ja keskuspankkien henkilöstöä, joten heillä on siis usein hyvin samantyyppinen koulutustausta ja työkokemus.

    Lisäksi Kansainvälisessä valuuttarahastossa käytetään päätöksentekojärjestelmää, joka perustuu lähinnä "yksi ääni yhtä dollaria kohden" ‑periaatteeseen. Toisin sanoen suurimman osan äänistä saavat vauraimmat jäsenvaltiot, joiden kärjessä on Yhdysvallat.

    Tilanne edellyttää monenlaisia uudistuksia.

    Ensinnäkin on tärkeää saada Kansainväliseen valuuttarahastoon taustoiltaan, koulutukseltaan ja kokemukseltaan nykyistä monipuolisempaa henkilökuntaa, jotta paikallisten tilanteiden ja kohdattavien haasteiden monimutkaisuus on helpompi käsittää.

    Toiseksi Kansainvälisen valuuttajärjestön on lisättävä huomattavasti toimintansa avoimuutta sekä vuoropuhelua kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.

    Kolmanneksi Kansainvälisen valuuttarahaston on kehitettävä parlamentteihin aivan uudenlaiset suhteet, joille ominaista on avoimuus ja vuoropuhelu. Tämä on tarpeen erityisesti sellaisten maiden kohdalla, jotka ovat rahastolle velkaa, koska parlamentaarista demokraattista keskustelua ei saa sivuuttaa näiden maiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston välisissä erittäin tärkeissä neuvotteluissa ensinnäkään siksi, että demokraattisia instituutioita täytyy kunnioittaa, ja toiseksi siksi, että nämä maat on saatava omaksumaan vakautus- ja kehitysohjelmat, sillä se on ainut keino taata ohjelmien toteutuminen.

    Lisäksi on todettava, että toistuvista uudistuksista huolimatta tämänhetkinen tapa jakaa rahoitusosuudet ja äänet on kiistanalainen. Ensinnäkin hiljattain teollistuneet maat, erityisesti Aasian maat, katsovat olevansa aliedustettuja, koska äänten jako ei heijasta enää maailman talouden tilaa. Näyttää myös siltä, että niiden maiden näkökulma, jotka ovat rahastolle velkaa ja joista useimmat ovat Afrikan maita, jää Kansainvälisessä valuuttarahastossa täysin huomiotta, vaikka rahaston päätökset koskevat ennen kaikkea juuri näitä maita.

    III Eurooppalainen ulottuvuus

    Kansainvälisessä valuuttarahastossa eniten valtaa on Yhdysvalloilla, jolla on 17,11 prosenttia äänistä. Sillä on myös tärkeimpiin päätöksiin tarvittavaan 85 prosentin suureen määräenemmistöön liittyvä veto-oikeus.

    Jos 25 jäsenvaltion EU:n katsottaisiin olevan Kansainvälisen valuuttarahaston yksi jäsen, sillä olisi äänistä 31,92 prosenttia. Sen äänten määrä ylittäisi Yhdysvaltojen äänimäärän, se saisi myös veto-oikeuden ja se voisi Kansainvälisen valuuttajärjestöä koskevan sopimuksen nojalla päättää siirtää Kansainvälisen valuuttarahaston toimipaikan Eurooppaan.

    Todellisuudessa Euroopan vaikutusvalta Kansainvälisen valuuttarahaston keskusteluissa ei vastaa lainkaan edellä esitettyjä laskelmia. Koska EU on pirstoutunut useisiin vaalipiireihin ja koska sen jäsenvaltiot osallistuvat myös muihin keskustelufoorumeihin (etenkin G7:ään), se saa todellisen yhteisen tai koordinoidun kantansa hädin tuskin kuuluviin Kansainvälisessä valuuttarahastossa taloudellisesta, rahapoliittisesta ja poliittisesta yhdentymiskehityksestään huolimatta.

    Euroopan on kuitenkin välttämätöntä saada yhtenäinen äänensä kuuluviin Kansainvälisessä valuuttarahastossa, jotta se voi edistää todellista eurooppalaista kehitysyhteistyöpolitiikkaa ja vaikuttaa kansainvälisen talous- ja rahapoliittisen järjestelmän kehittämiseen.

    Wienissä vuonna 1998 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti on käynnistettävä asteittainen prosessi, jossa pyritään tehostamaan Euroopan eri kantojen yhteen sovittamista, jotta lopulta voidaan saada aikaan yhtenäinen edustus, joka kunnioittaa yhteisön toimielinten valtaoikeuksia, erityisesti komission asemaa ja Euroopan parlamentin demokraattista valvontavaltaa.

    Euroopan parlamentin onkin aivan lähitulevaisuudessa tehostettava kansainvälisten rahoituslaitosten politiikkaa koskevia seuranta- ja valvontatoimiaan. Tätä varten voidaan käynnistää aloitteita, esimerkiksi perustaa väliaikainen työryhmä ja kutsua säännöllisesti kyseisten instituutioiden edustajia ja kyseisissä instituutioissa EU:n kantaa edustavia henkilöitä Euroopan parlamenttiin keskustelemaan.

    IV Vuosituhannen kehitystavoitteet

    Vuosituhannen kehitystavoitteet koskevat koko kansainvälistä yhteisöä, myös Kansainvälistä valuuttarahastoa. Siksi rahaston on jatkettava työtä, joka on jo käynnistetty köyhyyden vähentämistä koskevilla strategia-asiakirjoilla, ja otettava köyhyyden vähentäminen ja kehitys työnsä keskeisiksi tavoitteiksi.

    Tämä tarkoittaa, että Kansainvälisen valuuttarahaston on muutettava perinpohjaisesti toimiaan, jotka kohdistuvat sille velkaa oleviin maihin. Ensinnäkin kyseisten maiden on itse omaksuttava kehitystä ja köyhyyden vähentämistä koskevat strategiansa. Toisin sanoen strategioiden määrittelyn ja toteuttamisen on oltava niistä lähtöisin. Tältä osin Kansainvälisen valuuttarahaston asettamia ehtoja on karsittava huomattavasti. On tärkeää muistuttaa, että demokraattisten instituutioiden asianmukainen toiminta on todellinen tae hyvästä hallintotavasta, joka on ehtojen keskeinen aihe, ja että korruption torjunnan ei pidä merkitä järjestelmällistä julkisten varojen karsimista ja viranomaisten toimintakentän pienentämistä.

    Kansainvälisen valuuttarahaston, muiden kansainvälisten erityisjärjestöjen ja kaikkien avunantajien välisiä suhteita on selvennettävä, jotta kaikki tahot pyrkivät toiminnallaan johdonmukaisesti samaan suuntaan eli saavuttamaan vuosituhannen kehitystavoitteet.

    Lisäksi Kansainvälisen valuuttarahaston on joustavoitettava kehitysstrategioita koskevaa makrotaloudellista lähestymistapaansa. Erityisesti terveydenhuoltoon ja opetukseen käytettävien julkisten varojen ei pidä enää katsoa olevan vain budjettimenoja, joita on ehdottomasti karsittava, vaan niitä on pidettävä todellisina investointeina, joilla edistetään maan inhimillistä ja taloudellista kehitystä. Maita ei pidä myöskään enää vaatia avaamaan ehdottomasti markkinoitaan kansainväliselle kaupalle, vaan on otettava huomioon muita näkökohtia, kuten se, että tullimaksuista saatavat tulot ovat usein lyhyellä aikavälillä korvaamattomia ja että joitakin kehittyviä taloudenaloja on aika ajoin tarpeellista suojata erittäin voimakkaan kansainvälisen kilpailun vaikutuksilta. Talouden vapauttamista koskevan tavoitteen osalta on otettava huomioon maiden toimielinten valmiudet ottaa käyttöön asianmukainen sääntely- ja valvontakehys.

    V Talouden ja rahan kansainvälinen vakaus

    Kansainvälisen valuuttarahaston sääntömääräisenä tehtävänä on säilyttää ennen kaikkea talouden ja rahan kansainvälinen vakaus. Voidaan kuitenkin kysyä, uhkaako vakautta tällä hetkellä erityisesti köyhimpien ja kehittyvien maiden vaara ajautua maksutasekriisiin vai suurten, kehittyneiden talouksien epätasapaino, erityisesti Yhdysvaltojen kaksoisvaje.

    Kansainvälisen yhteisön ja Kansainvälisen valuuttarahaston ensisijaisena tehtävänä vaikuttaisikin siis olevan näihin epätasapainoihin liittyvän ongelman ratkaiseminen. Julkilausumista ja suosituksista huolimatta olemme vielä hyvin kaukana tavoitteesta. Rahan ja talouden maailmanlaajuisen vakauden todellinen hallitseminen, joka ilmenee vakaina valuuttakursseina, hallittuina pääomavirtojen liikkeinä ja suurten talouskriisien ehkäisemisenä, on vielä toteutumaton tavoite.

    kansainvälisen kaupan valiokunnaN LAUSUNTO (27.1.2006)

    talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

    Kansainvälisen valuuttarahaston strategisesta tarkastuksesta
    (2005/2121(INI))

    Valmistelija: Jean-Louis Bourlanges

    EHDOTUKSET

    Kansainvälisen kaupan valiokunta pyytää asiasta vastaavaa talous- ja raha-asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    1.  pitää myönteisenä meneillään olevaa Kansainvälisen valuuttarahaston strategista tutkimusta; kannattaa Kansainvälisen valuuttarahaston politiikan suuntaamista uudelleen kohti sen perustehtäviä, joita ovat kansainvälisten valuuttakurssivaihteluiden tasapainottaminen ja viime käden lainanantajana toimiminen maille, joilla on vakavia maksutasevaikeuksia;

    2.  pyrkien samankaltaiseen ratkaisuun kuin WTO:ssa kehottaa toimivaltaisia unionin toimielimiä, etenkin komissiota ja neuvostoa, ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta saataisiin varmistettua Euroopan unionin tai ainakin euroalueen yhtenäinen edustus ja ääni, ja kannustaa toteuttamaan tämän tavoitteen väliaikaisena toimena mahdollisimman nopeasti; kehottaa jäsenvaltioita liittymään yhteen ja muodostamaan yritysoikeudessa käytössä olevaa "osakassopimusta" vastaavan järjestelmän, joka auttaa takaamaan yhtenäisen neuvotteluaseman;

    3.  pitää myönteisenä Kansainvälisen valuuttarahaston roolia vähävaraisten maiden integroinnissa globaaliin talouteen ja korostaa kansainvälisen kaupan, maksutasetta koskevien ongelmien ja köyhyyden vähentämiseen pyrkivien kansallisten kehityspolitiikkojen, työmarkkinasääntöjen ja kansanterveystoimien välistä riippuvuussuhdetta;

    4.  antaa tunnustusta meneillään olevalle prosessille, jolla tarkistetaan Kansainvälisen valuuttarahaston asettamia ehtoja alhaisen tulotason maille myönnettäville lainoille; suosittelee tukeutumaan tarkistamisessa ennen kaikkea siihen, että kaiken Kansainvälisen valuuttarahaston alhaisen tulotason maille myöntämän lainoituksen tavoitteena on köyhyyden vähentäminen; kehottaa Kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa toimivia eurooppalaisia johtajia varmistamaan, etteivät jäljelle jäävät ehdot aja alhaisen tulotason maita avaamaan yksipuolisesti markkinoita WTO-neuvottelujen ulkopuolella tai ehkäise niiden mahdollisuuksia neuvotella WTO-neuvotteluissa omin ehdoin siitä, kuinka laajaan markkinoiden avaamiseen ne ovat valmiita sitoutumaan;

    5.  pyytää lisäksi Kansainvälistä valuuttarahastoa huolehtimaan ulkomaankauppaan liittyvien ehtojen tarkistamisen yhteydessä riittävästä joustavuudesta, joka antaa edunsaajamaille mahdollisuuden säädellä markkinoiden avaamista kaupalle;

    6.  korostaa Kansainvälisen valuuttarahaston keskeistä roolia köyhyyden torjuntaan tarkoitettujen eurooppalaisten ja kansallisten politiikkojen yhtenäistämisessä maailmanlaajuisella strategialla, joka perustuu ajatukselle, että valuutta- ja rahapolitiikat eivät ole tavoite sinällään vaan väline, jolla torjutaan köyhyyttä;

    7.  kehottaa Kansainvälistä valuuttarahastoa, Maailmanpankkia, Maailman kauppajärjestöä, Euroopan keskuspankkia ja muita kansainvälisiä järjestöjä sekä Euroopan unionia parantamaan toimintatapojensa koordinointia ja yhdenmukaisuutta etenkin erilaisia markkinoita yhdistävien välineiden, kuten yhtenäistettyjen toimintapuitteiden, kauppaa koskevien integrointijärjestelyjen, köyhyydenvähentämis- ja talouskasvurahaston ja äskettäin hyväksyttyjen politiikan tukitoimien (PSI) osalta, jotta markkinoiden avaamista koskevat politiikat vaikuttaisivat myönteisesti köyhyyden vähentämiseen; pyytää lisäämään Kansainvälisen valuuttarahaston ohjelmien ja vuosituhattavoitteiden välistä johdonmukaisuutta; korostaa tässä yhteydessä Kansainvälisen valuuttarahaston kaksijakoista tilannetta, kun tämä on yhtäältä vastuussa vain hyvin rajatusta julkisen toiminnan osa-alueesta, mutta toimii toisaalta liikkeellepanevana voimana, jopa hegemonisessa asemassa, kaikkien toimijoiden toteuttaman strategian täytäntöönpanossa; pitää tämän vuoksi välttämättömänä luoda näiden strategioiden koordinointi- ja mahdollisesti myös suunnittelurakenne, jossa ovat mukana kaikki kansainväliset toimijat, joita asia koskee;

    8.  kehottaa Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Euroopan parlamenttia sekä kansallisia parlamentteja, etenkin kehitysmaissa, parantamaan yhteistyötään avoimuuden, demokraattisen vastuullisuuden ja Kansainvälisen valuuttarahaston ja sen politiikkojen legitimiteetin lisäämiseksi;

    9.  kehottaa neuvostoa toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet äänivallan oikeudenmukaisemmaksi jakautumiseksi, ja etenkin tasapainottamaan rikkaiden ja köyhien maiden äänioikeuksia ja mukauttamaan nopean talouskasvun maiden äänivaltaa tavalla, joka heijastaa nykyisiä maailmanlaajuisia taloussuhteita entistä asianmukaisemmin;

    10. kehottaa sisällyttämään korruption torjumisen kaikkeen Kansainvälisen valuuttarahaston politiikkaan sen vaikutuksen tehostamiseksi.

    ASIAN KÄSITTELY

    Otsikko

    Kansainvälisen valuuttarahaston strateginen tarkastus

    Menettelynumero

    2005/2121(INI)

    Asiasta vastaava valiokunta

    ECON

    Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto
      Ilmoitettu istunnossa (pvä)

    INTA                    DEVE                    AFET
    4.7.2005    4.7.2005    4.7.2005

    Tehostettu yhteistyö

    Valmistelija
      Nimitetty (pvä)

    Jean-Louis Bourlanges
    12.7.2005

    Valiokuntakäsittely

    24.11.2005

     

     

     

     

    Ehdotukset hyväksytty (pvä)

    25.1.2006

    Lopullisen äänestyksen tulos

    puolesta:

    vastaan:

    tyhjää:

    28

    0

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Jean-Pierre Audy, Enrique Barón Crespo, Jean-Louis Bourlanges, Daniel Caspary, Christofer Fjellner, Béla Glattfelder, Jacky Henin, Syed Kamall, Sajjad Karim, Caroline Lucas, Erika Mann, Helmuth Markov, David Martin, Javier Moreno Sánchez, Georgios Papastamkos, Godelieve Quisthoudt-Rowohl, Bogusław Rogalski, Tokia Saïfi, Robert Sturdy, Johan Van Hecke, Daniel Varela Suanzes-Carpegna, Zbigniew Zaleski

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Margrietus van den Berg, Elisa Ferreira, Robert Goebbels, Antolín Sánchez Presedo, Frithjof Schmidt

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

    Seán Ó Neachtain

    kehitysyhteistyövaliokunnaN LAUSUNTO (26.1.2006)

    talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

    Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategisesta tarkistamisesta
    (2005/2121(INI))

    Valmistelija: Anders Wijkman

    EHDOTUKSET

    Kehitysyhteistyövaliokunta pyytää asiasta vastaavaa talous- ja raha-asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    1.  pitää vireillä olevaa Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toiminnan strategista tarkistamista myönteisenä; tukee Kansainvälisen valuuttarahaston toimintalinjojen suuntaamista sen perustehtävään, joka on globaalien valuuttakurssivaihteluiden vakauttaminen ja viime käden lainananto maille, joilla on vakavia maksutaseongelmia;

    2.  tähdentää, että suurimpia syitä siihen, että kehitysmaat eivät saa ääntään kuuluviin Kansainvälisessä valuuttarahastossa siinä määrin kuin niiden väestömäärä edellyttäisi, on se, että niillä ei ole riittävästi ääniä hallintoneuvostossa (jäsenistä 25 prosenttia on Afrikan maita, mutta niillä on vain 4 prosenttia äänistä), eikä niillä ole myöskään teknistä ja institutionaalista valmiutta osallistua neuvotteluihin ja päätöksentekoon asianmukaisesti;

    3.  kehottaa sen vuoksi uudistamaan äänestysjärjestelyjä siten, että:

         –   perusäänten määrää ja painotusta lisätään (tällä hetkellä ne ovat alle 3 prosenttia äänistä); alunperin niillä haluttiin varmistaa jäsenten välisen tasa-arvon lisääminen, päätöksenteon parempi tasapaino ja tätä kautta IMF:n suurempi legitimiteetti,

         –   suunnitellaan väline, jonka avulla kehitysmaat voisivat lisätä jäsenosuuksiaan rahastossa, esimerkiksi erityisrahasto köyhimpien jäsenvaltioiden jäsenosuuksien rahoittamista varten;

    4.  kehottaa EU:n jäsenvaltioita käyttämään olemassa olevaa vaalipiirijärjestelyä varmistaakseen, että ne vaalipiirit, joihin jäsenvaltiot kuuluvat, kannustavat painokkaasti kehityssuunnitelmaa, joka perustuu vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseen vuoteen 2015 mennessä, ja että kyseiset vaalipiirit kiinnittävät erityistä huomiota kehitysmaiden teknisiin ja institutionaalisiin ongelmiin ja tarjoavat ongelmien ratkaisuun tarvittavaa teknistä apua;

    5.  kannattaa YK:n pääsihteerin kehitysavun rahoitusta käsitelleessä korkean tason kokouksessa vuonna 2005 esittämää kehotusta määritellä kestävä velanhoito uudelleen siten, että velan on oltava sellaisella tasolla, että maa pystyy saavuttamaan vuosituhannen kehitystavoitteet vuoteen 2015 mennessä lisäämättä velan osuutta; tämä edellyttää suurempaa täydentävyyttä velkataakan keventämisen ja kehitysavun rahoittamista koskevien olennaisten vaatimusten kesken; pahoittelee siksi, että uudessa vähävaraisten maiden kestävän velanhoidon ohjelmassa, joka hyväksyttiin huhtikuussa 2005, IMF määrittelee velanhoidon kestävyyden edelleen suhteessa vientiin (joka on epäluotettava kestävän velanhoidon mitta maissa, jotka ovat äärimmäisen haavoittuvaisia vientitulojen äkillisille ja kohtuuttomille vaihteluille), se ei arvioi haavoittuvuutta realistisesti eikä tee systemaattista analyysia, jossa korreloitaisiin voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita koskevan aloitteen (HIPC-aloitteen) hyödyt ja vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiselle välttämätön ylimääräinen rahoitus;

    6.  korostaa, että kehitystyön ytimenä on oltava kumppanimaan omistajuutta koskeva periaate; kehottaa siksi IMF:ää tunnustamaan lainaehtoja harkitessaan täysipainoisesti, että köyhyyden poistaminen on asetettava etusijalle, ja pidättymään kaikesta, mikä saattaa vaikeuttaa vuosituhattavoitteiden saavuttamista;

    7.  tunnustaa käynnissä olevan, alhaisen tulotason maille myönnettäviä lainoja koskevien IMF-ehtojen uudelleen tarkastelun; suosittelee, että siinä viitataan köyhyyden vähentämiseen yhtenä alhaisen tulotason maille myönnettävien IMF-lainojen tärkeimpänä painopistealana; kehottaa IMF:n johtokunnan eurooppalaisia jäseniä varmistamaan, että jäljelle jätettävät ehdot eivät pakota alhaisen tulotason maita markkinoiden yksipuoliseen avaamiseen WTO-neuvottelujen ulkopuolella tai rajoita niiden mahdollisuuksia käydä WTO-neuvotteluja omin ehdoin markkinoiden avaamisesta siinä määrin kuin ne itse haluavat.

    ASIAN KÄSITTELY

    Otsikko

    Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strateginen tarkistaminen

    Menettelynumero

    2005/2121(INI)

    Asiasta vastaava valiokunta

    ECON

    Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto
      Ilmoitettu istunnossa (pvä)

    DEVE
    4.7.2005

    Tehostettu yhteistyö

     

    Valmistelija
      Nimitetty (pvä)

    Anders Wijkman
    24.5.2005

    Alkuperäinen valmistelija

     

     

     

     

     

    Valiokuntakäsittely

    24.1.2006

     

     

     

     

    Ehdotukset hyväksytty (pvä)

    26.1.2006

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    +:

    0:

    18

    0

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Alessandro Battilocchio, Margrietus van den Berg, Danutė Budreikaitė, Marie-Arlette Carlotti, Koenraad Dillen, Filip Andrzej Kaczmarek, Maria Martens, Miguel Angel Martínez Martínez, Frithjof Schmidt, Jürgen Schröder, Anna Záborská ja Mauro Zani

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Marie-Hélène Aubert, John Bowis, Linda McAvan, Manolis Mavrommatis, Anders Wijkman ja Zbigniew Zaleski

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

     

    Huomautuksia (saatavilla vain yhdellä kielellä)

    ...

    ASIAN KÄSITTELY

    Otsikko

    Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strateginen tarkistaminen

    Menettelynumero

    2005/2121(INI)

    Työjärjestyksen artikla

    45 art.

    Asiasta vastaava valiokunta
      Luvasta ilmoitettu istunnossa (pvä)

    ECON
    4.7.2005

    Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto
      Ilmoitettu istunnossa (pvä)

    INTA
    4.7.2005

    DEVE
    4.7.2005

    AFET
    4.7.2005

     

     

    Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa
      Päätös tehty (pvä)

    AFET
    16.11.2005

     

     

     

     

    Esittelijä(t)
      Nimitetty (pvä)

    Benoît Hamon
    7.3.2005

     

    Alkuperäinen esittelijä

     

     

    Valiokuntakäsittely

    29.11.2005

    16.12.2005

     

     

     

    Hyväksytty (pvä)

    31.1.2005

    Lopullisen äänestyksen tulos

    yksimielisesti

     

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Zsolt László Becsey, Udo Bullmann, Ieke van den Burg, David Casa, Jan Christian Ehler, Elisa Ferreira, José Manuel García-Margallo y Marfil, Jean-Paul Gauzès, Robert Goebbels, Benoît Hamon, Gunnar Hökmark, Karsten Friedrich Hoppenstedt, Christoph Konrad, Kurt Joachim Lauk, Astrid Lulling, Gay Mitchell, Joseph Muscat, John Purvis, Alexander Radwan, Bernhard Rapkay, Eoin Ryan, Antolín Sánchez Presedo, Manuel António dos Santos, Peter Skinner, Margarita Starkevičiūtė, Ivo Strejček, Sahra Wagenknecht

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Pilar del Castillo Vera, Harald Ettl, Satu Hassi, Ona Juknevičienė, Werner Langen, Klaus-Heiner Lehne, Alain Lipietz, Sarah Ludford, Jules Maaten, Thomas Mann, Tobias Pflüger, Giovanni Pittella, Gilles Savary

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

     

    Jätetty käsiteltäväksi (pvä) – A6

    1.2.2006

    A6-0022/2006