MIETINTÖ naisista kansainvälisessä politiikassa
17.10.2006 - (2006/2057(INI))
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
Esittelijä: Ana Maria Gomes
EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
naisista kansainvälisessä politiikassa
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon ja vahvistaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 2 artiklassa, 3 artiklan 2 kohdassa, 13 artiklassa, 137 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja 141 artiklassa tarkoitetut periaatteet,
– ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan, josta annettiin julistus vuonna 2000[1], ja erityisesti sen 23 artiklan, jonka mukaisesti "Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on varmistettava kaikilla aloilla työelämä ja palkkaus mukaan lukien. Tasa-arvon periaate ei estä pitämästä voimassa tai toteuttamasta toimenpiteitä, jotka tarjoavat erityisetuja aliedustettuna olevalle sukupuolelle.",
– ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi vuonna 1950 tehdyn yleissopimuksen[2],
– ottaa huomioon Euroopan neuvoston suositukset ja erityisesti naisten ja miesten tasapainoista osallistumista päätöksentekoon koskevan päätöslauselman ja toimintasuunnitelman, jotka hyväksyttiin Tukholmassa 8.–9. kesäkuuta 2006 pidetyssä kuudennessa naisten ja miesten tasa-arvoa käsitelleessä Euroopan ministerikokouksessa, ja erityisesti liitteen I osan F kohdan,
– ottaa huomioon Ateenassa vuonna 1992 pidetyssä valtaapitäviä naisia koskevassa Euroopan konferenssissa annetun ministerikokouksen julistuksen, jossa todetaan, että ”naiset edustavat puolta ihmiskunnan mahdollisista taidoista ja kyvyistä, ja koko yhteiskunta kärsii siitä, että naiset ovat aliedustettuina päätöksenteossa”,
– ottaa huomioon ministerikokouksen julistuksen ”Naiset ja miehet vallassa: huolehtiva yhteiskunta, dynaaminen talous, visio Euroopalle”, joka annettiin Pariisissa vuonna 1999 pidetyssä Euroopan konferenssissa,
– ottaa huomioon EU:n jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin tasa-arvoa käsittelevien valiokuntien verkoston (NCEO) vuosittaisen konferenssin julkilausuman, joka hyväksyttiin Roomassa 21. marraskuuta 2003,
– ottaa huomioon maaliskuussa 2000 annetun kasvua ja työllisyyttä edistävän Lissabonin strategian ja erityisesti sen, että strategiassa korostetaan molemmat sukupuolet huomioon ottavan talouspolitiikan myönteistä vaikutusta EU:n kasvua ja työllisyyttä edistävään yleiseen strategiaan,
– ottaa huomioon 18. tammikuuta 2001 antamansa päätöslauselman komission kertomuksesta naisten ja miesten tasapuolisesta osallistumisesta päätöksentekoon 2. joulukuuta 1996 annetun neuvoston suosituksen 96/694 täytäntöönpanosta[3] ja 2. maaliskuuta 2000 antamansa päätöslauselman naisten asemasta päätöksenteossa[4],
– ottaa huomioon naisten ja miesten tasapuolisesta osallistumisesta päätöksentekoon 27. maaliskuuta 1995 annetun neuvoston päätöslauselman[5] ja 2. joulukuuta 1996 annetun neuvoston suosituksen 96/694/EY[6],
– ottaa huomioon Luxemburgissa 4. helmikuuta 2005 pidetyn tasa-arvosta vastaavien ministerien kokouksen julistuksen,
– ottaa huomioon komission antaman naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelman vuosille 2006–2010 (KOM(2006)0092) ja erityisesti siinä esitetyn ehdotuksen päätöksentekoon osallistuvien naisten verkoston edistämisestä,
– ottaa huomioon 10. joulukuuta 1948 hyväksytyn Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,
– ottaa huomioon kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän poistamisesta vuonna 1979 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (CEDAW), jossa muun muassa todetaan, että sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin poistaakseen naisiin kohdistuvan syrjinnän maan poliittisesta ja julkisesta elämästä,
– ottaa huomioon kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen vuonna 1999 hyväksytyn valinnaisen pöytäkirjan, jossa todetaan, että henkilöillä ja henkilöryhmillä, jotka katsovat sopimusvaltion loukanneen heidän yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksiaan, on sopimusvaltion lainsäädännön mukaisesti oikeus tehdä valituksia,
– muistuttaa, että vuonna 1952 hyväksytyssä naisten poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa todetaan, että naiset ja miehet ovat tasavertaisessa asemassa ja että naisilla on oikeus äänestää kaikissa vaaleissa, olla ehdolla kaikkiin kansallisella lailla säädettyihin julkisiin elimiin sekä päästä julkisiin virkoihin ja harjoittaa kaikkia kansallisen lain säätämiä julkisia toimia,
– ottaa huomioon ja muistuttaa, että vuonna 1966 hyväksytyssä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa ja erityisesti sen 25 artiklassa todetaan, että jokaisella kansalaisella on oltava oikeus ottaa osaa yleisten asioiden hoitoon välittömästi tai vapaasti valittujen edustajien kautta sekä äänestää ja tulla valituksi määräaikaisissa ja rehellisissä vaaleissa,
– ottaa huomioon Pekingissä syyskuussa 1995 pidetyn neljännen naisten maailmankonferenssin, Pekingissä hyväksytyn julistuksen ja toimintasuunnitelman sekä kokousta seuranneissa Yhdistyneiden Kansakuntien erityisistunnoissa Peking + 5 ja Peking + 10 uusista toimista ja aloitteista vastaavasti 9. kesäkuuta 2000 ja 11. maaliskuuta 2005 hyväksytyt loppuasiakirjat, joilla Pekingin julistus ja toimintasuunnitelma pannaan täytäntöön,
– ottaa huomioon vuosituhannen kehitystavoitteet, erityisesti kolmannen kehitystavoitteen, joka koskee tasa-arvon edistämistä ja naisten aseman vahvistamista perusedellytyksenä nälän, köyhyyden ja sairauksien poistamiselle, tasa-arvon saavuttamiselle kaikilla koulutustasoilla ja kaikessa työssä, resurssien tasavertaiselle hallitsemiselle ja yhtäläiselle edustukselle julkisessa ja poliittisessa elämässä,
– ottaa huomioon 31. lokakuuta 2000 hyväksytyn Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325, erityisesti 1 kohdan, jossa jäsenvaltioita kehotetaan varmistamaan naisten kasvava edustus kaikilla päätöksentekotasoilla kansallisissa, alueellisissa ja kansainvälisissä instituutioissa ja mekanismeissa konfliktien estämiseksi, hallinnoimiseksi ja ratkaisemiseksi, sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 viidentenä vuosipäivänä lokakuussa 2005 annetun puheenjohtajan julkilausuman,
– ottaa huomioon naisten osallistumisesta konfliktien rauhanomaiseen ratkaisemiseen 30. marraskuuta 2000 antamansa päätöslauselman[7],
– ottaa huomioon naisten asemasta aseellisissa selkkauksissa sekä heidän roolistaan maan konfliktinjälkeisessä jälleenrakentamisessa ja demokratiakehityksessä 1. kesäkuuta 2006 antamansa päätöslauselman[8],
– ottaa huomioon yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston 23. ja 24. toukokuuta 2005 pidetyn kokouksen päätelmät Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä Euroopan neuvoston 16. joulukuuta 2005 hyväksymät alustavat suuntaviivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 täytäntöönpanosta Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puitteissa[9],
– ottaa huomioon Norjan hallituksen päätöksen säätää lailla 40 prosentin naiskiintiöstä pääomayhtiöiden hallituksissa,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,
– ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A6-0362/2006),
A. ottaa huomioon vuonna 1995 pidetyn Pekingin konferenssin saavutukset sukupuolten tasa-arvoa koskevien suuntaviivojen edistämisessä muun muassa naisten poliittisen edustuksen osalta,
B. katsoo, että naisten täysimääräinen ja tasa-arvoinen osallistuminen poliittisiin toimiin ja päätöksentekoon kuvastaa yhteiskunnan rakennetta tarkemmin ja että se on olennaista tulevien sukupolvien ja demokraattisten yhteiskuntien asianmukaisen toiminnan kannalta,
C. katsoo, että perusoikeuksien kunnioittaminen ja naisten oikeuksien katsominen perusoikeuksiksi on osa hyvää hallintotapaa,
D. ottaa huomioon, että naisten asema kansainvälisessä politiikassa riippuu pääasiassa naisten kansallisesta asemasta ja kansallisella tasolla toteutetuista strategioista, jotka koskevat naisten aseman edistämistä,
E. ottaa huomioon, että Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri antaa työhönottopolitiikallaan malliesimerkin tasa-arvotilanteen tasapainottamiseksi poliittisella kentällä maailmanlaajuisesti,
F. ottaa huomioon, että Yhdistyneiden Kansakuntien 191 nykyisestä jäsenvaltiosta vain 47 valtiota on allekirjoittanut 20. joulukuuta 1952 tehdyn naisten poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja vain 115 valtiota on sopimuksen osapuolena, ja katsoo, että naiset eivät tämän seurauksena voi harjoittaa täysimääräisesti poliittisia oikeuksiaan eivätkä he useissa valtiossa saa osallistua vaaleihin tai toimia julkisissa viroissa,
G. ottaa huomioon, että Yhdistyneiden Kansakuntien 191 nykyisessä jäsenvaltiossa naiset toimivat korkeimmassa virassa (valtion päämiehenä) vain seitsemässä valtiossa, ovat hallituksen päämiehiä tai pääministerejä kahdeksassa valtiossa, toimivat ulkoministereinä 17 valtiossa ja puolustusministereinä yhdeksässä valtiossa,
H. ottaa huomioon, että vaikka Yhdistyneissä Kansakunnissa on edustettuna 191 valtiota, vain 18 naista toimii nykyisin Yhdistyneiden Kansakuntien suurlähettiläänä New Yorkissa ja 11 Yhdistyneiden Kansakuntien valtuutettuna lähettiläänä Genevessä,
I. ottaa huomioon, että parlamenttien välisen liiton mukaan kaikkien parlamenttien 43 961 jäsenestä (ylä- ja alahuoneet yhdessä) ympäri maailman vain 16,4 prosenttia on naisia (eli 7 195); ottaa huomioon, että Skandinavian valtioissa on eniten naispuolisia parlamentin jäseniä (40 prosenttia), ja että seuraavina ovat Amerikat (19,6 prosenttia) ja Eurooppa (Etyj-valtiot lukuun ottamatta Skandinavian valtioita), joissa osuus on keskimäärin 16,9 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (16,4 prosenttia), Aasiassa (16,3 prosenttia), Tyynenmeren valtioissa (12 prosenttia) ja arabivaltioissa (8,3 prosenttia),
J. katsoo, että tämä on perustavanlaatuinen demokratiavaje Euroopan tasolla ja laajemmassa kansainvälisessä yhteydessä,
K. katsoo, että useimpien Euroopan valtioiden ja muun maailman valtioiden oikeudellisesta tasa-arvosta huolimatta naisten ja miesten välillä esiintyy vielä käytännössä eriarvoisuutta vallan, vastuun sekä taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen resurssien jakautumisen osalta; katsoo tämän johtuvan siitä, että edelleen vallitsevat perinteiset sukupuoliroolit vaikuttavat perhettä koskevan vastuun epätasa-arvoiseen jakaantumiseen ja haittaavat useimpien naisten perhe- ja työelämän yhteensovittamista,
L. ottaa huomioon, että viimeisimpien 30 vuoden aikana annetusta yhteisön lainsäädännöstä ja kansallisesta lainsäädännöstä huolimatta sukupuoleen perustuva palkkaero samanarvoisissa työtehtävissä on koko EU:n alueella keskimäärin 15 prosenttia,
M. ottaa huomioon, että yliopistotutkinnon suorittaneista useammat ovat nykyään naisia kuin miehiä,
N. ottaa huomioon, että menettelyt vaalijärjestelmissä ja poliittisissa instituutioissa, myös poliittisissa puolueissa, vaikuttavat ratkaisevasti strategioihin, joilla pyritään sukupuolten väliseen tasapainoon politiikassa, ja siihen, miten tasapainoon päästään,
O. katsoo, että vaatimuksella sukupuolten osalta tasapainoisesta ehdokasluettelosta ei ole vaikutusta, jos kaikki naiset sijoitetaan luettelon viimeisimmille sijoille, ja katsoo, että tasapuolisesti laaditulla luettelolla ei välttämättä päästä haluttuihin tuloksiin, jos valtiossa käytetään ”avoimeen luetteloon” perustuvaa äänestysjärjestelmää, jossa äänestäjät voivat muuttaa luettelossa olevien ehdokkaiden järjestystä,
P. ottaa huomioon poliittisten puolueiden ratkaisevan aseman naisten poliittisen edustuksen lisääntymisen estämisessä tai edustuksen lisäämisessä useilla eri keinoilla, mukaan luettuna kiintiöpolitiikalla; ottaa huomioon, että vaikka yhä useammat poliittiset puolueet väittävät, että niiden jäsenistön sukupuolijakauma on tasapainoinen, tämä ei näy poliittisten puolueiden korkeammilla tasoilla, sillä vain 11 prosentissa koko maailman poliittisista puolueista on naispuolinen puoluejohtaja,
Q. ottaa huomioon, että mielenkiintoista kyllä, kiintiöiden lisäksi käytettävissä on useita eri välineitä, joilla voidaan varmistaa naisten suurempi osallistuminen politiikkaan, esimerkiksi positiivisia syrjintätoimenpiteitä, joilla pyritään takaamaan naisten läsnäolo ja aktiivisuus parlamenteissa ja muissa vaaleilla valituissa tehtävissä,
R. ottaa tässä yhteydessä lisäksi huomioon Ruandan asettaman esimerkin: kyseisessä valtiossa on eniten naispuolisia parlamentin jäseniä koko maailmassa, sillä sen parlamentin (alahuoneen) jäsenistä 48,8 prosenttia on naisia lokakuussa 2003 pidettyjen vaalien perusteella ja sen jälkeen, kun uusi perustuslaki hyväksyttiin, vaalijärjestelmään tehtiin muutoksia ja poliittisissa puolueissa otettiin käyttöön kiintiöt,
S. katsoo, että valtioissa, jotka ovat kärsineet konflikteista ja joiden vaalijärjestelmä on YK:n suunnittelema ja vaalit YK:n järjestämät (kuten Ruandassa, Afganistanissa ja Itä-Timorissa), naiset toimivat vaaleilla valituissa viroissa todennäköisemmin kuin muissa valtioissa, koska YK on määrännyt tasapainoisemmasta edustuksesta sukupuolten kesken,
T. katsoo, että on tärkeää muuttaa tasapainoisen päätöksenteon kulttuurista hyväksyntää tiedotuskampanjoiden avulla, ja ottaa huomioon, että sukupuolten välisen tasapainon saavuttaminen politiikassa edellyttää usein muutoksia julkisessa asenteessa,
U. ottaa huomioon, että perhettä koskevien velvollisuuksien jakaminen naisten ja miesten kesken vaikuttaa naisten täysimääräiseen osallistumiseen politiikkaan,
V. katsoo, että kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoisjärjestöt ovat keskeisessä asemassa, kun pyritään vaikuttamaan koko yhteiskuntaan, jotta yhteiskunnassa hyväksyttäisiin oikeudenmukaisempi sukupuolten välinen tasapaino politiikassa,
W. katsoo, että naiset voivat edistää ja ovat edistäneet myönteisesti muutosta sukupuolta koskevien asioiden ja yleisesti ottaen keskeisten yhteiskunnallisten ja poliittisten asioiden osalta, sillä he osallistuvat toimiin ruohonjuuritasolla,
X. ottaa huomioon varhaisen koulutuksen merkityksen sen varmistamisessa, että naiset kehittävät tietoja, taitoja ja itsevarmuutta, joita tarvitaan täysimääräisessä osallistumisessa yhteiskuntaan ja politiikkaan,
Y. ottaa huomioon, että naiset itse ovat valaisseet naisten erityistarpeita (kuten työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista, sukupuoleen perustuvan palkkaeron vaikutusta päätöksentekoon kaikilla yhteiskunnan aloilla sekä naisten erityistarpeita ja -toiveita konfliktialueilla) ja vaikuttaneet näin siihen, että sukupuolta koskevat kysymykset otetaan jatkossa huomioon politiikassa, mikä kaiken kaikkiaan edistää paremmin demokratiaa,
Z. katsoo, että kollegoiden olisi tunnustettava naisten myönteinen vaikutus kansainväliseen politiikkaan, jotta poliittisesta kulttuurista saataisiin tasapainoisempi sukupuolten kesken; ottaa huomioon, että 92 Nobelin rauhanpalkinnon saajasta vain 12 on ollut naisia,
1. muistuttaa, että Euroopan tasolla[10] on jo tunnustettu, että sukupuolien tasapainoinen osallistuminen päätöksentekoon on demokratian ehdoton edellytys;
2. on mielissään viimeaikaisten vaalien tuloksista, joiden perusteella naiset pääsivät korkeimpiin asemiin valtion päämiehinä Suomessa, Liberiassa ja Chilessä ja siitä, että naiset on nimitetty hallituksen päämiehiksi Saksassa, Jamaikassa ja Etelä-Koreassa;
3. on tyytyväinen siihen, että nainen on äskettäin nimitetty varapääministeriksi Espanjassa, ulkoministeriksi Itävallassa, Kreikassa, Israelissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä puolustusministeriksi Chilessä;
4. on tyytyväinen Jose Luis Zapateron johtaman Espanjan hallituksen sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävään politiikkaan, sillä sen perusteella on valittu esimerkillinen hallitus, johon kuuluu yhtä paljon sekä naisia että miehiä;
5. on erittäin pahoillaan siitä, että useista poliittisista lausunnoista ja suosituksista, maailmanlaajuisesti hyväksytyistä toimintaohjelmista ja kansallisella tasolla täytäntöönpannusta erityisestä lainsäädännöstä huolimatta epätasa-arvo ja sukupuoleen perustuva syrjintä sekä naisten vähäinen edustus politiikassa on edelleen yleistä Euroopassa ja koko maailmassa; panee eritoten merkille, että Euroopan parlamenttiin valittujen naisten prosenttimäärä vaihtelee 58 prosentista nollaan prosenttiin jäsenvaltion mukaan (keskiarvo on hieman yli 30 prosenttia) ja että jäsenvaltioiden kansallisiin parlamentteihin valittujen naisten määrä vaihtelee 45 ja 9 prosentin välillä;
6. kiinnittää huomion siihen seikkaan, että naisten heikko edustus päätöksentekopaikoilla ja johtopaikoilla liittyy usein vaikeuksiin yhdistää työ- ja perhe-elämä, kotitöiden ja lastenhoidon epätasa-arvoiseen jakautumiseen sekä syrjintään työssä ja ammattiin tähtäävässä koulutuksessa;
7. korostaa tarvetta tarkastella muitakin kuin lukuja ja todella keskittyä siihen, miten politiikassa aktiivisesti toimivat naiset vaikuttavat hallintotavan ja konfliktinratkaisun kehittymiseen, ja siihen, mikä heidän osuutensa on sen varmistamisessa, että hallintouudistukset, vastuuvelvollisuus ja oikeusvaltion periaatteet ovat tärkeässä asemassa poliittisella asialistalla kansallisella ja kansainvälisellä tasolla;
8. korostaa, että valtiot jättävät käyttämättä arvokasta inhimillistä pääomaa, kun naiset ovat heikosti edustettuina politiikassa;
9. tukee Yhdistyneiden Kansakuntien naisten kehitysrahaston sekä parlamenttien välisen liiton tekemää työtä poliittisen kentän kehittämiseksi tasa-arvoisemmaksi;
10. on tyytyväinen siihen, että kysymys naisten ja miesten tasavertaisesta osallistumisesta kaikkien tasojen päätöksentekoon kuuluu CEDAW:in vuoden 2006 työohjelmaan, ja odottaa innokkaasti sen tuloksia ja suosituksia; pyytää, että komissio ja neuvoston puheenjohtajavaltio tiedottaisivat parlamentille CEDAW-neuvotteluista;
11. on erittäin pahoillaan siitä, että naiset ovat tällä hetkellä aliedustettuina erityisedustajana tai henkilökohtaisena edustajana ja lähettiläänä tai Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin erityisneuvonantajana tai henkilökohtaisena neuvonantajana ja muissa Yhdistyneiden Kansakuntien korkean tason tehtävissä;
12. panee merkille, että YK:n pääsihteerin tehtävään ei ole koskaan nimitetty naista; on erittäin pahoillaan siitä, että YK:n naispuolisen varapääsihteerin lähdettyä tehtävää hoitamaan valittiin mies; kehottaa painokkaasti valitsemaan YK:n varapääsihteeriksi naisen, jos pääsihteeri on mies, ja päinvastoin;
13. kehottaa YK:n pääsihteeriä nimittämään useampia naisia pääsihteerin erityisedustajiksi, edustajiksi tai erityislähettiläiksi sekä henkilökohtaisiksi neuvonantajiksi tai erityisneuvonantajiksi; kehottaa YK:n pääsihteeriä pyytämään YK:n jäsenvaltioita toimittamaan miespuolisten ehdokkaiden lisäksi myös naispuolisten ehdokkaiden nimet, kun kyseisiä korkean tason tehtäviä aiotaan täyttää;
14. kehottaa ottamaan naisia mukaan turvallisuusneuvoston valtuuskuntien toimintaan, jotta voitaisiin varmistaa, että molemmat sukupuolet otetaan huomioon kaikissa rauhanturvaamista, konfliktien ratkaisemista tai rauhanrakentamista koskevissa tehtävissä, ja kehottaa turvallisuusneuvoston valtuuskuntia myös tapaamaan paikallisen tason naisjärjestöjä, kun ne vierailevat konfliktialueilla;
15. on tyytyväinen neuvoston päätökseen lähettää jäsenvaltioille kyselylomake, jossa pyydetään tietoa toimista, joiden avulla ne ovat pyrkineet panemaan täytäntöön YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325; pyytää neuvostoa kertomaan tuloksista parlamentille;
16. kehottaa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa, komissiota ja kaikkia jäsenvaltioita palkkaamaan useampia naisia siviilivirkamiehiksi, armeijan upseereiksi ja poliiseiksi sekä nimeämään sukupuoleen liittyvän painopistealueen kaikille Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyville valtuuskunnille;
17. kehottaa painokkaasti tarjoamaan sukupuolen mukaan eriytettyä koulutusta kaikille työntekijöille, jotka on palkattu osana Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyviä toimia; kehottaa myös julkaisemaan sukupuolten tasa-arvoa koskevan välineistön, jonka avulla käsitellään sukupuolten merkitystä konfliktitilanteissa ja konfliktin jälkeisissä tilanteissa ja joka osoitetaan kaikille Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyviin toimiin osallistuville työntekijöille;
18. on tyytyväinen naispuolisten komission jäsenten määrän lisääntymiseen komission puheenjohtajan Barroson kaudella, mutta pahoittelee, että komission jäsenten tasolla ei vieläkään ole päästy täydelliseen tasa-arvoon, joka olisi esimerkkinä Euroopassa ja koko maailmassa;
19. on tyytyväinen komission antamaan naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelmaan, erityisesti siinä esitettyyn päätökseen, joka koskee päätöksentekoon osallistuvien naisten verkoston edistämistä;
20. on tyytyväinen päätökseen perustaa Euroopan tasa-arvoinstituutti, jonka olisi ryhdyttävä edistämään naisten edustusta kansainvälisessä politiikassa;
21. kehottaa komissiota kertomaan parlamentille säännöllisesti perusoikeuksia, syrjinnän torjuntaa ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia käsittelevän komission jäsenten ryhmän työn edistymisestä;
22. pahoittelee, että 107:stä EU:n kolmansiin maihin suuntautuneista valtuuskunnista vain seitsemän Euroopan yhteisön valtuuskunnan päällikkönä on tällä hetkellä nainen; kehottaa komissiota nimittämään useampia naisia EU:n ulkopuolisten maiden valtuuskuntien johtotehtäviin;
23. kehottaa komissiota käyttämään EU:n ulkosuhteita ja kehitys- ja yhteistyöpolitiikan välineitä edistääkseen naisten asemaa politiikassa, erityisesti naisten osallistumista äänestäjinä ja poliittisina ehdokkaina ja sukupuolikysymysten huomioon ottamista poliittisten puolueiden ohjelmissa vaalikampanjoiden aikana, mutta myös komission toimiessa muiden alueellisten järjestöjen kanssa erityisesti valmiuksien lisäämisen osalta;
24. kehottaa komissiota lisäämään tukeaan hankkeille, joilla pyritään varmistamaan naisten osallistumismahdollisuudet poliittisessa elämässä EU:n sisällä ja sen ulkopuolella, varsinkin kehitysmaissa;
25. suosittelee, että sen toimivaltainen valiokunta ryhtyy pysyvään ja säännölliseen yhteistyöhön kaikkialla maailmassa toimivien naispuolisten parlamentin jäsenten kanssa ja tukee kyseistä yhteistyötä ja että se antaa resursseja, jotta he voivat tavata vähintään kerran vuodessa ja jotta he voivat järjestää muita yhteisiä toimia yhteistyön puitteissa;
26. kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota edistämään mahdollisuuksien mukaan koulutusohjelmia, jotka saavat kansalaiset ja erityisesti nuoret tietoiseksi naisten tasavertaisista oikeuksista osallistua täysin poliittiseen elämään nuoruudestaan lähtien;
27. pyytää tulevaa Euroopan tasa-arvoinstituuttia raportoimaan Euroopan parlamentille säännöllisesti sen tiedonkeruusta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevan kansallisen lainsäädännön ja jäsenvaltioiden toteuttamien sukupuolten tasa-arvoa edistävien toimenpiteiden vaikutuksesta sekä Euroopan tason ja kansallisen tason poliittisten puolueiden parhaista käytänteistä;
28. pyytää tulevaa Euroopan tasa-arvoinstituuttia valvomaan ja arvioimaan naisten ja miesten tasavertaisen osallistumisen kehittymistä politiikassa ja julkisessa elämässä koko Euroopan alueella laatimalla indikaattoreita ja soveltamalla niitä valvontaan ja arviointiin kansainvälisesti verrannollisten ja sukupuolten osalta eriytettyjen tietojen perusteella, ja julkaisemaan tämän jälkeen raportteja toteutetuista toimista ja saavutetusta edistymisestä naisten osallistumisessa päätöksentekoon ja jakamaan kyseisiä raportteja laajasti;
29. pyytää tulevaa Euroopan tasa-arvoinstituuttia tekemään yhteistyötä riippumattomien elinten kanssa, esimerkiksi tasa-arvon tarkkailukeskuksen tai kansallisella tasolla perustetun riippumattoman sovitteluelimen kanssa, valvoakseen hallitusten toimenpiteitä, jotka koskevat naisten ja miesten tasapainoista osallistumista politiikkaan ja julkiseen elämään;
30. kannustaa tulevaa Euroopan tasa-arvoinstituuttia tekemään yhteistyötä tutkimuslaitosten kanssa tutkiakseen paremmin seikkoja, jotka estävät naisten pääsyn korkeisiin julkisiin virkoihin ja poliittiseen elämään, mikä voidaan toteuttaa muun muassa tarkastelemalla stereotypioita, jotka koskevat politiikassa toimivia naisia;
31. kannustaa tulevaa Euroopan tasa-arvoinstituuttia tarkastelemaan muutakin kuin lukuja ja todella arvioimaan sitä, miten naiset vaikuttavat poliittisiin toimiin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, erityisesti edistämällä hyvää hallintotapaa, vastuuvelvollisuutta ja oikeusvaltion periaatteita;
32. tunnustaa, että pääasiallisesti valtiot edistävät tehokasta muutosta poliittisessa edustuksessa; kehottaa kaikkia valtioita ryhtymään toimiin Pekingissä syyskuussa 1995 ja Peking + 5 - ja Peking + 10 -kokouksissa hyväksytyn julistuksen ja toimintasuunnitelman sekä kansainvälisen oikeuden mukaisten sitoumusten noudattamiseksi, erityisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 ja Lissabonin strategian täytäntöönpanon osalta;
33. kannustaa painokkaasti YK:ta kutsumaan koolle uuden naisten maailmankonferenssin, jotta varmistettaisiin sellaisen asianmukaisen ja maailmanlaajuisen foorumin luominen, jossa voidaan puuttua naisten oikeuksiin ja jolla pysytään mukana kehityksessä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun neljäs naisten maailmankonferenssi järjestettiin Pekingissä vuonna 1995;
34. kehottaa kaikkia jäsenvaltioita kannustamaan naisia pyrkimään kansainvälisen tason korkean tason toimiin ja kehottaa jäsenvaltioita esittämään miespuolisten ehdokkaiden lisäksi myös naisia kansainvälisten neuvotteluiden ja kansainvälisen politiikan, erityisesti kansainvälisten järjestöjen, korkean tason asemiin;
35. pyytää komissiota analysoimaan ja välittämään parhaita käytäntöjä niiden kansainvälisten ja kansallisten toimien osalta, joiden tavoitteena on edistää naisten osallistumista kansainvälisen politiikan korkeimman tason tehtäviin;
36. kehottaa jäsenvaltioiden hallituksia arvioimaan tarvittaessa kansallista lainsäädäntöään edistääkseen tasa-arvoa politiikassa; kehottaa EU:n jäsenvaltioiden hallituksia arvioimaan tarvittaessa sukupuolten tasa-arvoa koskevia kansallisia toimintasuunnitelmiaan määrätäkseen tarkoituksenmukaisista toimenpiteistä, joiden tavoitteena on tasa-arvo politiikassa;
37. kehottaa jäsenvaltioita houkuttelemaan ja kouluttamaan enemmän naisia diplomaattiuralle sekä nimittämään enemmän naisia diplomaateiksi ja edistämään sukupuolten välistä tasapainoa YK:n ja muiden kansainvälisten kokousten ja konferenssien lähetystöissään;
38. kehottaa EU:n jäsenvaltioiden hallituksia vastaamaan kielteisiin yhteiskunnallisiin asenteisiin, jotka liittyvät naisten kykyyn osallistua tasavertaisesti poliittisiin toimiin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, joko muuttamalla lainsäädäntöään tai kampanjoimalla naisten poliittisen edustuksen lisäämisen puolesta, sekä edistämään sukupuolten välistä tasapainoa kaikissa julkisissa viroissa;
39. kehottaa jäsenvaltioita arvioimaan perustuslakiaan, lainsäädäntöään ja käytänteitään, jotta voitaisiin varmistaa, että sukupuolten välinen tasa-arvo on vakiinnutettu jäsenvaltioiden perustuslakien perusperiaatteeksi, ja arvioimaan vaalitapojen erilaisia vaikutuksia naisten poliittiseen edustukseen vaaleilla valituissa elimissä sekä harkitsemaan kyseisten tapojen tarkistamista tai uudistamista edistääkseen tasapuolista edustusta;
40. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteitä, joiden avulla Barcelonan Eurooppa-neuvoston päätelmien ja Lissabonin strategian mukaisesti pyritään sovittamaan yhteen yhteiskunnallinen elämä sekä perhe- ja työelämä ja luomaan siten ympäristö, jossa naiset voivat osallistua täysin politiikkaan;
41. pyytää jäsenvaltioita toteuttamaan asianmukaisia lainsäädännöllisiä ja/tai hallinnollisia toimia vaaleilla valittujen edustajien tukemiseksi perhettä koskevien velvollisuuksien ja julkisten velvollisuuksien yhteensovittamisessa ja erityisesti kannustamaan parlamentteja sekä paikallisia ja alueellisia viranomaisia varmistamaan, että niiden aikataulut ja työmenetelmät mahdollistavat sen, että sekä vaaleilla valitut mies- että naisedustajat voivat sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämänsä;
42. pyytää jäsenvaltioita harkitsemaan sellaisten lainsäädännöllisten ja/tai hallinnollisten toimien toteuttamista, joilla pyritään kannustamaan ja tukemaan työntekijöitä, jotta poliittiseen ja julkiseen päätöksentekoon osallistuvilla työntekijöillä olisi oikeus ottaa virkavapaata työstään ilman että heitä rangaistaan;
43. kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan naisille enemmän mahdollisuuksia sellaiseen koulutukseen, jonka avulla he voivat hankkia soveltuvia taitoja poliittisen uran ja korkean tason virkojen saamisen helpottamiseksi;
44. kehottaa kaikkialla Euroopassa toimivia poliittisia puolueita asettamaan tasa-arvon takaamiseksi 40 prosentin alarajan ja 60 prosentin ylärajan molempien sukupuolten edustukselle yhteiselimiin ehdotettavien jäsentensä osalta;
45. kehottaa jäsenvaltioita sitomaan puoleen rahoitus yhdenvertaisten ehdokaslistojen laatimiseen;
46. kehottaa kaikkialla Euroopassa toimivia poliittisia puolueita poistamaan esteet, jotka suoraan tai epäsuoraan syrjivät naisten osallistumista, jotta voitaisiin varmistaa, että miesten lisäksi myös naisilla on tasavertainen oikeus osallistua kaikkien tasojen päätöksentekoon kaikissa sisäisissä poliittisissa rakenteissa ja nimeämismenettelyissä sekä poliittisten puolueiden johdossa;
47. kehottaa poliittisia puolueita tarjoamaan naispuolisille aktiivijäsenilleen koulutusta kampanjoiden toteuttamisesta ja julkisesta puhumisesta;
48. kehottaa poliittisia puolueita ottamaan vaaleilla valittavan viran ehdokaslistalle päteviä naisia ja miehiä;
49. kannustaa kehittämään strategioita naisäänestäjiin vetoamiseksi ja naisten erityistarpeita ja -toiveita koskevan tietoisuuden lisäämiseksi poliittisissa puolueohjelmissa;
50. kehottaa parlamentin EU:n ulkopuolisten maiden valtuuskuntia lisäämään tietoisuutta naisten osallistumisesta politiikkaan;
51. vahvistaa sitoumuksensa tasa-arvoasioiden valtavirtaistamista koskevaan toimintatapaan ja sukupuolten osalta tasapainoiseen edustukseen kaikissa valtuuskunnissa, myös vaalitarkkailuvaltuuskunnissa;
52. kehottaa joidenkin jäsenten johtamia vaalitarkkailuvaltuuskuntia kiinnittämään erityistä huomiota naisten osallistumiseen poliittisiin kampanjoihin joko ehdokkaina tai äänestäjinä;
53. kannustaa nuorten naisten edistämistä kansalaisyhteiskunnan järjestöissä, sillä se antaa heille mahdollisuuden saada kokemusta ja oppia taitoja ja kykyjä, joita he voivat käyttää hyväksi myös osallistuessaan politiikkaan;
54. kannustaa perustamaan kansalaisjärjestöjä, jotka antavat koulutusta johtajuudessa, päätöksenteossa, julkisten puheiden pitämisessä, tieto- ja viestintätekniikkojen käytössä, luottamuksen rakentamisessa sekä poliittisessa kampanjoinnissa, ja kehottaa tukemaan olemassa olevia tämän alan kansalaisjärjestöjä;
55. kehottaa tiedotusvälineitä tunnustamaan merkityksen, joka on naisten osallistumisella poliittiseen prosessiin, ja antamaan nais- ja miesehdokkaille näkyvyyttä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti sekä kiinnittämään huomiota puolueohjelmien vaikutukseen naisten tarpeiden ja oikeuksien sekä demokraattisen edustuksen edistämisessä;
56. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja muille EU:n toimielimille ja elimille, jäsenvaltioiden kansallisille hallituksille ja parlamenteille, EU:lle ja YK:lle sekä Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille.
- [1] EYVL C 364, 18.12.2000, s. 1.
- [2] http://conventions.coe.int/Treaty/en/Treaties/Html/005.htm
- [3] EYVL C 262, 18.9.2001, s. 248.
- [4] EYVL C 346, 4.12.2000, s. 82.
- [5] EYVL C 168, 4.7.1995, s. 3.
- [6] EYVL L 319, 10.12.1996, s. 11.
- [7] EYVL C 228, 13.8.2001, s. 186.
- [8] Kyseisenä päivänä hyväksytyt tekstit, P6_TA(2006)0245.
- [9] http://www.europa-eu-un.org/articles/en/article_5495_en.htm.
- [10] Euroopan parlamentin päätöslauselma naisten asemasta päätöksenteossa (EYVL L 346, 4.12.2000, s. 82).
PERUSTELUT
Naisten osallistumisesta poliittiseen elämään ja naisten asemasta politiikassa on puhuttu ja kirjoitettu myyteistä (kreikkalainen myytti amatsoneista) muinaishistoriaan (Etiopian legendaariset kuningattaret – 4530–3240 eKr.) ja nykyhistoriaan, olipa osallistuminen sitten julkisten virkojen kautta suoraa tai vaikutusvaltaisissa asemissa toimimisen kautta epäsuoraa. On kuitenkin mielenkiintoista kiinnittää huomiota tiedotusvälineiden nykyisiin sanavalintoihin: adjektiivia ”naispuolinen” tai substantiivia ”nainen” käytetään järjestelmällisesti silloin, kun huippuvirkaan valitaan tai nimetään politiikassa toimiva nainen. Tämä ei päde miehiin.
Naisten oikeus äänestää ja toimia julkisissa viroissa on saanut jalansijaa koko 1900-luvun ajan. Yhdysvalloissa naiset saivat vuonna 1788 ensimmäisinä naisina oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Uusi-Seelanti antoi naisille virallisen äänioikeuden ensimmäisenä valtiona vuonna 1893. Tämän jälkeen äänioikeuden naisille antoivat muun muassa Australia (1902), Suomi (1906), Norja (1907), Portugali (1931), Ranska (1944) ja Sveitsi (1971). Vastaavat oikeudet on myönnetty vasta äskettäin Kuwaitissa, tai otettu uudelleen käyttöön Afganistanissa Taliban-liikkeen kaaduttua. Muutamissa maissa naisilla ei vieläkään ole äänioikeutta tai oikeutta asettua ehdolle vaaleissa[1]. Myös naisten äänioikeutta rajoittavia tekijöitä (esimerkiksi naisten yliopistotutkintojen rajoittamista) on asteittain poistettu, jotta naiset ja miehet olisivat tasa-arvoisia suurimmassa osassa maailman valtioita.
Tässä mietinnössä annetaan yleiskuva naisten asemasta kansainvälisessä politiikassa 2000-luvun alussa. On olennaista pitää mielessä, että naisten oikeudet ovat pohjimmiltaan ihmisoikeuksia yli puolelle maailman väestöstä. Missä kansainvälisissä asemissa naiset toimivat nykyisin? Mitä poliittista vastuuta heille on annettu ulkosuhteiden tai ulkopolitiikan osalta? Miten heidän läsnäolonsa vaikuttaa tai pitäisi vaikuttaa naisten oikeuksien edistämiseen perusihmisoikeuksina ja yhteiskuntien politiikkaan yleisesti?
Käännekohdan, vuonna 1995 pidetyn Pekingin huippukokouksen ansiosta tietoisuus jäljellä olevista esteistä naisten osallistumiselle politiikkaan on lisääntynyt. Pekingin kokous oli käännekohta, sillä syrjinnän vastaiset kysymykset nostettiin poliittisen asialistan kärkeen. Suuri yleisö ja päätöksentekijät ovat kokouksen jälkeen suhtautuneet avoimemmin siihen, että naiset toimisivat korkeissa viroissa. Tämän jälkeen annettiin tasa-arvoa koskevaa lainsäädäntöä, otettiin käyttöön kiintiöitä tai pelkästään uhattiin kyseisillä toimilla. Miten kyseiset toimet vaikuttivat asiaan?
Viimeaikainen kehitys vaikuttaa lupaavalta: naisten näkyvyys maailman tasolla on viime vuosina lisääntynyt, kun naiset, kuten Madeleine Albright ja Condoleezza Rice (Yhdysvallat), Megawati Soekarnoputri (Indonesia), Corazon Aquino ja Gloria Arroyo (Filippiinit) sekä Angela Merkel (Saksa), ovat nousseet korkeimpiin asemiin valtion tai hallitusten päämiehinä. Jotkut naiset on myös nimitetty ministereiksi aloilla, jotka ovat perinteisesti olleet miesten vastuulla, kuten puolustus- tai talousalalla (esimerkiksi Michele Alliot-Marie Ranskassa ja Manuela Ferreira Leite Portugalissa). Äskettäin, vuoden 2006 ensimmäisinä kuukausina, Suomen presidentti Tarja Halonen valittiin jatkamaan presidenttinä myös toisen kauden ajan. Chilen Michelle Bachelet ja Liberian Hellen Johnson-Sirleaf ovat omien maanosiensa ensimmäisiä naispresidenttejä. Han Myeong Sook nimitettiin Etelä-Korean ulkoministeriksi maaliskuussa 2006. Myös Israel ja Yhdistynyt kuningaskunta, joiden molempien pääministerinä on ollut nainen, nimesivät ulkoministerikseen naisen. Susan Schwab nimettiin Yhdysvaltain kauppaedustajaksi niinkin äskettäin kuin kesäkuun 2006 alussa. Nyt, kun Yhdistyneisiin Kansakuntiin ollaan valitsemassa uutta pääsihteeriä, laajalle levinnyt käsitys on, että tehtävään olisi ehdolla kokeneita ja päteviä naisia.
Jos kuitenkin tarkastellaan tilastoja naisten nykyisestä edustuksesta politiikassa, syytä riemuun ei ole. Muut kuin oikeudelliset esteet haittaavat edelleen naisten täysimääräistä osallistumista julkiseen elämään, ja kysymystä naisista politiikassa on tästäkin eteenpäin pidettävä poliittisen asialistan kärjessä kansainvälisellä ja kansallisella tasolla. Huolimatta hyvän tahdon ilmauksista ja nykyisistä kansainvälisistä yleissopimuksista, turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta 1325 ja Euroopan parlamentin marraskuussa 2000 antamasta päätöslauselmasta 2025, kansainvälisellä tasolla toimivien naisten määrä on miesten määrään verrattuna vielä suhteellisen alhainen. Naisten ei vieläkään katsota toimivan tasavertaisesti miesten kanssa, vaikka naiset ovatkin merkittävässä osassa etsittäessä pysyviä ratkaisuja konflikteihin (katso Véronique de Keyserin mietintö naisten asemasta aseellisissa selkkauksissa sekä heidän roolistaan maan konfliktinjälkeisessä jälleenrakentamisessa ja demokratiakehityksessä).
Naisille ei vieläkään ole annettu tunnustusta heidän myönteisestä vaikutuksestaan rauhaan ja turvallisuuteen, jos lähtökohtana pidetään Nobelin rauhanpalkintoa (ensimmäisestä myöntämisvuodesta 1901 lähtien 92 palkinnonsaajasta vain 12 on ollut naisia).
Nykyisistä 191 Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltiosta seitsemän valtion päämiehenä ja kahdeksan hallituksen päämiehenä toimii nainen.
Parlamenttien välinen liitto (IPU) korostaa äskettäin julkaistussa tutkimuksessa, että kaikkien maailman valtioiden parlamenttien 43 961 jäsenestä (alahuoneiden ja ylähuoneiden jäsenet yhteenlaskettuina) vain 16,4 prosenttia (eli 7 195 jäsentä) on naisia. Skandinavian valtioissa on eniten naispuolisia parlamentin jäseniä (40 prosenttia). Seuraavina ovat Amerikat (19,6 prosenttia) ja Eurooppa (ETYJ-valtiot lukuun ottamatta Skandinavian valtioita), jossa osuus on keskimäärin 16,9 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (16,4 prosenttia), Aasiassa (16,3 prosenttia) ja Tyynenmeren valtioissa (12 prosenttia) sekä arabivaltioissa, joissa ainoastaan 8,3 prosenttia valituista parlamentin jäsenistä on naisia.
Kiinnostavaa kyllä, huomattava määrä naisia on päässyt julkisiin virkoihin valtioissa, joissa on vasta äskettäin siirrytty konfliktin jälkeiseen aikaan, vaikka tämä ei aikaisemmin ollut valtioissa tapana ja vaikka yhteiskunnat itse asiassa olivat erittäin patriarkaalisia. Näin on tapahtunut esimerkiksi Afganistanissa, Ruandassa ja Itä-Timorissa. Asiaan vaikutti merkittävästi se, että vaalien järjestäminen kyseisissä valtioissa uskottiin YK:lle, joka määräsi sukupuolten tasapainoisemmasta edustuksesta poliittisissa strategioissa ja vaalistrategioissa. Nämä kokemukset osoittavat, että kaikki valtiot voisivat muuttaa huomattavasti naisten edustusta politiikassa, jos politiikasta ja vaaliprosessista vastaavilta tahoilta löytyisi poliittista päättäväisyyttä.
On kuitenkin tarkasteltava muitakin kuin lukuja ja arvioitava sitä, miten naiset vaikuttavat poliittisiin toimiin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Jos naisten asemaa politiikassa arvioidaan lukujen sijaan vaikutuksen perusteella, hyvän hallintotavan, hallintouudistusten ja oikeusvaltion periaatteiden kaltaiset kysymykset nousevat vankemmin poliittisten asialistojen kärkeen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Naisten myönteinen vaikutus diplomatiaan, konfliktien ratkaisemiseen, rauhanturvaamiseen ja rauhanneuvotteluihin sekä heidän merkityksensä esimerkiksi politiikassa ja oikeuslaitoksessa on viime vuosina tunnustettu yleisesti. Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston lokakuussa 2000 antama päätöslauselma 1325 on tästä todisteena, sillä se korostaa konfliktien varsin hyvin tunnetun naisiin kohdistuvan vaikutuksen lisäksi myös vaikutusta, joka naisilla voi kaikilla tasoilla olla konfliktiin, eli konfliktin ratkaisemiseen, sovinnonteko-mekanismien ylläpitämiseen sekä pitkän aikavälin kehitysstrategioihin. Tämän takia naiset pitäisi ottaa mukaan rauhanturvatehtäviin (eikä vain sukupuolikysymyksistä vastaavina neuvonantajina) ja kaikkiin rauhanneuvotteluihin.
Tässä mietinnössä ei selvitetä asiaa tyhjentävästi, vaan mietinnön tarkoituksena on keskittyä kansainvälisen politiikan näkyvimpiin tehtäviin, joissa naiset voisivat vaikuttaa rauhaa ja turvallisuutta koskeviin kysymyksiin. Kyseisiin tehtäviin kuuluvat seuraavat asemat: valtioiden päämiehet, pääministerit, ulkoministerit ja puolustusministerit, sekä edustajan tehtävät alueellisissa järjestöissä ja toimielimissä (erityisesti Euroopan järjestöissä ja toimielimissä – EU:ssa, ETYJissä ja Euroopan neuvostossa) ja Yhdistyneissä Kansakunnissa.
On hyvä panna merkille vertailukohtien ja tiedon, tai niiden puuttumisen, poliittinen merkitys. Tätä mietintöä kirjoitettaessa on ollut haastavaa kerätä yleisiä tietoja ja tietoa muiden alueellisten järjestöjen sukupuolten asemaa koskevasta politiikasta. On ollut vaikeaa saada tietoja siitä, missä julkisissa viroissa naiset toimivat nykyisin tai missä huippuasemissa naiset ovat kansainvälisissä järjestöissä. Sitäkin vaikeampaa on ollut löytää tietoja läntisen alueen ulkopuolella toimivista alueellisista järjestöistä. Tärkeimmät suositukset annetaan pääasiassa EU:n jäsenvaltioiden hallituksille, sillä ne ovat kaikkien kansainvälisellä tasolla hyväksyttyjen säädösten ensisijaisia täytäntöönpanijoita. EU:n ja sen jäsenvaltioiden on oltava esimerkkinä kansainvälisellä tasolla ja erityisesti Yhdistyneissä Kansakunnissa. EU:n jäsenvaltioiden hallituksia ja kaikkia EU:n toimielimiä, eli komissiota ja neuvostoa, kehotetaan toimittamaan yhden naispuolisen ehdokkaan nimi jokaisen tiettyyn virkaan ehdotetun miehen nimen ohella EU:n tasolla (esimerkiksi yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavien erityisedustajien osalta) ja kansainvälisellä tasolla, erityisesti Yhdistyneissä Kansakunnissa. Myös EU:n ulkoisia lähetystöjä kehotetaan toimimaan aktiivisemmin sukupuolten välisen tasapainon edistämiseksi kolmansien maiden poliittisissa ohjelmissa ja kehitysohjelmissa osana EU:n yleisstrategiaa, jolla pyritään panemaan täytäntöön vuosituhannen kehitystavoitteita ja erityisesti kolmannessa kehitystavoitteessa tarkoitettuja ratkaisevia näkökohtia sukupuolten tasa-arvon edistämisestä ja naisten aseman vahvistamisesta.
Mietinnössä myös luetellaan erilaisia toimintasuosituksia Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille, joka voi oman esimerkkinsä avulla olla tärkeässä asemassa korkean tason tehtävien tasapuolisemmassa jakamisessa naisten ja miesten kesken YK:n työhönottopolitiikassa.
Myös jokaisen valtion poliittiset puolueet voivat ratkaisevasti vaikuttaa sukupuolten välisen tasapainon saavuttamiseen. Kaikkia Euroopan poliittisia puolueita kehotetaan hyväksymään järjestelyjä, joilla varmistetaan, että kaikissa poliittisissa yhteiselimissä on vähintään 40 prosenttia ja enintään 60 prosenttia sekä naisia että miehiä. Poliittisia puolueita myös kehotetaan tarjoamaan tarvittavaa koulutusta naispoliitikoille, jotta nykyistä sukupuolten välistä eroa saataisiin kurottua umpeen. Kasvua ja työllisyyttä edistävässä EU:n Lissabonin strategiassa korostetaan, että naisten täysimääräinen osallistuminen talouselämään on olennaista. Lissabonin strategiassa talouspolitiikka, jossa molemmat sukupuolet otetaan huomioon, katsotaan EU:n kasvua ja työllisyyttä edistävän yleisstrategian keskeiseksi tekijäksi. Naisten täysimääräinen osallistuminen politiikkaan on perusedellytys molemmat sukupuolet huomioon ottavan talouspolitiikan saavuttamiselle.
- [1] Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, jossa parlamentti nimitetään virallisesti, miehillä tai naisilla ei ole äänioikeutta tai oikeutta asettua ehdolle vaaleissa. Saudi-Arabiassa miehet osallistuivat vuonna 2005 ensimmäisiin paikallisvaaleihin, jotka maassa on koskaan järjestetty. Naiset eivät kuitenkaan saaneet käyttää äänioikeuttaan tai asettua ehdolle kyseisissä vaaleissa. Kuwaitilaiset naiset äänestivät ja asettuivat ehdokkaiksi kunnallisvaaleissa ensimmäistä kertaa huhtikuussa 2006. http://www.ipu.org/wmn-e/suffrage.htm
ASIAN KÄSITTELY
Otsikko |
Naiset kansainvälisessä politiikassa |
|||||||||||
Menettelynumero |
||||||||||||
Asiasta vastaava valiokunta |
FEMM |
|||||||||||
Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto |
|
|
|
|
|
|||||||
Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa |
|
|
|
|
|
|||||||
Tehostettu yhteistyö |
|
|
|
|
|
|||||||
Esittelijä(t) |
Ana Maria Gomes |
|
||||||||||
Alkuperäinen esittelijä |
|
|
||||||||||
Valiokuntakäsittely |
12.9.2006 |
5.10.2006 |
|
|
|
|||||||
Hyväksytty (pvä) |
5.10.2006 |
|||||||||||
Lopullisen äänestyksen tulos |
+: –: 0: |
12 9 0 |
||||||||||
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet |
Edit Bauer, Hiltrud Breyer, Edite Estrela, Věra Flasarová, Lissy Gröner, Lívia Járóka, Rodi Kratsa-Tsagaropoulou, Urszula Krupa, Astrid Lulling, Siiri Oviir, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Marie-Line Reynaud, Teresa Riera Madurell |
|||||||||||
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet |
Iratxe García Pérez, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Ana Maria Gomes, Karin Resetarits, Feleknas Uca |
|||||||||||
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta) |
Manolis Mavrommatis, Margrietus van den Berg, Karin Scheele |
|||||||||||
Jätetty käsiteltäväksi (pvä) |
17.10.2006 |
|||||||||||
Huomautuksia (saatavilla vain yhdellä kielellä) |
|
|||||||||||