MIETINTÖ uudistuksista arabimaissa: mikä on Euroopan unionin strategia?

3.4.2007 - (2006/2172(INI))

Ulkoasiainvaliokunta
Esittelijä: Michel Rocard

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

uudistuksista arabimaissa: mikä on Euroopan unionin strategia?

(2006/2172(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon komission ja neuvoston eri arabimaita koskevat suuntaviivat ja strategiat,

–   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston joulukuussa 2006 hyväksymän strategista kumppanuutta Välimeren ja Lähi-idän alueen kanssa käsittelevän väliraportin,

–   ottaa huomioon EU:n korkean edustajan vuonna 2003 esittelemän arabimaailmaa koskevan EU:n strategian,

–   ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille "Laajempi Eurooppa ja naapuruus: uusi kehys suhteille EU:n itäisiin ja eteläisiin naapureihin" (KOM(2003)0104), sen strategia-asiakirjan Euroopan naapuruuspolitiikasta (KOM(2004)0373), sen ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välinettä koskevista yleisistä määräyksistä (KOM(2004)0628), sen tiedonannon neuvostolle Euroopan naapuruuspolitiikan toimintasuunnitelmia koskevista komission ehdotuksista (KOM(2004)0795) sekä kyseisiä maita koskevat toimintasuunnitelmat ja komission tiedonannon Euroopan naapuruuspolitiikan lujittamisesta (KOM(2006)0726),

–   ottaa huomioon Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen puheenjohtajana toimivan Euroopan parlamentin 21. huhtikuuta 2005 ilmoittamat poliittiset tavoitteet, joihin kuuluu erityisesti kumppanuusmaiden parlamenttien kanssa ihmisoikeuksista käytävän vuoropuhelun lisääminen,

–   ottaa huomioon Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen Rabatissa 21. marraskuuta 2005 ja Brysselissä 27. maaliskuuta 2006 hyväksymät päätöslauselmat,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) inhimillistä kehitystä arabimaissa arvioivat vuosiraportit vuosilta 2002, 2003 ja 2005 sekä erityisesti vuosiraportin vuodelta 2004 "Kohti vapautta arabimaailmassa",

–   ottaa huomioon aiemmin Euroopan unionin Välimeren politiikasta antamansa päätöslauselmat ja erityisesti 12. helmikuuta 2004 antamansa päätöslauselman Välimeren alueen kumppanimaiden kanssa toteutettavien ihmisoikeuksiin ja demokratiakehitykseen liittyvien EU:n toimien lujittamisesta, Barcelonan Euro–Välimeri-huippukokouksessa 28. marraskuuta 2005 hyväksytyn 5-vuotisen työohjelman sekä 27. lokakuuta 2005 antamansa päätöslauselman tarkistetusta Barcelonan prosessista,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön (A6‑0127/2007),

A. toteaa, että identiteetin perustana oleva arabiuden käsite viittaa tiedostettuun ominaispiirteeseen, joka yhdistää kansoja ja valtioita laajalla maantieteellisellä alueella Maghreb-maista Mashrek-maiden ja Lähi-idän kautta Persianlahdelle;

B.  huomauttaa kuitenkin, että arabiyhteisöt ovat sekä poliittisesti (monarkiat, arabitasavallat, juutalaisvaltion sisäiset arabiyhteisöt ja palestiinalaishallinto), uskonnollisesti (sunnit – wahhabit mukaan lukien – alawiitit, druusit, šiiat, eri uskontokuntien kristityt) että sosiologisesti (suurkaupunkien, maaseudun tai vuoristoseutujen väestö, paimentolaiset) erilaisia, mutta kansainvälisellä tasolla niillä on yhdistäviä tekijöitä,

C. toteaa, että eurooppalaiset yhteydet arabimaailmaan rajoittuvat yleensä valtioiden välisiin kahdenkeskisiin tai aluesuhteisiin perustuvaan lähestymistapaan ja että EU:n suhteissa arabimaailmaan soveltamaa yleistä strategiaa olisi elvytettävä käyttäen hyväksi olemassa olevia alueellisia järjestöjä (Arabiliitto, Persianlahden yhteistyöneuvosto, Maghreb-unioni) ja nykyisiä välineitä ja rakenteita (Euromed, Meda-ohjelma, assosiaatiosopimukset, Euroopan naapuruuspolitiikka) sekä lisäämällä tukea alueen ei-valtiollisille toimijoille,

D. ottaa huomioon, että EU:n korkean edustajan vuonna 2003 esittämä arabimaailmaa koskeva strategia perustui lähinnä 11. syyskuuta 2001 tehtyjen terrori-iskujen esiin tuomiin riskeihin ja uhkakuviin,

E.  ottaa huomioon, että nyt EU:ssa tarvitaan parempaa ja syvempää moni-ilmeisten ja ‑muotoisten arabiyhteiskuntien ja -kulttuurien tuntemusta, jotta voidaan kuroa umpeen Välimeren pohjois- ja etelärannan välinen kuilu, kehittää integraatiopolitiikkaa EU:n jäsenvaltioissa ja poistaa stereotypioita ja ennakkoluuloja,

F.  ottaa huomioon, että kylmän sodan ja suurvaltojen vastakkainasettelun päättymisestä johtuvat mullistukset rohkaisivat yhtäältä arabiyhteisöjen emansipaatiohaluja ja toisaalta joidenkin arabimaiden hallitusten ja taloudellisten ja sosiaalisten toimijoiden kunnianhimoa olla aktiivisesti mukana globalisoituvassa ja moninapaisessa maailmassa,

G. ottaa huomioon, että pitkän vaientamisen jälkeen arabimaissa kuullaan nykyään yhä enemmän kansalaisyhteiskuntaa ja uudistusvoimia, jotka vaativat vuorovaikutuksen ja vastuiden lisäämistä sekä suurempaa poliittista roolia,

H. panee merkille, että eräät intellektuellit, kuten Samir Kassir kirjoituksessaan arabimaailman kovasta onnesta ("Considérations sur le malheur du monde arabe") sekä Guy Sorman kirjoituksessaan Rifaan lapsista ("Les enfants de Rifaa"), ovat tuoneet tämän seikan esiin,

I.   ottaa huomioon, että aiemmat kokemukset uudistuksiin tähtäävästä arabimaailman "renessanssista" ovat yleensä olleet tuhoon tuomittuja ja että valtiollinen nationalismi jarruttaa olennaisesti arabimaailman kaikkia yhdistymisyrityksiä,

J.   ottaa huomioon, että Tunisissa 23. ja 24. toukokuuta 2004 pidetyn Arabiliiton neuvoston huippukokouksen hyväksymään loppujulistukseen sisältyy muun muassa lupaus Arabiliiton jäsenvaltioiden uudistamisesta ja nykyaikaistamisesta demokratiaa lujittamalla ja poliittista osallistumista kehittämällä,

K. ottaa huomioon, että on sekä arabimaiden että niiden eurooppalaisten kumppaneiden yhteisen edun mukaista sitoutua poliittisiin, taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin uudistuksiin, joilla edistetään yhteistyötä, vakautta ja demokratiakehitystä, parannetaan elintasoa ja supistetaan elintasokuilua koko alueella,

L.  ottaa huomioon, että poliittisen ja taloudellisen vapauttamisen eteneminen ja ihmisoikeuksien ja sosiaalisten ja koulutuksellisten oikeuksien edistyminen ovat juuri niitä tekijöitä, jotka auttavat lisäämään näiden maiden vakautta, ja että paikalleen jääminen ei turvaa aitoa vakautta,

M. ottaa huomioon, että Yhdistyneet kansakunnat ja varsinkin kulttuurien liiton korkean tason työryhmä ja UNDP ovat saavuttaneet tässä asiassa viime vuosina arabiyhteisöjen eri toimijoiden keskuudessa tuloksia, joiden perusteella olisi nyt syytä toteuttaa todellisia toimia,

N. ottaa huomioon, että unionin suhteet kyseisten maiden viranomaisiin ovat liian kauan perustuneet yksinomaan vakauden ja strategisen kumppanuuden tavoittelemiseen ilman, että on otettu huomioon sitä, kunnioittavatko viranomaiset yleismaailmallisia ihmisoikeuksia, ja siten on vahingoitettu kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yrityksiä uudistaa yhteiskuntia sisältä käsin,

O. katsoo, että on tärkeää luoda kehys, jossa arabiyhteiskuntien eri ryhmät voivat käydä vuoropuhelua vapaasti ja avoimesti niin, että sisältäpäin syntyy aito uudistusprosessi,

P.  ottaa huomioon, että vuonna 1994 hyväksytty arabien ihmisoikeuskirja on osoitus halusta turvata ihmisoikeuksien kunnioittaminen arabimaailmassa; pahoittelee kuitenkin, että sen eräiden määräyksien muotoilu mahdollistaa erilaiset tulkinnat,

Q. ottaa huomioon, että arabiliike on alkuperäisessä muodossaan hanke, jonka yhdeksi tavoitteeksi on otettu yhteiskuntien maallistuminen; ottaa huomioon, että poliittisen islamin nykyinen tie ei näytä tarjoavan riittäviä vastauksia poliittisen uudistuksen ongelmiin; on huolissaan siitä, että poliittisen uudistuksen umpikujat ruokkivat radikaalia islamismia ja sen viharetoriikkaa juutalaisia vastaan; muistuttaa, että islamismin maltillisuus riippuu sekä kyseisten voimien taustalla olevan toimielinrakenteen vakaudesta että toimielinten tarjoamista mahdollisuuksista vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon,

1.  on vakuuttunut siitä, että arabi-identiteetti ei ole millään tavoin este nykyaikaistamiselle ja todellisiin uudistuksiin sitoutumiselle; katsoo, että "arabimaailman kovan onnen" taustalla oleva voimattomuus on mahdollista korjata uudistetussa kumppanuudessa, joka perustuu keskinäiseen ymmärtämiseen, luottamukseen, yhteiskunnallisten ja kulttuuriperinteiden kunnioittamiseen ja uskottavuuteen; muistuttaa, että arabiyhteiskuntien länsimaistuminen ei ole kaikkein soveltuvin tie ja että demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion käsitteet ovat universaaleja perusarvoja, jotka lukuisat muslimiviranomaiset ovat julistaneet yhteensopiviksi islamin uskon kanssa;

2.  pitää ilahduttavana komission edellä mainittua tiedonantoa Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) voimistamisesta; pitää ENP:tä keskeisen tärkeänä välineenä uudistusten edistämisessä EU:n eteläisissä ja itäisissä naapureissa; on pettynyt ehdotukseen hallintotaparahaston määrärahoista, joita pitäisi kasvattaa tehokkuuden varmistamiseksi;

3.  katsoo, että koska EU:n viime vuosikymmeninä kumppanimaasuhteissaan toteuttamilla kahdenkeskisillä kohdistetuilla strategioilla on rajansa, unionin ulkoisia toimia järkeistettäessä on annettava uutta puhtia EU:n ja sen jäsenvaltioiden ja arabimaiden kumppanuudelle kokonaisuutena mutta kohdistettava toimet erityisille yhteistyöalueille ja toimittava yhteistyössä nykyisten poliittisten rakenteiden, kuten Arabiliiton tai Persianlahden yhteistyöneuvoston ja mahdollisesti uudelleen viritettävän Pohjois-Afrikan arabivaltioiden (Maghreb-maat) liiton kanssa; painottaa, että kansalaisyhteiskunnan järjestöt ja uudistusliikkeet olisi otettava mukaan alueellisen tason toimintaan ja että erityistä yhteistyötä olisi kehitettävä etenkin demokratiaa väkivallattomasti edistävien poliittisten organisaatioiden kanssa;

4.  korostaa, että arabimaailman uudistusprosessin heikkous johtuu myös eräiden arabimaiden välisistä ongelmista ja kiistoista; katsoo, että EU:n olisi tehtävä parhaansa edistääkseen arabimaiden poliittista ja taloudellista integraatiota; toteaa, että kyetäkseen todella vaikuttamaan, EU ei saa osoittaa minkäänlaista ylemmyydentunnetta tai antaa mielikuvaa opettamisesta vaan euro–arabi-vuoropuhelusta on tehtävä tasaveroisten osapuolten aitoa vuoropuhelua;

5.  katsoo, että vaikka EU:n ja arabimaailman suhteissa onkin tärkeää tarkastella terrorismin torjuntaa, niiden tehokkuuden ja sisällön kannalta on oleellista, että terrorismin torjunta ei jätä pimentoon tai saa taantumaan monia muita yhteisiä mielenkiinnon kohteita, kuten taloudellinen ja sosiaalinen kehitys, työllisyys, kestävä kehitys, julkisten asioiden tehokas hoito ja korruptioon puuttuminen, vahvan ja aidon demokraattista järjestelmää ja suvaitsevuutta vauhdittavan kansalaisyhteiskunnan kehittäminen ja vakiinnuttaminen, sukupuolten tasa-arvon edistäminen, maailman kulttuuriperinnön suojeleminen, kulttuurien välinen vuoropuhelu, hyvä hallintotapa, vapaa ja tasapuolinen media, poliittinen osallistuminen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien edistäminen, uskon- ja myös uskonnonvapaus, ilmaisunvapaus ja yhdistymisvapaus, kidutuksesta luopuminen ja kuolemanrangaistuksen lakkauttaminen sekä suvaitsemattomuuden ja fundamentalismin torjuminen, jotta saadaan lopulta aikaan todellinen yhteinen rauhan ja hyvinvoinnin alue;

6.  kehottaa arabimaita torjumaan rankaisemattomuuden kaikki muodot ja luomaan siirtymäkauden oikeudellisia järjestelyitä sen varmistamiseksi, että vakavien ihmisoikeusloukkausten uhrit saavat oikeutta ja että näihin rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan; kehottaa samassa hengessä arabimaita ratifioimaan Rooman peruskirjan kansainvälisen rikosoikeuden perustamisesta ja allekirjoittamaan sieppauksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen;

7.  pitää ilahduttavana, että on olemassa Euroopan unionin ja arabimaailman välisiä keskustelufoorumeita ja lukuisia yhteistyöhankkeita sekä aloitteita, jotka on perustettu osana Barcelonan prosessia, Välimeren alueen ja Lähi-idän strategista kumppanuutta sekä Persianlahden arabivaltioiden yhteistyöneuvoston (CCASG) kanssa tehtävää yhteistyötä;

8.  korostaa Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen tehtävää demokraattisena elimenä, joka tuo Välimeren molempien puolien parlamentaarikkoja yhteen käsittelemään Barcelonan prosessin kolmea pilaria; kehottaa vahvistamaan Euro–Välimeri-edustajakokouksen, komission ja neuvoston välistä yhteistyötä; vakuuttaa jälleen, että Barcelonan prosessin parlamentaarisena toimielimenä Euro–Välimeri-edustajakokous on käytettävissä ja halukas auttamaan ratkaisun löytämisessä Israelin ja arabien väliseen konfliktiin;

9.  pitää välttämättömänä, että jatkossa kehitetään Barcelonan prosessin kolmatta pilaria eli inhimillistä ja sosiaalista yhteistyötä, jotta voidaan poistaa stereotypiat ja väärinkäsitykset, jotka estävät Välimeren pohjois- ja etelärannan ihmisten reilun ja syvän lähentymisen; kehottaa Euro–Välimeri-kumppanuuden toimijoita ja erityisesti hallituksia tukemaan kulttuurien välistä vuoropuhelua edistävän Anna Lindh Euro–Välimeri-säätiön työtä antamalla sille kunnolliset resurssit, joita se tarvitsee vahvistaakseen verkostojen verkostoaan, joka tuo yhteen 1 200 vuoropuhelua omissa yhteiskunnissaan edistävää järjestöä ja yhdistystä;

10. kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita sekä koko kansainvälistä yhteisöä kehittämään harmoniset suhteet alueen valtioihin; toteaa, että tiettyjen maiden yksipuolinen tukeminen tai tuomitseminen muita enemmän voi johtaa polarisoitumiseen ja tehdä vaikeammaksi jo nyt hyvin monimutkaisen arabimaailman tilanteen;

11. katsoo, että kun arabimaailmasta etsitään uusia keskustelukumppaneita, on jätettävä huomiotta henkilöt, järjestöt ja valtiot, jotka hyväksyvät terroritoimet ja kieltävät Israelin oikeuden olemassaoloon;

12. panee merkille, että unionia pidetään usein puolueellisena Israelin ja arabimaiden konfliktissa ja että EU:n ja arabimaiden välisten suhteiden syventäminen riippuu siitä, kuinka tarmokkaasti ja kykenevästi unioni sovittaa yhteen historialliset velvoitteensa ja vastuunsa Israelin valtiota ja juutalaiskansaa kohtaan ja velvollisuutensa aktiivisemmin ja tehokkaammin edistää kansainvälisen ja humanitaarisen oikeuden noudattamista, jotta konfliktiin löydetään kestävä ratkaisu ja saadaan luotua palestiinalaisvaltio, joka elää rauhassa ja turvassa rinta rinnan Israelin valtion kanssa;

13. toteaa, että EU:n ja arabimaiden välisen vuoropuhelun haavoittuvuus johtuu toisinaan legitimiteetin puutteesta, josta arabimaiden poliittiset neuvottelukumppanit kärsivät jopa omissa maissaan, koska niiltä puuttuvat riittävät demokraattiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset valmiudet;

14. kehottaa sen vuoksi unionia antamaan näkyvää poliittista tukea myös kansalaisyhteiskunnan, yhdistysten ja uskontokuntien edustajille ja erityisesti demokratiaa väkivallattomasti edistäville poliittisille organisaatioille, lukuun ottamatta lahkoja mutta ottaen tarvittaessa mukaan maalliset tahot ja maltillisen linjan muslimit, joiden demokraattista osallistumista unioni on rohkaissut, ottaen huomioon sekä kulttuuritekijät että poliittisen pragmaattisuuden; katsoo, että tällaisen tuen onnistuminen riippuu poliittisten ja sosiaalisten rakenteiden ja kehityskulkujen perusteellisesta ymmärtämisestä ja kyvystä toimia paikallisen poliittisen dynamiikan mukaisesti; katsoo, että kulttuurien välinen vuoropuhelu voidaan käynnistää uudelleen määrittämällä yhteinen ja yleinen humanistinen nimittäjä, joka menee dogmien ja yhteisöllisyysajatusten edelle, kansojen vuoropuhelua koskevien ehdotusten ja kaikkien Yhdistyneiden kansakuntien asiaan liittyvien aloitteiden mukaisesti;

15. korostaa sen vuoksi päättäväisesti, että Euroopan unionin olisi sitouduttava laaja-alaiseen kulttuuriseen vuoropuheluun, jotta arabimaiden keskustelukumppaneita voidaan kannustaa omaksumaan unionin perusarvot (oikeusvaltio, ihmisoikeudet, demokratia, jne.) samalla kun otetaan huomioon erilaiset kulttuuriset ja poliittiset näkemykset;

16. panee merkille, että arabimaiden keskinäisen kaupan vapauttamisessa ja yksityissektorin vahvistamisessa on saavutettu vain vähän edistystä; kehottaa komissiota ja neuvostoa kaksinkertaistamaan ponnistelunsa arabimaiden kestävän ja oikeudenmukaisen kehityksen edistämiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi tukemalla rakenne- ja sosiaalipoliittisia toimintalinjoja, joilla rajoitetaan talousuudistusten yhteiskunnallisesti haitallisia vaikutuksia; tukee arabimaiden taloudellista integraatiota, erityisesti olennaisen tärkeillä energia- ja televiestintämarkkinoilla, ja myönteisen kehityksen ulottamista myös muille sektoreille sekä toteuttaa uudistusten kannustamiseksi toimia, joita säännellään yksityiskohtaisin ja rajoitetuin teknisin ja poliittisin ehdoin; painottaa ponnistuksia EU:n ja Välimeren alueen vapaakauppa-alueen luomiseksi ja Agadirin sopimusta, jolla edistetään alueiden välistä kauppaa; odottaa innokkaasti EU:n ja Persianlahden yhteistyöneuvoston vapaakauppasopimuksen hyväksymistä;

17. toteaa poliittisista uudistuksista ja demokratian edistyksestä, että arabimaailman olosuhteet vaihtelevat suuresti, joten niille ei ole asianmukaista tarjota yhtä ainoaa mallia;

18. toivoo, että arabimaat, jotka vielä eivät ole niin tehneet, sitoutuvat paremmin uskonnonvapauteen eli yksilöiden ja yhteisöjen oikeuteen tunnustaa ja harjoittaa uskoaan vapaasti; toteaa, että miljoonien Euroopassa asuvien arabien kokemukset auttanevat arabimaita soveltamaan omissa maissaan vastavuoroisuutta, joka on kansainvälisten suhteiden pysyvä periaate;

20. toivoo erityisesti suurempaa tietoisuutta naisten roolista ja naisten vapautumista kansalaisyhteiskunnassa ja politiikassa;

21. kehottaa Arabiliittoa tarkistamaan ja selventämään tiettyjä määräyksiä arabien ihmisoikeuskirjassa ja kehittämään mekanismeja, joilla voidaan seurata ihmisoikeuskirjan määräysten noudattamista sen allekirjoittajamaissa;

22. muistuttaa, että demokratian ja oikeusvaltion vahvistaminen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen kuuluvat Euroopan unionin ulkopolitiikan tavoitteisiin, minkä vuoksi on soveliasta ja johdonmukaista toteuttaa kunnianhimoista ihmisoikeuspolitiikkaa, joka perustuu sopimusten ihmisoikeus- ja demokratialausekkeisiin ja rakenteelliseen ja syvälliseen poliittiseen vuoropuheluun asiasta; muistuttaa samalla, että arabimaat ovat ratifioineet kansainvälisen yleissopimuksen kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista ja siten luvanneet kunnioittaa niitä omalta osaltaan;

23. kehottaa komissiota tukemaan tehokkaammin oikeusvaltion kunnioittamista arabimaissa ja kyseisten maiden pyrkimyksiä uudistaa oikeusjärjestelmänsä – joka uudistus olisi tehtävä yleismaailmallisesta ihmisoikeusjärjestelmästä johtuvia arvoja noudattaen – poliittista uudistusta opposition toiminnan laillistamiseksi, pitäen lähtökohtana olemassa olevia instituutiota ilman radikaaleja muutoksia Euroopan naapuruuspolitiikkaan liittyvien toimintasuunnitelmien sekä Barcelonan prosessin puitteissa tehtyjen päätösten mukaisesti; kehottaa komissiota käyttämään täysimääräisesti hyväksi demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseen tarkoitetun eurooppalaisen rahoitusvälineen (EIDHR) tarjoamia mahdollisuuksia kansalaisyhteiskunnan ja poliittisten uudistusliikkeiden tukemiseksi alueella;

24. kehottaa komissiota siten antamaan asianmukaista tukea kaikille uudistusliikkeen toimijoille arabimaissa, ottamaan mukaan sekä valtiolliset että kansalaisyhteiskunnan toimijat ja antamaan tukensa arabimaiden yhteisille toimielimille, erityisesti parlamentaarisille toimielimille; kehottaa komissiota lisäksi kehittämään yhdessä Arabiliiton kanssa säännöllisesti toimivan, korkeimman tason virallisen kuulemis- ja seurantamekanismin, jossa noudatetaan toissijaisuusperiaatetta ja käsitellään kaikkia yhteisen edun mukaisia kysymyksiä; kehottaa Euroopan unionia ja Arabiliittoa pitämään säännöllisiä huippukokouksia, joissa laaditaan yhteisiä asialistoja ja hankkeita;

25. panee merkille uusien tiedotusvälineiden merkityksen ja rohkaisee niitä edistämään demokraattisia arvoja arabimaailmassa ja luomaan arabimaille yhteisen julkisen foorumin, jossa ne voivat keskustella ja vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä; korostaa tässä yhteydessä, että Euronews-ohjelmia on alettava lähettää arabiaksi ja persiaksi;

26. kehottaa komissiota, neuvostoa ja jäsenvaltioita edistämään opiskelijoiden, opettajien, yliopistoihmisten ja tutkijoiden vaihtoa EU:n ja arabimaiden välillä ja helpottamaan tätä vaihtoa mukautetuilla ja joustavammilla viisumijärjestelyillä;

27. kehottaa komissiota kaikin mahdollisin keinoin tukemaan yliopistollista ja tieteellistä tutkimusta arabimaailmassa ja edistämään kunnianhimoista julkaisupolitiikkaa, jolla pyritään kehittämään tieteellisten ja kirjallisten töiden julkaisemista ja kääntämistä hinnalla, jonka yleisö kykenee maksamaan;

28. kehottaa komissiota tukemaan aloitteita, joilla vastustetaan korruptiota arabimaissa erityisesti ottamalla käyttöön selkeät säännöt valtion virkamiesten nimittämisessä;

29. katsoo, että Pariisissa äskettäin pidetyn kolmannen Libanon-konferenssin tapaan Euroopan unionin talousapu voisi olla kaikkein tehokkain ja luotettavin tapa varmistaa unionin ja sen jäsenvaltioiden näkyvä läsnäolo siten, että annetaan strategista ja ehdollista tukea uudistuksiin arabimaailmassa ja otetaan samalla asianmukaisesti huomioon nykyiset sopimukset ja kunkin valtion ja alueen poliittinen tilanne;

30. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Arabiliitolle, Persianlahden yhteistyöneuvostolle sekä arabimaiden hallituksille ja parlamenteille.

PERUSTELUT

Arabimaailma muutoksen edessä: Euroopan unionin rooli kannustajana, rohkaisijana ja tukijana

Kesäkuussa 2005, vähän ennen salamurhaansa, libanonilainen intellektuelli ja poliittinen toimittaja Samir Kassir julkaisi pienen, purevan ja tinkimättömän kirjoituksen "Considérations sur le malheur arabe" (Pohdintoja arabimaailman kovasta onnesta). Kiistämättä arabimaailma on kohdannut huonoa onnea. Se varjostaa laajan arabiyhteisön jokaista jäsenmaata, eikä se voi olla vaikuttamatta yhteisön sisäiseen organisaatioon ja suhteisiin ulkomaailman ja erityisesti Euroopan unionin kanssa, joka on arabimaailman tärkein ja läheisin kumppani ja naapuri.

Ensiksi on selvitettävä yleistä tilannetta ja analysoitava arabimaiden nykytilanne suhteessa kansainväliseen yhteisöön ja Euroopan unioniin. Sen jälkeen on pohdittava, voidaanko sanoa, että arabiyhteisö on todella olemassa, ja tarvittaessa on arvioitava lähemmin sen rajoja ja toimintaa. Vasta tässä vaiheessa tarvitaan yhteisön mahdollista tukistrategiaa arabimaailmaa ja arabiyhteiskuntia varten.

1.      Arabimaailman suhteet kansainväliseen yhteisöön ja Euroopan unioniin

Arabien tapa puhua itsestään ja yhteisöstään on tietyllä tavalla ambivalentti. Sanalliset viittaukset arabiyhteisöön ovat yleisiä, mutta toistaiseksi arabimaat vastaavat kukin omasta diplomatiastaan ja omista ulkoisista toimistaan. Itse asiassa joillekin viittaus arabiyhteisöön tarkoittaa ennen kaikkea kulttuuriyhteisöä.

Arabimaat ovat kuitenkin kieltämättä kansainvälisesti läsnä ja vaikuttavat. Ei voida myöskään kiistää, etteikö nykyään olisi olemassa arabien yleistä mielipidettä, tuleehan se mittavasti esiin tiedotusvälineiden kautta. Juuri tästä lähtökohdasta on tarkasteltava, millaisena Euroopan unioni arabimaailman näkee.

1.1.   Arabimaiden kansainvälinen osallistuminen

Arabiyhteisö osallistuu kansainvälisellä näyttämöllä kahdella tapaa: arabivaltioiden liiton ja sen toiminnan kautta sekä järjestämällä ajoittain arabivaltioiden omia keskinäisiä tapaamisia.

Arabivaltioiden liittoa oli vuonna 1945 perustamassa kuusi valtiota, joihin liittyi Jemen kolmen kuukauden kuluttua. Nyt maita on palestiinalaishallinto mukaan luettuna yhteensä 22. Liitto on vanhin alueellinen organisaatio YK:n luomisen jälkeen. Arabivaltioiden päämiehet kokoontuvat kerran vuodessa ja arabiliiton ministerineuvosto kaksi kertaa vuodessa. Päätökset tehdään yksimielisesti. Valtioiden päämiesten neuvoston lisäksi tärkeiksi elimiksi ovat nousseet puolustusneuvosto ja talousasiain neuvosto. Pääsihteeri valitaan viideksi vuodeksi. Toimeksianto voidaan uusia. Pääsihteeri johtaa liiton ja sen pysyvien komiteoiden toimintaa sekä vaikuttaa diplomaattiteitse.

Arabivaltioiden liitto on kansainvälisesti tunnustettu elin. Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ottavat liiton pääsihteerin vastaan ja järjestävät tapaamisia tämän kanssa. Tässä mielessä mainittakoon pääsihteeri Amr Moussan helmikuussa 2006 tekemä vierailu Brysseliin Euroopan unionin toimielimiin ja eritoten Euroopan parlamenttiin. Vaikka liittoa pidetään välillä vain kylmän sodan jäänteenä, on kuitenkin todettava, että sen nykyiset johtajat ovat onnistuneet muuttamaan liiton imagoa ja lisäämään siten sen uskottavuutta ja legitiimiyttä suurten arabimaailmaa askarruttavien ja huolestuttavien kysymysten ja erityisesti Lähi-idän konfliktien ja levottomuuksien edessä.

Arabiyhteisölle tärkeitä tapahtumia ovat myös arabimaiden päämiesten kokoukset. Liitto on niitä järjestämässä, mutta kokousten sisältö syntyy spontaanisti. Usein niissä tulee esiin yhteisöä erilleen repiviä olennaisia vastakkainasetteluja.

Kokouksista merkittävimpiin kuuluu vuoden 1964 kokous, jossa luotiin Palestiinan vapautusjärjestö, vuoden 1976 kokous, jossa PLO:sta tuli liiton täysivaltainen jäsen sekä vuoden 1978 kokous, jossa liitosta päätettiin erottaa Egypti sen jälkeen, kun se oli tehnyt Camp Davidin sopimuksen, ja päämaja siirrettiin pois Kairosta. Vuonna 1982 Marokon Fezissä järjestettiin ensimmäinen arabimaiden huippukokous, jossa käsiteltiin Israelin ja palestiinalaisten välistä ongelmaa poliittisesta näkökulmasta tavoitteena käynnistää asiasta jossain vaiheessa neuvottelut. Vuonna 1990 Egypti otettiin takaisin jäseneksi ja päämaja palasi Kairoon.

Sanaassa tammikuussa 2004 järjestettiin ensimmäinen demokratiaa ja ihmisoikeuksia käsitellyt arabimaiden huippukokous. Edelleen maaliskuussa 2004 liiton pääsihteeristö teki aloitteen julkaista asiakirja arabimaiden uudistusten syistä, uudistusnäkymistä ja uudistusten toteuttamisesta. Merkillepantavaa on, että liiton ohjesääntöön sisältyvää yhteistä puolustussopimusta ei ole koskaan sovellettu, ei edes Suezin kriisin eikä yhdenkään Israelin ja arabimaiden välisen sodan aikana.

Sitä vastoin vuonna 1994 hyväksytyn arabimaiden ihmisoikeusperuskirjan merkitys on kiistämätön. Sen ajantasaistaminen vuonna 2003 oli merkittävä virstanpylväs, ja se on ollut tärkeä tuki eri maiden demokraattisille pyrkimyksille.

Lopuksi on todettava, että arabimailla on edelleen suuria vaikeuksia sovittaa äänensä yhteen YK:ssa, vaikka ne sitä yrittäisivätkin.

1.2.   Euroopan unioni ja arabimaailma

On varsin tavallista, että Euroopan unionin johtajat viittaavat puheissaan arabimaailmaan. Sitä vastoin ei ole yllättävää, että ilmaisuja kuten "arabikansa" tai "arabiyhteisö" ei käytetä.

Todellisuudessa suhteemme arabivaltioiden liittoon ja sen pääsihteeriin jäävät puhtaasti protokollan tasolle ja etäisiksi eivätkä johda todellisiin toimiin.

Euroopan unionin kontaktit suuntautuvatkin suoraan yksittäisiin arabivaltioihin. Meille arabimaailma on täysin hajanainen. Tiedämme, mitä Maghreb tarkoittaa, mutta koska Pohjois-Afrikan arabivaltioiden liiton toiminta on huvennut olemattomiin, suhteet maihin jäävät täysin kahdenkeskisten kontaktien varaan. Irakia, Syyriaa, Libanonia sekä Saudi-Arabian niemimaata kohtelemme kaikkia eri tavoin.

EU:n puolelta on kuitenkin havaittavissa jatkuvasti lisääntynyttä halua – joka heijastuu ainakin viime vuosien strategia-asiakirjoissa – kannustaa arabimaiden alueellista ja alueiden sisäistä integraatiota. Näin on tapahtumassa esimerkiksi Barcelonan prosessin yhteydessä, jossa EU pyrkii edistämään (toistaiseksi tosin rajoittuneella menestyksellä) rajat ylittäviä ja kansainvälisiä etelä-etelä-hankkeita Meda-ohjelman ja jatkossa uuden naapuruuspolitiikan rahoitusvälineen kautta. Sama koskee erityisesti taloussuhteiden syventämistä EU:n ja Persianlahden yhteistyöneuvoston välillä.

Suurin ongelma on kuitenkin se kulttuurisidonnainen ja usein etnosentrinen lähestymistapa, jolla EU pyrkii kannustamaan muutosta. Taustalla olevat tavoitteet ovat myönteisiä ja yleisesti kiistämättömiä: demokratian ja julkisten asioiden moitteettoman hoidon kehittäminen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien edistäminen ja kunnioitus sekä vakaa kansallinen ja alueellinen poliittinen tilanne, jolla päästään hedelmälliseen yhteistyöhön, hallittuun talouskehitykseen ja yhteiseen hyvinvointiin. Uudistuksiin kannustavan politiikan yhteydessä toteutettavia teknisiä ja poliittisia edellytyksiä, jotka ovat sinällään oikeutettuja, ei pidä muuttaa välttämättä täytettäviksi ehdoiksi, joilla puututaan vallan rattaisiin ja väheksytään meille erilaisia kulttuureja ja oikeusjärjestelmiä ja jotka siten pitkällä tähtäimellä osoittautuvat epäonnistuneiksi.

2.      Onko arabiyhteisöä todella olemassa?

2.1.   Historia, uudistusyritykset ja kansallisten itsemääräämisoikeuksien juurtuminen

Samir Kassirin mukaan arabien historia on nähtävä erilaisten kulttuuripiirteiden kasaumana. Sen seurauksena perintö johtaa edelleenkin aina silloin tällöin mitä erilaisempia ideologioita koskevien viittausten ja oikeutusten syntyyn. Kuten tiedämme, arabimaailma on edelleen erittäin fragmentaarinen huolimatta (osin utopistisista, osin realistisista) yrityksistä ja pyrkimyksistä täydelliseen tai osittaiseen yhtenäisyyteen. Tämä tulee ilmi jo lähihistoriasta: Syyrian ja Egyptin liitto, UMA, vuoden 1957 arabien talousyhtenäisyyden komissio, Baas-puolueen pyrkimykset, Libyan haaveet. Pitkään myötätuulessa oli nationalismi, jota pidettiin ainoana uudistushankkeiden oikeana lähtökohtana, arabien keskinäisten suhteiden tai arabismin kustannuksella, joita puolestaan pidettiin enemmänkin jarruna.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että huolimatta eri lähtökohdista tietynlainen omaan identiteettiin ja omiin periaatteisiin perustuva arabius on arabikansojen ja arabiväestön yhteinen ominaispiirre koko Maghrebista Irakiin ulottuvalla maantieteellisellä alueella. Vaikka yleisesti arabiutta on pidetty kulttuurisidonnaisena käsitteenä, kehittyvät kansalaisyhteiskunnat korostavat arabi-identiteettiään yhä enemmän poliittisena välineenä, mistä osoituksena on muun muassa se, että uudet tiedotusvälineet edistävät aktiivisesti panarabialaisen julkisen foorumin luomista, tai Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) laatimat erinomaiset vuosiraportit arabimaiden kehityksestä, raportit, jotka ovat tulosta arabiyhteisöjen itseensä kohdistamasta kriittisestä ja rakentavasta tutkimustyöstä.

2.2.   Vaihdot, keskinäinen vuorovaikutus ja yleismaailmallistuminen

Arabimaailman taloudellisen integraation näkymät olivat pitkään rajoittuneita tai aivan olemattomia. Nyt ne ovat saamassa uutta pontta, ja alku näyttää lupaavalta. Vaikka kauppavaihto arabimaiden välillä on edelleen määrällisesti erittäin vähäistä, se on kuitenkin kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Huolimatta tilannetta vääristävästä öljykaupasta myös vienti on kasvanut, vaikka teollisuuspohja on edelleenkin aika yksipuolinen. Talouselämässä on nähtävissä siirtyminen vertikaalisesta (Eurooppaan painottuvasta) mallista alueiden sisäiseen kauppavaihtoon. Siten 58 prosenttia Persianlahden maiden viennistä kohdistuu alueen muihin maihin. Sama pätee 57,2 prosenttiin Maghreb-maiden viennistä.

Kulttuurialalla edistys on ollut merkittävää. Arabimaailmakaan ei ole välttynyt globalisaatiolta ja moninapaisuudelta. Arabiyhteiskunnat antavat vastedes emansipaatiotahtonsa näkyä ja vaativat itselleen voimavarojaan vastaavaa poliittista roolia. Kulttuurien monimuotoisuutta ei voida kiistää, mutta jopa lukuisat muslimiviranomaiset tunnustavat yhä useammin humanistiset, yleismaailmalliset oikeudet ja arvot ja julistavat näiden olevan yhteensopivia islaminuskon kanssa.

3.      Euroopan strategia arabimaiden kehityksen tukemiseksi

Eräitä tärkeimpiä suuntauksia tarkastellaan lähemmin oheisessa poliittisessa päätöslauselmaesityksessä.

3.1.   Huolimatta takaiskuista 20. vuosisata on tuonut arabimaailmalle monia etuja, joiden johdosta ne pystyvät olemaan mukana maailmankaupassa. Arabimaailman renessanssi ei välttämättä tarkoita länsimaistumista. Sen sijaan demokraattiset arvot hyväksytään ihmiskunnan yhteiseksi perinnöksi. Tässä suhteessa kulttuurivuoropuhelu voi olla hyödyllistä ja hedelmällistä.

3.2.   Uudistuksilla pyritään tietenkin siihen, että arabiyhteiskuntien omanarvontunto kasvaa, mutta uudistuksiin on pyrittävä yleisen hyväksynnän kautta. Tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa asioita perusteellisesti, vaan luoda itsenäisiä ja luontaisia kannustimia yhteiskunnan eri sektoreille (oikeusala, hallinto, koulutus, korkeakoulutus ja tutkimus jne.) olemassa olevien instituutioiden pohjalta ja yhteistyöohjelmien, kuten yhteisön naapuruuspolitiikan ja sen toimintasuunnitelmien, puitteissa.

3.3.   Kulttuurien vastakkainasettelua pahentavat epäselvyydet on pyrittävä saattamaan kiireesti molemmin puolin päätökseen. Tavoitteena on pidettävä valtioiden ja kansalaisyhteiskuntien välisten normaalien suhteiden kehittämistä. Toisaalta on mahdotonta tinkiä tietyistä kansainvälisistä vaatimuksista, kuten YK:n peruskirjasta tai WTO:n säännöksistä, mutta toisaalta Eurooppa voisi tutustua rohkeasti ja ennakkoluulottomasti erilaisiin kulttuurikäsityksiin ja poliittiseen käytäntöön. Euroopalla on tietenkin historialliset velvoitteensa ja vastuu Israelia kohtaan, mutta Euroopan ja arabimaiden välinen yhteistyö olisi kiistämättä hedelmällisempää, uskottavampaa ja oikeutetumpaa, jos Eurooppa keskustelisi laaja-alaisemmin arabimaiden kanssa ja kiinnittäisi erityistä huomiota kansalaisyhteiskunnan, yhteisöjen ja uskontokuntien edustajiin, ei-radikaalit islamistit mukaan luettuina, joiden demokraattista osallistumista se on kannustanut, ja antaisi näille näkyvää poliittista tukea. Vuoropuhelua parantaisi myös se, että erotettaisiin toisistaan selkeästi yleisten perusperiaatteiden, kuten ihmisoikeuksien ja sananvapauden, kunnioittaminen ja historiaan ja paikallisiin perinteisiin huomattavasti tiukemmin sidoksissa olevien valtamekanismien muuttaminen.

ASIAN KÄSITTELY

Otsikko

Uudistukset arabimaissa: mikä on Euroopan unionin strategia?

Menettelynumero

2006/2172(INI)

Asiasta vastaava valiokunta   Luvasta ilmoitettu istunnossa (pvä)

AFET 6.7.2006

Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto   Ilmoitettu istunnossa (pvä)

Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa   Päätös tehty (pvä)

Tehostettu yhteistyö   Ilmoitettu istunnossa (pvä)

Esittelijä(t)   Nimitetty (pvä)

Michel Rocard 3.5.2006

Alkuperäinen esittelijä

Valiokuntakäsittely

30.1.2007

22.3.2007

Hyväksytty (pvä)

27.3.2007

Lopullisen äänestyksen tulos

+: –: 0:

60 5 6

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Roberta Alma Anastase, Robert Atkins, Christopher Beazley, Panagiotis Beglitis, Bastiaan Belder, Vito Bonsignore, Elmar Brok, Marco Cappato, Simon Coveney, Véronique De Keyser, Giorgos Dimitrakopoulos, Hélène Flautre, Hanna Foltyn-Kubicka, Michael Gahler, Jas Gawronski, Bronisław Geremek, Maciej Marian Giertych, Ana Maria Gomes, Alfred Gomolka, Richard Howitt, Jana Hybášková, Anna Ibrisagic, Jelko Kacin, Ioannis Kasoulides, Helmut Kuhne, Vytautas Landsbergis, Willy Meyer Pleite, Eugen Mihăescu, Francisco José Millán Mon, Philippe Morillon, Pasqualina Napoletano, Baroness Nicholson of Winterbourne, Vural Öger, Ioan Mircea Paşcu, Tobias Pflüger, João de Deus Pinheiro, Bernd Posselt, Michel Rocard, Raül Romeva i Rueda, Libor Rouček, Katrin Saks, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Jacek Saryusz-Wolski, György Schöpflin, Hannes Swoboda, István Szent-Iványi, Antonio Tajani, Charles Tannock, Inese Vaidere,Geoffrey Van Orden, Ari Vatanen, Kristian Vigenin, Josef Zieleniec

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Laima Liucija Andrikienė, Giulietto Chiesa, Konstantin Dimitrov, Alexandra Dobolyi, Árpád Duka-Zólyomi, Kinga Gál, David Hammerstein Mintz, Milan Horáček, Anneli Jäätteenmäki, Gisela Kallenbach, Tunne Kelam, Evgeni Kirilov, Jaromír Kohlíček, Miloš Koterec, Marios Matsakis, Antonyia Parvanova, Rihards Pīks, Aloyzas Sakalas

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

Jätetty käsiteltäväksi (pvä)

3.4.2007

Huomautuksia (saatavilla vain yhdellä kielellä)

...