MIETINTÖ vihreästä kirjasta yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista

10.4.2007 - (2006/2207(INI))

Talous- ja raha-asioiden valiokunta
Esittelijä: Antolín Sánchez Presedo
Valmistelija(*):
Bert Doorn, oikeudellisten asioiden valiokunta
(*) Valiokuntien tehostettu yhteistyö – työjärjestyksen 47 artikla

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

vihreästä kirjasta yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista

(2006/2207(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–       ottaa huomioon vihreän kirjan yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista (KOM(2005)0672, vihreä kirja vahingonkorvauksista),

-      ottaa huomioon komission kertomuksen kilpailupolitiikasta vuonna 2004 (SEK(2005)0805),

-      ottaa huomioon 15. marraskuuta 1961 antamansa päätöslauselman[1], joka annettiin vastauksena ETYn ministerineuvoston pyyntöön kuulla parlamenttia ehdotuksesta ETYn perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan alkuperäiseksi täytäntöönpanoasetukseksi,

-      ottaa huomioon komission tiedonannon komission ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten välisestä yhteistyöstä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan soveltamisalaan kuuluvien asioiden käsittelyssä[2],

-      ottaa huomioon Lissabonissa 23. ja 24. maaliskuuta 2000, Göteborgissa 15. ja 16. kesäkuuta 2001, Laekenissa 14. ja 15. joulukuuta 2001, Barcelonassa 15. ja 16. maaliskuuta 2002 sekä Brysselissä 20. ja 21. maaliskuuta 2003, 25. ja 26. maaliskuuta 2004, 22. ja 23. maaliskuuta 2005 ja 23. ja 24. maaliskuuta 2006 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

-      ottaa huomioon marraskuussa 2004 julkaistun Lissabonin strategiaa käsitelleen korkean tason työryhmän raportin nimeltä ”Facing the challenge - The Lisbon Strategy for growth and employment” (haasteeseen vastaaminen – Kasvua ja työllisyyttä koskeva Lissabonin strategia),

-      ottaa huomioon 16. joulukuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003[3] perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta, 7. huhtikuuta 2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004[4] EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta sekä 20. tammikuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004[5] yrityskeskittymien valvonnasta,

-      ottaa huomioon kansainväliset välineet, joissa tunnustetaan oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan, ja erityisesti ihmisoikeuksien yleismaailmallisen tunnustuksen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sekä niihin kuuluvat pöytäkirjat,

-      ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan ja sopimukseen kuuluvat pöytäkirjat,

-      ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan,

-      ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–       ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön ja oikeudellisten asioiden valiokunnan lausunnon (A6‑0133/2007),

A.     ottaa huomioon, että kilpailupolitiikka on alusta alkaen ollut osa Euroopan yhdentymispyrkimyksiä ja että se on keskeinen tekijä Euroopan unionin rakentamisprosessissa,

B.     ottaa huomioon, että vapaa ja vääristämätön kilpailu vaikuttaa olennaisesti Lissabonin ja Göteborgin strategian tavoitteiden toteuttamiseen sekä sisämarkkinoiden elinvoimaisuuteen, yrittäjyyden laadukkuuteen, kuluttajien etunäkökohtiin sekä Euroopan unionin tavoitteisiin, kun taas kilpailun vastaiset toimet vaikuttavat kielteisesti kyseisiin tavoitteisiin,

C.     ottaa huomioon, että EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklat ovat yleistä järjestystä koskevia säännöksiä, joiden vaikutukset ovat suoria ja joita toimivaltaisten viranomaisten olisi sovellettava automaattisesti; katsoo, että säännökset luovat yksityishenkilöiden välisiä oikeuksia, joita oikeusviranomaisten olisi suojeltava tehokkaasti yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti, mukaan lukien päätös asiassa 26/62[6] (Van Gend & Loos), joka on merkittävä erityisesti siksi, että se oli myöhempien juttujen edelläkävijä,

D.     ottaa huomioon, että jäsenvaltioissa kilpailulainsäädännön soveltamista valvotaan ennen kaikkea julkisoikeudellisesti ja että jäsenvaltioissa on huomattavia eroja ja esteitä, jotka saattavat estää potentiaalisia kanteiden esittäjiä vaatimasta korvauksia,

E.     ottaa huomioon, että perustamissopimuksen 85 artiklassa määrätään komissio varmistamaan perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa säädettyjen kilpailulainsäädäntöä koskevien periaatteiden soveltaminen; ottaa huomioon, että perustamissopimuksessa määrätään muista oikeusperustoista, joilla voidaan parantaa näiden periaatteiden tehokkuutta, kuten 65, 83, 95, 153 ja 308 artiklasta ; ottaa huomioon, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että kun yhteisöllä ei ole sääntöjä uhrien oikeudesta vaatia vahingonkorvausta kansallisissa tuomioistuimissa, kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä on määritettävä toimivaltaiset tuomioistuimet ja annettava yksityiskohtaiset menettelysäännökset sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yhteisön oikeuden välittömään oikeusvaikutukseen perustuvat yksityisten oikeudet, edellyttäen että kyseiset säännöt eivät ole vähemmän edulliset, kuin ne, joka koskevat samanlaisia sisäisiä toimia (yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti), ja että ne eivät tee käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi käyttää yhteisön lainsäädännössä myönnettyjä oikeuksia (tehokkuusperiaatteen mukaisesti),

F.     katsoo, että yksityisten kanteiden nostamiseen turvautumisen harvinaisuus ja poikkeuksellisuus jäsenvaltioiden oikeusistuimissa, mistä on säädetty kilpailupolitiikan uudenaikaistamisesta kilpailusääntöjen täytäntöönpanon osalta annetussa asetuksessa (EY) N:o 1/2003, osoittaa, että tarvitaan toimia, joilla helpotetaan vahingonkorvauskanteiden nostamista; katsoo, että kyseisillä toimilla pitäisi parantaa johdonmukaisuutta EY:n kilpailulainsäädännön kanssa, ottaen huomioon menettelysääntöjen ja näyttöä koskevien sääntöjen erot jäsenvaltioiden välillä; katsoo, että tämän ei pitäisi johtaa tilanteeseen, jossa lainmukaisesti taloudellista toimintaa harjoittaviin yrityksiin kohdistuu kohtuuton riski siitä, että ne joutuvat maksamaan perusteettomia vahingonkorvauksia tai muuttamaan toimintatapojaan välttääkseen joutumasta turvautumaan kalliisiin oikeusmenettelyihin,

G.     katsoo, että kuluttajilla ja yrityksillä, jotka ovat kärsineet vahinkoa kilpailuoikeuden rikkomisesta, olisi oltava oikeus korvauksiin,

H.     katsoo, että EU:n siviililainsäädännön, erityisesti oikeussuojakeinojen kehitys ei ole edennyt samassa tahdissa yhteisön sisämarkkinoita koskevan kilpailulainsäädännön kehityksen kanssa,

I.      ottaa huomioon, että asiassa C-453/99[7], Euroopan yhteisöjen tuomioistuin määräsi, että EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan täysimääräisen tehokkuuden varmistamiseksi yksityishenkilöt ja yritykset voivat vaatia korvausta vahingosta, joka on aiheutunut kilpailua rajoittavasta tai vääristävästä sopimuksesta tai menettelystä,

J.      katsoo, että olemassa olevat kilpailuoikeuden rikkomista koskevat EU:n oikeussuojakeinot eivät takaa EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan täysimääräistä tehokkuutta varsinkaan kun on kyse uhreista,

K.     ottaa huomioon, että useat jäsenvaltiot hakevat keinoja parempaan kuluttajasuojaan sallimalla joukkokanteiden esittämisen, ja katsoo, että erilaiset toimintatavat saattavat johtaa kilpailun vääristymiseen sisämarkkinoilla,

L.     ottaa huomioon, että niitä aloja koskevissa komission ehdotuksissa, jotka eivät kuulu komission yksinomaiseen toimivaltaan, on EY:n perustamissopimuksen mukaisesti noudatettava toissijaisuuden ja oikeasuhteisuuden periaatteita,

1.      huomauttaa, että yhteisön kilpailusäännöillä ei olisi varoittavaa vaikutusta ja että niiden tehokkuus vaarantuisi, jos kielletyllä tavalla toimiva taho voisi olla etulyöntiasemassa markkinoilla tai hyötyä rikkomuksiinsa liittyvästä koskemattomuudesta täysiä vahingonkorvauksia koskevien kanteiden esteiden takia; katsoo, että kanteiden nostamista olisi helpotettava yleisen edun valvojien ja uhrien osalta;

2.      katsoo, että kuluttajilla ja yrityksillä, joille on aiheutunut vahinkoa kilpailuoikeuden rikkomisesta, on oltava mahdollisuus vaatia korvausta menetyksistään, katsoo myös, että kyseiset rikkomiset on virallisesti todettava sovellettavilla menettelyillä ja sillä edellytyksellä, että vahinkoa kärsineiden osapuolten edut ovat suoraan kyseessä;

3.      on tyytyväinen siihen, että yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut kilpailun vastaisten toimien takia tappioita kärsineiden uhrien oikeuden nostaa erillisiä kanteita tai viranomaisen päätökseen perustuvia jatkokanteita korvausten saamiseksi; suhtautuu näin ollen myönteisesti vihreään kirjaan vahingonkorvauksista sekä siihen liittyvään valmistelutyöhön ;

4.      kehottaa edistämään riitojen nopeaa ja sopuisaa, ilman oikeudenkäyntiä tapahtuvaa sopimista ja helpottamaan syytekauppaa koskevien sopimusten tekemistä kilpailun vastaisten toimien takia esitettyjen korvausvaatimusten osalta, jotta kanteiden nostamisen sijaan edistettäisiin ennemminkin kilpailua, ja toteaa, että mikäli osapuoli, jonka väitetään rikkoneen kilpailusääntöjä, katsoo ja todistaa vahingon tulleen hyvitetyksi ennen oikeudenkäyntimenettelyn loppuun saattamista, sitä voidaan pitää lieventävänä asianhaarana korvaussummia määritettäessä; pitää myös myönteisenä, että Euroopan unionin kilpailuviranomaisilla voi olla institutionaalinen välitystehtävä, sillä se voi asianomaisten pyynnöstä johtaa välimiesmenettelyä ja nimetä välimiehet;

5.     katsoo siten, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä on oltava säädöksiä tehokkaista siviilioikeudellisista menettelyistä, joiden avulla voidaan vaatia korvausta kilpailuoikeuden rikkomisista aiheutuneista vahingoista;

6.      katsoo, että yksityisten kanteiden nostamisen olisi täydennettävä yleistä lainsäädännön noudattamisen valvontaa, josta voi vuorostaan tulla luonteeltaan strategisempaa ja valikoivampaa ja joka voisi keskittyä tärkeimpiin kysymyksiin ja merkittävimpiin tapauksiin; katsoo kuitenkin, että mahdollisuus nostaa kyseisiä kanteita ei saisi antaa aihetta leikata kilpailuviranomaisten voimavaroja;

7.      kehottaa panemaan yhtäläisesti täytäntöön EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan riippumatta päätöksen tekevän viranomaisen hallinnollisesta tai oikeudellisesta asemasta; katsoo, että oikeusviranomaisten tekemien päätösten pitäisi olla johdonmukaisia ja että niiden olisi heijastettava turvallisuutta ja tehokkuutta koskevia yhteisiä periaatteita, joilla vältetään vääristymiä ja epäjohdonmukaisuuksia unionin sisällä; katsoo, että tavoitteena tulisi olla luoda menettely tai päästä tilanteeseen, jossa kilpailuviranomaisen tai oikeusviranomaisen aikaisemmin tekemä lopullinen päätös on kaikkia jäsenvaltioita sitova, mikäli tapauksen osapuolet ja sen olosuhteet ovat samat;

8.      korostaa, että oikeusviranomaisten kouluttamisessa kilpailulainsäädännön alalla on erityisen tärkeä varmistaa, että niiden päätökset ovat laadukkaita ja että on erityisen keskeistä, että erityiselimet tai pätevät elimet käsittelevät kanteita;

9.      katsoo, että kaikkien kilpailua koskevien yhteisön määräysten täytäntöönpanosta vastaavien oikeusviranomaisten olisi kilpailun ja uhrien oikeuksien suojelemiseksi voitava toteuttaa tarvittaessa väliaikaisia toimenpiteitä, pyytää tutkintatoimia ja käyttää tutkintavaltuuksiaan;

10.    korostaa, että EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan soveltamisen yhteydessä olennaisten tosiseikkojen selvittämiseksi kansallisten tuomioistuinten olisi saatava käyttää valtaa, joka on verrattavissa yhteisön kilpailuviranomaisille myönnettyyn valtaan, ja että yhdenmukaisuuden takaamiseksi yhteistyötä on vahvistettava kansallisten kilpailuviranomaisten ja oikeusviranomaisten välillä sekä kansallisten tuomioistuinten kesken;

11.    vaatii jäsenvaltioita hyväksymään sen, että kilpailuoikeuden rikkominen, jonka kansallinen kilpailuviranomainen on todennut ja joka on sitten lopullisesti todettu ja tarvittaessa vahvistettu valituksen jälkeen, muodostaa automaattisesti prima facie ‑todisteen siviiliprosesseissa, jotka koskevat samoja asioita, edellyttäen, että vastaajalla on ollut asianmukainen mahdollisuus puolustaa itseään hallinnollisessa menettelyssä;

12.    pitää myös tarpeettomana keskustella ja määrätä yhteisön tasolla tarpeesta nimetä asiantuntijoita;

13.    katsoo, että sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) annettavan asetuksen pitäisi olla tyydyttävä ratkaisu, paitsi jos kilpailuoikeuden vastainen käytäntö haittaa kilpailua useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa, ja että siksi olisi harkittava kyseisiä tapauksia koskevan erityissäännön sisällyttämistä asetukseen;

14.    kehottaa kansallisia tuomioistuimia tekemään yhteistyötä luottamuksellisten tietojen suojelussa ja seuraamuksista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevien ohjelmien toteuttamisen tehostamisessa; katsoo, että siinä tapauksessa, että tämän tyyppisen, yhteisön kilpailuverkkoon kuuluvien viranomaisten saatavilla olevan tiedon saatavuudesta ja käsittelystä syntyy kiistoja, asia olisi ratkaistava siten, että yhteisöjen tuomioistuin tulkitsee yhteisön lainsäädäntöä;

15.    korostaa, että kantajalle myönnetyn korvauksen pitäisi olla hyvittävä eikä se saisi ylittää todellista vahinkoa (damnum emergens) tai saamatta jääneitä voittoja (lucrum cessans), jotta vältetään perusteetonta etua, ja että korvauksessa voidaan ottaa huomioon uhrin kyky lieventää aiheutuneita vahinkoja ja tappioita; katsoo kuitenkin kartellien osalta vahinkoja määriteltäessä, että korvaus pitäisi tietyissä tapauksissa voida asettaa siten, että se on määrältään kaksinkertainen kärsittyyn vahinkoon verrattuna, harkinnanvaraisesti siltä pohjalta, että hakijoiden, jotka tekevät yhteistyötä kilpailuviranomaisten kanssa seuraamusten lieventämistä koskevissa ohjelmissa, ei pitäisi olla yhteisvastuussa muiden kilpailuoikeuden rikkojien kanssa ja että korkoa olisi laskettava rikkomuksen tapahtumispäivästä lähtien;

16.    katsoo, että kaikkien ehdotettujen toimenpiteiden on oltava täysin jäsenvaltioiden julkisen politiikan mukaisia varsinkin kun on kyse rankaisevista korvauksista;

17.    korostaa myös, että jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon, että "passing on defence" periaatteeseen turvautuminen vaikeuttaisi vahinkojen laajuuden ja syy-yhteyden määrittämistä;

18.    tukee yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan kaikilla uhreilla on oikeus ryhtyä oikeustoimiin; katsoo, että jäsenvaltioiden, jotka säätävät epäsuoria vahinkoja koskevista kanteista, olisi annettava vastaajalle mahdollisuus turvautua perusteluun, että rikkomuksen kautta saatu hyöty on siirretty kokonaan tai osittain kolmannelle osapuolelle (”vaikutusten siirto -puolustus”), jotta vältettäisiin mahdollisuus perusteettomaan etuun; katsoo siksi, että on erityisen tärkeää luoda mekanismi moniin pieniin korvausvaateisiin vastaamiseksi;

19.    katsoo, että taloudellisuuden, nopeuden ja johdonmukaisuuden takia uhreilla pitäisi olla mahdollisuus nostaa ryhmäkanteita joko suoraan tai sellaisten järjestöjen kautta, jotka mainitsevat tämän tavoitteekseen perussäännöissään;

20.    katsoo, että kantajan ja vastaajan taloudellisissa resursseissa voi olla monessa tapauksessa suuria eroja ja että siksi pitäisi varmistaa, että kantaja ei luovu hyvin perusteltujen vahingonkorvausvaatimusten esittämisestä sen vuoksi, että hän on huolissaan oikeudenkäynnistä aiheutuvista korkeista kustannuksista mukaan lukien kantajalle lankeavat kustannukset, jos vaatimusta ei hyväksytä; ehdottaa siksi, että oikeusviranomaisten pitäisi voida ottaa osapuolten erilaiset taloudelliset tilanteet huomioon ja tarvittaessa tarkistaa kyseinen tasapaino menettelyn alussa; katsoo, että kustannusten tason olisi perustuttava kohtuullisiin ja puolueettomiin kriteereihin, joissa otetaan huomioon oikeudenkäynnin luonne, ja että määrän olisi myös katettava oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset;

21.    suosittelee, että valtiontukea koskevissa ohjelmissa, jotka voidaan hyväksyä laillisesti helpottamaan yksityisten kanteiden nostamista kilpailunvastaisten toimien yhteydessä, otetaan huomioon tarkat menettelyn seuraamista ja tukien palauttamista koskevat ehdot erityisesti tapauksissa, joissa päädytään sovintoratkaisuun ja rikkomukseen syyllistyneen osapuolen määrätään maksamaan oikeudenkäyntikulut;

22.    katsoo, että yhteisön kilpailusääntöjen rikkomista koskevien kanteiden kansallisten vanhentumisaikojen puitteissa pitäisi sallia se, että kanteet nostetaan vuoden kuluessa komission tai sen kansallisen kilpailuviranomaisen päätöksestä, jonka mukaan kyseisiä sääntöjä on rikottu (tai muutoksenhaun tapauksessa vuoden kuluessa siitä kun muutoksenhakumenettely on saatu päätökseen); katsoo, että siinä tapauksessa, että päätöstä ei ole, EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan tai yhteisön kilpailusäännösten rikkomista koskevia vahingonkorvauskanteita voidaan nostaa milloin tahansa ajanjaksolla, jolloin komissiolla on oikeus tehdä päätös rikkomisesta aiheutuvasta korvauksesta; katsoo, kyseinen määräaika voidaan keskeyttää keskustelujen tai sovittelun ajaksi;

23.   ehdottaa, että korvausvaatimukseen sovellettava kanneaika kilpailuoikeuden rikkomistapauksessa päättyy ajankohtana, jolloin komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa käynnistää rikkomista koskevan tutkinnan;

24.    huomauttaa, että yksityisten vahingonkorvauskanteiden nostaminen ei vaikuta siihen valtaan tai vastuuseen, joka on annettu komissiolle kilpailulainsäädännön alalla EY:n perustamissopimuksessa;

25.    kehottaa komissiota antamaan mahdollisimman pikaisesti suuntaviivat, jotka koskevat avun tarjoamista osapuolille kärsittyjen vahinkojen määrittelemisessä ja syy-yhteyden vahvistamisessa; pyytää myös asettamaan etusijalle sellaisen tiedonannon laatimisen, joka koskee riippumattomien kanteiden nostamista ja joka sisältää suosituksia kanteiden nostamisesta sekä esimerkkejä tavallisimmista tapauksista;

26.    pyytää komissiota valmistelemaan valkoisen kirjan, joka sisältää yksityiskohtaisia ehdotuksia siitä, miten voidaan helpottaa erillisten yksityisten kanteiden ja viranomaisen päätökseen perustuvien yksityisten jatkokanteiden nostamista korvausten vaatimiseksi vahingoista, jotka johtuvat yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja jossa tarkastellaan laajasti tässä päätöslauselmassa esiin nostettuja kysymyksiä ja jossa tarvittaessa harkitaan asianmukaisen oikeudellisen kehyksen luomista; kehottaa komissiota myös sisällyttämään kyseiseen valkoiseen kirjaan ehdotuksia yhteistyön vahvistamiseksi yhteisön kilpailulainsäädännön soveltamisesta vastaavien viranomaisten välillä;

27.    katsoo, että kaikkiin komission aloitteisiin, jotka koskevat uhrien oikeutta vaatia vahingonkorvauksia kansallisissa tuomioistuimissa, on liityttävä vaikutusten arviointi, jossa arvioidaan aloitteen oikeusperusta ja se, onko se toissijaisuus- ja oikeasuhteisuusperiaatteen mukainen, ja niissä on heijastuttava hienovarainen tasapaino vuosisatoja kestäneestä erilaisten oikeusjärjestelmien kehityksestä kaikkialla Euroopan unionin alueella;

28.    kehottaa komissiota työskentelemään läheisesti jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa madaltaakseen rajat ylittäviä esteitä, jotka estävät EU:n kansalaisia ja yrityksiä esittämästä rajat ylittäviä vahingonkorvausvaatimuksia tapauksissa, joissa jäsenvaltioissa on rikottu yhteisön kilpailuoikeutta; katsoo, että komission on tarvittaessa ryhdyttävä oikeustoimiin tällaisten esteiden poistamiseksi;

29.    vaatii niitä jäsenvaltioita, joiden kansalaisilla ja yrityksillä ei vielä ole kyseistä tehokasta oikeutta vaatia korvausta menetyksistään, mukauttamaan siviiliprosessioikeutensa vastaavasti;

30.    korostaa, että Euroopan parlamentin pitäisi olla toisena lainsäätäjänä kilpailulainsäädännön alalla ja että sille olisi säännöllisesti tiedotettava yksityisten kanteiden nostamisesta;

31.    kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä työmarkkinaosapuolille.

• [1]  EYVL 61, 15.11.1961, s. 1409.
• [2]  EYVL C 313, 15.10.1997, s. 3.
• [3]  EUVL L 68, 6.3.2004, s. 1.
• [4]  EUVL L 123, 27.4.2004, s. 18.
• [5]  EUVL L 24, 29.1.2004, s. 1.
• [6]  NV Algemene Transport en Expeditie Onderneming van Gend en Loos -yhtio vastaan Alankomaiden verohallitus (1963), ECR-1.
• [7]  Asia C-453/99, tuomio 20. syyskuuta 2001, [2000] ECR I-6297.

PERUSTELUT

1.        Kilpailu yhteisössä: 50 vuoden kokemus

Kilpailupolitiikka on Euroopan unionin olennainen osa. Jo Rooman sopimuksesta lähtien se on ollut ratkaisevassa asemassa laadukasta yritystoimintaa tuottavien, loppukuluttajaa hyödyttävien avoimien ja dynaamisten markkinoiden mahdollistamisessa.

Kilpailun merkitys ja erityisarvo on lisääntynyt. Se on olennainen osa EU:n taloudellista logiikkaa, ja kilpailutoimet ovat olennainen keino yhteisölle uskottujen tehtävien toteuttamisessa. Kilpailupolitiikka on tärkeää sisämarkkinoiden sujuvan toiminnan kannalta, sillä sen avulla varmistetaan taloudellisen toiminnan paras mahdollinen tulos sekä kasvua ja kestävää työllisyyttä koskevan Lissabonin strategian toteutuminen. Kilpailupolitiikka on ratkaisevan tärkeää myös globalisaation haasteisiin vastaamisessa ja Euroopan unionin tavoitteiden saavuttamisessa.

2.        Rikkomisen kustannukset

Kilpailuoikeuden rikkominen aiheuttaa sekä mikrotaloudellisia että makrotaloudellisia kustannuksia. Kilpailuoikeuden rikkojat pyrkivät epätasapainottamaan suhteita muihin markkinoiden toimijoihin (kilpailijoihin, tarjoajiin, asiakkaisiin ja kuluttajiin) ja hyötymään näiden kustannuksella. Toimimalla kielletyllä tavalla rikkojat aiheuttavat näille markkinoiden toimijoille kohtuuttomia taloudellisia kustannuksia.

Laajemmin katsottuna rikkojien toiminta estää toteuttamasta kilpailulla saavutettavia etuja eli parempaa resurssien jakoa, suurempaa taloudellista tehokkuutta, innovoinnin lisääntymistä ja halvempia hintoja.

Tehokkaalla kilpailupolitiikalla on estettävä rikkomisesta aiheutuvat taloudelliset kustannukset ja luottamuksen menetys. Rikkomisessa ollaan osallisena, jos siihen ei puututa. Tehokkaan kilpailun kannalta on ratkaisevan tärkeää, että rikkojat eivät saavuta etuja markkinoilla, että heitä rangaistaan ankarasti ja että heidät lopulta saatetaan täysimääräisesti vastuuseen teoistaan.

3.        Yhteisön kilpailuoikeuden yksityinen osa-alue

Kilpailusäännöillä säännellään markkinakuria koskevia erityisiä hallinnollisia suhteita ja yksityisoikeudellisia suhteita. Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan yksityisoikeudellinen ulottuvuus käy ilmi 81 artiklan 2 kohdasta, jossa määrätään, että kaikki kielletyt toimet ovat mitättömiä. Asioissa Geus vastaan Bosch (asia 13/61) ja Van Gend & Loos (asia 26/62) annetuissa tuomioissa tunnustettiin, että perustamissopimuksessa kansalaisille asetetaan velvollisuuksia ja luodaan oikeuksia, jotka heille taataan laissa.

Julkisille oikeudenkäynneille on muodostunut johtava asema kilpailun vastaisiin toimiin puuttumisessa. Kun 81 artiklan 3 kohdan soveltaminen keskitettiin alun perin komissiolle ilmoitus- ja valtuutusjärjestelmällä, mikä osoittautui yhteisön kilpailupolitiikan kannalta ratkaisevan tärkeäksi, painopiste oli kansalaisten aloitteellisuudessa. Komission roolin laajentaminen tiettyjä sopimusluokkia koskevien ryhmäpoikkeussääntöjen hyväksymisen myötä 1980-luvun alussa saattoi nopeuttaa järjestelmää, mutta ei muuttanut sen hallinnollisia painotuksia. Järjestelmän heikkoudet johtuivat menestyksestä: vaatimus kilpailun lisäämisestä ja parantamisesta ei sopinut yhteen järjestelmän taloudellisen tehottomuuden ja oikeudellisen vaillinaisuuden kanssa. Näin ollen järjestelmästä luovuttiin asetuksella (EY) N:o 1/2003, jolla purettiin komission monopoli ja otettiin käyttöön monimutkaisempi ja avoimempi järjestelmä, jota kilpailuviranomaiset ja kansalliset oikeusviranomaiset soveltavat hajautetusti.

Uudenaikaistamisprosessissa yhden virstanpylvään muodostaa yhteisöjen tuomioistuimen 20. syyskuuta 2001 antama tuomio asiassa Courage vastaan Crehan. Siinä viitattiin perustavanlaatuiseen oikeuskäytäntöön ja todettiin nimenomaisesti, että 81 artiklaan voidaan vedota tuomioistuimissa, ja ilmaistiin lisäksi, että sen täysimääräistä tehokkuutta rajoitettaisiin, jos kilpailun vastaisten toimien kohteeksi joutuneet tahot eivät voisi anoa korvausta kärsimistään tappioista. Asiassa Manfredi 13. heinäkuuta 2006 annetussa tuomiossa huomautettiin niin ikään, että kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevat vahingonkorvauskanteet edistävät huomattavasti toimivan kilpailun ylläpitämistä yhteisössä.

4.        Julkisten ja yksityisten kanteiden täydentävyys

Yhteisön kilpailuoikeuden julkiset ja yksityiset kanteet muodostavat yhteisön kilpailuoikeuden soveltamisen kaksi osa-aluetta. Kilpailupolitiikalla on varmistettava markkinakuri sosiaalisena periaatteena ja markkinoiden toimijoiden edut sekä yritysten että kuluttajien osalta.

Kehittyneessä järjestelmässä rikkojan rankaisemattomuuden vastaisia julkisia kanteita on tuettava kanteilla, jotka koskevat rikkojan koskemattomuutta ja vastuusta vapauttamista suhteessa yksityishenkilöihin. Julkisviranomaisten määräämät sakot ovat rajallinen ratkaisu, ja julkisviranomaisten ei myöskään olisi asianmukaista käsitellä yksityisiä kanteita, koska tämä kuormittaisi niitä liikaa ja johtaisi tehottomuuteen. Tämä ei myöskään olisi EU:n oikeuskulttuurin mukaista.

EU:n mallissa yksityiset kanteet täydentävät julkisia kanteita, mutta eivät korvaa niitä. EU:n järjestelmän avautumisessa yksityisille kanteille kyse ei ole mallin muuttumisesta, vaan alkuperäisen muodon kehittymisestä.

Järjestelmän johdonmukaisuus on varmistettava elinkeinovapautta koskevan oikeuden ja siitä seuraavien yksityishenkilöä koskevien oikeuksien mukaisesti. Kanteiden jäsentäminen kahteen osa-alueeseen edellyttää, että niihin kuuluvia toimia koordinoidaan, rikkomista koskevia kilpailuviranomaisten päätöksiä seurataan yksityisillä toimilla ja toimivaltaisten viranomaisten aikaisemmin tekemät lopulliset päätökset tunnustetaan sitoviksi.

Julkisten kanteiden hajauttaminen ja yksityisten kanteiden kehittäminen mahdollistaa sen, että julkisiin kanteisiin keskitytään strategisemmin ja valikoivammin, jolloin ne voidaan keskittää merkittäviin kysymyksiin ja painopistealueisiin.

5.        Kilpailun edistäminen kanteiden sijasta

Yksityiset kanteet ovat kilpailupolitiikan väline, eivät tavoite sinänsä. Niiden roolin tunnustamisesta ei välttämättä seuraa, että yksityisten kanteiden täytäntöön paneminen olisi tehokas kannuste, jolla ne voitaisiin välttää. Joka tapauksessa yksityisten kanteiden nostaminen on keino korjata rikkomisesta aiheutuvaa taloudellista epätasapainoa.

Jos yksityisiä kanteita säädellään asianmukaisesti, oikeusprosessien määrää voidaan vähentää poistamalla epävarmuudet, jotka kannustavat kyseisten kanteiden laatimiseen. Kaiken kaikkiaan tämä mahdollistaa sen, että tapauksissa, joissa kanteiden nostaminen on väistämätöntä, oikeusviranomaiset voivat soveltaa yhteisön säännöstöä tehokkaammin.

Kanteiden nostamiseen ei pitäisi kannustaa keinotekoisesti tai säännöillä, jotka haittaavat reilua ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, jossa molemmat osapuolet ovat tasapuolisessa asemassa. Tavoitteena ei ole aktiivinen toiminta vaan kanteiden järkevä käyttö.

Vahingonkorvauskanteiden osalta olisi edistettävä osapuolten välistä oma-aloitteista sopimista, ilman oikeudenkäyntiä tapahtuvaa sopimista ja syytekauppaa koskevien sopimusten tekemistä. Muutoksenhakua olisi voitava perustella, ja se olisi otettava huomioon langetettavia sakkoja määriteltäessä.

6.        Erot Pohjois-Amerikan malliin verrattuna

Yhdysvalloissa kilpailulainsäädäntö pannaan täytäntöön yksityisillä vahingonkorvauskanteilla 90 prosentissa tapauksista, mutta Euroopan unionissa tällaisia kanteita nostetaan erittäin harvoin. Käytännöt vaihtelevat, mutta olennaisempaa on verrata laadullisia näkökohtia.

Yksityiset kanteet voivat edustaa hyvin erilaisia lähestymistapoja ja malleja, ja olisi täysin virheellistä yhdistää yksityiset kanteet Pohjois-Amerikassa sovellettavaan malliin. Yhdysvalloissa yksityisistä kanteista päättävät oikeusviranomaiset määräävät rangaistukseksi vahingonkorvausmaksuja, jotka ovat kolme kertaa aiheutetun vahingon suuruisia. Euroopan unionissa kilpailuviranomaisilla on yksinoikeus sakkojen määräämiseen, ja Euroopan mallissa yksityiset kanteet täydentävät julkisia kanteita, mutta eivät ole niiden vaihtoehto.

Pohjois-Amerikan malli perustuu tiettyihin tekijöihin (muista kuin ammattilaisista koostuviin oikeuselimiin, ryhmäkanteisiin, asiakirjojen paljastamista koskeviin tiukkoihin sääntöihin, vahinkoon nähden kolminkertaisiin vahingonkorvauksiin, riskittömiin oikeudenkäynteihin, jotka puolestaan perustuvat siihen, että asianajajan palkkio on sidottu oikeudenkäynnin tulokseen ja kunkin osapuolen maksamiin oikeudenkäyntikustannuksiin jne.). EU:n oikeuskäytännössä ei tunneta tällaista mallia.

Euroopan mallia ei voi verrata Pohjois-Amerikan malliin tarkastelemalla ainoastaan muutamaa näistä osatekijöistä. Tässä mietinnössä ehdotetaankin selkeästi eriytettyä toimintatapaa, jossa otetaan huomioon yhteisöstä ja jäsenvaltioista saadut kokemukset.

7.  Euroopan unionissa tarvitaan yhteistä lähestymistapaa

EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artikla on pantava täytäntöön yhdenmukaisesti riippumatta päätöksen tekevän viranomaisen hallinnollisesta tai oikeudellisesta asemasta. Päätösten pitäisi olla johdonmukaisia ja niiden olisi heijastettava turvallisuuden ja tehokkuuden periaatteita, joilla vältetään vääristymiä ja epäjohdonmukaisuuksia unionin sisällä. Komission vihreässä kirjassa tuodaan esiin useita kiinnostavia näkökohtia sen osalta, kuinka ongelmiin olisi puututtava tulevaisuudessa.

Yksityiset kanteet voivat olla jatkokanteita (sen jälkeen, kun kilpailuviranomainen on todennut rikkomisen) tai olla itsenäisiä kanteita (tapauksissa, joissa rikkomista ei ole todettu ja oikeusviranomaisten antama tuomio on vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksenä). Järjestelmän johdonmukaisuuden vuoksi yhteisten sääntöjen ja vastaavan toimivallan puitteissa on tehtävä eriytymättömiä päätöksiä rikkomuksen tekemisestä, jotta voidaan

–         toteuttaa väliaikaisia toimenpiteitä, tutkintatoimia ja ennakointitoimia;

–         vahvistaa tosiseikat sekä vahvistaa ja arvioida todistustaakka;

–         suojella luottamuksellisia tietoja ja mahdollistaa seuraamuksista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevien ohjelmien tehokkuus;

–         vahvistaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja tehdä siten järjestelmästä luotettavampi ja tehokkaampi.

Lisäksi tarvitaan tarkempaa perustaa, jotta oikeusviranomaiset voivat päättää korvausvaatimuksista yhdenmukaisesti.

8.        ”Sääntely vastaan kanteiden nostaminen”

Yhteisöjen tuomioistuin on viitannut siihen, että sen oikeuskäytäntö on luonteeltaan täydentävää (koska yhteisö ei ole antanut tätä kysymystä koskevia säännöksiä) todetessaan, että kansallisille viranomaisille esitettävät vahingonkorvauskanteet on ratkaistava tehokkuuden ja vastaavuuden periaatteita soveltamalla. Vastaavuutta koskevaa sisäistä periaatetta sovelletaan kotimaisten ja ongelmallisten kanteiden ratkaisuun sekä osapuolten välisiin kuulemisiin yhdessä tehokkuuden periaatteen kanssa tapauksissa, joissa se on etusijalla. Eikö kuitenkin olisi järkevää välttyä 25 tai useamman eri vaihtoehdon soveltamiselta?

Kanteiden määrän ja oikeudellisen monimutkaisuuden lisääntyminen on haitallista sekä kantajien että järjestelmän tehokkuuden kannalta. Alalla tarvitaan yhteisön sääntelykehystä suuremman turvallisuuden ja tehokkuuden takaamiseksi.

Oikeusviranomaisten tehtävänä yhteisön kilpailuoikeuden alalla ei ole kirjoittaa lainsäädäntöä vaan saada se tehokkaaksi ratkaisemalla konkreettisia tapauksia ”inter partes" ‑keskustelujen avulla. On sääntelijän vastuulla valita peruskysymyksiä koskevat vaihtoehdot ja antaa säädöksiä. Tämä tehdään EU:ssa käytävän julkisen ja avoimen keskustelun avulla, millä lisätään laillisuutta ja otetaan huomioon yleinen etu.

9.  Euroopan komission erityinen asema

Yksityisten kanteiden nostaminen ei muuta komissiolle perustamissopimuksessa määrättyä toimivaltaa tai vastuuta. Komissiolla on erittäin tärkeä tehtävä varmistaa, että perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa tarkoitettuja periaatteita noudatetaan.

Siirtyminen huonosti toimivista yksityisistä kanteista järjestelmään, jossa on kaksi toisiaan täydentävää osaa, edellyttää poliittista tahtoa ja järkiperäistä johtamista. Komission on vastattava tähän haasteeseen antamalla kilpailuoikeuden soveltamisesta viiteasiakirja ja hyväksyttävä toimia, joilla varmistetaan asiakirjan onnistunut soveltaminen. Perustehtävänään komission on saatettava asetukset ajan tasalle, määriteltävä asetusten kehittämisen mahdollistavat suuntaviivat, julkaistava yleisiä strategisia asiakirjoja tiedon lisäämiseksi ja kannustettava toimivaltaisia viranomaisia yhteistyöhön.

10.      Euroopan parlamentin aseman vahvistaminen kilpailupolitiikassa

Edustuksellisena toimielimenä parlamentin on annettava kilpailupolitiikalle sen tarvitsema demokraattinen oikeutus. Parlamentin on toimittava johtavammassa ja aktiivisemmassa roolissa, mikäli kilpailupoliittinen kulttuuri aiotaan ulottaa koko yhteiskuntaan.

Yhteisön kilpailupolitiikka ei enää ole nupullaan oleva hallinnollinen ala, vaan yritysten ja kansalaisten kannalta äärimmäisen tärkeä vahvistettu politiikka, joka on olennaisen tärkeä myös Euroopan yhdentymisen kannalta. Jotta kilpailusta saataisiin täysin demokraattista, Euroopan parlamentin suositus- ja valvontavaltaa on lisättävä ja sen asema toisena lainsäätäjänä on tunnustettava.

oikeudellisten asioiden valiokunnaN LAUSUNTO (27.2.2007)

talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

vihreä kirja yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista
(2006/2207(INI))

Valmistelija (*): Bert Doorn

(*) Valiokuntien tehostettu yhteistyö – työjärjestyksen 47 artikla

EHDOTUKSET

Oikeudellisten asioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa talous- ja raha-asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

A  katsoo, että kuluttajilla ja yrityksillä, jotka ovat kärsineet vahinkoa kilpailuoikeuden rikkomisesta, on oikeus korvauksiin,

B.  ottaa huomioon, että jäsenvaltioissa kilpailulainsäädännön soveltamista valvotaan ennen kaikkea julkisoikeudellisesti ja että jäsenvaltioissa on huomattavia eroja ja esteitä, jotka saattavat estää potentiaalisia kanteiden esittäjiä vaatimasta korvauksia,

C  ottaa huomioon, että perustamissopimuksen 85 artiklassa määrätään komissio varmistamaan perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa säädettyjen kilpailulainsäädäntöä koskevien periaatteiden soveltaminen; ottaa huomioon, että perustamissopimuksessa määrätään muista oikeusperustoista, joilla voidaan parantaa näiden periaatteiden tehokkuutta, kuten 65 artiklasta, jolla annetaan Euroopan unionille mahdollisuus poistaa esteet oikeudenkäyntien moitteettomalta sujumiselta sellaisissa yksityisoikeudellisissa riita-asioissa, joiden vaikutukset ulottuvat rajojen yli; ottaa huomioon, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että kun yhteisöllä ei ole sääntöjä uhrien oikeudesta vaatia vahingonkorvausta kansallisissa tuomioistuimissa, kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä on määritettävä toimivaltaiset tuomioistuimet ja annettava yksityiskohtaiset menettelysäännökset sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yhteisön oikeuden välittömään oikeusvaikutukseen perustuvat yksityisten oikeudet, edellyttäen että kyseiset säännöt eivät ole vähemmän edulliset, kuin ne, joka koskevat samanlaisia sisäisiä toimia (yhdenvertaisuusperiaate), ja että ne eivät tee käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi käyttää yhteisön lainsäädännössä myönnettyjä oikeuksia (tehokkuusperiaate),

D. katsoo, että EU:n siviililainsäädännön, erityisesti oikeussuojakeinojen kehitys ei ole edennyt samassa tahdissa EU:n sisämarkkinoita koskevan kilpailulainsäädännön kehityksen kanssa,

E.  ottaa huomioon, että niitä aloja koskevissa komission (poistetaan) ehdotuksissa, jotka eivät kuulu komission yksinomaiseen toimivaltaan, on EY:n perustamissopimuksen mukaisesti noudatettava toissijaisuuden periaatetta ja oikeasuhteisuuden kriteereitä,

F.  ottaa huomioon, että asiassa C-453/99 Courage vastaan Crehan[1], Euroopan yhteisöjen tuomioistuin määräsi, että EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan täysimääräisen tehokkuuden varmistamiseksi yksityishenkilöt ja yritykset voivat vaatia korvausta vahingosta, joka on aiheutunut kilpailua rajoittavasta tai vääristävästä sopimuksesta tai menettelystä,

G. katsoo, että olemassa olevat kilpailuoikeuden rikkomista koskevat EU:n oikeussuojakeinot eivät takaa EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan täysimääräistä tehokkuutta varsinkaan kun on kyse uhreista,

H. ottaa huomioon, että useat jäsenvaltiot hakevat keinoja parempaan kuluttajasuojaan sallimalla joukkokanteiden esittämisen, ja katsoo, että erilaiset toimintatavat saattavat johtaa kilpailun vääristymiseen sisämarkkinoilla,

1.  katsoo, että kuluttajilla ja yrityksillä, joille on aiheutunut vahinkoa kilpailuoikeuden rikkomisesta, on oltava mahdollisuus vaatia korvausta menetyksistään, katsoo myös, että kyseiset rikkomiset on virallisesti todettava sovellettavilla menettelyillä ja sillä edellytyksellä, että vahinkoa kärsineiden osapuolten edut ovat suoraan kyseessä;

2.  katsoo siten, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä on oltava säädöksiä tehokkaista siviilioikeudellisista menettelyistä, joiden avulla voidaan vaatia korvausta kilpailuoikeuden rikkomisista aiheutuneista vahingoista;

3.  katsoo, että kaikkiin komission aloitteisiin, jotka koskevat uhrien oikeutta vaatia vahingonkorvauksia kansallisissa tuomioistuimissa, on liityttävä vaikutusten arviointi, jossa arvioidaan aloitteen oikeusperusta ja se, onko se toissijaisuus- ja oikeasuhteisuusperiaatteen mukainen, ja niissä on heijastuttava hienovarainen tasapaino vuosisatoja kestäneestä erilaisten oikeusjärjestelmien kehityksestä kaikkialla EU:n alueella;

4.  vaatii niitä jäsenvaltioita, joiden kansalaisilla ja yrityksillä ei vielä ole kyseistä tehokasta oikeutta vaatia korvausta menetyksistään, mukauttamaan siviiliprosessioikeutensa vastaavasti;

5.  vaatii jäsenvaltioita hyväksymään sen, että kilpailuoikeuden rikkominen, jonka kilpailuviranomainen on ensin saanut ja todennut ja joka on sitten lopullisesti todettu ja vahvistettu mahdollisessa kanteessa, muodostaa automaattisesti prima facie -todisteen siviiliprosesseissa, jotka koskevat samoja asioita, edellyttäen, että vastaajalla on ollut asianmukainen mahdollisuus puolustaa itseään hallinnollisessa menettelyssä;

6.  korostaa myös, että jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon, että "passing on defence" ‑periaatteeseen turvautuminen on turhaa, kun on kyse vahinkojen laajuuden ja syy-yhteyden määrittämisestä;

7.  kehottaa komissiota työskentelemään läheisesti jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa madaltaakseen rajat ylittäviä esteitä, jotka estävät EU:n kansalaisia ja yrityksiä esittämästä rajat ylittäviä vahingonkorvausvaatimuksia tapauksissa, joissa jäsenvaltioissa on rikottu yhteisön kilpailuoikeutta; katsoo, että komission on tarvittaessa ryhdyttävä oikeustoimiin tällaisten esteiden poistamiseksi;

8.  ehdottaa, että korvausvaatimukseen sovellettava kanneaika kilpailuoikeuden rikkomistapauksessa päättyy ajankohtana, jolloin komissio tai kilpailuviranomainen yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa käynnistää rikkomista koskevan tutkinnan;

9.  katsoo lisäksi, että kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutuvia vahinkoja koskevat kanteet eivät edellytä erityistuomioistuimia, ellei asiasta säädetä jäsenvaltioiden oikeusmenettelyissä;

10. katsoo, että kaikkien ehdotettujen välineiden on oltava täysin jäsenvaltioiden julkisen politiikan mukaisia varsinkin kun on kyse rankaisevista korvauksista;

11. pitää epäasianmukaisena mukauttaa yhteisön tasolla jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, joka koskee asiakirjoihin perustuvaa näyttöä ja todistustaakkaa vahingonkorvausvaateita koskevissa siviiliprosesseissa, EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan mukaisesti;

12. pitää myös tarpeettomana keskustella ja määrätä yhteisön tasolla asiantuntijoiden nimeämisen sekä syy-yhteyttä koskevan laillisen vaatimuksen ja joukkokanteen nostamisen mahdollisuuden selvittämisen tarpeesta, koska nämä näkökohdat voidaan katsoa kansallisten oikeusjärjestelmien perinteisiin juurtuneiksi;

13. katsoo, että sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) annettavan asetuksen pitäisi olla tyydyttävä ratkaisu, mutta jos kilpailuoikeuden vastainen käytäntö haittaa kilpailua useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa, olisi harkittava asianomaisen erityissäännön sisällyttämistä asetukseen;

14. katsoo, että komissiolla ei ole oikeutta määrätä yksipuolisesti edeltä käsin mihin markkinoihin kohdistaa kilpailuoikeuden rikkomista koskevat asianomaiset julkiset täytäntöönpanotoimet ja että kaikki mahdollisesti toteutettavat toimet edellyttävät Euroopan parlamentin ja neuvoston poliittista tukea.

ASIAN KÄSITTELY

Otsikko	Vihreä kirja yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista
Menettelynumero	2006/2207(INI)
Asiasta vastaava valiokunta	ECON
Lausunnon antanut valiokunta   Ilmoitettu istunnossa (pvä)	JURI 7.9.2006
Tehostettu yhteistyö – ilmoitettu istunnossa (pvä)	JURI 7.9.2006
Valmistelija   Nimitetty (pvä)	Bert Doorn 30.5.2006
Alkuperäinen valmistelija
Valiokuntakäsittely	12.9.2006		3.10.2006	21.11.2006	27.2.2007
Hyväksytty (pvä)	27.2.2007
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	21 0 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Wolfgang Bulfon, Bert Doorn, Giuseppe Gargani, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Klaus-Heiner Lehne, Katalin Lévai, Hans-Peter Mayer, Manuel Medina Ortega, Hartmut Nassauer, Aloyzas Sakalas, Diana Wallis, Rainer Wieland, Jaroslav Zvěřina
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Mladen Petrov Chervenyakov, Adeline Hazan, Barbara Kudrycka, Eva Lichtenberger, Michel Rocard, József Szájer, Jacques Toubon
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)	Toine Manders
Huomautuksia (saatavilla vain yhdellä kielellä)	...

• [1]  Asia C-453/99, tuomio 20. syyskuuta 2001, [2000] ECR I-6297.

ASIAN KÄSITTELY

Otsikko

Vihreä kirja yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista

Menettelynumero

2006/2207(INI)

Asiasta vastaava valiokunta   Luvasta ilmoitettu istunnossa (pvä)

ECON 7.9.2006

Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto   Ilmoitettu istunnossa (pvä)

ITRE 7.9.2006

JURI 7.9.2006

IMCO 7.9.2006

Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa   Päätös tehty (pvä)

ITRE 20.2.2006

IMCO 13.9.2006

Tehostettu yhteistyö   Ilmoitettu istunnossa (pvä)

JURI 7.9.2006

Esittelijä(t)   Nimitetty (pvä)

Antolín Sánchez Presedo 17.1.2006

Alkuperäinen esittelijä

Valiokuntakäsittely

19.4.2006

21.11.2006

19.12.2006

23.1.2007

Hyväksytty (pvä)

27.3.2007

Lopullisen äänestyksen tulos

+ - 0

22 18 1

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Zsolt László Becsey, Pervenche Berès, Sharon Bowles, Udo Bullmann, Ieke van den Burg, David Casa, Jonathan Evans, Elisa Ferreira, José Manuel García-Margallo y Marfil, Jean-Paul Gauzès, Robert Goebbels, Donata Gottardi, Karsten Friedrich Hoppenstedt, Gunnar Hökmark, Sophia in 't Veld, Othmar Karas, Piia-Noora Kauppi, Guntars Krasts, Astrid Lulling, Hans-Peter Martin, Gay Mitchell, Cristobal Montoro Romero, Joseph Muscat, Joop Post, John Purvis, Alexander Radwan, Bernhard Rapkay, Heide Rühle, Manuel Antolín Sánchez Presedo, António dos Santos, Olle Schmidt, Peter Skinner, Cristian Stănescu, Margarita Starkevičiūtė, Ivo Strejček.

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Harald Ettl, Werner Langen, Klaus-Heiner Lehne, Thomas Mann, Gianni Pittella, Adina-Ioana Vălean.

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

Jätetty käsiteltäväksi (pvä)

10.4.2007

Huomautuksia (saatavilla vain yhdellä kielellä)