MIETINTÖ Lissabonin sopimuksesta

    29.1.2008 - (2007/2286(INI))

    Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
    Esittelijät: Richard Corbett ja Íñigo Méndez de Vigo

    Menettely : 2007/2286(INI)
    Elinkaari istunnossa
    Asiakirjan elinkaari :  
    A6-0013/2008
    Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
    A6-0013/2008
    Hyväksytyt tekstit :

    EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

    Lissabonin sopimuksesta

    (2007/2286(INI))

    Euroopan parlamentti, joka

    –   ottaa huomioon 13. joulukuuta 2007 allekirjoitetun Lissabonin sopimuksen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta,

    –   ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen sellaisina kuin ne ovat muutettuina Euroopan yhtenäisasiakirjalla sekä Maastrichtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimuksilla,

    –   ottaa huomioon 12. joulukuuta 2007 annetun perusoikeuskirjan[1],

    –   ottaa huomioon Euroopan unionin tulevaisuudesta 15. joulukuuta 2001 annetun Laekenin julistuksen[2],

    –   ottaa huomioon Roomassa 29. lokakuuta 2004 allekirjoitetun sopimuksen Euroopan perustuslaista,

    –   ottaa huomioon Euroopan unionin perustuslakiprosessin etenemissuunnitelmasta 7. kesäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman[3] ja hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumisesta 11. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman[4],

    –   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

    –   ottaa huomioon perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön sekä aluekehitysvaliokunnan, ulkoasiainvaliokunnan, kehitysyhteistyövaliokunnan, kansainvälisen kaupan valiokunnan, budjettivaliokunnan, teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan lausunnot (A6‑0013/2008),

    A. ottaa huomioon, että Euroopan unionin kehittymisellä on ollut viimeisten 50 vuoden aikana merkittävä rooli rauhan ja vakauden alueen luomisessa sodan runtelemassa maanosassa, demokratian, vapauden ja kansalaisten oikeuksien lujittamisessa sekä vaurauden, yhteisvastuullisuuden ja hyvinvoinnin lisäämisessä perustamalla talous- ja rahaliitto ja maailman suurimmat sisämarkkinat, joilla noudatetaan sosiaalisia normeja, ympäristönsuojelua ja kuluttajansuojaa ja rehellistä kilpailua koskevia yhteisiä sääntöjä, jonka lisäksi unionin kehitys on mahdollistanut jäsenvaltioiden yhteistyön kansalliset rajat ylittävien kysymysten käsittelyssä sekä Euroopan painoarvon lisäämisen maailmanpolitiikassa,

    B.  ottaa huomioon, että yleisesti on tunnustettu tarve uudistaa ja vahvistaa unionin rakenteita tähänastisten saavutusten lujittamiseksi sekä 27:n ja mahdollisesti sitäkin useamman jäsenvaltion muodostaman unionin toimintakyvyn tehostamiseksi, jotta voitaisiin vastata uusiin yhteisiin haasteisiin ja lisätä demokraattista vastuuta unionissa,

    C. ottaa huomioon, että mainittuun tarpeeseen perustuivat ne peräkkäiset uudistukset – kuten Maastrichtin sopimus, joka merkitsi käännekohtaa Euroopan yhdentymisessä talous- ja rahaliiton perustamisen sekä ensisijaisesti taloudellisesta yhteisöstä poliittiseen unioniin siirtymisen myötä – joiden puitteissa on muokattu unionin institutionaalista kehystä ja jotka johtivat aikanaan Laekenin julistukseen, joka puolestaan avasi tien uudenlaiselle, valmistelukunnissa tehtävään työhön eikä enää yksinomaan hallitustenvälisiin konferensseihin nojaavalle uudistamisprosessille,

    D. ottaa huomioon, että sopimuksen Euroopan perustuslaista laati kahdesta kunkin kansallisen parlamentin edustajasta, kuudestatoista Euroopan parlamentin jäsenestä, kahdesta Euroopan komission edustajasta sekä yhdestä kunkin kansallisen hallituksen edustajasta koostuva valmistelukunta, joka pääsi julkisen käsittelyn kautta yksimielisyyteen sopimusluonnoksesta, josta vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi ei juurikaan poikennut, kun taas myöhempi Lissabonin sopimus, johon ei sisällytetty eräitä perustuslain osatekijöitä, aikaansaatiin perinteisemmin hallitustenvälisin työmenetelmin kuitenkin siten, että sen laatimiseen osallistui täysipainoisesti kolme Euroopan parlamentin edustajaa,

    E.  ottaa huomioon, että valtaosa unionin kansalaisten vaaleilla valitsemista edustajista Euroopan parlamentissa kannatti aiempia pyrkimyksiä uudistaa unionia korvaamalla perussopimukset perustuslailla[5], jonka kaksi kolmannesta jäsenvaltioista ratifioi mutta jonka kaksi (Ranska ja Alankomaat) hylkäsi, ja että tästä lähestymistavasta luovuttiin harkinta-ajan jälkeen, jolloin tuli selväksi, ettei tarvittavaa kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntää voitaisi saavuttaa, ja sen sijaan päätettiin vain tarkistaa perussopimuksia,

    F.  ottaa huomioon, että vaikka uudessa sopimuksessa onkin huomioitu, tosin erilaisessa muodossa, monet perustuslakisopimuksessa hahmotellut käytännön mukautukset unionin toimielinrakenteeseen, menettelytapojen muutos johti kunnianhimoisten tavoitteiden madaltamiseen, monien perustuslain elementtien hylkäämiseen, eräiden uusien mekanismien käyttöönoton viivästymiseen sekä yksittäisiä jäsenvaltioita koskevien erityismääräysten sisällyttämiseen perussopimuksiin,

    G. ottaa kuitenkin huomioon, että kaikki kansalliset hallitukset ovat suostuneet uuteen sopimukseen, mikä osoittaa, että jäsenvaltioiden vaaleilla valitut hallitukset katsovat tämän kompromissin olevan toivottava perusta tulevaisuudessa tehtävälle yhteistyölle, ja mikä edellyttää mittavaa poliittista sitoumusta jäsenvaltioiden hallituksilta sopimuksen ratifioinnin varmistamiseksi ennen 1. tammikuuta 2009,

    H. ottaa huomioon, että on toivottavaa saada Lissabonin sopimukselle kaikkien jäsenvaltioiden ratifiointi vuoden 2008 loppuun mennessä, jotta kansalaiset voisivat äänestää vuoden 2009 vaaleissa täysin tietoisina unionin uudesta institutionaalisesta kehyksestä,

    Unionin tulevaisuuden kannalta myönteinen kehitysaskel

    1.  toteaa johtopäätöksenä, että Lissabonin sopimus merkitsee kaiken kaikkiaan huomattavaa parannusta olemassa oleviin sopimuksiin, ja se lisää unionin demokraattista vastuuta ja päätöksentekokykyä (vahvistamalla Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien roolia) ja kansalaisten oikeuksia suhteessa unioniin sekä tehostaa unionin toimielinten toimintaa;

    Demokraattisen vastuun lisääminen

    2.  pitää myönteisenä, että kansalaiset voivat paremmin valvoa unionin toimintaa lisääntyneen demokraattisen vastuun ja päätöksentekokyvyn myötä etenkin seuraavien parannusten ansiosta:

    (a)  Euroopan unionin lainsäädännön hyväksyntä edellyttää tiiviimpää parlamentaarista valvontaa kuin missään muussa ylikansallisessa tai kansainvälisessä järjestelmässä:

    –  muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaiken eurooppalaisen lainsäädännön hyväksyntä edellyttää sekä (kotimaansa parlamentille vastuussa olevista kansallisista ministereistä koostuvan) neuvoston että (suorilla vaaleilla valituista jäsenistä koostuvan) Euroopan parlamentin yhdenvertaista hyväksyntää;

    –  kansallisten parlamenttien roolia unionin lainsäädännön ennakkotarkastuksessa vahvistetaan, koska niille toimitetaan kaikki EU:n lainsäädäntöehdotukset hyvissä ajoin keskusteltavaksi kansallisten ministerien kanssa ennen neuvoston kannan hyväksymistä, jonka lisäksi jäsenvaltioiden parlamentit saavat oikeuden vaatia sellaisten ehdotusten uutta käsittelyä, joiden ne eivät katso noudattavan toissijaisuusperiaatetta;

    (b)  Euroopan parlamentti valitsee komission puheenjohtajan Eurooppa-neuvoston tekemän ehdotuksen pohjalta, jonka osalta neuvosto ottaa huomioon Euroopan parlamentin vaalit;

    (c)  unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittää sekä Eurooppa-neuvosto että komission puheenjohtaja, ja komission jäsenenä myös häneen sovelletaan parlamentissa samanlaista virkaanasettamismenettelyä kuin muihin komission jäseniin;

    (d)  otetaan käyttöön uusi, yksinkertaisempi ja demokraattisempi talousarviomenettely, johon sisältyy vain yksi käsittely; pakollisten ja ei-pakollisten menojen välinen erottelu lopetetaan, mikä takaa parlamentin ja neuvoston välisen täyden yhdenvertaisuuden koko vuotuisen talousarvion hyväksymisen osalta, ja parlamentille annetaan lisäksi oikeus antaa suostumuksensa oikeudellisesti sitovalle monivuotiselle rahoituskehykselle;

    (e)  komissiolle uskotun lainsäädäntövallan käytön demokraattista valvontaa vahvistetaan uuden valvontajärjestelmän avulla, jossa Euroopan parlamentti tai neuvosto voi joko peruuttaa komission päätökset tai peruuttaa lainsäädäntövallan siirron;

    (f)   Euroopan parlamentin suostumus tarvitaan useiden unionin allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten tekemiseksi, mukaan lukien sopimukset, jotka koskevat tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen alaisiin aloihin unionin sisäisellä tasolla;

    (g)  neuvosto kokoontuu julkiseen istuntoon keskustellakseen lainsäädäntöluonnoksista ja äänestääkseen niistä, ja kansalaiset voivat näin seurata maansa hallituksen toimia neuvostossa;

    (h)  virastojen ja etenkin Europolin ja Eurojustin parlamentaarista valvontaa lisätään;

    (i)   alueiden komitealle annetaan mahdollisuus nostaa kanne Euroopan unionin tuomioistuimessa, sen jäsenten toimikautta jatketaan viiteen vuoteen ja sen suhteet Euroopan parlamenttiin määritellään selkeämmin;

    (j)   perussopimusten tarkistusmenettely tulee olemaan aiempaa avoimempi ja demokraattisempi, sillä Euroopan parlamentti saa oikeuden esittää muutosehdotuksia ja ehdotettujen tarkistusten tutkinnasta vastaa valmistelukunta, jossa ovat edustettuina kansalliset parlamentit ja Euroopan parlamentti, paitsi siinä tapauksessa, että parlamentti katsoo valmistelukunnan koolle kutsumisen olevan tarpeetonta, ja otetaan käyttöön uudet yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt perussopimusten tiettyjen määräysten tarkistamiseksi yksimielisellä päätöksellä ja kansallisten parlamenttien hyväksynnällä;

    Arvojen vahvistaminen, kansalaisten oikeuksien lisääminen ja toimintaperiaatteiden selkeyttäminen

    3.  pitää myönteisenä kansalaisten oikeuksien vahvistamista seuraavien parannusten myötä:

    (a)  EU:n perusoikeuskirjasta, jossa kirjataan ajanmukaisella tavalla kansalaisoikeudet sekä poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet tulee oikeudellisesti sitova; perusoikeuskirja tarjoaa EU:n kansalaisille oikeudellisen suojan ja varmistaa, että kaikkien unionin oikeudellisten säännösten ja sen toimielinten toimien sekä EU:n lainsäädäntöön perustuvien toimien on noudatettava näitä normeja ja samalla toissijaisuusperiaatetta;

    (b)  unioni jättää hakemuksen Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymiseksi, joten kansalaisten oikeuksien kunnioittamista valvotaan ulkoisesti myös unionissa samoin kuin sen jäsenvaltioissa;

    (c)  uudet säännökset helpottavat kansalaisten ja kansalaisyhteiskuntaa edustavien järjestöjen osallistumista unionin sisäisiin keskusteluihin; vuoropuhelua työmarkkinaosapuolten sekä kirkkojen, uskonnollisten yhteisöjen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen kanssa rohkaistaan;

    (d)  unionin kansalaisille annettu aloiteoikeus sallii kansalaisten tehdä ehdotuksia asioista, joissa heidän mielestään tarvitaan unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi;

    (e)  yksittäisten kansalaisten oikeussuojaa parannetaan, koska Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa laajennetaan vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen liittyviin kysymyksiin sekä Eurooppa-neuvoston, Euroopan keskuspankin ja EU:n erillisvirastojen toimintaan, samalla kun parannetaan luonnollisten ja oikeushenkilöiden mahdollisuuksia saada tietoa sen menettelyistä;

    4.  pitää myönteisenä, että sopimuksessa vahvistetaan aiempaa selvemmin ja näkyvämmin kaikille jäsenvaltioille yhteiset arvot, joille unioni perustuu, samoin kuin unionin tavoitteet ja sen toimintaa ohjaavat periaatteet sekä suhteet jäsenvaltioihin:

    (a)  unionin toimivallan rajat suhteessa jäsenvaltioihin määritellään selkeästi ja ne perustuvat periaatteeseen, jonka mukaan toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille;

    (b)  painotetaan entistä paremmin kansalaisten kannalta mitä ilmeisimmin hyödyllisiä politiikkoja: sopimukseen sisältyy uusia yleisesti sovellettavia määräyksiä, jotka liittyvät korkean työllisyystason edistämiseen, riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen, korkeatasoiseen koulutukseen ja terveyden korkeatasoiseen suojeluun, kaikenlaisen syrjinnän poistamiseen sekä naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseen; uusilla määräyksillä vahvistetaan kestävän kehityksen edistämistä ja ympäristönsuojelua, mukaan lukien ilmastonmuutoksen torjunta, sekä yleishyödyllisten palvelujen kunnioittamista; myös taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus vahvistetaan sopimuksessa uudelleen unionin tavoitteeksi;

    (c)  sekaannus ilmaisujen "Euroopan yhteisö" ja "Euroopan unioni" välillä poistuu, koska Euroopan unionista tulee yksi ainoa oikeudellinen yksikkö ja rakenne;

    (d)  solidaarisuuslauseke jäsenvaltioiden välillä merkitsee, että kansalaiset voivat odottaa saavansa apua unionin muista osista terrori-iskun, luonnonkatastrofin tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden seurauksena;

    (e)  sopimuksessa vahvistetaan unionin toimielinjärjestelmän erityisluonne, sillä jäsenvaltiot siirtävät unionin toimielimille sellaiset valtuutensa, joita ne uskovat käytettävän paremmin yhteisten mekanismien puitteissa, samalla kun siinä annetaan mahdollisten epäilysten poistamiseksi riittäviä takeita siitä, että unionista ei tule keskitettyä kaikkivoipaa supervaltiota:

    –  velvollisuus kunnioittaa jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja perustuslaillisia perusrakenteita, myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta sekä niiden keskeisiä valtion tehtäviä, erityisesti niitä, joiden tavoitteena on valtion alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, yleisen järjestyksen ylläpitäminen sekä kansallisen turvallisuuden takaaminen;

    –  annetun toimivallan periaate (jonka mukaan unionilla on vain jäsenvaltioiden sille antama toimivalta), toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate;

    –  jäsenvaltioiden osallistuminen unionin päätöksentekojärjestelmään ja suostuminen siihen tehtäviin mahdollisiin muutoksiin;

    –  jokaisen jäsenvaltion oikeus erota halutessaan unionista tunnustetaan;

    Toiminnan tehostaminen

    5.  pitää myönteisenä, että uuden sopimuksen myötä unionin toimielimet voivat toteuttaa tehtäviään tehokkaammin, erityisesti koska

    (a)  niiden alojen määrä kasvaa merkittävästi, joista hallitukset päättävät neuvostossa yksimielisen päätöksen sijasta määräenemmistöllä, minkä ansiosta 27 jäsenvaltion unioni voi toimia entistä useammilla aloilla ilman, että sen toimintaa estetään veto-oikeudella;

    (b)  uusi kaksoisenemmistöön perustuva äänestysjärjestelmä helpottaa päätöksentekoa neuvostossa;

    (c)  Eurooppa-neuvostosta tulee Euroopan unionin täysivaltainen toimielin ja sen kuuden kuukauden kiertävän puheenjohtajakauden sijaan jäsenet valitsevat puheenjohtajan kahden ja puolen vuoden kaudeksi, mikä lisää neuvoston työn valmistelun johdonmukaisuutta ja työn jatkuvuutta;

    (d)  komission jäsenmäärä lasketaan vuodesta 2014 lähtien kahteen kolmannekseen jäsenvaltioiden lukumäärästä, mikä parantaa komission toimintakykyä ja selventää entisestään, että komission jäsenet edustavat unionin etua kotimaansa edun asemesta, ja samalla vuorottelujärjestelmä takaa edelleen kaikkien jäsenvaltioiden tasavertaisen osallistumisen;

    (e)  unionin näkyvyys ja sen kapasiteetti globaalina toimijana paranevat merkittävästi:

    –  unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja ulkosuhteista vastaavan komission jäsenen virat, jotka aiheuttavat päällekkäistä työtä ja sekaannusta, yhdistetään komission varapuheenjohtajan/ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan viraksi, joka toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana ja jolla on oikeus puhua unionin nimissä asioista, joista sillä on yhteinen kanta, mikä takaa unionin ulkoisten toimien aiempaa suuremman johdonmukaisuuden;

    –  tulee olemaan ainoastaan yksi yhtenäinen ulkoisen toiminnan yksikkö, jossa on virkamiehiä sekä komissiosta, neuvostosta että kansallisista ulkosuhdehallinnoista ja jonka neuvosto voi perustaa vain komission suostumuksella ja parlamentin kuulemisen jälkeen; yksikköä johtaa komission varapuheenjohtaja tai korkea edustaja ja joka mahdollistaa entistä suuremman yhdenmukaisuuden unionin ulkopolitiikan määrittämisessä ja toteuttamisessa;

    –  unionin valmiuksia kehittää yhteisiä rakenteita turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla vahvistetaan muun muassa sisällyttämällä lauseke, jonka myötä tarjotaan apua ja tukea aseellisen hyökkäyksen sattuessa, samalla kun varmistetaan tarvittava joustavuus, jonka ansiosta voidaan huomioida jäsenvaltioiden erilainen suhtautuminen näihin kysymyksiin;

    (f)   lainsäädäntö- ja täytäntöönpanovälineiden välistä eroa selkeytetään, ja säädösvallan siirron nojalla annettavien säädösten uusi määritelmä mahdollistaa unionin lainsäädännön yksinkertaistamisen ja virtaviivaistamisen;

    (g)  pilarirakenteesta luopuminen mahdollistaa toimien yhdenmukaistamisen unionin eri toimialoilla yksinkertaistettujen mekanismien ja välineiden avulla, vaikkakin ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityisluonne edellyttää näillä aloilla erityisiä menettelyjä;

    (h)  vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alan toiminnan tavoitteet ovat aiempaa kunnianhimoisempia ja menettelyt tehokkaampia, koska tällä alalla ei enää käytetä erillisiä hallitusten välisiä välineitä tai menettelyjä ja toimia ryhdytään valvomaan oikeudellisesti, mikä antaa toivoa konkreettisesta edistymisestä oikeus-, turvallisuus- ja maahanmuuttokysymyksissä;

    (i)   unionin tavoitteet ja toimivalta ilmastonmuutoksen, lasten oikeuksien, naapuruuspolitiikan, humanitaarisen avun, energian (mukaan lukien sopimukseen kuuluva viittaus jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuullisuuteen tällä alalla), avaruusalan, tutkimuksen, matkailun, urheilun, kansanterveyden ja pelastuspalvelujen suhteen määritellään selkeämmin; yhteinen kauppapolitiikka tunnustetaan unionin yksinomaiseksi toimivallaksi;

    (j)   monien muiden kysymysten osalta tehokkaampien päätöksentekomenettelyjen soveltaminen on mahdollista heti kun siihen on poliittista tahtoa;

    (k)  joustaviin järjestelyihin turvautumista helpotetaan siinä tapauksessa, että kaikki jäsenvaltiot eivät halua tai voi edetä tiettyjen toimintalinjojen mukaisesti yhtaikaa;

    Huolenaiheet

    6.  on tietoinen laajalti esiintyvästä pahoittelusta sen suhteen, että Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten seurauksena sopimuksen aikaansaamiseksi 27 jäsenvaltion kesken on jouduttu

    –    hylkäämään perustuslaillinen toimintamalli ja eräät sen piirteet, kuten kansalaistensa ja jäsenvaltioiden tahtoon perustuva unioni, yksi yhtenäinen teksti, lainsäädännöllisiä välineitä määrittävät selkeämmät termit, lipun ja hymnin sisällyttäminen perustamissopimukseen sekä korkean edustajan tittelin sijaan käytettävä titteli "ulkoministeri";

    –    lykkäämään uuden sopimuksen tärkeiden osatekijöiden toteuttamista, kuten uuden äänestysjärjestelmän käyttöönottoa neuvostossa (johon liittyy erityisiä säännöksiä äänestysten lykkäämiseksi, jotka tunnetaan nimellä "Ioanninan kompromissi"), sekä lisäämään rajoittavia mekanismeja eli eräänlaisia "hätäjarruja" tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen joillakin toimivalta-aloilla;

    –    sisällyttämään sopimukseen tiettyjä yksittäisiä jäsenvaltioita koskevia määräyksiä, kuten suostumusjärjestelmän ("opt-in") laajentaminen kahden jäsenvaltion osalta poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeuteen, perusoikeuskirjan soveltamista kahden jäsenvaltion sisäiseen lainsäädäntöön rajoittava pöytäkirja sekä yhdelle jäsenvaltiolle alenevan suhteellisuuden periaatteesta poiketen myönnetty ylimääräinen paikka parlamentissa;

    –    muuttamaan monien sopimuskohtien tai siihen liitettyjen pöytäkirjojen ja julistusten sanamuotoa, mikä on johtanut perustelemattomaan negatiiviseen äänensävyyn, joka luo vaikutelman unioniin ja sen toimielimiin kohdistuvasta epäluottamuksesta ja joka lähettää siten vääränlaisen signaalin suurelle yleisölle;

    Päätelmät

    7.  kannattaa sopimusta ja korostaa sen tarvetta, että kaikki unionin jäsenvaltiot ratifioivat sen hyvissä ajoin, jotta se voisi tulla voimaan 1. tammikuuta 2009;

    8.  uskoo Lissabonin sopimuksen luovan vakaat puitteet, jotka mahdollistavat unionin tulevan jatkokehityksen;

    9.  on tietoinen, että aiempia sopimuksia muuttava sopimus on väkisinkin kodifioitua sopimusta epäselvempi ja vaikeaselkoisempi; vaatii siksi Lissabonin sopimuksella muutettujen konsolidoitujen sopimusten pikaista julkistamista, sillä ne tarjoaisivat kansalaisille entistä selkeämmän perusasiakirjan unionista;

    10. toistaa pyyntönsä, että niin EU:n toimielimet kuin kansalliset viranomaisetkin pyrkivät vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti mahdollisuuksiensa rajoissa tiedottamaan Euroopan kansalaisille selkeästi ja puolueettomasti sopimuksen sisällöstä;

    11. kehottaa asiasta vastaavaa valiokuntaa valmistelemaan työjärjestykseen tarvittavia muutoksia ja arvioimaan tarvetta uusille täytäntöönpanotoimille;

    12. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille, neuvostolle, komissiolle ja Eurooppa-valmistelukunnan entisille jäsenille sekä varmistamaan, että parlamentin yksiköt, ulkoiset yksiköt mukaan lukien, tarjoavat yksityiskohtaista tietoa parlamentin kannasta sopimukseen.

    • [1]  7. joulukuuta 2000 allekirjoitettu Euroopan unionin perusoikeuskirja, jota koskeva julistus annettiin Strasbourgissa 12. joulukuuta 2007.
    • [2]  Laekenin Eurooppa-neuvosto, Laekenin julistus Euroopan unionin tulevaisuudesta, SN 273/01, 15.12.2001.
    • [3]  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0234.
    • [4]  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0328.
    • [5]  500 ääntä puolesta, 137 vastaan ja 40 tyhjää [12. tammikuuta 2005 annettu Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan perustuslaista tehdystä sopimuksesta (Corbettin ja Méndez de Vigon mietintö) EUVL C 247E, 6.10.2005, s. 88].

    PERUSTELUT

    Ihmiskohtaloita vuorovesi ohjaa.

    Jos noususta otat vaarin, vie se onneen,

    jos laiminlyöt sen, koko elonjuoksu

    kareihin tarttuu, turma perii kaiken.

    Aallonharjalla nyt olemme;

    jos emme tarkasti nyt virtaa seuraa,

    hukkuu laivamme ja koko lasti.

    William Shakespeare: Julius Caesar

    (suom. Eeva-Liisa Manner)

    I.    Historiaa

    1.   Euroopan yhdentymisprosessi muistuttaa hyvin vähän rauhallista lipumista myötävirtaan. Vuonna 2004 saimme yhteisesittelijöinä kunnian laatia Euroopan parlamentin mietinnön sopimuksesta Euroopan perustuslaista. Kolme vuotta myöhemmin vastuullamme on mietinnön laatiminen Lissabonin sopimuksesta, joka korvaa edellisen sopimuksen.

    Olemme ainutlaatuisessa tilanteessa, jossa meidän on ratkaistava klassinen kiista, onko mahdollista astua samaan virtaan kahdesti. Vastauksemme on kyllä, sillä vain siten voimme neuvoa parlamenttia, millä tavalla "virtaa seurataan tarkasti" etteivät "laivamme ja koko lastimme huku" näiden perustelujen alussa olevien Mannerin suomentamien Shakespearen säkeiden mukaisesti.

    Yhteisesittelijöille annettu työ edellyttää väistämättä opettajamaista otetta. Kuten vuonna 2004, tarkoituksenamme on vertailla voimassa olevia perussopimuksia Lissabonissa 13. joulukuuta 2007 allekirjoitetun ja 27 jäsenvaltiossa ratifioitavana olevan sopimuksen kanssa.

    Jotta tietäisimme minne menemme, on syytä tietää mistä tulemme: Schumanin julistus käynnisti yli puoli vuosisataa sitten kunnianhimoisen yrityksen vuosisatoja kestäneiden veljessotien repimien eurooppalaisten yhdistämiseksi yhteiseen hankkeeseen.

    Ensimmäisen Euroopan yhteisön (hiili- ja teräsyhteisö: Pariisin sopimus 18. huhtikuuta 1951[1]), joka yhdisti kuusi Länsi-Euroopan maata[2], jälkeen yhteisön rakentamistyö on ulottunut kahteenkymmeneen seitsemään Euroopan valtioon[3], ja yhteisön toiminta on laajentunut uusille aloille talousyhteisön ja atomienergiayhteisön/Euratomin (Rooman sopimukset 25. maaliskuuta 1957[4]) ja sittemmin Euroopan unionin (Maastrichtin sopimus 7. helmikuuta 1992) perustamisen myötä.

    2.   Euroopan parlamentti on aina siitä saakka, kun se alettiin valita yleisillä vaaleilla 1979, pyrkinyt demokratisoimaan, tehostamaan ja tekemään avoimemmaksi unioniksi kehittyneen yhteisön toimintaa. Hyväksyttyään 14. helmikuuta 1984 ensimmäisen luonnoksen sopimukseksi Euroopan unionista (ns. Spinellin ehdotus mietinnön esittelijän mukaan) parlamentti pani alulle uudistusten vyöryn, joka eteni seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan ja sai muodon Euroopan yhtenäisasiakirjana[5], Maastrichtin sopimuksena[6], Amsterdamin sopimuksena[7], Nizzan sopimuksena[8], sopimuksena Euroopan perustuslaista[9] ja nyt Lissabonin sopimuksena[10].

    Euroopan parlamentti on osallistunut institutionaalisten asioiden valiokunnan, josta vuonna 1999 tuli perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan valiokunta, vetämänä jokaisen vaiheen valmistelutyöhön ja tehnyt arviot eri hallitusten välisten konferenssien tuloksista (HVK)[11].

    Heti prosessin alusta lähtien parlamentti on kannattanut Euroopan unionin perustuslaillisen pohjan selkeyttämistä ja parantamista. Tämä vaatimus on tullut yhä tarpeellisemmaksi laajentumisten paineissa, jotka uhkaavat vaarantaa yhdentymisen poliittisen puolen.

    Tästä syystä Euroopan parlamentti on pyrkinyt kolmeen erilliseen mutta toisiinsa liittyvään tavoitteeseen:

    Ensinnäkin parlamentti on pyrkinyt selkeyttämään ja tarpeen mukaan vahvistamaan Euroopan unionin toimivaltuuksia ja vastuuta. Parlamentti on johdonmukaisesti vaatinut, että kun unionille annetaan toimivaltaa ja kun se sitä käyttää, on noudatettava toissijaisuusperiaatetta. Unionin pitää siis hoitaa niitä tehtäviä, mutta vain niitä tehtäviä, jotka voidaan toteuttaa yhteisellä toiminnalla tehokkaammin kuin jäsenvaltioiden erillisellä toiminnalla.

    Toiseksi parlamentti on vaatinut, että Euroopan tasolla hoidettavat tehtävät pitäisi toteuttaa tehokkaammin. Se on ollut erityisen kriittinen neuvostossa käytettyä yksimielisyysperiaatetta kohtaan sanoen, että jos on päätetty toimia yhdessä, ei ole mitään järkeä antaa jokaiselle unionin valtiolle valtaa estää päätökset. Parlamentti on myös vaatinut komissiolle vahvempaa asemaa toiminnan toteuttamisessa sitten kun siitä on sovittu, edellyttäen että varmistetaan kunnollinen seuranta ja valvonta.

    Kolmanneksi parlamentti on ajanut parempaa demokraattista valvontaa ja vastuunalaisuutta Euroopan tasolla. Tehtäviä, jotka kansalliset parlamentit ovat perussopimukset ratifioituaan siirtäneet unionille, ei pitäisi antaa yksin neuvoston eli jäsenvaltioiden ministerien hoidettaviksi. Parlamentaarisen vallan menettäminen kansallisella tasolla pitäisi korvata lisäämällä Euroopan tason parlamentaarista valtaa.

    Kun Amsterdamin ja Nizzan sopimusten laimeita ja selvästi riittämättömiä tuloksia verrattiin jäsenvaltioiden määrän kaksinkertaistumisen ja unionin syventämispyrkimyksen asettamiin haasteisiin, näkyi yhä selvemmin, että siihen saakka käytetyllä sopimusten uudistamisen metodilla ei pystytty enää saamaan todellisia vastauksia Euroopan kehittämiseen.

    Tämän huomion Euroopan parlamentti esitti jo 19. marraskuuta 1997 antamassaan päätöslauselmassa (Íñigo Méndez de Vigon ja Dimitris Tsatsosin mietintö, ks. alaviite edellisellä sivulla), joka käynnisti toden teolla poliittisen mietintätyön, joka johti vuonna 1999 neuvoston puheenjohtajavaltiona olleen Saksan aloitteesta valmistelukuntamalliin, jota sovellettiin aluksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimiseen.

    Nizzan sopimuksen allekirjoittajat, jotka olivat tietoisia sopimuksen heikkouksista, liittivät siihen julistuksen nro 23 "Julistus unionin tulevaisuudesta"[12], joka avasi tien uudelle perussopimusten uudistukselle ja joka oli alun perin tarkoitus toteuttaa vuonna 2004. Uudistusta oli tarkoitus valmistella edistämällä "laaja-alaista keskustelua kaikkien asianosaisten eli kansallisten kansanedustuslaitosten ja kaikkien julkista mielipidettä edustavien tahojen (...), kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa". Tämän oli tarkoitus tapahtua vuonna 2001 ja tähdätä sellaisen julistuksen hyväksymiseen Laekenin Eurooppa-neuvostossa, "joka sisältää prosessin jatkon kannalta tarpeellisia aloitteita".

    3.   Pyrittyään tekemään yhteistyötä kansallisten parlamenttien kanssa HVK:n valmisteluvaiheessa[13] Euroopan parlamentti osaltaan ehdotti ensimmäisenä[14] Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisen muodostaman ennakkotapauksen pohjalta, että[15] kutsutaan kokoon valmistelukunta, joka koostuu jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten, kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin ja komission edustajista ja johon otettaisiin täysivaltaisina jäseninä mukaan myös jäsenehdokasvaltioiden hallitusten ja parlamenttien edustajat.

    Perusoikeuskirjan laatinut valmistelukunta oli todellakin osoittanut, että tällainen kokoonpano pystyi laatimaan luonnoksen, jolle voitiin saada valtion- ja hallitusten päämiesten hyväksyntä. Valmistelukunnan avoimuus ja sen tasokkaat keskustelut olivat myös helpottaneet konsensuksen syntymistä, joka perustui siihen, että jokaisella oli ensin mahdollisuus esittää näkemyksensä ja sitten ymmärtää toisten kannat.

    Laekenissa 14.–15. joulukuuta 2001 kokoontunut Eurooppa-neuvosto, joka hyväksyi Laekenin julistuksen Euroopan unionin tulevaisuudesta[16], vei aloitetta eteenpäin ja määritteli valmistelukunnan työskentelyn järjestelyt ja määritteli ennen kaikkea sen toimikauden ja aihepiirit, joista valmistelukunnassa pitää keskustella. Näin Valéry Giscard d'Estaingin toimiessa puheenjohtajana ja Giuliano Amaton ja Jean-Luc Dehaenen varapuheenjohtajina Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valmistelukunnan tehtäväksi annettiin laatia luonnos sopimukseksi perustuslaista, jonka piti olla pohjana myöhemmin järjestettävän HVK:n työlle.

    Tämän seurauksena syntynyt valmistelukunta osoitti, että kyseisen metodin valitseminen oli perusteltua, sillä se kykeni esittämään 16 kuukauden päästä yhteisymmärrykseen perustuvan tekstin, joka oli tiukkojen keskusteluiden tulos ja jota oli ruokkinut myös kansalaisyhteiskunnan kanssa käyty tiivis vuoropuhelu.

    Omalta osaltaan Euroopan parlamenttikin pääsi perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntansa työn ansiosta vaikuttamaan laajasti perustuslakia koskevan sopimusehdotuksen sisältöön[17], jota HVK ei muuttanut kuin erittäin harvoissa kohdissa. Tämän HVK:n aikana parlamentti otettiin myös ensimmäistä kertaa täysimääräisesti mukaan sen työhön puhemiehensä Pat Coxin ja kahden edustajansa Íñigo Méndez de Vigon, jonka Elmar Brok sittemmin korvasi, ja Klaus Hänschin välityksellä.

    4.   Valitettavasti ratifiointiprosessi ei sujunut odotetulla tavalla: Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten kielteiset tulokset pakottivat uudelleen pohdiskeluun.

    Kesäkuussa 2005 kokoontunut Eurooppa-neuvosto määräsi harkinta-ajan, joka kestäisi vähintään yhden vuoden ja jota hyödynnettäisiin laajan keskustelun järjestämiseen kaikissa jäsenvaltioissa. Keskusteluun osallistuisivat niin kansalaiset, kansalaisyhteiskunta, työmarkkinaosapuolet, kansalliset kansanedustuslaitokset kuin poliittiset puolueetkin. Myös Euroopan unionin toimielimiä kehotettiin osallistumaan keskusteluun. Sillä aikaa ratifiointeja jatkettiin – myös kansanäänestyksen kautta.

    5.   Parlamentti puolestaan on kaikilta osin täyttänyt velvoitteensa asiassa. Se on alusta asti kannattanut syvällisen julkisen vuoropuhelun aloittamista Euroopan unionin tasolla Euroopan integraatiota koskevista pääasiallisista panoksista ja torjunut kaikki yritykset panna sopimus perustuslaista täytäntöön valikoidusti (niin kutsuttu "cherry picking"). Euroopan parlamentti antoi erityispanoksensa julkiseen vuoropuheluun ottamalla käyttöön ajatuksen parlamenttien välisistä foorumeista, joissa keskusteltaisiin Euroopan unionin tulevaisuutta käsittelevistä keskeisistä aiheista. Yhteensä kolme foorumia kokoontui ennen kesäkuussa 2007 kokoontunutta Eurooppa-neuvostoa, joka päätti kutsua hallitustenvälisen konferenssin (HVK) uudelleen koolle[18]. Niissä on pystytty vahvistamaan koko unionin kansalaisten valitsemien edustajien keskuudessa uskoa siitä, että ne ongelmat, joihin perustuslakisopimuksen odotettiin antavan vastauksen, eivät hävinneet sopimuksen ratifioinnin epäonnistuttua ja että perustuslakisopimuksen sisältämät toimielimiä koskevat uudistukset, vaikkakin erilaisessa muodossa, ovat kokonaisuudessaan elinkelpoisia ja antavat Euroopan unionille mahdollisuuden kohdata haasteita, jotka sitä uhkaavat yhä globaalimmassa maailmassa.

    Saksa palautti puheenjohtajakaudellaan toimielimiä koskevan asian unionin esityslistan ytimeen. Tästä seurannut prosessi ei luonnollisesti tyydyttänyt niitä, jotka olivat kokeneet valmistelukunnassa vallinneen vuoropuhelun ja avoimuuden, sillä tällä oli ollut tarttuva vaikutus vuoden 2004 hallitustenväliseen konferenssiin. Näin ollen, jotta asian menestymiselle olisi taattu todelliset mahdollisuudet, perustamissopimusten uudistamisten uudelleenkäynnistämistä koskevat keskustelut käytiin ensimmäisessä vaiheessa kahdenkeskisesti eli neuvoston puheenjohtajan ja kunkin jäsenvaltion välillä. On kuitenkin syytä panna merkille, että Euroopan parlamentti osallistui kuulemisiin ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijatasolla[19] ja pystyi tekemään osuutensa sen tehtävän valmistelemisesta, jonka puheenjohtajavaltio Saksa oli sille antanut kesäkuun 2007 Eurooppa-neuvostossa. Koska kyseinen edustus taattiin sihteeristötasolla parlamentin puhemiehen nimityksestä, käyttöön otettiin väliaikainen tiedotus- ja kuulemismenettely puhemiehen, perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan ja kyseisen valiokunnan poliittisten ryhmien koordinaattoreiden kesken.

    6.   Nämä valmistelevat työt mahdollistivat, että kesäkuun 2007 Eurooppa-neuvosto kutsui kokoon uuden HVK:n perussopimusten uudistusten käsittelemiseksi uudelleen ja sellaisen erittäin selkeän, tarkan ja yksityiskohtaisen mandaatin määrittelemiseksi, jonka avulla puheenjohtajavaltio Portugali pystyi ohjaamaan HVK:n työskentelyä tehokkaasti ja nopeasti.

    Yleisten asioiden neuvoston kokouksessa 23. heinäkuuta avattu HVK toimi pääasiassa kahdella tasolla. Ministeritasolla parlamenttia edusti kolme jäsentä, jotka olivat Elmar Brok, Enrique Baron Crespo ja Andrew Duff. Oikeudellisten asiantuntijoiden tasolla ryhmässä, jonka työn oli valmistellut neuvoston oikeudellinen yksikkö, parlamentilla ja komissiolla oli omat edustajansa.

    Oikeudellisten asiantuntijoiden ryhmän työskentely osoittautui ratkaisevaksi siihen, miksi HVK pääsi sopimukseen niin lyhyessä ajassa. Poliittisella tasolla HVK kokoontui vain kolme kertaa ennen Lissabonin Eurooppa-neuvostoa. Se pystyi kuitenkin ratkaisemaan tai jättämään pois monia arkaluonteisia kysymyksiä – puheenjohtajavaltio Portugali sovelsi itse asiassa menestyksellisesti periaatetta, että mandaattia ei muuteta, ellei kyse ollut kysymyksistä, joista jäsenvaltiot olivat yksimielisiä – niin, että valtioiden tai hallitusten päämiehillä ei ollut Lissabonissa neuvoteltavana kuin kaksi peruskysymystä. Niistä vain yksi koski itse perussopimusta, ja se oli uuden neuvoston määräenemmistöllä tehtävää päätöksentekoa koskevan järjestelmän määritteleminen, koska Puola oli jatkuvasti tyytymätön ei ainoastaan vuoden 2004 sopimukseen vaan myös kompromissiin, joka saatiin työläästi aikaan kesäkuun 2007 Eurooppa-neuvostossa Brysselissä. Toinen vielä avoinna oleva avainkysymys oli Euroopan parlamentin kokoonpano vuonna 2009 alkavasta vaalikaudesta lähtien, mistä – vaikka se johtunutkaan suoraan perussopimuksesta – oli tullut yksi sopimukseen pääsyn pääuhista, koska Italia vastusti kiihkeästi Euroopan parlamentin Eurooppa-neuvoston pyynnöstä laatimaa päätösehdotusta.

    Muut vielä keskusteltavina olevat kysymykset – brittien ja irlantilaisten opt-out/opt-in -vaihtoehdot entisen kolmannen pilarin alalla, parlamentin roolin turvaaminen varapuheenjohtajan ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittämisessä jne. – oli jo kaikki käytännössä saatu sovittua Eurooppa-neuvostoa edeltävänä aikana, etenkin HVK:n ministeritason kokouksessa, joka pidettiin yleisten asioiden neuvoston 15. lokakuuta Luxemburgissa pidetyn kokouksen aikana.

    Tällä tavoin valtioiden ja hallitusten päämiehet pystyivät pääsemään pikaiseen sopimukseen, sillä HVK päätettiin noin yhden aikaan aamuyöstä perjantaina 19. lokakuuta 2007.

    Näiden perustelujen toisessa osassa käsittelemme 13. joulukuuta 2007 Lissabonissa virallisesti allekirjoitetun Lissabonin sopimuksen vaikutuksia ja ansioita (tai epäkohtia).

    II.  Miten uusi perussopimus on askel eteenpäin voimassa oleviin perussopimuksiin verrattuna?

    Lissabonin sopimus tarjoaa paljon merkittäviä uudistuksia ja parannuksia voimassa oleviin perussopimuksiin. Kyse on luonnollisesti kompromissista, jossa parlamentin silmissä luovuttiin valitettavasti tietyistä seikoista, joille perustuslakisopimuksessa oli omistauduttu, jossa lykätään tiettyjen asioiden voimaantuloa ja johon on otettu mukaan erityisiä toimenpiteitä muutaman jäsenvaltion vaatimusten täyttämiseksi. Tämä oli poliittinen hinta, joka oli maksettava, jotta olisi päästy ulos kriisistä, johon Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksissä saatu kielteinen tulos oli unionin saattanut.

    1.   Paluu perussopimusten perinteiseen tarkistamiseen ja luopuminen perustuslakiajatuksesta

    1.1. Paluu perussopimusten perinteiseen tarkistamismenetelmään siten, että hyväksytään uusi sopimus, joka sisältää muutoksia voimassa oleviin perussopimuksiin, jotka pysyvät edelleen voimassa, merkitsee luopumista perustuslaista yhtenä ainoana sopimuksena, joka korvaisi kaikki voimassa olevat perussopimukset. Näin ollen paljon väittelyä aiheuttaneella kysymyksellä siitä, onko todellakin kyse perustuslaista vai perussopimuksesta, ei ole enää merkitystä. Näin vältetään hyödytön keskustelu väärästä kysymyksestä: missään vaiheessa ei ole ollut epäselvää, etteikö muodollisesti olisi kyse perussopimuksesta, joka olisi hyväksyttävä ja ratifioitava voimassa olevien säännösten mukaisesti perussopimusten muuttamiseksi. Asia ei voisi olla toisin. Mutta on myös totta, että perustuslakia koskeva sopimus olisi ominaisuuksiensa ja sisältönsä vuoksi näkyvämpi "perustuslaki". Palattaessa perinteiseen menetelmään luovutaan samalla jopa perustuslakinimestä – näin ratkaistaan kiista poliittisesti.

    Tämä lähestymistapa merkitsee myös, että tekstin yhtenäisyys rikotaan ja luovutaan jopa yksittäisen, perustuslainomaisia piirteitä sisältävän tekstin ajatuksesta, jonka tietyt henkilöt ovat katsoneet olevan liian lähellä valtion todellisuutta, jotta sitä voitaisiin soveltaa Euroopan unioniin.

    1.2. Uusi perussopimus selventää merkittävästi Euroopan unionin toimintaa ohjaavien arvojen, periaatteiden ja tavoitteiden määritelmää. Siinä vahvistetaan unionin toimivalta; sopimuksessa määritetään unionin toimielimet, esitellään päätöksentekomenettelyt ja täsmennetään säädöstyypit. Sopimuksessa määritellään muun muassa kansalaisten oikeudet suhteessa Euroopan unioniin ja siinä määrätään sopimuksen tarkistamissäännökset. Näin olleen voidaan sanoa, että perussopimukset, joiden pohjalle unioni on perustettu, muodostavat jonkinlaisen "perustuslain", kun tarkoitetaan perustuslain sisällöllistä merkitystä. Loppujen lopuksi perustuslain tehtävänähän on määrittää toimivaltuuksien käytön ehdot ja rajoitukset poliittisen kokonaisuuden sisällä ja taata kansalaisten oikeudet, mikä uudessa sopimuksessa toteutuukin. Mutta se tosiasia, että kyseisen käsitteen virallistamisyritys torjuttiin, merkitsee sitä, että kansalaiset eivät halunneet antaa unionille perustuslakia muodollisessa tai juhlallisessa muodossa, toisin sanoen poliittisesti laajemmin tunnetussa muodossa. Tämä on merkittävä ero verrattuna perustuslakisopimukseen.

    1.3. Todellisuudessa Euroopan unionilla on jo sisältönsä puolesta, voimassa olevien perussopimusten muodossa "perustuslaki", joka sisältyy niihin perussopimuksiin, joiden pohjalle unioni on perustettu. Tämä vastaa mitä tahansa poliittista yhteisöä, jolla on perustuslaki. Kun perussopimuksia yksinkertaistetaan tekemällä niiden rakenteesta ymmärrettävämpi, tehdään siis merkittävä askel järjestelmän selventämiseksi ja sen muuttamiseksi avoimemmaksi ja ymmärrettävämmäksi kansalaisten silmissä. Kuitenkin valittu menetelmä – perussopimus, joka sisältää kahteen voimassa olevaan perussopimukseen tehtyjä muutoksia – tekee tekstistä kansalaisten kannalta käsittämättömän. On ehdottomasti laadittava konsolidoitu versio.

    1.4. On näin ollen selvää, että jäsenvaltiot halusivat työntää syrjään pelon – vaikkakin perusteettoman – siitä, että perustuslain antaminen unionille merkitsisi tien avaamista keskusjohtoisen supervaltion luomiselle, mikä olisi kansallisvaltioiden väistämätön loppu ja muuttaisi Euroopan unionin luonnetta. Parlamentti, joka on prosessin alusta asti vankasti puhunut sen puolesta, että unionille olisi saatava perustuslaki, on tietoinen, että kyseisen pelon yhteydessä ei oteta huomioon perustuslakia perusnormina, jonka avulla pidetään kurissa toimivallan käyttöä koko poliittisessa yhteisössä (ellei haluta kieltää unionin poliittista luonnetta). Muutoin esimerkkien joukossa on monia kansainvälisiä järjestöjä, joiden perustamisasiakirjaa kutsutaan nimenomaan perustuslaiksi. Näistä mainittakoon Kansainvälinen työjärjestö (ILO), Maailman terveysjärjestö (WHO) tai Maailman postiliitto (UPU). Näin laadittuna perustuslain käsite tarjoaisi jopa muodollisen takuun jäsenvaltioille ja kansalaisille unionin toiminnan mahdollisia häiriytymisiä vastaan. Huolimatta siitä, että näin löydettiin ulospääsy toimielimiä koskevasta umpikujasta jäsenvaltioiden poliittisesti vaikeassa tilanteessa, Euroopan parlamentti voi vain pahoitella luopumista perustuslaillisesta lähestymistavasta.

    1.5. Samalla tavalla yhteisesittelijät eivät voi kuin pahoitella, että unionin tunnuksia – lippua, hymniä, tunnuslausetta, euroa ja Eurooppa-päivää – ei ole otettu mukaan uuteen sopimukseen perustuslakisopimuksen lailla. Vaikka se ei merkitsekään, että näitä tunnuksia ei enää ole – ne ovat olleet olemassa jo pitkään, vaikka niitä ei ole koskaan mainittu perussopimuksissa, ja jatkavat olemassaoloaan samalla tavalla – olisi täysin loogista, että unionin oikeudellisen ja poliittisen aseman määrittelevissä teksteissä mainittaisiin ne. Tietyt jäsenvaltiot pakottivat jättämään ne pois sillä tekosyyllä, että tunnusten tunnustaminen perussopimuksissa mahdollistaisi sekaannusta unionin "valtiollisesta" luonteesta. Se, että tästä näkökannasta ei oltu läheskään yksimielisiä, näyttää tulevan osoitetuksi tunnuksia koskevalla julistuksella, jonka 16 jäsenvaltiota on liittänyt perussopimukseen (julistus 52 Euroopan unionin tunnuksista) vahvistaen, että tunnukset "ovat niille edelleen Euroopan unionin kansalaisten yhteenkuuluvuuden ja heillä unioniin olevan siteen tunnuksia". Yhteisesittelijät eivät myöskään voi muuta kuin ottaa riemuiten vastaan perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan aloitteen laatia mietinnön unionin tunnuksien käytöstä, jossa ehdotetaan muutoksia parlamentin työjärjestykseen, jotta parlamentti tehostaisi näiden tunnusten käyttöä[20].

    2.      Yksi ainoa kokonaisuus: Euroopan unioni

    2.1    Huolimatta kahden erillisen sopimuksen säilyttämisestä, erittäin merkittävästi avoimuutta sekä kansalaisten ymmärrystä Euroopan unionin olemuksesta edistää eri yksiköiden (Euroopan unioni, Euroopan yhteisö) yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi, Euroopan unioniksi[21], joka on oikeushenkilö. Tämä parantaa myös unionin kansainvälisen toiminnan tehokkuutta ja näkyvyyttä ja päättää sekavan tilanteen, jossa Euroopan unionia pidetään yhteisenä yksikkönä samalla, kun Euroopan yhteisölle, joka kattaa vain osan unionin toiminnasta, on myönnetty yksiselitteinen oikeushenkilöys[22].

    2.2    Tämä merkitsee myös, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksesta tulee sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT). Niinpä nämä kaksi perussopimusta liittyvät vastedes samaan poliittiseen yksikköön, Euroopan unioniin. Ensimmäisessä sopimuksessa (Euroopan unionista tehty sopimus, SEU) keskitytään unionin perusperiaatteisiin ja -arvoihin sekä keskeisiin toiminnallisiin näkökohtiin. Sopimuksessa Euroopan unionin toiminnasta selvitetään yksityiskohtaisesti unionin organisaatiota ja toimintaa sekä määritetään periaatteet ja tavoitteet, jotka ohjaavat unionin toimintaa kaikessa alakohtaisessa politiikassa. Lisäksi siinä määritetään yksityiskohtaisesti unionin toimivallan laajuus ja rajat kullakin toiminta-alalla. Sopimus Euroopan unionista sisältää myös kokonaisen osaston unionin ulkoisesta toiminnasta, mikä muodostaa poikkeuksen ja rikkoo huomattavasti logiikkaa, jonka mukaisesti asiat on jaettu kahteen perussopimukseen. Kyseisessä luvussa kuvaillaan yksityiskohtaisesti kaikkea yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä asioita.

    2.3.   Yhdistymiseen yhdeksi ainoaksi yksiköksi liittyy kolmen pilarin [yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP), yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa (YOS) ja Euroopan yhteisö] poistumiseen. Nämä yhdistetään unionin yhteen korpukseen, jolla on yhdet toimielinpuitteet ja jolla otetaan yleiseen käyttöön yhteisömetodi. Tämä johtuu siitä, että YUTP:n alalla (puolustus mukaan lukien) erityiset päätösmenettelyt säilyvät, niin kuin alan erityisominaisuudet edellyttävät.

    3.      Unionin arvojen, periaatteiden ja tavoitteiden selkeä määrittely

    Uudistussopimuksessa määrätään, että SEU alkaa artikloilla, joissa määritellään olemus, arvot ja periaatteet, joiden varaan unioni on perustettu, sekä tavoitteet, joihin sen pitää pyrkiä toiminnallaan.

    3.1    Euroopan unionista tehdyn muutetun sopimuksen ensimmäisessä artiklassa esitetään Euroopan rakennelman perusteet: siinä unioni määritetään jäsenvaltioiden perustamaksi unioniksi, jolle jäsenvaltiot luovuttavat toimivaltaa yhteisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Määritelmässä poiketaan näin olleen perustuslakisopimusehdotuksen määritelmästä, jolla vahvistettiin sekä kansalaisten että valtioiden tahtoon perustuva unionin kaksinkertainen olemassaolon oikeutus. Vaikka unionin kaksinkertaisen olemassaolon oikeutuksen muodollinen tunnustaminen poistuukin, sitä koskeva sisältö tulee esiin tässä ja perussopimuksissa ilmaisuna, joka on ollut olemassa vähintään Euroopan parlamentin välittömistä vaaleista lähtien.

    3.2    Euroopan unionin on pohjauduttava arvoihin, joiden on ohjattava toimielinten kaikkea toimintaa.

    Euroopan unionista tehdyn tarkistetun sopimuksen toisen artiklan mukaan nämä arvot, joihin koko Euroopan rakentaminen pohjautuu, ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Nämä arvot ovat myös peruskriteerit unionin tuleville jäsenille ja ne voivat olla perusteena sanktioiden määräämisessä niitä vakavasti ja pysyvästi loukkaaville jäsenvaltioille.

    Kyseisessä artiklassa määritetään myös periaatteet, jotka ohjaavat unionin toimintaa: moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.

    On syytä korostaa, että tässä asiassa Lissabonin sopimuksessa on seurattu tarkasti perustuslakisopimusta, niiden arvojen yhteistä jalustaa, jonka pohjalle unioni on perustettu ja joka tarjoaa riittävästi konsensusta jäsenvaltioiden välille ja joista ei varsinaisesti ole kiistelty Euroopan unionista käydyn keskustelumenettelyn aikana.

    3.3    Mitä tulee unionin tavoitteisiin, jotka tällä hetkellä ovat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklassa ja EY:n perustamissopimuksen 3 artiklassa, uudistussopimuksessa ne keskitetään Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, arvojen mainitsemisen perään. Unionin tavoitteiden määritelmää on hieman muutettu verrattuna perustuslakia koskevaan sopimukseen. Niinpä SEU:n uuden 3 artiklan mukaisesti unioni seuraa poliittisia tavoitteitaan, jotka ovat sen olemassaolon oikeutus. Nämä tavoitteet ovat pähkinänkuoressa: rauha, omien arvojen ja kansojen hyvinvoinnin edistäminen. Ne esitetään tarkemmin SEU:n kolmannessa artiklassa poliittisina, taloudellisina ja sosiaalisina tavoitteina niin unionin sisäisissä suhteissa kuin ulkosuhteissa.

    Sisäisissä asioissa unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus, toteuttaen samalla ulkorajoilla tehtäviä tarkastuksia, turvapaikkaa, maahanmuuttoa sekä rikollisuuden ehkäisyä ja torjuntaa koskevat aiheelliset toimenpiteet. Unioni muodostaa sisämarkkinat[23]. Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Se edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä. Se torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää sekä edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista suojelua, naisten ja miesten tasa-arvoa, sukupolvien välistä yhteisvastuuta ja lapsen oikeuksien suojelua. Se edistää taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta sekä jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuuta. Se kunnioittaa kulttuuriensa ja kieltensä rikkautta ja monimuotoisuutta sekä huolehtii Euroopan kulttuuriperinnön vaalimisesta ja kehittämisestä. Edelleen unioni muodostaa talous- ja rahaliiton, jonka valuutta on euro.

    Kansainvälisesti unioni lujittaa arvojaan ja etujaan ja edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta. Se edesauttaa vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien suojelua, sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä, etenkin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteiden kunnioittamista.

    Nämä tavoitteet muodostavatkin poliittisen perusohjelman, josta unionin perustaminen lähti liikkeelle. Unionin on pyrittävä tavoitteisiinsa asianmukaisin keinoin käyttäen sille perussopimuksissa annettua toimivaltaa.

    3.4.   Unionin ja jäsenvaltioiden suhteita ohjaavat periaatteet esitellään myös Euroopan unionista tehdyn muutetun sopimuksen ensimmäisissä artikloissa. Unioni sitoutuu kunnioittamaan jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä, eli niiden sisäisen politiikan perusrakenteita ja perustuslaillisia rakenteita. Unioni osoittaa näin kunnioittavansa kunkin jäsenvaltion päätöksiä vallan alueellisesta jakamisesta, aina rajojen vahvistamisesta alueelliseen tai paikalliseen itsehallintoon, yleisen järjestyksen ylläpitämisestä ja kansallisen turvallisuuden varmistamisesta. Muuten Lissabonissa saavutetussa sopimuksessa korostetaan, että "erityisesti kansallinen turvallisuus säilyy yksinomaan kunkin jäsenvaltion vastuulla[24]. Muutetun SEU:n samassa artiklassa vahvistetaan lopuksi unionin ja jäsenvaltioiden vilpittömän yhteistyön periaate yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

    Euroopan unionista tehdyn muutetun sopimuksen johdanto-osan määräyksissä vahvistetaan myös unionin toimivaltuuksien antamisen periaate (unionilla on vain ne toimivaltuudet, jotka jäsenvaltiot sille ovat myöntäneet perussopimuksissa) samoin kuin toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate ja periaatteet, jotka sääntelevät unionin toimivaltuuksien käyttöä. Lisäksi unionin toimivaltuuksien määrittämistä käsittelevä kappale on sisällytetty sopimukseen Euroopan unionin toiminnasta.

    Jotta olisi otettu huomioon sellaisten jäsenvaltioiden kanta, jotka olivat huolissaan etenkin uudistussopimuksen esittämisestä "B-versiona" perustuslakisopimuksesta, periaatetta siitä, että unionin oikeus on ensisijainen kansalliseen oikeuteen nähden, ei valitettavasti sisällytetty näkyvästi sopimuksiin, mutta se liitettiin julistukseen (julistus N:o 17). Julistuksessa muistutetaan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä koskien unionin oikeuden ensisijaisuutta ja siteerataan neuvoston oikeudellisen yksikön laatimaa lausuntoa, jonka mukaan kyseisen periaate on unionin oikeuden keskeinen periaate. Se seikka, että ensisijaisuuden periaatetta ei sisällytetä tulevaan sopimukseen, "ei millään tavoin muuta sitä, että periaate on olemassa, eikä vaikuta Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen olemassa olevaan oikeuskäytäntöön".

    3.5.   Arvot ja periaatteet muodostavat näin ollen unionin eettisen rungon, joka saa ilmaisunsa eritoten perusoikeuskirjassa. Se ei sisälly perussopimuksiin niin kuin se oli tarkoitus sisällyttää perustuslakisopimukseen, mutta se hyväksytään, sille annetaan sitova oikeusvaikutus ja se saa saman arvon kuin perussopimukset.

    Euroopan unionille annetut tavoitteet tekevät unionin olemassaolosta perusteltua ja ovat syy siihen, miksi jäsenvaltiot päättivät perustaa unionin. Tavoitteet ohjaavat unionin toimintaa. Vaikka näissä artikloissa määritetyt arvot, periaatteet ja tavoitteet eivät olekaan aivan uusia, joitakin niistä ei ole koskaan ilmaistu selvästi ja niitä ei ole koskaan järjestetty johdonmukaisesti. Kyseessä on siis tärkeä vaihe, jonka tarkoituksena on antaa kansalaisille selvä ja symbolinen yleiskatsaus siitä, mitä unioni merkitsee.

    4.      Kansalaiset Euroopan yhdentymisen ytimessä: Euroopan unionin kansalaisuus ja perusoikeuskirjan uusi asema

    Myös Euroopan unionissa tehdyn sopimuksen ensimmäisissä määräyksissä tunnustetaan Euroopan unionin kansalaisuus, joka täydentää mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta (itse asiassa jäsenvaltion kansalaisuus luo perustan Euroopan unionin kansalaisuuden tunnustamiselle). Kuitenkin ne artiklat, joissa konkreettisesti käsitellään Euroopan unionin kansalaisten oikeuksia, on siirretty sopimukseen Euroopan unionin toiminnasta[25]. Mutta tekstin valitettava jakaminen kahteen sopimukseen ei vaaranna sitä, että perussopimuksissa asetetaan kerta kerralta lähemmäksi Euroopan yhdentymisen keskustaa henkilöt, naiset ja miehet, joilla on oikeuksia ja velvoitteita, unionin kansalaiset, koska niitä he ovat ollessaan jonkin jäsenvaltion kansalaisia, ja joilla näin ollen on Euroopan unionin kansalaisuuden myötä saatuja täydentäviä oikeuksia.

    4.1    Perustuslakisopimuksessa perusoikeuskirja oli sisällytetty sen II osaan. Euroopan parlamentti oli hartaasti toivonut perusoikeuskirjan sisällyttämistä sopimukseen, ja tämä merkitsi sen tunnustamista, että Euroopan yhdentymisen ytimessä ovat henkilöt. Koska osa jäsenvaltioista vastusti perusoikeuskirjan sisällyttämistä sopimukseen vuoden 2007 HVK:ssa, asiasta luovuttiin. Suuri osa jäsenvaltioista oli kuitenkin samalla kannalla kuin Euroopan parlamentti, joka torjui kyseisen myönnytyksen, jos sopimuksissa ei tunnustettaisi perusoikeuskirjan oikeudellista sitovuutta. Niinpä Euroopan unionista tehdyn uudistetun sopimuksen 6 artiklassa todetaan: "Unioni tunnustaa oikeudet, vapaudet ja periaatteet, jotka esitetään 7 päivänä joulukuuta 2000 hyväksytyssä ja Strasbourgissa 12 päivänä joulukuuta 2007 mukautetussa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, jolla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla". Tämän muodollisuuden myötä perusoikeuskirja saa sitovan lainvoiman ja saman arvon kuin perussopimukset (vain näin sitä voidaan käyttää parametrina unionin asiakirjojen lainvoimaisuutta arvioitaessa). Perusoikeuskirja velvoittaa toisaalta omaa toimivaltaansa käyttäviä Euroopan unionin toimielimiä ja toisaalta jäsenvaltioita, mutta ainoastaan silloin, kun ne soveltavat yhteisön oikeutta. Se siis täydentää kansalaisten perusoikeuksien suojaamista suhteessa unioniin.

    4.2    Tämä ei suinkaan merkitse kansallisten lakien kansalaisille suhteessa valtioon tarjoamien perusoikeuksien suojelun vaarantamista eikä uusien toimivaltuuksien antamista salaa unionille, joka tiettyjen väitteiden mukaan voisi tällä tavoin pakottaa jäsenvaltioille omia suuntaviivojaan talous- ja sosiaalipolitiikassa. Perusoikeuskirjaan kirjattu huomautus, että perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perussopimusten muissa osissa määriteltyjä toimivaltuuksia ja tehtäviä, (perusoikeuskirjan 52 artiklan 2 kohta) on erityisen selkeä tässä suhteessa.

    4.3    Koska perusoikeuskirja ei ollut enää kiinteä osa perussopimuksia, vuoden 2007 HVK joutui – tyydyttääkseen kaikkein vastahakoisimpien jäsenvaltioiden vaatimukset – toistamaan kyseiset takuut samassa SEU:n artiklassa, jossa perusoikeuskirja tunnustetaan.

    Edes tämä ei kuitenkaan riittänyt joillekin jäsenvaltioille. Niinpä Yhdistyneen kuningaskunnan sinnikkäästä vaatimuksesta – johon Puola yhtyi matkan varrella – HVK:ssa lisättiin pöytäkirja (n:o 9), jossa käsitellään perusoikeuskirjan soveltamista Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Siinä täsmennetään, että perusoikeuskirjalla ei laajenneta tuomioistuimen eikä minkään Puolan tai Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimen toimivaltaa niin, "että se voisi todeta, että Puolan tai Yhdistyneen kuningaskunnan lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset, käytännöt tai toiminnat eivät vastaa perusoikeuksia, vapauksia ja periaatteita, jotka perusoikeuskirjassa on vahvistettu". Erityisesti sosiaalisten oikeuksien osalta (perusoikeuskirjan IV osasto) pöytäkirjassa täsmennetään, että perusoikeuskirjassa ei luoda Puolaan tai Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sovellettavia tuomioistuinten toimivaltaan kuuluvia oikeuksia, paitsi siltä osin kuin Puola tai Yhdistynyt kuningaskunta on säätänyt tällaisista oikeuksista kansallisessa lainsäädännössään (mikä muutenkin on yleinen sääntö perusoikeuskirjan tässä osastossa).

    Sen säännöksissä lähinnä vain toistetaan perusoikeuskirjassa jo vahvistetut periaatteet. Euroopan parlamentti voi vain pitää valitettavana sitä – jos näin osoittautuu käyvän – että näiden kahden jäsenvaltion kansalaiset näkevät itsensä mahdollisesti valtionsa yksityisomaisuutena eivätkä voi kaikilta osin nauttia perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien suojasta. Korostettakoon, että perusoikeuskirjassa viitataan ensi kädessä unionin omiin toimielimiin, ja se sitoo jäsenvaltioita vain siinä määrin, kuin ne panevat unionin oikeutta täytäntöön.

    4.4    On syytä pitää mielessä, että perusoikeuskirjassa esitetty oikeudet vastaavat yleisesti ottaen sitä perusoikeuksien yhteistä perustaa, jonka unioni on jo tunnustanut ja joka on ammentanut lähteensä jäsenvaltioiden perustuslaillisesta perinteestä tai Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.

    Muutetussa SEU:ssa määrätään myös uudesta askeleesta perusoikeuksien suojaamisessa Euroopan unionin tasolla määrättäessä, että unionin on liityttävä Euroopan ihmisoikeussopimukseen (jossa kaikki jäsenvaltiot ovat sopimuspuolia), mitä Euroopan parlamentti on ehdottanut kauan sitten. Asia toteutetaan Euroopan neuvoston kanssa tehtävän sopimuksen kautta. Neuvoston on tehtävä yksimielinen päätös tällaisen sopimuksen tekemisestä (kun taas perustuslakisopimus edellytti määräenemmistöpäätöstä) parlamentin kuulemisen jälkeen.

    4.5    Lisäksi voidaan mainita muitakin uudistetun sopimuksen kohtia, jotka vahvistavat kansalaisten oikeutta osallistua eurooppalaiseen poliittiseen prosessiin (kansan lainsäädäntöaloite tai kansalaisaloite: muutetun SEU:n 11 artiklan 4 kohta) tai osaltaan parantavat heidän oikeusturvaansa helpottamalla vetoamista yhteisöjen tuomioistuimeen. Parlamentti on pakostakin iloinen näistä oleellisista edistysaskeleista.

    5.      Unionin toimivallan selvä ja ymmärrettävä rajoittaminen

    5.1    Yksi tärkeimmistä kysymyksistä, joka on esitetty Lissabon sopimukseen johtaneen uudistusprosessin alusta lähtien, on "kuka tekee mitä" Euroopassa. Täsmennys on välttämätön, jotta kansalaiset voisivat hahmottaa poliittisen vastuun Euroopan tasolla. Se lisää myös unionin toiminnan tehokkuutta. Se toimii edelleen lisätakeena kaikille, jotka pelkäävät unionin toimivan liian innokkaasti.

    5.2    Muutetussa sopimuksessa säilytetään pääpiirteissään ne perustuslakisopimuksen määräykset, joissa rajoitettiin unionin toimivaltaa, mikä itse perustui nykyisiin perussopimuksiin. Koska kaksi voimassa olevaa sopimusta säilytetään muutettuina, perustuslakisopimuksen I osassa olleessa, unionin toimivaltaa käsitelleessä kappaleessa johtoajatuksena käytetystä käsitteellisestä yksiköstä on luovuttu. Vaikka unionin toimivallan harjoittamista sääntelevistä periaatteista määrätään SEU:n yleisissä määräyksissä, toimivallan eri alat sisältyvät SEUT:n I osastoon: "Unionin toimivallan jaottelu ja toimivallan alat". Vaikka kyseisillä kahdella sopimuksella on sama juridinen arvo, tällainen lähestymistapa vahingoittaa varmasti selvyyden tavoitetta kansalaisten kannalta.

    Uudistetussa sopimuksessa määritellään unionin toimivaltuudet, jotka jakautuvat kolmeen eri osaan, joilla on erilainen oikeudellinen asema ja erilainen unionin toiminnan aste: unionin yksinomainen toimivalta, jäsenvaltioiden kanssa jaettu toimivalta sekä toimivalta toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia tai täydentäviä toimia. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja talous- ja työllisyyspolitiikan yhteen sovittaminen vaativat erityisluonteensa vuoksi erityismääräyksiä, jotka jäävät tämän kolmijaon ulkopuolelle (ks. liite 1).

    Unionin toimivallan määrittäminen tällä tavoin on vallanjaon perusperiaatteen mukainen, eli unionilla on ainoastaan se toimivalta, kuin jäsenvaltiot ovat sille siirtäneet käsiteltävinä olevien perussopimusten mukaisesti, niissä esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä periaate estää jo itsessään keskusjohtoisen supervaltion syntymisen, sillä sen mukaan kaikki valta kuuluu valtiolle, paitsi jos ne siirtävät sitä unionille.

    5.3    Lissabonin sopimus ei lisää unionin toimivaltaa: ne muutamat "uudet" toimivaltuudet, joita on täsmennetty, koskevat ennen kaikkea aloja, joilla unioni toimi jo nykyisten artiklojen tai jopa EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan nojalla, mutta joille uudistetussa sopimuksessa annetaan täsmällinen oikeusperusta. Sopimukseen Euroopan unionin toiminnasta tehdyt muutokset johtuvat yleensä tarpeesta mukauttaa sen määräyksiä uusiin päätöksentekomenettelyihin ja uusiin oikeusvälineisiin (ks. kohta 7).

    5.4    Lissabonin sopimuksessa tiukennetaan lisäksi unionin velvoitetta kunnioittaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta käyttäessään omaa toimivaltaansa. Tämän varmistaminen muuten on hallitusten tehtävä neuvostossa ja parlamentissa. Näiden uudistetussa sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden määritelmät vastaavat jo nykyisissä perussopimuksissa olevia määritelmiä, mutta pöytäkirja toissijaisuusperiaatteesta ja suhteellisuusperiaatteesta sisältää uusia toimintatapoja näiden periaatteiden noudattamisen varmistamiseksi erityisesti vahvistamalla kansallisten parlamenttien roolia.

    5.5    Periaatteet liittyvät erityisesti kansallisten parlamenttien oikeuteen saada ajoissa tietoa kaikista komission lainsäädäntöehdotuksista, joiden pitää olla perusteltuja toissijaisuuden ja suhteellisuuden näkökulmasta. Näin parlamentit voivat paremmin käyttää kansallisen tason oikeuksiaan, ja tämä vahvistaa niiden kykyä vaikuttaa hallitustensa toimintaan ministerineuvostossa. Kansalliset parlamentit voivat kahdeksan viikon kuluessa esityksen toimittamisesta – perussopimukseen liitetyn pöytäkirjan mukaisesti[26] – antaa unionin toimielimille perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että kyseessä oleva esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Ns. varhainen varoitus velvoittaa komission tarkastelemaan uudelleen ehdotustaan, jos kolmasosa kansallisista parlamenteista katsoo, että ehdotus ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen.

    Tämä menettely sisältyi jo perustuslakisopimukseen, ja vuoden 2007 HVK lisäsi määräyksen, jonka mukaan jos tavallista lainsäätämisjärjestystä noudatettaessa vähintään yksinkertainen enemmistö kansallisista parlamenteista edustaa perusteltuja lausuntoja, ja jos komissio ehdotuksensa uudelleentarkastelun jälkeen päättää pitää sen voimassa, sen on esitettävä perustellussa lausunnossa syyt tähän. Kaikki tällaiset lausunnot toimitetaan unionin kahdelle lainsäätäjälle, Euroopan parlamentille ja neuvostolle, joiden on ennen ensimmäistä käsittelyä arvioitava, onko ehdotus toissijaisuusperiaatteen mukainen. Jos Euroopan parlamentti jäsentensä enemmistöllä tai neuvosto jäsenvaltioiden 55 prosentin enemmistöllä päättävät tukea kansallisten parlamenttien hylkäävää kantaa, lainsäädäntöehdotuksen käsittely päättyy.

    Samassa pöytäkirjassa annetaan jäsenvaltioille myös mahdollisuus panna vireille kanne (jos se on valtion oikeusjärjestyksen mukaista) Euroopan unionin tuomioistuimessa kansallisen parlamenttinsa tai kansallisen parlamenttinsa kamarin puolesta, jos säädöksessä ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta. Myös alueiden komitea voi panna vireille tällaisen kanteen, kun on kyse sellaisista säädöksistä, joiden antaminen edellyttää unionin perussopimusten mukaan sen kuulemista.

    Tällaiset mekanismit toimivat tärkeinä lisätakeina mahdollista unionin toimivallan harkitsematonta käyttöä vastaan ja ne antavat yhteisön lainsäädännön demokraattiselle valvonnalle lisäsyvyyttä. Ne vahvistavat myös merkittävästi kansallisten parlamenttien roolia.

    5.6    On tietenkin totta, että täydellisen kuvan saamiseksi toimivallan käytöstä käytännön tasolla, määritelmään on lisättävä SEUT:n III ja IV osan erityismääräykset, mutta yhtä lailla totta on sekin, että lukemalla nämä käsitellyt määräykset Euroopan kansalainen voi saada jo melko selvän kuvan siitä, mitä kukin tekee Euroopan unionissa. Tämä on varma parannus avoimuuden kannalta, mutta avoimuus olisi voitu tuoda vieläkin paremmin esille, jos unionin toimivaltaa käsittelevät määräykset olisi koottu SEU:n yhteen ainoaan osastoon niin kuin ne oli koottu perustuslakisopimuksen I osaan.

    5.7    Vielä voidaan tähdentää yhtenä myönteisistä elementeistä sitä, että uudistetussa sopimuksessa taataan järjestelmän joustavuus EY:n perustamissopimuksen 308 artiklaa (SEUT:n uusi 352 artikla) muistuttavalla lausekkeella, jonka mukaan neuvosto voi tarvittaessa antaa aiheelliset säännökset aloilla, joilla unionilla ei ole selvästi määritettyjä valtuuksia. Tämä joustavuuslauseke antaa jäsenvaltioille kaikki takeet: päätösten on oltava yksimielisiä, niitä voidaan tehdä ainoastaan perussopimuksissa määritetyillä politiikan aloilla, ja menettelyä käytetään ainoastaan perussopimuksissa vahvistettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Sen täytäntöönpanomenettelystä tulee yhä demokraattisempi, kun siihen vaaditaan Euroopan parlamentin hyväksyntä, ja siitä on tiedotettava hyvissä ajoin kansallisille parlamenteille ennen päätöksen tekemistä. Vuoden 2007 HVK:ssa täsmennettiin lisäksi, että kyseiseen lausekkeeseen perustuviin toimenpiteisiin ei saa sisältyä lainsäädännön yhdenmukaistamista sellaisilla aloilla, joilla perussopimukset sulkevat tämän mahdollisuuden pois. Tätä artiklaa ei myöskään saa käyttää yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvien tavoitteiden saavuttamiseen.

    6.      Uudistetut toimielimet vahvemman, demokraattisemman ja avoimemman unionin puolesta

    Eräs olennaisista kysymyksistä, johon uudistetun sopimuksen piti tuoda ratkaisu, oli unionin toimielinten mukauttaminen uuteen laajentumisen jälkeiseen tilanteeseen. Itse asiassa unionin toimielinjärjestelmä perustuu oleellisilta osiltaan edelleen samoihin rakenteisiin kuin 50 vuotta sitten, vaikka toimielinten tehtävät ovat laajentuneet huomattavasti ja jäsenvaltioiden lukumäärä on kasvanut 6:sta 27:ään. Useista peräkkäisistä hallitustenvälisistä konferensseista huolimatta merkittävimmät institutionaaliset kysymykset olivat edelleen ratkaisematta, ja Nizzassa löydetyt ratkaisut olivat epätyydyttäviä joillekin neuvottelijoille. Parlamentti puolestaan on koko ajan muistuttanut yleiselle mielipiteelle ja jäsenvaltioiden johtajille, että tarvitaan pitkälle menevä toimielinuudistus, joka antaa unionille tehokkaat, demokraattiset ja avoimet toimielimet säilyttäen samalla toimielinten välisen tasapainon ja yhteisömenetelmän, jossa komissio ehdottaa ja parlamentti sekä neuvosto päättävät tuomioistuimen varmistaessa annettujen säännösten noudattamisen.

    Perustuslakisopimus sisälsi jo toimielimiä koskevia huomattavia muutoksia, jotka vastasivat näihin toivomuksiin, joita ei asetettu pohjimmiltaan kyseenalaisiksi ratifiointiprosessin aikana.

    Sen lisäksi, että perustuslaki-nimityksen luopumisen johdosta tehtiin muutoksia, että päätettiin pitää voimassa kaksi voimassa olevaa perussopimusta niihin tehtävin muutoksin ja että luovuttiin tunnuksista tai ilmaisuista, jotka helposti tuovat mieleen valtiollisia käsitteitä, toimielimiä koskevien kysymysten ei oletettu nousevan vuoden 2007 neuvottelujen keskipisteeseen. Tällaiset kysymykset eivät olleet julkisen keskustelun keskipisteessä edes maissa, jotka olivat hylänneet perustuslakisopimuksen, mutta suurin osa jäsenvaltioista ei halunnut avata uudelleen toimielimiä koskevia keskusteluja tietäen, että tämä merkitsisi koko rakennelman kyseenalaistamista. Jotkin näistä asioista nousivat kuitenkin neuvottelujen keskipisteeseen vuoden 2007 HVK:ssa, mutta voidaan todeta, että pääpiirteissään vuonna 2004 saavutettu sopimus piti pintansa.

    6.1    Euroopan parlamentti

    1)     Lissabonin sopimuksessa Euroopan parlamentin, joka on ainoa suoraan kansalaisten valitsema Euroopan unionin toimielin, asemaa vahvistetaan huomattavasti:

    –    parlamentin asema toisena lainsäätäjänä tunnustetaan, kun nykyisestä yhteispäätösmenettelystä tehdään yleinen ja tavanomainen lainsäädäntömenettely, mutta myös sitä kautta, että parlamentin osallistumista erityisiin lainsäädäntömenettelyihin lisätään. Nykyisin kansalaiset voivat nähdä selvästi, että heitä edustava toimielin säätää Euroopan unionin säädökset yhdessä valtioita edustavan toimielimen kanssa, ja samalla tavoin kansainvälisissä sopimuksissa parlamentin hyväksyntä tulee yleissäännöksi;

    –    parlamentti saa kilpailevan aloiteoikeuden perussopimusten muuttamiseksi ja se osallistuu menettelyyn osallistumalla valmistelukuntaan, jonka on valmisteltava tarkistus (neuvosto voi päättää olla kutsumatta kokoon valmistelukuntaa vain parlamentin suostumuksesta);

    –    parlamentin toimivalta budjettikysymyksissä, jonka se jakaa samanarvoisena neuvoston kanssa, ulotetaan kaikkiin unionin menoihin;

    –    parlamentin roolia poliittisena valvojana vahvistetaan erityisesti komission puheenjohtajan valinnan yhteydessä;

    –    monet unionin elämää koskevat erittäin tärkeät päätökset, jotka vielä äskettäin olivat ainoastaan neuvoston päätäntävallassa, vaativat nykyisin parlamentin hyväksynnän: päätös tiiviimpään yhteistyöhön siirtymisestä, joustavuuslausekkeen käyttäminen, jolloin unioni voi antaa säädöksiä aloilla, joista ei ole mainintaa perussopimuksissa, mutta jotka toteutetaan niissä ilmaistujen tavoitteiden saavuttamiseksi; päätös käyttää passerelle-menettelyjä, joilla siirrytään yksimielisistä päätöksistä määräenemmistöpäätöksiin tai erityisistä lainsäädäntömenettelyistä tavanomaiseen; eräät päätökset, joilla voidaan laajentaa perussopimusten mukaisten oikeusperustojen soveltamisalaa, kuten Euroopan syyttäjänvirastoa tai rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat päätökset;

    –    jopa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, jossa parlamentilla ei ole päätösvaltaa, parlamentti sai yleisen tiedonsaanti- ja kuulemisoikeuden.

    2)     johtopäätöksenä voidaankin sanoa, että vaikka tietyillä aloilla olisi voitu edetä vieläkin pidemmälle, Euroopan parlamentista tuli lainsäädäntövallan toinen käyttäjä lähes kaikilla unionin politiikan osa-alueilla. Kyse on yhteisön kaksoislegitimiteetin, kansalaisten ja valtioiden unionina, siirtämisestä käytännön tasolle. Unioni on, vaikka tätä ei nimenomaisesti mainita uudistetuissa perussopimuksissa, Euroopan yhdentymisen perusta. Lissabonin sopimus kiistatta syventää huomattavasti unionin demokraattista luonnetta.

    3)     Parlamentin jäsenmäärää on rajoitettu 751:een[27]. Uudistetussa SEU:ssa ei ole määritelty, kuinka monta paikkaa kullakin jäsenvaltiolla on, vaan siinä valtuutetaan Eurooppa-neuvosto päättämään parlamentin aloitteesta ja sen hyväksynnän saatuaan ennen vuoden 2009 vaaleja tästä jaosta alenevasti suhteellisen edustuksen periaatteen mukaisesti siten, että kullakin jäsenvaltiolla on vähintään 6 ja enintään 96 edustajaa (valmistelukunta ehdotti vähimmäismääräksi neljää ilman enimmäismäärää). Tämä ratkaisu mahdollistaa suuremman joustavuuden, kun vastataan unionin tulevan kehityksen haasteisiin samalla kuitenkin turvaten jokaisen jäsenvaltion edut, vaikka paikkojen vähimmäismäärän nostaminen kuuteen aiheuttaakin ajan mittaan ongelmia.

    6.2    Eurooppa-neuvosto

    Eurooppa-neuvosto tunnustetaan itsenäiseksi toimielimeksi, jolla on oma poliittisen aloitteentekijän rooli, mutta SEU:ssa sanotaan sanatarkasti, että sillä ei ole lainsäädäntötehtäviä[28]. Lissabonin sopimukseen sisältyvä merkittävin uudistus – perustuslakisopimuksen mukaisesti – on kiertävien kuuden kuukauden puheenjohtajakausien korvaaminen kertaalleen uusittavalla Eurooppa-neuvoston jäsenten 30 kuukaudeksi valitsemalla puheenjohtajalla. Hänen tehtävänään on Eurooppa-neuvoston töiden valmistelu ja ohjaaminen ja myös unionin ulkoinen edustaminen sen sisäisen ja ulkoisen näkyvyyden, jatkuvuuden ja johdonmukaisuuden parantamiseksi. Määräyksillä pyritään varmistamaan, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ei käytä toimeenpanovaltaa, sekä välttämään mahdolliset konfliktit komission puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan/unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kanssa. Vasta käytäntö osoittaa ovatko nämä määräykset riittäviä.

    6.3    Neuvosto

    1)     Uudistusprosessin avainkysymys oli neuvoston äänestysmenettely sen päättäessä määräenemmistöllä. Brysselin huippukokouksen epäonnistuminen joulukuussa 2003 johtui osittain jäsenvaltioiden mielipide-eroista tässä kysymyksessä. Eräs mietinnön esittelijöistä katsoi, että väestökriteerin käyttöönotto Euroopan parlamentin paikkajaossa ja ministerineuvoston äänestyksissä ei välttämättä takaa tasapainoista järjestelmää, ja hän kannatti äänten painotusjärjestelmää neuvostossa. Dimitrakopoulosin ja Leinenin mietinnöstä[29] alkaen Euroopan parlamentti oli kuitenkin kannattanut suurella enemmistöllä kaksinkertaisen enemmistön järjestelmää. Tämän vuoksi vuoden 2004 hallitustenvälisen konferenssin alusta asti Euroopan parlamentti korosti sitä, että sen kannalta hyväksyttävissä oleva ratkaisu edellytti jäsenvaltioiden ja väestön kaksoisenemmistön periaatteen säilyttämistä, jotta unionin yhdentymisen taustalla oleva yhteisön kaksinkertaisen legitimiteetin, jäsenvaltioista ja kansalaisista muodostuvan unionin ajatus tulisi esiin, ja sitä, että uudessa menettelyssä päätöksenteko tulee helpommaksi kuin Nizzan sopimuksen järjestelmässä.

    2)     Todellakin lopulta valittu järjestelmä oli valmistelukunnan ehdottama kaksinkertainen enemmistö äänten painottamisen sijasta. On otettava myös huomioon, että vaikka valmistelukunnan ehdottamia äänikynnyksiä (55 prosenttia valtioista 50 prosentin sijasta ja 65 prosenttia väestöstä 60 prosentin sijasta) nostettiin, uusi järjestelmä tekee päätöksenteon helpommaksi. Äänten painottaminen monessa eri yhdistelmässä tarkoitti sitä, että päätöksen hyväksyminen vaati paljon korkeampia väestökynnyksiä ja vaatimus, että päätöksen estämiseksi tarvittavassa vähemmistössä on vähintään neljä jäsenvaltiota aiheuttaa monissa tapauksissa sen, että kynnys putoaa huomattavasti 65 prosentista[30].

    3)     Valitettavasti näistä lisätyistä mekanismeista, jotka lykännevät uuden järjestelmän voimaantuloa ja antanevat viivyttelymahdollisuuksia sellaisille jäsenvaltioille, jotka pelkäävät uuden järjestelmän heikentävän niiden asemaa, on seurauksena, että avoimuuden ja järjestelmän selkeyden lisäämisessä saavutettu edistys jättää sen sijaan paljon toivomisen varaa... Kaksinkertaisen enemmistön logiikka on paljon helpompi ymmärtää kuin mikä tahansa äänten painottaminen, mutta vaarana on kuitenkin se, että kansalaiset pitävät vahvistettuja kynnyksiä melko mielivaltaisina ja ennen kaikkea se, että lisäkriteerien käyttöönotto osaltaan poistaa järjestelmän yksinkertaistamisessa ja ymmärrettäväksi tekemisessä saavutetun edistyksen.

    4.      Vuoden 2007 HVK:ssa lisättiin – jotta voitettaisiin Puolan vastustus vuonna 2004 hyväksytyn järjestelmän käyttöönotossa – muita mekanismeja. Sopimuksessa määrätään, että järjestelmän voimaantulo lykätään marraskuuhun 2014. Nizzan sopimuksen järjestelmää sovelletaan siis kyseiseen päivään asti. Lisäksi uudistettuun sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa säädetään, että kun päätöksen hyväksymiseen tarvitaan määräenemmistö, sovelletaan voimassa olevaa Nizzan sopimuksen äänestysjärjestelmää, jos jokin jäsenvaltio tätä pyytää. Lisäksi vuoden 2007 HVK sopi vielä eräänlaisen tarkistetun Ioanninan kompromissin – josta oli jo päätetty vuonna 2004 (HVK:n päätösasiakirjaan liitetty julistus n:o 7) – vahvistamisesta siirtymäkaudella: vuoden 2004 julistuksessa todetaan, että jos neuvoston jäsenet, jotka edustavat vähintään kolmea neljäsosaa jäsenvaltioiden määrästä tai riittävää osaa väestöstä päätöksen estämiseksi, ilmoittavat vastustavansa neuvoston säädöksen antamista määräenemmistöllä, neuvosto jatkaa aiheen käsittelyä siihen saakka, kunnes se saavuttaa kohtuullisen ajan kuluessa laajemman yhteisymmärryksen. Kyseistä sopimusta, jonka oli tarkoitus olla voimassa vuoteen 2014, sovelletaan ajanjaksona, joka alkaa 1. marraskuuta 2014 ja päättyy 31. maaliskuuta 2017. Tämän päivän jälkeen tarvittavia vähimmäismääriä mekanismin käyttöönottamiseksi lasketaan 55 prosenttiin jäsenvaltioista tai väestömäärästä päätöksen tekemisen estämiseksi. Tämä yhteisymmärrys virallistettiin päätösluonnoksessa, jonka Eurooppa-neuvosto on vahvistanut ja joka tulee voimaan uudistetun sopimuksen voimaantulopäivästä alkaen. Vuotta 2014 koskevassa versiossa päätöksen olisi oltava voimassa vähintään vuoteen 2014 saakka, jolloin Eurooppa-neuvosto voi sen kumota (määräenemmistöllä, josta tulee yleinen käytäntö neuvostossa). Vuoden 2007 versiossa päätös säilytetään määrittämättömän ajanjakson ajan, ja se voidaan kumota tai sitä voidaan muuttaa ainoastaan Eurooppa-neuvoston keskustelun jälkeen, joka tekee myönteisen ratkaisunsa konsensus-periaatteella.

    5)     Valmistelukunnan laatiman kompromissin hylkääminen ja vuonna 2004 tehtyjen päätösten lykkääminen oli toki valitettavaa, mutta on muistettava, että lopulta saavutettu ratkaisu saatiin jäsenvaltioiden sinnikkään keskustelun seurauksena. Näiden tavoitteet eivät aina olleet kovinkaan selkeitä. Kun laskettiin prosenttiyksikköinä jäsenvaltioiden suhteellista vaikutusvaltaa äänestämisjärjestelmässä, unohdettiin, että todellisuudessa jakolinjoja kaikkien suurten ja kaikkien pienten jäsenvaltioiden välissä ei ole käytännössä juuri koskaan. Usein samalla toimenpiteellä on pyritty samanaikaisesti ristiriitaisiin tavoitteisiin, kuten turvaamaan omat mahdollisuudet päätöksen estämiseksi ja samalla vähentämään toisten mahdollisuuksia päätösten estämiseen... Koko keskustelu on käyty unohtaen samalla, että loppujen lopuksi yhteisön neuvotteluprosessi on aina osoittanut, että äänestykset ovat hyvin harvinaisia. Poliittinen todellisuus on mitä on, joten parlamentti voi hyväksyä valtion- tai hallitusten päämiesten tekemän sopimuksen, mutta tuo esiin kuitenkin omat tyytymättömyyden aiheensa.

    6)     Olipa päätöksentekojärjestelmä millainen tahansa, sitä on pystyttävä vielä soveltamaankin. Tämän takia määräenemmistöpäätösten soveltamisala on tärkeä. Lissabonin sopimuksessa tässä asiassa on edistytty huomattavasti. Noin 44 uudessa tapauksessa käytetään määräenemmistöä eri aloilla (vrt. liite 2). Yksimielisiä päätöksiä vaaditaan vielä kuitenkin 72[31] tapauksessa. Vaikka yleinen kehityssuunta onkin ollut myönteinen, on kuitenkin pakko pitää valitettavana, että tietyillä aloilla ei ole päästy pidemmälle.

    7)     Toinen Lissabonin sopimuksen tuoma merkittävä parannus avoimuuden suuntaan on määräys siitä, että eri neuvoston kokoonpanot pitää jakaa kahteen luokkaan sen mukaan, onko kyse lainsäädäntötehtävistä vaiko muista tehtävistä niin, että kun neuvosto päättää tai äänestää lainsäädäntöasioista, sen kokoukset ovat julkisia. Vaikka onkin pantava merkille, että jäsenvaltiot eivät hyväksyneet valmistelukunnan ehdotusta itsenäisen lainsäädäntöneuvoston perustamisesta, voidaan kuitenkin katsoa, että tämän ehdotuksen olennainen näkökohta, neuvoston lainsäädäntötoiminnan julkisuuden ja avoimuuden varmistaminen, toteutui.

    8)     Neuvoston kokoonpanojen ja toiminnan tasolla pääasiallinen uutuus on itsenäisen ulkoasiain neuvoston perustaminen, jonka puheenjohtajana toimii korkea edustaja ja komission varapuheenjohtaja. Yleisten asiain neuvosto ja tämä ovatkin ainoat neuvoston kokoonpanot, joista määrätään uudistetussa sopimuksessa. Sen mukaan Eurooppa-neuvosto päättää määräenemmistöllä muiden kokoonpanojen perustamisesta.

    9)     Ponnistelut nykyisen neuvoston kiertävien puheenjohtajien järjestelmän muuttamiseksi siten, että varmistetaan näkyvyys ja johdonmukaisuus sekä työn jatkuvuus, ovat johtaneet hieman sekalaisiin tuloksiin. Jäsenvaltiot ovat itse asiassa etääntyneet valmistelukunnan ehdotuksista ja säilyttäneet lopulta tasa-arvoisen kierrätyksen periaatteen, joka perustuu Eurooppa-neuvoston määräenemmistöpäätöksellä vahvistamaan puheenjohtajaryhmäjärjestelmään. Etukäteen on mahdotonta nähdä, mitä todellisia etuja se voisi tuoda[32]. Vain ulkoasiain neuvostolla (ja Eurooppa-neuvostolla) on pysyvä puheenjohtaja.

    6.4    Komissio

    1)     Toinen toimielimiin liittynyt ja neuvotteluiden keskipisteessä ollut kysymys oli komission kokoonpano. Ratkaisu, johon lopulta päädyttiin ja jota lykättiin tuonnemmaksi, on kaukana valmistelukunnan ehdotuksesta, mutta vastaa paremmin poliittista tilannetta, ja sitä voidaankin pitää onnistuneena. Sen avulla voidaan kunnioittaa uusien jäsenvaltioiden halua olla edustettuina komissiossa ensimmäisinä liittymisen jälkeisinä vuosina, ja samalla säädetään kohtuullisen ajan päästä tulevaisuudessa (vuonna 2014) välttämättömästä komission jäsenten määrä vähentämisestä (2/3 jäsenvaltioista, joka tarkoittaa jo 27 jäsenvaltion unionissa merkittävää vähennystä komission jäsenten nykyiseen määrään). Ratkaisu perustuu jäsenvaltioiden välisen tasapuolisuuden turvaavaan kierrätysjärjestelmään (josta ilmenee unionin väestöllinen ja maantieteellinen laajuus), joten komission koko voidaan pitää hyväksyttävissä rajoissa. Jäsenvaltiot olisivat siis ilman omaa komission jäsentä joka kolmannen toimikauden ajan.

    2)     Lissabonin sopimus tuo myös huomattavaa edistystä komission puheenjohtajan valintaan, jonka nyt tekee Euroopan parlamentti Eurooppa-neuvoston määräenemmistöllä tekemästä ehdotuksesta. Tämä on edistysaskel komission poliittisen legitimiteetin kehittämisessä, erityisesti siksi, että Eurooppa-neuvoston on otettava Euroopan parlamentin vaalien tulokset huomioon ja käytävä asianmukaisia neuvotteluja ennen ehdokkaan nimeämistä. Myöhemmin koko komissiosta, puheenjohtajasta, korkeasta edustajasta, jonka valitsemisessa käytetään erityismenettelyä (ks. jäljempänä), sekä komission jäsenistä, jotka neuvosto on valinnut yhdessä nimetyn puheenjohtajan kanssa, äänestetään kollegiona Euroopan parlamentin hyväksymisäänestyksessä[33]. Tämän koko menettelyn pitäisi tehdä selväksi julkiselle mielipiteelle, että komissio on poliittinen toimeenpaneva elin, joka tarvitsee parlamentin luottamuksen, eikä vain ryhmä "anonyymeja ja valvomattomia byrokraatteja", kuten jotkut väittävät.

    3)     On huomattava myös komission puheenjohtajan vahvistunut asema, etenkin komission sisäiseen organisaatioon liittyvissä asioissa ja siinä, että hän saa oikeuden pyytää komission jäsentä eroamaan, mikä lisää komission työn tehokkuutta.

    6.5    Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja / komission varapuheenjohtaja

    1)     Lissabonin sopimuksen merkittävimpiä institutionaalisia uudistuksia on unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan toimen perustaminen (näin yhdistetään yhden nimikkeen alle nykyinen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja ulkoasioista vastaava komission jäsen). Tavoitteena on varmistaa unionin koko ulkoisen toiminnan johdonmukaisuus ja näkyvyys. Korkealla edustajalla on kahtalainen institutionaalinen tehtävä: hänen tehtävänään on unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan johtaminen, ja tässä yhteydessä hän toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana, tekee ehdotuksia ja huolehtii neuvoston päätösten täytäntöönpanosta; samanaikaisesti hän toimii yhtenä komission varapuheenjohtajana ja vastaa komissiossa tälle ulkosuhteiden alalla kuuluvista tehtävistä ja koordinoi unionin ulkoisen toiminnan kaikkia osa-alueita. Häntä avustaa Euroopan ulkoisen toiminnan yksikkö, joka koostuu komission, neuvoston pääsihteeristön ja jäsenvaltioiden ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä. Yksikkö perustetaan neuvoston päätöksellä sen jälkeen, kun tämä on kuullut Euroopan parlamenttia ja saanut komission hyväksynnän.

    2)     Korkea edustaja on siis komission varapuheenjohtaja, mutta hänellä on erityisasema, joka tulee ilmi hänen nimittämismenettelyssään ja mahdolliseen eroamiseen liittyvässä menettelyssä: Eurooppa-neuvosto nimittää hänet määräenemmistöllä komission puheenjohtajan suostumuksella; Eurooppa-neuvosto voi päättää hänen toimikautensa samaa menettelyä noudattaen, ja hän jättää eronpyyntönsä, jos komission puheenjohtaja niin pyytää. Komission jäsenenä häntä koskee myös Euroopan parlamentin toimittama kollegion luottamuslauseäänestys, ja myös hänen on yhtenä kollegion jäsenenä jätettävä tehtävänsä, jos Euroopan parlamentti antaa epäluottamuslauseen[34].

    3)     Nämä määräykset vastaavat pääasiassa niitä kantoja, joita Euroopan parlamentti on jo pitkään tuonut esiin: korkea edustaja voi nimenomaan lisätä unionin kansainvälisen toiminnan johdonmukaisuutta, edistää todellisen yhteisen ulkopolitiikan syntymistä ja parantaa unionin kansainvälistä näkyvyyttä antamalla tälle "kasvot". On myönteistä, että korkea edustaja on poliittisessa vastuussa kolmelle taholle – Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komission puheenjohtajalle. Ristiriidat korkean edustajan ja komission puheenjohtajan tai Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan välillä ovat kuitenkin mahdollisia, ja hänen asemansa eräänlaisessa risteyskohdassa voi saattaa hänet tilanteeseen, jossa on vaikea päättää, ollako lojaali neuvostolle vai komissiolle.

    6.6    Euroopan unionin tuomioistuin

    Lissabonin sopimus vahvistaa myös unionin tuomiovaltaa eli "Euroopan unionin tuomioistuinta", joka koostuu "tuomioistuimesta", "yleisestä tuomioistuimesta" ja mahdollisista "erityistuomioistuimista", joita voidaan perustaa säädöksillä[35]. Tuomioistuimen ja yleisen tuomioistuimen kokoonpanoon ja organisaatioon ei ole tehty suuria muutoksia, mutta tuomareiden ja julkisasiamiesten nimitysmenettelyyn on tullut uutena asiana esivaihe: komitea, jonka tehtävänä on arvioida ehdolla olevien henkilöiden soveltuvuutta tehtäviin, järjestää hallitusten esittämien ehdokkaiden kuulemistilaisuuden, ennen kuin jäsenvaltiot suorittavat nimitykset. Tähän komiteaan kuuluu seitsemän jäsentä (unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen entisiä jäseniä, ylimpien kansallisten tuomioistuinten jäseniä ja tunnetusti päteviä oikeusoppineita), joista yhtä ehdottaa Euroopan parlamentti.

    Tuomioistuin valvoo tästä lähin Eurooppa-neuvoston ja virastojen säädösten laillisuutta. Luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden jotakin sääntelytoimea vastaan nostaman kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä on helpotettu. Oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla ja poliisialan yhteistyötä koskevia säädöksiä vastaan voidaan nostaa kanne, jollei asia koske poliisiviranomaisten toimien pätevyyttä tai oikeasuhteisuutta taikka niiden velvollisuuksien suorittamista, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla annettuja säädöksiä vastaan ei voi nostaa kannetta, mutta tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta ratkaista vireille pannut kanteet, jotka koskevat luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitetun, rajoittavia toimenpiteitä sisältävän päätöksen laillisuuden tutkimista. Se voi myös päättää, kuuluuko toimenpide YUTP:n tai unionin muiden toimivaltuuksien alaan.

    6.7    Muut toimielimet ja neuvoa-antavat elimet

    1)     Euroopan keskuspankkia (joka on nostettu toimielimen asemaan) ja tilintarkastustuomioistuinta koskevat määräykset ovat pysyneet käytännössä ennallaan, mutta uudistuksena perustuslakisopimukseen voidaan mainita, että nämä toimielimet sisältyvät nyt toimielinten luetteloon, joka on uudistetun SEU:n 13 artiklassa. Huomionarvoista on lisäksi, että neuvosto nimittää vastedes pankin johtokunnan jäsenet määräenemmistöllä eikä enää yksimielisellä päätöksellä.

    2)     Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean osalta voidaan mainita, että alueiden komitea saa oikeuden nostaa kanteen toissijaisuusperiaatteen rikkomisesta sellaisia säädöksiä vastaan, joiden antamiseksi Lissabonin sopimuksessa edellytetään alueiden komitean kuulemista.

    * * *

    Huolimatta eräistä näkökohdista, joita koskevien muutosten vaikuttavuutta on mahdoton etukäteen arvioida, voidaan siis todeta, että Lissabonin sopimus selkiyttää ja vahvistaa toimielinten kapasiteettia säilyttäen samalla "yhteisömenetelmän" ja toimielinten välisen tasapainon. Näin unionin pitäisi pystyä vastaamaan laajentumisen mukanaan tuomaan uuteen tilanteeseen ja vahvistamaan kansainvälistä asemaansa.

    7.      Säädökset ja menettelyt: johdonmukaisempi, täsmällisempi ja ymmärrettävämpi järjestelmä

    7.1    Lissabonin sopimuksessa päätöksentekomenettelyjä ja toimintavälineitä on yksinkertaistettu ja järkeistetty merkittävästi. Menettelyjen tehokkuus ja niiden demokraattinen oikeutus lisääntyvät selvästi. Valitettavasti jäsenvaltiot päättivät luopua perustuslakia koskevassa sopimuksessa esitetyistä terminologisista muutoksista, jotka olisivat tärkeitä sen vuoksi, että kansalaiset saisivat paremmin selville, kuka unionissa päättää mistäkin asiasta ja miten. Parlamentti voi vain pahoitella tätä perääntymistä, joka merkitsee huomattavaa menetystä avoimuuden kannalta.

    7.2    Oikeudellisten välineiden luokittelu on säilytetty lähes sellaisenaan huolimatta vähäisestä yksinkertaistamisesta. Käytössä on viisi oikeudellista välinettä: asetus, direktiivi, päätös, suositus ja lausunto.

    Tekstissä säilytetään perustuslakia koskevassa sopimuksessa esitetty jaottelu lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin ja täytäntöönpanosäädöksiin, mikä on myönteistä, mutta perustuslakisopimuksessa lainsäädäntöasiakirjoille tarkoitetusta terminologiasta (laki ja puitelaki) on luovuttu, mikä ei lisää avoimuutta. Vastedes unionilla on lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä, jotka voivat olla asetuksia, direktiivejä tai päätöksiä, ja täytäntöönpanosäädöksiä, jotka nekin voivat olla asetuksia, direktiivejä ja päätöksiä. Ajatus säädöshierarkian selvyydestä näyttää näin ollen hävinneen.

    Perustuslakisopimuksessa käytetyt termit olivat yksinkertaisia ja selkeitä, ja niihin lisätty eurooppa-etuliite kertoo kansalaisille, mistä on kyse. Termit kun ovat muuten samoja kuin useimmissa jäsenvaltioissa käytetyt termit (laki on parlamentin antama säädös ja asetus on toimeenpanovallan käyttäjän tai paikallishallinnon antama säädös). Näin on päästy eroon aiemmasta terminologisesta kirjavuudesta ja epätarkkuudesta. Tämän asemasta jatkossakin lainsäädäntöasiakirjoja kutsutaan joko asetuksiksi tai direktiiveiksi, ja samoja termejä käytetään muihin kuin lainsäädäntöasiakirjoihin, niihin vain lisätään etuliite "täytäntöönpano-" tai niitä kutsutaan säädösvallan siirron nojalla annetuiksi säädöksiksi. Unioni siis säilyttää sekavan kielenkäyttönsä. Näin kansalaisille voidaan vain esitellä byrokraattinen ja kaikkea muuta kuin avoin – joka aiheuttaa lisäksi sekaannuksia – valtarakenne, jonka ilmeisin paradoksi (ainakin maissa, jotka käyttävät tätä terminologiaa) on se, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää säädöstä kutsutaan "asetukseksi".

    7.3    Lissabonin sopimuksessa on määritetty myös, edellä mainituista terminologisista vaikeuksista huolimatta, selkeä normihierarkia. Siinä on selvästi ilmaistu, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ovat tärkeämpiä kuin täytäntöönpanosäädökset. Ja vaikka yleisen säännön mukaan Euroopan unionin tekemien päätösten toimeenpano kuuluu jäsenvaltioille, komissio on selvästi tunnustettu tarvittaessa unionin toimeenpanovallan käyttäjäksi, jonka tehtävänä on toteuttaa tarvittavat toimenpiteet säädösten täytäntöönpanemiseksi unionin tasolla. Neuvostolla on toimeenpaneva tehtävä vain poikkeustapauksissa, jotka on nimenomaan määritetty uudistetussa sopimuksessa, tai silloin, kun säädöksissä on siitä asianmukaisin perustein säädetty.

    7.4    Säädösvallan siirron nojalla annettavat asetukset, jotka siis lainsäädäntövallan käyttäjä (Euroopan parlamentti ja neuvosto) on uskonut komissiolle, voivat lisätä unionin toiminnan tehokkuutta, koska ne vapauttavat lainsäätäjän sellaisten teknisten yksityiskohtien käsittelystä, jotka toimeenpanovallan käyttäjä pystyy käsittelemään nopeammin ja asianmukaisemmin; samalla on huolehdittu lainsäädäntövallan käyttäjän välttämättömästä valvontavallasta (varsinkin kahden sellaisen mekanismin avulla, joilla voidaan estää komission toimenpiteen hyväksyminen tai kumota siirretty täytäntöönpanovalta) ja varmistettu, että Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat täysin samanarvoisessa asemassa[36].

    Näin ollen käytössä on normatiivinen hierarkia, jossa asetukset, direktiivit ja päätökset (lyhyesti sanottuna) ovat lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä, täytäntöönpanoasetukset ja -direktiivit ovat täytäntöönpanosäädöksiä, joiden avulla lainsäädäntöasiakirjat pannaan täytäntöön, kun taas päätökset voivat joko olla ominaisuuksiltaan mitä suurimmassa määrin poliittisia (esimerkiksi neuvoston päätös käyttää passerelle-menettelyä) tai yksittäisiä täytäntöönpanosäädöksiä.

    7.5    Uudet lainsäädäntömenettelyt: Lissabonin sopimuksessa korostetussa asemassa on tavanomainen lainsäätämisjärjestys (joka vastaa nykyistä yhteispäätösmenettelyä); sitä pidetään ensisijaisena menettelynä ja muita lainsäädäntömenettelyjä pidetään poikkeuksina (erityinen lainsäätämisjärjestys), joista on nimenomaisesti määrättävä perussopimuksissa. Komissio tekee tällöin aloitteen (paitsi tietyissä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen liittyvissä seikoissa, joissa se tarvitsee tuekseen vähintään yhden neljäsosan jäsenvaltioista), Euroopan parlamentti ja neuvosto käsittelevät asian yhteispäätösmenettelyä noudattaen (entiseen yhteispäätösmenettelyyn on tehty joitakin pieniä muutoksia, joiden tarkoituksena on nimenomaan korostaa näiden kahden toimielimen täysin tasa-arvoista asemaa), ja neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä.

    7.6    Tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen soveltamisalaa on laajennettu huomattavasti: sen piiriin on lisätty viitisenkymmentä uutta oikeusperustaa (minkä jälkeen niitä on kaikkiaan 86), joista osa on äärettömän tärkeitä, kuten ne, jotka koskevat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, maatalous- ja kalastuspolitiikkaa, eurooppalaista tutkimusaluetta tai toimeenpanovallan määrittelyä (jota on tähän saakka säännelty komiteamenettelyä koskevalla puitepäätöksellä) ja nykyistä varainhoitoasetusta (ks. liite 3). Neuvosto ei näillä aloilla voi enää tehdä päätöksiä yksin vaan ainoastaan yhteisellä sopimuksella parlamentin kanssa.

    7.7    Liian usein on kuitenkin edelleen mahdollisuus noudattaa erityistä lainsäätämisjärjestystä, jossa jokin toimielin antaa säädöksen toisen toimielimen osallistuessa menettelyyn – vaihtoehdot hyväksynnästä pelkkään lausuntoon mahdollisia – ja joissain tapauksissa tällaisen lainsäätämisjärjestyksen valinnan on täytynyt johtua vain hallitustenvälisten konferenssien aikana käydyissä neuvotteluissa tehdyistä myönnytyksistä. Kolmessa tapauksessa Euroopan parlamentti voi antaa säädöksen (asetuksen) neuvoston hyväksynnällä[37]. Neuvosto puolestaan voi antaa säädöksen 28 tapauksessa[38]. Säädös, joka sisältää vuotuisen talousarvion, annetaan erityisessä menettelyssä, jossa Euroopan parlamentti ja neuvosto tekevät yhteisen päätöksen (ks. kohta 8).

    7.8    Näistä poikkeuksista huolimatta on kiistatonta, että Lissabonin sopimus lisää selvästi unionin lainsäädännön vaikuttavuutta ja demokraattista oikeutusta. Vastaavia parannuksia on saatu aikaan menettelyissä, jotka koskevat unionin tekemiä kansainvälisiä sopimuksia, sillä tapauksia, joissa neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä, on lisätty ja Euroopan parlamentin hyväksyntää edellytetään entistä useammissa tapauksissa (esim. sopimukset, joilla pannaan täytäntöön yhteistä kauppapolitiikkaa).

    8.      Unionin rahoitus

    8.1    Unionin rahoitusjärjestelmän uudistus ja erityisesti talousarviomenettely oli niitä asioita, joista virisi eniten keskustelua sekä valmistelukunnassa että vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa. Keskustelu koski sellaisen järjestelmän institutionalisointia, joka antaa mahdollisuuden rahoittaa unioni tulevaisuudessa asianmukaisesti, avoimesti ja demokraattisesti ja lujittaa erityisesti Euroopan parlamentin asemaa budjettivallan käyttäjänä antamalla sille päätösvalta unionin koko talousarvioon, mukaan lukien nykyiset nk. pakolliset menot, kuten yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja kalastuspolitiikkaan liittyvät menot. Vaikka lopullinen tulos oli kaiken kaikkiaan myönteinen, se hiukan vesittyi vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa, joka ei täysin noudattanut valmistelukunnan ehdotuksia. Sen sijaan asiasta ei keskusteltu lainkaan vuoden 2007 neuvotteluissa.

    8.2    Valmistelukunta oli ehdottanut yksinkertaista ja tasapainoista "kolmikerrosmallia":

    –    neuvosto tekisi edelleen ratkaisunsa yksimielisesti (minkä jälkeen jäsenvaltiot antaisivat hyväksyntänsä valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti) oleellisista seikoista ja omien varojen enimmäismäärästä[39]; parlamentilla olisi vain oikeus antaa lausunto;

    –    Euroopan parlamentti ja neuvosto päättäisivät yhdessä rahoitusnäkymistä, jotka sisällytettäisiin perustuslakisopimukseen ja joita nimitettäisiin "monivuotiseksi rahoituskehykseksi" (neuvosto tekisi ratkaisunsa määräenemmistöllä ensimmäisestä perustuslakisopimuksen voimaantuloa seuraavasta rahoituskehyksestä alkaen);

    –    nämä toimielimet päättäisivät yhdessä vuotuisesta talousarviosta: sen jälkeen, kun molemmissa toimielimissä olisi ollut ensimmäinen käsittely, joka voisi johtaa sovittelukomitean koollekutsumiseen, parlamentilla olisi viimeinen sana ristiriitatilanteessa, jos sen olisi mahdollista kerätä taakseen erittäin suuri enemmistö, kun taas neuvoston kanta voittaisi, jollei tällaista enemmistöä löytyisi.

    8.3    Tämä olisi tarkoittanut sitä, että jäsenvaltiot olisivat edelleen olleet avainasemassa unionin tulojen määrää ja luonnetta määritettäessä, että budjettivallan käyttäjien olisi pitänyt päästä yksimielisyyteen menojen suunnittelusta ja että silloin, jos vuosittaisesta talousarviosta ei olisi päästy sopimukseen, Euroopan parlamentilla olisi ollut viimeinen sana kaikista menoista (koska jaottelu pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin oli poistettu), kuitenkin rahoituskehyksen mukaisia enimmäismääriä noudattaen. Tämä olisi käytännössä kannustanut molempia toimielimiä voimakkaasti sovitteluun.

    8.4    Hyvin monet jäsenvaltiot kyseenalaistivat tämän tasapainoisen järjestelmän, ja koko hallitustenvälisen konferenssin (2004) ajan tehtiin ehdotuksia, jotka vaaransivat vakavasti jopa Euroopan parlamentin nykyisen toimivallan tällä alalla ja uhkasivat tuhota ajatuksen rahoituksellisesta demokratiasta unionissa. Euroopan parlamentin edustajien ja puheenjohtajavaltioiden Italian ja Irlannin ponnistelujen ansiosta saatiin kuitenkin aikaan kompromissi, jossa parlamentin keskeiset oikeudet tällä alalla säilyvät. Kompromissia ei kyseenalaistettu vuonna 2007. Ainoa tähän lukuun tehty muutos on valitettava ja koskee luopumista terminologiasta, jota käytettiin perustuslakisopimuksessa[40]:

    –    valmistelukunnan omista varoista tekemät ehdotukset säilytettiin;

    –    rahoituskehys on edelleen hyväksyttävä molemmissa toimielimissä, mutta neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti, kunnes Eurooppa-neuvosto myöskin tekee yksimielisen päätöksen siitä, että neuvosto voi tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä;

    –    vuotuinen talousarvio on edelleen hyväksyttävä Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisellä päätöksellä, mutta jolleivät nämä kaksi toimielintä pääse siitä sopimukseen, menettely on aloitettava uudelleen ja komission on tehtävä uusi talousarvioesitys[41].

    8.5    Tässä ratkaisussa Euroopan parlamentti säilyttää merkittäviltä osiltaan talousarviovaltansa. Sille annetaan päätösvalta koko talousarvioon, sillä jaottelusta pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin luovutaan. Mutta yksimielisyysvaatimuksen säilyttäminen monivuotista rahoituskehystä hyväksyttäessä hankaloittaa suuresti asiasta käytäviä tulevia neuvotteluja ja heikentää halukkuutta pyrkiä toimielinten väliseen sopuratkaisuun, mikä taas oli valmistelukunnan ehdotuksen päämääränä.

    9.      Edistyminen alakohtaisessa politiikassa

    Euroopan unionin eri politiikan aloja koskeviin säännöksiin tehdyt muutokset sisältyvät SEUT:hen (lukuun ottamatta yleisiä määräyksiä ulkoisesta toiminnasta ja yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia määräyksiä, jotka ovat SEU:ssa). Kolmas osa sisältää "Unionin sisäisiä politiikkoja ja toimia", neljäs osa "Merentakaisten maiden alueiden assosiointia" ja viides osa "Unionin ulkoista toimintaa" koskevia määräyksiä. Uudistetussa sopimuksessa otetaan käyttöön ainoastaan muutoksia, jotka liittyvät jo nykyisten perussopimusten sisältämiin menettelyihin, jotka koskevat alakohtaisen politiikan määrittämistä ja täytäntöönpanoa, ja erityisesti oikeusperustoja unionin toiminnalle kullakin alalla. Voidaan mahdollisesti ajatella, että monia näistä määräyksistä olisi voitu yksinkertaistaa tai mukauttaa muutoksiin, joita niiden laatimisen jälkeen on tapahtunut. Todellisuudessa Eurooppa-neuvoston valmistelukunnalle antama mandaatti ei kuitenkaan tuolloin sallinut näiden määräysten perusteellista tarkistamista, vuoden 2004 HVK ei tätä tehnyt ja neuvottelujen uudelleen aloittamisen yhteydessä 2007 Eurooppa-neuvostolla ei todellisuudessa ollut poliittisia mahdollisuuksia avata tätä suurta asiakokonaisuutta.

    Euroopan unionin alakohtaista politiikkaa koskevat muutokset ovat pääasiassa seurausta rakenteellisista, institutionaalisista ja menettelyihin liittyvistä muutoksista, jotka sisällytetään uuteen perussopimukseen ja jotka koskevat "pilarien" poistamista, unionin toimivallan määrittelemistä, toimielimiä, päätöksentekomenettelyjä ja oikeudellisia välineitä. Politiikan sisällön kannalta tekstissä ei ole paljoakaan uutta; vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue (karkeasti ottaen entinen "III pilari") ja ulkosuhteet, erityisesti yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ovat aloja, joille tehtiin huomattavampia muutoksia. Muuhun alakohtaiseen politiikkaan tehdyt muutokset koskevat ennen kaikkea sovellettavia menettelyjä ja oikeusperustojen jakamista lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin ja muihin kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin. Tämä voi sinänsä merkitä unionin toiminnan tehokkuuden, demokraattisen oikeutuksen ja avoimuuden lisääntymistä, kun otetaan huomioon edellä käsiteltyjen muutosten myönteinen luonne. Muutaman uuden oikeusperustan kautta perustuslakia koskevassa sopimuksessa tunnuttiin myöntävän joitakin ilmeisen uusia toimivaltuuksia, mutta kyse oli aloista, joilla unioni toimi jo soveltaen muita artikloja ja 308 artiklaa, joten kyse oli ennen kaikkea sen selventämisestä, miten unioni käyttää toimivaltaansa (energian, terveyden, avaruuden, urheilun ja matkailun alalla). Perustuslakisopimuksessa olleet uudet määräykset on säilytetty, mutta niihin on tehty joitakin muutoksia. Lisäksi uudistettuun sopimukseen lisättiin kaksi tärkeää uutta asiaa, jotka koskevat ilmastonmuutosta ja yhteisvastuuta energiakysymyksissä. Kyseiset ongelmat koskettavat Euroopan unionin kansalaisia hyvin läheisesti, ja unionin toiminnalla voi olla ilmeistä lisäarvoa. Nämä ovat kuitenkin pikemminkin uusia tavoitteita kuin uusia toimivaltuuksia. Edelleen uudistettuun sopimukseen on lisätty aloitusluku, johon on kerätty "horisontaaliset lausekkeet", joita sovelletaan kaikkeen politiikkaan. Tässä luodaan katsaus tärkeimpiin muutoksiin sen ymmärtämiseksi, auttavatko ne unionia toimimaan tehokkaammin ja demokraattisemmin kyseisillä aloilla.

    9.1    Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue

    1)     Sisäpolitiikan alalla suurimmat Lissabonin sopimuksen uudistukset koskevat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta erityisesti sen vuoksi, että pilarirakenne on poistettu ja rikosoikeudellinen ja poliisialan yhteistyö (jotka tähän asti ovat kuuluneet "kolmanteen pilariin") on otettu mukaan yhteisöasioihin ottamalla pääsäännöksi tavanomainen lainsäätämisjärjestys ja määräenemmistöpäätökset. Asianlaita oli näin jo perustuslakisopimuksessa, mutta Lissabonin sopimuksessa on vielä muutettu tuntuvasti kyseistä alaa, sillä tämä on välttämätöntä vastaisuudessa Euroopan yhdentymisen kannalta.

    Entisen kolmannen pilarin "yhteisöllistäminen" ei estä joidenkin institutionaalisten erityispiirteiden säilyttämistä: Eurooppa-neuvosto määrittelee (konsensuksella) lainsäädäntöohjelman ja toimintaohjelman strategiset suuntaviivat ilman Euroopan parlamentin myötävaikutusta; komissio ja 1/4 jäsenvaltioista (eikä enää yksi ainoa jäsenvaltio kuten nykyisin) voivat tehdä lainsäädäntöaloitteen rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalla; jäsenvaltioiden asema on entistä vahvempi erityisesti, kun on kyse toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvonnasta (1/4 jäsenvaltioiden parlamenteista varhaisvaroitusjärjestelmän käynnistämiseksi entisen kolmanneksen sijaan). Tämän avulla arvioidaan Euroopan unionin politiikan täytäntöönpanoa alalla ja valvotaan Eurojustin ja Europolin toimintaa.

    2)     Alan poliittisia tavoitteita on selkiytetty, ja ne on määritelty perinpohjaisemmin. Unionin toiminnassa on ehdottomasti noudatettava perusoikeuksia. Oikeussuojan saatavuus on asetettu yleiseksi tavoitteeksi. Eri järjestelmien vastavuoroinen tunnustaminen ja lainsäädännön lähentäminen ovat kaksi rinnakkaista keinoa politiikan toteuttamiseksi.

    Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, rajavalvontapolitiikka ja viisumipolitiikka on tunnustettu unionin yhteisiksi politiikoiksi, joita ohjaavat jäsenvaltioiden yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatteet.

    Uudistetussa sopimuksessa edetään merkittävästi myös oikeudellisessa yhteistyössä yksityisoikeuden alalla ja rikosoikeuden alalla sekä poliisiyhteistyössä erityisesti sen vuoksi, että niihin ryhdytään soveltamaan tavanomaista lainsäätämisjärjestystä.

    3)     Oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla kehitetään kaikissa asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, ja yhteistyö perustuu tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Tavanomaista lainsäätämisjärjestystä sovelletaan mahdollisiin lainsäädännön lähentämistoimiin. Poikkeuksena ovat kuitenkin perheoikeudelliset toimenpiteet, joista on päätettävä yksimielisesti (neuvoston asetus, josta Euroopan parlamentti antaa pelkän lausunnon). Neuvosto voi kuitenkin, parlamentin lausunnon saatuaan, yksimielisellä päätöksellä päättää ulottaa tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen koskemaan tiettyjä perheoikeudellisia näkökohtia, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, jos yksikään kansallinen parlamentti ei tätä vastusta.

    4)     Rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön suurena uudistuksena on, että tavanomaista lainsäätämisjärjestystä (määräenemmistö) sovelletaan lainsäädännön lähentämiseen sekä menettelysääntöjä koskevissa asioissa (vähimmäissäännöt tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen mahdollistamiseksi jne.) että aineellisen rikosoikeuden alalla: rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevat vähimmäissäännöt SEUT:ssa mainituilla erityisen vakavilla rajatylittävän rikollisuuden aloilla. Uudistetussa sopimuksessa määrätään myös, että neuvosto, joka tekee ratkaisunsa yksimielisesti ja tarvitsee Euroopan parlamentin hyväksynnän, voi määritellä muita rikosoikeudellisia prosesseja ja rikollisuuden aloja, joilla voidaan soveltaa tavanomaista lainsäätämisjärjestystä.

    Eräät jäsenvaltiot vastustivat tätä kehitystä voimakkaasti siitäkin huolimatta, että unionin lainsäädännössä on luvattu tällä alalla noudattaa jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien perusteita. Jotta asiasta olisi päästy sopimukseen, vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa päätettiin "hätäjarrumekanismista" – jota käsiteltiin uudelleen vuoden 2007 neuvotteluissa – jolla niille jäsenvaltioille, joilla on vaikeuksia tässä asiassa, annetaan tarvittavat takuut pysäyttämättä kehitystä kuitenkaan kokonaan: jos siis jäsenvaltio katsoo, että lainsäädäntöehdotus vaikuttaisi sen "rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin", se voi pyytää sen saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Eurooppa-neuvosto voi neljän kuukauden kuluessa joko konsensuksella palauttaa ehdotuksen neuvostolle, jotta menettelyn käsittely jatkuisi. Jos erimielisyys jatkuu yli neljän kuukauden ajan, aloitetaan asiassa automaattisesti tiiviimpi yhteistyö kyseessä olevan lainsäädäntöehdotuksen pohjalta, jos yhdeksän jäsenvaltiota sitä haluaa.

    5)     Euroopan parlamentti voi myös olla tyytyväinen, että uudistetussa sopimuksessa on useiden valtuuskuntien vuoden 2004 HVK:n aikana esittämästä voimakkaasta vastustuksesta huolimatta pidetty kiinni valmistelukunnan ehdotuksesta perustaa Euroopan syyttäjänvirasto, jolla on toimivalta tutkia unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia ja asettaa syytteeseen niiden tekijät. Uudistetussa sopimuksessa vaaditaan perustuslakisopimuksen tapaan edelleen, että sen perustamista koskevan Euroopan unionin asetuksen hyväksyntään tarvitaan neuvoston yksimielinen päätös sen jälkeen, kun Euroopan parlamentti on antanut hyväksyntänsä. Vuoden 2007 neuvottelujen tuloksena otettiin käyttöön "kiihdytysmekanismi" vastavoimana edellisessä kappaleessa mainitulle hätäjarrumekanismille: jos neuvosto ei ole yksimielinen, vähintään yhdeksän jäsenvaltion muodostama ryhmä voi pyytää asian antamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Jos Eurooppa-neuvosto pääsee asiasta yhteisymmärrykseen, se palauttaa ehdotuksen neuvostolle käsittelyn jatkamiseksi. Mikäli neuvosto ei pääse asiasta yhteisymmärrykseen neljän kuukauden kuluessa, vähintään yhdeksän jäsenvaltion muodostama ryhmä voi pyytää automaattista siirtymistä tiiviimpään yhteistyöhön. ´

    Muutoin on olemassa passerelle-lauseke, jossa annetaan mahdollisuus laajentaa Euroopan syyttäjänviraston toimivaltuudet koskemaan rajatylittävää vakavaa rikollisuutta päätöksellä, jonka Eurooppa-neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

    6)     Poliisiyhteistyön alalla on myös huomattava tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen soveltaminen, vaikka yksimielisyys on edelleen sääntönä, kun on kyse operatiivisesta yhteistyöstä ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten toimista toisen jäsenvaltion alueella. Vuoden 2007 HVK:ssa hyväksyttiin samalla tavalla kuin syyttäjänviraston perustamisen yhteyteen "kiihdytysmekanismi", joka menettelyn jouduttua umpikujaan avaa mahdollisuuden tiiviimpään yhteistyöhön, jos vähintään yhdeksän jäsenvaltiota tätä toivoo.

    7)     Lopuksi muistettakoon, että erityisesti Yhdistyneen kuningaskunnan aloitteesta, jonka erityisasema oikeus- ja sisäasioiden alalla on jo tunnustettu aiemmin (niin kuin myös Irlannin, eri tavalla kuin Tanskan[42]), tekstiin liitettiin pöytäkirjojen muodossa erityismääräykset, joissa vahvistetaan kyseinen erityisasema. Itse asiassa Yhdistynyt kuningaskunta vaati vastineeksi uudistetun sopimuksen hyväksymiselle muutoksia kahteen pöytäkirjaan, joissa tunnustetaan Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin erityisasema (Irlannin on tietyssä määrin pakko seurata Yhdistynyttä kuningaskuntaa niiden erityissopimusten sisällön vuoksi, jotka liittävät nämä valtiot yhteen tällä alalla). Kyseisissä pöytäkirjoissa käsitellään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehitystä ja etenkin Schengenin säännöstön mukanaan tuomia kehitysvaiheita.

    Näiden kahden jäsenvaltion kanta johtuu erityisistä tekijöistä, sillä ne ovat saaria, niillä ei ole käytössä henkilötodistusta asukkailleen ja niillä on käytössä common law ‑järjestelmä.

    Näin ollen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin poikkeusjärjestelyt, jotka koskevat maahanmuuttopolitiikkaa, turvapaikka- ja viisumiasioita sekä yksityisoikeuden alalla tehtävää oikeudellista yhteistyötä, laajenee rikosoikeudelliseen yhteistyöhön ja poliisialan yhteistyöhön[43]. Neuvosto oli hyväksynyt, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti osallistuvat tapauskohtaisesti Schengenin säännöstön soveltamiseen, mikäli ne osallistuvat myös niitä koskevien toimenpiteiden kehittämiseen, ja että niiden ei ole pakko osallistua säännöstön kehittämiseen, elleivät ne halua. Ne saattavat tosin todeta olevansa kokonaan tai osittain Schengenin säännöstöä koskevien asioiden ulkopuolella, jos neuvosto, Eurooppa-neuvosto tai komissio loppuanalyysissaan näin päättävät[44].

    Lisäksi kun on kyse entisen kolmannen pilarin säädösten siirtämisestä uuteen oikeudelliseen järjestelyyn, ja erityisesti sen saattamisesta tuomioistuimen oikeudelliseen valvontaan ja komission valvontaan, Yhdistynyt kuningaskunta sai lisäyksen siirtymämääräyksiä koskevaan pöytäkirjaan. Siinä todetaan, että uudistetun sopimuksen voimaantulohetkellä jo voimassa olleita, rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön toimenpiteitä koskevia muutoksia voidaan olla soveltamatta korkeintaan viiden vuoden ajan (tai siihen asti, kunnes säädökset on muutettu uusien menettelyjen mukaisesti). Yhdistynyt kuningaskunta voi jopa ennen kyseisten viiden vuoden umpeutumista päättää olla hyväksymättä kyseisiä säädöksiä koskevaa uutta järjestelyä, mutta tässä tapauksessa mitään alan voimassa olevia säädöksiä ei enää sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jonka on jopa vastattava niistä mahdollisista välittömistä rahoitusvaikutuksista, jotka "väistämättä aiheutuvat siitä, ettei se enää osallistu näihin säädöksiin", mikäli neuvosto näin päättää[45].

    9.2    Muut sisäiset politiikat

    1)     Uudistetussa sopimuksessa otetaan käyttöön joitakin uusia oikeusperustoja, jotka vastaavat eräitä "uusia" – tai paremmin määritettyjä – toimivaltuuksia, mutta muutoin uudistetussa sopimuksessa muiden alakohtaisten politiikkojen osalta esitetyt muutokset ovat ennen kaikkea seurausta yhteispäätösmenettelyn (ja siis määräenemmistöpäätösten) pitämisestä tavanomaisena lainsäätämisjärjestyksenä sekä uudesta jaottelusta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin ja täytäntöönpanosäädöksiin.

    2)     Merkittävimmät muutokset koskevat maatalouspolitiikkaa ja kalastuspolitiikkaa: tavanomaista lainsäätämisjärjestystä sovelletaan säädöksiin, jotka koskevat maatalouden yhteisen markkinajärjestelyn sääntöjä ja muita yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan tavoitteiden toteuttamisessa tarvittavia säännöksiä (nykyisin parlamentilla on vain oikeus tulla kuulluksi). Tämä merkitsee, että myös parlamentti on mukana päättämässä maatalouden ja yhteisen kalastuspolitiikan päälinjauksista, eikä asia ole enää yksinomaan maatalousministerien käsissä. Sen sijaan hintojen, maksujen, tukien ja määrällisten rajoitusten määrittäminen sekä kalastuskiintiöiden jakaminen kuuluvat täytäntöönpanosäädöksiin ja näin ollen neuvostolle, joka antaa niihin liittyvät täytäntöönpanoasetukset tai -päätökset.

    3)     Tutkimusta ja teknologian kehittämistä koskevaan politiikkaan on lisätty uudeksi osa-alueeksi avaruusala. Tutkimuksen puiteohjelma, joka on vastedes säädös, hyväksytään määräenemmistöllä. Samanaikaisesti eurooppalainen tutkimusalue, jossa tutkijat, tieteellinen tietämys ja teknologia liikkuvat vapaasti, pannaan täytäntöön tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävin säädöksin. Myös eurooppalainen avaruusohjelma voidaan hyväksyä tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

    4)     Uudessa energiaa koskevassa osastossa pyritään muun muassa varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus ja energian toimitusvarmuus sekä edistämään energiatehokkuutta ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä. Uudistetussa sopimuksessa unionin toimille asetetaan kuitenkin tiettyjä rajoituksia. Se ei voi vaikuttaa jäsenvaltion oikeuteen päättää omien energiavarojensa hyödyntämisen ehdoista, sen eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin eikä sen energiahuollon yleiseen rakenteeseen. Tällä alalla sovelletaan pääsääntöisesti tavanomaista lainsäätämisjärjestystä ja määräenemmistöpäätöksiä, mutta HVK:ssa määrättiin, että kaikista toimenpiteistä, jotka ovat etupäässä verotuksellisia, on säädettävä säädöksellä, josta neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Neuvosto voi kuitenkin yksimielisellä päätöksellä palauttaa tavallisen lainsäätämisjärjestyksen sovellettavaksi tällä alalla. Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana käydyn keskustelun tuloksena vuoden 2007 HVK lisäsi erityisen viittauksen jäsenvaltioiden väliseen yhteenkuuluvuuteen energia-alalla Euroopan parlamentin toiveiden mukaisesti.

    5)     Vuoden 2007 HVK:ssa jäsenvaltiot pääsivät myös yhteisymmärrykseen lisäyksestä, joka koskee ilmastonmuutoksen torjuntaa. Näin unioni saa erityisemmän oikeusperustan, joka antaa sille mahdollisuuden ryhtyä sitoviin toimiin tässä asiassa.

    6)     Uudistettuun sopimukseen lisättiin kansanterveyden alalla "laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien torjunta", mikä merkitsee rajatylittävien vakavien terveysuhkien seurantaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjuntaa. Unionin on lisäksi muun muassa säädettävä toimenpiteistä, joilla asetetaan korkeat laatu- ja turvallisuusvaatimukset lääkevalmisteille, sekä toimenpiteistä kansanterveyden suojelemiseksi tupakointia ja alkoholin väärinkäyttöä ehkäisemällä. On korostettava, että uudistetun sopimuksen mukaan unionin toiminnassa otetaan huomioon jäsenvaltioiden velvollisuudet, jotka liittyvät niiden terveyspolitiikan määrittelyyn. Jäsenvaltioiden tehtäviin kuuluvat terveyspalvelujen ja sairaanhoidon hallinnointi sekä niihin osoitettujen voimavarojen kohdentaminen.

    7)     On valitettavaa, että lopullisessa tekstissä ei ole tehty sen suurempia muutoksia sosiaalipolitiikkaan, etenkin mitä tulee määräenemmistöpäätösten laajentamiseen (ei muutoksia nykytilanteeseen). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Lissabonin sopimus merkitsisi takapakkia sosiaalipolitiikassa. Päinvastoin – eräissä asioissa jopa edetään. Sen lisäksi, että sosiaalipolitiikka luokitellaan kuuluvaksi aloihin, joilla unionilla ja jäsenvaltioilla on jaettu toimivalta, ja tuodaan selvästi esille, että unioni voi tehdä aloitteita jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikan koordinoimiseksi, uudistetussa sopimuksessa edetään seuraavissa asioissa:

    –    "täystyöllisyys" ja "sosiaalinen edistys" tunnustetaan unionin tavoitteiksi;

    –    "yleisesti sovellettavissa määräyksissä" (SEUT:n I osa) on horisontaalinen "sosiaalinen lauseke", jonka mukaan unioni ottaa politiikkansa ja toimintansa määrittelyssä huomioon "korkean työllisyystason edistämiseen", "riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen", "sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen" sekä "korkeatasoiseen koulutukseen ja ihmisten terveyden korkeatasoiseen suojeluun" liittyvät vaatimukset;

    –    on otettu käyttöön oikeusperusta, joka antaa mahdollisuuden tunnustaa ja säilyttää yleistä taloudellista etua koskevat palvelut;

    –    lisäksi vuoden 2007 HVK:ssa lisättiin pöytäkirja yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, jossa kuvaillaan kyseisten palvelujen erityispiirteitä ja täsmennetään selvästi, että perussopimusten määräykset eivät millään tavoin rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja järjestää "yleistä, muuta kuin taloudellista, etua koskevia palveluja" eli julkisia palveluja suppeassa merkityksessä;

    –    SEUT:ssa on selkeästi tunnustettu "työmarkkinaosapuolten" asema ja erityisesti sosiaaliseen vuoropuheluun osallistuvaa kasvua ja työllisyyttä käsittelevän sosiaalialan kolmikantahuippukokouksen asema.

    8)     Lisäksi on huomattava, että tavanomaista lainsäätämisjärjestystä sovelletaan sosiaaliturvatoimenpiteisiin, jotka koskevat palkattuina työntekijöinä tai itsenäisinä ammatinharjoittajina toimiville siirtotyöläisille tarjottavia etuuksia. Tähän on yhdistetty toinen "hätäjarru": jos jokin jäsenvaltio katsoo, että nämä toimenpiteet voisivat vaikuttaa "sen sosiaaliturvajärjestelmän tärkeisiin näkökohtiin, sen soveltamisala, kustannukset tai rahoitusrakenne mukaan luettuina," se voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi (mikä tarkoittaa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämistä). Eurooppa-neuvoston on neljän kuukauden kuluessa joko palautettava ehdotus neuvostolle, jolloin menettely jatkuu, tai pyydettävä komissiota tekemään uusi ehdotus. Tässä tapauksessa, samoin kuin silloin, kun neuvosto jättää toimimatta asiassa, alkuperäistä ehdotusta pidetään ei-hyväksyttynä.

    9)     Uudistetussa sopimuksessa ei myöskään tehdä muutoksia verotukseen, vaan yksimielisyys on edelleen sääntönä tällä alalla: HVK ei hyväksynyt edes valmistelukunnan ehdottamaa siirtymistä (varsin rajoitetusti) tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen (eli määräenemmistöön) hallinnollista yhteistyötä ja petosten torjuntaa sekä laitonta veronkiertoa koskevissa asioissa (tarkoituksena oli, että neuvosto toteaa ensin yksimielisesti, että ehdotetut toimenpiteet liittyvät näihin aloihin).

    10)   Toinen ala, josta keskusteltiin paljon, mutta jota koskevat muutokset ovat vähäisiä, on talouden hallinto. On kuitenkin korostettava, että unionin toimivallan tasolla on vahvistettu talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamista (vaikka vuoden 2004 HVK muutti valmistelukunnan tekstiä korostaakseen, että jäsenvaltiot yhteensovittavat politiikkansa unionissa määritetyllä tavalla). Tässä yhteydessä myös komission asemaa on vahvistettu hieman. Lisäksi euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevia säännöksiä on vahvistettu. Esimerkiksi ennen kuin neuvosto voi tehdä päätöstä euron käyttöönotosta uusissa jäsenvaltioissa (komission ehdotus), on saatava euron käyttöön ottaneiden maiden määräenemmistöllä antama suositus.

    Muilta osin euroryhmän toimintaa koskevat erityismääräykset on esitetty sopimuksen liitteenä olevassa pöytäkirjassa. Uudistettuun perussopimukseen sisältyy myös julistus vakaus- ja kasvusopimuksesta. Vakaus- ja kasvusopimuksesta oli käyty kiivasta keskustelua eräissä valtuuskunnissa vuoden 2004 HVK:n aikana, minkä jälkeen valmistelukunnan tekstiin tehtiin joitakin muutoksia, joilla väljennettiin komission ehdottamaa, liiallisia alijäämiä koskevaa menettelyä (neuvoston kyseiselle jäsenvaltiolle osoittamat suositukset on annettava pelkän komission suosituksen perusteella, kuten nykyisin, eikä ehdotuksen perusteella, kuten valmistelukunta ehdotti).

    9.3    Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

    1)     Unionin ulkoisen toiminnan alalla on tehty suuria muutoksia, erityisesti institutionaalisella tasolla. Kyse on myös alasta, jolla Lissabonin sopimuksessa erkaannutaan kauaksi perustuslakisopimuksen tekstistä, kun tarkoitetaan rakennetta.

    Vuoden 2004 HVK:ssa seurattiin perustuslakisopimusta kaikkien Euroopan unionin ulkoista toimintaa koskevien määräysten rakenteellisen yhtenäisyyden osalta. Kyseiset määräykset, jotka sisällytettiin kahteen artiklaan, joissa määritetään yleiset periaatteet ja jotka sisältyvät I osaan, oli kaikki koottu perustuslakisopimuksen III osan V osastoon otsikolla "Unionin ulkoinen toiminta". Lissabonin sopimuksessa sen sijaan unionin ulkoista toimintaa koskevat yleiset määräykset ja kaikki YUTP:aa koskevat määräykset, mukaan lukien puolustusta koskevat määräykset, on sisällytetty SEU:n V osaan. Unionin ulkoisen toiminnan muita aloja (yhteinen kauppapolitiikka, yhteistyö kolmansien maiden kanssa, humanitaarinen apu) koskevat määräykset taas on liitetty SEUT:n V osastoon. Se, että kummallakin sopimuksella on sama oikeudellinen arvo – kuten kummankin ensimmäisissä artikloissa muistutetaan[46] – säilyttänee edistymisen, joka seurasi pilarirakenteen poistamisesta, ja rajoittanee mahdollisia menetyksiä määräysten yhtenäisyydessä sekä vaaraa, että YUTP:n hallitustenvälinen ala "saastuttaa" muiden ulkosuhteiden alaa, joka on "yhteisöllisempää". Kahta sopimusta on kuitenkin tulkittava jatkuvasti yhdessä kyseisen edistyksen varmistamiseksi ja mainitun vaaran välttämiseksi. Eläköön selkeys!

    Lissabonin sopimuksessa on sen sijaan säilytetty, vaikkakaan ei muodon, niin ainakin sisällön osalta, keskeisin perustuslakia koskevan sopimuksen tuoma toimielimiin liittyvä muutos: unioni saa ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan, joka korvaa perustuslakisopimuksessa esitetyn ulkoministerin, joskin toiminta ja toimivalta säilyvät käytännössä muuttumattomina (ks. edellä kohta 6.5). Korkealla edustajalla on kahtalainen institutionaalinen tehtävä: hänen tehtävänään on unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen ja kaikkien unionin ulkosuhteiden koordinointi. Kyse on uudistetun sopimuksen sisältämästä keskeisestä uudistuksesta unionin ulkosuhteissa. Euroopan parlamentti toivoo, että tämä uusi toimi auttaa unionia varmistamaan unionin ulkoisen toiminnan paremman yhtenäisyyden ja tehokkuuden. Paljon kuitenkin riippuu siitä, millaisiksi korkean edustajan, komission puheenjohtajan ja neuvoston valitseman uuden puheenjohtajan väliset suhteet muodostuvat.

    Yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, joka on edelleen pohjimmiltaan hallitustenvälistä toimintaa, jossa Eurooppa-neuvosto on hallitsevassa asemassa, yksimielisyys on edelleen pääsääntönä, ja määräenemmistöä sovelletaan vain Eurooppa-neuvoston tai neuvoston päätösten (tai unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Eurooppa-neuvoston pyynnöstä tekemien ehdotusten) täytäntöönpanoon. Jopa tässä tapauksessa on olemassa "hätäjarru", johon voidaan turvautua, jos jokin jäsenvaltio vastustaa jonkin päätöksen tekemistä määräenemmistöllä "elintärkeistä politiikkaan liittyvistä syistä". Vuoden 2004 HVK:ssa esitettiin useita ehdotuksia, joiden mukaan edettäisiin pidemmälle määräenemmistön käytössä, mutta yksikään ehdotus, ei valmistelukunnan ehdotus (määräenemmistö, kun on kyse korkean edustajan komission tuella tekemistä ehdotuksista) eikä puheenjohtajavaltio Italian ehdotus (määräenemmistö, kun on kyse mistä tahansa korkean edustajan ehdotuksista) mennyt läpi kaikissa jäsenvaltioissa. Uudistetussa sopimuksessa säilytetään kuitenkin jo perustuslakia koskevassa sopimuksessa esitetty YUTP:n erityinen passerelle-lauseke, jonka mukaan Eurooppa-neuvostolla on mahdollisuus päättää yksimielisellä päätöksellä, että määräenemmistöä sovelletaan muihin tapauksiin (paitsi kun on kyse päätöksistä, joilla on vaikutuksia sotilas- tai puolustusalaan). On helppo ymmärtää, että kyseisen lausekkeen soveltaminen tulee kohtaamaan suuria vaikeuksia.

    Euroopan parlamentti sai yleisesti oikeuden saada tietoja, tulla kuulluksi, harjoittaa valvontaa (kysymykset, keskustelut) sekä äänestää YUTP:n budjetista. Tuomioistuimen toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla on rajoitettu YUTP:n ja unionin muiden toiminta-alojen rajaamiseen, mutta tuomioistuimella on toimivalta valvoa niiden päätösten laillisuutta, jotka koskevat luonnollisiin tai oikeushenkilöihin kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä.

    Lyhyesti sanottuna voidaan pitää valitettavana, että asioissa ei edistytty enempää, etenkään määräenemmistöpäätösten osalta. On kuitenkin ymmärrettävä realistisesti, että Euroopan yhdentymisen tämänhetkisessä tilanteessa ulkopolitiikka liittyy niin läheisesti jäsenvaltioiden toimivallan ytimeen, että ei voida toivoa todellisen yhteisen ulkopolitiikan olemassaoloa, ellei kaikilla jäsenvaltioilla ole poliittista tahtoa tähän. Uudistetun sopimuksen suuri sisältö on siinä, että luodaan institutionaaliset olosuhteet, joiden puitteissa jäsenvaltioita voidaan kannustaa neuvottelemaan keskenään ja yrittämään yhteisen lähestymistavan määrittämistä sellaisia kansainvälisiä ongelmia varten, jotka tätä vaativat, ja kuulemaan toinen toisiaan ennen ryhtymistä yksipuolisiin toimiin, jotka voivat vahingoittaa yhteisiä etuja.

    2)     Kaikkein eniten uudistetussa sopimuksessa on edetty yhteiseen turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa, sillä vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi teki hyvin pitkälle meneviä uudistuksia, joita edes valmistelukunta ei ollut ehdottanut, ja näitä käsiteltiin lähes sellaisenaan vuoden 2007 neuvotteluissa.

    Näin ollen yhteinen puolustus, tai ainakin yhteinen puolustuspolitiikka, jonka periaatteista sovittiin jo Maastrichtin sopimuksessa[47], on entistä realistisempi vaihtoehto. Yhteinen puolustuspolitiikka antaa unionille operatiivisen kapasiteetin, joka perustuu siviili- ja sotilasvoimavaroihin. Tärkeimmät sitä koskevat uudistukset ovat seuraavat:

    –    Petersbergin tehtävien tavoitteiden saattaminen ajan tasalle[48];

    –    Euroopan puolustusviraston perustaminen ("puolustusmateriaali-, tutkimus- ja sotilasvoimavaravirasto")[49]

    –    mahdollisuus luoda puolustusasioita koskeva pysyvä jäsentynyt yhteistyö neuvoston määräenemmistöpäätöksellä niiden jäsenvaltioiden välille, jotka täyttävät sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja haluavat osallistua siihen (sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa määritellään tämän jäsentyneen yhteistyön toteuttamisedellytykset);

    –    jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin YK:n peruskirjan mukaisesti ja Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton sitoumuksia noudattaen niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat sen jäseniä; uudistetussa sopimuksessa korostetaan, että tämä velvollisuus ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen, mikä antaa merkittävät takuut perinteisesti puolueettomuuspolitiikkaa noudattaneille valtioille;

    –    neuvostolla on mahdollisuus antaa unionin puitteissa suoritettavan tehtävän toteuttaminen jäsenvaltioiden ryhmälle unionin arvojen vaalimiseksi;

    –    jäsenvaltioiden rahoittaman käynnistysrahaston perustaminen sellaisia sotilasmenoja varten, joita ei rahoiteta unionin talousarviosta;

    –    menettely, jolla unionin määrärahat saadaan nopeasti käyttöön.

    3)     Muutetussa sopimuksessa Euroopan unionista on myös jäsenvaltioiden yhteisvastuulauseke, jonka mukaan muut jäsenvaltiot antavat toiselle jäsenvaltiolle tämän pyynnöstä apua, jos se joutuu terrori-iskun kohteeksi taikka luonnonmullistuksen uhriksi. Neuvosto tekee yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanoa koskevista säännöistä päätöksen komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisestä ehdotuksesta. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti, jos päätöksellä on merkitystä puolustuksen alalla. Asiasta ilmoitetaan Euroopan parlamentille.

    4)     Uudistukset ovat siis merkittäviä eivätkä vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityispiirteisiin eivätkä Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon kuuluvien maiden sitoumuksiin. Ne eivät myöskään muuta unionia aggressiiviseksi sotilaalliseksi blokiksi, kuten jotkut näyttävät pelkäävän. Jotkut varmasti olisivat halunneet mennä vieläkin pidemmälle, erityisesti lisätä määräenemmistöpäätöksiä. Ottaen huomioon alan etupäässä hallitustenvälisen luonteen ja poliittisen todellisuuden, joka unionia tällä hetkellä ympäröi, lopputulosta voidaan pitää varsin myönteisenä. Vuoden 2007 neuvottelujen aikana muutaman jäsenvaltion painostuksesta jotkin määräykset kärsivät kuitenkin muutoksista, joilla halutaan varmistaa – myös asioissa, joissa tämä on täysin tarpeetonta – että unioni pitäytyy yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa toimimaan ainoastaan sen toimivallan mukaisesti, jonka perussopimukset ovat sille antaneet. Lisäksi uudistussopimusta on täydennetty yhtä tarpeettomilla julistuksilla[50], joissa kyseinen ajatus vahvistetaan jälleen kerran. Kyseinen menettely ei ole ehkä vahingollinen, sillä siinä tyydytään vahvistamaan melko itsestään selvällä tavalla perussopimuksen määräysten sisältö, mutta näin tuodaan ennemminkin esille kielteinen käsitys Euroopan yhdentymisestä, mikä puolestaan väkisinkin antaa väärän kuvan yleiselle mielipiteelle.

    9.4    Muut ulkosuhteiden alat

    1)     Ulkosuhteiden alalla on painotettava yhteiseen kauppapolitiikkaan tehtyjä myönteisiä muutoksia. Sen soveltamisalaa on laajennettu palvelukaupan sekä teollis- ja tekijänoikeuksien osalta. Euroopan parlamentin asemaa on vahvistettu: yhteisen kauppapolitiikan täytäntöönpanotoimenpiteitä määritettäessä pääsääntönä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys; parlamentille raportoidaan säännöllisesti kansainvälisiä sopimuksia koskevista neuvotteluista; kansainvälisiä sopimuksia ei voida tehdä ilman parlamentin hyväksyntää. On myös huomattava, että Lissabonin sopimuksessa on vahvistettu ns. kulttuuria koskeva poikkeus[51], millä sitä laajennetaan toisille aloille.

    2)     Humanitaarisen avun alalla Euroopan parlamentti voi olla tyytyväinen siihen, että on luotu tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen piiriin kuuluva erityinen oikeusperusta humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamiseksi.

    3)     On syytä muistaa myös, että Lissabonin sopimuksessa annetaan erityismääräyksiä unionin naapuruuspolitiikan kehittämistä varten. Erityisesti on syytä mainita oikeusperusta, jonka ansiosta unioni voi tehdä kyseisen alan sopimuksia asianomaisten maiden kanssa. Sopimuksessa tosin sisällytetään kyseiset määräykset SEU:n I osastoon (SEU:n "Yhteiset määräykset"), mikä ei ole kovin johdonmukaista.

    10.    Merkittäviä joustavuustekijöitä

             Yksi peruskysymyksistä on ollut, ovatko uudet institutionaaliset puitteet riittävän joustavat, jotta unioni pystyy mukautumaan olosuhteiden muutoksiin ja vastaamaan uusiin haasteisiin, joita tulevaisuus voi tuoda mukanaan.

             Vastausta voidaan etsiä kahdelta taholta: voidaan tutkia, mitkä ovat perussopimusten tarkistamismahdollisuudet, ja toisaalta, mitä mahdollisuuksia institutionaalisten puitteiden sisällä on kehittää järjestelmää ilman perussopimusten tarkistamista.

    1)     Uudistettu perussopimus tarjoaa selviä parannuksia tarkistamismenettelyyn: ensinnäkin Euroopan parlamentille myönnetään oikeus tehdä tarkistamista koskeva aloite jäsenvaltioiden ja komission tapaan. Myös valmistelukunnan institutionalisointi tarkistamisen valmisteluelimeksi on parannus. Kyse on siitä, että tunnustetaan valmistelukunnan ehdottoman ratkaiseva asema uudistetun sopimuksen laatimisessa sekä hallitustenväliseen menetelmään sisältyvät rajoitukset. Euroopan parlamentti, joka ensimmäisenä ehdotti valmistelukunnan käyttöä, voi olla yksinomaan tyytyväinen tähän muutokseen, joka lisää tarkistamismenettelyn avoimuutta ja demokraattisuutta sekä tehostaa sitä.

             Erityisen myönteistä on myös, että neuvosto tarvitsee Euroopan parlamentin hyväksynnän, jotta se voisi päättää olla kutsumatta valmistelukuntaa koolle, kun ehdotettujen muutosten laajuus ei edellytä sen koollekutsumista.

    2)     Valitettavasti uudistetussa sopimuksessa ei mennä yhtä pitkälle kuin Euroopan parlamentti olisi toivonut tarkistamismenettelyn yksinkertaistamisessa. Sopimustekstissä (muutetun SEU:n 48 artikla) määrätään unionin sisäisiä toimia ja politiikkoja koskevan osaston (SEUT:n III osa) määräysten sisällön yksinkertaistetusta tarkistamismenettelystä – edellyttäen, ettei tarkistaminen lisää unionin toimivaltaa – mutta yksinkertaistaminen merkitsee tässä tapauksessa pelkästään sitä, että Eurooppa-neuvosto voi olla käyttämättä valmistelukuntaa (ilman, että sen olisi saatava sille parlamentin hyväksyntä), kun taas yksimielisyysvaatimus ja hyväksyminen kaikissa jäsenvaltioissa valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti on edelleen säilytetty. Euroopan parlamenttia ja komissiota kuullaan asiassa.

    3)     Perussopimusten tarkistaminen edellyttää siis edelleen kaikissa tapauksissa yksimielistä päätöksentekoa ja ratifiointia kaikissa jäsenvaltioissa. Kuitenkin eräät valmistelukunnan ehdotukset, jotka saivat laajan tuen Euroopan parlamentissa ja jäsenvaltioiden parlamenteissa, olisivat väljentäneet hiukan tätä vaatimusta unionin sisäisen politiikan määräysten tarkistamisen osalta, mutta noudattaneet kuitenkin sitä välttämätöntä periaatetta, että unionin toimivallan lisääminen edellyttäisi aina jäsenvaltioiden yksimielisyyttä.

    4)     Euroopan parlamentin on sitä vastoin oltava tyytyväinen niiden siirtymämekanismien ("passerelles") säilyttämiseen, joita valmistelukunta ehdotti käytettäväksi siirryttäessä neuvoston yksimielisistä päätöksistä määräenemmistöpäätöksiin tai erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. Se, että neuvosto voi tehdä päätöksen tästä asiasta yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan ja ainoastaan, jos yksikään jäsenvaltioiden parlamenteista ei ole vastustanut sitä kuuden kuukauden kuluessa, takaa riittävän hyvin jokaisen jäsenvaltion oikeudet ja päätöksen avoimuuden ja demokraattisen oikeutuksen. On syytä kuitenkin panna merkille, että näiden yleisten siirtymämekanismien lisäksi on myös muita erityistapauksia, jotka yleensä vaativat joko Euroopan parlamentin hyväksynnän (Euroopan syyttäjänviraston toimivallan laajentaminen) tai antavat jokaisen jäsenvaltion parlamentille mahdollisuuden jäädyttää neuvoston päätös.

    5)     Myönteistä uudistetussa sopimuksessa ovat edelleen parannukset tiiviimpään yhteistyöhön, jonka merkitys voi tulevaisuudessa kasvaa jäsenvaltioiden määrän huomattavasti lisääntyessä. Uudistettu sopimus sisältää välttämättömät edellytykset unionin yhteenkuuluvuuden ja sen institutionaalisen yhtenäisyyden takaamiseksi, mutta siinä laajennetaan tiiviimmän yhteistyön soveltamisalaa (sitä voidaan soveltaa kaikkiin aloihin, jotka eivät kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan, kun vielä nykyisin puolustusala on siitä poissuljettu) ja helpotetaan sen aloittamista. Sen takana on oltava vähintään yhdeksän jäsenvaltiota, ja neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä, jollei ole kyse yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jossa edelleen vaaditaan yksimielisyyttä (eli jossa määräenemmistöpäätökset eivät tällä hetkellä ole sallittuja). Euroopan parlamentin hyväksynnän edellyttäminen (jollei ole kyse yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta) vahvistaa myös tällaisen yhteistyön käynnistämispäätöksen demokraattista oikeutusta.

    6)     Myönteistä on myös se, että uudistetussa sopimuksessa säilytetään määräenemmistöä eli tavanomaista lainsäätämisjärjestystä koskeva siirtymämääräys ("passerelle") tiiviimmän yhteistyön osalta, kuten valmistelukunta oli ehdottanut.

    7)     Huomion arvioista on myös, että Lissabonin sopimuksella muutetaan unionin laajentumismenettelyä koskevia määräyksiä, joissa täsmennetään, että Euroopan parlamentille ja kansallisille parlamenteille tiedotetaan kaikista uusista jäsenyyshakemuksista. Niissä viitataan erityisesti "Eurooppa-neuvoston hyväksymiin unioniin liittymistä koskeviin vaatimuksiin" (nykyiset "Kööpenhaminan kriteerit"), jotka on ottava huomioon neuvoston päätöksessä, johon vaaditaan yksimielisyys, niin kuin tällä hetkellä, sen jälkeen kun Euroopan parlamentti on hyväksynyt asian kaikkien jäsentensä ääntenenemmistöllä.

    8)     Vapaaehtoinen eroaminen unionista: ensimmäistä kertaa Euroopan yhteisöjen ja sittemmin unionin perussopimusten historiassa (Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista koskevaa ensimmäistä perussopimusta lukuun ottamatta), jotka on kaikki tehty rajoittamattomaksi ajaksi ilman, että niissä olisi määrätty jäsenvaltioiden kollektiivista eroamista tai yhden jäsenvaltion eroamista koskevasta menettelystä, SEU:n 50 artiklassa määrätään menettelystä, jota sovelletaan vapaaehtoiseen eroamiseen unionista. Tosin perussopimusten kansainvälinen oikeus antoi kyllä jo aiemmin tällaisen mahdollisuuden, vaikkei erityistä määräystä ollutkaan. Sen lisääminen yksiselitteisesti itse sopimukseen Euroopan unionista antaa paitsi yksityiskohtaiset säännöt tällaisen tilanteen hoitamiseksi myös selvän ja voimakkaan signaalin siitä, että minkään jäsenvaltion ei ole pakko osallistua tähän yhteiseen hankkeeseen, jos se ei sitä halua. Tämä osoittaa yhdessä tiiviimpää ja jäsentynyttä yhteistyötä koskevien määräysten kanssa, että liittyminen unioniin ja sen politiikan kehittäminen tapahtuu jokaisen vapaasta tahdosta ja todellisen poliittisen sitoutumisen perusteella.

    11.    Uudistetun sopimuksen voimaantulo

    Uudistettuun sopimukseen, joka liittyy voimassa olevien muutettujen perussopimusten joukkoon, jotka jatkavat voimassaoloaan muutettuina ja joiden pyrkimyksenä ei ole kumota ja korvata kokonaisuudessaan tämänhetkisiä sopimuksia, sovelletaan tavanomaisia, uusien perussopimusten voimaantuloon liittyviä säännöksiä. Lissabonin sopimuksessa (6 artiklan 2 kohta) voimaantulopäiväksi on kaavailtu 1. tammikuuta 2009, jos ratifiointi on kokonaisuudessaan saatu päätökseen, tai mikäli näin ei ole, sopimus tulee voimaan viimeisenä suorittaneen jäsenvaltion ratifiointia seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Siirtymämääräyksistä tehdyssä pöytäkirjassa n:o 10 säädetään mahdollisesti tarvittavista mukautuksista siirtymäkauden aikana.

    III.   Kokonaisarvio

    1.      Edellä esitetyn analyysin perusteella perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan kokonaisarvio lokakuussa 2007 päättyneen HVK:n tuloksista ja Lissabonin sopimuksesta ei voi olla kuin ehdottoman myönteinen. Ennen kaikkea on mahdollistettu EU:lle äärimmäisen huolestuttavan tilanteen laukeaminen. Sopimuksen hyväksyminen mahdollistaa ratifiointiprosessin uudelleen käynnistämisen Ranskassa ja Alankomaissa ja helpottaa parlamentaarisen menetelmän käyttämistä, jotta uusi teksti saataisiin voimaan.

    2.      Sopimus on luonnollisesti kompromissi, joka sisältää parlamentille tuskallisia myönnytyksiä. Itse perustuslaki-ajatus ja tietyt perustuslakisopimukseen sisällytetyt määräykset on hylätty ja tiettyjen määräysten ja erityisten toimenpiteiden voimaantuloa on valitettavasti lykätty muutaman jäsenvaltion vaatimusten tyydyttämiseksi. Tämä oli poliittinen hinta, joka oli maksettava, jotta olisi päästy ulos kriisistä, johon Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksissä saatu kielteinen tulos oli EU:n saattanut. Se sisältää kuitenkin paljon merkittäviä uudistuksia ja parannuksia nykyisiin perussopimuksiin verrattuna ja olennaiset perustuslakisopimuksessa esitetyt uutuudet on säilytetty. Ennen kaikkea uudistettu sopimus kuitenkin edistää demokratiaa Euroopan unionissa, tehostaa päätöksentekoa ja selkiyttää unionin vastuunjakoa ja toimivallan jakautumista unionin ja jäsenvaltioiden kesken.

    Yhteisesittelijä Íñigo Méndez de Vigon lisäkommentteja

    3.   Hallitustenvälinen perussopimusten tarkistusmenetelmä on jälleen kerran osoittanut puutteensa. Perustuslakisopimuksen sisältöön verrattuna ei ole edistytty missään tärkeässä kysymyksessä mutta leikkauksia on kyllä tehty. Yhteenvetona voidaan todeta, että paljon on saksittu mutta vähän kirjoitettu. Muutamat hallitukset jopa suhtautuivat saavutettuihin sitoumuksiin väheksyvästi ja onnistuivat muuttamaan aikaisemmin sovittuja seikkoja, saamaan itselleen erityisiä poikkeuksia tai tulkintoja, jotka olivat niiden etujen mukaisia. Paras esimerkki on Yhdistynyt kuningaskunta, joka sai kaikki Blairin hallituksen reunaehdot hyväksyttyä.

    4.   Koskaan aikaisemmin Euroopan politiikan kansallisten johtajien silminnähtävä vision ja kunnianhimon puute ei ole käynyt näin selväksi. On kiistämätöntä, että Lissabonin sopimus tuo julki pelkurimaisen asenteen ja jopa epäluottamuksen unionia ja sen toimielimiä kohtaan. Tämän vuoksi ei ole outoa, että perustuslakisopimuksen onneton kohtalo jätti monien eurooppalaisten suuhun katkeran maun – samanlaisen kuin Altiero Spinellille silloin, kun hän vertaisi Euroopan parlamentin hyväksymää sopimusta Euroopan unionista neuvoston hyväksymään yhtenäisasiakirjaan. Monet silloiseen ehdotukseen sisältyvät edistysaskeleet ovat kuitenkin tänään voimassa. Jotakin vastaavaa tapahtuu, kun Lissabonin sopimus tulee voimaan – perustuslakisopimuksen edistysaskeleet tulevat osaksi yhteisön primaarisoikeutta.

    5.   Tuolloin meidän on hyödynnettävä sopimuksen määräyksiä, annettava sisältöä sen välineille ja aktivoitava sen mahdollisuuksia, jotta EU olisi enemmän läsnä eurooppalaisten jokapäiväisessä elämässä. EU:n on vastattava terrorismiin ja ydinaseiden lisääntymiseen liittyvien strategisten riskien karttumiseen ja globalisaation ja teknologiavallankumouksen aiheuttamaan uuteen maailmantilanteeseen. Eurooppa on tilanteessa, jossa se ei voi työntää päätään pensaaseen, vaan sen on panostettava taloudelliseen kasvuun, markkinoidensa uudistamiseen ja suurempaan kilpailukykyyn, tai muuten se ei pysty vastaamaan menestyksellä pohjoisamerikkalaisen talousmahdin ja uusien Kiinasta tai Intiasta puhaltavien tuulien asettamiin haasteisiin. Unionin on eurooppalaiset yhdistäviin periaatteisiin ja arvoihin perustuen puolustettava sosiaalista mallia, jolla epätäydellisyyksiensä ohella on lukemattomia etuja. Aurelius Augustinus voisi todeta, että "jos ajattelen itseäni, en ole juuri minkään arvoinen, mutta muihin verrattuna arvoni on suuri".

    6.   Euroopan on myös huomioitava naapuruussuhteita koskeva kysymys. Lissabonin sopimukseen sisältyy oikeusperusta tämän kiinteästi unionin rajoihin liittyvän tehtävän hoitamiseksi. Vaikka Lissabonin sopimuksesta se puuttuu, perustuslakisopimuksessa julistetun tunnuslauseen "moninaisuudessaan yhtenäinen" on oltava Euroopan toiminnan ohjaaja historiallisen perintömme opetuksessa ja puolustamisessa. EU:n on kokeiltava uusia hallintotapoja, jotta kansalaiset kiedottaisiin suoraan mukaan eurooppalaisiin kysymyksiin: enemmän pohtivaa demokratiaa paikallistasolla, e-demokratia, osallistuva budjetointi ja menettelyt kiistojen ratkaisemiseksi. Taloudellisesta hallintotavasta ja etenkin euroalueen ja Euroopan keskuspankin suhteista on keskusteltava perinpohjaisesti, jotta yhä useammin käytävät kiistat loppuisivat.

    7.   Meidän on oltava tietoisia, että 27 maan eteneminen yhdessä ei ole helppoa. Jos unioni haluaa saavuttaa tavoitteensa, se ei voi purjehtia hitaimman laivan vauhdissa. Siksi vahvistetun yhteistyön välinettä on käytettävä enemmän tulevaisuudessa.

    8.   EU:n ei pidä – eikä se voi – eristäytyä omaan maailmaansa, piehtaroida itsesäälissä eikä odottaa maailman pysähtyvän siksi aikaa, kunnes EU ratkaisee epäilyksensä ja epäröintinsä. Asioiden järjestämiseksi sillä on nyt käytössään Lissabonin sopimukseen sisällytetyt uudistukset. Sopimus on ainoa tie toiveiden toteutumiseen, sillä Euroopan yhdentyminen on samanlainen prosessi kuin Paul Valéryn toteamus runosta, joka "ei koskaan pääty, ainoastaan keskeytyy". Euroopan parlamentti on valmis käymään tätä tietä.

    • [1]  Tuli voimaan 23.7.1952.
    • [2]  Belgia, Saksa, Ranska, Italia, Luxemburg ja Alankomaat.
    • [3]  Kuuden ensimmäisen lisäksi ovat tulleet: Tanska, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta vuonna 1973, Kreikka vuonna 1981, Espanja ja Portugali vuonna 1986, Itävalta, Suomi ja Ruotsi vuonna 1995, Tšekin tasavalta, Viro, Kypros, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Puola, Slovenia ja Slovakia vuonna 2004, Bulgaria ja Romania vuonna 2007.
    • [4]  Tulivat voimaan 1.1.1958.
    • [5]  Luxemburgin sopimus 17. helmikuuta 1986, tullut voimaan 1. heinäkuuta 1987.
    • [6]  Allekirjoitettu 7. helmikuuta 1992, tullut voimaan 1. marraskuuta 1993.
    • [7]  Allekirjoitettu 2. lokakuuta 1997, tullut voimaan 1. toukokuuta 1999.
    • [8]  Allekirjoitettu 26. helmikuuta 2001, tullut voimaan 1. helmikuuta 2003.
    • [9]  Allekirjoitettiin 29. lokakuuta 2004 Roomassa ja piti tulla voimaan 1.11.2006 (vrt. art. IV-447), ellei ratifiointia ole kokonaisuudessaan saatu päätökseen tätä ennen.
    • [10]  Allekirjoitettu Lissabonissa 13. joulukuuta 2007.
    • [11]  Näistä mainittakoon toisaalta HVK:n valmisteluun liittyvät päätöslauselmat ja toisaalta päätöslauselmat, joissa arvioidaan sen tuloksia.
      – Euroopan yhtenäisasiakirja:
      · päätöslauselma 14. helmikuuta 1984: Spinellin mietintö ja sopimusluonnos (EYVL C 77, 19.3.1984, s. 33)
      · päätöslauselma 16. tammikuuta 1986: Planasin mietintö (EYVL C 36, 17.2.1986, s. 144) ja
        17. huhtikuuta 1986 (EYVL C 120, 20.5.1986, s. 96)
      – Maastrichtin sopimus
      · päätöslauselmat D. Martinin mietinnöstä
      14. maaliskuuta 1990 (EYVL C 96 17.4.1990, s. 114),
      11. heinäkuuta 1990 (EYVL C 231, 17.9.1990, s. 97)
      ja 22. marraskuuta 1990 (EYVL C 324, 24.12.1990, s. 219)
      · päätöslauselma 7. huhtikuuta 1992: D. Martinin mietintö (EYVL C 125, 18.5.1992, s. 81)
      – Amsterdamin sopimus
      · päätöslauselmat
      17. toukokuuta 1995: D. Martinin ja Bourlangesin mietintö (EYVL C 151, 19.6.1995, s. 56)
      ja 13. maaliskuuta 1996: Duryn ja Maij-Weggenin mietintö (EYVL C 96, 1.4.1996, s. 77)
      · päätöslauselma 19. marraskuuta 1997:
      Méndez de Vigon ja Tsatsosin mietintö (EYVL C 371, 8.12.1997, s. 99)
      – Nizzan sopimus
      · päätöslauselmat Dimitrakopoulosin ja Leinenin mietinnöstä 18. marraskuuta 1999 (EYVL C 189, 7.7.2000, s. 222),
      3. helmikuuta 2000 (EYVL C 309, 27.10.2000, s. 85)
      ja 13. huhtikuuta 2000 (EYVL C 40, 7.2.2001, s. 409)
      · päätöslauselma 31. toukokuuta 2001: Méndez de Vigon ja Seguron mietintö (EYVL C 47E, 21.2.2002, s. 108).
      – Sopimus Euroopan perustuslaista
      · päätöslauselma 24.syyskuuta.2003: Gil Roblesin ja Tsatsosin mietintö (EUVL C 77E 26.3.2004, s. 255).
      · päätöslauselma 12.tammikuuta 2005: Corbettin ja Méndez de Vigon mietintö (EUVL C 247E 6.10.2005, s. 88).
    • [12]  EYVL C 80, 10.3.2001, s. 85 ja 86.
    • [13]  Tässä riittänee, kun muistetaan kansallisten parlamenttien kanssa järjestetyt Rooman kokoukset (Euroopan yhteisön parlamenttien konferenssi 27.–30. marraskuuta 1990), samaan aikaan HVK:n kanssa järjestetyt toimielinten väliset kokoukset talous- ja rahaliitosta ja poliittisesta unionista, jotka johtivat Maastrichtin sopimukseen, Euroopan parlamentin edustajien osallistuminen Amsterdamin HVK:ta edeltäneeseen mietintäryhmään sekä heidän osallistumisensa tämän HVK:n varsinaiseen työhön ja lopuksi heidän osallistumisensa tarkkailijoina Nizzan HVK:n valmisteluryhmään.
    • [14]  Päätöslauselma 25. lokakuuta 2000 (Olivier Duhamelin mietintö perussopimusten muuttamisesta perustuslain muotoon), joka vahvistettiin 31. toukokuuta 2001 annetulla päätöslauselmalla (Méndez de Vigon ja Seguron mietintö Nizzan sopimuksesta ja Euroopan unionin tulevaisuudesta).
    • [15]  Ajatus perusoikeuskirjasta, joka nyt on perustuslakisopimuksen II osa, on peräisin Saksan puheenjohtajakaudelta, jolloin se hyväksyttiin Kölnin Eurooppa-neuvostossa 3. ja 4. kesäkuuta 1999. Sen laatimistapa päätettiin myös samassa neuvoston kokouksessa ja sitä tarkennettiin seuraavassa kokouksessa Tampereella 15. ja 16. lokakuuta 1999. Silloin päätettiin perustaa joukko, josta tuli sittemmin valmistelukunta, joka kokoaa yhteen neljä osatekijää, jotka sittemmin olivat mukana myös Euroopan tulevaisuutta käsittelevässä valmistelukunnassa, mutta ilman ehdokasvaltioiden osallistumista.
    • [16]  Asiakirja SN 300/1/01 REV 1, liite 1, s. 19.
    • [17]  · Päätöslauselma 16. maaliskuuta 2000: Duffin ja Voggenhuberin mietintö Euroopan unionin perusoikeuskirjan         laatimisesta (EYVL C 377, 29.12.2000, s. 329)
      · Päätös 14. marraskuuta 2000: Duffin ja Voggenhuberin mietintö Euroopan unionin perusoikeuskirjaehdotuksen hyväksymisestä (EYVL C 223, 8.8.2001, s. 74)
      · Päätöslauselma 23. lokakuuta 2002: Duffin mietintö Euroopan unionin perusoikeuskirjan vaikutuksista ja sen tulevasta asemasta (EUVL C 300E, 11.12.2003, s. 432)
      · Päätöslauselma 29. marraskuuta 2001: Leinenin ja Méndez de Vigon mietintö Laekenin Eurooppa-neuvoston valmistelusta (EYVL C 153E, 27.6.2002, s. 310)
      · Päätöslauselma 25. lokakuuta 2001: Poosin mietintö neuvoston uudistuksesta (EYVL C 112E, 9.5.2002, s. 317)
      · Päätöslauselma 14. maaliskuuta 2002: Carnero Gonzálezin mietintö Euroopan unionin oikeushenkilöllisyydestä (EUVL C 47E, 27.2.2003, s. 594)
      · Päätöslauselma 7. helmikuuta 2002: Napolitanon mietintö Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien suhteista Euroopan rakentamisessa (EYVL C 284E, 21.11.2002, s. 322)
      · Päätöslauselma 16. toukokuuta 2002: Lamassouren mietintö toimivallan jaosta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välillä (EUVL C 180E, 31.7.2003, s. 493).
      · Päätöslauselma 17. joulukuuta 2002: Bourlangesin mietintö säädöstyypeistä ja säädöshierarkiasta Euroopan unionissa (EUVL C 31, 5.2.2004, s. 126)
      · Päätöslauselma 14. tammikuuta 2003: Napolitanon mietintö alue- ja paikallisviranomaisten roolista Euroopan yhdentymisessä (EUVL C 38E, 12.2.2004, s. 167)
      · Päätöslauselma 24. syyskuuta 2003: ehdotuksesta sopimukseksi Euroopan perustuslaista ja Euroopan parlamentin kanta hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumiseen (EUVL C 77E, 26.3.2004, s. 255).
    • [18]  Toinen kokoontui 3.–4. joulukuuta 2007 Lissabonin sopimusta koskevan poliittisen sopimuksen jälkeen.
    • [19]  Näitä keskustelujen valmisteluvaiheeseen osallistuvia asiantuntijoita kutsuttiin "sherpoiksi", ja heitä oli kaksi kustakin jäsenvaltiosta, Euroopan parlamentista ja komissiosta. Parlamentin "sherpat" olivat puhemies Hans‑Gert Pötteringin kabinettipäällikkö Klaus Welle ja perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan sihteeristön jäsen José Luis Pacheco.
    • [20]  Carlos Carnero Gonzálezin mietintöluonnos Euroopan unionin tunnusten käyttöä parlamentissa koskevan uuden 202 a artiklan lisäämisestä Euroopan parlamentin työjärjestykseen, PE 398.505v03-00.
    • [21]  Uudistussopimus ei kuitenkaan vaikuta Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen (Euratom) – ja pysyy voimassa sen rinnalla – vaikka pöytäkirjassa Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta eräitä sen määräyksistä on muutettu, jotta ne olisivat yhteensopivat uuden tekstin kanssa. Saksa, Irlanti ja Itävalta ovat kuitenkin laatineet HVK:n päätösasiakirjaan liitettyyn julistukseen n:o 54 toiveen hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumisesta mahdollisimman nopeasti Euratom-sopimuksen tarkistamiseksi.
      Emme myöskään voi jättää huomioimatta, että uudistusssopimusta on täydennetty sekaannusta aiheuttavan suurella määrällä pöytäkirjoja, liitteitä ja julistuksia. Pöytäkirjoja on 12 (monet on otettu voimassa olevien perustamissopimusten liitteistä ja yksinkertaisesti mukautettu uudistussopimuksen tekstiin), joista mainittakoon ne, jotka koskevat Schengenin sopimusta, kansallisten parlamenttien roolia, toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta, toimielinten siirtymämääräyksiä, pysyvää jäsentynyttä yhteistyötä puolustuskysymyksissä, jne.), liitteitä 2 (olivat jo aiemmin olemassa, luettelot maataloustuotteista ja merentakaisista maista ja alueista) sekä 65 julistusta. Kaikkien jäsenvaltioiden on ratifioitava nämä pöytäkirjat, joilla on sama lainvoima kuin uudella sopimuksella. Julistukset sen sijaan eivät ole lain mukaan sitovia, mutta niitä voidaan käyttää perussopimuksia tulkitsevina tekijöinä.
    • [22]  On edelleen melko kiistanalaista, että unionilla sellaisenaan ei ole kansainvälistä oikeushenkilöyttä, huolimatta siitä, että perussopimuksilla ei sitä unionille myönnetä.
    • [23]  On syytä panna merkille, että Ranskan ehdotuksesta tässä artiklassa on poistettu viittaus terveeseen kilpailuun, johon sisämarkkinat perustuslakisopimustekstin mukaan perustuivat. Poisto on perusteltu siinä mielessä, että "terve kilpailu" olisi vain yksi väline sisämarkkinoiden perustamiseksi. Sisämarkkinat ovat unionin todellinen tavoite. Muutoin poistolla ei ole juridisia vaikutuksia kilpailun rooliin, minkä vahvistaa pöytäkirja (n:o 6) sisämarkkinoista ja kilpailusta.
    • [24]  Tämä asia kävi joka tapauksessa ilmi jo SEU:n 5 artiklan 2 kohdan ensimmäisestä osasta.
    • [25]  Itse asiassa heinäkuussa 2007 esitetyssä sopimusehdotuksessa siirrettiin myös kansalaisuuden määritelmä SEUT-sopimukseen ja ainoastaan parlamentin edustajien HVK-toiminnan ansiosta se voitiin laittaa SEU:n alkumääräyksiin (joihin sen on sisällyttävä, sillä SEU:ssa viitataan toistuvasti kansalaisiin).
    • [26]  Pöytäkirja n:o 2 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta.
    • [27]  Täsmällisemmin "puhemiehen lisäksi enintään 750" SEU:n 14 artiklan sanamuodon mukaisesti. Euroopan parlamentin kokoonpanoa ja sen määrittelyä koskevat säännöt ovat tätä viime hetken lisäystä lukuun ottamatta (Italian esittämien vaatimusten tyydyttämiseksi) samat kuin perustuslakisopimuksessa. Kesäkuussa 2007 kokoontunut Eurooppa-neuvosto oli pyytänyt Euroopan parlamenttia esittelemään hyvissä ajoin ennen lokakuun Eurooppa-neuvostoa ehdotuksen Euroopan parlamentin paikkajaosta uusien sääntöjen mukaisesti. Tästä asiasta päätettiinkin Lamassouren ja Severinin mietintöön sisältyneen päätöslauselman hyväksymisen myötä (Euroopan parlamentin 11. lokakuuta .2007 antama päätöslauselma Euroopan parlamentin kokoonpanosta, P6_TA-PROV(2007)0429). Parlamentti yritti kyseisessä mietinnössä ehdottaa uudelleenjakoa käsitteen 'alenevasti suhteellinen' mukaisesti, niin kuin uudistetussa sopimuksessa täsmennetään. Yksikään jäsenvaltio ei enää menettäisi paikkoja sen lisäksi, mitä Bulgarian ja Romanian liittymissopimuksessa määrätään. Italia ei ollut tyytyväinen ehdotukseen ja sai lopulta ratkaisun, jonka mukaan yksi ylimääräinen paikka lisätään uudistettuun sopimukseen poikkeuksena alenevan suhteellisuuden periaatteesra, jotta sen paikkamäärä säilyisi samana Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Lissabonin sopimukseen liitetään julistus (n:o 4), jossa suositetaan, että "Euroopan parlamentin lisäpaikka annetaan Italialle". Uusi paikkajako tulee luonnollisesti voimaan vasta uudistetun sopimuksen voimaantulon myötä ja kun 9 c artiklassa tarkoitettu päätös on muodollisesti hyväksytty.
    • [28]  Vaikka Eurooppa-neuvostolle annettu asema tiettyihin sosiaaliturvaa ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskeviin päätöksiin liittyvissä "hätäjarru"-kysymyksissä ei suoranaisesti teekään siitä lainsäädäntövallan käyttäjää (se ei osallistu säännösten antamiseen), se voi kuitenkin osallistua lainsäädäntömenettelyyn lähes ratkaisevalla tavalla. – ks. jäljempänä 9.1 kohta ja 9.2 kohta.
    • [29]  Euroopan parlamentin päätöslauselma 18. marraskuuta 1999 perustamissopimusten uudistuksen valmistelusta ja seuraavasta hallitustenvälisestä konferenssista (EYVL C 189, 7.7.2000, s. 222).
    • [30]  Itse asiassa se, että HVK oli asettanut päätöksen estävän vähemmistön kooksi vähintään neljän jäsenvaltion äänestämisen vastaan, tarkoittaa sitä, että tietyissä olosuhteissa päätöksen voi hyväksyä huomattavasti alle 62 prosenttia väestöstä, joka oli väestökriteeriksi vahvistettu kynnys Nizzan sopimuksessa. Tällä tavoin päätös, jota vastustaisivat esimerkiksi Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta, hyväksyttäisiin, vaikka sen takana olisikin vain vähän yli 58 prosenttia väestöstä, sillä nämä 3 valtiota yksinään eivät voisi muodostaa päätöksen estävää vähemmistöä, vaikka ne yhdessä edustavatkin hieman alle 41:tä prosenttia unionin väestöstä (nykyisen 27 jäsenvaltion unionissa).
      On pidettävä mielessä myös sitä, että tarvittavien painotettujen äänikynnyksen aikaansaamiseksi erilaiset mahdolliset yhdistelmät määräenemmistön saavuttamiseksi aiheuttavat sen, että monissa tapauksissa vaadittu väestöosuus on huomattavasti näitä lukuja suurempi. Toisaalta jäsenvaltioiden kynnyksen nostamisella ei ole käytännössä vaikutuksia, sillä tällä oli merkitystä ainoastaan 25 jäsenvaltion unionissa, mikä oli tilanne vuonna 2004: 55 prosenttia 50 prosentin sijasta merkitsee itse asiassa 25 valtion unionissa 14 jäsenvaltiota 13 sijasta, ellei olisi vielä HVK:n säilyttämää lisävaatimusta, jonka mukaan päätös edellyttää vähintään 15 valtion hyväksyntää. Päätöksen estävä vähemmistö vaatii 13 sijasta 12 jäsenvaltiota. Mutta 27 jäsenvaltion muodostamassa unionissa 55 prosenttia väestöstä vastaa joka tapauksessa 15:tä jäsenvaltiota. Muutoin käytännössä mahdollinen riski päätösten lisääntyneestä estämisestä kynnyksen nostamisen myötä ei ole kovinkaan suuri. Itse asiassa oletus, että päätöksen tekevät kahteen lähes yhtä suureen ryhmään jakaantuneet jäsenvaltiot, ei toteudu koskaan käytännössä.
    • [31]  Uudistetussa sopimuksessa on käytännössä noudatettu kaikkia perustuslakia koskevaan sopimukseen tehtyjä muutoksia. Ainoat poikkeukset koskevat liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen, josta päätetään yksimielisesti (perustuslakisopimuksen mukaisesti määräenemmistöpäätöksellä) ja uuden oikeusperustan luomiseen, joka koskee henkilötietojen käsittelyyn YUTP:n yhteydessä liittyvien sääntöjen laatimista (SEU:n 39 artikla). Huolimatta siitä, että parhaan tulkinnan mukaan kyse on vain yhteisten sääntöjen laatimisesta sellaisen toimivallan käyttöä varten, joka kuuluu yksinomaan jäsenvaltioille (kaikki unionin toimivaltaa henkilötietojen suojaamisessa koskevat asiat sisältyvät SEUT:n 16 artiklaan), on valitettavaa, että parlamenttia ei ole otettu mukaan tähän menettelyyn ja että tekstissä ei viitata tuomioistuimen yksinomaiseen valvontaan.
    • [32]  Uudistettuun sopimukseen liitetyssä julistuksessa (n:o 9) todetaan jäsenvaltioiden välinen poliittinen yhteisymmärrys päätöksestä, jonka mukaan kolmen jäsenvaltion ryhmät hoitavat 18 kuukauden ajan neuvoston puheenjohtajuutta. Nämä ryhmät voivat mahdollisesti pätkiä kaikkien neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuuden hoitamisen kuuden kuukauden jaksoiksi (tämänhetkinen käytäntö) tai jakaa tehtävien hoitamisen 18 kuukauden ajan.
    • [33]  Vuoden 2004 HVK ei hyväksynyt valmistelukunnan ehdotusta, jolla pyrittiin siihen, että jokainen hallitus esittäisi kolmen nimen luettelon, joista puheenjohtaja valitsisi kyseisen jäsenvaltion esittämän komission jäsenen. Voidaankin pahoitella sitä, että vuoden 2004 HVK ei hyväksynyt ehdotusta, jossa komission virkaan nimittäminen huipentuisi poliittisesti hyvin symboliseen äänestykseen Euroopan parlamentissa, vaan se halusi menettelyyn sen jälkeen vielä yhden vaiheen, joka siis päättyy Eurooppa-neuvoston määräenemmistöpäätöksellä tekemään nimitykseen.
    • [34]  Korkean edustajan viran perustamisesta johtuva siirtyminen uuteen institutionaaliseen todellisuuteen sai aikaan joitakin vaikeuksia neuvottelujen viimeisinä päivinä, koska Euroopan parlamentti halusi taata kaikki oikeutensa, kun on kyse korkean edustajan väliaikaisesta nimittämisestä heti uudistetun sopimuksen voimaantulon jälkeen (kaavailtu 1 päiväksi tammikuuta 2009) ja uuden korkean edustajan nimittämisestä seuraavan komission muodostamisen yhteydessä marraskuussa 2009, Euroopan parlamentin vaalien seurauksena. Lissabonissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston antama julistus (n:o 12) tyydytti Euroopan parlamenttia.
    • [35]  Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat säädökset tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen menettelyjä noudattaen joko komission ehdotuksesta ja tuomioistuimen kuulemisen jälkeen tai tuomioistuimen pyynnöstä ja komission kuulemisen jälkeen.
    • [36]  Näitä mekanismeja on tällä välin sovellettu jo laajalti Richard Corbettin ja Joseph Daulin vuonna 2006 Euroopan parlamentin puolesta neuvotteleman komitologiajärjestelmän tarkistamista koskevan toimielintenvälisen sopimuksen kautta [Toimielinten sopimuksen tekeminen yhteisenä lausumana, joka koskee ehdotusta neuvoston päätökseksi menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY muuttamisesta (uusi sääntelymenettely, johon liittyy valvonta)].
    • [37]  Asetus Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevista säännöistä, asetus oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja asetus tutkintaoikeuden käyttämistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (jolle on saatava myös komission hyväksyntä) – ks. liite 4.
    • [38]  Näistä 22:ssa neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti (5 tapauksessa Euroopan parlamentin hyväksynnällä, 17 tapauksessa EP antaa pelkän lausunnon); 6 tapauksessa neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä (1 tapauksessa Euroopan parlamentin hyväksynnällä, 5 tapauksessa pelkkä lausunto) – ks. liite 4.
    • [39]  Valmistelukunta sen sijaan ehdotti, että omien varojen järjestelmän täytäntöönpanomääräykset annettaisiin neuvoston määräenemmistöllä hyväksymällä säädöksellä, jolle parlamentti antaa hyväksyntänsä.
    • [40]  Säädöksestä, jossa määritetään omien varojen järjestelmä ja sen ylärajat, tulee asetus niin kuin myös kyseisen järjestelmän soveltamistoimenpiteet määrittävästä säädöksestä; myös monivuotiset rahoituskehykset luovasta säädöksestä tulee asetus, kun taas talousarviosta, josta oli määrä päättää eurooppalailla, tulee yksinkertaisesti "talousarvio", jossa määritetään sen säädöksen muoto, jolla se hyväksytään; SEUT:n 314 artiklassa todetaan kuitenkin, että se hyväksytään erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä, mikä tekee siitä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän säädöksen SEUT:n 289 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
    • [41]  Tämä on yleinen sääntö. Erityistapauksessa parlamentti voi edelleen pitää kantansa hyvin suuren enemmistön kautta. Tämä on kuitenkin melko teoreettinen mahdollisuus.
    • [42]  Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin erityisasema käy ilmi kahdesta pöytäkirjasta, jotka mainitaan seuraavissa alaviitteissä. Tanskan asema, johon ei ole tehty merkittäviä muutoksia, käy ilmi Tanskan asemaa käsittelevästä pöytäkirjasta.
    • [43]  Pöytäkirja Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta.
    • [44]  Osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehty pöytäkirja.
    • [45]  Siirtymämääräyksiä koskevassa pöytäkirjassa (n:o 11) oleva 10 artikla.
    • [46]  SEU:n 1 artiklan kolmas kohta ja SEUT:n 1 a artiklan 2 kohta.
    • [47]  Eurooppa-neuvosto tekee tarvittaessa päätöksen yhteisestä puolustuksesta yksimielisesti. Lisäksi sille on saatava kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntä niiden valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti.
    • [48]  Niihin sisällytetään yhteiset toimet aseidenriisunnan alalla, neuvonta sotilasasioissa, konfliktinjälkeinen vakauttaminen, terrorismin torjuminen, mukaan lukien kolmansien maiden alueella. Näiden lisäksi tehtäviin kuuluvat edelleen humanitaariset ja pelastustehtävät, konfliktinesto ja rauhanturvaaminen sekä taistelujoukkojen tehtävät kriisinhallinnassa ja rauhanpalauttaminen.
    • [49]  Sen tehtävänä on jäsenvaltioiden sotilaallisten voimavarojen rationalisoinnin edistäminen, puolustusteknologian tutkimustoiminnan yhteensovittaminen ja sotilasmenojen käytön tehostaminen.
    • [50]  Tämä koskee julistusta n:o 13, jossa tähdennetään, että YUTP:aan liittyvät määräykset "eivät vaikuta" jäsenvaltioiden nykyiseen vastuuseen "muotoilla ja harjoittaa omaa ulkopolitiikkaansa" ja että yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat määräykset eivät vaikuta jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tätä käsitellään myös julistuksessa n:o 14, jonka mukaan mikään uudistetussa sopimuksessa ei vaikuta jäsenvaltioiden jäsenyyteen kansainvälisissä järjestöissä, mukaan lukien jäsenvaltion jäsenyys Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostossa. Osittain aiheeton ja epätarkka on kyseisen julistuksen toinen kappale, jossa todetaan, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevilla määräyksillä ei anneta komissiolle uutta toimivaltaa tehdä aloitteita päätöksiksi eikä laajenneta Euroopan parlamentilla olevaa asemaa.
    • [51]  Valmistelukunta oli ehdottanut, että neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti neuvoteltaessa ja tehtäessä sopimuksia kulttuuri- tai audiovisuaalisten palvelujen kaupan alalla silloin, kun tällaiset sopimukset voivat haitata unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta. Vuoden 2004 HVK ulotti tämän "poikkeuksen" koskemaan sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kauppaa silloin, kun tällaiset sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palvelujen järjestämistä kansallisella tasolla ja estää jäsenvaltioita toteuttamasta vastuutaan niiden tuottamisessa. Neuvosto tekee myös palvelukaupan ja teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisten näkökohtien aloilla tehtävien sopimusten neuvottelemista ja tekemistä koskevat ratkaisunsa yksimielisesti silloin, kun sopimus sisältää määräyksiä, joiden osalta sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä.

    LIITE 1: Unionin toimivalta SEUT:ssa mainitaan myös yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointi, jotka eivät sisälly taulukossa esitettyihin kolmeen ryhmään niiden erityisluonteen vuoksi. Alleviivatut toimivalta-alueet kussakin sarakkeessa merkitsevät aloja, joista ei tällä hetkellä ole erillisiä määräyksiä perustamissopimuksissa, mutta joilla unioni on jo toiminut, etenkin kun se on vedonnut sisämarkkinoita käsitteleviin määräyksiin tai EY:n perustamissopimuksen 308 artiklaan.

     

    Toimivalta-

    tyyppi

     

    Yksinomainen

    toimivalta

    (tyhjentävä luettelo)[2]

     

    Jaettu toimivalta

    (ei-tyhjentävä luettelo)[3]

     

    Täydentävä toimivalta

    (tyhjentävä luettelo)

     

     

     

    Määritel-

     

    Ainoastaan unioni voi antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä, kun taas jäsenvaltiot voivat tehdä näin ainoastaan unionin valtuuttamina tai unionin antamien säädösten täytäntöön panemiseksi.

     

    Unioni ja jäsenvaltiot voivat antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa siltä osin kuin unioni ei käytä omaansa.

     

    Unionilla on toimivalta toteuttaa vain jäsenvaltioiden toimintaa tukevia toimia (etenkin rahoitustoimia); se voi antaa säädöksiä, mutta ei yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia.

     

     

     

     

     

     

     

     

    Alat

     

    Tulliliitto

     

    Sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen

     

    Euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikka

     

    Meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen osana yhteistä kalastuspolitiikkaa

     

    Yhteinen kauppapolitiikka

     

     

    Sisämarkkinat

    Sosiaalipolitiikka

    Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus

    Maatalous ja kalastus (meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä lukuun ottamatta)

    Ympäristö

    Kuluttajansuoja

    Liikenne

    Euroopan laajuiset verkot

    Energia

    Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue

    Kansanterveyteen liittyvät yhteiset turvallisuuskysymykset

    Tutkimus ja teknologian kehittäminen

    Avaruuspolitiikka

    Kehitysyhteistyö

     

    Ihmisten terveyden suojelu ja kohentaminen

     

    Teollisuus

     

    Kulttuuri

     

    Matkailu

     

    Yleissivistävä koulutus

     

    Nuoriso

     

    Urheilu

     

    Ammatillinen koulutus

     

    Pelastuspalvelu

     

    Hallinnollinen yhteistyö

     

    • [1]  SEUT:ssa mainitaan myös yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointi, jotka eivät sisälly taulukossa esitettyihin kolmeen ryhmään niiden erityisluonteen vuoksi. Alleviivatut toimivalta-alueet kussakin sarakkeessa merkitsevät aloja, joista ei tällä hetkellä ole erillisiä määräyksiä perustamissopimuksissa, mutta joilla unioni on jo toiminut, etenkin kun se on vedonnut sisämarkkinoita käsitteleviin määräyksiin tai EY:n perustamissopimuksen 308 artiklaan.
    • [2]  Näiden toimivaltuuksien lisäksi unionilla on yksinomainen toimivalta myös kansainvälisten sopimusten tekemisessä, kun tästä on säädetty unionin säädöksessä, kun on tarpeen antaa unionin käyttää sisäistä toimivaltaansa tai kun se pystyy vaikuttamaan yhteisiin sääntöihin tai muuttamaan niiden merkitystä.
    • [3]  Huolimatta siitä, että SEUT:n 4 artiklassa käsitellään niitä jaettuun toimivaltaan kuuluvia politiikan aloja, jotka on merkitty kursiivilla tässä sarakkeessa, kyse on aloista, joilla unionin toiminta ei estä jäsenvaltioita käyttämästä toimivaltaa.

    LIITE 2: Luettelo uusista tapauksista, joihin sovelletaan määräenemmistöpäätöksentekoa

    I     Olemassa olevat oikeusperustat, joiden yhteydessä aletaan soveltaa määräenemmistöpäätöstä

    [ensiksi esitetyt SEU:n ja SEUT:n artiklojen numerot viittaavat Lissabonin sopimukseen; hakasulkeissa on numero, jotka artiklalla on sopimusten tulevassa konsolidoidussa versiossa (Lissabonin sopimuksen liitteenä olevan taulukon mukaisesti); sulkeissa kursiivilla tämänhetkinen menettely]

    1.   SEU:n 9 c [16] art. 3 kohta ja SEUT:n 201 b [236] art. b kohta: neuvoston puheenjohtajuuden vaihtelu – Eurooppa-neuvoston päätös ilman komission ehdotusta (EY:n perustamissopimuksen 203 artikla – neuvosto päättää yksimielisesti)

    2.   SEUT:n 42 [48] art.: työntekijöiden vapaa liikkuvuus, sosiaaliturvaetuudet – tavanomainen lainsäätämisjärjestys[1] (EY:n perustamissopimuksen 42 artikla: yhteispäätös – neuvosto päättää yksimielisesti) 

    3.   SEUT:n 47 [53] art. 1 kohta: sijoittautumisvapaus, itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtyminen – tavanomainen lainsäätämisjärjestys, jos neuvoston antamien direktiivien panemiseksi täytäntöön ainakin yhdessä jäsenvaltiossa on muutettava lainsäädäntöperiaatteita (EY:n perustamissopimuksen 47 artiklan 2 kohta – yhteispäätös – neuvosto päättää yksimielisesti)

    4.   SEUT:n 61 g [74] art.: hallinnollinen yhteistyö vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella – neuvoston asetus, EP:n kuuleminen (EY:n perustamissopimuksen 66 artikla ja SEU:n 34 artiklan 1 kohta: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklan 1 ja 2 kohdassa määritelty menettely: neuvosto päättää yksimielisesti parlamenttia kuultuaan – neuvosto voi päättää yksimielisesti, parlamenttia kuultuaan, siirtymisestä määräenemmistöpäätökseen)

    5.   SEUT:n 62 [77] art. 2 kohta: rajavalvonta – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (EY:n perustamissopimuksen 62 artikla: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa määritelty menettely: neuvosto päättää yksimielisesti parlamenttia kuultuaan; neuvosto voi päättää yksimielisesti, parlamenttia kuultuaan, siirtymisestä määräenemmistöpäätökseen)

    6.   SEUT:n 63 [78] art.: pakolaisten ja asuinseuduiltaan siirtymään joutuneiden henkilöiden turvapaikka-asiat ja suojelu – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan 1 ja 2 kohta: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklan 5 kohdassa määritelty menettely: yksimielisyys ja EP:n kuuleminen tietyissä tapauksissa; neuvosto voi päättää yksimielisesti, parlamenttia kuultuaan, siirtymisestä määräenemmistöpäätökseen)

    7.   SEUT:n 63 a [79] art.: maahanmuuttopolitiikka – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan 3 ja 4 kohta: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen; neuvosto voi päättää yksimielisesti, parlamenttia kuultuaan, siirtymisestä määräenemmistöpäätökseen)

    8.   SEUT:n 65 [81] art. 2 kohta: oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa (perheoikeutta lukuun ottamatta)[2] (EY:n perustamissopimuksen 65 artikla: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa määritelty menettely: yksimielisyys neuvostossa ja EP:n kuulemismenettely sekä mahdollisuus siirtyä yhteispäätökseen, mikäli neuvosto tekee asiasta yksimielisen päätöksen Euroopan parlamenttia kuultuaan)

    9.   SEUT:n 69 a [82] art. 1 ja 2 kohta: oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla – tavanomainen lainsäätämisjärjestys[3] (SEU:n 31 artiklan 1 kohdan a, b, c ja d alakohta – neuvosto päättää yksimielisesti ja EP:n kuuleminen)

    10. SEUT:n 69 b [83] art. 1 ja 2 kohta: rikostunnusmerkistöjen, rikosten ja seuraamusten lähentäminen[4] (SEU:n 31 artiklan 1 kohdan e alakohta – neuvosto päättää yksimielisesti ja EP:n kuuleminen)

    11. SEUT:n 69 d [85] art.: Eurojust – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (SEU:n 31 artiklan 2 kohta – neuvosto päättää yksimielisesti ja EP:n kuuleminen)

    12. SEUT:n 69 f [87] art. 2 kohta: muu kuin operatiivinen poliisiyhteistyö – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (SEU:n 30 artiklan 1 kohta – neuvosto päättää yksimielisesti ja EP:n kuuleminen)

    13. SEUT:n 69 g [88] art. 2 kohta: Europol – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (SEU:n 30 artiklan 2 kohta – neuvosto päättää yksimielisesti ja EP:n kuuleminen)

    14. SEUT:n 71 [91] art. 1 kohta: yhteinen liikennepolitiikka (mukaan lukien 3 kohdassa tarkoitetut tapaukset) – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (EY:n perustamissopimuksen 71 artiklan 2 kohta – neuvosto tekee päätöksen yksimielisesti parlamenttia kuultuaan, kun on kyse 2 kohdan poikkeuksista)

    15. SEUT:n 107 [129] art. 3 kohta: EKPJ:n perussäännön tiettyjen artiklojen muuttaminen – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (komission ehdotuksesta ja EKP:n kuulemisen jälkeen tai EKP:n suosituksesta ja komission kuulemisen jälkeen) (EY:n perustamissopimuksen 107 artiklan 5 kohta – jos komissio tekee ehdotuksen, neuvosto päättää yksimielisesti EKP:a kuultuaan; kummassakin tapauksessa tarvitaan Euroopan parlamentin puoltava lausunto; jos EKP antaa suosituksen, neuvosto päättää määräenemmistöllä komissiota kuultuaan)

    16. SEUT:n 151 [167] art. 5 kohta: kulttuurin alalla toteuttavat kannustustoimenpiteet – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (neuvoston suositukset myös määräenemmistöllä) (EY:n perustamissopimuksen 151 artiklan 5 kohta – yhteispäätös, neuvoston yksimielisyys; suositukset: neuvosto päättää yksimielisesti komission ehdotuksesta)

    17. SEUT:n 161 [177] art.: rakenne- ja koheesiorahastot (EY:n perustamissopimuksen 161 artikla: tällä hetkellä yksimielinen päätös neuvostossa ja EP:n puoltava lausunto)

    18. SEUT:n 225 a [257] art.: erityistuomioistuinten perustaminen (EY:n perustamissopimuksen 225 a artikla: neuvosto päättää yksimielisesti ja EP:n kuulemismenettely)

    19. SEUT:n 245 [281] art.: tuomioistuimen perussäännön muuttaminen, lukuun ottamatta sen I osastoa ja 64 artiklaa (EY:n perustamissopimuksen 245 artikla: neuvosto päättää yksimielisesti ja EP:n kuulemismenettely)

    20. SEUT:n 245 b [283] art. 2 kohta: EKP:n johtokunnan jäsenten nimittäminen – Eurooppa-neuvosto päättää neuvoston suosituksesta sekä parlamenttia ja EKP:n neuvostoa kuultuaan (EY:n perustamissopimuksen 112 artikla – valtion- tai hallitusten päämiehet yhteisellä sopimuksella – loppu identtinen)

    21. SEUT:n 249 b [290] art. 2 kohta ja 249 c [291] art. 3 kohta: komission täytäntöönpanovallan käytön valvontamenettelyt (tällä hetkellä komiteapäätös) – tavanomainen lainsäätämisjärjestys (EY:n perustamissopimuksen 202 artikla – neuvosto päättää yksimielisesti EP:n lausunnon saatuaan)

    II   Uudet oikeusperustat, joihin sovelletaan määräenemmistöpäätöstä

    1.   SEU:n 9 b [15] art. 5 kohta, Eurooppa-neuvosto valitsee puheenjohtajansa

    2.   SEU:n 9 e [18] art. 1 kohta, Eurooppa-neuvosto nimittää korkean edustajan komission puheenjohtajan suostumuksella

    3.   SEU:n 15 b [31] art. 2 b kohta): unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotus Eurooppa-neuvoston pyynnöstä – neuvoston päätös

    4.   SEUT:n 16 [14] art.: yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen toimintaperiaatteet ja ehdot – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    5.   SEUT:n 20 [23] art.: diplomaatti- ja konsulisuojelua helpottavat toimet – neuvoston direktiivi, EP:n kuuleminen

    6.   SEUT:n 21 [24] art.: eurooppalakia koskevan ehdotuksen tekemistä koskeva kansalaisaloite – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    7.   SEU:n 28 d [45] art. 2 kohta: puolustusviraston perussääntö ja kotipaikka – neuvoston päätös ilman komission ehdotusta

    8.   SEU:n 28 e [46] art. 2 kohta: pysyvä rakenteellinen yhteistyö puolustuksen alalla – neuvoston päätös ilman komission ehdotusta, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kuuleminen

    9.   SEU:n 28 e [46] art. 3 kohta: jäsenvaltion hyväksyminen osallistumaan pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön puolustuksen alalla – neuvoston päätös (vain yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot äänestävät) ilman komission ehdotusta, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kuuleminen

    10. SEU:n 28 e [46] art. 4 kohta: pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistumisen keskeyttäminen puolustuksen alalla – neuvoston päätös (vain yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot äänestävät) ilman komission ehdotusta

    11. SEU:n 49 a [50] art. 2 kohta: jäsenvaltion eroamista koskeva sopimus – neuvoston päätös sopimuksen neuvottelijan (periaatteessa komissio) ehdotuksesta EP:n hyväksynnän saatuaan

    12. SEUT:n 61 c [70] art.: vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen täytäntöönpanon arviointitoimet; EP:lle ja kansallisille parlamenteille tehdään selkoa aiheesta

    13. SEUT:n 69 c [84] art.: kannustustoimet rikollisuuden torjunnan alalla – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    14. SEUT:n 97 a [118] art. ensimmäinen kohta: teollis- ja tekijänoikeudet – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    15. SEUT:n 115 c [138] art. 1 ja 2 kohta: jäsenvaltiot, joiden rahayksikkö on euro, yhteinen kanta ja yhtenäinen edustus kansainvälisellä tasolla – neuvoston päätös, EKP:n kuuleminen

    16. SEUT:n 149 [165] art. 4 kohta: urheilu – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    17. SEUT:n 152 [168] art. 4 kohdan c alakohta: toimet yhteisen turvallisuuden takaamiseksi terveyden alalla[5]

    18. SEUT:n 152 [168] art. 5 kohta: kannustustoimet ihmisten terveyden suojelemiseksi, etenkin rajatylittävien laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien torjunta sekä tupakoinnin ja alkoholin väärinkäytön ehkäisy[6]

    19. SEUT:n 172 a [189] art. 2 kohta: avaruuspolitiikka – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    20. SEUT:n 176 a [194] art. 2 kohta: energia – tavanomainen lainsäätämisjärjestys[7]

    21. SEUT:n 176 b [195] art. 2 kohta: matkailu – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    22. SEUT:n. 176 c [196] art. 2 kohta: pelastuspalvelu[8]

    23. SEUT:n 176 d [197] art. 2 kohta: hallinnollinen yhteistyö – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    24. SEUT:n 188 j [214] art. 3 ja 5 kohta: humanitaarinen apu[9] ja Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustaminen

    25.  201 b [236] art. a kohta: luettelo neuvoston kokoonpanoista – Eurooppa-neuvoston päätös (ilman komission ehdotusta)

    26. SEUT:n 254 a [298] art. 2 kohta: Euroopan unionin hallinto

    27. SEUT:n 256 a [300] art. 5 kohta: alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanoa ja luonnetta koskevien sääntöjen tarkistaminen – neuvoston päätös

    28. SEUT:n 269 [311] art. 4 alakohta: omien varojen järjestelmän täytäntöönpanotoimet – neuvoston asetus, parlamentin hyväksyntä (erityinen lainsäätämisjärjestys, ei mainintaa yksimielisestä päätöksestä)

    • [1]  Kyseiseen menettelyyn liittyy "hätäjarrumekanismi": jos jäsenvaltio katsoo, että kyseiset toimet voisivat vaikuttaa "sen sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin, sen soveltamisala, kustannukset tai rahoitusrakenne mukaan luettuina", tai jos ne vaikuttaisivat sen rahoitustasapainoon, se voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi (tämä voi keskeyttää lainsäädäntömenettelyn). Eurooppa-neuvoston on neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palautettava asia neuvostolle menettelyn jatkamiseksi tai pyydettävä komissiota tekemään uusi ehdotus.
    • [2]  Kyseisen artiklan 2 kohdan e, g ja h alakohdat sisältävät uusia oikeusperustoja; EY:n perustamissopimuksen 65 artikla kattoi jo muut kohdat. SEUT:n 65 [81] artiklan 3 kohdassa määrätään lisäksi, että neuvosto voi tehdä päätöksen, jolla määritetään ne perheoikeudelliset seikat, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia ja joista voidaan antaa säädöksiä tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
    • [3]  Kyseiseen menettelyyn liittyy "hätäjarrumekanismi": jos jokin jäsenvaltio katsoo, että asiasta annettu lainsäädäntöehdotus voisi vaikuttaa sen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, se voi pyytää asian palauttamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi ja menettelyn keskeyttämistä. Eurooppa-neuvoston on neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä palautettava asia neuvostolle menettelyn jatkamiseksi tai pyydettävä komissiota tai aloitteen tehneitä jäsenvaltioita tekemään uusi lainsäädäntöehdotus. Jos Eurooppa-neuvosto ei tee mainittua päätöstä neljän kuukauden kuluessa, tai jos sen pyynnöstä aloitettu uusi lainsäädäntömenettely ei johda tulokseen 12 kuukauden kuluessa, aloitetaan tiiviimpi yhteistyö automaattisesti, jos vähintään yhdeksän jäsenvaltiota toivoo tätä..
    • [4]  Ibidem.
    • [5]  Alakohdissa c ja d määrätyt toimet ovat uusia, sen sijaan a ja b alakohdassa määrätyt toimet sisältyivät jo EY:n perustamissopimuksen 152 artiklaan ja niihin sovellettiin yhteispäätösmenettelyä.
    • [6]  Kaikki tämän kohdan oikeusperustat ovat uusia, paitsi ihmisten terveyttä koskevien kannustustointen oikeusperusta, joka oli jo EY:n perustamissopimuksen 152 artiklassa.
    • [7]  Huomattakoon, että unioni toimii jo energian alalla joko sellaisten määräysten perusteella, jotka edellyttävät jo määräenemmistöpäätöstä tai EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan perusteella.
    • [8]  Tällä alalla on jo ryhdytty toimiin EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan perusteella.
    • [9]  Tällä alalla on jo ryhdytty toimiin EY:n perustamissopimuksen 179 artiklan (määräenemmistö) tai 308 artiklan perusteella (yksimielisyys).

    LIITE 3: Lainsäädäntöasiakirjat – tavanomainen lainsäätämisjärjestys

    Tässä liitteessä luetellaan oikeusperustat, joihin sovelletaan Lissabonin sopimuksessa määrättyä tavanomaista lainsäätämisjärjestystä (joka vastaa suurin piirtein EY:n perustamissopimuksen 251 artiklassa määritettyä nykyistä yhteispäätösmenettelyä).

    Alleviivattujen aihepiirien oikeusperusta on täysin uusi, tai niitä koskeva menettely muuttuu siten, että niihin sovelletaan yhteispäätösmenettelyä / tavanomaista lainsäätämisjärjestystä.

    SEU:n ja SEUT:n artiklojen numerot viittaavat Lissabonin sopimukseen; hakasulkeissa on numero, jotka artiklalla on sopimusten tulevassa konsolidoidussa versiossa (Lissabonin sopimuksen liitteenä olevan taulukon mukaisesti). Kursiivilla on merkitty vastaavat perustamissopimuksen voimassa olevat artiklat, ja jos Lissabonin sopimus muuttaa menettelyä, kursiivilla on merkitty myös tällä hetkellä voimassa oleva menettely.

    1.   Yleistä taloudellista etua koskevat palvelut (SEUT:n 16 [14] art.) (EY:n perustamissopimuksen 16 artikla)

    2.   Asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden periaatteet (SEUT:n 16 a [15] art. 3 kohta) (255 artiklan 2 kohta)

    3.   Henkilötietojen suoja (SEUT:n 16 b [16] artiklan 2 kohta (286 artiklan 2 kohta)

    4.   Kansalaisuuteen perustuvan kaikenlaisen syrjinnän torjuntatoimet (SEUT:n 16 d [18] art.) (EY:n perustamissopimuksen 12 artikla)

    5.   Syrjimättömyyttä koskevien kannustustoimenpiteiden perusperiaatteet (SEUT:n 16 e [19] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 13 artiklan 2 kohta)

    6.   Kansalaisten mahdollisuutta käyttää oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella helpottamaan pyrkivät määräykset (SEUT:n 18 [21] artiklan 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 18 artiklan 2 kohta)

    7.   Kansalaisaloite (SEUT:n 21 [24] art.)

    8.   Tulliyhteistyö (SEUT:n 27 a [33] art.) (EY:n perustamissopimuksen 135 artikla)

    9.   Kilpailusääntöjen soveltaminen yhteiseen maatalouspolitiikkaan (SEUT:n 36 [42] art. jossa viitataan 43 artiklan 2 kohtaan) (EY:n perustamissopimuksen 36 artikla: neuvoston määräenemmistöpäätös ja EP:n kuuleminen)

    10.    Yhteistä maatalouspolitiikkaa koskeva lainsäädäntö (SEUT:n 37 [43] art. 2 kohta) (37    artiklan 2 kohta: neuvoston määräenemmistöpäätös ja EP:n kuuleminen)

    11. Työntekijöiden vapaa liikkuvuus (SEUT:n 40 [46] art.) (EY:n perustamissopimuksen 40 artikla)

    12. Sisämarkkinat – sosiaaliturva-alan toimenpiteet yhteisössä liikkuville työntekijöille[1] (SEUT:n 42 [48] art.) (EY:n perustamissopimuksen 42 artikla: yhteispäätösmenettely – neuvoston yksimielinen päätös)

    13. Sijoittautumisvapaus (SEUT:n 44 [50] artiklan 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 44 artikla)

    14. Joidenkin sijoittautumisvapautta koskevien määräysten soveltamisalaan kuuluvien toimintojen poissulkeminen yksittäisessä jäsenvaltiossa (SEUT:n 45 [51] art. 2 alakohta) (EY:n perustamissopimuksen 45 artiklan toinen kohta: neuvoston määräenemmistöpäätös ilman parlamentin osallistumista)

    15. Sellaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten koordinointi, jotka koskevat muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin kohdistuvaa erityissääntelyä sijoittautumisvapautta sovellettaessa (SEUT:n 46 [52] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 46 artiklan 2 kohta)

    16. Jäsenvaltioiden sellaisen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten koordinointi, jotka koskevat itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtymistä ja toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana tutkintotodistusten vastavuoroista tunnustamista (SEUT:n 47 [53] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 47 artikla: yhteispäätösmenettely – neuvosto päättää yksimielisesti silloin, kun päätös merkitsee muutosta jäsenvaltioiden lainsäädäntöön)

    17. Palvelujen tarjoamista koskevien määräysten hyödyn ulottaminen myös yhteisöön sijoittautuneisiin kolmansien maiden kansalaisiin (SEUT:n 49 [56] art. 2 alakohta) EY:n perustamissopimuksen 49 artiklan toinen kohta: neuvoston määräenemmistöpäätös ilman parlamentin osallistumista)

    18. Palvelujen vapauttaminen tietyillä aloilla (SEUT:n 52 [59] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 52 artiklan 1 kohta: määräenemmistö neuvostossa ja parlamentin kuuleminen)

    19. Palvelut (SEUT:n 55 [62] art.) (EY:n perustamissopimuksen 55 artikla)

    20. Muiden sellaisten toimenpiteiden säätäminen, jotka koskevat pääomanliikkeitä kolmansiin maihin tai kolmansista maista (SEUT:n 57 [64] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 57 artiklan 2 kohdan 1 virke: neuvoston määräenemmistöpäätös ilman parlamentin osallistumista)

    21. Pääomanliikkeitä koskevat hallintotoimet rikollisuuden ja terrorismin ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa (SEUT:n 61 h [75] art.) (EY:n perustamissopimuksen 60 artikla)

    22. Viisumit, ulkorajojen valvonta, kolmansien maiden kansalaisten vapaan liikkuvuuden edellytykset, ulkorajojen hallinta, tarkastusten puuttuminen sisärajoilla (SEUT:n 62 [77] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 62 artikla: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen sekä mahdollisuus siirtyä yhteispäätösmenettelyyn, jos neuvosto on asiasta yksimielinen EP:a kuultuaan)

    23. Turvapaikka-asiat, henkilöiden tilapäinen tai toissijainen suojelu (SEUT:n 63 [78] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan 1 ja 2 kohta ja 64 artiklan 2 kohta: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen sekä mahdollisuus siirtyä yhteispäätösmenettelyyn, jos neuvosto on asiasta yksimielinen EP:a kuultuaan)

    24. Maahanmuuttopolitiikka ja ihmiskaupan torjunta (SEUT:n 63 a [79] artikla 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan 3 ja 4 kohta: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen sekä mahdollisuus siirtyä yhteispäätösmenettelyyn, jos neuvosto on asiasta yksimielinen EP:a kuultuaan)

    25. Kolmansien maiden kansalaisten kotouttamisen koskevat kannustustoimet (SEUT:n 63 a [79] art. 4 kohta)

    26. Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla (lukuun ottamatta perheoikeutta)[2] (SEUT:n 65 [81] art.2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 65 artikla: EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen sekä mahdollisuus siirtyä yhteispäätösmenettelyyn, jos neuvosto on asiasta yksimielinen EP:a kuultuaan)

    27. Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla – menettelyt, yhteistyö, koulutus, toimivaltaa koskevat ristiriidat, tuomioiden tunnustamista koskevat vähimmäissäännöt) (SEUT:n 69 a [82] art. 1 ja 2 kohta)[3] (SEU:n 31 artikla: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    28. Rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevat vähimmäissäännöt erityisen vakavan, rajatylittävän rikollisuuden alalla (SEUT:n 69 b [83] art. 1 ja mahdollisesti 2 kohta)7 (SEU:n 31 artikla: SEU:n 34 artiklan 2 kohdassa ja 39 artiklan 1 kohdassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    29. Rikollisuuden torjunnan tukitoimet (SEUT:n 69 c [84] art.)

    30. Eurojust (SEUT:n 69 d [85] art. 1 kohta, 2 alakohta) (SEU:n 31 artikla: SEU:n 34 artiklan 2 kohdassa ja 39 artiklan 1 kohdassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    31. Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien osallistumista Eurojustin toiminnan arviointiin koskevat menettelytavat (SEUT:n 69 d [85] art. 1 kohta, 3 alakohta)

    32. Poliisiyhteistyö (tietyt osa-alueet) (SEUT:n 69 f [87] art. 2 kohta) (SEU:n 30 artikla: SEU:n 34 artiklan 2 kohdassa ja 39 artiklan 1 kohdassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    33. Europol (SEUT:n 69 g [88] art. 2 kohta, 1 alakohta) (SEU:n 30 artikla: SEU:n 34 artiklan 2 kohdassa ja 39 artiklan 1 kohdassa määritelty menettely: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    34. Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien osallistumista Europolin valvontaan koskevat menettelytavat (SEUT:n 69 g [88] art. 2 kohdan 2 alakohta)

    35. Yhteisen liikennepolitiikan täytäntöönpano (SEUT:n 71 [91] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 71 artikla)

    36. Meri- ja lentoliikenne (SEUT:n 80 [100] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 80 artiklan 2 kohta)

    37. Jäsenvaltioiden sellaisten määräysten lähentämiseen tarkoitetut toimet, jotka koskevat sisämarkkinoiden toteuttamista tai toimintaa 22 a [26] artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamiseksi (SEUT:n 94 [114] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 95 artiklan 1 kohta)

    38. Tarvittavat toimet sisämarkkinoiden vääristymien poistamiseksi (SEUT:n 96 [116] art.) (EY:n perustamissopimuksen 96 artikla: neuvoston määräenemmistöpäätös ilman parlamentin osallistumista)

    39. Teollis- ja tekijänoikeudet paitsi eurooppalaiset kielijärjestelyt (SEUT:n 97 a [118] art. 1 kohta)[4]

    40. Monenvälinen valvontamenettely (SEUT:n 99 [121] art. 6 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 99 artiklan 5 kohta: yhteistoimintamenettely)

    41. EKPJ:n ja EKP:n perussäännön sisältävän pöytäkirjan muuttaminen (SEUT:n 107 [129] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 107 artiklan 5 kohta: neuvosto päättää yksimielisesti tai tapauskohtaisesti määräenemmistöpäätöksellä parlamentin puoltavan lausunnon saatuaan)

    42. Euron käyttöön tarvittavat toimet (SEUT:n 111 a [133] artikla) (EY:n perustamissopimuksen 123 artiklan 4 kohta)

    43. Työllisyyden alan kannustustoimenpiteet (SEUT:n 129 [149] art.) (EY:n perustamissopimuksen 129 artikla )

    44. Sosiaalipolitiikka (SEUT:n 137 [153] art. 1 kohta, paitsi alakohdat c, d, f ja g, sekä 2[5] kohdan ensimmäinen, toinen ja viimeinen kohta (EY:n perustamissopimuksen 137 artiklan 1 ja 2 kohta)

    45. Sosiaalipolitiikka (tasa-arvoiset mahdollisuudet, tasa-arvoinen kohtelu ja samasta työstä maksettava sama palkka) (SEUT:n 141 [157] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 141 artiklan 3 kohta)

    46. Euroopan sosiaalirahasto (SEUT:n 148 [164] art.) (EY:n perustamissopimuksen 148 artikla)

    47. Yleissivistävä koulutus (lukuun ottamatta suosituksia) (SEUT:n 149 [165] art. 4 kohta, a alakohta) (EY:n perustamissopimuksen 149artiklan 4 kohta)

    48. Urheilu (SEUT:n149 [165] art. 2 kohta g alakohta ja 4 kohta)

    49. Ammatillinen koulutus (SEUT:n 150 [166] art. 4 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 150 artiklan 4 kohta)

    50. Kulttuuri (lukuun ottamatta suosituksia) (SEUT:n 151 [167] art. 5 kohta, ensimmäinen alakohta) (EY:n perustamissopimuksen 151 artikla: yhteispäätösmenettely – neuvoston yksimielinen päätös)

    51. Kansanterveys – toimet yhteisen turvallisuuden takaamiseksi terveyden alalla[6] (SEUT:n 152 [168] art. 4 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 152 art. 4 kohta)

    52. Kansanterveys – kannustustoimet ihmisten terveyden suojelemiseksi, etenkin rajatylittävien laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien torjunta sekä tupakoinnin ja alkoholin väärinkäytön ehkäisy (SEUT:n 152 [168] art. 5 kohta[7])

    53. Kuluttajansuoja (SEUT:n 153 [169] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 153 artiklan 4 kohta)

    54. Euroopan laajuiset verkot (SEUT:n 156 [172] art.) (EY:n perustamissopimuksen 156 artiklan)

    55. Teollisuus (SEUT:n 157 [173] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 157 artiklan 3 kohta)

    56. Taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden alaan kuuluvat toimet (SEUT:n 159[175] art. kolmas kohta) (EY:n perustamissopimuksen 159 artikla)

    57. Rakennerahastot – (SEUT:n 161 [177] art. ensimmäinen kohta) (EY:n perustamissopimuksen 161 artikla: tällä hetkellä neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    58. Koheesiorahasto – (SEUT:n 161 [177] art. toinen kohta) (EY:n perustamissopimuksen 161 artikla: tällä hetkellä neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin puoltava lausunto; vuodesta 2007 lähtien määräenemmistöpäätös ja parlamentin puoltava lausunto)

    59. Euroopan aluekehitysrahasto (SEUT:n 162 [178] art.) (EY:n perustamissopimuksen 162 artikla)

    60. Tutkimuksen puiteohjelma (SEUT:n 166 [182] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 166 artiklan 1 kohta).

    61. Eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttaminen (SEUT:n 166 [182] art. 5 kohta)

    62. Tutkimuksen puiteohjelman toteuttaminen: yritysten osallistumista ja tulosten levittämistä koskevat säännöt (SEUT:n 167 [183] ja 172 1[88] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 167 artikla)

    63. Joidenkin jäsenvaltioiden täydentävät tutkimusohjelmat (SEUT:n 168 [184] ja 172 [188] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 168 artikla)

    64. Useiden jäsenvaltioiden yritysten osallistuminen tutkimusohjelmiin (SEUT:n 169 [185] ja 172 [188] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 169 artikla)

    65. Avaruuspolitiikka (SEUT:n 172 a [189] art.)

    66. Ympäristö (yhteisön toimet ympäristöpolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi, lukuun ottamatta verotusta koskevia tavoitteita) (SEUT:n 175 [192] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohta)

    67. Ympäristöalan toimintaohjelma (SEUT:n 175 [192] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 175 artiklan 3 kohta)

    68. Energia, lukuun ottamatta verotusta koskevia toimia (SEUT:n 176 a [194] art. 2 kohta)[8]

    69. Matkailu – toimenpiteet jäsenvaltioissa toteuttavien toimien täydentämiseksi (SEUT:n 176 b [195] art. 2 kohta)

    70. Pelastuspalvelu luonnonmullistusten tai ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien ehkäisemiseksi (SEUT:n 176 c [196] art. 2 kohta)[9]

    71. Hallinnollinen yhteistyö unionin oikeuden panemiseksi täytäntöön jäsenvaltioissa (SEUT:n 176 d [197] art. 2 kohta)

    72. Kauppapolitiikka – täytäntöönpanotoimet (SEUT:n 188 c [207] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 133 artikla: määräenemmistö neuvostossa ilman parlamentin kuulemista)

    73. Kehitysyhteistyö (SEUT:n 188 E [209] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 179 artikla).

    74. Taloudellinen, tekninen ja rahoitusyhteistyö kolmansien maiden kanssa (SEUT:n 188 h [212] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 181 a artikla: määräenemmistö neuvostossa ja parlamentin kuuleminen)

    75. Humanitaariseen apuun liittyvien toimien yleiset puitteet (SEUT:n 188 j [214] art. 3 kohta)

    76. Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukot (SEUT:n 188 j [214] art. 5 kohta)

    77. Euroopan tasolla toimivia poliittisia puolueita koskevat ohjesäännöt ja niiden rahoitusta koskevat säännöt (SEUT:n 191 [224] art.) (EY:n perustamissopimuksen 191 artikla)

    78. Erityistuomioistuinten perustaminen (SEUT:n 225 a [257] art.) (EY:n perustamissopimuksen 225 a artikla: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    79. Unionin tuomioistuimen perussäännön muuttaminen, lukuun ottamatta I lukua ja 64 artiklaa (SEUT:n 245 [281] art.) (EY:n perustamissopimuksen 245 artikla: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    80. Täytäntöönpanovallan valvontatoimet (SEUT:n 249 c [291] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 202 artikla: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen)

    81. Eurooppalainen hallinto (SEUT:n 254 a [298] art. 2 kohta)

    82. Varainhoitosääntöjen hyväksyminen (SEUT:n 279 [322] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 279 artiklan 1 kohta: neuvosto päättää yksimielisesti parlamenttia kuultuaan, mutta vuodesta 2007 lähtien määräenemmistöllä)

    83. Unionin taloudellisten etujen suojaaminen petolliselta menettelyltä (SEUT:n 280 [325] art. 4 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 280 artiklan 4 kohta)

    84. Unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja unionin muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot (SEUT:n 283 [336] art.) (EY:n perustamissopimuksen 283 artikla: neuvoston määräenemmistöpäätös ja parlamentin kuuleminen)

    85. Tilastot (SEUT:n 285 [338] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 285 artiklan 1 kohta)

    • [1]  Kyseiseen menettelyyn liittyy "hätäjarrumekanismi": jos jäsenvaltio katsoo, että kyseiset toimet voisivat vaikuttaa "sen sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin, sen soveltamisala, kustannukset tai rahoitus-rakenne mukaan luettuina", se voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi (tämä voi keskeyttää lainsäädäntömenettelyn). Eurooppa-neuvoston on neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palautettava asia neuvostolle menettelyn jatkamiseksi tai pyydettävä komissiota tekemään uusi ehdotus.
    • [2]  Kyseisen artiklan 2 kohdan e, g ja h alakohdat sisältävät uusia oikeusperustoja; EY:n perustamissopimuksen 65 artikla kattoi jo muut kohdat. SEUT:n 81 artiklan 3 kohdassa määrätään lisäksi, että neuvosto voi tehdä päätöksen, jolla määritetään ne perheoikeudelliset seikat, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia ja joista voidaan antaa säädöksiä tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
    • [3]  Kyseisten artiklojen 3 ja 4 kohtaan liittyy "hätäjarrumekanismi": jos jokin jäsenvaltio katsoo, että asiasta annettu lainsäädäntöehdotus voisi vaikuttaa sen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, se voi pyytää asian palauttamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi ja menettelyn keskeyttämistä. Eurooppa-neuvoston on neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä palautettava asia neuvostolle menettelyn jatkamiseksi tai pyydettävä komissiota tai aloitteen tehneitä jäsenvaltioita tekemään uusi lainsäädäntöehdotus. Jos Eurooppa-neuvosto ei tee mainittua päätöstä neljän kuukauden kuluessa, tai jos sen pyynnöstä aloitettu uusi lainsäädäntömenettely ei johda tulokseen 12 kuukauden kuluessa, aloitetaan tiiviimpi yhteistyö automaattisesti, jos kolmannes jäsenvaltioista toivoo tätä.
    • [4]  Koska alalla ei ole selvästi määriteltyä oikeusperustaa, unioni on tähän asti toiminut EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan pohjalta: neuvosto päättää yksimielisesti parlamenttia kuultuaan.
    • [5]  Näissä kohdissa tarkoitetuilla aloilla neuvosto päättää laeista yksimielisesti parlamenttia kuultuaan. 2 kohdan viimeisessä kappaleessa on kuitenkin "passerelle"-lauseke, jonka mukaan neuvoston yksimielisellä päätöksellä voidaan soveltaa tavanomaista lainsäätämisjärjestystä 1 kohdan d, f ja g alakohtiin.
    • [6]  Kyseisen artiklan 4 kohdan a ja b alakohdassa määrätyistä toimenpiteistä oli jo määrätty EY:n perustamissopimuksen 152 artiklassa, c ja d alakohdassa määrätyt toimenpiteet ovat uusia.
    • [7]  Kaikki kyseisen kappaleen oikeusperustat ovat uusia, paitsi ihmisten terveyden suojelemiseen liittyvien kannustustoimien oikeusperusta, joka sisältyi jo EY:n perustamissopimuksen 152 artiklaan.
    • [8]  Koska tällä alalla ei ole selvästi määriteltyä oikeusperustaa, unioni on tähän asti toiminut EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan pohjalta: neuvosto päättää yksimielisesti parlamenttia kuultuaan.
    • [9]  Koska tällä alalla ei ole selvästi määriteltyä oikeusperustaa, unioni on tähän asti toiminut EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan pohjalta: neuvosto päättää yksimielisesti parlamenttia kuultuaan.

    LIITE 4: Lainsäädäntöasiakirjat – poikkeava lainsäätämisjärjestys

    Tässä liitteessä luetellaan oikeusperustat, jotka edellyttävät poikkeavaa lainsäätämisjärjestystä.

    SEU:n ja SEUT:n artiklojen numerot viittaavat Lissabonin sopimukseen; hakasulkeissa on numero, joka artiklalla on sopimusten tulevassa konsolidoidussa versiossa (Lissabonin sopimuksen liitteenä olevan taulukon mukaisesti). Kursiivilla on merkitty perustussopimusten vastaavat kohdat, ja, jos menettelyyn tulee muutos, kursiivilla on merkitty myös tämänhetkinen menettely.

    I     Ad hoc -menettelyt

    1.   Vuosittainen talousarvio – parlamentti ja neuvosto päättävät yhdessä (SEUT:n 272 [314] art.) (EY:n perustamissopimuksen 272 artikla: ad hoc -menettely)

    II   Euroopan parlamentin säädökset

    2.   Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevat säännöt (SEUT:n 190 [223] art. 2 kohta): parlamentti hyväksyy omasta aloitteestaan saatuaan neuvoston hyväksynnän (verojärjestelmää koskevissa asioissa yksimielisesti) ja komission lausunnon (EY:n perustamissopimuksen 190 artiklan 5 kohta)

    3.   Tutkintaoikeuden käyttämistä koskevat säännöt (SEUT:n 193 [226] art. kolmas kohta): parlamentti hyväksyy omasta aloitteestaan saatuaan neuvoston ja komission hyväksynnän (EY:n perustamissopimuksen 193 artikla: yhteinen sopimus)

    4.   Euroopan oikeusasiamiehen ohjesääntö (SEUT:n 195 [228] art. 4 kohta): parlamentti hyväksyy omasta aloitteestaan saatuaan neuvoston ja komission hyväksynnän (EY:n perustamissopimuksen 195 artiklan 4 kohta)

    III  Neuvoston säädökset

    A.  Yksimielisyys ja Euroopan parlamentin hyväksyntä

    5.   Syrjinnän torjuntaa koskevat toimenpiteet (SEUT:n 16 e [19] art. 1 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 13 artiklan 1 kohta: parlamentin kuuleminen)

    6.   Unionin kansalaisuuteen kuuluvien oikeuksien laajentaminen (SEUT:n 22 [25] art.) – edellyttää jäsenvaltioiden vahvistamista (EY:n perustamissopimuksen 22 artikla)

    7.   Euroopan syyttäjänvirasto (SEUT:n 69 e [86] art. 1 kohta)

    8.   Yhdenmukainen vaalimenettely (SEUT:n 190 [223] art. 1 kohta): Euroopan parlamentin aloitteesta ja sen hyväksynnän jälkeen – edellyttää jäsenvaltioiden vahvistamista (EY:n perustamissopimuksen 190 artiklan 4 kohta)

    9.   Monivuotinen rahoituskehys (SEUT:n 270 a [312] art. 2 kohta). Ei mainittu sopimuksissa. Nykyisin toimielinten välisen sopimuksen alainen.

    B.  Yksimielisyys ja Euroopan parlamentin kuuleminen

    10. SEU:n 6 artikla (sekä 188 n [218] artiklan 6 ja 8 kohta): liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen – neuvoston päätös sopimuksen neuvottelijan (periaatteessa komissio) ehdotuksesta EP:n hyväksynnän jälkeen

    11. Sosiaaliturvaa ja sosiaalista suojelua koskevat toimenpiteet (SEUT:n 18 [21] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 18 artiklan 3 kohta)

    12. Kansalaisuus: oikeus äänestää ja asettua ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa (SEUT:n 19 [22] art.) (EY:n perustamissopimuksen 19 artikla)

    13. Sellaisten pääomanliikkeitä kolmansiin maihin tai kolmansista maista koskevien toimenpiteiden hyväksyminen, jotka merkitsevät taantumista unionin oikeudessa tarkoitetussa vapauttamisprosessissa (SEUT:n 57 [64] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 57 artiklan 2 kohta in fine: neuvoston yksimielisyys ilman parlamentin lausuntoa)

    14. Passeja, henkilötodistuksia ja oleskelulupia koskevat toimenpiteet (SEUT:n 62 [77] art. 3 kohta)

    15. Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla sellaisten perheoikeudellisten toimenpiteiden osalta, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia[1] (SEUT:n 65 [81] art. 3 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 67 artiklan 5 kohdan toinen alakohta)

    16. Operatiivinen poliisiyhteistyö (SEUT:n 69 f [87] art. 3 kohta) (SEU:n 30 artiklan 1 kohdan a alakohta): SEU:n 34 artiklan 2 kohdassa ja 39 artiklan 1 kohdassa määritelty menettely)

    17. Jäsenvaltioiden viranomaisten toiminta toisen jäsenvaltion alueella (SEUT:n 69 h [89] art.) (SEU:n 32 artikla: SEU:n 34 artiklan 2 kohdassa ja 39 artiklan 1 kohdassa määritelty menettely)

    18. Arvonlisäveron ja välillisen verotuksen yhdenmukaistaminen (SEUT:n 93 [113] art.) (EY:n perustamissopimuksen 93 artikla)

    19. Sisämarkkinoihin suoraan vaikuttavien säännösten lähentäminen (SEUT:n 95 [115] art.) (EY:n perustamissopimuksen 94 artikla)

    20. Teollis- ja tekijänoikeuksien kielijärjestelyt (SEUT:n 97 a [118] art.)

    21. Liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä tehdyn pöytäkirjan korvaaminen (SEUT:n 104 [126] art. 14 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 104 artiklan 14 kohta)

    22. Euroopan keskuspankin erityistehtävät, jotka koskevat vakauden valvontaa (SEUT:n 105 [127] art. 6 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 105 artiklan 6 kohta: neuvosto päättää yksimielisesti Euroopan keskuspankkia kuultuaan ja saatuaan parlamentin puoltavan lausunnon)

    23. Sosiaalipolitiikka: työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojeleminen, työtekijöiden suojelu työsopimuksen päättymisen yhteydessä; työntekijöiden ja työnantajien edustus ja heidän etujensa kollektiivinen turvaaminen, sekä kolmansien maiden kansalaisten työnteon ehdot[2] (SEUT:n 137 [153] art. 1 kohdan c, d, f ja g alakohdat sekä 2 kohdan b alakohta) (EY:n perustamissopimuksen 137 artiklan 1 kohdan c, d, f ja g alakohdat sekä 2 kohdan b alakohdan toinen alakohta)

    24. Ympäristö: verotusta koskevat määräykset, toimenpiteet, jotka koskevat kaavoitusta, vesivarojen määrän hallintaa ja maankäyttöä, ja toimet, jotka vaikuttavat merkittävästi jäsenvaltion eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin (SEUT:n 175 [192] art. 2 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 175 artiklan 2 kohta)

    25. Energia: verotusta koskevat toimenpiteet (SEUT:n 176 a [194] art. 3 kohta)

    26. Merentakaisten maiden ja alueiden sekä unionin välinen assosiaatio – menettelyt ja säännöt (SEUT:n 187 [203] art. – Euroopan parlamentin kuuleminen) (EY:n perustamissopimuksen 187 artikla – ilman parlamentin kuulemista)

    27. Unionin tuomioistuimen toimivalta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa asioissa (SEUT:n 229 a [262] art.) (EY:n perustamissopimuksen 229 a artikla: neuvoston yksimielinen päätös ja parlamentin kuuleminen sekä vahvistaminen jäsenvaltioissa)

    28. Euroopan investointipankin perussäännön sisältävän pöytäkirjan muuttaminen (SEUT:n 266 [308] art. kolmas kohta) (EY:n perustamissopimuksen 266 artiklan kolmas kohta)

    29. Unionin omat varat – enimmäismäärä ja uusien varojen käyttöönotto (SEUT:n 269 [311] art. kolmas kohta) – edellyttää jäsenvaltioiden vahvistamista (EY:n perustamissopimuksen 269 artikla)

    C.  Määräenemmistöpäätös ja Euroopan parlamentin hyväksyntä

    30. Unionin omien varojen järjestelmää koskevat täytäntöönpanotoimet (SEUT:n 269 [311] art. 4 kohta)

    D.  Määräenemmistöpäätös ja Euroopan parlamentin kuuleminen

    31. Diplomaattista suojelua helpottavat toimenpiteet (SEUT:n 20 [23] art. – direktiivien hyväksyminen erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä) (EY:n perustamissopimuksen 20 artikla – jäsenvaltioiden välinen sopimus: hallitustenvälinen yhteistyö)

    32. Tutkimus: puiteohjelman toteuttamiseksi tarkoitetut erityisohjelmat (SEUT:n 166 [182] art. 4 kohta) (EY:n perustamissopimuksen 166 artiklan 4 kohta)

    33. Syrjäisimmät alueet (SEUT:n 299 [349] art. toinen kohta) (EY:n perustamissopimuksen 299 artiklan 2 kohdan toinen alakohta).

    • [1]  Neuvosto voi yksimielisellä päätöksellä ja parlamenttia kuultuaan siirtyä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen d, f ja g alakohdissa (SEUT:n 65 [81] artiklan 3 kohdan 2 alakohta).
    • [2]  Neuvosto voi yksimielisellä päätöksellä ja parlamenttia kuultuaan siirtyä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen d, f ja g alakohdissa (SEUT:n 137 [153] artiklan 2 kohdan 2 alakohta)

    ALUEKEHITYSVALIOKUNNAN KIRJE

    Aluekehitysvaliokunnan puheenjohtajan Gerardo Galeoten 23. tammikuuta 2008 päivätty kirje perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan puheenjohtajalle Jo Leinenille

    Jo Leinen

    Puheenjohtaja

    Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

    Asia: Lissabonin sopimus

    Puheenjohtaja Leinen

    Aluekehitysvaliokunta ei ajan puutteen vuoksi pysty antamaan lausuntoa kyseessä olevasta asiakirjasta. Katsomme kuitenkin, että se on erittäin merkityksellinen aluekehityksen kannalta. Näin ollen kerron teille valiokunnan kannan asiaan.

    Mikäli Lissabonin sopimus ratifioidaan, siitä seuraa useita merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan aluekehitysvaliokunnan toimintaan. Sopimus mahdollistaa sen, että unioni kulkee eteenpäin uudistetulta yhteiseltä pohjalta kohti demokraattisempaa, tehokkaampaa ja avoimempaa tulevaisuutta. Tältä osin on erityisen merkityksellistä se, että Euroopan unionin politiikan valmistelun ja päätöksentekoprosessin alueellista ulottuvuutta vahvistetaan.

    Valiokuntamme pyytäisikin perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa ottamaan seuraavat näkökohdat huomioon mietinnössään (2007/2286(INI); esittelijät: Richard Corbett ja Íñigo Méndez de Vigo):

    Aluekehitysvaliokunta:

    1. panee tyytyväisenä merkille ja hyväksyy sen, että Lissabonin sopimukseen on otettu keskeisiä alueellisia näkökohtia, kuten kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden ottaminen yhdeksi Euroopan unionin tavoitteista, toissijaisuusperiaatteen uudistettu määritelmä, yhteisön lainsäädännön vaikutusta paikallisiin ja alueellisiin viranomaisiin koskeva tarkastelu sekä paikallisten ja alueellisten viranomaisten kuulemista koskevan periaatteen tunnustaminen;

    2. panee tyytyväisenä merkille alueellisen yhteenkuuluvuuden käsitteen käyttöönottoa koskevat mukautukset ja sen ottamisen yhdeksi Euroopan unionin tavoitteeksi; toteaa, että alueellinen yhteenkuuluvuus on katsottu unionin ja jäsenvaltioiden jaetun toimivallan alueeksi; hyväksyy lisäksi sen, että EY:n perustamissopimuksen 158 artiklaa, jossa alueellinen yhteenkuuluvuus määritellään, tarkistetaan siten, että se sisältää uuden kohdan, jossa tunnustetaan syrjäisimpien alueiden erityisasema;

    3. panee tyytyväisenä merkille määräenemmistöäänestysten ja yhteispäätösmenettelyn käytön laajentamisen esimerkiksi rakennerahastoja koskevaan yleisasetukseen; uskoo, että nämä tekijät lisäävät väistämättä rakenne- ja koheesiopolitiikkaa käsittelevien parlamentin valiokuntien mahdollisuuksia vaikuttaa politiikkaan;

    4. panee tyytyväisenä merkille erityishuomion, jota on kiinnitetty maaseutuun, teollisuuden muutosprosessissa oleviin alueisiin sekä vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsiviin alueisiin, kuten pohjoisimpiin alueisiin, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen, ja saaristo-, rajaseutu- ja vuoristoalueisiin;

    5. pyytää toimivaltaisia viranomaisia panemaan täysimääräisesti täytäntöön määräykset, jotka koskevat kansallisten ja alueellisten parlamenttien osallistumista lainsäätäjien kanssa toissijaisuusperiaatteen noudattamista varmistavaan ennakkovaroitusmenettelyyn; panee merkille, että määräys, joka mahdollistaa kansallisten parlamenttien ja alueiden komitean ryhtymisen toissijaisuusperiaatteen rikkomista koskeviin oikeudellisiin toimiin, saattaa johtaa muutokseen etenkin komission ja jäsenvaltioiden suhteissa;

    6. uskoo, että Lissabonin sopimuksen menestyksekäs täytäntöönpano ja uudet aluekehitystä ja koheesiopolitiikkaa koskevat määräykset merkitsevät parempaa vuoropuhelua Euroopan unionin toimielinten ja alueellisten tahojen välillä.

    (lopputervehdys ja allekirjoitus)

    ulkoasiainvaliokunnaN LAUSUNTO (22.1.2008)

    perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

    Lissabonin sopimuksesta
    (2007/2286(INI))

    Valmistelija: Andrew Nicholas Duff

    EHDOTUKSET

    Ulkoasiainvaliokunta pyytää asiasta vastaavaa perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    Rakenne

    1.   toteaa, että unionin ulkoisen toiminnan suhteen Lissabonin sopimus merkitsee perustuslakisopimukseen (2004) verrattuna merkittäviä rakenteellisia muutoksia, sillä siinä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osasto – joka sisältää yleisiä määräyksiä unionin ulkoisesta toiminnasta, erityisiä määräyksiä yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (YUTP) ja määräyksiä yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta (ETPP) – erotetaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen viidennestä osasta – joka sisältää määräyksiä unionin ulkoisesta toiminnasta, yhteisestä kauppapolitiikasta, yhteistyöstä kolmansien maiden kanssa ja humanitaarisesta avusta, rajoittavista toimenpiteistä, kansainvälisistä sopimuksista, suhteista kansainvälisten järjestöjen, kolmansien maiden ja unionin edustustojen kanssa sekä yhteisvastuulausekkeen;

    2.   korostaa siksi, että näillä kahdella muutetulla sopimuksella on sama oikeudellinen painoarvo ja kehottaa johdonmukaisuuden ja ymmärrettävyyden vuoksi tulkitsemaan niitä aina yhdessä;

    Pääsisältö

    3.   toteaa, että rakenteellisista eroista huolimatta Lissabonin sopimus on ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla pääsisällöltään samanlainen kuin vuoden 2004 perustuslakisopimus ja että erityisesti unionin kansainvälisten suhteiden kannalta uusi perussopimus merkitsee hyvin suurta parannusta nykyisin voimassa oleviin järjestelyihin;

    4.   on siksi erittäin tyytyväinen uuteen perussopimukseen, koska se toimii unionin kansainvälisen profiilin kohottajana ja parantaa sen kykyä toimia vaikuttavasti maailmanpolitiikassa; korostaa, että Lissabonin sopimuksella

    –    täsmennetään unionin toimivaltaa ja määritellään ja laajennetaan sen arvoja ja tavoitteita toteamalla, että "Unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja etujaan kansainvälisissä suhteissaan ja edistää osaltaan kansalaistensa suojelua. Se edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien suojelua, sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä, etenkin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden kunnioittamista"[1];

    –    tehdään Euroopan unionin perusoikeuskirjasta sitova ja mahdollistetaan unionin liittyminen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevaan Euroopan yleissopimukseen (ECHR)[2];

    –    vahvistetaan se, että Kööpenhaminan kriteerit otetaan huomioon tulevissa laajentumisissa;

    –    annetaan naapuruuspolitiikalle selkeä oikeusperusta;

    –    vahvistetaan unionille kokonaisuutena oikeushenkilön asema;

    –    velvoitetaan jäsenvaltiot neuvottelemaan keskenään ja osoittamaan keskinäistä yhteisvastuuta;

    –    neuvoston yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa päätöksenteossa otetaan kohtalaisesti käyttöön määräenemmistöpäätökset sekä mahdollisuudet rakentavaan äänestämättä jättämiseen[3];

    –    mahdollistetaan määräenemmistöpäätösten laajentaminen edelleen tulevaisuudessa (muissa kuin puolustukseen liittyvissä asioissa), jos Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää;

    –    helpotetaan (ainakin yhdeksän jäsenvaltion) yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan yhteistyön tiivistämistä;

    –    luodaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan virka; puheenjohtaja huolehtii omalla tasollaan ja tässä ominaisuudessa unionin ulkoisesta edustuksesta yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvissa asioissa;

    –    luodaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan vaikutusvaltainen virka; korkea edustaja on Euroopan komission varapuheenjohtaja ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja ja johtaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, osallistuu politiikan muotoiluun ja huolehtii unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuudesta;

    –    perustetaan komission suostumuksella ja Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen Euroopan ulkosuhdehallinto (EEAS), joka kootaan komission, neuvoston pääsihteeristön ja jäsenvaltioiden lähettämästä ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä;

    –    lujitetaan Euroopan parlamentin talousarviovaltaa EU:n kaikkien menojen, myös Euroopan ulkosuhdehallinnon menojen suhteen, ja parlamentille annetaan yhdenvertainen asema neuvoston kanssa;

    –    annetaan parlamentille yhteispäätösvalta yhteisen kauppapolitiikan alalla;

    –    laajennetaan neuvoston määräenemmistöpäätösten käyttö ja parlamentin hyväksyntäoikeus koskemaan kaikkia EU:n tekemiä kansainvälisiä sopimuksia aloilla, joilla sovelletaan tavanomaista lainsäätämisjärjestystä tai joilla erityinen lainsäätämisjärjestys vaatii parlamentin hyväksyntää sisäasioissa;

    –    annetaan uusi oikeusperusta välineille tai politiikanaloille, kun kyseessä on kiireellinen talousapu kolmansille maille, humanitaarinen apu, muihin kuin valtiollisiin yhteisöihin kohdistuvat pakotteet, avaruuspolitiikka, energiahuollon turvallisuus, ilmastonmuutoksen torjuminen, kansainvälisen terrorismin ehkäiseminen ja henkilötietojen suojelu;

    5.   on tyytyväinen myös yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan merkittävään uudistamiseen, joka sisältää

    –    kaikkien jäsenvaltioiden[4] siviili- ja sotilasvoimavarojen, monikansalliset joukot mukaan luettuna, sitouttamisen yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, mihin liittyy mahdollisuus antaa tehtävien suorittaminen jäsenvaltioiden ryhmälle;

    –    pysyvän rakenteellisen puolustusyhteistyön järjestämisen niiden sotilaallisesti kykenevien ja poliittisesti halukkaiden jäsenvaltioiden kesken, jotka pyrkivät kaikkein vaativimpiin tehtäviin;

    –    sitoutumisen sotilaallisten voimavarojen asteittaiseen parantamiseen;

    –    Euroopan puolustusviraston tehtävien laajentamisen;

    –    jäsenvaltioiden velvoittamisen tulemaan apuun toisen jäsenvaltion ollessa hyökkäyksen kohteena (sanotun kuitenkaan rajoittamatta tiettyjen jäsenvaltioiden puolueettomuutta tai toisten jäsenvaltioiden Nato-jäsenyyttä);

    –    tavoitteiden laajentamisen (Petersbergin tehtävät) käsittämään terrorismin torjunnan;

    –    vaatimuksen keskinäisestä yhteisvastuusta terrorismiuhkan tai -hyökkäyksen tai luonnonkatastrofin sattuessa;

    6.   panee kuitenkin pahoitellen merkille, että eräät jäsenvaltiot hallitustenvälisessä konferenssissa pyrkivät selvästi (a) tekemään jäykän rajanvedon yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ja toisaalta unionin ulkoisen toiminnan muiden näkökohtien kesken; (b) laimentamaan niitä käytännön vaikutuksia, joita päätöksellä yhteisten politiikkojen kehittämisestä ja voimavarojen yhdistämisestä tällä alalla on teoriassa; (c) rajoittamaan tiukasti komission ja parlamentin poliittista roolia ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen lainkäyttäjän roolia[5];

    7.   pitää valitettavana, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Puola ovat pyrkineet rajoittamaan perusoikeuskirjan kuulumista tuomioistuinten toimivaltaan;

    8.   pitää valitettavana erityisesti EU-sopimuksen 25 a artiklaa, jossa määrätään, että turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvien henkilötietojen käsittelyä koskevat säännöt vahvistaa ainoastaan neuvosto ilman parlamentin osallistumista tai unionin tuomioistuinten valvontaa;

    9.   panee tässä yhteydessä merkille hallitustenvälisen konferenssin julistuksen 13, jossa vakuutetaan, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset eivät vaikuta jäsenvaltioiden nykyiseen vastuuseen muotoilla ja harjoittaa omaa ulkopolitiikkaansa eikä niiden kansalliseen edustukseen kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä – eivätkä etenkään YK:n turvallisuusneuvoston jäsenten ensisijaisiin vastuisiin.

    10. panee lisäksi merkille julistuksen 14, jossa vakuutetaan, että yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei vaikuta minkään jäsenvaltion nykyiseen oikeusperustaan, vastuuseen tai toimivaltaan, joka liittyy sen ulkopolitiikkaan; ja pitää sekä erittäin valitettavana että myös aiheettomana ja harhaanjohtavana toteamusta, että uusilla yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevilla määräyksillä ei anneta komissiolle uutta toimivaltaa tehdä aloitteita päätöksiksi eikä laajenneta Euroopan parlamentilla olevaa asemaa;

    11. panee merkille myös julistuksen 24, jolla pyritään tekemään mahdollisimman vähäiseksi sen päätöksen vaikutus, jolla pyritään parantamaan unionin oikeudellista asemaa kansainvälisessä oikeudessa;

    Täytäntöönpano

    12. panee merkille, että julistuksen 12 mukaan parlamenttiin "otetaan asianmukaisesti yhteyttä" Eurooppa-neuvoston nimittäessä komission puheenjohtajan suostumuksella ensimmäisen korkean edustajan, joka astuu virkaan perussopimuksen oletettuna voimaantulopäivänä 1. tammikuuta 2009; vaatii, että tämän väliaikaisen nimityksen tapauksessa olisi sovellettava täysimääräisesti EU-sopimuksen 9 e artiklan henkeä (jonka mukaan EU-sopimuksen 9 d artiklan 7 alakohdan nojalla parlamentilla olisi normaalisti oikeus antaa hyväksyntänsä koko komission, myös korkean edustajan nimittämiseen); ilmoittaa siksi, että se odottaa, että sitä kuullaan täysimääräisesti tässä ensimmäisessä nimityksessä;

    13. katsoo, että on luotava edellytykset Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan ja korkean edustajan mahdollisimman tiiviille yhteistyölle ja heidän eri tehtäviensä vastavuoroiselle kunnioittamiselle;

    14. on tyytyväinen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklaan, jossa määrätään, että korkea edustaja "kuulee Euroopan parlamenttia" yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan "keskeisistä näkökohdista ja perusvalinnoista" ja "tiedottaa Euroopan parlamentille näiden politiikkojen kehityksestä" sekä huolehtii siitä, että parlamentin näkemykset otetaan asianmukaisesti huomioon; lupaa lisäksi, käyttäen koko budjettivaltaansa, soveltaa täysimääräisesti lausuntojen antamista koskevia valtuuksiaan ja kehittää unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkojen ja ‑toimintojen muotoilua ja täytäntöönpanoa koskevaa vahvempaa, järjestelmällistä valvontaa; toteaa myös, että parlamentin mahdollisuudet korkean edustajan toiminnan demokraattiseen valvomiseen paranevat, kun hänestä tulee komission varapuheenjohtaja;

    15. vaatii tässä yhteydessä, että 20. marraskuuta 2002 tehty toimielinten välinen sopimus, joka koskee Euroopan parlamentin pääsyä neuvoston turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskeviin arkaluonteisiin tietoihin, uudistetaan uusi perussopimus huomioon ottaen;

    16. korostaa Euroopan puolustusviraston toiminnan demokraattisen vastuun ja avoimuuden varmistamisen merkitystä;

    17. haluaa Lissabonin sopimuksella avautuvat yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat uudet mahdollisuudet huomioon ottaen edistää tiiviimpää yhteistyötä Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien asiasta vastaavien valiokuntien ja myös EU:hun kuulumattomien Naton jäsenmaiden parlamentaaristen tarkkailijoiden ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenten välillä; ehdottaa lisäksi, että WEU:n parlamentaarinen yleiskokous lakkautetaan Lissabonin sopimuksen tullessa voimaan;

    18. pitää valitettavana niiden EU-sopimuksen 28 artiklassa säädettyjen järjestelyjen tarpeetonta monimutkaisuutta, jotka koskevat yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kuuluvien toimintojen nopeaa rahoittamista EU:n talousarvion ulkopuolelta; vaatii, että 17. toukokuuta 2006 tehty talousarviokuria ja moitteetonta varainhoitoa koskeva toimielinten välinen sopimus ja siinä suunniteltu rakenteellinen vuoropuhelu neuvoston ja parlamentin välillä pannaan täysimääräisesti täytäntöön;

    19. Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisen osalta

    –    toteaa, että EU-sopimuksen 13 a artiklan 3 kohdan mukaan parlamenttia on kuultava Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisesta, ja muistuttaa, että parlamentti on jo laatimassa asiasta mietintöä;

    –    toteaa, että julistuksen 15 mukaan Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamista koskevat valmistelut on aloitettava heti, kun Lissabonin sopimus on allekirjoitettu; vaatii neuvostoa olemaan valmistelutyössä yhteistyössä parlamentin kanssa; vaatii neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita esittämään ehdotuksensa viimeistään heinäkuussa 2008;

    –    painottaa, että Euroopan ulkosuhdehallinnosta on tultava ammattimainen, pysyvä ulkosuhdehallinnon yksikkö, joka kykenee vaikuttamaan tehokkaasti unionin ulkoisen toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen ja tukemaan tehokkaasti korkean edustajan työtä;

    –    korostaa, että Euroopan ulkosuhdehallinto on liitettävä kiinteästi komissioon olemassa olevien lähetystöjen tavoin ja että se on rahoitettava EU:n talousarviosta;

    –    muistuttaa komissiota siitä, että EEAS voidaan perustaa vain sen suostumuksella.

    ASIAN KÄSITTELY

    Otsikko

    Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttaminen

    Menettelynumero

    2008/2286(INI)

    Asiasta vastaava valiokunta

    AFCO

    Lausunnon antanut valiokunta

      Ilmoitettu istunnossa (pvä)

    AFET13.12.2007

     

    Valmistelija

      Nimitetty (pvä)

    Andrew Duff27.11.2007

     

    Valiokuntakäsittely

    18.12.2007

    22.1.2008

     

     

    Hyväksytty (pvä)

    22.1.2008

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    41

    5

    2

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Christopher Beazley, Bastiaan Belder, André Brie, Elmar Brok, Colm Burke, Michael Gahler, Jas Gawronski, Bronisław Geremek, Ana Maria Gomes, Alfred Gomolka, Klaus Hänsch, Richard Howitt, Jana Hybášková, Anna Ibrisagic, Jelko Kacin, Metin Kazak, Helmut Kuhne, Vytautas Landsbergis, Johannes Lebech, Emilio Menéndez del Valle, Francisco José Millán Mon, Pasqualina Napoletano, Raimon Obiols i Germà, Vural Öger, Cem Özdemir, Ioan Mircea Paşcu, Alojz Peterle, João de Deus Pinheiro, Mirosław Mariusz Piotrowski, Samuli Pohjamo, Michel Rocard, Raül Romeva i Rueda, Libor Rouček, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Jacek Saryusz-Wolski, György Schöpflin, Marek Siwiec, István Szent-Iványi, Konrad Szymański, Charles Tannock, Inese Vaidere, Geoffrey Van Orden, Zbigniew Zaleski, Josef Zieleniec

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Irena Belohorská, Giulietto Chiesa, Andrew Duff, Árpád Duka-Zólyomi, Evgeni Kirilov, Jo Leinen, Peter Liese, Sarah Ludford, Nickolay Mladenov, Antolín Sánchez Presedo

    • [1]  Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan 5 kohta.
    • [2]  Toisin kuin vuoden 2004 perustuslakisopimus, liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen edellyttää nyt yksimielisyyttä.
    • [3]  Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa määräenemmistöpäätöksentekoa sovelletaan EU-sopimuksen 15 b artiklan 2 kohdan, 28 artiklan 3 kohdan, 28 d artiklan 2 kohdan ja 28 e artiklan 2–3 kohdan tapauksissa.
    • [4]  Lukuun ottamatta Tanskaa.
    • [5]  Euroopan yhteisöjen tuomioistuimella on tehtävä valvoa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvien ja siihen kuulumattomien asioiden välistä rajanvetoa (EU-sopimuksen 25 b artikla), arvioida seuraamusten laillisuutta (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 240 a artikla) ja antaa lausuntoja kansainvälisten sopimusten yhteensopivuudesta (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 188 n artikla).

    kehitysyhteistyövaliokunnaN LAUSUNTO (15.1.2008)

    perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

    Lissabonin sopimuksesta
    (2007/2286(INI))

    Valmistelija: Thijs Berman

    EHDOTUKSET

    Kehitysyhteistyövaliokunta pyytää asiasta vastaavaa perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    1.  panee merkille, että Lissabonin sopimuksen (uusi sopimus) 9 c artiklan 6 kohdassa määrätään, että "ulkoasiainneuvosto muotoilee unionin ulkoista toimintaa Eurooppa‑neuvoston määrittelemien strategisten suuntaviivojen mukaisesti ja huolehtii unionin toiminnan johdonmukaisuudesta" ja että artiklan 9 e 4 kohdassa määrätään, että komission varapuheenjohtaja / unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja "huolehtii unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuudesta";

    2.  pitää tervetulleena sitä, että uuden sopimuksen V osaston 1 lukuun sisältyvän 10 a artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti mainitaan unionin ulkoisen toiminnan tavoitteiden joukossa tavoite edistää "kehitysmaiden talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä ensisijaisena tarkoituksena poistaa köyhyys" ja tavoite auttaa "kansoja, maita ja alueita selviytymään luonnonmullistuksista tai ihmisen aiheuttamista suuronnettomuuksista";

    3.  pitää myönteisenä, että sopimuksessa Euroopan unionin toiminnasta (SEUT), sopimuksen viidennen osan (unionin ulkoinen toiminta) 3 luvussa (yhteistyö kolmansien maiden kanssa ja humanitaarinen apu), kehitysyhteistyötä käsitellään itsenäisenä, muiden politiikan alojen kanssa tasavertaisena politiikan alana;

    4.  pitää myönteisenä myös sitä, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa (188 J artikla) tunnustetaan humanitaarinen apu täysimittaiseksi Euroopan unionin politiikaksi, varsinkin kun viimeksi mainittu on johtava humanitaarisen avun antaja maailmassa; panee merkille, että tämä tunnustaminen on johtanut kolmen toimielintä hyväksymään 18. joulukuuta 2007 humanitaarista apua koskevan eurooppalaisen konsensuksen käsiteltyään ensin yhteisesti asiaa erittäin hedelmällisellä tavalla;

    5.  panee tyytyväisenä merkille, että SEUT:ssa (188 d artikla) tunnustetaan unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteeksi "köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen"; vaatii, että tämän päätavoitteen saavuttaminen otetaan osaksi vuosituhannen kehitystavoitteita, joihin kansainvälinen yhteisö sitoutui vuonna 2000 pidetyssä YK:n vuosituhannen huippukokouksessa;

    6.  pitää myönteisenä sitä, että uudessa perussopimuksessa sisällytetään Euroopan unionin sisäisiin ja ulkoisiin tavoitteisiin sitovia määräyksiä lasten oikeuksien suojelusta;

    7.  panee tyytyväisenä merkille, että SEUT (188 d artikla) edellyttää, että unionin ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikat "täydentävät ja tukevat toisiaan" ja että jäsenvaltiot ja unioni pyrkivät avunantajien toimien parempaan yhteensovittamiseen ja parempaan työnjakoon, mikä lisää avun tehokkuutta;

    8.  toivoo, että tämä unionin ja jäsenvaltioiden toimien keskinäisen täydentävyyden vaatimus selkeyttää komission ja jäsenvaltioiden tehtäviä, mitä vaadittiin OECD:n kehitysapukomitean kesäkuussa 2007 julkaisemassa vertaisarvioinnissa, ja johtaa vahvaan yhteiseen kehitysyhteistyöpolitiikkaan, joka antaa mahdollisuuden koordinoida paremmin eri jäsenvaltioiden politiikkoja ja välttää jäsenvaltioiden ja komission toimien päällekkäisyyksiä ja lisätä siten avun tehokkuutta ja kustannustehokkuutta;

    9.  panee merkille SEUT:n 188 d artiklan, jonka mukaan "unioni ottaa huomioon kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet toteuttaessaan muita sellaisia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin"; tähdentää, että unioni kykenee saavuttamaan uudessa sopimuksessa määritellyt kehitystavoitteet ja unionin arvot vain, jos kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuus asetetaan etusijalle; korostaa, että vuonna 2008 toteutettavan yhteisen maatalouspolitiikan väliarvioinnin pitäisi johtaa määrätietoisiin käytännön toimiin, jotta saavutettaisiin täysi yhdenmukaisuus EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteiden kanssa, joihin kuuluu kaikkien kauppaa vääristävien tukien nopea poistaminen;

    10. katsoo, että kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuuden varmistamiseksi tarvitaan edelleenkin hallinnollisella tasolla erityistä kehitysyhteistyön pääosastoa, joka vastaa EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan määrittelystä ja sitä koskevasta neuvonnasta ja hallinnoinnista, sekä poliittisella tasolla sellaista erityisesti EU:n kehitysyhteistyöpolitiikasta vastaavaa komission jäsentä, joka vastaa kehitysyhteistyöpolitiikasta kaikissa kehitysmaissa ja joka pystyy edistämään EU:n kehitysyhteistyöpoliittisia etuja komission jäsenten kollegiossa ja suhteessa neuvostoon;

    11. kehottaa komissiota korjaamaan pääosastojensa nykyiset rakenteelliset ja toimivaltaan liittyvät epäjohdonmukaisuudet sekä toimintalohkojen että talousarvion suhteen; vaatii vastuun antamista kehitysyhteistyön pääosastolle EU:n kehitysyhteistyöstä kokonaisuudessaan, mikä sisältää yhteistyön myös AKT:hen kuulumattomien kehitysmaiden kanssa, ja EuropeAidin yhdistämistä kehitysyhteistyön pääosastoon;

    12. kehottaa komissiota ja neuvostoa huolehtimaan siitä, että kehitysyhteistyön pääosaston ja jäsenvaltioiden ministeriöiden kehitysyhteistyöasiantuntijat ovat riittävässä määrin edustettuina sekä Euroopan ulkosuhdehallinnon suunnittelussa että sen toiminnassa, koska suuri osa EU:n nykyisestä ja tulevasta ulkosuhteisiin liittyvästä toiminnasta on kehitysyhteistyötä;

    13. pitää myönteisenä tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen (yhteispäätös) laajentamista ja painottaa, että sen täytyy tarkoittaa, että parlamentilla on todellinen oikeus valvoa demokraattisesti unionin kehitysyhteistyöpolitiikan kaikkia osa-alueita;

    14. tähdentää, että parlamentin on organisoitava toimintansa mahdollisimman hyvin, jotta se pystyy valvomaan tehokkaasti niiden lakien täytäntöönpanoa, joiden avulla uuden sopimuksen määräykset saatetaan voimaan;

    15. pitää valitettavana, että aiemmin sekä neuvosto että komissio ovat olleet haluttomia tunnustamaan parlamentin täyttä valvontaoikeutta; pitää toimielinten välistä komitologiamenettelyä koskevaa sopimusta tervetulleena ensimmäisenä edistysaskeleena tässä asiassa;

    16. vaatii tässä yhteydessä laajentamaan valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn soveltamisalaa;

    17. panee tyytyväisenä merkille, että uuden sopimuksen yhteydessä poistuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 179 artiklan 3 kohta, joka on jättänyt Euroopan kehitysrahaston (EKR) perustamissopimuksen ulkopuolelle, ja toteaa, että tämä antaa mahdollisuuden ottaa EKR unionin talousarvioon ilman tarvetta tarkistaa kyseistä sopimusta; kehottaa neuvostoa ja komissiota sisällyttämään vuoden 2008/2009 väliarvioinnin yhteydessä EKR:n unionin talousarvioon, mikä vahvistaa unionin kehitysyhteistyöpolitiikan yhden merkittävän osan ja sen budjetin demokraattista oikeutusta.

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    14.1.2008

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    25

    0

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Margrete Auken, Alessandro Battilocchio, Thijs Berman, Josep Borrell Fontelles, Danutė Budreikaitė, Marie-Arlette Carlotti, Thierry Cornillet, Corina Creţu, Beniamino Donnici, Alain Hutchinson, Romana Jordan Cizelj, Madeleine Jouye de Grandmaison, Filip Kaczmarek, Glenys Kinnock, Maria Martens, Gay Mitchell, José Javier Pomés Ruiz, Frithjof Schmidt, Jürgen Schröder, Johan Van Hecke, Anna Záborská

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Fiona Hall, Manolis Mavrommatis

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

    Colm Burke, Michael Gahler

    kansainvälisen kaupan valiokunnaN LAUSUNTO (14.1.2008)

    perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

    Lissabonin sopimuksesta
    (2007/2286(INI))

    Valmistelija: Carlos Carnero González

    EHDOTUKSET

    Kansainvälisen kaupan valiokunta pyytää asiasta vastaavaa perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    1.  katsoo, että nykyisiin sopimuksiin verrattuna Lissabonin sopimus on merkittävä askel kohti yhteistä kauppapolitiikkaa;

    2.  korostaa, että kahdella tarkistetulla sopimuksella on sama oikeudellinen arvo, ja korostaa yhdenmukaisuuden, tehokkuuden, avoimuuden ja demokratian nimissä, että niitä olisi aina tulkittava samalla tavalla;

    3.  on tyytyväinen siihen, että Lissabonin sopimus sisältää perustuslakia koskevaan sopimusluonnokseen tehdyt yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat parannukset ja erityisesti seuraavat kohdat:

    a)   yhteisen kauppapolitiikan tunnustaminen unionin yksinomaiseksi toimivallaksi, mikä tarkoittaa kaikkien unionin elinten täyttä ja samanarvoista osallistumista yhteistä kauppapolitiikkaa koskevaan päätöksentekoon;

    b)   yhteisen kauppapolitiikan soveltamisalan ulottaminen palvelujen kauppaan ja kaikille kauppaan liittyville aloille, mukaan luettuna teollis- ja tekijänoikeuksien kaupalliset näkökohdat ja ulkomaiset suorat investoinnit;

    c)   (muista kuin tulleista) aiheutuvien kaupan esteiden vähentämisen sisällyttäminen yhteisen kauppapolitiikan tavoitteisiin (Lissabonin sopimuksen 188 b artikla/EY:n perustamissopimuksen 131 artikla);

    d)   tavanomaisen lainsäädäntöprosessin soveltaminen (eli määräenemmistöpäätökset ja parlamentin kanssa toteutettava yhteispäätösmenettely) yhteistä kauppapolitiikkaa koskeviin säädöksiin;

    e)   neuvoston julkinen kokous, kun keskustellaan EU:n lainsäädännöstä ja erityisesti yhteisestä kauppapolitiikkaa koskevasta lainsäädännöstä ja kun se hyväksytään;

    f)    se seikka, että koska sovelletaan tavanomainen lainsäädäntömenettelyä, parlamentin hyväksyntä on nyt yleisesti pakollinen kaikille tehdyille sopimuksille yhteisen kauppapolitiikan mukaisesti vaadittiin täytäntöönpanotoimia tai ei;

    g)   hyväksyntämenettelyn soveltaminen ennen lähinnä ulkomaankauppaa koskevien sopimusten ratifiointia;

    4.  on tyytyväinen siihen, että Lissabonin sopimuksessa määrätään yhteistä kauppapolitiikkaa koskevien sopimusten neuvottelusta ja niiden hyväksymisestä, että komissiolla on oikeudellinen velvollisuus kertoa parlamentille neuvottelujen edistymisestä samalla tavalla kuin neuvoston erityiselle "Lissabonin sopimuksen188 n artiklan (EY:n perustamissopimuksen 133 artikla) mukaiselle komitealle";

    5.  paheksuu erityisesti, että Lissabonin sopimuksessa ei anneta parlamentille oikeutta hyväksyä komission valtuuksia neuvotella kauppasopimuksista, ja korostaa parlamentin aseman ja valtuuksien välistä epäsuhtaa yhteisen kauppapolitiikan sisäisen ja ulkoisen toimivallan yhteydessä;

    6.  kehottaa siksi komissiota sisällyttämään kahdenvälisiin tai alueellisiin kauppasopimuksiin kauaskantoisia sosiaali- ja ympäristölausekkeita ja ‑normeja ja korostaa, ettei vapaakauppasopimuksia pitäisi allekirjoittaa ilman kumppanuus- ja yhteistyösopimusta;

    7.  pitää myönteisenä, että yhteisen kauppapolitiikan edellytetään yksiselitteisesti palvelevan unionin ulkoisen toiminnan periaatteita ja tavoitteita, muun muassa turvaamalla sen perusedut, tukemalla demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita ja edistämällä kestävää kehitystä;

    8.  on tyytyväinen unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan viran perustamiseen ja katsoo, että edustajan on varmistettava, että kaikki unionin ulkoiset toimet ovat johdonmukaisia ja yhtenäisiä; katsoo, että kauppapolitiikan tavoitteisiin pyrkiminen edistää globaalia keskinäistä riippuvuutta sekä kansainvälistä vakautta ja turvallisuutta;

    9.  toteaa tässä suhteessa, että unionin ulkoiset toimet koskevat myös yhteistä kauppapolitiikkaa ja että korkean edustajan olisi varmistettava oikea tasapaino yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) hallitustenvälisen logiikan ja yhteisen kauppapolitiikan ylikansallisen logiikan välillä, mutta myös varmistettava, että YUTP:n hallitustenvälinen logiikka ei haittaa yhteistä kauppapolitiikkaa;

    10. toteaa, että suoria ulkomaisia investointeja, palveluja ja teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisia näkökohtia koskevien sopimusten neuvottelemiseen ja tekemiseen sovelletaan samoja äänestysvaatimuksia kuin sisäiseen lainsäädäntöön; toteaa myös, että kulttuuri-, audiovisuaali-, sosiaali-, koulutus- ja terveydenhoitopalvelut eivät enää kuulu jaetun toimivallan piiriin ja että niiden yhteydessä tarvitaan tiettyjen erityisehtojen täyttyessä yksimielisyyttä;

    11. kehottaa Eurooppa-neuvostoa, neuvostoa ja komissiota harkitsemaan uutta toimielinten välistä sopimusta, jossa parlamentin asema määritellään selkeästi ja jonka mukaan parlamentti osallistuisi jokaiseen kansainvälisen sopimuksen tekemisen vaiheeseen;

    12. kehottaa komissiota toimittamaan parlamentille riittävän ajoissa kaikki tarvittavat yhteistä kauppapolitiikkaa ja kauppasopimuksista neuvottelua tai minkä tahansa sopimuksen kaupallisista kohdista neuvottelua koskevat tiedot, mukaan luettuna kaikki valtuuksista tai direktiiveistä neuvottelua koskevat ehdotukset ja ehdotusluonnokset, jotta Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit voivat ilmaista näkemyksensä ja komissio voi ottaa ne asianmukaisesti huomioon;

    13. kehottaa komissiota antamaan kaikki asiakirjat Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnalle, jotta Lissabonin sopimuksen 188 n artiklan (EY:n perustamissopimuksen 133 artikla) mukaisen komitean toiminta on avointa;

    14. kehottaa komissiota pidättymään jatkossa kaupan alan täytäntöönpanolainsäädäntöä luotaessa tekemästä perussäädöksiin sisältömuutoksia tai täsmennyksiä, jotka vaikuttaisivat perussäädöksessä ilmaistuun poliittiseen tahtoon; korostaa siksi, että parlamentin asema yhteisessä kauppapolitiikassa on hyvin merkittävä demokraattista legitiimiyttä ja vastuuvelvollisuutta varmistettaessa;

    15. kehottaa neuvostoa antamaan parlamentille ulkosuhteiden neuvoston esityslistat ja pyytää parlamentin edustajia osallistumaan täysimääräisesti kaikkiin Coreper II:n kokouksiin, joissa käsitellään asioita, jotka kuuluvat tavanomaisen lainsäädäntömenettelyn piiriin;

    16. kehottaa tulevaa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa ja komission varapuheenjohtajaa harkitsemaan parlamentin kanssa asianmukaisia menetelmiä, joilla parlamentti pidetään täysin ajan tasalla ja sitä kuullaan unionin ulkoasioista.

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    14.1.2008

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    13

    1

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Francisco Assis; Carlos Carnero González; Françoise Castex; Christofer Fjellner; Ignasi Guardans Cambó, Helmuth Markov; David Martin; Georgios Papastamkos; Tokia Saïfi; Iuliu Winkler; Corien Wortmann-Kool

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Harlem Désir, Pia Elda Locatelli, Carl Schlyter

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

     

    budjettivaliokunnaN LAUSUNTO (23.1.2008)

    perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

    sopimuksesta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta
    (2007/2286(INI))

    Valmistelija: Costas Botopoulos

    EHDOTUKSET

    Budjettivaliokunta pyytää asiasta vastaavaa perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    1.   tähdentää, että Lissabonin sopimuksessa hyväksyttiin talousarvion ja rahoituksen kannalta tärkeitä muutoksia:

    a)   monivuotisesta rahoituskehyksestä tulee oikeudellisesti sitova, se mainitaan nimenomaisesti perustamissopimuksessa ja se vahvistetaan vähintään viiden vuoden jaksolle; on tärkeää, että parlamentilla on lakisääteinen oikeus antaa monivuotiselle rahoituskehykselle hyväksyntänsä, vaikka muodollisesti sillä ei ole valtuuksia päättää vuotuisen talousarviomenettelyn moitteettoman etenemisen edellytyksenä olevan monivuotisen rahoituskehyksen määräyksistä, kuten tällä hetkellä talousarvion kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta tehdyn toimielinten sopimuksen kohdalla,

    b)   nykyinen talousarviomenettelyssä noudatettava jaottelu "pakollisiin" ja "ei-pakollisiin" menoihin poistetaan, jolloin parlamentti ja neuvosto ovat keskenään täysin tasavertaisessa asemassa,

    c)   otetaan käyttöön uusi, yksinkertaistettu talousarviomenettely, jossa on vain yksi käsittely, jonka jälkeen erityinen sovittelukomitea pyrkii pääsemään parlamentin ja neuvoston välillä lyhyessä 21 päivän määräajassa sopimukseen, joka molempien budjettivallan käyttäjien on hyväksyttävä, vaikka parlamentilla onkin lopullinen oikeus hyväksyä talousarvio, jos neuvosto hylkää sopimuksen,

    d)   EU:n toimielimet ovat muodollisesti sitoutuneita varmistamaan talousarvion kurinalaisuuden hyväksyessään mitä tahansa säädöksiä, joilla voi olla merkittäviä talousarviovaikutuksia,

    e)   varainhoitoasetus ja sen soveltamissäännöt hyväksytään yhteispäätösmenettelyssä;

    2.   on tyytyväinen edellä mainittuihin muutoksiin, koska niiden ansiosta koko talousarviomenettelystä tulee demokraattisempi ja rationaalisempi, ja toteaa myös, että muutosten jälkeen kahden budjettivallan välinen suhde uudistuu täysin;

    3.   pahoittelee, että omien varojen järjestelmään liittyvää parlamentin roolia ei vahvistettu; uskoo kuitenkin, että koska parlamentilla on oikeus hyväksyä kyseiset täytäntöönpanotoimenpiteet, joista neuvosto päättää määräenemmistöllä, menettelystä voi tulla vähitellen demokraattisempi ja tehokkaampi, mutta huomauttaa, että täytäntöönpanotoimenpiteiden soveltamisala rajoittuu siihen, mitä omien varojen järjestelmää koskevassa päätöksessä on määritelty;

    4.   suosittelee, että talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17. toukokuuta 2006 tehtyä toimielinten välistä sopimusta mukautettaisiin uuteen talousarviomenettelyyn kohdan 4 mukaisesti,

    5.   aikoo laatia uudesta talousarviomenettelystä valiokunta-aloitteisen mietinnön, jossa se arvioi menettelyä perusteellisesti ja tarkastelee kunnolla uuden menettelyn vaikutuksia parlamentin sisäiseen organisaatioon sekä pyrkii turvaamaan talousarvio-oikeutensa toimielinten välisellä tasolla; katsoo, että tämän mietinnön hyväksymisen jälkeen asiasta vastaavan valiokunnan pitäisi pystyä ehdottamaan tarvittavia muutoksia työjärjestykseen, liite IV mukaan luettuna, ottaen huomioon sekä kaikki seuraukset, joita sopimuksen hyväksymisestä aiheutuu, että sen vaikutukset parlamentin uudistamiseen;

    6.   katsoo, että Lissabonin sopimuksesta aiheutuvien talousarvio- ja rahoitusvaikutusten arvioinnin olisi merkittävä parlamentille myös tilaisuutta osallistua parhaillaan käytävään keskusteluun EU:n talousarvion tarkistamisesta.

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    23.1.2008

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    28

     

     

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Reimer Böge, Konstantinos Botopoulos, Simon Busuttil, Daniel Daianu, Gérard Deprez, Brigitte Douay, Hynek Fajmon, Ingeborg Gräßle, Catherine Guy-Quint, Jutta Haug, Monica Maria Iacob-Ridzi, Anne E. Jensen, Wiesław Stefan Kuc, Janusz Lewandowski, Vladimír Maňka, Jan Mulder, Catalin Nechifor, Gérard Onesta, Margaritis Schinas, Nina Škottová, Theodor Stolojan, László Surján, Gary Titley, Kyösti Virrankoski, Ralf Walter

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Thijs Berman, Esther De Lange, Hans-Peter Martin

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

     

    teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan lausunto (19.12.2007)

    perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

    Lissabonin sopimuksesta
    (2007/2286(INI))

    Valmistelija: Ján Hudacký

    EHDOTUKSET

    Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta pyytää asiasta vastaavaa perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    Yleistä

    1.  toistaa pitkäaikaisen kantansa, että perussopimuksista olisi laadittava konsolidoitu versio jäsenvaltioiden ratifioitua sopimuksen, jolla perussopimuksia muutetaan;

    2.  katsoo, että sisämarkkinoita ja kilpailua koskevaa pöytäkirjaa n:o 6 olisi sovellettava varovasti ja että sopimuksen määräystä "unioni ryhtyy tarvittaessa toimiin perussopimusten määräysten nojalla" olisi selvennettävä viittaamalla perussopimusten muihin määräyksiin ja yhteisön säännöstöön;

    Teollisuus

    3.  katsoo, että EY:n perustamissopimuksen nykyisiin määräyksiin tehtävät teollisuutta koskevat tarkistukset eivät vaikuta taloudellisten etujen nykyiseen rakenteeseen eivätkä investointipäätöksiin, koska

    a)   teollisuus kuuluu aloihin, joilla EU toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia, yhteensovittavia tai täydentäviä toimia, ja näin ollen jäsenvaltiot päättävät itse teollisuuspolitiikastaan ja edistävät sitä,

    b)   teollisuuden kehittämiseksi laaditaan unionin tasolla suuntaviivoja sekä yhteisiä indikaattoreita ja järjestelyjä, joilla teollisuuspolitiikkaa voidaan säännöllisesti arvioida ja valvoa, ja kannustetaan jäsenvaltioiden väliseen parhaiden käytäntöjen vaihtoon;

    c)   määräys "Nämä toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista" ei välttämättä merkitse yhteisen lähestymistavan soveltamisen lopettamista teollisuuteen,

    d)   Euroopan parlamentti arvostaa EU:n sitoutumista taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden parantamiseen siten, että kiinnitetään erityistä huomiota maaseutuun ja alueisiin, joilla on meneillään teollinen siirtymävaihe,

    e)   Euroopan parlamentti ei enää osallistu päätöksentekoon, kun koordinoidut toimet katsotaan tarpeellisiksi; sille ainoastaan tiedotetaan asiasta.

    Tutkimus ja kehitys (T&K)

    4.  panee merkille, että muutettua EY:n perustamissopimuksen 163, 165 ja 166 artiklaa olisi pidettävä parannuksina, koska ne vahvistavat tieteellistä ja teknistä perustaa perustettaessa eurooppalainen tutkimusalue, jolla tutkijat, tieteellinen tieto ja teknologia liikkuvat vapaasti, mikä mahdollistaa tutkijoiden rajatylittävän vapaan yhteistyön ja samalla elvyttää unionin kilpailukykyä erityisesti teollisuudessa;

    5.  panee merkille kaksi mahdollista Euroopan parlamentin ja neuvoston välistä kiistakysymystä, joissa komissio tukee viimeksi mainittua:

    a)   kansainvälisiin sopimuksiin ei enää sovelleta perinteistä 300 artiklan mukaista menettelyä,

    b)   171 ja 172 artiklan säilyttäminen merkitsee virastojen perustamiseen käytettävän kuulemismenettelyn jatkamista ja heikentää siksi parlamentin oikeutta osallistua täysimääräisesti virastojen perustamiseen.

    Avaruus

    6.  on tyytyväinen siihen, että tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevaan osastoon on lisätty Euroopan avaruuspolitiikkaa koskeva määräys, mikä johtaa sen tosiseikan tunnustamiseen perustamissopimuksessa, että avaruudella on yhtä tärkeä merkitys kuin tutkimuksella ja kehityksellä;

    7.  pitää myönteisenä parlamentille ja neuvostolle annettua mahdollisuutta toteuttaa yhteispäätösmenettelyn avulla tarvittavia toimia esimerkiksi eurooppalaisen avaruusohjelman muodossa; katsoo kuitenkin, että määräyksestä "Nämä toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista." voi estää yhteisen eurooppalaisen avaruuspolitiikan täytäntöönpanoa;

    8.  pitää samoin myönteisenä määräystä asianmukaisten suhteiden luomisesta Euroopan avaruusjärjestöön;

    Energia

    9.  on ilahtunut siitä, että energia saa nyt oman luvun perustamissopimuksessa ja siten oikeusperustan sisämarkkinoita varten, samalla kun kiinnitetään huomiota energiamarkkinoiden toimivuuteen, energiahuollon varmuuteen, energiatehokkuuteen ja energiansäästöön, uusien ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen sekä energiaverkkojen yhdistämiseen;

    10. on tyytyväinen solidaarisuuslausekkeeseen "jos ilmenee suuria vaikeuksia tiettyjen tuotteiden saatavuudessa, ennen kaikkea energia-alalla", jota on tarkoitus soveltaa ja ilmaisee sille tukensa;

    11. painottaa, että vaikka vastedes normaalisti sovelletaan tavanomaisia lainsäädäntömenettelyjä (nykyisin yhteispäätösmenettely), energialähteitä koskevat päätökset kuuluvat edelleen jäsenvaltioiden toimivaltaan ja tätä alaa koskevat verotoimet edellyttävät edelleen parlamentin kuulemista ja neuvoston yksimielisyyttä;

    Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus

    12. katsoo, että Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus on puutteistaan huolimatta edelleen tarpeellinen oikeuskehys ja ettei tässä uudistussopimuksessa ole tehty siihen mitään erityisiä muutoksia; katsoo kuitenkin, että atomienergiayhteisön perustamissopimusta koskeva uudistussopimuksen pöytäkirja n:o 12 tekee tekstistä vaikealukuisen ja monimutkaisen, koska siinä on lukuisia ristiinviittauksia ja koska siinä kumotaan tiettyjä atomienergiayhteisön perustamissopimuksen artikloja;

    13. toteaa, että atomienergiayhteisön perustamissopimus tulee edelleen olemaan oikeudellisesti sitova; kiinnittää huomiota pöytäkirjaan n:o 12, jolla yritetään mukauttaa atomienergiayhteisön perustamissopimusta muihin sopimuksiin sisältyvien yleisten määräysten, kuten institutionaalisten ja rahoitusta koskevien määräysten, huomioon ottamiseksi; toistaa siksi, että tarvitaan konsolidoitu versio atomienergiayhteisön perustamissopimuksesta;

    Hiili- ja teräsyhteisön tutkimusrahasto

    14. kiinnittää komission huomiota siihen, että hiili- ja teräsyhteisön tutkimusrahastoa koskevassa pöytäkirjassa n:o 11 otetaan käyttöön menettelysäännöksiä, jotka eivät lisää Euroopan parlamentin osallistumista päätöksentekomenettelyyn, koska kuulemismenettely säilytetään yhdellä alalla (tutkimus ja teknologinen kehittäminen), jolla parlamentti on lainsäädäntövallan käyttäjä, huolimatta tämän rahaston vaikutuksista talousarvioon.

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    19.12.2007

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    42

    5

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Šarūnas Birutis, Jan Březina, Renato Brunetta, Jerzy Buzek, Pilar del Castillo Vera, Jorgo Chatzimarkakis, Giles Chichester, Dragoş Florin David, Den Dover, Lena Ek, Nicole Fontaine, Adam Gierek, Norbert Glante, Umberto Guidoni, Fiona Hall, David Hammerstein, Rebecca Harms, Mary Honeyball, Ján Hudacký, Romana Jordan Cizelj, Anne Laperrouze, Romano Maria La Russa, Pia Elda Locatelli, Angelika Niebler, Reino Paasilinna, Atanas Paparizov, Anni Podimata, Miloslav Ransdorf, Vladimír Remek, Herbert Reul, Mechtild Rothe, Paul Rübig, Andres Tarand, Britta Thomsen, Catherine Trautmann, Claude Turmes, Nikolaos Vakalis, Alejo Vidal-Quadras, Dominique Vlasto

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Danutė Budreikaitė, Joan Calabuig Rull, Edit Herczog, Lambert van Nistelrooij, Pierre Pribetich, Dirk Sterckx, Silvia-Adriana Ţicău, Vladimir Urutchev

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

     

    kansalaisvapauksien sekä sisä- ja oikeusasioiden valiokunnan lausunto (18.12.2007)

    perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

    Lissabonin sopimuksesta
    (2007/2286(INI))

    Valmistelija: Jean-Marie Cavada

    EHDOTUKSET

    Kansalaisvapauksien sekä sisä- ja oikeusasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    Uusi sopimus: kauan odotettu tie ulos oikeudellisesta ja institutionaalisesta skitsofreniasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevissa politiikoissa

    1.   suhtautuu myönteisesti seuraavassa esitettyihin uuden sopimuksen mukanaan tuomiin yleisiin parannuksiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevissa politiikoissa:

    a)   Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistettujen perusoikeuksien sekä kyseisten oikeuksien suojelemisen ja edistämisen takaamiseksi tarvittavien EU:n politiikkojen välisestä suhteesta tehdään perussopimusten tasolla oikeudellisesti johdonmukainen, sitova ja avoin; sitovan peruskirjan avulla EU:n lainsäätäjä voi nyt toteuttaa johdonmukaisemmin kaikkia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa henkilön perusoikeuksiin; tämä ei koske ainoastaan politiikkoja, jotka kuuluvat nimenomaisesti vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen, kuten turvapaikkaoikeus tai oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, vaan myös yleisempiä politiikkoja, jotka liittyvät ihmisarvon suojeluun kaikilta syrjinnän muodoilta, vähemmistöjen suojelemiseen, avoimuutta ja moitteetonta hallintoa yhteisön tasolla koskevaan oikeuteen, sosiaalisiin oikeuksiin ja tietosuojaa koskevaan oikeuteen; liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen vahvistaa lisäksi tätä suhdetta, sillä se tekee myös EU:n toimielimistä tilintekovelvollisia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edessä;

    b)   skitsofreenisesta institutionaalisesta ja oikeudellisesta tilanteesta, joka syntyi viisitoista vuotta sitten Maastrichtin sopimuksen myötä, jolla otettiin käyttöön rinnakkainen, väliaikainen oikeudellinen järjestelmä sisä- ja oikeusasioihin liittyviä politiikkoja varten (niin kutsuttu "kolmas pilari"), tehdään loppu; palauttamalla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen täysi toimivalta saatetaan voimaan oikeusvaltion periaatteet siellä, missä niitä ei vielä noudateta, ja liittämällä Euroopan parlamentti yhteispäätösmenettelyyn parannetaan huomattavasti näiden politiikkojen demokraattista legitiimiyttä;

    c)   EU:n demokraattista valvontaa vahvistetaan laajentamalla yhteispäätösmenettely ("tavanomainen lainsäätämisjärjestys") toimenpiteisiin, jotka koskevat poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa; myönteisenä voidaan pitää myös kohtaa, jonka mukaan parlamentin hyväksyntä vaaditaan silloin, kun neuvosto haluaa vahvistaa vähimmäissääntöjä, jotka koskevat rikosasioiden käsittelyn "muita" erityisiä osatekijöitä, perustaa Eurojustin pohjalta Euroopan syyttäjänviraston ja laajentaa Euroopan syyttäjäviranomaisen toimivaltaa;

    d)   Euroopan parlamentti otetaan mukaan EU:n kansainvälisten sopimusten tekemiseen; tähän saakka – huolimatta siitä, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa määrätään Euroopan parlamentin kuulemisesta – neuvosto ei ole koskaan kuullut parlamenttia edes silloin, kun neuvoteltava sopimus on ollut selvästi "yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen näkökohta" (kuten EU:n ja Yhdysvaltojen välisen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja keskinäistä oikeusapua koskeneen sopimuksen tapauksessa);

    e)   neuvoston yksimielisyysperiaate poistetaan useissa tapauksissa; määräenemmistöjärjestelmä helpottaa neuvotteluja EU:n toimielimissä ja johtaa tiukempien vaatimusten käyttöönottoon perusoikeuksien suojelussa (yksimielisyysperiaate taas suosii pienimmän yhteisen nimittäjän hyväksymistä ja useissa tapauksissa herättää kysymyksen, mitä lisäarvoa EU:n lainsäädännöstä on); uuden sopimuksen mukaan menettelyissä käytetään määräenemmistöäänestystä ja yhteispäätöksiä, mikä helpottaa sellaisten toimenpiteiden hyväksymistä johdonmukaisissa poliittisissa puitteissa, jotka nykyään kuuluvat osittain yksimielisyysvaatimuksen ja osittain määräenemmistövaatimuksen soveltamisalaan (kuten tällä hetkellä laillinen ja laiton maahanmuutto);

    f)    säädökset yhdenmukaistetaan; nykyisen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettujen "yhteisten kantojen", "puitepäätösten", "päätösten" ja "yleissopimusten" sijaan Euroopan unioni hyväksyy yhteisön lainsäädännön piiriin kuuluvat tavanomaiset yhteisön välineet, asetukset, direktiivit ja päätökset, mikä johtaa toiseen tärkeään muutokseen, nimittäin siihen, että näillä säädöksillä voi olla välitön oikeusvaikutus;

    g)   avoimuutta ja valvontaa parannetaan EU:n toimielinten ja yksittäisten kansalaisten, kansalaisyhteiskunnan, poliittisten puolueiden ja kansallisten parlamenttien välisissä suhteissa; tässä yhteydessä on äärimmäisen myönteinen asia, että vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevia politiikkoja varten on perustettu erityisjärjestelmä, jonka mukaan komissio, jäsenvaltioiden hallitukset, Euroopan parlamentti ja jäsenvaltioiden parlamentit on otettava mukaan arvioitaessa näiden politiikkojen vaikutusta Euroopan unionissa; hyvästä hallintotavasta EU:ssa todettakoon, että parlamentti kehottaa komissiota ja neuvostoa jouduttamaan keskusteluja Euroopan syyttäjäviraston perustamista koskevan suunnitelman toteuttamisesta, sillä kyseinen virasto on tärkein edellytys tämän kohdan ensimmäisessä lauseessa asetettujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta;

    2. pahoittelee, että näistä parannuksista maksettava hinta on ollut, että:

    a)   sopimuksen siirtymämääräyksiä koskevan pöytäkirjan 10 artiklan mukaan kolmannen pilarin järjestelmän puitteissa hyväksytyt toimenpiteet pysyvät viiden vuoden ajan uuden sopimuksen voimaan tulosta komission ja lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen valvonnan ulkopuolella; on vaikea ymmärtää, miksi jäsenvaltiot päättivät pitkittää näin kauan tilannetta, jonka ne itse myönsivät oikeudellisesti virheelliseksi; kyse on nyt siitä, miten kielteinen vaikutus EU:n kansalaisiin saadaan pidettyä mahdollisimman pienenä:

    –       ensimmäinen vastaus tähän löytyy edellä mainitusta pöytäkirjasta, jossa määrätään, että kun määräystä muutetaan, siirtymäaikaa ei enää sovelleta muutettuun määräykseen; toimielinten on nyt päätettävä, olisiko parempi muuttaa välittömästi uuden sopimuksen voimaantulon jälkeen joitakin olemassa olevista epätyydyttävistä kolmannen pilarin toimenpiteistä;

    –       toinen ratkaisu voisi olla lykätä niiden tällä hetkellä kolmanteen pilariin perustuvien toimenpiteiden, joilla voi olla haitallinen vaikutus kansalaisten perusoikeuksiin, muodollista hyväksymistä 1. tammikuuta 2009 ja toukokuun 2009 väliseen aikaan; EU:n kansalaiset ymmärtävät hyvin muutaman kuukauden viivytyksen, jos uudet säännöt ovat täytäntöönpanokelpoisia yhteisön tuomioistuimessa;

    b)   käyttöön otetaan melko monimutkaisia uusia määräyksiä, joissa otetaan huomioon tilanne, jossa jäsenvaltio katsoo, että direktiiviehdotuksella olisi kielteinen vaikutus sen rikosoikeudellisen järjestelmän keskeisiin näkökohtiin, tai on mahdotonta päästä yksimielisyyteen (poliisiyhteistyö); tässä tilanteessa asianomainen jäsenvaltio voi pyytää, että direktiiviehdotus saatetaan Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi; ensimmäinen syy on täysin ymmärrettävä ja jopa oikeutettu, sillä näin olisi myös muissa tilanteissa, joissa jäsenvaltio saattaisi joutua vähentämään huomattavasti perusoikeuksien suojelua; toisen syyn kohdalla on ennemminkin kyse toimivaltojen tasapainoon liittyvästä ongelmasta;

    näissä tapauksissa "tavanomainen" lainsäädäntömenettely keskeytetään neljän kuukauden ajaksi; jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen ja jos vähintään yhdeksän jäsenvaltiota haluaa aloittaa tiiviimmän yhteistyön kyseisen direktiiviehdotuksen pohjalta, lupa aloittaa tiiviimpi yhteistyö katsotaan annetuksi (eikä siihen näin ollen tarvittaisi parlamentin hyväksyntää, kuten EY:n perustamissopimuksen 280 artiklassa edellytetään); on kuitenkin tärkeää korostaa, että tavanomaista menettelyä sovellettaessa itse toimenpiteen hyväksyminen edellyttäisi silti yhteispäätöstä parlamentin kanssa;

    c)   yksilöllisen osallistumisen ja osallistumattomuuden (opt-in ja opt-out) järjestelmästä tulee entistä monimutkaisempi; vaikka tiiviimpää yhteistyötä koskevia uusia määräyksiä ei sovelleta Schengenin säännöstöön perustuviin toimenpiteisiin, Schengenin järjestelmää muutetaan (katso jäljempänä); lisäksi muita osallistumattomuuslausekkeita, joita sovelletaan muihin kuin Schengeniin liittyviin asioihin, kuten oikeudelliseen yhteistyöhön siviiliasioissa, laajennetaan koskemaan poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä (katso Schengeniä sekä Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja Tanskan asemaa koskeviin pöytäkirjoihin tehtävät muutokset);

    d)   mitä tulee Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin erityisasemaan, on muistettava, että parlamenttia ei kuultu virallisesti, kun Schengenin järjestelmän sisäisestä erillisjärjestelmästä näiden maiden kohdalla päätettiin vuosina 2000 ja 2001; tällä hetkellä Yhdistyneen kuningaskunnan on osallistuttava toimintaan siltä osin Schengenin säännöstöä, johon se on ilmoittanut osallistuvansa, ja se ei saa osallistua niihin osiin, joihin se ei ole ilmoittanut osallistuvansa[1]; muutokset Schengenin pöytäkirjaan eivät muuta tätä seikkaa mutta lisäävät mahdollisuuden Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Irlannille olla osallistumatta Schengenin säännöstöön perustuvaan toimenpiteeseen, johon ne ovat jo päättäneet osallistua;

          tämä aiheuttaa todennäköisesti sääntöjen pirstoutumista entisestään; parlamenttia ei kuulla osallistumisesta yksittäiseen toimenpiteeseen ja vaikutuksesta Schengenin säännöstöön; varsinainen toimenpide on kuitenkin silti hyväksyttävä yhteispäätösmenettelyssä siltä osin, kuin sovelletaan yhteispäätösmenettelyä;

    e)   lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti voivat päättää, että ne eivät osallistu IV osaston toimenpiteiden tarkistamista koskeviin ehdotuksiin, vaikka ne aikaisemmin olisivat päättäneet osallistua näihin toimenpiteisiin; niitä eivät myöskään sido uudet tietosuojasäännöt, joiden hyväksyminen perustuu uuden sopimuksen määräykseen, jonka mukaan rikosasioissa tehtävän poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön keskeiset säännöt eivät koske Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia;

    3.   katsoo, että uuden sopimuksen mukanaan tuomat parannukset ovat sen heikkouksia merkittävämmät; EU:n toimielinten on nyt tehtävä parhaansa varmistaakseen, että uuden sopimuksen ratifiointi onnistuu jäsenvaltioissa; niiden pitäisi lisäksi:

          a) tiedottaa EU:n kansalaisille heidän uusista oikeuksistaan ja EU:n uudesta oikeudellisesta kehyksestä sekä yhtä lailla kehottaa jäsenvaltioita käynnistämään laaja-alaisia tiedotuskampanjoita ja järjestämään kansallisille oikeusviranomaisille ja turvallisuudesta vastaaville yksiköille erityistä ammatillista koulutusta, millä pyrittäisiin ehkäisemään kaikenlaista laitonta syrjintää EU:n kansalaisten välillä;

          b) ottaa kansalliset parlamentit mukaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen seuraavan monivuotisen ohjelman määrittämiseen; tämä olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa seuraavin keinoin:

          –  epämuodolliset foorumit (kuten niin sanottu tulevaisuusryhmä, joka tapaa määräajoin neuvoston neljän puheenjohtajuuskauden aikana vuosina 2008 ja 2009);

          –  kaikkien lainvalmistelutekstien toimittaminen alkuperäisistä lainsäädäntöesityksistä alkaen muodollisesti, säännöllisesti ja oikea-aikaisesti kansallisten parlamenttien jäsenten sekä EU:n kansalaisten välisen syrjinnän välttämiseksi;

          c) hoitaa vuonna 2008 neuvottelut kaikkien niiden toimenpiteiden hyväksymiseksi vuoden 2009 alussa, joita tarvitaan, jotta uusi parlamentti voi ottaa menestyksekkäästi käyttöön vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen uuden ohjelman vuodesta 2010 alkaen; pitää mielessä varaukset, joita jäsenvaltiot ja/tai parlamentit ovat ilmaisseet monissa lainsäädäntömenettelyissä, ja kehottaa komissiota ja neuvostoa tarkastelemaan uudelleen Lissabonin sopimuksella käyttöön otettujen uusien oikeusperustojen näkökulmasta ja poliittista keskustelua arvioiden seuraavia lainsäädäntötekstejä:

          Yleiset oikeudet

          –              Puitepäätös eräistä rikosoikeudellisissa menettelyissä Euroopan unionin alueella noudatettavista oikeuksista (2004/0113(CNS))

          –              Puitepäätös rikosasioissa tehtävistä poliisi- ja oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen suojaamisesta (liitetään osaksi direktiivin 95/46/EY tarkistusta) (2005/0202(CNS)) (Tanskan, Irlannin, Alankomaiden, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentit ovat esittäneet varauksensa)

          Oikeudellinen yhteistyö

          –              Puitepäätös rasismin ja muukalaisvihan vastaisesta toiminnasta (2007/2067(CNS)) (Ruotsin, Alankomaiden, Tanskan, Irlannin ja Latvian parlamentit ovat esittäneet varauksensa)

          –              Puitepäätös yksipuolisesti tehdyistä päätöksistä (toimitetaan myöhemmin)

          –              Puitepäätös eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosoikeudenkäyntejä varten (2003/0270(CNS)) (Ruotsin ja Tanskan parlamentit ovat esittäneet varauksensa)

          –              Puitepäätös tuomioiden huomioon ottamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa (2005/0018(CNS)) (Ruotsin, Alankomaiden ja Irlannin parlamentit ovat esittäneet varauksensa)

          –              Puitepäätös eurooppalaisesta valvontamääräyksestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisissä esitutkintamenettelyissä (2006/0158(CNS))

          –              Puitepäätös rikosrekisteritietojen vaihdon järjestämisestä ja sisällöstä jäsenvaltioiden välillä (2005/0267(CNS)) (Ruotsin, Suomen, Alankomaiden, Irlannin, Kreikan ja Tanskan parlamentit ovat esittäneet varauksensa)

          –              Puitepäätös Eurojustista (toimitetaan myöhemmin).

          Poliisiyhteistyö

          –              Puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjumisesta (Ruotsin parlamentti on esittänyt varauksensa)

          –              Puitepäätös sisäisestä turvallisuudesta vastaavien jäsenvaltioiden viranomaisten ja Europolin pääsystä tekemään hakuja viisumitietojärjestelmästä (VIS) terrorismirikosten ja muiden vakavien rikosten torjumiseksi, havaitsemiseksi ja tutkimiseksi (liitetään tarkistuksena osaksi viisumitietojärjestelmää koskevaa asetusta) (2005/0232(CNS))

          –              Puitepäätös pääsystä Eurodac-järjestelmään turvallisuustarkoituksissa (liitetään tarkistuksena osaksi viisumitietojärjestelmää koskevaa asetusta) (2006/0310(CNS))

          –              Puitepäätös Europolista (Euroopan parlamentin kuuleminen kesken)

    4.   tuo esiin halunsa osallistua yhteistyöhengessä komission ja neuvoston puheenjohtajavaltion kanssa näiden ehdotusten uudelleen laatimiseen vuoden 2008 aikana ja varaa itselleen oikeuden antaa muodollisia suosituksia, jotka ovat tarpeen jo saavutettujen poliittisten sopimusten parantamiseksi, kuten Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 39 artiklassa määrätään; ehdottaa tätä varten, että vuoden 2008 alussa perustetaan korkean tason työryhmä, jolla olisi toimivalta keskustella avoimesti edellä mainittuihin teksteihin tehtävistä parannuksista;

    5.   pitää myönteisenä konferenssin julistusta siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 10 artiklasta (julistus nro 39a) ja kehottaa komissiota käynnistämään jo vuonna 2008 työt epätyydyttävien tai tehottomien säädösten (kuten rikosasioissa annettavasta keskinäisestä oikeusavusta tehdyn yleissopimuksen taikka muiden tekstien, joita pitäisi kokemusten perusteella parantaa) tarkistamiseksi tai korvaamiseksi;

    6.   katsoo, että parlamentille pitäisi tiedottaa ja sitä pitäisi kuulla vuodesta 2008 lähtien säännöllisesti tärkeimmistä kolmansiin maihin liittyvistä ohjelmista ja sopimuksista, jotka koskevat esimerkiksi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta Venäjän kanssa, kansainvälistä strategiaa ihmiskaupan torjumiseksi sekä asioita, jotka liittyvät huumausainekauppaan ja terrorismin ehkäisemiseen ja torjumiseen, myös silloin, kun kuuleminen ei ole pakollista;

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    18.12.2007

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    41

    1

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Alexander Alvaro, Roberta Angelilli, Mihael Brejc, Kathalijne Maria Buitenweg, Michael Cashman, Giuseppe Castiglione, Giusto Catania, Jean-Marie Cavada, Carlos Coelho, Panayiotis Demetriou, Gérard Deprez, Agustín Díaz de Mera García Consuegra, Bárbara Dührkop Dührkop, Claudio Fava, Armando França, Urszula Gacek, Kinga Gál, Roland Gewalt, Ewa Klamt, Henrik Lax, Roselyne Lefrançois, Sarah Ludford, Viktória Mohácsi, Claude Moraes, Javier Moreno Sánchez, Rareş-Lucian Niculescu, Martine Roure, Luciana Sbarbati, Inger Segelström, Søren Bo Søndergaard, Vladimir Urutchev, Ioannis Varvitsiotis, Manfred Weber, Renate Weber, Tatjana Ždanoka

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Edit Bauer, Genowefa Grabowska, Sophia in 't Veld, Sylvia-Yvonne Kaufmann, Jean Lambert, Antonio Masip Hidalgo, Bill Newton Dunn

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

    Manuel Medina Ortega

    • [1]  Tästä johtuen neuvosto ei ole antanut Yhdistyneen kuningaskunnan osallistua Frontexin ja asetuksen (EY) N:o 2252/2004, annettu 13 päivänä joulukuuta 2004, jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista, hyväksymiseen, ja Yhdistynyt kuningaskunta on nostanut kaksi kannetta neuvostoa vastaan (asiat C‑77/05 Yhdistynyt kuningaskunta vs. neuvosto [2007] Kok. I‑0000 ja C‑137/05 Yhdistynyt kuningaskunta vs. neuvosto [2007] Kok. I‑0000).

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    23.1.2008

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    20

    6

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Jim Allister, Enrique Barón Crespo, Bastiaan Belder, Jens-Peter Bonde, Richard Corbett, Brian Crowley, Jean-Luc Dehaene, Andrew Duff, Ingo Friedrich, Genowefa Grabowska, Anneli Jäätteenmäki, Sylvia-Yvonne Kaufmann, Timothy Kirkhope, Jo Leinen, Íñigo Méndez de Vigo, Ashley Mote, Borut Pahor, Rihards Pīks, József Szájer, Riccardo Ventre, Johannes Voggenhuber, Dushana Zdravkova

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Konstantinos Botopoulos, Urszula Krupa, Gérard Onesta, Alexander Stubb

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)