Mietintö - A6-0033/2008Mietintö
A6-0033/2008
Euroopan parlamentti

MIETINTÖ vankilassa olevien naisten erityistilanteesta ja vanhempien vangitsemisen vaikutuksesta yhteiskunnalliseen elämään ja perhe-elämään

5.2.2008 - (2007/2116(INI))

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
Esittelijä: Marie Panayotopoulos-Cassiotou

Menettely : 2007/2116(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
A6-0033/2008
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
A6-0033/2008
Keskustelut :
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

vankilassa olevien naisten erityistilanteesta ja vanhempien vangitsemisen vaikutuksesta yhteiskunnalliseen elämään ja perhe-elämään

(2007/2116(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 7 artiklan ja uuden 12. joulukuuta 2007 julistetun[1] Euroopan unionin perusoikeuskirjan 4 artiklan, jotka koskevat ihmisoikeuksien suojaamista,

–   ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, erityisesti sen 5 artiklan, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, erityisesti sen 7 artiklan, kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen eurooppalaisen yleissopimuksen vuodelta 1987 (CPT) sekä siihen liittyvän vapaaehtoisen pöytäkirjan riippumattomien kansainvälisten ja kansallisten elinten laatimasta säännöllisiä vankilavierailuja koskevasta järjestelmästä[2],

–   ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta tehdyn Euroopan yleissopimuksen 3 artiklan, sen pöytäkirjat ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön,

–   ottaa huomioon edellä mainitun CPT-sopimuksen, jolla perustettiin Euroopan neuvoston eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi, sekä kaikki komitean raportit,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissäännöt vuodelta 1957 sekä YK:n yleiskokouksen vahvistamat julistukset ja periaatteet,

–   ottaa huomioon 20. marraskuuta 1989 lapsen oikeuksista tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen,

–   ottaa huomioon vankeinhoidon vähimmäissääntöjä koskevan Euroopan neuvoston päätöslauselman N:o 73(5), Euroopan vankeinhoitosäännöistä annetun suosituksen N:o R(87)3 ja Euroopan vankeinhoitosäännöistä annetun suosituksen N:o R(2006)2,

–   ottaa huomioon Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen antamat suositukset ja etenkin Euroopan vankeinhoidon peruskirjan laatimisesta annetun suosituksen N:o (2006)1747 sekä vankilassa olevista äideistä ja lapsista annetun suosituksen N:o (2000)1469,

–   ottaa huomioon 26. toukokuuta 1989 vankilassa olevista naisista ja lapsista[3],, 18. tammikuuta 1996 huonoista vankeusoloista Euroopan unionin vankiloissa[4], 17. joulukuuta 1998 vankilaoloista Euroopan unionissa: järjestelyt ja korvaavat rangaistukset[5], antamansa päätöslauselmat sekä 9. maaliskuuta 2004 vankien oikeuksista Euroopan unionissa neuvostolle antamansa suosituksen[6],

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A6‑0033/2007),

A. katsoo, että kansainvälisten ja eurooppalaisten yleissopimusten nojalla[7] kaikkia vankeja on kohdeltava ihmisoikeuksia kunnioittaen, että vankeusolojen on oltava ihmisarvon periaatteiden, syrjimättömyysperiaatteen sekä yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamisen periaatteen mukaiset ja että riippumattomien elinten on arvioitava vankeusolot säännöllisin väliajoin,

B.  katsoo, että vankilassa olevien naisten erityistarpeet ja -olosuhteet on otettava huomioon tuomioistuimen päätöksissä, rikoslainsäädännössä ja jäsenvaltioiden rangaistuslaitoksissa,

C. ottaa huomioon, että naisten vangitseminen heijastelee naisten asemaa yhteiskunnassa, kun naiset on sijoitettu pääasiassa miesten ja miehiä varten suunnittelemaan, rakentamaan ja ylläpitämään järjestelmään,

D. ottaa huomioon, että on otettava käyttöön konkreettisia ja naisten erityistarpeita vastaavia toimenpiteitä, erityisesti vaihtoehtoisten rangaistusten soveltaminen,

E.  katsoo, että vankilassa raskaana olevien naisten pitää saada tukea, tietoa ja raskauden ja äitiyden sujumisen kannalta tarpeellisia asioita ja erityisesti tasapainoista ravintoa, asianmukaiset hygieeniset olosuhteet, raitista ilmaa, liikuntaa ja synnytystä edeltävää ja synnytyksen jälkeistä hoitoa,

F.  katsoo, että mies- ja naisvangeilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet terveydenhuoltoon mutta että vankeinhoitopolitiikassa on kiinnitettävä erityistä huomiota etenkin naisille ominaisten fyysisten ja psyykkisten terveysongelmien ennaltaehkäisyyn, seurantaan ja hoitoon,

G. ottaa huomioon, että äidin ruumiillinen ja henkinen hyvinvointi on yhteydessä lapsen hyvinvointiin,

H. ottaa huomioon, että suuri osa vankilassa olevista naisista kärsii tai on kärsinyt päihteiden tai muiden aineiden aiheuttamasta riippuvuudesta[8] , joka saattaa aiheuttaa mielenterveys- ja käytöshäiriöitä ja siten edellyttää lääkehoitoa sekä vankeinhoidon kokonaisvaltaiseen terveydenhuoltopolitiikkaan pohjautuvaa asianmukaista sosiaalista ja psykologista tukea,

I.   ottaa huomioon, että nykyään tiedetään, että naisvankien menneisyydessä on usein väkivaltaista käyttäytymistä, sukupuolista väärinkäyttöä sekä perhe- ja parisuhdeväkivaltaa ja että monet heistä ovat taloudellisesti ja psykologisesti riippuvaisia, ja että kaikilla näillä seikoilla on suora yhteys heidän rikolliseen menneisyyteensä sekä fyysisten ja psykologisten seuraamusten, kuten posttraumaattisen stressin esiintymiseen,

J.   katsoo, että vankilahenkilökunnalla on oltava riittävästi koulutusta ja tietoa tasa-arvoon liittyvien näkökohtien huomioon ottamisesta sekä vankilassa olevien naisten erityistarpeista ja tilanteista; ottaa huomioon, että haavoittuvimmassa asemassa oleviin vankeihin, ts. alaikäisiin ja vammaisiin, olisi kiinnitettävä erityistä huomiota,

K. katsoo, että perhesuhteiden säilyttämisellä on keskeinen merkitys rikosten uusimisen ennaltaehkäisyssä ja vangin sopeuttamisessa uudelleen yhteiskuntaan ja että se on kaikkien vankien, heidän lastensa[9] ja muiden perheenjäsentensä oikeus ja että naisten on usein erittäin hankala käyttää tätä oikeutta naisvankiloiden harvinaisuuden ja mahdollisen kaukaisen sijainnin takia,

L.  katsoo, että päätöksissä, jotka koskevat lapsen erottamista vankilassa olevasta vanhemmasta tai lapsen pysymistä hänen luonaan, on aina otettava huomioon lapsen ensisijainen etu siten, että joka tapauksessa on turvattava toisen vanhemman huoltajuusoikeudet sekä menettelyt, joilla säilytetään tunnesiteet omaan perheeseen (sisarukset, isovanhemmat ja muut perheenjäsenet),

M. katsoo, että edellä mainitun, lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen[10] (sekä muiden kansainvälisten oikeusvälineiden) allekirjoittamisella sopimusvaltiot ovat sitoutuneet varmistamaan kaikille lapsille täysin syrjimättä ja näiden vanhempien oikeudellisesta asemasta riippumatta kaikki kyseisessä yleissopimuksessa määrätyt oikeudet ja etenkin oikeuden asianmukaiseen terveydenhuoltoon, vapaa-aikaan ja koulutukseen ja että tämän sitoumuksen on koskettava myös vankilassa olevan vanhemman luona asuvia lapsia,

N. katsoo, että rikoksista rankaisemisen lisäksi rangaistuslaitosten pitäisi pyrkiä sopeuttamaan vangit uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään samalla kun otetaan huomioon, että suuri osa mies- ja naisvangeista on aiemmin kärsinyt sosiaalisesta syrjäytymisestä ja köyhyydestä[11] ,

O. ottaa huomioon, että monella naisvangilla on vangitsemisajankohtana meneillään keskeneräinen oikeudenkäynti (lasten huostaanotto, sijoittaminen tai adoptio, avio- tai asumusero, häätö jne.), jota ei vangitsemisajankohtana ole ratkaistu, mikä johtaa haavoittuvaan tilanteeseen, joka aiheuttaa naisissa jatkuvaa epävarmuutta ja stressiä,

P.  ottaa huomioon, että vangit eivät usein ole tietoisia olemassa olevista sosiaalisista mahdollisuuksista ja että monissa tapauksissa heidän asemaansa koskevien hallinnollisten asiakirjojen (henkilötodistus, sosiaalivakuutuskortti, "perhekirja" ym.) puuttuminen tai voimassaolon päättyminen käytännössä estää heitä käyttämästä kunkin jäsenvaltion kaikille kansalaisille kuuluvia kansalaisoikeuksia,

Q. ottaa huomioon että naisvankien määrän kasvu johtuu osaksi naisten taloudellisen tilanteen heikentymisestä,

R.  katsoo, että niin mies- kuin naisvankienkin yhtäläiset mahdollisuudet työhön, ammatilliseen koulutukseen ja vapaa-aikaan vankeusaikana ovat olennaisen tärkeitä heidän henkiselle tasapainolleen ja heidän sopeutumiselleen uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään,

S.  ottaa huomioon, että opetukseen, koulutukseen, työhön, vapaa-aikaan ja henkilökohtaiseen ohjaukseen liittyvien toimenpiteiden tarjoaminen mies- ja naisvangeille ei niiden laajuudesta riippumatta riitä ja että on toteutettava oheisohjelmia, jotka mahdollistavat heidän osallistumisensa sopeutumisprosessin valmisteluun ja toteuttamiseen,

T.  katsoo, että vankilassa olevilla naisilla on oltava täysin syrjimätön mahdollisuus tehdä palkka- ja vapaaehtoistyötä sekä osallistua monipuolisiin ja työmarkkinoiden tarpeita vastaaviin ammattikoulutus- ja kansalaiskasvatustoimiin, jotka helpottavat heidän sopeutumistaan yhteiskuntaan tuomion päättymisen jälkeen,

U. katsoo, että mies- ja naisvankien onnistunut sopeuttaminen yhteiskuntaan ja rikosten uusimisen ennaltaehkäisy perustuvat vankeusaikana tarjottujen mahdollisuuksien laatuun ja etenkin yritysten ja sosiaaliturvajärjestöjen kanssa perustettuihin kumppanuuksiin sekä rangaistuksen suorittamisen jälkeen tarjolla olevaan seurantaan ja sosiaalis-ammatilliseen tukeen,

V. ottaa huomioon, että tarvitaan kipeästi sukupuolittain jakautuvia, kattavia, vertailukelpoisia ja ajantasaisia tietoja ja tilastoja,

Vankeusolot

1.  kehottaa jäsenvaltioita investoimaan riittävästi varoja vankilainfrastruktuurinsa ajanmukaistamiseen ja uudistamiseen sekä varmistamaan edellä mainitun Euroopan neuvoston suosituksen N:o R(2006)2 avulla, että vankeusolot ovat ihmisarvon ja perusoikeuksien mukaiset etenkin asumisen, terveyden, puhtauden, ravinnon, ilmanvaihdon ja valaistuksen osalta;

2.  toistaa komissiolle ja neuvostolle esittämänsä vaatimuksen vankien oikeuksien turvaamisen vähimmäissääntöjä koskevan puitepäätöksen tekemisestä EU:sta tehdyn sopimuksen 6 artiklan nojalla (jota myös Euroopan neuvosto suosittaa edellä mainitussa suosituksessaan R(2006)2) ja kehottaa neuvostoa levittämään Euroopan neuvoston vankeinhoitoa koskevia sääntöjä ja edistämään niiden täytäntöönpanoa, jotta voidaan lisätä Euroopan vankeusolojen yhdenmukaistamista erityisesti naisten erityistarpeiden huomioon ottamisen sekä mies- ja naisvankien oikeuksien ja velvollisuuksien selkeän vahvistamisen osalta;

3.  kehottaa komissiota sisällyttämään ihmisoikeuksia koskevaan vuosikertomukseensa mies- ja naisvankien perusoikeuksien kunnioittamista ja naisille määrättyjä erityisiä vankeusoloja koskevan arvioinnin;

4.  kehottaa jäsenvaltioita ja ehdokasmaita ratifioimaan CPT‑yleissopimuksen vapaaehtoisen pöytäkirjan[12] vankiloiden riippumattoman valvontajärjestelmän perustamisesta ja kehottaa neuvostoa ja komissiota edistämään tämän yleissopimuksen ja sen pöytäkirjan ratifiointia osana EU:n ulkopolitiikkaa;

5.  muistuttaa, että toimivaltaisten viranomaisten säännöllisillä tarkistuksilla olisi varmistettava, että vankiloiden toiminta noudattaa kansallisia ja kansainvälisiä oikeudellisia standardeja;

6.  kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään tarvittavat toimenpiteet, joilla varmistetaan vankiloiden moitteeton toiminta sekä henkilöstön ja kaikkien vankien turvallisuus lopettamalla väkivalta ja väärinkäytökset, joille naiset sekä etnisten tai sosiaalisten vähemmistöjen edustajat ovat erityisen alttiita;

7.  kiinnittää huomiota naisvankiloiden "erityisasemaan" ja vaatii toteuttamaan naisia varten suunniteltuja turvallisuus- ja sopeuttamisrakenteita;

8.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan sukupuolten tasa-arvoon liittyvät näkökohdat huomioon vankeinhoitopolitiikassa ja vankiloissa sekä kiinnittämään enemmän huomiota naisten erityispiirteisiin ja vankilassa olevien naisten usein traumaattiseen menneisyyteen etenkin antamalla lääkintä- ja vankilahenkilöstölle asianmukaista tietoutta ja koulutusta sekä antamalla naisille uudelleenkoulutusta perusarvoista;

a)        sisällytetään sukupuolinäkökulma mahdollisuuksien mukaan kaikkia aloja koskevan tiedon keräämiseen, jotta voidaan todeta naisten ongelmat ja tarpeet,

b)        perustetaan kussakin jäsenvaltiossa tutkijalautakunta ja pysyvät arviointijärjestelmät, jotka mahdollistavat vankilaolojen tehokkaan valvonnan, jotta voidaan havaita ja korjata vankilajärjestelmän syrjivät tekijät, jotka vielä vaikuttavat naisiin,

c)        otetaan naisvankien tarpeita koskeva kysymys esille paikallisessa, alueellisessa ja kansallisessa keskustelussa, jotta voidaan kannustaa toteuttamaan vahvistavia toimenpiteitä, jotka liittyvät sosiaalisiin voimavaroihin, asumiseen, koulutukseen jne.;

9.  vaatii jäsenvaltioita takaamaan naisille yhtäläisen ja syrjimättömän mahdollisuuden kattavaan terveydenhuoltoon, jonka on vastattava laadultaan muulle väestölle tarjottavaa terveydenhuoltoa naistentautien tehokkaan ennaltaehkäisyn ja hoidon varmistamiseksi[13];

10. muistuttaa tarvittavista toimenpiteistä, joiden avulla vankilassa olevien naisten hygieniaan liittyvät erityistarpeet otetaan paremmin huomioon vankilainfrastruktuurissa ja välttämättömissä hygieniatarvikkeissa;

11. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan kokonaisvaltaista vankeinhoidon terveydenhuoltopolitiikkaa tunnistamalla ja hoitamalla fyysiset ja psyykkiset ongelmat vankeusajan alusta lähtien sekä tarjoamalla kaikille riippuvuuksista kärsiville mies- ja naisvangeille lääketieteellistä hoitoa ja psykologista tukea naisten erityispiirteitä kuitenkin kunnioittaen;

12. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta kaikille naisvangeille ja erityisesti naisille, jotka ovat joutuneet väkivallan ja/tai väärinkäytösten uhreiksi, ja yksinhuoltajaäideille sekä naispuolisille nuorisovangeille voidaan tarjota psykologista tukea, jolla pyritään tarjoamaan heille parempaa suojaa ja antamaan heille mahdollisuus ylläpitää ja parantaa perhesuhteitaan ja sosiaalisia suhteitaan, mikä mahdollistaa paremman palautumisen sosiaaliseen elämään ja työelämään; suosittelee, että vankilahenkilökunnalle annetaan koulutusta ja tietoa näiden vankien erityisestä haavoittuvuudesta;

13. suosittelee, että raskaana olevien naisten ja pienten lasten äitien vangitsemiseen turvaudutaan vasta viimeisenä keinona ja että tällaisessa äärimmäisessä tapauksessa heidän käyttöönsä asetetaan tilavampi ja mahdollisuuksien mukaan yksityinen selli ja että heidän ravitsemukseensa ja hygieniaansa kiinnitetään erityistä huomiota; katsoo lisäksi, että raskaana olevilla naisilla on oltava mahdollisuus vastaavaan raskaudenaikaiseen ja synnytyksen jälkeiseen seurantaan kuin mitä tarjotaan vankilajärjestelmän ulkopuolella;

14. kiinnittää huomiota siihen, että kun naisille syntyy vankilassa terveitä lapsia, äiti ja lapsi joutuvat yleensä eroon toisistaan 24–72 tunnin kuluttua syntymästä, ja pitää tervetulleena kaikkia komission ja jäsenvaltioiden esittämiä vaihtoehtoja;

15. korostaa, että oikeusjärjestelmän on huolehdittava lasten oikeuksien kunnioittamisesta, kun tarkastellaan äidin vankeuteen liittyviä kysymyksiä;

Perhesuhteiden ja sosiaalisten suhteiden säilyttäminen

16. kehottaa määräämään vankeuden sijasta enemmän korvaavia rangaistuksia, kuten yhteiskuntapalveluun perustuvia vaihtoehtoja, etenkin äideille, mikäli määrätty rangaistus ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvat riskit ovat vähäiset, mikäli vankeus voi aiheuttaa vakavia häiriöitä perhe-elämälle ja etenkin silloin, kun äiti on yksinhuoltaja tai hänellä on pieniä lapsia[14] tai kun hänellä on vastuullaan riippuvaisia tai vammaisia henkilöitä; muistuttaa, että oikeusviranomaisten on otettava nämä näkökohdat huomioon rangaistuksen valinnassa etenkin syytetyn vanhemman lapsen edun mukaisesti; suosittelee vastaavasti, että alaikäisten lasten huoltajille tai muulla tavoin perheestä vastuussa oleville miesvangeille tarjotaan vastaavia mahdollisuuksia kuin äideille;

17. korostaa, että raskaana olevien naisvankien eristämisen ja ahdistuksen terveysvaikutuksilla voi myös olla lapsen kannalta vakavia tai jopa vaarallisia seurauksia ja että ne on otettava erittäin tarkoin huomioon vangitsemisesta päätettäessä;

18. vaatii lisäksi, että oikeusviranomaisten on hankittava tiedot lasten olemassaolosta ennen tutkintavankeuden määräämistä tai tuomion julistamisen yhteydessä, jotta voidaan varmistaa, että on toteutettu toimenpiteitä kaikkien oikeuksien koskemattomuuden säilyttämiseksi;

19. kehottaa jäsenvaltioita turvaamaan naisvankiloiden rakentamisen ja sijoittamaan ne alueelleen tasaisemmin, jotta helpotetaan vankilassa olevien naisten perhesuhteiden säilyttämistä ja tarjotaan heille mahdollisuus osallistua uskonnollisiin seremonioihin;

20. suosittelee, että jäsenvaltiot kehottaisivat rangaistuslaitoksia ottamaan käyttöön vierailukäytäntöjä sekä vierailujen tiheyttä, kestoa ja aikatauluja koskevat joustavat säännöt ja sallimaan perheenjäsenten, ystävien ja kolmansien osapuolten vierailut;

21. kehottaa jäsenvaltioita edistämään perheyhteyttä ja etenkin vankilassa olevien vanhempien suhteita lapsiinsa edellyttäen, ettei se ole vastoin lapsen etua, perustamalla tapaamistiloja, joiden ilmapiiri eroaa vankilaympäristön ilmapiiristä ja tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen toimintaan sekä tunteiden ilmaisemiseen asianmukaisella tavalla;

22. kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan kansainvälisiä sitoumuksiaan[15] takaamalla vankilassa olevan vanhemman luona asuville lapsille tasavertaiset oikeudet ja kohtelun sekä luomalla heidän tarpeitaan vastaavat elinolot täysin itsenäisissä ja tavallisesta vankilasta mahdollisuuksien mukaan erillään olevissa yksiköissä, joissa he voivat osallistua paikallisen yhteisön päivähoito- tai koulutusjärjestelmiin ja joissa heillä on käytössään joustava ja laaja järjestelmä, jossa he voivat tavata perheenjäseniään tai lastensuojelujärjestöjen henkilöstöä, jotta mahdollistetaan heidän normaali fyysinen, psyykkinen, moraalinen ja sosiaalinen kehityksensä, ja joissa on sopivat infrastruktuurit sekä pätevää henkilöstöä, joka voi auttaa vangittuja äitejä näiden kasvatus- ja hoitotehtävissä; suosittelee myös, että vankilassa olevien lasten tapauksessa toisella vanhemmalla on mahdollisuus käyttää huoltajan oikeuksia;

23. panee pahoitellen merkille, että monet naisvangit ovat yksinhuoltajaäitejä, jotka menettävät yhteyden lapsiinsa, joskus lopullisesti; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan ja toteuttamaan vaihtoehtoisia politiikkoja täydellisen eron välttämiseksi;

24. kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan kaikille vangeille vankeuteen liittyvissä kysymyksissä ilmaista oikeusapua, jossa olisi raskaana olevien naisten tapauksessa keskityttävä perheoikeuteen, jotta voidaan vastata kysymyksiin, jotka liittyvät synnytykseen, adoptioon, eroon, sukupuolisidonnaiseen väkivaltaan jne.;

25. kehottaa toteuttamaan tiedotus- ja opastuskampanjoita, jotka koskevat yhteisöllisiä sosiaalisia palveluja sekä menettelyjä, joilla vankien henkilökohtaista, perheeseen liittyvää ja sosiaalista tilannetta koskevat asiakirjat voidaan päivittää, jotta naisvangit voivat täysin käyttää heillä kansalaisina olevia oikeuksia;

26. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan psykososiaalisia oheistoimenpiteitä, joilla valmistellaan paremmin lapsen ja vangitun äidin erottamista ja vähennetään sen kielteistä vaikutusta;

Sopeuttaminen uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään

27. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet tarjotakseen kaikille vangeille heidän sukupuolestaan riippumatta asianmukaisesti palkattuja ja vaihtelevia työmahdollisuuksia, jotka mahdollistavat henkilökohtaisen kehittymisen, joita ei ole eroteltu sukupuolen perusteella ja jotka ovat kaikin tavoin syrjimättömiä, sekä kehittämään tätä varten kumppanuuksia yritysten kanssa;

28. kehottaa jäsenvaltioita investoimaan enemmän varoja muun muassa työllisyyteen ja sosiaaliseen osallisuuteen liittyvien yhteisön rahoitusvälineiden kuten Euroopan sosiaalirahaston ja Progress-ohjelman avulla, jotta ne voivat suunnitella vankeinhoidon yhteydessä lukutaito-ohjelmia sekä työmarkkinoiden tarpeita vastaavia ja tutkinnon suorittamiseen tähtääviä elinikäisen oppimisen ohjelmia ja ammatillisia koulutusohjelmia;

29. korostaa, että näiden ohjelmien olisi sisällettävä kielikursseja, mukaan luettuna ulkomaalaisten mies- ja naisvankien tapauksessa kansallisen kielen (tai vähintään yhden kansallisista kielistä) opetus, informatiikan opetus sekä sosiaalisen ja ammatillisen käyttäytymisen opetus;

30. korostaa kansalaisjärjestöjen ensisijaista roolia vankien ja erityisesti naisten sosiaalisen ja ammatillisen sopeutumisen yhteydessä ja kehottaa siksi jäsenvaltioita kannustamaan näiden järjestöjen toiminnan kehittämistä vankilaympäristössä erityisesti lisäämällä niille osoitettuja resursseja, helpottamalla niiden edustajien pääsyä rangaistuslaitoksiin sekä lisäämällä vankilahenkilöstön tietoisuutta siitä, että heidän on tehtävä hyvää yhteistyötä näiden toimijoiden kanssa;

31. katsoo, että ellei yleiselle turvallisuudelle aiheudu merkittävää vaaraa ja rangaistuksen ankaruudesta riippuen voitaisiin yövankeuden käyttöä lisäämällä mahdollistaa mies- ja naisvankien työssäkäynti tai ammattikoulutukseen osallistuminen vankilan ulkopuolella ja siten edistää heidän sopeuttamistaan uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään;

32. korostaa, että mies- ja naisvankien ja erityisesti raskaana olevien tai äskettäin synnyttäneiden naisten työskentelyolojen on vastattava kansallista ja yhteisön lainsäädäntöä ja toimivaltaisten viranomaisten on säännöllisesti valvottava näitä oloja;

33. korostaa, että mies- ja naisvankeja on kannustettava panostamaan ammatilliseen koulutukseen ja sosiaaliseen sopeutumiseen erityisesti laatimalla heidän henkilökohtaista tilannettaan koskeva arvio ja varmistamalla tämän panoksen vuosittainen arviointi;

34. pitää ensisijaisena tavoitteena, että kussakin vankilassa on apua ja henkilökohtaista tukea tarjoavia ohjelmia, jotka ovat kaikkien mies- ja naisvankien käytettävissä vapaaehtoiselta pohjalta ja joissa määritellään, toteutetaan ja viimeistellään heidän henkilökohtaista kehitystään ja sosiaalista sopeutumistaan koskevat kehityshankkeensa, jotka on toteutettava heidän päästyään vankilasta;

35. muistuttaa, että vankeusaikana ja sen jälkeen on tarpeen toteuttaa sosiaalisia tukitoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on auttaa vankia valmistautumaan sopeuttamistoimiinsa ja etenkin hankkimaan asunto ja työpaikka, jotta ehkäistään sosiaalinen syrjäytyminen ja rikosten uusiminen;

36. pitää tärkeänä ylläpitää ja edistää mies- ja naisvankien yhteyksiä ulkomaailmaan erityisesti tarjoamalla heille mahdollisuus käyttää sanomalehtiä ja viestimiä sekä mahdollistamalla yhteydenpito sosiaalista tukea tarjoaviin järjestöihin, kansalaisjärjestöihin sekä vankilaviranomaisten hyväksymiin kulttuuri- tai taidejärjestöihin tai muihin järjestöihin;

37. muistuttaa, että vankien psykologisen tasapainon säilyttämisen ja sosiaalisen sopeutumisen mahdollisuuksien parantamisen vuoksi on tärkeää, että kaikilla vangeilla on säännöllisesti mahdollisuus urheilu- ja virkistystoimintaan sekä mahdollisuus taide- tai kulttuurikoulutukseen;

38. kehottaa komissiota kiinnittämään sosiaalisen syrjäytymisen vastaista taistelua koskevan ohjelmansa yhteydessä erityistä huomiota vankiväestöön;

39. kehottaa jäsenvaltioita kiinnittämään erityistä huomiota ulkomaalaisiin mies- ja naisvankeihin erityisesti kieli- ja kulttuurierojen tasolla sekä antamaan mahdollisuuden pitää yhteyttä läheisten kanssa ja oman maansa konsulihenkilöstön kanssa ja käyttää vankilan resursseja ja ohjelmia sekä saada ymmärrettävää tietoa; kehottaa myös ottamaan ulkomaalaisten naisten erityispiirteet huomioon vankilan toiminnan suunnittelussa; kouluttamaan henkilökuntaa toimimaan monikulttuurisessa ympäristössä sekä vankilassa että sen ulkopuolella ja järjestämään asioiden hoitoon liittyvät palvelut vankilassa ja sen ulkopuolella;

40. kehottaa jäsenvaltioita sosiaalisen ja ammatillisen sopeutumisen helpottamista varten toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta niiden kansalliseen lainsäädäntöön voidaan sisällyttää säännöksiä, joilla edistetään entisten vankien ja erityisesti yksinhuoltajaäitien ja naispuolisten nuorisovankien työhönottoa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla;

41. kehottaa jäsenvaltioita vaihtamaan etenkin naisten vankeusoloja sekä ammattikoulutustoimenpiteiden ja yhteiskuntaan uudelleen sopeuttamisen tehokkuutta koskevia tietoja ja hyviä käytäntöjä; pitää tästä syystä tärkeänä kannustaa ja rahoittaa viranomaisten ja alan toimijoiden osallistumista innovatiivisiin ohjelmiin ja hyvien käytäntöjen ohjelmiin sekä kansallisiin ja kansainvälisiin kongresseihin ja keskusteluihin, jotka ovat motivoiva tekijä ja myönteistä energiaa luova elementti;

42. kehottaa komissiota yhdessä jäsenvaltioiden kanssa tukemaan sukupuolinäkökulmaan perustuvaa vankilatutkimusta ja rahoittamaan tutkimuksia, joissa selvitetään rikollisuuden syitä ja vankilajärjestelmän tehokkuutta, jotta voidaan parantaa mies- ja naisvankien mahdollisuuksia osallistua yhteiskunta-, perhe- ja työelämään;

43. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden, liittyvien maiden ja ehdokasmaiden parlamenteille ja hallituksille.

  • [1]  EUVL C 303, 14.12.2007, s. 1.
  • [2]  EYVL C 32, 5.2.1996, s. 102.
  • [3]  EYVL C158, 26.6.1989, s. 511.
  • [4]  EYVL C 32, 5.2.1996, s. 102.
  • [5]  EYVL C 98, 9.4.1999, s. 299.
  • [6]  EUVL C 102 E, 28.4.2004, s. 154.
  • [7]  Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1, 3, 5 ja 12 artikla ja Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen vankien kohtelun perusperiaatteista 14. joulukuuta 1990 antama päätöslauselma 45/111.
  • [8]  Edellä mainittu suositus N:o R(2006)2.
  • [9]  Edellä mainitun lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohta.
  • [10]  Edellä mainitut ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1, 3, 5 ja 12 artikla sekä vankien kohtelun perusperiaatteiden 1 artikla.
  • [11]  Edellä mainittu suositus N:o R(2006)2.
  • [12]  EYVL C 32, 5.2.1996, s. 102.
  • [13]  Edellä mainittu suositus N:o R(2006)2.
  • [14]  EYVL C 32, 5.2.1996, s. 102.
  • [15]  Edellä mainittu suositus N:o R(2006)2.

PERUSTELUT

Euroopassa naisten osuus vankien kokonaismäärästä on noin 4,5–5,0 prosenttia (Puolan 2,9 prosentista Espanjan 7,8 prosenttiin).

Vankilat on edelleen suunniteltu miesvankien tarpeisiin, eikä niissä yleensä oteta huomioon pienen mutta kasvavan naisvankien joukon erityisongelmia. Tärkeimpiä näkökohtia ovat terveydenhuolto, vankilassa olevien äitien tilanne sekä sopeuttaminen uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään.

On ilmennyt, että päihteiden väärinkäyttö on naisvankien keskuudessa yleistä ja että suuri osa vangeista on aiemmin kokenut henkistä, ruumiillista tai seksuaalista väkivaltaa. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä naisten terveydenhuoltoa ja hygieniaa koskeviin tarpeisiin, ja etenkin raskaana olevat naisvangit tarvitsevat ruokavalioon, liikuntaan, vaatetukseen, lääkitykseen ja sairaanhoitoon liittyviä erityismahdollisuuksia ja ‑huomiota.

Yli puolet eurooppalaisten vankiloiden vangeista on vähintään yhden lapsen äitejä, ja heidän osuutensa on suuri varsinkin Espanjassa ja Kreikassa. Vankilassa olevien äitiensä luona asuvat lapset tarvitsevat erityissuojelua ja ‑hoitoa, eikä heitä saa syrjiä millään tavoin. Naisten vankeusrangaistuksilla voi olla erityisen vakavat seuraukset silloin, kun he ovat olleet yksinhuoltajia ennen vankeusrangaistusta. Myös perhesiteiden säilyttäminen on ongelmallista. Koska naisille tarkoitettuja vankiloita on vähemmän, he saattavat joutua suorittamaan vankeusrangaistuksensa kaukana kodistaan ja yhteisöstään, mikä heikentää vierailumahdollisuuksia.

Vankilassa olevia naisia saatetaan myös syrjiä työhön ja koulutukseen pääsyssä sekä koulutusmahdollisuuksissa, jotka ovat usein riittämättömiä ja sukupuolisidonnaisia ja vastaavat harvoin työmarkkinoiden tarpeita.

Koska naisvankien määrä on monissa Euroopan maissa kasvanut toisinaan jopa miesvankien määrää nopeammin (esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Walesissa miesvankien määrä lisääntyi 50 prosenttia vuosina 1992–2002, kun taas naisvankien määrä lisääntyi peräti 173 prosenttia[1]), on ollut välttämätöntä toteuttaa toimenpiteitä vankilassa olevien naisten tarpeisiin vastaamiseksi.

Vankiloiden terveydenhuolto

Vankiloiden terveydenhuoltoa koskevia näkökohtia tuodaan esiin lähes kaikissa vankien elinoloja käsittelevissä tutkimuksissa. Kansainvälisten ja eurooppalaisten normien ja yleissopimusten mukaan kaikilla vangeilla pitäisi sukupuolesta riippumatta olla yhtäläiset mahdollisuudet terveydenhoitopalveluihin, joiden on vastattava laadultaan muulle väestölle tarjottavaa terveydenhuoltoa.

Vaikka nais- ja miesvankien terveysongelmat ovatkin osittain samanlaisia, ongelmien luonteessa, vakavuudessa ja monitahoisuudessa on huomattavia eroja sukupuoliryhmittäin. Pääasiassa miehille suunnitelluissa vankilajärjestelmissä naisten terveydellisiin tarpeisiin ei useinkaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota vankeinhoitopolitiikassa ja ‑ohjelmissa, menettelytavoissa ja henkilöstön parissa. Naisilla on esimerkiksi erilaisia hygieniaan, äitiyshuoltoon ja naistentauteihin sekä psyykkiseen terveydentilaan liittyviä erityistarpeita etenkin siksi, että suurempi osa heistä on aikaisemmin tai äskettäin kokenut joko fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa.

Siksi on tärkeää korostaa, että on välttämätöntä huolehtia vankilassa olevien naisten erityistarpeita vastaavista terveydenhuolto-ohjelmista ja hygieniaolosuhteista sekä varmistaa vankilan lääkintähenkilöstön asianmukainen koulutus. Myös riippuvuuksia tai muita terveysongelmia on lähestyttävä kokonaisvaltaisesta näkökulmasta.

A.        Huumausaineriippuvuus

Vankeja voidaan pitää huumausaineiden käytön kannalta erityisen riskialttiina ryhmänä: ylivoimainen enemmistö vangeista käyttää huumausaineita, ja merkittävä osa vankilassa olevista naisista on tuomittu huumausainerikoksista (suurin osa huumeiden hallussapidosta), mikä osoittaa, että huumausaineet ovat merkittävä ja kasvava ongelma rikoksiin syyllistyneiden naisten elämässä[2].

Tuoreen tutkimuksen mukaan kuitenkin vain harvat Euroopan maat ovat kehittäneet hoito‑ohjelmia vankiloissa oleville huumausaineiden käyttäjille[3].

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen EMCDDA:n vuosikertomuksen[4] päätelmien mukaan nykyään myönnetään, että huumeiden käyttöön liittyvien sukupuolikohtaisten erojen ymmärtäminen on keskeinen edellytys tehokkaiden torjuntakeinojen kehittämiseksi ja että tasapuolisesti saatavilla olevien palvelujen takaaminen ja palveluihin liittyvien sukupuolisidonnaisten näkökohtien tiedostaminen ovat kaksi keskeistä näkökohtaa korkealaatuisen hoidon kehittämiseksi tällä alalla. Vuonna 2006 saatavilla olevien tietojen mukaan kansallisista raporteista ilmenee, että vain neljällä maalla (Ranska, Portugali, Slovakia ja Ruotsi) on sukupuolisidonnaisia erityishankkeita huumeita käyttäville naisvangeille.

B.        Mielenterveys

Nykyinen vankeinhoitolaitos on huono vaihtoehto äkillisistä ja pitkäaikaisista mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten hoitamiseen, minkä lisäksi vankeuden eristävä ja voimavaroja vähentävä vaikutus voi edistää mielenterveysongelmien puhkeamista. Vaikka vankilan henkilökunnan edellytetäänkin ylläpitävän järjestystä ja turvallisuutta, vankila on silti vihamielinen ympäristö, joka voi vahingoittaa sellaisia henkilöitä, jotka ovat aikaisemmin kärsineet väkivallasta tai hyväksikäytöstä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää toteuttaa kokonaisvaltaista terveydenhuoltopolitiikkaa, joka kattaa psyykkisten ja fyysisten ongelmien lisäksi henkisesti sairaille vangeille tarkoitetun psykologisen tuen.

C.       Raskaus

YK:n ihmisoikeuskomitea toteaa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevasta kansainvälisestä yleissopimuksesta esittämissään huomautuksissa, että raskaana olevia naisia, joilta on riistetty heidän vapautensa, on kohdeltava inhimillisesti ja kunnioittaen heidän synnynnäistä arvoaan aina ja etenkin synnytyksen aikana ja heidän hoitaessaan vastasyntynyttä lastaan. Sopimusvaltioiden on annettava selvitys tämän varmistamiseen tarkoitetuista mahdollisuuksista sekä näille äideille ja lapsille tarjotusta lääketieteellisestä hoidosta ja terveydenhoidosta."[5]

Vangittujen raskaana olevien naisten edellytetään saavan asianmukaista raskaudenaikaista ja synnytyksen jälkeistä lääketieteellistä hoitoa, mutta vankilahenkilökunta, jolla on vähän voimavaroja ja joka huolehtii turvatoimista, ei välttämättä aseta heidän hoidontarvettaan etusijalle. Vankien kohtelua koskevien vähimmäissääntöjen kohdassa 23(1) suositellaan, että naisille tarkoitetuissa laitoksissa on oltava erityistilat kaikelle tarvittavalle raskaudenaikaiselle ja synnytyksen jälkeiselle hoidolle ja hoitotoimenpiteille[6]. Näillä naisilla on myös ravitsemuksellisia tarpeita, lääkinnällisiä erityistarpeita ja erityisiä kunto-ohjelmia, joita ei oteta vankiloissa riittävästi huomioon.

Vankilassa olevat äidit

Äidin vankeusrangaistus saattaa sekoittaa perhe-elämän täydellisesti. Erosta on haittaa äideille ja lapsille, jotka joutuvat ilman omaa syytään kärsimään äitiään koskevasta päätöksestä.

Euroopassa suurin osa vankilassa olevista naisista on iältään keskimäärin 20–40-vuotiaita, ja näin ollen on todennäköistä, että he joko ovat tai heistä tulee äitejä. Naiset, joilla on jo lapsia vankeusrangaistuksen saadessaan, ovat usein lastensa pääasiallisia huoltajia tai yksinhuoltajia.

Rachel Taylorin mukaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 2002:

"–        66 prosenttia naisvangeista oli äitejä

–         55 prosentilla oli vähintään yksi alle 16-vuotias lapsi. Yli kolmasosalla äideistä oli yksi tai useampia alle 5-vuotiaita lapsia

–         34 prosenttia äideistä oli yksinhuoltajia ennen vankeusrangaistusta, ja niiden osuus, jotka arvelivat olevansa yksinhuoltajia vapauduttuaan, nousi 43 prosenttiin."

A.        Äidit

Vankilassa olevien naisten mukaan huoli lapsista oli yksi suurimmista masennuksen, ahdistuksen ja itsensä vahingoittamisen syistä. Euroopan komission teettämän tutkimuksen[7] mukaan kaikissa maakohtaisissa raporteissa korostettiin hyvin voimakkaasti sitä, että suurin syy vankilassa olevien naisten ahdistukseen ovat […] lapsista erottamisen aiheuttamat menetykset ja suhteiden katkeaminen.

Kansalaisina epäonnistuneet vangit voivat olla hyviä vanhempia, ja lisäksi vanhemmuudessa onnistuminen voi auttaa tekemään heistä parempia kansalaisia. Tutkimusten mukaan hyvät perhesuhteet ovat tärkeitä vapautumishetkellä etenkin siksi, että tasapainoiset perheolosuhteet ehkäisevät merkittävästi rikosten uusimista[8].

B.        Lapset

Useissa tutkimuksissa on pantu merkille vaikeudet, joita liittyy yleistysten tekemiseen siitä, miten vankeusrangaistuksen aiheuttama ero vanhemmista vaikuttaa lapsiin[9]. Se, missä määrin vanhempien vankeus vaikuttaa lapsiin, riippuu lukuisista muuttujista: lapsen iästä hänen joutuessaan eroon vanhemmistaan, eron pituudesta, uuden huoltajan tuttuudesta lapselle ja siitä, miten leimaavana lapsen yhteisö vankeusrangaistusta pitää[10]. Lapsen asuminen äitinsä luona nostaa esiin monitahoisia kysymyksiä mahdollisuuksista varmistaa näiden lasten asianmukainen fyysinen, psyykkinen ja emotionaalinen kehitys sekä heidän vuorovaikutuksensa ulkopuolisten kanssa (erityisesti muiden lasten kanssa).

Euroopan neuvosto kehottaa vuonna 2000 julkaistussa raportissa "kehittämään pieniä suljettuja yksiköitä ja avoyksiköitä, joissa tuetaan sosiaalipalveluilla niitä harvoja äitejä, jotka tarvitsevat sellaisia vankiloita, joissa lapsista voidaan huolehtia lapsiystävällisessä ympäristössä ja jossa lapsen etu on ensiarvoisen tärkeä mutta jossa voidaan taata yleinen turvallisuus"[11].

Jopa silloin, kun käytössä on erityisiä äiti–lapsi-yksiköitä, niitä on usein hyvin vähän. Näiden yksiköiden perustaminen on kallista, ja siten niiden tarjonta on kysyntää pienempi.

C.       Lasten vierailut vankilassa:

Vierailut ovat erittäin tärkeä tapa ylläpitää vankien mielekkäitä perhesuhteita, ja tämä mahdollisuus olisi tarjottava mahdollisimman pian. Ranskassa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että ellei rikoksentekijä ollut yhteydessä lapseen kuuden ensimmäisen vankeuskuukauden aikana, yhteydenpito katkesi.[12]

Perhesiteiden säilyttämisellä on suuri merkitys rikosten uusinnan torjumisessa ja vankien sopeuttamisessa uudelleen yhteiskuntaan. Määrätyt tekijät kuten joustamattomat vierailuolosuhteet ja epäsuotuisa vierailuympäristö voivat kuitenkin katkaista perhesuhteet ja yhteydenpidon lapsiin.

Haasteena on luoda sellainen ympäristö, jossa sekä turvallisuustarpeet että hyvä perheyhteys ovat tasapainossa (joustavat vierailuolosuhteet, osittain vapaan liikkumisen mahdollistava vierailutila, jossa perheellä on jonkin verran yksityisyyttä, lapsiystävällinen ympäristö ja niin edelleen).

Tulevaisuuteen valmistautuminen: sopeuttaminen uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään

Vankiloiden on täytettävä kaksi olennaista ja toisiaan täydentävää tehtävää:

–         yleisön suojelu vaarallisesti tai ainakin rangaistavasti käyttäytyneiltä ihmisiltä ja

–         tuomittujen sopeuttaminen uudelleen yhteiskuntaan heidän vapautuessaan.

A.        Koulutus ja työllisyys:

Vankilassa olevilla naisilla on tilastojen mukaan yleensä alhainen koulutustaso ja puutteellinen ammattitaito. Esimerkiksi yhdistyneessä kuningaskunnassa "47 prosentilla ei ole ammattitutkintoa. Kun yleensä 2 prosenttia kansalaisista on keskeyttänyt koulunkäynnin, vankilatuomion saaneilla naisilla vastaava luku on 33 prosenttia "[13]. Jos vankeja on vankeusaikana määrä valmistaa tasapainoisempaan elämään vapauttamisen jälkeen, koulutuksen pitäisi olla tärkeä väline kyseisen päämäärän saavuttamisessa.

Niukkojen voimavarojen takia (henkilöstö ja rahoitus) Euroopan vankiloissa ei pystytä korjaamaan kaikkia koulutukseen ja ammattitaitoon liittyviä puutteita, mutta niiden pitäisi ainakin tarjota kaikille vangeille mahdollisuus saada alustavat koulutustaidot, jotka ovat välttämättömiä heidän tulevalle sopeuttamiselleen uudelleen yhteiskuntaan.

Monissa Euroopan vankiloissa on havaittavissa ero naisille tarkoitetun ammattikoulutuksen ja työmarkkinoiden tarpeiden välillä. Useimmissa vankiloissa tarjotaan naisvaltaisten alojen koulutusta, jossa kehitetään naisten perinteiseen asemaan kulttuurissa ja yhteiskunnassa liittyvää ammattitaitoa ja valmiuksia (vaatteiden valmistus, kampaamoala, siivous, tekstiiliala, kirjonta ja niin edelleen). Näitä huonosti palkattuja töitä ei arvosteta työmarkkinoilla, ja siten ne voivat edistää sosiaalisen eriarvoisuuden säilymistä ja heikentää mukauttamista yhteiskuntaan ja työelämään.

Vankeinhoitoviranomaisia pitäisi kannustaa tarjoamaan korkeatasoisia ja työmarkkinoiden tarpeita vastaavia ammattikoulutustoimia sekä monipuolisia työllistymismahdollisuuksia, joihin ei liity sukupuolistereotypioita. Vankeinhoitolaitosten yhteistyötä ulkopuolisten yritysten kanssa vankien työllistämiseksi pitäisi myös edistää vankien uudelleensopeuttamisprosessin yhteydessä.

B.   Sosiaalinen osallisuus

Vankilasta lähdettyään useimmat vangit joutuvat kohtaamaan suuren joukon merkittäviä ongelmia kuten asunnonsaanti, säännölliset tulot, suhteiden korjaaminen lapsiin ja heidän tai muiden huollettavien perheenjäsenten elättäminen.

Vankien onnistunutta sosiaalista osallisuutta on valmisteltava vankeusaikana ja sen jälkeen yhteistyössä sosiaalipalvelujen ja muiden asiaankuuluvien järjestöjen kanssa, jotta varmistetaan pehmeä lasku vankilasta vapauteen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä psyykkiseen valmistautumiseen (rikoksen käsittely, traumojen ja riippuvuuksien hoitaminen asianmukaisella psykologisella tuella ja hoitokeinoilla) ja vapauttamista koskevan sosiaalisen tuen tarjoamiseen (myönteisten hankkeiden löytäminen ja niin edelleen).

  • [1]  Women and the criminal justice system, Fawcett Society, 2004.
  • [2]  Training curriculum for women's prisons - health aspects, Claudia Kestermann, "International Study on Women's Imprisonment - Current situation, demand analysis and "best practice", http://www.uni-greifswald.de/~ls3/Dokumente/Reader_womeninprison.pdf.
  • [3]  Problematic drug users in prison’, MacDonald M, raportti: "Criminal Justice and Drugs, Reducing Drug Use – Combating Crime, Lessons from Other Countries on Dealing with Drug Related Offences", July 2005: http://www.uce.ac.uk/crq/presentations/2.
  • [4]  Ibid. Special issue 2. http://issues06.emcdda.europa.eu/en/page013-en.html.
  • [5] Yleinen huomautus nro 28: Equality of rights between men and women (3 artikla), 29.3.2000 http://www.unhchr.ch/tbs/doc.nsf/(Symbol)/13b02776122d4838802568b900360e80?Opendocument.
  • [6]  Hyväksytty ensimmäisessä rikosten torjuntaa ja rikollisten kohtelua käsittelevässä kokouksessa Genevessä vuonna 1955 ja vahvistettu talous- ja sosiaalineuvoston 31. heinäkuuta 1957 antamassa päätöslauselmissa 663 C (XXIV) ja sen 13. toukokuuta 1977 antamassa päätöslauselmassa 2076 (LXII) http://www.unhchr.ch/html/menu3/b/h_comp34.htm.
  • [7]  "Women, Integration and Prison: an Analysis of the Processes of the Socio-Labour Integration of Women Prisoners in Europe", MIP project, coordinated by SURT, Associació de dones per la Reinserció Laboral (Tammikuu 2005). http://mip.surt.org/en/final_results.html.
  • [8]  Aikaisemmin lainattu Oliver Robertsonin tutkimus.
  • [9]  Oliver Robertsonin huomautukset, ibid, s. 11.
  • [10]  "Forgotten Families - the impacts of imprisonment" in Family Matters, Ann Cunningham, Winter 2001, s 36–37.
  • [11]  http://assembly.coe.int/Documents/WorkingDocs/doc00/EDOC8762.htm
  • [12]  Relais Enfants-Parents (1999) Maintien des liens en détention, lainattu julkaisussa Liz Ayre et al., Children of imprisoned Parents: European Perspectives of Good Practices, 2006, s.48.
  • [13]  Ks. http://www.quaker.org/qcea/prison/Country%20Reports/UK_England%20and%20Wales_%20Report%20-%20Final.pdf.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

28.1.2008

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

27

0

0

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Edit Bauer, Hiltrud Breyer, Edite Estrela, Věra Flasarová, Lissy Gröner, Lívia Járóka, Rodi Kratsa-Tsagaropoulou, Esther De Lange, Pia Elda Locatelli, Astrid Lulling, Siiri Oviir, Doris Pack, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Zita Pleštinská, Teresa Riera Madurell, Eva-Britt Svensson, Anne Van Lancker, Anna Záborská

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Corina Creţu, Anna Hedh, Elisabeth Jeggle, Christa Klaß, Marusya Ivanova Lyubcheva

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

Petru Filip, Eva Lichtenberger, José Ribeiro e Castro, María Sornosa Martínez
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö