Menettely : 2007/2195(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A6-0047/2008

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A6-0047/2008

Keskustelut :

PV 11/03/2008 - 17
CRE 11/03/2008 - 17

Äänestykset :

PV 12/03/2008 - 5.5
Äänestysselitykset
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P6_TA(2008)0093

MIETINTÖ     
28.2.2008
PE 398.676v02-00 A6-0047/2008

YMP:n "terveystarkastuksesta"

(2007/2195(INI))

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta

Esittelijä: Lutz Goepel

OIKAISUT/LISÄYKSET
EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
 PERUSTELUT
 VÄHEMMISTÖÖN JÄÄNYT MIELIPIDE
 ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan LAUSUNTO
 VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

YMP:n "terveystarkastuksesta"

(2007/2195(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille YMP:n uudistuksen ”terveystarkastuksen” valmistelusta (KOM(2007)0722),

–   ottaa huomioon neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä(1),

–   ottaa huomioon 11. joulukuuta 2007 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1782/2003 ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun asetuksen (EY) N:o 1698/2005 muuttamisesta(2),

–   ottaa huomioon 25. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman rehujen ja elintarvikkeiden hintojen noususta(3),

–   ottaa huomioon 26. syyskuuta 2007 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston asetukseksi asetuksesta (EY) N:o 1782/2003 poikkeamisesta kesannoinnin osalta vuonna 2008(4),

–   ottaa huomioon 14. helmikuuta 2007 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston asetukseksi asetuksessa (EY) N:o 1782/2003 säädettyjen suorien tukien vapaaehtoista mukauttamista koskevista säännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1290/2005 muuttamisesta(5),

–   ottaa huomioon 19. toukokuuta 2005 antamansa kannan politiikan haasteista ja rahoitusmahdollisuuksista laajentuneessa unionissa 2007–2013(6),

–   ottaa huomioon Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta, ja erityisesti sen liitteet I ja III ja julistukset nro 3 ja 9(7),

–   ottaa huomioon asiakirjan Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu(8),

   ottaa huomioon 22. maaliskuuta 2004 tehdyn neuvoston päätöksen Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehtoja ja niiden sopimusten mukautuksia, joihin Euroopan unioni perustuu, koskevan asiakirjan mukauttamisesta yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen vuoksi(9),

   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston Euroopan komissiolle antamat toimivaltuudet neuvotella maatalouden alalla WTO:n maatalousneuvottelujen menettelyjä koskevan Euroopan komission ehdotuksen mukaisesti,

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan, joka on otettu sellaisenaan Lissabonin sopimukseen,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A6‑0047/2008),

A. katsoo, että maatalous ja tuotantoketjussa sitä seuraavat maataloustuotteiden jalostusteollisuus ja markkinointiteollisuus ovat edelleen yksi EU:n suurimmista teollisuudenaloista,

B.  katsoo, että myös tulevaisuudessa tarvitaan EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa (YMP), joka perustuu taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen eurooppalaiseen maatalousmalliin ja joka takaa kestävyyden ja elintarviketurvallisuuden, mutta että menestyksekästä uudistuslinjaa, johon kuuluu maaseudun kehittämisen vahvistaminen, on jatkettava,

C. katsoo, että YMP:ssä on pyrittävä poistamaan esteet, joita nuorilla on heidän aloittaessaan maataloustoimintaa, ja että sukupolvenvaihdoksesta on tehtävä yksi YMP:n painopistealoista,

D. katsoo, että vähentämällä maatalousalan byrokratiaa avoimempien, yksinkertaisempien ja vähemmän rajoittavien sääntöjen avulla voidaan vähentää maatalousyritysten ja tuottajien kuluja sekä keventää hallinnollista taakkaa,

E.  katsoo, että jos YMP:ssä on otettava huomioon suuret erot maatalous- ja aluerakenteissa ja samanaikaisesti löydettävä vastauksia uusiin haasteisiin, joita asettavat ilmastonmuutos, maaperän ja vesistön suojelu, yhä voimakkaampi avautuminen kohti maailmanmarkkinoita tai biomassan ja raaka-aineiden saanti sekä uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen, siihen on sisällytettävä riittävät keinot ja sillä on säilytettävä YMP:n alkuperäiset tavoitteet, jotka on äskettäin vahvistettu Lissabonin sopimuksella, ja siinä on voitava taata puhtaiden ja laadukkaiden elintarvikkeiden tuotanto, joilla taataan kaikille Euroopan kansalaisille elintarvikkeiden saatavuus kohtuullisin hinnoin ja säilytetään maanviljelijöiden tulotaso,

F.  ottaa huomioon, että suorien tukien järjestelmää on uudistettu perusteellisesti kolme kertaa vuodesta 1992 lähtien ja kaikkia keskeisiä markkinajärjestelyjä maitosektoria lukuun ottamatta vuodesta 2004 lähtien, pääosin onnistuneesti,

G. katsoo, että kaikilla kehittyneillä mailla on maatalouspolitiikka ja että uudet tilanteet, kuten maailman väestönkasvu, ilmastonmuutos, kasvava energiantarve, hintatukien poistaminen ja lisääntyvä avautuminen kohti maailmanmarkkinoita johtavat maataloustuotteiden markkinahintojen kohoamiseen EU:ssa, ja toisaalta selvästi voimakkaampiin satovaihteluihin ja hintojen suurempaan epävakaisuuteen, minkä takia yhteisen maatalouspolitiikan säilyttäminen on tärkeämpää kuin koskaan,

H. katsoo, että elintarvikkeiden turvallisuus (määrällinen ja laadullinen) on tulevaisuudessakin yksi YMP:n keskeisimmistä tavoitteista ekosysteemien suojelun ohella, sillä ilman sitä tuotanto ei voi olla tervettä ja kestävää, mutta että lisäksi on lisättävä koko EU:n alueiden arvoa,

I.   ottaa huomioon Euroopan unionin huomattavan pyrkimyksen vähentää maatalousmenojaan suhteessa kokonaistalousarvioon, sillä niiden osuus on vähentynyt 1970-luvun lähes 80 prosentista 33 prosenttiin nykyisten rahoitusnäkymien loppuun mennessä, kun taas maatalouteen käytetty maa on samalla lisääntynyt 37 prosentilla vuodesta 2003 alkaen uusien jäsenvaltioiden liittymisen takia,

J.   ottaa huomioon, että valtion- ja hallitusten päämiehet antoivat Berliinin huippukokouksessa lupauksia takuusta YMP:n ensimmäisen pilarin kokonaismenojen osalta vuoteen 2013 saakka,

K. ottaa huomioon, että vuoden 2004 liittymispöytäkirjassa säädetään tiettyjä YMP:n sääntöjä koskevista poikkeuksista uusille jäsenmaille suorien tukien matalamman tason kattamiseksi,

L.  ottaa huomioon, että eräillä alueilla tietyille perinteisille maatalouden tuotantomuodoille ei ole vaihtoehtoja, että nämä muodot ovat usein kyseisten alueiden tärkeintä maataloustoimintaa ja että ne on siksi ehdottomasti säilytettävä ja niitä on ehdottomasti tuettava ympäristö- ja aluepoliittisten pakottavien syiden takia sekä taloudellisen ja sosiaalisen verkoston säilyttämiseksi; ottaa huomioon YMP:n aseman Euroopan tietyillä alueilla, erityisesti lähentymisalueiksi kutsutuilla alueilla, joilla maanviljely ja kotieläintalous ovat olleet perinteisesti tärkeitä taloudellisen kehityksen ja työpaikkojen luomisen välineitä,

M. katsoo, että eurooppalaisille maanviljelijöille on taattava vakaus, jotta heidän suunnitelmiaan ja investointejaan ei vaikeutettaisi, ja jotta tietyillä aloilla voidaan sääntelyjärjestelmien avulla tehdä keskipitkän ja pitkän aikavälin ennusteita,

N. katsoo, että yhteisön lainsäätäjän on estettävä eurooppalaisten maanviljelijöiden ja kotieläintuottajien syrjintä niin EU:ssa kuin kolmansien maiden kilpailijoihin nähden tai luotava sopivilla välineillä eurooppalaisille maanviljelijöille ja kotieläintuottajille tasapuoliset toimintaedellytykset; katsoo, että erityisesti on valvottava, että myös maataloustuotteita kolmansista maista Euroopan unioniin tuovat henkilöt noudattavat laatuun, terveyteen, eläinten hyvinvointiin jne. liittyviä normeja, jotka ovat pakollisia unionin viljelijöille,

O. ottaa huomioon, että YMP:n tavoitteet määritellään EY:n perustamissopimuksen 33 artiklassa ja edellyttäen, että Lissabonin sopimus ratifioidaan täysimääräisesti, kaikissa keskeisissä YMP:tä koskevissa oikeudellisissa ja budjettitaloudellisissa ratkaisuissa tarvitaan Euroopan parlamentin hyväksyntä,

P.  katsoo, että Euroopan unionin on säilytettävänä elintarvikeriippumattomuutensa ja vältettävä riippuvuutta elintarvikkeiden tuonnista, sillä se voisi vaikuttaa kielteisesti elintarviketurvallisuuteen ja aiheuttaa huolto-ongelmia,

Q. katsoo, että on tehtävä perusteellisempi analyysi markkinoiden kehityksestä ja niiden vaikutuksista sisämarkkinoihin ottaen huomioon hintojen kansainvälinen taso ja raaka-aineiden tuotanto,

Johdanto

1.   pitää tavoitteena sellaisen kestävän, kilpailukykyisen ja monimuotoisen maatalouden puolustamista, jossa säilytetään kunkin tuotantoalan ja -alueen erityispiirteet ja jonka perustavoitteena on terveellisten ja turvallisten elintarvikkeiden riittävä ja kuluttajalle kohtuuhintainen tarjoaminen väestölle;

2.      katsoo, että YMP:n vuoden 2003 uudistus oli pääosin erittäin onnistunut, koska se on lisännyt selvästi YMP:n avoimuutta ja tehokkuutta sekä viljelijöiden omavastuullisuutta ja markkinasuuntautuneisuutta, ja katsoo, että tätä prosessia on jatkettava, jotta noudatetaan valtion ja hallitusten päämiesten joulukuussa 2002 antamia lupauksia säilyttää ensimmäisen pilarin maatalousrahastot koskemattomina vuoteen 2013 saakka; korostaa, että vastineeksi YMP:n hallintoa ja monia viljelijöihin vaikuttavia EU:n direktiivejä ja asetuksia on jatkossa selvästi yksinkertaistettava, jotta viljelijöiden taakkaa voidaan vähentää ilman, että tämä yksinkertaistaminen johtaa YMP:n uudelleenkansallistamiseen ja eurooppalaisten viljelijöiden saamien tukien huomattavampaan typistämiseen;

3.      suhtautuu siksi myönteisesti teknisiin muutoksiin, joita yhteisen maatalouspolitiikan ”terveystarkastusta” koskevasta komission tiedonannosta voi seurata ja joiden tavoitteena on saada vuoden 2003 uudistus toimimaan, ja kehottaa komissiota varmistamaan YMP:n vakautta koskevan taloudellisen perusperiaatteen;

4.      kehottaa komissiota tulevia uudistuksia silmällä pitäen tekemään kustannus-hyötyanalyysin YMP:stä elintarviketurvallisuuden, omavaraisuuden ja maaseutuväestön säilyttämisen osalta; kehottaa yhteisön toimeenpanevaa elintä analysoimaan maailman kysynnän kasvusta johtuvasta elintarvikkeiden hintojen noususta kuluttajalle todennäköisesti aiheutuvat kustannukset suhteessa kansalaiselle nykyisin aiheutuviin maatalouspolitiikan kustannuksiin;

5.      katsoo, että EU:n haasteena WTO:n neuvotteluissa on vastata tuleviin rajoituksiin niin, että sisäinen hyvinvointi on mahdollisimman suurta; korostaa, että EU:n on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin käytettävissä olevaa joustavuutta, esimerkiksi arkojen tuotteiden tapauksessa; korostaa kuitenkin, että kaikkien maataloudessa tehtävien sopimusten ehtona on sopimuksen saavuttaminen maantieteelliset merkinnät kattavista tekijänoikeuksista;

6.      katsoo kuitenkin, että Euroopan unionilla on tulevaisuudessakin oltava riittävästi välineitä, jotta se voi varautua maatalousalan markkina- ja toimituskriiseihin sekä terveyteen liittyviin kriiseihin;

7.      korostaa, että on määritettävä tehokkaasti ja asianmukaisten välineiden – rahoitusvälineiden tai muiden välineiden – avulla maanviljelyn alaan kuuluvat maatalouden tuotantoon, ympäristöön ja maaseutuun liittyvät tehtävät;

8.      kannattaa periaatteessa erityisesti elintarviketurvallisuuden, alueellisen yhteenkuuluvuuden, kuluttajansuojan, ympäristön- ja ilmastonsuojelun, eläinsuojelun, uusiutuvien energialähteiden ja biologisen monimuotoisuuden yleisten tavoitteiden sisällyttämistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan; korostaa kuitenkin, että tämä on tehtävä kestävän kehityksen puitteissa ja että siihen on yhdistettävä taloudellinen tulos, luonnonympäristön ja -varojen suojelu, alueiden arvon nostaminen ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus; muistuttaa kuitenkin, että valtioiden ja hallitusten päämiehet ovat vahvistaneet YMP:n tavoitteet säilyttämällä Rooman sopimuksen 33 artiklan sisällön 13. joulukuuta 2007 allekirjoitetussa Lissabonin sopimuksessa;

9.      korostaa, että yleisten tavoitteiden sisällyttämisessä YMP:hen ei pidä kyseenalaistaa maataloustuotantoa ja kotieläintaloutta Euroopan unionin vuoristoalueilla, epäsuotuisilla alueilla, syrjäisillä alueilla ja saaristoalueilla, joilla tuotanto on laajaperäistä ja joilla se suuntautuu pääosin paikallisille markkinoille, mutta jotka myyvät maataloutensa ja kotieläintaloutensa tuotteita myös jäsenvaltioiden kansallisilla markkinoilla;

10.    katsoo, että jos unioni määrää tiukempia vaatimuksia viljelijöilleen ja tuottajilleen, sen on myös valvottava, että maataloustuotteita unioniin tuovat henkilöt noudattavat samoja vaatimuksia, ja katsoo, että Euroopan unionin on vaadittava kyseisten yleisten tavoitteiden huomioon ottamista WTO:n neuvotteluissa;

11.    vastustaa vuoteen 2013 ulottuvan ensimmäisen pilarin kokonaisbudjetin vähennyksiä ja korostaa, että maatalous- ja kotieläintalousmarkkinoiden nopeiden mullistusten aikoina ja meneillään olevien uudistusten ollessa puolivälissä viljelijät tarvitsevat ehdottomasti tiedon siitä, mihin he voivat luottaa, ja että he tarvitsevat myös turvallisuutta ja erityisesti sitä, että vuonna 2003 tehtyjä päätöksiä noudatetaan;

12.    vastustaa kaikkea tilakokoon tai oikeudelliseen muotoon perustuvaa syrjintää suorissa tuissa mutta katsoo samalla, että kaikkien ensimmäisen pilarin tukien uudelleenjakamisen on perustuttava kokonaisvaltaiseen arvioon sen vaikutuksista yhteiskunnalliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen, työllisyyteen, kilpailukykyyn ja innovaatioihin;

13.    pyytää tukemaan yksinomaan maataloustoimintaa harjoittavia viljelijöitä;

14.    korostaa, että komission 20. marraskuuta 2007 antamassa tiedonannossa käsitellään vain vähän 12 uuden jäsenvaltion maatalousalan kohtaamia ongelmia, tarpeita ja haasteita, ja vaatii, että tämä otetaan tulossa olevissa uudistuksissa huomioon ja että harkitaan myös kohdennettua lisärahoitusta rakenneuudistusta ja uudenaikaistamista varten;

Suorat tuet

15.    pitää suoria tukia tulevaisuudessakin ehdottoman välttämättöminä, koska ne toimivat maanviljelijöiden perustulonlähteenä markkinahäiriöissä, julkisten hyödykkeiden hankinnan korvaajina sekä Euroopassa vallitsevien kansainvälisesti vertaillen hyvin korkeiden ympäristöä, elintarviketurvallisuutta ja omavaraisuutta, jäljitettävyyttä, eläinten hyvinvointia koskevien ja sosiaalisten standardien tasoittajina;

16.    huomauttaa kuitenkin, että tukitaso ei aina näytä vastaavan tasapainoisesti kyseisten viljelijöiden ponnisteluja, koska tuet riippuvat vieläkin suurelta osin aikaisemmin maksetuista tuista;

17.    kehottaa siksi komissiota laatimaan kertomuksen, jossa keskitytään ulkoisiin kuluihin, joita viljelijöillä on sen takia, että heidän on noudatettava ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja elintarviketurvallisuuteen liittyviä yleisiä normeja, joita maailmanmarkkinoiden tärkeimpien kilpailijoiden ei tarvitse noudattaa; katsoo, että kertomuksen pitäisi olla riittävän eritelty eri jäsenvaltioiden erilaisten viljelijöiden osalta; katsoo, että kertomus on julkaistava ennen kuin vuoden 2013 jälkeistä yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevat päätöksentekomenettelyt alkavat;

18.    suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen, jonka mukaan jäsenvaltiot voisivat siirtyä vapaaehtoisesti ja joustavammin suorien tukien irrottamiseen historiallisista viitearvoista kohti kiinteämpää järjestelmää ja kehottaa komissiota kertomaan lainsäädäntöehdotuksen yhteydessä, onko jäsenvaltioissa saadut hyvät kokemukset huomioon ottaen jäsenvaltioiden mahdollista siirtyä nopeammin vapaaehtoisesti vuoteen 2013 mennessä, tuotannosta irrotetuissa tuissa pinta-alakohtaiseen alueelliseen tai kansalliseen yhtenäistukeen, mutta sallia se, että ne jäsenvaltiot, jotka saavat historiallisiin viitearvoihin perustuvaa täysin (tai osittain) tuotannosta irrotettua tukea, voivat halutessaan soveltaa tätä järjestelmää vuoteen 2013; kehottaa komissiota toteuttamaan tutkimuksen pinta-alaan perustuvan palkkion mahdollisista vaikutuksista erityisesti niihin maatiloihin, joiden kotieläintalous keskittyy suhteellisen pienelle viljelyalueelle;

19.    korostaa, että kun valitaan alueellisiin malleihin siirtyminen, on otettava huomioon kotieläintalouden erikoisoikeuksien erityisominaisuuksiin liittyvät vaikeudet eli se, että jotkut tuottajat eivät omista laitumia, sekä se, että laajaperäinen kotieläintalous perustuu Euroopan unionin monilla alueilla kunnille tai valtion organisaatioille kuuluvien yksittäisten laidunten yhteiskäyttöön;

20.    katsoo, että ottaen huomioon tilatukijärjestelmän kattamien alojen koko ajan lisääntyvän määrän ja tilatukijärjestelmästä saadut kokemukset, tietyt päätökset ja soveltamissäännöt vaikuttavat liian tiukoilta ja monimutkaisilta, joten normien uusi määrittely näyttää välttämättömältä soveltamisen ja hallinnon puitteissa, millä helpotetaan niiden täytäntöönpanoa sitä haluavissa jäsenvaltioissa ja aloilla;

21.    katsoo, että suorien tukien irrottaminen on yleisesti johtanut Euroopan maatalouden onnistuneeseen markkinalähtöisyyteen, sillä se on kasvattanut viljelijöiden tuloja ja lisännyt heidän toimintavapauttaan ja siihen liittyvä YMP on yksinkertaistunut, ja kehottaa komissiota vauhdittamaan tukien irrottamisen politiikkaa, ellei se johda huomattaviin yhteiskuntaan, talouteen ja/tai ympäristöön liittyviin haittoihin tietyillä alueilla, etenkin epäsuotuisilla alueilla; toteaa kuitenkin, että tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta voidaan kattavasti arvioida tukien tuotannosta irrottamisen vaikutuksia tiettyihin alueisiin, tuotantoon ja kiinteistömarkkinoihin;

22.    katsoo, että yleisesti ottaen suoran tuen irrottaminen maataloustuotannosta voi auttaa pitkällä aikavälillä vähentämään EU:n maatalouden haittavaikutuksia ympäristöön, kunhan tämän lisäksi tuetaan tehokkaammin kestäviä käytäntöjä maaseudun kehittämisen alalla;

23.    panee merkille, että tukien irrottamista tuotannosta pitäisi jatkaa vasta, kun on tarkasteltu perusteellisesti mahdollisia vaikutuksia, muun muassa maatalouden eri alojen tasapainoa, lisääntynyttä vaaraa yhden lajin viljelyyn ja työvoimavaltaisiin maatalousaloihin kohdistuvaa uhkaa;

24.    tunnustaa, että eläinkohtaisten palkkioiden, mukaan lukien maidon tuotantoa koskevien palkkioiden, tilanne on muun muassa rehujen hinnannoususta johtuvien vakavien markkinahäiriöiden vuoksi erilainen;

25.    katsoo, että mikäli eläinkohtaiset palkkiot irrotetaan täysin tuotannosta, tietyillä alueilla, esimerkiksi vuoristoalueilla, joilla suhteellisen työvoimavaltaiselle kotieläintaloudelle ei ole vaihtoehtoja, uhkaa syntyä huomattavia taloudellisia ja ympäristöön liittyviä haittoja, mikä ei ole perustamissopimuksen tavoitteiden mukaista; kehottaa käyttämään tarkkoja viitetietoja tukien myöntämisessä, mikäli (osittaista) tukien irrottamista sovelletaan;

26.    on tietoinen kotieläintalouden avainasemasta Euroopan maataloudessa, eritoten tietyissä maissa ja tietyillä alueilla, joilla harjoitetaan laajamittaista kotieläintaloutta, ja pitää siksi osittain tuotantoon sidottujen eläinpalkkioiden säilyttämistä toistaiseksi vuoteen 2013 asti hyväksyttävänä; tunnustaa merkittävän aseman, joka näillä hyvin menestyksekkäillä tiloilla on alueellisessa taloudessa; muistuttaa, että asetuksen (EY) N:o 1782/2003 47–50 artiklassa on ratkaisu tehomaatalouteen ja että sitä pitäisi tutkia enemmän vuoden 2013 jälkeen;

27.    katsoo kuitenkin, että tämä ei riitä ja että siksi ehdotettu asetuksen (EY) N:o 1782/2003 69 artiklan (jäljempänä 69 artikla) muuttaminen on ensiaskel oikeaan suuntaan; huomauttaa kuitenkin, että tätä ei pitäisi käyttää peiteltynä keinona vapaaehtoisen muutoksen tekemiseen ja toisen pilarin kaksinkertaiseen vahvistamiseen; katsoo lisäksi, että jäsenvaltioiden tasapuolisia toimintaedellytyksiä pitäisi kunnioittaa mahdollisimman paljon;

28.    vaatii, että 69 artiklaan perustuvia määrärahoja on käytettävä ensisijaisesti toimiin, joilla vahvistetaan alueellista yhteenkuuluvuutta ja yksittäisiä aloja, erityisesti toimiin, joilla estetään maataloustuotannosta ja varsinkin kotieläintaloudesta luopuminen alueilla, joilla siitä koituisi huomattavaa haittaa luonnolle, maisemalle tai alueelliselle kehitykselle (erityisesti vuoristoalueet, veden puutteesta kärsivät alueet, muut erityisen epäsuotuisat alueet ja erittäin syrjäiset laidunmaat), toimiin, joilla voidaan uudistaa ja vahvistaa maatalouden avainaloja (esim. maidon- ja lihantuotantoon tarkoitettu karjatalous ja lammastalous), pinta-alaan perustuviin ympäristötoimiin (esim. luomuviljely), jotka eivät tähän asti ole kuuluneet toiseen pilariin, ja riskinhallintatoimiin;

29.    katsoo, että uudelleen määriteltävään 69 artiklaan voitaisiin vapaaehtoisesti osoittaa 12 prosenttia suorista tuista jäsenvaltiota kohden, ellei seurausten arvioinnissa päädytä toisenlaisiin tuloksiin;

30.    kehottaa komissiota tekemään ehdotuksen, jossa laaditaan jäsenvaltioille yhteiset säännöt 69 artiklan soveltamisesta, jotta voitaisiin torjua mahdollisimman hyvin kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen, ja pyytää, että tarvittaessa tämä ehdotus sisällytettäisiin yhteisen markkinajärjestelyn kehykseen; kehottaa lisäksi, että kaikista 69 artiklan soveltamiseen liittyvistä toimenpiteistä tiedotetaan komissiolle; vaatii lopuksi komissiota toteuttamaan ehdotukseensa sisällytettävän vaikutustenarvioinnin;

31.    katsoo, että yksittäisten alojen vahvistamiseen tarkoitetut toimet on pitkällä aikavälillä rahoitettava ensimmäisestä pilarista; katsoo siksi, että komission on arvioitava muutetun 69 artiklan tuloksia perinpohjaisesti vuoden 2013 jälkeisen uudistuksen valmistelussa;

32.    kehottaa komissiota esittämään 30. kesäkuuta 2010 mennessä kertomuksen, jossa se esittää kattavasti, miten on mahdollista taata pitkällä aikavälillä kasvien tuotannon suojelu yhteisössä sekä Euroopan kotieläintalouden huoltovarmuus, kun otetaan huomioon tuotantojärjestelmien erot EU:n sisällä, monitoiminnallisuus ja alueelliset näkökohdat (esimerkiksi vuoristoalueet, epäsuotuisat alueet ja pienet saaristoalueet); katsoo, että kertomuksessa on käsiteltävä myös kysymystä siitä, kuinka tuotannosta irrotetuilla välillisillä tuilla, esimerkiksi laajaperäisen laidunmaan palkkioilla, maidon- ja lihantuotannon erityisellä tuella, palkkioilla niille tiloille, jotka on rakennettu ja joita hoidetaan yhteisten eläinten hyvinvointia ja ympäristöä koskevien normien mukaisesti, tai kriisinhallinnan erityisvälineillä, YMP:n tavoitteet voidaan toteuttaa tehokkaammin ja tavoitesuuntautuneemmin erityisesti kestävyyden ja sosiaalisten kysymysten kannalta; korostaa, että kertomuksessa on vastattava kysymykseen siitä, tarvitaanko vielä vuoden 2013 jälkeen tuotantomääriin sidottuja eläinpalkkioita tai asetuksen (EY) N:o 1782/2003 47–50 artiklassa tarkoitettuja ratkaisuja alueilla, joilla on karjan tehotuotantotiloja, ja jos tarvitaan, missä määrin;

33.    suosittelee, että uudet jäsenvaltiot voivat halutessaan soveltaa vuoteen 2013 asti yksinkertaistettuja yhtenäisiä pinta-alatukia (SAPS), ja kehottaa komissiota selvittämään, onko SAPS-tukien käyttöä mahdollista yksinkertaistaa tukikelpoisia pinta-aloja koskevien sääntöjen muuttamisen avulla;

34.    katsoo, että kaikki YMP:n täytäntöönpanoon tarkoitetut määrärahat, jotka on säästetty tai joita ei ole käytetty, on käytettävä YMP:n puitteissa;

35.    katsoo, että suorat tuet ovat vuoden 2013 jälkeenkin tarpeellisia mutta että niiden pitäisi perustua uusiin puolueettomiin tavoitteisiin, erityisesti työpaikkojen suoraan luomiseen tiloilla tai että niiden on kehityttävä selkeästi maatalousyrittäjille maan hoidosta maksettavan palkkion taikka tietyistä yleishyödyllisistä palveluista tai tiettyjen vaatimusten, eläinsuojelustandardit mukaan luettuina, noudattamisesta myönnettävän korvauksen suuntaan; katsoo, että olisi tarkasteltava, miten mielekkäitä ovat yhteisön pinta-alatukien huomattavat alueelliset erot ja erot toisen pilarin määrärahoissa; kehottaa komissiota ehdottamaan asianmukaisia toimenpiteitä, jotta suorat tuet maksetaan täysimääräisesti ainoastaan sellaisille henkilöille ja tiloille, jotka todella harjoittavat maataloustoimintaa;

Yksinkertaistaminen, täydentävien ehtojen noudattaminen ja markkinasuuntautuneisuus

36.      kannattaa asianmukaisen vaiheittaisen käytöstäpoistamisvaiheen jälkeen pienehköjen ja siksi työläästi hallinnoitavien tuotantomääristä riippuvien tukijärjestelmien (kuivattu rehu, hamppu, pellava, perunatärkkelys) asteittaista sisällyttämistä yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmään, ellei tämä johda huomattaviin yhteiskuntaan, talouteen ja/tai ympäristöön liittyviin haittoihin kyseisillä alueilla; katsoo, että mikäli aluepoliittisista syistä on tarpeen, on varauduttava 69 artiklan mukaisiin liitännäistoimenpiteisiin; kehottaa komissiota tekemään analyysin jokaisen tuotteen taloudellisista ja alueellisista vaikutuksista, joka osoittaa, että se on asianmukainen ratkaisu, ja jossa määritellään tarpeellinen aikataulu sen täytäntöönpanemiselle; painottaa, että tukien tuotannosta irrottamisella ei saa vaarantaa kyseisten tuotantomuotojen olemassaoloa;

37.    kannattaa kesannointivelvoitteen välitöntä poistamista, koska se ei tuotannosta irrotettujen suorien tukien järjestelmässä ole enää järkevä tuotantomääriä ohjaava väline ja koska se on myös erittäin työläästi hallinnoitavissa; kannattaa myös kesannointitukien muuttamista tavallisiksi tuiksi;

38.    katsoo, että jäsenvaltiot voivat saavuttaa kesannoinnin mahdolliset ympäristöön liittyvät edut paremmin ja kohdennetummin toisen pilarin toimenpiteiden kautta;

39.    vaatii energiakasvituen asteittaista poistamista vaiheittaisen käytöstäpoistamisvaiheen puitteissa, koska energiakasvituki on erittäin työläästi hallinnoitavissa ja koska nykyisessä markkinaympäristössä tuella ei voi katsoa olevan paljon tai ollenkaan energiapoliittisia etuja;

40.    vaatii, että energiakasvituen poistamisesta säästyneet varat osoitetaan muun muassa 69 artiklan säännösten mukaisesti kohdennetusti maidon markkinajärjestelyyn liittyviin liitännäistoimenpiteisiin (erityisesti vuoristoalueilla ja muilla alueilla, joilla on erityisvaikeuksia);

41.    kehottaa komissiota osoittamaan maatalousbudjetin käyttämättömät määrärahat, jotka on ollut tarkoitus käyttää markkinoiden hallintaan, kuten interventioihin, vientitukiin tai varastointiin, ensisijaisesti 69 artiklan kautta maaseutualueiden talouden, erityisesti maatilojen vahvistamiseen maaseudun kehittämisen tavoitteiden saavuttamiseksi;

42.    katsoo, että suorat tuet ilman täydentävien ehtojen noudattamista eivät ole enää perusteltuja;

43.    vastustaa suorien tukien laskun huomioon ottaen täydentävien ehtojen soveltamisalan laajentamista kunnes jäsenvaltiot ja komissio saavuttavat jotain olennaista edistystä valvontamääräysten yksinkertaistamisessa ja yhdenmukaistamisessa ja komissio esittää yhteenvedon viljelijöille aiheutuvista täydentäviin ehtoihin liittyvistä kustannuksista; viittaa tältä osin 11. joulukuuta 2007 esittämäänsä kantaan;

44.    katsoo, että täydentävien ehtojen olisi rajoituttava tuotannon eurooppalaisen mallin olennaisten vaatimusten ja sellaisten vaatimusten valvontaan, joita voidaan valvoa järjestelmällisesti ja yhdenmukaisesti eri jäsenvaltioissa;

45.    kehottaa varmistamaan täydentävien ehtojen suuremman tehokkuuden suhteessa niiden tavoitteisiin ja yhdenmukaisemman täytäntöönpanon kaikissa jäsenvaltioissa; kehottaa komissiota kehittämään selvemmät suuntaviivat jäsenvaltioiden tukemiseksi täytäntöönpanossa;

46.    vaatii luopumaan kotieläintalouden kohtuuttomasta rasittamisesta täydentävien ehtojen noudattamisvaatimuksilla ja kehottaa erityisesti tarkastelemaan kriittisesti eräitä hygienia- ja merkintävaatimuksia (esim. korvamerkit);

47.    pitää mahdollisena maatalouden ja ympäristön hyvän tilan säilyttämistä koskevien vaatimusten sekä alueiden kestävää hallintaa koskevien käytäntöjen järkevää mukauttamista muuttuneisiin ympäristö- ja tuotanto-olosuhteisiin (ilmastonmuutos, biomassa), kunhan varmistetaan, että näitä uusia vaatimuksia sovelletaan vastaavasti koko Euroopassa;

48.    katsoo, että tilatukijärjestelmiä soveltavilla jäsenvaltioilla on oltava mahdollisuus panna täydentäviä ehtoja koskeva periaate täytäntöön porrastetusti ajan myötä, jotta ne voivat valmistella asianmukaisesti valvontajärjestelmiä ja saada viljelijät vakuuttuneiksi määrättyjen normien noudattamisen tarpeellisuudesta;

49.    kehottaa komissiota jatkamaan YMP:n yksinkertaistamista ja tarkastelemaan säännöllisesti lainsäädäntöä sen konkreettisten ehtojen tarpeellisuuden ja tehokkuuden kannalta; katsoo tässä yhteydessä, että sitä varten on ehdotettava lisätoimenpiteitä, joita ovat muun muassa selkeämmät tukioikeuksien siirtoa koskevat säännöt tapauksissa, joissa tukioikeuksia ei aktivoida, hyvin vähäisten tukioikeuksien sulauttaminen vähän tukea saavien tuensaajien tapauksessa yhtenäistueksi, kansallista varantoa koskevien sääntöjen yksinkertaistaminen tai niiden supistaminen tai poistaminen sitä mukaan kuin siirrytään alueellisesti/kansallisesti yhtenäiseen pinta-alatukeen ja oikeuden menettämisen soveltamatta jättäminen käyttämättä jääneiden maksujen osalta sekä nautaeläimistä ja muista kotieläimistä pidettävästä manuaalisesta rekisteristä luopuminen;

50.    kehottaa edelleen jäsenvaltioita varmistamaan tukien oikea-aikaiset maksut ja komissiota sallimaan ennakkojen maksamisen viljelijöille;

51.    pyytää komissiota ottamaan käyttöön tarvittavat mekanismit, jotta kolmansien maiden tuonti vastaisi yhteisön tuotannolle asetettuja normeja täydentävien ehtojen, elintarviketurvallisuuden jne. osalta;

Turvaverkko

52.    katsoo, että odotettavissa olevat lisääntyvät ympäristö-, ilmasto- ja kulkutautivaarat sekä maatalousmarkkinoiden suuret hintavaihtelut huomioon ottaen on lisäksi ehdottomasti varauduttava riskeihin turvaverkon avulla;

53.    korostaa, että markkinasuuntautunut tuotanto, mukautettu vuoroviljely, sadon monipuolistaminen, markkinoiden rahoitusvälineet, hankintaverkostosopimukset ja vakuutus ovat kaikki tärkeitä tapoja, joilla viljelijät voivat suojella itseään riskeiltä, ja että vastuu asianmukaisesta riskeihin varautumisesta on viljelijöillä;

54.    katsoo, että markkinoiden epäkohtiin vastaamiseksi interventiojärjestelmä on säilytettävä ja sitä on uudistettava tiukaksi turvaverkoksi poikkeuksellisia tilanteita varten sekä maailmanmarkkinoiden kehityssuuntiin pohjautuvien sääntöjen mukaisesti;

55.    kannattaa siksi komission ehdotusta kauppaviljojen interventiokynnyksen alentamisesta nollatasolle ja mahdollisesti alennetun interventiokynnyksen säilyttämisestä vain vehnän osalta;

56.    katsoo, että lisääntyvien riskien vuoksi yksityissektorin ennaltavarautumisjärjestelmiä tai sekajärjestelmiä, kuten useat riskit kattavia vakuutuksia, on ehdottomasti kehitettävä; on tietoinen siitä tosiasiasta, että tämä ei voi onnistua ilman julkista rahoitusta; korostaa, että näiden järjestelmien käyttöönotto ei saa missään tapauksessa vaarantaa eri jäsenvaltioiden yhdenvertaisia toimintamahdollisuuksia; kehottaa komissiota harkitsemaan sellaisen yhteisönlaajuisen uudelleenvakuutusjärjestelmän käyttöönottoa tai tukemista, jonka avulla voidaan vastata ilmasto- ja ympäristökatastrofeista aiheutuviin ongelmiin;

57.    korostaa, että käytännöllisesti katsoen kaikissa asian kannalta merkityksellisissä kolmansissa valtioissa käytetään tällaisia valtion tukemia järjestelmiä;

58.    katsoo, että siksi ensimmäisessä vaiheessa on luotava rahoitusmahdollisuudet, joilla voidaan vuodesta 2009 alkaen tukea kansallisesti tai alueellisesti sellaisia riskeihinvarautumisjärjestelmiä, joissa otetaan huomioon Euroopassa vallitsevat erilaiset riskitasot; kehottaa komissiota tutkimaan, missä määrin tuottajaryhmittymät, alan järjestöt ja toimialakohtaiset järjestöt sekä yksityiset vakuutusyhtiöt voidaan saada mukaan järjestelmiin;

59.    katsoo, että eri alojen täysin erilaisista olosuhteista johtuen eriytetyt alakohtaiset ratkaisut (kuten hedelmä- ja vihannesalan ratkaisu) ovat todennäköisesti parempia kuin horisontaalinen lähestymistapa;

60.    katsoo, että nämä toimenpiteet olisi rahoitettava 69 artiklan mukaisesti osittain ensimmäisestä pilarista, koska kyseessä ovat erityisesti markkinapolitiikkaan liittyvät toimenpiteet;

61.    katsoo, että riskinhallinta- ja riskeihinvarautumistoimet eivät saa johtaa tuotantoperusteisten tukitoimien ottamiseen uudelleen käyttöön;

62.    katsoo siksi, että komission on kilpailua ja kauppaa vääristävien vaikutusten minimoimiseksi kehitettävä yhteiset puitteet, esimerkiksi yhteiseen markkinajärjestelmään sisällytettävät yhteisön säännöt jäsenvaltioiden riskienhallintajärjestelmien rahoittamiselle rajoittamatta kuitenkaan nykyisiä järjestelmiä, joiden käyttöä jatketaan ja joista komissiolle on jo tähän mennessä pitänyt ilmoittaa;

63.    kehottaa komissiota esittämään 30. kesäkuuta 2010 mennessä kattavan analyysin nykyisistä riskinhallintajärjestelmistä ja mahdollisuuksista jatkaa niiden kehittämistä yhteisön tasolla vuoden 2013 jälkeen;

Mukauttaminen/yläraja/vähentäminen/vähimmäismäärä

64.    korostaa, että ylärajan alentamisella, tuen mukauttamisella sekä talousarvion kurinalaisuudella komission ehdotusten täytäntöönpanossa voi olla merkittäviä jakamiseen liittyviä vaikutuksia tietyillä alueilla;

65.    korostaa, että tuen mukauttamisen, asteittaisen vähentämisen ja vähimmäismäärien vaikutuksia maaseutualueiden työmarkkinoihin ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen ei tähän mennessä ole arvioitu; katsoo siksi, että on välttämätöntä tehdä arviointi ensimmäisestä pilarista;

66.    korostaa, että komission ehdottamilla alemmilla rajoilla voisi olla merkittävä vaikutus joissakin jäsenvaltioissa ja että ne voisivat vaikuttaa YMP:n tukien jakoon jäsenvaltioiden välillä, koska ylempi raja tarkoittaa noin 500 miljoonan euron siirtoa ensimmäisestä toiseen pilariin; muistuttaa, että toisen pilarin toimenpiteiden nykyistä kustannustehokkuutta epäillään edelleen vahvasti; katsoo, että tämän toimenpiteen soveltamisesta mahdollisesti koituvat säästöt pitäisi säilyttää ensimmäisessä pilarissa;

67.    vastustaa tuen asteittaista vähentämistä (enintään 45 prosenttia) koskevaa komission ehdotusta sen nykyisessä muodossa, koska tilan koon ja vaurauden välillä ei ole suoraa yhteyttä eikä siinä oteta huomioon suurikokoisen tilan viljelyssä tarvittavaa työvoimaa; katsoo, että komission ehdotus saattaisi suuret maatilat tai yhdistykset perusteettomasti epäsuotuisaan asemaan ja johtaisi työvoiman vähentämiseen ja hyvien kehittyneiden, kilpailukykyisten rakenteiden pirstoutumiseen sekä tilojen hajoamiseen yksinomaan tukiteknisistä syistä, minkä seurauksena olisi rakenteiden murtuminen eräillä yhteisön alueilla;

68.    katsoo, että tuen asteittainen vähentäminen ja/tai ylärajan määrittäminen voidaan hyväksyä vain työmarkkina- ja aluepoliittisten seurausten laajan arvioinnin perusteella ja vain sillä edellytyksellä, että tukien vähentämisen määrittelyssä voidaan ottaa lieventävinä tekijöinä huomioon sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuuluvien kokopäiväisten työntekijöiden lukumäärä tai tietyt tilarakenteet (muun muassa tilayhtymät ja osuuskunnat) tai tilan kokonaistyökustannukset; kehottaa komissiota muistamaan, etteivät ne pientilat, jotka liittyvät yhteen muodostaakseen yhden oikeushenkilön, jotta ne saisivat mittakaavaetuja ja tulisivat kilpailukykyisemmiksi, saisi joutua muita epäedullisempaan asemaan;

69.    vaatii, että tuen vähentämisestä mahdollisesti syntyvät varat jäävät asianomaisen jäsenvaltion alueelle ja että ne käytetään siellä esimerkiksi 69 artiklan tai toisen pilarin mukaisten toimenpiteiden rahoittamiseen; pyytää näiden varojen keskittämistä suoraan viljelijöille;

70.    kannattaa myös Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2006 vuosikertomuksen perusteella vähimmäismäärien ehdotettua korottamista esimerkiksi yhdellä hehtaarilla tai vastaavasti 250 eurolla ja sen yhdistämistä edunsaajina olevien pienviljelijöiden yhtenäisen palkkion tai säännöllisten tulojen vähimmäismäärän määrittelemiseen; katsoo kuitenkin, että asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, joissa todetaan suuria eroja maatalousrakenteissa, on annettava jäsenvaltioille mahdollisuus määrittää vähimmäismäärät;

71.    kannattaa kuitenkin komission pyrkimyksiä asianmukaisen rahoituksen saamiseksi maaseutua koskevalle kestävälle politiikalle YMP:n toisesta pilarista, mutta katsoo, että tämän tavoitteen ei pitäisi haitata ensimmäistä pilaria;

72.    korostaa, että koska yksittäiset vähennykset ovat joka tapauksessa huomattavat, ei voida hyväksyä suorien tukien vähentämistä vielä 8 prosentilla esittämättä vaikutusten arviointia;

73.    katsoo, että koska suurten tukien vähentämistä vaaditaan yleisesti, tukea voitaisiin mukauttaa progressiivisesti käytettävissä olevien tietojen ja vaikutustenarvioinnin, perusteella ottaen huomioon asianomaisen tilan rakenteen (yhdistys jne.), työvoiman, ja/tai työvoimakustannukset sekä erityiset tuotantomallit, joihin sovelletaan erilaisia suoran tuen järjestelmiä (esimerkiksi sellaisten tilojen ja alueiden erikoisongelmat, joilla on suuri eläintiheys suhteellisen pienillä alueilla); katsoo, että progressiivisesta mukauttamisesta saatavat varat on jaettava mukauttamisesta peräisin olevia varoja koskevien yleisesti sovellettavien sääntöjen mukaisesti, ja niiden on jäätävä niille alueille, joilla ne syntyvät, tai siihen jäsenvaltioon, jossa ne syntyvät;

          katsoo, että progressiivinen mukautus voitaisiin tehdä seuraavalla tavalla:

10 000–100 000 euron suorat tuet – 1 prosentti (koko ajanjaksona 2009–2013),

100 000–200 000 euron suorat tuet – 2 prosenttia (koko ajanjaksona 2009–2013),

200 000–300 000 euron suorat tuet – 3 prosenttia (koko ajanjaksona 2009–2013),

yli 300 000 euron suorat tuet – 4 prosenttia (koko ajanjaksona 2009–2013);

74.    vaatii vapaaehtoisen mukauttamisen korvaamista pakollisella mukauttamisella;

75.    katsoo, että mukauttamisesta peräisin olevat varat on osoitettava ensisijaisesti Leader-menetelmän puitteissa luonnon monimuotoisuuden häviämisen torjuntaa ja riskeihin varautumista koskeviin toimenpiteisiin, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, biomassan kestävää käyttöä edistäviin toimenpiteisiin ja rakenneuudistusten (esimerkiksi maidon markkinajärjestely) liitännäistoimenpiteisiin, tuotannon varmistamiseen vuoristo- ja pienillä saaristoalueilla ja muilla vastaavilla epäsuotuisilla alueilla, laadunvarmistukseen ja eläinsuojelutoimiin, luonnonmukaiseen maataloustuotantoon, myyntitoimenpiteisiin ja tekniikan kehitykseen sopeutumiseen; kehottaa kohdistamaan kaikki nämä toimenpiteet suoraan viljelijöihin;

Maidon markkinajärjestely

76.    on tietoinen siitä, että nykyistä maitokiintiöjärjestelmää ei todennäköisesti jatketa vuoden 2015 jälkeen, ja kehottaa komissiota tarkastelemaan, millainen maidon markkinajärjestely voisi olla tulevaisuudessa; kehottaa komissiota esittämään vuoden 2015 jälkeiselle kaudelle maitoalaa koskevan johdonmukaisen suunnitelman, jolla varmistetaan maidontuotannon jatkuminen Euroopassa, myös vuoristoalueilla, syrjäisillä alueilla ja muilla erityisvaikeuksista kärsivillä alueilla;

77.    huomauttaa komissiolle Euroopan parlamentin maidon YMJ:n uudistusten ”minipaketin” puitteissa tekemistä päätöksistä, jotka koskevat markkinatoimenpiteitä ja maitorahastoja;

78.    kehottaa kaikkia osapuolia käyttämään vuotta 2015 edeltävän ajan markkina-asemien vakiinnuttamiseen tai vahvistamiseen ja ”pehmeän laskun” takaamiseen Euroopan maitoalalle, mielellään kiintiöiden rakenteellisilla korotuksilla;

79.    vaatii maitokiintiön mukauttamista markkinatilanteeseen maailmanmarkkinoiden kysynnän muuttuessa; katsoo, että sen vuoksi kiintiöitä olisi korotettava kahdella prosentilla tuotantovuosina 2008–2009 vapaaehtoisesti kaikissa jäsenvaltioissa; kehottaa komissiota osoittamaan tämän korotuksen kansalliseen varantoon; katsoo, että kiintiöitä olisi tarkistettava vuosittain;

80.    vaatii lisäksi ylimääräisen tuotantomaksun alentamista merkittävästi tuotantovuosina 2009–2010 ja alentamisen jatkamista seuraavina vuosina kiintiöiden hinnannousun estämiseksi ja kiintiöiden jälkikäteistä tasaamista yhteisön laajuisesti, jotta kiintiöt tulevat paremmin hyödynnetyiksi;

81.    vaatii erityisiä liitännäistoimenpiteitä, joilla pyritään estämään maitotaloudesta luopuminen vuoristoalueilla ja muilla alueilla, joilla on erityisvaikeuksia, jos niillä ei ole vaihtoehtoja perinteiselle maitotaloudelle tai jos maataloudesta luopuminen johtaisi tärkeiden luonnonalueiden tuhoutumiseen;

82.    katsoo, että ensisijaisesti 69 artiklan nojalla on osoitettava etenkin vuoristoalueilla, äärimmäisen syrjäisillä alueilla (kuten Azorit) tai muilla alueilla, joilla on vastaavia ongelmia, pehmeään laskuun valmistautumista ja maitotalouden säilyttämistä varten esimerkiksi pinta-alatukien lisäämisen avulla (sokerialan toimia vastaavasti) riittävästi määrärahoja, jotka käytettäisiin esimerkiksi lypsylehmiä, laidunmaita tai laajaperäistä laiduntamista koskeviin palkkioihin tai erityiseen maitotukeen taikka alan rakenteiden uudistamiseen tähtääviin alueellisiin erityisohjelmiin ja tiettyjen laatutuotteiden edistämiseen;

83.    katsoo, että tuottajayhdistysten ja toimialakohtaisten ja eri ammattikuntien välisten organisaatioiden vahvistaminen voisi olla yhtenä tekijänä muutetussa 69 artiklassa;

84.    kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkastelemaan kansallisten kiintiöiden muuta kuin lineaarista lisäämistä, jotta voitaisiin antaa lisäkiintiöitä jäsenvaltioille, joiden tuotantokiintiöt ovat perinteisesti alijäämäisiä;

85.    katsoo, että näiden toimenpiteiden rahoittamiseksi on perustettava erityisrahasto (maitorahasto), jota voitaisiin rahoittaa osittain alan uudistuksesta saatavista säästöistä;

Muut asiat

86.    korostaa, että Euroopan maatalouden vahvoja ja lupaavia aloja ovat alueelliset, perinteiset ja muihin luokkiin kuuluvat tunnetut korkealaatuiset tuotteet ja jalostetut tuotteet;

87.    kehottaa tässä mielessä komissiota tutkimaan mahdollisuutta ottaa käyttöön ”eurooppalainen merkki”, jonka avulla voidaan määritellä eurooppalaisen maatalous- ja elintarviketuotannon laatu kansainvälisillä markkinoilla;

88.    kehottaa sen vuoksi komissiota esittämään kattavan suunnitelman eurooppalaisten korkealaatuisten tuotteiden markkinoinnin parantamiseksi koti- ja ulkomaisilla markkinoilla esimerkiksi toteuttamalla tiedotus- ja myynninedistämiskampanjoita ja tukemalla tuottajajärjestöjä niiden toiminnan suunnittelussa ja tehostamisessa tai alan muiden järjestöjen vahvistamisen tai sellaisten erityismerkintöjen käyttöönoton avulla, joissa on muun muassa käytettyjen maatalouden raaka-aineiden alkuperämerkintä ja jotka ovat kuluttajan kannalta selvempiä ja helpommin tulkittavissa;

89.    kehottaa komissiota lisäämään asianmukaisen talousarvion puitteissa tiedotus- ja myynninedistämiskampanjoihin tarkoitettuja varoja sisämarkkinoilla ja EU:n ulkopuolisilla markkinoilla;

90.    kehottaa komissiota tutkimaan tarvetta YMP:hen liittyvälle todelliselle tiedotuspolitiikalle, jolla vähennettäisiin kuilua maatalousmaailman ja muun yhteiskunnan välillä ja joka ei olisi vain myynninedistämis- ja mainostamisväline;

91. katsoo, että on vahvistettava ja tuettava entisestään tuottajajärjestöjä ja toimialakohtaisia järjestöjä erityisesti niissä jäsenvaltioissa, joissa järjestöjä ei ole paljon, paremman markkina-aseman tarjoamiseksi viljelijöille vähittäismyynnin ja kaupan alalla; katsoo, että samalla on tuettava elintarvikkeiden tuotantoketjun laadunvarmistusjärjestelmiä sekä vaihtoehtoja nykyisille valmistuskäytännöille;

92. pitää valitettavana, että komissio menetti tilaisuuden puuttua laajemmin ongelmiin, jotka liittyvät EU:n normeja rikkovan ruoan- ja rehuntuonnin kasvuun ja jotka uhkaavat siis vaarantaa EU:n saavutukset ympäristön, eläinten hyvinvoinnin sekä julkisen tuen saamiselle asetettujen sosiaalisten ehtojen alalla; kehottaa komissiota ehdottamaan toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi niin pian kuin mahdollista ja yhteisön ympäristö- ja terveydenhuoltolainsäädännön noudattamisen varmistamiseksi;

93.    kehottaa komissiota kehittämään kiireellisesti yleissuunnitelman, jonka avulla saadaan muita kuin kauppaan liittyviä eurooppalaisia kysymyksiä maailmankauppaa koskevien neuvottelujen asialistalle, kuten kysymys maantieteellisten merkintöjen tunnustamisesta ja suojelusta, eläinten hyvinvointi, tuotujen eläin- ja kasvituotteiden puhtaus, jotta voidaan estää eurooppalaisiin tuottajiin kohdistuva epäoikeudenmukainen kilpailu ja välttää eläinten hyvinvointia ja ympäristöä koskevien ongelmien vieminen kolmansiin maihin; kehottaa komissiota ajamaan aktiivisesti WTO-neuvotteluissa ajatusta valtuutetusta markkinoille pääsystä maatalouden kestävää hallintaa koskevien normien edistämiseksi;

94.    korostaa, että Euroopan maatalous ei tulevaisuudessakaan tule toimeen ilman asianmukaisia ulkorajoilla toteutettavia suojatoimia, ja pyytää siksi, että kolmansista maista tuotaviin tuotteisiin sovelletaan samoja laatu- ja turvallisuusnormeja kuin EU:n tuotteisiin;

95.    katsoo, että vientitukien poistaminen on korvattava kolmansissa maissa järjestettävillä edistämistoimilla;

96.    muistuttaa, että kaksi suurinta maataloutta koskevaa poliittista haastetta ovat ilmastonmuutoksen taustalla olevien kasvihuonekaasujen vähentäminen ja sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin; korostaa, että tämä tarkoittaa sitä, että maataloutta koskeva haaste on kaksinkertainen: maatalouden on vähennettävä omia päästöjään ja samalla mukauduttava ilmaston lämpenemisen odotettuihin vaikutuksiin;

97.    korostaa, että ilmastonmuutos on ongelma, joka koskee ympäristön lisäksi myös talous- ja yhteiskuntaelämää, ja että tämän takia ympäristöä koskevissa huolissa ja toimissa maatalousalalla, joka on yksi herkimmistä ilmastotekijöistä riippuvista aloista, olisi otettava huomioon tarve taata maaseutualueiden taloudellinen ja sosiaalinen elinkelpoisuus;

98.    muistuttaa, että maatalouden vaikutus kasvihuoneilmiöön (kahden merkittävimmän kasvihuonekaasun, metaanin ja typenoksidin, lähteenä) on rajallinen ja se vähenee EU:ssa niiden toimenpiteiden täytäntöönpanon ansiosta, jotka ovat jo voimassa YMP:n puitteissa, kuten täydentävät ehdot, maataloutta ja ympäristöä koskevat suunnitelmat ja muut maaseudun kehittämistä koskevat toimenpiteet;

99.    kehottaa komissiota tutkimaan, miltä osin näitä saavutuksia voidaan parantaa entisestään ottamalla maatalous osaksi Kioton mekanismeja;

100.  katsoo, että maataloudesta saatavan uusiutuvan energian tarjonnan vaikutusta ei saa tavoitella yksipuolisesti kotieläintalouden, elintarviketurvallisuuden, EU:n ja muun maailman kansalaisten, kestävän kehityksen eikä biologisen monimuotoisuuden kustannuksella; vaatii sen vuoksi komissiota tekemään tutkimuksen uusiutuvien energialähteiden edistämisen vaikutuksesta elintarvikehuollon varmuuteen ja ympäristöön sekä takaamaan riittävän taloudellisen tuen tutkimukselle ja kaikkea biomassaa käyttävän uuden ja tehokkaan energiatekniikan (muun muassa toisen sukupolven biopolttoaineiden) käyttöönotolle; muistuttaa vielä kerran painokkaasti, että biokaasulaitoksilla on suurimmat ja kestävimmät mahdollisuudet tuottaa biomassasta saatavaa lisänenergiaa lyhyellä aikavälillä eläinperäistä jätettä käyttämällä;

101.  korostaa maataloustoiminnan sekä veden laadun ja määrän välistä tiivistä yhteyttä ja sitä, että maatalouden aiheuttamia paineita vesiympäristöön on hallittava kestävällä tavalla; katsoo, että ympäristölainsäädäntöä yhdessä saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa olisi pidettävä pääperiaatteena vesivarojen kestävän hoidon ja ympäristötavoitteiden tehokkaan saavuttamisen kannalta;

102.  katsoo, että maatalousmaksujen järjestelmää on kehitettävä vielä vuoden 2013 jälkeenkin ja kehottaa komissiota esittämään 30. kesäkuuta 2010 mennessä kattavan analyysin mahdollisista uudistuksista ottaen erityisesti huomioon, että eurooppalaiset viljelijät tarvitsevat toimintaansa varten luotettavia pitkän aikavälin suunnitelmia, erityisesti määrittämällä strategiset tavoitteet, joiden tarkoituksena on kehittää eurooppalaista maataloutta niin, että siinä hyödynnetään ja arvostetaan innovointia, alueiden arvon nostamista, laadukasta tuotantoa, viljelijöiden tulojen säilyttämistä, ympäristönsuojelun ja elintarviketurvallisuuden varmistamista; kehottaa komissiota analysoimaan hallinnollisten menettelyjen perusteellista yksinkertaistamista, erityisesti sellaisten tukien osalta, joita edunsaaja saa vuosittain alle 20 000 euroa;

103.  huomauttaa, että sen lisäksi, että maatalous vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen ja myös luo ja uhkaa sitä; katsoo, että tarvitaan maailmanlaajuisia, paikallisia ja EU:n toimia niiden arvokkaiden ekosysteemipalvelujen suojelemiseksi, joita luonnon monimuotoisuus tarjoaa, nimittäin ilman ja veden puhdistus, kasvien pölytys ja suojautuminen eroosiolta;

104.  huomauttaa, että nykyisellä ohjelmakaudella 2007–2013 maaseudun kehittämisellä (ja sen EMOTR-rahoitusvälineellä) on YMP:n toisena pilarina tärkeä alueellinen vaikutus; kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuuksia johdonmukaisempaan toimeenpanoon suhteessa alueellisiin toimintaohjelmiin (rakennerahastot) integroidun lähestymistavan aikaansaamiseksi aloilla, joilla synergiaan voidaan päästä;

105.  katsoo, että maaseudun kehittäminen ei ole mahdollista ilman maataloustoimintaa ja että tavoitteena on oltava maaseudun taloudellinen elinkelpoisuus ja asukkaiden elämänlaadun parantaminen;

106.  kehottaa komissiota esittämään johdonmukaisia ehdotuksia kestävän viljelytoiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi erityisesti epäsuotuisilla alueilla ja luonnonhaitoista kärsivillä alueilla, sillä ne ovat ratkaisevan tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelemisen kannalta;

107.  kehottaa komissiota vauhdittamaan tutkimustoimia ja teknologian siirtotoimia erityisesti ympäristön ja ekosysteemin kannalta ystävällisempien tuotantomenetelmien edistämiseksi kestävän maatalouden hyväksi;

108.  kiinnittää huomion niihin onnistuneisiin hankkeisiin EU:ssa, joissa maanviljelijöiden, ympäristöryhmittymien ja viranomaisten paikallisella ja alueellisella yhteistyöllä on onnistuttu vähentämään maatalouden ympäristövaikutuksia;

109.  katsoo erityisesti, että tulevassa järjestelmässä on keskityttävä vahvemmin maaseudun ja myös kaupunkien ympäristöalueiden sosiaalisen, taloudellisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden ja integroidun kehittämisen näkökohtiin, maatalouden avainalojen lujittamiseen, työsuorituksista maksamiseen tai taloudellisten tappioiden korvaamiseen ja riskinhallintaan; katsoo, että ensimmäisen ja toisen pilarin välinen suhde on tätä tarkoitusta varten määriteltävä kokonaan uudelleen;

110.  katsoo, että eurooppalaisella maataloudella voidaan löytää ympäristöä kunnioittavia ratkaisuja kaupungistuneen yhteiskunnan polttavimpiin ongelmiin, mukaan luettuna kaupunkialueet, ja että se voi edistää myös Lissabonin pöytäkirjan ja Göteborgin pöytäkirjan tavoitteiden toteuttamista;

111.  kiinnittää huomiota siihen erityiseen asemaan, jossa viljelijät ovat kaupunkien ympäristöalueilla, sillä kaupunkien ympäristöalueilla toimivat viljelijät ja maanomistajat voivat edistää ratkaisuja, joilla vastataan sekä Lissabonin tavoitteisiin (tieto, tutkimus ja innovointi) että Göteborgin tavoitteisiin (kestävyys);

112.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)

EUVL L 207, 21.10.2003, s. 1.

(2)

Hyväksytyt tekstit P6_TA(2007)0598.

(3)

Hyväksytyt tekstit P6_TA(2007)0480.

(4)

Hyväksytyt tekstit P6_TA(2007)0411.

(5)

EUVL C 287E, 29.11.2007, s. 341.

(6)

Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0224.

(7)

EUVL C 139, 14.6.2006, s. 1.

(8)

EUVL L 236 23.9.2003, s. 33.

(9)

EUVL L 93, 30.3.2004, s. 1.


PERUSTELUT

Johdanto

Yhteistä maatalouspolitiikkaa (YMP) on vuodesta 1992 lähtien uudistettu perusteellisesti kolme kertaa. Kaikkien näiden uudistusten tavoitteena oli

·   parantaa YMP:n tehokkuutta ja avoimuutta

·   parantaa maanviljelijöiden markkinasuuntautuneisuutta

·   sisällyttää uusia elementtejä, tässä erityisesti ympäristö- ja eläinsuojelunäkökohdat, kiinteämmin yleiseen maatalouspolitiikkaan ja

·   vahvistaa maaseutua.

Aikaisempi hintatukijärjestelmä, jolla maanviljelijöiden vähäisten tulojen ongelmaa ei voitu ratkaista ja joka lisäksi johti suuriin ylijäämiin, jotka voitiin myydä maailmanmarkkinoille vain lisätukien avulla, korvattiin vähitellen niin sanotulla suorien tukien järjestelmällä.

Maanviljelijöiden nykyisen tukijärjestelmän ydin vuoden 2003 välitarkistuksesta lähtien on ollut suora tuki, joka myönnetään tuotannon määrästä riippumatta (tuotannosta irrotettu suora tuki). Yksittäisten tukioikeuksien perustana ovat historialliset tuet, jotka viljelijä oli saanut vastaavilla viitekausilla ennen uudistuksen alkua. Nämä voitiin myöntää ajanjaksolla 2003–2013 tilatukena.

Tästä poiketen jäsenvaltioiden enemmistö soveltaa erilaisia pinta-alatuen malleja, joissa tuki ei yleensä ole sidottu historiallisiin tukioikeuksiin. Näillä tukioikeuksilla on silloin merkitystä vain tietyn jäsenvaltion tai alueen käytettävissä olevan tuen kokonaismäärän määrittämisessä.

Myös nykyisessä järjestelmässä eräät tuotantoon kokonaan tai osittain sidotut tuet voidaan säilyttää, ja jäsenvaltiot ovat käyttäneet tätä toimintavapautta eriasteisesti.

Julkisen tuen saamiseen osoitus siitä, että viljelijä noudattaa keskeisiä hyvää viljelykäytäntöä koskevia yhteisön tai kansallisia vaatimuksia (ns. täydentävät ehdot). Nämä vaatimukset kattavat ympäristön, terveyden ja eläinten kannalta hyväksyttävän maatalouden keskeiset näkökohdat.

Uudet jäsenvaltiot liitetään täysimääräisesti suorien tukien järjestelmään vuoteen 2013 mennessä (Romania ja Bulgaria vuoteen 2015 mennessä).

Niin sanottua toista pilaria, toisin sanoen maaseudun kehittämispolitiikkaa varten osoitettiin lisämäärärahoja siirtotoimenpiteillä (mukauttaminen korkeintaan 5 prosenttia). Toisen pilarin kokonaistalousarvio jäi jälkeen Euroopan parlamentin vaatimasta tasosta; näyttää itse asiassa siltä, että juuri jäsenvaltioilla, joilla on suuri maaseudun kehittämistoimenpiteiden tarve, on ongelmia yhteisrahoitusvarojen osoittamisessa.

Tärkeitä markkinajärjestelyjä, kuten sokerin, banaanien, hedelmien ja vihannesten sekä viinin markkinajärjestelyjä, on vuodesta 2004 lähtien uudistettu (tai niitä uudistetaan) samoin tavoittein. Maidon markkinajärjestely, jonka tärkein väline on maitokiintiö, jätettiin pääosin ennalleen, mutta se päättyy vuonna 2015.

YMP:n menot ovat siksi tänä vuonna selvästi alkuperäistä talousarviolähtökohtaa pienemmät, koska markkinoiden tukitoimia, kuten interventiota tai jäljelle jääviä vientitukia ei maataloustuotteiden hintakehityksen vuoksi käytetä.

Siten on kyseessä yhteisön perustamisen jälkeen ensimmäinen kerta, jolloin maatalouteen käytettävä talousarvio ei enää ole EU:n talousarvion suurin erä. Rahoituskurin ja maatalouteen käytettävän talousarvion vähäisen kasvun vuoksi maatalouden suhteellinen osuus yhteisön menoista laskee edelleen ja suorien tukien suhteellinen osuus viljelijää kohti laskee 10–20 prosenttia (tuen mukauttaminen mukaan luettuna).

Komissio on nyt antanut tiedonannon, jossa se ehdottaa keskeisesti vuoden 2003 uudistuksella aloitetun linjan jatkamista. Tällä niin sanotulla terveystarkastuksella komissio reagoi valtion- ja hallitustenpäämiesten joulukuussa 2005 antamaan kehotukseen analysoida EU:n kaikki menot, erityisesti maatalousmenot. YMP:n kokonaismenot eivät tosin ole nyt käsiteltävänä olevan tiedonannon kohteena, vaan ne kuuluvat samanaikaisesti meneillään olevan talousarvion "terveystarkastuksen" yhteyteen.

Komission ehdotuksen kulmakivet ovat:

·   tukea ei jatkossakaan sidota tuotantoon

·   nopeutetaan siirtymistä pinta-alaan sidottuun kiinteään suoraan tukeen

·   pienimuotoiset tuotantoon sidotut toimenpiteet poistetaan tai sisällytetään tuotannosta irrotettujen suorien tukien järjestelmään

·   tukien mukauttamista jatketaan

·   suoria tukia vähennetään asteittain, ja tukien vähimmäismääriä nostetaan

·   sitoudutaan luopumaan maitokiintiöstä ja valmistaudutaan ns. pehmeään laskuun.

Arviointi

Esittelijä pitää tavoitteena monimuotoista ja alueellisesti kattavaa maataloutta.

Esittelijä on tyytyväinen tähän saakka toteutettuihin uudistuksiin ja katsoo, että markkinoiden avaamista ja YMP:n yksinkertaistamista vuoteen 2013 mennessä on joudutettava.

Esittelijä katsoo, että EU tarvitsee tulevaisuudessakin yhteistä maatalouspolitiikkaa ja että yhteisen maatalouspolitiikan on tarjottava riittävä välineistö, jolla se voi vahvistaa maataloussektorin tärkeitä avainaloja, tulla avuksi sato-, ympäristö- ja eläintautitautikriiseissä, varjella alueellista yhtenäisyyttä ja kehittää maaseutua kokonaisuutena Lissabonin tavoitteiden mukaisesti.

Komission lähtökohta, jonka mukaan vuoden 2003 uudistukset on vietävä loppuun ennen kuin YMP:n tai maksujärjestelmien käänteentekevästä uudistuksesta keskustellaan, on kannatettava. Esittelijä ei kannata ajatusta, että tukien rakennetta muutettaisiin nyt radikaalisti. Nykyisten suorien tukien – jotka ovat tulotukia mutta joilla on monia muita tavoitteita – tarkoituksena on ennen kaikkea helpottaa maanviljelijöiden siirtymistä vanhasta järjestelmästä uuteen, selvästi markkinasuuntautuneempaan rakenteeseen. Näin ollen ei näytä järkevältä ryhtyä tarkistamaan yksittäisten tukien tasoa tai kokonaisbudjetin suuruutta joka kerta, kun maataloustuotteiden hinnat heilahtavat ylöspäin. Vuoden 2003 uudistuksia ei ole saatettu vielä lähimainkaan loppuun, ja Euroopan olosuhteita ei voi vielä edes alustavasti verrata keskenään.

Vuoden 2013 jälkeen sekä suorien tukien järjestelmä että maaseudun kehittämispolitiikka on todennäköisesti uudistettava perusteellisesti. Uudistuksen on rakennuttava siirtymävaiheen kokemuksille. Sitä edeltävä aika olisi käytettävä tähänastisilla uudistuksilla saavutetun menestyksen lujittamiseen eikä hyödyttömiin finanssikeskusteluihin. Viljelijät tarvitsevat tässä murroksen ja uudelleensuuntautumisen vaiheessa sekä maailmanmarkkinoiden voimakkaiden hintaheilahtelujen tilanteessa epävarmuuden sijasta ennen kaikkea investointivarmuutta ja tiedon siitä, mihin he voivat luottaa. Siksi valtion- ja hallitustenpäämiesten lupauksesta olla koskematta markkinatoimenpiteiden kokonaismenoihin vuoteen 2013 mennessä on pidettävä kiinni.

Tukien irrottaminen tuotannosta/Tuotantosidonnaisten tukien poistaminen/Täydentävät ehdot

Suorat tuet ovat vielä nykyisin osittain tuotantosidonnaisia, ja jäsenvaltioissa, jotka soveltavat tilamallia, ne lasketaan historiallisten viitemäärien perusteella.

Esittelijä tukee komissiota siinä, että niin pian kuin mahdollista – mieluiten vuoteen 2013 mennessä – olisi päästävä kansallisella tai alueellisella tasolla yhtenäiseen pinta-alatukeen. Tähänastinen järjestelmä on heikosti perusteltavissa kansalaisille, ja lisäksi jäsenvaltioiden enemmistö on jo joka tapauksessa päättänyt siirtyä pinta-alatukiin ja irrottautua historiallisista tuista. Lisäksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus vuoden 2006 menoista osoittaa, että yhtenäisten pinta-alatukien hallinto on selvästi vähemmän työläs ja virheille altis kuin tilamallin. Lisäksi historiallisessa mallissa pysyminen vaikeuttaisi huomattavasti vuoden 2013 jälkeen tehtäviä jatkouudistuksia.

Esittelijä kannattaa periaatteessa tukien irrottamista tuotannosta myös jatkossa, erityisesti kasvintuotannon alalla, koska tämä edistää maatalouspolitiikan selkeyttämistä ja koska kielteisiä seurauksia, kuten alueellisesti tai ympäristön kannalta tärkeistä kasvilajeista luopumista ei ole esiintynyt.

Esittelijä toteaa, että jäsenvaltioissa, jotka ovat päätyneet kansallisiin tai alueellistettuihin yhtenäisiin pinta-alatukiin, on nähtävissä suorien tukien uudelleenjako laajaperäisen kotieläintalouden hyväksi.

Kotieläintaloutta on kuitenkin käsiteltävä erikseen. Se on erittäin kriisialtista, kuten viljan ajankohtainen hintakehitys ja sen myös rehun osalta syntyneet ongelmat osoittavat. Lisäksi juuri kotieläintalouden ja eläinten terveyden alalla eurooppalaiset vaatimukset ovat selvästi tiukemmat kuin muualla maailmassa, ja eurooppalaisten tuottajien on vaikeaa siirtää näihin seikkoihin liittyviä lisäkustannuksia markkinoille. Tämä ei voi olla pysyvä tilanne. Se johtaa jo nyt eläinkantojen jatkuvaan vähenemiseen.

Lisäksi kotieläintalous on suhteellisen työvoimavaltaista, ja monilla alueilla sillä on suuri merkitys alueellisen kehityksen kannalta tai tärkeiden luontoalueiden säilyttämisessä. Tuotantosidonnaiset tuet voivat olla yksi keino ratkaista näitä kriisejä. Siksi esittelijä ei kannata nykyisten tuotantosidonnaisten tukien pakollista poistamista. Samalla esittelijä katsoo, että varat, jotka vapautuvat 69 artiklan uudistamisen myötä, tulee käyttää alue- ja ympäristöpoliittisesti tärkeiden tuotannonalojen ja nimenomaan kotieläintalouden säilyttämiseen.

Lisäksi esittelijä katsoo, että tähänastiset ehdotukset eivät pitkällä aikavälillä riitä turvaamaan kotieläintaloutta Euroopassa. Siksi hän odottaa, että komissio vuoden 2013 jälkeiseen rahoituskauteen valmistautuessaan tekee kattavan analyysin kotieläintalouden tilanteesta Euroopassa ja esittää uusia ehdotuksia siitä, miten tämä Euroopan kannalta keskeinen ala voidaan turvata.

Esittelijä kannattaa myös työläästi hallinnoitavien pienten tuotantosidonnaisten tukien sisällyttämistä tuotannosta irrotettujen suorien tukien järjestelmään (kuivarehu, pellava, hamppu, perunatärkkelys) ja kesannointivelvoitteen poistamista. Kesannointivelvoite ei ole enää järkevä tuotantomääriä ohjaavana väline tuotannosta irrotettujen, laajasti markkinasuuntautuneiden tukien järjestelmässä. Ympäristöhyödyt ovat pikemminkin vähäisiä, ja ne voidaan toteuttaa paremmin kansallisilla säännöksillä tai mahdollisesti muuttamalla maatalouden tai ympäristön hyvän tilan säilyttämistä koskevan asetuksen 1782/2003 liitettä IV.

Myös energiakasvituki on järjestelmänvastainen. Kuten tuen mittava käyttö tänä vuonna osoittaa, energiakasveista ei ole pulaa, ja voimakkaan kysynnän ja nykyisten hintojen vuoksi niitä viljellään joka tapauksessa, joten niiden viljelyyn tarvita lisätukea. Vapautuvat varat voitaisiin käyttää 69 artiklan mukaisiin tukitoimenpiteisiin ja erityisesti maitotuotealan siirtymätoimenpiteisiin.

Parlamentti on vasta hiljattain ilmaissut kantansa täydentäviin ehtoihin, jotka ovat suorien tukien järjestelmän olennainen osa elleivät peräti niiden varsinainen oikeutus. Vaatimusten kasvattamista saa tapahtua vain, jos rasitteet ovat selviä (Impact-Assessment) ja sitä vastaan luovutaan mahdollisista muista vaatimuksista. Komission on esitettävä mahdollisten uusien vaatimusten kustannukset numeerisesti lainsäädäntöehdotuksen antamiseen mennessä. Muussa tapauksessa lisääntyvät vaatimukset alenevien tukien aikoina ovat tuskin oikeutettuja.

Vasta siirtyminen yhtenäiseen tai yhtenäisempään pinta-alatukeen osoittaa, että YMP:n tuet jakautuvat alueellisesti hyvin eri tavalla (tämä koskee osittain myös toista pilaria). Esittelijä katsoo, että ongelma on ratkaistava keskipitkällä aikavälillä. Tarvitaan kuitenkin vielä perusteellisempia tutkimuksia ja eritasoisten maksujen syiden ja oikeutusten tarkastelua. Komission olisi esitettävä asiasta kertomus hyvissä ajoin ennen vuotta 2013. Erot voitaisiin mahdollisesti poistaa suuntaamalla maksut selvemmin yleishyödyllisten palvelujen tuottamiseen.

Markkinainstrumentit/Riskeihin varautuminen

Esittelijä katsoo, että kun otetaan huomioon voimistuvat ilmastolliset vaihtelut, uudet eläintaudit ja niiden yhä nopeampi leviäminen sekä Euroopan maatalouden avautuminen maailmanmarkkinoille, satoihin liittyvät, tuloihin kohdistuvat ja eläintaudeista johtuvat kriisit lisääntyvät tulevaisuudessa jatkuvasti. Tarvitaan ehdottomasti täydentävää turvaverkkoa.

Tähänastiset välineet eivät siten riitä tai ne on korvattava uusilla järjestelmillä. Olisi ajateltavissa, että otettaisiin käyttöön esimerkiksi useat riskit kattavia vakuutuksia tai rahastoratkaisuja. Tämänkaltaiset järjestelmät vaativat ehdottomasti julkista yhteisrahoitusta, ja se on myös käytäntönä kaikilla keskeisillä kauppakumppaneilla maailmanmarkkinoilla.

Nyt on otettava ensimmäinen askel. Tällöin on pidettävä mielessä, että riskit Euroopassa jakaantuvat alasta riippuen hyvin eri tavoin, ja jonkin tietyn ratkaisun hyväksyminen riippuu hyvin paljon maatalouden rakenteesta ja viljelijöiden kokemuksista yksittäisillä seuduilla. Siksi aluksi olisi toimittava alueellisen ja paikallisen tason ratkaisujen avulla. Tarvittavat varat olisi osoitettava ensimmäisestä pilarista. Ensimmäinen pilari eli markkinajärjestelytoimien pilari näyttäisi toista pilaria paremmalta.

Kun jaetaan uudelleen enintään 2 prosenttia suorien tukien määrärahoista, jäsenvaltioille olisi annettava mahdollisuus luoda omin päätöksin vastaavia riskinhallintajärjestelmiä.

Komission tiukkaa valvontaa kilpailun vääristymien varalta kylläkin tarvitaan. Siihen voitaisiin päästä esimerkiksi luomalla yhteiseen markkinajärjestelyyn yhteisön puitesäännöksiä. Komission ja jäsenvaltioiden olisi ehdottomasti tutkittava tuottajaryhmittymien tai toimialakohtaisten järjestöjen osallistumista tähän.

Esittelijän käsityksen mukaan tähänastisia järjestelmiä kuten interventiota tai varastointia ei tosin pidä kokonaan poistaa, mutta niiden toiminta on palautettava sellaiseksi, että ne toimivat todellisena turvaverkkona äärimmäisten suurissa hintaheilahteluissa eli epätavallisissa tilanteissa. Esittelijä tukee tältä osin komission ehdotuksia.

Tuet/Toinen pilari

Komissio ehdottaa suoriin tukiin seuraavia leikkauksia:

·   vähimmäismääriä nostetaan

·   tukia ryhdytään vähentämään portaittain voimakkaasti 100 000 euroa ylittävien tukien osalta

·   mukautusta jatketaan vuosittain 2 prosenttia vuosina 2010–2013 (kaikkiaan 8 prosenttia vuonna 2013).

Esittelijä vastustaa ehdotettuja leikkauksia niiden tässä muodossa.

Ehdotus voisi olla perusteltu, jos suorien tukien ainoana tavoitteena olisi talouksien tulojen lisääminen – vaikka silloin juuri pienimuotoisten tukien saajat vaikuttavat usein vähemmän tuen tarpeessa olevilta. Tukien tarkoituksenahan on kuitenkin ennen muuta viljelytoiminnan säilyttäminen, ja korkeiden eurooppalaisten standardien tasoittamiseen niitä myönnetään vähemmän. Voimakkaasti alenevien tukien olosuhteissa viimeksi mainittuja tavoitteita voidaan kuitenkaan tuskin enää saavuttaa.

Esittelijä torjuu aiotun tukien asteittaisen vähentämisen, joka koskettaisi ennen kaikkea tiloja ja alueita itäisessä Saksassa, Tšekissä, Slovakiassa, Iso-Britanniassa ja Espanjassa ja johtaisi itäisen Saksan joillain alueilla yhdessä muiden suunniteltujen leikkausten kanssa muun muassa tilanteeseen, jossa yli kolmasosa tuista jäisi pois. Ehdotettu tukien asteittainen vähentäminen johtaisi joka tapauksessa taloudellisesti järjettömiin tilojen rakenteellisiin uudelleenjärjestelyihin tai syrjäisten viljelysmaiden autioitumiseen juuri heikommassa asemassa olevilla alueilla; maatalouspoliittista hyötyä niistä ei ole.

Tähän mennessä ei ole esitetty arviota, millaisia vaikutuksia leikkauksilla on yksittäisten tilojen, alueellisten työmarkkinoiden tai kokonaisten alueiden kannalta, eikä myöskään maatalousekonomisia perusteluja. Voidaan odottaa, että puhtaasti maatalousekonomisesti tarkasteltuna tukien asteittainen vähentäminen ehdotetussa muodossa vaikuttaisi yksinomaan negatiivisesti, koska se saattaa lähinnä vahvat tilat huonompaan asemaan. Jyrkkä tukien vähentäminen, joka lisäksi jättää huomiotta eräiden alueiden erityisrakenteet, työllisten määrän, omistajarakenteen tai alueelliset erityispiirteet, ei ole hyväksyttävissä.

Tästä huolimatta esittelijä jakaa käsityksen, että tietyssä määrin voidaan lähteä siitä, että suuremmat tilat työskentelevät tehokkaammin ja tarvitsevat siksi vähemmän apua. Samalla esittelijä on yhtä mieltä siitä, että toisen pilarin rahoitus ei ole riittävä. Koska muita rahoituslähteitä ei ole käytettävissä, esittelijä ehdottaa järkevää uudelleenjakoa, jossa käytettäisiin progressiivisen mukauttamisen mallia.

Tällöin tuki mukautettaisiin seuraavasti:

10 000–100 000 euroa            –         1 prosentti (koko ajanjaksona 2009–2013)

100 000–200 000 euroa          –         2 prosenttia (koko ajanjaksona 2009–2013)

200 000–300 000 euroa          –         3 prosenttia (koko ajanjaksona 2009–2013)

yli 300 000 euroa                   –         4 prosenttia (koko ajanjaksona 2009–2013)

Tämä vaikutuksiltaan maltillinen progressiivinen suorien tukien leikkaus vaikuttaa ilman jatkotutkimustakin kohtuulliselta ja asianmukaiselta. Se ei johda rakenteiden murtumisiin tai olemassa olevien, hyvin toimivien tilojen hektisiin uudelleenjärjestelyihin. Asettamalla 10 000 euron alaraja vähennetään keskisuuriin perheyrityksiin kohdistuvaa rasitetta. Lisäksi rahoitusvaikutus toisen pilarin suhteen suotuisa, koska mukauttaminen alkaa jo vuonna 2009, ja toisin kuin komission asteittaista vähentämistä koskevassa ehdotuksessa, se koskee – laajuudeltaan kuitenkin hyvin vaatimattomana – myös 10 000 ja 100 000 euron välillä olevia tiloja.

Sitä perustavanlaatuista heikkoutta, että mukauttamisella ja tukien asteittaisella vähentämisellä saavutetaan suurin uudelleenjakovaikutus toisen pilarin hyväksi alueilla, joilla rakenteellisesti on suurehkoja maatiloja – ja siten jäsenvaltioissa, jotka eivät yleensä ole lainkaan huonoimmassa asemassa – tämäkään ehdotus ei pysty poistamaan. Toisaalta on otettava huomioon, että yli 50 prosenttia tukien asteittaisesta vähentämisestä syntyvistä määrärahoista saataisiin itäisestä Saksasta, joten alueellinen epätasapaino kärjistyisi entisestään suuresti.

Uudelleenjaosta saadut varat olisi käytettävä ensisijaisesti alueilla, joilla ne syntyvät, ja ne olisi käytettävä riskeihin varautumiseen, tärkeiden maatalouden alojen ja erityisesti maitomarkkinoiden vahvistamiseen ja rakenneuudistuksiin, maaseudun ympäristötoimenpiteisiin (mihin sisältyy ilmastonmuutokseen sopeutuminen), eläintensuojeluun ja eläinten terveyden edistämiseen tai uuden tieteellisen tiedon, esimerkiksi bioenergian alalta saadun tiedon, käyttöönottoon maataloudessa.

Esittelijä korostaa vielä, että suurimpiin tuensaajiin ei kuulu vain kuningashuoneita vaan myös ympäristöjärjestöjä. Koko keskustelu osoittaa, että tulevaisuudessa, toisin sanoen vuoden 2013 jälkeen, suorat tuet olisi sidottava voimakkaammin konkreettisiin suorituksiin tai tiettyihin maanviljelijöiden erityisrasitteisiin. Silloin keskustelu tukien suuruudesta käy tarpeettomaksi.

Maitoala

Esittelijä ei pidä maitokiintiöiden jatkamista vuoden 2015 jälkeen hyväksyttävänä. Nyt tarvitaan selvä signaali kiintiöistä luopumisesta. Esittelijä lähtee tässä siitä, että tuotantokustannusten noususta huolimatta maitotilallisten tulot vakiintuvat ja että maitotuotteiden kysyntä pysyy tulevaisuudessakin suurena.

Siksi on sitäkin tärkeämpää luoda nyt perusta sille, että Euroopassa voidaan jatkossakin tuottaa maitoa, ja tehdä järjestelmän muuttuminen asianomaisille maille ja alueille helpommaksi luomalla sitä varten asianmukaisia toimenpidekokonaisuuksia.

Ratkaisevia näkökohtia tässä ovat maidontuotannon turvaaminen tietyillä alueilla, joilla ei ole vaihtoehtoja maitotaloudelle ja joilla maitotalous on leimallista historialliselle maisemakuvalle. Yhdessä maidontuotannon turvaamisen kanssa on vahvistettava alaa kokonaisuutena eli on vahvistettava koko tuotantoketjua aina valmiiden tuotteiden markkinointiin saakka, koska se on erittäin tärkeää perinteisenä jalostuspaikkana toimivalle Euroopalle (esimerkkinä mainittakoon juusto).

Esittelijä katsoo, että juuri 69 artiklan muuttaminen antaa mahdollisuuden kehittää ensimmäisen pilarin puitteissa uusia kokonaisvaltaisia ja alueiden tarpeisiin mukautettuja ratkaisuja.

Koska eräillä Euroopan alueilla ei käytännössä ole vaihtoehtoa lypsykarjataloudelle ja koska maidontuotanto on kuitenkin maisemanhoidollisista ja aluepoliittisista syistä ehdottomasti säilytettävä, näitä alueita mutta myös koko alaa varten on valmisteltava erityisiä tukitoimia. Ne voivat koostua erityisistä lisätuista, tuotantoon sidotuista tai tuotannosta irrotetuista palkkioista tai alakohtaisista rakenneuudistustoimenpiteistä ja ne voitaisiin rahoittaa tarkistettavan 69 artiklan kautta tai toisesta pilarista. Lisäksi voitaisiin ottaa käyttöön varoja, joita saadaan energiakasvituen poistamisesta, ylimääräisestä tuotantomaksusta tai maidon markkinajärjestelyssä tähän asti muihin tarkoituksiin käytettyjen määrärahojen käyttämättä jäämisestä.

Pehmeän laskun eräs näkökohta voisi olla kiintiöoikeuksien arvon asteittainen ja markkinatilanteesta riippuva vähentäminen. Olisi tarkasteltava, voitaisiinko kiintiöiden jälkikäteisellä tasaamisella yhteisön laajuisesti, mikä mahdollistaisi nykyisten kiintiöiden huomattavasti paremman hyödyntämisen, korvata kiintiöiden lisääminen kokonaan tai ainakin osittain.

Koska eräillä Euroopan alueilla maidontuotannolle ei käytännössä ole vaihtoehtoa ja koska maidontuotanto on kuitenkin maisemanhoidollisista ja aluepoliittisista syistä ehdottomasti säilytettävä, näitä alueita mutta myös koko alaa varten on valmisteltava erityisiä tukitoimia. Ne voivat koostua erityisistä tuotantoon sidotuista tai tuotannosta irrotetuista palkkioista tai alakohtaisista rakenneuudistustoimenpiteistä ja ne voitaisiin rahoittaa uudistettavan 69 artiklan kautta tai toisesta pilarista. Lisäksi voitaisiin ottaa käyttöön energiakasvituen poistamisesta saatavia varoja, ylimääräisestä tuotantomaksusta ja/tai tukien mukauttamisesta saatavia tuloja.

Muut asiat

Esittelijä on tehnyt toisen pilarin toimenpidepaketin edelleenkehittämiseksi joitakin ehdotuksia, joita ei ole tarpeen selostaa enempää (laadukkaan tuotannon tukeminen, markkinoillepääsyn parantaminen, sopeutuminen ilmastonmuutokseen, voimakkaampi kytkentä Lissabonin tavoitteisiin).

Lisäksi esittelijä odottaa komissiolta vuoden 2013 jälkeisen tukikauden valmistelemiseksi kattavaa analyysia ja arviota nykyisistä ja mahdollisista tulevista toimenpiteistä, niin että YMP:n välineistön osumatarkkuutta voitaisiin entisestään parantaa.

69 artiklan muuttamisella saadaan monia mahdollisuuksia tulevan politiikan valmisteluun. Siksi esittelijä ehdottaa myös tähän osoitettavien määrärahojen lisäämistä 5 prosentilla komission ehdotukseen verrattuna, jotta voidaan kerätä kokemuksia ensimmäisen pilarin alueellisista, ympäristönsuojelullisista ja alakohtaisista tukivälineistä; kokemuksista on sitten tehtävä analyysi vuoden 2013 jälkeisten uudistusten valmistelemiseksi.


VÄHEMMISTÖÖN JÄÄNYT MIELIPIDE

Ilda Figueiredo, Diamanto Manolakou ja Vincenzo Aita

YMP ei täytä edes kuluttajien tarpeita – elintarvikkeiden hinnat nousevat jatkuvasti – puhumattakaan niiden perheviljelmien ja pk-yritysten tarpeista, joiden on pakko luopua tuotannostaan.

Vuoden 2003 uudistus pahensi tilanteen. Sokerin, hedelmä- ja vihannesalan, tupakka- ja viinialan yhteiset markkinajärjestelyt osoittavat, että YMP suosii suuryrityksiä pientilojen kustannuksella, tehoviljelyä laajaperäisen viljelyn kustannuksella, maa-omaisuuden keskittymistä, monopoliasemaan pyrkivien yritysten valta-asemaa maataloustuotteiden tuotannossa ja kaupan pitämisessä.

Komissio pitäytyy seuraamaan väärää suuntaa irrottamalla tuet tuotannosta ja työllisyydestä ja vähentämällä YMP:hen tarkoitettuja tukia. Komissio jatkaa monikansallisia elintarvikealan yrityksiä ja suurtilallisia tukevaa politiikkaa. Tärkeiden tukien vähentämistä koskevalle ehdotukselle ei ole perusteita, eikä se tuota todellisia tuloksia. Sitä paitsi ehdotusta ollaan toteuttamassa väärällä tavalla ilman mitään kriteereitä.

Pidämme välttämättömänä edistää välittömiä toimia pienten ja keskisuurten tilojen toimeentulon tukemiseksi erityisesti epäsuotuisilla alueilla mahdollisimman vahvan tukien ja tuotannon välisen siteen varmistamisen avulla.

Toimien on perustuttava seuraaviin kriteereihin: jäsenvaltioiden elintarvikeomavaraisuuden varmistaminen, terveellisten ja turvallisten elintarvikkeiden riittävän ja kohtuuhintaisen saannin varmistaminen, ympäristön ja luonnonympäristön kunnioittaminen, väestön pitäminen maaseudulla tarjoamalla sille ihmisarvoiset elinolot.


ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan LAUSUNTO  (31.1.2008)

maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle

YMP:n "terveystarkastuksesta"

(2007/2195(INI))

Valmistelija: Kathalijne Maria Buitenweg

EHDOTUKSET

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1.   korostaa menestyvän maatalousalan ja elinkelpoisen maaseudun merkitystä EU:ssa sekä taloudellisista syistä että maiseman säilyttämisen ja elintarviketurvallisuuden takia;

2.   pitää myönteisenä komission aikomusta vastata ilmastonmuutosta koskevaan haasteeseen ja muuttaa maatalouspolitiikkaansa sen mukaisesti tukemalla tehottomampia viljelymenetelmiä kasvihuonepäästöjen näkymien parantamiseksi maatalousalalla ja korostaa tarvetta suojella ympäristöä ja elvyttää ekosysteemejä;

3.   katsoo, että on tarpeen kehittää kestävää ja monitoimista maataloutta ja rohkaista maanviljelijöitä käyttämään ympäristön kannalta kestäviä maatalouteen liittyviä menettelyjä (erityisesti säilyttävä ja orgaaninen viljely);

4.   korostaa, että maataloudelle myönnettävä julkinen rahoitus on kytkettävä ympäristöä, luontoa ja eläinten hyvinvointia koskeviin tuloksiin ja että sen ehdoksi on asetettava keskeisen ympäristölainsäädännön ja eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön noudattaminen (täydentävät ehdot); pyytää komissiolta, ettei se heikentäisi nykyisiä täydentäviä ehtoja koskevia säännöksiä ns. yksinkertaistamista koskevilla toimenpiteillään ja että se tutkisi, ovatko nämä vaatimukset tehokkaita ja samalla kehottaa komissiota hylkäämään tarpeettomat hallinnolliset vaatimukset ja taakat; katsoo, että täydentävien ehtojen järjestelmään pitäisi sisällyttää vedenkäyttöä ja -hallintaa, vedenlaatua ja kasvihuonekaasupäästöjä koskevia ylimääräisiä säännöksiä;

5.   pitää valitettavana, että komissio menetti tilaisuuden puuttua laajemmin ongelmiin, jotka liittyvät EU:n normeja rikkovan ruoan- ja rehuntuonnin kasvuun ja jotka uhkaavat siis vaarantaa EU:n saavutukset ympäristön, eläinten hyvinvoinnin sekä julkisen tuen saamiselle asetettujen sosiaalisten ehtojen alalla; kehottaa komissiota ehdottamaan toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi niin pian kuin mahdollista ja yhteisön ympäristö- ja terveydenhuoltolainsäädännön noudattamisen varmistamiseksi;

6.   korostaa maataloustoiminnan sekä veden laadun ja määrän välistä tiivistä yhteyttä ja sitä, että maatalouden aiheuttamia paineita vesiympäristöön on hallittava kestävällä tavalla; katsoo, että ympäristölainsäädäntöä yhdessä saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa olisi pidettävä pääperiaatteena vesivarojen kestävän hoidon ja ympäristötavoitteiden tehokkaan saavuttamisen kannalta;

7.   huomauttaa, että nykyisellä ohjelmakaudella 2007–2013 maaseudun kehittämisellä (ja sen EMOTR-rahoitusvälineellä) on YMP:n toisena pilarina tärkeä alueellinen vaikutus; kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuuksia johdonmukaisempaan toimeenpanoon suhteessa alueellisiin toimintaohjelmiin (rakennerahastot) integroidun lähestymistavan aikaansaamiseksi aloilla, joilla synergiaan voidaan päästä;

8.   huomauttaa, että sen lisäksi, että maatalous vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen ja myös luo ja uhkaa sitä; katsoo, että tarvitaan maailmanlaajuisia, paikallisia ja EU:n toimia niiden arvokkaiden ekosysteemipalvelujen suojelemiseksi, joita luonnon monimuotoisuus tarjoaa, nimittäin ilman ja veden puhdistus, kasvien pölytys ja suojautuminen eroosiolta;

9.   katsoo, että suoran tuen irrottaminen maataloustuotannosta voi auttaa pitkällä aikavälillä vähentämään EU:n maatalouden haittavaikutuksia ympäristöön, kunhan tämän lisäksi tuetaan tehokkaammin kestäviä käytäntöjä maaseudun kehittämisen alalla;

10. kehottaa komissiota esittämään johdonmukaisia ehdotuksia, joilla edistetään kestävää koko biomassan hyödyntävää energiantuotantoa energiakasveista, mukaan luettuna kestävien biopolttoaineiden sertifiointijärjestelmä ja tällaisten polttoaineiden tuotantoa koskevat vähimmäisvaatimukset, ja kiinnittämään asianmukaista huomiota toisen sukupolven biopolttoaineiden tarjoamiin mahdollisuuksiin, joissa hyödynnetään maatalouden jäännöstuotteita kuten lantaa;

11. kehottaa komissiota rajoittamaan biopolttoaineiden edistämistä, koska usean sellaisen polttoaineen ympäristöön liittyvät hyödyt ovat vähintäänkin kyseenalaisia ja koska biopolttoaineiden tuotannon kasvu EU:ssa saattaisi johtaa elintarvikkeiden hintojen kasvuun ja elintarvikepulaan;

12. kehottaa nostamaan mukautusastetta ja määrittelemään hyväksytyt alenevat tilatuet, mukaan luettuna ekologiset ja sosiaaliset mukautusperusteet; kehottaa komissiota varaamaan enemmän määrärahoja kestävämpään maatalouteen tähtääviin tuotantomenetelmiin ja maaseudun kehittämistoimiin; on kuitenkin huolissaan nykysuuntauksesta, jonka mukaan jäsenvaltiot keskittyvät maaseudun kehittämisohjelmissaan tiloihin kohdistuviin investointeihin; katsoo, että maaseudun kehittämiseen osoitettuja varoja pitäisi käyttää enimmäkseen maataloutta ja ympäristöä koskeviin hankkeisiin, eläinten hyvinvointia koskeviin toimiin, Leader-tyyppisiin toimenpiteisiin sekä muihin kokonaisvaltaisempiin keinoihin, joilla pyritään kestävään maaseututalouteen;

13. on huolissaan siitä, että kesannointipakon poistaminen vähentää luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja maisemansuojelutarkoituksiin sopivia viljelyalueita; kehottaa komissiota antamaan säädösehdotuksen luonnollisten elinympäristöjen perustamisesta tai ylläpitämisestä sekä ehdottamaan kattavia ja kestäviä käytäntöjä, joilla edistetään luonnon monimuotoisuutta erityisesti tuottavimmilla viljelyalueilla;

14. kehottaa komissiota esittämään johdonmukaisia ehdotuksia kestävän viljelytoiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi erityisesti epäsuotuisilla alueilla ja luonnonhaitoista kärsivillä alueilla, sillä ne ovat ratkaisevan tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelemisen kannalta;

15. kehottaa komissiota vauhdittamaan tutkimustoimia ja teknologian siirtotoimia erityisesti ympäristön ja ekosysteemin kannalta ystävällisempien tuotantomenetelmien edistämiseksi kestävän maatalouden hyväksi;

16. korostaa, kuinka tärkeää monivuotinen laidunmaa on maatalouden monimuotoisuuden suojelun kannalta, ja kehottaa komissiota korjaamaan puutteet toimista, joilla se ehkäisee laidunmaan ja metsien ottamista kasvintuotantokäyttöön;

17. kiinnittää huomion niihin onnistuneisiin hankkeisiin EU:ssa, joissa maanviljelijöiden, ympäristöryhmittymien ja viranomaisten yhteistyö paikallisella ja alueellisella tasolla on onnistunut vähentämään maatalouden ympäristövaikutuksia.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

29.1.2008

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

49

1

1

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Adamos Adamou, Georgs Andrejevs, Margrete Auken, Pilar Ayuso, Johannes Blokland, Frieda Brepoels, Hiltrud Breyer, Dorette Corbey, Magor Imre Csibi, Avril Doyle, Mojca Drčar Murko, Anne Ferreira, Karl-Heinz Florenz, Matthias Groote, Satu Hassi, Gyula Hegyi, Jens Holm, Caroline Jackson, Dan Jørgensen, Christa Klaß, Eija-Riitta Korhola, Urszula Krupa, Linda McAvan, Roberto Musacchio, Riitta Myller, Péter Olajos, Miroslav Ouzký, Vladko Todorov Panayotov, Vittorio Prodi, Frédérique Ries, Guido Sacconi, Daciana Octavia Sârbu, Karin Scheele, Carl Schlyter, Kathy Sinnott, María Sornosa Martínez, Antonios Trakatellis, Evangelia Tzampazi, Thomas Ulmer, Marcello Vernola, Anders Wijkman, Glenis Willmott

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Iles Braghetto, Kathalijne Maria Buitenweg, Niels Busk, Antonio De Blasio, Duarte Freitas, Johannes Lebech, Miroslav Mikolášik, Lambert van Nistelrooij, Bart Staes

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)

 


VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

26.2.2008

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

33

6

3

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Vincenzo Aita, Peter Baco, Bernadette Bourzai, Niels Busk, Luis Manuel Capoulas Santos, Giuseppe Castiglione, Giovanna Corda, Joseph Daul, Albert Deß, Gintaras Didžiokas, Michl Ebner, Carmen Fraga Estévez, Ioannis Gklavakis, Lutz Goepel, Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf, Esther Herranz García, Lily Jacobs, Elisabeth Jeggle, Heinz Kindermann, Vincenzo Lavarra, Stéphane Le Foll, Diamanto Manolakou, Véronique Mathieu, Mairead McGuinness, Rosa Miguélez Ramos, James Nicholson, Neil Parish, María Isabel Salinas García, Agnes Schierhuber, Czesław Adam Siekierski, Alyn Smith, Dimitar Stoyanov, Donato Tommaso Veraldi, Janusz Wojciechowski, Andrzej Tomasz Zapałowski

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Katerina Batzeli, Esther De Lange, Catherine Neris, Maria Petre, Zdzisław Zbigniew Podkański, Struan Stevenson, Kyösti Virrankoski

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö