MIETINTÖ vähittäisrahoituspalveluja yhtenäismarkkinoilla koskevasta vihreästä kirjasta

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PERUSTELUT

sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnaN LAUSUNTO (2.4.2008)

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

15.5.2008 - (2007/2287(INI))

Talous- ja raha-asioiden valiokunta
Esittelijä: Othmar Karas
Lausunnon valmistelija (*):
Olle Schmidt, sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta
(*) Yhteistyöhön osallistuvat valiokunnat - työjärjestyksen 47 artikla

Menettely : 2007/2287(INI)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A6-0187/2008

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A6-0187/2008

Keskustelut :

PV 04/06/2008 - 24
CRE 04/06/2008 - 24

Äänestykset :

PV 05/06/2008 - 6.21
CRE 05/06/2008 - 6.21
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P6_TA(2008)0261

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PERUSTELUT
sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnaN LAUSUNTO
VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

vähittäisrahoituspalveluja yhtenäismarkkinoilla koskevasta vihreästä kirjasta

(2007/2287(INI))

Euroopan parlamentti, joka

- ottaa huomioon komission vihreän kirjan vähittäisrahoituspalveluista yhtenäismarkkinoilla (KOM(2007) 226),

- ottaa huomioon komission tiedonannon asetuksen (EY) N:o 1/2003 17 artiklaan perustuvasta vähittäispankkitoiminnan alaa koskevasta tutkinnasta (loppuraportti) (KOM(2007) 33),

- ottaa huomioon komission tiedonannon asetuksen (EY) N:o 1/2003 17 artiklaan perustuvasta yritysvakuutusten alaa koskevasta tutkinnasta (loppukertomus) (KOM(2007) 556),

- ottaa huomioon komission tiedonannon "2000-luvun Euroopan yhtenäismarkkinat" (KOM(2007) 724) ja erityisesti siihen liitetyn sisäisen valmisteluasiakirjan aloitteista vähittäisrahoituspalveluiden alalla (SEK(2007) 1520),

- ottaa huomioon komission asetuksen (EY) N:o 358/2003, annettu 27 päivänä helmikuuta 2003, perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vakuutusalan sopimusten, päätösten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin[1],

- ottaa huomioon Euroopan parlamentin kannan, vahvistettu toisessa käsittelyssä 16. tammikuuta 2008, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta[2],

- ottaa huomioon Euroopan parlamentin 12. joulukuuta 2007 hyväksymän päätöslauselman Euroopan sopimusoikeudesta[3],

- ottaa huomioon Euroopan parlamentin 11. heinäkuuta 2007 hyväksymän päätöslauselman rahoituspalvelupolitiikkaa 2005–2010 koskevasta valkoisesta kirjasta[4],

- ottaa huomioon Euroopan parlamentin 4. heinäkuuta 2006 hyväksymän päätöslauselman rahoituspalvelualan jatkuvasta keskittymisestä[5],

- ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

– ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan lausunnon (A6‑0187/2008),

A. katsoo, että kansalaisten hyväksyntä Euroopan yhdentymiselle riippuu konkreettisista eduista, joita se heille tuo; katsoo, että tämän vuoksi kaikkien kansalaisten on päästävä nauttimaan oikeudenmukaisessa suhteessa yhtenäismarkkinoiden eduista,

B. ottaa huomioon, että vähittäispankkitoiminta on ratkaisevan tärkeässä asemassa rahapolitiikan ehtojen siirtämisessä markkinoille, erityisesti pk-yrityksille ja kuluttajille,

C. katsoo, että Lissabonin sopimuksen mukaan eurooppalainen järjestysmalli on kestävä sosiaalinen markkinatalous,

D. katsoo, että suuremmille yritysasiakkaille suunnattujen rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoiden yhdentyminen on edennyt viime vuosina ilahduttavan vauhdikkaasti, kun taas yksityisasiakkaiden ja pienten ja keskisuurten yritysten rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoissa on vielä kehittämisen varaa,

1. suhtautuu myönteisesti mainittuun komission vihreään kirjaan vähittäisrahoituspalvelujen, eli pankki-, vakuutus- ja eläketuotteiden yhtenäismarkkinoista sekä sen tavoitteisiin, nimittäin suuremman valinnanvaran ja alhaisempien hintojen kuluttajille tuottamiin konkreettisiin etuihin, kuluttajien luottamuksen vahvistamiseen sekä kuluttajien mahdollisuuksien parantamiseen;

Yleistä

2. toteaa, että yksityisasiakkaiden lisäksi myös pienet ja keskisuuret yritykset käyttävät vähemmän rajat ylittäviä rahoituspalveluja; korostaa tarvetta saattaa rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoiden edut myös pk-yritysten saataville; huomauttaa kuitenkin, että tämä ei tarkoita kuluttajansuojalainsäädännön laajentamista koskemaan pk-yrityksiä; tähdentää lisäksi, että kattavaan vähittäismyynnin strategiaan sisältyy lukuisia eri toimia, joista kuluttajansuojalainsäädännön antaminen on vain yksi;

3. arvioi, että etenkin kysyntäpuolella rahoituspalvelujen tuottaminen yksityisasiakkaille ja pk-yrityksille jää kieli- ja kulttuuritekijöiden sekä henkilökohtaisen kanssakäynnin suosimisen takia suurelta osin paikalliseksi toiminnaksi; tunnustaa samalla vähittäismarkkinoiden tarjontapuolen avaamisen tarjoamat mahdollisuudet; kannustaa siksi yksityisasiakkaita ja pienyrityksiä käyttämään hyväkseen rajat ylittävien rahoituspalveluiden tarjoamat kilpailua ja tarjontaa koskevat edut;

4. korostaa, että kuluttajille suunnattujen rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinat voidaan luoda ainoastaan sellaisten toimenpiteiden avulla, jotka tarjoavat turvalliset olosuhteet tasapainoisesti sekä kysyntä- että tarjontapuolelle, mukaan luettuna korvausehdot; pitää ratkaisevan tärkeänä, että tällaiset toimet toteutetaan muodossa, jolla avataan tietä uusille tuotteille, palveluille ja markkinatoimijoille;

5. korostaa, että on tutkittava ja määriteltävä puitteet ja kansalliset valtuudet kansallisten valvontaviranomaisten väliselle yhteistyölle käytännön ratkaisujen löytämiseksi rajat ylittävien vähittäisrahoitusta tarjoavien ryhmittymien valvonnalle lyhyessä ajassa; suhtautuu myönteisesti valvontakollegioihin, jotka käsittelevät usealla oikeudenkäyttöalueella toimivia finanssiryhmittymiä;

Sääntelyn parantaminen

6. tukee komissiota sen lähestymistavan noudattamisessa, että aloitteisiin ryhdytään ainoastaan silloin, kun perusteellisen kustannus-hyötyanalyysin avulla voidaan osoittaa kuluttajille koituvat konkreettiset edut ja perustelut ja aloitteista on tehty kunnolliset vaikutustutkimukset; yhtyy näkemykseen, jonka mukaan rajat ylittävä toiminta on olennaista kilpailun lisäämiseksi, mikä yleensä parantaa valinnanmahdollisuuksia, alentaa kustannuksia ja varmistaa dynaamisemman kehityksen;

7. muistuttaa, että kunnolliseen vaikutustutkimukseen on aina sisällyttävä myös yhtenä osatekijänä alkuperäisten markkinaolosuhteiden asianmukainen toteaminen; painottaa, että yhdentymisen ja tiettyjen markkinoiden kilpailun arviointiin sekä aloitteen vaikutusten selvittämiseen on yhden indikaattorin sijaan käytettävä mahdollisimman monipuolisia mittaustuloksia; kehottaa komissiota ottamaan huomioon markkinatarjonnan hinnan ja laajuuden lisäksi myös toiminnan laadun sekä sosiaaliset ja kulttuuriset puitteet;

8. toteaa, että tällä hetkellä käytettävissä olevista lainsäädännöllisistä lähestymistavoista kohdistettu täysimääräinen yhdenmukaistaminen, mikä tarkoittaa olennaisiksi katsottujen avaintekijöiden täydellistä yhdenmukaistamista, on sopivin menetelmä rajat ylittävän liiketoiminnan ja kuluttajansuojelun kehittämiseksi ja näin ollen vähittäismarkkinoiden yhdentämiseksi; katsoo, että niiltä osin kuin yhdenmukaistamista ei voida toteuttaa, olisi sovellettava eri kansallisten säännösten molemminpuolista tunnustamista;

9. on tietoinen siitä, että ajatusta 28. järjestelmästä, kuten yhteinen viitekehys, on esitetty mahdolliseksi uudeksi lähestymistavaksi yhteisön sääntelyyn, jotta rajat ylittävät käyttäjät voivat hyödyntää yleiseurooppalaisia rahoitustuotteita, jotka tarjoavat yhtenäisen ja korkean kuluttajansuojan tason; kehottaa komissiota esittämään aikataulun perusteellisen selvityksen tekemiseksi siitä, onko 28. järjestelmä toteuttamiskelpoinen, onko sille kysyntää rahoituspalvelualan ja kuluttajien keskuudessa ja voisiko se tuottaa myönteisiä tuloksia; korostaa, että 28. järjestelmä ei missään tapauksessa saisi muodostua esteeksi uusille palveluille ja tuotteille;

10. suhtautuu kriittisesti ajatukseen tuotteiden standardoimisesta lainsäädännön avulla, mikäli se haittaa tuotteiden monipuolistamisen tavoitetta; katsoo, että kilpailevien rahoitustuotteiden vertailtavuuden parantamiseksi on tarpeen edetä lainsäädännön, kuten tiedottamista ja toiminnan vakautta koskevien vaatimusten yhdenmukaistamisen tiellä;

11. katsoo, että rahoituspalvelualan itsesääntely voi joissakin tapauksissa osoittautua tarkoituksenmukaiseksi; korostaa, että etenkin näissä erityistapauksissa itsesääntelyä olisi kannustettava ja sen täytäntöönpanoa olisi seurattava huolellisesti; kehottaa rahoituspalvelualaa pyrkimään itsesääntelyn avulla mainitun vihreän kirjan tavoitteisiin ja siten vähentämään sitovien oikeudellisten välineiden tarvetta;

Lisätarjontaa ja alhaisempia hintoja kuluttajille ja pk-yrityksille

12. painottaa, että Euroopan laajuisen kilpailun ja rahoituspalvelujen rajat ylittävän tarjonnan aikaansaaminen on yksi yksityisasiakkaille ja pk-yrityksille suunnattujen rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoiden luomisen perusedellytyksistä; muistuttaa, että alhaisemmat hinnat, suuremmat valinnanmahdollisuudet ja parempi laatu ovat rahoitusalan palveluntarjoajien välisestä terveestä kilpailusta johtuvat pääasialliset seuraukset; painottaa, että pk-yrityksiä suosivat rahoituspalveludirektiivit tarjoavat etuja vain, mikäli vähittäisrahoitusalan palveluntarjoajien välillä on todellista kilpailua;

13. on tyytyväinen maksualan aloitteeseen luoda yhtenäinen euromaksualue, mutta korostaa, että tällaisen järjestelmän olisi johdettava entistä suurempaan avoimuuteen, erityisesti siirtomaksujen osalta;

14. muistuttaa komissiota, että tehokkaan kilpailun rahoituspalvelujen tarjoajien välillä takaa tasaveroisissa olosuhteissa kilpailevien markkinaosapuolten suuri määrä sekä asiakkaille olennaisten tietojen jatkuva virta; muistuttaa rahoituspalvelualan keskittymistä koskevasta päätöslauselmastaan, jossa se toteaa, että Euroopan pankkimarkkinoiden, joilla rahoituslaitokset kulloistenkin erilaisten liiketoimintatavoitteidensa perusteella voivat valita erilaisia yhtiömuotoja, pluralistinen rakenne merkitsee suurta etua Euroopan sosiaaliselle markkinataloudelle, kuluttajalle sekä rahoitusmarkkinoiden vakaudelle;

15. panee merkille keskinäisten vakuutusyhtiöiden tärkeän aseman EU:n vakuutusmarkkinoilla sekä sen, että niiden osuus vakuutusyhtiöistä on 68 prosenttia ja markkinaosuus on 25 prosenttia, ja ne palvelevat yli 230 miljoonaa EU:n kansalaista; korostaa, että nykyiset välineet liiketoiminnan kehittämiseksi sisämarkkinoilla eivät sovellu keskinäisten vakuutusyhtiöiden rakenteeseen;

16. muistuttaa, että säädös eurooppalaisesta keskinäisestä yhtiöstä antaisi keskinäisille vakuutusyhtiöille mahdollisuuden toimia tasapuolisilla toimintaedellytyksillä muiden vakuutusyhtiöiden kanssa, erityisesti rajat ylittävissä tapauksissa, mikä lisäisi vakuutustuotteiden tarjontaa; korostaa, että keskinäiset yhtiöt sekä niiden hallinto, johon niiden asiakkaat osallistuvat suoraan, lisäävät kuluttajien yleistä luottamusta EU:n rahoitusmarkkinoihin; uskoo, että hallinnon demokraattinen malli keskinäisissä yhtiöissä voi lisätä kuluttajien tietoa rahoitusmarkkinoista sekä heidän osallistumistaan niihin;

17. toteaa, että aitoa ja oikeudenmukaista kilpailua voi syntyä vain tasapuolisissa toimintaedellytyksissä; päättelee tästä, että jokaisen toimenpiteen yhteydessä on noudatettava periaatetta "samat riskit, samat säännöt"; muistuttaa kuitenkin, että rahoituspalvelualalla tuotteiden muodostumiseen vaikuttaa erityisen paljon sääntely-ympäristö ja että yhtenäinen "sama mitta kaikille" -periaate vähentäisi tuotteiden monipuolisuutta; korostaa näin ollen tuotetyyppiin perustuvan erilaistamisen merkitystä; on kuitenkin vakuuttunut siitä, että kilpaileviin sijoitustuotteisiin on sovellettava vertailukelpoisia avoimuutta ja tiedonantoa koskevia vaatimuksia, erityisesti myyntihetkellä; pahoittelee, että tähän mennessä monimutkaisia rahoitustuotteita koskevaa kysymystä ei ole käsitelty asianmukaisesti; kehottaa siksi komissiota puuttumaan perusteettomiin epäyhdenmukaisuuksiin ja muihin asianomaisen sääntelykehyksen puutteisiin;

18. kehottaa komissiota tekemään ehdotuksia verrannollisten vähittäistuotteiden jakelua ja järjestämistä koskevien sääntelyvaatimusten ja niitä koskevan tiedottamisen tehostamiseksi; on lisäksi sitä mieltä, että tällaisten ehdotusten pitää perustua rahoitusvälineiden markkinoista 21. huhtikuuta 2004 annetussa Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/39/EY[6] esitettyihin periaatteisiin, joita ovat esimerkiksi parasta sijoitusneuvontaa koskeva periaate tai "tunne asiakkaasi"-periaate;

19. pahoittelee, että rajat ylittäville rahoituspalvelujen tarjoajille aiheutuu suuria kustannuksia ja he joutuvat kärsimään oikeudellisesta epävarmuudesta erilaisten määräysten ja kansallisten valvontaviranomaisten erilaisten käytäntöjen takia; kehottaa Lamfalussy-komiteoita tehostamaan työtään eurooppalaisten normien yhtenäistämiseksi; puoltaa erityisesti sopimista ilmoitus- ja hyväksyntämenettelyissä käytettävistä yksinkertaisista ja käytännöllisistä yhtenäisistä lomakkeista;

20. katsoo, että Internet-palvelujen kehitys muuttaa mahdollisuuksia EU:n rahoitusmarkkinoilla ja tarjoaa mahdollisuuden siirtyä johtoasemaan vähittäismyyntipalveluiden kehittämisessä; kehottaa sekä komissiota että jäsenvaltioita edistämään edelleen verkkokauppaa ja sähköistä allekirjoitusta; kehottaa niitä lisäksi tarkastelemaan rahanpesudirektiiviä[7] siltä kannalta, hankaloittaako se etäpalveluja ja miten tilannetta voidaan parantaa;

21. tunnustaa rahoituspalvelujen väliportaan eli asiamiesten ja välittäjien suuren merkityksen rahoituspalvelujen välittämisessä yksityisasiakkaille ja pk-yrityksille muista jäsenvaltioista; kehottaa komissiota varmistamaan puitteet, jotka vahvistavat tätä toimialaa; toistaa, että tätä toimialaa säätelevän kehyksen on noudatettava "sama liiketoiminta, samat riskit, samat säännöt" -periaatetta ja vältettävä summittaisen "yksi koko sopii kaikille" -lähestymistavan soveltamista; korostaa, että välittäjiä koskevilla säännöksillä on varmistettava oikeusvarmuuden toteutuminen välittäjien ja asiamiesten osalta sekä kuluttajien suojeleminen esimerkiksi epäilyttäviltä myyntikäytännöiltä; korostaa lisäksi, että on annettava säännöksiä rahoituspalvelujen välittäjien koulutuksesta ja mainonnasta ja myyntineuvonnasta;

22. muistuttaa rahoitusalan koulutuksen merkityksestä täydennyksenä asianmukaiselle kuluttajansuojalle; kehottaa jäsenvaltioita ja sidosryhmiä toteuttamaan ja koordinoimaan toimia kansalaisten taloudellisen lukutaidon parantamiseksi – mukaan luettuna lapset, nuoret, työikäiset ja eläkeläiset – kuluttajien tukemiseksi ja kouluttamiseksi etsimään parempia, edullisempia ja asianmukaisempia tuotteita ja palveluja, kannustamaan kilpailua, laatua ja innovointia alalla, kehittämään taloudellisesti lukutaitoisia kuluttajajärjestöjä, jotka voivat tasapainottaa yritysten asemaa lainsäädännön valmisteluprosessissa; muistuttaa, että kansalaiset, jotka luottavat sijoittamiseen, voivat tarjota lisää likviditeettiä pääomamarkkinoille;

23. muistuttaa, että verolainsäädännön erot muodostavat yhden suurimmista esteistä rahoitusalan yhtenäismarkkinoille; muistuttaa jäsenvaltioita niiden erityisen suuresta vastuusta tässä asiassa;

24. tunnustaa otettuaan opikseen tietyistä äskettäisistä vähittäispankkien kriiseistä (Northern Rock, IKB, Sachsen LB, Société Générale), että pankkien korvausjärjestelmiä olisi uusittava pitkän aikavälin tavoitteiden ja valvontaviranomaisten antamien suuntaviivojen perusteella moraalisia riskejä koskevan ilmiön torjumiseksi entistä tehokkaammin ja huolellisten riskienhallintajärjestelmien aseman vahvistamiseksi;

Pankit

25. painottaa voimakkaasti, että on tärkeää mahdollistaa luottolaitoksille sekä luottotietojen välittäjille syrjimätön rajat ylittävä pääsy luottotieto- ja petosrekistereihin; rohkaisee pankkeja käyttämään saatavilla olevia luottotietoja etenkin asiakkaiden liikkuvuuden edistämiseksi, mikä puolestaan vahvistaisi tervettä kilpailua; korostaa kuitenkin, että samalla on taattava kuluttajatietojen mahdollisimman laaja suojelu sekä kuluttajan oikeus tarkistaa ja tarvittaessa korjata henkilötietonsa;

26. kehottaa komissiota selkeyttämään niiden kuluttajaluottojen tarjoajien oikeudellista asemaa ja valvontakehystä, jotka eivät ole pankkeja, kuten sellaisten tarjoajien, jotka toimivat vain Internetissä tai tekstiviestien välityksellä;

27. korostaa, että luotettavat tiedot ovat tärkeitä, kun myönnetään pankkilainoja, joita pitäisi tarjota reilujen, avointen kriteerien perusteella;

Vakuutukset

28. kehottaa komissiota tukemaan markkinoille pääsyä edistävää vakuutusalan yhteistyötä; kehottaa sitä pidentämään asetuksen (EY) N:o 358/2003 voimassaoloa yli vuoden 2010;

29. katsoo, että toisessa jäsenvaltiossa tapahtuvan toiminnan yhteydessä nimettävää veroedustajaa koskevan vaatimuksen poistaminen on mahdollista vain siinä tapauksessa, että on olemassa oikeuskehys, jossa määritellään rajat ylittäviä toimia koskevat valvontavaltuudet ja vastuut;

30. tukee komissiota sen pyrkimyksessä tutkia kaikkien kansallisten, yleistä etua koskevien pakollisten säännösten yhdenmukaisuus yhteisön oikeuden kanssa;

31. kehottaa komissiota jatkamaan työtä eurooppalaisia keskinäisiä yhtiöitä koskevan säädöksen valmistelemiseksi käynnistämällä toteutettavuustutkimuksen kyseistä lainsäädäntöhanketta varten;

Kuluttajien luottamuksen vahvistaminen ja kuluttajien mahdollisuuksien lisääminen

32. korostaa, että samalla, kun Euroopan unionin vähittäisrahoituspalveluja koskevan lainsäädännön on aina pyrittävä takaamaan paras mahdollinen kuluttajansuoja, kaikkien markkinaosapuolten – mukaan lukien kuluttajat/sijoittajat – on oltava tietoisia rahoitusmarkkinoiden perusperiaatteesta, jonka mukaan kaikkiin korkeampiin tuottomahdollisuuksiin liittyy suurempi riski, ja että riski on olennainen osa kaikkia toimivia rahoitusmarkkinoita; korostaa lisäksi, että korkeatasoisen kuluttajansuojan ja moitteettomasti toimivien sisämarkkinamekanismien välille olisi pyrittävä löytämään oikea tasapaino; katsoo, että komission olisi edistettävä rahoitustietoutta levittäviä kansallisia aloitteita, joilla pyritään tarkkaan tietämykseen riskin ja tuoton suhteista sekä rahoitusvälineiden erityisluonteesta;

33. myöntää, että vaikka vähittäisrahoituspalvelujen kysyntä on nykypäivänä pääasiassa kotimaista, Internetin ja verkkopankin käytöstä on tullut keskeinen väline kuluttajille, kun nämä suorittavat rajat ylittäviä vähittäisrahoitustoimintoja; pyytää siksi kaikkia mukana olevia osapuolia tukemaan sähköisten palvelujen kehittämistä ja varmistamaan samalla sähköisen viestinnän turvallisuuden erityisesti kuluttajien hyväksi;

34. korostaa kuitenkin, ettei pidä unohtaa kuluttajia, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää Internetiä ja verkkopankkia tai joilla on vaikeuksia niiden käytössä esimerkiksi ikänsä takia;

35. on sitä mieltä, ettei rahoituspalveluja koskevan lainsäädännön yksinkertaistaminen ja kuluttajien liikkuvuuden esteiden poistaminen saa johtaa kuluttajansuojan tason laskuun jäsenvaltioissa;

36. palauttaa mieleen rahoituspalvelupolitiikkaa 2005–2010 koskevasta valkoisesta kirjasta 11. heinäkuuta 2007 hyväksymänsä päätöslauselman, erityisesti siihen sisältyvän suosituksen luoda Euroopan unionin talousarvioon "budjettikohta, josta kuluttaja- ja pk-yrityksistä koostuvien järjestöjen rahoitusmarkkina-asiantuntijapalvelut rahoitettaisiin";

37. katsoo, että kuluttajien, jotka haluavat vaihtaa rahoituspalvelujensa tarjoajaa, on voitava tehdä se milloin tahansa ja että tähän liittyvien oikeudellisten esteiden ja kustannusten on pysyttävä mahdollisimman pieninä ja että palvelujen tarjoajien vaihtoa koskevat sopimuslausekkeet on laadittava selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä ja ne on saatettava yksiselitteisesti kuluttajan tietoon;

38. kannattaa komission aloitteita lisätä rahoitusalan tuntemusta ja on selvillä siitä, että sen toteuttamiseen tarvitaan tiedotusta, mutta samalla se kuitenkin myöntää, että on hankalaa säilyttää tasapaino toisaalta liiallisen tietomäärän ja toisaalta kuluttajille tarjottavan riittävän tiedon välillä; suosii laatua määrän sijasta; sen vuoksi kehottaa komissiota kääntymään kuluttajajärjestöjen puoleen määrittääkseen, millainen tieto on kuluttajan näkökulmasta olennaista oikean valinnan tekemiseksi; korostaa, että tiedotus ja neuvonta olisi erotettava selkeästi toisistaan;

39. korostaa, että kuluttajat tarvitsevat sekä luottamusta että asianmukaista tietoa, jotta he osaisivat tehdä oikeita ratkaisuja valitessaan rahoitustuotetta; korostaa lisäksi, että tarvitaan koordinoituja toimia sekä kansallisella että Euroopan unionin tasolla rahoitusalan tuntemuksen lisäämiseksi kaikissa jäsenvaltioissa;

40. vaatii, että kuluttajilla olisi oltava mahdollisuus käyttää tuomioistuinten ulkopuolisia vaihtoehtoisia riidanratkaisuvälineitä (ADR) ratkaistakseen vähittäisrahoituspalveluita koskevia riita-asioita sekä kansallisella että rajat ylittävällä tasolla; pyytää komissiota tukemaan vaihtoehtoista riidanratkaisua koskevia parhaita toimintatapoja;

41. pyytää jäsenvaltioita tukemaan kuluttajien tietämystä ja tuntemusta rahoituspalvelualan riitojenratkaisuverkostosta FIN-NETistä; korostaa, että FIN-NETin on oltava keskeinen väline kaikissa jäsenvaltioissa, kun koordinoidaan oikeussuojaa ja vaihtoehtoisia riitojenratkaisuvälineitä koskevaa julkista tiedotusta, erityisesti rajat ylittävien rahoituspalvelujen yhteydessä;

42. muistuttaa, että perinteinen riitauttaminen tuomioistuimessa on edelleen tärkeä riitojenratkaisuväline; kehottaa sen vuoksi komissiota tutkimaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22. joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001[8] vaikutusta rajat ylittäviin vähittäisrahoituspalveluihin;

43. kannattaa yhtenäisen ratkaisun löytämistä eurooppalaisella tasolla, joka takaisi kuluttajille mahdollisuuden käyttää yhteisiä vakaita ja uusia oikeussuojakeinoja vähittäisrahoitustuotteiden rajat ylittävään toimintaan liittyvien valitusten ratkaisemiseksi; kehottaa arvioimaan kansallisella tasolla hiljattain kehitettyjen järjestelmien vaikutusta;

44. korostaa tarvetta varmistaa kaikkien osapuolten pääsy rahoituspalveluihin; kehottaa siten rahoituspalvelujen tarjoajia tarjoamaan vähintään luottopohjaisen postisiirtotilin kuluttajille, jotka ilmoittavat haluavansa sellaisen;

0 0

45. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman Euroopan pankkivalvojien komitealle (CEBS), Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitealle (CEIOPS), Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitealle (CESR), Euroopan keskuspankille, neuvostolle ja komissiolle.

[1] EYVL L 53, 28.2.2003, s. 8.
[2] Hyväksytyt tekstit: P6_TA(2008)0011.
[3] Hyväksytyt tekstit: P6_TA(2007)0615.
[4] Hyväksytyt tekstit: P6_TA(2007)0338.
[5] EUVL C 303E, 13.12.2006, s. 110.
[6] EUVL L 145, 30.4.2004, s. 1.
[7] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta 2005, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen (EUVL L 309, 25.11.2005, s. 15).
[8] EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1.

I. Tausta

1. Vähittäisrahoituspalvelujen yhtenäismarkkinat

Vähittäisrahoituspalvelut ovat makrotaloudellisesti tärkeitä. Vähittäispankkitoiminta tuottaa vuosittain bruttotuloja kaksi prosenttia EU:n BKT:stä. Lisäksi väestön ikääntyminen lisää yksityisten ja työperusteisten eläke- ja terveydenhoitojärjestelyjen tarvetta. Tämä osaltaan selittää vakuutus- ja sijoitusrahastoalan taloudellisen merkityksen kasvua. Vuoden 2004 lopussa ensivakuuttajien tekemien sijoitusten määrä ylsi kuuteen biljoonaan euroon ja yksityisten eläkerahastojen hoidettavana oli 2,5 biljoonan euron edestä varoja. Yhteissijoitusrahastojen pääoma on yli 5,7 biljoonaa euroa, mikä vastaa yli 50 prosenttia EU:n BKT:stä. Henkivakuutusmaksut vastaavat yksinään viittä prosenttia EU:n BKT:stä.

Rajat ylittävä vähittäiskauppa on kuitenkin rajallista, paitsi yhteissijoitusrahastojen tapauksessa. Komission kyselytutkimusten mukaan nykyisin vain yksi prosentti EU:n kuluttajista ostaa rahoituspalveluja toisesta jäsenvaltiosta etäkauppana, mutta 26 prosenttia kuluttajista harjoittaa etäkauppaa kotimaassaan. Myös vakuutusalalla on useimmilla markkinoilla kotimaisten vakuutusyhtiöiden osuus vakuutusmaksutuloista yli 90 prosenttia.

Euroopan vähittäisrahoitusmarkkinat pysyvät suhteellisen pirstaleisina, ellei jatkotoimiin ryhdytä.

2. Vihreä kirja vähittäisrahoituspalveluista yhtenäismarkkinoilla

Vihreässä kirjassaan KOM(2007) 226 komissio tarkastelee keinoja ja välineitä rahoituspalvelujen vähittäismarkkinoiden yhdentämisen edistämiseksi. Se ehdottaa ratkaisuksi kolmea suurta strategiaa: "enemmän valinnanvaraa ja alhaisemmat hinnat", "kuluttajien luottamuksen vahvistaminen" sekä "kuluttajien mahdollisuuksien parantaminen". Saatuaan lausunnot kaikilta asianosaisilta ryhmiltä komissio julkisti päätelmänsä tiedonannon "2000‑luvun Euroopan yhtenäismarkkinat" (KOM(2007) 724) liitteessä SEK(2007)1520.

Vihreän kirjan lisäksi tässä kertomuksessa otetaan olennaisilta osin huomioon myös vähittäispankkitoiminnan alaa koskevat tutkimukset KOM (2007) 33 sekä liiketoimintavakuutuksia koskevat tutkimus KOM (2007) 556.

3. Menettely

Tämä mietintö on talous- ja raha-asioiden valiokunnan asiakirja. Se laaditaan kuitenkin Euroopan parlamentin työjärjestyksen 47 artiklan mukaisesti tehostetussa yhteistyössä sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan kanssa. Molemmat valiokunnat pyrkivät välttämään päällekkäistä työtä, minkä takia talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnössä keskitytään lainsäädännön parantamiseen, tarjontapuoleen sekä yleisiin kysymyksiin ja annetaan sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle etusija kaikkien kysyntäpuolen aiheiden, kuten kuluttajansuojan, kohdalla.

II. Sisältö

1. Yleistä

Markkinoilla tarvitaan yhtä suuressa määrin tarjontaa ja kysyntää. Näin ollen vähittäisrahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoiden luomiseksi on vahvistettava sekä palvelujen tarjoajia, esimerkiksi pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja rahastoja, että niiden käyttäjiä, esimerkiksi kuluttajia. Jomman kumman osan yksipuolinen tukeminen olisi vähemmän tehokasta tai vahingoksi markkinoiden yhdentymiselle.

Lisäksi yksityisasiakkaat eivät ole ainoita, joilla on ongelmia rajat ylittävien rahoituspalvelujen kanssa. Myös pk-yrityksillä on samankaltaisia vaikeuksia. Vähittäisrahoituspalvelumarkkinoiden luominen ei siksi koske ainoastaan kuluttajia vaan myös lähes 98:aa prosenttia kaikista Euroopan yrityksistä. Nämä eivät hyötyisi kuluttajansuojalainsäädännön kehittämisestä. Näin ollen tervetulleita ovat toimenpiteet ja aloitteet, joista on etua kaikille toimijoille.

Lisäksi on huomautettava, että vähittäisrahoitustoiminta on luonteensa takia tulevaisuudessakin suureksi osaksi paikallista toimintaa – kulttuurisilla ja kielellisillä tekijöillä sekä henkilökohtaisen kanssakäynnin tarpeella on siinä suuri merkitys. Merkittävää edistystä voidaan todennäköisesti aikaansaada ainoastaan raja-alueilla ja yksinkertaisen toiminnan – esimerkiksi tilien, säästötilien jne. – kohdalla. Monimutkaisia tuotteita – kuten esimerkiksi henkivakuutuksia – hankitaan lähitulevaisuudessa vain harvoin pitkien etäisyyksien päästä.

2. Parempi lainsäädäntö

Komissio on velvollinen tekemään kaikista sitovista ehdotuksista vaikutustutkimuksen ennen niiden julkistamista. Tässä yhteydessä on korostettava, että tällaisen tutkimuksen on ensin sisällettävä asianmukainen analyysi nykytilanteesta. Tämä tilannearvio voi kuitenkin olla pätevä vain, jos siinä huomioidaan mahdollisimman suuri määrä tekijöitä. On esimerkiksi väärin päätellä ainoastaan liikennevakuutusten erilaisten vakuutusmaksujen perusteella, että markkinat ovat pirstaleiset. Erot kansallisessa infrastruktuurissa, ajokulttuurissa jne. voivat toimia perusteluna erilaisille maksuille. Hintavertailut eivät yksinään riitä markkinoiden yhdentymisen arviointiperusteeksi.

Yhteisöllä on tällä hetkellä käytettävissään kaksi lähestymistapaa yhdenmukaistamiseen: kokonaisvaltainen yhdenmukaistaminen ja yhdenmukaistaminen vähimmäistasolla. Nämä lähestymistavat ovat keskenään ristiriidassa, joka on seurausta niiden taustalla olevien intressien osittaisesta vastakkaisuudesta: Yhtäältä kokonaisvaltainen yhdenmukaistaminen on tehokkain tapa edistää rajat ylittävää kaupankäyntiä. Mitä vähemmän eroja, sitä yksinkertaisempaa on käynti toisessa jäsenvaltiossa. Toisaalta yhteisö on velvollinen noudattamaan toissijaisuusperiaatetta. Kansalliset perinteet ja tavat, myös oikeudellisen asiakokonaisuuden hoitamistavassa, on säilytettävä. Kun kyse on kuluttajansuojalainsäädännöstä, jäsenvaltiot pitävät ymmärrettävistä syistä vielä tiukemmin kiinni perinteistään. On siis edelleen hankalaa tasapainottelua kohdennetun yhdenmukaistamisen avulla keskittyä olennaiseen, ja "olennaisen" määritelmästä voidaan erinomaisesti olla eri mieltä.

Vapaaehtoisen 28. oikeuskehyksen työstäminen voisi tässä yhteydessä toimia ratkaisuna. Jos molemmilla sopimuskumppaneilla olisi mahdollisuus tietyn liiketoimen, esimerkiksi vakuutussopimuksen, kohdalla valita puhtaasti eurooppalainen lainsäädäntö, jäisivät rajat ylittävien liiketoimien yhteydessä aina aiheutuvat mukautuskustannukset pois. Tällä hetkellä kuluttaja voi tosin valita toisen jäsenvaltion lainsäädännön mutta ei silti voi vapautua kotivaltionsa sitovista kuluttajansuojamääräyksistä. Vain, jos 28. oikeuskehys täyttäisi kuluttajansuojan tiukimmat vaatimukset, se saisi osakseen hyväksyntää. Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että kannattaa jatkaa ponnisteluja tähän suuntaan. Vaikkei kysymys vastuullisesta valvontaviranomaisesta liitykään välttämättä tähän seikkaan, sitä pitäisi käsitellä samassa yhteydessä.

Tuotteiden standardisointi on ehdottomasti hylättävä. Komissio pyrkii itse siihen, että kuluttajille ja muille vähittäisrahoituspalvelujen käyttäjille tarjotaan enemmän valinnanvaraa. Tuotteiden yhdenmukaistaminen on täysin vastakkainen tavoite. Tässä yhteydessä on kuitenkin tehtävä ero lainsäädännön ja tuotteiden yhdenmukaistamisen välillä.

3. Alhaisempia hintoja sekä lisätarjontaa kuluttajille ja pk-yrityksille

Edullisemmat hinnat ja suurempi valinnanvara ovat mahdollisia vain todellisen kilpailun vallitessa. Itse kilpailu edellyttää suurta määrää markkinaosapuolia. Markkinoiden supistuminen harvoihin suuriin palveluntarjoajiin haittaisi tähän tavoitteeseen pääsyä. Samasta syystä on tuettava yhtiömuotojen moninaisuutta (osakeyhtiö, osuuskunta, säästökassat ja keskinäiset yhtiöt).

Lisäksi kilpailu edellyttää samoja kilpailuolosuhteita. Periaatteen "sama riski, sama sääntely" mukaisesti sisällöltään samoja oikeustoimia on kohdeltava samoin. Kuluttajia on esimerkiksi informoitava samalla tavalla sellaisten liiketoimien yhteydessä, joista aiheutuu heille samanlainen riski. Tällä on merkitystä erityisesti korvaavien tuotteiden ("substitute products") kohdalla.

Rahoituspalveluja kuitenkin muokkaa erityisen paljon niiden sääntely-ympäristö. Näin ollen vaikuttaisi tärkeältä kohdella samoin vain samoja tilanteita tai riskejä. Erot, kuten takuun olemassaolo ja se, antaako sen itse palveluntarjoaja vai riippumaton kolmas osapuoli, ovat perusteita erilaiselle käsittelylle. Salaisuus on siis saman käsitteleminen samoin ja erilaisen eri tavoin.

Tästä syystä mietinnössä ehdotetaan konkreettisia toimenpiteitä tarjontapuolen tukemiseksi, muun muassa seuraavia:

Ensinnäkin rahoituspalvelujen hankkimista etäkauppana pitäisi edistää edelleen. Tämän vuoksi on myös tutkittava rahanpesudirektiiviä. Joidenkin sen säännöksistä on tarkoitus estää rahanpesu, mutta ne vaikeuttavat esimerkiksi sellaisia liiketoimia kuin tilin avaaminen etämyyntinä. Tavoitteena olisivat siis säännökset, jotka edelleen vaikeuttavat rahanpesua mutta eivät estä laillisia liiketoimia. Sähköinen allekirjoitus voi tuoda parannusta tässä asiassa.

Toisen esteen rajat ylittävien rahoituspalvelujen tuottamiselle muodostavat jäsenvaltioiden erilaiset verojärjestelmät sekä niiden vähäinen yhteentoimivuus. Erityisesti siellä, missä tiettyjä rahoitustuotteita – esimerkiksi eläkevakuutuksia, eläkerahastoja jne. – koskevat verohelpotukset, kolmansien maiden tuotteiden on usein vaikeaa päästä myös hyötymään kansallisesta tuesta. Neuvoston yksimielisyysvaatimuksen takia jäsenvaltioilla on tässä asiassa erityinen vastuu saavuttaa edistystä.

Kaikenlaisen luottotoiminnan hoitamiseksi menestyksekkäästi on välttämätöntä voida käyttää luottotietorekistereitä. Kuluttajaluottodirektiivi sisältää jo tähän liittyviä säännöksiä. Nämä säännökset ovat kuitenkin vielä hyvin epämääräisiä eikä niissä mainita mitään julkisten ja yksityisten rekisterien suhteesta eikä negatiivisista ja positiivisista luottotiedoista. Pääsy luottotietoihin on myös asiakkaille merkittävä asia, sillä muuten he menettävät asuin- tai sijoittautumispaikkaa vaihtaessaan luottohistoriansa ja heidän saattaa olla vaikeaa saada luottoa. Totta kai asiakkaille on annettava oikeus tutustua tietoihinsa ja korjata niitä. Tietosuojamääräyksiä on noudatettava.

Samankaltaisesta syystä vaikuttaisi järkevältä pidentää ryhmäpoikkeusasetuksen voimassaoloa vakuutusmarkkinoiden kohdalla; tässä asetuksessa komissio julistaa tietyt yhteistyön muodot kilpailuoikeuden mukaisiksi: kansallisten riskitietojen yhteinen kokoaminen ja analysoiminen, kansallisten yleisten kauppaehtojen kehittäminen sekä turvatoimien yhdenmukainen arvioiminen ovat yhteistyötä, joka helpottaa vakuutuslaitosten pääsyä uusille markkinoille estämättä kilpailua.

On kyseenalaista, onko vakuutuslaitoksen nykyään välttämätöntä nimittää jokaisessa maassa, jossa se toimii, vakituinen edustaja. Yhteisön pitäisi pystyä kehittämään oikeasuhteisia välineitä, jotta valtion, jossa toiminta tapahtuu, on mahdollista panna verovaateensa täytäntöön.

Komission aloite kansallisten "yleiseen etuun liittyvien määräysten" tutkimiseksi on erittäin tervetullut, koska nämä määräykset rajoittavat perusvapauksia. Näin ollen voimaan pitäisi jättää vain ne määräykset, jotka noudattavat Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä eli ovat syrjimättömiä, tehokkaita ja oikeasuhteisia sekä palvelevat tuomioistuimen sallimaa etua.

talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

vähittäisrahoituspalveluita yhtenäismarkkinoilla koskevasta vihreästä kirjasta
(2007/2287(INI))

Valmistelija (*): Olle Schmidt

(*) Valiokuntien yhteistyömenettely – työjärjestyksen 47 artikla

EHDOTUKSET

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta pyytää asiasta vastaavaa talous- ja raha-asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. korostaa, että samalla, kun Euroopan unionin vähittäisrahoituspalveluja koskevan lainsäädännön on aina pyrittävä takaamaan paras mahdollinen kuluttajansuoja, kaikkien markkinaosapuolten – mukaan lukien kuluttajat/sijoittajat – on oltava tietoisia rahoitusmarkkinoiden perusperiaatteesta, jonka mukaan kaikkiin korkeampiin tuottomahdollisuuksiin liittyy suurempi riski, ja että riski on olennainen osa kaikkia toimivia rahoitusmarkkinoita; korostaa lisäksi, että korkeatasoisen kuluttajansuojan ja moitteettomasti toimivien sisämarkkinamekanismien välille olisi pyrittävä löytämään oikea tasapaino; katsoo, että komission olisi edistettävä rahoitustietoutta levittäviä kansallisia aloitteita, joilla pyritään tarkkaan tietämykseen riskin ja tuoton suhteista sekä rahoitusvälineiden erityisluonteesta;

2. myöntää, että vaikka vähittäisrahoituspalvelujen kysyntä on nykypäivänä pääasiassa kotimaista, Internetin ja verkkopankin käytöstä on tullut keskeinen väline kuluttajille, kun nämä suorittavat rajat ylittäviä vähittäisrahoitustoimintoja; pyytää siksi kaikkia mukana olevia osapuolia tukemaan sähköisten palvelujen kehittämistä ja varmistamaan samalla sähköisen viestinnän turvallisuuden erityisesti kuluttajien hyväksi;

3. korostaa kuitenkin, ettei pidä unohtaa kuluttajia, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää Internetiä ja verkkopankkia tai joilla on vaikeuksia niiden käytössä esimerkiksi ikänsä takia;

4. on sitä mieltä, ettei rahoituspalveluja koskevan lainsäädännön yksinkertaistaminen ja kuluttajien liikkuvuuden esteiden poistaminen saa johtaa kuluttajansuojan tason laskuun jäsenvaltioissa;

5. ottaa huomioon rahoituspalvelupolitiikkaa 2005–2010 koskevasta valkoisesta kirjasta 11. heinäkuuta 2007 hyväksymänsä päätöslauselman[1], erityisesti siihen sisältyvän suosituksen luoda Euroopan unionin talousarvioon "budjettikohta, josta kuluttaja- ja pk-yrityksistä koostuvien järjestöjen rahoitusmarkkina-asiantuntijapalvelut rahoitettaisiin";

6. katsoo, että kuluttajien, jotka haluavat vaihtaa rahoituspalvelujensa tarjoajaa, on voitava tehdä se milloin tahansa ja että tähän liittyvien oikeudellisten esteiden ja kustannusten on pysyttävä mahdollisimman pieninä ja että palvelujen tarjoajien vaihtoa koskevat sopimuslausekkeet on laadittava selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä ja ne on saatettava yksiselitteisesti kuluttajan tietoon;

7. on sitä mieltä, että samalla, kun tuoteinnovaatiot ovat merkittävässä asemassa, kun kuluttajalla tarjotaan entistä laajempi valikoima vaihtoehtoja heidän etsiessään sopivimpia rahoitustuotteita kilpailukykyiseen hintaan, kaikki rahoitustuotteet olisi esiteltävä selvällä, objektiivisella ja luotettavalla tavalla; kehottaa komissiota tekemään ehdotuksia verrannollisten vähittäistuotteiden jakelua ja järjestämistä koskevien sääntelyvaatimusten ja niitä koskevan tiedottamisen tehostamiseksi; on lisäksi sitä mieltä, että tällaisten ehdotusten pitää perustua rahoitusvälineiden markkinoista 21. huhtikuuta 2004 annetussa Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/39/EY[2] esitettyihin periaatteisiin, joita ovat esimerkiksi parasta sijoitusneuvontaa koskeva periaate tai "tunne asiakkaasi" -periaate;

8. kannattaa komission aloitteita lisätä rahoitusalan tuntemusta ja on selvillä siitä, että sen toteuttamiseen tarvitaan tiedotusta, mutta samalla se kuitenkin myöntää, että on hankalaa säilyttää tasapaino toisaalta liiallisen tietomäärän ja toisaalta kuluttajille tarjottavan riittävän tiedon välillä; suosii laatua määrän sijasta; sen vuoksi kehottaa komissiota kääntymään kuluttajajärjestöjen puoleen määrittääkseen, millainen tieto on kuluttajan näkökulmasta olennaista oikean valinnan tekemiseksi; korostaa, että tiedotus ja neuvonta olisi erotettava selkeästi toisistaan;

9. korostaa, että kuluttajat tarvitsevat sekä luottamusta että asianmukaista tietoa, jotta he osaisivat tehdä oikeita ratkaisuja valitessaan rahoitustuotetta; korostaa lisäksi, että tarvitaan koordinoituja toimia sekä kansallisella että Euroopan unionin tasolla rahoitusalan tuntemuksen lisäämiseksi kaikissa jäsenvaltioissa;

10. vaatii, että kuluttajilla olisi oltava mahdollisuus käyttää tuomioistuinten ulkopuolisia vaihtoehtoisia riidanratkaisuvälineitä (ADR) ratkaistakseen vähittäisrahoituspalveluita koskevia riita-asioita sekä kansallisella että rajat ylittävällä tasolla; pyytää komissiota tukemaan parhaita toimintatapoja vaihtoehtoisen riidanratkaisun yhteydessä;

11. pyytää jäsenvaltioita tukemaan kuluttajien tietämystä ja tuntemusta rahoituspalvelualan riitojenratkaisuverkostosta FIN-NETistä; korostaa, että FIN-NETin on oltava keskeinen väline kaikissa jäsenvaltioissa, kun koordinoidaan oikeussuojaa ja vaihtoehtoisia riitojenratkaisuvälineitä koskevaa julkista tiedotusta, erityisesti rajat ylittävien rahoituspalvelujen yhteydessä;

12. muistuttaa, että perinteinen riitauttaminen tuomioistuimessa on edelleen tärkeä riitojenratkaisuväline; kehottaa sen vuoksi komissiota tutkimaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22. joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001[3] vaikutusta rajat ylittäviin vähittäisrahoituspalveluihin;

13. kannattaa yhtenäisen ratkaisun löytämistä eurooppalaisella tasolla, joka takaisi kuluttajille mahdollisuuden käyttää yhteisiä vakaita ja uusia oikeussuojakeinoja vähittäisrahoitustuotteiden rajat ylittävään toimintaan liittyvien valitusten ratkaisemiseksi; kehottaa arvioimaan kansallisella tasolla hiljattain kehitettyjen järjestelmien vaikutusta;

14. korostaa tarvetta varmistaa kaikkien osapuolten pääsy rahoituspalveluihin; kehottaa siten rahoituspalvelujen tarjoajia tarjoamaan vähintään luottopohjaisen postisiirtotilin kuluttajille, jotka ilmoittavat haluavansa sellaisen.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

[1] Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0338.
[2] EUVL L 145, 30.4.2004, s. 1.
[3] EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1.

Hyväksytty (pvä)

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Godfrey Bloom, Cristian Silviu Buşoi, Mogens Camre, Gabriela Creţu, Mia De Vits, Janelly Fourtou, Vicente Miguel Garcés Ramón, Evelyne Gebhardt, Malcolm Harbour, Anna Hedh, Edit Herczog, Iliana Malinova Iotova, Pierre Jonckheer, Alexander Lambsdorff, Kurt Lechner, Lasse Lehtinen, Toine Manders, Arlene McCarthy, Nickolay Mladenov, Catherine Neris, Zita Pleštinská, Zuzana Roithová, Heide Rühle, Leopold Józef Rutowicz, Christel Schaldemose, Andreas Schwab, Eva-Britt Svensson, Marianne Thyssen, Jacques Toubon, Bernadette Vergnaud, Barbara Weiler, Marian Zlotea

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Emmanouil Angelakas, Šarūnas Birutis, André Brie, Colm Burke, Brigitte Fouré, Joel Hasse Ferreira, Filip Kaczmarek, Othmar Karas, Manuel Medina Ortega, José Javier Pomés Ruiz, José Ribeiro e Castro, Olle Schmidt, Ieke van den Burg, Anja Weisgerber

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö