MIETINTÖ koheesiopolitiikan vaikutuksesta heikossa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien integroimiseen

3.6.2008 - (2007/2191(INI))

Aluekehitysvaliokunta
Esittelijä: Gábor Harangozó

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

koheesiopolitiikan vaikutuksesta heikossa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien integroimiseen

(2007/2191(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan, 137 artiklan ja 158 artiklan,

–   ottaa huomioon Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä 11. heinäkuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006[1],

–   ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2005 annetun komission tiedonannon "Kasvua ja työllisyyttä tukeva koheesiopolitiikka: yhteisön strategiset suuntaviivat vuosiksi 2007–2013" (KOM(2005)0299),

–   ottaa huomioon komission 9. helmikuuta 2005 antaman tiedonannon sosiaalipoliittisesta ohjelmasta (KOM(2005)0033),

–   ottaa huomioon yhteisön koheesiopolitiikan strategisista suuntaviivoista 6. lokakuuta 2006 tehdyn neuvoston päätöksen 2006/702/EY[2],

–   ottaa huomioon 17. toukokuuta 2005 annetun komission tiedonannon "Koheesiota käsittelevä kolmas väliraportti: kohti uutta kasvua, työllisyyttä ja koheesiota koskevaa kumppanuutta" (KOM(2005)0192),

–   ottaa huomioon 12. heinäkuuta 2006 annetun komission tiedonannon nimeltä Kasvu- ja työllisyysstrategia ja Euroopan koheesiopolitiikan uudistaminen: koheesiota koskeva neljäs väliraportti (KOM(2006)0281),

–   ottaa huomioon EU:n alueellisen toimintasuunnitelman, EU:n kestävää kaupunkikehitystä käsittelevän Leipzigin peruskirjan ja Euroopan unionin alueellisen toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa koskevan ensimmäisen toimintaohjelman,

–   ottaa huomioon komission valmistelut alueellista koheesiota käsittelevän vihreän kirjan laatimiseksi,

–   ottaa huomioon Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen seurantaverkon (ESPON) selvityksen Euroopan tulevaisuudesta ja alueellisista näkymistä (”Territorial Futures – Spatial scenarios for Europe”) sekä Euroopan parlamentin selvityksen alueellisista eroista ja koheesiosta sekä mahdollisista strategioista tulevaisuutta varten (”Regional Disparities and Cohesion: what Strategies for the Future?”),

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 3, 13 ja 141 artiklan, joissa edellytetään jäsenvaltioiden takaavan tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille kansalaisille,

–   ottaa huomioon 31. tammikuuta 2008 antamansa päätöslauselman romaneja koskevasta Euroopan unionin strategiasta[3],

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan mietinnön ja maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan lausunnon (A6-0212/2008),

A. ottaa huomioon, että EY:n perustamissopimuksen 158 artiklan mukaisesti yksi yhteisön tavoitteista on edistää koko yhteisön laajuudella sopusointuista talous- ja yhteiskuntakehitystä ja vähentää yksittäisten alueiden välisiä sosioekonomisia eroja,

B.  ottaa huomioon, että eroja voi syntyä sekä alueiden sisällä että niiden välillä,

C. ottaa huomioon, että vauraampien ja köyhimpien alueiden välisten sosiaalisten, taloudellisten ja alueellisten erojen tasoittaminen on koheesiopolitiikan alkuperäinen tavoite, ja katsoo, että sen soveltamisala ei näin ollen saa rajoittua vain muiden strategisten tavoitteiden tukemiseen, sillä tämä voisi luoda esteitä taloudelliselle, sosiaaliselle ja alueelliselle koheesiolle,

D. ottaa huomioon, että koheesiopolitiikka on tähän mennessä auttanut tehokkaasti köyhimpiä alueita pienentämään sosioekonomisen kehityksen eroja muihin alueisiin nähden,

E.  ottaa huomioon, että kokonaisilla valtioilla on yhä huomattavia niiden kehitykseen liittyviä haasteita ja että lähentymistä ei pidetä todennäköisenä nykyisen kehyksen eli vuosien 2007–2013 aikana,

F.  ottaa huomioon, että talouskasvu keskittyy joissakin jäsenvaltioissa kansallisten ja alueellisten pääkaupunkien ja laajojen kaupunkikeskusten ympärille, jolloin sosioekonominen kehitys on muilla alueilla suhteessa vähäisempää ja heikossa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien asema näillä alueilla heikkenee entisestään,

G. ottaa huomioon, että Lissabonin sopimuksessa alueellinen koheesio luetellaan yhdeksi EU:n tavoitteeksi ja että sopimuksen mukaan unioni ja jäsenvaltiot käyttävät jaettua toimivaltaa tällä osa-alueella,

H. ottaa huomioon, että ”heikossa asemassa olevan yhteisön” määritelmä on hyvin laaja, eikä sen määrittelemiseen ole olemassa selviä kriteerejä,

I.   ottaa huomioon, että monilla alueilla kärsitään yhä syrjäisyyden ja alueiden maantieteellisten haittojen kielteisistä vaikutuksista, eikä niillä ole tarvittavaa infrastruktuuria, joka tarjoaisi niille todellisia kehittymismahdollisuuksia ja auttaisi niitä nousemaan EU:n keskimääräiselle kehitystasolle,

J.   ottaa huomioon, että liikenneinfrastruktuurin kehittäminen ja liikennepalvelujen saatavuus parantaa syrjäisten seutujen kulkuyhteyksiä ja vähentää näillä syrjäseuduilla asuvien yhteisöjen ja väestöryhmien eristyneisyyttä ja että yleishyödyllisten palveluiden, etenkin koulutuksen, kehittäminen parantaa heikossa asemassa olevien väestöryhmien ja yhteisöjen tilannetta,

K. ottaa huomioon, että köyhimmillä alueilla ei ole riittävästi varoja maksaakseen omarahoitusosuutensa yhteisön rahoituksesta, jota niillä on oikeus hakea, eikä niillä ole usein myöskään hallinnollisia valmiuksia ja henkilöstöä myönnetyn rahoituksen hyödyntämiseksi,

L.  katsoo, että koska maaseudun kehittämispolitiikka vaikuttaa voimakkaasti alueisiin, se on koordinoitava entistä paremmin aluepolitiikan kanssa, jotta molempien politiikkojen yhteisvaikutusta voitaisiin lisätä ja jotta ne täydentäisivät toisiaan, ja kyseisten politiikkojen uudelleenyhdistämisen tuomia hyötyjä ja haittoja on arvioitava,

M. ottaa huomioon, että EU:n mikroalueista, joilla asuu heikossa asemassa olevia yhteisöjä ja väestöryhmiä, ei ole saatavilla riittävästi vertailukelpoisia tilastotietoja,

N. katsoo, että köyhyys ja syrjäytyminen on vahvasti aluesidonnaista,

O. ottaa huomioon, että suurin osa kaikkein heikoimmassa asemassa olevista mikroalueista kärsii monitahoisista ja moniulotteisista ongelmista, jotka liittyvät niiden syrjäiseen sijaintiin, huonoihin kulkuyhteyksiin, puutteelliseen perusinfrastruktuuriin, heikkoon sosioekonomiseen kehitykseen, teollisuustoiminnan vähenemiseen, matalaan koulutustasoon, hallinnollisten valmiuksien puutteellisuuteen, korkeaan työttömyysasteeseen, huonontuviin asuin- ja elinoloihin, yleishyödyllisten palvelujen heikkoon saatavuuteen, tekniseen kehitykseen ja edistykseen liittyvien edellytysten puutteeseen sekä eristyneiden vähemmistöjen ja heikossa asemassa olevien väestöryhmien laajuuteen,

P.  katsoo, että koheesiopolitiikka edellyttää sen tavoitteiden mukaista rahoitusta ja tehokkaita välineitä, joiden avulla alueet voivat poistaa kehityseroja ja vastata alueellisiin haasteisiin, joita ovat muun muassa väestörakenteen muutos, väestön keskittyminen kaupunkeihin, muuttoliikkeet, globalisaatio, ilmastonmuutos ja energiahuolto,

1.  painottaa, että heikossa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien alueellinen keskittyminen ja vähiten kehittyneiden alueiden sosiaalinen eristyneisyys on yhä merkittävämpi haaste koheesiolle EU:ssa; korostaa lisäksi, että kyseinen ilmiö ei ole ainoastaan vähemmän kehittyneillä alueilla esiintyvä alueiden välinen vaan myös merkittävältä osalta sekä kehittyvillä että kehittyneillä alueilla esiintyvä alueiden sisäinen ilmiö ja että siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä siitä kärsiviä heikossa asemassa olevia yhteisöjä ja väestöryhmiä on vaikea havaita, kun yleiskuva on kokonaisuudessaan suotuisampi;

2.  kehottaa jäsenvaltioita sopimaan heikossa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien määrittelyä koskevista kriteereistä, jotta niiden ongelmat pystytään yksilöimään paremmin ja jotta kohdennettuihin, systemaattisiin toimenpiteisiin voidaan helpommin ryhtyä;

3.  katsoo, että sosiaalisen syrjäytymisen alueellista ulottuvuutta pitäisi käsitellä alueellisen koheesiopolitiikan yhteydessä;

4.  tähdentää tässä yhteydessä, että yksittäiset toimet eivät yksinään ole riittävä ratkaisu sosiaalisen syrjäytymisen alueellisiin ongelmiin ja suosittelee sen vuoksi, että jäsenvaltiot soveltavat kokonaisvaltaista aluekehitysstrategiaa, jossa toteutetaan eroja tasoittavaa politiikkaa ja jossa otetaan käytäntöön eri sektorien yhdennetty lähestymistapa ja keskitytään EU:n kaikkien alueiden tarjoamiin mahdollisuuksiin;

5.  korostaa, että puutteet, jotka liittyvät tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin ja yhteiskunnallisten ristiriitojen mahdolliseen keskittymiseen vähiten kehittyneille alueille, on poistettava yhdennetyn lähestymistavan avulla;

6.  huomauttaa tässä yhteydessä, että heikossa asemassa olevia väestöryhmiä voi olla kaikilla alueilla, jopa vauraammilla alueilla, ja että kyseiset ryhmät tulisi ottaa huomioon yhdennetyssä lähestymistavassa;

7.  katsoo, etteivät köyhtyminen ja syrjäytyminen ole vain kaupungeille ominaisia ilmiöitä, vaan koskevat myös maaseutua, vaikka ne voivat siellä saada erityiset muodot lähinnä siksi, että maaseudulla sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyy alueellinen syrjäytyminen ja että näillä taloudellisen kehityksen ulkopuolelle jääneillä alueilla ongelma koskee kaikkia yhteiskuntaryhmiä;

8.  painottaa, että yhdennetyn lähestymistavan yhteydessä on tärkeää tehdä terveellisen ympäristön kehittämisestä prioriteetti yhteisön, jäsenvaltioiden ja alueiden tasolla, jotta voidaan saavuttaa koheesiopolitiikan tavoitteet – kuten köyhyyden torjunta, kansalaisten hyvä terveydentila ja parempi elämänlaatu kaikilla alueilla – jotka ovat ratkaisevan tärkeitä pitkän aikavälin kehityksen ja EU:n sosiaalisen, taloudellisen ja alueellisen koheesion kannalta;

9.  korostaa, että alue- ja paikallisviranomaiset, talous- ja työmarkkinaelämän toimijat sekä asiaankuuluvat kansalaisjärjestöt on tärkeää saada mukaan yhdennettyjen kehitysstrategioiden suunnitteluun ja toteutukseen, ja myös alhaalta ylöspäin suuntautuvia ("bottom-up") aloitteita on tuettava;

10. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita jakamaan kehittyneiden kaupunkien ja syrjäisten alueiden, mukaan lukien maaseutualueiden, kesken resursseja alueiden erityistarpeiden mukaisesti ja laatimaan tietyille heikossa asemassa oleville yhteisöille ja väestöryhmille räätälöityjä pitkäaikaisia ohjelmia, joiden päätäntäprosessiin ja toteuttamiseen osallistuvat paikallisviranomaiset, asiaankuuluvat talous- ja työmarkkinaelämän toimijat sekä asiaankuuluvien väestöryhmien edustajat, jotta ryhmien tarpeet otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon ja syrjäytymiseen ja sen seurauksiin löydettäisiin oikeanlaisia ratkaisuja;

11. kehottaa jatkamaan tuloa tuottavia toimia maaseudulla, mikä edellyttää erityisen huomion kiinnittämistä perheviljelmiin sekä pieniin ja keskisuuriin maatiloihin, erityisesti tarkistamalla yhteistä maatalouspolitiikkaa, jotta siitä saataisiin tasapuolisempaa, mutta myös maatalouden ulkopuoliseen yritystoimintaan, jolla tarjotaan tuotteita ja palveluita, jotka ovat välttämättömiä nykyisten asukkaiden säilyttämiseksi ja uusien asukkaiden vastaanottamiseksi;

12. korostaa, että maataloustoiminta ja muu taloudellinen toiminta (kuten maataloustuotteiden jalostus ja suoramarkkinointi, matkailu, palvelut, pk-yritykset) maaseudulla ovat tärkeitä työllisyyden kannalta ja köyhyyden ja maaltapaon torjunnassa; kehottaa siksi parantamaan mahdollisuuksia ammatilliseen koulutukseen maaseudulla yritysten kehittämisen tukemiseksi;

13. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään paremmin käytettävissä olevien eri rahoitusvälineiden yhteisvaikutuksia ja täydentävyyttä, jotta niistä saataisiin lisäarvoa; tällaisia välineitä ovat muun muassa Euroopan aluekehitysrahasto, koheesiorahasto, Euroopan sosiaalirahasto, Euroopan integraatiorahasto, yhteisön toimintaohjelma terveyden alalla ja Euroopan maaseuturahasto;

14. kehottaa komissiota esittämään tulevan alueellista koheesiota käsittelevän vihreän kirjan yhteydessä tarkan määritelmän alueellisesta koheesiosta, sen tavoitteen, sitä koskevat kriteerit ja siihen kuuluvat välineet, mukaan lukien keinot, jotka ovat käytettävissä alueellisten tavoitteiden saavuttamiseksi;

15. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toimittamaan mikroalueista vertailukelpoisia tilastotietoja, joissa kiinnitetään huomiota erityisesti sosiaali-indikaattoreihin, kuten YK:n inhimillisen kehityksen indeksiin, jotta voitaisiin aiheellisin toimenpitein puuttua tilanteeseen alueilla, joilla kaikkein heikoimmassa asemassa olevat yhteisöt ja väestöryhmät asuvat, ja löytää ratkaisuja niitä koskeviin ongelmiin;

16. kehottaa komissiota tässä yhteydessä tutkimaan tarkkaan, missä määrin asukaskohtaisen BKT:n lisäksi on käytettävä uusia määrällisiä kehitysindikaattoreita, kuten sosiaalisia indikaattoreita, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien ja heidän sijaintinsa tunnistamiseksi ja alueiden välisten ja sisäisten erojen tuomiseksi esiin sekä toteutuksen ja politiikan tehokkuuden arvioimiseksi, ja missä määrin niitä olisi käytettävä ohjeena kehittämissuunnittelussa;

17. kehottaa komissiota tutkimaan alueellista koheesiota koskevan vihreän kirjan puitteissa, olisiko NUTS 4 -taso sopiva eriytetyn politiikan soveltamiseen alueellisen koheesion tavoitteen saavuttamiseksi;

18. korostaa tarvetta keskittyä niihin demografisiin suuntauksiin, jotka johtavat väestön keskittymiseen kaupunkeihin ja maaltapakoon, ja näiden suuntausten alueelliseen vaikutukseen; kehottaa sen vuoksi jäsenvaltioita laatimaan strategioita heikossa asemassa olevien alueiden elvyttämiseksi kehittämällä infrastruktuuria, lisäämällä todellisia kehittymismahdollisuuksia kyseessä olevien alueiden erityispotentiaalin mukaisesti, pitämällä yllä yleishyödyllisiä palveluja parantamalla paikallishallinnon valmiuksia ja hajauttamalla julkista sektoria, tarjoamalla asianmukaista koulutusta ja työllistymismahdollisuuksia, kohentamalla asuin- ja elinoloja ja lisäämällä sijoittajien kiinnostusta kyseisiin alueisiin; katsoo samalla, että kaupungit tarvitsevat tukea pyrkimyksissään ratkaista kaupunkeihin liittyviä vaikeuksia;

19. katsoo, että vaikka aiemmin maaltapako saattoi toimia ulospääsykeinona alkuperäisestä toiminnastaan syrjään joutuneille viljelijöille, näin ei enää ole, sillä työttömyys koettelee nyt voimakkaasti ammattitaidottomia, ja täten maaseudulle perustetut teollisuuslaitokset joutuvat ensimmäisinä rakenneuudistusten ja tuotannon muualle siirron kohteiksi, mikä vähentää mahdollisuuksia toimia useissa eri ammateissa, minkä varaan vaikeuksissa olleet pienviljelijät saattoivat muinoin laskea täydentääkseen maataloudesta saamiaan tuloja, ja nopeuttaa köyhtymistä;

20. painottaa, että rakennepoliittisia toimia on toteutettava myös vuoden 2013 jälkeen, mutta samalla on hyödynnettävä määrärahaosuuksien tarkistuksen tarjoamaa tilaisuutta varmistaa, että käyttöön saadaan riittävästi resursseja, jotta EU:n alueiden ja valtioiden taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio voitaisiin taata myös tulevaisuudessa;

21. suosittelee, että poliittisiin aloitteisiin, joilla pyritään puuttumaan sosiaaliseen syrjäytymiseen ja aktivoimaan heikossa asemassa olevia yhteisöjä ja väestöryhmiä, tulisi sisältyä vapaaehtoisuuden elementti;

22. kehottaa komissiota esittämään asiasta ehdotuksen, jossa tartutaan realistisesti ja erityistoimin heikossa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien ongelmiin, mukaan lukien sosiaaliseen syrjäytymiseen;

23. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

• [1]  EUVL L 239, 1.9.2006, s. 248.
• [2]  EUVL L 291, 21.10.2006, s. 11.
• [3]  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0035.

PERUSTELUT

Johdanto

Koheesiopolitiikka on Euroopan unionin tärkeimpiä painopistealueita, ja sen kokonaisrahoitus on jopa kolmasosa EU:n budjetista. Koheesiopolitiikan harjoittamisessa noudatetaan muita politiikan osa-alueita enemmän solidaarisuusperiaatetta, ja sillä pyritään vähentämään jäsenvaltioiden sekä niiden 268 alueen välillä vallitsevia taloudellisia, sosiaalisia ja alueellisia eroja.

Erot ovat kuitenkin edelleen suuret. On syytä muistaa, että neljäsosa alueista on sellaisia, joiden asukaskohtainen BKT on alle 75 prosenttia Euroopan unionin keskiarvosta, ja että myös alueiden sisäiset erot ovat suuret.

Monissa EU:n tutkimuksissa, ESPON 2006 -ohjelman tuloksissa, koheesiota käsittelevissä mietinnöissä ja strategisissa aloitteissa kiinnitetään huomiota siihen, että sosiaalinen syrjäytyminen keskittyy kaikkein vähiten kehittyneimmille alueille.

Tämän mietinnön tarkoituksena on kiinnittää huomiota eristäytymisen alueellisiin yhtymäkohtiin sekä korostaa näiden prosessien tunnistamisen ja aluekohtaisen käsittelyn tärkeyttä. Heikossa asemassa olevien yhteisöjen ja väestöryhmien ongelmaa pitäisikin tarkastella alueellisen koheesion yhteydessä.

Mietinnössä korostetaan myös, että alueellisen syrjäytymisen kitkemiseksi on määriteltävä keskeiset ongelmat ja tunnustettava, että ne juontavat juurensa mikroalueiden kehityksestä.

Tähänastisista aluetutkimuksista ja EU:n nykyisestä tilastojärjestelmästä ei kuitenkaan löydy juurikaan tätä koskevaa EU:n laajuista tietoa.

Köyhyydestä syrjäytymiseen

Heikossa asemassa olevilla väestöryhmillä on monitahoisia köyhyyttä pahentavia ongelmia, jotka ilmenevät esimerkiksi syrjäytymisenä ja lisääntyvänä eristäytymisenä. Pitkittynyt toimettomuus ja pitkäaikaistyöttömyys heikentää tällaisten ryhmien valmiuksia selvitä sosiaalisesta syrjäytymisestä ja taloudellisista vaikeuksista.

Syrjäytyminen on vahvasti aluesidonnaista

Taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen ulkopuolelle jääminen on enimmäkseen alueiden ongelma ja sidoksissa alueelliseen syrjäytymiseen. Näin ollen heikossa asemassa olevilla väestöryhmillä on muita väestöryhmiä huonommat mahdollisuudet saada työtä ja palveluja.

Yhteiskuntaryhmien toimeentulomahdollisuudet riippuvat asuinpaikasta: alueista, mikroalueista ja useimmiten myös ryhmien elinympäristöstä. Syrjäytymisen riski on siis vahvasti aluesidonnainen.

Syrjäytyminen on mikroalueiden ongelma

On tärkeää korostaa, että sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia esiintyy etupäässä alueiden sisäisillä syrjäseuduilla tai kehityksessä jälkeen jääneillä mikroalueilla, joita ei yleensä voida luokitella NUTS 2 -tason alueiksi.

Maantieteellisen sijainnin vuoksi heikossa asemassa olevia yhteisöjä ei siis pidä tarkastella –EU:n terminologiaa käyttäen – NUTS 2 -tason alueina vaan LAU 1- ja LAU 2 -tason alueina.

Eristäytyminen koskettaa myös maaseutualueita

Eristäytyminen näkyy selvästi enemmän kaupungeissa kuin niitä ympäröivillä alueilla, joilla asumistiheys on pienempi. Eristäytyneiden maaseutualueiden tilanne on kuitenkin vielä huonompi. Taajama-alueiden eristäytyminen on sidoksissa lähiöistymiseen, joka johtaa perinteisten kaupunkikeskustojen vähenemiseen ja syrjäalueisiin, joilta teollisuustoiminta on siirtynyt muualle. Sosiaalisia jännitteitä esiintyy kuitenkin paljon enemmän kehityksessä jälkeen jääneillä maaseutualueilla kuin kaupunkigetoissa. Maaseudun asukkaiden asema on erittäin heikko varsinkin uusissa jäsenvaltioissa, joissa talouden siirtymäkausi on kasvattanut alueiden sisäisiä eroja.

Piilevänä ongelmana on välineiden puuttuminen

Alueellista syrjäytymistä ei ole otettu riittävästi huomioon sen enempää EU:n tilastoissa kuin poliittisissa välineissäkään.

Ne yhteiskuntaryhmät, joita alueellinen syrjäytyminen niin ikään koskettaa, saavat vain vähän huomiota aluetutkimuksissa, toimintasuunnitelmissa ja päätöksenteossa.

Näitä kysymyksiä käsitellään pienempien alueiden tasolla, minkä vuoksi nykyiset NUTS 2 ‑tason seurantamenetelmät, kuten tiedonkeruu Eurostatissa tai ESPON-ohjelman järjestelmälliset tutkimukset eivät mahdollista näiden ongelmien tunnistamista Euroopan laajuisesti. Tähän tarkoitukseen ei ole olemassa yleisesti sovellettavia alueellisia indikaattoreita.

Mietinnössä esitetyn tarkastelun tuloksena voidaan todeta, että nykyinen tilastointijärjestelmä ei kykene tuottamaan koko EU:n alueella vertailukelpoisia analyysejä NUTS 2 -tason alueiden sisäisistä eroista. Alueellisten tilastoyksiköiden välisiä eroja mittaavat indikaattorit eivät kykene osoittamaan todellisia alueiden sisäisiä eroja lainkaan. Paikallisia, alueellisia ja sosiaalisia ongelmia – ja etenkin eristäytymistä – aiheuttavia alueellisia ominaispiirteitä ei ole vielä tutkittu EU:ssa yhtenäisin menetelmin.

Alueiden sisäiset sosiaaliset ja maantieteelliset reuna-alueet

NUTS 2 -tason alueisiin keskittyvässä EU:n koheesiopolitiikassa jätetään huomioimatta useita ongelmia, jotka liittyvät alueiden sisällä ilmeneviin eroihin. Alueiden sisäiset erot ovat usein suuremmat kuin alueiden väliset.

Alueellisina talouden moottoreina toimivien suurten ja keskisuurten kaupunkien keskeiset sosiaaliset ja taloudelliset indikaattorit vievät usein huomion pois eristäytyneiden taajama-alueiden ongelmista. Dynaamisten taajama-alueiden ja sosiaalisesta ja taloudellisesta kehityksestä paitsi jääneiden alueiden välille onkin syntynyt suuri kuilu.

Yhdennetty lähestymistapa on tarpeen alueellisten ongelmien ratkaisemiseksi

Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että horisontaalinen lähestymistapa ei riitä ratkaisemaan heikossa asemassa olevien väestöryhmien ongelmia. Näiden ryhmien tilanteen tarkastelu edellyttää alueellista lähestymistapaa, jossa moninaisiin ongelmiin tartutaan paikallisesti, niiden syntyalueilla. Tarvitaan siis todellakin mikroalueisiin perustuvaa lähestymistapaa, jossa keskitytään alueiden sisäisiin eroihin ja kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin alueisiin.

Muutoin polarisoituminen saattaa vain pahentua etenkin, jos taloudelliset ja sosiaaliset toimet keskitetään dynaamisten keskustojen ympärille, jolloin ulkopuolelle jäävien alueiden asema heikkenee entisestään. Ongelman ratkaisussa on kiinnitettävä enemmän huomiota aluesuunnitteluun ja yhdennettyyn aluekehitykseen.

2. Syrjäytyminen alueiden sisällä

Tasa-arvoisten mahdollisuuksien puute, yhteiskunnallisten ristiriitojen kasautuminen sekä erityisesti eristäytyminen, joka johtaa heikossa asemassa olevien väestöryhmien keskittymiseen tietyille alueille, voivat esiintyä useissa eri yhteyksissä. Ongelma on tunnetusti kaupunkien, mutta uusien jäsenvaltioiden kokemusten perusteella se on enimmäkseen alueellinen.

Kaikkein vähiten kehittyneimpiä alueita uhkaa alueellinen syrjäytyminen

Heikossa asemassa olevien ryhmien ja valtaväestön välillä on sekä alueellisia että sosiaalisia eroja. Syrjäytymisen syyt johtuvat lähinnä syrjäytyneiden väestöryhmien maantieteellisestä sijainnista, joka voi johtaa epäedulliseen asemaan seuraavien tekijöiden osalta:

• Sijaintia koskevat tekijät:

           o Työpaikkojen läheisyys

           o Etäisyys kaupunkien keskustoista

           o Heikko liikenneinfrastruktuuri tai sen suhteellisen suuret kustannukset

           o Alhainen tulotaso

• Alueiden sisäiset ominaispiirteet:

           o Toimivan yrittäjyyden puute

           o Alhainen työllisyysaste

           o Pienet tulot

           o Alhainen koulutustaso

           o Henkilöresurssit (terveys, koulutus, hyvinvointi)

           o Rakennetun ympäristön tila

           o Eri yhteiskuntaryhmien väliset jännitteet, muukalaisviha ja eristäytyminen

           o Julkisten palvelujen puute ja laatu

Alueellinen syrjäytyminen ei ole aina alikehittyneiden alueiden eikä yksistään maaseutualueiden tyypillinen ongelma, vaan se on luonteenomaista syvästä kriisistä kärsiville reuna-alueille ja mikroalueille. Alueellista syrjäytymistä esiintyy seuraavissa yleismuodoissa, joissa yhdistyvät usein monet eri alueelliset ominaispiirteet:

–      Syrjäinen sijainti

–      Syrjäytyneiden yhteiskuntaryhmien keskittyminen alueelle – "sosiaalinen periferia"

–      Yhteiskunnallisten ristiriitojen keskittyminen alueelle taloudellisen ja rakenteellisen muutoksen vuoksi.

Laajat alueyksiköt peittävät alleen syrjäytyneiden alueiden ongelmat

Alikehittyneiden ja kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden näkyvyyden puutteen yhtenä syynä on alueiden yhdistyminen. Alueyksiköiden sisäiset erot eivät näyt tilastoissa, joissa annetaan tietoja suurista alueyksiköistä. EU:n koheesiopolitiikan perusmittayksikkö (NUTS 2) mahdollistaa eri maiden alueyksiköiden sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden keskinäisen vertailun. Tätä lähestymistapaa olisi syytä soveltaa vastaisuudessakin jaettaessa koheesiopolitiikalle osoitettuja resursseja alueiden ja maiden välillä.

Alueellisen koheesion tulkinnasta on kuitenkin käynnissä useita alueellisia selvityksiä, jotka eivät näy NUTS 2 -tasolla määritellyissä sosioekonomisissa indikaattoreissa, minkä vuoksi ne ovat edelleen näkymättömissä.

Heikossa asemassa olevien väestöryhmien keskittyminen reuna-alueille

Keskeinen syy suurille alueiden sisäisille kehityseroille kaupunkien ja niitä ympäröivien maaseutualueiden tarpeiden ohella on puutteellinen infrastruktuuri erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa.

Maaseudun asukkaat, joiden mahdollisuudet liikkua ovat paikallisten työmarkkinajärjestelyjen tai puutteellisten liikenne- tai viestintäyhteyksien vuoksi heikot, eivät pääse osallisiksi kehittyneiden kaupunkien tarjoamista eduista. Näin ollen kaupunkien vetovoima ei merkitse menestystä, ja köyhyyden ja riittämättömän infrastruktuurin vuoksi maaseutualueiden mahdollisuudet otetaan entistä vähemmän huomioon.

Sosiaalinen eristäytyminen ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien vähäisyys ovat erityisesti maaseutualueiden ongelmia niissä uusissa jäsenvaltioissa, joissa kaupunkeihin keskittyvän maahanmuuton aiheuttamat jännitteet ovat vähäisemmät kuin maaseudulla. Mutta myös tämä on suuri haaste.

Alueellisen syrjäytymisen syyt eivät ole pelkästään sosiaalisissa ongelmissa

Köyhyyden perimmäisenä syynä on riittämätön tulotaso, alueellisen syrjäytymisen syyt ovat syvemmällä, koska eristäytyneiden alueiden asukkaat menettävät useita mahdollisuuksia, kuten mahdollisuuksia päästä osalliseksi koulutuksesta, infrastruktuurista ja palveluista.

Etniset erot – maahanmuuttajien keskittyminen kaupunkigettoihin ja romaniväestön keskittyminen yhä useammin uusiin jäsenvaltioihin – pahentavat kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden ongelmia entisestään, kun tällaisten ryhmien integroiminen asettaa entistä suurempia haasteita.

Heikossa asemassa olevat väestöryhmät ovat lisäksi vaarassa jäädä osattomiksi sosioekonomisen kehityksen myönteisistä vaikutuksista ja päätöksenteon ulkopuolelle.

Puutteellinen alueellisen tiedon keruu ja käsittely EU:n tutkimuksissa

Sosiaaliset ongelmat eivät saa tarpeeksi näkyvyyttä EU:n tilastoissa. Vertailukelpoisten alueyksiköiden aikaansaamiseksi on valittava eri maista peräisin olevat alueelliset tasot ja tiedot siten, että alueyksiköiden kokovaihtelu on mahdollisimman pieni.

Alueellisen yhdistymisen ohella ongelmana on, että käytettävissä on vain vähäinen määrä alueellista jaottelua koskevia sosiaali-indikaattoreita. Tämän vuoksi EU:n aluetutkimuksissa keskitytään vähemmän sosiaalisiin ongelmiin. Joissakin tapaustutkimuksissa käsitellään eristäytymistä ja alueellista syrjäytymistä, mutta EU:ssa ei aiheesta ole vielä tehty korkeatasoisia tutkimuksia. Seuraavassa esitetään alueellisesti sovellettavissa olevat indikaattorit:

–  Työvoimaosuus

–  Työllisyysaste

–  Pitkäaikaistyöttömyysaste

–  Korkeakoulutettujen osuus

–  Inhimillisen kehityksen indeksi (HDI)

–  Köyhyysriski

–  Elinajanodote

–  Niiden osuus, joilla on korkeintaan perusasteen koulutus

Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riskin torjuntakeinot vaihtelevat maittain. Jäsenvaltioiden järjestelmät vaihtelevat saatavilla olevien resurssien ja myös resurssien kohdentamisen osalta. Kehityksessä jälkeen jääneiden ja eristäytyneiden alueiden ongelmien ratkaisu kansallisten erojen ohella edellyttää sen tunnustamista, että köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat alueellisia ongelmia, jotka on ratkaistava alueellisesti myöntämällä riittävästi varoja kaikkein heikoimmassa asemassa oleville alueille. Näiden varojen avulla voidaan saada käyttöön kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden ja eristäytyneiden alueiden tarjoama potentiaali ja ottaa myös huomioon niiden haasteet ja mahdollisuudet. Näin kyseisiä alueita voidaan auttaa pääsemään kehityksessä muiden tasolle, jotta EU:n alueellinen ja alueellinen koheesio lisääntyisi.

maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnaN LAUSUNTO (6.5.2008)

aluekehitysvaliokunnalle

koheesiopolitiikan vaikutuksista heikossa asemassa olevan väestön ja väestöryhmien integraatioon
(2007/2191(INI))

Lausunnon valmistelija: Ilda Figueiredo

EHDOTUKSET

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta kehottaa aluekehitysvaliokuntaa, asiasta vastuussa olevana valiokuntana, liittämään päätöslauselmaehdotukseensa seuraavat ehdotukset:

1.  katsoo, etteivät köyhtyminen ja syrjäytyminen ole vain kaupungeille ominaisia ilmiöitä, vaan koskevat myös maaseutua, vaikka ne voivat siellä saada erityiset muodot lähinnä siksi, että maaseudulla sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyy alueellinen syrjäytyminen ja että näillä taloudellisen kehityksen ulkopuolelle jääneillä alueilla ongelma koskee kaikkia yhteiskuntaluokkia;

2.  korostaa, että vaikka naisilla on merkittävä asema maaseudun taloudessa, heitä ei juuri näy päätöksenteossa; katsoo, että näin ollen on syytä toteuttaa toimenpiteitä kaikilla tasoilla, jotta naiset olisivat paremmin edustettuina osuuskunnissa, ammattijärjestöissä ja jopa paikallisviranomaisten keskuudessa ja toteutettava erityisiä maaseudun naisille suunnattuja tukitoimenpiteitä, joilla taattaisiin heidän oikeutensa ja torjuttaisiin köyhyyttä;

3.  korostaa, että kausityöläiset ovat aina kuuluneet maaseudun heikoimmassa asemassa oleviin ryhmiin ja nykyään kausitöiden tekijöinä ovat suurimmalta osin siirtotyöläiset; katsoo, että näin ollen olisi varmistettava, että heillä olisi vastaavat työsopimukset ja työolot kuin alueella pysyvästi asuvilla työntekijöillä;

4.  katsoo, että vaikka aiemmin maaltapako saattoi toimia ulospääsykeinona alkuperäisestä toiminnastaan syrjään joutuneille viljelijöille, näin ei enää ole, sillä työttömyys koettelee voimakkaasti ammattitaidottomia; lisää, että maaseudulle perustetut teollisuuslaitokset joutuvat ensimmäisinä rakenneuudistusten ja tuotannon muualle siirron kohteiksi, mikä vähentää mahdollisuuksia toimia useissa eri ammateissa, minkä varaan vaikeuksissa olleet pienviljelijät saattoivat muinoin laskea täydentääkseen maataloudesta saamiaan tuloja, ja nopeuttaa köyhtymistä;

5.  kehottaa palkatun tuotantotoiminnan säilyttämiseen maaseudulla, mikä edellyttää erityisen huomion kiinnittämistä perheviljelmiin sekä pieniin ja keskisuuriin maatiloihin, erityisesti tarkistamalla yhteistä maatalouspolitiikkaa, jotta siitä saataisiin tasapuolisempaa, mutta myös muuta maatalouden ulkopuolista yritystoimintaa, jolla tarjotaan tuotteita ja palveluita, jotka ovat välttämättömiä nykyisten asukkaiden säilyttämiseksi ja uusien asukkaiden vastaanottamiseksi;

6.  huomauttaa, että maanviljely on usein viimeinen jäljellä oleva toiminta maaseutualueilla; korostaa näin ollen, että on tärkeää säilyttää korkealaatuiset julkiset palvelut maaseutualueilla (vuoristoalueet ja erittäin syrjäiset alueet mukaan luettuna), jotta torjuttaisiin syrjäytymistä ja saataisiin koulutukseen, terveydenhuoltoon, liikenteeseen ja viestintään, kulttuuriin ja arvokkaaseen elämään liittyvät palvelut viljelijöiden ja heidän perheidensä ulottuville; katsoo näin ollen, että on otettava käyttöön kannustimia, joilla rohkaistaan nuoria viljelijöitä tilojen perustamiseen, ja että tilojen elinkelpoisuuden lisäksi on keskityttävä erityisesti julkisten palvelujen tasavertaiseen saatavuuteen (postipalvelut, koulut, julkinen liikenne, terveydenhuoltopalvelut jne.) ja julkisten palvelujen säilyttämiseen (lasten päivähoitopalvelut, ikääntyneiden palvelut, tuetut asumismuodot ja vuokra-asunnot jne.) sekä sosiaalisen elämän mahdollistavien tilojen, joilla torjutaan syrjäytymistä, säilyttämiseen (kaupat, kahvilat, kulttuurikeskukset jne.);

7.  katsoo, että energiantuotanto uusiutuvista energianlähteistä, kuten maatalouden biokaasuista ja metsätaloudesta saatavasta puuhakepolttoaineesta paikallisissa energiantuotantolaitoksissa, voi elvyttää maaseutualueiden ja syrjäisten alueiden talouksia ja tukea kestävää energiapolitiikkaa edellyttäen että tuotannossa varmistetaan positiivinen hiilitase ja vältetään haittavaikutukset kansainväliselle elintarvikkeiden saannin turvaamiselle ja maatalouden ekosysteemeille; kehottaa investoimaan lisää rakenne- ja koheesiorahastojen varoja tällaisen energiantuotannon kehittämiseen;

8.  korostaa, että maataloustoiminta ja muu taloudellinen toiminta (kuten maataloustuotteiden jalostus ja suoramarkkinointi, matkailu, palvelut, pk-yritykset) maaseudulla ovat tärkeitä työllisyyden kannalta ja köyhyyden ja maaltapaon torjunnassa; kehottaa siksi parantamaan mahdollisuuksia ammatilliseen koulutukseen maaseudulla yritysten kehittämisen tukemiseksi;

9.  katsoo, että uusiin jäsenvaltioihin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä vaikka näissä maissa oli markkinatalouteen siirtymäkaudella maaseudulle suuntautuneita muuttoaaltoja, suuntaus voi vastaisuudessa kääntyä päinvastaiseksi ja siten kärjistää köyhyysongelmia maaseudun lisäksi myös kaupungeissa;

10. korostaa, että harvaan asuttu maaseutu ja näin ollen sen heikko merkitys vaaleissa ovat myös seurausta poliittisista valinnoista; katsoo näin ollen, että ammattiin pääsyn suhteen kannustetaan erikoistumiseen, mikä ei sovi yhteen maaseudun edellyttämän moniosaamisen ja työpaikkojen epävarmuuden kanssa; korostaa lisäksi, että nuoria viljelijöitä on ehdottomasti tuettava maaseudun autioitumisen torjumiseksi;

11. korostaa, että on huolehdittava maaseutualueiden kehittämiseen kohdistettujen varojen yhteen sovittamisesta ja täydentävyydestä riippumatta siitä ovatko ne peräisin aluepolitiikasta vai yhteisestä maatalouspolitiikasta;

12. korostaa, että on tärkeää suojella perinteisiä maatalouden toimintamuotoja, kuten pienviljelyä, jotka edistävät syrjäisten alueiden maaseutuyhteisöjen koheesiota;

13. korostaa, että on lisättävä tukea viljelijäjärjestöille, osuuskunnille, viiniosuuskunnille ja muille paikallisille elimille käsiteollisuuden ja muiden maatalouden oheistoimintojen aloilla tuotannon markkinoille saattamisen helpottamiseksi, paikallisten lähimarkkinoiden luomiseksi ja tuottajien ja kuluttajien lähentämiseksi toisiinsa.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	6.5.2008
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	33 0 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Vincenzo Aita, Peter Baco, Bernadette Bourzai, Luis Manuel Capoulas Santos, Giuseppe Castiglione, Giovanna Corda, Joseph Daul, Albert Deß, Carmen Fraga Estévez, Ioannis Gklavakis, Lutz Goepel, Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf, Lily Jacobs, Elisabeth Jeggle, Heinz Kindermann, Véronique Mathieu, Rosa Miguélez Ramos, James Nicholson, Neil Parish, María Isabel Salinas García, Agnes Schierhuber, Willem Schuth, Czesław Adam Siekierski, Donato Tommaso Veraldi, Janusz Wojciechowski, Andrzej Tomasz Zapałowski
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Liam Aylward, Esther De Lange, Ilda Figueiredo, Gábor Harangozó, Wiesław Stefan Kuc, Astrid Lulling, Kyösti Virrankoski

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	29.5.2008
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	28 5 17
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Emmanouil Angelakas, Stavros Arnaoutakis, Jean Marie Beaupuy, Rolf Berend, Jana Bobošíková, Victor Boştinaru, Wolfgang Bulfon, Bairbre de Brún, Gerardo Galeote, Iratxe García Pérez, Eugenijus Gentvilas, Zita Gurmai, Gábor Harangozó, Mieczysław Edmund Janowski, Tunne Kelam, Evgeni Kirilov, Constanze Angela Krehl, Florencio Luque Aguilar, Sérgio Marques, Jan Olbrycht, Markus Pieper, Pierre Pribetich, Wojciech Roszkowski, Elisabeth Schroedter, Grażyna Staniszewska, Catherine Stihler, Margie Sudre, Kyriacos Triantaphyllides, Lambert van Nistelrooij, Oldřich Vlasák, Vladimír Železný
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Bernadette Bourzai, Jan Březina, Den Dover, Emanuel Jardim Fernandes, Fernando Fernández Martín, Francesco Ferrari, Louis Grech, Ramona Nicole Mănescu, Francisca Pleguezuelos Aguilar, Zita Pleštinská, Samuli Pohjamo, Christa Prets, Jürgen Schröder, Richard Seeber, Bart Staes, László Surján, Manfred Weber
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)	Manuel Medina Ortega, Nicolae Vlad Popa