MIETINTÖ sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien tulevaisuudesta: niiden rahoitus ja suuntaus kohti yksilöllistämistä

ESITYS EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAKSI

PERUSTELUT

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunto (10.9.2008)

Talous- ja raha-asioiden valiokunnan lausunto (11.9.2008)

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

15.10.2008 - (2007/2290(INI))

työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Esittelijä: Gabriele Stauner
Valmistelija (*):
Astrid Lulling, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta
(*) Valiokuntien yhteistyömenettely – työjärjestyksen 47 artikla

Menettely : 2007/2290(INI)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A6-0409/2008

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A6-0409/2008

Keskustelut :

Äänestykset :

PV 20/11/2008 - 6.4
Äänestysselitykset
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P6_TA(2008)0556

ESITYS EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAKSI
PERUSTELUT
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunto
Talous- ja raha-asioiden valiokunnan lausunto
VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien tulevaisuudesta: niiden rahoitus ja suuntaus kohti yksilöllistämistä

(2007/2290(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon komission tiedonannon 12. lokakuuta 2006 julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydestä EU:ssa (KOM(2006)0574),

– ottaa huomioon Euroopan unionista annetun sopimuksen 99 artiklan,

– ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 141 artiklan,

– ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamat tuomiot ja erityisesti sen 17. toukokuuta 1990 asiassa Douglas Harvey Barber v. Guardian Royal Exchange Assurance Group antaman tuomion[1],

– ottaa huomioon vuonna 1979 hyväksytyn oikeudellisesti sitovan kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen (CEDAW) ja erityisesti sen 11 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdan sekä 11 artiklan 2 kohdan c alakohdan,

– ottaa huomioon 1. maaliskuuta 2006 julkaistun komission tiedonannon naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelmasta 2006–2010 (KOM(2006)0092),

– ottaa huomioon Brysselissä 13. ja 14. maaliskuuta 2008 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

– ottaa huomioon 17. lokakuuta 2007 julkaistun komission tiedonannon sosiaalisen suojelun nykyaikaistamisesta yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja taloudellinen koheesion lisäämiseksi: työmarkkinoilta kauimmas etääntyneiden ihmisten aktiivisen osallisuuden edistäminen (KOM(2007)0620),

– ottaa huomioon Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen sosiaaliturvan vähimmäistasosta 1952,

– ottaa huomioon komission 11. huhtikuuta 2008 antaman tiedonannon työntekijöiden suojelemisesta heidän työnantajansa maksukyvyttömyyden yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä, kun on kyse kansallisen lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolella olevista yhtiön tai useamman yhtiön yhteisistä lisäeläkejärjestelmistä (SEC(2008)0475),

– ottaa huomioon Euroopan työmarkkinaosapuolten antamat suositukset 18. lokakuuta 2007 julkaistussa raportissa "Euroopan työmarkkinoiden tärkeimmät haasteet: Euroopan työmarkkinaosapuolten yhteinen analyysi",

– ottaa huomioon komission vihreän kirjan "Työlainsäädäntö 2000-luvun haasteiden tasalle" (KOM(2006)0708) ja parlamentin 11. heinäkuuta 2007 tästä aiheesta antaman päätöslauselman[2],

– ottaa huomioon komission 26. helmikuuta 2007 antaman tiedonannon "Sosiaalisen todellisuuden kartoittaminen - Väliraportti kevään 2007 Eurooppa-neuvostolle" (KOM(2007)063) ja 15. marraskuuta 2007 annetun parlamentin päätöslauselman sosiaalisen todellisuuden kartoittamisesta[3],

– ottaa huomioon komission 10. toukokuuta 2007 antaman tiedonannon "Sukupolvien välisen solidaarisuuden edistäminen" (KOM(2007)0244) ja 30. tammikuuta 2008 annetun parlamentin päätöslauselman Euroopan väestönkehityksestä[4],

– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

– ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön sekä naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan ja talous- ja raha-asioiden valiokunnan lausunnon (A6-0409/2008),

A. ottaa huomioon, että

– sosiaaliturvan perustaa ja sitä sääntelee, hallinnoi ja rahoittaa (yleensä osittain) valtio mutta jota rahoitetaan myös kollektiivisesti vakuutetulta perittävin veroin tai maksuin siten, että valtiolla on julkinen velvollisuus huolehtia kansalaistensa sosiaaliturvaa koskevista tarpeista,

– sosiaaliturvalle on luonteenomaista vastuullisuus ja se, että kaikille taataan riittävä perusturva,

– sosiaaliturva perustuu solidaarisuuden periaatteeseen,

– sosiaaliturva kattaa edellä mainitun Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen yhdeksän aluetta,

– sosiaaliturvalla pyritään varmistamaan perusturvallisuus työllisyyden (työttömyysvakuutus), tulojen (maksettavat eläkkeet) ja ansiokyvyn (sairausvakuutus) alalla,

B. ottaa huomioon, että Euroopan unionin kokonaisväestön odotetaan kasvavan hitaasti vuoteen 2025 saakka ja vähenevän hitaasti vuodesta 2025 alkaen ja olevan vuoteen 2050 mennessä hieman vähäisempi ja merkittävästi iäkkäämpi,

C. katsoo, että jos maahanmuutto pysyy nykyisellä tasolla, työvoima vähenee 227 miljoonasta hengestä vuonna 2005 183 miljoonaan henkeen vuonna 2050, työllisyysaste nousee 70 prosenttiin vuonna 2020, mikä johtuu pääasiallisesti naisten työllisyysasteen noususta, työllisten kokonaismäärä nousee 20 miljoonalla vuoteen 2017 mennessä, minkä jälkeen se laskee 30 miljoonalla vuoteen 2050 mennessä, ja yli 65-vuotiaiden ennustettu osuus työikäiseen väestöön verrattuna nousee 1:4:stä 1:2:een vuonna 2050,

D. katsoo, että eliniänodotteen yleiseen nousuun perustuvassa eläkeiän yleisessä nostamisessa ei oteta riittävästi huomioon sitä, että on edelleen olemassa lukuisia teollisuuden aloja, joilla työntekijöiden eliniänodote on huomattavasti alempi,

E. ottaa huomioon, että työmarkkinaosapuolilla ylipäänsä ja erityisesti niillä teollisuudenaloilla, joilla työntekijöiden eliniänodote on keskimääräistä alempi, on suuri vastuu työntekijöiden alalle saapumisesta ja siltä poistumisesta, ja niillä voi olla tärkeä avustava rooli pyrittäessä varmistamaan tehokas ja ikätietoinen henkilöstöpolitiikka,

F. katsoo, että työttömien määrän väheneminen merkitsee työttömyysetuuksien kustannusten laskemista noin 0,6 prosenttiyksiköllä BKT:sta vuoteen 2050 mennessä, mikä on hyvin pieni lasku eikä korvaa muiden alojen korkeita kustannuksia,

G. ottaa huomioon, että Euroopan unioni kuluttaa 27,2 prosenttia BKT:sta sosiaaliturvaan (2008), mistä suurin osa kuluu vanhuusetuuksiin ja -eläkkeisiin (46 prosenttia),

H. katsoo, että kysymystä sosiaaliturvasta ei voida tarkastella puhtaasti kustannus-hyötylaskelmana vaan pikemminkin yhteiskuntasopimuksena, jolla sekä kansalaisille että valtiolle asetetaan oikeuksia ja velvollisuuksia, joita on myös tarkasteltava ja käsiteltävä sellaisina; katsoo lisäksi, että sosiaalivakuutuksen budjettiteknisiä näkökohtia ei voida missään olosuhteissa jättää huomiotta,

I. ottaa huomioon, että väestön ikääntymisen odotetaan johtavan julkisten menojen kasvuun, suurimmaksi osaksi eläkkeissä, terveydenhuollossa ja pitkäaikaishoidossa useimmissa jäsenvaltioissa vuoteen 2050 mennessä, jos nykyistä politiikkaa jatketaan, ja että voimakkain kasvu tapahtuu vuosina 2020–2040,

J. katsoo, että Lissabonin strategian tavoitteet naisten, nuorten ja iäkkäiden henkilöiden työllistämisessä sekä Barcelonan tavoitteet lastenhoitopalveluissa ovat olennainen osa eläkejärjestelmien toimivuutta,

K. katsoo, että vuoden 2000 YK:n vuosituhattavoitteissa, etenkin tavoitteessa 3, ennakkoehtona on sukupuolten tasa-arvo,

L. katsoo, että naisilla on yleensä epäyhtenäinen työura, jota luonnehtii hitaampi palkkakehitys, kun taas miehillä on jatkuva työurakehitys ja vakaampi palkkakehitys, mikä aiheuttaa eroja eläkemaksuissa ja lisää naisten köyhyysriskiä, mikä on lisäksi pitkän aikavälin riski, kun otetaan huomioon heidän pidempi elinajanodotteensa,

Yleishuomioita

1. kehottaa jäsenvaltioita ottamaan huomioon Lissabonin strategian ja tarpeen kattaa sosiaaliset riskit ja turvata sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmät sekä säilyttää eurooppalaisten sosiaalimallien ydin, saavuttaa parempaa edistymistä sosiaalimenojen ja sosiaaliaktivoinnin tasapainottamisessa, ja kehottaa houkuttelemaan ihmisiä laatutyöhön ja saamaan heidät pysymään laadukkaassa, turvallisessa ja pakollisen sosiaaliturvan tarjoavassa työssä, edistämään kasvua ja työpaikkojen syntymistä ja löytämistä markkinoiden avoimuutta lisäämällä, uudenaikaistamaan sosiaaliturvajärjestelmät (esimerkiksi eriyttämällä paremmin etuusjärjestelmät ja rahoitusmekanismit) ja lisäämään investointeja inhimilliseen pääomaan edistämällä tutkimusta ja kehitystä ja innovointia sekä paremman opetuksen ja ammatillisen koulutuksen kautta elinikäisen oppimisen yhteydessä;

2. kehottaa komissiota seuraamaan tarkoin sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien uudistuksia jäsenvaltioissa, vertaamaan niiden tähänastisia vaikutuksia naisten työllisyystilanteeseen ja kiinnittämään huomiota esiin tulleisiin parhaisiin käytänteisiin, erityisesti sukupuoleen perustuvan palkkasyrjinnän vähentämiseksi ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi;

3. korostaa, että talouskasvun lähteet muuttuvat demografisten muutosten vuoksi ja että työvoiman parempi tuottavuus ja teknologiset innovaatiot vauhdittavat talouskasvua; myöntää, että tuottavuuden korkean tason säilyttämiseksi tutkimukseen ja kehitykseen sekä parempiin johtamismenetelmiin on investoitava enemmän, jolloin teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden välinen synergia on asetettava etusijalle;

4. korostaa, että nykyisissä väestökehityksellisissä, taloudellisissa ja sosiaalisissa suuntauksissa on sukupolvien välisten ja sosiaaliryhmien välisten konfliktien ehkäisemiseksi löydettävä uusia menetelmiä kustannusten ja etuuksien jakamiseksi tehokkaasti ja tasapuolisesti suppeamman taloudellisesti aktiivin väestön ja suuremman taloudellisesti passiivisen väestön kesken; katsoo, että yhteisön ja kansallisella tasolla tavoitteena tulisi olla tasapainon ylläpitäminen toisaalta sosiaaliturvajärjestelmien ja eläkkeiden taloudellisen kestävyyden ja toisaalta sosiaalisten riskien kattamisen välillä;

5. toistaa käsityksensä, jonka mukaan taloudellisesti kestävän sosiaaliturvajärjestelmän edistämiseksi yhteisön työlainsäädännössä olisi vahvistettava toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia hallitsevana työllistymismuotona, jonka yhteydessä säädetään riittävästä sosiaalisesta ja terveyden suojelusta ja varmistetaan perusoikeuksien kunnioittaminen; myöntää kuitenkin, että myös niiden oikeuksia on suojeltava, jotka työskentelevät muun muotoisissa työsuhteissa, mukaan lukien eläkeoikeudet, jotka mahdollistavat arvokkaan eläkkeelläolon;

6. palauttaa mieliin, että Euroopan sosiaalisten mallien ytimenä on sukupolvien ja sosiaaliryhmien välisen solidaarisuuden periaate ja että ne rahoitetaan ensisijaisesti työperusteisin ansiotuloin, joita ovat muun muassa työntekijöiden ja työnantajien maksut ja työn verotus; huomauttaa kuitenkin, että väestön ikääntyminen asettaa suuria paineita aktiiviselle työväestölle ja että demografisten muutosten tuomien ongelmien ratkaiseminen tulisi asettaa poliittiseksi prioriteetiksi; korostaa, että muutoin demograafiset muutokset voivat vaarantaa solidaarisuuden periaatteen ja sen myötä Euroopan sosiaaliset mallit; korostaa myös, miten tärkeää on siksi vahvistaa solidaarisuusperiaatetta oikeudenmukaiset taloudelliset korvaukset mukaan luettuina;

7. palauttaa mieliin, että EY:n perustamissopimuksen 141 artiklan nojalla voidaan toteuttaa myönteisiä toimenpiteitä samapalkkaisuuden saavuttamiseksi ja että yhteisön oikeuskäytännön mukaan sosiaalimaksut ovat osa palkkaa;

8. panee merkille, että demografisten muutosten myötä työelämässä mukana olevien ja sen ulkopuolelle jäävien henkilöiden suhdeluku on vuonna 2030 arviolta 2:1; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään politiikkoja sen varmistamiseksi, että hoitotyötä tekevät henkilöt, joista monet joutuvat vetäytymään työmarkkinoilta hoitovelvollisuuksien vuoksi, eivät joudu epäedulliseen asemaan eläketurvattomuuden vuoksi;

9. muistuttaa, että yksilöllistämissuuntaus edistää toisen ja kolmannen pilarin uudenaikaistamista sosiaaliturvajärjestelmiä kyseenalaistamatta; katsoo, että tämän avulla erityisesti naisilla ja muilla haavoittuvassa asemassa olevilla ryhmillä, on enemmän valinnanvapautta ja he ovat itsenäisempiä ja voivat rakentaa omat ylimääräiset eläkeoikeutensa;

10. kehottaa komissiota tehostamaan tutkimuksia ja töitä sosiaalisten oikeuksien yksilöllistämisen vaikutuksista naisten ja miesten yhdenvertaiseen kohteluun;

11. katsoo, että naisten ja miesten välisen tasa-arvon on kuuluttava sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien uudistamisen tavoitteisiin, mutta korostaa, että epätasa-arvo tässä kysymyksessä on lähinnä epäsuoraa, koska työmarkkinoilla on pysyviä eriarvoisuuksia palkoissa ja uranäkymissä ja koska perheen ja kodin vastuu jakautuu epätasaisesti ja voidaan näin ollen korjata vain kokonaisvaltaisemmin toimenpitein;

12. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita parantamaan (nuorten) aikuisten tietoisuutta varhaisessa vaiheessa kerättyjen eläkeoikeuksien merkityksestä;

Työvoima

13. uskoo, että nykytilanteen jatkuessa työvoiman supistuminen johtaa tehtyjen työtuntien kokonaismäärän vähenemiseen; katsoo, että tämän suuntauksen kääntämiseksi olisi ryhdyttävä toimiin työttömyysasteen alentamiseksi ja työhönoton lisäämiseksi (koulutukseen ja uudelleenkoulutukseen yhdistettynä), myös ryhmillä, joiden työllistymismahdollisuudet ovat hyvät, kuten vammaisilla, naisilla ja ikääntyneillä; korostaa, että on mahdollistettava vapaaehtoisuuteen perustuva joustava eläkkeelle jääminen, muutettava työkäytäntöjen organisointia ja hyödynnettävä uutta teknologiaa järkevästi; korostaa, että on myös kehitettävä tukipalveluita ja lasten ja huollettavien perheenjäsenten hoitoon liittyviä palveluita, jotta osa-aikatyötä tekevien henkilöiden määrää vähenee vapaaehtoisesti;

14. palauttaa mieliin, että korkeampi työllisyysaste riippuu suuresti tarpeesta säilyttää kaikki ryhmät – erityisesti ryhmät, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella – aktiivisina; painottaa näin ollen, että työmarkkinoilla on torjuttava syrjintää ja on tarjottava työpaikkoja työelämän ulkopuolelle jääville henkilöille; korostaa lisäksi, että on tarjottava kohtuullisia mukautuksia vammaisten ja huomattavista terveysongelmista kärsivien henkilöiden työllistämisen helpottamiseksi sekä vammaisten ja psyykkisesti sairastuneiden työllistymismahdollisuuksien varmistamiseksi;

15. korostaa tässä yhteydessä aktiivisen politiikan tarvetta naisten, nuorten ja iäkkäiden henkilöiden työllistämisessä, jotta hyödynnettäisiin asianmukaisesti työvoimaa ja yrittäjyyshenkeä ja jotta varmistettaisiin eläkemaksuihin perustuva eläkeläisten oikeus kunnolliseen eläkkeeseen;

16. korostaa, että kansallisella tasolla on pohdittava virallisen eläkeiän nostamista; pitää jäsenvaltioiden erilaisista laillisista eläkeikäjärjestelyistä riippumatta välttämättömänä, että työntekijöitä kannustetaan jatkamaan työskentelyä vapaaehtoisesti ja reunaehtojen tämän salliessa eläkeiän saavuttamiseen asti tai pidempään;

17. kehottaa työmarkkinaosapuolia esimerkiksi eri aloilla saavutettujen kokemusten pohjalta neuvottelemaan räätälöidyistä alakohtaisista toimenpiteistä, jotka liittyvät ikääntyviin työntekijöihin yleisesti ja ikätietoiseen henkilöstöpolitiikkaan erityisesti;

18. kehottaa jäsenvaltioita kehittämään taloudellisia ja sosiaalisia kannustimia, joilla lisätään työntekijöiden halukkuutta jatkaa työskentelyä vapaaehtoisesti myös virallisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen;

19. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan aktiivista politiikkaa vaarattomien työolojen edellytysten parantamiseksi, jotta voidaan vähentää tiettyjen ammattien riskiä ja välttää se, että suuri osa työntekijöistä jää varhaiseläkkeelle;

20. palauttaa mieliin, että aktiivisuutta lisäävää maahanmuuttopolitiikkaa, jossa otetaan huomioon erityisesti työiässä olevat mahdolliset maahanmuuttajat ja tarjotaan nopeaa maahanmuuttoa korkeasti koulutetuille hakijoille, olisi täydennettävä maahanmuuttajien paremmalla integroinnilla työmarkkinoille ja koko yhteiskuntaan; korostaa, että maahanmuuton lisäämiseen pyrkivät tehostetut toimet voivat johtaa aivovuotoon alkuperämaista, mikä voi vaikuttaa kielteisesti näiden maiden talouden ja yhteiskunnan kehittymiseen ja laukaista hallitsemattomien muuttoliikkeiden uusia aaltoja;

21. toteaa, että taitotiedon hukkakäyttö ("brain waste") voi myös olla tärkeä kysymys sekä koko kansantalouden että yksittäisten henkilöiden osalta, jos päteviä maahanmuuttajia käytetään korvaamaan vähän koulutusta vaativien työntekijöiden puutetta; korostaa, että maahanmuuttajien on voitava hyötyä eläkejärjestelmiin antamastaan panoksesta;

22. kehottaa komissiota toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toisessa jäsenvaltiossa asuvat ja työskentelevät EU:n kansalaiset eivät menetä sosiaalisia oikeuksiaan osittain tai kokonaan;

23. katsoo, että maahanmuuton pitkäaikaiset vaikutukset väestön ikääntymiseen ovat epävarmoja, koska ne riippuvat muuttovirtojen käyttäytymisestä, perheiden yhdistämisestä ja maahanmuuttajien syntyvyydestä; katsoo, että maahanmuuttajat voivat johtaa sosiaaliturvajärjestelmien tasapainon parantumiseen, jos he ovat laillisessa työsuhteessa ja siten osallistuvat niiden rahoittamiseen;

Eläkkeet

24. kiinnittää huomiota kaikkien työllistymisen ja työehtojen suhteen heikossa asemassa olevien ryhmien syrjintään työmarkkinoilla, erityisesti kun on kyse työpaikoista, joissa sosiaaliturvamaksut eivät ole pakollisia, koska tämä alentaa näiden ryhmien työllisyysastetta ja palkkoja ja vähentää siten niiden mahdollisuuksia hankkia kunnolliset eläkkeet; painottaa tarvetta tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille, millä varmistetaan korkeampi työllisyysaste, yhtäläinen palkkaus ja riittävät eläkeoikeudet;

25. myöntää, että julkiset eläkejärjestelmät tukevat sosiaalista solidaarisuutta ja ovat jäsenvaltioiden vastuulla ja että näiden järjestelmien turvaaminen tulisi asettaa poliittiseksi prioriteetiksi; katsoo, että valtion rahoittamille eläkkeille tarjolla olevien vaihtoehtojen, kuten lisäeläkejärjestelmien, tehokkaampi hyödyntäminen voi olla toteuttamiskelpoinen vaihtoehto; huomauttaa, että yksityisiin eläkkeisiin voitaisiin sisällyttää työnantajien tai muiden kollektiivisten järjestöjen ja yhdistysten tarjoamia ammatillisia lisäeläkejärjestelmiä ja henkilökohtaisiin säästöihin tukeutuvia malleja; korostaa, että yksityisten eläkkeiden tarjonta lisäisi yksityisiä eläkerahastoja koskevan aiheellisen sääntelyn tarvetta, tällaisten eläkkeiden siirrettävyyttä ja näiden vaihtoehtojen edistämistä ja jatkuvaa uudenaikaistamista (joustavuus mukaan luettuna); katsoo tässä yhteydessä, että olisi otettava huomioon vaara siitä, että nykyisessä julkisessa eläkejärjestelmässä naiset voivat menettää vakuutusturvaa, jos tämä järjestelmä korvataan yksityisillä säännöksillä, mutta katsoo, että tätä vaaraa voidaan vähentää myöntämällä eläkeoikeuksia, äitiyslomaa, vanhempainlomaa ja vapaata työstä henkilökohtaisista syistä;

26. kehottaa jäsenvaltioita ottamaan vakavasti huomioon tarpeen muotoilla uudelleen perinteiset eläkejärjestelmät, jotka perustuvat järjestelmälliseen riskinarviointiin ja tyypillisen peruselinkaaren olettamukseen, ja mukauttamaan sosiaaliturvajärjestelmää eläkejärjestelmän uudistusten mukaisesti, sillä tyypillinen peruselinkaari muuttuu nopeasti ja niin sanotuista pirstoutuneista työhistorioista tulee yhä yleisempiä; katsoo, että tämä voi johtaa uuteen sosiaaliseen riskiin monien henkilöiden ja erityisesti heikossa asemassa olevien ryhmien, muun muassa maahanmuuttajien, heikon ammattitaidon omaavien työntekijöiden, yksinhuoltajien ja muita hoitovelvollisuuksia omaavien henkilöiden tilanteen kasvavasta yllätyksellisyydestä; korostaa, että tämä voi johtaa varhaiseen työmarkkinoilta pois jäämiseen tai rajoitettuun työmarkkinoihin osallistumiseen; toteaa, että joustavien työmarkkinoiden saavuttaminen edellyttää myös eläkejärjestelmän uudistamista;

27. tähdentää, että kestävän eläkejärjestelmän on tarpeellista mukautua väestön ja talouden asettamiin haasteisiin ja korostaa, että kolmen pilarin järjestelmä on tasapuolinen vaihtoehto edellyttäen, että se on laajalti käytettävissä; ehdottaa, että lakisääteisiä eläkejärjestelyjä (ensimmäinen pilari) tuetaan kollektiivisesti rahoitetuilla työeläkejärjestelmillä (toinen pilari) ja yksilöllisillä kolmannen pilarin mukaisilla täydentävillä tuotteilla; korostaa sellaisten eläkejärjestelmien arvoa, jotka yhdistävät yhteisvastuun ja usein korkeat tuotot, jotka johtuvat mittavista, pitkäaikaisista ja kohtuullisista mutta kannattavista sijoitusstrategioista; pyytää komissiota laatimaan yleiseurooppalaisia eläketuotteita koskevan asianmukaisen ja toteutettavissa olevan sääntö- ja valvontakehyksen; painottaa, että työeläkkeille ja kolmannen pilarin eläkkeille luotavat sisämarkkinat antaisivat kansalaisille mahdollisuuden siirrettäviin työeläkejärjestelyihin, edistäisivät kilpailua ja vähentäisivät eläkesäästämisen kustannuksia;

28. panee merkille, että lähinnä naiset huolehtivat lapsista sekä iäkkäistä, sairaista tai vammaisista perheenjäsenistä vapaaehtoisesti tai pakosta kulttuuriasenteiden ja sosiaalinormien painostuksesta tai lastenhoitopalvelujen ja muiden hoitorakenteiden (pitkäaikaishoidon rakenteiden) huonon laadun tai olemattomuuden vuoksi ja että heidän työurassaan on siten enemmän keskeytyksiä; korostaa tarvetta korvata tämä tilanne naisille ja heidän uralleen ja tarvetta antaa heille todellinen valinnan vapaus lastensaannissa sekä hoitovelvollisuuksien suhteen ilman taloudellisen tilanteen tai urakehityksen heikkenemisen pelkoa; panee tyytyväisenä merkille jäsenvaltioiden toimet tämän tilanteen estämiseksi ja korjaamiseksi esimerkiksi ottamalla lakisääteisissä eläkevakuutuksissa huomioon lasten ja perheenjäsenten hoitoon käytetyn ajan;

29. kehottaa jäsenvaltioita, työmarkkinaosapuolia ja naisjärjestöjen edustajia kiinnittämään jatkuvasti huomiota eläkejärjestelmien uudistamisesta mahdollisesti tai tosiasiallisesti naisten ja miesten tasa-arvoon aiheutuviin vaikutuksiin ja valvomaan, että asia korjataan tasa-arvon varmistamiseksi;

30. pyytää, että komissio ja jäsenvaltiot ryhtyvät kiireellisiin toimiin työeläkejärjestelmään liittyvän suoran syrjinnän kieltämiseksi, mukaan lukien sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden käyttö etuuksien ja maksujen perustana;

31. palauttaa mieliin 21. helmikuuta 1997 antamansa päätöslauselman itsenäisten ammatinharjoittajien avustavien aviopuolisoiden tilanteesta[5], jossa vaadittiin muun muassa varmistamaan, että avustavat puolisot voivat hakea yksilöllistä vakuutusturvaa, joka kattaa vanhuuseläkkeen;

32. palauttaa mieliin naisten asemasta EU:n maaseutualueilla 12. maaliskuuta 2008 antamansa päätöslauselman[6], jossa jälleen kerran kehotettiin komissiota antamaan vuoden 2008 loppuun mennessä ehdotus miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin, maatalousalalla toimivat ammatinharjoittajat mukaan lukien, ja itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten suojeluun raskauden ja synnytyksen perusteella 11. joulukuuta 1986 annetun direktiivin 86/613/ETY[7] tarkistamiseksi maatalousyrityksissä avustavien naisten riippumattomista sosiaali- ja eläkeoikeuksista;

33. palauttaa mieliin rahoituspalvelupolitiikkaa (2005–2010) koskevasta valkoisesta kirjasta 11. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman[8], ja tähdentää, että on tärkeää kehittää avoimet ja joustavat eurooppalaiset sosiaaliturva- ja eläkemarkkinat poistamalla verotuksellisia sekä eläkeoikeuksien jäsenvaltiosta toiseen siirrettävyyteen liittyviä esteitä; on sitä mieltä, että eläkkeiden sisämarkkinoiden luominen edellyttää eurooppalaista sääntelykehystä eläketuotteille;

34. kehottaa komissiota tarkistamaan Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean tietojen perusteella pikaisesti ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta 3. kesäkuuta 2003 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2003/41/EY[9], jotta ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoaville laitoksille ominainen kestävä vakavaraisuusjärjestely voidaan toteuttaa, ja toteuttamaan perinpohjaisen vaikutusten arvioinnin tutkimalla tasapuolisuuskysymyksiä, jotka liittyvät laskennallisiin eroihin ja taustaoletuksiin, joiden perusteella vastuita mitataan; korostaa, että tällainen järjestely voisi perustua komission muutetun ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II)[10] joidenkin näkökohtien laajentamisesta eläkerahastoihin, jonka mukaisesti otettaisiin huomioon kyseisten laitosten erityispiirteet, joita ovat esimerkiksi niiden tarjoamat tyypillisesti pitkäkestoiset eläkejärjestelyt, ja eläkerahastojen tarjoaman vakuusturvan tai vakuuksien tyypin; katsoo, että tällainen erityinen vakavaraisuusjärjestely tukisi taloudellista vakautta ja estäisi lainsäädännöllisen keinottelun;

35. palauttaa mieliin, että yhteisöjen tuomioistuin on asettunut vastustamaan rajat ylittävien eläkemaksujen verovapauden esteitä; korostaa, että verohelpotus on paras tapa kannustaa pitkäaikaista säästämistä ja että yhdenmukaistamista saatetaan tarvita lisää eläkejärjestelmiin maksettavien rajat ylittävien eläkemaksujen kaikkien esteiden poistamiseksi;

36. panee merkille nykyisen suuntauksen, jonka mukaisesti siirrytään etuuksien mukaan määritellystä eläkejärjestelmästä kohti maksuosuuksien mukaan määriteltyä eläkejärjestelmää ja on huolestunut työnantajan maksuosuuksien havaitusta laskusta tämän trendin myötä; tähdentää, että on tarpeen vahvistaa työntekijöiden osallistumista ja maksutasoa nykyisissä eläkejärjestelmissä, jotta varmistetaan yksityishenkilöiden riittävät eläketulot, ja korostaa, että työnantajien on edelleen tarpeen maksaa riittäviä maksuja erityisesti maksuosuuksien mukaan määritellyissä eläkejärjestelmissä; on huolestunut siitä, että suunniteltu työntekijöiden etuuksia koskevan kansainvälisen tilinpäätösstandardin (IAS) 19:n tarkistaminen, esimerkiksi niin sanotun "käytäviin perustuvien" lähestymistavan mahdollista kumoamista koskevassa tapauksessa, voisi tuoda mukanaan eläkejärjestelmää koskevia huomattavia muutoksia, joita on tarpeen arvioida huolellisesti erityisesti maksuosuuksien mukaan määriteltyjen eläkejärjestelmien houkuttelevuutta koskevien mahdollisten kielteisten vaikutusten kannalta;

37. toteaa, että vammaisten kohtuullisten elinolojen turvaamiseksi ja "tukiloukun" välttämiseksi vammaisuudesta aiheutuvat ylimääräiset elinkustannukset on korvattava ja tähän on kohdistetusti käytettävä eläkejärjestelmää ja sosiaalisen integraation poliittisia toimenpiteitä;

Kestävä talous

38. korostaa jäsenvaltioiden tarvetta säilyttää sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien rahoituksen asianmukaiset tasot, tarvetta löytää vaihtoehtoiset ja vankat veropohjat globalisaation aiheuttamassa kasvavassa kilpailussa; korostaa työn verotuksesta riippuvuuden vähentämisen merkitystä jäsenvaltioiden talouksien kilpailukyvyn lisäämiseksi ja työhoukutusten tarjoamiseksi; myöntää ongelmat, joita pääomaverotuksen osuuden lisääminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon pienempi pääomaveroperusta ja pääoman suurempi liikkuvuus; ehdottaa, että harkittaisiin siirtymistä uusiin verotustapoihin ja/tai muihin vaihtoehtoihin sosiaalimenojen taloudellisen kestävyyden parantamiseksi, mikä vähentäisi pienipalkkaisten ihmisten verotaakkaa; katsoo edelleen, että sosiaaliturvan työnantajamaksut ovat investointi, koska ne lisäävät tuottavuutta, mikä on yksi syy siihen, että maat, joissa sosiaalimenot ovat suurimmat, ovat myös kaikkein kilpailukykyisimpiä;

39. korostaa, että jäsenvaltioiden on keskityttävä vakaus- ja kasvusopimuksen keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteisiin ja varmistettava kestävä julkinen rahoitus ikääntyvän väestön aiheuttamien lisääntyvien paineiden kohtaamiseksi; panee merkille, että Brdossa 5. huhtikuuta 2008 pidetyssä epävirallisessa talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa sovittiin, että sosiaalimenoihin kohdistuvaa huomiota olisi siirrettävä menojen suuruusluokasta saavutuksiin ja tuloksiin; suosittelee, että neuvosto pohtii vakaus- ja kasvusopimusta koskevia lisäparannuksia sallimalla esimerkiksi sen, että pitkälle aikavälille kohdistuvat investoinnit kirjataan entistä pidemmälle ajanjaksolle;

40. korostaa, että jäsenvaltioiden olisi suunniteltava rahoituspolitiikkansa kestävästi jakamalla verotaakka kattavasti ja oikeudenmukaisesti työntekijöiden, kuluttajien, yritysten, pääomatulojen ja sukupolvien kesken;

41. katsoo, että ammatillisten eläkejärjestelmien maksukykyisyys ja suoja erityisesti yrityskauppojen tai muiden omistuksessa tai johdossa tapahtuvien merkittävien muutosten yhteydessä olisi pyrittävä turvaamaan sääntelyllä;

42. kannustaa jäsenvaltioita päättämään vuotuisten talousarvioiden laatimisen yhteydessä rahastosta, josta maksetaan tulevat eläkkeet;

43. pitää välttämättömänä harkita asteittaista siirtymistä jakojärjestelmistä rahastoiviin järjestelmiin;

Terveydenhuolto ja pitkäaikaishoito

44. on vakuuttunut, että terveydentilan parantamiseen tähtäävät toimet merkitsevät investointitarvetta, jonka avulla voidaan vähentää väestön ikääntymisestä aiheutuvia kustannuksia ja tervehdyttää julkista taloutta; painottaa Euroopan unionin kaikkien terveydenhoitojärjestelmien arvojen ja periaatteiden säilyttämisen merkitystä; katsoo, että näihin kuuluvat yleiskattavuus, solidaarinen rahoitus, tasapuolinen saatavuus ja korkeatasoisen terveydenhoidon tarjonta, pitäen kuitenkin mielessä, että vähäiset varat on käytettävä järkevästi; korostaa, että terveyspalvelujen laatua ja taloudellista tehokkuutta voidaan nostaa parantamalla niiden organisointia ja palvelujen tarjoamista toissijaisuusperiaatteen mukaisesti;

45. ottaen huomioon terveydenhoidon ja pitkäaikaishoidon näkyvissä olevat kasvavat kustannukset katsoo, että jäsenvaltioiden olisi mietittävä hoitojen rahoitusta ja otettava huomioon vähemmän ammattitaitoisen hoidon mahdollinen käyttäminen, kun perheiden koko pienenee ja naisten osallistuminen työmarkkinoille kasvaa ja pitkäaikaishoidon lisääntyminen voi olla arvioitua suurempaa;

46. pitää välttämättömänä, että henkilöt, jotka tarvitsevat kallista tai pitkäaikaista terveydenhoitoa, sekä henkilöt ja ryhmät, joilla on erityisiä integroitumisongelmia, kuten etniset vähemmistöt ja matalapalkkaiset, ja kroonisista sairauksista kärsivien ihmisten hoito sekä fyysisesti tai psyykkisesti vammaisten tai vanhusten kuntouttamisen, sosiaalisen integroinnin ja tukemisen avointen rakenteiden kehittäminen otetaan erityisesti huomioon, jotta voidaan välttää ihmisten laitostuminen ja luoda rakenteita itsenäistä elämää varten;

47. panee merkille, että terveydenhuollon julkinen rahoitus suojaa osaltaan rahoitusriskeiltä henkilökohtaisesta sairausriskistä riippumatta ja parantaa siten tasa-arvoa ja sosiaaliturvaa siinä missä yksityiseen järjestelmään sitä vastoin kuuluu rajoitettu tai olematon riskien jakaminen ja ne yleensä liittävät maksut sairausriskiin ja maksukykyyn, samalla kun taataan sen kestävä rahoitus demografisista muutoksista riippumatta;

48. tunnustaa julkisen rahoituksen merkityksen solidaarisuustavoitteeseen pyrittäessä sekä terveydenhoidon rahoituksen julkisen ja yksityisen osuuden suuren vaihtelun jäsenvaltioissa; suosittelee, että komissio suorittaa tutkimuksen, jossa tarkastellaan solidaarisuustavoitetta vastaavan julkisen rahoituksen tasoa ja/tai laajuutta sekä koko järjestelmän että yksittäisten palvelualojen osalta;

49. myöntää, että terveydenhoidon rahoituksen alalla yhä enemmän suosiota saavuttavat markkinapohjaiset ratkaisut ja yksityistäminen muodostavat patenttilääkkeen, jolla torjutaan kustannusten räjähdysmäistä kasvua, tehottomuutta ja hoidon laatuun liittyviä ongelmia erityisesti uusissa jäsenvaltioissa; myöntää, että on olemassa yhä enemmän todisteita siitä, että sosiaalisten sairasvakuutusjärjestelmien käytännön yksityistäminen, voiton tavoittelu ja rahoittavien tahojen keskinäinen kilpailu tavallisesti tekevät terveydenhoitojärjestelmien hallinnoinnista kalliimpaa samalla kun niiden edut kustannusten hallinnan, tehokkuuden ja hoidon laadun kannalta ovat kyseenalaisia; suosittelee siksi, että yhden maksajan mallia noudattavat jäsenvaltiot pitäytyvät tässä mallissa;

50. panee merkille, että pääasiallisesti työllisyyteen perustuvilla sosiaaliturvamaksuilla rahoitetut terveydenhuoltojärjestelmät voivat hyötyä tuloperustan laajentamisesta ansioista riippumattomiin tuloihin;

51. toteaa, että koska palveluja on voitava tarjota vapaasti ja koska sairasvakuutuksen nauttijalla on oikeus valita haluamansa lääkäri tai hoitolaitos, jäsenvaltiot eivät voi kieltäytyä korvaamasta kansalaisilleen ulkomailla saatua, mutta jäsenvaltiot voivat asettaa (kiinteitä) erityisiä enimmäismääriä aiheutuville kuluille ja ne eivät ole velvollisia korvaamaan hoitoa, jota niiden kansalaisille ei olisi annettu kotimaassa;

52. kehottaa jäsenvaltioita välttämään puhtaasti taloudellista lähestymistapaa, kun ne hyväksyvät uudistuspolitiikkoja, joilla pyritään muokkaamaan niiden kansallisen terveydenhoitojärjestelmän perustan muodostavaa oikeudellista kehystä;

53. on täysin vakuuttunut siitä, että kaikkien uudistusten lähtökohtana olisi oltava nykyisen terveydenhoidon (rahoituksen) järjestelmän huolellinen analyysi, jossa yksilöidään heikkoudet ja ongelma-alueet ja pyritään ymmärtämään taustatekijöitä, jotka voivat edistää tai haitata onnistunutta uudistusta; odottaa, että jäsenvaltiot ovat täysin tietoisia terveydenhoidon alan uudistusten huomattavasta vaikutuksesta niiden terveydenhoitojärjestelmien toimintaan, kapasiteettiin ja tehokkuuteen, sekä vaaroista, joita riittämättömästi tai puutteellisesti valmistellut uudistamistoimenpiteet voivat aiheuttaa terveydenhoitopalvelujen laadulle ja saatavuudelle, kansalaisten terveydentilalle ja siten näiden työllistymismahdollisuuksille;

54. kehottaa jäsenvaltioita harkitsemaan kaikkia terveydenhoidon rahoittamisen toimintoja ja politiikkoja eikä keskittymään pelkästään maksumekanismeihin; on vakuuttunut siitä, että terveydenhoitopalvelujen kustannuksista perittävien työperusteisten maksujen tason nostaminen tai potilaiden yksityisen maksuosuuden nostaminen ovat väärää politiikkaa ja voivat johtaa katastrofaalisiin seurauksiin, koska ne rajoittavat pienituloisten kansalaisten mahdollisuuksia kaikkien terveydenhoitopalvelujen käyttöön tavalla, jota on mahdotonta hyväksyä;

55. on vakuuttunut siitä, että pienituloisten kansalaisten mahdollisuutta käyttää korkeatasoisia terveydenhoitopalveluja olisi pidettävä selkeänä painopisteenä, että se on hyvin tiiviissä yhteydessä solidaarisuuden ja yhtäläisten oikeuksien eurooppalaisiin arvoihin ja että se muodostaa edellytyksen Lissabonin täystyöllisyyden tavoitteen menestyksekkäälle saavuttamiselle;

56. kehottaa komissiota ottamaan huomioon näkökohdat, jotka liittyvät siihen, että kaikilla Euroopan kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet laadukkaisiin terveydenhoitopalveluihin, sekä sisällyttämään kansalaisten taloudellisen syrjimättömyyden edellyttämät takeet syrjinnän vastaisen yhteisön lainsäädännön uudistamiseen tai mahdollisiin uusiin säädöksiin, jotka koskevat mahdollisuutta käyttää terveydenhoitopalveluja;

57. suosittelee, että jäsenvaltiot lisäävät terveydenhoitojärjestelmiensä tehokkuutta ja oikeudenmukaisuutta vähentämällä riskipoolien määrää tai – vielä mieluummin – luomalla yhtenäisen kansallisen poolin, joka mahdollistaa strategisen ohjauksen ja koordinoinnin koko terveydenhoitojärjestelmässä;

58. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, työllisyysvaliokunnalle, sosiaalisen suojelun komitealle sekä jäsenvaltioiden ja ehdokasvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

[1] Asia C-262/88, Kok. 1990, s. I-1889.
[2] Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0339.
[3] Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0541.
[4] Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0066.
[5] EYVL C 85, 17.3.1997, s. 186.
[6] Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0094.
[7] EYVL 359, 19.12.1986, s. 56.
[8] Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0338.
[9] EUVL L 235, 23.9.2003, s. 10.
[10] KOM (2008) 119.

Väestökehitys

Euroopan väestökehitys johtaa ennustettuun väestökatoon ja väestön ikääntymiseen. Tämän seurauksena vuonna 2050 väestöä on hieman vähemmän ja se on merkittävästi iäkkäämpää. Tilanteen aiheuttaa syntyvyys, joka jää pienemmäksi kuin luonnollinen korvaava syntyvyys, sekä korkeampi elinajan odote, mikä johtaa ikäpyramidin kääntymiseen ylösalaisin, kun nuoremman väestön määrä laskee ja yli 65-vuotiaan väestön osuus kasvaa.

EU:n syntyvyyden keskiarvo ei kuvaa naisten tekemää valintaa eikä unionin kansalaisten nykyisiä perheen perustamistoiveita ja sen vuoksi se onkin liitettävä vaikeuteen yhdistää työ- ja perhe-elämä keskenään (lastenhoitopalvelujen puute, perheille tarjottavan sosiaalisen ja taloudellisen tuen puuttuminen ja naisten työpaikkojen puuttuminen) ja huolestumista aiheuttavaan sosiaaliseen ympäristöön (epävakaa työtilanne ja kallis asuminen) tulevaisuuden herättämään pelkoon (nuorten myöhäiseen työpaikan saantiin ja työpaikan epävarmuuteen).

Jotta työtä tekevän väestön rakenteen muuttuminen voitaisiin korvata maahanmuutolla, tarvittaisiin 90–100 miljoonaa henkeä, mikä johtaisi kasvavaan etnokulttuuriseen ja uskonnolliseen kirjavuuteen; palauttaa mieliin, että maahanmuuton lisäämiseen pyrkivät tehostetut toimet voivat johtaa aivovuotoon alkuperämaista, millä voi olla kielteisiä seurauksia näiden maiden talouden ja yhteiskunnan kehittymiselle.

Sosiaalinen kehitys

Esittelijä uskoo, että hyvinvointivaltion muuttamisessa voidaan edistyä merkittävästi siirtymällä sosiaalimenoista sosiaalisiin investointeihin.

Kun otetaan huomioon Lissabonin strategia ja EU:ssa sovitut työllisyystavoitteet, ihmisiä olisi houkuteltava laatutyöhön ja työpaikkojen tarjontaa olisi lisättävä, sosiaaliturvajärjestelmät olisi uudenaikaistettava, työntekijöiden ja yritysten mukautumista ja turvallisuutta olisi lisättävä ja lisättävä investointeja inhimilliseen pääomaan paremman opetuksen ja ammatillisen koulutuksen kautta.

On yleisesti tunnustettu, että elämisen muodot vaihtelevat, mikä näkyy vähäisempinä perheinä, avioerojen lisääntymisenä, ensimmäisen lapsen hankkimisen viivästymisenä, mikä johtuu siitä, että vieläkin hallitsevassa asemassa olevat perinteiset avioliitot korvataan vaihtoehtoisin yhdessä elämisen muodoin.

Esittelijä mukaan kasvava yksilöllinen käyttäytyminen muuttaa väestön lojaalisuutta yhteiskunnan laitoksia, mm. sosiaaliturvajärjestelmiä kohtaan, ja aiheuttaa paineita käydä keskusteluja siitä, miten solidaarisuus ja yhteiskunnallinen tasapaino määritellään.

Rahoituksen kehitys

Ikääntyvän väestön uskotaan lisäävän julkisia menoja – lähinnä eläkkeissä, terveydenhuollossa ja pitkäaikaishoidossa – useimmissa jäsenvaltioissa vuoteen 2050 mennessä, jos nykyistä politiikkaa jatketaan. Korvaavat säästöt koulutukseen tarkoitetuissa julkisissa menoissa lienevät rajoitetut, sillä investoinnit elinikäiseen oppimiseen kasvavat.

Esittelijä myöntää, että veronkantoon ovat vaikuttaneet rakenteellinen kehitys ja kasvavat haasteet, kuten globaalin kilpailun ja tuotantotekijöiden liikkuvuuden lisääntyminen; siksi hän korostaa tarvetta keskustella vaihtoehtoisista ja tukevista verokannoista.

Talouden kehitys

Nykyisessä maailmassa globalisaatio on tyypillinen piirre, toisin sanoen avoin kaupankäynti kiihtyy ja teknologia edistyy nopeasti, mikä voimistaa kilpailun paineita ja pakottaa yritykset lisäämään joustavuutta voidakseen laajentaa markkinaosuuksiaan. Ennusteiden mukaan mahdollisen vuosittaisen BKT:n kasvuasteen keskiarvo laskee tulevina vuosikymmeninä.

Talouskasvun lähteet muuttuvat: työllisyys lisää kasvua vuoteen 2010 mennessä ja vuoden 2030 jälkeen kasvu kääntyy laskuun ja työn tuottavuus alkaa hallita ja on joskus jopa ainoa kasvunlähde. Näin ollen tuottavuuden korkean tason säilyttämiseksi tutkimukseen ja kehittämiseen olisi investoitava enemmän.

Muuttunut työvoiman ikärakenne voi muuttaa kulutuskäyttäytymistä ja kotitalouksien kysyntää, mikä ehkä aiheuttaa eri alojen välisiä uudelleenjärjestelyjä ja vaatii työpaikkojen kasvavaa liikkuvuutta, jotta vältettäisiin lisäämästä työmarkkinoiden yhä suurempaa erkanemista vähenevästä työllisyydestä.

Työmarkkinakehitys

Globalisaatio johtaa teollisiin ja alueellisiin muutoksiin ja muutoksiin työkuvioissa ja ‑tasoissa ja sen seurauksena lisääntyvään joustoturvaan; korostaa, että tärkeimpänä haasteena on talouden joustavuuden saavuttaminen paremman sosiaalisen suojelun kanssa, jotta voitaisiin luoda ympäristö, joka kykenee käyttämään mahdollisuudet parhaalla mahdollisella tavalla; myöntää ammattitaitoisen ja mukautuvan työvoiman tarpeen, minkä vuoksi on yhdistettävä aktiivinen työmarkkinapolitiikka ja elinikäiseen oppimiseen tehtävät investoinnit työllistyvyyden parantamiseksi.

Tämä tarkoittaa samalla erityisesti heikon ammattitaidon omaavien opetuksen ja ammatillisen koulutuksen lisäämistä.

Työmarkkinat ovat avainasemassa onnistuneessa politiikan tarkistamisessa, sillä viime aikoina maan talouden tuotto määrittää sen kyvyn pitää yllä korkealaatuista hyvinvointia.

Nykyisessä maahanmuuttotilanteessa työvoima vähenee 227 miljoonasta hengestä vuonna 2005 183 miljoonaan henkeen vuonna 2050; työllisyysaste nousee 70 %:iin vuonna 2020, lähinnä naisten työllisyysasteen kasvun vuoksi, mikä johtuu pääasiallisesti vanhempien naisten, joiden työllisyysaste on ollut alhainen, siirtymisestä eläkkeelle; työllisten kokonaismäärä nousee 20 miljoonalla vuoteen 2017 mennessä, minkä jälkeen se laskee 30 miljoonalla vuoteen 2050.

Tämä johtaa myös työttömien määrän vähenemiseen ja sen myötä työttömyysetuuksien kustannusten laskemiseen noin 0,6 prosenttiyksiköllä BKT:sta vuoteen 2050 mennessä. Lasku on hyvin pieni eikä korvaa muiden alojen korkeita kustannuksia.

Työvoiman määrän väheneminen johtaa tehtyjen työtuntien kokonaismäärän vähenemiseen. Tämän kehityksen korvaamiseksi on lisättävä jäljelle jäävien työntekijöiden kokonaistyötuntien määrää tai vähennettävä osa-aikaisten työntekijöiden määrää.

Korkeammat työllisyysluvut riippuvat suuresti kaikkien työmarkkinoilla syrjintää kohtaavien ryhmien aktivoinnista. Tässä mielessä naisten taloudelliset roolit on sovitettava yhteen tasapuolisesti ja tehokkaasti ja muutettava välttämättömien kotitalouspalvelujen tarjoamista, kuten lastenhoitoa, jotta naiset voisivat sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämän.

Tämän vuoksi myös iäkkäämmälle väestölle, jolla on asianmukainen ammattitaito, on oltava riittävästi työmahdollisuuksia. Ikäsyrjinnästä on näin ollen päästävä, elinikäistä oppimista lisättävä ja tarjottava joustavia eläkkeelle siirtymistapoja ja terveydellisiä työoloja.

Esittelijän mielestä jäsenvaltioiden olisi käytettävä hyväkseen tätä kehitystä mahdollisuutena tehdä rakenteellisia muutoksia.

Ikäkehitys

Väestön ikääntyminen lisää julkisten menojen ja tiettyjen verotuloluokkien paineita samalla, kun globalisaatio vaikeuttaa entisestään veronkantoa liikkuvista verokannoista.

Ennustettu eliniänodote johtuu paljolti iäkkäiden kuolleisuuden vähenemisestä, mikä muuttaa eläke- ja työkausien välistä suhdetta.

Esittelijä on vakuuttunut siitä, että tärkeimpiä haasteita ovat työmarkkinapolitiikan kehittäminen ja verotus- ja etuusjärjestelmien uudistaminen työvoimatarjonnan lisäämiseksi ja hyvinvointivaltion uudistamiseksi edelleen, mikä takaa julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden väestön ikääntyessä.

Eläkkeet

Väestökehitys johtaa kaikkien jäsenvaltioiden julkisten eläkemenojen kasvuun. Tätä kasvua voidaan hillitä vaihtamalla julkinen vanhuuseläkejärjestelmä osittain yksityisesti rahoitettuihin järjestelmiin, mutta keskittyminen yksityisesti rahoitettuihin eläkkeisiin voi aiheuttaa uusia haasteita ja riskejä ja yksityisten eläkerahastojen aiheellisen säätelyn tarpeen.

Jäsenvaltioiden eläkejärjestelmät ovat – eriasteisia – historiallisesti kehittyneitä järjestelmiä, jotka perustuvat erittäin tuttuun malliin, jossa miehet ovat perheenhuoltajina.

On kiinnitettävä huomiota tarpeeseen muotoilla uudelleen perinteiset eläkejärjestelmät, jotka perustuvat järjestelmälliseen riskinarviointiin ja tyypillisen peruselinkaaren olettamukseen, sillä tyypillinen peruselinkaari muuttuu nopeasti ja niin sanotut pirstoutuneet työhistoriat ovat yhä yleisempiä ja johtavat uuteen sosiaaliseen riskiin monien henkilöiden ja erityisesti heikossa asemassa olevien ryhmien, muun muassa maahanmuuttajien, heikon ammattitaidon omaavien työntekijöiden ja yksinhuoltajien kasvavasta yllätyksellisyydestä. Epävakaat työhistoriat vaikuttavat merkittävästi eläkehakemuksiin, ja useimmissa ammateissa työuran keskeyttäminen vaikuttaa kielteisesti urakehitykseen ja palkkatasoon.

Lähinnä naiset huolehtivat lapsista, vapaaehtoisesti tai pakosta, kulttuuriasenteiden ja sosiaalinormien painostuksesta tai lastenhoitopalvelujen huonon laadun tai olemattomuuden vuoksi. Tämä tilanne pyritään useissa jäsenvaltioissa korjaamaan muotoilemalla äitiyslomat uudelleen, mikä kannustaa siihen, että naisten on lähdettävä tauolle; näin korostetaan tarvetta korvata naisille tämä urakehityksen menetys tarjoamalla heille todellinen mahdollisuus valita, haluavatko he lapsia ilman että heidän täytyisi pelätä taloudellisia menetyksiä.

Terveydenhuollon kehitys

Ikä sinänsä ei ole syy terveydenhuoltomenoihin. Ikääntyvä väestö aiheuttaa paineita julkisten menojen lisäämiseen. Niinpä julkiset terveysmenot kasvavat 1,5–2 prosenttiyksikköä BKT:sta vuoteen 2050 mennessä.

Ikääntyvä väestö vaikuttaa suuresti pitkäaikaishoitoon, minkä aiheuttaa pääasiallisesti ikääntyvän väestön määrän kasvu ja pitkäaikaishoidon tarpeen lisääntyminen, mistä johtuu 0,5–1 prosenttiyksikön kasvu BKT:sta.

Lisäksi kotitalouksilla on käytettävissään epävirallisempia hoitomuotoja, kun perhekoko pienenee ja naisten osallistuminen työmarkkinoille kasvaa. Näin ollen pitkäaikaishoito kasvaa ennustettua enemmän virallisen hoidon tarpeen vuoksi.

Väestön ikääntyessä terveydenhuollon tarjoaminen kaikille lisää tarjottujen palvelujen kustannuksia, mikä – kun otetaan huomioon, ettei tarjonnan lisääminen ole mahdollista – vauhdittaa pyrkimyksiä vähentää julkisesti rahoitettujen palvelujen määrää elintärkeisiin palveluihin, mikä puolestaan johtaa jatkuvaan väittelyyn siitä, miten laajalle näiden peruspalvelujen olisi ulotuttava. Ne jotka voivat vetäytyä solidaarisuudesta, voisivat luopua julkisesta terveydenhuollosta ja löytää enemmän ja laadukkaampia palveluja yksityisestä terveydenhuollosta, mikä aiheuttaa lisääntyviä paineita julkisten terveydenhuoltopalvelujen rahoitukseen ja johtaa vähäisempiin ja huonolaatuisempiin palveluihin, mikä heikentää luottamusta julkiseen terveydenhuoltoon ja aiheuttaa paineita solidaarisuuteen.

Esittelijän tärkeimmät päätelmät

Ikääntymisen ja väestörakenteen kirjavuuden aiheuttamat paineet väestönkasvulle – yhdessä vaikean verotustilanteen kanssa – saa jäsenvaltiot pohtimaan uudelleen perinteisiä sosiaaliturvajärjestelmiä, mm. eläkejärjestelmiä, työmarkkinaohjelmia sekä terveydenhuolto- ja opetuspolitiikkaa.

Mahdollinen ratkaisu tilanteen helpottamiseksi saadaan työvoiman, erityisesti 55–65- vuotiaiden naisten osallistumisastetta lisäämällä, sillä heidän työllisyysasteensa on nykyään hyvin alhainen. Tämä edellyttää asiallisten mahdollisuuksien tarjoamista naisille, jotta he voivat yhdistää työ- ja perhe-elämän, erityisesti lastenhoitopalveluja ja kokopäiväisiä kouluja, sekä vammaisten työmahdollisuuksien ja työolojen parantamista ja lisäponnisteluja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi. Tämän toteuttamiseksi Lissabonin toimintaohjelma on pantava täytäntöön keskittymällä työpaikkojen saantiin, kunnollisten palkkojen tarjontaan ja muihin työkannustimiin.

Samalla on varmistettava kestävä ja asianmukainen terveydenhuolto ja väestön eläketulot jäsenvaltioissa tulevina vuosikymmeninä. Tämä vaatii paljon työtä yhteiskunnan kaikilla tasoilla hallituksessa, yrityksissä ja perheissä.

työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien tulevaisuudesta: niiden rahoitus ja suunta kohti yksilöllistämistä
(2007/2290(INI))

Valmistelija (*): Astrid Lulling

(*) Valiokuntien yhteistyömenettely – työjärjestyksen 47 artikla

EHDOTUKSET

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta pyytää asiasta vastaavaa työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

– ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 141 artiklan,

– ottaa huomioon sukupuolten tasa-arvoa koskevan etenemissuunnitelman vuosiksi 2006–2010,

– ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamat tuomiot ja erityisesti sen asiassa C-262/88 antaman tuomion[1],

– ottaa huomioon oikeudellisesti sitovan kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen (CEDAW 1979) ja erityisesti sen 11 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdan sekä 11 artiklan 2 kohdan c alakohdan,

Α. katsoo, että Lissabonin strategian tavoitteet naisten, nuorten ja iäkkäiden henkilöiden työllistämisessä sekä Barcelonan tavoitteet lastenhoitopalveluissa ovat olennainen osa eläkejärjestelmien toimivuutta,

B. katsoo, että vuoden 2000 YK:n vuosituhattavoitteissa, etenkin tavoitteessa 3, ennakkoehtona on sukupuolten tasa-arvo,

C. katsoo, että Euroopan työllisyystilanne ei vastaa Lissabonin strategiaa, jonka tavoitteena on lisää ja parempia työpaikkoja, täystyöllisyys ja sosiaalinen osallisuus, etenkin naisille,

D. katsoo, että sukupuolen ja sukupolvien välinen ulottuvuus lisää suuresti vaaraa joutua heikompaan asemaan työmarkkinoilla, koska naisilla ja iäkkäillä samoin kuin nuoremmilla työntekijöillä, jotka ovat tehneet epätyypillisen työsopimuksen, on heikommat mahdollisuudet kohentaa asemaansa työmarkkinoilla,

E. katsoo, että naisilla on yleensä epäyhtenäinen työura, jota luonnehtii hidas palkkakehitys, kun taas miehillä on jatkuva työurakehitys ja vakaampi palkkakehitys, mikä aiheuttaa eroja eläkemaksuissa ja lisää naisten köyhyysriskiä, mikä on lisäksi pitkän aikavälin riski, kun otetaan huomioon heidän pidempi elinajanodotteensa,

1. katsoo, että naisten ja miesten välisen tasa-arvon on kuuluttava sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien uudistamisen tavoitteisiin, mutta korostaa, että epätasa-arvo tässä kysymyksessä on lähinnä epäsuoraa, koska työmarkkinoilla on pysyviä eriarvoisuuksia palkoissa ja uranäkymissä ja koska perheen ja kodin vastuu jakautuu epätasaisesti ja voidaan näin ollen korjata vain kokonaisvaltaisemmin toimenpitein;

2. korostaa tässä yhteydessä aktiivisen politiikan tarvetta naisten, nuorten ja iäkkäiden henkilöiden työllistämisessä, jotta hyödynnettäisiin asianmukaisesti työvoimaa ja yrittäjyyshenkeä ja jotta varmistettaisiin eläkemaksuihin perustuva oikeus kunnolliseen eläkkeeseen;

3. palauttaa mieliin, että EY:n perustamissopimuksen 141 artiklan nojalla voidaan toteuttaa myönteisiä toimenpiteitä samapalkkaisuuden saavuttamiseksi ja että yhteisön oikeuskäytännön mukaan sosiaalimaksut ovat osa palkkaa;

4. pyytää komissiota tehostamaan tutkimuksia ja töitä sosiaalisten oikeuksien yksilöllistämisen vaikutuksista naisten ja miesten yhdenvertaiseen kohteluun;

5. kehottaa hallituksia, työmarkkinaosapuolia ja naisjärjestöjen edustajia kiinnittämään jatkuvasti huomiota eläkejärjestelmien uudistamisesta mahdollisesti tai tosiasiallisesti naisten ja miesten tasa-arvoon aiheutuviin vaikutuksiin ja valvomaan, että asia korjataan tasa-arvon varmistamiseksi;

6. pyytää, että komissio ja jäsenvaltiot ryhtyvät kiireellisiin toimiin työeläkejärjestelmään liittyvän suoran syrjinnän kieltämiseksi, mukaan lukien sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden käyttö etuuksien ja maksujen perustana;

7. katsoo, että seuraavilla korjaavilla seikoilla voidaan turvata ja edistää miesten ja naisten tasa-arvoa eläkejärjestelmien uudistamisessa ottaen kuitenkin huomioon jäsenvaltioiden järjestelmien väliset erot:

– tunnustetaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen kaudet, kuten äitiysloma, vanhempainloma, hoitoa vaativan läheisen hoitokaudet, koulutukseen, täydennyskoulutukseen, uudelleenkoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen liittyvä vastuu, esimerkiksi lisäämällä pakollisia vakuutuskausia, jotta täydennettäisiin eläkkeeseen oikeuttavia jäsenyyskausia;

– eläkeoikeuksien jakaminen ("pension splitting") avioeron yhteydessä[2];

– säilytetään tai perustetaan jälkeenjääneen puolison johdetut oikeudet leskeneläkkeen muodossa, erityisesti silloin, kun puolisot ovat vähentäneet ammatinharjoittamista tai lopettaneet sen perhe- tai kodinhoitosyistä;

– annetaan mahdollisuus minimieläkkeeseen silloinkin, kun jäsenyys ei ole ollut jatkuvaa tai se on perustunut alhaiseen palkkaan;

– sidotaan eläkkeet hinta- ja palkkaindeksiin ostovoiman säilyttämiseksi;

– perustetaan järjestelmiä, joiden avulla eläkkeelle voidaan siirtyä asteittain vapaaehtoisesti ja samalla jatkaa osa-aikaista työtä ennen eläkeikää ja sen jälkeen;

8. palauttaa mieliin 21. helmikuuta 1997 antamansa päätöslauselman itsenäisten ammatinharjoittajien avustavien aviopuolisoiden tilanteesta[3], jossa vaadittiin muun muassa varmistamaan, että avustavat puolisot voivat hakea yksilöllistä vakuutusturvaa, joka kattaa vanhuuseläkkeen;

9. palauttaa mieliin naisten asemasta EU:n maaseutualueilla 12. maaliskuuta 2008 antamansa päätöslauselman[4], jossa jälleen kerran kehotettiin komissiota antamaan vuoden 2008 loppuun mennessä ehdotus direktiivin 86/613/ETY[5] tarkistamiseksi maatalousyrityksissä avustavien naisten riippumattomista sosiaali- ja eläkeoikeuksista;

10. kehottaa komissiota seuraamaan tarkoin sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien uudistuksia jäsenvaltioissa, vertaamaan niiden tähänastisia vaikutuksia naisten työllisyystilanteeseen ja kiinnittämään huomiota esiin tulleisiin parhaisiin käytänteisiin, erityisesti sukupuoleen perustuvan palkkasyrjinnän vähentämiseksi ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

[1] Barber-asiassa 17. toukokuuta 1990 annettu tuomio, oikeustapauskokoelma 1990, s. I–1889.
[2] Päätöslauselma eronneiden tai erossa asuvien naisten oikeudesta päästä osallisiksi entisen puolisonsa eläkeoikeuksista yhteisön jäsenvaltioissa (Resolution on the entitlement of divorced or separated women to share their ex-husband's pension rights in the Community Member States), annettu 21. tammikuuta 1994 (EYVL C 44, 14.2.1994, s. 218).
[3] EYVL C 85, 17.3.1997, s. 186.
[4] Kyseisenä päivänä hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0094.
[5] Neuvoston direktiivi 86/613/ETY, annettu 11 päivänä joulukuuta 1986, miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin, maatalousalalla toimivat ammatinharjoittajat mukaan lukien, ja itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten suojeluun raskauden ja synnytyksen perusteella, EYVL L 359, 19.12.1986, s. 56.

työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

sosiaaliturvajärjestelmien tulevaisuudesta: niiden rahoitus ja suunta kohti yksilöllistämistä
(2007/2290(INI))

Valmistelija: Ieke van den Burg

EHDOTUKSET

Talous- ja raha-asioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. korostaa, että jäsenvaltioiden on keskityttävä vakaus- ja kasvusopimuksen keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteisiin ja varmistettava kestävä julkinen rahoitus ikääntyvän väestön aiheuttamien lisääntyvien paineiden kohtaamiseksi; panee merkille, että 5. huhtikuuta 2008 neuvosto päätyi siihen lopputulokseen, että sosiaalimenoihin kohdistuvaa huomiota olisi siirrettävä menojen suuruusluokasta saavutuksiin ja tuloksiin; suosittelee, että neuvosto pohtii vakaus- ja kasvusopimusta koskevia lisäparannuksia sallimalla esimerkiksi sen, että pitkälle aikavälille kohdistuvat investoinnit kirjataan entistä pidemmälle ajanjaksolle;

2. korostaa, että jäsenvaltioiden olisi suunniteltava finanssipolitiikkansa kestävästi jakamalla verotaakka kattavasti ja oikeudenmukaisesti työntekijöiden, kuluttajien, yritysten, pääomatulojen ja sukupolvien kesken;

3. tähdentää, että kestävän eläkejärjestelmän on tarpeellista mukautua väestön ja talouden asettamiin haasteisiin ja korostaa, että kolmen pilarin järjestelmä on tasapuolinen vaihtoehto edellyttäen, että se on laajalti käytettävissä; ehdottaa, että lakisääteisiä eläkejärjestelyjä (ensimmäinen pilari) tuetaan kollektiivisesti rahoitetuilla työeläkejärjestelmillä (toinen pilari) ja yksilöllisillä kolmannen pilarin mukaisilla täydentävillä tuotteilla; korostaa sellaisten kollektiivisesti rahoitettujen eläkejärjestelmien arvoa, jotka yhdistävät yhteisvastuun ja usein korkeat tuotot, jotka johtuvat mittavista, pitkäaikaisista ja kohtuullisista, mutta kannattavista sijoitusstrategioista; pyytää komissiota laatimaan yleiseurooppalaisia eläketuotteita koskevan asianmukaisen ja toteutettavissa olevan sääntö- ja valvontakehyksen; painottaa, että työeläkkeille ja kolmannen pilarin eläkkeille luotavat sisämarkkinat antaisivat kansalaisille mahdollisuuden siirrettäviin työeläkejärjestelyihin, edistäisivät kilpailua ja vähentäisivät eläkesäästämisen kustannuksia;

4. palauttaa mieliin 11. heinäkuuta 2007 rahoituspalvelupolitiikkaa 2005–2010 koskevasta valkoisesta kirjasta antamansa päätöslauselman[1] ja tähdentää, että on tärkeää kehittää läpinäkyvät ja joustavat eurooppalaiset sosiaaliturva- ja eläkemarkkinat poistamalla verotuksellisia sekä eläkeoikeuksien jäsenvaltiosta toiseen siirrettävyyteen liittyviä esteitä; on sitä mieltä, että eläkkeiden sisämarkkinoiden luominen edellyttää eurooppalaista sääntelykehystä eläketuotteille;

5. kehottaa komissiota tarkistamaan Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean tietojen perusteella pikaisesti direktiiviä 2003/41/EY, jotta ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoaville laitoksille ominainen kestävä vakavaraisuusjärjestely voidaan toteuttaa, ja toteuttamaan perinpohjaisen vaikutusten arvioinnin tutkimalla tasapuolisuuskysymyksiä, jotka liittyvät laskennallisiin eroihin ja taustaoletuksiin, joiden perusteella vastuita mitataan; korostaa, että tällainen järjestely voisi perustua Solvenssi II ‑lähestymistapaan, jonka mukaisesti otettaisiin huomioon kyseisten laitosten erityispiirteet, joita ovat esimerkiksi niiden tarjoamat tyypillisesti pitkäkestoiset eläkejärjestelyt, ja eläkerahastojen tarjoaman vakuusturvan tai vakuuksien tyypin; katsoo, että tällainen erityinen vakavaraisuusjärjestely tukisi taloudellista vakautta ja estäisi lainsäädännöllisen keinottelun;

6. palauttaa mieliin, että yhteisöjen tuomioistuin on asettunut vastustamaan rajat ylittävien eläkemaksujen verovapauden esteitä; korostaa, että verohelpotus on paras tapa kannustaa pitkäaikaista säästämistä ja että yhdenmukaistamista saatetaan tarvita lisää eläkejärjestelmiin maksettavien rajat ylittävien eläkemaksujen kaikkien esteiden poistamiseksi;

7. panee merkille nykyisen suuntauksen, jonka mukaisesti siirrytään etuuksien mukaan määritellystä eläkejärjestelmästä kohti maksuosuuksien mukaan määriteltyä eläkejärjestelmää ja on huolestunut työnantajan maksuosuuksien havaitusta laskusta tämän trendin myötä; tähdentää, että on tarpeen vahvistaa työntekijöiden osallistumista ja maksutasoa nykyisissä eläkejärjestelmissä, jotta varmistetaan yksityishenkilöiden riittävät eläketulot, ja korostaa, että työnantajien on edelleen tarpeen maksaa riittäviä maksuja erityisesti maksuosuuksien mukaan määritellyissä eläkejärjestelmissä; on huolestunut siitä, että suunniteltu IAS 19:n tarkistaminen, esimerkiksi niin sanotun "käytäviin perustuvien" lähestymistavan mahdollista kumoamista koskevassa tapauksessa, voisi tuoda mukanaan eläkejärjestelmää koskevia huomattavia muutoksia, joita on tarpeen arvioida huolellisesti erityisesti maksuosuuksien mukaan määriteltyjen eläkejärjestelmien houkuttelevuutta koskevien mahdollisten kielteisten vaikutusten kannalta;

8. korostaa, että yhteisvastuuseen perustuva rahoitus on jäsenvaltioiden terveydenhuoltojärjestelmien ratkaisevan tärkeä elementti; korostaa, että rajat ylittävien terveydenhoitopalveluiden käyttöoikeuksien vahvistaminen ei saa heikentää kyseistä yhteisvastuuta ja että siinä on otettava huomioon kansalliset terveydenhuollon rahoitusjärjestelmät kestävän, tasa-arvoisen ja kaikkia koskevan terveydenhoidon käyttöoikeuden varmistamiseksi.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

[1] Hyväksytyt tekstit, P6_TA (2007)0338.

Hyväksytty (pvä)

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Edit Bauer, Emine Bozkurt, Ilda Figueiredo, Věra Flasarová, Lissy Gröner, Zita Gurmai, Anneli Jäätteenmäki, Rodi Kratsa-Tsagaropoulou, Urszula Krupa, Astrid Lulling, Siiri Oviir, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Zita Pleštinská, Teresa Riera Madurell, Eva-Britt Svensson, Anna Záborská

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Gabriela Creţu, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Mary Honeyball, Filiz Hakaeva Hyusmenova, Maria Petre

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö