MIETINTÖ EMU@10: saavutukset ja haasteet talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäisen vuoden jälkeen

    28.10.2008 - (2008/2156(INI))

    Talous- ja raha-asioiden valiokunta
    Esittelijä: Pervenche Berès, Werner Langen

    Menettely : 2008/2156(INI)
    Elinkaari istunnossa
    Asiakirjan elinkaari :  
    A6-0420/2008
    Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
    A6-0420/2008
    Hyväksytyt tekstit :

    EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

    EMU@10: saavutukset ja haasteet talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäisen vuoden jälkeen (2008/2156(INI))

    Euroopan parlamentti, joka

    –   ottaa huomioon komission 7. toukokuuta 2008 antaman tiedonannon aiheesta EMU@10: Euroopan talous- ja rahaliiton saavutukset ja haasteet ensimmäisen kymmenen vuoden jälkeen (KOM(2008)0238),

    –   ottaa huomioon komission 24. kesäkuuta 2008 antaman tiedonannon julkisesta taloudesta EMU:ssa vuonna 2008 (KOM(2008)0387),

    –   ottaa huomioon 14. marraskuuta 2006 antamansa päätöslauselman euroaluetta koskevasta vuosittaisesta kertomuksesta 2006[1],

    –   ottaa huomioon 12. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman euroaluetta koskevasta vuosittaisesta kertomuksesta 2007[2],

    –   ottaa huomioon 20. helmikuuta 2008 antamansa päätöslauselman kevään 2008 Eurooppa-neuvostolle tiedotettavista Euroopan parlamentin Lissabonin strategiaa koskevista näkemyksistä[3],

    –   ottaa huomioon 15. marraskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan eduista: menestyminen globalisaation aikakaudella[4],

    –   ottaa huomioon 15. helmikuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin taloudellisesta tilanteesta: alustava kertomus talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista vuodeksi 2007[5],

    –   ottaa huomioon 22. helmikuuta 2005 antamansa päätöslauselman julkisesta taloudesta EMU:ssa vuonna 2004[6],

    –   ottaa huomioon 26. huhtikuuta 2007 antamansa päätöslauselman julkisesta taloudesta EMU:ssa vuonna 2006[7],

    –   ottaa huomioon 9. heinäkuuta 2008 antamansa päätöslauselman Euroopan keskuspankin vuosittaisesta kertomuksesta 2007[8],

    –   ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2006 antamansa päätöslauselman euroalueen laajentumisesta[9],

    –   ottaa huomioon 20. kesäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman parlamentin kuulemisprosessin parantamisesta euroalueen laajentumisen yhteydessä[10],

    –   ottaa huomioon 17. kesäkuuta 2008 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhtenäisvaluutan käyttöönottamisesta Slovakiassa 1 päivänä tammikuuta 2009[11],

    –   ottaa huomioon 14. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategisesta tarkistamisesta[12],

    –   ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2005 antamansa päätöslauselman euroa sekä talous- ja rahaliittoa koskevan tiedotus- ja viestintästrategian toteuttamisesta[13],

    –   ottaa huomioon 23. syyskuuta 2008 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle riskirahastoista ja yksityisistä pääomasijoitusrahastoista[14],

    –   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston 13. joulukuuta 1997 antaman päätöslauselman jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamisesta emun kolmannessa vaiheessa sekä perustamissopimuksen 109 ja 109 b artiklasta,

    –   ottaa huomioon 12. helmikuuta 2008 järjestetyn Ecofin-neuvoston istunnon panoksen kevään Eurooppa-neuvoston päätelmiin,

    –   ottaa huomioon 7. lokakuuta 2008 pidetyn neuvoston istunnon päätelmät koordinoidusta lähestymistavasta rahoituskriisin ratkaisemiseksi,

    –   ottaa huomioon Euroopan unionin rahoitustarkastusviranomaisten, keskuspankkien ja valtionvarainministeriöiden välistä, 1. kesäkuuta 2008 tehtyä yhteistoimintapöytäkirjaa rajatylittävästä rahoitusalan vakaudesta,

    –   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

    –   ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön ja oikeudellisten asioiden valiokunnan lausunnon (A6-0420/2008),

    A. ottaa huomioon, että 1. tammikuuta 1999 yksitoista jäsenvaltiota – Belgia, Saksa, Irlanti, Espanja, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Portugali ja Suomi – ottivat käyttöön Euroopan unionin yhtenäisvaluutan,

    B.  ottaa huomioon, että neljä muuta jäsenvaltiota on liittynyt euroalueeseen sen perustamisen jälkeen: Kreikka vuonna 2001, Slovenia vuonna 2007 sekä Kypros ja Malta vuonna 2008,

    C. ottaa huomioon, että euroalue laajenee sitä mukaa kun useimmat euroalueen ulkopuolisista jäsenvaltioista valmistautuvat liittymään siihen tulevaisuudessa ja että Slovakia liittyy euroalueeseen 1. tammikuuta 2009,

    D. ottaa huomioon, että talous- ja rahaliitto (EMU) on osoittautunut menestykseksi, sillä yhtenäisvaluutalla on jäsenvaltioiden taloudellista vakautta lisäävä vaikutus,

    E.  ottaa huomioon, että euroalueeseen kuuluminen edellyttää siinä mukana olevien jäsenvaltioiden välistä suurta taloudellista riippuvuutta ja näin ollen talouspolitiikan tarkempaa koordinointia ja aktiivista osallistumista maailmanlaajuisen talous- ja finanssipolitiikan ohjaukseen, jotta yhtenäisvaluutasta saataisiin suurin mahdollinen hyöty ja jotta pystyttäisiin kohtaamaan tulevaisuuden haasteet, kuten lisääntynyt kilpailu luonnonvaroista, maailmantalouden epätasapaino, nousevan talouden maiden kasvava taloudellinen merkitys, ilmastonmuutos ja Euroopan väestön ikääntyminen,

    F.  ottaa huomioon, että euroalueen keskimääräinen inflaatio kymmenen vuoden aikana oli enimmäkseen lähellä EKP:n asettamaa vakaan hintatason tavoitetta – 2 prosenttia – mutta kuitenkin sen alle; ottaa huomioon, että inflaatio on viime aikoina noussut reilusti kyseisen tason yläpuolelle globaalien rakennemuutosten, erityisesti energian ja ruoan hintojen nousun, Yhdysvaltojen rahapolitiikan höllentämisen takia sekä monien EU:n ulkopuolisten keskuspankkien tarkkaavaisuuden puutteen takia,

    G. ottaa huomioon, että niukan energian ja muiden hyödykkeiden nopeasti kasvava kysyntä kasvavissa kansantalouksissa on vähitellen johtanut siihen, että tuotanto on kapasiteetin ylärajoilla, ja ottaa huomioon, että hintojen korotuspaineet ovat kärjistyneet, koska hyödykkeitä pidetään yhä enemmän taloudellisina rahoitusvaroina siinä määrin, että niitä voidaan käyttää arvon säilyttäjinä,

    H. katsoo, että euroalueen avoimuus on tervetullutta ja että euron nykyisellä vahvistumisella voi olla kielteisiä vaikutuksia, sillä se on rasittanut vientiä ja kannustanut sisämarkkinatuontiin, mutta myös myönteisiä vaikutuksia, sillä se on auttanut EU:n taloutta kohtaamaan öljyn hinnan jyrkän nousun,

    I.   ottaa huomioon, että yhtenäisvaluutan kymmenen ensimmäisen vuoden aikana globaalilla taloudellisella ympäristöllä on ollut suotuisa vaikutus työllisyyteen siten, että lähes 16 miljoonaa työpaikkaa on syntynyt – ottamatta huomioon työpaikkojen laatua – ja työttömyysprosentti on laskenut siten, että se oli yhdeksän prosenttia vuonna 1999 ja arviolta 7,3 prosenttia vuonna 2008,

    J.   ottaa huomioon, että talouskasvu ja tuottavuuden kasvu ovat olleet pettymyksiä, sillä työntekijäkohtainen tuottavuuden kasvu on puolittunut 1,5 prosentista (vuosina 1989–1998) 0,75 prosenttiin (vuosina 1999–2008),

    K. ottaa huomioon, että eurosta on nopeasti tullut toiseksi tärkein kansainvälinen valuutta Yhdysvaltain dollarin rinnalla ja että eurolla on maailmanlaajuisesti tärkeä asema viitevaluuttana, toteaa kuitenkin, että euron mahdollisuuksia ei hyödynnetä tarpeeksi maailmanlaajuisesti, koska euroalueella ei ole asianmukaisesti määriteltyä kansainvälistä strategiaa eikä varsinaista kansainvälistä edustusta,

    Euron kymmenen ensimmäistä vuotta

    1.  yhtyy näkemykseen, jonka mukaan yhteisvaluutasta on tullut Euroopan symboli ja yhteisvaluutta on osoitus siitä, että Eurooppa pystyy tekemään kauaskantoisia päätöksiä yhteisestä menestyksellisestä tulevaisuudesta;

    2.  pitää myönteisenä yhteisvaluutan mukanaan tuomaa vakautta ja sitä, että se on edistänyt euroalueen taloudellista yhdentymistä; pitää myönteisenä euron vakauttavaa vaikutusta maailman valuuttamarkkinoihin erityisesti kriisiaikoina; toteaa, että euroalueen sisäiset taloudelliset erot eivät ole vielä vähentyneet odotusten mukaisesti eikä tuottavuuden kehitys ole ollut tyydyttävää kaikissa euroalueen osissa;

    3.  toteaa tyytyväisenä, että muualla maailmassa harkitaan uusien valuuttaliittojen perustamista;

    4.  muistuttaa, kuten sen osoittavat myös useat tutkimukset, raha- ja kauppapolitiikan välisestä tärkeästä yhteydestä maailmassa ja korostaa tässä yhteydessä vaihtokurssien vakauden merkitystä kansainvälisen kaupan kestävälle kasvulle;

    5.  muistuttaa, että euron yleistynyt käyttö kansainvälisen kaupan valuuttana hyödyttää erityisesti euroalueeseen kuuluvia maita, sillä niiden yrityksille tämä merkitsee vaihtokurssiriskien ja siten myös kansainvälisen kaupan kustannusten vähenemistä;

    6.  muistuttaa, että talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäisen vuoden aikana parlamentti on ollut aktiivinen sekä talous- että raha-asioissa ja tehnyt kaiken mahdollisen taatakseen suuremman avoimuuden ja demokraattisen vastuuvelvollisuuden;

    7.  korostaa, että ponnisteluja on jatkettava, jotta talous- ja rahaliitosta saataisiin suurin mahdollinen hyöty, kuten se, että keskimääräistä pienemmän bkt:n maat ja alueet kurovat eroja umpeen, ja jotta vahvistettaisiin kansalaisten ymmärrystä yhteisvaluutasta ja sitoutumista siihen;

    8.  ehdottaa seuraavia asioita ja konkreettisia toimia talous- ja rahaliiton ohjeistukseksi:

    Taloudelliset erot, rakenteelliset uudistukset ja julkinen talous

    9.  uskoo, että virtaviivaistetut ja yhtenäisemmät, ajoissa koordinoidut monia maita hyödyttävät taloudelliset uudistukset, jotka toteutetaan kasvua ja työllisyyttä koskevien yhdennettyjen poliittisten suuntaviivojen ja Lissabonin sopimuksen toimintalinjojen yhdistelmien pohjalta, voisivat vähentää taloudellisia eroja; painottaa tarvetta parantaa ja yksinkertaistaa toiminta- ja menettelytapoja, joita käytetään kyseisten suuntaviivojen täytäntöönpanon arvioinnissa joka vuoden lopussa;

    10. tunnustaa, että nykyaikaistamispyrkimyksillä ja talouden suorituskyvyllä mitattuna parhaiten menestyvät ne jäsenvaltiot, joissa tulevaisuuteen suuntautuviin ja hyvin tasapainotettuihin rakenneuudistuksiin liittyy keskimääräistä suurempi investointi tutkimukseen, kehittämiseen sekä innovaatiotoimintaan, koulutukseen, elinikäiseen oppimiseen, lastenhoitopalveluihin ja luotettavien yhteiskunnallisten verkostojen uudistamiseen; toteaa, että useimmiten samoissa jäsenvaltioissa on erittäin tehokas ja avoin hallinto, ylijäämäinen budjetti ja keskimääräistä alhaisempi velkaantumisaste ja että lisäksi niiden julkiset menot ovat tehokkaita ja kohdennettuja ja teknisen kehityksen osuus kansallisesta kasvusta on EU:n keskiarvoon nähden lähes kaksinkertainen; toteaa lisäksi, että nämä "mallijäsenvaltiot" ovat parhaiten valmistautuneita ikääntyvään yhteiskuntaan ja korkean kilpailukyvyn säilyttämiseen, sillä niissä on korkea työllisyysaste, naiset ja iäkkäät työntekijät mukaan luettuna, sekä erityisen korkea syntyvyys;

    11. painottaa tarvetta vakauteen ja kasvuun tähtäävän makrotalouspolitiikan yhteiselle lujittamiselle ottamalla tasapainoinen politiikka ja investoinnit yhteiseksi asiaksi; painottaa tarvetta seurata tarkasti julkista taloutta hallinnoimalla tehokkaasti veropolitiikkaa ja menoja sekä niiden vaikutusta kysyntään sekä sopia suotuisan ympäristön luomisesta yritysten rajatylittäville toiminnoille;

    12. toteaa, että tarkistettu vakaus- ja kasvusopimus on osoittautunut tärkeäksi ja että on pidettävä kiinni voimakkaasta talousarvioiden vakauttamisesta, koska demografiset muutokset ja mahdollinen taloudellisen kasvun väheneminen voivat johtaa julkisen talouden ongelmiin euroalueen jäsenvaltioissa, millä puolestaan voi olla kielteisiä vaikutuksia koko euroalueen vakauteen; kritisoi tässä yhteydessä kurin puutetta budjettivajeen torjunnassa taloudellisen kasvun aikakaudella ja painottaa sitä, että jäsenvaltioiden pitää pyrkiä tehokkaammin vastasykliseen finanssipolitiikkaan, erityisesti ollakseen paremmin varautuneita ulkoisiin iskuihin, korostaa sen vuoksi, että tarvitaan lyhyen aikavälin strategiaa valtionvelkojen vähentämiseksi ja kestävää ja vakaata kasvustrategiaa, joka antaa mahdollisuuden pienentää valtionvelkojen osuutta korkeintaan 60 prosenttiin pitkällä aikavälillä;

    13. toteaa, että vakaus- ja kasvusopimuksen pääkohtia pitää jatkossakin noudattaa, koska sekä kolmen prosentin budjettialijäämän raja että valtionvelkaa koskevan 60 prosentin enimmäisosuus bkt:sta määrättiin 1990-luvun taloudellisiin olosuhteisiin perustuen; on sitä mieltä, että jäsenvaltioiden pitää tiukasti noudattaa vakaus- ja kasvusopimusta ja että komission on valvottava sitä; katsoo, että molempia velkaa koskevia tavoitteita olisi pidettävä enimmäisrajoina, joita on vältettävä; toteaa, että talous- ja rahoituspolitiikan tehokas koordinointi on talous- ja rahaliiton taloudellisen onnistumisen edellytys, joskin siinä olisi noudatettava toissijaisuusperiaatetta; kehottaa komissiota tutkimaan kaikki mahdolliset keinot lujittaa vakaus- ja kasvusopimuksen ennalta ehkäisevää osa-aluetta; painottaa, että komission pitää käyttää nykyisiä valvontavälineitä paremmin ja että euroryhmän keskipitkällä aikavälillä tekemää valtion budjettien tarkastelua pitää tehostaa;

    14. katsoo, että kestävä ja vakaa makrotaloudellinen ympäristö edellyttää julkisen talouden laadun parantamista, julkisen talouden edelleen vakauttaminen mukaan luettuna, julkisten menojen huomattavaa tehokkuutta ja enemmän investointeja koulutukseen, inhimilliseen pääomaan, tutkimukseen ja kehitykseen ja perusrakenteisiin, jotka tukevat kasvua ja voivat lisätä työllisyyttä joilla puututaan yhteiskunnan suuriin huolenaiheisiin, kuten ilmastonmuutokseen, ilmastoa ja energiaa koskevan paketin tavoitteiden mukaisesti;

    15. on sitä mieltä, että rakenneuudistuksissa pitäisi keskittyä tuottavuuden lisäämiseen yhdistämällä paremmin talous- ja sosiaalipolitiikkaa, samalla kun varmistetaan työmarkkinaosapuolten hyvä vuoropuhelun, kuten Lissabonin strategiassa on määritelty;

    16. toteaa, että kilpailupolitiikan olisi täydennettävä rakennepolitiikkoja, ja kannattaa talouden rakenteellista uudistamista;

    17. varoittaa keskittymästä pääsääntöisesti palkkojen kohtuullisuuteen hintavakauden saavuttamisen keinona; palauttaa tässä yhteydessä mieliin, että globalisaatiosta johtuva kilpailun lisääntyminen on jo johtanut paineisiin alentaa palkkoja ja samalla öljyn ja muiden hyödykkeiden hintojen nousun aiheuttama tuonti-inflaatio on jo aiheuttanut kuluttajien ostovoiman heikkenemistä; toistaa vielä kerran vakaan käsityksensä, että tähän kysymykseen olisi puututtava erityisesti vaurauden oikeudenmukaisemman jakamisen avulla;

    18. katsoo, että palkka- ja veropolitiikat ovat sekä talouden vakauttamisen että talouskasvun lisäämisen tehokkaita välineitä; on sitä mieltä, että reaalipalkkojen nousu olisi turvattava tuottavuuden kasvun mukaan ja veropolitiikkaa olisi koordinoitava valikoivasti siten, että taloudelliset tavoitteet toteutuvat; katsoo, että veropetosten torjunta sekä välittömien että välillisten verojen tapauksessa on erittäin tärkeää ja että sitä tulisi tehostaa; korostaa kiireellistä tarvetta vahvistaa kannustamisen ja osallistumisen kulttuuria osana yritysjohdon valvontaa ja yritysten yhteiskuntavastuuta;

    19. korostaa, että sisämarkkinoille tarvitaan oikeudenmukaiset säännöt; katsoo sen vuoksi, että kilpailu alimmasta yhtiöveropohjasta on haitallista;

    20. pyytää euroalueen jäsenvaltioita tehostamaan talous- ja rahoituspolitiikan koordinointia erityisesti kehittämällä johdonmukainen yhteinen strategia euroryhmän puitteissa; huomauttaa, että kyseiseen strategiaan pitäisi sisältyä talouskehityksen yleisten olettamusten, euron ja Yhdysvaltain dollarin tulevan vaihtokurssin ja energian hintojen mahdollisten muutosten perusteella tehtävien talousarviomenettelyn ja talousarvioesitysten aikataulun koordinointi; tukee komission ehdotusta vaatia jäsenvaltioilta talous- ja rahoituspolitiikkaa koskevia keskipitkän aikavälin puiteohjelmia sekä valvoa niiden täytäntöönpanoa; painottaa, että jokaisen jäsenvaltion on otettava vastuu rakenneuudistusten määrätietoisesta toteuttamisesta ja kilpailukykynsä parantamisesta yhteistyöhön perustuvalla tavalla siten, että euro hyväksytään ja siihen luotetaan jatkossakin;

    21. toteaa, että erilaiset rakennemuutosmallit ja avoimuuden tasot ovat osasyitä eroihin euroalueen jäsenmaiden suoritustasossa; kannattaa komission aiheesta EMU@10 antaman tiedonannon johtopäätöksiä, jotka koskevat monien euroalueen kansantalouksien riittämätöntä kiinnikuromista ja kasvavia eroja euroalueen jäsenvaltioiden välillä; kehottaa säännölliseen mielipiteiden vaihtoon ja yhteistyöhön euroryhmän piirissä lähentymisprosessin nopeuttamista koskevan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi;

    22. pyytää komissiota käsittelemään taloudellisten ja julkistaloutta koskevien tietojen arvioinnissa käytettävät yleiset kriteerit yhdenmukaisella tavalla; viittaa komission ja jäsenvaltioiden velvollisuuteen varmistaa, että tilastotiedot ovat luotettavia, ja vaatii, että tulevaisuudessa päätöksiä tehdään vain, jos saatavilla olevan tiedon oikeellisuudesta ja tarkkuudesta ei ole epäilystä; pyytää lisäksi, että voidaan käynnistää tutkimuksia, jos tietyn jäsenvaltion lähentymis- ja vakautusohjelmia koskeva esitetty aineisto poikkeaa useamman vuoden ajan siitä, mitä voidaan realistisesti odottaa;

    Rahapolitiikka

    23. palauttaa mieleen voimakkaan sitoutumisensa EKP:n riippumattomuuteen;

    24. toteaa, että EKP:n parlamentille ja eritoten sen talous- ja raha-asioiden valiokunnalle antamilla määräaikaiskertomuksilla on positiivinen vaikutus rahapolitiikan avoimuuteen, ja pitää myönteisenä Euroopan parlamentin jäsenten mahdollisuutta tehdä rahapolitiikkaa koskevia kirjallisia kysymyksiä EKP:lle, mikä parantaa EKP:n vastuuvelvollisuutta unionin kansalaisten silmissä; kannattaa vaatimusta lisätä julkista keskustelua tulevasta yhteisestä raha- ja valuuttapolitiikasta euroalueella;

    25. katsoo, että parlamentin ja EKP:n välinen rahapoliittinen vuoropuhelu on ollut menestyksekästä ja että sitä on edelleen vahvistettava; odottaa parannuksia rahapoliittiseen vuoropuheluun useilta osin, kuten EKP:n pääjohtajan säännöllisten kuulemisten päivämäärien koordinointiin EKP:n rahapoliittista päätöksentekoa koskevan aikataulun kanssa, jolloin voitaisiin parantaa päätösten analysointia säilyttäen kuitenkin mahdollisuus kutsua EKP:n pääjohtaja tarvittaessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista;

    26. toteaa, että EKP:n rahapolitiikan päätavoite on pitää hinnat vakaina ja että EKP pyrkii keskipitkällä aikavälillä pitämään inflaatioasteen alle kahden prosentin tason mutta kuitenkin lähellä sitä; huomauttaa, että hintavakauden tavoite voidaan saavuttaa tehokkaasti ainoastaan siten, että inflaation perimmäisiin syihin paneudutaan yksityiskohtaisesti; muistuttaa, että EY:n perustamissopimuksen 105 artiklan mukaan EKP:n tehtävänä on myös tukea yleistä talouspolitiikkaa yhteisössä;

    27. on sitä mieltä, että EKP:n pitäisi siirtyä inflaatiotavoitteeseen perustuvan suoran strategian käyttöön, jolloin täsmällistä inflaatiotavoitetta täydennetään sen ympärille rakentuvilla sallituilla vaihteluväleillä; pyytää EKP:tä julkaisemaan inflaatioennusteensa; katsoo, että siirtymisen inflaatiotavoitteeseen perustuvan suoran strategian käyttöön ei tulisi sulkea pois keskittymistä raha-aggregaattien dynamiikkaan, jotta vältetään uudet rahoituskuplat;

    28. toteaa, että inflaatio on maailmanlaajuinen tosiasia ja että avoimessa taloudessa on mahdotonta taistella sitä vastaan pelkästään EU:n rahapolitiikan avulla;

    29. painottaa olevansa halukas tutkimaan mahdollisia EKP:n johtokunnan jäsenten nimitysmenettelyyn ennen vuotta 2010 tehtäviä parannuksia; pitää yhtä tärkeänä, että johtokunta koostuisi akateemista ja/tai työkokemusta omaavista ja talousalan, rahapolitiikan ja rahoitusalan erilaisia taustoja omaavista henkilöistä kiinnittää huomion pyyntöönsä muodostaa EKP:hen yhdeksän hengen johtokunta, joka korvaisi nykyisen järjestelmän ja jonka myötä ei tarvitsisi turvautua tulevaisuutta varten tehtyyn, vielä monimutkaisempaan ratkaisuun; kehottaa tekemään vastaavan muutoksen perustamissopimukseen;

    30. painottaa tarvetta vahvistaa EKP:n ja muiden keskuspankkien ja instituutioiden, erityisesti Yhdysvaltojen keskuspankin, Japanin keskuspankin ja Kiinan keskuspankin kesken käytävää, kansainvälistä rahapolitiikkaa koskevaa vuoropuhelua;

    Rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen ja valvonta

    31. katsoo, että sisämarkkinoiden vakauden ja likviditeetin kasvun lisäksi rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen lisää taloudellista kasvua ja vahvistaa kilpailukykyä;

    32. toteaa, että EU:n tärkeimmät rahoitusmarkkinat sijaitsevat euroalueen ulkopuolella; muistuttaa kuitenkin siitä, että kaikki sisämarkkinoilla toimivat jäsenvaltiot ja markkinatoimijat kuuluvat yhteisön lainsäädännön piiriin; katsoo, että EU:n on pikaisesti vahvistettava valvontarakenteitaan ja otettava siinä huomioon EKP:n erityisasema;

    33. on sitä mieltä, että rajatylittävän arvopaperikaupan selvitystoiminnan alalla, jolla tosiasiallista yhdentymistä ei ole tähän päivään mennessä ollut, on paljon parannettavaa;

    34. painottaa, että vähittäispalvelujen yhdentymistä olisi tehostettava siten, että kuluttajansuoja ei vaarannu; katsoo, että asiakkaiden liikkuvuutta, talouslukutaitoa, peruspalvelujen saatavuutta ja tuotteiden vertailtavuutta pitää parantaa;

    35. katsoo rahoitusalan valvontajärjestelmän eurooppalaistamisen, rahoitusmarkkinoiden avoimuuden, tehokkaiden kilpailumääräysten sekä asianmukaisen sääntelyn olevan tarpeellisia keskipitkällä aikavälillä, jotta kriisinhallintaa sekä yhteistyötä Euroopan keskuspankkijärjestelmän, valvontaviranomaisten, hallitusten ja markkinatoimijoiden välillä voitaisiin parantaa; on sitä mieltä, että monia lainsäädäntöaloja koskevissa toimissa säännösten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia voitaisiin vähentää yhtenäistetyllä, (kaikki rahoitusalan sektorit) kattavalla ja johdonmukaisella valvontajärjestelmällä, joka perustuu yhdenmukaistettuun lainsäädäntöön alkaen tasapainoisesta lähestymistavasta rahoitusriskien rajojen yli leviämisen sääntelyssä; toteaa, että liiallista sääntelyä, joka menee EY:n lainsäädännön vähimmäisvaatimuksia pidemmälle, ja sääntelyeroilla keinottelua olisi vältettävä; pyytää komissiota tekemään ehdotuksia nykyisen valvontarakenteen tarkistamiseksi kyseisten periaatteiden mukaisesti; on sitä mieltä, että EKP:n mahdollisia valvontatehtäviä pitäisi Euroopan keskuspankkijärjestelmän kautta laajentaa euroalueen ulkopuolelle;

    36. pitää myönteisenä keväällä 2008 tehtyä, rahoitustarkastusviranomaisten, keskuspankkien ja Euroopan unionin valtiovarainministeriöiden välistä yhteistyötä koskevaa yhteisymmärryspöytäkirjaa rajatylittävästä rahoitusalojen vakaudesta; painottaa, että yhteisymmärryspöytäkirja on kuitenkin ei ole oikeudellisesti sitova ja perustuu jäsenvaltioiden halukkuuteen tehdä yhteistyötä; on sitä mieltä, että vaikka rasitusten jakamista koskevia sääntöjä on erittäin vaikea määritellä etukäteen, kriisinhallintatyötä pitää jatkaa;

    37. korostaa, että maailman suurimmat rahoitusmarkkinat omaavana maailman suurimpana talousalueena Euroopan unionin pitäisi ottaa johtava kansainvälinen rooli rahoituspalvelujen sääntelyjärjestelmän uudistuksen yhteydessä kaikkien mukana olevien maiden hyväksi ja yleisen vakauden edistämiseksi; katsoo, että politiikan valmistelun perustavoitteeksi olisi asetettava rahoitusalan vakaus, sillä rahoitusmarkkinoiden integroituminen ja rahoitusalan innovaatiot lisääntyvät, mikä saattaa joskus lisätä epävakautta reaalitaloudessa ja tuoda mukaan järjestelmään liittyviä riskejä; on vakuuttunut siitä, että EU:ssa tehdyt kunnianhimoiset päätökset kannustavat muita maita toimimaan samoin, ja tuo tässä yhteydessä esiin velvollisuuden puuttua maailmanlaajuisiin tai muissa kuin EU-maissa esiintyviin ongelmiin; on sitä mieltä, että kansainvälisten sääntelyelinten poliittiseen vastuuseen pitää kiinnittää samalla tavalla huomiota kyseisessä sääntelytyössä;

    38. pyytää komissiota tutkimaan eurooppalaisten obligaatioiden kehittämistä ja luomaan pitkän aikavälin strategian, joka jäsenvaltioiden kansallisten obligaatioiden lisäksi mahdollistaisi kyseisten obligaatioiden liikkeellelaskun euroalueella; viittaa tarpeeseen arvioida sen seuraukset sekä kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla että EMU:ssa;

    Euroalueen laajentuminen

    39. kehottaa kaikkia euroalueen ulkopuolisia jäsenvaltioita noudattamaan Maastrichtin kriteerejä sekä uudistettua ja yleisesti joustavaa vakaus- ja kasvusopimusta; katsoo, että komission pitää varmistaa, että vakaus- ja kasvusopimusta noudatetaan tarkasti ja että poissulkemisperusteita sovelletaan ennen euroalueeseen liittymistä; huomauttaa, että komission pitää varmistaa euroalueeseen kuuluvien sekä siihen liittyä haluavien jäsenvaltioiden tasa-arvoinen kohtelu; huomauttaa tässä yhteydessä, että euroalueen vakaus pitkällä aikavälillä pitää ottaa yhteisen edun mukaiseksi tavoitteeksi ja että laajentumisen ja vakauden pitää kulkea käsi kädessä; pitää olennaisena sitä, että euroalueen jäsenvaltiot ja muut erityisen aseman omaavat jäsenvaltiot täyttävät velvollisuutensa siten, että hintojen vakautta, EKP:n riippumattomuutta, budjettikuria tai kasvun, työllisyyden tai kilpailukyvyn edistämistä koskevat yhteiset tavoitteet eivät jää epäselviksi;

    40. katsoo, että jäsenvaltioiden, jotka eivät kuulu euroalueeseen ja täyttävät Maastrichtin kriteerit ja joille ei ole myönnetty poikkeusta perustamissopimuksessa, olisi siirryttävä käyttämään yhteistä valuuttaa mahdollisimman pian;

    41. painottaa, että euroalueeseen liittyminen edellyttää kaikkien Maastrichtin kriteereiden täyttymistä perustamissopimuksen ja sen 121 artiklaa koskevan pöytäkirjan edellyttämällä tavalla: mitattu vakaa hintataso ja sen kestävyys, julkinen talous ilman liiallista alijäämää, valuuttakurssimekanismin (ERM II) jäsenyys vähintään kahden vuoden ajan, tavanomaisten vaihteluvälien noudattaminen, pitkän aikavälin korkotasojen säätely, lainsäädännön yhteensopivuus EMU:a koskevien Maastrichtin sopimuksen määräysten kanssa ja keskuspankin riippumattomuus;

    42. katsoo, että yksi euroalueeseen liittymisen suurimmista haasteista on varmistaa Maastrichtin kriteereiden kestävyys; korostaa samalla kuitenkin, että Maastrichtin kriteerit ovat myös ensimmäinen vaihe siinä, että uudistusprosessit, mukaan lukien lisäsitoumukset ja rakenneuudistuksia, investointeja ja talouden koordinointia koskevat toimet, pidetään oikealla tiellä;

    43. pitää myönteisenä ERM II:een kuuluvien, euroalueeseen liittymistä toivovien jäsenvaltioiden tehokkaampaa valvontaa sekä niiden taloudellista kehitystä; toteaa, että menestyksekkään osallistumisen ERM II:een on jatkossakin oltava todellinen edellytys eikä ainoastaan toissijainen vaatimus euroalueeseen liittymiselle; katsoo, että kaikkiin euroalueeseen pyrkiviin jäsenvaltioihin olisi sovellettava samoja liittymisvaatimuksia;

    44. katsoo kestävän ja menestyksekkään euroalueen laajentumisen olevan suuri haaste tulevina vuosina, ja katsoo, että sekä EKP:n institutionaaliset standardit että sen päätöksentekoprosessi pitää mukauttaa kyseiseen muutokseen ja että rotaatiomallissa on otettava huomioon yksittäisten jäsenvaltioiden taloudellinen painoarvo;

    45. korostaa, että euroalueen laajentumisen yhteydessä pitkälle menevä lähentyminen reaalitaloudessa on suotavaa, jotta voidaan rajoittaa asiaan liittyviä sekä euroalueelle että siihen liittymään pyrkiville jäsenvaltioille aiheutuvia hankaluuksia; katsoo tässä yhteydessä, että olisi luotava järjestelyt niille jäsenvaltioille, jotka osallistuvat euroalueeseen ja joissa yhteisellä rahapolitiikalla saattaa olla erityisen kielteisiä vaikutuksia;

    Tiedottaminen

    46. painottaa, että vaikka euroalueella hinnat ovat tähän päivään mennessä pysyneet vakaina, koettu inflaatio on eronnut merkittävästi jäsenvaltioiden alhaisemmista todellisista inflaatioasteista kymmenen viime vuoden aikana; pyytää sen vuoksi, että kansalaisille annetaan parempaa ja tarkempaa tietoa EMU:n tarpeellisuudesta ja sen toiminnasta ja erityisesti asioista, jotka koskevat hintojen vakautta, kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita ja euroalueen vakauden tuomia etuja kansainvälisten rahoituskriisien yhteydessä;

    47. katsoo, että yhteisvaluutta pysyy Euroopan unionin yhteyksien kannalta painopistealana; katsoo, että talous- ja rahaliiton ja euron edut – vakaa hintataso, alhaiset asuntolainan korot, helpompi matkustaminen, valuuttakurssien vaihteluilta ja ulkoisilta häiriöiltä suojautuminen – on jatkossakin esitettävä kansalaisille ja niitä on selitettävä heille perusteellisesti; katsoo, että tiedotuksessa ja ajan tasalla pitämisessä olisi keskityttävä erityisesti niihin unionin kansalaisiin, kuluttajiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka eivät pysty sopeutumaan viipymättä euron uuteen kehitykseen ja sen uusiin haasteisiin;

    48. kehottaa EKP:tä analysoimaan vuosittain joko vuosikertomuksessaan tai erityiskertomuksessa määrällisesti etuja, joita eurosta on ollut tavallisille kansalaisille, ja antamaan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten euro on vaikuttanut myönteisesti kansalaisten arjessa;

    49. katsoo, että tiedottaminen on äärimmäisen tärkeää valmisteltaessa euron käyttöönottoa euroalueeseen liittymistä suunnittelevissa jäsenvaltioissa; toteaa, että euroalueen laajentumista koskeva tiedottaminen on tärkeää myös euroalueeseen kuuluvissa jäsenmaissa;

    50. katsoo, että komission on keskityttävä toimissaan auttamaan uusia jäsenvaltioita näiden valmistellessa kansalaisiaan euron käyttöön ottamiseen ja toteuttamaan intensiivinen tiedotuskampanja ja valvomaan sen toteuttamista siellä, missä se on jo käynnistetty, ja tekemään säännöllisesti selkoa parhaista käytänteistä, jotka koskevat euron käyttöön ottamisesta laadittujen kansallisten toimintasuunnitelmien täytäntöönpanoa; katsoo myös, että parhaat käytänteet ja aiemmista uuteen valuuttaan siirtymisistä saatu tietämys on hyödyksi uusien jäsenvaltioiden uuteen valuuttaan siirtymiselle, tulevalle laajentumiselle ja uusien hakijamaiden valmistautumiselle;

    Euron kansainvälinen asema ja ulkoinen edustus

    51. pitää myönteisenä 25 prosenttia maailmanlaajuisesta valuuttavarannosta edustavan euron nopeaa nousua toiseksi tärkeimmäksi varanto- ja maksuliikennevaluutaksi Yhdysvaltain dollarin jälkeen; toteaa, että eurolla on tärkeä asema rahoitusvaluuttana erityisesti euroalueen naapurimaissa ja että niiden vaihtokurssit noudattavat euron kurssia; hyväksyy EKP:n lausunnon siitä, että euro on Euroopan unionin suunnitellun lähentymisprosessin viimeinen vaihe, minkä vuoksi euron käyttöönotto perustamissopimuksen ulkopuolella ei ole mahdollista;

    52. katsoo, että seuraavan vuosikymmenen aikana talous- ja rahaliiton poliittiseen ohjelmaan vaikuttavat muun muassa Aasian kehittyvistä talouksista aiheutuvat haasteet; pitää valitettavana, että vaikka euron maailmanlaajuinen asema on vahvistunut, pyrkimykset euroalueen ulkoisen edustuksen kohentamiseksi rahoitus- ja raha-asioissa eivät ole juurikaan edenneet; korostaa, että euroalueen on luotava valuuttansa kansainvälisen aseman tasalla oleva kansainvälinen strategia;

    53. muistuttaa, että tehokkain keino, jolla euroalue voi nostaa vaikutusvaltansa taloudellisen painoarvonsa tasalle, on yhteisten kantojen määrittäminen ja edustuksen vahvistaminen siten, että lopulta euroalueella on yksi ainoa yhteinen paikka tärkeissä kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja -foorumeissa; kehottaa euroalueen jäsenvaltioita muun muassa esiintymään yhtenäisenä valuuttakurssipolitiikassa;

    54. korostaa, että euroa käytetään kansallisena valuuttana euroalueen ulkopuolella; katsoo, että tällaisen käytön seurauksia on analysoitava;

    55. huomauttaa, että euron tärkeä asema kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla tuo mukanaan velvoitteita ja että näin ollen sekä euroalueen rahapolitiikalla että sen kasvupolitiikalla on maailmanlaajuinen vaikutus; korostaa euron kasvanutta merkitystä kansainvälisen kaupan ja palvelujen alalla globaalin ympäristön vakauttajana ja rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen vauhdittajana sekä perustana suorien investointien kasvulle ja rajatylittäville yritysfuusioille, jotka voivat vähentää merkittävästi liiketoiminnasta aiheutuvia kustannuksia; kehottaa tekemään tutkimuksen maailmantalouden epätasapainosta ja euron asemasta ja laatimaan mahdollisia malleja, joiden avulla Eurooppa voisi paremmin varautua ulkoisiin iskuihin;

    56. ehdottaa tehokkaampaa tulevaisuuteen suuntautunutta yhteistyötä sekä tehostettua kansainvälistä vuoropuhelua tärkeimpien valuutta-alueiden toimivaltaisten viranomaisten välillä kansainvälisen kriisinhallinnan kohentamiseksi ja reaalitalouden valuuttaliikkeiden seurausten hoitamiseksi; muistuttaa menestyksekkäästä yhteisestä kriisihallinnasta Yhdysvaltojen subprime-kriisin alussa sekä syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumien jälkivaikutusten kriisin yhteydessä, millä osaltaan onnistuttiin estämään Yhdysvaltain dollarin romahtaminen;

    57. tukee komission aikomusta vahvistaa EMU:n vaikutusvaltaa kansainvälisissä rahoituslaitoksissa valitsemalla tietyt edustajat, kuten euroryhmän ja komission puheenjohtajat ja EKP:n pääjohtaja, edustamaan EU:n yhteistä kantaa; toteaa, että aikaisemman käytännön mukaisesti he voivat jo toimia tarkkailijoina tärkeimmissä kansainvälisissä rahoituslaitoksissa; edellyttää kuitenkin Euroopan näkemysten parempaa koordinointia, jotta Euroopan yhteistä rahapolitiikkaa edustaisivat jatkossa sen legitiimit edustajat; odottaa, että euroalueen kanta sen tärkeimpien yhteistyökumppaneiden valuuttakurssipolitiikkaan voidaan ilmaista; kehottaa euroryhmän puheenjohtajaa toimimaan euroalueen edustajana vakausfoorumissa (FSF); ehdottaa Kansainvälisen valuuttarahaston sääntöjen tarkistamista, jotta talousalueiden ja -järjestöjen edustus olisi mahdollista;

    58. tähdentää, että Euroopan unioni tarvitsee yhteistä näkemystä kansainvälisten rahoituslaitosten uudistamisesta ja että tällöin olisi otettava huomioon uusien talousmahtien noususta aiheutuvat globaalin talouden haasteet;

    59. pitää valitettavana, että komissio ei ole analysoinut EMU@10:tä koskevassa tiedonannossaan euron kansainvälistä asemaa yksityiskohtaisemmin ja täsmällisemmin; pyytää komissiota laatimaan selonteon, jossa käsitellään yhteisen rahapolitiikan ulkoisia vaikutuksia ja sen jälkiseurauksia euroalueen taloudelliseen ja kaupalliseen suorituskykyyn;

    60. korostaa, että tietyt EU:n kumppaneista harjoittavat rahapolitiikkaa, jonka tavoitteena on heikentää niiden oman valuutan arvoa, ja että tämä menettelytapa on epärehellinen tapa vahingoittaa kauppaa ja sitä voidaan pitää kansainvälisen kaupan tullien ulkopuolisena esteenä;

    EMU:n taloudelliset välineet ja hallinnointi

    61. katsoo, että kaikkien asianomaisten osapuolten - Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, euroryhmän ja sekä EU:n että kansallisen tason työmarkkinaosapuolten - pitäisi työskennellä yhdessä tehostaakseen EMU:n tulevaa toimintaa, mitä tulee taloushallintoon, seuraavien ehdotusten pohjalta:

    a)  Lissabonin sopimuksen olennaisena osana ja keskeisenä taloudellisena välineenä toimivilla yhdennetyillä poliittisilla suuntaviivoilla pitäisi pyrkiä työllisyyden, ympäristöasioiden ja sosiaaliturvan alalla kaikkia osapuolia innoittaviin uudistuksiin, joiden tavoitteena olisi tasapainoinen politiikkayhdistelmä;

    b)  yhdennettyihin poliittisiin suuntaviivoihin pitäisi sisällyttää laajat puitteet tarkemmalle talouspolitiikan yhteensovittamiselle, minkä tarkoituksena olisi yhtenäistää kansallisia uudistusohjelmia ottaen kuitenkin huomioon taloudelliset erot ja erilaiset kansalliset perinteet; vakaus- ja lähentymisohjelmista sekä kansallisista uudistusohjelmista pitäisi kuulla kansallisia parlamentteja;

    c)  yhdennettyjen poliittisten suuntaviivojen, erityisesti talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen, sekä vakaus- ja lähentymisohjelmien välistä yhteyttä pitäisi vahvistaa, kansallisessa parlamentissa käydyn keskustelun jälkeen vakaus- ja lähentymisohjelmat sekä kansalliset uudistusohjelmat voitaisiin esitellä samaan aikaan (vuosittain alkusyksystä); talouspolitiikan laajat suuntaviivat voisivat sisältää yhteisiä talousarviotavoitteita, jotka ovat vakaus- ja kasvusopimuksen ennalta ehkäisevän osa-alueen mukaisia;

    d)  kansallisesta talousarviosta päättäessään hallitusten pitäisi ottaa huomioon yhdennetyt poliittiset suuntaviivat, maakohtaiset suositukset sekä euroalueen julkisen talouden kokonaistilanne; erilaiset kansalliset talousarvioaikataulut ja niiden perustana olevat ennusteet pitäisi saattaa yhteensopiviksi, jotta vältyttäisiin erilaisten makrotaloudellisten ennusteiden (maailmanlaajuisen kasvun, EU:n kasvun, öljyn hinnan, korkotason) ja muiden muuttujien käytön aiheuttamilta ongelmilta;

    e)  euroalueen jäsenvaltioille pitäisi mahdollisuuksien mukaan antaa muodollisempia suosituksia muun muassa seuraavista asioista: keskipitkän aikavälin menoja koskevien tavoitteiden asettaminen, erityiset rakenteelliset uudistukset, sijoitukset, julkisen talouden laatu; lisäksi kansallisten uudistusohjelmien tapauksessa pitäisi pyrkiä yhtenäisempään raportointirakenteeseen siten, että kansallisille uudistusprioriteeteille ei aiheudu haittaa; kaikki sitoumukset, tavoitteet ja saavutukset pitäisi sisällyttää kokonaisuudessaan yhdennettyihin poliittisiin suuntaviivoihin ja kansallisiin uudistusohjelmiin, jotta taloushallinnon johdonmukaisuus ja tehokkuus paranisi;

    f) taloushallinnon viitekehykseen pitäisi sisällyttää pitkän aikavälin strategia kansallisten velkojen osuuden pienentämisestä korkeintaan 60 prosenttiin bkt:sta, koska tämä alentaisi velanhoidon kustannuksia ja yksityisten sijoitusten pääomakustannuksia;

    g)  pitäisi luoda sitova kehys, jonka puitteissa euroalueen jäsenvaltioiden olisi keskusteltava toistensa ja komission kanssa ennen suurten talouspoliittisten päätösten tekemistä esimerkiksi ruoan ja energian hintojen nousun suhteen;

    h)  talouden yhteensovittaminen pitäisi tehdä integroidun eurooppalaisen talous- ja työllisyysstrategian muodossa ja perustuen nykyisiin talouspolitiikan välineisiin, erityisesti Lissabonin strategiaan, yhdennettyihin poliittisiin suuntaviivoihin, kestävän kehityksen strategiaan ja vakaus- ja lähentymisohjelmiin; kehottaa jäsenvaltioiden hallituksia euroryhmän puheenjohtajan johdolla yhtenäiseen ja samanaikaiseen taloudellisen toiminnan tukemiseen ja ohjaamaan sitä samaan suuntaan;

    i)   h alakohdassa mainitussa eurooppalaisessa talous- ja työllisyysstrategiassa pitäisi huomioida uuden vihreän teknologian mahdollisuudet toimia taloudellisen kasvun ja makrotalouspoliittisten toimien kulmakivenä;

    j)   innovatiivisten, erityisesti pienten ja keskisuurten, yritysten, rahoitusta olisi helpotettava, muun muassa perustamalla Euroopan investointipankin koordinoima "eurooppalainen järkevän kasvun rahasto";

    k)  euroaluetta koskevan vuosikertomuksen olisi pidettävä sisällään käytännöllisempiä välineitä ja arviointeja, jotka mahdollistavat yksityiskohtaisemman vuoropuhelun talouspolitiikkaa ohjaavien EU:n eri elinten kesken;

    l)   sellaisten komissiota, neuvostoa ja parlamenttia koskevien menettelysääntöjen laatiminen, jotka takaavat kyseisten toimielinten asianmukaisen yhteistyön ja täyden osallistumisen yhdennettyjen taloudellisten suuntaviivojen asianmukaiseen myöhempään käsittelyyn olennaisia taloudellisia välineitä perustettaessa;

    m) talouspolitiikan yhteensovittamisessa tarvittavia rakenteita pitäisi vahvistaa seuraavasti:

    -   euroryhmän kaltaisia muodostelmia pitäisi luoda myös teollisuuden kilpailukykyä, ympäristöasioita, työllisyyttä ja koulutusta koskevilla aloilla;

    -   euroryhmälle pitäisi antaa tehokkaammat institutionaaliset puitteet ja lisää henkilökuntaa;

    -   euroryhmän puheenjohtajan toimeksiannon pitäisi olla yhdenmukainen yhdennetyissä poliittisissa suuntaviivoissa mainittujen suhdannejaksojen kanssa;

    -   talouspoliittinen komitea olisi sulautettava talous- ja rahoituskomiteaan niin että saadaan aikaan yhtenäinen ja johdonmukaisesti toimiva valmisteleva elin talous- ja rahoitusasioiden neuvostolle ja euroryhmälle;

    -   parlamentin edustajalle pitäisi antaa tarkkailijan asema euroryhmässä ja neuvoston epävirallisissa kokouksissa;

    -   olisi järjestettävä troikan, parlamentin, komission ja euroryhmän välisiä kokouksia tarvittaessa neljä kertaa vuodessa;

    n)  parlamentin, komission ja euroryhmän välille pitäisi luoda säännöllisempi ja jäsennellympi makrotaloutta koskeva vuoropuhelu, joka olisi samantyyppinen kuin parlamentin ja EKP:n välinen rahapoliittinen vuoropuhelu, joka käytäisiin vähintään neljännesvuosittain ja jonka tarkoituksena olisi vahvistaa nykyisiä puitteita ja käydä keskustelua euroalueen talouden edessä olevista haasteista;

    o)  parlamentin, euroryhmän, EKP:n ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean välille pitää rakentaa aktiivinen vuoropuhelu, jonka tarkoituksena on keskustella asianmukaisesta raha-, talous-, valuuttakurssi-, palkka- ja rakenneasioita koskevasta yhteisestä politiikasta;

    62. katsoo, että seuraavan vuosikymmenen aikana EMU:n poliittiseen ohjelmaan vaikuttavat erityisesti rahoitusmarkkinoiden viimeaikainen kuohunta ja sen seuraamukset reaalitaloudelle; panee myönteisenä seikkana tässä yhteydessä merkille, että euroalueen jäsenvaltiot ovat paremmin varustautuneita kohtaamaan suuria iskuja kuin menneisyydessä yhteisen rahapolitiikan ja viime vuosina tehtyjen uudistusten ansiosta; vaatii taloudellisen taantuman ja korkean inflaation torjumiseksi kuitenkin:

    a)  EU:n tasolla koordinoitua vastausta, joka perustuu ongelmien yhteiseen ymmärtämiseen ja yhteisiin seurantatoimiin, samalla kun hyväksytään joitakin kansallisia erityispiirteitä;

    b)   kunnianhimoisia ja mukautettuja kansallisia uudistusohjelmia ja sitoutumista niiden täytäntöönpanoon, mukaan lukien tehokas vuoropuhelu työmarkkinaosapuolten kanssa;

    c)  rahoituspalveluiden toimintasuunnitelman täysimääräistä ja ripeää täytäntöönpanoa, mukaan luettuna seurantatoimet ja valvonnan tehokkuuden lisääminen meneillään olevan rahoituskriisin osalta;

    d)  tehostamaan kriisien ratkaisemista koskevia järjestelyjä parantamalla EU:n sääntöjä taakan jakamista asianomaisten jäsenvaltioiden kesken koskevien selkeästi määriteltyjen ja yksimielisesti hyväksyttyjen järjestelyjen purkamisesta ja käyttöönotosta, jos rajatylittävissä rahoitusalan ryhmittymissä ilmenee maksukyvyttömyyttä;

    e)  saattamaan päätökseen rahapolitiikan suunnittelussa käytettävät välineet analysoimalla perusteellisesti tekijät, jotka vaikuttavat rahoitusjärjestelmän vakauteen ja toimintaan, kuten rahapolitiikan siirrot, luotto- ja rahavarojen kehitys, uusien tuotteiden erityispiirteet sekä riskien ja likviditeetin keskittyminen;

    f)   ennakoivaa eurooppalaista reaktiota kansainvälisillä foorumeilla, eritoten vakausfoorumissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa, ja yhteisten prosessien lisäämistä poliittisten päätösten teossa;

    g)  Euroopan unionin kannan esiintuomista G8:n puitteissa ja pohdintaa Euroopan unionin roolista tehokkaampana maailmanlaajuisten taloudellisten päätösten tekijänä, samalla kun mukautetaan tämä rooli globalisaation seurauksiin ja yhä hallitsevampiin maailmanlaajuisiin rahoitusmarkkinoihin;

    h)  parempaa ja tehokkaampaa WTO:n ja Bretton Woods -instituutioiden (Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki) yhteistyötä keinottelun torjunnassa ja vakavan kriisin haasteisiin vastaamisessa;

    i)   nykyisen vakavan rahakriisin vallitessa, että Kansainvälisen valuuttarahaston suojeluksessa voitaisiin järjestää maailmanlaajuinen rahakonferenssi, jossa voitaisiin neuvotella maailmanlaajuisesti rahakysymyksistä, sekä tutkimaan, olisiko mahdollista perustaa rahariitoja ratkaiseva elin Kansainvälisen valuuttarahaston puitteissa;

    °

    ° °

    63. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan keskuspankille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, euroryhmän puheenjohtajalle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

    PERUSTELUT

    Talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäistä vuotta

    Euroopan parlamentin kannalta

    Euroopan parlamentti on osallistunut tiiviisti EMU:n jokaiseen vaiheeseen, alkaen Maastrichtissa vuonna 1992 tehdystä päätöksestä ottaa käyttöön yhteisvaluutta, jäsenvaltioiden valuuttakurssien peruuttamattomasta kiinnityksestä euroon ja Euroopan keskuspankin perustamisesta 1. tammikuuta vuonna 1999 ja päätyen konkreettiseen euroon siirtymiseen vuonna 2002. Parlamentti on myös osallistunut kaikkeen euroalueen laajentumista koskevaan päätöksentekoon alusta alkaen.

    Talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäisen vuoden aikana Euroopan parlamentilla on ollut aktiivinen rooli monilla eri alueilla. Se on toiminut lainsäätäjänä sisämarkkinoilla, erityisesti rahoituspalvelujen alalla, ja yhtenä päättäjänä euroalueen laajentumista koskevissa asioissa. Lisäksi Euroopan parlamentti on antanut lausuntoja ja neuvoja tärkeimpiä makrotaloudellisia kehityssuuntia koskevista asioista, edistänyt nykyistä taloudellista kehitystä koskevaa vuoropuhelua, lisännyt talouspoliittisen päätöksenteon avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta sekä vakiinnuttanut avoimen, rahapolitiikkaa koskevan vuoropuhelun Euroopan keskuspankin kanssa.

    Talouspolitiikan yhteensovittaminen

    Ainoana kansalaisten suoraan valitsemana Euroopan unionin toimielimenä Euroopan parlamentti on pyrkinyt vahvistamaan talouspolitiikan yhteensovittamista ja Lissabonin uudistetun kasvu- ja työllisyysstrategian täytäntöönpanoa. Perustamissopimuksessa[1] määrättyjen tyypillisesti hallitustenvälisten menettelyjen takia talouspolitiikasta puuttuu avoimuutta.

    Euroopan parlamentti on sen vuoksi ottanut itselleen tärkeän roolin EU:n tasolla huolimatta siitä, että perustamissopimuksessa sille on myönnetty vain rajoitettu muodollinen toimivalta. Valiokunta pyytääkin jäsenvaltioiden hallituksia suhtautumaan avoimemmin kansallisiin parlamentteihin, Euroopan parlamenttiin ja työmarkkinaosapuoliin. Perustamissopimuksen määräysten mukaisesti parlamenttia kuullaan finanssipolitiikan yhteensovittamisen alalla liiallisia alijäämiä koskevaa menettelyä sekä vakaus- ja kasvusopimusta koskevan sekundäärilainsäädännön hyväksymisestä.

    Parlamentti on kehittänyt monia tapoja saadakseen äänensä kuuluville Euroopassa. Tämä on suurelta osin ollut mahdollista sen ansiosta, että talous- ja raha-asioiden valiokunta on toiminut aktiivisesti parlamentin esilletuomiseksi Euroopassa.

    ECON-valiokunta on pyrkinyt kansallisia perinteitä ja käytäntöjä noudattaen kehittämään laajan yhteistyökumppanuusohjelman työmarkkinaosapuolten, kansalaisyhteiskunnan ja julkishallinnon kesken.

    ECON-valiokunta on aloittanut säännöllisen vuoropuhelun niiden EU:n toimielinten ja elinten kanssa, jotka osallistuvat talouspolitiikan suunnitteluun euroalueella sekä unionissa. Kullakin puolivuotiskaudella tulevaa neuvoston puheenjohtajaa (valtiovarainministeri) pyydetään esittämään työohjelmansa valiokunnalle. Saavutukset arvioidaan puolivuotiskauden lopussa. Kummassakin tapauksessa esittelyä seuraa keskustelu valiokunnan kanssa. ECON-valiokunta ja Ecofin-neuvosto tapaavat säännöllisesti myös prosessissa, joka johtaa talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen hyväksymiseen, valiokunnan edustajien käydessä keskusteluja troikan (nykyisen, edeltävän ja tulevan neuvoston puheenjohtajavaltion edustajat) kanssa.

    ECON-valiokunta on omasta aloitteestaan myös vaihtanut säännöllisesti näkemyksiä euroryhmän puheenjohtajan kanssa. Yleensä näkemyksiä on vaihdettu kahdesti vuodessa. Kyseisissä tapaamisissa euroryhmän puheenjohtaja on antanut selvityksen ryhmän edellisistä keskusteluista ja päätöksistä sekä tulevasta työohjelmasta. Tapaamiset ECON-valiokunnan kanssa ovat olleet erityisen hyödyllisiä siksi, että euroryhmä on epävirallinen ryhmittymä, jolla ei ole virallista päätösvaltaa. Kyseiset keskustelut ovat edistäneet avoimuutta euroryhmän koordinoiman talouspolitiikan yhteensovittamisessa.

    Parlamentissa ECON-valiokunta on vastuussa komission jäsenehdokkaiden kuulemisten järjestämisestä sen omalla alalla. Yhteisön oikeudessa säädetyn Euroopan parlamentin ja komission välisen yhteydenpidon lisäksi valiokunta järjestää säännöllisesti vuoropuheluja talous- ja rahapoliittisista asioista vastaavan komissaarin kanssa. Komissaaria kehotetaan osallistumaan valiokunnan kokouksiin ja esittelemään komission puolivuosittaiset talousennusteet, julkistalouden raportti, talouspolitiikan laajat suuntaviivat ja muita merkittäviä talouspolitiikan uutisia. Komission toimia koskevien tietojen antamista sekä jäsenvaltioiden ja unionin viimeaikaista talouskehitystä koskevaa arviointia seuraa keskustelu, joka mahdollistaa perusteellisen näkemysten vaihdon komissaarin ja ECON-valiokunnan jäsenten välillä.

    Toistuva säännöllinen yhteydenpito ja keskustelut talous- ja rahoituskomitean (TRK) ja talouspoliittisen komitean (EPC) edustajien kanssa selventävät ECON-valiokunnan jäsenten käsitystä TRK:n ja EPC:n toimista sekä mahdollistavat mielenkiintoisen näkemysten vaihdon.

    Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien säännölliset yhteiset tapaamiset ovat edistäneet kansallisten parlamenttien osuutta tarvittavassa talouspolitiikan yhteensovittamisessa. Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategiaan on tässä yhteydessä kiinnitetty erityisesti huomiota.

    Koska talouspolitiikan laajat suuntaviivat ovat keskeinen talouspolitiikan yhteensovittamista koskeva poliittinen asiakirja, parlamentti on pyrkinyt muuttamaan kyseisten suuntaviivojen hyväksymisprosessia avoimemmaksi ja yhtenäistävämmäksi sekä eurooppalaisella että kansallisella tasolla. Euroopan parlamentti on pyrkinyt vaikuttamaan tehokkaasti kyseiseen asiaan laatimalla valmistelevan mietinnön ja päätöslauselman ennen komission yhdennettyjä poliittisia suuntaviivoja koskevia vuotuisia kertomuksia. Lisätäkseen vaikutusvaltaansa ECON-valiokunta on myös aloittanut vuoropuhelut troikan kanssa. Vuoropuhelut käydään sen jälkeen, kun komissio on julkaissut talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja koskevat suositukset ja parlamentti puolestaan antanut valmistelevan mietinnön asiasta. Kyseisissä tapaamisissa jäsenvaltion edustajien kanssa käytävän keskustelun aiheena on keskeisimpiä kysymyksiä koskeva parlamentin yleinen kanta. Valiokunta on tähän liittyen laatinut toisen mietinnön, johon on lisätty tarkistuksia komission antamiin suosituksiin uusista suuntaviivoista. Epävirallisia kuulemismenettelyjä käytettiin jo EMU:n toisessa vaiheessa, ja parlamentti on vuodesta 1994 lähtien tehnyt ehdotuksia ja neuvotellut talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin tehtävistä virallisemmista tarkistuksista. Parlamentti on työskennellyt kolmen keskeisimmän toimielimen välisen sopimuksen hyväksi, jonka tarkoituksena on selventää kunkin asemaa ja aikatauluja, mutta työtä ei ole saatettu loppuun eikä virallistettu.

    Euroopan parlamentti on työllään tukenut Lissabonin uudistettua kasvu- ja työllisyysstrategiaa. Se on sitä mieltä, että kyseisen strategian on tuotava lisäarvoa yhteisön tasolla, minkä tarkoituksena on parantaa uudistusten yhtenäisyyttä, hyödyntää mahdollisimman hyvin sen vaikutusten leviäminen ja varmistaa, että uudistussuunnitelmat, kuten rakenteelliset uudistukset ja investoinnit oppimiseen, todella lisäävät sekä työpaikkojen määrää että laatua kaikkialla Euroopan unionissa.

    Parlamentti on halunnut yhdenmukaistaa Lissabonin strategiaa ja sen vuoksi pyrkinyt yhdistämään talouspolitiikan laajat suuntaviivat ja työllisyyden suuntaviivat osaksi yhdennettyjä poliittisia suuntaviivoja. Lisäksi valiokunta on seurannut tarkasti euroalueen erityissuuntaviivojen kehitystä ja kannattanut sen vuoksi talouspolitiikan tiiviimpää yhteensovittamista.

    Parlamentti on ollut sitä mieltä, että euroaluetta koskevaa, Lissabonin strategiaan liittyvää rakenteellisen valvonnan ulottuvuutta olisi vahvistettava lisäämällä toimia, jotka ovat tarpeen talous- ja rahaliiton toiminnan parantamiseksi. Ensimmäinen askel tähän suuntaan on otettu komission vuosittaisissa Lissabonin strategian täytäntöönpanoa koskevissa edistymiskertomuksissa, joiden painopisteenä euroalue on.

    Komission vuosittainen euroaluetta koskeva edistymiskertomus muodostaa lisäksi hyvän perustan laajalle keskustelulle euroalueen yleisestä taloudellisesta tilasta ja tulevista haasteista. Se antaa myös Euroopan parlamentille mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä sekä määritellä talouspolitiikkansa ja hallintonsa painopisteet.

    Euroopan parlamentti pitää kuitenkin valitettavana, että Lissabonin strategia on huonosti esillä monien jäsenvaltioiden kansallisessa politiikassa. Valiokunta on Lissabonin strategian tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi painottanut tarvetta ottaa kyseiseen prosessiin paremmin mukaan työmarkkinaosapuolet, kansalliset parlamentit, alueelliset ja paikalliset viranomaiset sekä kansalaisyhteiskunta.

    Euroopan parlamentti on antanut tukensa maaliskuussa 2005 tarkistetulle vakaus- ja kasvusopimukselle. Kevään 2004 Eurooppa-neuvostolle antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti ilmaisi olevansa vakuuttunut siitä, että vakaus- ja kasvusopimuksen järkevä uudistus on tarpeen, jotta Euroopan talous saadaan nopeammin takaisin tasapainoon ja jotta Euroopan taloudellista, sosiaalista ja ympäristön kestävyyttä voidaan parantaa. Koska vakaus- ja kasvusopimus on yleisesti ottaen osoittautunut arvokkaaksi, se tulee säilyttää jatkossakin, jotta euroalueen vakaus ja luotettavuus vahvistuvat. Parlamentti on sitä mieltä, että terveen finanssipolitiikan on oltava kestävän kasvun ja työpaikkojen kehityksen edellytyksenä jokaisessa jäsenvaltiossa siten, että se on yhdenmukainen perustamissopimuksen asiaa koskevien määräysten kanssa, jotka velvoittavat yhteisesti Euroopan unionia.

    Parlamentti on korostanut olevan tärkeää, että ainakin kaikki euroalueeseen kuuluvat jäsenvaltiot yhteensovittavat erilaiset kansalliset finanssipoliittiset aikataulunsa ja perustavat julkisen talouden ennusteensa samanlaisiin kriteereihin välttyäkseen erilaisten makrotaloudellisten ennusteiden (maailmanlaajuisen kasvun, EU:n kasvun, öljyn hinnan, korkotason) ja muiden mittareiden käytöstä aiheutuvilta ongelmilta. Euroopan parlamentti on kehottanut komissiota varmistamaan jäsenvaltioilta saatavien tietojen oikeellisuuden.

    Jo ennen nykyistä rahoitusmarkkinoiden levottomuutta ja taloudellisia jännitteitä parlamentti huomautti, että kasvava maailmantalouden epätasapaino, kokonaiskysyntä ja maailmanlaajuinen inflaatiopaine voivat muodostaa merkittävän haasteen rahapolitiikalle. Euron valuuttakurssivaihtelut, jotka voivat haitata Euroopan talouden kilpailukykyä, ovat aiheuttaneet huolestumista viime vuosien aikana.

    Rahapolitiikka ja rahapolitiikkaa koskeva vuoropuhelu

    Siitä lähtien, kun talous- ja rahaliittohanke käynnistettiin 90-luvun alussa, Euroopan parlamentti on osallistunut ensin raha-asiain alivaliokunnan ja myöhemmin ECON-valiokunnan puitteissa tiukasti talous- ja rahaliiton suunnitteluun, laajentamiseen ja edelleen kehittämiseen.

    Alivaliokunta osallistui jo vuonna 1992 tiiviisti sekundäärilainsäädännön seuraamiseen ja neuvottelemiseen EMU:n ensimmäistä, toista ja kolmatta vaihetta varten sekä tiedotuskampanjan suunnittelemiseen. Euroopan parlamentti on myös osallistunut keskusteluun siitä, minkälaiset setelit ja kolikot olisivat parhaita kuluttajan kannalta. Parlamentin rooli euroalueen rahapolitiikan valvojana on ollut erityisen tärkeä siitä lähtien, kun kyseinen tehtävä siirrettiin EKP:lle vuonna 1999.

    Kyseinen perustamissopimukseen sisällytetty velvollisuus tarkoittaa, että unionin toimielimistä Euroopan parlamentti pystyy parhaiten takaamaan todellisen demokraattisen vastuuvelvollisuuden keskuspankissamme, joka on EU:n rakenteen huomioon ottaen kaikkien aikojen riippumattomin keskuspankki missään poliittisessa järjestelmässä. Huolimatta siitä, että EKP:n riippumattomuutta pitää kunnioittaa, sitä ei voi vapauttaa velvollisuudestaan ilmoittaa toimistaan ja pitää yllä säännöllistä vuoropuhelua demokraattisesti valittujen poliitikkojen kanssa.

    Voidaan siis todeta, että Euroopan parlamentti on työskennellyt menestyksekkäästi vastuuvelvollisuuden kehittämisen puolesta rahapolitiikan alalla. Parlamentti on määritellyt kyseisten vuoropuhelujen puitteet mietintöjensä ja lausuntojensa kautta. Monien aloitteidensa kautta ja erityisesti käynnistämällä neljännesvuosittaiset rahapolitiikkaa koskevat vuoropuhelut ECON-valiokunta on onnistunut pitämään EKP:n vastuullisena.

    Ottaen huomioon, että perustamissopimuksessa ei mainita tarkasti kyseisten vuoropuhelujen muotoa, Parlamentti on työskennellyt lujasti EKP:n vastuullisuuden puolesta. Nykyään voidaan todeta, että Euroopan parlamentin omaksuma asema on jopa vaikutusvaltaisempi kuin Yhdysvaltojen kongressin asema Yhdysvaltojen keskuspankkiin nähden.

    Jo maaliskuussa 1998 hyväksymässään mietinnössä, joka koski EMU:n kolmannen vaiheen demokraattista vastuuvelvollisuutta, parlamentti kehotti asettamaan yhteisen viitekehyksen perustamissopimukseen pohjautuvalle, rahapolitiikkaa koskevalle vuoropuhelulle, joka käydään Euroopan parlamentin ja EKP:n välillä. Parlamentti on tehnyt selväksi, että sillä on valtaa raha-asioissa erityisesti siksi, että perustamissopimuksessa sekä EKPJ:n ja EKP:n säännöissä EKP:lle ei ainoastaan anneta oikeuksia, vaan myös velvollisuuksia.

    Parlamentin ja EKP:n välinen suhde perustuu seuraaviin toiminta-aloihin:

    a) EKP:n johtokunnan jäsenten nimittämismenettely;

    b) raportointi Euroopan parlamentille; ja

    c) EKP:n keskuspankin julkaisut ja erityisesti parlamentille esitettävä vuosikertomus sekä lähentymiskehityksen arviointi.

    Johtokunnan nimitykset voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun parlamenttia on kuultu. Parlamentti pystyy siis parhaiten takaamaan EKP:n avaintehtävissä toimivien henkilöiden demokraattisen vastuuvelvollisuuden. Kuulemismenettely on samantyyppinen kuin ECON-valiokunnan pitämät julkiset kuulemiset. Se on osoittautunut parhaaksi tavaksi saada hakijasta tarvittavat tiedot ennen parlamentin lopullista suositusta. Kuulemisten päätavoitteena on saada parempi käsitys hakijan persoonallisuudesta sekä hänen näkemyksistään talous- ja rahapolitiikkaa ja EKP:n johtamista koskevissa kysymyksissä sekä hänen käsityksestään EKP:n demokraattisesta vastuuvelvollisuudesta. Seuraavaksi valiokunnan jäsenet tekevät välittömästi päätöksen hakijan sopivuudesta tehtävään, minkä jälkeen päätös lähetetään täysistunnon ratifioitavaksi.

    Menettelyyn sisältyy myös pitkän aikavälin tavoite: kyseisen toimintatavan avulla parlamentin jäsenet tutustuvat paremmin EKP:n johtokunnan jäseniin, joiden pitää viran puolesta esiintyä valiokunnan edessä.

    Perustamissopimuksen[2] mukaan EKP:n puheenjohtajaa ja muita EKP:n johtokunnan jäseniä voidaan Euroopan parlamentin pyynnöstä tai heidän omasta aloitteestaan kuulla Euroopan parlamentin toimivaltaisissa valiokunnissa. Kyseisestä määräyksestä on tullut suorastaan avoimuutta ja valvontaa koskeva sitoumus, joka perustuu kahden toimielimen välisiin säännöllisiin näkemysten vaihtoihin, jotka puolestaan perustuvat ECON-valiokunnan aloitteesta tehtyyn yhteiseen sopimukseen. Vähintään kolmen kuukauden välein EKP:n puheenjohtaja tai joskus sen varapuheenjohtaja esiintyy ECON-valiokunnan televisioidussa kokouksessa ja vastaa kysymyksiin taloudellisesta näkymistä ja euroalueen rahapolitiikan harjoittamisesta. Vuodesta 1999 alkaen on käyty kaiken kaikkiaan 38 rahapolitiikkaa koskevaa keskustelua. Valiokunnan jäsenet valitsevat kaksi aihetta, joihin EKP:n puheenjohtajan pitää erityisesti keskittyä. Kokouksiin valmistautumista varten parlamentti saa säännöllisesti etukäteen tiedotuksia tutkijoista ja muista neuvonantajista koostuvalta 12 hengen paneelilta (tiedotukset ja sanatarkat selostukset kokouksista ovat saatavilla ECON-valiokunnan kotisivuilla). EKP:n puheenjohtajan pitämää johdantoa seuraa kysymysten ja vastausten esittäminen. EKP:n puheenjohtaja vastaa myös kirjallisiin kysymyksiin, joita jäsenet voivat esittää milloin tahansa.

    EKP:n vuosikertomukset edistävät rahapolitiikan avoimuutta. Niistä keskustellaan Euroopan parlamentissa EKP:n puheenjohtajan johdolla, ja ne ovat perustana ECON-valiokunnan joka vuosi valmistelemille päätöslauselmille. Tässä yhteydessä jäsenet voivat vuosittain arvioida rahapolitiikan kehitystä. Kyseiset, täysistunnossa käydyt keskustelut ovat EKP:n puheenjohtajalle juhlallinen tilaisuus antaa laaja selvitys kuluneesta vuodesta sekä kertoa tulevista aloitteista.

    ECON-valiokunta on jatkuvasti painostanut EKP:tä kehittämään ja julkistamaan taloudellisen analyysin mallit ja muut työkalut, joihin sen sen rahapoliittiset päätökset perustuvat. EKP:n kertomusta vuodelta 1999 koskevassa päätöslauselmassaan valiokunta kehotti EKP:tä julkaisemaan makrotaloudellisia ennustuksia kuuden kuukauden välein yhdessä sen tutkimustiedon ja makrotaloudellisen mallin kanssa, joihin ennustukset perustuvat, sekä raportit kansallisten talouksien tilasta (vrt. Yhdysvaltojen "beige kirja"). Seuraavan vuoden päätöslauselmassa kiitettiin EKP:n sitoutumista julkaista sekä ennustukset että malli.

    Toistuva ongelma koskee EKP:n hallintoneuvoston tekemien päätösten avoimuutta. Vuoden 1999 ja sitä seuraavissa mietinnöissä on nimenomaan vaadittu EKP:n hallintoneuvoston kokouksista laadittujen pöytäkirjojen tiivistelmän julkaisemista pian seuraavan kokouksen jälkeen kertoen nimenomaisesti, mitkä olivat tehtyjä päätöksiä puoltavat ja niitä vastustavat argumentit, sekä perustelut, joita näiden päätösten tekemisessä on käytetty. Myös äänten jakautumisen julkistamista on pyydetty, joskin nimettömästi. Tähän mennessä EKP on jättänyt huomioimatta parlamentin mielipiteen kyseisestä asiasta.

    EKPJ:n ja EKP:n roolit euroalueen rahoitusjärjestelmän johtamisessa ja valvonnassa eivät ole täysin selvät. Jo EKP:n vuosikertomusta 2000 koskevassa parlamentin päätöslauselmassa painotettiin tarvetta EKPJ:n tiiviimmälle osallistumiselle makrovakausvalvontaan sekä EKP:n roolia rahoitusvakauden turvaamisessa.

    EKP:n kanssa käytävässä, rahapolitiikkaa koskevassa vuoropuhelussaan parlamentti pyrkii kannustamaan parempien politiikkayhdistelmien käyttöä ja vahvistamaan nykyisen rahapolitiikan legitiimiyttä. Euroryhmän, komission ja parlamentin välillä on myös käyty yhteisiä vuoropuheluja, jotka ovat samantyyppisiä parlamentin ja EKP:n välisen rahapolitiikkaa koskevan vuoropuhelun kanssa.

    Euroalueen laajentuminen

    Yksi tärkeä osa parlamentin lainsäädäntötehtävää[3] liittyy siihen, täyttääkö EU:n jäsenvaltio euroalueen liittymisvaatimukset vai ei: jäsenvaltioiden hallitukset tekevät lopullisen päätöksen, mutta vasta kun parlamentti on antanut lausuntonsa. Vuoden 1998 jälkeen Kreikka, Malta, Kypros ja Slovenia ovat liittyneet euroalueeseen. Seuraavana vuorossa on Slovakia. Euroalueen laajentuminen on jokaisessa tapauksessa historiallisesti merkittävä haaste sekä siihen liittyvälle jäsenvaltiolle että muulle euroalueelle. Parlamentti on sen vuoksi sitä mieltä, että jokaisen jäsenvaltion taloudellisen lähentymisen hanketta on tarkkailtava tiiviisti ja että sen valmistautuminen euron käyttöönottoon pitäisi olla asianmukainen maan talouden todelliseen tilaan nähden.

    Kuulemismenettelyn yhteydessä Euroopan parlamentti on antanut lausunnon jokaisesta ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukaisesti eli jokaisen euroalueen laajentumisen yhteydessä. Parlamentti on myös pyytänyt komissiolta kuulemisen aikaistamista, jotta sillä olisi enemmän aikaa valmistella lausuntojaan tilanteen syvällisen analyysin jälkeen. Ennen lausunnon antamista ECON-valiokunnan valtuuskunta kävi Slovakiassa vuoden 2008 alkupuolella keräämässä lisätietoja.

    Laajentumista on käsitelty monessa eri yhteydessä, kuten euroalueen laajentumista koskevassa erityiskertomuksessa vuodelta 2006 sekä euroalueen ja EKP:n vuosikertomuksissa.

    Mitä tulee euroalueen tulevaa laajentumista koskeviin yleisiin edellytyksiin, parlamentti on aina kannattanut Maastrichtin sopimuksen lähentymiskriteereiden tiukkaa noudattamista ja vastustanut voimakkaasti kriteereiden täyttämistä koskevia erityispoikkeuksia. Lisäksi parlamentti on ilmoittanut olevansa sitä mieltä, että euroalueen vakautta pitkällä aikavälillä pitäisi arvioida myös sen perusteella, miten se kykenee ottamaan vastaan uusia jäsenvaltioita. Mitä tulee euroalueen laajentumista koskeviin teknisiin edellytyksiin, parlamentti on pyytänyt euroalueeseen liittyviä jäsenvaltioita kiinnittämään siirtymisvaiheessa erityistä huomiota kuluttajansuojaan ja muistuttanut, että euroalueeseen liittymistä hakeneissa jäsenvaltioissa on tarpeen käynnistää hyvissä ajoin laajamittaisia tiedotuskampanjoita.

    Valiokunta on myös asettanut liittymistä hakeville jäsenvaltioille erityisvaatimuksia, joissa mainitaan, että ennenaikainen euroalueeseen liittyminen voi johtaa odottamattomiin kehityksiin taloudellisen lähentymisen hankkeen yhteydessä ja että euroalueen laajentuminen edistää taloudellista lähentymistä ja vahvistaa euroaluetta kokonaisuutena.

    Euroa koskeva viestintästrategia

    Huomattuaan jo vuonna 2005, että euron ilmiselvä epäsuosio joidenkin kansalaisten parissa oli ristiriidassa sen kanssa, että euro on mahdollisesti kaikkien aikojen menestyksekkäin eurooppalainen hanke, parlamentti on ilmaissut mielipiteensä euroa ja EMU:a koskevan tiedotus- ja viestintästrategian täytäntöönpanosta. Parlamentti on sitä mieltä, että yhteisvaluutta pitäisi säilyttää yhtenä EU:n viestinnän painopistealana, koska se uskoo, että euron etuja pitää jatkossakin laajasti markkinoida ja selventää kansalle. Parlamentti vaatii sen vuoksi erityistoimia euron hyväksymisen edistämiseksi.

    Rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen

    Lainsäätäjänä ja päätöksentekijänä Euroopan parlamentti on ollut merkittävä tekijä rahoitusmarkkinoiden yhdentämisessä osaksi Euroopan unionia. Valiokunnan lainsäädännöllisen työn painopisteenä on ollut luoda kuluttajien kannalta paremmat yhdentyneet markkinat. Vuonna 1999 hyväksytty rahoituspalveluiden toimintasuunnitelma saatettiin päätökseen vuonna 2005. Kyseistä työtä on kuitenkin jatkettu siitä lähtien, ja sen tavoitteena on vastata markkinoiden kehitykseen sekä markkinoilla esiintyviin puutteisiin. Mainitaksemme erityisesti yhden aiheen, Euroopan parlamentti taisteli monta vuotta euroalueen luottokorttimaksujen yhtenäistämisen puolesta ja sitä koskeva asetus hyväksyttiin vihdoin vuonna 2001. Yhtenäisen euromaksualueen (SEPA) perustamisen lisäksi lainsäädäntötyö koskee vakuutuspalveluja, kuten jälleenvakuutus- ja varallisuuspalveluja, ja pankkipalveluja, kuten pääomavaatimuksia, ja arvopaperimarkkinoita, kuten sijoituspalveluja, sekä Lamfalussy-prosessin yhteydessä esiintyviä yleisiä valvonta- ja sääntelyasioita. Parlamentti on ollut erityisen aktiivinen Lamfalussy-prosessin täytäntöönpanossa, jonka tarkoituksena on parantaa rahoitusmarkkinoiden valvontaa ja säätelyä. Tämän prosessin yhteydessä parlamentti on varmistanut, että sillä on samat valtuudet kuin neuvostolla, koska molemmat ovat lainsäätäjän asemassa. Parlamentti on myös pyrkinyt parantamaan prosessin avoimuutta kaikissa sen vaiheissa.

    Euron ulkoinen edustus

    Kysymykset euroa koskevan valuuttakurssipolitiikan tarpeesta ja sen mahdollisesta vastuutahosta ovat enemmän tai vähemmän avoinna. Perustamissopimus ei ole yksiselitteinen tämän suhteen. Ei myöskään ole selvää, kuka voi edustaa euroaluetta kansainvälisellä tasolla: EKP:n pääjohtaja, komissio, neuvoston puheenjohtajavaltio vai euroryhmän puheenjohtaja (silloin kun se on eri valtio kuin neuvoston puheenjohtajavaltio). Parlamentti on mietinnöissään sen vuoksi vaatinut euroalueen vahvistettua edustusta kansainvälisissä päätöksentekoinstituutioissa sekä yhden euroalueen edustajan valintaa.

    Euroopan parlamentin mukaan Euroopan unionilla ja jäsenvaltioilla on ollut jaettu vastuu globalisaation myötä kansalaisia kohtaavien haasteiden, tilaisuuksien ja epävarmuustilanteiden käsittelyssä. Valiokunta on kannattanut näkemystä siitä, että sisämarkkinoiden ulkoista ulottuvuutta pitää kehittää.

    Euroopan parlamentti katsoo, että tarvitaan lisätoimenpiteitä, ennen kuin euroalueen ulkoinen edustus on oikeassa suhteessa kasvavaan rooliin, joka euroalueella on maailmantaloudessa. Parlamentti on mietinnöissään sen vuoksi vaatinut euroalueen vahvistettua edustusta kansainvälisissä päätöksentekoinstituutioissa sekä yhden euroalueen edustajan valintaa.

    • [1]  Talouspolitiikkaa koskevista lainsäädännöllisistä puitteista määrätään perustamissopimuksen artiklassa 98, 99 ja 104.
    • [2]  Perustamissopimuksen 113 artiklan 3 kohdan mukaan EKP laatii vuosittain EKPJ:n toiminnasta sekä edellisen ja kuluvan vuoden rahapolitiikasta kertomuksen Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle sekä Eurooppa-neuvostolle. EKP:n puheenjohtaja esittelee tämän kertomuksen neuvostolle sekä Euroopan parlamentille, joka voi käydä yleiskeskustelun sen pohjalta. EKP:n puheenjohtajaa ja muita EKP:n johtokunnan jäseniä voidaan Euroopan parlamentin pyynnöstä tai heidän omasta aloitteestaan kuulla Euroopan parlamentin toimivaltaisissa valiokunnissa.
    • [3]  EY:n perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukaisesti Ecofin-neuvosto Euroopan parlamenttia kuultuaan ja keskusteltuaan asiasta kokoonpanossa, jonka muodostavat valtion- tai hallitusten päämiehet, päättää komission ja EKP:n kertomusten perusteella määräenemmistöllä komission ehdotuksesta, mitkä niistä jäsenvaltioista, joita koskee poikkeus, täyttävät vaadittavat edellytykset 121 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen arviointiperusteiden perusteella, ja kumoaa poikkeukset noiden jäsenvaltioiden osalta.

    kansainvälisen kaupan valiokunnaN LAUSUNTO (10.9.2008)

    talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

    EMU@10:stä: talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäistä vuotta ja tulevat haasteet
    (2008/2156(INI))

    Valmistelija: Jean-Pierre Audy

    EHDOTUKSET

    Kansainvälisen kaupan valiokunta pyytää asiasta vastaavaa talous- ja raha-asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

    1.  pitää myönteisenä, että 10 vuotta perustamisensa jälkeen talous- ja rahaliitto on tekninen ja poliittinen menestys ja että euro on luomisensa jälkeen saavuttanut tärkeän aseman Yhdysvaltain dollarin ohella ei pelkästään euroalueella ja euroaluetta koskevassa kaupassa vaan myös sen ulkopuolella;

    2.  katsoo, että eurojärjestelmä, euroalueen rahapolitiikka ja siitä johtuva euron vakaus ovat edistäneet maailmantalouden taloudellista ja rahoituksellista integraatiota;

    3.  muistuttaa, kuten sen osoittavat myös useat tutkimukset, raha- ja kauppapolitiikan välisestä tärkeästä yhteydestä maailmassa ja korostaa vaihtokurssien vakauden merkitystä kansainvälisen kaupan kestävälle kasvulle;

    4.  muistuttaa, että euron yleistynyt käyttö kansainvälisen kaupan valuuttana hyödyttää erityisesti euroalueeseen kuuluvia maita, sillä niiden yrityksille tämä merkitsee vaihtokurssiriskien ja siten myös kansainvälisen kaupan kustannusten vähenemistä;

    5.  pitää myönteisenä, että euron käyttöön ottaminen on vahvistanut EU:n sisämarkkinoita ja parantanut siten EU:n yritysten kansainvälistä kilpailukykyä ja vahvistanut EU:n painoarvoa monen- ja kahdenvälisissä kauppaneuvotteluissa;

    6.  pitää myönteisenä, että talous- ja rahaliitto on lisännyt euroalueen houkuttelevuutta ulkomaisten suorien sijoitusten kannalta;

    7.  toteaa, että inflaatio on maailmanlaajuinen tosiasia ja että avoimessa taloudessa on mahdotonta taistella sitä vastaan pelkästään EU:n rahapolitiikan avulla; toteaa, että Euroopan keskuspankki on hoitanut menestyksekkäästi tehtäviään ja asettanut rahan arvon vakauden etusijalle, mikä on vahvistanut luottamusta euroon ja edistänyt siten ratkaisevasti euron kansainvälistä houkuttelevuutta;

    8.  pitää valitettavana, että komissio ei ole analysoinut EMU@10:tä koskevassa tiedonannossaan euron kansainvälistä asemaa yksityiskohtaisemmin ja täsmällisemmin; pyytää komissiota laatimaan selonteon, jossa käsitellään yhteisen rahapolitiikan ulkoisia vaikutuksia ja sen jälkiseurauksia euroalueen taloudelliseen ja kaupalliseen suorituskykyyn;

    9.  katsoo, että EU:n kauppapolitiikka ei voi perustua valuuttakursseille, sillä kauppapolitiikan välineet (tullit, kiintiöt jne.) ovat hidasvaikutteisia ja siten ne eivät sovellu valuuttaheilahtelujen torjumiseen;

    10. pitää tervetulleena euroalueen avoimuutta ja myöntää, että euron nykyisellä vahvistumisella voi olla kielteisiä vaikutuksia, sillä se on rasittanut vientiä ja kannustanut sisämarkkinatuontiin, mutta myös myönteisiä vaikutuksia, sillä se on auttanut EU:n taloutta kohtaamaan öljyn hinnan jyrkän nousun; ottaa huomioon tässä yhteydessä EU-alueen yritysten huolet ja toteaa, että etenkin teollisuusalalla toimivien EU:n yhtiöiden ja työntekijöiden kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta on erittäin merkittävää, että kaikkien maiden valuutat on arvotettu oikein; katsoo samalla, että EU-alueen yritykset joutuvat kasvaneiden kilpailupaineiden takia kohentamaan edelleen kilpailukykyään, mistä saattaisi olla niille etua kilpailijoihin nähden keskipitkällä aikavälillä;

    11. korostaa, että tietyt EU:n kumppaneista harjoittavat rahapolitiikkaa, jonka tavoitteena on heikentää niiden oman valuutan arvoa, ja että tämä menettelytapa on epärehellinen tapa vahingoittaa kauppaa ja sitä voidaan pitää kansainvälisen kaupan tullien ulkopuolisena esteenä;

    12. kannattaa parempaa ja tehokkaampaa WTO:n ja Bretton Woods -instituutioiden (IMF ja Maailmanpankki) yhteistyötä keinottelun torjunnassa ja vakavan, kaikkia maita kohtaavan rahallisen, raha-, energia- ja elintarvikekriisin haasteisiin vastaamisessa; katsoo, että tällainen yhteistyö edesauttaisi maailmantalouden raha- ja rahoitusmarkkinoiden vakautta;

    13. ehdottaa nykyisen vakavan rahakriisin vallitessa, että IMF:n suojeluksessa voitaisiin järjestää maailmanlaajuinen rahakonferenssi, jossa voitaisiin neuvotella maailmanlaajuisesti rahakysymyksistä;

    14. ehdottaa myös tutkimaan, olisiko mahdollista perustaa rahariitoja ratkaiseva elin, jonka esikuvana voisi olla WTO:n jäsenmaiden vastaava, kaupallisella tasolla toimiva elin ja joka voisi auttaa maailmantalouden vakauttamisessa ja väärinkäytöksiä koskevan riskin vähentämisessä ja maailmanmarkkinoita kohtaan tunnetun luottamuksen palauttamisessa, mikä on tarpeen, jotta voidaan kohdata uudet taloushaasteet, jotka johtuvat erityisesti globalisaatiosta ja luonnonvarojen hupenemisesta sekä uusien talousmahtien kehittymisestä;

    15. kannattaa komission ehdotusta, että kehitetään EU:n yhteistä rahapolitiikkaa koskevia kantoja, vahvistetaan euroalueen edustusta ja saadaan lopuksi aikaan euroalueelle yksi ainoa yhteinen paikka tärkeissä kansainvälisissä laitoksissa ja foorumeissa.

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    9.9.2008

     

     

     

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    26

    1

    0

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Carlos Carnero González, Daniel Caspary, Françoise Castex, Christofer Fjellner, Béla Glattfelder, Ignasi Guardans Cambó, Jacky Hénin, Alain Lipietz, Marusya Ivanova Lyubcheva, Erika Mann, Helmuth Markov, David Martin, Vural Öger, Georgios Papastamkos, Godelieve Quisthoudt-Rowohl, Peter Šťastný, Robert Sturdy, Gianluca Susta, Daniel Varela Suanzes-Carpegna, Corien Wortmann-Kool

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Jean-Pierre Audy, Albert Deß, Elisa Ferreira, Vasco Graça Moura, Eugenijus Maldeikis, Rovana Plumb, Salvador Domingo Sanz Palacio, Zbigniew Zaleski

    VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

    Hyväksytty (pvä)

    20.10.2008

     

     

     

    Lopullisen äänestyksen tulos

    +:

    –:

    0:

    21

    1

    5

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

    Paolo Bartolozzi, Zsolt László Becsey, Pervenche Berès, Sharon Bowles, Udo Bullmann, Jonathan Evans, Elisa Ferreira, José Manuel García-Margallo y Marfil, Jean-Paul Gauzès, Donata Gottardi, Benoît Hamon, Gunnar Hökmark, Karsten Friedrich Hoppenstedt, Othmar Karas, Wolf Klinz, Christoph Konrad, Andrea Losco, Bernhard Rapkay, Dariusz Rosati, Antolín Sánchez Presedo, Olle Schmidt, Margarita Starkevičiūtė, Ieke van den Burg

    Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

    Harald Ettl, Werner Langen, Klaus-Heiner Lehne, Margaritis Schinas