MIETINTÖ tuotantoketjujen alihankintayritysten sosiaalisesta vastuusta

12.2.2009 - (2008/2249(INI))

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Esittelijä: Lasse Lehtinen

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

tuotantoketjujen alihankintayritysten sosiaalisesta vastuusta

(2008/2249(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohdan,

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 39, 49, 50 ja 137 artiklan,

–   ottaa huomioon eurooppalaisen yritysneuvoston perustamisesta tai työntekijöiden tiedottamis- ja kuulemismenettelyn käyttöönottamisesta yhteisönlaajuisissa yrityksissä tai yritysryhmissä 22 päivänä syyskuuta 1994 annetun neuvoston direktiivin 94/45/EY[1],

–   ottaa huomioon työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä 11 päivänä maaliskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY[2],

–   ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä (KOM(2007)0249),

–   ottaa huomioon 26. lokakuuta antamansa päätöslauselman työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71/EY[3] soveltamisesta ja 11. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon[4],

–   ottaa huomioon monikansallisia yrityksiä koskevat OECD:n suuntaviivat,

–   ottaa huomioon ILO:n hyväksymän monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskevan kolmikantaisen periaatejulistuksen,

–   ottaa huomioon 15. marraskuuta 2005 antamansa päätöslauselman globalisaation sosiaalisesta ulottuvuudesta[5],

–   ottaa huomioon 13. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Yritysten yhteiskuntavastuu: uusi kumppanuus[6],

–   ottaa huomioon 23. toukokuuta 2007 antamansa päätöslauselman ihmisarvoisesta työstä kaikille[7],

–   ottaa huomioon 9. lokakuuta 2008 antamansa päätöslauselman pimeän työn torjumisen tehostamisesta[8],

–   ottaa huomioon 11. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman vihreästä kirjasta "Työlainsäädännön uudistaminen 2000-luvun haasteita vastaavaksi"[9],

–   ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion asiassa C-60/03 Wolff & Müller[10],

–   ottaa huomioon Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön teettämän tutkimuksen "Liability in subcontracting processes in the European construction sector",

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön (A6‑0065/2008),

A. katsoo, että alihankintaa voidaan pitää olennaisena osana taloudellista toimintaa,

B.  ottaa huomioon, että taloudellisella toiminnalla on viimeisten 25 vuoden aikana ollut merkittävä osuus työllisyyden lisäämisessä useimmissa Euroopan unionin talouksissa ja että tämä kehitys on hyödyttänyt suuria ja pieniä yrityksiä sekä edistänyt yrittäjyyttä,

C. katsoo, että globalisaatio ja sen myötä lisääntynyt kilpailu tuovat muutoksia yritysten sisäiseen organisointiin, muun muassa siten, että muut kuin strategiset toiminnot ulkoistetaan, luodaan verkostoja ja turvaudutaan suuremmassa määrin alihankintaan,

D. katsoo tästä seuraavan, että kytkennät emoyhtiöiden ja niiden tytäryhtiöiden välillä sekä pääurakoitsijien ja niiden alihankkijoiden välillä vaikeuttavat entisestäänkin selkeän kuvan saamista tuotantoketjun eri rakenteista, toiminnoista ja politiikoista sekä sen eri toimijoiden velvollisuuksista ja vastuista,

E.  ottaa huomioon, että näillä muutoksilla on ollut kauaskantoisia seurauksia työmarkkinaosapuolten suhteille ja että toisinaan on vaikea määritellä selkeästi, mitä lakia sovelletaan tuotantoketjun eri toimijoiden välisiin suhteisiin, ja sen johdosta työn hinnoittelua ja työnjakoa ei enää säännellä teollisuusalan sääntelykehyksen avulla,

F.  ottaa huomioon, että useiden teollisuusalojen tuotantoprosessi on nykyisin hajanainen, pidennetty ja levennetty tuotantoketju, jonka muodostavat (horisontaalinen ja vertikaalinen) logistinen ketju sekä taloudellinen ja tuotannollinen arvoketju, jossa on yksittäisiä erikoistumis- tai tehtäväalueita, jotka usein on "ulkoistettu" pienille yrityksille tai itsenäisesti toimiville työntekijöille, ja että vaikutus yrityksen kirjanpitoon näkyy suorien työvoimakustannusten korvaamisena laskuihin ja "kaupallisiin palvelusopimuksiin" perustuvilla alihankinta-, palvelu- tai tavarantoimittajakustannuksilla,

G. toteaa, että alihankkijoita kilpailutetaan usein toisiaan vastaan ja että siksi sekä toimeksiantajan että alihankkijoiden työntekijöitä painostetaan, kun on kyse heidän työehdoistaan,

H. toteaa, että Euroopan parlamentti on aikaisemmin kiinnittänyt huomiota näennäisesti itsenäisiin ammatinharjoittajiin liittyviin ongelmiin ja että näitä ongelmia liittyy myös alihankkijoihin,

I.   ottaa huomioon, että alihankinta ja ulkoistaminen oikeudellisesti itsenäisille yrityksille ei johda riippumattomuuteen, ja yritykset arvoketjun alemmalla tasolla, korkean teknologian alan tai muuta pitkälle kehittynyttä toimintaa harjoittavia alihankkijoita lukuun ottamatta, eivät useinkaan kykene toimimaan tasaveroisessa asemassa pääasiallisen sopimusosapuolen kanssa,

J.   katsoo, että vaikka alihankinnassa on monia myönteisiä puolia ja sen avulla on ollut mahdollista lisätä tuotantokapasiteettia, se on myös aiheuttanut tiettyä taloudellista ja sosiaalista epätasapainoa työntekijöiden keskuudessa ja voi johtaa työehtojen jyrkkään huonontumiseen, mikä on huolestuttavaa,

K. katsoo, että alihankinta voidaan toteuttaa pelkästään välittäjien, työvoimanvuokrausyritysten tai tilapäistyövoimaa välittävien yritysten välityksellä, jotka toimivat joskus niin sanottuina postilaatikkoyrityksinä, ja että toimeksi annetaan usein vain yksi yksittäinen tehtävä tai että työntekijöitä palkataan vain tätä tehtävää varten; katsoo, että tämä kuvastaa rakennusalan ja muiden sellaisten alojen nopeasti muuttuvaa luonnetta, joilla työntekijöiden asema on usein epävarma;

L.  katsoo, että rajat ylittävissä yhteyksissä epävarmoihin työsuhteisiin liittyvät ongelmat pahenevat esimeriksi silloin kun työntekijät lähetetään kolmanteen jäsenvaltioon,

M. ottaa huomioon, että rakennusalan työsuhteet on määritelty uudelleen ja että samalla ”pääasiallisen sopimuspuolen” suoraa yhteiskunnallista vastuuta on alennettu, kun työ on ulkoistettu alihankkijoita ja työvoimanvuokraustoimistoja käyttämällä ja tekemällä siten halvasta ja usein ammattitaidottomasta työvoimasta olennainen osa alemman tason alihankintaa;

N. katsoo, että eräät alat, varsinkin rakennusala, ovat olleet erityisen alttiita väärinkäytöksille niiden usein mutkikkaissa alihankintaketjuissa;

O. katsoo, että on varmistettava, että periaatetta, jonka mukaan samasta työstä maksetaan sama palkka samalla paikkakunnalla sovelletaan kaikkiin työntekijöihin, riippumatta heidän asemastaan tai työsopimuksensa laadusta, ja että sitä noudatetaan;

1.  kehottaa viranomaisia ja kaikkia alan toimijoita tekemään parhaansa työntekijöiden tietoisuuden lisäämiseksi oikeuksistaan, jotka perustuvat moniin oikeusvälineisiin (työlainsäädäntö, työehtosopimukset, käytännesäännöt), joilla säännellään heidän työsuhdettaan ja työolojaan yrityksissä, joissa he työskentelevät, sekä alihankintaketjujen sopimussuhteita,

2.  kehottaa komissiota nostamaan tietoisuutta hyvistä käytänteistä, olemassa olevista ohjeista ja standardeista sekä yritysten yhteiskuntavastuusta, olipa sitten kyse pääasiallisista sopimuspuolista tai alihankkijoista;

3.  kehottaa toistamiseen komissiota tekemään ehdotuksen ihmisarvoista työtä koskevan agendan soveltamisesta alihankintayrityksissä erityisesti perustyönormien ja sosiaalisten oikeuksien noudattamisen, työntekijöiden kouluttamisen ja tasa-arvoisen kohtelun osalta;

4.  korostaa alihankintayritysten merkitystä uusia teknologioita käyttävissä tuotantoketjuissa sekä tuotannon että työpaikkojen laadun parantamiseksi;

5.  kehottaa jäsenvaltioiden viranomaisia antamaan tai laatimaan edelleen oikeudellisia määräyksiä, joiden nojalla työlainsäädäntöä, työehtosopimuksia tai käytännesääntöjä rikkoneet yritykset voidaan sulkea pois julkisista tarjouskilpailuista;

6.  on tyytyväinen ylikansallisen oikeudellisen kehyksen hyväksymiseen, joka perustuu yksittäisten monikansallisten yritysten ja maailmanlaajuisten ammattiliittojen väliseen sopimukseen ja jonka tarkoitus on valvoa työnormien noudattamista kansainvälisissä yrityksissä ja niiden alihankinta- ja tytäryrityksissä eri maissa ja jossa määritellään riippumattoman työntekijän status ja mahdollistetaan työsuhteesta riippumaton sosiaaliturva;

7.  panee merkille yhteisöjen tuomioistuimen tuomion asiassa Wolff & Müller, jonka mukaan Saksan kansallinen vastuuvakuutusjärjestelmä ei ollut ristiriidassa yhteisön lainsäädännön kanssa vaan pyrki sen sijaan varmistamaan ulkomaille lähetettyjen työntekijöiden suojelun;

8.  panee merkille komission ehdotuksen direktiiviksi maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä, jossa komissio ehdottaa yhteisvastuun sisällyttämistä yhteisön lainsäädäntöön; pitää myönteisenä, että komissio näin antaa esimerkin siitä, että yhteinen solidaarinen vastuu eurooppalaisena säännöksenä on sovelias väline varmistaa, että kaikki alihankkijat kantavat vastuunsa, kun on kyse työntekijöiden oikeuksista;

9.  panee merkille komission vihreää kirjaa "Työlainsäädäntö 2000-luvun haasteiden tasalle" koskevan julkisen kuulemisen tulokset; rohkaisee tässä yhteydessä komissiota sen pyrkiessä toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet alihankintaketjuissa mukana olevien osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien selventämiseksi niin, että työntekijöiltä ei viedä mahdollisuuksia oikeuksiensa tehokkaaseen käyttöön;

10. panee tyytyväisenä merkille, että kahdeksan jäsenvaltiota (Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Ranska, Saksa ja Suomi) on vastannut alihankkijoiden työnantajavelvoitteita koskeviin ongelmiin perustamalla kansalliset vastuujärjestelmät; kehottaa muita jäsenvaltioita harkitsemaan samanlaisten järjestelmien perustamista; painottaa kuitenkin sitä, että sääntöjen täytäntöönpano rajat ylittävissä alihankintaprosesseissa on erityisen vaikeaa silloin, kuin jäsenvaltioilla on käytössään erilaiset järjestelmät;

11. korostaa, että vastuun kapea-alaisuus, esimerkiksi sen rajoittaminen koskemaan ketjun vain yhtä toimijaa, on mainittu Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tutkimuksessa erääksi syyksi järjestelyjen tehottomuudelle;

12. korostaa pienten yritysten kohtaamia erityisiä haasteita; kehottaa poliittisia päättäjiä luomaan asianmukaisia välineitä tietoisuuden lisäämiseksi tällä alalla;

13. muistuttaa kaikkia alan toimijoita, että 26. lokakuuta 2006 antamassaan päätöslauselmassa työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon parlamentti kehotti komissiota säätämään urakoitsijoiden tai emoyritysten yhteisestä ja solidaarisesta vastuusta väärinkäytösten käsittelemiseksi rajat ylittäviin alihankintasopimuksiin liittyvissä asioissa avoimien ja kilpailukykyisien sisämarkkinoiden luomiseksi kaikille yrityksille;

14. toistaa viestinsä kehottamalla komissiota laatimaan selkeän yhteisön säädöksen Euroopan laajuisesta yhteisvastuujärjestelmän käyttöönotosta, jossa kunnioitetaan jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä sekä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta;

15. kehottaa komissiota käynnistämään vaikutustenarvioinnin jaettua vastuuta koskevan yhteisön säädöksen arvonlisästä ja toteutettavuudesta keinona lisätä alihankintaprosessien avoimuutta ja turvata yhteisön ja kansallisen lainsäädännön täytäntöönpanon parempi valvonta; korostaa, että tällaisen tutkimuksen olisi oltava alojen rajat ylittävä;

16. on vakuuttunut siitä, että tällainen säädös hyödyttäisi paitsi työntekijöitä myös jäsenvaltioiden viranomaisia, työnantajia ja erityisesti pk-yrityksiä niiden harmaan talouden torjumispyrkimyksissä, koska selkeät ja avoimet yhteisön säännöt ajaisivat epäilyttävät toimijat pois markkinoilta ja parantaisivat siten yhtenäismarkkinoiden toimivuutta;

17. katsoo, että kyseisessä säädöksessä vastuun alan olisi katettava ainakin palkat, sosiaaliturvamaksut, verot ja työtapaturmiin liittyvät korvaukset;

18. toteaa, että kaikki toimet, joilla työntekijöille tiedotetaan heidän oikeuksistaan ja autetaan heitä käyttämään niitä, edistävät merkittävästi yritysten yhteiskunnallista vastuuta; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että työntekijöille tiedotetaan heidän oikeuksistaan; katsoo, että työmarkkinaosapuolilla on tästä erityinen vastuu;

19. kehottaa komissiota tehostamaan ponnisteluitaan kansallisten hallintoelinten, tarkastuselinten, hallitusten toimeenpanovirastojen, sosiaaliturvaviranomaisten ja veroviranomaisten yhteistyön ja niiden välisen koordinoinnin lisäämiseksi ja parantamiseksi; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita ottamaan käyttöön tiukempia tarkastusmenettelyitä sekä edistämään kansallisten työsuojeluviranomaisten yhteyksien tiivistämistä ja mahdollistamaan siten niiden välisen yhteistyön ja koordinoinnin tehostamisen; kehottaa komissiota kehittämään laatunormeja työsuojeluviranomaisille ja tekemään toteutettavuustutkimuksen mahdollisista järjestelyistä eurooppalaisen työsuojeluviranomaisten verkoston luomiseksi;

20. painottaa, että yrityksiä varten olisi luotava kannustimia, jotta ne toteuttaisivat hyvässä uskossa kaikki kohtuulliset toimet, joilla alihankkijat saadaan lopettamaan työlainsäädännön rikkomiset; tällaisia kannustimia voisivat olla sertifiointijärjestelmät ja käytännesäännöt, kuten ilmoittaminen viranomaisille ja sopimuksen purkaminen sellaisen alihankkijan kanssa, joka turvautuu laittomaan menettelyyn voidakseen välttää joutumisen yhteisvastuuseen kyseisestä rikkomisesta;

21. kehottaa teollisuuden molempia osapuolia omaksumaan johtoaseman osuuskunnallisen alihankinnan edistämisessä toisaalta erityisissä kertaluontoisissa tehtävissä ja toisaalta alihankinnan lisääntymisen rajoittamisessa ja pitää ilahduttavana puitesopimusten kehittymistä, joissa määritellään sosiaalinen vastuu ketjussa täydennyksenä tarvittavaan sääntelyyn;

22. varoittaa myös käytännesääntöjen, työlainsäädännön säännösten, viranomaisten antamien standardien ja ohjeiden sekä voimassa olevien työehtosopimusten välisistä ristiriitaisuuksista ja päällekkäisyyksistä; painottaa siksi, että yritysten on tärkeää noudattaa ensisijaisesti ylikansallisten organisaatioiden (OECD, ILO) laatimia tai kansallisilla tai alakohtaisilla tasoilla laadittuja käytännesääntöjä;

23. muistuttaa kaikkia toimijoita ja erityisesti työnantajia niiden työntekijöille tiedottamista sekä työntekijöiden kuulemista ja osallistumista koskevista velvoitteista, etenkin asianomaisista yhteisön ja kansallisen lainsäädännön mukaisista velvoitteista;

24. ehdottaa, että varmistetaan tuotantoketjujen alihankintayritysten työntekijöille mahdollisuus sovittaa perhe-elämä työelämään ja että äitiys- ja vanhempainlomaa koskevat direktiivit pannaan tehokkaasti täytäntöön;

25. kehottaa komissiota varmistamaan työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71/EY täysimääräisen noudattamisen ja käynnistämään tarvittaessa asianomaiset rikkomismenettelyt; kehottaa lisäksi sekä komissiota että jäsenvaltioita toteuttamaan toimia, joilla pyritään parantamaan lähetettyjen työntekijöiden tiedonsaantioikeuksia, vahvistamaan jäsenvaltioiden keskinäistä koordinointia ja hallinnollista yhteistyötä sekä selkeyttämään jäsenvaltioiden yhteystoimistojen tehtäväjakoa ja ratkaisemaan sellaisia rajatylittäviä lainsäädännön täytäntöönpanoa koskevia ongelmia, jotka estävät työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin 96/71/EY tehokkaan täytäntöönpanon;

26. korostaa, että alihankinnan mahdollisia kielteisiä vaikutuksia voidaan vastustaa paremmin kehittämällä tehokkaampaa yhteiskunnallista vuoropuhelua työantajajärjestöjen ja ammattiliittojen välillä;

27. kehottaa puhemäistä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

• [1]  EYVL L 254, 30.9.1994, s. 64.
• [2]  EYVL L 80, 23.3.2002, s. 29.
• [3]  EUVL C 313 E, 20.12.2006, s. 452.
• [4]  EYVL C 175 E, 10.7.2008, s. 411.
• [5]  EUVL C 280, 18.11.2006, s. 65.
• [6]  EUVL C 301 E, 13.12.2007, s. 45.
• [7]  EUVL C 102 E, 24.4.2008, s. 321.
• [8]  Hyväksytyt tekstit P6_TA(2008)0466.
• [9]  EUVL 175 E, 10.7.2008, s. 401.
• [10]  Asia C-60/03 Wolf & Müller.

PERUSTELUT

Alihankinta on viimeisinä vuosikymmeninä kukoistanut Euroopan unionissa paitsi rakennusalalla myös muilla talouden aloilla, kuten siivous-, liikenne-, matkailu ja laivanrakennusalalla, vain muutamia mainitaksemme. Alihankinta on usein mahdollisuus yritykselle käyttää erikoistyövoimaa joustavalla tavalla, ja se on ollut taloudellisen kasvun taustatekijä ja edistänyt siten uusien työpaikkojen luomista.

Vaikka alihankinta on lisääntynyt, on tullut esiin kysymyksiä alihankinnan vaikutuksista työoloihin, tarkemmin sanottuna alihankintayritysten työnantajia ja työntekijöitä koskevista oikeudellisista vaikutuksista, alihankinnan vaikutuksesta työntekijöiden oikeuksiin, ”sosiaalisen polkumyynnin” kasvaneesta riskistä sekä verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvien vastuiden kiertämisen mahdollisuudesta. Pitkät alihankintaketjut erityisesti rakennusalalla ovat olleet alttiita väärinkäytöksille. On esiintynyt sellaisia rajat ylittäviä tapauksia, että jäsenvaltioon A sijoittautunut työnantaja lähettää työntekijöitä jäsenvaltiosta B työhön jäsenvaltioon C.

Rajatylittävissä yhteyksissä epävarmaan työsuhteeseen liittyvät ongelmat korostuvat silloin kun työntekijöitä lähetetään kolmanteen jäsenvaltioon. Äskettäinen käytännön esimerkki tällaisesta tapauksesta oli kun kyproslainen yritys lähetti puolalaisia työntekijöitä ydinvoimalan rakentamiseen Suomeen. Yritys oli alun perin irlantilainen, mutta se oli rekisteröity Kyprokseen. On selvää, että tämänkaltaisissa mutkikkaissa rajatylittävissä tapauksissa palkkasaatavia koskevien vaatimusten esittäminen on haasteellista.

Kahdeksan jäsenvaltiota (Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Ranska, Saksa ja Suomi) on vastannut alihankkijoiden työnantajavelvoitteita koskeviin ongelmiin perustamalla kansallisia vastuujärjestelmiä. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön äskettäisen tutkimuksen mukaan kyseisissä jäsenvaltioissa on pääasiassa kahdenlaista vastuutyyppiä: yhteinen ja solidaarinen vastuu (erityisesti kun on kyse veroviranomaisille maksettavista maksuista) ja jaettu vastuu, joka voidaan rajoittaa koskemaan vain suoraa sopimuspuolta tai joka voi kattaa koko sopimuspuoliketjun. Nämä vastuujärjestelyt kattavat käytännössä kolme vastuualuetta: palkat, sosiaaliturvamaksut ja palkkoihin kohdistuvat verot.

Seitsemässä edellä mainitusta jäsenvaltiosta sovelletaan erilaisia ennalta ehkäiseviä keinoja, joilla pyritään vähentämään asianomaisten osapuolten vastuuseen joutumisen mahdollisuutta. Kyseisiä järjestelmiä pidetään yleisesti tehokkaina, vaikka ne ovat maakohtaisia. Niiden ennalta ehkäisevää tehoa alan terveiden työsuhteiden ja yleisemmin oikeudenmukaisten olosuhteiden tukemisessa ei pitäisi aliarvioida. Vaikka kansallisten vastuujärjestelmien katsotaan olevan yleensä tehokkaita, Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kaikissa kyseisissä maissa on vakavia ongelmia, jotka liittyvät niiden vastuujärjestelmien täytäntöönpanoon ja soveltamiseen, kun kyseessä ovat ulkomaiset alihankkijat ja työvoimanvuokrausyritykset.

Esittelijä on vakuuttunut siitä, että eurooppalaisiin ongelmiin tarvitaan eurooppalaisia ratkaisuja. Eurooppalainen ”yhteisvastuun” tai ”asiakasvastuun" järjestelmä varmistaisi sen, että pääasiallinen sopimuspuoli ottaa tarkemmin huomioon, ovatko muut sopimuspuolet luotettavia ja aikovatko ne noudattaa voimassa olevaa lainsäädäntöä, etenkin työntekijöiden toiseen jäsenvaltioon lähettämistä koskevaa direktiiviä. Näin torjuttaisiin harmaata taloutta ja estettäisiin epäoikeudenmukainen kilpailu sellaisten osapuolten taholta, jotka maksavat työntekijöilleen minimipalkkaa alhaisempia palkkoja. Tämä hyödyttäisi tietysti myös työntekijöitä, koska näin olisi myös muita ”velallisia”, jotka ovat yhteisesti vastuussa työnantajan kanssa ja ovat yleensä maksukykyisempiä.

Euroopan komissio on useaan otteeseen käsitellyt vastuukysymystä. Tiedonannossaan (KOM(2007)0304, joka koski direktiiviä työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon, komissio edellytti tätä alaa koskevia lisätoimia toteamalla, että ”olisi selvitettävä tarkemmin, voisiko toissijainen vastuu olla tehokas ja oikeasuhteinen keino lisätä yhteisön lainsäädännön noudattamisen valvontaa”. Samanlaista kysymystä käsiteltiin komission vihreässä kirjassa työlainsäädännöstä (KOM(2006)0708).

Vastuumekanismi on periaatteessa vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimessa, jonka mukaan palvelujen tarjoamisen vapaus (EY:n perustamissopimuksen 49 artikla) ei sulje pois yhteisvastuuta koskevan kansallisen järjestelmän soveltamista[1]. Eri maiden lainsäädännöt poikkeavat kuitenkin toisistaan, minkä vuoksi porsaanreikiä voi ilmetä erityisesti niiden maiden lainsäädännöissä, joilla ei vielä ole toimivaa asianomaista lainsäädäntöä. Siksi esittelijä tekee sen johtopäätöksen, että ainoastaan eurooppalainen vastuujärjestelmä, jossa kaikkia osapuolia kohdellaan samalla tavalla, voi tyydyttää eurooppalaisten työmarkkinoiden tarpeet. Esittelijä on vakuuttunut siitä, että EU:n sisämarkkinat hyötyvät avoimesta vastuulainsäädännöstä ja saavat niistä uutta pontta.

• [1]  Asia C-60/03 Wolf & Müller

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	11.2.2009
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	28 14 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Jan Andersson, Edit Bauer, Iles Braghetto, Philip Bushill-Matthews, Milan Cabrnoch, Alejandro Cercas, Ole Christensen, Luigi Cocilovo, Jean Louis Cottigny, Jan Cremers, Harald Ettl, Richard Falbr, Carlo Fatuzzo, Ilda Figueiredo, Joel Hasse Ferreira, Stephen Hughes, Karin Jöns, Ona Juknevičienė, Jean Lambert, Bernard Lehideux, Elizabeth Lynne, Thomas Mann, Jiří Maštálka, Maria Matsouka, Elisabeth Morin, Csaba Őry, Siiri Oviir, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Pier Antonio Panzeri, Rovana Plumb, Elisabeth Schroedter, José Albino Silva Peneda, Jean Spautz, Gabriele Stauner, Ewa Tomaszewska, Anne Van Lancker, Gabriele Zimmer
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Françoise Castex, Gabriela Creţu, Lasse Lehtinen, Adrian Manole, Ria Oomen-Ruijten, Csaba Sógor, Patrizia Toia