MIETINTÖ EKP:n vuosikertomuksesta 2008

2.2.2010 - (2009/2090(INI))

Talous- ja raha-asioiden valiokunta
Esittelijä: Edward Scicluna

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

EKP:n vuosikertomuksesta 2008

(2009/2090(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan keskuspankin (EKP) vuosikertomuksen 2008,

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 113 artiklan,

–   ottaa huomioon perustamissopimuksen liitteenä olevan Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussääntöä koskevan pöytäkirjan 15 artiklan,

–   ottaa huomioon Lissabonin sopimuksen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta,

–   ottaa huomioon 2. huhtikuuta 1998 antamansa päätöslauselman demokraattisesta vastuusta talous- ja rahaliiton kolmannessa vaiheessa[1],

–   ottaa huomioon 7. lokakuuta 2009 annetun komission tiedonannon vuotuisesta lausumasta euroalueesta 2009 (KOM(2009)0527) sekä tiedonannon liitteenä olevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SEC(2009)1313/2),

–   ottaa huomioon komission syyskuussa 2009 antaman talouden väliennusteen,

–   ottaa huomioon 23. syyskuuta 2009 annetun komission ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rahoitusjärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta yhteisössä ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta (KOM(2009)0499),

–   ottaa huomioon 23. syyskuuta 2009 annetun komission ehdotuksen neuvoston päätökseksi Euroopan järjestelmäriskikomitean toimintaan liittyvien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille (KOM(2009)0500),

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A7‑0010/2010),

A. ottaa huomioon, että maailmantalous on talous- ja rahoituskriisin myötä vajonnut pahimpaan taantumaan sitten 1930-luvun ja että tämä taantuma vaikuttaa vielä vuosia voimakkaasti eri valtioiden taloudelliseen ja sosiaaliseen rakenteeseen,

B.  ottaa huomioon, että vuonna 2008 euroalueen BKT kasvoi talous- ja rahoituskriisin vuoksi reaalisesti vain 0,7 prosenttia ja BKT:n odotetaan laskeneen huomattavasti vuonna 2009,

C. ottaa huomioon, että vuonna 2008 keskimääräinen vuotuinen inflaatiovauhti oli 3,3 prosenttia ja korkeimmillaan se oli 4,0 prosenttia kesällä 2008, jolloin inflaatio oli nopeinta sitten euron käyttöönoton, ja että inflaatio kääntyi sittemmin kesällä 2009 negatiiviseksi,

D. ottaa huomioon, että euroalueen keskimääräinen julkisen talouden alijäämä kasvoi vuoden 2007 0,6 prosentista 1,9 prosenttiin BKT:stä vuonna 2008 ja että lokakuun puolivälissä 2009 kaksikymmentä jäsenvaltiota oli liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena,

E.  ottaa huomioon, että julkisen talouden keskimääräinen velkasuhde kasvoi vuoden 2007 lopusta vuoden 2008 loppuun 66,2 prosentista 69,6 prosenttiin BKT:stä ja että velkasuhteen arvioidaan kasvavan edelleen lähivuosina,

F.  ottaa huomioon, että euron dollarikurssi vaihteli jyrkästi vuonna 2008, niin että korkeimmillaan heinäkuussa se oli 1,60 ja lokakuussa se laski 1,25:een, mutta euro on sittemmin vahvistunut suhteessa Yhdysvaltain dollariin niin, että lokakuussa 2009 euron dollarikurssi oli 1,50,

G. ottaa huomioon, että EKP piti ohjauskorot ennallaan vuoden 2008 alkupuoliskon ajan, nosti niitä heinäkuussa 2008 25 peruspisteellä 4,25 prosenttiin ja laski ne vähitellen vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä 2,5 prosenttiin ja vuonna 2009 1 prosenttiin,

H. ottaa huomioon, että EKP lisäsi rahoituskriisin vuoksi euroalueen pankeille jaettavan likviditeetin määrää merkittävästi ja toteutti joitakin erityistoimia poistaakseen rahamarkkinoiden toiminnan häiriöitä; ottaa huomioon, että samanlaisia likviditeettiä parantavia toimenpiteitä tarjottiin vain muutamille euroalueen ulkopuolella oleville jäsenvaltioille,

Johdanto

1.   toivottaa Slovakian tervetulleeksi euroalueelle ja panee merkille sen onnistuneen liittymisen;

2.  muistuttaa, että Euroopan unioniin kuuluminen on ennakkoehto euroon liittymiselle;

3.  pitää myönteisenä, että Lissabonin sopimuksessa EKP:lle annetaan EU:n toimielimen asema; katsoo tämän lisäävän parlamentin vastuuta, sillä EKP on ensisijaisesti sen kautta vastuussa unionin kansalaisille;

EKP:n vastaus rahoituskriisiin

4.  toteaa, että dramaattisen ja seurauksiltaan laajakantoisen talous- ja rahoituskriisin vuoksi EKP joutui vuonna 2008 tekemään uransa vaikeimpia päätöksiä;

5.  panee merkille, että EKP ei Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja muiden kansainvälisten laitosten tapaan onnistunut talousennusteissaan ennustamaan vuoden 2008 taantuman vakavuutta;

6.  panee merkille, että EKP vastasi rahoituskriisiin edelleen avustamalla jäsenvaltioita siten, että se ylläpiti luottolaitoksille jaettavan likviditeetin määrää ja lisäsi likviditeetin tarjontaa; suosittaa, että EKP laajentaa tällaisen likviditeetin euroalueen ulkopuolelle, jotta voidaan auttaa rahoituskriisistä eniten kärsineitä jäsenvaltioita;

7.  on pettynyt siihen, että jotkut liikepankit eivät siirtäneet koronlaskuja asiakkailleen, varsinkin kun EKP:n korot laskivat alimmalle tasolleen;

8.  pitää myönteisenä, että EKP on tavanomaisten rahapoliittisten toimiensa lisäksi toteuttanut useita erityistoimenpiteitä, kuten suunnannut likviditeetin tarjontaa todellisen kysynnän mukaan tai tarjonnut likviditeettiä pidempiaikaisesti;

9.  panee merkille, että EKP ei laskenut korkoja yhtä jyrkästi kuin muut keskuspankit, kuten Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankit, ja koronlaskut eivät olleet niin jyrkkiä kuin monet taloustarkkailijat tuolloin odottivat;

10. on pettynyt siihen, että EKP:n pumppaama ylimääräinen likviditeetti ei helpottanut riittävästi teollisuuden, etenkään pienten ja keskisuurten yritysten, luottolamaa vaan sen sijaan jotkut pankit käyttivät sitä marginaaliensa parantamiseen ja tappioidensa kattamiseen;

11. pitää valitettavana, etteivät jäsenvaltiot noudattaneet EKP:n neuvoa ja liittäneet pankkitukisuunnitelmiinsa unionin tasolla yhteisesti sovittuja ehtoja, jotka liittyvät osinkojen ja bonusten jakamiseen, taloustoiminnan ja erityisesti pk-yritysten tukemiseen sekä toimintaan veroparatiiseissa;

12. on EKP:n kanssa yhtä mieltä siitä, että yhä monimutkaisemmat rahoitusinstrumentit samoin kuin rahoituslaitosten tietty avoimuuden puute, sääntelijöiden epäonnistuminen valvontatehtävässään sekä rahoitusmarkkinoiden sääntelyn puutteet ovat vaikuttaneet systeemiriskin kasvuun; lisää, että tämä on osaltaan vähentänyt ihmisten luottamusta rahoituslaitoksiin;

13. tiedustelee EKP:n kantaa selvitysyhteisön perustamiseen muun muassa euroalueella tehtäviä luottoriskinvaihtosopimuksia (CDS) varten;

14. kiinnittää EKP:n huomiota uusien spekulaatiokuplien muodostumisen riskiin etenkin raaka-ainemarkkinoilla; kehottaa sitä antamaan hallituksille viipymättä ennakkovaroituksen;

15. yhtyy EKP:n näkemykseen, että kriisistä saaduista kokemuksista on otettava oppia ja että varsinkin riskienhallintaa ja rahoitusjärjestelmän likviditeettiä sekä rahoitusmarkkinoiden ja -laitosten avoimuutta on parannettava, jotta samanlainen kriisi ei toistuisi; muistuttaa, että euron ja kolmansien maiden valuuttojen, kuten Yhdysvaltain dollarin ja renminbi-yuanin, välisiin valuuttakurssiheilahteluihin liittyviin globaaleihin epätasapainotiloihin on myös puututtava, jotta rahoituskriisit voidaan tulevaisuudessa välttää;

16. pitää myönteisenä, että EKP on ryhtynyt laatimaan ehdotusta yksityiskohtaiseksi "irtaantumisstrategiaksi", jota se noudattaa aikanaan luopuessaan rahapolitiikkansa keventämisestä; painottaa, että ajoitus ja jäsenvaltioiden toimien koordinointi ovat tässä olennaisen tärkeitä; panee tyytyväisenä merkille, että useimmat näistä toimenpiteistä päättyvät itsestään talouskasvun päästyä vauhtiin;

17. suosittaa noudattamaan mahdollisissa koronnostoissa äärimmäistä varovaisuutta, jottei vaaranneta tulevaa talouskasvua;

18. katsoo, että jäsenvaltioiden olisi säilytettävä nykyiset finanssipoliittiset elvytystoimensa työpaikkojen suojelemiseksi, investointeihin kannustamiseksi ja kasvun piristämiseksi ja että niiden olisi kumottava nämä toimet, kun talous on kääntynyt pysyvästi kasvuun, jolloin niiden olisi puututtava julkistalouden liiallisiin alijäämiin;

Talous- ja rahapolitiikan vakaus

19. yhtyy EKP:n huoliin euroalueen talouksien eroista ja siitä, miten kriisi on vaikuttanut eri maihin, varsinkin maihin, joissa rakenteet olivat jo valmiiksi tehottomia ja yksikkötyökustannukset korkeita ja joilla oli alijäämäinen vaihtotase ja velkaa;

20. kehottaa kaikkia euroalueen jäsenvaltioita huomaamaan, että todellisessa talous- ja rahaliitossa osallistumista euroalueeseen ei voi pitää itsetarkoituksena, ja korostaa tarvetta rakenneuudistuksiin; lisää, että tällaisiin uudistuksiin ryhtymättä jättäminen vaarantaa vakaus- ja kasvusopimuksen uskottavuuden ja kestävyyden;

Hallinto ja päätöksenteko

21. huomauttaa, että tänä aikana, jolle ovat tunnusomaisia valuuttakurssien suuret heilahtelut, euro on vahvistunut etenkin Yhdysvaltain dollaria ja renminbi-yuania vastaan, ja ilmaisee huolensa siitä, että tämä saattaa haitata euroalueen kilpailukykyä;

22. suosittaa, että EKP parantaa toimintansa avoimuutta sen legitiimiyden ja ennakoitavuuden parantamiseksi etenkin julkaisemalla EKP:n neuvoston kokousten pöytäkirjat Yhdysvaltojen keskuspankin, Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankin ja Japanin keskuspankin käytännön mukaisesti; katsoo, että tällaista avoimuutta on sovellettava myös vakuuksia, jotka eivät ole muutettavissa rahaksi, arvioitaessa käytettäviin sisäisiin malleihin ja vakuudeksi tarjottujen tiettyjen arvopaperien arvonmäärityksiin;

23. vahvistaa tukensa parlamentin ja EKP:n väliselle neljännesvuosittaiselle rahapolitiikkaa koskevalle vuoropuhelulle; lisää, että vuoropuhelu on tärkeä mekanismi, jonka avulla voidaan valvoa EKP:n toimintaa ja edistää sen avoimuutta ja julkista tilivelvollisuutta;

24. korostaa EKP:n riippumattomuutta, jota edistää sen johtokunnan jäsenten nimitysmenettely; katsoo, että sitä voidaan vahvistaa, jos hyödynnetään EKP:lle Lissabonin sopimuksessa ja EKP:n nykyisessä perussäännössä annettavaa uutta oikeudellista asemaa niin, että Euroopan parlamentti äänestää neuvoston esittämien ehdokkaiden hyväksymisestä;

25. sitoutuu perustamaan ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvan valintalautakunnan, jonka avulla vuonna 2010 voitaisiin valita ehdokkaita johtokunnan jäseniksi; korostaa, että valitut kutsuttaisiin sitten Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan kuultaviksi, millä virallistettaisiin parlamentin neuvoa-antava rooli ehdokkaiden arvioinnissa; toteaa, että tämän jälkeen parlamentin täysistunto hyväksyisi päätöslauselman, joka toimitettaisiin neuvostolle ennen kuin se antaa suosituksensa jäsenvaltioiden hallituksille;

26. katsoo kriisin osoittaneen, että markkinat ovat alttiita systeemiriskeille; panee tyytyväisenä merkille ehdotuksen perustaa Euroopan järjestelmäriskikomitea, joka antaa ennakkovaroituksia tulevista riskeistä ja rahoitusmarkkinoiden tasapainottomuuksista; huomauttaa, että järjestelmäriskikomitean on reagoitava uusiin systeemiriskeihin nopeasti ja asianmukaisesti; toteaa, että "systeemiriskille" on oltava laadullinen määritelmä, jotta järjestelmäriskikomitea voi toimia tehokkaasti; kehottaakin EKP:tä vahvistamaan selkeät mallit ja määritelmät ja yleisemmin antamaan täyden tuen järjestelmäriskikomitean tehokkaalle toiminnalle; lisää, että EKP:lle annettavat Euroopan järjestelmäriskikomiteaan liittyvät uudet tehtävät eivät saa millään lailla vaarantaa EKP:n riippumattomuutta;

27. panee merkille, että euroryhmän tehtäviin kuuluu euroalueen talouspolitiikkojen koordinoinnin tiivistäminen; pitää näin ollen myönteisenä, että euroryhmälle annetaan Lissabonin sopimuksessa oikeushenkilön asema; suosittaa lisäksi, että EKP osallistuu jatkossakin täysipainoisesti euroryhmän jäsenten välisiin epävirallisiin kokouksiin;

Euron ulkoinen ulottuvuus

28. pitää myönteisenä, että rahoituspalvelujen tarjoaminen rajojen yli on euron ansioista lisääntynyt euroalueella ja euro on siten osaltaan vaikuttanut hyvin pitkälle yhdentyneiden rahamarkkinoiden syntyyn;

29. panee merkille, että euron asema kansainvälisenä valuuttana vahvistuu edelleen ja vuoden 2008 lopussa 26,5 prosenttia maailman valuuttavarannoista koostui euroista;

30. katsoo, että euron kansainvälisen aseman vahvistuminen tuo mukanaan etuja ja vastuuta kansainvälisissä yhteyksissä; uskoo tämän jatkossakin kannustavan euroalueeseen kuulumattomia jäsenvaltioita ja kolmansia maita hakemaan euroalueen jäsenyyttä;

31. katsoo, että parlamentin olisi työskenneltävä EKP:n ja EU:n muiden toimielinten kanssa euroalueen aseman vahvistamiseksi edelleen kansainvälisessä valuutta- ja rahoitusjärjestelmässä;

32. katsoo, että Euroopan unionin olisi käytettävä euron käyttöönoton mahdollistanutta prosessia lähtökohtana, kun se ilmaisee kantansa kansainvälisen valuuttajärjestelmän tulevaisuuteen;

33. katsoo, että EKP:n, kansallisten keskuspankkien ja EKP:n neuvoston on tunnustettava sosiaalinen vastuunsa henkilöstöään ja yhteiskuntaa kohtaan ja kunnioitettava sitä sekä otettava mahdollisimman hyvin huomioon eurooppalaisten keskuspankkien ammattijärjestöjen pysyvän komitean laatima muistio sosiaalisista näkökohdista;

0 0

0

34. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, euroryhmälle ja Euroopan keskuspankille.

• [1]  EYVL C 138, 4.5.1998, s. 177.

PERUSTELUT

Tässä mietinnössä arvioidaan Euroopan keskuspankin (EKP) vuosikertomusta 2008 ja sitä, miten EKP on onnistunut vastaamaan rahoituskriisiin. Koska EKP julkaisi kertomuksensa huhtikuussa 2009 ja kesäkuun europarlamenttivaalit viivästivät parlamentin mietinnön laatimista, mietinnössä on väistämättä otettu jossain määrin huomioon myös EKP:n politiikka vuonna 2009. Tässä mietinnössä keskitytään pääasiassa EKP:n toimintaan rahoitus- ja talouskriisin johdosta, euroalueen talouksien eroihin, joita kriisi pahensi, EKP:n irtaantumisstrategiaan ja EKP:n hallintoon.

Kaksi vuotta rahoitusmarkkinoiden epävakautta

Maailmantalous on talous- ja rahoituskriisin myötä vajonnut pahimpaan taantumaan sitten 1930-luvun. Kaksi viime vuotta ovatkin olleet vaikeimmat rahapolitiikan vakauden ja hintavakauden valvojana toimivalle EKP:lle sitten keskuspankin perustamisen. Kun suurimmassa osassa Eurooppaa nautittiin 1990-luvulla ja tämän vuosikymmenen alkuvuosina melko suotuisasta talouskasvusta, Euroopan on nyt pitänyt reagoida kriisiin, joka on ravisuttanut rahoitusmarkkinoita ja poliittista kenttää perustuksiaan myöten. Useimpien unionin jäsenvaltioiden taloudet ovat käyneet läpi "stressitestin", ei kuitenkaan simuloidun mallin avulla (kuten ennen on usein tehty) vaan reaaliajassa ja siten, että seuraukset ovat olleet liiankin konkreettisia.

Vuonna 2008 BKT:n kasvu euroalueella oli vain 0,7 prosenttia, ja kun tästä mietinnöstä äänestetään täysistunnossa, on nähty hälyttävät tilastot merkittävästä talouden supistumisesta ja epänormaaleista julkisen talouden alijäämistä sekä ennuste hyvin verkkaisesta paluusta kasvu-uralle vuosina 2010 ja 2011.

Useimmissa jäsenvaltioissa julkisen talouden alijäämä kasvaa ja velka paisuu. Komission talousennusteissa toukokuussa 2009 ennustettiin julkisen talouden alijäämän olevan euroalueella keskimäärin 5,3 prosenttia ja julkisen talouden velan olevan keskimäärin 77,7 prosenttia, ja kummankin luvun odotetaan nousevan vuonna 2010. Jäsenvaltioiden eri puolella Eurooppaa toteuttamista elvytyspaketeista huolimatta työttömyys on varsinkin alle 25-vuotiaiden keskuudessa noussut jyrkästi ja se jatkaa todennäköisesti nousuaan vuonna 2010. Kasvaneesta julkisen talouden velasta ja alijäämästä suurin osa johtuu kuitenkin verotulojen laskusta ja sosiaalimenojen noususta sekä finanssipoliittisista elvytystoimista, joiden arvoksi arvioidaan noin 1,5 prosenttia EU:n BKT:stä. Voidaan tarvita vuosia, ennen kuin nämä rahoituskriisin mukanaan tuomat alijäämät palaavat vuosien 2006 ja 2007 tasolle.

EKP:n vastaus kriisiin

EKP:n tärkein tehtävä on EU-sopimusten mukaan hintavakauden ylläpitäminen. Vaikka inflaatio ylitti selvästi EKP:n itsensä asettaman 2 prosentin ylärajan, kun se huipussaan kesä-heinäkuussa 2008 oli 4 prosenttia, inflaatiovauhti on sittemmin hidastunut voimakkaasti ja on nyt negatiivinen.

Tämä talouskehitys oli taustalla, kun EKP, päätettyään kesäkuussa 2008 nostaa korkoja 25 peruspisteellä 4,25 prosenttiin, laski korkoja vähitellen 4,25 prosentista 2 prosenttiin lokakuun 2008 ja tammikuun 2009 välisenä aikana ja 1 prosenttiin toukokuussa 2009 pyrkimyksenään elvyttää luotonantoa.

On todettava, että ajoittain vaikutti siltä, että koronlaskut eivät olleet yhtä jyrkkiä kuin muiden keskuspankkien, kuten Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankin. Samaa mieltä olivat myös monet poliittiset ja talouden tarkkailijat.

EKP:n päätehtävänä kriisin aikana on kuitenkin ollut se, että se on jäsenvaltioiden avustamiseksi laajentanut erityistoimin merkittävästi sen likviditeetin määrää, jota se alkoi vuonna 2007 tarjota. EKP on mukauttanut likviditeetinhallintakehystään erityisesti toteuttamalla avomarkkinaoperaatioita kiinteäkorkoisina huutokauppoina, joissa tehdyt tarjoukset hyväksytään täysimääräisesti, se on kaventanut tilapäisesti maksuvalmiusjärjestelmän korkojen muodostamaa ns. korkoputkea, laajentanut vakuudeksi hyväksyttyjen arvopapereiden listaa ja jakanut valuuttamääräistä likviditeettiä yhteistyössä muiden keskuspankkien kanssa.

Voidaankin osoittaa, että EKP:n keskeisten korkojen löysääminen yhdessä toimintakehyksen muutosten kanssa on osaltaan alentanut kokonaistalouden rahoituskustannuksia. Todellisuus on kuitenkin se, että moni laitos on toki välttynyt romahdukselta EKP:n likviditeetin laajentamisen ansiosta mutta tätä likviditeettiä ei aina ole siirretty asiakkaille, mikä on haitannut varsinkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden varassa talouden elpyminen on. Sen sijaan monet pankit ovat käyttäneet likviditeettiä enimmäkseen oman asemansa pönkittämiseen.

Kasvavat erot euroalueella

Vaikka monet taloustieteilijät toivoivat, että jäsenvaltiot sitoutuisivat rahaliiton myötä tiukemmin uusiin rakenneuudistuksiin, joilla edistetään jäsenvaltioiden taloudellista lähentymistä, todellisuus on monissa jäsenvaltioissa toinen.

Niillä euroalueen mailla, joiden julkisen talouden alijäämät ja velkatasot ylittivät laskusuuntauksen alussa vakaus- ja kasvusopimuksessa asetetut rajat, onkin ollut huonommat mahdollisuudet toteuttaa kipeästi kaivattuja elvytystoimia, joilla turvataan työpaikat, investoinnit ja taloudellinen toiminta.

Kriisi on kuitenkin vaikuttanut jokaiseen jäsenvaltioon, ja tätä mietintöä laadittaessa kaksikymmentä jäsenvaltiota on rikkonut vakaus- ja kasvusopimuksessa asetetut enimmäismäärät. Poikkeukselliset olot edellyttävät, että komissio ryhtyy poikkeuksellisiin toimiin vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanemiseksi, jottei estetä talouden elpymistä, millä olisi tuhoisa vaikutus työttömyyteen ja talouskasvuun.

Irtautumisstrategia

Jossain vaiheessa on pantava täytäntöön suunniteltu "irtautumisstrategia" siten, että jäsenvaltiot lopettavat asteittain elvytystoimensa ja EKP vetää takaisin noin 700 miljardin euron likviditeetin, jonka se on jakanut pankeille osana EKP:n erityistoimia. Esittelijä katsoo, että tällainen sekä raha- että finanssipoliittinen irtautumisstrategia olisi toteutettava vasta, kun näkyvissä on vakuuttava ja kestävä talouden elpyminen, sekä kehottaa jäsenvaltioita sovittamaan keskenään yhteen näiden irtautumisstrategioiden ajoituksen.

Komission olisi sallittava jäsenvaltioiden jatkavan elvytystoimiaan sen sijaan, että se pakottaisi ne vaihtamaan suuntaa panemalla vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöön liian innokkaasti ja liian aikaisin.

Yhtenä euroalueen haasteista sen toisen vuosikymmenen aikana on silti oltava rakenneuudistusprosessin elvyttäminen, jotta talousliitosta tulisi rahaliittoon verrattava menestys. Onkin todettava, että vain rakenneuudistukset yhdessä voimakkaan talouskasvun kanssa antavat mahdollisuuden päästä eroon valtavista alijäämistä ja veloista.

Euron asema

Yksi euron suurimmista hyödyistä on ollut se, että se on lisännyt rahoituspalvelujen tarjoamista rajojen yli vähentämällä kustannuksia, parantamalla kilpailukykyä ja vaikuttamalla hyvin pitkälle yhdentyneiden rahamarkkinoiden syntyyn.

Se on myös säilyttänyt asemansa kansainvälisenä valuuttana. Yli 25 prosenttia maailman valuuttavarannoista koostuu euroista. Tämä euron kansainvälinen asema kannustaa jatkossakin nykyisin euroalueen ulkopuolella olevia jäsenvaltioita ja muita kuin jäsenvaltioita hakemaan talous- ja rahaliiton jäsenyyttä.

Hallinto ja päätöksenteko

Edellisten esittelijöiden tapaan esittelijä katsoo, että parlamentin ja EKP:n välinen neljännesvuosittainen rahapolitiikkaa koskeva vuoropuhelu, jonka pääjohtaja Duisenberg aloitti ja jota pääjohtaja Trichet on jatkanut, on tärkeä merkkipaalu Euroopan parlamentin kalenterissa ja parantaa EKP:n tilivelvollisuutta parlamentille.

Tätä tilivelvollisuutta täydentävät toimenpiteet tunnustetaan itse EKP:n perussäännössä, jonka 11 artiklan 11.2 kohdassa todetaan seuraavasti:

"johtokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut jäsenet nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla neuvoston suosituksesta tekemällä yhteisellä sopimuksella [...]; neuvosto antaa suosituksensa Euroopan parlamenttia ja EKP:n neuvostoa kuultuaan."

Esittelijä haluaisi tätä menettelyä vahvistettavan erityisesti edellyttämällä, että neuvoston esittämistä ehdokkaista äänestettäisiin myös parlamentissa.

EU:n rahoitusarkkitehtuurin uudistaminen

Nykyinen kriisi on osoittanut, että markkinat eivät aina korjaa itseään ja ne ovat alttiita systeemiriskille. Siksi esittelijä pitääkin myönteisinä parlamentissa parhaillaan arvioitavana olevia ehdotuksia muun muassa EU:n rahoitusarkkitehtuurin uudistamisesta ja etenkin Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta; tämä elin toimii "vahtikoirana" antamalla ennakkovaroituksen mahdollisista systeemiriskeistä tai rahoitusmarkkinoiden tasapainottomuuksista. Järjestelmäriskikomitean tehokkaan toiminnan kannalta kiireellisintä on laatia "systeemiriskin" laadullinen määritelmä.

Ennen kaikkea kriisistä saaduista kokemuksista on opittava. On palautettava yleisön luottamus rahoituslaitoksiin. Luottamus voidaan palauttaa muun muassa toimilla, jotka lisäävät avoimuutta ja parantavat riskinhallintaa. Nyt on varmistettava, että tämän kokoluokan kriisi ei toistu.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	27.1.2010
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	35 2 3
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Burkhard Balz, Sharon Bowles, Udo Bullmann, Pascal Canfin, Nikolaos Chountis, George Sabin Cutaş, Rachida Dati, Leonardo Domenici, Derk Jan Eppink, Diogo Feio, Markus Ferber, Elisa Ferreira, Vicky Ford, José Manuel García-Margallo y Marfil, Jean-Paul Gauzès, Sven Giegold, Sylvie Goulard, Enikő Győri, Liem Hoang Ngoc, Othmar Karas, Wolf Klinz, Jürgen Klute, Werner Langen, Astrid Lulling, Arlene McCarthy, Ivari Padar, Alfredo Pallone, Anni Podimata, Antolín Sánchez Presedo, Olle Schmidt, Edward Scicluna, Peter Simon, Peter Skinner, Theodor Dumitru Stolojan, Ivo Strejček, Kay Swinburne, Marianne Thyssen, Ramon Tremosa i Balcells
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Sophie Briard Auconie, Danuta Jazłowiecka, Arturs Krišjānis Kariņš, Philippe Lamberts