MIETINTÖ maataloudesta luonnonhaitta-alueilla: erillistarkastelu

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PERUSTELUT

aluekehitysvaliokunnaN LAUSUNTO (24.2.2010)

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

23.3.2010 - (2009/2156(INI))

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta
Esittelijä: Herbert Dorfmann

Menettely : 2009/2156(INI)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A7-0056/2010

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A7-0056/2010

Keskustelut :

Äänestykset :

PV 05/05/2010 - 13.42
Äänestysselitykset
Äänestysselitykset
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P7_TA(2010)0132

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PERUSTELUT
aluekehitysvaliokunnaN LAUSUNTO
VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

maataloudesta luonnonhaitta-alueilla: erillistarkastelu

(2009/2156(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 39 artiklan,

– ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle "Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille" (KOM(2009)0161),

– ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 17. joulukuuta 2009 antaman lausunnon komission tiedonannosta,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

– ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä aluekehitysvaliokunnan lausunnon (A7‑0056/2010),

A. ottaa huomioon, että 54 prosenttia eli yli puolet EU:ssa käytössä olevasta maatalousmaasta on nimetty epäsuotuisiksi alueiksi,

B. ottaa huomioon, että jokaisessa jäsenvaltiossa on enemmän tai vähemmän epäsuotuisia alueita,

C. ottaa huomioon, että noin 16 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta on vuoristoalueita (vuoristoalueisiin rinnastettavat 62. leveyspiirin pohjoispuoliset arktiset alueet mukaan luettuina) ja yli 35 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta on luokiteltu epäsuotuisiksi välimuotoalueiksi,

D. ottaa huomioon, että jäsenvaltiot käyttävät epäsuotuisia välimuotoalueita määritellessään monia erilaisia indikaattoreita, minkä Euroopan tilintarkastustuomioistuin[1] on katsonut mahdollisesti johtavan edunsaajien erilaiseen kohteluun,

E. ottaa huomioon, että vain pienelle osalle kyseisten alueiden tiloista maksetaan luonnonhaittakorvausta ja että eri jäsenvaltioissa maksetaan hyvin erisuuruisia korvauksia[2],

F. ottaa huomioon, että vuoristoalueet ja erityishaitoista kärsivät alueet määritellään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen 20. syyskuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 50 artiklan 2 kohdassa (vuoristoalueet) ja 50 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja että niille on vahvistettu selkeät ja kiistattomat perusteet, joten kyseisten alueiden luokittelua ei ole kyseenalaistettu Euroopan tilintarkastustuomioistuimen taholta eikä siihen ole puututtu myöskään komission tiedonannossa,

G. katsoo, että syrjäisimpien alueiden erityistilanne vaatii erityistoimenpiteitä,

H. katsoo, että epäsuotuisien alueiden tukeminen on tärkeä osa yhteisen maatalouspolitiikan ns. toista pilaria eli maaseudun kehittämispolitiikkaa ja että näin ollen asian käsittelyssä ei pidä keskittyä aluepoliittisiin tavoitteisiin eikä maaseuturahastovarojen uudelleenjakoa koskeviin kysymyksiin,

I. ottaa huomioon, että epäsuotuisien alueiden tuesta annettujen säännösten muuttamisen ja asetuksen (EY) N:o 1698/2005 antamisen myötä poistui aiemmin käytetty epäsuotuisien välimuotoalueiden luokka ja tukikelpoiset alueet määriteltiin alueiksi, joilla on luonnonhaittoja,

J. toteaa, että joidenkin jäsenvaltioiden ennen vuoden 2005 uudistusta käyttämiä sosioekonomisia perusteita ei uudistuksen myötä voi enää käyttää tärkeimpinä perusteina luonnonhaitta-alueiden määrittelyssä, mutta edelleen käyttökelpoisia ovat kriteerit, joilla määritellään erityishaitoista kärsivät alueet, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 1698/2005 50 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan tukikelpoisia,

K. toteaa, että jäsenvaltioilla on kansallisia ja alueellisia maaseudun kehittämisohjelmia laatiessaan runsaasti pelivaraa tasapainoisten ja kunkin alueen erityistilanteeseen sopivien toimenpidepakettien esittämisessä ja että jäsenvaltioiden tehtävänä on esittää ohjelmissaan sopiva valikoima toimia epäsuotuisien alueiden tukemiseksi,

L. toteaa, että ehdotetut kahdeksan biofyysistä perustetta voivat osoittautua riittämättömiksi ja 66 prosentin kynnysarvo ei ehkä sovellu kaikkiin tapauksiin, kun selvitetään tosiasiallista luonnonhaittaa niin, että otetaan huomioon EU:n maaseutualueiden huomattava monimuotoisuus; katsoo, että tietyn alueen tosiasiallisen luonnonhaitan selvittämisessä on tärkeää muun muassa se, mitä kasveja viljellään ja millainen on maaperätyyppien yhdistelmä ja ilmasto,

1. korostaa, että on tärkeää maksaa asianmukaiset luonnonhaittakorvaukset, sillä ne ovat välttämätön väline, jonka avulla arvokkaiden julkishyödykkeiden tarjoaminen, muun muassa epäsuotuisien alueiden maankäytön ja viljellyn maaseudun ylläpitäminen, voidaan turvata; korostaa, että juuri epäsuotuisat alueet ovat usein hyvin arvokkaita kulttuurimaisemaltaan ja luonnon monimuotoisuuden ja ympäristöhyötyjen sekä maaseudun työllisyyden ja maaseutuyhteisöjen elinvoimaisuuden kannalta;

2. toteaa, että ainutlaatuisen asemansa vuoksi epäsuotuisilla alueilla on tärkeä rooli ympäristöhyötyjen tuottamisessa ja maiseman säilyttämisessä, ja korostaa, että tämän toimenpiteen mukaisilla tuilla on pyrittävä näihin tavoitteisiin;

3. painottaa, että Lissabonin sopimuksella muutetussa koheesiopolitiikkaa koskevassa aiemmassa EY:n perustamissopimuksen 158 artiklassa kiinnitetään erityishuomiota luonnonhaitta-alueisiin; kehottaa komissiota laatimaan uuden kattavan strategian, jonka avulla poistetaan jäsenvaltioiden väliset erot näiden asioiden käsittelyssä, ja edistämään kansalliset ja alueelliset erityispiirteet huomioon ottavaa yhtenäistä strategiaa;

4. korostaa, että luonnonhaitta-alueiden tukemisella pyritään erityisesti varmistamaan toimintakykyisen ja monimuotoisen maatalouden säilyminen pysyvästi laajaperäisenä niin, että maaseutu pysyy elinvoimaisena talousalueena ja asuinpaikkana;

5. korostaa, että epäsuotuisien alueiden hoitaminen on välttämätöntä sekä korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottamiseksi että kyseisten alueiden kokonaistaloudellisen kehittämisen sekä väestöllisen ja sosiaalisen vakauden kannalta;

6. kehottaa siksi komissiota ottamaan huomioon myös luonnonhaitta-alueiden uuden luokituksen sosiaaliset vaikutukset;

7. huomauttaa, että toisin kuin maatalouden ympäristötukien tapauksessa luonnonhaittakorvausten saamiselle ei saa asettaa maankäyttömenetelmiin liittyviä erityisehtoja, jotka menisivät täydentäviä ehtoja pidemmälle; muistuttaa, että epäsuotuisien alueiden tukijärjestelmän avulla on suoritettava ensisijaisesti korvauksia samanaikaisesti myös maankäyttäjinä toimiville viljelijöille, joiden toiminta kärsii luonnonhaitoista, joista markkinat eivät sinänsä tarjoa hyvitystä;

8. korostaa kuitenkin, että epäsuotuisien alueiden tukien on oltava kytköksissä maan aktiiviseen viljelyyn eli ruoantuotantoon tai ruoantuotantoon läheisesti liittyvään toimintaan;

9. katsoo, että komission ehdottamat kahdeksan biofyysistä perustetta luonnonhaitta-alueiden määrittelemiseksi saattavat periaatteessa olla tietyssä mielessä soveltuvia perusteita; painottaa kuitenkin, että näitä perusteita ei voi aina käyttää luonnonhaitta-alueiden objektiiviseen määrittelyyn;

10. toteaa kuitenkin, että tiukat ja yksinomaan biofyysiset perusteet eivät sovellu kaikille EU:n alueille ja ne voivat aiheuttaa tahattomia seurauksia alueita määriteltäessä; suosittelee tämän vuoksi, että tarkastellaan uudestaan täysin objektiivisesti kysymystä sosiaalis-taloudellisista perusteista, joita ovat muun muassa etäisyys markkina-alueista, palvelujen puute ja autioituminen;

11. kehottaa komissiota ottamaan huomioon kaikki luonnonhaitta-alueiden määrittelyä koskevat näkökohdat, jotka esitettiin jäsenvaltioiden, alue- ja paikallisviranomaisten sekä viljelijäjärjestöjen kuulemisessa;

12. katsoo eritoten, että erityiset luonnonhaitat, jotka johtuvat välimatkasta markkina-alueille, syrjäisestä sijainnista ja palvelujen niukasta saatavuudesta, olisi otettava huomioon sisällyttämällä perusteisiin maantieteellinen peruste "eristyneisyys";

13. katsoo, että maaperän kosteustasapainoa koskevaa perustetta on tarkasteltava uudelleen, jotta eri jäsenvaltioiden toisistaan poikkeavat ilmasto-olosuhteet tulevat huomioon otetuiksi;

14. katsoo, että "peltokapasiteettipäiviä" koskevan lisäperusteen sisällyttämisellä otettaisiin huomioon märän, työstämiseen kelpaamattoman maan asettamat rajoitteet ja siten maaperätyyppien ja ilmaston vuorovaikutus (esimerkiksi meri-ilmastoon liittyvien hankaluuksien huomioimiseksi asianmukaisesti);

15. kehottaa tämän vuoksi komissiota jatkamaan tutkimus- ja selvitystyötään mahdollisten lisäperusteiden sisällyttämiseksi uuteen epäsuotuisien alueiden tukijärjestelmään, jotta se voisi mukauttaa ehdotuksiaan edelleen maanviljelijöiden käytännön ongelmiin ja laatia vankat perusteet, joiden soveltuvuus säilyisi pitkään;

16. korostaa kuitenkin, että kyseisten perusteiden käytännön soveltamisessa ja realististen kynnysarvojen vahvistamisessa on ehdottomasti huolehdittava siitä, että jäsenvaltioilla ja alueilla on tarvittavat biofyysiset tiedot riittävällä luonnonolosuhdekohtaisella tarkkuudella; kannattaa sen vuoksi komission käynnistämää ehdotettujen perusteiden käytännön testausta; vaatii, että jäsenvaltioiden esittämiä yksityiskohtaisia karttoja on käytettävä mahdollisesti myös kyseisten luonnonhaitta-alueiden määrittämisperusteiden raja-arvojen ja ehdotetun 66 prosentin kynnysarvon mukauttamiseen kansallisella tai alueellisella tasolla todellisiin luonnonolosuhteisiin;

17. painottaa erityisesti, että hyväksyttyjen perusteiden kumulatiivinen käyttö saattaa osoittautua välttämättömäksi, jotta käytännössä voidaan puuttua monien vaikuttavien tekijöiden väliseen vuorovaikutukseen; katsoo, että tällä keinolla kahdesta tai useammasta luonnonhaitasta kärsivät epäsuotuisat alueet voitaisiin luokitella epäsuotuisiksi alueiksi siinäkin tapauksessa, että yksittäiset perusteet eivät antaisi aihetta tällaiseen luokitukseen;

18. korostaa, että lopullinen kanta komission valitsemiin alueellisiin perusyksiköihin, sen ehdottamiin perusteisiin ja kynnysarvoihin on mahdollista esittää vasta sitten, kun on saatu jäsenvaltioiden laatimat yksityiskohtaiset kartat; korostaa, että ennen kuin simulaatiotulokset ovat tiedossa, ehdotettuun 66 prosentin kynnysarvoon sekä itse perusteita määrittäviin kynnysarvoihin on suhtauduttava suurella varauksella ja ne voidaan säätää kohdalleen objektiivisesti ja asianmukaisesti vasta siinä vaiheessa, kun kansalliset kartat ovat saatavilla; kehottaa tämän vuoksi komissiota tarkastelemaan pikaisesti kartoitustoimia ja laatimaan niiden pohjalta mahdollisimman pian yksityiskohtaisen tiedonannon luonnonhaitta-alueiden määrittelystä ja toimittamaan sen Euroopan parlamentille ja neuvostolle;

19. painottaa, että myös objektiiviset kansalliset perusteet olisi otettava huomioon epäsuotuisien välialueiden lopullista karttaa laadittaessa, jotta alueiden määrittely voitaisiin mukauttaa kunkin maan erityisolosuhteisiin; katsoo, että kyseinen mukauttaminen olisi toteutettava avoimesti;

20. pitää välttämättömänä luonnonhaitta-alueiden tukiperusteiden jonkinasteista vapaaehtoista kansallista hienosäätöä, jotta voidaan huomioida maantieteelliset erityisolot alueilla, joilla luonnonhaittoja on kompensoitu ihmisen toimilla; korostaa kuitenkin, että maan laadun kohenemisen jälkeen on otettava huomioon maan laadun säilyttämisestä, kuten viemäröinnistä ja kastelusta, aiheutuvat juoksevat ylläpitokustannukset; ehdottaa, että tässä käytettäisiin myös tilakohtaisia tietoja (kuten tilan tulot ja maan tuottavuus); korostaa kuitenkin, että jäsenvaltioiden pitää voida päättää käytettävien perusteiden hienosäädöstä, sillä monet jäsenvaltiot ovat jo kehittäneet tarkoituksenmukaisen ja käyttökelpoisen erottelujärjestelmän, joka olisi syytä säilyttää;

21. toteaa, uusien perusteiden seurauksena jotkut tällä hetkellä tukikelpoisiksi katsottavat luonnonhaitta-alueet saattavat pudota pois tuen piiristä; katsoo, että olisi määriteltävä riittävän pitkä siirtymäaika, jotta alueet kykenevät sopeutumaan uuteen tilanteeseen;

22. korostaa, että viljelytekniikoiden avulla maan luonnonhaitoista selvinneitä alueita ei pitäisi hylätä lopullisesti varsinkaan, jos niiden maataloustulot ovat alhaiset tai jos niillä on niukasti tuotantovaihtoehtoja, ja kehottaa komissiota varmistamaan, että näiden alueiden siirtymäkausi sujuu kitkattomasti;

23. vaatii, että teknisillä menetelmillä, joiden avulla pyritään kompensoimaan luonnonhaittoja, ei saa tavoitella pelkästään lyhyen aikavälin etuja, vaan on selvitettävä myös tällaisten menetelmien kestävyys;

24. korostaa jäsenvaltioiden vastuuta luonnonhaitta-alueiden puolueettomassa nimeämisessä ja tasapainoisten maaseudun kehittämisohjelmien laadinnassa; korostaa, että alue- ja paikallisviranomaisten on tärkeää osallistua tähän prosessiin; korostaa samalla, että komission on saatava tieto kansallisista tai alueellisista päätöksistä ja hyväksyttävä ne;

25. korostaa, että luonnonhaitta-alueita koskeva uudistus kuuluu olennaisena osana Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan tulevaan kehitykseen;

26. kehottaa komissiota laatimaan vuoden kuluessa erillisen säädöstekstin luonnonhaitta-alueiden maanviljelystä;

27. kehottaa toteuttamaan epäsuotuisien alueiden tukijärjestelmän uudelleentarkastelun yhtenä kokonaisuutena yhdessä yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistuksen kanssa, jotta varmistetaan viljelijöiden uuden tukijärjestelmän johdonmukaisuus erityisesti uuden maatilan tulotuen osalta;

28. on tietoinen epäsuotuisien välialueiden aseman uudelleenmäärittelyhankkeen mahdollisista vaikutuksista YMP:n tuen suunnitteluun tulevaisuudessa; kehottaa tämän vuoksi komissiota ottamaan huomioon kaikki jäsenvaltioiden, alue- ja paikallisviranomaisten sekä tuottajayhteisöjen julkisessa kuulemisessa esittämät kannat;

29. vaatii turvaamaan epäsuotuisia alueita varten tarkoitetun unionin talousarviorahoituksen ja kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään täysimääräisesti epäsuotuisien alueiden yhteisrahoitusmahdollisuuksia, sillä kyseisten alueiden tukijärjestelmä on yksi tehokkaimmista ja tärkeimmistä maaseudun kehittämisjärjestelmistä;

30. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle.

[1] Euroopan tilintarkastustuomioistuin: Erityiskertomus nro 4/2003, EUVL C 151, 27.6.2003.
[2] Espanjan 16 eurosta hehtaarilta Maltan 250 euroon hehtaarilta.

1. Taustaa

Epäsuotuisien maaseutualueiden tukeminen on tärkeä osa yhteisen maatalouspolitiikan ns. toista pilaria eli maaseudun kehittämispolitiikkaa. Jäsenvaltiot ovat luokitelleet yli puolet käytössä olevasta maatalousmaasta epäsuotuisiksi alueiksi. Näistä noin 16 prosenttia on vuoristoalueita (ilmasto-olojen perusteella vuoristoalueisiin rinnastettavat 62. leveyspiirin pohjoispuoliset arktiset alueet mukaan luettuina). Suurin osa eli yli 35 prosenttia on kuitenkin alueita, joilla on muita haittoja, useimmiten luonnonhaittoja.

Tämän eron tekeminen johtuu oikeudellisista puite-edellytyksistä: Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun asetuksen (EY) N:o 1698/2005 nojalla jäsenvaltiot voivat toimintalinjan 2 (Ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen) puitteissa maksaa vuoristoalueiden luonnonhaittakorvauksia ja muilla haitta-alueilla maksettavia korvauksia. Korvausten tavoitteena on "maatalousmaan käytön jatkamisen myötä maaseudun säilyttäminen ja kestävien viljelyjärjestelmien ylläpito ja edistäminen".

Asetuksen (EY) N:o 1698/2005 36 artikla koskee "toimenpiteitä, joiden tavoitteena on maatalousmaan kestävä käyttö" seuraavin keinoin:

"i) viljelijöille vuoristoalueilla maksettavat luonnonhaittakorvaukset,

ii) viljelijöille muilla luonnonhaitta-alueilla kuin vuoristoalueilla maksettavat korvaukset (…)."

Asetuksen 37 artiklassa täsmennetään, että "korvausten tulisi korvata viljelijöille aiheutuneet lisäkustannukset ja tulonmenetykset, jotka liittyvät maataloustuotantoa haittaaviin seikkoihin kyseisellä alueella" ja korvauksia maksetaan viljelijöille, jotka "sitoutuvat jatkamaan maataloustoimintaansa … vähintään viiden vuoden ajan…".

Asetuksen 50 artiklassa säädetään alueiden tukikelpoisuuskriteereistä. Vuoristoalueille on oltava ominaista "huomattavasti rajoittuneet maankäyttömahdollisuudet ja oleellisesti nousseet työkustannukset" seuraavista syistä:

a) korkeasta sijainnista johtuva lyhyt kasvukausi

b) kyseisillä alueilla olevat jyrkät rinteet

c) sijainti 62. leveyspiirin pohjoispuolella.

Asetuksen 50 artiklan 3 kohdan nojalla muilla epäsuotuisilla alueilla on

a) oltava merkittäviä luonnonhaittoja, kuten maaperän heikko tuottavuus tai epäsuotuisat ilmasto-olot, ja laajaperäisen maanviljelyn harjoittamisen on näillä alueilla oltava tärkeää maankäytön kannalta; tai

b) oltava erityisiä haittoja, ja maankäyttöä olisi jatkettava näillä alueilla ympäristön säilyttämiseksi tai parantamiseksi, maaseudun ylläpitämiseksi ja alueen matkailumahdollisuuksien varjelemiseksi tai rannikoiden suojelemiseksi.

Epäsuotuisien alueiden tuesta annettujen säännösten muuttamisen ja asetuksen (EY) N:o 1698/2005 antamisen myötä poistui aiemmin käytetty ja tilintarkastustuomioistuimen arvostelema epäsuotuisien välimuotoalueiden luokka. Joidenkin jäsenvaltioiden ennen vuoden 2005 uudistusta käyttämiä sosioekonomisia perusteita ei uudistuksen myötä voi enää käyttää luonnonhaitta-alueiden määrittelyssä, mutta niitä käytetään edelleen erityishaitoista kärsivien alueiden määrittelyssä.

Neuvosto ei päässyt asetuksen antamisajankohtana yhteisymmärrykseen luonnonhaittojen määrittelyn tarkemmista perusteista ja pyysi komissiota laatimaan ehdotuksen uudeksi järjestelmäksi, jota sovelletaan tukikelpoisten alueiden nimeämiseen.

Käsiteltävänä oleva komission tiedonanto koskee sen vuoksi yksinomaan 50 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja muita luonnonhaitta-alueita. Tässä ei siis käsitellä vuoristo- ja saaristoalueita.

2. Tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomus

Tilintarkastustuomioistuin julkaisi 2003 erityiskertomuksen epäsuotuisien alueiden tuesta. Se totesi muun muassa, että jäsenvaltiot käyttävät epäsuotuisia välimuotoalueita määritellessään monia erilaisia indikaattoreita, ja katsoi, että erot tukikelpoisten alueiden nimeämisessä voivat johtaa edunsaajien erilaiseen kohteluun.

Tilintarkastustuomioistuin arvosteli myös sitä, että vain pienelle osalle kyseisten alueiden tiloista maksetaan luonnonhaittakorvausta ja että eri jäsenvaltioissa maksetaan hyvin erisuuruisia korvauksia (Espanjan 16 eurosta hehtaarilta Maltan 250 euroon hehtaarilta). Tästä syystä tilintarkastustuomioistuin katsoi, että oli olemassa liian suurten korvausten riski, ja kehotti komissiota laatimaan epäsuotuisien alueiden yksilöimiseksi tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa nykyistä asianmukaisempia indikaattoreita, jotka olisivat yhdenmukaisia ja varmistaisivat edunsaajien oikeudenmukaisen kohtelun.

3. Komission tiedonanto

Komissio on tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen ja maaseudun kehittämisasetuksen muuttamisen seurauksena toteuttanut 2005 lukuisia toimia luokitteluperusteiden arvioimiseksi ja luonnonhaitta-alueiden määrittelyn tarkentamiseksi.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että tarvittaisiin syvällistä teknistä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa, jotta voitaisiin yksilöidä objektiiviset ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvat määrittelyperusteet.

Ensimmäiseksi komission yksiköt antoivat yhteiselle tutkimuskeskukselle (YTK) tehtäväksi vahvistaa yhteiset maaperä- ja ilmastoperusteet, joiden pohjalta epäsuotuisat välimuotoalueet voitaisiin määritellä uudella tavalla. Tätä tehtävää varten perustettiin maaperään, ilmastoon ja maan laadun arviointiin erikoistuneista asiantuntijoista koostuva korkean tason paneeli, jonka työtä YTK koordinoi.

Asiantuntijapaneeli yksilöi kahdeksan maaperä- ja ilmastoperustetta, jotka tietyissä kynnysarvoissa osoittaisivat vakavia rajoituksia maataloudelle EU:ssa: ilmastoperusteet (pitkät kylmät kaudet tai lämpöstressi), maamekaaniset perusteet (huonosti salaojitettu maaperä, kivinen, hiekkainen tai savinen maaperä, vähän tilaa juuristolle, suolainen maaperä) sekä kasvupaikat, joilla kosteustasapaino on erittäin epäedullinen tai jotka ovat jyrkissä rinteissä.

(Tarkempi kuvaus kahdeksasta biofyysisestä perusteesta on esitetty tämän tiedonannon teknisessä liitteessä[1]).

Alueella katsotaan olevan merkittäviä luonnonhaittoja, jos suuri osa sen käytössä olevasta maatalousmaasta (vähintään 66 %) täyttää vähintään yhden perusteen mainitulla kynnysarvolla. Käsiteltävänä olevassa ehdotuksessa esitetyt biofyysiset perusteet eivät näin ollen ole kumulatiivisia. Mikä tahansa indikaattoreista käynnistää luokittelun edellyttäen, että perusteeseen liittyvät ominaispiirteet ovat havaittavissa, ne mitataan alueella asianmukaisesti ja asianomainen kynnysarvo täyttyy.

Komissio kehottaa jäsenvaltioita simuloimaan omalla alueellaan näiden biofyysisten perusteiden soveltamista ja laatimaan kartat alueista, jotka simulaatioissa todettaisiin tukikelpoisiksi.

Lisäksi jäsenvaltioiden olisi tehtävä mahdollisesti hienosäätöä sellaisten alueiden sulkemiseksi pois tuen piiristä, joilla luonnonhaitat on pystytty kompensoimaan (kuten kuivat, mutta kastellut maat).

Jäsenvaltioiden oli alun perin tarkoitus saada tämä kartoitus (mapping) päätökseen kuudessa kuukaudessa (so. lokakuun 2009 loppuun mennessä). Koska simulaatio on osoittautunut monimutkaiseksi, useat jäsenvaltiot ovat jo ilmoittaneet tarvitsevansa lisäaikaa ja pyytäneet määräajan pidentämistä.

4. Esittelijän kanta

Esittelijä katsoo, että vuonna 2005 käynnistetty menettely epäsuotuisien alueiden luokitteluperusteiden tarkistamiseksi ja erityisesti yhteisen tutkimuskeskuksen toteuttama kuulemismenettely on toteutettu avoimesti, ja jäsenvaltioiden asiantuntijaedustajilla on ollut mahdollisuus osallistua menettelyyn.

Kuulemismenettelyn tuloksena päädyttiin pääosin komission ehdottamiin kahdeksaan biofyysiseen perusteeseen luonnonhaitta-alueiden määrittelemiseksi.

Vaikka nämä perusteet saattavat ensi näkemältä hyvinkin soveltua luonnonhaitta-alueiden määrittelyyn, esittelijä on ehdottomasti sitä mieltä, että jäsenvaltioiden on testattava niitä käytännössä. Vielä ei ole varmaa, onko jäsenvaltioilla tarvittavat biofyysiset tiedot riittävällä luonnonolosuhdekohtaisella tarkkuudella. Siksi kahdeksan biofyysisen perusteen mahdollisessa tulevassa käytössä on erittäin tärkeää varmistaa, että jäsenvaltioissa tehdään niillä käytännön testaus eli ns. mapping. Tämän mietinnön laatimisajankohtana käytettävissä ei ole vielä kovin monen jäsenvaltion vastauksia. Suurin osa jäsenvaltioista on pyytänyt lisäaikaa karttojen laatimiseen, ja komissio on tarkistanut alkuperäistä aikataulua.

Siksi esittelijä pidättää itselleen oikeuden esittää parlamenttikäsittelyn myöhemmässä vaiheessa lisäkommentteja, jotta myös kartoitusten tulokset saadaan mukaan parlamentin päätöslauselmaan.

Erityishuomion ansaitsee tässä yhteydessä kysymys siitä, joudutaanko ehdotettua mielivaltaisesti valittua 66 prosentin kynnysarvoa tarkistamaan alaspäin jäsenvaltioissa tehdyn käytännön testauksen jälkeen, jotta alueiden todelliset luonnonolosuhteet tulevat huomioon otetuiksi.

Mahdollisesti olisi suotava myös hieman pelivaraa erilaisten täydentävien perusteiden kasautumisen varalta, jolloin yksittäisiin perusteisiin olisi voitava soveltaa alempaa kynnysarvoa.

Jo nyt voidaan kuitenkin pitää kiinni siitä, että luonnonhaitta-alueiden tukikelpoisuusperusteita olisi hienosäädettävä, jotta sijainnista johtuvat todelliset haitat saadaan oikeudenmukaisesti esiin. Selvää on esimerkiksi, että jotkut kasvit, kuten viini tai oliivi, voivat tuottaa erityisen hyviä ja yritystaloudellisesti mielenkiintoisia tuloksia alueilla, jotka ovat peltoviljelyn kannalta epäsuotuisia. Sen vuoksi jäsenvaltioiden pitäisi voida tehdä hienosäätöä, jossa olisi otettava huomioon myös liiketaloudellisia tietoja (kuten tilan tulot).

Esittelijä pitää kaiken kaikkiaan tärkeänä käydä vuoropuhelua, jota eivät ohjaa maaseuturahastovarojen uudelleenjakoon liittyvät alueelliset tai kansalliset intressit, koska tässä ei nyt ole kyse siitä. Jäsenvaltioiden olisi voitava toimia yhteisön kehyksessä käytännöllisesti ja soveltaa objektiivisia biofyysisiä perusteita omiin luonnonolosuhteisiinsa toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Niiden olisi kannettava vastuunsa luonnonhaitta-alueiden objektiivisesta nimeämisestä, mikä auttaa niitä myös laatimaan tasapainoisia alueellisia tai kansallisia maaseudun kehittämisohjelmia. Kun komissio hyväksyy nämä ohjelmat, varmistetaan se, että toiminta tapahtuu yhteisön asettamassa kehyksessä.

[1] http://ec.europa.eu/agriculture/rurdev/lfa/comm/com2009_161_annex_en.pdf

maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle

maataloudesta luonnonhaitta-alueilla: erillistarkastelu
(2009/2156(INI))

Valmistelija: Rosa Estaràs Ferragut

EHDOTUKSET

Aluekehitysvaliokunta pyytää asiasta vastaavaa maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. kehottaa komissiota laatimaan epäsuotuisille alueille paikallisiin tarpeisiin mukautetun kokonaisvaltaisen toimintasuunnitelman, jolla vähennetään jäsenvaltioiden välisiä eroja näille alueille annetun tuen osalta, ja kehottaa määrittämään luonnonhaitoista kärsivät alueet konkreettisesti erityisesti siirtymäaikojen suhteen; suosittelee, että epäsuotuisien alueiden viljelijöitä kannustettaisiin järjestäytymään, jotta he voisivat saada riittävät varat maidensa viljelyyn ja jotta maataloustuotannon tuottoa voitaisiin tehostaa;

2. katsoo, että jäsenvaltioiden on voitava biofyysisten perusteiden ohella ottaa huomioon joitakin sosiaalis-taloudellisia perusteita "hienosäätäessään" luonnonhaitoista kärsivien alueiden karttaa; katsoo, että huomioon on otettava väestön väheneminen, koska väestökadon eteneminen pahentaa maatalousalueiden luonnollisia haittoja pahentaen samalla näiden alueiden maatalouden vaikeuksia; tukee myös saariaseman sisällyttämistä luonnonhaitta-alueisiin sovellettaviin perusteisiin;

3. katsoo, että alueet, joilla kahdeksan biofysikaalista vaatimusta eivät täyty mutta joilla kaikki arvot ovat vain vähän kynnysarvon alapuolella ja joiden asema kaiken kaikkiaan on huomattavan epäsuotuisa, on katsottava luonnonhaitta-alueiksi;

4. toistaa, että luonnonhaitta-alueiden kartan laatimisen perustana voidaan käyttää kahdeksaa yhteisön biofyysistä kriteeriä täydennettyinä tietyillä objektiivisilla kansallisilla kriteereillä niin, että niiden avulla voidaan ottaa huomioon kunkin maan kansallinen ja alueellinen tilanne;

5. katsoo, että uusi järjestelmä voisi johtaa tukien siirtämiseen alueelta toiselle paikallisten tarpeiden mukaisesti; kehottaa siksi myöntämään sellaisille alueille, jotka uuden asetuksen seurauksena menettävät luonnonhaitta-alueen aseman tai joilla tapahtuu suhteettomia muutoksia, riittävän siirtymäajan uuteen tilanteeseen mukautumista varten; katsoo, että tällaisena siirtymäaikana on testattava komission ehdottamia biofyysisiä kriteerejä ja selvitettävä, miten ne sopivat Euroopan unionin erilaisiin ekosysteemeihin ja ilmastoihin;

6. pyytää komissiota ottamaan luonnonhaitta-alueiden määrittelyssä huomioon kaikki jäsenvaltioiden, alueellisten ja paikallisten viranomaisten sekä asianomaisten tuottajayhteisöjen julkisessa kuulemisessa esittämät kannat;

7. katsoo, että luonnonhaitta-alueiden karttaa laadittaessa on otettava huomioon puolueettomat kansalliset kriteerit, joiden avulla alueiden määrittely voidaan mukauttaa kunkin maan kansalliseen ja alueellisen tilanteeseen komission kokonaisstrategian puitteissa ja tiiviissä yhteydessä paikallisiin maaseudun kehittämisen ohjelmiin;

8. pyytää, että alueiden hienosäädössä ei hylättäisi muuten kuin pitkäaikaisten vaikutusten arvioinnin tulosten perusteella sellaisia alueita, jotka ovat viljelytekniikan avulla pystyneet eliminoimaan luonnonhaittojen vaikutukset, eikä etenkään alueita, joilla tuottajien tulot ovat alhaiset tai joilla tuotannolle ei ole juurikaan vaihtoehtoja;

9. vaatii komissiota myös tarkistamaan erityisistä haitoista kärsiviin alueisiin sovellettavaa menettelyä, koska tämänhetkisessä määritelmässä ei oteta huomioon tiettyjä luonnonhaittoja, jotka vaikeuttavat viljelyä, kuten saariasemaa, syrjäistä sijaintia ja pitkiä etäisyyksiä, ja jotka ovat tunnusomaisia tietyille Euroopan unionin alueille;

10. vaatii, että teknisissä menetelmissä, joiden avulla pyritään tasoittamaan luonnon aiheuttamia haittoja, ei ainoastaan oteta huomioon lyhyen aikavälin etuja, vaan selvitetään myös tällaisten menetelmien kestävyys;

11. korostaa tarvetta parantaa koordinointia yhteisön eri politiikanalojen välillä ja etenkin maatalous- ja koheesiopolitiikan välillä, jotta voidaan vahvistaa niiden välistä johdonmukaisuutta ja taata epäsuotuisien alueiden entistä tasapainoisempi kehitys.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

François Alfonsi, Luís Paulo Alves, Charalampos Angourakis, Catherine Bearder, Jean-Paul Besset, Zuzana Brzobohatá, Alain Cadec, Ricardo Cortés Lastra, Tamás Deutsch, Rosa Estaràs Ferragut, Seán Kelly, Constanze Angela Krehl, Ramona Nicole Mănescu, Iosif Matula, Miroslav Mikolášik, Franz Obermayr, Jan Olbrycht, Wojciech Michał Olejniczak, Markus Pieper, Tomasz Piotr Poręba, Nuno Teixeira, Michael Theurer, Michail Tremopoulos, Viktor Uspaskich, Lambert van Nistelrooij, Oldřich Vlasák, Kerstin Westphal, Hermann Winkler, Joachim Zeller, Elżbieta Katarzyna Łukacijewska

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Vasilica Viorica Dăncilă, Karin Kadenbach, Heide Rühle, Marie-Thérèse Sanchez-Schmid, Richard Seeber, Peter Simon, László Surján, Evžen Tošenovský, Sabine Verheyen

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö