MIETINTÖ julkisia hankintoja koskevasta viimeaikaisesta kehityksestä

10.5.2010 - (2009/2175(INI))

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta
Esittelijä: Heide Rühle


Menettely : 2009/2175(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
A7-0151/2010
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
A7-0151/2010
Hyväksytyt tekstit :

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

julkisia hankintoja koskevasta viimeaikaisesta kehityksestä

(2009/2175(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen ja erityisesti Lissabonin sopimuksesta aiheutuvat muutokset,

–   ottaa huomioon julkisia hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjä koskevat direktiivit 2004/18/EY ja 2004/17/EY sekä julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyviä muutoksenhakumenettelyjä koskevan direktiivin 2007/66/EY,

–   ottaa huomioon 19. marraskuuta 2009 annetun komission tiedonannon "Yksityisten ja julkisten investointien lisääminen elpymisen ja pitkän aikavälin rakennemuutoksen edistämiseksi: julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kehittäminen" (KOM(2009)0615),

–   ottaa huomioon 5. toukokuuta 2009 annetun komission tiedonannon "Reilu kauppa ja valtiosta riippumattomat kestävän kaupan varmistavat järjestelmät kestävän kehityksen edistäjinä" (KOM(2009)0215),

–   ottaa huomioon 16. heinäkuuta 2008 annetun komission tiedonannon "Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat" (KOM(2008)0400),

–   ottaa huomioon 5. helmikuuta 2008 annetun komission selittävän tiedonannon julkisia hankintoja ja käyttöoikeutta koskevan yhteisön oikeuden soveltamisesta julkisen ja yksityisen sektorin rakenteellisiin kumppanuuksiin (C(2007)6661),

–   ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan eurooppalaisista julkisia hankintoja koskevista käytännesäännöistä, joilla parannetaan pk-yritysten mahdollisuuksia saada julkisia hankintasopimuksia (SEC(2008)2193),

–   ottaa huomioon 1. elokuuta 2006 annetun komission selittävän tiedonannon yhteisön lainsäädännöstä siltä osin kuin se koskee sopimuksia, jotka eivät kuulu tai kuuluvat vain osittain julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan[1],

–   ottaa huomioon seuraavat Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot:

      –    asiassa C-295/05, Tragsa, 19. huhtikuuta 2007 annettu tuomio,

      –    asiassa C-532/03, komissio v. Irlanti (Irlannin sairaankuljetuspalvelut), 18. joulukuuta 2007 annettu tuomio,

      –    asiassa C-324/07, Coditel Brabant, 13. marraskuuta 2008 annettu tuomio,

      –    asiassa C-480/06, komissio v. Saksa (Hampurin kaupungin laitokset), 9. kesäkuuta 2009 annettu tuomio,

      –    asiassa C-206/09, Eurawasser, 10. syyskuuta 2009 annettu tuomio,

      –    asiassa C-573/07, Sea Srl, 9. lokakuuta 2009 annettu tuomio,

      –    asiassa C-196/08, Acoset, 15. lokakuuta 2009 annettu tuomio,

      –    asiassa C-275/08, komissio v. Saksa (Datenzentrale Baden-Württemberg), 15. lokakuuta 2009 annettu tuomio,

      –    asiassa C-451/08, Helmut Müller, 25. maaliskuuta 2010 annettu tuomio,

–   ottaa huomioon 10. helmikuuta 2010 annetun alueiden komitean lausunnon "Reilu kauppa ja valtiosta riippumattomat kestävän kaupan varmistavat järjestelmät kestävän kehityksen edistäjinä" (RELEX-IV-026),

–   ottaa huomioon seuraavat tutkimukset:

      –    Europe Economics ‑konsulttiyrityksen 15. syyskuuta 2006 laatima arvio julkisia hankintoja koskevien direktiivien markkinoista (Markt/2004/10/D Final Report),

      –    julkisen hallinnon Eurooppa-instituutin (EIPA) syyskuussa 2009 tekemä tutkimus, joka koskee EU:n lainsäädännön institutionaalisia vaikutuksia paikallis- ja aluehallintoon ja jossa käsiteltiin kaatopaikkadirektiiviä 1999/31/EY ja julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä 2004/18/EY,

–   ottaa huomioon 3. helmikuuta 2009 antamansa päätöslauselman esikaupallisista hankinnoista: innovoinnin edistäminen kestävien ja korkealaatuisten julkisten palvelujen varmistamiseksi Euroopassa[2],

–   ottaa huomioon 20. kesäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman erityisongelmista julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanossa sekä sen suhteesta Lissabonin toimintasuunnitelmaan[3],

–   ottaa huomioon 26. lokakuuta 2006 antamansa päätöslauselman julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyösopimuksista sekä julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevasta yhteisön oikeudesta[4],

–   ottaa huomioon 6. heinäkuuta 2006 antamansa päätöslauselman reilusta kaupasta ja kehityksestä[5],

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä kansainvälisen kaupan valiokunnan ja aluekehitysvaliokunnan lausunnot (A7‑0151/2010),

A.  katsoo, että talous- ja rahoitusmarkkinakriisi on osoittanut selvästi julkisten hankintojen suuren taloudellisen merkityksen, että kriisin vaikutukset paikallisiin viranomaisiin näkyvät jo selvästi ja että viranomaiset voivat suoriutua yleisen edun mukaisista tehtävistään hyvin vain, jos niillä on tarvittava oikeusvarmuus ja jos hankintamenettelyt eivät ole liian monimutkaisia,

B.  ottaa huomioon, että hyvin toimivat hankintamarkkinat ovat olennaiset sisämarkkinoilla, jotta voidaan edistää rajat ylittävää kilpailua, kannustaa innovointiin, tukea vähähiilistä taloutta ja antaa viranomaisille paras mahdollinen vastine,

C.  katsoo, että julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön avulla voidaan varmistaa julkisten varojen moitteeton ja tehokas hoito ja antaa asiasta kiinnostuneille yrityksille mahdollisuus saada hankintasopimuksia tasapuolisen kilpailun vallitessa,

D. ottaa huomioon, että julkisia hankintoja koskevien direktiivien tarkistamisella vuonna 2004 pyrittiin yksinkertaistamaan ja nykyaikaistamaan asiaankuuluvia menettelyjä, lisäämään niiden joustavuutta ja parantamaan oikeusvarmuutta,

E.  katsoo, että Lissabonin sopimuksen tultua voimaan Euroopan unionin primaarioikeudessa tunnustetaan ensimmäisen kerran oikeus alueelliseen ja paikalliseen itsehallintoon, vahvistetaan toissijaisuusperiaatetta ja annetaan sekä kansallisille parlamenteille että alueiden komitealle oikeus nostaa kanteita Euroopan unionin tuomioistuimessa,

F.  panee merkille, että unionin tuomioistuimessa on ollut vireillä suhteettoman paljon jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämistä tällä alalla koskevia menettelyjä, mikä osoittaa, että monilla jäsenvaltioilla on ollut ongelmia julkisia hankintoja koskevien direktiivien noudattamisessa,

G.  ottaa huomioon, että Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen on sisällytetty sosiaalisen markkinatalouden käsite, sosiaalilauseke ja pöytäkirja yleistä etua koskevista palveluista sekä unionin yhteisten arvojen määritelmä, jotta voidaan varmistaa, että unionin politiikkaa kehitetään Euroopan kansalaisten toiveiden mukaisesti,

H.  ottaa huomioon, että kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen nro 94 mukaan yleisiä julkisia hankintoja koskevien sopimusten on sisällettävä lausekkeita, jotka takaavat tasapuolisen palkan ja työehdot, jotka eivät ole epäedullisemmat kuin esimerkiksi työehtosopimuksella määrätyt ehdot,

Yleisiä huomioita ja suosituksia

1.  pitää valitettavana, ettei julkisia hankintoja koskevia direktiivejä vuonna 2004 tarkistettaessa asetettuja tavoitteita ole vielä saavutettu etenkään hankintasääntöjen yksinkertaistamisen ja oikeusvarmuuden lisäämisen osalta; toivoo kuitenkin, että unionin tuomioistuimen viimeaikaiset tuomiot edistävät avoimiksi jääneiden oikeudellisten kysymysten selvittämistä ja että muutoksenhakumenettelyjen määrä laskee; kehottaa komissiota unionin sääntöjä tarkistaessaan ottamaan huomioon tavoitteet julkisia hankintoja koskevien menettelyjen yksinkertaistamisesta ja pyrkimään niihin aktiivisesti;

2.  pitää myös valitettavana, että nykyiset säännöt – samoin kuin puutteelliset täytäntöönpanotoimet kansallisella ja alueellisella tasolla, komission lukuisat ei-sitovia säädöksiä koskevat ehdotukset sekä asiaa koskevien määräysten ja säännösten tulkinta eurooppalaisissa ja kansallisissa tuomioistuimissa – ovat monimutkaisia ja hämäriä ja että tästä aiheutuu etenkin julkisille laitoksille, yksityisille yrityksille ja yleistä etua koskevien palvelujen tarjoajille vakavia oikeudellisia ongelmia, joista ne eivät voi enää selvitä ilman huomattavia hallinnollisia kustannuksia tai ulkopuolista oikeudellista neuvontaa; kehottaa komissiota puuttumaan asiaan ja parempaa lainsäädäntöä koskevan aloitteen yhteydessä tutkimaan ei-sitovia säädöksiä koskevien ehdotusten vaikutuksia, rajoittamaan tällaiset ehdotukset keskeisiin näkökohtiin ja arvioimaan niitä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen kannalta sekä ottamaan huomioon eurooppalaisesta hallintotavasta vuonna 2001 annettuun valkoiseen kirjaan sisältyvät viisi periaatetta (avoimuus, osallistuminen, vastuun selkeys, tehokkuus ja johdonmukaisuus);

3.  huomauttaa, että tämän kehityksen vuoksi hankintaviranomaisten on usein asetettava oikeusvarmuus politiikkaa koskevien tarpeiden edelle ja julkiseen talouteen kohdistuvien paineiden takia usein myönnettävä hankinta- tai palvelusopimus halvimmalle tarjoukselle kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen sijasta; pelkää, että tämä heikentää EU:n innovaatiopohjaa ja kansainvälistä kilpailukykyä; kehottaa komissiota korjaamaan tilanteen ja kehittämään strategisia toimia, joilla hankintaviranomaisille annetaan kannustimia ja mahdollisuuksia myöntää sopimuksia kokonaistaloudellisesti edullisimpien, laadukkaimpien tarjousten perusteella;

4.  korostaa, että julkisia hankintoja koskevien eurooppalaisten aloitteiden koordinointia on tehostettava, jotta niiden yhdenmukaisuus julkisia hankintoja koskevien direktiivien kanssa ei vaarantuisi ja jotta sääntöjen soveltajille ei aiheutuisi oikeudellisia ongelmia; kehottaa sen vuoksi toteuttamaan pakollisia koordinointitoimia komissiossa julkisista hankinnoista vastaavan sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosaston johdolla sekä muiden asiaankuuluvien pääosastojen kanssa; pyytää asiaa koskevan lainsäädännön avoimuuden ja helppokäyttöisyyden parantamiseksi yhtenäistä verkkotiedottamista ja säännöllistä tiedottamista hankintaviranomaisille;

5.  pitää valitettavana, että komission sisäisen julkisia hankintoja käsittelevän neuvoa-antavan komitean kokoonpano ja toiminta sekä julkisten hankintojen avaamista käsittelevän neuvoa-antavan komitean rooli ja toimivalta eivät ole avoimia, ja kehottaa komissiota ryhtymään toimiin, jotta edellä mainitun komitean sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia käsittelevän kaavaillun uuden neuvoa-antavan komitean kokoonpano on tasapainoinen ja niihin kuuluu ammattiyhdistysten ja yritysmaailman, varsinkin pk-yritysten, edustajia ja ne toimivat avoimesti; vaatii, että Euroopan parlamentille tiedotetaan tilanteesta asianmukaisesti ja että sille annetaan saatavilla olevat tiedot kaikissa vaiheissa ja prosessin päättyessä;

6.  katsoo, että julkisia hankintoja koskevat sopimukset koskevat julkisia varoja, joten niiden on oltava avoimia ja niitä on valvottava julkisesti; pyytää komissiolta selvennystä, jotta varmistetaan, että paikallisilla ja muilla viranomaisilla on oikeusvarmuus ja että ne voivat tiedottaa kansalaisille sopimusvelvoitteistaan;

7.  korostaa, että julkisia hankintoja koskevia sopimuksia tehtäessä on sovellettava avoimia ehtoja, joiden mukaan kaikkia asianosaisia kohdellaan tasa-arvoisesti ja hinnan ja tuloksen välinen suhde on tärkein peruste, jotta voidaan ottaa huomioon paras tarjous eikä vain ja yksinomaan halvinta tarjousta;

8.  kehottaa komissiota tekemään jälkiarvioinnin julkisia hankintoja koskevista direktiiveistä ja ottamaan huomioon tässä mietinnössä esitetyt näkökannat; odottaa, että uudelleentarkasteluun otetaan täysimääräisesti mukaan kaikki sidosryhmät ja että siinä tehdään tiivistä yhteistyötä Euroopan parlamentin kanssa; katsoo, että tarkistamisessa on otettava huomioon koko lainsäädäntökehys ja että sen on sisällettävä muutoksenhakumenettelyjä koskeva direktiivi sekä analyysi kyseisen direktiivin täytäntöönpanemiseksi annetuista kansallisista laeista, jotta julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö ei entisestään sirpaloituisi; katsoo, ettei tämän direktiivin käytännön vaikutuksia voida vielä arvioida, koska sitä ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa;

Julkisen sektorin sisäinen yhteistyö

9.  huomauttaa, että Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1. joulukuuta 2009 Euroopan unionin primaarioikeudessa tunnustetaan ensimmäisen kerran oikeus alueelliseen ja paikalliseen itsehallintoon (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklan 2 kohta); korostaa, että unionin tuomioistuin on jo useassa tuomiossa vahvistanut oikeuden paikalliseen itsehallintoon ja todennut, että "viranomainen voi käyttää tätä mahdollisuutta toteuttaa julkisia palveluja koskevat tehtävänsä omilla voimavaroillaan yhdessä muiden viranomaisten kanssa" (asiassa C-324/07 annettu tuomio); kiinnittää lisäksi huomiota unionin tuomioistuimen (suuri jaosto) asiassa C-480/06 9. kesäkuuta 2009 antamaan tuomioon, jonka mukaan yhteisön oikeudessa ei mitenkään edellytetä viranomaisilta tietyn oikeudellisen muodon käyttämistä, kun ne suorittavat yhdessä niiden julkisen palvelun tehtäviä; katsoo sen vuoksi, että julkisen sektorin sisäiset kumppanuudet, kuten paikallisten viranomaisten yhteistyösopimukset ja kansallisen yhteistyön muodot, eivät kuulu julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

–  kumppanuuden tarkoituksena on kaikille asianomaisille paikallisille viranomaisille kuuluvien julkisten tehtävien hoitaminen,

–  tehtäviä hoitavat pelkästään asianomaiset viranomaiset eli yksityiset henkilöt tai yritykset eivät osallistu siihen,

–  työ suoritetaan olennaisilta osin asianomaisten viranomaisten puolesta;

10. huomauttaa, että komissio on täsmentänyt, ettei viranomaisten kaikkiin toimiin sovelleta julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä ja että niin kauan kuin unionin oikeudessa ei edellytetä markkinoiden luomista tietyllä alalla, jäsenvaltio voi päättää, hoitaako se itse julkiset tehtävät ja missä määrin se hoitaa ne;

11. huomauttaa, että unionin tuomioistuimen päätelmät edellä mainitussa tuomiossa eivät koske suoraan vain paikallisten viranomaisten välistä yhteistyötä vaan ovat yleispäteviä, joten ne ovat siirrettävissä muiden hankintaviranomaisten väliseen yhteistyöhön;

12. muistuttaa, että unionin tuomioistuin totesi asiassa C-573/07 10. syyskuuta 2009 antamassaan tuomiossa, että pelkkää mahdollisuutta aiemmin julkisessa omistuksessa olleen yhtiön osake- tai osuuskannan avaamisesta yksityisille sijoittajille ei voida ottaa huomioon tekijänä, joka edellyttää kilpailuttamista, paitsi jos julkisessa omistuksessa olevan yhtiön luonne muuttuu sopimuksen voimassaoloaikana siten, että hankintasopimuksen perustavanlaatuinen edellytys muuttuu ja kilpailuttamista edellytetään; toteaa, että julkisen sektorin sisäistä yhteistyötä koskevat säännöt ovat kehittyneet merkittävästi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön myötä, ja suhtautuu myönteisesti unionin tuomioistuimen viimeaikaisiin tuomioihin tällä alalla; kehottaa sen vuoksi komissiota ja jäsenvaltioita tiedottamaan laajalti näiden tuomioiden oikeudellisista seurauksista;

Palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset

13. huomauttaa, että palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset määritellään direktiivin 2004/17/EY 1 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja direktiivin 2004/18/EY 4 artiklassa sopimuksiksi, joissa "palvelujen suorittamisen vastikkeena on joko yksinomaan palvelun käyttöoikeus tai tällainen oikeus ja maksu yhdessä"; korostaa, että palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset on jätetty julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle, jotta hankintaviranomaisilla ja toimeksisaajilla olisi enemmän joustavuutta; muistuttaa myös unionin tuomioistuimen vahvistaneen lukuisissa tuomioissaan, että palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset eivät kuulu näiden direktiivien soveltamisalaan, vaan niihin sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen yleisiä periaatteita (syrjintäkielto, yhdenvertaisen kohtelun periaate ja avoimuus), ja että hankintaviranomaisten on voitava päättää hankkia palvelut käyttöoikeussopimuksella, jos ne katsovat, että kyseessä on paras tapa varmistaa kyseinen julkinen palvelu, vaikka toimintaan liittyvä riski olisikin huomattavan pieni mutta kyseinen pieni riski siirretään täysimääräisesti käyttöoikeussopimuksen haltijalle (asiassa C-206/08 10. syyskuuta 2009 annetun tuomion 72–75 kohta);

14. panee merkille 19. marraskuuta 2009 annetun komission tiedonannon, joka koskee julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kehittämistä, ja odottaa kiinnostuneena vastaavaa vaikutustenarviointia; edellyttää, että komissio ottaa huomioon epäonnistuneet julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet; korostaa, että menettelyjen monimutkaisuus ja jäsenvaltioiden oikeuskulttuurien ja ‑käytäntöjen suuret erot on otettava asianmukaisesti huomioon palveluja koskevien käyttöoikeussopimusten yhteydessä; katsoo, että vuonna 2004 annetut julkisia hankintoja koskevat direktiivit ja unionin tuomioistuimen täydentävä oikeuskäytäntö ovat johtaneet palveluja koskevien käyttöoikeussopimusten ja niiden oikeudellisen kehyksen lopulliseen määrittelemiseen; korostaa, että säädösehdotukset palveluja koskevista käyttöoikeussopimuksista ovat perusteltuja ainoastaan silloin, kun niillä pyritään korjaamaan sisämarkkinoiden toiminnan vääristymiä; huomauttaa, ettei tällaisia vääristymiä ole toistaiseksi havaittu ja että säädös palveluja koskevista käyttöoikeussopimuksista on sen vuoksi tarpeeton, ellei sillä tehosteta näkyvästi sisämarkkinoiden toimintaa;

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus

15. pitää myönteisenä, että julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön soveltamista institutionalisoituihin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksin koskevia edellytyksiä on täsmennetty oikeudellisesti, varsinkin kun komissio on 19. marraskuuta 2009 antamassaan tiedonannossa korostanut niiden merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä uusiutuvien energialähteiden ja kestävän liikenteen edistämisessä; muistuttaa, että julkisia hankintoja koskevia direktiivejä sovelletaan aina, kun yksityisessä omistuksessa olevalle yritykselle annetaan tehtävä, oli sen osuus sitten miten vähäinen tahansa; korostaa kuitenkin, että komissio 5. helmikuuta 2008 antamassaan tiedonannossa ja unionin tuomioistuin asiassa C-196/08 15. lokakuuta 2009 antamassaan tuomiossa ovat todenneet, että sopimusten myöntäminen tai tiettyjen tehtävien antaminen uusille julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksille ei edellytä kahta tarjouskilpailumenettelyä mutta että käyttöoikeussopimuksen myöntäminen tätä tarkoitusta varten perustetulle julkisessa ja yksityisessä sekaomistuksessa olevalle yritykselle ilman tarjouskilpailua vaatii kaikkien seuraavien edellytysten täyttymistä:

–  yksityinen osakas on valittava avoimessa tarjouskilpailussa, ja sopimus on julkistettava etukäteen sen jälkeen, kun suoritettavaan palveluun liittyvät taloudelliset, tekniset, toiminnalliset ja hallinnointia koskevat edellytykset ja palvelusuorituksiin liittyvät tarjouksen yksityiskohdat on ensin selvitetty;

–  julkisessa ja yksityisessä sekaomistuksessa olevan yrityksen toimialan on oltava sama käyttöoikeussopimuksen koko voimassaoloajan; unionin tuomioistuimen mukaan toimialan tai suoritettavan tehtävän olennainen muuttaminen aiheuttaisi velvollisuuden järjestää uusi tarjouskilpailu;

     pitää sen vuoksi kysymystä julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön soveltamisesta institutionalisoituihin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin selvitettynä ja pyytää komissiota ja jäsenvaltioita toteamaan saman;

16. korostaa kuitenkin, että viimeaikainen rahoituskriisi on tuonut esille, miten julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia usein rahoitetaan ja miten taloudellisia riskejä jaetaan; pyytää komissiota arvioimaan asianmukaisesti julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien luomiseen liittyviä taloudellisia riskejä;

Kaupunkisuunnittelu

17. pitää myönteisenä unionin tuomioistuimen asiassa C‑451/08 antamaa tuomiota; katsoo, että direktiivin laajat ja kunnianhimoiset päämäärät, jotka on otettava huomioon sen tulkinnassa, eivät saa kuitenkaan antaa aihetta katsoa, että kyseisen lainsäädännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa rajattomasti sen tavoitteen perusteella, sillä muuten vaarana olisi, että direktiivin säännösten soveltamisalaan kuuluu kaikki kaupunkisuunnittelutoiminta – lähtökohtaisesti näet toimenpiteillä, jotka koskevat mahdollisuuksia toteuttaa rakennusurakoita, muutetaan huomattavastikin niiden maa-alueiden arvoa, joihin ne liittyvät; katsoo, että julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö on viime vuosina tunkeutunut alueille, joita alun perin ei voida laskea kuuluviksi julkisiin hankintoihin, ja vaatii tästä syystä tuomaan hankintojen tunnusmerkit jälkeen voimakkaammin esille julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä sovellettaessa;

Kynnysarvojen alle jäävät hankinnat

18. huomauttaa, että Euroopan parlamentti on osapuolena asiassa Saksa v. komissio, joka on pantu vireille unionin tuomioistuimessa 14. syyskuuta 2006 komission 1. elokuuta 2006 antamasta selittävästä tiedonannosta yhteisön lainsäädännöstä siltä osin kuin se koskee sopimuksia, jotka eivät kuulu tai kuuluvat vain osittain julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan, ja odottaa pikaista ratkaisua;

Mikroyritykset sekä pienet ja keskisuuret yritykset

19. pyytää komissiota arvioimaan julkisia hankintoja koskevien direktiivien vaikutuksia mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin erityisesti niiden ollessa alihankkijoina sekä arvioimaan direktiivien myöhempää uudelleentarkastelua varten, tarvitaanko täydentäviä sääntöjä alihankintasopimusten myöntämisestä, jotta vältetään erityisesti, että alihankkijoina olevien pk-yritysten ehdot ovat huonommat kuin hankintasopimuksen pääasiallisella toimeksisaajalla;

20. kehottaa komissiota yksinkertaistamaan julkisia hankintoja koskevia menettelyjä, jotta paikallishallinnon ja yritysten ei tarvitse käyttää paljon aikaa ja rahaa pelkästään hallinnollisten asioiden hoitoon; korostaa, että menettelyjen yksinkertaistamisen ansiosta pk-yritykset voivat helpommin saada tällaisia sopimuksia ja osallistua niihin tasa-arvoisemmin ja oikeudenmukaisemmin;

21. katsoo, että alihankkijoiden käyttäminen on työjärjestelymuoto, joka sopii urakoiden toteuttamiseen vaadittavaan erityisosaamiseen; korostaa, että alihankintasopimuksissa on noudatettava kaikkia pääasiallisille toimeksisaajille asetettuja velvoitteita, jotka koskevat etenkin työlainsäädäntöä ja turvallisuutta; katsoo, että tätä varten olisi asianmukaista vakiinnuttaa toimeksisaajan ja alihankkijan välinen vastuu;

22. kannattaa vaihtoehtoisten tarjousten (tai vaihtoehtojen) järjestelmällistä hyväksymistä; muistuttaa, että tarjouskilpailujen ehdot, erityisesti vaihtoehtoisten tarjousten hyväksyminen, ovat ratkaisevan tärkeitä innovatiivisten ratkaisujen tukemiseksi ja levittämiseksi; korostaa, että suorituskykyä ja toiminnallisia vaatimuksia koskevat tarjouseritelmät sekä erilaisten vaihtoehtojen nimenomainen hyväksyminen antavat tarjoajille mahdollisuuden ehdottaa innovatiivisia ratkaisuja;

23. kannustaa perustamaan yhteisen verkkoportaalin, josta löytyisivät kaikki julkisiin hankintasopimuksiin liittyvät tiedot ja joka muodostaisi kaikki tarjouspyynnöt käsittävän verkoston; katsoo, että verkoston tavoitteena olisi oltava kouluttaa, tiedottaa ja ohjata yrityksiä hankintasopimuksissa ja selvittää sovellettavaa lainsäädäntöä erityisesti pk-yrityksille (joilla ei yleensä ole suuria henkilö- eikä hallintoresursseja, joilla olisi asiantuntemusta julkisiin hankintoihin liittyvästä terminologiasta ja menettelyistä) ja että erikoistuneet tukipalvelut voisivat myös auttaa yrityksiä arvioimaan, täyttävätkö ne todella tarjouskilpailun ehdot, ja tarvittaessa täydentämään niiden tarjouksia;

24. panee merkille, että pk-yrityksillä on ollut vaikeuksia päästä julkisten hankintojen markkinoille ja että olisi pyrittävä kehittämään pk-yrityksiä koskeva strategia; kehottaa sen vuoksi tämän strategian osana jäsenvaltioita toimimaan yhdessä hankintaviranomaisten kanssa, jotta kannustetaan tarvittaessa alihankintamahdollisuuksia, kehitetään ja levitetään parhaan käytännön mukaisia tekniikoita, vältetään liian ohjailevat tarjousta edeltävät menettelyt, käytetään vakiomuotoisia tarjousasiakirjoja, niin ettei tarjoajien tarvitse aloittaa menettelyä alusta, ja luodaan portaali, jossa sopimuksista ilmoitetaan keskitetysti; kehottaa myös komissiota arvioimaan jäsenvaltioiden aloitteita tällä alalla ja kannustamaan pk-yrityksiä tukevan aloitteen eurooppalaisten käytännesääntöjen laajempaa levittämistä;

25. kannustaa jäsenvaltioita edistämään "tarjoajia koskevaa kehitysohjelmaa", jollainen on jo kehitetty joissakin maissa; panee merkille, että tällaista välinettä voidaan käyttää tarjoajien ja hankkijoiden välisen vuoropuhelun edistämiseen, jotta toimijat voivat tavata hankintamenettelyn varhaisessa vaiheessa; korostaa, että tällainen väline on välttämätön, jotta voidaan edistää innovointia ja parantaa pk-yritysten pääsyä julkisten hankintojen markkinoille;

26. kehottaa komissiota toimimaan entistä ponnekkaammin, jotta eurooppalaisille pk-yrityksille varmistetaan suurempi rooli kansainvälisissä julkisissa hankinnoissa, ja tehostamaan toimia eurooppalaisten pk-yritysten syrjinnän torjumiseksi ottamalla käyttöön samanlaisia erityissäännöksiä, joita tietyillä julkisia hankintoja koskevan sopimuksen osapuolilla (kuten Kanadalla ja Yhdysvalloilla) jo on; toteaa, että avoimuutta ja kansallisille hankintamarkkinoille pääsyä edistävillä toimilla voitaisiin helpottaa pk-yritysten pääsyä kyseisille markkinoille;

27. kehottaa komissiota varmistamaan, että WTO:ssa uudelleen neuvoteltuun julkisia hankintoja koskevaan sopimukseen (GPA) sisällytetään lauseke, jonka nojalla Euroopan unioni voi antaa etusijan pk-yrityksille julkisten hankintasopimusten myöntämisessä muiden sopimuspuolina olevien valtioiden jo soveltamien käytäntöjen mukaisesti;

Ympäristöä säästävät hankinnat

28. muistuttaa julkisten hankintojen suuresta merkityksestä ilmaston ja ympäristön suojelussa, energiatehokkuudessa, innovoinnissa ja kilpailun edistämisessä, ja toistaa, että viranomaisille olisi annettava kannustimia ja mahdollisuuksia ympäristöä koskevien, sosiaalisten ja muiden perusteiden soveltamiseen julkisissa hankinnoissa; pitää myönteisenä, että viranomaisille ja muille julkisille laitoksille annetaan käytännön apua kestävien hankintojen tekemiseksi; kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuutta käyttää ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja kestävän kehityksen edistämiseen;

29. toistaa helmikuussa 2009 antamassaan mietinnössä esittämänsä kehotuksen, että komissio laatisi esikaupallisista hankinnoista käsikirjan, jossa olisi oltava käytännön esimerkkejä riskien ja hyötyjen jakamisesta markkinaehtojen mukaisesti; katsoo lisäksi, että esikaupallisiin hankintoihin osallistuvilla yrityksillä on oltava teollis- ja tekijänoikeudet, mikä edistää viranomaisten myötämielisyyttä ja rohkaisee tarjoajia osallistumaan esikaupallisiin hankintamenettelyihin;

30. pitää myönteisenä komission perustamaa EMAS-neuvontapalvelua, joka tarjoaa käytännön tietoja ja tukea, jotta yritykset ja muut organisaatiot voivat arvioida ympäristötehokkuuttaan julkisissa hankinnoissa, raportoida siitä ja parantaa sitä; kehottaa komissiota harkitsemaan sellaisen yleisluonteisen verkkoportaalin kehittämistä, jossa voidaan tarjota käytännön neuvoja ja tukea julkisia hankintoja koskevan menettelyn käyttäjille, erityisesti monimutkaisiin ja yhteistyötä edellyttäviin hankintamenettelyihin osallistuville toimijoille;

Sosiaalisesti vastuulliset hankinnat

31. toteaa, että sosiaalisesti vastuullisissa julkisissa hankinnoissa on epäselvyyksiä, ja kehottaa komissiota laatimaan avuksi käsikirjoja; muistuttaa tässä yhteydessä, että Lissabonin sopimus ja perusoikeuskirja ovat muuttaneet lainsäädäntökehystä, ja odottaa, että komissio panee määräykset asianmukaisesti täytäntöön; muistuttaa myös perusluonteisesta ongelmasta, että sosiaaliset perusteet liittyvät valmistusprosessiin, joten niiden vaikutusta ei yleensä voida erottaa lopputuotteessa ja niiden noudattamista on vaikea valvoa globaalistuneiden tuotantojärjestelmien ja monimutkaisten toimitusketjujen vuoksi; odottaa siksi, että myös sosiaalisesti vastuullisia julkisia hankintoja varten kehitetään täsmälliset ja todennettavissa olevat perusteet sekä tietokanta, jossa on tuotekohtaiset perusteet; muistuttaa, että hankintaviranomaisilla on ongelmia ja niille aiheutuu kustannuksia tällaisten perusteiden noudattamisen todentamisessa, ja kehottaa komissiota tarjoamaan asiaankuuluvaa apua ja edistämään välineitä, joilla voidaan todentaa toimitusketjujen luotettavuus;

32. pyytää komissiota täsmentämään, että viranomaiset voivat soveltaa julkisissa hankinnoissa sosiaalisia perusteita, kuten asiaankuuluvien sopimuspalkkojen maksamista ja muita vaatimuksia; pyytää komissiota kehittämään suuntaviivoja tai muuta käytännön apua viranomaisia ja muita julkisia laitoksia varten kestävien hankintojen tekemiseksi ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita antamaan usein koulutusta ja järjestämään valistuskampanjoita; kannattaa perusteiden jatkokehittämistä varten avointa prosessia, jossa ovat mukana jäsenvaltiot ja paikalliset viranomaiset; muistuttaa, että tällainen prosessi on lupaava erityisesti sosiaalisten perusteiden yhteydessä;

33. kehottaa komissiota kannustamaan viranomaisia, jotta nämä käyttäisivät reilun kaupan perusteita tarjouskilpailuissaan ja hankintapolitiikassaan reilusta kaupasta ja kehityksestä 6. heinäkuuta 2006 annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa ja 5. toukokuuta 2009 annetussa komission tiedonannossa vahvistetun reilun kaupan määritelmän perusteella; pyytää uudelleen komissiota edistämään tällaisten perusteiden käyttöä esimerkiksi siten, että se laatii tulkinnalliset suuntaviivat reilun kaupan hankinnoista; pitää myönteisenä, että 11. helmikuuta 2010 yksimielisesti hyväksytyssä alueiden komitean lausunnossa vaadittiin yhteistä eurooppalaista reilun kaupan strategiaa paikallisille ja alueellisille viranomaisille;

Käytännön apu: tietokanta ja koulutus

34. pyytää kehittämään usein päivitettävän tietokannan viranomaisille annettavista vaatimuksista, mukaan luettuina ympäristöä koskevat ja sosiaaliset perusteet, jotta varmistetaan, että hankkijoilla on käytössään asianmukaiset ohjeet ja selkeät säännöt tarjousten laatimisesta, jolloin voidaan helposti tarkistaa, noudattavatko ne asiaankuuluvaa vaatimusta; odottaa, että jäsenvaltiot ja kaikki sidosryhmät otetaan täysipainoisesti mukaan tähän prosessiin; katsoo, että tässä alhaalta ylöspäin suuntautuvassa prosessissa olisi otettava huomioon paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla usein saatu arvokas kokemus ja osaaminen; muistuttaa lisäksi, että monet erilaiset alueelliset, kansalliset, eurooppalaiset ja kansainväliset merkinnät merkitsevät markkinoiden sirpaloitumista, jonka kielteiset vaikutukset tuntuvat erityisesti innovoinnin ja tutkimuksen alalla;

35. panee merkille julkisia hankintoja koskevien standardien merkityksen, koska niiden avulla hankintaviranomaiset voivat saavuttaa tavoitteensa ja soveltaa kokeiltuja ja hyväksi havaittuja prosesseja tuotteiden ja palvelujen hankintaan, jolloin parannetaan tarjouskilpailumenettelyn kustannustehokkuutta ja varmistetaan, että hankinnat vastaavat kestävyyden tai pienyrityksiltä ostamisen kaltaisia muita poliittisia tavoitteita;

37. katsoo, että koulutus ja kokemusten vaihto viranomaisten ja komission välillä on välttämätöntä, jotta julkisten hankintojen markkinoiden tietyt monimutkaiset kysymykset voidaan ratkaista; pelkää kuitenkin, että tällaiset aloitteet voivat olla vaarassa julkisen talouden kiristyessä; pyytää sen vuoksi jäsenvaltioita ja komissiota käyttämään niiden saatavilla olevia nykyisiä resursseja ja järjestelyjä, kuten palveludirektiivissä tarkoitettuja vertaisarviointeja, jotta voidaan kannustaa tietyn alueen julkisten hankintojen pieniä asiantuntijaryhmiä tarkastelemaan toimintaa toisella EU:n alueella ja siten lisätä luottamusta ja vakiinnuttaa parhaita käytäntöjä eri jäsenvaltioissa;

36. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita järjestämään koulutusta ja valistuskampanjoita paikallisille viranomaisille ja päättäjille sekä ottamaan niihin mukaan muita sidosryhmiä, erityisesti sosiaalisten palvelujen tarjoajia;

Aluekehitys

38. painottaa, että tilintarkastustuomioistuin osoittaa säännöllisesti vuosikertomuksissaan EU:n talousarvion toteutuksesta sekä viimeisessä vuosikertomuksessaan varainhoitovuodelta 2008 EU:n hankintasääntöjen noudattamatta jättämisen olevan toinen kahdesta yleisimmästä syystä virheisiin ja sääntöjenvastaisuuksiin sellaisten unionin hankkeiden toteutuksessa, joita rahoitetaan osaksi rakennerahastoista ja koheesiorahastosta; korostaa tässä yhteydessä, että sääntöjenvastaisuudet johtuvat usein EU:n säännösten saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä väärällä tavalla sekä jäsenvaltioiden soveltamien sääntöjen eroista; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkistamaan julkisiin hankintoihin sovellettavia säännöstöjä yhteistyössä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa yhtenäistääkseen nämä säännöt ja erityisesti yksinkertaistaakseen koko julkisia hankintoja koskevan lainsäädäntökehyksen, jotta vähennetään virheiden riskiä ja lisätään rakennerahastojen käytön tehokkuutta;

39. katsoo, etteivät ainoastaan kustannukset ja monimutkaisuus mahdollisesti vaikuta estävästi, vaan myös aika, joka tarvitaan julkisia hankintoja koskevan prosessin läpikäymiseen, sekä uhka oikeustoimista ja niihin liittyvistä pitkällisistä valitusmenettelyistä, joita usein hankaloittavat monet toimijat, ja pitää näin ollen myönteisenä, että elvytyssuunnitelma mahdollistaa julkisia hankintoja koskevissa direktiiveissä säädettyjen menettelyjen nopeutettujen versioiden soveltamisen tärkeimmissä julkisissa hankkeissa, erityisesti vuosina 2009 ja 2010; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään näitä menettelyjä ja avustamaan paikallis- ja alueviranomaisia niiden toteuttamisessa ja käyttämisessä, kussakin tapauksessa julkisia hankintoja koskevia vakiosääntöjä ja -säännöksiä noudattaen;

40. vaatii komissiota tutkimaan mahdollisuutta soveltaa nopeutettua menettelyä rakennerahastojen yhteydessä myös vuoden 2010 jälkeen sekä kynnysarvojen määräaikaisen korottamisen jatkamista erityisesti investointien nopeuttamiseksi;

Kansainvälinen kauppa

41. huomauttaa, että sisämarkkinat ja kansainväliset markkinat liittyvät yhä kiinteämmin toisiinsa; katsoo tässä yhteydessä, että EU:n sisämarkkinoiden alalla toimivien lainsäätäjien ja kansainvälisen kaupan alalla toimivien EU:n neuvottelijoiden olisi otettava toiminnassaan huomioon mahdolliset molemminpuoliset seuraukset ja otettava käyttöön johdonmukainen politiikka, jolla pyrittäisiin aina edistämään hankintapolitiikassa EU:n arvoja, kuten avoimuutta, periaatteellista korruption vastaista kantaa sekä sosiaalisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamista; kehottaa sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokuntaa ja kansainvälisen kaupan valiokuntaa pitämään yhteisiä tiedotustilaisuuksia synergioiden edistämiseksi;

42. korostaa, että asianmukainen julkisia hankintoja koskeva kehys on edellytys oikeudenmukaisille ja vapaaseen kilpailuun perustuville markkinoille ja tehostaa korruption torjuntaa;

43. huomauttaa lisäksi, että kansainvälisiä julkisia hankintoja koskevien Euroopan unionin sitoumusten yhteydessä on tärkeää vahvistaa korruption vastaisia mekanismeja julkisten hankintojen alalla, ja kiinnittää huomiota tarpeeseen keskittää ponnistelut avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseen julkisten varojen käytössä;

44. kehottaa GPA-komiteassa tarkkailijoina olevia 22 valtiota nopeuttamaan liittymisprosessiaan GPA:han;

45. kehottaa komissiota arvioimaan mahdollisuutta sisällyttää kansainvälisten kumppanien kanssa tehtäviin julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin määräyksiä yleissopimusten ja kansainvälisten sopimusten mukaisten perusluonteisia ihmisoikeuksia koskevien velvoitteiden noudattamisesta;

46. vastustaa ponnekkaasti protektionistisia toimia maailmanlaajuisten julkisten hankintojen alalla mutta uskoo vahvasti vastavuoroisuuden ja suhteellisuuden periaatteeseen kyseisellä alalla; kehottaa komissiota harkitsemaan suhteutettujen ja kohdennettujen, osaa EU:n julkisten hankintojen markkinoista koskevien pääsyrajoitusten asettamista niille kauppakumppaneille, jotka hyötyvät EU:n markkinoiden avoimuudesta mutta jotka eivät ole osoittaneet aikomusta avata omia markkinoitaan EU:n yrityksille, kannustaakseen kumppaneitamme tarjoamaan vastavuoroisia ja suhteutettuja markkinoillepääsyjärjestelyjä eurooppalaisille yrityksille;

47. kiinnittää huomiota direktiivin 2004/17/EY 58 ja 59 artiklan säännöksiin; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään täysimääräisesti mahdollisuutta ilmoittaa komissiolle ongelmista, jotka koskevat niiden yritysten pääsyä kolmansien maiden markkinoille, ja kehottaa komissiota toteuttamaan tehokkaita toimia, jotta varmistetaan, että EU:n yrityksillä on todellinen pääsy kolmansien maiden markkinoille;

48. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

  • [1]  EUVL C 179, 1.8.2006, s. 2.
  • [2]  EUVL C 67E, 18.3.2010, s. 10.
  • [3]  EUVL C 146E, 12.6.2008, s. 227.
  • [4]  EUVL C 313E, 20.12.2006, s. 447.
  • [5]  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2006)0320.

PERUSTELUT

Julkisten tavara- ja palveluhankintojen vuotuinen arvo on 1 500 miljardia euroa eli yli 16 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta[1]. Kansainvälisten julkisten hankintojen osuus on kuitenkin vähäinen: 3 prosenttia. Julkisten hankintojen päätarkoituksena on ostaa kustannustehokkaasti tavaroita ja palveluja julkisten tehtävien hoitamiseksi.

Viranomaiset eivät kuitenkaan rinnastu muihin markkinatoimijoihin, koska niillä on julkisten varojen käyttäjänä erityinen vastuu. Julkisilla hankinnoilla olisi mahdollisuuksien mukaan pyrittävä ratkaisemaan aikamme suuria haasteita: maailmanlaajuinen talous- ja rahoituskriisi, ilmastonmuutos ja etelän maiden paheneva köyhyyskriisi.

Hankintaviranomaiset hyötyvät kiistatta eurooppalaisista sisämarkkinoista ja niiden säännöistä: suuremmat markkinat lisäävät valinnanvapautta, mikä saattaa alentaa kustannuksia ja parantaa laatua, avoimuuden lisääntyminen auttaa korruption ja petosten torjunnassa, rajat ylittävällä yhteistyöllä saadaan uusia toimintamahdollisuuksia ja kokemuksia.

Asialla on kuitenkin myös varjopuolensa: monissa jäsenvaltioissa suurimpia hankintaviranomaisia ovat alueelliset ja paikalliset viranomaiset. Juuri niissä näkyy nykyisen talouskriisin aikana, että julkisia hankintoja koskevat direktiivit leikkaavat toimintamahdollisuuksia ja tekevät sopimusten myöntämisestä hitaampaa ja kalliimpaa.

Myös toimeksisaajat ja etenkin pk-yritykset kärsivät byrokraattisista menettelyistä ja oikeusvarmuuden puuttumisesta. Lisäkustannukset ja menettelyjen pitkittyminen on todistettu lukuisissa tutkimuksissa, joihin ei tässä yhteydessä paneuduta yksityiskohtaisemmin.

Oikeudellinen epävarmuus

Tähän kehitykseen on useita syitä. Julkisia hankintoja koskevien direktiivien tarkistamisella vuonna 2004 pyrittiin yksinkertaistamaan ja nykyaikaistamaan julkisia hankintoja koskevia menettelyjä ja lisäämään niiden joustavuutta. Tätä tavoitetta ei ole kuitenkaan saavutettu.

Direktiivin säännökset eivät ensinnäkään olleet monissa kohdin riittävän selkeitä, ja neuvoston ja parlamentin poliittiset erimielisyydet johtivat sanamuotoa koskeviin kompromisseihin ja lainsäädäntötekstin puutteisiin ja epäjohdonmukaisuuteen.

Toiseksi direktiivien saattaminen osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä vei aikaa, täytäntöönpanosäädökset olivat usein direktiivejä tiukempia, niihin sisällytettiin lisäperusteita eikä joustavuutta lisääviä välineitä aina otettu käyttöön, joten lain kirjain muuttui täytäntöönpanon aikana.

Oikeudellinen epävarmuus johti lukuisiin muutoksenhakumenettelyihin sekä kansallisiin ja eurooppalaisiin oikeusprosesseihin. Oikeudellisia puutteita on yritetty korjata unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöllä ja komission ei-sitovia säädöksiä koskevilla ehdotuksilla, mikä on vain pahentanut sekaannusta.

Tämä kaikki on johtanut monimutkaisiin sääntöihin, jotka ovat aiheuttaneet erityisesti pienille paikallisille viranomaisille mutta myös pk-yrityksille vakavia oikeudellisia ongelmia, joista ne eivät voi enää selvitä ilman huomattavia hallinnollisia kustannuksia tai ulkopuolista oikeudellista neuvontaa. Tärkeitä hankintahankkeita on keskeytetty oikeudellisen epävarmuuden takia tai oikeusriidan pelossa, ja harvalla alalla on esiintynyt yhtä paljon oikeudellisia kiistoja. Julkisia hankintoja koskevien sääntöjen virheellinen soveltaminen kuuluu yleisimpiin rakennerahastojen varojen käytön yhteydessä ilmeneviin virheisiin.

Oikeudellisten kiistojen pääaiheita ovat olleet muun muassa julkisen sektorin sisäiset kumppanuudet, kaupunkisuunnittelu (sosiaalinen asuntotarjonta mukaan luettuna) ja palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset. Epäselvyyksiä ilmenee myös julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksissa, reilun kaupan tuotteiden hankinnassa, julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisessa kynnysarvot alittaviin sopimuksiin sekä mahdollisessa sosiaalisten perusteiden soveltamisessa (esimerkiksi sama palkka, tasa-arvo, palkkasopimusten noudattaminen ja heikosti koulutettujen pitkäaikaistyöttömien tai nuorten työllistäminen).

Puutteellinen koordinointi komissiossa

Koordinointi komissiossa on lisäksi puutteellista. Monet komission yksiköt ovat keksineet, että julkisia hankintoja voidaan käyttää sellaisten tavoitteiden saavuttamiseen, joihin Euroopan unionilla ei muutoin olisi riittävästi varoja tai toimivaltaa. On tietenkin järkevää kannustaa hankintaviranomaisia ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisiin hankintoihin sekä tutkimuksen ja innovoinnin edistämiseen. Aloitteiden suuri määrä ei kuitenkaan paranna oikeusvarmuutta ja vesittää siten kannatettavan tavoitteen. Lukuisat ei-sitovat säädökset ovat vain lisänneet oikeudellista epäjohdonmukaisuutta.

Komission olisi ei-sitovia säädöksiä kehittäessään harkittava, ovatko sen ehdotukset suhteellisuusperiaatteen mukaisia ja millaisia käytännön vaikutuksia niillä on paikallisella tasolla. Julkisen hallinnon Eurooppa-instituutin (EIPA) uusimmassa tutkimuksessa, joka koskee EU:n lainsäädännön institutionaalisia vaikutuksia paikallis- ja aluehallintoon ja jossa käsiteltiin kaatopaikkadirektiiviä 1999/31/EY ja julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä 2004/18/EY, arvostellaan muun muassa ei-sitovien säädösten laajaa käyttöä: eräänä merkittävänä puutteena pidettiin sitä, että ei-sitovia säädöksiä käytetään direktiivin hyvin tärkeiden näkökohtien sääntelemiseen ja että ei-sitovien säädösten institutionaalisia vaikutuksia ei kyetä ennakoimaan. Parempaa lainsäädäntöä koskevan aloitteen hengessä olisi tutkittava myös ei-sitovien säädösten vaikutuksia ja tarkasteltava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamista (tiivistetty vaikutustenarviointi).

Valitettavasti komissio on tähän mennessä toteuttanut yhteisön julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä poliittisesti epätasapainoisesti. Ekologisesti vastuullisia ja energiatehokkaita hankintoja varten on toteutettu useita aloitteita ja laadittu lukuisia käsikirjoja ja suuntaviivoja, mutta komission viimeisin tiedonanto sosiaalisesti vastuullisista hankinnoista on peräisin vuodelta 2000 eli ajalta ennen julkisia hankintoja koskevien direktiivien tarkistamista. Reilun kaupan hankinnat ovat oikeudellisesti erityisen monimutkaisia, mutta niistä on esitetty vain yksi tiedonanto eikä suuntaviivoja tai käsikirjoja ole lainkaan. Tämä voitaisiin tulkita väärin epäsuoraksi osoitukseksi komission painopisteistä.

Esittelijä edellyttää siksi asiaankuuluvilta komission yksiköiltä julkisia hankintoja koskevan politiikan koordinoinnin parantamista ja julkisia hankintoja koskevaa yhteistä, julkista strategiaa sekä yhtenäistä verkkotiedottamista, jotta säädöskäytännön avoimuus paranisi.

Olisi myös suotavaa saada lisää aloitteita kokemusten vaihdon järjestämisestä, hyväksi havaittujen käytäntöjen kehittämisestä ja koulutuksen tukemisesta jäsenvaltioissa. Koulutusta ei pitäisi antaa pelkästään paikallisille hankintaviranomaisille vaan myös poliittisille päättäjille ja muille toimijoille, etenkin kansalaisjärjestöille, jotka tarjoavat sosiaalisia palveluja. Tässä voitaisiin hyödyntää Ranskan kokemuksia, sillä kyseinen malli on siellä testattavana.

Mietinnössä pidetään myös valitettavana, että komission sisäisen julkisia hankintoja käsittelevän neuvoa-antavan komitean kokoonpano ja toiminta eivät ole avoimia, ja kehotetaan komissiota ryhtymään toimiin, jotta edellä mainitun komitean sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia käsittelevän kaavaillun uuden neuvoa-antavan komitean kokoonpano on tasapainoinen ja ne toimivat avoimesti.

Unionin tuomioistuin ja julkisen sektorin sisäisten kumppanuuksien oikeudellinen selkiyttäminen

Oikeudellinen tilanne on muuttunut Lissabonin sopimuksen tultua voimaan. Etenkin alueellisten ja paikallisten viranomaisten asema on vahvistunut. Euroopan unionin primaarioikeudessa tunnustetaan ensimmäisen kerran oikeus alueelliseen ja paikalliseen itsehallintoon (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklan 2 kohta):

"Unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa perussopimuksia sovellettaessa sekä niiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja valtiosäännön rakenteita, myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta."

Lisäksi uuden, yleistä etua koskevista palveluista tehdyn pöytäkirjan (N:o 26) 1 artiklassa tuodaan esille

"kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten keskeinen asema ja laaja harkintavalta tarjota, tilata ja järjestää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja siten, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeita".

Unionin tuomioistuin on jo useassa ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa annetussa tuomiossa vahvistanut oikeuden paikalliseen itsehallintoon ja todennut, että "viranomainen voi käyttää tätä mahdollisuutta toteuttaa julkisia palveluja koskevat tehtävänsä omilla voimavaroillaan yhdessä muiden viranomaisten kanssa" (Hampurin kaupungin laitoksia koskeneessa asiassa C-480/06 annettu tuomio). Näin unionin tuomioistuin on vahvistanut paikallisten viranomaisten liikkumavaran ja lujittanut paikallista itsehallintoa. Tuomiot eivät kuitenkaan mahdollista mitä tahansa paikallisten viranomaisten yhteistyötä. Unionin tuomioistuimen mukaan julkisen sektorin sisäiset kumppanuudet, kuten paikallisten viranomaisten yhteistyösopimukset ja kansallisen yhteistyön muodot, eivät kuulu julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

1. Kumppanuuden tarkoituksena on kaikille asianomaisille paikallisille viranomaisille kuuluvien julkisten tehtävien hoitaminen.

2. Tehtäviä hoitavat pelkästään asianomaiset viranomaiset eli yksityiset henkilöt tai yritykset eivät osallistu siihen.

3. Työ suoritetaan olennaisilta osin asianomaisten viranomaisten puolesta.

Unionin tuomioistuin on myös vahvistanut, että pelkkä mahdollisuus julkisen sektorin sisäisen kumppanuuden avaamisesta yksityisille sijoittajille ei merkitse, etteivät tällaiset kumppanuudet enää jäisi julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle, jos tällaisen toimenpiteen mahdollisuutta ei tosiasiallisesti ole sopimusta myönnettäessä.

Siten yksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön kiistanalainen kysymys on selvitetty riittävästi. Tästä tuomiosta seuraa vääjäämättä, että komission on luovuttava käynnistämästä jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämistä koskevia menettelyjä jäsenvaltioita vastaan tällä alalla ja aloitettava parlamentin ja sidosryhmien kanssa työ unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vakiinnuttamiseksi. Ensimmäinen rakennuskivi muodostuu tästä mietinnöstä.

Palveluja koskevien käyttöoikeussopimusten oikeudellinen selkiyttäminen

Palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset määritellään julkisia hankintoja koskevissa tarkistetuissa direktiiveissä sopimuksiksi, joissa "palvelujen suorittamisen vastikkeena on joko yksinomaan palvelun käyttöoikeus tai tällainen oikeus ja maksu yhdessä". Yhteisön lainsäätäjä jätti palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset nimenomaisesti julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle, jotta hankintaviranomaisilla ja toimeksisaajilla olisi enemmän joustavuutta ja jotta voitaisiin ottaa huomioon jäsenvaltioiden erilaiset oikeuskulttuurit ja ‑perinteet, kuten unionin tuomioistuin on äskettäin vahvistanut asiassa C-206/08, Eurawasser, 10. syyskuuta 2009 antamassaan tuomiossa. Palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset eivät kuulu julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan, vaan niihin sovelletaan perussopimuksiin perustuvaa kevyempää järjestelmää. Unionin tuomioistuin määritteli tuomiossaan tarkemmin myös taloudellisten riskien siirtämistä koskevan perusteen. Sen mukaan oikeutta vesihuoltopalveluja koskevan käyttöoikeussopimuksen myöntämiseen ei poista se, että sopimuksia säännellään säännöillä, joissa asetetaan liittymis- ja käyttövelvoite. Palveluja koskevan käyttöoikeussopimuksen tekemisen oikeuttava taloudellinen riski voi olla myös pieni. Unionin tuomioistuimen mukaan hankintaviranomaisten on voitava päättää hankkia palvelut käyttöoikeussopimuksella, jos ne katsovat, että kyseessä on paras tapa varmistaa kyseinen julkinen palvelu. Näin se on selvittänyt useita oikeudellisia kiistoja herättäneen kysymyksen.

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien selkiyttäminen

Komissio ja unionin tuomioistuin ovat parantaneet selkeyttä myös muilla aloilla. Komissio julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksista 5. helmikuuta 2008 antamassaan tiedonannossa ja unionin tuomioistuin asiassa C-196/08, Acoset, 15. lokakuuta 2009 antamassaan tuomiossa ovat todenneet, että sopimusten myöntäminen tai tiettyjen tehtävien antaminen uusille julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksille ei edellytä kahta tarjouskilpailumenettelyä mutta että käyttöoikeussopimuksen myöntäminen tätä tarkoitusta varten perustetulle julkisessa ja yksityisessä sekaomistuksessa olevalle yritykselle ilman tarjouskilpailua vaatii kaikkien seuraavien edellytysten täyttymistä:

–    Yksityinen osakas on valittava julkisessa tarjouskilpailussa, kun suoritettavaan palveluun liittyvät taloudelliset, tekniset, toiminnalliset ja hallinnointia koskevat edellytykset ja palvelusuorituksiin liittyvät tarjouksen yksityiskohdat on ensin selvitetty.

–    Julkisessa ja yksityisessä sekaomistuksessa olevan yrityksen toimialan on oltava sama käyttöoikeussopimuksen koko voimassaoloajan. Unionin tuomioistuimen mukaan toimialan tai suoritettavan tehtävän olennainen muuttaminen aiheuttaisi velvollisuuden järjestää uusi tarjouskilpailu.

Täten myös julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien tilanne on riittävän selkeä.

Kaupunkisuunnittelu

Kaikkia ongelmia ei ole kuitenkaan vielä ratkaistu. Nykyisin erityisesti kaupunkisuunnittelu aiheuttaa ongelmia. Saksalaiset tuomioistuimet ovat tulkinneet unionin tuomioistuimen erityisesti asiassa C-220/05, Roanne, antamaa tuomiota liian rajoittavasti, jolloin julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisala on laajennettu koskemaan aloja, joille sitä ei ole koskaan tarkoitettu. Paikallisten viranomaisten on kuitenkin voitava myydä tontteja tietyillä ehdoilla (esimerkiksi vaatimus rakentamisesta kahden vuoden aikana), ilman että myynnistä on järjestettävä koko Euroopassa tarjouskilpailu. Muuten "on hyväksyttävä se absurdi näkemys, jonka mukaan direktiivin säännösten soveltamisalaan kuuluu kaikki kaupunkisuunnittelutoiminta. Lähtökohtaisesti näet toimenpiteillä, jotka koskevat mahdollisuuksia toteuttaa rakennusurakoita, muutetaan huomattavastikin niiden maa-alueiden arvoa, joihin ne liittyvät." (Ote julkisasiamies Paolo Mengozzin 17. marraskuuta 2009 antamasta ratkaisuehdotuksesta.)

Julkisia hankintoja koskevia direktiivejä ei ole koskaan suunniteltu tällaisia tapauksia varten, ja on syytä toivoa, että unionin tuomioistuin noudattaa julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta.

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat

Ekologisesti kestävien hankintojen alalla on monia välineitä, kuten GPP Toolkit, Procura+Campaign tai TopTenPro, jotka auttavat viranomaisia ja muita julkisia laitoksia kestävien hankintojen tekemisessä. Komissio on myös antanut innovatiivisten hankintojen saralla esikaupallisia hankintoja ja edelläkävijämarkkinoita koskevat tiedonannot. Sosiaalisesti vastuullisten hankintojen alalla ei ole tehty lainkaan vastaavia aloitteita, vaikka Lissabonin sopimus on lisännyt myös sosiaalisen Euroopan painoarvoa. Etenkin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklan 3 kohta ja nyt oikeudellisesti sitova perusoikeuskirja ovat laajentaneet Euroopan unionin päämääriä tähän saakka puhtaasti taloudellisista tavoitteista sitoviin sosiaalisiin tavoitteisiin. Tämän on heijastuttava myös komission aloitteisiin.

Sosiaalisesti vastuullisissa hankinnoissa on erityisesti kaksi ongelmaa. Sosiaaliset perusteet liittyvät valmistusprosessiin, joten niiden vaikutusta ei yleensä voida erottaa lopputuotteessa ja niiden noudattamista on vaikea valvoa globaalistuneiden tuotantojärjestelmien ja monimutkaisten toimitusketjujen vuoksi. Asiaa monimutkaistaa ja hämärtää se, että tarjouskilpailussa on hyväksyttävä myös omia sertifikaatteja, jotta syrjintäkieltoa ei rikottaisi. Niiden tarkastaminen vaatii liikaa useimmilta hankintaviranomaisilta. Niinpä komission olisi käsikirjan ohella kehitettävä myös täsmällisiä ja todennettavissa olevia perusteita ja/tai luotava tietokanta, jossa on tuotekohtaiset perusteet. Lisäksi olisi harkittava sellaisen eurooppalaisen elimen perustamista, joka laatisi tuoteryhmiä koskevia perusteita ja tarkistaisi, noudatetaanko niitä, sekä tarvittaessa selvittäisi muutoksenhakutapauksia tuomioistuinten ulkopuolella.

Julkisia hankintoja koskevien direktiivien uudelleentarkastelu

Yleisesti ottaen olisi suotavaa, että komissio ottaa edellä mainitut seikat huomioon kaavailemassaan julkisia hankintoja koskevien direktiivien uudelleentarkastelussa ja selvittää tällöin jäsenvaltioiden täytäntöönpanossa ilmenevät oikeudelliset ja käytännön puutteet sekä julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön jäljelle jääneet oikeudelliset epäselvyydet. Lisäksi olisi hyödyllistä selvittää, missä ja miten Euroopan unioni voi edistää alan hallinnon yksinkertaistamista. Tämä kuitenkin edellyttää nykyisten ongelmien pikaista ja objektiivista analyysia, johon on otettava mukaan kaikki sidosryhmät.

On kuitenkin syytä varoittaa, ettei nyt pidä suunnitella julkisia hankintoja koskevien direktiivien tarkistamista, sillä se olisi useista syistä ennenaikaista. Ensinnäkin samalla olisi tarkistettava muutoksenhakumenettelyjä koskevaa direktiiviä, jotta julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö ei entisestään sirpaloituisi. Tätä direktiiviä ei kuitenkaan ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa, joten sen käytännön vaikutuksia julkisiin hankintoihin ei voida vielä arvioida. Toiseksi jäsenvaltiot ovat nyt syvässä talous- ja rahoituskriisissä, jonka vaikutuksia paikallisiin viranomaisiin ei voida vielä täysin ennakoida, ja nämä vaikutukset melko varmasti voimistuvat lähivuosina. Tällaisena ajankohtana julkisia hankintoja koskevan oikeusperustan muuttaminen lisäisi epävarmuutta ja johtaisi tarjouskilpailumenettelyjen viivästymiseen, mikä ei olisi kenenkään etujen mukaista.

  • [1]  Kansainvälisen valuuttarahaston tiedot vuodelta 2006, EU:n nimellinen BKT on laskettu lokakuussa 2007 sovelletun valuuttakurssin perusteella: 14 609 840 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Tosin huomattava osa tästä summasta käytetään puolustustarvikkeisiin.

aluekehitysvaliokunnaN LAUSUNTO (24.2.2010)

sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

julkisia hankintoja koskevasta viimeaikaisesta kehityksestä
(2009/2175(INI))

Valmistelija: Oldřich Vlasák

EHDOTUKSET

Aluekehitysvaliokunta pyytää asiasta vastaavaa sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1.  huomauttaa, että vaikka paikallis- ja alueviranomaiset kuuluvat Euroopan suurimpiin ostajiin ja ovat näin ollen merkittävässä roolissa julkisia hankintoja koskevien sääntöjen täytäntöönpanossa, kilpailuoikeudelliset ja julkisia hankintoja koskevat oikeudelliset säännöt ovat niin monimutkaisia, että kansallista tasoa alempana toimivien viranomaisten keskuudessa on usein puutetta oikeudellista kehystä ja sen käytännön toteutusta koskevasta asiantuntemuksesta samoin kuin tarkoituksenmukaisesta koulutuksesta ja hankintoja koskevista suuntaviivoista; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan kursseja, joilla opetetaan julkisia hankintoja koskevia sääntöjä (erityisnäkökulmat kuten sosiaaliset kriteerit sekä ympäristö-, monimuotoisuus- ja tasa-arvokriteerit mukaan lukien), ja kannustamaan tieto- ja viestintätekniikan käyttöön, jotta parannettaisiin näiden sääntöjen ymmärtämistä ja paikallis- ja alueviranomaisten hallinnollisia valmiuksia; tuo tässä yhteydessä esiin mahdollisuuden määrittää julkisia hankintoja koskevia ryhmiä alueellisella tasolla alue- ja paikallisviranomaisten yhteistyön pohjalta, mikä parantaisi merkittävästi julkisten hankintojen tehokkuutta kontaktien ja vastavuoroisen kokemusten ja tietojen vaihdon avulla; huomauttaa myös, että toimia lahjonnan havaitsemiseksi ja vähentämiseksi alue- ja paikallisviranomaisten tasolla on jatkettava koulutuksen, tiedottamisen ja julkisuuden avulla;

2.  painottaa, että tilintarkastustuomioistuin osoittaa säännöllisesti vuosikertomuksissaan EU:n talousarvion toteutuksesta sekä viimeisessä vuosikertomuksessaan varainhoitovuodelta 2008 EU:n hankintasääntöjen noudattamatta jättämisen olevan toinen kahdesta yleisimmästä syystä virheisiin ja sääntöjenvastaisuuksiin sellaisten unionin hankkeiden toteutuksessa, joita rahoitetaan osaksi rakennerahastoista ja koheesiorahastosta; korostaa tässä yhteydessä, että sääntöjenvastaisuudet johtuvat usein EU:n säännösten saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä väärällä tavalla sekä jäsenvaltioiden soveltamien sääntöjen eroista; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkistamaan julkisiin hankintoihin sovellettavia säännöstöjä yhteistyössä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa yhtenäistääkseen nämä säännöt ja erityisesti yksinkertaistaakseen koko julkisia hankintoja koskevan lainsäädäntökehyksen, jotta vähennetään virheiden riskiä ja lisätään rakennerahastojen käytön tehokkuutta;

3.  katsoo, etteivät ainoastaan kustannukset ja monimutkaisuus mahdollisesti vaikuta estävästi, vaan myös aika, joka tarvitaan julkisia hankintoja koskevan prosessin läpikäymiseen, sekä uhka oikeustoimista ja niihin liittyvistä pitkällisistä valitusmenettelyistä, joita usein hankaloittavat monet toimijat, ja pitää näin ollen myönteisenä, että elvytyssuunnitelma mahdollistaa julkisia hankintoja koskevissa direktiiveissä säädettyjen menettelyjen nopeutettujen versioiden soveltamisen tärkeimmissä julkisissa hankkeissa, erityisesti vuosina 2009 ja 2010; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään näitä menettelyjä ja avustamaan paikallis- ja alueviranomaisia niiden toteuttamisessa ja käyttämisessä, kussakin tapauksessa julkisia hankintoja koskevia vakiosääntöjä ja -säännöksiä noudattaen;

4.  vaatii komissiota tutkimaan mahdollisuutta soveltaa nopeutettua menettelyä rakennerahastojen yhteydessä myös vuoden 2010 jälkeen sekä kynnysarvojen määräaikaisen korottamisen jatkamista erityisesti investointien nopeuttamiseksi;

5.  pahoittelee, että joissakin tapauksissa rakennerahastomäärärahojen myöntäminen infrastruktuurihankkeille, jotka toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden ja siihen liittyvien, kansallista tasoa alemmalla tasolla tehtäviin julkisiin hankintoihin perustuvien, yksityisten toimijoiden kanssa tehtyjen sopimusten muodossa, on johtanut hyvin monimutkaisten hankintamenettelyjen tuloksena infrastruktuurin kehittämistä varten aikaisemmin saatavilla olleiden Euroopan unionin tukien menettämiseen; uskoo, että on ratkaisevan tärkeää poistaa esteet julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien tieltä, mikäli Euroopan unioni haluaa pystyä tekemään tarvittavat investoinnit infrastruktuuriin ja korkealaatuisiin palveluihin; kehottaa komissiota varmistamaan, että julkisia hankintoja ja rakennerahastoja koskevat täytäntöönpanosäännöt luovat julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksille johdonmukaisen kehyksen, jotta kaikille sidosryhmille tarjotaan oikeusvarmuus ja jotta julkisiin talousarvioihin kohdistuvaa painetta alennetaan yhteisrahoitusperiaatteen yhteydessä ja maailmanlaajuisen talouskriisin jälkeisessä tilanteessa;

6.  tunnustaa paikallis- ja alueviranomaisten oikeuden tehdä demokraattisesti päätös parhaista tavoista tarjota julkisia palveluja, myös päätökset niiden itsensä omistamien ja hallitsemien yritysten käyttämisestä ilman minkään yksityisen kumppanin osallistumista; uskoo, että ilman tarjouskilpailuvelvoitettakin yhteisöjen välinen tai muunlainen julkisen sektorin sisäinen yhteistyö palvelujen tarjoamisessa olisi hyväksyttävä oikeutetuksi tavaksi toimittaa palveluja ja että kansallista tasoa alemman tason toimijoiden olisi voitava antaa julkisten palveluiden tarjontaan liittyviä tehtäviä omistamilleen tai hallitsemilleen yrityksille;

7.  toteaa, että julkisia hankintoja koskevia erilaisia komissiossa toteuttavia aloitteita on koordinoitava entistä paremmin, jotta ei vaaranneta johdonmukaisuutta julkisia hankintoja koskevan unionin direktiivien kanssa ja jotta toteuttaville tahoille ei aiheuteta oikeudellisia ongelmia; vaatii tässä yhteydessä entistä parempaa koordinointia komissiossa sekä yhtä selkeärakenteista WWW-sivustoa alaa koskevan lainsäädännön avoimuuden parantamiseksi;

8.  korostaa, että pk-yrityksiä on kannustettava osallistumaan paikallis- ja alueviranomaisten julkisia hankintoja koskeviin menettelyihin, mikä vastaa pk-yrityksiä tukevia EU:n yleisiä tavoitteita; katsoo, että pk-yritysten osallistumisen tehostaminen voidaan taata asianmukaisella tietojen antamisella, kuulemisilla ja koulutuksella sekä käytännön tuella;

9.  yhtyy niihin huoliin, joita monet paikallisviranomaiset ovat tuoneet julki vastauksena unionin tuomioistuimen tuomioiden[1] tulkintaan kaupunkikehityksen alalla; uskoo vakaasti, että toiminnallisesti ja oikeudellisesti tiukka julkisia hankintoja koskevien sääntöjen soveltaminen saattaisi estää kaupunkikehitystä; kehottaa komissiota tiiviissä yhteistyössä parlamentin, neuvoston sekä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa määrittämään vastaavat julkisia hankintoja koskevat säännöt niin selviksi, että hankintaviranomaiset voivat käytännössä luokitella selvästi tarjousmenettelyn alaiset julkiset rakennussopimukset sekä rakennusluvat niin, että erotetaan selvästi muut kuin tarjousmenettelyn alaiset hankkeet kaupunkirakentamisen ja kaupunkirakentamiseen liittyvän kehityksen alalla niin, että edistetään julkisen ja yksityisen sektorin välisiä maasopimuksia ilman tarpeetonta tarjouskilpailuvaatimusta ja vaarantamatta paikallisviranomaisten toimivaltaa ja oikeutta päättää, miten he haluavat aluettaan kehittää; odottaa hyvin kiinnostuneena yhteisöjen tuomioistuimen tuomiota asiassa C-451/08; yhtyy yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamiehen 17. marraskuuta 2009 asiasta C-451/08 antamaan lausuntoon, jonka mukaan "direktiivin laajat ja kunnianhimoiset päämäärät, jotka on otettava huomioon sen tulkinnassa, eivät saa kuitenkaan antaa aihetta katsoa, että kyseisen lainsäädännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa rajattomasti sen tavoitteen perusteella" (35 kohta); muutoin vaarana on, "että direktiivin säännösten soveltamisalaan kuuluu kaikki kaupunkisuunnittelutoiminta", koska "toimenpiteillä, jotka koskevat mahdollisuuksia toteuttaa rakennusurakoita, muutetaan huomattavastikin niiden maa-alueiden arvoa, joihin ne liittyvät".

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

22.2.2010

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

39

1

0

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

François Alfonsi, Luís Paulo Alves, Charalampos Angourakis, Catherine Bearder, Jean-Paul Besset, Sophie Briard Auconie, Zuzana Brzobohatá, Alain Cadec, Ricardo Cortés Lastra, Tamás Deutsch, Rosa Estaràs Ferragut, Seán Kelly, Evgeni Kirilov, Constanze Angela Krehl, Petru Constantin Luhan, Ramona Nicole Mănescu, Iosif Matula, Miroslav Mikolášik, Franz Obermayr, Jan Olbrycht, Wojciech Michał Olejniczak, Markus Pieper, Georgios Stavrakakis, Nuno Teixeira, Michael Theurer, Michail Tremopoulos, Viktor Uspaskich, Lambert van Nistelrooij, Oldřich Vlasák, Kerstin Westphal, Hermann Winkler, Joachim Zeller, Elżbieta Katarzyna Łukacijewska

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Vasilica Viorica Dăncilă, Karin Kadenbach, Heide Rühle, Peter Simon, László Surján, Evžen Tošenovský, Sabine Verheyen

  • [1]  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto), 18. tammikuuta 2007, asia C-220/05, Jean Auroux ym. vastaan Commune de Roanne.

kansainvälisen kaupan valiokunnaN LAUSUNTO (2.3.2010)

sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

julkisia hankintoja koskevasta viimeaikaisesta kehityksestä
(2009/2175(INI))

Valmistelija: Małgorzata Handzlik

EHDOTUKSET

Kansainvälisen kaupan valiokunta pyytää asiasta vastaavaa sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1.   huomauttaa, että sisämarkkinat ja kansainväliset markkinat liittyvät yhä kiinteämmin toisiinsa; katsoo tässä yhteydessä, että EU:n sisämarkkinoiden alalla toimivien lainsäätäjien ja kansainvälisen kaupan alalla toimivien EU:n neuvottelijoiden olisi otettava toiminnassaan huomioon mahdolliset molemminpuoliset seuraukset ja otettava käyttöön johdonmukainen politiikka, jolla pyrittäisiin aina edistämään hankintapolitiikassa EU:n arvoja, kuten avoimuutta, periaatteellista korruption vastaista kantaa sekä sosiaalisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamista; kehottaa sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokuntaa ja kansainvälisen kaupan valiokuntaa pitämään yhteisiä tiedotustilaisuuksia synergioiden edistämiseksi;

2.   korostaa, että asianmukainen julkisia hankintoja koskeva kehys on edellytys oikeudenmukaisille ja vapaaseen kilpailuun perustuville markkinoille ja tehostaa korruption torjuntaa;

3.   uskoo, että useammankeskinen sopimus, kuten julkisia hankintoja koskeva sopimus (GPA), on paras väline tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi eurooppalaisille yrityksille julkisten hankintojen markkinoillepääsyssä kansainvälisellä tasolla; kehottaa siksi komissiota saattamaan päätökseen neuvottelut väliaikaisesta tekstistä, joka hyväksyttiin vuonna 2006 vuonna 1996 voimaan tulleen GPA:n tarkistettuna toisintona, ja kehottaa komissiota jatkamaan toimiaan kunnianhimoisen GPA:n aikaansaamiseksi; huomauttaa, että GPA:n johdanto-osassa ja V artiklassa tunnustetaan kehittyvien maiden oikeus erityis- ja erilliskohteluun;

4.   kehottaa GPA-komiteassa tarkkailijoina olevia 22 valtiota nopeuttamaan liittymisprosessiaan GPA:han;

5.   katsoo, että EU:n julkisten hankintojen markkinat ovat edelleen avoimimmat julkisten hankintojen markkinat maailmanlaajuisesti;

6.   pahoittelee, että kansainväliset kumppanimme eivät ole vielä avanneet julkisten hankintojen markkinoitaan EU:n yrityksille samalla tavoin kuin EU:n sisäiset markkinat ovat avoimet kolmansien maiden yrityksille; pitää erittäin valitettavana sitä, että suurimmat kauppakumppanimme harjoittavat sellaisia julkisia hankintoja koskevia käytäntöjä, joissa syrjitään julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin kolmansissa maissa osallistuvia EU:n palveluntarjoajia; pitää valitettavana, että tietyt keskeiset kauppakumppanit (mukaan lukien GPA-osapuolet) toteuttavat protektionistisia toimia julkisten hankintojen alalla;

7.   kehottaa komissiota toimimaan ponnekkaammin, jotta varmistetaan eurooppalaisille pk‑yrityksille tärkeämpi rooli kansainvälisissä julkisissa hankinnoissa, ja tehostamaan toimiaan eurooppalaisten pk-yritysten syrjinnän torjumiseksi ottamalla käyttöön samanlaisia erityismääräyksiä, joita tietyillä GPA-osapuolilla (esimerkiksi Kanada ja USA) on; toteaa, että niin avoimuutta kuin kansallisille hankintamarkkinoille pääsyä edistävillä toimilla voitaisiin helpottaa pk-yritysten pääsyä kyseisille markkinoille;

8.   vastustaa ponnekkaasti protektionistisia toimia maailmanlaajuisten julkisten hankintojen alalla mutta uskoo vahvasti vastavuoroisuuden ja suhteellisuuden periaatteeseen kyseisellä alalla; kehottaa komissiota harkitsemaan suhteutettujen ja kohdennettujen, osaa EU:n julkisten hankintojen markkinoista koskevien pääsyrajoitusten asettamista niille kauppakumppaneille, jotka hyötyvät EU:n markkinoiden avoimuudesta mutta jotka eivät ole osoittaneet aikomusta avata omia markkinoitaan EU:n yrityksille, kannustaakseen kumppaneitamme tarjoamaan vastavuoroisia ja suhteutettuja markkinoillepääsyjärjestelyjä eurooppalaisille yrityksille;

9.   kiinnittää huomiota direktiivin 2004/17/EY 58 ja 59 artiklan säännöksiin; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään täysimääräisesti mahdollisuutta ilmoittaa komissiolle ongelmista, jotka koskevat niiden yritysten pääsyä kolmansien maiden markkinoille, ja kehottaa komissiota toteuttamaan tehokkaita toimia, jotta varmistetaan, että EU:n yrityksillä on todellinen pääsy kolmansien maiden markkinoille;

10  kehottaa komissiota varmistamaan, että WTO:ssa uudelleen neuvoteltuun julkisia hankintoja koskevaan sopimukseen (GPA) sisällytetään lauseke, jonka nojalla Euroopan unioni voi antaa etusijan pk-yrityksille julkisten hankintasopimusten myöntämisessä muiden GPA‑osapuolina olevien valtioiden jo soveltamien suuntaviivojen mukaisesti;

11. huomauttaa lisäksi, että kansainvälisiä julkisia hankintoja koskevien Euroopan unionin sitoumusten yhteydessä on tärkeää vahvistaa korruption vastaisia mekanismeja julkisten hankintojen alalla, ja kiinnittää huomiota tarpeeseen keskittää ponnistelut avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseen julkisten varojen käytössä;

12. kehottaa komissiota arvioimaan mahdollisuutta käyttää ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja kestävän kehityksen edistämiskeinona;

13. kehottaa komissiota arvioimaan mahdollisuutta sisällyttää kansainvälisten sopimuspuolten kanssa tehtäviin julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin määräyksiä yleissopimusten ja kansainvälisten sopimusten mukaisten perusihmisoikeuksia koskevien velvoitteiden noudattamisesta.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

23.2.2010

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

16

5

5

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

William (The Earl of) Dartmouth, Daniel Caspary, Christofer Fjellner, Joe Higgins, Yannick Jadot, David Martin, Emilio Menéndez del Valle, Vital Moreira, Cristiana Muscardini, Godelieve Quisthoudt-Rowohl, Niccolò Rinaldi, Helmut Scholz, Iuliu Winkler, Jan Zahradil, Paweł Zalewski

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Catherine Bearder, José Bové, George Sabin Cutaş, Mário David, Salvatore Iacolino, Syed Kamall, Elisabeth Köstinger, Jörg Leichtfried, Matteo Salvini, Michael Theurer, Jarosław Leszek Wałęsa

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)

Patrice Tirolien

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

28.4.2010

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

28

0

8

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Cristian Silviu Buşoi, Lara Comi, Anna Maria Corazza Bildt, António Fernando Correia De Campos, Jürgen Creutzmann, Christian Engström, Evelyne Gebhardt, Louis Grech, Małgorzata Handzlik, Malcolm Harbour, Philippe Juvin, Sandra Kalniete, Alan Kelly, Eija-Riitta Korhola, Edvard Kožušník, Kurt Lechner, Toine Manders, Mitro Repo, Robert Rochefort, Zuzana Roithová, Heide Rühle, Andreas Schwab, Róża Gräfin Von Thun Und Hohenstein, Kyriacos Triantaphyllides, Bernadette Vergnaud, Barbara Weiler

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Pascal Canfin, Cornelis de Jong, Frank Engel, Anna Hedh, Othmar Karas, Emma McClarkin, Catherine Soullie, Anja Weisgerber, Kerstin Westphal

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)

Edward Scicluna