MIETINTÖ ja komissiolle annettavat suositukset rajatylittävästä kriisinhallinnasta pankkialalla

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEN LIITE: PYYDETYN EHDOTUKSEN SISÄLTÖÄ KOSKEVAT YKSITYISKOHTAISET SUOSITUKSET

PERUSTELUT

oikeudellisten asioiden valiokunnaN LAUSUNTO (1.6.2010)

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

28.6.2010 - (2010/2006(INI))

Talous- ja raha-asioiden valiokunta
Esittelijä: Elisa Ferreira
(Aloite – työjärjestyksen 42 artikla)

Menettely : 2010/2006(INL)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A7-0213/2010

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A7-0213/2010

Keskustelut :

PV 06/07/2010 - 11
CRE 06/07/2010 - 11

Äänestykset :

PV 07/07/2010 - 8.12
Äänestysselitykset
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P7_TA(2010)0276

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEN LIITE: PYYDETYN EHDOTUKSEN SISÄLTÖÄ KOSKEVAT YKSITYISKOHTAISET SUOSITUKSET
PERUSTELUT
oikeudellisten asioiden valiokunnaN LAUSUNTO
VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

ja komissiolle annettavat suositukset rajatylittävästä kriisinhallinnasta pankkialalla

(2010/2006(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 225 artiklan,

– ottaa huomioon 13. huhtikuuta 2000 antamansa päätöslauselman[1] komission tiedonannosta rahoitusmarkkinoiden puitteiden toteuttamisesta: toimintasuunnitelma,

– ottaa huomioon komission 20. lokakuuta 2009 antaman tiedonannon "EU:n kehys rajatylittävälle kriisinhallinnalle pankkialalla" (KOM(2009)0561),

– ottaa huomioon 23. syyskuuta 2009 annetun ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rahoitusjärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta yhteisössä ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta (KOM(2009)0499),

– ottaa huomioon 23. syyskuuta 2009 annetun ehdotuksen neuvoston päätökseksi Euroopan järjestelmäriskikomitean toimintaan liittyvien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille (KOM(2009)0500),

– ottaa huomioon 23. syyskuuta 2009 annetun ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan pankkiviranomaisen perustamisesta (KOM(2009)0501),

– ottaa huomioon luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 14. kesäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/48/EY[2],

– ottaa huomioon sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä 14. kesäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/49/EY[3],

– ottaa huomioon talletusten vakuusjärjestelmistä 30. toukokuuta 1994 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 94/19/EY[4],

– ottaa huomioon luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta 4. huhtikuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/24/EY[5],

– ottaa huomioon niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksessa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi osakeyhtiöitä perustettaessa sekä niiden pääomaa säilytettäessä ja muutettaessa 13. joulukuuta 1976 annetun toisen neuvoston direktiivin 77/91/ETY[6], osakeyhtiöiden sulautumista koskevan 9. lokakuuta 1978 annetun kolmannen neuvoston direktiivin 78/855/ETY[7] ja osakeyhtiöiden jakautumista koskevan 17. joulukuuta 1982 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 82/891/ETY[8],

– ottaa huomioon Euroopan unionin rahoitustarkastusviranomaisten, keskuspankkien ja valtionvarainministeriöiden välisen, 1. kesäkuuta 2008 tehdyn yhteistoimintapöytäkirjan rajatylittävästä rahoitusalan vakaudesta,

– ottaa huomioon puheenjohtaja Barrosolle 25. helmikuuta 2009 toimitetun rahoitusalan valvontaa koskevan selonteon, jonka on laatinut Jacques de Larosiéren johtama korkean tason työryhmä ja jonka 13. suosituksessa todettiin työryhmän edellyttävän, että EU:hun luodaan johdonmukainen ja toimiva kriisinhallintajärjestelmä,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 42 ja 48 artiklan,

– ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön ja oikeudellisten asioiden valiokunnan lausunnon (A7‑0213/2010),

A. ottaa huomioon, että Euroopan unionissa toimivat pankkipalvelujen sisämarkkinat keskenään riippumattomien palveluiden yhdistelmän sijasta, ja katsoo, että nämä sisämarkkinat ovat välttämättömiä unionin globaalille kilpailukyvylle,

B. katsoo, että pankkialan kriisinhallintaa ei säännellä nykyisin riittävästi kansainvälisesti,

C. toteaa, että niin EU:n nykyiset rahoitusalan valvontamekanismit kuin kansainväliset valvontamekanismit ovat osoittautuneet tehottomiksi kriisin ehkäisemisessä tai sen leviämisen estämisessä riittävästi,

D. toteaa, että kriisinhallinnan kustannukset ovat liian tuntuvia veronmaksajien, kasvun ja työpaikkojen kannalta,

E. katsoo, että osakkaiden ja myöhemmin velkojien osallistuminen taakan jakamiseen on ratkaisevaa, jotta rahoitusmarkkinoiden ja -laitosten kriisistä veronmaksajille aiheutuvat kustannukset voidaan minimoida,

F. katsoo, että unionin säädösten ja valvonnan puuttuminen tai heikkous on johtanut kansallisten viranomaisten koordinoimattomiin toimiin ja lisännyt protektionistisen toiminnan ja muun muassa valtion tukiin perustuvan kilpailun vääristymisen riskiä ja vaarantanut rahoituspalvelujen sisämarkkinoiden luomisen,

G. katsoo, että yhdenmukainen suhtautuminen pankkiryhmittymien vararikkojen estämiseen soveltuisi paremmin sisämarkkinoille,

H. katsoo, että rahoituspalvelujen vahvat sisämarkkinat ovat välttämättömiä unionin globaalille kilpailukyvylle,

I. katsoo, että tarvittavalla pankkialan toimijoiden vastuuseen asettamisella olisi edistettävä ensisijaisen tavoitteen saavuttamista eli rahoituspalvelumarkkinoiden uudelleen järjestämistä talouden rahoittamista varten,

J. katsoo, että kriisin seurauksena tarvitaan kansalaisten odotusten mukaisesti sitä, että EU:n toimielimet käyvät vuoropuhelua G20-maiden ja muiden kansainvälisten foorumien kanssa ja luovat pikaisesti asianmukaisen järjestelmän, jolla huolehditaan kriisin ilmetessä rahoituksen vakaudesta, minimoidaan veronmaksajille aiheutuvat kustannukset, säilytetään perusluonteiset pankkipalvelut ja suojellaan tallettajia,

K. katsoo, että rahoitusalan vakaus ja integroidut rahoitusmarkkinat edellyttävät rajojen yli toimivien ja systeemisesti merkittävien finanssilaitosten rajatylittävää valvontaa,

L. katsoo, että EU:n rajatylittävän kriisinhallinnan lainsäädännöllisellä kehyksellä pyritään antamaan viranomaisille valtuudet ryhtyä toimiin, joihin kuuluu tarvittaessa puuttuminen pankkiryhmittymien johdon toimintaan (ja erityisesti, mutta ei pelkästään talletuspankeissa, joissa on järjestelmäriskin mahdollisuus),

M. katsoo, että EU:n rajatylittävän kriisinhallinnan lainsäädännöllisellä kehyksellä pyritään myös sääntelemään rajatylittäviä pankkiryhmittymiä ja yksittäisiä pankkeja, jotka suorittavat rajatylittäviä liiketoimia ainoastaan sivuliikkeidensä kautta; katsoo myös, että rajatylittäviä pankkiryhmittymiä varten tarvitaan yhdenmukaista sääntelyä;

N. katsoo, että päättäväinen kriisiin reagoiminen edellyttää johdonmukaisia ja kattavia toimia, kuten valvonnan parantamista (EU:n uusien valvontarakenteiden käyttöön ottaminen), sääntelyn parantamista (käynnissä olevat aloitteet, kuten direktiivejä 2006/48/EY, 2006/49/EY ja 94/19/EY sekä johdon palkitsemista koskevat aloitteet) ja EU:n tehokasta kriisinhallintakehystä finanssilaitoksille,

O. katsoo, että aiheuttamisperiaate olisi laajennettava rahoitusalalle, koska epäonnistumisten vaikutukset näkyvät tuhoisina eri maissa ja aloilla ja yleisesti ottaen koko taloudessa,

P. katsoo, että pankkikriiseissä varhainen puuttuminen ja ratkaiseminen olisi aloitettava selvästi määriteltyjen kriteerien pohjalta, joita ovat vähäinen pörssiarvo, heikentynyt maksuvalmius sekä osakkeiden laadun ja arvon heikkeneminen; katsoo, että puuttuminen olisi kytkettävä talletusten vakuusjärjestelmiin,

Q. katsoo, että EU:ssa tarvitaan tiukat johdon käytännesäännöt ja mekanismeja epäasianmukaisten toimintatapojen ehkäisemiseksi ja että niitä olisi kehitettävä samantapaisten kansainvälisten aloitteiden myötä,

R. pitää tärkeänä, että komissio teettää täydellisen vaikutustenarvioinnin kaikista skenaarioista, jotka koskevat yhtiön johdolle annettavien uusien ohjeiden tarvetta,

S. katsoo, että kolmen vuoden kuluttua Euroopan pankkialan viranomaisen, EU:n pankkikriisien ratkaisujärjestelmän ja EU:n rahoitusalan vakautusrahaston käynnistymisestä komission olisi tutkittava, voidaanko kriisinhallintajärjestelmän soveltamisalaa laajentaa kattamaan muun muassa vakuutusyhtiöt ja varainhoitajat ja rahastonhoitajat, ja että komission olisi lisäksi selvitettävä, voidaanko perustaa kansallisten vakautusrahastojen verkosto kaikkia sellaisia laitoksia varten, jotka eivät osallistu EU:n rahoitusalan vakautusrahastoon, kuten liitteessä olevassa 3. suosituksessa ehdotetaan,

T. katsoo, että moraalikatoa olisi vältettävä, jotta liiallinen riskinotto voidaan välttää, ja että tarvitaan järjestelmää ja syyttömiä suojelevaa järjestelmää ja erityisesti, että mitään kriisinratkaisurahastoa ei pitäisi käyttää pankkien osakkaiden pelastamiseen tai johdon oman kyvyttömyyden palkitsemiseen; toteaa, että EU:n pankkialan kriisinratkaisurahastoa tässä yhteydessä hyödyntävien laitosten olisi vastattava seurauksista ja toteutettava esimerkiksi hallinnollisia ja oikaisevia toimia; katsoo, että tulevan finanssivalvonnan ohjaavana periaatteena olisi siten oltava moraalikadon kitkeminen,

U. toteaa, että nykyiset talous- ja rahoitusongelmat ja yhteiskunnalliset ongelmat sekä uudet monitahoiset pankkeja koskevat sääntelyvaatimukset edellyttävät vaiheittaista ja herkkävaistoista lähestymistapaa, mutta sen ei pitäisi estää laatimasta kunnianhimoista ja kiireellistä ohjelmaa,

V. katsoo, että pankkiryhmittymän sisällä tehtävä omaisuuserien siirto ei saisi missään tapauksessa vaarantaa siirtäjän rahoituksen vakautta tai maksuvalmiutta ja että se olisi aina toteutettava oikeudenmukaisen markkina-arvostuksen tai hinnan mukaisesti; katsoo, että olisi luotava selvät kriteerit arvoltaan alentuneiden omaisuuserien arvottamiselle ja vastaanottajamaissa kotipaikkaansa pitävien tytäryhtiöiden ja sivuliikkeiden kohtelulle,

W. katsoo, että unionin olisi päästävä yhteisymmärrykseen siitä, kenen olisi tehtävä mitä, milloin ja kuinka rahoituslaitosten joutuessa kriisiin,

X. katsoo, että pankkialalla sovellettavilla toimilla olisi edistettävä reaalitalouden lyhyen ja pitkän aikavälin rahoitus- ja investointitarpeiden tyydyttämistä,

Y. katsoo, että kansallisten sääntely- ja maksukyvyttömyysjärjestelmien suuret erot olisi kurottava umpeen luomalla yhdenmukaistettu järjestelmä ja tehostamalla vuoropuhelua kansallisten valvojien ja rajatylittävää vakautta käsittelevien työryhmien viranomaisten välillä,

Z. toteaa, että alueellisen tason ja globaalin tason kasvaneet koot, monimutkaisuudet ja keskinäisten yhteyksien voimistuminen ovat osoittaneet, että laitosten epäonnistuminen saattaa niiden koosta riippumatta heijastua koko rahoitusjärjestelmään, mikä edellyttää, että kaikkiin pankkeihin aletaan vaiheittain soveltaa tehokasta kriisinratkaisujärjestelmää, ja suosittelee, että aluksi keskitytään laitoksiin, joiden riskikeskittymä on suurin; katsoo, että tällaisessa kriisinratkaisujärjestelmässä olisi otettava mahdollisimman hyvin huomioon kansainvälisillä foorumeilla jo toteutetut vastaavat toimet,

AA. toteaa, että pieni määrä pankkeja (rajojen yli toimivat systeemisesti merkittävät pankit) merkitsevät kokonsa, monitahoisuutensa ja koko unionin kattavien yhteyksiensä vuoksi erittäin suurta järjestelmäriskiä, joten niille tarvitaan pikaisesti kohdennettuja erityisjärjestelyjä, ja että muille rajojen yli toimiville rahoituslaitoksille tarvitaan yleisluontoisempia kriisinratkaisujärjestelmiä,

AB. katsoo, että rajojen yli toimivia pankkeja koskeviin erityisjärjestelyihin tarvitaan yhteinen säännöstö, soveltuva asiantuntemus ja asianmukainen rahoitus, jotta järjestelyillä voidaan tukea asioihin puuttumista, ja että näiden tekijöiden olisi oltava myös rajojen yli toimiville systeemisesti merkittäville pankeille ehdotetun prioriteettijärjestelmän tärkeimmät pilarit,

AC. katsoo, että yhteisen järjestelmän kolmena toisiinsa kytkeytyvänä tekijänä olisi pidettävä valvontaa, varhaisen vaiheen toimia ja kriisin ratkaisemista koskevia toimia,

AD. katsoo, että rajojen yli toimivia systeemisesti merkittäviä pankkeja koskevat pikaiset erityisjärjestelyt olisi kehitettävä keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä kaikki rajojen yli toimivat unionin pankit kattavaksi yleiseksi järjestelmäksi, johon olisi sisällytettävä yhdenmukaistettu EU:n maksukyvyttömyysjärjestelmä,

AE. katsoo, että yleiseurooppalaiselta pohjalta kehitetty vakausrahasto olisi rajattava pelkästään tulevien kriisien ratkaisemiseen ja että sitä ei pidä käyttää aiempien toimien tai vuosien 2007 ja 2008 rahoituskriisistä aiheutuneiden ongelmien ratkaisemiseen,

1. pyytää komissiota toimittamaan parlamentille 31. päivään joulukuuta 2010 mennessä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 50 ja 114 artiklan nojalla yhden tai useamman lainsäädäntöehdotuksen EU:n kriisinhallintakehyksestä, EU:n rahoitusvakausrahastosta (rahasto) ja kriisinratkaisuyksiköstä liitteessä esitettyjen yksityiskohtaisten suositusten mukaisesti ja ottamaan tällöin yhtäläisten lähtökohtien varmistamiseksi huomioon G-20-maiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston kaltaisten kansainvälisten instanssien tekemät aloitteet ja käyttämään perusteena kaikkien tarjolla olevien vaihtoehtojen perusteellista analysointia, vaikutusten arviointi mukaan luettuna;

2. vahvistaa, että suosituksissa on noudatettu toissijaisuusperiaatetta ja kunnioitettu kansalaisten perusoikeuksia;

3. katsoo, että pyydetyn ehdotuksen rahoitusvaikutukset olisi katettava riittävillä budjettivaroilla (lukuun ottamatta rahaston maksuosuuksia, jotka ovat osallistuvien pankkien vastuulla);

4. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja siihen liittyvät yksityiskohtaiset suositukset komissiolle ja neuvostolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

[1] EYVL C 40, 7.2.2001, s. 453.
[2] EUVL L 177, 30.6.2006, s. 1.
[3] EUVL L 177, 30.6.2006, s. 201.
[4] EYVL L 135, 31.5.1994, s. 5.
[5] EYVL L 125, 5.5.2001, s. 15.
[6] EYVL L 26, 31.1.1977, s. 1.
[7] EYVL L 295, 20.10.1978, s. 36.
[8] EYVL L 378, 31.12.1982, s. 47.

Suositus 1 — EU:n yhteisestä kriisinhallintakehyksestä

Euroopan parlamentti katsoo, että annettavassa säädöksessä olisi pyrittävä säätelemään seuraavia:

1. Luodaan EU:n kriisinhallintakehys, jossa on yhteinen vähimmäissäännöstö ja lopulta yhteinen kriisinratkaisu- ja maksukyvyttömyysjärjestelmä, jota sovelletaan kaikkiin unionissa toimiviin pankkilaitoksiin seuraavin tavoittein:

– edistetään rahoitusjärjestelmän vakautta;

– rajoitetaan rahoitusalan kriisin leviämistä tai estetään se;

– rajoitetaan toimenpiteistä aiheutuvia julkisia kustannuksia;

– optimoidaan tallettajien asema ja taataan heille yhdenvertainen kohtelu koko unionissa;

– turvataan keskeisten pankkipalvelujen tarjoaminen;

– peritään moraalikadon välttämiseksi kustannukset alalta ja osakkailta ja otetaan huomioon rahoitusmarkkinoiden ja finanssilaitosten kielteiset ulkoiset vaikutukset;

– varmistetaan, että unionin kutakin velkojaluokkaa kohdellaan yhdenvertaisesti ja että saman rajojen yli toimivan laitoksen kaikkia tytäryhtiöitä ja haaraliikkeitä kohdellaan oikeudenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa;

– varmistetaan työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen;

– vahvistetaan rahoituspalvelujen sisämarkkinoita ja niiden kilpailukykyä.

2. Lähennetään progressiivisesti nykyisiä kansallisia kriisinratkaisu- ja maksukyvyttömyyslakeja ja valvontavaltuuksia ja kehitetään kohtuullisessa aikataulussa yksi ainoa ja tehokas EU-järjestelmä.

3. Kun maksukyvyttömyyttä ja valvontaa koskevien määräysten yhdenmukaistaminen on viety siirtymäkauden loppuessa päätökseen, luodaan EU:lle yksi ainoa kriisinratkaisuviranomainen joko erillisenä laitoksena tai Euroopan pankkiviranomaiseen kuuluvana yksikkönä.

4. Valvojia koskevat vertaisarvioinnit olisi yhteistyön ja avoimuuden parantamiseksi toteutettava säännöllisesti Euroopan pankkiviranomaisen alaisuudessa ja edeltävään itsearviointiin tukeutuen.

5. Jos on tarvetta rajojen yli toimivan laitoksen kriisinratkaisuun tai likvidaatioon, teetetään perusteellinen selvitys (Euroopan pankkiviranomaisen nimittämillä riippumattomilla asiantuntijoilla) syiden ja vastuunkannon selvittämiseksi. Varmistetaan, että parlamentille ilmoitetaan kyseisen selvityksen tuloksista.

6. Asetetaan relevantti valvoja vastuuseen kriisinhallinnasta (varhaisia toimia koskevat valtuudet mukaan lukien) ja kunkin pankin varautumissuunnitelman hyväksymisestä seuraavasti:

– rajojen yli toimiville systeemisesti merkittäville pankeille: Euroopan pankkiviranomainen tiiviissä yhteistyössä kansallisten valvojien kollegion ja rajatylittävää vakautta käsittelevien työryhmien kanssa (kuten 1. kesäkuuta 2008 tehdyssä yhteisymmärryspöytäkirjassa on määritelty);

– kaikille muille rajojen yli toimiville muille kuin systeemisesti merkittäville pankeille: konsolidoitu valvoja kollegiossa (sovitun hallinnoinnin mukaisesti) EPV:n koordinoimana ja kuullen rajatylittävää vakautta käsitteleviä työryhmiä;

– paikallisille pankeille: paikallinen valvoja.

7. Suunnitellaan yhteinen säännöstö kriisinhallintaa ja yhteisiä menetelmiä, määritelmiä ja termistöä varten ja relevantit kriteerit rajojen yli toimivien pankkien stressitestausta varten.

8. Varmistetaan, että kriisinratkaisusuunnitelmista tulee pakollinen sääntelyväline. Kriisinratkaisusuunnitelmiin olisi kuuluttava laitoksen perusteellinen itsearviointi, ja niihin on sisällytettävä yksityiskohtaisia tietoja varojen ja pääoman oikeudenmukaisesta jakamisesta ja siirtojen asianmukaisesta takaisinperinnästä sivupisteistä ja haaroista muihin yksiköihin ja sellaisten pilkkomissuunnitelmien tunnistaminen, jotka mahdollistavat itsenäisten moduulien erottelemisen, ja etenkin sellaisten moduulien erottelemisen, jotka huolehtivat maksupalvelujen kaltaisesta tärkeästä infrastruktuurista. Suunnitelmien sisältöä koskeva vaatimus on suhteutettava pankin kokoon, toimintoihin ja maantieteelliseen levinneisyyteen. Varmistetaan, että kriisinratkaisusuunnitelmat päivitetään säännöllisesti.

9. Suunnitellaan pankeille ennen joulukuuta 2011 eurooppalainen valvontaluokitus ns. riskikojelauta), joka perustuu yhteisiin laatua ja määrää koskeviin ilmaisimiin. Riskikojelautaa koskevia ilmaisimia olisi arvioitava kyseisen laitoksen luonteen, koon ja monitahoisuuden perusteella ja luottamuksellisuudesta huolehtien. Riskikojelaudassa olisi oltava vähintään:

– pääoma;

– velkaantumisaste;

– maksuvalmius;

– juoksuajan, korkoasteen ja eri valuuttojen suhde;

– varojen likviditeetti;

– suuret vastuut ja riskikeskittymät;

– odotettavissa olevat tappiot;

– markkinahintoja, korkoastetta ja vaihtokursseja koskeva herkkyys;

– rahoituksen saatavuus;

– stressitestausten tulokset;

– sisäisen valvonnan tehokkuus;

– johtamisen ja hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän laatu;

– monimuotoisuus ja epäselvyys;

– riskiennuste;

– laissa tai sääntelyssä asetettujen vaatimusten noudattaminen.

10. Valtuutetaan valvojat puuttumaan asioihin valvontaluokituksen kynnysarvojen perusteella oikeasuhteisuuden periaatetta täysipainoisesti noudattaen, ja suodaan laitoksille kohtuullisesti aikaa heikkouksien itsenäiseen korjaamiseen.

11. Annetaan valvojien käyttöön soveltuvat juridiset välineet tarkistamalla asiasta annettua alakohtaista lainsäädäntöä tai antamalla uutta alakohtaista lainsäädäntöä, jossa:

– edellytetään (edellä mainittujen vähimmäissääntelyvaatimusten ohella) pääoman tai maksuvalmiuden mukauttamista ja liiketoimintakokonaisuuden ja sisäisten prosessien muuttamista;

– suositellaan muutoksia johdossa tai määrätään johdon muutoksista;

– määrätään osinkojen pidättämisestä ja rajoittamisesta pääomavaatimusten vakiinnuttamiseksi; rajoitetaan pankkitoimiluvan ehtoja;

– suodaan valvojille valtuudet erotella sekä konkurssiin menneet että menestyksekkäät itsenäiset moduulit laitoksesta, jotta ydintoimintoja voidaan jatkaa;

– vaaditaan täysmyyntiä tai osittaista myyntiä,

– siirretään varoja ja vastuita muille laitoksille, jotta kyetään varmistamaan systeemisesti merkittävien toimintojen jatkuminen;

– luodaan omaisuudenhoitoyhtiö tai kannattava pankki / kannattamaton pankki;

– edellytetään velan muuntamista osakkeiksi tai muuksi vaihdettavaksi pääomaksi laitoksen luonteesta riippuen ja sopivalla aliarvostuksella;

– otetaan väliaikaisesti julkiseen hallintaan;

– määrätään tiettyjen pankille esitettyjen vaateiden väliaikaisesta lykkäämisestä (täytäntöön panematta jättäminen);

– valvotaan ryhmittymän sisäisiä varainsiirtoja;

– nimitetään ryhmittymätason erityinen hallintoviranomainen;

– säännellään likvidaatiota;

– annetaan EPV:lle valtuudet EU:n rahoitusalan vakautta koskevan rahaston toimien toteuttamiseen, mukaan luettuina keskipitkän aikavälin hätärahoitus, pääomasijoitukset ja vakuudet;

– toteutetaan rahaston varoja käyttäviä laitoksia koskevia hallinnollisia toimia ja oikaisutoimia.

12. Kaikkia 11 kohdassa tarkoitettuja keinoja käytettäessä noudatetaan täydellisesti EU:n kilpailumääräyksiä ja varmistetaan velkojien ja tallettajien yhdenvertainen kohtelu jäsenvaltiosta riippumatta.

Suositus 2 — Rajojen yli toimivista systeemisesti merkittävistä pankeista

Euroopan parlamentti katsoo, että annettavassa säädöksessä olisi pyrittävä säätelemään seuraavaa:

1. Rajojen yli toimivia systeemisesti merkittäviä pankkeja varten tarvitaan niiden rahoituspalvelujen sisämarkkinoilla olevan erityisaseman vuoksi pikaisesti uusi erityisjärjestely (Euroopan pankkiyhtiösäädös), joka on laadittava vuoden 2011 loppuun mennessä. Lisäksi on ehdotettava yleisempää kaikkia muita rajojen yli toimivia pankkeja koskevaa järjestelyä.

2. Uuteen tehostettuun erityisjärjestelyyn olisi otettava rajojen yli toimivat systeemisesti merkittävät pankit; järjestelyn avulla selvitään rajojen yli tehtävien tehokkaiden toimien oikeudellisista esteistä samalla kun varmistetaan osakkaiden, tallettajien, velkojien, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien selvä, yhdenvertainen ja ennakoitavissa oleva kohtelu etenkin ryhmittymän sisäisten varainsiirtojen yhteydessä. Tähän kuuluu erityinen 28-järjestely rajojen yli toimivien systeemisesti merkittävien pankkien maksukyvyttömyysmenettelyjä varten, ja sen piiriin voidaan ottaa myöhemmässä vaiheessa kaikki rajojen yli toimivat pankit;

3. Komissio hyväksyy toimenpiteen, jolla perustetaan ennen huhtikuuta 2011 kriteerit rajojen yli toimivien systeemisesti merkittävien pankkien määritelmälle. Valvojien johtokunta yksilöi säännöllisesti kyseiset pankit edellä mainittujen kriteerien perusteella kuultuaan Euroopan järjestelmäriskikomiteaa (ks. talous- ja raha-asioiden valiokunnan 17. toukokuuta 2010 antaman, Euroopan pankkiviranomaisen perustamisesta annettavaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusehdotusta koskevan mietinnön 12 b artiklaa koskeva kohta (EPV-mietintö).

4. EPV valvoo kutakin rajojen yli toimivaa systeemisesti merkittävää pankkia ja toimii toimivaltaisten kansallisten viranomaisten välityksellä (EPV-mietinnön mukaisesti).

5. Komissio hyväksyy toimen, jossa ehdotetaan rajojen yli toimivien systeemisesti merkittävien pankkien varojen siirtämisjärjestelmää ja jossa otetaan asianmukaisesti huomioon, että vastaanottavien jäsenvaltioiden oikeuksia on suojeltava.

6. EU:n rahoitusalan vakautta koskeva rahasto ja kriisinratkaisuyksikkö tukevat EPV:n johtamia kriisinhallintaa ja -ratkaisua tai maksukyvyttömyyttä koskevia toimia, kun on kyse rajojen yli toimivista systeemisesti merkittävistä pankeista.

Suositus 3 — EU:n rahoitusalan vakautta koskevasta rahastosta

Euroopan parlamentti katsoo, että annettavassa säädöksessä olisi pyrittävä säätelemään seuraavaa:

1. Perustetaan EPV:n vastuulla oleva EU:n rahoitusalan vakautta koskeva rahasto (jäljempänä: rahasto), joka rahoittaa toimia (kuntouttaminen tai asianmukainen likvidaatio), joilla pyritään säilyttämään järjestelmän vakaus ja rajoittamaan kaatuvista pankeista aiheutuvaa kriisin leviämistä. Komissio esittää huhtikuuhun 2011 mennessä parlamentille ehdotuksen, jossa on yksityiskohtaisia tietoja rahaston säännöistä, rakenteesta, hallinnosta, koosta, toimintamallista ja tarkasta muodostamisaikataulusta (jäljempänä 2 ja 3 kohdan mukaisesti).

2. Rahaston on oltava:

– yleiseurooppalainen;

– pankkialan ennakkoon rahoittama riskiin perustuvien ja vastasyklisten kriteereiden perusteella, ja siinä on otettava yksittäiseen pankkiin kohdistuva järjestelmäriski; rahaston toimintaa tukevia pankkeja ei saa velvoittaa vastaavien vakautusalan rahastojen tai kriisinratkaisuyksikköjen tukemiseen omissa maissaan;

– erillään ja riippumaton talletusten vakuusjärjestelmistä;

– kooltaan sopiva tukemaan väliaikaisia toimia (kuten lainoja, omaisuuserien ostoja ja pääomasijoituksia) ja kattamaan kriisinratkaisu- tai maksukyvyttömyysmenettelyn kustannukset;

– vaiheittain luotu kun otetaan huomioon nykyinen talousympäristö;

– siten suunniteltu, että moraalikatoa ei pääse syntymään ja että sitä ei käytetä pankin osakkaiden pelastamiseen tai johdon palkitsemiseen tilanteessa, joka johtuu johdon omasta kyvyttömyydestä.

3. Komission on myös käsiteltävä:

– rahaston omaisuutta koskevia sijoitusohjeita (riski, likviditeetti, yhdenmukaisuus EU:n tavoitteiden kanssa);

– rahaston varainhoitajan valintaperusteita (sisäinen valinta vai yksityisen tai julkisen kolmannen osapuolen, kuten Euroopan investointipankin, avulla);

– mahdollisuutta maksuosuuksiin, jotka voidaan ottaa huomioon sääntöjenmukaisten vakavaraisuussuhteiden laskennassa;

– hallinnollisia toimenpiteitä (seuraamukset tai korvaukset) rahastoa hyödyntäville rajojen yli toimiville systeemisesti merkittäville pankeille;

– edellytyksiä sille, että rahaston soveltamisalaa mahdollisesti laajennetaan kattamaan rajojen yli toimivien systeemisesti merkittävien pankkien ohella kaikki rajojen yli toimivat pankit;

– sellaisen kansallisista rahastoista koostuvan verkoston mittakaavaa (ja asianmukaisuutta), joka kattaisi kaikki rahastoon osallistumattomat laitokset; tällöin olisi luotava nykyisiä ja tulevia rahastoja säätelevä EU:n järjestelmä, jossa noudatetaan yhdenmukaisia ja sitovia määräyksiä.

Suositus 4 — Kriisinratkaisuyksiköstä

Euroopan parlamentti katsoo, että annettavassa säädöksessä olisi pyrittävä säätelemään seuraavaa:

EPV:hen perustetaan riippumaton kriisinratkaisuyksikkö, joka johtaa rajojen yli toimivia systeemisesti merkittäviä pankkeja koskevia kriisinratkaisu- ja maksukyvyttömyysmenettelyjä. Tämä yksikkö:

– toimii oikeudellisen kehyksen ja EPV:n toimivallan mukaisissa tiukoissa rajoissa;

– toimii oikeudellista ja rahoitusta koskevan asiantuntemuksen poolina, joka on erikoistunut pankkeja koskeviin uudelleenjärjestelyihin, toiminnan kääntämiseen voitolliseksi ja likvidaatioon;

– tekee tiivistä yhteistyötä kansallisten viranomaisten kanssa toteuttamisen, teknisen tuen ja yhteisen henkilöstön käyttämisen saralla;

– ehdottaa maksujen suorittamista rahastosta;

– jos on tarvetta rajojen yli toimivan laitoksen kriisinratkaisuun tai likvidaatioon, EPV:n nimittämät riippumattomat asiantuntijat tekevät perusteellisen tutkinnan syiden ja vastuunkannon selvittämiseksi. Parlamentille olisi tiedotettava tutkinnan tuloksista.

1. Äskettäinen raju rahoituskriisi sai sidosryhmät ja poliitikkojen kirjon laajalti vakuuttuneiksi siitä, että rahoitusjärjestelmän kestävyyden ja vakauden varmistamiseksi tarvitaan pikaisia toimia.

Rahoitusjärjestelmän romahduksen ja kriisin leviämisen estäminen aiheutti suuruusluokaltaan ennakoimattomia kustannuksia. Kielteiset sivuvaikutukset ulottuivat aina rahoitusmarkkinoiden lähes jäätymisestä luottomarkkinoiden kutistumiseen, liiketoiminnan halvaantumiseen, työttömyyden jyrkkään kasvuun ja verotulojen vähenemiseen. Tämä massiivinen panostus jaettiin kehityksen kannalta merkittäville avainaloille (koulutukseen, innovaatioihin, tutkimukseen, vaihtoehtoisiin energioihin jne.).

Olipa lopullinen lasku sitten miten suuri hyvänsä, on selvää, että se koettelee liikaa veronmaksajia, Euroopan kasvua ja työpaikkoja ja merkitsee Euroopan tulevaisuuden kehittämisvauhdin tuntuvaa hiipumista.

2. Hallitusten, keskuspankkien ja sääntelyvallan käyttäjien toimet eri puolilla Eurooppaa vaihtelivat laajalti vähemmän dramaattisista sääntelytoimista (pääomaa tai likviditeettiä koskevien vaatimusten väliaikainen höllentäminen) pääomasijoituksiin, likviditeetin tarjontaan, arvoltaan alentuneiden omaisuuserien ja lainojen takaamiseen, myyntineuvotteluihin muiden laitosten kanssa tai julkiseen omistukseen siirtämiseen. Toimet kohdennettiin hyvin usein rajojen yli toimiviin laitoksiin tai pankkeihin, joilla oli huomattavia kansainvälisiä liiketoimia (jolloin toimet vaikuttivat muiden lainkäyttöalueiden pankkeihin tai muihin asiakkaisiin). Paikalliset viranomaiset käyttivät näitä keinoja, ja kansainvälinen yhdenmukaistaminen jäi vähäiseksi, mistä aiheutui useita ongelmia, kuten:

· kilpailun vääristyminen (esimerkiksi talletusten siirtyminen Englannista Irlantiin, kun Irlannin hallitus lupasi takuut kaikille talletuksille);

· osakkaiden haasteet (esimerkiksi Northern Rock, Lloyds, RBS, Fortis, jne.);

· eräiden päätoimien, kuten BNP Paribasin tekemä Fortisin Belgian ja Luxemburgin toimintojen haltuun ottamisen, vakava viivästyminen (osakkaiden haasteista johtuen);

· epätietoisuus oikeudellisten järjestelmien ja osakkaiden oikeuksien suhteen);

· protektionistiset toimet.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Euroopassa ja Yhdysvalloissa sovellettujen lähestymistapojen, menetelmien ja keinojen kirjo, jota ei juuri koordinoitu tai koordinoitiin vasta viime hetkillä, herätti vakavaa huolta seuraavien kysymysten suhteen:

· tehokkuus kokonaisuuden kannalta;

· oikeudellinen epävarmuus;

· yhdenvertaiset lähtökohdat ja kilpailun vääristyminen.

3. Riskit leviävät pankkitoiminnan, vakuutusalan, varainhoidon jne. tiiviiden yhteyksien vuoksi nopeasti eri aloille, mikä edellyttää pankkialaa laajempaa kriisinhallintajärjestelmää. Realismi pakottaa meidät kuitenkin keskittymään aluksi pankkeihin, joskaan soveltamisalan tulevaa laajentamista ei pidä sulkea pois.

4. Koska nykyiset markkinat ovat globaaleja, tarvitsemme globaaleja ratkaisuja ja pyrkimistä sääntelyn ja menettelyjen kansainväliseen yhdenmukaistamiseen, mutta EU:n ei pidä kavahtaa johtajuuden osoittamista ja osallistumista aktiivisesti tulevaisuuden rahoitusjärjestelmän räätälöintiin.

Tehdyt ehdotukset perustuvat monelta eri taholta (Euroopan yliopistomaailma, yksityiset ja julkiset sidosryhmät, G20-ryhmä, rahoitusmarkkinoiden vakautta seuraava elin ja Kansainvälinen valuuttarahasto) saatuun palautteeseen ja kriisistä saatuihin käytännön opetuksiin. Muun muassa Yhdysvaltain talletussuojasta vastaavan viranomaisen (FDIC) ratkaisut olivat erityisen inspiroivia.

5. Kansallisten järjestelmien tilkkutäkki on nykyisin melkoinen, ja ne eivät ole aina keskenään yhteensopivia. On vaikeaa käsitellä nopeasti ja tehokkaasti rajojen yli toimivia ryhmittymiä, kun lainkäyttöalueita on useita. Vahvat ja vakaat eurooppalaiset rahoitusalan yhtenäismarkkinat edellyttävät 27 jäsenvaltion sääntelyn yhden- ja johdonmukaisuutta. Vain näin Euroopasta voi tulla kansainvälisen rahoitustoiminnan osaamiskeskus.

6. Tehokkaan ehkäisevän järjestelmän ja turvaverkon luomiseksi ja sisämarkkinoiden turvaamiseksi ja vahvistamiseksi tarvitaan vakaata ja kattavaa lähestymistapaa. Lähestymistavan on oltava luonteeltaan monikerroksinen, ja siinä on yhdistettävä johdonmukaisesti:

· tehokas EU:n valvontajärjestelmä, johon kuuluu Euroopan järjestelmäriskikomitea ja kolme alakohtaista valvontaviranomaista: Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan vakuutus- ja työeläkeviranomainen ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen;

· kohennettu kansainvälinen sääntely muun muassa tarkistamalla pääomavaatimuksia, määrittelemällä uudelleen luokkiin 1 ja 2 kuuluvat pääomat, kattamalla lisäriskit ja ottamalla käyttöön likviditeettiaste, vastasyklisyyspuskurit, velkaantuneisuusasteet, uudistetut kirjanpitostandardit ja johtajien korvausjärjestelmiä koskevat määräykset jne.

· EU:n kriisinhallintakehys, jolla voidaan hoitaa nykyiset rajoitukset, jotka johtuvat kansallisperäisistä ja usein ristiriitaisista kriisinratkaisu- ja maksukyvyttömyysjärjestelyistä.

7. Vaikka kriisinhallintakehys olisi miten tehokas tahansa, riskit ja epäonnistumiset pysyvät hyvin toimivien rahoitusmarkkinoiden piirteenä. Siksi käsiteltävinä olevissa ehdotuksissa pyritään pikemminkin säilyttämään rahoituspalvelujen yleisen edun ulottuvuus kuin pelastamaan yksittäiset rahoituslaitokset. "Rehabilitoinnin" tai "eutanasian" on pysyttävä vaihtoehtoina varsinaisille toimille. Tämä epävarmuus on välttämätöntä moraalikadon estämiseksi.

8. Toimet on suunniteltava siten, että kustannukset siirtyvät veronmaksajilta ja tallettajilta itse toimialalle aiheuttamisperiaatteen mukaisesti.

9. Suurin osa vaikutuksista on siirrettävä osakkaille ja osittain myös vakuudettomille velkojille sopivan aliarvostuksen avulla. Hätäapu on aina maksettava takaisin.

10. Rahoitusalan Euroopan tason yhdenvertaisista lähtökohdista puhuttaessa ei voida sivuuttaa jäsenvaltioiden tuntuvia erilaisuuksia, jotka näkyvät vaikeuksina hyväksyä yhteisiä sääntely- ja valvontavälineitä, ratkaista koti- ja vastaanottajamaakysymyksiä ja päättää taakan jakamisesta ja pelkona laitosten haltuun ottamisesta. Kriisi on voimistanut vastavuoroisen luottamuksen puutetta.

11. Yhteistä lähestymistapaa kyetään kehittämään ainoastaan osallistavan, alhaalta ylöspäin käytävän rakentavan vuoropuhelun avulla, jota käyvät valvojien kollegiot ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajat.

12. Kriisin hellittämättömät talous-, rahoitus- ja verovaikutukset johtavat jäsenvaltioiden huikeisiin budjettivajeisiin ja velkataakkaan, EU:n valvontarakenteen ja yhteisen sääntelyohjeiston keskeneräiseksi jäämiseen ja vaikuttavat kerrytetysti pankkien kasvaviin pääomaa, likviditeettiä ja talletussuojajärjestelmää jne. koskeviin vaatimuksiin. Tämä edellyttää vaiheittaista ja tasapainoista etenemissuunnitelmaa, jolla EU:lle saadaan aikaan yhteinen rajatylittävä kriisinhallintajärjestelmä.

13. On kuitenkin ilmeistä, että nyt Euroopan on päätettävä, lähteekö se luomaan yhteistä tulevaisuutta vai siirtyykö se kansallisuuden polulle. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ole mikään ratkaisu. Ensimmäisen vaihtoehdon toteuttaminen taas edellyttää pitkällistä lähentymisen ja vastavuoroisen luottamuksen vahvistamisen prosessia, mutta toisaalta systeemisesti merkittävistä pankeista aiheutuvien riskien ongelmaan tarvitaan välitöntä ratkaisua.

14. Itse asiassa vähemmän kuin 50 pankkia (EU:n noin 12 000:sta) pitää hallussaan 70 prosenttia pankkien varallisuudesta. Niistä aiheutuva suuri riski johtuu niiden koosta, monitahoisuudesta ja keskinäisistä suhteista muun järjestelmän kanssa. Niiden ongelmat tuntuvat järistysaaltoina kaikilla aloilla ja kaikissa maissa.

15. Vaikka systeemisesti merkittäviin pankkeihin keskittyminen heti alussa saattaa kuulostaa liian kunnianhimoiselta, niiden etusijalle asettaminen tiivistää ongelman ytimen ja saattaa toimia alkiomaisena foorumina keskipitkän tai pitkän aikavälin yleismaailmalliselle järjestelmälle, joka kattaa koko pankkijärjestelmän ja mahdollisesti myös muuta kuin pankkitoimintaa harjoittavat finanssilaitokset.

16. Tällä ehdotuksella vaikutetaan käynnissä olevaan sääntelykehitykseen ja etenkin EU:n valvontarakenteita koskevaan sääntelykehitykseen asettamalla EPV keskeiseksi toimijaksi yhteisiä valvontakäytänteitä kehitettäessä ja systeemisesti merkittäviä pankkeja koskevan toiminnan johtamisessa.

17. Kutakin laitosta varten valvojien kollegiossa yhteistyössä rajat ylittävää vakautta käsittelevien työryhmien kanssa kehitetyt pakolliset varautumis- tai kriisinratkaisusuunnitelmat vaikuttavat parhaalta tavalta päästä yhteisymmärrykseen rajojen yli toimivien pankkien (olivatpa ne systeemisesti merkittäviä tai ei) diagnosoinnista ja niitä koskevista ratkaisuista.

18. Tuleva kriisinhallinta on päätetty ratkaista pankeilta perittävän veron sijasta (yksityisesti rahoitettavalla ja julkisesti hallinnoitavalla) vakausrahastolla, koska:

· varojen välitön saatavuus on ennakkoehtona toimien tehokkuudelle;

· on tärkeää kytkeä toisiinsa avoimesti toimialan maksuosuudet ja omien jälkien siivoamisesta aiheutuvat kustannukset;

· sen yleiseurooppalainen luonne on ainoa tapa kansallismielisyyden voittamiseen kriisin iskiessä.

Vaikka rahaston kokoa varten tarvitaan lisäselvityksiä, maksuosuuksien on oltava riskeihin perustuvia. Rahaston likviditeettiä on hallinnoitava konservatiivisesti, mutta tämän on hyödynnettävä EU:n strategista ohjelmaa.

19. Ehdotettu vakautta koskevan rahaston erottaminen talletussuojajärjestelmistä juontuu niiden eri tarkoitusperien tunnistamisesta ja pelosta, että varojen yhdistäminen saattaisi pahimmassa tapauksessa vaarantaa tallettajille suoritettavat maksut.

20. Systeemisesti merkittävien pankkien käsittelyyn tarvittava asiantuntemus ja kriisinratkaisumenettelyjen soveltamisala saattavat edellyttää erityisen viraston luomista (kuten Yhdysvaltojen FDIC). Byrokratian ja kustannusten paisuminen puoltavat kuitenkin tuntuvasti kevyempää käynnistämistä EPV:hen kuuluvana erityisyksikkönä.

21. Maksukyvyttömyyttä ja konkurssia koskevat nykyiset lait ja oikeuskäytännöt poikkeavat huomattavasti toisistaan eri maissa, ja niissä tunnutaan keskittyvän pikemminkin velkojien ja osakkaiden suojelemiseen kuin rahoitusjärjestelmän vakauden vaalimiseen. Siten Euroopan kriisinratkaisujärjestelmän kehittäminen edellyttää erittäin monimutkaista yhdenmukaistamisprosessia. Vaikuttaa siltä, että jos asiassa aiotaan edetä lähitulevaisuudessa tarvitaan (nykyisen yhtiöoikeutta koskevan direktiivin mukaiseen malliin perustuva) Euroopan pankkiyhtiösäädös, jonka kaikki systeemisesti merkittävät pankit hyväksyvät.

22. Juuri nyt vaaditaan kunnianhimoista, mutta tasapainoista ja realistista lähestymistapaa. Tähän historialliseen tilaisuuteen on tartuttava. Euroopan parlamentti toimii valtuuksiensa mukaisesti ja vastaa näin Euroopan kansalaisten odotuksiin ja osoittaa olevansa heidän luottamuksensa arvoinen.

talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

rajatylittävästä kriisinhallinnasta pankkialalla
(2010/2006(INI))

Valmistelija: Sebastian Valentin Bodu

EHDOTUKSET

Oikeudellisten asioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa talous- ja raha-asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. katsoo, että Euroopan pankkiviranomaisella pitäisi olla valta toteuttaa EU:n tasolla kaikkia jäsenvaltioita sitovia toimia, mutta myös kansallisille valvojille on annettava valtuudet suorittaa käytännön valvontaa korkeimmalla mahdollisella tasolla;

2. katsoo, että valvojien, jotka huolehtivat yrityskohtaisten varautumis- ja kriisinratkaisusuunnitelmien ("living wills") käytännön valvonnasta, pitäisi hyväksyä ne varmistaakseen, että muutoksista ilmoitetaan ja ne otetaan huomioon, jotta suunnitelmat voidaan pitää ajan tasalla ja asianmukaisina;

3. katsoo, että alkuvaiheessa myös pankkiryhmittymän purkamisen pitäisi olla vaihtoehtona (varhaisen vaiheen toiminta);

4. katsoo, että varojen tai likviditeetin siirtoa tytäryhtiöltä tai konttorilta emoyhtiöön ei pidä sallia, mikäli se aiheuttaa epävakautta tytäryhtiölle tai konttorille ja merkittäviä haittavaikutuksia vastaanottavalle jäsenvaltiolle;

5. katsoo, että pankkikriiseissä varhainen puuttuminen ja ratkaiseminen olisi aloitettava selvästi määriteltyjen kriteerien pohjalta, joita ovat vähäinen pörssiarvo, heikentynyt maksuvalmius sekä osakkeiden laadun ja arvon heikkeneminen; katsoo, että puuttuminen olisi kytkettävä talletusten vakuusjärjestelmiin;

6. katsoo, että EU:n rajatylittävän kriisinhallinnan lainsäädännöllisellä kehyksellä pyritään antamaan viranomaisille valtuudet ryhtyä toimiin, joihin kuuluu tarvittaessa puuttuminen pankkiryhmittymien johdon toimintaan (ja erityisesti, mutta ei pelkästään talletuspankeissa, joissa on järjestelmäriskin mahdollisuus);

7. katsoo samoin, että EU:n rajatylittavän kriisinhallinnan lainsäädännöllisellä kehyksellä pyritään myös sääntelemään rajatylittäviä pankkiryhmittymiä ja yksittäisiä pankkeja, jotka suorittavat rajatylittäviä liiketoimia ainoastaan sivuliikkeidensä kautta; katsoo myös, että rajatylittäviä pankkiryhmittymiä varten tarvitaan yhdenmukaista sääntelyä;

8. panee merkille, että pankkiviranomaisen on toimittava seuraavien periaatteiden mukaisesti:

- velkojien ja vähemmistöosakkaiden yhtäläinen suoja kaikissa jäsenvaltioissa, joissa pankilla on konttoreita tai tytäryhtiöitä;

- pankkikriisien varhaiseen puuttumiseen ja ratkaisemiseen liittyvien kulujen oikeasuhtainen jakaminen kaikkien jäsenvaltioiden kesken, joiden alueella pankki, joita väliintulo koskee, on toiminut (perustuen esimerkiksi pankin omaisuuden arvoon kussakin jäsenvaltiossa); katsoo, että tietyn ajan pituinen yhteisrahoitus on huonompi vaihtoehto;

9. katsoo, että EU:n yhtiöoikeuden tietyistä vaatimuksista on voitava poiketa, jotta viranomaiset voivat puuttua pankkitoimintaan, jos poikkeamista voidaan perustella yleisen edun mukaisilla tavoitteilla;

10. katsoo, että jos osakkeenomistajille, velkojille tai vastapuolille joudutaan maksamaan korvauksia, niiden pitäisi perustua pankin likvidaatioarvoon ilman että mukaan lasketaan julkisena tukena saatuja varoja;

11. katsoo, että yhteistyötä ja tiedonvälitystä rajatylittävien pankkiryhmittymien kriisinratkaisusta ja maksukyvyttömyysmenettelyistä vastaavien viranomaisten ja hallinnoijien välillä voidaan parantaa ennakoivien suuntaviivojen laatimisen avulla;

12. katsoo, että julkinen tuki tai kriisinratkaisurahasto on aina suunniteltava siten, että vältetään moraalikatoa ja estetään liiallisten riskien ottaminen; katsoo erityisesti, että kriisinratkaisurahastoja ei pitäisi käyttää pelastamaan pankkien osakkaita, joiden on kannettava täysi vastuu kaikista tappioista, eikä kriisinratkaisurahastoja pitäisi myöskään käyttää bonusten maksamiseen;

13. muistuttaa komissiota, että on välttämätöntä tehdä täysimääräinen vaikutusten arviointi, kun harkitaan, tarvittaisiinko yhtiöiden johtamista koskevia uusia suuntaviivoja;

14. katsoo, että yhdenmukainen suhtautuminen pankkiryhmittymien vararikkojen estämiseen soveltuisi paremmin sisämarkkinoille.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Raffaele Baldassarre, Luigi Berlinguer, Sebastian Valentin Bodu, Françoise Castex, Christian Engström, Marielle Gallo, Gerald Häfner, Daniel Hannan, Klaus-Heiner Lehne, Antonio Masip Hidalgo, Alajos Mészáros, Evelyn Regner, Dimitar Stoyanov, Alexandra Thein, Diana Wallis, Rainer Wieland, Cecilia Wikström, Zbigniew Ziobro, Tadeusz Zwiefka

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Piotr Borys, Kurt Lechner, Toine Manders, Angelika Niebler

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)

Mara Bizzotto, Jutta Steinruck

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö