MIETINTÖ Afganistania koskevasta uudesta strategiasta

19.11.2010 - (2009/2217(INI))

Ulkoasiainvaliokunta
Esittelijä: Pino Arlacchi

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Afganistania koskevasta uudesta strategiasta

(2009/2217(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa Afganistanista, erityisesti Afganistanin vakauttamisesta 8. heinäkuuta 2008[1], EU:n varojenkäytön valvonnasta Afganistanissa 15. tammikuuta 2009[2] sekä naisten oikeuksista Afganistanissa 24. huhtikuuta 2009[3] antamansa päätöslauselmat,

–   ottaa huomioon 16. marraskuuta 2005 allekirjoitetun EU:n ja Afganistanin yhteisen poliittisen julkilausuman, joka perustuu yhteisiin Afganistania koskeviin tavoitteisiin, kuten vahvojen ja vastuullisten toimielinten perustamiseen, turvallisuus- ja oikeusalan uudistukseen, huumeiden torjuntaan, kehitykseen ja jälleenrakennukseen,

–   ottaa huomioon vuonna 2006 tehdyn Afganistanin kokonaissuunnitelman, jossa esitettiin kolme Afganistanin hallituksen pääasiallista toiminta-alaa seuraavien viiden vuoden jaksolle: turvallisuus; hyvä hallinto, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet; taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys sekä sitoutuminen huumausaineteollisuuden kitkemiseen,

–   ottaa huomioon tammikuussa 2010 pidetyn Lontoon Afganistan-konferenssin, jossa kansainvälinen yhteisö uudisti sitoutumisensa Afganistaniin ja jossa luotiin perusta kansainväliselle yhteisymmärrykselle strategiasta, joka edellyttää muuta kuin sotilaallista ratkaisua Afganistanin kriisiin, ja jossa vahvistettiin, että vastuuta maan turvallisuudesta alettaisiin siirtää Afganistanin joukoille vuonna 2011 ja se saataisiin päätökseen vuoteen 2014 mennessä,

–   ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1890 (2009), jolla pidennetään YK:n peruskirjan VII luvun nojalla Afganistanissa toimivien kansainvälisten turvallisuusjoukkojen (ISAF) toimeksiantoa, sellaisena kuin se määritellään päätöslauselmissa 1386 (2001) ja 1510 (2003), 13. lokakuuta 2009 lähtien kahdentoista kuukauden ajanjaksoksi, ja jossa kehotetaan ISAFiin osallistuvia YK:n jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimet toimeksiantonsa täyttämiseksi,

–   ottaa huomioon ehdotetun rauhaa ja yhteiskuntaan sopeuttamista koskevan erityisrahaston (Peace and Reintegration Trust Fund), johon Lontoon konferenssin osanottajat lupasivat alkupääomaksi 140 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja jonka tavoitteena on saada talibanit ja muut kapinalliset sopeutumaan yhteiskuntaan,

–   ottaa huomioon Kabulissa kesäkuun alussa 2010 pidetyn Afganistanin kansallisen neuvoa antavan jirga-neuvoston rauhankokouksen, jossa pyrittiin löytämään kansallinen konsensus vihollisten kanssa tehtävää sovintoa varten,

–   ottaa huomioon 20. heinäkuuta 2010 järjestetyn Kabulin konferenssin, jossa arvioitiin Lontoon konferenssissa tehtyjen päätösten täytäntöönpanoa ja joka tarjosi Afganistanin hallitukselle uuden mahdollisuuden osoittaa johtajuutta ja omavastuullisuutta kansainvälisen yhteisön tarjoaman yhteistyön tuella prosessissa, jolla lisätään turvallisuutta, lujitetaan Afganistanin turvallisuusjoukkojen valmiuksia ja tehostetaan hyvää hallintoa ja oikeusvaltiota, ja kartoittaa tulevia toimia muun muassa huumausaineiden tuotannon ja kaupan sekä korruption torjunnan, rauhan ja turvallisuuden, taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehittämisen sekä ihmisoikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon alalla; ottaa huomioon Kabulin konferenssin päätelmät, joissa vahvistetaan, että sotilasoperaatioiden valvonta siirretään kaikissa maakunnissa Afganistanin joukoille vuoden 2014 loppuun mennessä,

–   ottaa huomioon 17. elokuuta 2010 annetun presidentin asetuksen, jossa säädetään, että Afganistanissa läsnä olevien yksityisten turvallisuusalan yritysten on neljän kuukauden määräajassa lopetettava toimintansa, lukuun ottamatta ulkomaisten lähetystöjen, yritysten ja kansalaisjärjestöjen tiloissa toimivia yksityisiä vartiointiliikkeitä,

–   ottaa huomioon Afganistanissa elokuussa 2009 pidetyt presidentinvaalit, EU:n vaalitarkkailuryhmän joulukuussa 2009 julkaistun kriittisen loppuraportin sekä 18. syyskuuta 2010 pidetyt parlamenttivaalit,

–   ottaa huomioon kaikki neuvoston asiaan liittyvät päätelmät, erityisesti yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston 27. lokakuuta 2009 hyväksymät päätelmät ja neuvoston toimintasuunnitelman tehostetusta yhteistyöstä Afganistanissa ja Pakistanissa, ja ulkoasioiden neuvoston 22. maaliskuuta 2010 hyväksymät päätelmät,

–   ottaa huomioon kaksoisvirkaa hoitavan EU:n erityisedustajan / EU:n Afganistanin lähetystön päällikön nimityksen 1. huhtikuuta 2010 ja neuvoston 11. elokuuta 2010 tekemän päätöksen, jonka perusteella erityisedustaja Vygaudas Usackasin toimeksiantoa pidennetään 31. elokuuta 2011 saakka,

–   ottaa huomioon 18. toukokuuta 2010 annetun neuvoston julkilausuman, jolla Euroopan unionin Afganistanissa toteuttamaa poliisioperaatiota (EUPOL Afganistan) jatketaan kolmella vuodella toukokuun 31. päivästä 2010 toukokuun 31. päivään 2013,

–   ottaa huomioon maakohtaisen strategia-asiakirjan kaudelle 2007–2013, jossa vahvistetaan komission sitoutuminen Afganistaniin vuoteen 2013 asti,

–   ottaa huomioon Euroopan unionin yleisen talousarvion varainhoitovuodeksi 2010,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien inhimillisen kehityksen raportin 2009, jossa Afganistan on 182 maan joukossa sijalla 181,

–   ottaa huomioon Afganistanin oman kansallisia riskejä ja haavoittuvuutta koskevan arvion vuosina 2007–2008 ja siinä esitetyt arviot, joiden mukaan köyhyyden poistaminen Afganistanista nostamalla kaikki köyhyydessä elävät köyhyysrajan yläpuolelle maksaisi noin 570 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria,

–   ottaa huomioon Afganistanille annettavaa apua koordinoivan ACBAR-viraston (Agency Coordinating Body for Afghan Relief) vuoden 2008 raportin "Falling Short – Aid Effectiveness in Afghanistan", jossa korostetaan, miten suuri määrä avusta päätyy toimeksisaajien voitoiksi (jopa 50 prosenttia hankintasopimuksen arvosta), hankintojen ja tarjouskilpailujen puutteellista avoimuutta sekä ulkomaisten työntekijöiden palkkojen ja korvausten korkeita kustannuksia,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien Afganistanin-avustusoperaation (UNAMA) elokuussa 2010 laatiman raportin "Protection of Civilians in Armed Conflict",

–   ottaa huomioon Peace Dividend Trust -järjestön suositukset, joissa kannatetaan afganistanilaiset ensin -politiikkaa ja edistetään Afganistanin paikallisia tavara- ja palveluhankintoja maahantuonnin sijasta, jolloin tavoitteena on, että ennen kaikkea afganistanilaiset hyötyvät niistä,

–   ottaa huomioon Naton/ISAFin kapinallisten vastaisen Afganistan-strategian, jonka toteutuksesta vastaa kenraali David Petraeus, ja presidentti Obaman ilmoittaman strategisen katsauksen, joka tehdään joulukuussa 2010,

–   ottaa huomioon Yhdysvaltain kongressin enemmistön laatiman raportin "Warlord, Inc: Extortion and Corruption Along the US Supply Chain in Afghanistan" (Committee on Oversight and Government Reform, US House of Representatives, kesäkuu 2010),

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien huumausaine- ja kriminaalipolitiikan toimiston (UNODC) työn ja erityisesti sen lokakuussa 2009 tekemän raportin "Addiction, Crime and Insurgency – the transnational threat of Afghanistan opium" sekä YK:n huumausaineraportin 2010,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan lausunnon (A7‑0333/2010),

A. ottaa huomioon, että kansainvälinen yhteisö on toistuvasti esittänyt tukensa Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston asiaa koskeville päätöslauselmille, joiden perusteella tuetaan Afganistanin kaikkien kansalaisten turvallisuutta, hyvinvointia ja ihmisoikeuksia; ottaa myös huomioon, että kansainvälinen yhteisö on kuitenkin epäsuorasti tunnustanut, että yhdeksän vuotta kestänyt sota ja kansainvälinen väliintulo eivät ole onnistuneet nujertamaan talibanien kapinaa ja saamaan aikaan rauhaa ja vakautta maassa, ja toteaa, että uusi kapinallisten vastainen politiikka on ollut käytössä vuodesta 2009 lähtien ja noin 45 000 sotilasta on lähetetty vahvistusjoukoiksi,

B.  katsoo, että Afganistanin tilanteeseen ei ole selkeää ratkaisua näköpiirissä, sillä paikalla olevat kansainvälisen liittouman joukot eivät pysty kukistamaan talibaneja ja muita kapinallisia eivätkä kapinallisliike ja talibanit kykene voittamaan liittouman joukkoja,

C. ottaa huomioon, että kenraali Stanley McChrystal totesi vuonna 2009, että hän ei nähnyt merkkejä Al-Qaidan laajasta läsnäolosta Afganistanissa, ja että korkeat yhdysvaltalaisviranomaiset vahvistivat, että Al-Qaida ei ole juurikaan läsnä Afganistanissa,

D. ottaa huomioon, että turvallisuustilanne ja elinolot ovat huonontuneet, mikä on heikentänyt kansan tietyssä vaiheessa osoittamaa ymmärrystä liittouman läsnäololle; ottaa huomioon, että kansa pitää liittoumaa yhä enemmän miehitysvaltana; katsoo, että Afganistanin kansan kanssa tarvitaan uutta laajempaa kumppanuutta, jossa edustusta vailla olevat ryhmät ja kansalaisyhteiskunta otetaan mukaan rauhan- ja sovinnontekoon,

E.  ottaa huomioon, että EU on yksi tärkeimmistä Afganistanin kehitysavun ja humanitaarisen avun antajista ja että se on jälleenrakennukseen ja vakauttamispyrkimyksiin sitoutunut kumppani;

F.  ottaa huomioon, että vuonna 2006 tehdyssä Afganistanin kokonaissuunnitelmassa ja Kabulin konferenssissa avunantajat sopivat siitä, että kasvava osuus avusta, jopa 50 prosenttia, kanavoidaan mahdollisuuksien mukaan Afganistanin hallituksen perustalousarvion kautta joko suoraan tai rahastojärjestelyillä, mutta ottaa myös huomioon, että tällä hetkellä ainoastaan 20 prosenttia kehitysavusta kanavoidaan hallituksen talousarvion välityksellä,

G. ottaa huomioon, että riittämätön koordinointi heikentää EU:n avustuksien tehokkuutta Afganistanissa,

H. ottaa huomioon, että Afganistanille kanavoitiin vuosina 2002–2009 yli 40 miljardia Yhdysvaltain dollaria kansainvälistä apua ja että koulua käyvien lasten määrä on lisääntynyt tällä ajanjaksolla, mutta Unicefin arvioiden mukaan 59 prosenttia Afganistanin alle viisivuotiaista lapsista ei saa edelleenkään riittävästi syödäkseen ja viisi miljoonaa lasta ei pysty käymään koulua,

I.   ottaa huomioon, että naisten tilanne maassa on edelleen suuri huolenaihe ja että YK:n raporttien mukaan Afganistanin äitiyskuolleisuus on toiseksi korkein maailmassa, lähes 25 000 kuolemantapausta vuodessa, ja että ainoastaan 12,6 prosenttia yli 15-vuotiaista naisista osaa lukea ja kirjoittaa ja 57 prosenttia tytöistä naitetaan alle 16-vuotiaana; ottaa huomioon, että naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen laajalle levinnyt ilmiö; ottaa huomioon, että syrjivä henkilökohtaista asemaa koskeva šiialainen laki on edelleen voimassa ja muun muassa tekee rangaistavaksi naisen kieltäytymisen yhdynnästä aviomiehensä kanssa ja kieltää naisia poistumasta kotoa ilman aviomiehen suostumusta,

J.   ottaa huomioon, että Afganistan on osapuolena useassa kansainvälisessä naisten ja lasten oikeuksien suojelua koskevassa yleissopimuksessa, erityisesti vuonna 1979 tehdyssä kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevassa yleissopimuksessa ja vuonna 1989 tehdyssä YK:n yleissopimuksessa lapsen oikeuksista, ja ottaa lisäksi huomioon, että Afganistanin perustuslain 22 artiklan mukaan Afganistanin miehillä ja naisilla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet lain edessä, sekä panee merkille, että Afganistanin perhelakia tarkistetaan parhaillaan, jotta se olisi yhdenmukainen perustuslain kanssa,

K. ottaa huomioon, että Yhdysvaltain kongressi vaati heinäkuussa 2010 Afganistanille aiemmin annetun miljardien dollarien rahoituksen tarkastamista ja äänesti lähes neljän miljardin dollarin väliaikaisista leikkauksista Afganistanin hallitukselle annettaviin avustuksiin,

L.  ottaa huomioon, että Afganistanin valtionvarainministeri Omar Zakhilwal on arvostellut Naton/ISAFin hankintakäytäntöjä siitä, että ne eivät ole hyödyttäneet Afganistanin paikallista taloutta, ja ISAFin yksipuolista tulkintaa ISAFin ja Afganistanin hallituksen väliseen sopimukseen sisältyvistä verovapaussäännöistä, ja että valtionvarainministeri on syyttänyt ulkomaisia toimeksisaajia siitä, että ne ovat vieneet suurimman osan ISAFin rahoittamista hankintasopimuksista, joiden määrä on jopa neljä miljardia Yhdysvaltain dollaria ja jotka ovat tiettävästi aiheuttaneet jatkuvan rahavirran pois maasta, ja ottaa lisäksi huomioon, että Afganistanin hallitus vaatii kansainvälistä tutkimusta asiasta,

M. katsoo, että on käynyt ilmeiseksi, että sotilaallinen ratkaisu ei ole mahdollinen Afganistanissa, ja ottaa huomioon, että Yhdysvallat on ilmoittanut alkavansa vetää joukkojaan Afganistanista kesällä 2011, toiset maat ovat jo vetäneet pois joukkonsa tai aikovat tehdä niin ja toiset eivät ole vielä ilmoittaneet aikeistaan vetää joukkojaan pois; katsoo kuitenkin, että sotilaiden pois vetämisen on oltava asteittainen ja koordinoitu prosessi poliittisessa hankkeessa, jolla taataan vastuun siirtäminen sujuvasti Afganistanin turvallisuusjoukoille,

N. ottaa huomioon, että Kabulin konferenssissa sovittiin, että Afganistanin kansallisen armeijan henkilövahvuuden olisi oltava 171 600 henkilöä ja Afganistanin kansallisen poliisin 134 000 henkilöä vuoden 2011 lokakuuhun mennessä ja että kansainvälinen yhteisö tarjoaa tarpeellista taloudellista ja teknistä tukea,

O. ottaa huomioon, että EUPOL Afganistanin päätavoitteena on auttaa kansainvälisten normien mukaisen poliisijärjestelmän perustamisessa Afganistaniin,

P.  ottaa huomioon, että Afganistan ei ole ainoastaan maailman johtava oopiumin tuottaja ja EU:n ja Venäjän federaation heroiinimarkkinoiden suurin toimittaja, vaan myös yksi maailman johtavista kannabiksen tuottajista UNODC:n tuoreen raportin mukaan; ottaa huomioon, että oopiumin tuotanto on kuitenkin vähentynyt Afganistanissa 23 prosenttia kahden edellisen vuoden aikana ja kolmanneksella vuoden 2007 huipputuotannosta; ottaa lisäksi huomioon, että UNODC on osoittanut selvän yhteyden oopiumin tuotannon ja kapinallisten hallinnassa olevien alueiden välillä ja että Afganistanin niissä osissa, joissa hallitus pystyy paremmin panemaan lainsäädäntöä täytäntöön, lähes kaksi kolmasosaa viljelijöistä on ilmoittanut, että he eivät kasvata kiellon vuoksi oopiumia, ja että maan kaakkoisosissa, joissa viranomaisten valvonta on heikompaa, hieman alle 40 prosenttia viljelijöistä on maininnut kiellon syyksi sille, että he eivät viljele unikkoa,

Q. ottaa huomioon, että UNODC:n tuoreen raportin mukaan huumausaineista riippuvaisten Afganistanin kansalaisten määrä on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina, millä on huomattavia sosiaalisia seurauksia maan tulevaisuudelle,

R.  ottaa huomioon, että EU:lla on ollut aktiivinen rooli huumausaineiden torjuntatoimien tukijana jälleenrakennusprosessin alusta asti, mutta toistaiseksi ei ole onnistuttu merkittävästi vähentämään huumausaineteollisuuden vaikutusten leviämistä kaikkialle talouteen, poliittiseen järjestelmään, valtiollisiin elimiin ja yhteiskuntaan,

S.  ottaa huomioon, että unikkoviljelmien tuhoamisessa Afganistanissa on käytetty kemiallisia kasvimyrkkyjä ja että tällainen toiminta aiheuttaa suurta vahinkoa ihmisille ja ympäristölle maaperän ja veden saastumisen takia; ottaa huomioon, että nyt ollaan kuitenkin yksimielisiä siitä, että rankaisutoimet on kohdistettava viljelijöiden sijasta huumekauppaan ja heroiinia tuottaviin laboratorioihin ja että tärkein tehtävä tällä hetkellä on tarjota vaihtoehtoisia elinkeinoja viljelijöille,

T.  ottaa huomioon, että Afganistanilla on merkittäviä luonnonvaroja sekä runsaasti mineraalivaroja, kuten kaasua ja öljyä, ja niiden arvoksi on arvioitu kolme biljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ja ottaa lisäksi huomioon, että Afganistanin hallitus turvautuu näihin luonnonvaroihin vauhdittaakseen talouskehitystä sen jälkeen, kun maahan on varmistettu rauha ja turvallisuus,

Uusi EU:n strategia

1.  on tietoinen edistystä haittaavista tekijöistä Afganistanissa, mutta haluaa keskittyä tässä mietinnössä neljään keskeiseen aihealueeseen; katsoo, että näillä aihealueilla toteutetuilla toimilla voidaan saada aikaan parannuksia: kansainvälinen apu ja koordinointi; rauhanprosessin vaikutukset; poliisikoulutuksen vaikutukset ja oopiumin viljelyn poistaminen vaihtoehtoisen kehityksen avulla;

2.  ilmaisee tukensa uudenlaiselle kapinallisten vastaiselle strategialle, jolla pyritään suojelemaan paikallista väestöä ja sellaisten alueiden uudelleenrakentamista, joiden turvallisuus on taattu, ja tukee Afganistania ja Pakistania koskevaa EU:n toimintasuunnitelmaa;

3.  uskoo näin ollen, että EU:n Afganistan-strategian lähtökohdaksi on otettava kaksi asiaa: sen tosiseikan tunnustaminen, että lähes vuosikymmenen kestäneestä kansainvälisestä väliintulosta ja investoinneista huolimatta Afganistanin turvallisuustilanne ja yhteiskunnalliset ja taloudelliset indikaattorit heikkenevät edelleen, ja tarve kannustaa kansainvälistä yhteisöä muuttamaan ajattelutapaansa, jotta se tulevaisuudessa laatii suunnitelmansa ja päätöksensä tiiviissä yhteistyössä Afganistanin kanssa, sillä aiemmin ja erityisesti ennen kapinallisten vastaista strategiaa kansainvälinen yhteisö on aivan liian usein laatinut suunnitelmia ja päätöksiä siten, että Afganistanin osallistuminen on jäänyt vaille huomiota; toteaa, että Lontoon ja Kabulin konferenssit olivat merkittävä askel tähän suuntaan;

4.  pitää myönteisinä ja tukee neuvoston lokakuussa 2009 antamia päätelmiä "EU:n toiminnan vahvistaminen Afganistanissa ja Pakistanissa", joissa esitetään johdonmukaisempi ja koordinoidumpi EU:n lähestymistapa alueeseen ja korostetaan alueellisen yhteistyön merkitystä sekä enemmän siviiliväestöön keskittyvää Afganistan-politiikkaa;

5.  korostaa, että Afganistanin kriisin pitkän aikavälin ratkaisun on lähdettävä siitä, että Afganistanin kansalaiset saadaan kiinnittämään huomiota sisäiseen turvallisuuteensa, väestönsuojeluun sekä taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, ja siihen olisi sisällyttävä konkreettisia toimia köyhyyden, alikehittyneisyyden ja naisten syrjinnän poistamiseksi, ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja oikeusvaltion edistämiseksi, sovittelujärjestelmien vahvistamiseksi, oopiumin tuotannon lopettamisen varmistamiseksi, vahvojen valtiorakenteiden kehittämiseksi ja Afganistanin integroimiseksi täysimääräisesti kansainväliseen yhteisöön sekä Al-Qaidan karkottamiseksi maasta;

6.  pitää myönteisenä Kabulin kansainvälisen Afganistania koskevan konferenssin päätelmiä; korostaa, että on kunnioitettava Afganistanin hallituksen sitoumuksia parantaa turvallisuutta, hallintoa ja Afganistanin kansalaisten taloudellisia mahdollisuuksia sekä kansainvälisen yhteisön sitoumuksia tukea siirtymävaihetta ja yhteisiä tavoitteita;

7.  toistaa, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi tuettava Afganistania sen rakentaessa uudelleen omaa valtiotaan ja vahvempia demokraattisia instituutioita, jotka pystyvät varmistamaan kansallisen itsemääräämisoikeuden, demokraattisesti vastuulliseen armeijaan ja poliisiin perustuvan turvallisuuden, toimivaltaisen ja riippumattoman oikeuslaitoksen, valtion yhtenäisyyden, alueellisen koskemattomuuden, naisten ja miesten tasa-arvon, tiedotusvälineiden vapauden, paremman koulutuksen ja terveydenhuollon, kestävän talouskehityksen ja Afganistanin kansan hyvinvoinnin sekä Afganistanin kaikkien etnisten ja uskonnollisten yhteisöjen historiallisten, uskonnollisten, hengellisten ja kulttuuristen perinteiden ja oikeuksien kunnioituksen tunnustaen samalla tarpeen perustavanlaatuiseen muutokseen suhtautumisessa naisiin; pyytää antamaan enemmän tukea paikallisviranomaisten kehityshankkeille niissä maakunnissa, joissa noudatetaan todistetusti hyvää hallintoa;

8.  toteaa, että 80 prosenttia väestöstä elää maaseudulla ja että viljelysmaan osuus henkeä kohti väheni vuoden 1980 0,55 hehtaarista 0,25 hehtaariin vuonna 2007; korostaa, että Afganistan on edelleenkin erittäin haavoittuvainen epäsuotuisille ilmasto-olosuhteille ja elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen nousulle ja että lisäksi laajalle levinnyt ja summittainen maamiinojen käyttö on suuri riski maaseudun kehittämisen onnistumiselle; katsoo näin ollen, että on ensiarvoisen tärkeää jatkaa ja tehostaa maaseudun kehittämiseen sekä paikalliseen elintarviketuotantoon kohdennettua rahoitusta elintarviketurvan saavuttamiseksi;

9.  panee merkille, että Afganistanin hallitus on sitoutunut toteuttamaan seuraavien kahdentoista kuukauden ajan asteittain ja verotuksellisesti kestävällä tavalla alueellista hallintopolitiikkaa, vahvistamaan paikallisviranomaisia ja niiden institutionaalisia valmiuksia sekä kehittämään alueellisia sääntely-, rahoitus- ja talousarviopuitteita;

10. panee merkille, että heikko julkishallinto ja virkamieskunnan puutteellinen valmius voivat vaikeuttaa afganistanilaisten tiiviimpää osallistumista jälleenrakennusprosessiin; on sen vuoksi vakuuttunut, että näihin tärkeisiin aloihin on kiinnitettävä enemmän huomiota; kannattaa ajatusta siitä, että komissio ja jäsenvaltiot laatisivat julkishallinnon vahvistamiseksi erityisen pitkän aikavälin lippulaivahankkeen, jonka avulla kehitetään koulutussuunnitelma, autetaan rakentamaan tai käyttämään olemassa olevia tiloja, luodaan yhteys EU:n julkishallinnon laitosten verkostoon sekä ohjataan virkamieshallinnon laitoksia monissa Afganistanin suurissa kaupungeissa, kuten Kabulissa, Heratissa ja Mazar-i-Sharifissa;

11. muistuttaa, että kehittämispyrkimykset on keskitettävä Afganistanin hallituksen rakenteiden valmiuksien parantamiseen ja että afganistanilaisten on osallistuttava aktiivisesti sekä painopisteiden valitsemiseen että toimeenpanemiseen omavastuullisuuden ja vastuunottamisen lujittamiseksi kansallisella ja yhteisön tasolla; kiinnittää näin ollen huomiota kansalaisjärjestöjen tärkeään tehtävään sen varmistamisessa, että Afganistanin kansalaiset osallistuvat demokratisoitumis- ja jälleenrakennusprosessiin, ja korruption torjunnassa;

12. on edelleen huolissaan Afganistanin yleisestä ihmisoikeustilanteesta ja erityisesti naisten perusoikeuksien, poliittisten oikeuksien, kansalaisoikeuksien ja sosiaalisten oikeuksien heikkenemisestä Afganistanissa viime vuosina, vaikka naisten elämässä on tapahtunut joitakin parannuksista vuonna 2001 loppuneen talibanien hallinnon jälkeen, ja ilmaisee huolensa kielteisestä kehityksestä, kuten siitä, että suurin osa Afganistanin vankiloiden vangeista on sukulaisten sortoa pakenevia naisia, sekä vaalilakiin tehdyistä viimeaikaisista muutoksista, jotka pienentävät naisille varattua kiintiötä parlamentin paikoista;

13. uskoo, että naisten oikeudet ovat osa turvallisuustilanteen ratkaisua ja että on mahdotonta saavuttaa vakautta Afganistanissa ilman että naiset voivat käyttää täysimääräisesti oikeuksiaan poliittisesti, yhteiskunnallisesti ja talouselämässä; kehottaa sen vuoksi Afganistanin viranomaisia ja kansainvälisen yhteisön edustajia ottamaan naiset mukaan rauhanneuvottelujen ja sovinto/uudelleenintegrointipyrkimysten jokaiseen vaiheeseen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 mukaisesti; vaatii erityistä suojelua naisille, jotka ovat julkisesti tai poliittisesti aktiivisia ja joille aiheutuu siten vaaraa fundamentalisteista; toteaa, että rauhanneuvotteluissa edistyminen ei saa missään tapauksessa johtaa siihen, että naiset menettävät viime vuosina saavuttamiaan oikeuksia; pyytää Afganistanin hallitusta parantamaan naisten oikeuksien suojaa muuttamalla voimassaolevaa lainsäädäntöä, kuten rikoslakia, syrjivien käytäntöjen poistamiseksi;

14. kehottaa komissiota, neuvostoa ja EU:n jäsenvaltioita ottamaan kahdenvälisissä neuvotteluissa Afganistanin kanssa edelleen esille naisiin ja lapsiin kohdistuvan syrjinnän ja ihmisoikeudet yleisesti siten, että noudatetaan unionin pitkäaikaista sitoumusta auttaa Afganistania rauhaa ja jälleenrakennusta koskevissa toimissa;

15. kehottaa EU:ta ja kansainvälistä yhteisöä lisäämään rahoitusta sekä poliittista ja teknistä tukea toimintalinjoille, joilla parannetaan Afganistanin naisten ja naisten asioita ajavien kansalaisjärjestöjen tilannetta, naisten oikeuksien puolustajat mukaan lukien;

16. huomauttaa, että talibanien hallinnon kaatumisen jälkeen tapahtuneista parannuksista huolimatta sananvapaus ja lehdistönvapaus ovat heikentyneet viime vuosina; panee merkille, että aseelliset ryhmittymät ja talibanit ovat hyökänneet toimittajia vastaan ja uhkailleet heitä estääkseen näitä raportoimasta heidän hallinnassaan olevista alueista; pyytää toteuttamaan tässä yhteydessä toimia, jotta toimittajat voisivat harjoittaa ammattiaan turvallisesti;

17. panee huolestuneena merkille, että Afganistanissa 18. syyskuuta 2010 järjestettyjä parlamenttivaaleja, joiden äänestysprosentti maan turvallisuustilanteesta huolimatta oli noin 40, leimasivat jälleen kerran petokset ja väkivalta, jonka vuoksi Naton mukaan 25 ihmistä menetti henkensä; pahoittelee, että monia afganistanilaisia estettiin käyttämästä perusoikeuttaan äänestää;

18. panee merkille maan oikeuskäsittelyihin liittyvät epäsäännöllisyydet, jotka ovat kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisia; pahoittelee, että 16 kuolemaantuomittua teloitettiin vuonna 2008; kehottaa EU:ta edistämään kuolemanrangaistusten täytäntöönpanon keskeyttämisen hyväksymistä vuonna 2007 annetun YK:n päätöslauselman 62/149 mukaisesti kuolemanrangaistuksen myöhempää kumoamista varten;

Kansainvälisen avun käyttö ja väärinkäyttö

19. muistuttaa, että EU:n yhteisen (Euroopan yhteisö ja jäsenvaltiot) Afganistaniin annettavan avun talousarvio kaudella 2002–2010 oli yhteensä noin 8 miljardia euroa;

20. korostaa, että on tärkeää vahvistaa Afganistanin tiedotusvälineiden vapautta ja kansalaisyhteiskuntaa maan demokratisoitumisen tehostamiseksi; pitää myönteisinä EU:n vuoden 2009 vaalitarkkailuvaltuuskunnan päätelmiä;

21. huomauttaa, että Afganistaniin pumpatusta valtavasta ulkomaisesta avusta huolimatta maan tilanne on edelleen huolestuttava ja estää humanitaarisen avun ja lääkeavun toimittamisen haavoittuvimmille väestöryhmille, että Afganistanissa kuolee enemmän ihmisiä köyhyyden vuoksi kuin aseellisen konfliktin suoranaisena seurauksena ja että lapsikuolleisuus, järkyttävää kyllä, on kasvanut vuodesta 2002 lähtien ja vastasyntyneiden elinajanodote alentunut sekä lukutaito heikentynyt huomattavasti; toteaa lisäksi, että vuoden 2004 jälkeen köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on lisääntynyt 130 prosentilla;

22. korostaa vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen tärkeyttä ja pitää valitettavana sitä, että joillakin aloilla saavutetusta edistyksestä huolimatta Afganistan on pudonnut YK:n kehitysohjelman inhimillisen kehityksen indeksissä vuoden 2003 sijalta 173 sijalle 181 (182 maan joukossa) ja että alle viisivuotiaiden kuolleisuus ja äitiyskuolleisuus ovat Afganistanissa edelleen maailman korkeimpia; katsoo, ettei näiden alojen erityistavoitteita eikä varsinkaan naisten terveydenhuolto- ja koulutusmahdollisuuksia pidä laiminlyödä, ja vaatii kiinnittämään erityishuomiota tulonlähteiden luomiseen ja toimivan oikeusjärjestelmän rakentamiseen;

23. korostaa, että UNODC paljasti tammikuussa 2010 julkaistussa selvityksessään, että korruptio on väestön suurin huolenaihe ja että lahjonnasta saatavat tulot muodostavat lähes neljänneksen (23 prosenttia) Afganistanin bruttokansantuotteesta;

24. kehottaa komissiota varmistamaan avoimuuden ja vastuullisuuden, kun Afganistanin hallitukselle, kansainvälisille järjestöille ja paikallisille kansalaisjärjestöille myönnetään taloudellista tukea, jotta varmistetaan tuen johdonmukaisuus ja Afganistanin jälleenrakentamisen ja kehittämisen onnistuminen;

25. kehottaa myöntämään tarveanalyysiin perustuvaa ja kiireellisten tavoitteiden saavuttamiseen tarkoitettua humanitaarista apua tasaisemmin eri maantieteellisille alueille;

26. panee kuitenkin merkille, että infrastruktuurissa, televiestinnässä ja peruskoulutuksessa on edistytty hieman, minkä avunantajat ja Afganistanin hallitus mainitsevat tavallisesti saavutuksena;

27. kiinnittää huomiota Afganistanin sodan valtaviin kustannuksiin, jotka arvioidaan yli 300 miljardiksi Yhdysvaltain dollariksi vuodesta 2001 vuoteen 2009 ja jotka ylittävät yli 20-kertaisesti Afganistanin BKT:n ja joiden ennustetaan nousevan yli 50 miljardiin dollariin vuodessa kaavailtujen uusien lisäjoukkojen lähettämisen vuoksi;

28. panee merkille laajalle levinneen käsityksen, että Afganistanin hallituksen korruptio on ainoa syy siihen, että maan kansalaisille ei pystytä tuottamaan välttämättömiä peruspalveluja, mutta panee myös merkille, että valtaosa yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen tarvittavista resursseista on kanavoitu kansainvälisten järjestöjen, alueellisten kehityspankkien, kansalaisjärjestöjen, kansainvälisten toimeksisaajien, konsulttien jne. kautta eikä Afganistanin keskushallinnon kautta; kehottaa Afganistanin hallitusta ja kansainvälistä yhteisöä harjoittamaan laajempaa valvontaa, jotta voidaan poistaa korruptio ja varmistaa, että apu saavuttaa sitä tarvitsevat;

29. katsoo, että korruption torjunnan olisi oltava Afganistanin rauhanrakennusprosessin keskiössä, koska lahjonta aiheuttaa resurssien väärin kohdentumista, muodostaa esteen mahdollisuudelle käyttää julkisia peruspalveluja, kuten terveys- ja koulutuspalveluja, ja haittaa suuresti maan yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä; korostaa myös, että korruptio heikentää luottamusta julkiseen sektoriin ja hallitukseen ja on niin ollen merkittävä uhka kansalliselle vakaudelle; kehottaa siksi EU:ta kiinnittämään Afganistan-avussaan erityistä huomiota korruption torjuntaan;

30. panee merkille, että Afganistanin valtionvarainministerin mukaan, ja tämän ovat vahvistaneet muut riippumattomat lähteet, vain kuusi miljardia Yhdysvaltain dollaria (tai 15 prosenttia) kaikkiaan 40 miljardin dollarin avusta itse asiassa päätyi Afganistanin hallitukselle vuosina 2002–2009 ja että lopuista 34 miljardista dollarista, jotka kanavoitiin kansainvälisten järjestöjen, alueellisten kehityspankkien, kansalaisjärjestöjen, kansainvälisten toimeksisaajien jne. kautta, 70–80 prosenttia ei koskaan saapunut tarkoitetuille avunsaajille, Afganistanin kansalle; pitää myönteisenä Kabulin konferenssin päätöstä, jonka mukaan 50 prosenttia kansainvälisestä avusta olisi kanavoitava Afganistanin valtion talousarvion kautta vuoteen 2012 mennessä afganistanilaisten pyynnön mukaisesti;

31. pitää täysin välttämättömänä, että kansainväliset avunantajamaat luovat mekanismit toimintansa koordinoimiseksi ja laativat yksityiskohtaisia arvioita sellaisen EU:n ja kansainvälisen tuen antamisesta, jonka tarkoituksena on lisätä avoimuutta ja tehostaa rahoittajien vastuullisuutta koskevia järjestelmiä;

32. tuomitsee sen, että huomattava osa EU:n antamista ja muista kansainvälisistä avustusvaroista häviää jakeluketjun aikana, mikä korostui hyvin selkeästi äskettäisessä Kabul Bankin skandaalissa, ja kiinnittää huomiota neljään tärkeimpään tähän johtaneeseen syyhyn: hävikki, liian suuret välittäjä- ja turvallisuuskustannukset, liikalaskutus ja korruptio;

33. panee kuitenkin merkille, että EU:n hävikkiä lieventää se, että 50 prosenttia unionin avusta on myönnetty monenvälisten erityisrahastojen kautta (vastaava osuus Yhdysvaltain avusta on kymmenen prosenttia), joissa tehokkuus on hyvinkin korkea (noin 80 prosenttia);

34. kehottaa EU:ta perustamaan keskitetyn tietokannan ja tarkastelemaan kaiken EU:n Afganistanille antaman avun kustannuksia ja vaikutuksia, koska perinpohjaisen, ajantasaisen ja avoimen tiedon puute heikentää avun tehokkuutta;

35. kehottaa myös kaikkia tärkeimpiä Afganistanissa toimivia humanitaarista ja kehitysapua antavia elimiä, mukaan lukien EU ja sen jäsenvaltiot, Yhdysvallat, UNAMA, YK:n erityiselimet, keskeiset kansalaisjärjestöt ja Maailmanpankki, leikkaamaan rajusti toimintakulujaan kohdistamalla varat konkreettisiin ohjelmiin, jotka toteutetaan todellisessa ja tasapainoisessa yhteistyössä Afganistanin instituutioiden kanssa; korostaa tähän liittyen, että Afganistanin instituutioilla on oltava oikeus päättää varojen käytöstä samalla kun varmistetaan riittävä avoimuus ja vastuullisuus;

36. korostaa jälleenrakennus- ja kehitystoimien aluetason koordinoinnin merkitystä rajat ylittävän kehityksen edistämiseksi alueella, jolla etniset siteet ja heimositeet usein ylittävät valtioiden rajat;

37. toteaa, että Afganistanin paikallis- ja aluehallinnon osallistumista olisi edistettävä, ja korostaa, että tällä tasolla sitoutuminen, oikeusvaltio ja demokratia ovat ehdottomia edellytyksiä varojen asianmukaiselle käytölle; huomauttaa, että varojen jakamiseen paikallisella ja alueellisella tasolla tarvitaan keskushallinnon hyväksyntä, mikä vahvistaa sen tehtävää ja vastuuta;

38. kehottaa ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa, neuvostoa ja komissiota perustamaan yhteisen tutkijaryhmän, joka arvioi EU:n ja jäsenvaltioiden kaikkia toimenpiteitä ja operaatioita Afganistanissa kerran vuodessa käyttäen selkeitä laadullisia ja määrällisiä indikaattoreita erityisesti kehitysavun (mukaan lukien kansanterveys ja maatalous), hyvän hallinnon (mukaan lukien oikeusala ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen) ja turvallisuuden osalta (erityisesti Afganistanin poliisivoimien kouluttaminen); kehottaa tässä yhteydessä myös arvioimaan EU:n toimien suhteellista vaikutusta maan yleiseen tilanteeseen ja EU:n toimijoiden ja muiden kansainvälisten toimijoiden ja toimien koordinoinnin ja yhteistyön tasoa sekä julkaisemaan arvioinnin tuloksia ja suosituksia;

39. korostaa, että turvallisuustilanne ja avustusten maantieteellinen jakautuminen ovat toisistaan riippuvaisia, ja vaatii sen vuoksi, että apu toimitetaan suoraan ongelmista välittömästi kärsivälle Afganistanin kansalle;

40. korostaa, että korruption torjunnan on oltava Afganistanissa painopisteala; tunnustaa, että paikallista korruptiota on, mutta toivoo, että sitä voidaan hillitä lujittamalla Afganistanin valtion instituutioiden legimiteettiä antamalla niille vastuu rahoituksen jakamisen hyväksymisestä ja avun tehokkuuden varmistamisesta;

41. kannattaa politiikkaa, jossa hankinnat suoritetaan mahdollisuuksien mukaan entistä enemmän Afganistanissa itsessään tavaroiden ja palvelujen maahantuonnin sijasta;

42. katsoo, että puolueettomien humanitaaristen elinten olisi oltava vastuussa avun jakamisesta maassa ja että sotilaiden tulisi jakaa apua ainoastaan poikkeustapauksissa kunnioittaen humanitaaristen elinten toiminnan puolueettomuutta, tasapuolisuutta ja riippumattomuutta ja noudattaen täysin asiaa koskevia kansainvälisiä normeja, jotka on koottu sotilas- ja siviilipuolustusvoimavarojen käyttöä koskeviin suuntaviivoihin (MCDA) ja joiden noudattamista vaaditaan humanitaarista apua koskevassa eurooppalaisessa konsensuksessa;

43. muistuttaa, että kaikki havaitut rikkomukset, joita nämä elimet tekevät toiminnassaan puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja riippumattomuuden periaatteita vastaan, tekevät niistä haavoittuvampia paikan päällä, varsinkin koska ne jäävät paikan päälle vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun sotilasjoukot on vedetty pois;

44. korostaa, että sotilaallisten alueellisten jälleenrakennusryhmien (PRT-ryhmien) käyttö jälleenrakennus- ja/tai kehitysyhteistyötoiminnassa ei ole asianmukaista, sillä se hämärtää rajaa kehitysyhteistyötä tekevien siviilien ja sotilaiden välillä, mikä vaarantaa Afganistanin jälleenrakennus- ja kehittämistoimet;

45. panee merkille, että useiden lehtitietojen ja Yhdysvaltain edustajainhuoneen raportin "Warlord, Inc." mukaan Yhdysvaltain armeija on Afganistanissa ulkoistanut valtaosan logistiikastaan yksityisille toimeksisaajille, jotka puolestaan ovat antaneet sotilassaattueiden suojelemisen alihankintana paikallisille afganistanilaisille turvallisuusalan yrityksille tuhoisin seurauksin;

46. panee merkille, että päätös antaa Yhdysvaltain asevoimien toimitusketju yksityisiin käsiin ilman mitään luotettavia perusteita vastuullisuuden, avoimuuden ja laillisuuden varmistamiseksi ruokkii kiristystä ja korruptiota, sillä sissipäälliköt, paikalliset mafiapomot ja lopulta talibankomentajat saavat merkittävän osan 2,2–3 miljardin Yhdysvaltain dollarin varoista, jotka käytetään asevoimien logistiikkaan Afganistanissa;

47. on tyrmistynyt siitä, että suojeluraha ja kiristys kaikilla asevoimien toimitusketjun tasoilla ovat merkittävin kapinallisten rahoituslähde, kuten Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton tunnusti kuulemistilaisuudessa senaatin ulkoasiainvaliokunnassa joulukuussa 2009;

48. on tyrmistynyt myös siitä, että EU:n rahoitusosuuksien täydellistä jäljitettävyyttä ei ehkä voida varmistaa kaikissa tapauksissa, koska Yhdysvaltain ja Naton/ISAFin asevoimien logistiikka noudattelee samoja linjoja;

49. on täysin tyytyväinen Naton Afganistanissa olevan sotilasjohdon syyskuussa 2010 julkistamiin uusiin suuntaviivoihin, jotka koskevat hankintoja, joiden arvon arvioidaan tällä hetkellä olevan noin 14 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa, ja joilla pyritään vähentämään korruptiota ja epäsuorasti kapinallisille ja talibanliikkeelle päätyviä varoja; toivoo, että tämä suunnanmuutos hankintapolitiikassa pannaan nopeasti täytäntöön;

50. pitää tässä yhteydessä myönteisenä presidentti Karzain hiljattain antamaa asetusta, jossa säädetään, että kaikkien paikallisten ja ulkomaisten yksityisten turvallisuusalan yritysten toiminta Afganistanissa on lopetettava neljän kuukauden määräajassa;

Rauhanprosessi

51. painottaa, että hyvä hallinto, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet ovat perusta vakaalle ja hyvinvoivalle Afganistanille; korostaa sen vuoksi, että luotettava oikeudenkäyttöprosessi on olennainen osa rauhanprosessia ja että ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja yleisen rankaisemattomuuden estämisen pitäisi olla tämän rauhanprosessin kaikissa vaiheissa näkökohtia, joista ei tingitä; kehottaa tässä yhteydessä Afganistanin hallitusta panemaan ensisijaisesti täytäntöön oikeuslaitoksen uudistamista koskevan strategian;

52. uskoo, että Afganistanin nykyisestä umpikujasta on syyttäminen suurelta osin liittouman joukkojen alkuvaiheessa, ennen uutta kapinallisten vastaista strategiaa, tekemiä virheellisiä laskelmia, joissa ennakoitiin nopeaa sotilaallista voittoa talibaneista ja helppoa siirtymistä legitiimin hallituksen lännen tuella johtamaan vakaaseen valtioon;

53. katsoo näin ollen, että talibanien läsnäolo aliarvioitiin ja Karzain hallituksen kykyä hallita yliarvioitiin ja tämän seurauksena kiinnitettiin liian vähän huomiota maan jälleenrakentamiseen ja kehittämiseen;

54. pelkää, että nämä virheet ovat antaneet pontta talibanien uudelle nousulle suurimmassa osassa maata, mikä kiihdyttää koko alueen turvallisuustilanteen ja ihmisoikeuksien, erityisesti naisten ihmisoikeuksien, heikentymistä;

55. huomauttaa, että aiempi sotilaallisiin näkökohtiin keskittyminen ei ole johtanut toivottuihin tuloksiin, ja tukee sen vuoksi enemmän siviilipuoleen keskittyvää lähestymistapaa;

56. tunnustaa, että ainoa mahdollinen ratkaisu on poliittinen, ja siihen pitäisi sisältyä neuvottelut – jotka olisi lopulta toteutettava yhdessä tulitauon kanssa – talibanien ja muiden taistelevien ryhmien sekä maan muiden poliittisten toimijoiden kanssa, jotka ovat valmiita osallistumaan kansallisen yhtenäisyyden hallitukseen, joka kykenee lopettamaan jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan riehuneen sisällissodan ja varmistamaan oikeusvaltion ja perusihmisoikeuksien täysimääräisen kunnioittamisen; katsoo, että poliittisen ratkaisun saavuttamiseksi uudelle kapinallisten vastaiselle politiikalle olisi annettava aikaa onnistua presidentti Obaman ilmoittaman aikataulun mukaisesti;

57. uskoo vakaasti, että EU:n kolme tärkeintä ennakkoedellytystä tällaiselle rauhanprosessille ja talibanien osallistumiselle ovat neuvotteluihin osallistuvien kaikkien osapuolten sitoutuminen Al-Qaidan sekä kaikkien muiden terroristiryhmien karkottamiseen maasta ja sen harjoittaman kansainvälisen terrorismin edistämisen lopettamiseen, unikonviljelyn lopettamista koskevien toimien toteuttaminen ja sellaisen politiikan täytäntöönpano, joka edistää ja kunnioittaa perusihmisoikeuksia ja Afganistanin perustuslakia;

58. katsoo lisäksi, että kaikki muut kysymykset olisi jätettävä Afganistanin kansan tahdon ja kyvyn varaan;

59. tunnustaa, että talibanliike ei ole yksi yhtenäinen joukko ja että sillä on ainakin 33 korkeaa johtajaa, 820 keskitason komentajaa ja 25 000–36 000 rivisotilasta, jotka toimivat 220 paikkakunnalla, ja jotkut heistä taistelevat ideologisista syistä, toiset rahan takia; katsoo sen vuoksi, että neuvotteluja olisi edistettävä tästä lähtien paikallisella tasolla demokraattisesti valitun paikallishallinnon ja sellaisten aseellisen opposition jäsenten välillä, jotka luopuvat väkivallasta, joilla ei ole mitään yhteyksiä kansainvälisiin terroristijärjestöihin, jotka kunnioittavat perustuslakia ja jotka ovat valmiita liittymään rauhanomaisen Afganistanin rakentamiseen 20. heinäkuuta 2010 annetun Kabulin julkilausuman 13 ja 14 kohdan mukaisesti;

60. suhtautuu myönteisesti Afganistanin hallituksen rauhaa ja sopeuttamista koskevaan ohjelmaan, joka on avoin kaikille aseellisen opposition afganistanilaisille jäsenille ja heidän yhteisöilleen Kabulin julkilausuman edellä mainitun 13 ja 14 kohdan mukaisesti;

61. korostaa, että kaikissa aseistariisunta- ja uudelleenintegrointistrategioissa on otettava tarkasti huomioon ongelmat, jotka liittyvät entisten taistelijoiden ja pakolaisten paluuseen kotikyliinsä;

62. painottaa, että on tärkeää lisätä Afganistanin hallituksen ja hallinnon luotettavuutta, vastuuta ja toimivaltaa, jotta sen mainetta voidaan parantaa sen omien kansalaisten keskuudessa;

63. korostaa, että Pakistan on avainasemassa tässä prosessissa, sillä talibaneilla ei ole minkäänlaista kannustetta ryhtyä vakaviin neuvotteluihin niin kauan kuin Pakistanin raja pysyy heille avoinna; suosittaa laajempaa kansainvälistä koordinointia ja prosessiin osallistumista siten, että myös muut naapurivaltiot ja johtavat alueelliset toimijat, erityisesti Iran, Turkki, Kiina, Intia ja Venäjän federaatio osallistuvat siihen;

64. kehottaa komissiota arvioimaan Pakistanin äskettäisten tulvien strategisia ja poliittisia vaikutuksia Afganistaniin ja koko laajemmalle alueelle ja toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimet maan tulvista kärsineen väestön ja niiden afganistanilaisten pakolaisten auttamiseksi, joiden leirit jäivät tulvaveden alle;

65. painottaa hyvän vesihuollon merkitystä Afganistanissa ja sen lähialueilla ja korostaa lisäksi alueellisen ja rajatylittävän yhteistyön etuja tällä alalla muun muassa luottamuksen lisäämiseksi Lounais-Aasian naapurimaissa;

66. tuomitsee jyrkästi Pakistanin tiedustelupalvelun osallistumisen kapinaan, vaikka sen pyrkimyksenä on varmistaa, että mahdollinen rauhanratkaisu on myös Pakistanin kannalta tyydyttävä;

67. korostaa kuitenkin, että pysyvän rauhan saaminen Afganistaniin edellyttää poliittisia sopimuksia keskeisten alueellisten mahtien kesken, mukaan luettuina Intia, Pakistan, Iran, Keski-Aasian valtiot, Venäjä, Kiina ja Turkki, ja yhteistä sopimusta siitä, etteivät ne puutu Afganistanin asioihin ja tukevat sen itsenäisyyttä; kehottaa lisäksi normalisoimaan Afganistanin ja Pakistanin välisiä suhteita niin, että kysymys maiden välisestä kansainvälisestä rajasta ratkaistaan lopullisesti;

68. kehottaa EU:ta tukemaan edelleen Afganistanin rauhan- ja sovintoprosessia sekä afganistanilaisten pyrkimyksiä integroida yhteiskuntaan ne henkilöt, jotka ovat valmiita luopumaan väkivallasta, ja antamaan Karzain hallitukselle riittävästi liikkumavaraa valita itse kumppaninsa vuoropuheluun, mutta vaatii, että Afganistanin perustuslain ja perusihmisoikeuksien kunnioittamisen pitää olla rauhanprosessin yhteisen laillisen ja poliittisen kehyksen perustana;

69. pitää myönteisinä kansallisia ensisijaisia ohjelmia, jotka Afganistanin hallitus laati Afganistanin kansallisen kehitysstrategian mukaisesti ja joita tuettiin Kabulin konferenssissa, ja vaatii, että ne pannaan täysimääräisesti ja tehokkaasti täytäntöön;

70. korostaa, että EU:n on otettava paljon aktiivisempi rooli Afganistanin jälleenrakennuksessa ja kehityksessä, sillä pysyvää rauhaa ei voida saavuttaa itse Afganistanissa ja koko alueella ilman köyhyyden huomattavaa vähentämistä ja kestävää kehitystä; panee merkille, että kehitystä ei ole ilman turvallisuutta ja turvallisuutta ei ole ilman kehitystä;

71. kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita toimimaan yhdessä Yhdysvaltojen kanssa kansainvälisen avun kanavoimiseksi enemmän paikallishallinnon ja Kabulin hallituksen kautta ja kannustamaan Yhdysvaltoja luopumaan politiikasta, jolla kierretään Afganistanin omat instituutiot kansainvälisen avun toimittamisessa, ja turvallisuustehtävien yksityistämisestä sekä sen rinnakkaisesta ja (rauhanprosessin kannalta) ilmeisen ristiriitaisesta yrityksestä tuhota kapinallisten johto käyttämällä miehittämättömiä tiedustelukoneita, Yhdysvaltain erikoisjoukkoja sekä paikallisia aseistettuja joukkoja, sillä nämä keinot ovat oikeudellisesti kyseenalaisia ja johtavat usein siviiliuhreihin sekä saattavat häpeään kansainvälisen operaation; osoittaa kunnioitusta liittouman joukkojen kaikille mies- ja naissotilaille, jotka ovat menettäneet henkensä puolustaessaan vapautta, ja ilmaisee osanottonsa heidän perheilleen samoin kuin kaikkien viattomien afganistanilaisuhrien perheille;

72. korostaa, että tiettyjen EU:n jäsenvaltioiden ja niiden liittolaisten sotilaallinen läsnäolo Afganistanissa on osa Naton/ISAFin operaatiota, jonka tavoitteena on torjua kansainvälisen terrorismin uhkaa ja taistella huumausaineiden viljelyä ja salakuljetusta vastaan;

73. korostaa, että läsnäololla voidaan auttaa luomaan turvallisuusolot, joiden ansioista voidaan toteuttaa käytännössä Afganistanin hallituksen viimeaikaiset suunnitelmat hyödyntää maan kaivos- ja mineraalialaa, jolla on valtavat kehitysmahdollisuudet, jolloin maa saa kipeästi tarvitsemiaan omia varoja valtion talousarvioon;

74. korostaa, että Afganistanin alueella olevat mahdollisesti valtavat kaivos- ja mineraalivarat kuuluvat yksinomaan Afganistanin kansalle ja että näiden varojen "suojelemista" ei saa koskaan käyttää tekosyynä ulkomaisten joukkojen pysyvälle läsnäololle Afganistanin maaperällä;

Poliisi ja oikeusvaltio

75. toteaa, että Afganistanissa ei voida saavuttaa vakautta ja rauhaa ennen kuin valtio ensin takaa kansalaistensa turvallisuuden omalla vastuullaan;

76. pitää myönteisenä presidentti Karzain tavoitetta, että vuoden 2014 loppuun mennessä ainoastaan Afganistanin kansallisten turvallisuusjoukkojen pitäisi johtaa ja toteuttaa sotilasoperaatioita kaikissa maakunnissa, sekä Afganistanin hallituksen sitoumusta ottaa asteittain täysi vastuu omasta turvallisuudestaan;

77. painottaa, että Afganistanin on saatava tehokkaat poliisivoimat ja riippumaton armeija, jotka kykenevät varmistamaan turvallisuuden, jotta ulkomaiset sotilasjoukot voidaan vetää pois maasta;

78. pitää myönteisenä kenraali Petraeusin ajatusta, että paikallisille demokraattisesti valituille viranomaisille voitaisiin antaa paikallinen poliisikunta, joka ylläpitäisi lakia ja järjestystä ja suojelisi paikallista väestöä;

79. tunnustaa kuitenkin, että omillaan selviytyvät turvallisuusjoukot on melko pitkän aikavälin tavoite, ja kiinnittää sen vuoksi erityistä huomiota tarpeeseen järjestää poliisikoulutusta koordinoidummin ja kokonaisvaltaisemmin sekä erillään armeijan upseerien koulutuksesta ja kiinnittää lisäksi huomiota poliisikoulutukseen investoituihin varoihin, joista on saatu rajallisia tuloksia; kehottaa kaikkia asianomaisia toimijoita koordinoimaan työtään tiiviisti, jotta vältetään tarpeeton päällekkäisyys ja täytetään täydentävät tehtävät strategisella ja operatiivisella tasolla;

80. korostaa sisäministeriön laajan uudistamisen tarvetta, sillä ilman sitä pyrkimykset poliisivoimien uudistamiseksi ja kehittämiseksi saattavat epäonnistua, ja painottaa tässä yhteydessä Afganistanin sisäministeriössä sekä alueiden ja maakuntien tasolla tapahtuvan valvonnan, tuen, neuvonnan ja koulutuksen merkitystä EUPOL Afganistanin yhden lisätavoitteen mukaisesti;

81. katsoo, että EUPOL Afganistanin toimintavaltuuksien kiistattoman epämääräisyyden ja siitä tähän asti saatujen rajallisten tulosten takia se ei voi saada ansaitsemaansa johtavaa asemaa EU:n puitteissa; pahoittelee, että EUPOL Afganistan ei ole vielä kolme vuotta tehtävänsä aloittamisen jälkeen päässyt kolmeen neljäsosaan sallitusta vahvuudestaan; toistaa neuvostolle ja EU:n jäsenvaltioille esittämänsä kehotuksen noudattaa täysimääräisesti niiden tästä operaatiosta antamia sitoumuksia;

82. pitää myönteisenä, että EUPOL Afganistan perusti korruption vastaisen syyttäjänviraston, jonka tavoitteena on tutkia tapauksia, jotka koskevat korkean tason virkamiehiä ja muita korruptiosta epäiltyjä toimihenkilöitä;

83. on järkyttynyt siitä, että ISAFin esittämien lukujen mukaan Afganistanin kansallisen poliisin 94 000 miehestä lähes 90 prosenttia on lukutaidottomia, 20 prosenttia huumeiden käyttäjiä ja 30 prosenttia katoaa vuoden jälkeen, puhumattakaan niistä noin tuhannesta, jotka kuolevat palveluksessa vuosittain;

84. uskoo, että tärkeimpiä tekijöitä kaiken koulutuksen tehottomuuden taustalla ovat olleet poliisikoulutuksen eri osioiden riittämätön koordinointi sekä käytäntö siirtää tehtävät yksityisten sotilas- ja turvallisuuspalveluita tarjoavien yritysten hoidettaviksi;

85. panee merkille, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden sitoutuminen ammattimaisten Afganistanin poliisivoimien perustamiseen saattaa vaarantua, koska yleisessä käytössä on edelleen sellaisia toimintatapoja, kuten "nopeutettu lähestymistapa" (henkilöstön taustat seulotaan heikosti, koulutus kestää kuusi viikkoa ilman oppikirjoja koulutettavien lukutaidottomuuden vuoksi ja hyvin vähäinen kenttäkoulutus, minkä jälkeen palvelukseen otetuille annetaan virkamerkki, univormu ja ase ja heidät lähetetään partioimaan), joita muutamat suuret yhdysvaltalaiset turvallisuusalan yritykset käyttävät; painottaa tarvetta saada aikaan yhtenäisempää ja kestävämpää poliisikoulutusta, jonka avulla Afganistanin eri poliisivoimat voivat toimia yhteistyössä; korostaa, että poliisikoulutusoperaatioissa ei pitäisi keskittyä vain teknisiin näkökohtiin, vaan niissä on taattava koulutettavien lukutaito ja annettava perustiedot kansallisesta lainsäädännöstä ja kansainvälisestä oikeudesta;

86. on järkyttynyt todettuaan, kuinka heikkoa rahoitusvalvontaa näihin yksityisiin yrityksiin sovelletaan ja lainaa Yhdysvaltain puolustus- ja ulkoministeriöiden vuoden 2006 yhteistä raporttia, jonka havainnot ovat yhä päteviä ja jonka mukaan Afganistanin poliisivoimat eivät pysty suorittamaan lainvalvonnan rutiinitehtäviä eikä niillä ole tehokasta kenttätyöjaksoa; antaa tunnustusta sotilasvoimien johdon pyrkimyksille valvoa kapinallisten vastaisen politiikan mukaisesti edes jotenkin yksityisiä ulkomaisia aseistettuja joukkoja, jotka toimivat täysin rangaistuksetta Afganistanissa;

87. suosittaa lopettamaan yksityisten toimeksisaajien antaman poliisikoulutuksen mahdollisimman pikaisesti;

88. kehottaa tehostamaan kansainvälistä yhteistyötä ja koordinointia, jotta poliisikoulutuksen valmiuksia voidaan lisätä merkittävästi ja koulutusohjelmien tehokkuutta parantaa edelleen; ehdottaa, että EUPOL Afganistan ja Nato/ISAF käynnistävät laajamittaisen koulutusohjelman ja ottavat siihen mukaan kansallisen poliisin yksiköitä, kuten sovittiin Afganistanin hallituksen kanssa, jolloin päästään eroon päällekkäisyyksistä, tuhlauksesta ja pirstaleisuudesta;

89. kehottaa ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa ja EU:n jäsenvaltioita tehostamaan Afganistanin poliisikoulutusta ja lisäämään merkittävästi poliisikouluttajien määrää kentällä, jotta Lontoon konferenssin tavoite saada 134 000 koulutettua afganistanilaista poliisia vuoden 2011 loppuun mennessä olisi realistinen; kehottaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa tarkistamaan EUPOL Afganistanin operaatiota siten, että sen tehtäväksi annetaan myös kouluttaa alemman tason henkilöstöä kaikissa maakunnissa lisäämällä peruskoulutukseen varattujen viikkojen määrää ja varmistamalla, että partiointia ja muita poliisitoimia toteutetaan yhteisesti kentällä; kehottaa EU:n jäsenvaltioita yhdistämään kahdenväliset poliisikoulutusoperaatiot EUPOL Afganistanin kanssa ja olemaan asettamatta esteitä EUPOL Afganistanissa toimiville kansallisille poliisivoimille;

90. suosittelee, että Afganistanin poliisien palkkoja nostetaan ja että koko värväystoimintaa tarkastellaan uudelleen ja annetaan etusija hakijoille, joilla on peruslukutaito, jotka eivät ole huumeiden käyttäjiä ja jotka ovat psyykkisesti ja fyysisesti sopivampia tehtävään kuin nykyjoukko;

91. korostaa, että poliisikoulutuksesta ei saada tuloksia ilman asianmukaisesti toimivaa oikeuslaitosta, ja kehottaa sen vuoksi kansainvälistä yhteisöä lisäämään taloudellista ja teknistä tukea oikeuslaitoksen lujittamiseen, mukaan lukien tuomareiden palkkojen nostaminen kaikilla tasoilla; kehottaa lisäksi neuvostoa perustamaan koordinoidusti YK:n kanssa erityisen operaation tuomareiden sekä Afganistanin oikeusministeriön ja vankilalaitoksen virkamiesten kouluttamiseksi;

92. pitää myönteisenä, että Afganistanin hallitus sitoutui Kabulin konferenssissa parantamaan kansainvälisten kumppanien tuella oikeusasioiden käsittelyn toteutusta koko maassa panemalla seuraavien kahdentoista kuukauden aikana täytäntöön konkreettisia toimenpiteitä ja myös lisäämään oikeuslaitosten valmiuksia sekä laatimaan ja panemaan täytäntöön kattavan henkilöstöresurssistrategian;

Huumausaineet

93. muistuttaa, että 90 prosenttia maailman laittomasta oopiumista on peräisin Afganistanista ja että Afganistanissa ei viljelty lainkaan oopiumiunikkoa liittouman joukkojen saapuessa Kabuliin vuonna 2001, koska YK oli onnistunut saamaan unikon viljelyn kielletyksi;

94. katsoo, että suuren ja asianmukaisesti rahoitetun armeijan olisi pitänyt kyetä helposti säilyttämään tällainen oopiumista vapaa tilanne suojelemalla paikallisia maatalouden kehittämishankkeita talibaneilta ja paikallisilta sissipäälliköiltä;

95. panee kuitenkin merkille, että oopiumintuotanto on edelleen keskeinen sosiaalinen, taloudellinen ja turvallisuuteen liittyvä kysymys, ja kehottaa EU:ta harkitsemaan tätä strategisena painopisteenä Afganistania koskevissa toimintalinjoissaan;

96. muistuttaa, että yli 90 prosenttia Eurooppaan tulevasta heroiinista on peräisin Afganistanista ja että se aiheuttaa miljardien dollarien kustannukset EU:n maiden kansanterveydelle; korostaa, että Afganistanin huumetalouden aiheuttamiin haasteisiin on tartuttava kansallisen tason lisäksi myös kansainvälisesti siten, että pureudutaan huumausaineketjun kaikkiin lenkkeihin, mikä edellyttää erityisesti, että maanviljelijöitä tuetaan tuotannon vähentämisessä ja kysynnän vähentämiseksi annetaan huumausainevalistusta ja hoitoa ja välittäjiin kohdistetaan sanktioita; ehdottaa erityisesti mittavia investointeja kattavan maatalous- ja maaseutupolitiikan toteuttamiseksi, jotta oopiumin tuottajille voidaan tarjota uskottava ja kestävä vaihtoehto; painottaa niin ikään tarvetta sisällyttää ympäristönäkökohdat maatalous- ja maaseutustrategiaan, koska esimerkiksi vesivarojen heikosta hallinnoinnista ja luonnonmetsien tuhoutumisesta johtuva ympäristön tilan huononeminen on yksi pääasiallisista maatalouden kehittämisen esteistä;

97. panee merkille, että viljelijöiden ja salakuljettajien rankaisematta jättämisen tuloksena oopiumin viljely saavutti kahdessa vuodessa vuotta 2001 edeltävän ajan määrät ja pieni määrä voimakkaita sissipäälliköitä pyöritti valtavaa kartellia;

98. ilmaisee syvän huolensa siitä, että UNODC:n äskettäisen raportin mukaan afganistanilaisten huumausaineriippuvuus on lisääntynyt jyrkästi; pyytää toteuttamaan välittömästi kohdennettuja toimenpiteitä, joilla vähennetään huumeriippuvaisten määrää ja tarjotaan heille sairaanhoitopalveluja; korostaa tältä osin tarvetta rahoittaa ohjelmia, joilla maahan perustetaan kuntoutuskeskuksia erityisesti niille alueille, joilla ei ole sairaanhoitopalveluja;

99. huomauttaa, että ylituotannosta aiheutuneesta aiemmasta hintojen laskusta huolimatta huumausaineiden kauppa oli yhteensä 3,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuonna 2009 ja oopiumin potentiaalinen bruttovientiarvo oli 26 prosenttia Afganistanin bruttokansantuotteesta ja noin 3,4 miljoonan afganistanilaisen (12 prosenttia väestöstä) sanotaan osallistuvan laittomaan huumebisnekseen;

100.    kiinnittää kuitenkin huomiota UNODC:n äskettäisen raportin tietoihin, joiden mukaan talibanit saavat vain neljä prosenttia huumekaupan vuosittaisesta tuotosta ja paikalliset viljelijät 21 prosenttia ja että 75 prosenttia menee hallituksen virkamiehille, poliisille, paikallisille ja alueellisille välittäjille ja salakuljettajille; panee yhteenvetona merkille, että Naton afganistanilaiset liittolaiset saavat itse asiassa leijonanosan huumekaupan voitoista;

101.    panee merkille, että Yhdysvallat ja kansainvälinen yhteisö kuluttivat vuosien 2001 ja 2009 välisenä aikana 1,61 miljardia Yhdysvaltain dollaria huumeiden torjuntaan ilman että sillä olisi ollut merkittävää vaikutusta tuotantoon ja salakuljetukseen, ja muistuttaa, että Yhdysvaltain Afganistanin ja Pakistanin eritysedustaja Richard Holbrooke kuvaili Yhdysvaltain huumeidentorjuntaa Afganistanissa kaikkein tuhlaavimmaksi ja tehottomimmaksi ohjelmaksi, jota hän oli koskaan nähnyt hallituksessa ja sen ulkopuolella;

102.    toteaa, että ellei Afganistanin talouden riippuvuutta huumausaineista saada lopetettua ja ellei löydetä toteuttamiskelpoista vaihtoehtoista talouskasvun mallia, tavoitteita turvallisuuden ja vakauden palauttamiseksi alueelle ei voida saavuttaa;

103.    korostaa niiden toimien merkitystä, joilla pyritään lopettamaan vähitellen oopiumin viljely Afganistanissa ja joilla on vielä toistaiseksi saavutettu vaatimatonta menestystä, ja vaatii luomaan vaihtoehtoisia elinkeinoja niille 3,4 miljoonalle afganistanilaiselle, jotka saavat elantonsa oopiumista, ja parantamaan Afganistanin muun maaseutuväestön tilannetta;

104.    panee merkille Pakistanissa, Laosissa ja Thaimaassa toteutetut menestyksekkäät toimet oopiumin viljelyn lopettamiseksi vähitellen korvaamalla se vaihtoehtoisilla viljelykasveilla; panee lisäksi merkille Afganistanissa käyttöön otetut lupaavat uudet viljelykasvit, kuten sahramin, joista voi saada paljon enemmän tuloja kuin oopiumiunikosta;

105.    panee merkille, että vastaavanlainen oopiumiunikon viljelyn vähittäistä lopettamista koskeva prosessi voitaisiin toteuttaa Afganistanissa 100 miljoonalla eurolla vuodessa osoittamalla kymmenen prosenttia EU:n vuosittaisesta Afganistanille annettavasta tuesta tähän tarkoitukseen viiden vuoden ajaksi;

106.    toteaa, että hiljattain allekirjoitettu Afganistanin ja Pakistanin välinen kauppa- ja kauttakulkusopimus antaa mahdollisuuden alueen tunnetuimman laillisen viljelytuotteen eli granaattiomenan tuottajille ja että ulkomaiset kehitystyöntekijät ovat toistuvasti maininneet sen keinona luoda kunnollinen vaihtoehtoinen elinkeino Afganistanin eteläosan unikontuottajille;

107.    kiittää UNODC:tä aktiivisesta työstä Afganistanin hallituksen tukemiseksi laittomien huumausaineiden torjunnassa ja kehottaa vahvistamaan UNODC:tä ja sen ohjelmia Afganistanissa;

108.    kehottaa toteuttamaan viisivuotisen kansallisen suunnitelman laittoman oopiuminviljelyn lopettamiseksi siten, että siihen sisältyy määräaikoja ja vertaisarviointeja ja sen toteuttaa asiaa varten perustettu virasto, jolla on oma talousarvio ja henkilöstö;

109.    korostaa, että suunnitelmaa olisi edistettävä EU:n ja Venäjän federaation yhteistyöllä, koska Venäjän federaatio on Afganistanin heroiinin suurin uhri ja EU:n jälkeen toiseksi suurin opioidien markkina-alue;

110.    kehottaa Afganistanin hallitusta ja parlamenttia laatimaan erityislainsäädäntöä, jolla pyritään kieltämään kaikki viljelmien tuhoamistoimet, joissa käytetään muita kuin manuaalisia tai mekaanisia keinoja;

111.    kehottaa neuvostoa ja komissiota sisällyttämään ehdotetun strategian olemassa oleviin strategioihinsa ja kehottaa EU:n jäsenvaltioita ottamaan ehdotuksen täysimääräisesti huomioon omissa kansallisissa suunnitelmissaan;

112.    kehottaa neuvostoa ja komissiota ottamaan täysimääräisesti huomioon tähän mietintöön sisältyvien ehdotusten kaikki talousarviovaikutukset;

º º

º

113.    kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille, Naton pääsihteerille sekä jäsenvaltioiden ja Afganistanin islamilaisen tasavallan hallituksille ja parlamenteille.

• [1]  EUVL C 294E, 3.12.2009, s. 11.
• [2]  EUVL C 46E, 24.2.2010, s. 87.
• [3]  EUVL C 184E, 8.7.2010, s. 57.

PERUSTELUT

Yleisiä huomioita

Mietintö perustuu laajoihin kuulemisiin, joita esittelijä on toteuttanut kuuden viime kuukauden aikana Afganistanin tilanteesta ja maan suhteista kansainväliseen yhteisöön pyrkiessään selvittämään, miksi Afganistanissa on saatu aikaan niin vähän huolimatta valtavista rahamääristä ja ponnistuksista yhdeksän viime vuoden aikana. Toivon ja todellisuuden välinen kuilu Afganistanissa on kasvanut yhä räikeämmäksi ja uuden EU:n Afganistan-strategian pitäisi lähteä tämän tosiasian tunnustamisesta.

Esittelijä on päättänyt keskittyä pelkästään neljään aihealueeseen, joissa hänen nähdäkseen voidaan kohdennetulla toiminnalla saavuttaa todellisia muutoksia: kansainvälinen apu, äskettäin aloitetun rauhanprosessin vaikutukset, poliisikoulutuksen vaikutukset ja oopiumin viljelyn lopettaminen.

Nämä ovat paljastuneet avainkohdiksi esittelijän selvitystyössä, jonka aikana hän tapasi useita presidentti Karzain ministereitä sekä presidentin itsensä, parlamentin molempien kamarien puhemiehet, ISAFin komentajia, kansainvälisten järjestöjen edustajia, naapurimaiden lähettiläitä ja aiemman talibanhallituksen johtajia. Hän vieraili paikan päällä Heratissa maakunnan jälleenrakennusjoukkojen ja kansainvälisten kehitysyhteistyöjärjestöjen johtamissa hankkeissa. Euroopassa ja Yhdysvalloissa esittelijä tapasi Afganistanissa toimivien maiden suurlähettiläitä tai heidän edustajiaan, kansainvälisiä kansalaisjärjestöjä ja Yhdysvaltain kongressin jäseniä.

Yhdeksän vuotta kestäneen kansainvälisen väliintulon jälkeen asioiden pitää parantua vielä huomattavasti Afganistanissa, koska turvallisuustilanne on heikentynyt ja tärkeimmät yhteiskunnalliset ja taloudelliset indikaattorit tuottavat erittäin suuren pettymyksen. Tähän liittyy se, että liian usein päätökset on tehty ilman afganistanilaisten riittävää osallistumista ja ulkomaiset tahot, olivatpa ne sitten sotilaallisia tai siviilejä, ovat toimineet tavalla, jonka afganistanilaiset ovat kokeneet epäkunnioittavaksi ja omavaltaiseksi. Mietinnön olennainen periaate onkin tarve luoda edellytykset, jotta Afganistanin kriisin hoito voidaan antaa nopeasti afganistanilaisten käsiin, jolloin tavoitteena on vakaan, kansainvälinen yhteisön tukeman hallituksen aikaansaaminen ja kaiken toiminnan keskittäminen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen. EU:n on siksi astuttava kansainvälisen toiminnan johtoon, jotta Afganistania alettaisiin kohdella suvereenina valtiona eikä enää jonkinlaisena "ei kenenkään maana".

Kansainvälinen apu

Afganistanin vaikein ongelma on köyhyys. On hätkähdyttävää havaita, että enemmän afganistanilaisia kuolee köyhyyden kuin sotilaallisen konfliktin takia: äitiyskuolleisuus on yli 25 000 henkeä vuodessa verrattuna tammi–marraskuussa 2009 kuolleisiin "vain" 2 186 siviiliin, ja yli puolet maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, ja kaikki tämä Afganistaniin virtaavasta suuresta kansainvälisestä avusta huolimatta.

Mikä siis on tarkkaan ottaen epäonnistunut? Ensinnäkin on ollut äärimmäisen vaikeaa saada luotettavaa tietoa kansainvälisen siviili- ja sotilasavun tähänastisista muodoista ja vaikutuksista, ja tämä on edelleen pahin kompastuskivi Afganistanin nykytilanteen ymmärtämiseksi. Myös koordinointi ja viestintä avunantajien välillä, puhumattakaan avunantajien ja oletettujen avunsaajien, afganistanilaisten, välillä, on selvästi puutteellista. Äskeisessä tapaamisessa Kabulissa Afganistanin valtionvarainministeri valitti esittelijälle, että hallitus ei ole saanut minkäänlaista tietoa lähes kolmasosasta Afganistanissa käytetystä kansainvälisestä avusta vuoden 2001 jälkeen. Muut keskustelukumppanit ovat esittäneet samantapaisia valituksia.

Yhdysvallat on alkanut kerätä, turhan myöhään, apua ja sen vaikutuksia koskevaa tietoa erityisen Afganistanin jälleenrakentamisen erityistarkastajan (SIGAR) kautta ja tämä on tervetullutta. EU:n pitäisi puolestaan perustaa kattava tietokanta kaikesta Afganistanille antamastaan avusta, jotta saataisiin lisää avoimuutta ja mekanismeja ja jotta avunantajilla olisi täysi vastuu.

Useissa tutkimuksissa, kuten Peace Dividend Trustin vuonna 2007 tekemässä raportissa Afganistanin kokonaissuunnitelmasta ("Afghanistan Compact Procurement Monitoring Project"), on päädytty johtopäätökseen, että ylivoimaisesti suurin paikallinen taloudellinen vaikutus (noin 80 prosenttia) saavutetaan, kun varat annetaan suoraan hallitukselle eikä rahoiteta välikäsiä, kuten kansainvälisiä yrityksiä tai kansalaisjärjestöjä (alle 20 prosenttia). Kuitenkin laajalle levinnyt tapa kanavoida suurin osa avusta useiden kansainvälisten järjestöjen, kansainvälisten rahoituslaitosten, alueellisten kehityspankkien, kansalaisjärjestöjen tai yksityisten toimeksisaajien kautta keskushallituksen sijasta jatkuu ja suuri osa avusta usein häviää toimitusketjun eri vaiheissa. Suuri määrä häviää toimeksisaajille ja alihankkijoille maksettaviin palkkioihin (jotka voivat olla jopa 50 prosenttia hankintasopimuksen arvosta). Konsultteina ja toimeksisaajina työskenteleville ulkomaalaisille maksettaviin korkeisiin palkkoihin ja runsaisiin korvauksiin menee lisää rahaa.

Esittelijä ehdottaa sen tähden, että tapaa, jolla apu saapuu Afganistaniin, kohdistetaan uudelleen siten, että paljon suurempi osa avusta pitäisi kanavoida suoraan Afganistanin instituutioille kansainvälisten kehitysyhteistyöjärjestöjen sijasta.

Vaikka korruptio paikan päällä onkin ongelma, kansainvälinen huomio on keskittynyt mieluummin siihen kuin kansainvälisen yhteisön omiin epäonnistumisiin. Korruptio on korruptiota, olipa sen alkuperä mikä tahansa, mutta on muistettava, että vain 15 prosenttia kansainvälisestä avusta kulkee Afganistanin keskushallituksen kautta. Näin ollen paikallinen korruptio vie enimmillään vain 7,5–9 prosenttia kaikesta Afganistanille annetusta avusta. Tähän asiaan olisi joka tapauksessa puututtava avun tehokkuutta kuvaavien indikaattoreiden kautta ja vahvistamalla seurantamekanismeja, joista olisi sovittava avunantajien ja Afganistanin hallituksen kesken. Afganistanin valtion vahvistunut legitimiteetti, jonka se saisi, kun avun täytäntöönpano tulisi sen vastuulle ja kun sen nähtäisiin panevan apua täytäntöön, hillitsisi osaltaan paikallista korruptiota.

Rauhanprosessi

Karzain hallitus on aiemmin määritellyt suuntaviivat sille, mitä rauhanprosessi Afganistanissa edellyttäisi, mutta vasta Lontoon konferenssin jälkeen eri aineksia on alettu saada kokoon, mukaan lukien aikomus aloittaa keskustelut talibanien kanssa ja yli 70 maan tekemä sopimus erityisrahaston perustamisesta (noin miljardi Yhdysvaltain dollaria viideksi vuodeksi) talibanien ja muiden kapinallisten integroinnin avustamiseksi.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että käytössä on kaksi rinnakkaista toimintamallia: toisaalta laajat neuvottelut eri talibanryhmien edustajien, aina mullah Omarista rivitaistelijoihin, ja Karzain hallituksen, Pakistanin ja YK:n välillä ja toisaalta ISAFin ja Yhdysvaltain ulkoministeriön sekä talibanien keski- ja alatason edustajien välillä (puolet 820 keskitason komentajasta ja useimmat rivitaistelijat, jotka olisivat valmiita laskemaan aseensa ja sulautumaan paikallisiin yhteisöihin). Mietintöä kirjoitettaessa Yhdysvaltain hallitus on yhä epävarma, pitäisikö sen jatkaa aiempaa toimintatapaansa, mutta todennäköistä on, että presidentti Obama tekee selvemmän päätöksen asiassa kesän sotilasoperaation jälkeen.

Esittelijän vakaa kanta on, että EU:n pitäisi tukea voimakkaasti rauhanprosessia ja antaa Karzain hallitukselle vapaat kädet valita kumppanit vuoropuheluun, mutta kolmesta ennakkoedellytyksestä on pidettävä kiinni: Afganistanin sitoutuminen Al-Qaidan toiminnan kieltämiseen maassa, unikonviljelyn lopettaminen ja tahto varmistaa perusihmisoikeuksien kunnioittaminen. Kaikki muut asiat pitäisi jättää Afganistanin kansan itsensä päätettäviksi.

Poliisikoulutus

Lontoon konferenssissa vahvistettiin, että vastuuta maan turvallisuudesta aletaan siirtää Afganistanin joukoille vuodesta 2011 alkaen ja se saadaan päätökseen vuoteen 2014 mennessä. Pääasiallinen keino parantaa Afganistanin valtion kykyä huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta on kasvattaa armeijan kokoa 171 000 sotilaaseen ja poliisikunnan kokoa nykyisestä 94 000 poliisista 134 000 poliisiin vuoteen 2011 mennessä lopullisen tavoitteen ollessa 240 000 sotilasta ja 160 000 poliisia viidessä vuodessa.

Nämä tavoitteet ovat hyvin vaikeita saavuttaa ja ne olisi korvattava realistisemmilla ja laatua koskevilla tavoitteilla. Pelkästään nykyisiä parametreja laajentamalla (lisää samanlaista -lähestymistapa) tekemättä perusteellisia muutoksia poliisien koulutukseen, organisaatioon ja suhteisiin rinnakkaisiin oikeuslaitoksiin ei juurikaan paranneta Afganistanin turvallisuutta.

Viisi vuotta talibanien kukistumisen jälkeen Yhdysvaltain puolustusministeriön ja ulkoministeriön raportissa todettiin, että Afganistanin poliisivoimat eivät pysty suorittamaan lainvalvonnan rutiinitehtäviä. Raportissa todettiin myös, että 1,1 miljardin Yhdysvaltain dollarin koulutusohjelman (jonka nyt sanotaan maksaneen 6 miljardia) johtajat eivät pystyneet sanomaan, kuinka monta poliisia on tosiasiallisesti palveluksessa tai minne tuhannet kuorma-autot ja muut laitteet olivat joutuneet. Raportissa huomautettiin myös, että mitään kenttätyöjaksoa ei ollut laadittu, vaikka poliisikoulutuksen asiantuntijat olivat vuosikausia varoittaneet, että kenttätyö on onnistuneen koulutuksen selkäranka.

Nämä havainnot ovat tänään yhtä paikkansa pitäviä kuin vuonna 2006. Vaikka poliisikoulutus ei ole pelkästään Yhdysvaltain vastuulla (paikan päällä on muita poliisikoulutusohjelmia, mukaan lukien EU:n oma EUPOL ja jäsenvaltioiden pienempiä ohjelmia sekä pienimuotoinen Naton operaatio) ne ovat valitettavasti jääneet Yhdysvaltain koulutuksessa harjoitettavien kielteisten käytäntöjen varjoon. Yksi suurimmista laatuun, kustannuksiin ja tehokkuuteen vaikuttavista ongelmista on yhdysvaltalaisten harjoittama yksityisten toimeksisaajien käyttöön perustuva toimintatapa.

EU:n voisi osallistua Afganistanin poliisikoulutuksen kehittämiseen toimimalla kaikkien mahdollisten kanavien kautta varmistaakseen, että samoja virheitä ei toisteta: henkilöstön taustat seulotaan heikosti, aivan liian vähäinen kenttäkoulutus, laitteiden katoaminen ja varsinaisessa koulutuksessa luotetaan yksityisiin toimeksisaajiin. EU:n olisi ehdotettava laajamittaista Naton alaista koulutusohjelmaa, johon kaikki nykyiset koulutusoperaatiot sulautetaan.

Huumausaineet

Kansainvälinen yhteisö kulutti vuosien 2001 ja 2009 välisenä aikana 1,61 miljardia Yhdysvaltain dollaria huumeiden torjuntaan ilman, että se olisi saanut aikaan havaittavaa vähennystä huumeiden tuotantoon ja salakuljetukseen. Yli 90 prosenttia maailman laittomasta oopiumista on edelleen peräisin Afganistanista. Yhdistyneiden kansakuntien huumausaine- ja kriminaalipolitiikan toimiston (UNODC) vuotta 2009 koskevien tilastojen mukaan 242 000 perhettä (tai 3,4 miljoonaa ihmistä eli 6,4 prosenttia väestöstä) osallistuu tähän kaupankäyntiin.

On aivan itsestään selvää, että ainoa tapa lopettaa oopiumin laiton viljely on tarjota realistisia vaihtoehtoja kyseisille viljelijöille. On olemassa menestyksekkäitä esimerkkejä oopiumin viljelyn lopettamisesta vähitellen korvaamalla se vaihtoehtoisilla viljelykasveilla (esimerkiksi Pakistanissa, Vietnamissa, Laosissa ja Thaimaassa). Tämä tavoite voidaan saavuttaa myös Afganistanissa noin 100 miljoonan euron vuosittaisilla kustannuksilla osoittamalla tähän tarkoitukseen 10 prosenttia EU:n vuosittaisesta Afganistanille annettavasta siviiliavusta.

Vaihtoehtoisten elinkeinojen järjestäminen vaatii infrastruktuuria, joka puolestaan vaatii turvallisuutta, ja tähän ongelmaan on puututtava. Erikoistuotteisiin perustuvan maataloustuotannon kehittäminen kussakin maakunnassa voisi auttaa maata vähitellen omavaraisemmaksi ja antaa mahdollisuudet tuotteiden toimittamiseen alueellisille markkinoille ja saada aikaan muutoksen afganistanilaisten elämään ja odotuksiin.

Esittelijä on siksi vakuuttunut siitä, että paras ja ainoa toimintatapa sisältää viisivuotisen suunnitelman laittoman oopiuminviljelyn poistamiseksi vaihtoehtoisen kehityksen avulla siten, että siihen sisältyy määräaikoja ja vertaisarviointeja ja aivan uuden viraston perustaminen sen panemiseksi täytäntöön.

kehitysyhteistyövaliokunnaN LAUSUNTO (11.5.2010)

ulkoasiainvaliokunnalle

Afganistania koskevasta uudesta strategiasta
(2009/2217(INI))

Valmistelija: Charles Goerens

EHDOTUKSET

Kehitysyhteistyövaliokunta pyytää asiasta vastaavaa ulkoasiainvaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1.  muistuttaa, että kehittämispyrkimykset on keskitettävä Afganistanin hallituksen rakenteiden valmiuksien parantamiseen ja että afganistanilaisten on osallistuttava aktiivisesti painopisteiden valitsemiseen ja toimeenpanemiseen omavastuullisuuden ja vastuunottamisen lujittamiseksi kansallisella ja yhteisön tasolla; kehottaa näin ollen kiinnittämään huomiota kansalaisjärjestöjen tehtävään, sillä ne ovat olennaisen tärkeä väline varmistettaessa, että Afganistanin kansalaiset osallistuvat demokratisoitumis- ja jälleenrakennusprosessiin, sekä torjuttaessa korruptiota;

2.  kehottaa myöntämään tarveanalyysiin perustuvaa ja kiireellisten tavoitteiden saavuttamiseen tarkoitettua humanitaarista apua tasaisemmin eri maantieteellisille alueille;

3.  muistuttaa, että kaikki rikkomukset puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja riippumattomuuden periaatteita vastaan tekevät kyseisiin periaatteisiin vetoavista humanitaarisista toimijoista haavoittuvampia paikan päällä, varsinkin koska ne jäävät paikan päälle vielä pitkäksi aikaa senkin jälkeen, kun Naton joukot ovat lähteneet; katsoo tämän vuoksi, että sotilaiden olisi annettava humanitaarista apua ainoastaan erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa humanitaaristen toimijoiden puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja riippumattomuuden kunnioittamiseksi ja noudattaen kaikin puolin asiaa koskevia kansainvälisiä normeja, jotka on koottu julkaisuun 'Guidelines on the Use of Military and Civil Defence Assets in Humanitarian Emergencies' (MCDA) ja joiden noudattamista vaaditaan humanitaarista apua koskevassa eurooppalaisessa konsensuksessa;

4.  korostaa vuosituhannen tavoitteiden saavuttamisen tärkeyttä ja pitää valitettavana sitä, että joillakin aloilla saavutetusta edistyksestä huolimatta Afganistan on pudonnut vuoden 2003 sijalta 173 sijalle 181 (182 maan joukosta) YK:n kehitysohjelman inhimillisen kehityksen indeksissä ja että alle viisivuotiaiden kuolleisuus ja äitiyskuolleisuus ovat edelleen maailman korkeimpia; katsoo, ettei näitä tavoitteita eikä varsinkaan naisten terveydenhuolto- ja koulutusmahdollisuuksia pidä laiminlyödä, ja vaatii kiinnittämään erityishuomiota tulonlähteiden luomiseen sekä toimivan oikeusjärjestelmän rakentamiseen;

5.  korostaa, että YK:n huume- ja rikosjärjestö UNODC tuo julki tammikuussa 2010 julkaistussa tutkimuksessaan, että korruptio on väestön suurin huolenaihe ja että korruption tuottamat tulot muodostavat lähes neljänneksen (23 prosenttia) Afganistanin bruttokansantuotteesta;

6.  katsoo, että korruption torjunnan olisi oltava Afganistanin rauhanrakennusprosessin keskiössä, koska korruptio aiheuttaa resurssien väärin kohdentumista, muodostaa esteen mahdollisuudelle käyttää keskeisiä julkisia palveluja, kuten terveys- ja koulutuspalveluja, ja haittaa suuresti maan sosioekonomista kehitystä; korostaa myös, että korruptio heikentää luottamusta julkiseen sektoriin ja hallitukseen ja on niin ollen merkittävä uhka maan vakaudelle; kehottaa siksi EU:ta kiinnittämään kyseistä maata avustaessaan erityistä huomiota korruption torjuntaan;

7.  toteaa, että 80 prosenttia väestöstä elää maaseudulla, vaikka viljelysmaan osuus henkeä kohti väheni vuoden 1980 0,55 hehtaarista 0,25 hehtaariin vuonna 2007; korostaa, että Afganistan on edelleenkin erittäin haavoittuvainen epäsuotuisille ilmasto-olosuhteille ja elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen nousulle ja että lisäksi laajalle levinnyt ja summittainen maamiinojen käyttö on suuri riski maaseudun kehittämisen onnistumiselle; pitää näin ollen ensiarvoisen tärkeänä jatkaa maaseudun kehittämiseen sekä paikalliseen elintarviketuotantoon kohdennettavaa rahoitusta ja tehostaa sitä elintarviketurvan saavuttamiseksi;

8.  muistuttaa, että yli 90 prosenttia Eurooppaan tulevasta heroiinista on peräisin Afganistanista ja että se aiheuttaa miljardien dollarien kustannukset EU:n maiden kansanterveydelle; muistuttaa, että Afganistanin huumetalouden aiheuttamiin haasteisiin on tartuttava kansallisen tason lisäksi myös kansainvälisesti siten, että pureudutaan huumausaineketjun kaikkiin lenkkeihin, mikä edellyttää erityisesti, että maanviljelijöitä tuetaan tuotannon vähentämisessä, kysynnän vähentämiseksi annetaan huumausainevalistusta ja hoitoa ja välittäjiin kohdistetaan sanktioita; ehdottaa erityisesti mittavia investointeja kattavaan maatalous- ja maaseutupolitiikkaan, jonka avulla oopiumin tuottajille voidaan tarjota uskottava ja kestävä vaihtoehto; painottaa niin ikään tarvetta sisällyttää ympäristönäkökohdat maatalous- ja maaseutustrategiaan, koska muun muassa vesivarojen heikosta hallinnasta ja luonnonmetsien tuhoutumisesta johtuva ympäristön tilan huononeminen on yksi pääasiallisista maatalouden kehittämisen esteistä;

9.  toteaa, että avunantajien myöntämästä yli 350 miljoonan euron avustussummasta huolimatta Afganistanissa elokuussa 2009 pidettyjä presidentin- ja maakuntaneuvoston vaaleja haittasivat väärinkäytökset ja petokset, jotka kyseenalaistivat vakavalla tavalla Karzain hallituksen legitimiteetin; tuomitsee tässä yhteydessä sen, että presidentti purki helmikuussa 2010 vaaleja koskevia valituksia käsittelevän lautakunnan riippumattoman aseman, kun otetaan huomioon, että se oli viimeinen mahdollisuus arvioida riippumattomasti vaaliprosessia ja tuoda esiin mahdolliset petokset;

10. korostaa, että kaikissa aseistariisunta- ja uudelleenintegrointistrategioissa on otettava tarkasti huomioon ongelmat, jotka liittyvät entisten taistelijoiden ja pakolaisten paluuseen kotikyliinsä;

11. korostaa jälleenrakennus- ja kehitysponnistelujen aluetason koordinoinnin merkitystä rajat ylittävän kehityksen edistämiseksi alueella, jolla etniset ja heimositeet usein ylittävät valtioiden rajat,

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	10.5.2010
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	26 0 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Thijs Berman, Michael Cashman, Nirj Deva, Leonidas Donskis, Charles Goerens, Catherine Grèze, Enrique Guerrero Salom, Eva Joly, Franziska Keller, Gay Mitchell, Norbert Neuser, Maurice Ponga, Michèle Striffler, Ivo Vajgl, Anna Záborská, Iva Zanicchi
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Kriton Arsenis, Krzysztof Lisek, Miguel Angel Martínez Martínez, Emma McClarkin, Cristian Dan Preda, Niccolò Rinaldi
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)	Sylvie Guillaume, Jolanta Emilia Hibner, Anna Ibrisagic, Derek Vaughan, Marie-Christine Vergiat

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	9.11.2010
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	60 1 5
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Gabriele Albertini, Pino Arlacchi, Bastiaan Belder, Frieda Brepoels, Elmar Brok, Mário David, Marietta Giannakou, Ana Gomes, Andrzej Grzyb, Takis Hadjigeorgiou, Heidi Hautala, Richard Howitt, Anna Ibrisagic, Anneli Jäätteenmäki, Ioannis Kasoulides, Tunne Kelam, Nicole Kiil-Nielsen, Maria Eleni Koppa, Andrey Kovatchev, Paweł Robert Kowal, Wolfgang Kreissl-Dörfler, Eduard Kukan, Alexander Graf Lambsdorff, Vytautas Landsbergis, Ulrike Lunacek, Barry Madlener, Mario Mauro, Kyriakos Mavronikolas, Francisco José Millán Mon, María Muñiz De Urquiza, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Norica Nicolai, Raimon Obiols, Pier Antonio Panzeri, Alojz Peterle, Bernd Posselt, Cristian Dan Preda, Libor Rouček, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Jacek Saryusz-Wolski, Werner Schulz, Adrian Severin, Marek Siwiec, Ernst Strasser, Charles Tannock, Zoran Thaler, Inese Vaidere, Geoffrey Van Orden, Kristian Vigenin
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Laima Liucija Andrikienė, Elisabeth Jeggle, Jaromír Kohlíček, Norbert Neuser, Vittorio Prodi, Marietje Schaake, Helmut Scholz, György Schöpflin, Konrad Szymański, Indrek Tarand, László Tőkés, Ivo Vajgl, Dominique Vlasto, Renate Weber
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)	Leonidas Donskis, Filip Kaczmarek, Eleni Theocharous