MIETINTÖ kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta eurooppalaisesta lähestymistavasta

12.1.2012 - (2011/2089(INI))

Oikeudellisten asioiden valiokunta
Esittelijä: Klaus-Heiner Lehne

Menettely : 2011/2089(INI)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A7-0012/2012

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A7-0012/2012

Keskustelut :

Äänestykset :

PV 02/02/2012 - 12.5
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P7_TA(2012)0021

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PERUSTELUT
TALOUS- JA RAHA-ASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO
SISÄMARKKINA- JA KULUTTAJANSUOJAVALIOKUNNAN LAUSUNTO
VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta eurooppalaisesta lähestymistavasta

(2011/2089(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon 4. helmikuuta 2011 päivätyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan "Julkinen kuuleminen: Kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskeva johdonmukainen eurooppalainen lähestymistapa" (SEC(2011)0173),

– ottaa huomioon komission kesäkuussa 2011 julkaiseman luonnoksen vahingonkorvauskanteita koskevaksi ohjausasiakirjaksi "Quantifying harm in actions for damages based on breaches of Article 101 or 102 of the Treaty on the Functioning of the European Union",

– ottaa huomioon kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY[1],

– ottaa huomioon komission vuonna 2009 julkaiseman tausta-asiakirjan kuluttajan kollektiivisista oikeussuojakeinoista annetun vihreän kirjan seurannasta käytäviä keskusteluja varten,

– ottaa huomioon 26. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevasta valkoisesta kirjasta[2],

– ottaa huomioon komission 27. marraskuuta 2008 esittämän vihreän kirjan kuluttajan kollektiivisista oikeussuojakeinoista (COM(2008)0794),

– ottaa huomioon 20. tammikuuta 2011 antamansa päätöslauselman kilpailupolitiikkaa koskevasta kertomuksesta 2009[3],

– ottaa huomioon 2. huhtikuuta 2008 päivätyn komission valkoisen kirjan yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista (COM(2008)0165),

– ottaa huomioon Mario Montin 9. toukokuuta 2010 laatiman raportin uudesta sisämarkkinastrategiasta,

– ottaa huomioon 13. maaliskuuta 2007 annetun komission tiedonannon "EU:n kuluttajapoliittinen strategia vuosiksi 2007–2013: Kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, hyvinvoinnin parantaminen ja tehokas suojaaminen" (COM(2007)0099),

– ottaa huomioon 25.lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä siviili-, kauppa- ja perheoikeuden alan asioissa[4],

– ottaa huomioon 13. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman sovittelua koskevan direktiivin täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa, sen vaikutuksesta sovitteluun sekä sen hyödyntämisestä tuomioistuimissa[5],

– ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

– ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan, talous- ja raha-asioiden valiokunnan sekä sisämarkkina- ja kuluttajavaliokunnan lausunnot (A7‑0012/2012),

A. katsoo, että Euroopan oikeusalueella ei riitä, että kansalaisilla ja yrityksillä on oikeuksia, vaan näitä oikeuksia on myös voitava käyttää vaikuttavasti ja tehokkaasti;

B. ottaa huomioon, että vastikään hyväksytyllä EU:n lainsäädännöllä pyritään antamaan rajat ylittävissä tilanteissa osapuolille mahdollisuus käyttää oikeuksiaan vaikuttavasti[6] tai hakea ratkaisua tuomioistuimen ulkopuolella sovittelun avulla[7];

C. ottaa huomioon, että vaihtoehtoisen riidanratkaisun edut ovat kiistattomat ja että kaikilla EU:n kansalaisilla on vastedeskin oltava yhtäläinen oikeussuoja;

D. ottaa huomioon, että kuluttajien asenteista rajat ylittävään kauppaan ja kuluttajansuojaan maaliskuussa 2011 tehdyn kyselyn (Flash Eurobarometer "Consumer attitudes towards cross-border trade and consumer protection") mukaan 79 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista on samaa mieltä siitä, että he olisivat valmiimpia puolustamaan oikeuksiaan oikeudessa, jos he voisivat liittyä muihin kuluttajiin, jotka kantelevat samasta asiasta;

E. ottaa huomioon, että oikeudellisen rikkomuksen kohteeksi joutuneet kuluttajat, jotka haluavat viedä asian oikeuteen yksittäisenä kanteena oikeussuojan saamiseksi, kohtaavat usein huomattavia esteitä, jotka liittyvät oikeussuojan saatavuuteen ja tehokkuuteen sekä toisinaan korkeista oikeudenkäyntikuluista johtuviin rahoitusvaikeuksiin, mahdollisiin psykologisiin kustannuksiin, monimutkaisiin ja pitkittyviin menettelyihin sekä käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja koskevan tiedon puutteeseen;

F. ottaa huomioon, että kun saman rikkomuksen uhreiksi on joutunut useita kansalaisia, yksittäiset kanteet eivät ehkä ole tehokas keino laittomien käytäntöjen lopettamiseksi tai korvauksen saamiseksi, erityisesti jos henkilökohtainen tappio on pieni suhteessa oikeudenkäyntikuluihin;

G. ottaa huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa nykyisten Euroopan tasolla määriteltyjen kuluttajan oikeussuojakeinojen ja lainvalvonnan toimivuutta ei pidetä tyydyttävänä tai näitä mekanismeja ei tunneta riittävästi, joten niitä käytetään rajoitetusti;

H. ottaa huomioon, että Euroopan markkinoiden yhdentyminen ja sen seurauksena lisääntynyt rajat ylittävä toiminta korostavat johdonmukaisen EU:n laajuisen lähestymistavan merkitystä, jotta voidaan käsitellä tapauksia, joissa kuluttajat jäävät tyhjin käsin, kun kollektiivisena oikeussuojakeinona käytetty vahingonkorvausvaatimus, joka on otettu käyttöön muutamissa jäsenvaltioissa, ei tarjoa rajat ylittäviä ratkaisuja;

I. katsoo, että kansallisilla ja eurooppalaisilla viranomaisilla on keskeinen asema EU:n lainsäädännön täytäntöönpanossa ja yksityisellä täytäntöönpanolla olisi ainoastaan täydennettävä, mutta ei korvattava julkista täytäntöönpanoa;

J. ottaa huomioon, että lainsäädännön julkinen täytäntöönpano, jolla pyritään lopettamaan rikkomukset ja määräämään sakkoja, ei sinällään mahdollista kärsityn vahingon korvaamista kuluttajille;

K. ottaa huomioon, että menettelyä voitaisiin yksinkertaistaa ja osapuolten kustannuksia vähentää, jos kanteet yhdistetään yhdeksi kollektiiviseksi oikeussuojakeinoksi tai kanteen nostaminen annetaan yleisen edun nimissä toimivan yhteisön tai elimen tehtäväksi;

L. katsoo, että ryhmäkannejärjestelmä voi täydentää järkevästi yksilön oikeussuojaa, mutta ei korvata sitä;

M. katsoo, että komission on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta kaikissa ehdotuksissa, jotka eivät kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan;

1. pitää myönteisenä edellä mainittua horisontaalista kuulemista ja korostaa, että laittomien käytäntöjen uhrien – niin kansalaisten kuin yritystenkin – on voitava vaatia korvausta kärsimästään henkilökohtaisesta tappiosta tai vahingosta, erityisesti tapauksissa, joissa vahinkoa on aiheutunut useille tai on kyse satunnaisvahingoista, jolloin kustannusriski saattaisi olla suhteeton kärsittyyn vahinkoon nähden;

2. panee merkille Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden pyrkimykset rajoittaa perusteettomia oikeudenkäyntejä ja Yhdysvaltojen ryhmäkannejärjestelmän väärinkäyttöä[8], ja korostaa, että Euroopan on pidättäydyttävä ottamasta käyttöön amerikkalaistyylistä ryhmäkannejärjestelmää tai järjestelmää, jossa ei noudateta eurooppalaisia oikeusperinteitä;

3. pitää myönteisinä jäsenvaltioiden pyrkimyksiä lujittaa laittoman toiminnan uhrien oikeuksia siten, että ne ovat ottaneet käyttöön tai suunnittelevat ottavansa käyttöön lainsäädäntöä, jolla pyritään helpottamaan oikaisua samalla kun vältetään perusteettomia oikeudenkäyntejä, mutta tunnustaa myös, että kansalliset kollektiiviset oikeussuojajärjestelmät ovat hyvin erilaisia, erityisesti soveltamisalan ja menettelyjen erityispiirteiden osalta, mikä saattaa heikentää kansalaisten mahdollisuuksia käyttää oikeuksiaan;

4. panee tyytyväisenä merkille komission työn kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan yhtenäisen eurooppalaisen lähestymistavan edistämiseksi ja pyytää komissiota osoittamaan vaikutustenarvioinnissaan, että toissijaisuusperiaatteen mukaan tarvitaan Euroopan tason toimintaa nykyisen EU:n lainsäädännön tehostamiseksi, jotta EU:n lainsäädännön rikkomisen uhreille voidaan korvata heidän kärsimänsä vahinko ja siten myötävaikuttaa kuluttajien luottamukseen ja sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan;

5. korostaa mahdollisia etuja, joita kollektiivisista oikeustoimista koituu kantajille, vastaajille ja oikeusjärjestelmälle, kun kustannukset alenevat, oikeusvarmuus paranee ja vältetään samanlaisia vaatimuksia koskevat päällekkäiset oikeudenkäynnit;

6. katsoo, että lainsäädännön julkinen täytäntöönpano on välttämätöntä kilpailualalla perussopimusten määräysten täytäntöön panemiseksi, EU:n tavoitteiden täysimääräiseksi saavuttamiseksi sekä komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten suorittaman EU:n kilpailulainsäädännön täytäntöönpanon varmistamiseksi;

7. muistuttaa, että tällä hetkellä vain jäsenvaltiot säätävät korvaussumman määrittämistä koskevista kansallisista säännöistä; toteaa lisäksi, että kansallisen lainsäädännön täytäntöönpano ei saa estää EU:n lainsäädännön yhtenäistä soveltamista;

8. kehottaa komissiota tarkastelemaan perusteellisesti asianmukaista oikeusperustaa toimenpiteille kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla;

9. panee merkille, että tähän mennessä käytettävissä olevat tiedot, erityisesti komission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston (PO SANCO) vuonna 2008 tekemä kollektiivisten oikeussuojajärjestelmien tehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointia koskeva tutkimus ("Evaluation of the effectiveness and efficiency of collective redress mechanisms in the EU"), osoittavat, että käytettävissä olevat EU:n nykyiset kollektiiviset oikeussuojajärjestelmät eivät ole aiheuttaneet kohtuuttomia taloudellisia seurauksia;

Nykyinen EU:n lainsäädäntö ja kieltovaatimukset

10. panee merkille, että Euroopan tasolla on jo otettu käyttöön täytäntöönpanomekanismeja yksittäistapauksia varten, kuten tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettu direktiivi 2008/52/EY ja riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta annettu asetus (EY) N:o 805/2004, ja katsoo, että erityisesti eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettu asetus (EY) N:o 861/2007 tarjoaa oikeussuojan yksinkertaistamalla rajat ylittäviä riita-asioita ja vähentämällä kustannuksia tapauksissa, joihin sisältyy alle 2 000 euron suuruinen vaatimus, mutta toteaa, että tätä lainsäädäntöä ei ole suunniteltu tarjoamaan toimivaa oikeussuojaa tapauksissa, joissa suuri määrä uhreja on kärsinyt saman vahingon;

11. katsoo, että kieltovaatimuksilla on myös merkittävä asema niiden oikeuksien suojaamisessa, joita kansalaisilla ja yrityksillä on EU:n lainsäädännön nojalla, ja katsoo, että kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetun asetuksen (EY) N:o 2006/2004[9] sekä kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY perusteella käyttöönotettuja mekanismeja voidaan huomattavasti parantaa, jotta voidaan edistää yhteistyötä ja kieltovaatimuksia rajat ylittävissä tilanteissa;

12. katsoo, että kieltovaatimusten käyttöä oikeuskeinona on parannettava erityisesti ympäristöalalla; kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuuksia laajentaa kieltovaatimusten käyttöä tällä alalla;

13. katsoo, että kieltovaatimuksissa olisi keskityttävä sekä yksityisen että julkisen edun suojaamiseen, ja kehottaa noudattamaan varovaisuutta, kun laajennetaan organisaatioiden oikeussuojaa, sillä organisaatioilla ei pitäisi olla parempaa oikeussuojaa kuin yksityishenkilöillä;

14. kehottaa siksi komissiota vahvistamaan ja tehostamaan nykyisiä välineitä, kuten kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annettua direktiiviä 98/27/EY ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annettua asetusta (EY) N:o 2006/2004, jotta varmistetaan kuluttajien oikeuksien asianmukainen julkinen täytäntöönpano EU:ssa; korostaa kuitenkin, ettei direktiivi 98/27/EY eikä asetus (EY) N:o 2006/2004 mahdollista kärsityn vahingon korvaamista kuluttajille;

Laillisesti sitova horisontaalinen kehys ja suojatoimet

15. katsoo, että kollektiivisten oikeussuojakeinojen kautta saatava oikeussuoja kuuluu prosessioikeuden alaan, ja on huolissaan siitä, että yhteensovittamattomat EU:n aloitteet kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla johtavat kansallisen prosessioikeuden ja vahingonkorvauslainsäädännön pirstaloitumiseen, mikä heikentää oikeussuojaa EU:ssa eikä vahvista sitä; vaatii siinä tapauksessa, että tarkan harkinnan jälkeen päätetään, että unionin kollektiivisten oikeussuojakeinojen järjestelmä on tarpeellinen ja toivottava ja että kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla tehdään ehdotus horisontaalisesta kehyksestä, johon sisältyy yhteisiä periaatteita ja joka tarjoaa yhtenäisen oikeussuojan kollektiivisten oikeussuojakeinojen kautta EU:ssa ja jota voidaan soveltaa erityisesti mutta ei ainoastaan kuluttajien oikeuksien loukkauksiin;

16. korostaa tarvetta ottaa asianmukaisesti huomioon yksittäisten jäsenvaltioiden oikeusperinteet ja oikeusjärjestykset ja edistää hyvien käytäntöjen koordinointia jäsenvaltioiden välillä ja katsoo, että työ sellaisen EU:n järjestelmän laatimiseksi, jolla edistetään todellisia korvauksia sekä kuluttajille että pk-yrityksille, ei saisi viivästyttää horisontaalisen kehyksen hyväksymistä;

17. korostaa, että laillisesti sitovan horisontaalisen kehyksen on katettava kollektiivisten vahingonkorvausten saamista koskevat tärkeimmät näkökohdat; korostaa lisäksi, että erityisesti prosessioikeutta ja kansainvälistä yksityisoikeutta koskevia asioita on sovellettava ryhmäkanteisiin yleensä riippumatta kyseessä olevasta alasta, kun taas rajoitettu määrä kuluttajansuojan tai kilpailulainsäädännön kannalta merkittäviä sääntöjä, jotka koskevat kansallisten kilpailuviranomaisten tekemien päätösten mahdollista sitovaa vaikutusta, voitaisiin säätää esimerkiksi horisontaalisen välineen erillisissä artikloissa tai luvuissa tai erillisessä oikeudellisessa välineessä horisontaalisen välineen hyväksymisen kanssa samanaikaisesti tai sen jälkeen;

18. katsoo, että kärsitty henkilökohtainen vahinko tai tappio on ratkaisevassa asemassa, kun päätetään nostaa kanne, koska vahingon tai tappion suuruutta verrataan väistämättä oikeustoimiin ryhtymisestä aiheutuviin mahdollisiin kustannuksiin; muistuttaa siksi komissiota siitä, että kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan horisontaalisen kehyksen on oltava toimiva ja kustannustehokas väline kaikille osapuolille, ja on sitä mieltä, että jäsenvaltiot voisivat käyttää kansallisissa menettelysäännöissään eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettua asetusta (EY) N:o 861/2007 lähtökohtana kollektiivisille oikeussuojakeinoille tapauksissa, joissa kanteen arvo ei ylitä tämän asetuksen soveltamisalaa;

19. katsoo, että horisontaalisen kehyksen mukaisesta ryhmäkanteesta olisi eniten hyötyä tapauksissa, joissa vastaajan ja edustettuina olevien uhrien kotipaikka ei sijaitse samassa jäsenvaltiossa (rajat ylittävä ulottuvuus) ja joissa loukatuiksi väitetyt oikeudet on myönnetty EU:n lainsäädännön nojalla (EU:n lainsäädännön rikkominen); vaatii tarkastelemaan lisää sitä, miten oikeussuojaa voidaan parantaa tapauksissa, joissa kansallista lainsäädäntöä on rikottu ja joilla voi olla laajoja, rajat ylittäviä vaikutuksia;

20. toistaa, että horisontaalisessa välineessä on otettava käyttöön suojatoimia perusteettomien kanteiden ja kollektiivisten oikeussuojakeinojen väärinkäytön välttämiseksi, jotta voidaan taata oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit, ja painottaa, että suojatoimien on katettava muun muassa seuraavat kohdat:

Oikeudellinen asema

– jotta ryhmäkanne otettaisiin käsiteltäväksi, on oltava selkeästi nimetty ryhmä ja ryhmän jäsenten nimeämisen on täytynyt tapahtua ennen kanteen nostamista;

– kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan eurooppalaisen lähestymistavan on perustuttava osallistumisperiaatteeseen, jonka mukaan uhrit nimetään selkeästi ja he osallistuvat menettelyyn vain, jos he ilmaisevat yksiselitteisesti halunsa osallistua, jotta vältetään mahdolliset väärinkäytökset; korostaa tarvetta kunnioittaa nykyisiä kansallisia järjestelmiä toissijaisuusperiaatteen mukaisesti; kehottaa komissiota harkitsemaan järjestelmää, joka tarjoaa asianmukaista tietoa kaikille mahdollisesti asianosaisille uhreille, lisää ryhmäkanteiden edustavuutta, antaa suurimmalle määrälle uhreja mahdollisuuden hakea korvausta ja varmistaa yksinkertaisen, edullisen ja tehokkaan oikeussuojan EU:n kansalaisille, samalla kun vältetään kohtuuttomat oikeudenkäynnit ja samaa rikkomusta koskevat myöhemmät tarpeettomat yksittäiset kanteet tai ryhmäkanteet; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön tehokkaita mekanismeja, joilla varmistetaan, että mahdollisimman moni uhri saa tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, erityisesti jos he asuvat useammassa jäsenvaltiossa, ja samalla on vältettävä vahingoittamasta turhaan asianomaisen osapuolen mainetta, jotta noudatettaisiin syyttömyysolettaman periaatetta;

– kollektiivinen oikeussuojajärjestelmä, jossa uhreja ei ole nimetty ennen tuomion antamista, on hylättävä sillä perusteella, että se on monien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksen vastainen ja rikkoo sellaisten uhrien oikeuksia, jotka saattaisivat osallistua menettelyyn tietämättään ja joita kuitenkin sitoisi tuomioistuimen päätös;

– jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuomari tai vastaava elin voi edelleen oman harkintansa mukaan tarkistaa alustavasti potentiaalisen ryhmäkanteen hyväksyttävyyden, jotta vahvistetaan, että hyväksymiskriteerit täyttyvät ja että kanne voidaan nostaa;

– jäsenvaltioiden olisi nimettävä organisaatioita, jotka ovat oikeutettuja nostamaan ryhmäkanteita, ja tarvittaisiin eurooppalaisia kriteerejä, joilla määritettäisiin selvästi oikeutetut yksiköt; nämä kriteerit voisivat perustua kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY 3 artiklaan, mutta niitä on täsmennettävä edelleen, jotta varmistetaan sekä perusteettomien oikeudenkäyntien välttäminen että oikeussuojan saaminen; näiden kriteerien olisi katettava muun muassa oikeutettujen organisaatioiden taloudelliset ja inhimilliset resurssit;

– uhreilla on joka tapauksessa oltava oikeus hakea vaihtoehtoista henkilökohtaista vahingonkorvausta toimivaltaisessa tuomioistuimessa;

Täysi korvaus todellisesta vahingosta

– horisontaalisen kehyksen olisi katettava ainoastaan todellisesta aiheutuneesta vahingosta maksettava korvaus ja rankaisevat vahingonkorvaukset on kiellettävä; korvausperiaatteen nojalla annetut vahingonkorvaukset on jaettava yksittäisille uhreille suhteessa heidän henkilökohtaisesti kärsimäänsä vahinkoon; yleisesti ottaen Euroopassa ei tunneta ehdollisia palkkioita, eikä niitä tulisi sisällyttää pakolliseen horisontaaliseen kehykseen;

Todistusaineiston saatavuus

– ryhmäkanteen esittäjät eivät saa olla paremmassa asemassa kuin yksittäiset kantajat, kun on kyse mahdollisuudesta saada todisteaineistoa vastaajalta, ja jokaisen kantajan on toimitettava todisteet vaatimustaan varten; velvollisuus paljastaa asiakirjoja kantajille (asiakirjojen paljastaminen) on enimmäkseen tuntematon käsite Euroopassa, eikä sitä tulisi sisällyttää horisontaaliseen kehykseen;

Häviäjä maksaa -periaate

– kannetta ei voi nostaa ilman taloudellista riskiä, ja jäsenvaltioiden on määriteltävä kustannusten jakautumista koskevat omat sääntönsä, joiden mukaisesti hävinneen osapuolen on vastattava toisen osapuolen kustannuksista, jotta estetään perusteettomien kanteiden yleistymisen EU:n laajuisessa kollektiivisessa oikeussuojajärjestelmässä;

Kolmannen osapuolen rahoituksen kieltäminen

– komissio ei saa asettaa ehtoja vahingonkorvauskanteiden rahoittamiselle tai antaa siitä ohjeita, koska kolmannelta osapuolelta saadun rahoituksen käyttö esimerkiksi siten, että tarjotaan osuutta myönnetyistä vahingonkorvauksista, on tuntematon käytäntö useimpien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä; tämä ei estä jäsenvaltioita vahvistamasta mahdollisia ehtoja tai suuntaviivoja vahingonkorvauskanteiden rahoittamiselle;

21. ehdottaa, että jos komissio esittää ehdotuksen kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevaksi horisontaaliseksi kehykseksi, tarvittaessa olisi hyväksyttävä seurantatoimen periaate, jonka mukaan yksityistä täytäntöönpanoa kollektiivisten oikeussuojakeinojen avulla voidaan käyttää vain, jos komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen on tehnyt aiemmin rikkomista koskevan päätöksen; toteaa, että seurantatoimen periaatteen käyttöön ottaminen ei tarkoita yleensä sitä, ettei voitaisi tarjota sekä itsenäisiä toimia että seurantatoimia;

22. kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuuksia lisätä kuluttajien tietoisuutta käytettävissä olevista kollektiivisista oikeussuojajärjestelmistä ja helpottaa ryhmäkanteiden ajamiseen valtuutettujen tahojen yhteistyötä; painottaa keskeistä asemaa, joka kuluttajajärjestöillä ja Euroopan kuluttajakeskusten verkostolla (ECC-verkosto) voi olla tiedon välittämisessä mahdollisimman monelle EU:n lainsäädännön rikkomisen uhrille;

23. korostaa, että monet komission havaitsemat EU:n lainsäädännön rikkomiset EU:n kuluttajansuojatoimien alalla edellyttävät kieltovaatimusten lujittamista[10], ja on samalla tietoinen siitä, että kieltovaatimukset eivät riitä tapauksissa, joissa uhrit ovat kärsineet vahinkoa ja heillä on oikeus saada korvausta; kehottaa komissiota yksilöimään EU:n lainsäädännön, jonka yhteydessä on vaikea saada vahingonkorvausta;

24. katsoo, että tämä olisi tehtävä niiden alueiden määrittämiseksi, joilla horisontaalisessa kehyksessä voitaisiin säätää kollektiivisesta vahingonkorvauksesta lainsäädännön rikkomisen sekä EU:n kilpailuoikeuden rikkomisen yhteydessä; kehottaa luetteloimaan asiaankuuluvan EU:n lainsäädännön horisontaalisen välineen liitteessä;

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu

25. toteaa, että vaihtoehtoiset riidanratkaisumekanismit ovat usein riippuvaisia elinkeinonharjoittajan yhteistyöhalukkuudesta, ja katsoo, että tehokkaan oikeussuojajärjestelmän saatavuus toimisi osapuolille vahvana kannustimena sopia asia tuomioistuimen ulkopuolella ja näin voitaisiin todennäköisesti välttää huomattava määrä oikeudenkäyntejä; kannustaa laatimaan vaihtoehtoisia riidanratkaisujärjestelmiä Euroopan tasolla, jotta riidat voidaan ratkaista nopeasti ja edullisesti oikeudenkäyntejä houkuttelevamman vaihtoehdon avulla, ja ehdottaa, että tuomareille, jotka alustavasti tarkastavat ryhmäkanteen hyväksyttävyyden, annettaisiin myös valtuudet kehottaa osapuolia etsimään ensin ratkaisua kollektiivisten sovittelumenettelyjen avulla ennen kollektiivisen oikeudenkäynnin aloittamista; katsoo, että Euroopan unionin tuomioistuimen kehittämiä kriteerejä[11] olisi pidettävä lähtökohtana näiden valtuuksien vahvistamiselle; korostaa kuitenkin, että näiden mekanismien olisi pysyttävä nimensäkin mukaisesti oikeussuojakeinojen vaihtoehtona eikä niiden ennakkoedellytyksenä;

Tuomiovalta ja sovellettava lainsäädäntö

26. korostaa, että horisontaalisessa kehyksessä olisi itsessään säädettävä säännöt, joilla estetään ryntäys tuomioistuimiin (asianosaiselle edullisimman oikeuspaikan etsiminen) vaarantamatta kuitenkaan oikeussuojaa, ja että Bryssel I -asetus olisi otettava lähtökohdaksi toimivaltaisten tuomioistuinten määrittämiselle;

27. vaatii tarkastelemaan lisää sitä, miten lainvalintasääntöjä voitaisiin muuttaa; katsoo, että yhtenä ratkaisuna voisi olla sen paikan lainsäädännön soveltaminen, jossa uhrien enemmistön kotipaikka sijaitsee, kun pidetään mielessä, että yksittäisillä uhreilla pitäisi olla oikeus olla antamatta suostumusta menettelyyn osallistumiseksi ryhmäkanteen yhteydessä, ja sen sijaan he voisivat hakea oikaisua henkilökohtaisesti Bryssel I-, Rooma I- ja Rooma II -asetuksissa säädettyjen kansainvälisen yksityisoikeuden yleisten sääntöjen mukaisesti;

28. korostaa, että asiassa C-360/09, Pfleidener, annetun tuomion johdosta komission on varmistettava, että kollektiiviset oikeussuojakeinot eivät vaaranna kilpailulainsäädäntöön liittyvän leniency-järjestelmän ja sovittelumenettelyn tehokkuutta;

Tavallinen lainsäätämisjärjestys

29. vaatii, että Euroopan parlamentin on osallistuttava tavallisen lainsäätämisjärjestyksen puitteissa kaikkiin lainsäädäntöaloitteisiin kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla ja että jokaisen ehdotuksen on perustuttava yksityiskohtaiseen vaikutustenarviointiin;

30. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Euroopan tason työmarkkinaosapuolille.

[1] EUVL L 110, 1.5.2009, s. 30.
[2] EUVL C 117 E, 6.5.2010, s. 161.
[3] Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2011)0023.
[4] Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2011)0449.
[5] Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2011)0361.
[6] Asetus (EY) N:o 861/2007 eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 1), asetus (EY) N:o 1896/2006 eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta (EUVL L 399, 30.12.2006, s. 1) ja asetus (EY) N:o 805/2004 riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta (EUVL L 143, 30.4.2004, s. 15).
[7] Direktiivi N:o 2008/52/EY tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 136, 24.5.2008, s. 3).
[8] Wal-Mart Stores Inc. vastaan Dukes ym. 564 U.S. xxx (2011).
[9] EUVL L 364, 9.12.2004, s. 1.
[10] Tutkimus kuluttajien vaikeuksista saada oikaisu kuluttajansuojalainsäädännön rikkomuksiin – "Study regarding the problems faced by consumers in obtaining redress for infringements of consumer protection legislation, and the economic consequences of such problems", 26.8.2008, Part I, Main report, s. 21 ja sitä seuraavat sivut.
[11] Yhdistetyt asiat C-317/08, C-318/08, C-319/08 ja C-320/08, Alassini, tuomio 18. maaliskuuta 2010, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.

PERUSTELUT

Esittelijä pitää myönteisenä komission järjestämää horisontaalista kuulemista, sen avoimuutta kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevalle eurooppalaiselle lähestymistavalle ja sen sitoutumista vahvoihin suojakeinoihin perusteettomia oikeudenkäyntejä vastaan. Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden vastikään tekemä päätös ryhmäkannetta koskevassa ennakkotapauksessa[1] osoittaa jälleen kerran, että Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä pyrkii itse torjumaan perusteettomia ryhmäkanteita, jotka johtuvat Yhdysvaltojen järjestelmän ylilyönneistä, joita ei varmaankaan ennakoitu, kun tällaiset kanteet otettiin käyttöön vuosikymmeniä sitten. Euroopan on vastustettava aikeita muuttaa EU:n oikeusperinteitä siten, että otetaan käyttöön vieraita menettelyyn liittyviä tekijöitä, jotka mahdollistavat perusteettoman ryhmäkanteen.

Esittelijä ymmärtää, että EU:n oikeusperinne on suunnattu riitojen ratkaisuun pikemminkin yksilöiden välillä kuin kollektiivisen yksikön kautta. Kuitenkin joissakin tapauksissa voisi toisaalta olla laittoman toiminnan uhrien etujen mukaista koota yhteen kanteet, joita he eivät muuten nostaisi yksin, ja toisaalta voisi olla yhtiöiden edun mukaista saada yksi ainoa ratkaisu tai tuomioistuimen päätös, joka toisi asiaan oikeusvarmuuden. Tätä varten monet jäsenvaltiot ovat viime vuosina ottaneet käyttöön kollektiivisia välineitä, joilla mahdollistetaan jonkinlainen kollektiivinen oikeussuoja. Nämä välineet vaihtelevat suuresti ja voivat olla esimerkiksi ryhmäkanteita, yhteiskanteita tai ennakkotapauksia. Asiaankuuluvasta kansallisesta lainsäädännöstä ja erityisesti sen soveltamisesta ja toimivuudesta oli mahdotonta saada kattavaa tietoa, sillä useat jäsenvaltiot ovat vasta hiljattain ottaneet käyttöön näitä mekanismeja ja luotettavaa tietoa ei ole aina saatavilla. Esittelijä ei ole siksi yllättynyt, että komissio on tähän asti epäonnistunut osoittamaan EU:n kanteen tarpeellisuuden. Sitä, mikä SEUT-sopimuksen artikla voidaan ottaa oikeusperustaksi horisontaaliselle välineelle, on vielä tarkasteltava yksityiskohtaisesti. Siihen, että kansalliset hallitukset hylkäsivät EU:n kanteen, on epäilemättä suhtauduttava vakavasti[2].

Esittelijä katsoo kuitenkin, että Euroopan oikeusalueella kansalaisten ja yritysten on voitava käyttää EU:n lainsäädännön mukaisia oikeuksiaan vaikuttavasti ja tehokkaasti. Tapauksissa, joissa vahinkoa on aiheutunut useille tai on kyse satunnaisvahingoista, laittoman toiminnan uhrit saattaisivat pidättäytyä vahingonkorvausvaatimuksista, koska kustannukset yksittäisen oikaisun saamiseksi saattaisivat olla suhteettomia kärsittyyn vahinkoon nähden. Etusijalle on kuitenkin jatkossakin asetettava yhteisön lainsäädännön täytäntöönpano Euroopan ja kansallisten viranomaisten toimesta, sillä näillä viranomaisilla on käytössään julkisoikeudellisia tutkintavälineitä, joita ei voida siirtää yksityisten tahojen käyttöön, vaan yksityinen täytäntöönpano voi ainoastaan täydentää julkista täytäntöönpanoa.

Nykyinen EU:n lainsäädäntö ja kieltovaatimukset

Viime vuosina EU on pyrkinyt aktiivisesti parantamaan oikeussuojaa. Esimerkiksi eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettu asetus (EY) N:o 861/2007 tarjoaa vaikuttavan ja tehokkaan oikeussuojan yksinkertaistamalla rajat ylittäviä riita-asioita, joihin sisältyy alle 2 000 euron suuruinen vaatimus. Asetusta on arvioitava tarkemmin, jotta voidaan todeta, onko EU:n lainsäätäjän tavoitteet saavutettu vai ei.

Esittelijä tunnustaa kieltovaatimuksen merkityksen. Monissa tapauksissa, kuten harhaanjohtavan mainonnan, sopimusten avoimuuden puutteen jne. yhteydessä, vahinkoja ei ehkä aiheudu ja laittoman toiminnan lopettaminen olisi asetettava etusijalle. Komissio on itse osoittanut, miten kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annettua asetusta (EY) N:o 2006/2004[3] sekä kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annettua direktiiviä 2009/22/EY (kieltokannedirektiivi)[4] voidaan parantaa yhteistyön ja kieltovaatimusten vahvistamiseksi[5].

Esittelijä on kuitenkin huolissaan kansallisen prosessioikeuden sääntöjen laajasta tulkinnasta, sillä tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ne eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa tehdä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi EU:n lainsäädännöstä seuraavien oikeuksien käyttöä (tehokkuusperiaate)[6]. Esittelijä katsoo, että samalla kun noudatetaan näitä periaatteita, organisaatioilla ei saa olla ensisijaista oikeussuojaa ja EU:n lainsäädännössä olisi keskityttävä yksityisen edun suojaamiseen ja täytäntöönpanoon julkisen edun sijasta.

Horisontaalinen väline ja suojatoimet

Kun pidetään mielessä kansallisten prosessioikeuksien moninaisuus, esittelijä katsoo, että kaikki aloitteet kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla johtavat jäsenvaltioiden vahingonkorvauslainsäädännön ja prosessioikeuden pirstaloitumiseen. Eurooppalainen lähestymistapa ei voi rajoittua komission eri aloitteiden koordinointiin, sillä koordinointi ei estä lainsäädäntöprosessien erilaisia lopputuloksia.

Kaikki aloitteet kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla käsittelisivät siis samoja prosessioikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden kysymyksiä. Esimerkiksi samanlaisia vahvoja suojatoimia, jotka liittyvät muun muassa asianosaisten edustajana toimivan yksikön asemaan ja valtuutusta koskeviin kriteereihin, oikeuteen saada tutustua todisteisiin tai häviäjä maksaa -periaatteen soveltamiseen, tarvitaan kyseessä olevasta alasta riippumatta. Nämä kysymykset on nostettu esiin sekä horisontaalisessa kuulemisessa että sitä ennen valkoisessa ja vihreässä kirjassa.

Esittelijä olettaa, että komissio on jo hahmotellut horisontaalista lähestymistapaa. Eri alojen yksilöiminen komission antamassa kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevassa vihreässä kirjassa osoittaa, että tätä välinettä on määrä soveltaa eri aloihin, esim. rahoituspalveluihin ja televiestintään[7]. Näin ollen yhteinen tekijä ei olekaan enää ala vaan ainoastaan kantaja eli kuluttaja. Tämä osoittaa selkeästi, että horisontaalinen väline on paras etenemistapa, jotta ei tarvitse ottaa käyttöön eri alojen lainsäädäntöä, joka johtaa kansallisen prosessioikeuden pirstaloitumiseen.

Kansallisten lainsäädäntöjen pirstaloituminen ei haittaisi ainoastaan oikeusjärjestelmien toimintaa vaan lisäisi myös oikeudellista epävarmuutta, mikä olisi ristiriidassa oikeussuojan parantamista koskevan tavoitteen kanssa. Prosessioikeudessa määritellään oikeudenkäynteihin tuomioistuimessa sovellettavat säännöt ja pyritään parantamaan oikeussuojaa. Yleensä näissä säännöissä ei tehdä eroa eri teollisuuden alojen ja eri lainsäädännön alojen välillä. Niinpä kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevassa eurooppalaisessa lähestymistavassa ei saa ottaa käyttöön tällaista eroa, vaan on mahdollistettava horisontaalinen lähestymistapa. Sikäli kuin rajoitettuja alakohtaisia sääntöjä tarvitaan, niitä voidaan säätää esimerkiksi horisontaalisen välineen erillisessä luvussa.

Esittelijä katsoo, että kollektiivisten oikeussuojakeinojen olisi oltava mahdollisia, kun yksittäinen uhri pidättäytyy hakemasta korvausta, koska hän katsoo, että oikeudenkäyntikulut ovat suhteettomat vahinkoon nähden. Tutkimukset osoittavat, että taloudellinen kynnys on 101 euron ja 2 500 euron välissä[8]. Kollektiivisten oikeussuojakeinojen rajoittaminen 2 000 euron suuruisiin henkilökohtaisiin tappioihin tekisi horisontaalisesta välineestä yhdenmukaisen eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annetun asetuksen (EY) N:o 861/2007 kanssa ja varmistaisi EU:n lainsäädännön johdonmukaisuuden. Esittelijä haluaisi käynnistää keskustelun siitä, olisiko alempi kynnys asianmukaisempi.

Esittelijä katsoo, että horisontaalinen väline pitäisi olla käytettävissä rajat ylittävissä tapauksissa, joissa EU:n lainsäädäntöä rikotaan. Tapaus olisi rajat ylittävä, kun uhrin ja vastaajan kotipaikat eivät sijaitse samassa jäsenvaltiossa. Horisontaalista välinettä voitaisiin käyttää myös silloin, kun uhrien kotipaikat eivät sijaitse samassa jäsenvaltiossa.

Horisontaalisen välineen on perustuttava siihen periaatteeseen, että jokaisella, joka on kärsinyt vahinkoa, on oltava oikeus saada korvausta, mutta ne, jotka nostavat ryhmäkanteita, eivät saa olla paremmassa asemassa kuin yksittäiset kantajat. Tämän periaatteen johdosta horisontaaliseen välineeseen sisällytettäisiin muutamia suojatoimia.

Esittelijä pyytää, että ryhmäkanteet annettaisiin oikeutettujen yksiköiden vastuulle. On kehitettävä eurooppalaisia kriteerejä, joiden mukaisesti jäsenvaltiot voivat valtuuttaa oikeutettuja yksiköitä nostamaan kanteen. Kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY 3 artikla voisi olla lähtökohtana näiden kriteerien laatimiselle, joiden on oltava ensimmäinen este, jolla suljetaan pois horisontaalisen välineen väärinkäyttö. Näiden kriteerien mukaisesti valtuutus voitaisiin antaa esimerkiksi kuluttajajärjestöille ja kuluttaja-asiamiehille. Ryhmäkanteiden oikeudellisen monimutkaisuuden vuoksi on kuitenkin välttämätöntä, että asianajaja esittää kanteen. Näin ollen ei ole tarvetta yhteiskanteille, joissa uhrit voivat yhdistää omat vaatimuksensa yhdeksi ainoaksi vaatimukseksi. Oikeutettujen yksiköiden valtuuttaminen tarjoaisi jäsenvaltioiden käyttöön mekanismin, joka antaisi mahdollisuuden valvoa asianomistajien edustajana toimivaa organisaatiota ja tämän seurauksena horisontaalista välinettä väärinkäytön varalta, kun sitä vastoin yhteiskanteen tapauksessa tällaista valvontaa ei olisi.

Esittelijä vaatii, että ryhmäkanteeseen voi osallistua vain selkeästi nimettävien henkilöiden ryhmä ja että henkilöt on nimettävä kanteen nostamiseen mennessä. Useiden jäsenvaltioiden perustuslaeissa kielletään kanteet, joihin liittyy menettelyn ulkopuolelle jättäytyminen, kun kanne nostetaan tuntemattomien uhrien puolesta, koska uhreilla ei olisi vapautta olla nostamatta kannetta. Kanne, johon liittyy menettelyn ulkopuolelle jättäytyminen, olisi ongelmallinen myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan valossa.

Ainoastaan tosiasiassa kärsityt vahingot voidaan korvata ja ainoastaan EU:n lainsäädännön rikkomisen uhreille voidaan antaa korvausta. Tämä merkitsee myös sitä, että mikään osa korvauksesta ei saa jäädä asianosaisten edustajana toimivan organisaation käsiin, sillä tämä olisi sekä vastoin korvausperiaatetta että lisäisi huomattavasti taloudellista kannustetta perusteettomien kanteiden nostamiseen.

Esittelijä vaatii kieltämään rankaisevat vahingonkorvaukset, jotta voidaan erityisesti välttää asianosaiselle edullisimman oikeuspaikan etsiminen. Euroopan unionin tuomioistuin tunnusti tosin asiassa Manfredi, että kansalliset säännökset voidaan ottaa huomioon rankaisevaa vahingonkorvausta määrättäessä, mutta tuomio koskee kuitenkin vain tilannetta, jossa yhteisö ei ole antanut tätä asiaa koskevia säännöksiä[9]. Unionin lainsäätäjä voi siten sulkea pois rankaisevien vahingonkorvausten maksamisen.

Esittelijä haluaa säilyttää periaatteen, jonka mukaan osapuolen, joka väittää rikkomuksen tapahtuneen, on todistettava se. Vastaajaa ei siten voida velvoittaa toimittamaan todistusaineistoa kantajalle. On ratkaisevan tärkeää, että ryhmäkanteen esittäjät eivät saisi olla paremmassa asemassa kuin yksittäiset kantajat, kun on kyse todisteiden toimittamisesta. Sen sijaan, että otettaisiin käyttöön Euroopan tasolla vieraita, asiakirjojen paljastamista koskevia vaatimuksia, jäsenvaltioiden olisi saatava edelleen päättää oikeudesta tutustua todisteisiin oman prosessioikeutensa mukaisesti. Asiakirjojen paljastamista koskevat vaatimukset nostavat turhaan oikeudenkäyntikuluja ja rohkaisevat perusteettomia vaatimuksia ja siksi ne on hylättävä Euroopan tasolla.

Esittelijä haluaa säilyttää kustannusten jakautumista koskevat kansalliset säännöt, sillä jäsenvaltioihin hyvin vakiintunut häviäjä maksaa -periaate on suojatoimi aiheettomia vaatimuksia vastaan. Komission ei pitäisi myöskään kannustaa jäsenvaltioita muuttamaan kustannusten jakamista koskevia sääntöjään oikeudellisesti sitomattomien välineiden kautta.

Esittelijä ei hyväksy ryhmäkanteiden rahoittamista. Rahoitusmekanismit ovat tuntemattomia useimmissa jäsenvaltioissa ja lisäksi ne muuttavat vaatimuksen kaupalliseksi hyödykkeeksi. Unionin olisi pidättäydyttävä antamasta markkinamekanismien päättää, voidaanko kanne nostaa vai ei. Tässä suhteessa olisi pidettävä mielessä, että esimerkiksi monet kuluttajayhdistykset saavat julkista rahoitusta ja että olisi tarkasteltava edelleen, onko julkista rahoitusta lisättävä ja missä määrin, jotta ryhmäkanteita voidaan vahvistaa.

Esittelijä ei voinut käsitellä monia muita tärkeitä suojatoimiin liittyviä kysymyksiä mietinnön laatimiseen liittyvien esteiden vuoksi, esimerkiksi sitä, miten julkisten viranomaisten olisi käsiteltävä asiakirjoja. Kun pidetään mielessä, että kilpailuoikeuden kaltaisilla aloilla nostetaan hyvin todennäköisesti yksittäisiä korvauskanteita sen jälkeen kun kilpailuviranomainen on vahvistanut, että EU:n lainsäädäntöä on rikottu, olisi tarkasteltava lähemmin oikeutta tutustua asiakirjoihin. Esittelijä katsoo, että olisi myönnettävä oikeus tutustua asiakirjoihin, jotka ovat tulleet esiin julkisissa tutkimuksissa, mutta on kehitettävä erityiskriteerejä sen määrittämiseksi, milloin oikeus tutustua asiakirjoihin voidaan evätä, jotta voidaan suojata vastaajan tai kolmannen osapuolen lainmukaisia oikeuksia ja muita ensisijaisia etuja. Olisi pidettävä mielessä, että mitä tulee siviilioikeudellisiin vahingonkorvauksiin kilpailuoikeuden alalla ja niiden vaikutukseen leniency-ohjelmaan, Euroopan unionin tuomioistuin päätti äskettäin, että "jäsenvaltioiden tuomioistuinten asiana on kuitenkin määrittää kansallisen oikeutensa perusteella edellytykset, joiden mukaisesti tällainen oikeus on annettava tai evättävä, punnitsemalla unionin oikeudella suojeltuja intressejä"[10].

Lisäksi voitaisiin harkita, että ryhmäkanteita voitaisiin nostaa ainoastaan sen jälkeen kun toimivaltainen kansallinen tai eurooppalainen viranomainen tai tuomioistuin, jonka päätöksiin ei voida hakea muutosta kansallisen lainsäädännön nojalla, on lopullisesti vahvistanut, että EU:n lainsäädäntöä on rikottu.

Tässä yhteydessä, mutta ei horisontaalisessa välineessä, on kehitettävä erityiskriteerejä, jotka mahdollistavat sakkojen tai muiden julkisten seuraamusten vähentämisen sen jälkeen kun vahingonkorvaukset on maksettu, jotta vastaajalle ei aiheudu kohtuutonta taloudellista taakkaa. Kilpailulainsäädännön alalla 16. joulukuuta 2002 perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1/2003[11] olisi muutettava vastaavasti.

Lopuksi esittelijä katsoo, että kollektiivisten oikeussuojakeinojen käytön ei pitäisi olla mahdollista, kun EU:n lainsäädäntöä rikotaan yleisesti, erityisesti EU:n kuluttajansuojalainsäädäntöä, koska tällainen epämääräinen lauseke lisäisi oikeudellista epävarmuutta. Kussakin tapauksessa olisi osoitettava todeksi, johtuvatko loukatut oikeudet EU:n vai kansallisesta lainsäädännöstä. Ei myöskään riittäisi, että yksilöidään erityisaloja, kuten rahoituspalvelut ja televiestintä[12], sikäli kuin ei olisi selvää, mitkä EU:n lainsäädäntöön perustuvat oikeudet ovat kyseessä. Sen sijaan oikeusvarmuus lisääntyy, kun yksilöidään EU:n lainsäädännön tietyt osat, joissa esiintyy uhrien oikeuksien täytäntöönpanoa koskevia ongelmia. Kun nämä osat on yksilöity, horisontaalista välinettä olisi sovellettava vahingonkorvauskanteisiin yksilöidyn lainsäädännön rikkomisen yhteydessä sekä EU:n kilpailusääntöjen rikkomisen yhteydessä. Asiaankuuluva EU:n lainsäädäntö olisi luetteloitava horisontaalisen välineen liitteessä samoin kuin kieltokannedirektiivissä, jotta voitaisiin määrittää oikein rikkomus, jota vastaan kollektiivisia oikeussuojakeinoja voidaan käyttää horisontaalisen välineen perusteella.

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu tarjoaa nopean ja oikeudenmukaisen ratkaisun ja sen pitäisi olla houkuttelevampi riidanratkaisuväline kuin oikeudenkäynti. Siksi ratkaisun hakemisesta tuomioistuimen ulkopuolella olisi tehtävä pakollinen ennen ryhmäkanteen nostamista. Oikeudellisen velvoitteen käyttöönotossa pakollista sovittelumenettelyä varten on noudatettava tiettyjä Euroopan unionin tuomioistuimen laatimia kriteerejä, jotta se olisi yhdenmukainen vaikuttavaa oikeussuojaa koskevan oikeuden kanssa[13]. Vaihtoehtoista riidanratkaisua koskeva komission ehdotus on määrä antaa syksyllä 2011 ja tämän ehdotuksen olisi oltava lähtökohta tällaisen mekanismin kehittämiselle.

Tuomiovalta ja sovellettava lainsäädäntö

Esittelijä katsoo, että tuomiovaltaa ja sovellettavaa lainsäädäntöä koskevat kysymykset ovat äärimmäisen tärkeitä, jotta estetään asianosaiselle edullisimman oikeuspaikan etsiminen. Siksi tarvitaan selkeitä ja täsmällisiä sääntöjä, jotta vältetään ryntäys tuomioistuimiin. Tuomiovaltaa ja sovellettavaa lainsäädäntöä koskevat säännöt rajat ylittävissä tilanteissa suosivat heikompaa osapuolta eli kuluttajaa. Kuitenkin, kun on kyse kollektiivisista oikeussuojatoimista, uhrit eivät nosta yksittäisiä kanteita vaan ryhmäkanteen. Tarve suojella heikompaa osapuolta ei siksi enää ole ehdoton, mikä mahdollistaa tuomiovaltaa ja sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien erityissääntöjen käyttöönoton horisontaalisessa välineessä sen sijaan että muutettaisiin EU:n sääntöjä.

Kun on kyse tuomiovallasta, horisontaalisen välineen erityislausekkeessa olisi säädettävä, että tuomiovallan pitäisi kuulua niille tuomioistuimille, joilla on tuomiovalta siinä paikassa, jossa vastaajan kotipaikka sijaitsee. Esittelijä katsoo, että kaikki muut ratkaisut olisivat epäkäytännöllisiä. Mikäli tuomiovallan pitäisi kuuluu tuomioistuimille, jotka sijaitsevat siellä, missä suurin osa vahingoista on aiheutunut, voisi aiheutua ongelmia, koska monissa tapauksissa on vaikeaa tai jopa mahdotonta määrittää, missä suurin osa vahingoista on tapahtunut. Jos säädetään, että tuomiovalta kuuluu tuomioistuimille siellä, missä uhreiksi joutuneiden enemmistön kotipaikka sijaitsee, tämä saattaisi ensi näkemältä näyttää helpolta vaihtoehdolta tapauksissa, joissa uhrien on annettava suostumus menettelyyn osallistumiseksi, sillä uhrit on nimettävä selkeästi. Tämä lauseke tarjoaisi kuitenkin mahdollisuuden asianosaiselle edullisimman oikeuspaikan etsimiseen, sillä ei olisi mitenkään mahdollista välttää tilanteita, joissa suurta joukkoa uhreja, jotka ovat sellaisen tuomiovallan alaisia, jossa prosessioikeuden katsotaan olevan kantajan kannalta suotuisampi, kannustettaisiin osallistumaan kanteeseen.

Esittelijä katsoo myös, että tarvitaan sovellettavaa lainsäädäntöä koskevia selkeitä ja täsmällisiä sääntöjä, mutta ymmärtää, että tätä olisi vaikea toteuttaa. Asiaa on siksi tarkasteltava lisää, jotta voidaan arvioida, olisiko mahdollista säätää, että sovelletaan sen paikan lainsäädäntöä, jossa uhrien enemmistön kotipaikka sijaitsee. Vaihtoehtoisesti esittelijä katsoo, että sovellettava lainsäädäntö voitaisiin myös yhdistää tuomiovaltaa koskeviin sääntöihin eli sovellettava lainsäädäntö voisi olla sen paikan lainsäädäntö, jossa vastaajan kotipaikka sijaitsee. Tästä koituisi se etu, että tuomioistuin voisi antaa tuomionsa yhden ainoan lainsäädännön perusteella, joka on sille tuttu.

Koska suurinta osaa kansallisen lainsäädännön aloista ei ole yhdenmukaistettu, tällainen sääntö ei voisi sulkea pois tilanteita, joissa sovellettava lainsäädäntö antaa vähemmän oikeuksia kuin aineellisen oikeuden säännökset muissa jäsenvaltioissa, joissa sijaitsee joidenkin menettelyyn osallistumiseen suostumuksensa antaneiden uhrien kotipaikka. Uhrilla pitäisi kuitenkin olla oikeus olla antamatta suostumusta menettelyyn osallistumiseksi ryhmäkanteen yhteydessä ja hakea henkilökohtaista oikaisua jäsenvaltiossaan.

Jos sovellettavaa lainsäädäntöä koskevaa kysymystä ei käsitellä, tuomioistuimen olisi annettava tuomionsa erilaisten kansallisten lainsäädäntöjen perusteella. Yksi ratkaisu voisi olla muodostaa alaryhmiä, jotka koostuisivat uhrien ryhmistä, jotka olisi muodostettu erilaisten sovellettavien aineellisten oikeuksien mukaisesti. Tämä saattaisi vähentää kanteen monimutkaisuutta, mutta vaatisi kuitenkin, että toimivaltainen tuomioistuin soveltaisi jopa 28 eri lainsäädäntöä.

Tavallinen lainsäätämisjärjestys

Esittelijä vaatii voimakkaasti, että parlamentin on osallistuttava tavallisen lainsäätämisjärjestyksen puitteissa kaikkiin lainsäädäntöaloitteisiin. Aiemmat kokemukset osoittavat, että parlamentti ei hyväksy mitään ehdotusta, jossa tätä oikeutta ei kunnioiteta.

[1] Wal-Mart Stores Inc. vastaan Dukes ym. 564 U.S. xxx (2011).
[2] Katso esimerkiksi Ranskan ja Saksan hallitusten kielteiset vastaukset kuulemiseen: http://ec.europa.eu/competition/consultations/2011_collective_redress/french_authorities_fr.pdf ja http://ec.europa.eu/competition/consultations/2011_collective_redress/germany_ministry_of_justice_de.pdf.
[3] Mainittu edellä.
[4] Mainittu edellä.
[5] Katso kaksivuotiskertomus 2009, COM(2009)0336 ja komission kertomus direktiivin 98/27/EY soveltamisesta, COM(2008)0756.
[6] Katso esimerkiksi asia C-115/09, Trianel Kohlekraftwerk Lünen, tuomio 12.5.2011 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
[7] Komission 27. marraskuuta 2008 antama vihreä kirja kuluttajan kollektiivisista oikeussuojakeinoista (COM(2008)0794), s. 4.
[8] Katso Erityiseurobarometri 342, huhtikuu 2011, s. 45. Katso myös komission yksiköiden valmisteluasiakirja kuluttajien vaikutusmahdollisuuksista SEC(2011)0469, Bryssel, 7.4.2011, s. 5: 1 000 euroa.
[9] Yhdistetyt asiat C-295/04–C-298/04 Manfredi, Kok. 2006, nide I, s. 6619, 92 kohta.
[10] Asia C-360/09, Pfleidener, tuomio 14.6.2011, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.
[11] EUVL L 1, 4.1.2003, s. 1.
[12] Komission vihreä kirja kuluttajan kollektiivisista oikeussuojakeinoista (COM(2008)0794), s. 4.
[13] Yhdistetyt asiat C-317/08, C-318/08, C-319/08 ja C-320/08, Alassini, 48 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

TALOUS- JA RAHA-ASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO (20.10.2011)

oikeudellisten asioiden valiokunnalle

kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta eurooppalaisesta lähestymistavasta
(2011/2089(INI))

Valmistelija: Andreas Schwab

EHDOTUKSET

Talous- ja raha-asioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa oikeudellisten asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. pitää myönteisenä komission pyrkimyksiä kohti kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevaa yhtenäistä eurooppalaista lähestymistapaa; palauttaa mieliin 26. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevasta valkoisesta kirjasta ja katsoo, että kaikkien kollektiivisia oikeussuojakeinoja kilpailupolitiikan alalla koskevien aloitteiden on oltava yhteensopivia sekä nykyisen päätöslauselman että vuonna 2009 annetun päätöslauselman sisällön kanssa;

2. katsoo, että julkinen täytäntöönpano on välttämätöntä kilpailualalla perussopimusten määräysten täytäntöön panemiseksi, unionin tavoitteiden täysimääräiseksi saavuttamiseksi sekä komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten suorittaman unionin kilpailulainsäädännön täytäntöönpanon varmistamiseksi;

3. tunnustaa kuitenkin, että yhä yhtenäisemmillä sisämarkkinoilla, joilla verkkokauppa kasvaa nopeasti, tarvitaan unionin laajuista lähestymistapaa kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla;

4. toteaa, että yksityinen täytäntöönpano kollektiivisten oikeussuojakeinojen avulla voisi helpottaa unionin tason korvauksia kuluttajille ja yrityksille aiheutuneista vahingoista sekä auttaa varmistamaan, että unionin kilpailulainsäädäntö on tehokas;

5. korostaa, että yksityiseen täytäntöönpanoon perustuvaa valvontaa on jo jossain muodossa useimmissa jäsenvaltioissa mutta kansalliset järjestelmät ovat hyvin erilaisia ja useilla jäsenvaltioilla ei ole selvästi ja yksiselitteisesti laadittuja sääntöjä kollektiivisista oikeussuojakeinoista, oikeusmenettelyt mukaan luettuina;

6. korostaa, että sisämarkkinoiden loppuun saattamisen kannalta kuluttajien oikeuksien olisi oltava yhtenäisempiä kaikkialla unionissa; huomauttaa, että hyvin suunniteltu kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskeva järjestelmä voi myötävaikuttaa kuluttajien luottamukseen ja tätä kautta sisämarkkinoiden ja verkkokaupan moitteettomaan toimintaan ja lisätä Euroopan talouden kilpailukykyä;

7. toteaa, että kansallisiin tuomioistuimiin tulee melko vähän yksityisiä vahingonkorvauskanteita;

8. korostaa siksi, että oikeussuojakeinojen ja unionin kilpailulainsäädännön tehokkuutta on lisättävä, koska yksittäiset kanteet eivät välttämättä aina ole riittäviä tai tehokkaita;

9. muistuttaa, että tällä hetkellä vain jäsenvaltiot säätävät korvaussumman määrittämistä koskevista kansallisista säännöistä, ja toteaa lisäksi, että kansallisen lainsäädännön täytäntöönpano ei saa estää unionin lainsäädännön yhtenäistä soveltamista;

10. huomauttaa lisäksi, että kaikissa unionin kollektiivisissa oikeussuojajärjestelmissä olisi otettava huomioon kollektiivisten oikeussuojakeinojen kansalliset parhaat käytännöt;

11. korostaa lisäksi, että kaikissa kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevissa horisontaalisissa unionin välineissä olisi määriteltävä yhteiset vähimmäisnormit kollektiivisten vahingonkorvausten saamiselle toissijaisuuden, erityisyyden ja suhteellisuuden periaatteiden mukaisesti, ja niihin olisi mahdollisesti sisällytettävä myös prosessioikeutta ja kansainvälistä yksityisoikeutta koskevia yleisiä asioita;

12. katsoo, että kilpailualasta johtuvat erityisasiat olisi otettava huomioon asianmukaisesti ja että kaikissa kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin sovellettavissa välineissä on otettava täysin ja asianmukaisesti huomioon kartellien erityispiirteet;

13. muistuttaa, että näihin erityistapauksiin kuuluu leniency‑järjestelmä, joka on tärkeä väline kartellien paljastamisessa, ja korostaa, että mahdolliset kollektiiviset oikeussuojakeinot eivät saa vaarantaa kilpailulainsäädännöllisen leniency-järjestelmän ja sovittelumenettelyn tehokkuutta;

14. toteaa lisäksi, että unionin kilpailulainsäädännön rikkomisesta johtuvissa vahingonkorvauskanteissa on erityispiirteitä, jotka erottavat ne muista vahingonkorvauskanteista, sillä ne voivat vaikuttaa perussopimusten mukaisesti julkisille viranomaisille siirrettyyn toimivaltaan rikkomistapausten tunnistamiseksi ja rankaisemiseksi ja ne liittyvät käyttäytymiseen, joka häiritsee sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, ja saattavat myös vaikuttaa yritysten ja kuluttajien keskinäisiin eri tasoisiin suhteisiin;

15. korostaa lisäksi, että on olemassa vertailukelpoisia kokemuksia ja riittävästi aineistoa, joiden avulla voidaan arvioida ja ratkaista ne monet erityiset ja tärkeät näkökohdat, joita ei ole muilla aloilla;

16. huomauttaa, että tällaisia oikeussuojakeinomekanismeja jo soveltavista jäsenvaltioista toistaiseksi saadut kokemukset osoittavat, että väärinkäytöksiä ei ole tapahtunut eivätkä yritykset ole joutuneet selvitystilaan;

17. toistaa, että kilpailupolitiikkaa koskevia kollektiivisia oikeussuojakeinoja varten on otettava käyttöön suojatoimia, jotta vältetään ryhmäkannejärjestelmä, joka johtaa perusteettomiin kanteisiin ja kohtuuttomiin oikeudenkäyntimenettelyihin, ja jotta voidaan taata tasavertaisuus oikeudenkäynneissä, ja painottaa, että suojatoimien on katettava muun muassa seuraavat kohdat:

– kantajaryhmä on nimettävä selkeästi ennen kanteen nostamista (suostumuksen antaminen menettelyyn osallistumiseksi);

– julkiset viranomaiset, kuten oikeusasiamies tai syyttäjä sekä asianosaisten edustajana toimiva elin, saa nostaa kanteen selkeästi nimetyn kantajaryhmän puolesta;

– unionin tasolla on määriteltävä kriteerit sellaisten asianosaisten edustajana toimivien elinten määrittelemiseksi, jotka ovat oikeutettuja nostamaan kollektiivisia kanteita;

– ryhmäkannejärjestelmä on hylättävä, koska se saattaisi johtaa kohtuuttomiin oikeudenkäyntimenettelyihin, se on joidenkin jäsenvaltioiden perustuslakien vastainen ja se saattaa vaikuttaa sellaisen uhrin oikeuksiin, joka saattaisi osallistua menettelyyn tietämättään mutta jota kuitenkin sitoisi tuomioistuimen päätös;

a) yksittäisten kanteiden salliminen:

– kantajilla on joka tapauksessa oltava oikeus hakea vaihtoehtoista henkilökohtaista vahingonkorvausta toimivaltaisessa tuomioistuimessa;

– kollektiiviset kantajat eivät saa olla paremmassa asemassa kuin yksittäiset kantajat;

b) vähäisten ja hajanaisten vahinkojen korvaaminen:

– vähäisten ja hajanaisten vahinkojen kantajilla olisi oltava asianmukaiset oikeussuojakeinot kollektiivisten oikeussuojakeinojen kautta ja mahdollisuus oikeudenmukaiseen korvaukseen;

c) ainoastaan todellisen vahingon korvaaminen:

– korvauksia myönnetään ainoastaan todellisesta kärsitystä vahingosta: rankaisevat vahingonkorvaukset ja aiheeton rikastuminen on kiellettävä;

– kunkin kantajan on esitettävä kannetta koskevat todisteet;

– myönnetyt vahingonkorvaukset on jaettava yksittäisille kantajille suhteessa heidän henkilökohtaisesti kärsimäänsä vahinkoon;

– yleisesti ottaen Euroopassa ei tunneta provisioon perustuvia palkkioita ja ne on hylättävä;

d) häviäjä maksaa -periaate:

– ei voida toteuttaa toimia, jos kantajalla ei ole puolustautumismahdollisuutta varojen puutteen vuoksi; lisäksi oikeudenkäyntikulut ja näin ollen oikeudenkäyntiin liittyvä riski kuuluu hävinneelle osapuolelle; on jäsenvaltioiden vastuulla vahvistaa säännöt kulujen jakautumisesta tältä osin;

e) kolmannen osapuolen rahoituksen kieltäminen:

– kolmas osapuoli ei saa kustantaa oikeudenkäyntimenettelyjä ennalta esimerkiksi siten, että kantajat suostuvat luovuttamaan kolmansille osapuolille mahdollisesti saamiansa korvauksia;

18. kehottaa komissiota tarkastelemaan perusteellisesti ja objektiivisesti, voidaanko nämä suojatoimet todella taata kollektiivisessa oikeussuojajärjestelmässä;

19. kehottaa komissiota määrittelemään selkeästi ehdot, joiden perusteella kanne sallitaan, ja toimittamaan ne jäsenvaltioille, sillä jäsenvaltioiden on varmistettava, että potentiaalisten kollektiivisten kanteiden kelpoisuus tarkistetaan ennalta, jotta voidaan vahvistaa, että vaatimukset ovat täyttyneet ja kanne voidaan nostaa;

20. korostaa, että horisontaalisen kehyksen on varmistettava kaksi peruslähtökohtaa:

– jäsenvaltiot eivät sovella rajoittavampia ehtoja unionin lainsäädännön rikkomisesta aiheutuviin, kollektiivisia suojakeinoja koskeviin tapauksiin, kuin ne ehdot, joita sovelletaan tapauksiin, jotka koskevat kansallisen lainsäädännön rikkomista;

– horisontaalisessa kehyksessä vahvistetut periaatteet eivät saa estää lisätoimien hyväksymistä unionin lainsäädännön täysimääräisen tehon varmistamiseksi;

21. esittää, että jos komissio laatii kilpailupolitiikan alan kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan säädösehdotuksen, olisi hyväksyttävä seurantatoimen periaate, jonka mukaan yksityistä täytäntöönpanoa kollektiivisten oikeussuojakeinojen avulla voitaisiin käyttää vain, jos komissio tai kansallinen toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt aiemmin rikkomista koskevaa päätöstä asiasta, jotta suojellaan leniency‑järjestelmää ja varmistetaan, että komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset voivat toimia tehokkaasti unionin kilpailulainsäädännön täytäntöön panemiseksi;

22. toteaa, että seurantatoimien periaatteen käyttöön ottaminen ei tarkoita sitä, ettei kilpailualan ja muiden alojen säädösvälineiden avulla voitaisi tarjota sekä itsenäisiä toimia että seurantatoimia; korostaa, että itsenäisten toimien kohdalla on varmistettava, että yksityiset kanteet voidaan jäädyttää, kunnes toimivaltainen kilpailuviranomainen on tehnyt rikkomisasiassa päätöksen julkisesta täytäntöönpanosta unionin lainsäädännön mukaisesti;

23. kannattaa, että kehitetään vahvoja unionin laajuisia vaihtoehtoisia riidanratkaisumekanismeja, kuten vapaaehtoisia, nopeita ja edullisia tuomioistuimen ulkopuolisia riidanratkaisumenettelyjä ja itsesääntelyyn perustuvia välineitä, esimerkiksi käytännesääntöjä; korostaa kuitenkin, että näiden mekanismien olisi pysyttävä nimensäkin mukaisesti oikeussuojakeinojen vaihtoehtona eikä niiden ennakkoedellytyksenä;

24. katsoo, että tehokas kollektiivinen oikeussuojajärjestelmä voisi itse asiassa edistää vaihtoehtoisten riidanratkaisumekanismien kehittämistä, sillä se antaa osapuolille kimmokkeen ratkaista riidat nopeasti tuomioistuimen ulkopuolella;

25. katsoo, että kukin kärsitty henkilökohtainen vahinko tai tappio on ratkaisevassa asemassa, kun päätetään nostaa kanne, ja on sitä mieltä, että jäsenvaltiot voisivat käyttää kansallisissa menettelysäännöissään eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettua asetusta N:o 861/2007[1] viitteenä kollektiivisille oikeussuojakeinoille tapauksissa, joissa kanteen arvo ei ylitä kyseisen asetuksen rajoja;

26. korostaa, että kaikki komission ehdottamat kilpailualan kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevat säädösvälineet olisi hyväksyttävä viipymättä ja vain tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	17.10.2011
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	33 1 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Burkhard Balz, Udo Bullmann, Pascal Canfin, Nikolaos Chountis, George Sabin Cutaş, Leonardo Domenici, Derk Jan Eppink, Diogo Feio, Ildikó Gáll-Pelcz, Jean-Paul Gauzès, Sven Giegold, Sylvie Goulard, Liem Hoang Ngoc, Gunnar Hökmark, Wolf Klinz, Jürgen Klute, Philippe Lamberts, Werner Langen, Astrid Lulling, Arlene McCarthy, Alfredo Pallone, Anni Podimata, Antolín Sánchez Presedo, Peter Simon, Peter Skinner, Ivo Strejček, Kay Swinburne, Marianne Thyssen
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Sophie Auconie, Philippe De Backer, Saïd El Khadraoui, Olle Ludvigsson, Thomas Mann, Andreas Schwab, Theodoros Skylakakis
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)	Diana Wallis

[1] EUVL L 199, 31.7.2007, s. 1.

SISÄMARKKINA- JA KULUTTAJANSUOJAVALIOKUNNAN LAUSUNTO (12.10.2011)

oikeudellisten asioiden valiokunnalle

kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta eurooppalaisesta lähestymistavasta
(2011/2089(INI))

Valmistelija: Sylvana Rapti

EHDOTUKSET

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta pyytää asiasta vastaavaa oikeudellisten asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

A. ottaa huomioon, että oikeudellisen rikkomuksen kohteeksi joutuneet kuluttajat, jotka haluavat viedä asian oikeuteen yksittäisenä kanteena oikeussuojan saamiseksi, kohtaavat usein huomattavia esteitä, jotka liittyvät oikeussuojan saatavuuteen ja tehokkuuteen sekä toisinaan korkeista oikeudenkäyntikuluista johtuviin rahoitusvaikeuksiin, mahdollisiin psykologisiin kustannuksiin, monimutkaisiin ja pitkittyviin menettelyihin sekä käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja koskevan tiedon puutteeseen;

B. ottaa huomioon, että kun saman rikkomuksen uhreiksi on joutunut useita kansalaisia, yksittäiset kanteet eivät ehkä ole tehokas keino laittomien käytäntöjen lopettamiseksi tai korvauksen saamiseksi, erityisesti jos henkilökohtainen tappio on pieni suhteessa oikeudenkäyntikuluihin;

C. ottaa huomioon, että Euroopan unionin kansalaisten oikeussuojan saatavuudesta EU:n 15 jäsenvaltiossa lokakuussa 2004 tehdyn selvityksen (Special Eurobarometer "European Union Citizens and Access to Justice") mukaan viidesosa kuluttajista ei jätä tuomioistuimen ratkaistavaksi riita-asiaa, jossa on kyse alle 1 000 eurosta, eikä puolet kuluttajista, jos riita-asiassa on kyse alle 200 eurosta;

D. ottaa huomioon, että kuluttajien asenteista rajatylittävään kauppaan ja kuluttajansuojaan maaliskuussa 2011 tehdyn kyselyn (Flash Eurobarometer "Consumer attitudes towards cross-border trade and consumer protection"), mukaan 79 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista sanoo, että he olisivat valmiimpia puolustamaan oikeuksiaan tuomioistuimessa, jos he voisivat liittyä ryhmäkanteeseen, sillä siitä olisi hyötyä kustannusten ja tehokkuuden kannalta;

E. ottaa huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa nykyisten Euroopan tasolla määriteltyjen kuluttajan oikeussuojakeinojen ja lainvalvonnan toimivuutta ei pidetä tyydyttävänä tai näitä mekanismeja ei tunneta riittävästi, joten niitä käytetään rajoitetusti;

F. ottaa huomioon, että lainsäädännön julkinen täytäntöönpano, jolla pyritään lopettamaan rikkomukset ja määräämään sakkoja, ei sinällään korvaa kuluttajille heidän kärsimäänsä vahinkoa;

G. ottaa huomioon, että 16 jäsenvaltiota on tähän mennessä ottanut oikeusjärjestelmissään käyttöön kollektiivisia oikeussuojamekanismeja, joiden soveltamisaloissa, menettelyjen erityispiirteissä (oikeudellinen asema, uhrien luokat, menettelyn tyyppi (menettelyyn osallistuminen tai menettelyn ulkopuolelle jättäytyminen), rahoitus tai vaihtoehtoisten riidanratkaisumekanismien asema suhteessa oikeussuojakeinoihin) ja tehokkuudessa on suuria eroja, joten EU:n tasolla on todella suurta oikeudellista kirjavuutta;

H. ottaa huomioon, että menettelyä voitaisiin yksinkertaistaa ja osapuolten kustannuksia vähentää, jos kanteet yhdistetään yhdeksi kollektiiviseksi oikeussuojakeinoksi tai kanteen nostaminen annetaan yleisen edun nimissä toimivan yhteisön tai elimen tehtäväksi;

I. katsoo, että ryhmäkannejärjestelmä voi täydentää järkevästi yksilön oikeussuojaa, mutta ei korvata sitä;

J. ottaa huomioon, että Euroopan markkinoiden yhdentyminen ja sen seurauksena lisääntynyt rajatylittävä toiminta korostavat EU:n laajuisen johdonmukaisen lähestymistavan merkitystä, jotta voidaan käsitellä sellaisia tapauksia, joissa kuluttajat jäävät tyhjin käsin, kun kollektiivisena oikeussuojakeinona käytetty vahingonkorvausvaatimus, joka on otettu käyttöön muutamissa jäsenvaltioissa, ei tarjoa rajatylittäviä ratkaisuja;

EU:n kehyksen tarpeellisuus

1. painottaa, että nykyisen kollektiivisia oikeussuojakeinoja ja lainsäädännön täytäntöönpanoa koskevan EU:n kehyksen heikkouksien seurauksena merkittävä osa vahinkoa kärsineistä kuluttajista ei puolusta oikeuttaan saada oikeussuojaa ja jatkuvista laittomista käytännöistä aiheutuu huomattava kokonaismenetys yhteiskunnalle;

2. kehottaa siksi komissiota vahvistamaan ja tehostamaan nykyisiä välineitä, kuten kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annettua direktiiviä 98/27/EY ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annettua asetusta (EY) N:o 2006/2004, jotta varmistetaan kuluttajien oikeuksien asianmukainen julkinen täytäntöönpano EU:ssa; korostaa kuitenkin, että direktiivin 98/27/EY tai asetuksen (EY) N:o 2006/2004 nojalla kuluttajille ei korvata kärsittyä vahinkoa;

3. muistuttaa lisäksi, että eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettu asetus (EY) N:o 861/2007, tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettu direktiivi 2008/52/EY sekä riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta annettu asetus (EY) N:o 805/2004 on tarkoitettu parantamaan oikeussuojan saatavuutta, yksinkertaistamaan vähäisiä vaatimuksia koskevia rajatylittäviä oikeudenkäyntejä ja vähentämään kustannuksia, mutta niitä ei ole tähän mennessä hyödynnetty riittävästi tiedonpuutteen vuoksi; panee kuitenkin merkille, että nämä välineet koskevat ainoastaan yksittäisiä tapauksia;

4. korostaa, että tämänhetkinen tilanne on haitallinen kuluttajille, jotka ovat liiketoimien heikompi osapuoli, ja asettaa lisäksi epäreilun kilpailun vuoksi eriarvoiseen markkina-asemaan sääntöjä noudattavat yritykset; katsoo lisäksi, että suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioista ei ole tällä hetkellä tehokasta oikeusjärjestelmää, joka sääntelisi korvausten maksamista yksityishenkilöille kilpailulainsäädännön rikkomisesta aiheutuneista vahingoista; panee merkille, että kilpailuviranomaiset rankaisevat kilpailulainsäädännön rikkomuksista ja sakot maksetaan valtiolle, kun taas näiden rikkomusten uhreiksi joutuneet kuluttajat eivät saa korvausta;

5. panee huolestuneena merkille, että korvauksetta jääminen on merkittävä aukko oikeusjärjestelmässä, sillä se antaa elinkeinonharjoittajille mahdollisuuden tehdä laitonta voittoa;

6. huomauttaa, että kun otetaan huomioon kansallisten oikeusjärjestelmien moninaisuus, oikeusvarmuuden ja kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan yhtenäisen lähestymistavan puuttuminen Euroopan tasolla saattaa heikentää kansalaisten mahdollisuuksia käyttää oikeuksiaan ja johtaa oikeuksien epäyhtenäiseen täytäntöönpanoon;

7. painottaa, että tämä tilanne johtaa huomattavaan epätasa-arvoon oikeussuojan saatavuudessa, mikä on vahingoksi sisämarkkinoille, koska kuluttajia kohdellaan eri tavalla heidän asuinpaikastaan riippuen;

8. panee merkille, että komission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston (PO SANCO) vuonna 2008 tekemän kollektiivisten oikeussuojamekanismien tehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointia koskevan tutkimuksen ("Evaluation of the effectiveness and efficiency of collective redress mechanisms in the EU") mukaan mikään EU:n nykyisistä kollektiivisista oikeussuojamekanismeista ei ole aiheuttanut kohtuuttomia taloudellisia seurauksia yrityksille;

9. panee merkille, että kuulemistilaisuuksissa on käynyt ilmi, että nykyisessä sääntelykehyksessä on aukkoja; korostaa sen tähden, että EU:n johdonmukainen toiminta tuo lisäarvoa yhteisen kehyksen määrittelemiseen kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla, jotta voidaan tarttua EU:n nykyisten oikeudellisten välineiden puutteisiin ja tehottomuuteen, kansallisten olosuhteiden eroihin, nykyisten kansallisten kollektiivisten oikeussuojajärjestelmien mahdolliseen kehittämiseen ja uudistamiseen tai kollektiivisten oikeussuojajärjestelmien käyttöönottoon jäsenvaltioissa, joissa näitä välineitä ei vielä ole;

10. kehottaa siksi komissiota esittämään toimia ja mahdollisesti myös lainsäädäntöaloitteen, joilla luodaan kuluttajansuojan alalla EU:n laajuinen yhtenäinen kollektiivinen oikeussuojamekanismi, jota voidaan soveltaa rajatylittävissä tapauksissa EU:n oikeusperinteeseen ja 27 jäsenvaltion oikeusjärjestyksiin perustuvien yhteisten periaatteiden ja suojalausekkeiden sekä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 5 artiklassa mainittujen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden pohjalta;

11. kehottaa sisällyttämään ehdotukseen toimia, joilla edistetään koordinointia ja hyvien käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden välillä; painottaa tässä yhteydessä, että kollektiivisista oikeussuojatoimista saadut kansalliset kokemukset ovat korostaneet virheitä, joita on vältettävä, jotta voidaan luoda tehokas kollektiivinen oikeussuojamekanismi Euroopan tasolla;

12. painottaa, että EU:n johdonmukaista toimintaa yhteisen kehyksen laatimiseksi kollektiivisten oikeussuojatoimien alalla vauhdittaa se, että tietyt jäsenvaltiot harkitsevat mahdollisuuksia esittää olennaisia uudistuksia kollektiivisiin oikeussuojajärjestelmiinsä, kun taas toiset harkitsevat parhaillaan kollektiivisten oikeussuojajärjestelmien käyttöönottoa;

Yleiset periaatteet – vahva suoja oikeudenkäynteihin liittyvien väärinkäytösten välttämiseksi

13. painottaa, että kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskeva eurooppalainen lähestymistapa ei saa antaa taloudellisia kannusteita perusteettomiin ryhmäkanteisiin ja sen olisi tarjottava voimakas ja tehokas suoja perusteettomia kanteita ja suhteettomia yrityksille koituvia kustannuksia vastaan, erityisesti nykyisen taloudellisen kriisin aikana;

14. korostaa, että riitojen ratkaisua aikaisessa vaiheessa osapuolten välisen vuoropuhelun avulla on rohkaistava voimakkaasti aina, kun se on mahdollista, ja asian riitauttaminen tuomioistuimessa on nähtävä viimeisenä keinona; kehottaa yritysyhteisöä tunnustamaan, että sen parhaan edun mukaista on ryhtyä vapaaehtoisiin aloitteisiin korvausten tosiasialliseksi maksamiseksi kuluttajille, jotta vältetään oikeudenkäyntimenettelyjen käynnistäminen; korostaa, että vaihtoehtoiset riidanratkaisumekanismit voivat tarjota osapuolille nopeamman ja edullisemman ratkaisun ja niillä voidaan täydentää oikeussuojakeinoja, eivätkä ne sulje toisiaan pois; huomauttaa kuitenkin, että EU:n nykyisissä vaihtoehtoisissa riidanratkaisujärjestelmissä on huomattavia alakohtaisia ja maantieteellisiä aukkoja;

15. tunnustaa, että on vältettävä tiettyjä kollektiivisiin oikeussuojamekanismeihin liittyviä väärinkäytöksiä tai petoksia, joita on tapahtunut EU:n ulkopuolisissa maissa, erityisesti Yhdysvalloissa ja sen joukkokannejärjestelmässä;

16. painottaa, että tehokkaan kollektiivisen oikeussuojajärjestelmän olisi pystyttävä tarjoamaan oikeudellisesti varmoja, oikeudenmukaisia ja päteviä tuloksia kohtuullisen ajan sisällä kaikkien osapuolten oikeuksia kunnioittaen; katsoo, että kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan EU:n lähestymistavan olisi sisällettävä mahdollisuus hakea muutosta tuomioistuimen päätökseen tietyssä määräajassa;

17. korostaa, että oikeudenkäyntiin rohkaisevat menettelyt, kuten rankaisevat vahingonkorvaukset, ehdolliset palkkiot, kolmannen osapuolen rahoitus, tuomioistuimessa edustajana toimivien tahojen valvonnan puuttuminen, asianajajien mahdollisuus yrittää vaikuttaa mahdollisiin uhreihin ja oikeudenkäyntiä edeltävä menettely, jonka aikana hankitaan todistusaineistoa tuomioistuimelle, eivät ole EU:n oikeusperinteen mukaisia ja ne olisi kiellettävä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuomioistuimille ja kansallisille viranomaisille kansallisen lain mukaisesti annettuja toimivaltuuksia; korostaa, että olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimet, joilla estetään asianosaiselle edullisimman oikeuspaikan etsiminen;

18. korostaa, että kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan EU:n lähestymistavan on perustuttava osallistumisperiaatteeseen, jonka mukaan uhrit nimetään selkeästi ja he osallistuvat menettelyyn vain, jos he ilmaisevat yksiselitteisesti halunsa osallistua, jotta vältetään mahdolliset väärinkäytökset; korostaa tarvetta kunnioittaa nykyisiä kansallisia järjestelmiä toissijaisuusperiaatteen mukaisesti; kehottaa komissiota harkitsemaan järjestelmää, joka tarjoaa asianmukaista tietoa kaikille mahdollisesti asianosaisille kuluttajille, lisää ryhmäkanteiden edustavuutta ja varmistaa yksinkertaisen, edullisen ja tehokkaan oikeussuojan saatavuuden EU:n kansalaisille, samalla kun vältetään kohtuuttomat oikeudenkäynnit ja samaa rikkomusta koskevat myöhemmät tarpeettomat yksittäiset kanteet tai ryhmäkanteet;

19. kehottaa kaikkia jäsenvaltioita ottamaan käyttöön tehokkaita mekanismeja, joilla varmistetaan, että mahdollisimman moni uhri saa tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, erityisesti jos he asuvat useammassa jäsenvaltiossa, ja samalla on vältettävä vahingoittamasta turhaan asianomaisen osapuolen mainetta, jotta noudatettaisiin moitteettomasti syyttömyysolettaman periaatetta;

20. korostaa, että kollektiivisten oikeussuojakeinojen tehokkuuden takaamiseksi ja mahdollisten väärinkäytösten välttämiseksi kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan EU:n lähestymistavan mukaan kollektiivisen kanteen saisivat esittää ainoastaan kansallisella tasolla asianmukaisesti tunnustetut tahot (viranomaiset, kuten oikeusasiamies, tai kuluttajajärjestöt); kehottaa komissiota jäsenvaltioita kuultuaan määrittämään yhteiset kriteerit, jotka kuluttajajärjestöjen on täytettävä voidakseen toimia edustajana oikeudessa; korostaa, että kansallisten toimivaltaisten viranomaisten pitäisi olla vastuussa sen todentamisesta, että kuluttajajärjestöt täyttävät nämä kriteerit;

21. korostaa, että rajatylittävien riitojen tapauksessa edustajana toimivan tahon (viranomaisen tai valtuutetun kuluttajajärjestön) pitäisi voida edustaa toisessa jäsenvaltiossa asuvia uhreja, jotka ovat liittyneet kollektiivisten oikeussuojakeinojen käyttämistä koskevaan menettelyyn jossakin toisessa jäsenvaltiossa;

Tuomioistuimen rooli ja tiedonsaannin tärkeys

22. puolustaa tuomioistuimen keskeistä asemaa päätettäessä kanteiden hyväksyttävyydestä ja kantajan edustavuudesta, jotta voidaan varmistaa, että ainoastaan perustellut kanteet käsitellään, ja taata, että aiheettomien kanteiden estämisen ja EU:n kansalaisille ja yrityksille kuuluvan oikeussuojan tehokasta saatavuutta koskevan oikeuden suojelun välillä vallitsee asianmukainen tasapaino;

23. on sitä mieltä, että tuomioistuimen olisi myös varmistettava, että vahingonkorvaus jaetaan oikeudenmukaisesti, ja tarkistettava, että rahoitusjärjestelyt ovat oikeudenmukaisia; painottaa, että tuomioistuimen valvontajärjestelmät ja suhteellisuusvaatimukset suojaisivat vastaajia järjestelmään liittyviltä väärinkäytöksiltä;

24. korostaa, että on noudatettava häviäjä maksaa -periaatetta, jonka mukaan hävinnyt osapuoli maksaa oikeudenkäyntikulut, jotta estetään perusteettomien kanteiden yleistymisen EU:n laajuisessa kollektiivisessa oikeussuojamekanismissa ja tuomari voisi vähentää oman harkintansa mukaan hävinneen osapuolen maksettavaksi lankeavia oikeudenkäyntimaksuja tai valtio voi antaa oikeusapua kansallisen lainsäädännön mukaisesti toissijaisuusperiaatetta noudattaen;

25. korostaa, että ryhmäkanteita koskevien tietojen antamisella on tärkeä rooli oikeussuojan saatavuuden ja menettelyn tehokkuuden kannalta, sillä kuluttajien on saatava tietää, että he ovat joutuneet saman laittoman käytännön uhreiksi ja että sitä vastaan on nostettu ryhmäkanne jossakin toisessa jäsenvaltiossa; painottaa keskeistä asemaa, joka kuluttajajärjestöillä ja Euroopan kuluttajakeskusten verkostolla (ECC-verkosto) voi olla tiedon välittämisessä mahdollisimman monelle, erityisesti heikoimmassa asemassa oleville kuluttajille;

26. ehdottaa, että ryhmäkanteiden ajamiseen valtuutettujen tahojen yhteistyön helpottamiseksi erityisesti rajatylittävissä tapauksissa olisi perustettava EU:n laajuinen internetrekisteri käynnistetyistä ja meneillään olevista tapauksista; korostaa, että tällainen eurooppalainen foorumi olisi hyödyllinen väline, jonka avulla valtuutetut tahot, jotka aikovat käyttää kollektiivisia oikeussuojakeinoja tuomioistuimessa, voisivat selvittää, onko toisessa jäsenvaltiossa jätetty samanlainen kanne; korostaa parhaiden käytäntöjen vaihdon ja parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden soveltamisen merkitystä tietojen vaihdon sekä tapausten arkistoinnin ja ryhmittelyn helpottamiseksi;

Kollektiivisten oikeussuojakeinojen rahoittaminen

27. vakuuttaa, että jäsenvaltioiden olisi varmistettava riittävien rahoitusmekanismien saatavuus kansallisten järjestelyjen mukaisesti, jotta kollektiiviset oikeussuojatoimet olisivat käytännössä mahdollisia, ja rahoitusmekanismit olisi suunniteltava siten, että ne eivät rohkaise perusteettomien kanteiden nostamista eivätkä estä kansalaisia saamasta oikeussuojaa riittävien varojen puuttumisen vuoksi;

28. on tietoinen siitä, että jotkut edustajina toimivat tahot eivät ehkä voi nostaa ryhmäkanteita ja että ilman riittävää rahoitusta kanne nostetaan vain hyvin harvoissa tapauksissa; kehottaa komissiota sen tähden harkitsemaan perusteellisesti mahdollisuutta luoda eurooppalainen rahasto, jota rahoitettaisiin osuudella sakoista, joita on määrätty EU:n kilpailulainsäädäntöä rikkoneille yrityksille; ehdottaa, että rahastoa voitaisiin käyttää kattamaan sellaisten rajatylittävien ryhmäkanteiden kustannukset, joilla on eurooppalainen ulottuvuus, edellyttäen, että edustajana toimiva taho todistaa, että varoja käytetään tähän tarkoitukseen; korostaa, että tällä vaihtoehdolla tarjottaisiin täydentäviä varoja petoksellisen toiminnan torjuntaan, mutta että se olisi myös oikeudenmukainen tapa rahoittaa kuluttajien kollektiivisia oikeussuojakeinoja, koska osa sakoista palautuisi epäsuorasti uhreille; katsoo, että korvausta ei voida missään tapauksessa käyttää kollektiivisten oikeussuojamenettelyjen rahoittamiseen, koska vain kantajien todella kärsimät vahingot on korvattava; tähdentää lopuksi, että kolmansien osapuolten rahoitusta on vältettävä, jotta estetään väärinkäytökset ja "oikeudenkäyntimarkkinoiden" luominen.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	6.10.2011
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	30 2 1
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Adam Bielan, Lara Comi, António Fernando Correia De Campos, Jürgen Creutzmann, Christian Engström, Evelyne Gebhardt, Louis Grech, Małgorzata Handzlik, Iliana Ivanova, Edvard Kožušník, Kurt Lechner, Toine Manders, Hans-Peter Mayer, Phil Prendergast, Mitro Repo, Robert Rochefort, Zuzana Roithová, Christel Schaldemose, Andreas Schwab, Emilie Turunen, Bernadette Vergnaud, Barbara Weiler
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Marielle Gallo, Anna Hedh, Constance Le Grip, Emma McClarkin, Sylvana Rapti, Oreste Rossi, Wim van de Camp
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)	Alexander Alvaro, Monika Hohlmeier, Axel Voss, Pablo Zalba Bidegain

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	20.12.2011
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	21 0 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Raffaele Baldassarre, Luigi Berlinguer, Sebastian Valentin Bodu, Françoise Castex, Christian Engström, Marielle Gallo, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Klaus-Heiner Lehne, Antonio López-Istúriz White, Antonio Masip Hidalgo, Alajos Mészáros, Bernhard Rapkay, Evelyn Regner, Francesco Enrico Speroni, Alexandra Thein, Diana Wallis, Cecilia Wikström, Tadeusz Zwiefka
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Jan Philipp Albrecht, Jean-Marie Cavada, Luis de Grandes Pascual, Kurt Lechner, Eva Lichtenberger

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö