MIETINTÖ kulutusluottodirektiivin 2008/48/EY täytäntöönpanosta

19.10.2012 - (2012/2037(INI))

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta
Esittelijä: Birgit Collin-Langen

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

kulutusluottodirektiivin 2008/48/EY täytäntöönpanosta

(2012/2037(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnan lausunnon (A7-0343/2012),

A. ottaa huomioon, että kansallisten markkinoiden avaaminen kulutusluottojen merkittävällä taloussektorilla, kilpailun vahvistaminen, kuluttajansuojan tason eroihin puuttuminen, markkinatoimijoiden välisten kilpailun mahdollisten vääristymien poistaminen ja sisämarkkinoiden kehittäminen ovat Euroopan unionin poliittinen tehtävä, joka on kuluttajien ja luotonantajien etujen mukaista;

B.  ottaa huomioon, että kulutusluottodirektiivi on auttanut luomaan kuluttajia suojaavan yhteisen eurooppalaisen säädöskehyksen yhdenmukaistamalla ratkaisevasti säännöksiä viidellä eri osa-alueella ja rajoittamalla jäsenvaltioiden liikkumavaraa lähinnä täytäntöönpanon eri muotoihin;

C. toteaa, että oikeudellisia ja tosiasiallisia esteitä on kuitenkin edelleen olemassa;

D. ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin teettämässä kulutusluottodirektiivin täytäntöönpanoa koskevassa selvityksessä todetaan, että joillakin direktiivin keskeisillä säännöksillä, kuten ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevalla 5 artiklalla, ei ole onnistuttu yhdenmukaistamaan jäsenvaltioiden kuluttajansuojasääntöjä suunnitellulla tavalla, koska jäsenvaltiot tulkitsevat ja soveltavat direktiiviä eri tavoin;

E.  katsoo, että kaikki jäsenvaltiot eivät ole onnistuneet panemaan kulutusluottodirektiiviä täytäntöön ajallaan tai joissakin tapauksissa täysin oikealla tavalla lyhyen määräajan ja sen kuluessa toteutettavien lukuisten ja laajamittaisten oikeudellisten muutosten vuoksi;

F.  ottaa huomioon, että tilastojen mukaan rajat ylittävien kulutusluottojen määrä ei ole lisääntynyt direktiivin voimaantulon jälkeen, mihin voivat olla syynä monet tekijät, kuten kieli, mutta myös rahoitusalan suuret ongelmat sekä se, että kuluttajille ei tiedoteta riittävästi heidän mahdollisuuksistaan saada rajat ylittävää kulutusluottoa eikä heidän oikeuksistaan tällaisia sopimuksia tehtäessä;

G. katsoo, että riittävä kuluttajansuoja luotonannossa on tärkeä rahoitusvakauden kannalta; toteaa, että valuuttakurssien vaihtelu on merkittävä riski kuluttajille erityisesti rahoituskriisien aikana;

H. katsoo, että liiallinen valuuttamääräinen luotonanto kuluttajille on lisännyt kotitalouksille aiheutuneita riskejä ja tappioita;

I.   ottaa huomioon, että Euroopan järjestelmäriskikomitea antoi 21. syyskuuta 2011 valuuttamääräisestä luotonannosta tärkeän suosituksen (ESRB/2011/1);

K. ottaa huomioon, että direktiivin 27 artiklan mukaisesti komission on tarkasteltava joitakin direktiiviin liittyviä näkökohtia ja se on jo pyytänyt alustavaa selvitystä;

L.  toteaa pitävänsä erittäin tärkeänä sitä, että sillä on ajantasaiset tiedot tarkastelun etenemisestä ja tuloksista ja mahdollisuus ottaa kantaa;

1.  pitää myönteisenä sitä, että komissio valmistautuu tarkasteluun teettämällä selvityksen direktiivin vaikutuksista sisämarkkinoihin ja kuluttajansuojaan arvioidakseen yksityiskohtaisesti, miten se vaikuttaa rajat ylittävien luottojen ottamiseen, ja arvostaa komission, kansallisten lainsäätäjien ja luottolaitosten kattavaa toimintaa tällä alalla;

2.  korostaa, että rajat ylittävien kulutusluottomarkkinoiden parantaminen toisi eurooppalaista lisäarvoa edistäessään sisämarkkinoita; katsoo, että tähän päästäisiin esimerkiksi tiedottamalla kuluttajille paremmin mahdollisuudesta ottaa kulutusluotto toisessa jäsenvaltiossa ja kuluttajien oikeuksista tällaisia sopimuksia tehtäessä;

3.  toteaa, että rajat ylittävien kulutusluottojen määrä on alle kaksi prosenttia luottomarkkinoista ja noin 20 prosenttia niistä otetaan verkkopalvelun kautta;

4.  muistuttaa, että direktiivin yhtenä tavoitteena oli varmistaa, että saatavilla on tietoa, joka edistää myös luottoja koskevien sisämarkkinoiden toimintaa, ja pitää näin ollen tärkeänä arvioida, lisääntyykö rajat ylittävä liiketoiminta;

5.  pitää ennen sopimuksen tekemistä annettavia tietoja koskevia säännöksiä, 5 artiklan 6 kohdassa vaadittuja selvityksiä ja 8 artiklan mukaisia luottokelpoisuuden arviointeja tärkeinä kuluttajien tietoisuuden lisäämiseksi valuuttaluottoihin liittyvistä riskeistä;

6.  kehottaa kuitenkin valvontaviranomaisia velvoittamaan rahoituslaitokset antamaan kuluttajille yksilölliset, täydelliset ja helppotajuiset selvitykset valuuttamääräisiin luottoihin liittyvistä riskeistä ja kuluttajan kotijäsenvaltion rahayksikön arvon merkittävän alenemisen sekä ulkomaisen koron nousun vaikutuksista lyhennyksiin; korostaa, että tällaiset selvitykset olisi annettava ennen sopimusten allekirjoitusta;

7.  panee merkille, että jotkut jäsenvaltiot ovat ilmaisseet huolensa muodosta, jolla ennen sopimusta annettavat tiedot esitetään kuluttajille "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot" -lomakkeessa, sekä kyseisten tietojen teknisestä luonteesta, joka vaikeuttaa kuluttajien mahdollisuuksia ymmärtää niitä; katsoo, että tämän lomakkeen toimivuuden olisi oltava tärkeä näkökohta, kun komissio arvioi direktiivin vaikutusta;

8.  pitää tärkeänä komission syyskuussa 2011 toteuttamaa "SWEEP"-tehoiskua, josta saatujen tulosten mukaan 70 prosentissa tarkastetuista rahoituslaitosten verkkosivustoista mainonnasta ja luottotarjouksista puuttui keskeisiä tietoja ja kustannukset oli esitetty harhaanjohtavasti, ja pyytää komissiota ja jäsenvaltioita ryhtymään asianmukaisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi; huomauttaa tässä yhteydessä, että edustavia esimerkkejä koskevia sääntöjä ei aina käytetä esitetyllä tavalla ja parantamisen varaa on olemassa;

9.  vaatii valvomaan tarkkaan rahoituslaitosten mainonta- ja markkinointimenetelmiä, jotta mainonnassa ja markkinoinnissa ei annettaisi harjaanjohtavia tai vääriä tietoja;

10. toteaa, että jotkut jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet mahdollisuutta laajentaa direktiivin soveltamisalaa muihin rahoitustuotteisiin, eikä se näytä vaikuttaneen täytäntöönpanoon;

11. korostaa, että lainsäädännössä lähtökohtana olisi pidettävä tavallisia tapauksia ja keskivertokuluttajan ja -yrittäjän tarpeita, eivätkä jotkut harvat sääntöjen väärinkäyttötapaukset saisi johtaa siihen, että kuluttajille annetaan vaikeammin ymmärrettäviä ja vertailtavia ja vähemmän avoimia tietoja;

12. toteaa, ettei säännösten kattavuus paranna kuluttajansuojaa automaattisesti ja että liiallisesta tietomäärästä voi olla erityisesti kokemattomalle kuluttajalle enemmän haittaa kuin hyötyä; paneekin tyytyväisenä merkille kuluttajajärjestöjen asiantuntemuksen ja niiden antaman avun ja rahoitusalan koulutuksen sekä niiden mahdollisen roolin vaikeuksissa olevien kotitalouksien velkasaneerauksessa;

13. kehottaa turvaamaan kuluttajien oikeuden saada tietoa lisäpalvelujen kustannuksista ja ostaa lisäpalveluja, esimerkiksi vakuutuksia, vaihtoehtoisilta palveluntarjoajilta; katsoo, että rahoituslaitokset olisi velvoitettava erottamaan tällaiset palvelut ja niihin liittyvät maksut peruslainaan liittyvistä palveluista ja maksuista sekä täsmentämään, mitkä palvelut ovat olennaisia lainan myöntämiselle ja mitkä ovat täysin luotonottajan omassa harkinnassa;

14. katsoo, että liitännäisten luottosopimusten peruuttamisoikeuden täytäntöönpanosta mahdollisesti aiheutuvat ongelmat tulisi tutkia tarkemmin; pitää tärkeänä tiedottaa kuluttajille, että kun he käyttävät sopimuksen peruuttamisoikeutta tapauksessa, jossa luotonantaja maksaa maksua vastaavan summan suoraan tavaroiden toimittajalle tai palveluiden suorittajalle liitännäissopimuksen perusteella, kyseisestä rahoituspalvelusta ei aiheudu kuluttajalle maksuja, palkkioita tai muita kustannuksia;

15. kehottaa komissiota arvioimaan, missä määrin tietojen ilmoittamisvelvollisuutta ei noudateta sopimuksissa, joissa välittäjiä eivät sido ennen sopimuksen tekemistä annettavia tietoja koskevat vaatimukset, jotta voidaan luoda parhaita käytäntöjä kuluttajien suojelemiseksi tällaisissa tilanteissa;

16. huomauttaa, että ennenaikaista takaisinmaksua koskeviin monimutkaisiin säännöksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota;

17. toteaa, että korkomaksujen muuttumisesta olisi tiedotettava kuluttajille hyvissä ajoin, jotta heillä on riittävästi aikaa tutkia markkinoita ja vaihtaa luotonantajaa ennen muutosten voimaantuloa;

18. toteaa, että ns. edustavan esimerkin tulkintaa olisi selvennettävä;

19. korostaa, että olisi säädettävä todellisen vuosikoron yhtenäisestä laskutavasta, selvennettävä epäselviä määräyksiä ja yhtenäistettävä lainsäädäntöä;

20. kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että kansallisille valvontaviranomaisille annetaan kaikki tarvittavat valtuudet ja resurssit niiden tehtävien suorittamiseen; kehottaa kansallisia valvontaviranomaisia valvomaan tarkasti direktiivin säännösten noudattamista ja täytäntöönpanoa;

21. korostaa, että päätettäessä tulevista kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevista määräajoista olisi kiinnitettävä enemmän huomiota siihen, millaisia muutoksia kyseinen prosessi kansalliseen lainsäädäntöön aiheuttaa;

22. kehottaa jäsenvaltioita ulottamaan nykyinen kuluttajansuojataso alle 200 euron suuruisiin internetin, tekstiviestipalvelujen tai muiden etäviestimien avulla välitettyihin luottoihin, lyhytaikaiset luotot mukaan luettuina, sillä niistä on tulossa yhä yleisempiä kulutusluottomarkkinoilla eivätkä ne nykyisin kuulu direktiivin soveltamisalaan;

23. korostaa, että tällä hetkellä ei ole tarvetta muuttaa direktiiviä, vaan pikemminkin olisi kannettava huolta siitä, että direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja pannaan täytäntöön asianmukaisesti;

24. katsoo, että ennen kuin komissio ehdottaa mahdollisesti tarvittavia muutoksia olisi arvioitava direktiivin käytännön vaikutusta, jotta se voitaisiin saattaa kokonaan ja oikealla tavalla osaksi kansallista lainsäädäntöä; kehottaa komissiota antamaan parlamentille ja neuvostolle arviointikertomuksen direktiivin täytäntöönpanosta sekä kokonaisvaltaisen arvion sen vaikutuksista kuluttajansuojaan ottaen huomioon talouskriisin seuraukset ja Euroopan unionin uuden rahoituspalvelualan lainsäädäntökehyksen;

25. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

PERUSTELUT

Kulutusluottodirektiivillä on kaksi tavoitetta: korkea kuluttajansuojataso ja rajat ylittävien kulutusluottojen sisämarkkinoiden vahvistaminen.

Yhdenmukaistamalla ratkaisevasti joitakin luottolainsäädännön keskeisiä osa-alueita parannettiin epäilemättä huomattavasti Euroopan kuluttajansuojatasoa. Rajat ylittävien kulutusluottojen määrän kasvulla ei vaikuta kuitenkaan olevan merkitystä. Tämä saattaa johtua siitä, että vain harvat rahoituslaitokset tarjoavat rajat ylittäviä kulutusluottoja ja että markkinoilla on vallinnut viime vuosina pikemminkin yleinen taantuma rahoitusmarkkinoiden kriisin vuoksi.

Rajat ylittävien kulutusluottojen esteinä ovat ennemmin kieliongelmat ja henkilökohtaisen yhteyden puuttuminen rahoituslaitoksen kanssa kuin lainsäädännölliset seikat.

Direktiivin tarkastelussa esiin tulleita yksittäisiä ongelmakohtia

1. Kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskeva määräaika

Osa jäsenvaltioista saattoi direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään joko kokonaan tai osittain myöhässä. Viivästymisten pääasiallisena syynä oli lyhyt kahden vuoden määräaika ja prosessin laajuus. Monien eri alojen määräyksiä oli muutettava ja uusia määräyksiä oli otettava käyttöön; tämä koski muun muassa kuluttajansuojaa sekä yleisiä luottomääräyksiä ja tietokannoista saatavia tietoja. Nämä menettelyt ovat hyvin monimutkaisia ja koskevat sekä kansallista lainsäädäntöä että rahoituslaitoksia. Tulevaisuudessa olisi aiheellista varata prosessiin enemmän aikaa ja sopia kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen määräajaksi kolme vuotta.

2. Soveltamisala

Monet jäsenvaltiot ovat laajentaneet direktiivin soveltamisalaa muihin rahoitustuotteisiin, esimerkiksi kiinnelainoihin sekä vuokra- ja leasing-sopimuksiin. Tästä ei kuitenkaan vaikuta aiheutuneen minkäänlaisia ristiriitaisuuksia.

3. Mainonta

Jäsenvaltiot ovat saattaneet mainontaa koskevat määräykset eri tavoin osaksi kansallista lainsäädäntöä. Joitakin ristiriitaisuuksia syntyi siitä, mitä "edustavalla esimerkillä" tarkkaan ottaen tarkoitetaan.

Vuonna 2011 komissio tarkasti 562 kulutusluottoja myöntävän rahoituslaitoksen verkkosivut (SWEEP) seuraavin tuloksin: 46 prosentissa tarkastetuista verkkosivustoista mainontaan ei sisältynyt kaikkia pakollisia tietoja, 43 prosentissa sopimustarjouksessa ei ollut selkeitä tietoja kokonaiskustannuksista, sopimuksen kestosta ja joistakin luottoon liittyvistä kustannuksista ja 20 prosentissa kustannukset oli esitetty harhaanjohtavasti. Parhaillaan meneillään olevassa toteutusvaiheessa kansalliset viranomaiset ottavat yhteyttä yrityksiin, pyytävät selvitystä ja kehottavat korjaamaan tilanteen.

4. Ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot

Ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevat säännökset, joita koskeva vakiotiedote on annettava kuluttajan käyttöön, on yhdenmukaistettu ratkaisevasti. Jotkut jäsenvaltiot saattoivat direktiivin määräykset osaksi kansallista lainsäädäntöä sanasta sanaan, jotkut tekivät niihin kielellisiä parannuksia ja muutoksia.

Jotkut jäsenvaltiot epäilevät vakiolomakkeen tehokkuutta. Tietoa tarjotaan liikaa, se on vaikeatajuista ja osittain liian teknistä, minkä seurauksena kuluttajat ovat vastahakoisia ottamaan lainoja. Lisäksi on kyseenalaista, soveltuuko vakiolomake todellisuudessa eri luotontarjoajien tarjousten vertailuun. On myös huomioitava, että vakiolomakkeen käyttöönotto on lisännyt luotonantajien kustannuksia, mikä heijastuu luoton kustannuksiin.

5. Sopimukseen sisällytettävät tiedot

Uusi, kattava järjestelmä on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ilmeisesti ongelmitta.

6. Peruuttamisoikeus

Joissakin jäsenvaltioissa jo olemassa ollut peruuttamisoikeus otettiin käyttöön yhtenäisesti ja kokonaisvaltaisesti. Peruuttamisoikeuden alkamisajankohdan määrittäminen on edelleen ongelma. Joissakin jäsenvaltioissa peruuttamisoikeus alkaa vasta harkinta-ajan päättymisen jälkeen tai vasta sitten, kun sopimukseen sisällytettävissä tiedoissa esiintyvät puutteet on korjattu. Lisäksi on epäilty, että peruuttamisoikeutta voitaisiin käyttää vasta luoton takaisinmaksun jälkeen.

7. Ennenaikainen takaisinmaksu

Ennenaikaista takaisinmaksua koskevien säännösten täytäntöönpanossa ei ole ilmeisesti esiintynyt suurempia ongelmia. Joissakin jäsenvaltioissa, joissa ei aikaisemmin ollut säännöksiä luotonantajille maksettavista korvauksista, esitettiin kritiikkiä siitä, että korvausjärjestelmä johtaa kuluttajansuojatason laskuun.

8. Todellisen vuosikoron laskeminen

Todellisen vuosikoron laskemista koskevat säännökset lisättiin vuonna 2011 komitologiamenettelyn yhteydessä. Siitä huolimatta tietyissä yksittäistapauksissa on edelleen epäselvyyksiä.

Komissio on esittänyt todellisen vuosikoron tulkintaa koskevat suuntaviivat, jotka eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia.

On toivottavaa, että todellisen vuosikoron laskemista koskevia säännöksiä sovellettaisiin yhdenmukaisesti kaikissa kyseisissä unionin lainsäädäntövälineissä.

9. Selvitykset

Jäsenvaltiot ovat saattaneet 5 artiklan 6 kohdan mukaisen selvitysvelvollisuuden eri tavoin osaksi kansallista lainsäädäntöään. Jotkut jäsenvaltioista ovat tiukentaneet määräyksiä esittämällä luettelon vaadituista yksittäisistä erityistoimenpiteistä. Esimerkiksi Itävallassa on säädetty, että kuluttajia on varoitettava valuuttaluottojen riskeistä.

10. Luottokelpoisuusarviointi

Jäsenvaltiot ovat saattaneet kuluttajan luottokelpoisuuden arviointivelvollisuuden eri tavoin osaksi kansallista lainsäädäntöään. Jotkut jäsenvaltiot ovat kiristäneet säännöstä määräämällä tietokantakyselyn pakolliseksi. Joissakin jäsenvaltioissa kysymys vaatimustenmukaisuudesta on siirretty tuomioistuimille.

11. Tekstiviestilainat

Tekstiviestilainojen kysyntä kasvaa tasaisesti: tätä lainatyyppiä tarjotaan Pohjoismaiden lisäksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Itä-Euroopan jäsenvaltioissa. Jäsenvaltioita kehotetaan kiinnittämään tähän ongelmaan erityistä huomiota ja huolehtimaan tehokkaasta kuluttajansuojasta. Niiden tulisi kiinnittää huomiota oman maansa erityispiirteisiin ja ryhtyä tarvittaessa myös muihin kuin kulutusluottodirektiivin säännösten edellyttämiin toimenpiteisiin.

12. Loppupäätelmät

Komission olisi tässä vaiheessa arvioitava direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja vaadittava jäsenvaltioita soveltamaan sitä asianmukaisesti. Sidosryhmille olisi sitten jätettävä aikaa tottua uusiin säännöksiin ja kerätä kokemuksia niiden soveltamisesta. Tämän jälkeen direktiivin oikeudelliset ja käytännön vaikutukset olisi arvioitava perusteellisesti ja sen perusteella olisi pohdittava, mitä mahdollisia muutoksia direktiiviin olisi tehtävä.

TALOUS- JA RAHA-ASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO (8.6.2012)

sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

kulutusluottodirektiivin 2008/48/EY täytäntöönpanosta
(2012/2037(INI))

Valmistelija: Theodor Dumitru Stolojan

EHDOTUKSET

Talous- ja raha-asioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

–   ottaa huomioon, että kulutusluottosopimuksista annettu direktiivi 2008/48/EY[1] annettiin ennen talouskriisiä;

–   ottaa huomioon, että liiallisella kulutusluototuksella oli vaikutusta kriisiin useissa jäsenvaltioissa,

–   ottaa huomioon, että liiallinen valuuttamääräinen luotonanto kuluttajille lisäsi kotitalouksille aiheutuneita riskejä ja tappioita,

–   painottaa Euroopan järjestelmäriskikomitean 21. syyskuuta 2011 valuuttamääräisestä luotonannosta antaman suosituksen (ESRB/2011/1) merkitystä;

1.  kehottaa valvontaviranomaisia velvoittamaan rahoituslaitokset antamaan kuluttajille yksilölliset, täydelliset ja helposti ymmärrettävissä olevat tiedot valuuttamääräisiin luottoihin liittyvistä riskeistä ja kuluttajan kotijäsenvaltion rahayksikön arvon merkittävän alenemisen sekä ulkomaisen koron nousun vaikutuksista lyhennyksiin; katsoo, että nämä tiedot olisi sisällytettävä valuuttamääräisiä kulutusluottosopimuksia koskevaan mainontaan, ennen sopimuksen tekemistä annettaviin tietoihin ja kulutusluottosopimuksiin;

2.  kehottaa velvoittamaan rahoituslaitokset antamaan kuluttajille – hyvissä ajoin ennen kuin luottosopimus tai tarjous sitoo kuluttajaa – yksilölliset tiedot, joita tarvitaan markkinoilla saatavilla olevien luottojen vertailuun ja niiden vaikutusten arviointiin, jotta kuluttaja voi tehdä perustellun päätöksen luottosopimuksen tekemisestä;

3.  kehottaa velvoittamaan rahoituslaitokset varoittamaan kuluttajia aina kun luottosopimus voi kuluttajan taloudellisessa tilanteessa aiheuttaa kuluttajalle erityisen riskin;

4.  kehottaa valvontaviranomaisia seuraamaan tarkasti valuuttamääräiseen luotonantoon liittyviä rahoitus- ja likviditeettiriskejä, estämään tehokkaasti tällaisten riskien kasvamisen liian suuriksi ja vaatimaan rahoituslaitoksilta tehokkaita hinnoittelu-, pääoman kohdentamis- ja likviditeetinhallintajärjestelmiä valuuttamääräisen luotonannon hallitsemiseksi sekä edellyttämään, että rahoituslaitokset ottavat kuluttajan luottokelpoisuutta arvioidessaan huomioon kuluttajan kyvyn kestää valuuttakurssivaihteluja; kehottaa jäsenvaltioita vaatimaan rahoituslaitoksia sallimaan kuluttajien muuttaa lainan vaihtoehtoiseksi valuutaksi avoimella menettelyllä, josta on kerrottu kuluttajalle ennen sopimuksen tekoa; kehottaa rahoituslaitoksia tarjoamaan kuluttajille kohtuuhintaisen välineen valuuttariskeiltä suojautumiseen, jotta voidaan rajoittaa epäsuotuisan valuuttakurssikehityksen vaikutuksia takaisinmaksuun;

5.  kehottaa tarkistamaan direktiivin 2008/48/EY todellista vuosikorkoa koskevia säännöksiä, jotta ne ilmentäisivät paremmin valuuttamääräisten ja vaihtuvakorkoisten luottojen ominaisuuksia;

6.  kehottaa luottolaitoksia käyttämään erityistä harkintaa myöntäessään kulutusluottoja yli viiden vuoden määräajaksi, jotta varmistetaan, että luotot ovat kuluttajan edun mukaisia;

7.  kehottaa rahoituslaitoksia epäämään kulutusluotot, joiden vakuutena on kuluttajan asunto, kun kuluttajan palkka on riittämätön, ja huolehtimaan ennen kulutusluoton myöntämistä siitä, että on arvioitu kuluttajan luottokelpoisuus ja tarvittaessa saatu asianmukaiset vakuudet, jotta varmistetaan asianmukainen riskitaso sekä kuluttajan että luotonantajan osalta;

8.  kehottaa turvaamaan kuluttajien oikeuden saada tietoa lisäpalvelujen kustannuksista ja ostaa lisäpalveluja, esimerkiksi vakuutuksia, vaihtoehtoisilta palveluntarjoajilta; katsoo, että rahoituslaitokset olisi velvoitettava erottamaan tällaiset palvelut ja niihin liittyvät maksut peruslainaan liittyvistä palveluista ja maksuista sekä täsmentämään, mitkä palvelut ovat olennaisia lainan myöntämiselle ja mitkä ovat täysin luotonottajan oman harkintansa mukaan valittavia palveluja;

9.  muistuttaa, että direktiivin yhtenä tavoitteena oli varmistaa tiedon saatavuus ja edistää näin myös luotonannon sisämarkkinoiden toimintaa; katsoo, että sen vuoksi on arvioitava, lisääntyykö rajat ylittävä liiketoiminta ja tarvitaanko lisäparannuksia;

10. kehottaa seuraamaan tiiviisti rahoituslaitosten mainonta- ja markkinointimenetelmiä, jotta voidaan estää harhaanjohtavan tai väärän tiedon antaminen luottosopimuksia koskevassa mainonnassa ja markkinoinnissa;

11. kehottaa komissiota antamaan parlamentille ja neuvostolle arviointikertomuksen direktiivin täytäntöönpanosta sekä kokonaisvaltaisen arvion sen vaikutuksista kuluttajansuojaan ottaen huomioon talouskriisin seuraukset ja EU:n uuden rahoituspalvelualan lainsäädäntökehyksen;

12. kehottaa tarkistamaan direktiiviä 2008/48/EY niin, että se voidaan sulauttaa asunto‑omaisuutta koskevista luottosopimuksista annettavan direktiivin kanssa yhdeksi direktiiviksi.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	7.6.2012
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	38 0 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Elena Băsescu, Sharon Bowles, Udo Bullmann, George Sabin Cutaş, Leonardo Domenici, Derk Jan Eppink, Elisa Ferreira, Ildikó Gáll-Pelcz, Jean-Paul Gauzès, Sven Giegold, Sylvie Goulard, Liem Hoang Ngoc, Gunnar Hökmark, Philippe Lamberts, Werner Langen, Astrid Lulling, Arlene McCarthy, Alfredo Pallone, Antolín Sánchez Presedo, Olle Schmidt, Edward Scicluna, Peter Simon, Theodor Dumitru Stolojan, Sampo Terho, Marianne Thyssen, Corien Wortmann-Kool, Pablo Zalba Bidegain
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	David Casa, Philippe De Backer, Vicky Ford, Robert Goebbels, Olle Ludvigsson, Marisa Matias, Gianni Pittella, Andreas Schwab, Theodoros Skylakakis, Emilie Turunen
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)	Robert Sturdy

• [1]  EUVL 133, 22.5.2008, s .66.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	11.10.2012
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	33 0 2
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Pablo Arias Echeverría, Adam Bielan, Jorgo Chatzimarkakis, Sergio Gaetano Cofferati, Birgit Collin-Langen, Lara Comi, Anna Maria Corazza Bildt, António Fernando Correia de Campos, Vicente Miguel Garcés Ramón, Louis Grech, Mikael Gustafsson, Małgorzata Handzlik, Malcolm Harbour, Iliana Ivanova, Sandra Kalniete, Edvard Kožušník, Hans-Peter Mayer, Gesine Meissner, Sirpa Pietikäinen, Phil Prendergast, Zuzana Roithová, Heide Rühle, Christel Schaldemose, Andreas Schwab, Catherine Stihler, Róża Gräfin von Thun und Hohenstein, Gino Trematerra, Barbara Weiler
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Regina Bastos, Ildikó Gáll-Pelcz, María Irigoyen Pérez, Olle Schmidt, Olga Sehnalová, Kyriacos Triantaphyllides, Kerstin Westphal